10425/19 eho/elv/si 1 TREE.2.A

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "10425/19 eho/elv/si 1 TREE.2.A"

Transkriptio

1 Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 5. heinäkuuta 2019 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2019/0107 (COD) 10425/19 TRANS 387 CODEC 1241 CH 34 ILMOITUS: I/A-KOHTA Lähettäjä: Vastaanottaja: Kom:n asiak. nro: 9361/19 Asia: Neuvoston pääsihteeristö Pysyvien edustajien komitea / Neuvosto Ehdotus Euroopan parlamentin ja neuvoston päätökseksi Saksan valtuuttamisesta muuttamaan Sveitsin kanssa tekemäänsä voimassa olevaa kahdenvälistä maantieliikennesopimusta kabotaasiliikenteen sallimiseksi linja-autolla harjoitettavan maanteiden kansainvälisen henkilöliikenteen yhteydessä näiden kahden maan välisillä raja-alueilla Yleisnäkemys 1. Komissio hyväksyi edellä mainitun ehdotuksen 13. toukokuuta Komissio teki tämän ehdotuksen Saksan 11. toukokuuta 2017 esittämän pyynnön pohjalta. Saksa pyysi tuolloin unionin valtuutusta muuttaa Sveitsin kanssa tekemäänsä maantieliikennesopimusta kabotaasiliikenteen sallimiseksi maanteiden kansainvälisen henkilöliikenteen yhteydessä näiden kahden maan välisillä raja-alueilla. EU:n ja Sveitsin maaliikennekomitea piti kesäkuussa 2018 kokouksen, jossa Sveitsi ilmoitti komissiolle olevansa myös kiinnostunut tekemään tällaisen muutoksen. Kabotaasiliikenne voisi antaa mahdollisuuden lisätä ajoneuvojen kuormausastetta, mikä voisi lisätä palvelujen taloudellista tehokkuutta ja myötävaikuttaa kestävän liikkuvuuden lisäämiseen. Tämä voisi myös tehostaa entisestään näiden raja-alueiden läheistä yhdentymistä /19 eho/elv/si 1 TREE.2.A FI

2 2. Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen (SEUT) 3 artiklan 2 kohdassa vahvistetaan, että unionilla on yksinomainen toimivalta tehdä kansainvälinen sopimus, kun sopimuksen tekemisestä on säädetty lainsäätämisjärjestyksessä hyväksytyssä unionin säädöksessä. Asetuksen (EY) N:o 1073/2009 mukaan ainoastaan sellaiset liikenteenharjoittajat, joilla on yhteisön liikennelupa, voivat harjoittaa unionissa kabotaasiliikennettä linja-autolla tietyillä edellytyksillä. Ottaen huomioon SEUT 2 artiklan 1 kohdan mukainen unionin yksinomainen toimivalta unionin olisi valtuutettava Saksa neuvottelemaan Sveitsin kanssa tehtyyn voimassa olevaan kahdenväliseen maantieliikennesopimukseensa muutos, joka mahdollistaa edellä kuvaillun kabotaasiliikenteen, edellyttäen, että unioniin sijoittautuneita liikenteenharjoittajia kohdellaan tasapuolisesti eikä kilpailu vääristy. 3. Euroopan parlamentti ei ole vielä aloittanut ehdotuksen tarkastelua. Euroopan talous- ja sosiaalikomitealta ja alueiden komitealta on pyydetty lausunnot. 4. Komissio esitteli tämän ehdotuksen maaliikennetyöryhmälle 11. kesäkuuta Ehdotuksen tarkastelua jatkettiin maaliikennetyöryhmässä, ja se saatiin päätökseen 2. heinäkuuta Keskustelujen perusteella SEUT 2 artiklan 1 kohta poistettiin oikeusperustoista; työryhmä vahvisti hyväksyvänsä kyseisen muutoksen 1. Puola on esittänyt parlamentaarisen tarkasteluvarauman. Muutokset komission ehdotukseen nähden on lihavoitu ja alleviivattu sekä merkitty hakasulkein [...]. 5. Edellyttäen, että pysyvien edustajien komitea vahvistaa asian, neuvostoa pyydetään näin ollen hyväksymään komission ehdotusta koskeva yleisnäkemys liitteessä olevan tekstin pohjalta. 1 Huom.: Oikeusperustaa koskevan muutoksen lisäksi lingvistijuristit ovat tehneet sanamuotoa koskevia muutoksia /19 eho/elv/si 2 TREE.2.A FI

3 LIITE Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON PÄÄTÖS (EU) 2019/..., annettu..., Saksan valtuuttamisesta muuttamaan Sveitsin kanssa vuonna 1953 tekemäänsä [...] kahdenvälistä maantieliikennesopimusta kabotaasiliikenteen sallimiseksi linja-autolla harjoitettavan maanteiden kansainvälisen henkilöliikenteen yhteydessä näiden kahden maan välisillä raja-alueilla EUROOPAN PARLAMENTTI JA EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO, jotka ottavat huomioon Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen ja erityisesti sen [...] 91 artiklan, ottavat huomioon Euroopan komission ehdotuksen, sen jälkeen kun esitys lainsäätämisjärjestyksessä hyväksyttäväksi säädökseksi on toimitettu kansallisille parlamenteille, ottavat huomioon Euroopan talous- ja sosiaalikomitean lausunnon 1, ottavat huomioon alueiden komitean lausunnon 2, noudattavat tavallista lainsäätämisjärjestystä, 1 EUVL C,, s.. 2 EUVL C,, s /19 eho/elv/si 3

