Suomen merimetsot 1998

Transkriptio

1 Suomen ympäristökeskuksen moniste 151 Pekka Rusanen Suomen merimetsot 1998 Merimetsokannan kehitys ja lajin vaikutukset saaristoluontoon

2 151 Pekka Rusanen Suomen merimetsot 1998 Merimetsokannan kehitys ja lajin vaikutukset saaristoluontoon Merimetson poikaset pesissään Tammisaaren Sköldharunilla Kuva: Pekka Rusanen Helsinki 1999 SUOMEN YMPÄRISTÖKESKUS

3 ISBN ISSN Nimiölehden kuva: Pekka Rusanen Kartat: Aleksi Lehikoinen Painopaikka: Oy Edita Ab Helsinki 1999

4 Sisällys T'iivistelmä Johdanto Aineisto ja menetelmät Kevään ja kesän sääolot Suomenlahdella Merimetson pesimäkanta Suomessa Pesintämenestys Pesintämenestys Suomessa Tammisaaren Sköldharun PernajanHaverören Dragsfjärdin Klovaskär Täysikasvuisten yksilöiden määrät pesimäpaikoilla Kesäkerääntymät Kesäkerääntymät sopivilla pesimäluodoilla Itäinen Suomenlahti Saaristomeri-Selkämeri Saariston muut kesäkerääntymät Linn ustovaikutukset Kasvillisuusvaikutukset Ravinto Ruokailualueet Tammisaaren saaristo Itäinen Suomenlahti Rengastus ja löytötiedot Kannanrajoitustoimien ongelmat Pesinnän estäminen yksittäisillä kohteilla Yksittäisen kolonian pesimäkannan tai poikastuoton rajoittaminen Johtopäätökset ja jatkotutkimusten tarve Kirjallisuus Liite 1. Tammisaaren Sköldharunin ja Lerharunin kasvillisuuden inventointi Kuvailulehdet Suomen ympäristakeskuksen moniste

5 Suomen ympäristökeskuksen moniste 151

6 Wivistelmä Merimetso pesi Suomessa ensi kertaa vuonna Vuonna 1998 pesimäkanta kasvoi 122 pariin eli viisinkertaiseksi edellisvuoteen verrattuna, ja samalla pesimäkolonioiden määrä kasvoi kahdesta kolmeen. Merimetsokolonioiden maastotutkimukset aloitettiin keväällä 1998, ja niissä selviteltiin mm. lajin pesintämenestystä, vaikutuksia pesimälinnustoon ja kasvillisuuteen, ravintoa ja ruokailualueita sekä mahdollisia tulevien vuosien pesimäpaikkoja. Suomenlahden kaksi merimetsokoloniaa, Tammisaaren Sköldharun ja Pernajan Haverören, onnistuivat pesinnässään kohtalaisesti. Kolonioissa todetut suurehkot muna- ja poikashävikit ovat luonteenomaisia merimetsolle. Pesintä käynnistyi jäiden lähdön aikoihin toukokuun alussa ja suurin osa merimetsoista aloitti muninnan jälkeen. Heinäkuun lopulla poikaset alkoivat saavuttaa lentokykynsä. Saaristomerelle, Dragsfjärdin Klovaskärille syntynyt uusi merimetsokolonia tuhottiin tahallisesti kesäkuun lopulla. Pesimäkolonioissa havaittiin suuria määriä pesimättömiä yksilöitä, jotka olivat enimmäkseen esiaikuisia. Sköldharunilla pesimättömien lintujen määräksi arvioitiin noin kolmasosa täysikasvuisten yksilöiden yhteismäärästä. Pesimättömien merimetsojen kesäkerääntymiä havaittiin neljällä pesintään soveltuvalla luodolla, jotka sijaitsivat itäisellä Suomenlahdella, Saaristomerellä ja Selkämerellä. Jotkut havaituista kerääntymäluodoista muuttuvat todennäköisesti pesimäpaikoiksi seuraavalla pesimäkaudella. Merimetson vaikutukset pesimäluotojen luontoon todettiin toistaiseksi vähäisiksi. Sköldharunin 105 parin merimetsokolonian ei havaittu vähentäneen muun pesimälinnuston parimääriä, ja kasvillisuuden vaurioituminen oli vielä hyvin paikallista. Sköldharunilla kerätyistä aikuisten merimetsojen ravintonäytteistä yli 90 % koostui särjestä ja ahvenesta, ja muita saaliskaloja olivat hauki, lahna, made, kuha ja kivinilkka. Yleisin saaliskoko oli cm (alle 150 g). Kolonian kalasaaliiksi arvioitiin noin 18,6 to pesimäkaudella touko elokuussa. Tammisaaren saaristossa merimetsojen ruokailualueet levittäytyivät hajanaisesti kolonian lähivesille ja sokkeloiseen sisäsaaristoon. Itäisen Suomenlahden kansallispuistossa havaittiin selkeämpiä ruokailualueiden keskittymiä, joiden merimetsot olivat peräisin läheisistä Venäjän ulkosaariston suurista pesimäkolonioista. Valtaosa Suomessa pesivistä merimetsoista ruokailee saaristoalueellamme jäidenlähdöstä elo syyskuulle. Rengaslöytöjen perusteella merimetson poikaset aloittavat syysmuuttonsa elokuun puolivälin tienoilla pian itsenäistymisensä jälkeen. Suomenlahden muutonseuranta-aineiston perusteella pesinnässään epäonnistuneet tai esiaikuiset yksilöt aloittavat muuttonsa jo heinäkuun puolivälistä alkaen. Pesimäkannan kasvu, merimetson käyttämä ravinto sekä lajin vaikutukset pesimälinnustoon ja kasvillisuuteen ovat tärkeitä jatkoseurannan kohteita. Suomen ympäristökeskuksen moniste f