4 sekä katsovat seuraavaa: (1) Rautateiden ja maanteiden tavara- ja henkilöliikenteestä tehdyn Euroopan yhteisön ja Sveitsin valaliiton välisen sopimuksen 3 [...] ('EU-sopimus') 20 artiklan 1 kohdan mukaan yhden sopimuspuolen alueelle sijoittautuneen liikenteenharjoittajan linja-autolla harjoittama henkilöliikenne kahden sellaisen paikan välillä, jotka sijaitsevat toisen sopimuspuolen alueella, eli kabotaasi, ei ole sallittua. (2) EU-sopimuksen 20 artiklan 2 kohdan mukaan voimassa olevia kabotaasioikeuksia, jotka perustuvat sellaisiin [...] jäsenvaltioiden ja Sveitsin tekemiin kahdenvälisiin sopimuksiin, jotka olivat voimassa EU-sopimuksen tekoajankohtana eli 21 päivänä kesäkuuta 1999, voidaan edelleen käyttää edellyttäen, että kaikkia unioniin sijoittautuneita liikenteenharjoittajia kohdellaan tasapuolisesti eikä kilpailu vääristy. [...] Sveitsin ja Saksan 17 päivänä joulukuuta 1953 tekemässä kahdenvälisessä maantieliikennesopimuksessa 4 ei sallita kabotaasiliikennettä linja-autolla harjoitettavan henkilöliikenteen yhteydessä näiden kahden maan välillä. EU-sopimuksen 20 artiklan 2 kohdan soveltamisalaan kuuluviin oikeuksiin ei näin ollen sisälly oikeutta harjoittaa [...] tällaista liikennettä. (3) Kansainväliset sitoumukset, joiden nojalla Sveitsistä olevat liikenteenharjoittajat voivat harjoittaa kabotaasiliikennettä unionissa, saattavat vaikuttaa EU-sopimuksen 20 artiklaan siltä osin kuin kyseisessä artiklassa [...] ei sallita tällaista liikennettä. (4) Lisäksi Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EY) N:o 1073/ mukaan ainoastaan sellaiset liikenteenharjoittajat, joilla on yhteisön liikennelupa, voivat tietyillä edellytyksillä harjoittaa kabotaasiliikennettä unionissa. Kansainväliset sitoumukset, joiden nojalla kolmansista maista olevat liikenteenharjoittajat, joilla ei ole tällaista lupaa, voivat harjoittaa tällaista liikennettä, saattavat vaikuttaa kyseiseen asetukseen. 3 EYVL L 114, , s Sveitsin liittovaltion lainsäädäntökokoelma nro Euroopan parlamentin ja neuvoston asetus (EY) N:o 1073/2009, annettu 21 päivänä lokakuuta 2009, kansainvälisen linja-autoliikenteen markkinoille pääsyä koskevista yhteisistä säännöistä ja asetuksen (EY) N:o 561/2006 muuttamisesta (EUVL L 300, , s. 88) /19 eho/elv/si 4

5 (5) Näin ollen tällaiset sitoumukset kuuluvat unionin yksinomaiseen ulkoiseen toimivaltaan. Jäsenvaltiot voivat neuvotella tai tehdä tällaisia sitoumuksia vain, jos unioni valtuuttaa ne siihen Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen (SEUT) 2 artiklan 1 kohdan mukaisesti. (6) Kabotaasiliikenne, jota harjoittavat unionissa sellaiset kolmansien maiden liikenteenharjoittajat, joilla ei ole asetuksen (EY) N:o 1073/2009 mukaista yhteisön liikennelupaa, vaikuttaa linja-autoliikenteen sisämarkkinoiden toimintaan, sellaisina kuin unionin lainsäätäjä on perustanut nämä markkinat tuolla asetuksella [...]. Sen vuoksi on tarpeen, että unionin lainsäätäjä antaa kaikki SEUT 2 artiklan 1 kohdan mukaiset valtuudet SEUT 91 artiklassa tarkoitettua lainsäätämisjärjestystä noudattaen. (7) Saksa pyysi 11 päivänä toukokuuta 2017 päivätyllä kirjeellä unionilta valtuuksia muuttaa Sveitsin kanssa tekemäänsä maantieliikennesopimusta kabotaasiliikenteen sallimiseksi linjaautolla harjoitettavan kansainvälisen henkilöliikenteen yhteydessä näiden kahden maan [...] raja-alueilla. (8) Kabotaasiliikenne antaa mahdollisuuden lisätä ajoneuvojen kuormausastetta, mikä lisää palvelujen taloudellista tehokkuutta. Sen vuoksi on asianmukaista sallia tällainen liikenne linja-autolla harjoitettavan kansainvälisen henkilöliikenteen yhteydessä Saksan ja Sveitsin [...] raja-alueilla. Tämä voisi tehostaa entisestään näiden raja-alueiden läheistä yhdentymistä. (9) Sen varmistamiseksi, että kyseinen kabotaasiliikenne ei muuta kohtuuttomasti linjaautoliikenteen sisämarkkinoiden toimintaa, sellaisina kuin nämä markkinat on perustettu asetuksella (EY) N:o 1073/2009, [...] kyseisen liikenteen sallimisen edellytyksenä olisi oltava, että kaikkia yhteisön liikenteenharjoittajia kohdellaan tasapuolisesti eikä kilpailu vääristy /19 eho/elv/si 5

6 (10) Samasta syystä kabotaasiliikenne olisi sallittava ainoastaan Saksan raja-alueilla Saksan ja Sveitsin välisen linja-autoliikenteen yhteydessä. Tätä varten on tarpeen määritellä tässä päätöksessä tarkoitetut Saksan raja-alueet siten, että otetaan asianmukaisesti huomioon asetuksen (EY) N:o 1073/2009 toiminta ja mahdollistetaan samalla kyseisen liikenteen tehostuminen, OVAT HYVÄKSYNEET TÄMÄN PÄÄTÖKSEN: 1 artikla Valtuutetaan Saksa muuttamaan Sveitsin kanssa 17 päivänä joulukuuta 1953 tekemäänsä [...] kahdenvälistä maantieliikennesopimusta kabotaasiliikenteen sallimiseksi Saksan ja Sveitsin [...] raja-alueilla näiden kahden maan välisen linja-autoliikenteen yhteydessä edellyttäen, että kaikkia unioniin sijoittautuneita liikenteenharjoittajia kohdellaan tasapuolisesti eikä kilpailu vääristy. [...] Ensimmäisessä kohdassa tarkoitettuja Saksan raja-alueita ovat Freiburgin ja Tübingenin piirikunnat Baden-Württembergissä ja Schwabenin piirikunta Baijerissa. 2 artikla Saksan on ilmoitettava komissiolle tämän päätöksen 1 artiklan mukaisesta muutoksesta Sveitsin kanssa tekemäänsä kahdenväliseen maatieliikennesopimukseen ja annettava mainitun muutoksen [...] teksti tiedoksi. Komissio ilmoittaa päätöksestä [...] Euroopan parlamentille ja neuvostolle /19 eho/elv/si 6

7 Tämä päätös on osoitettu Saksan liittotasavallalle. Tehty [...], 3 artikla Euroopan parlamentin puolesta Puhemies Neuvoston puolesta Puheenjohtaja 10425/19 eho/elv/si 7

Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 13.5.2019 COM(2019) 221 final 2019/0107 (COD) Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON PÄÄTÖS Saksan valtuuttamisesta muuttamaan Sveitsin kanssa tekemäänsä voimassa olevaa kahdenvälistä

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 5. lokakuuta 2016 (OR. en)

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 5. lokakuuta 2016 (OR. en) Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 5. lokakuuta 2016 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2013/0013 (COD) 11197/16 TRANS 296 CODEC 1056 SÄÄDÖKSET JA MUUT VÄLINEET Asia: Neuvoston ensimmäisessä käsittelyssä

Lisätiedot

Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS

Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 29.11.2016 COM(2016) 745 final 2016/0368 (COD) Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS neuvoston asetuksen (ETY) N:o 1101/89 sekä asetusten (EY) N:o 2888/2000 ja (EY)

Lisätiedot

EUROOPAN UNIONI EUROOPAN PARLAMENTTI

EUROOPAN UNIONI EUROOPAN PARLAMENTTI EUROOPAN UNIONI EUROOPAN PARLAMENTTI NEUVOSTO Strasbourg, 12. kesäkuuta 2013 (OR. en) 2013/0104 (COD) LEX 1356 PE-CONS 23/1/13 REV 1 UD 94 ENFOCUSTOM 77 MI 334 COMER 102 TRANS 185 CODEC 923 EUROOPAN PARLAMENTIN

Lisätiedot

10292/17 pmm/msu/vb 1 DRI

10292/17 pmm/msu/vb 1 DRI Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 14. kesäkuuta 2017 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2016/0384 (COD) 10292/17 CODEC 1051 FSTR 47 FC 55 REGIO 71 SOC 481 EMPL 369 BUDGET 20 AGRISTR 48 PECHE 249 CADREFIN

Lisätiedot

***I EUROOPAN PARLAMENTIN KANTA

***I EUROOPAN PARLAMENTIN KANTA EUROOPAN PARLAMENTTI 2009-2014 Konsolidoitu lainsäädäntöasiakirja 23.5.2013 EP-PE_TC1-COD(2013)0104 ***I EUROOPAN PARLAMENTIN KANTA vahvistettu ensimmäisessä käsittelyssä 23. toukokuuta 2013 Euroopan parlamentin

Lisätiedot

EUROOPAN UNIONI EUROOPAN PARLAMENTTI

EUROOPAN UNIONI EUROOPAN PARLAMENTTI EUROOPAN UNIONI EUROOPAN PARLAMENTTI NEUVOSTO Bryssel, 26. lokakuuta 2017 (OR. en) 2017/0190 (COD) PE-CONS 48/17 PECHE 340 CODEC 1416 SÄÄDÖKSET JA MUUT VÄLINEET Asia: EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 1. kesäkuuta 2017 (OR. en)

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 1. kesäkuuta 2017 (OR. en) Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 1. kesäkuuta 2017 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2016/0357 (COD) 9763/17 ADD 1 ILMOITUS Lähettäjä: Vastaanottaja: Puheenjohtajavaltio FRONT 248 VISA 203 DAPIX 213

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 9. maaliskuuta 2018 (OR. en)

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 9. maaliskuuta 2018 (OR. en) Conseil UE Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 9. maaliskuuta 2018 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2016/0400 (COD) 6933/18 LIMITE ILMOITUS: I/A-KOHTA Lähettäjä: Vastaanottaja: Ed. asiak. nro: Puheenjohtajavaltio

Lisätiedot

Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS

Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 27.6.2013 COM(2013) 452 final 2013/0220 (COD) Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS eräiden oikeusalan säädösten, joissa säädetään valvonnan käsittävän sääntelymenettelyn

Lisätiedot

Istuntoasiakirja LISÄYS. mietintöön

Istuntoasiakirja LISÄYS. mietintöön EUROOPAN PARLAMENTTI 2009-2014 Istuntoasiakirja 15.5.2013 A7-0170/2013/err01 LISÄYS mietintöön ehdotuksesta Euroopan parlamentin ja neuvoston asetukseksi yhteisön tullikoodeksista (uudistettu tullikoodeksi)

Lisätiedot

PE-CONS 22/1/16 REV 1 FI

PE-CONS 22/1/16 REV 1 FI EUROOPAN UNIONI EUROOPAN PARLAMENTTI NEUVOSTO Strasbourg, 6. heinäkuuta 2016 (OR. en) 2015/0906 (COD) LEX 1684 PE-CONS 22/1/16 REV 1 JUR 214 INST 212 COUR 28 CODEC 644 EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON

Lisätiedot

Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS

Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 10.4.2013 COM(2013) 193 final 2013/0104 (COD) Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS yhteisön tullikoodeksista (uudistettu tullikoodeksi) annetun asetuksen (EY) N:o

Lisätiedot

EUROOPAN UNIONI EUROOPAN PARLAMENTTI

EUROOPAN UNIONI EUROOPAN PARLAMENTTI EUROOPAN UNIONI EUROOPAN PARLAMENTTI NEUVOSTO Bryssel, 9. huhtikuuta 207 (OR. en) 206/025 (COD) PE-CONS 3/7 VISA 8 COEST 55 COMIX 62 CODEC 295 SÄÄDÖKSET JA MUUT VÄLINEET Asia: EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON

Lisätiedot

EUROOPAN UNIONI EUROOPAN PARLAMENTTI

EUROOPAN UNIONI EUROOPAN PARLAMENTTI EUROOPAN UNIONI EUROOPAN PARLAMENTTI NEUVOSTO Bryssel, 21. marraskuuta 2017 (OR. en) 2017/0060 (COD) PE-CONS 52/17 TRANS 415 DELACT 189 CODEC 1608 SÄÄDÖKSET JA MUUT VÄLINEET Asia: EUROOPAN PARLAMENTIN

Lisätiedot

Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON DIREKTIIVI

Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON DIREKTIIVI EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 5.3.2012 COM(2012) 90 final 2012/0040 (COD) Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON DIREKTIIVI neuvoston direktiivin 92/65/ETY muuttamisesta koirien, kissojen ja frettien kauppaan

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON DIREKTIIVI

Ehdotus NEUVOSTON DIREKTIIVI EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 8.5.2018 COM(2018) 261 final 2018/0124 (CNS) Ehdotus NEUVOSTON DIREKTIIVI direktiivien 2006/112/EY ja 2008/118/EY muuttamisesta Italian kunnan Campione d Italian sekä Luganonjärven

Lisätiedot

EUROOPAN PARLAMENTTI

EUROOPAN PARLAMENTTI EUROOPAN PARLAMENTTI 1999 Istuntoasiakirja 2004 C6-0161/2004 2003/0274(COD) FI 28/10/2004 YHTEINEN KANTA Neuvoston 21. lokakuuta 2004 vahvistama yhteinen kanta Euroopan parlamentin ja neuvoston päätöksen

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 21. huhtikuuta 2017 (OR. en)

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 21. huhtikuuta 2017 (OR. en) Conseil UE Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 21. huhtikuuta 2017 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2016/0374 (CNS) 8076/17 LIMITE PUBLIC FISC 76 ECOFIN 272 ILMOITUS Lähettäjä: Vastaanottaja: Neuvoston

Lisätiedot

Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS. Turkista peräisin olevien maataloustuotteiden tuonnista unioniin (kodifikaatio)

Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS. Turkista peräisin olevien maataloustuotteiden tuonnista unioniin (kodifikaatio) EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 24.9.2014 COM(2014) 586 final 2014/0272 (COD) Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS Turkista peräisin olevien maataloustuotteiden tuonnista unioniin (kodifikaatio)