7 Merimetson (Phalacrocorax carbo sinensis) Itämeren valloitus saavutti Suomen saariston vuonna 1996, ja pesimäkanta lähti odotetusti nopeaan kasvuun kahtena seuraavana kesänä. Ruotsissa pesimäkannan jyrkkä kasvu 1980-luvun puolivälin parista tuhannesta parista pariin vuonna 1996, ja kasvua seuranneet kannanrajoitustoimet sekä laiton vaino kuvastivat mahdollisia tulevaisuuden näkymiä myös Suomen osalta. Vuonna 1998 Suomen ympäristökeskuksen luonto- ja maankäyttöyksikkö aloitti merimetsotutkimuksen Maa- ja metsätalousministeriön rahoituksella. Tutkimuksessa koettiin tarpeelliseksi mm. seurata pesimäkannan kasvua, ennustaa tulevien vuosien pesimäpaikkoja sekä kartoittaa merimetson käyttämä ravinto ja lajin vaikutus muuhun linnustoon ja kasvillisuuteen. Asiantuntija-apua saatiin Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitokselta, Tvärminnen eläintieteelliseltä asemalta ja Luonnontieteellisen keskusmuseon rengastustoimistolta. Tatu Hokkanen toimitti itäisen Suomenlahden ruokailualuetiedot ja Matti Lehti Hangon lintuaseman muuttotiedot. Martti Hario, Mikael Kilpi ja Timo Asanti tekivät arvokkaita muutosehdotuksia käsikirjoitukseen Suomen ympäristökeskuksen moniste 151