Lisätiedot

EUROOPAN UNIONI EUROOPAN PARLAMENTTI

EUROOPAN UNIONI EUROOPAN PARLAMENTTI EUROOPAN UNIONI EUROOPAN PARLAMENTTI NEUVOSTO Bryssel, 8. huhtikuuta 2011 (OR. en) 2010/0255 (COD) PE-CONS 9/11 PECHE 63 CODEC 338 SÄÄDÖKSET JA MUUT VÄLINEET Asia: EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 10. maaliskuuta 2017 (OR. en)

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 10. maaliskuuta 2017 (OR. en) Conseil UE Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 10. maaliskuuta 2017 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2016/0374 (CNS) 7103/17 LIMITE PUBLIC FISC 59 ECOFIN 184 ILMOITUS Lähettäjä: Vastaanottaja: Neuvoston

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 14. elokuuta 2017 (OR. en) Jeppe TRANHOLM-MIKKELSEN, Euroopan unionin neuvoston pääsihteeri

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 14. elokuuta 2017 (OR. en) Jeppe TRANHOLM-MIKKELSEN, Euroopan unionin neuvoston pääsihteeri Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 14. elokuuta 2017 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2017/0189 (COD) 11667/17 JUSTCIV 189 CODEC 1312 EHDOTUS Lähettäjä: Saapunut: 9. elokuuta 2017 Vastaanottaja: Kom:n

Lisätiedot

***I EUROOPAN PARLAMENTIN KANTA

***I EUROOPAN PARLAMENTIN KANTA Euroopan parlamentti 2014-2019 Konsolidoitu lainsäädäntöasiakirja 13.6.2017 EP-PE_TC1-COD(2016)0384 ***I EUROOPAN PARLAMENTIN KANTA vahvistettu ensimmäisessä käsittelyssä 13. kesäkuuta 2017 Euroopan parlamentin

Lisätiedot

Muutettu ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Muutettu ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 21.4.2015 COM(2015) 168 final 2013/0273 (NLE) Muutettu ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan yhteisön ja sen jäsenvaltioiden sekä San Marinon tasavallan yhteistyöstä ja tulliliitosta

Lisätiedot

Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS

Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 20.6.2012 COM(2012) 329 final 2012/0159 (COD) Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS liittymistä valmistelevasta tukivälineestä annetun neuvoston asetuksen (EY) N:o

Lisätiedot

6426/15 tih/msu/vl 1 DG B 3A

6426/15 tih/msu/vl 1 DG B 3A Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 26. helmikuuta 2015 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2014/0258 (NLE) 2014/0259 (NLE) 6426/15 SOC 91 EMPL 43 MIGR 11 JAI 103 ILMOITUS: A-KOHTA Lähettäjä: Neuvoston

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 22. syyskuuta 2016 (OR. en)

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 22. syyskuuta 2016 (OR. en) Conseil UE Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 22. syyskuuta 2016 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2016/0209 (CNS) 12041/16 LIMITE PUBLIC FISC 133 ECOFIN 782 ILMOITUS Lähettäjä: Vastaanottaja: Puheenjohtajavaltio

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 28. helmikuuta 2017 (OR. en) Jeppe TRANHOLM-MIKKELSEN, Euroopan unionin neuvoston pääsihteeri

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 28. helmikuuta 2017 (OR. en) Jeppe TRANHOLM-MIKKELSEN, Euroopan unionin neuvoston pääsihteeri Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 28. helmikuuta 2017 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2017/0049 (NLE) 6795/17 UD 55 CORDROGUE 31 EHDOTUS Lähettäjä: Saapunut: 28. helmikuuta 2017 Vastaanottaja: Kom:n

Lisätiedot

12818/10 HKE/phk DDTE

12818/10 HKE/phk DDTE EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO Bryssel, 6. syyskuuta 2010 (OR. en) 12818/10 Toimielinten välinen asia: 2010/0231 (NLE) CH 38 JEUN 28 EDUC 135 SOC 483 MI 276 JAI 685 SÄÄDÖKSET JA MUUT VÄLINEET Asia: NEUVOSTON

Lisätiedot

7958/17 ip/elv/jk 1 DG G 2A

7958/17 ip/elv/jk 1 DG G 2A Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 7. huhtikuuta 207 (OR. en) 7958/7 FIN 237 CADREFIN 4 POLGEN 38 ILMOITUS: I/A-KOHTA Lähettäjä: Vastaanottaja: Neuvoston pääsihteeristö Pysyvien edustajien komitea / Neuvosto

Lisätiedot

(ETA:n kannalta merkityksellinen teksti)

(ETA:n kannalta merkityksellinen teksti) 10.4.2014 L 107/39 KOMISSION ASETUS (EU) N:o 361/2014, annettu 9 päivänä huhtikuuta 2014, Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EY) N:o 1073/2009 yksityiskohtaisten soveltamissääntöjen säätämisestä

Lisätiedot

A8-0260/1. Tarkistus 1 Claude Moraes kansalaisvapauksien sekä oikeus- ja sisäasioiden valiokunnan puolesta

A8-0260/1. Tarkistus 1 Claude Moraes kansalaisvapauksien sekä oikeus- ja sisäasioiden valiokunnan puolesta 25..207 A8-0260/ Tarkistus Claude Moraes kansalaisvapauksien sekä oikeus- ja sisäasioiden valiokunnan puolesta Mietintö A8-0260/206 Mariya Gabriel Kolmannet maat, joiden kansalaisilla on oltava viisumi

Lisätiedot

Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 25.7.2012 COM(2012) 416 final 2012/0202 (COD) Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON PÄÄTÖS Direktiivin 2003/87/EY muuttamisesta kasvihuonekaasujen päästöoikeuksien huutokauppojen

Lisätiedot

Ehdotus päätökseksi (COM(2018)0744 C8-0482/ /0385(COD)) EUROOPAN PARLAMENTIN TARKISTUKSET * komission ehdotukseen

Ehdotus päätökseksi (COM(2018)0744 C8-0482/ /0385(COD)) EUROOPAN PARLAMENTIN TARKISTUKSET * komission ehdotukseen 8.2.2019 A8-0014/ 001-008 TARKISTUKSET 001-008 esittäjä(t): Teollisuus-, tutkimus- ja energiavaliokunta Mietintö Miroslav Poche A8-0014/2019 Energiatehokkuudesta annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston

Lisätiedot

Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS

Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 24.1.2013 COM(2013) 15 final 2013/0010 (COD) C7-0021/13 Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS Euroopan yhteisöön suuntautuvaa puutavaran tuontia koskevan FLEGTlupajärjestelmän

Lisätiedot

Ehdotus: EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS (EU) N:o /

Ehdotus: EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS (EU) N:o / EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 26.5.2010 KOM(2010) 142 lopullinen 2010/0140 (COD) C7-0135/10 Ehdotus: EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS (EU) N:o / yleisen tullietuusjärjestelmän soveltamisesta 1 päivästä

Lisätiedot

Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS

Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 17.10.2012 COM(2012) 591 final 2012/0285 (COD) Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS kalavarojen säilyttämisestä teknisten toimenpiteiden avulla Itämeren, Belttien

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 10. maaliskuuta 2015 (OR. en)

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 10. maaliskuuta 2015 (OR. en) Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 10. maaliskuuta 2015 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2014/0259 (NLE) 6732/15 SÄÄDÖKSET JA MUUT VÄLINEET Asia: SOC 150 EMPL 77 MIGR 13 JAI 149 NEUVOSTON PÄÄTÖS jäsenvaltioiden

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 26. huhtikuuta 2016 (OR. en)

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 26. huhtikuuta 2016 (OR. en) Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 26. huhtikuuta 2016 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2015/0296 (CNS) 5931/16 SC 16 ECON 75 SÄÄDÖKSET JA MUUT VÄLINEET Asia: NEUVOSTON DIREKTIIVI yhteisestä arvonlisäverojärjestelmästä

Lisätiedot

EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO. Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON DIREKTIIVI

EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO. Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON DIREKTIIVI EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO Bryssel 22.12.2006 KOM(2006) 910 lopullinen 2006/0305 (COD) Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON DIREKTIIVI rahoitusvälineiden markkinoista annetun direktiivin 2004/39/EY

Lisätiedot

Istuntoasiakirja LISÄYS. mietintöön

Istuntoasiakirja LISÄYS. mietintöön EUROOPAN PARLAMENTTI 2009-2014 Istuntoasiakirja 29.1.2014 A7-0467/2013/err01 LISÄYS mietintöön ehdotuksesta Euroopan parlamentin ja neuvoston asetukseksi neuvoston asetuksen (EY) N:o 2368/2002 muuttamisesta

Lisätiedot

10329/17 JG/cc 1 DRI

10329/17 JG/cc 1 DRI Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 20. kesäkuuta 2017 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2016/0186 (COD) 10329/17 CODEC 1059 CULT 88 AELE 54 EEE 31 PE 46 ILMOITUS Lähettäjä: Vastaanottaja: Asia: Neuvoston

Lisätiedot

11917/1/12 REV 1 ADD 1 hkd,mn/vpy/tia 1 DQPG

11917/1/12 REV 1 ADD 1 hkd,mn/vpy/tia 1 DQPG EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO Bryssel, 4. lokakuuta 2012 (10.10) (OR. fr) Toimielinten välinen asia: 2010/0197 (COD) 11917/1/12 REV 1 ADD 1 WTO 244 FDI 20 CODEC 1777 PARLNAT 324 NEUVOSTON PERUSTELUT Asia:

Lisätiedot

EUROOPAN KOMISSIO. Bryssel SEC(2011) 1507 lopullinen. Luonnos

EUROOPAN KOMISSIO. Bryssel SEC(2011) 1507 lopullinen. Luonnos EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 7.12.2011 SEC(2011) 1507 lopullinen Luonnos EUROOPAN PARLAMENTIN, NEUVOSTON, KOMISSION, EUROOPAN UNIONIN TUOMIOISTUIMEN, TILINTARKASTUSTUOMIOISTUIMEN, EUROOPAN TALOUS- JA SOSIAALIKOMITEAN

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 30. toukokuuta 2016 (OR. en) Jeppe TRANHOLM-MIKKELSEN, Euroopan unionin neuvoston pääsihteeri

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 30. toukokuuta 2016 (OR. en) Jeppe TRANHOLM-MIKKELSEN, Euroopan unionin neuvoston pääsihteeri Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 30. toukokuuta 2016 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2016/0148 (COD) 9565/16 ADD 1 EHDOTUS Lähettäjä: Saapunut: 26. toukokuuta 2016 Vastaanottaja: Kom:n asiak. nro:

Lisätiedot

EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO. Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON DIREKTIIVI

EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO. Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON DIREKTIIVI EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO Bryssel 22.12.2006 KOM(2006) 916 lopullinen 2006/0300 (COD) Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON DIREKTIIVI finanssiryhmittymään kuuluvien luottolaitosten, vakuutusyritysten

Lisätiedot

PE-CONS 39/1/16 REV 1 FI

PE-CONS 39/1/16 REV 1 FI EUROOPAN UNIONI EUROOPAN PARLAMENTTI NEUVOSTO Strasbourg, 23. marraskuuta 2016 (OR. en) 2016/0193 (COD) LEX 1707 PE-CONS 39/1/16 REV 1 FSTR 63 FC 55 REGIO 79 SOC 560 EMPL 370 BUDGET 26 AGRISTR 51 PECHE

Lisätiedot

***I EUROOPAN PARLAMENTIN KANTA

***I EUROOPAN PARLAMENTIN KANTA Euroopan parlamentti 2014-2019 Konsolidoitu lainsäädäntöasiakirja 1.12.2016 EP-PE_TC1-COD(2016)0229 ***I EUROOPAN PARLAMENTIN KANTA vahvistettu ensimmäisessä käsittelyssä 1. joulukuuta 2016 Euroopan parlamentin

Lisätiedot

EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO. Ehdotus: EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON DIREKTIIVI

EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO. Ehdotus: EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON DIREKTIIVI EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO Bryssel, 22.12.2006 KOM(2006) 913 lopullinen 2006/0301 (COD) Ehdotus: EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON DIREKTIIVI sisäpiirikaupoista ja markkinoiden manipuloinnista (markkinoiden

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 9. maaliskuuta 2016 (OR. en) Jeppe TRANHOLM-MIKKELSEN, Euroopan unionin neuvoston pääsihteeri

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 9. maaliskuuta 2016 (OR. en) Jeppe TRANHOLM-MIKKELSEN, Euroopan unionin neuvoston pääsihteeri Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 9. maaliskuuta 2016 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2016/0041 (NLE) 6962/16 COEST 62 ELARG 18 EHDOTUS Lähettäjä: Saapunut: 18. helmikuuta 2016 Vastaanottaja: Kom:n

Lisätiedot

Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS

Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 3.2.2016 COM(2016) 44 final 2016/0029 (COD) Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS muiden kuin kahdenvälisten sopimusten, pöytäkirjojen tai muiden järjestelyjen taikka

Lisätiedot

Valtuuskunnille toimitetaan oheisena asiakirja COM(2016) 681 final. Liite: COM(2016) 681 final /16 akv DG G 2A

Valtuuskunnille toimitetaan oheisena asiakirja COM(2016) 681 final. Liite: COM(2016) 681 final /16 akv DG G 2A Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 20. lokakuuta 2016 (OR. en) 13415/16 N 680 EHDOTUS Lähettäjä: Saapunut: 19. lokakuuta 2016 Vastaanottaja: Kom:n asiak. nro: Asia: Euroopan komission pääsihteerin puolesta

Lisätiedot

Bryssel, 31. maaliskuuta 2014 (OR. en) EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO 8305/14 ADD 1. Toimielinten välinen asia: 2013/0444 (NLE) PI 39

Bryssel, 31. maaliskuuta 2014 (OR. en) EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO 8305/14 ADD 1. Toimielinten välinen asia: 2013/0444 (NLE) PI 39 EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO Bryssel, 31. maaliskuuta 2014 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2013/0444 (NLE) 8305/14 ADD 1 PI 39 ILMOITUS: I/A-KOHTA Lähettäjä: Neuvoston pääsihteeristö Vastaanottaja: Päivämäärä

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 22.6.2011 KOM(2011) 360 lopullinen 2011/0157 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS euron käytön jatkamista Saint-Barthélemyn saarella sen jälkeen, kun sen asema Euroopan unioniin nähden

Lisätiedot

EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO. Bryssel, 27. heinäkuuta 2012 (27.07) (OR. en) 12945/12 ENV 645 ENT 185 SAATE

EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO. Bryssel, 27. heinäkuuta 2012 (27.07) (OR. en) 12945/12 ENV 645 ENT 185 SAATE EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO Bryssel, 27. heinäkuuta 2012 (27.07) (OR. en) 12945/12 ENV 645 ENT 185 SAATE Lähettäjä: Euroopan komissio Saapunut: 25. heinäkuuta 2012 Vastaanottaja: Neuvoston pääsihteeristö

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 9. lokakuuta 2016 (OR. en)

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 9. lokakuuta 2016 (OR. en) Conseil UE Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 9. lokakuuta 2016 (OR. en) Toimielinten väliset asiat: 2016/0206 (NLE) 2016/0220 (NLE) 2016/0205 (NLE) 12853/16 LIMITE PUBLIC WTO 273 SERVICES 23 FDI 19 CDN

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 20. marraskuuta 2017 (OR. en)

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 20. marraskuuta 2017 (OR. en) Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 20. marraskuuta 2017 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2017/0300 (NLE) 14567/17 EHDOTUS Lähettäjä: EF 288 ECOFIN 965 SURE 52 SERVICES 37 CH 44 Euroopan komission pääsihteerin

Lisätiedot

Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 17.6.2016 COM(2016) 400 final 2016/0186 (COD) Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan kulttuuripääkaupunki -tapahtuman perustamista koskevasta unionin toiminnasta

Lisätiedot

HYVÄKSYTYT TEKSTIT. Kiireellisten yksipuolisten kauppatoimenpiteiden toteuttaminen Tunisian osalta ***I

HYVÄKSYTYT TEKSTIT. Kiireellisten yksipuolisten kauppatoimenpiteiden toteuttaminen Tunisian osalta ***I Euroopan parlamentti 2014-2019 HYVÄKSYTYT TEKSTIT P8_TA(2016)0056 Kiireellisten yksipuolisten kauppatoimenpiteiden toteuttaminen Tunisian osalta ***I Euroopan parlamentin tarkistukset 25. helmikuuta 2016

Lisätiedot

A8-0013/ Kiireellisten yksipuolisten kauppatoimenpiteiden toteuttaminen Tunisian osalta

A8-0013/ Kiireellisten yksipuolisten kauppatoimenpiteiden toteuttaminen Tunisian osalta 18.2.2016 A8-0013/ 001-004 TARKISTUKSET 001-004 esittäjä(t): Kansainvälisen kaupan valiokunta Mietintö Marielle de Sarnez Kiireellisten yksipuolisten kauppatoimenpiteiden toteuttaminen Tunisian osalta

Lisätiedot

EUROOPAN UNIONI EUROOPAN PARLAMENTTI FIN 299 INST 145 AG 37 INF 134 CODEC 952

EUROOPAN UNIONI EUROOPAN PARLAMENTTI FIN 299 INST 145 AG 37 INF 134 CODEC 952 EUROOPAN UNIONI EUROOPAN PARLAMENTTI NEUVOSTO Bryssel, 22. heinäkuuta 2003 (OR. fr) 2002/0179 (COD) LEX 457 PE-CONS 3647/03 N 299 INST 145 AG 37 INF 134 CODEC 952 EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 24. kesäkuuta 2015 (OR. en)

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 24. kesäkuuta 2015 (OR. en) Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 24. kesäkuuta 2015 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2011/0901B (COD) 9375/1/15 REV 1 SÄÄDÖKSET JA MUUT VÄLINEET Asia: JUR 341 COUR 21 INST 181 CODEC 797 PARLNAT 70

Lisätiedot

Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS

Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 9.8.2012 COM(2012) 449 final 2012/0217 (COD)C7-0215/12 Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS puun vientiin Venäjän federaatiosta Euroopan unioniin sovellettavien tariffikiintiöiden

Lisätiedot

Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS

Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 26.9.2014 COM(2014) 593 final 2014/0275 (COD) Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS Turkista peräisin olevien maataloustuotteiden unioniin suuntautuvaa tuontia koskevien

Lisätiedot

Valtuuskunnille toimitetaan oheisena asiakirja D043528/02.

Valtuuskunnille toimitetaan oheisena asiakirja D043528/02. Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 8. maaliskuuta 2016 (OR. en) 6937/16 TRANS 72 SAATE Lähettäjä: Euroopan komissio Saapunut: 7. maaliskuuta 2016 Vastaanottaja: Kom:n asiak. nro: D043528/02 Asia: Neuvoston

Lisätiedot

EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO. Bryssel, 3. lokakuuta 2013 (OR. en) 13408/13 Toimielinten välinen asia: 2013/0020 (NLE) TRANS 466 MAR 126

EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO. Bryssel, 3. lokakuuta 2013 (OR. en) 13408/13 Toimielinten välinen asia: 2013/0020 (NLE) TRANS 466 MAR 126 EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO Bryssel, 3. lokakuuta 2013 (OR. en) 13408/13 Toimielinten välinen asia: 2013/0020 (NLE) TRANS 466 MAR 126 SÄÄDÖKSET JA MUUT VÄLINEET Asia: NEUVOSTON PÄÄTÖS jäsenvaltioiden valtuuttamisesta

Lisätiedot

12310/16 pmm/mmy/pt 1 DG F 2B

12310/16 pmm/mmy/pt 1 DG F 2B Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 19. syyskuuta 2016 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2015/0310 (COD) 12310/16 ILMOITUS Asia: Äänestystulos VOTE 52 INF 161 PUBLIC 57 CODEC 1280 Euroopan parlamentin

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 15. helmikuuta 2017 (OR. en)

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 15. helmikuuta 2017 (OR. en) Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 15. helmikuuta 2017 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2016/0383 (NLE) 5530/17 SÄÄDÖKSET JA MUUT VÄLINEET Asia: AGRI 31 AGRILEG 16 COMER 9 NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan

Lisätiedot

14636/16 mba/rir/mh 1 DG G 2A

14636/16 mba/rir/mh 1 DG G 2A Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 24. marraskuuta 2016 (OR. en) 14636/16 FIN 805 ILMOITUS: A-KOHTA Lähettäjä: Vastaanottaja: Neuvoston pääsihteeristö Neuvosto Kom:n asiak. nro: 13377/16 FIN 675 - COM(2016)

Lisätiedot

EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO. Bryssel, 15. marraskuuta 2012 (15.11) (OR. en) 16273/12 TRANS 397 SAATE

EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO. Bryssel, 15. marraskuuta 2012 (15.11) (OR. en) 16273/12 TRANS 397 SAATE EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO Bryssel, 15. marraskuuta 2012 (15.11) (OR. en) 16273/12 TRANS 397 SAATE Lähettäjä: Euroopan komissio Saapunut: 13. marraskuuta 2012 Vastaanottaja: Euroopan unionin neuvosto Kom:n

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 28. huhtikuuta 2015 (OR. en)

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 28. huhtikuuta 2015 (OR. en) Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 28. huhtikuuta 2015 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2015/0053 (NLE) 7128/15 VISA 98 COLAC 27 SÄÄDÖKSET JA MUUT VÄLINEET Asia: NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan unionin ja

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 8. joulukuuta 2015 (OR. en)

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 8. joulukuuta 2015 (OR. en) Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 8. joulukuuta 2015 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2015/0136 (NLE) 14112/15 SÄÄDÖKSET JA MUUT VÄLINEET Asia: JUSTCIV 263 TRANS 364 MAR 148 ENV 710 NEUVOSTON PÄÄTÖS

Lisätiedot

Ehdotus: NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus: NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 9.8.2010 KOM(2010) 426 lopullinen 2010/0231 (NLE) Ehdotus: NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan unionin ja Sveitsin valaliiton välisen sopimuksen tekemisestä Sveitsin valaliiton osallistumista

Lisätiedot

EUROOPAN UNIONI EUROOPAN PARLAMENTTI 2006/0291 (COD) PE-CONS 3651/11/07 REV 11

EUROOPAN UNIONI EUROOPAN PARLAMENTTI 2006/0291 (COD) PE-CONS 3651/11/07 REV 11 EUROOPAN UNIONI EUROOPAN PARLAMENTTI NEUVOSTO Bryssel, 25. helmikuuta 2008 (OR. en) 2006/0291 (COD) PE-CONS 3651/11/07 REV 11 ENER 215 ENV 450 MI 198 CODEC 902 SÄÄDÖKSET JA MUUT VÄLINEET Asia: EUROOPAN

Lisätiedot

EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS (EU, EURATOM) 2016/, annettu päivänä kuuta,

EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS (EU, EURATOM) 2016/, annettu päivänä kuuta, EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS (EU, EURATOM) 2016/, annettu päivänä kuuta, unionin ja sen henkilöstön välisten riitojen ratkaisemista ensimmäisenä oikeusasteena koskevan toimivallan siirtämisestä

Lisätiedot

EUROOPAN UNIONI EUROOPAN PARLAMENTTI

EUROOPAN UNIONI EUROOPAN PARLAMENTTI EUROOPAN UNIONI EUROOPAN PARLAMENTTI NEUVOSTO Bryssel,. joulukuuta 05 (OR. en) 04/0338 (COD) PE-CONS 55/5 PROAPP 9 CATS 96 SCHENGEN 3 COMIX 459 CODEC 8 SÄÄDÖKSET JA MUUT VÄLINEET Asia: EUROOPAN PARLAMENTIN

Lisätiedot

Istuntoasiakirja LISÄYS. mietintöön

Istuntoasiakirja LISÄYS. mietintöön Euroopan parlamentti 2014-2019 Istuntoasiakirja 24.11.2016 A8-0329/2016/err01 LISÄYS mietintöön ehdotuksesta Euroopan parlamentin ja neuvoston asetukseksi unionin tullikoodeksista annetun asetuksen (EU)

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 24. heinäkuuta 2015 (OR. en) Euroopan komission pääsihteerin puolesta Jordi AYET PUIGARNAU, johtaja

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 24. heinäkuuta 2015 (OR. en) Euroopan komission pääsihteerin puolesta Jordi AYET PUIGARNAU, johtaja Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 24. heinäkuuta 2015 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2015/0156 (NLE) 11206/15 WTO 157 SERVICES 25 COMER 104 EHDOTUS Lähettäjä: Saapunut: 23. heinäkuuta 2015 Vastaanottaja:

Lisätiedot

Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS

Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 28.6.2013 COM(2013) 484 final 2013/0226 (COD) C7-0205/13 Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS sisävesiväylien/sisävesiliikenteen tavarakuljetusten tilastoista annetun

Lisätiedot

6492/17 ADD 1 ai/paf/pt 1 GIP 1B

6492/17 ADD 1 ai/paf/pt 1 GIP 1B Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 7. maaliskuuta 2017 (OR. en) 6492/17 ADD 1 EHDOTUS PÖYTÄKIRJAKSI Asia: PV/CONS 7 COMPET 108 IND 42 RECH 48 ESPACE 13 Euroopan unionin neuvoston 3519. istunto (kilpailukyky

Lisätiedot

Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON DIREKTIIVI

Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON DIREKTIIVI EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 20.12.2017 COM(2017) 792 final 2017/0350 (COD) Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON DIREKTIIVI direktiivin (EU) 2016/97 muuttamisesta siltä osin kuin on kyse jäsenvaltioiden

Lisätiedot

EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO. Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON DIREKTIIVIKSI

EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO. Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON DIREKTIIVIKSI EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO Bryssel 02.02.2004 KOM(2004) 47 lopullinen 2004/0017 (COD) Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON DIREKTIIVIKSI eräisiin maanteiden tavarakuljetuksiin sovellettavista yhteisistä

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON DIREKTIIVI. direktiivien 2006/112/EY ja 2008/118/EY muuttamisesta Ranskan syrjäisempien alueiden ja erityisesti Mayotten osalta

Ehdotus NEUVOSTON DIREKTIIVI. direktiivien 2006/112/EY ja 2008/118/EY muuttamisesta Ranskan syrjäisempien alueiden ja erityisesti Mayotten osalta EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 7.8.2013 COM(2013) 577 final 2013/0280 (CNS) C7-0268/13 Ehdotus NEUVOSTON DIREKTIIVI direktiivien 2006/112/EY ja 2008/118/EY muuttamisesta Ranskan syrjäisempien alueiden ja erityisesti

Lisätiedot

SN 1316/14 vpy/sl/mh 1 DG D 2A LIMITE FI

SN 1316/14 vpy/sl/mh 1 DG D 2A LIMITE FI EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO Bryssel, 30. tammikuuta 2014 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2013/0268 (COD) SN 1316/14 LIMITE ILMOITUS Asia: Euroopan parlamentin ja neuvoston asetus (EU) N:o.../20.., annettu...,

Lisätiedot

EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO. Bryssel, 1. helmikuuta 2010 (OR. en) 5306/10 Toimielinten välinen asia: 2009/0189 (NLE) JAI 35 COPEN 7

EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO. Bryssel, 1. helmikuuta 2010 (OR. en) 5306/10 Toimielinten välinen asia: 2009/0189 (NLE) JAI 35 COPEN 7 EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO Bryssel, 1. helmikuuta 2010 (OR. en) 5306/10 Toimielinten välinen asia: 2009/0189 (NLE) JAI 35 COPEN 7 SÄÄDÖKSET JA MUUT VÄLINEET Asia: NEUVOSTON PÄÄTÖS keskinäisestä oikeusavusta

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 14. heinäkuuta 2017 (OR. en) Jeppe TRANHOLM-MIKKELSEN, Euroopan unionin neuvoston pääsihteeri

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 14. heinäkuuta 2017 (OR. en) Jeppe TRANHOLM-MIKKELSEN, Euroopan unionin neuvoston pääsihteeri Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 14. heinäkuuta 2017 (OR. en) 11316/17 SAATE Lähettäjä: Saapunut: 14. heinäkuuta 2017 Vastaanottaja: Kom:n asiak. nro: Asia: ACP 82 WTO 167 UD 184 DELACT 131 Euroopan

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 24. marraskuuta 2016 (OR. en)

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 24. marraskuuta 2016 (OR. en) Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 24. marraskuuta 2016 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2016/0209 (CNS) 13885/16 SC 181 ECON 984 SÄÄDÖKSET JA MUUT VÄLINEET Asia: NEUVOSTON DIREKTIIVI direktiivin 2011/16/EU

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 16. helmikuuta 2017 (OR. en)

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 16. helmikuuta 2017 (OR. en) Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 16. helmikuuta 2017 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2016/0328 (NLE) 5882/17 UD 17 SPG 8 SÄÄDÖKSET JA MUUT VÄLINEET Asia: NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan unionin, Sveitsin,

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 6. maaliskuuta 2015 (OR. en)

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 6. maaliskuuta 2015 (OR. en) Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 6. maaliskuuta 2015 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2015/0029 (NLE) 6040/15 WTO 41 SÄÄDÖKSET JA MUUT VÄLINEET Asia: NEUVOSTON PÄÄTÖS Maailman kauppajärjestön perustamisesta

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 16. tammikuuta 2018 (OR. en)

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 16. tammikuuta 2018 (OR. en) Conseil UE Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 16. tammikuuta 2018 (OR. en) 5350/18 ILMOITUS: I/A-KOHTA Lähettäjä: Vastaanottaja: Neuvoston pääsihteeristö Pysyvien edustajien komitea / Neuvosto LIMITE PUBLIC

Lisätiedot

Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS

Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 20.9.2013 COM(2013) 639 final 2013/0313 (COD) Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS unionin yleiseen talousarvioon sovellettavista varainhoitosäännöistä ja neuvoston

Lisätiedot

Istuntoasiakirja LISÄYS. mietintöön. Aluekehitysvaliokunta. Esittelijä: Iskra Mihaylova A8-0021/2019

Istuntoasiakirja LISÄYS. mietintöön. Aluekehitysvaliokunta. Esittelijä: Iskra Mihaylova A8-0021/2019 Euroopan parlamentti 2014-2019 Istuntoasiakirja 6.3.2019 A8-0021/2019/err01 LISÄYS mietintöön ehdotuksesta Euroopan parlamentin ja neuvoston asetukseksi, jolla luodaan edellytykset alueellisten yhteistyöohjelmien

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 12. elokuuta 2016 (OR. en) Jeppe TRANHOLM-MIKKELSEN, Euroopan unionin neuvoston pääsihteeri

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 12. elokuuta 2016 (OR. en) Jeppe TRANHOLM-MIKKELSEN, Euroopan unionin neuvoston pääsihteeri Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 12. elokuuta 2016 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2013/0297 (COD) 11702/16 STATIS 57 TRANS 322 CODEC 1162 SAATE Lähettäjä: Saapunut: 10. elokuuta 2016 Vastaanottaja:

Lisätiedot

SÄÄDÖKSET JA MUUT VÄLINEET NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan unionin ja sen jäsenvaltioiden sekä Korean tasavallan välisen vapaakauppasopimuksen tekemisestä

SÄÄDÖKSET JA MUUT VÄLINEET NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan unionin ja sen jäsenvaltioiden sekä Korean tasavallan välisen vapaakauppasopimuksen tekemisestä EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO Bryssel, 20. elokuuta 200 (OR. en) 8505/0 Toimielinten välinen asia: 200/0075 (NLE) WTO 09 SERVICES 7 COMER 58 COASI 64 SÄÄDÖKSET JA MUUT VÄLINEET Asia: NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan

Lisätiedot

8795/2/16 REV 2 ADD 1 team/rir/ts 1 DRI

8795/2/16 REV 2 ADD 1 team/rir/ts 1 DRI Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 18. heinäkuuta 2016 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2013/0141 (COD) 8795/2/16 REV 2 ADD 1 NEUVOSTON PERUSTELUT Asia: AGRI 253 PHYTOSAN 10 AGRILEG 65 CODEC 634 PARLNAT

Lisätiedot

Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS

Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 2.5.2013 COM(2013) 250 final 2013/0133 (COD) C7-0117/13 Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS tonnikalan monivuotisesta elvytyssuunnitelmasta Itä-Atlantilla ja Välimerellä

Lisätiedot

Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS

Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 21.12.2016 COM(2016) 818 final 2016/0411 (COD) Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS lentoliikenteen harjoittamisen yhteisistä säännöistä yhteisössä annetun asetuksen

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 4. joulukuuta 2017 (OR. en) Jeppe TRANHOLM-MIKKELSEN, Euroopan unionin neuvoston pääsihteeri

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 4. joulukuuta 2017 (OR. en) Jeppe TRANHOLM-MIKKELSEN, Euroopan unionin neuvoston pääsihteeri Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 4. joulukuuta 2017 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2017/0317 (NLE) 15374/17 COLAC 134 EHDOTUS Lähettäjä: Saapunut: 1. joulukuuta 2017 Vastaanottaja: Kom:n asiak.

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 9. maaliskuuta 2018 (OR. en)

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 9. maaliskuuta 2018 (OR. en) Conseil UE Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 9. maaliskuuta 2018 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2016/0399 (COD) 6932/18 LIMITE ILMOITUS: I/A-KOHTA Lähettäjä: Vastaanottaja: Puheenjohtajavaltio INST

Lisätiedot