8 Aineisto ja menetelmät 2 Tammisaaren Sköldharunin merimetsokolonian maastotutkimukset tehtiin yhteensä 14 päivänä Tutkimuksissa selviteltiin seuraavia seikkoja: pesimäkannan suuruus, kolonian poikastuotto, ravinto, ruokailualueet, pesimättömien yksilöiden määrä sekä merimetson vaikutus muuhun pesimälinnustoon ja kasvillisuuteen. Kesän sateiset ja tuuliset säät rajoittivat varsin paljon maastotutkimuksia, mistä johtuen lintujen käyttäytymisen seuranta sekä lentopoikastuoton arviointi toteutuivat vaillinaisesti. Maastotutkimusten ajallinen jakauma Tammisaaren Sköldharunilla: pesimäkannan inventointi (munapesien laskenta) 7.6. pesimätilanteen kartoitus ja muun pesimälinnuston inventointi poikasten rengastus pesimätilanteen kartoitus ja poikasten rengastus käyttäytymisen seuranta 2.7. pesimätilanteen kartoitus ja poikasten rengastus 3.7. vanhojen ja esiaikuisten yksilöiden laskenta yöpymispaikoilla ja kalastuslentojen seuranta kalastuslentojen seuranta pesimätilanteen kartoitus 7.8. merimetsojen laskenta yöpymispaikoilla 8.8. ravintojätösten keräys ravintojätösten keräys ja merimetsojen laskenta Tvärminne- Sköldharun kasvillisuuden inventointi Seurannat teki Pekka Rusanen (PR) , apunaan Timo Asanti (TA) ja Mikael Kilpi (MK), Juha Laaksonen ja Minna Pyykkö sekä TA, MK, Aleksi Lehikoinen, Mauri Leivo ja Markku Mikkola-Roos (MMR). Timo Tallgren rengasti poikaset Terhi Ryttäri ja Kimmo Syrjänen inventoivat kasvillisuuden Merimetsojen ravintojätösten kalalajit ja kokoluokat määritti Jari Raitaniemi Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitoksesta. Ahvenanmaalla tehtiin suurimman osan maakunnan saaristoa kattanut pesimäaikainen lentolaskenta Rajavartiolaitoksen helikopterilla Laskentaan osallistuivat TA, Antti Below, MMR ja PR. Pernajan Haverörenin merimetsokolonian pesimätiedot (8 käyntiä) toimitti Jarmo Ruoho ja Jorma Salonen sekä Dragsfjärdin Klovaskärin pesimätiedot (3 käyntiä) Mikael Nordström ja William Velmala. Haverörenin pesimälinnusto on inventoitu vuosittain 1940-luvun lopulta lähtien. Myös Klovaskärin pesimälinnusto inventoitiin Muiden saaristoalueiden seuranta itäiseltä Suomenlahdelta Merenkurkkuun toteutettiin saaristolinnuston inventointien ja poikasrengastusten yhteydessä seuraavien henkilöiden toimesta: Suomen ympäristökeskuksen moniste

9 Suomenlahti: Tatu Hokkanen (Virolahti Kotka), Ari Vuorio (Pyhtää Ruotsinpyhtää), Martti Hario (Porvoon Söderskär), Bo-Göran Kumlander (Porvoo Sipoo), Matti Luostarinen (Helsinki Espoo), Pekka Ikonen/Rönnskärin lintuasema (Kirkkonummi), Timo Tallgren (Inkoo), Pekka Rusanen (Tammisaari) ja Mikael Kilpi (Hanko). Saaristomeri: Mikael Nordström ja Mauri Rautkari (Dragsfjärd), William Velmala (Korppoo) ja Juhani Virtanen (Nauvo). Ahvenanmaa: Antti Tanskanen (Eckerö), Torsten Stjernberg (Saltvik, Vårdö, Kumlinge) ja Martti Soikkeli (Brändö). Selkämeri: Pekka Alho ja Jukka Grönlund (Kustavi Uusikaupunki), Hannu Virtanen (Pyhäranta Rauma), Ilkka Lilja (Luvia), Kari Mäntylä (Pori Merikarvia), Patrik Byholm ja Karl-Anders Lundberg (Kristiinankaupunki Kaskinen) ja Hans Hästbacka (Närpiö). Merenkurkku: Tapani Numminen (Korsnäs), Matti Maskulin (Maalahti) ja Tuukka Pahtamaa (Vaasa Maksamaa). Suomen ympäristökeskuksen moniste 1 S

10 Kevään ja kesän sääalot Suomenlahdella b b 6 a a 9 a a 9 a.... Kevät oli myöhäinen ja kesä hieman keskimääräistä viileämpi. Helsingissä todettiin vain yksi hellepäivä. Kesäkuun alussa alkanut kostea matalapainesäätyyppi jatkui elokuun loppuun saakka. Kesän sademäärä oli etelärannikolla 1,5-1,75 -kertainen verrattuna vuosien keskiarvoon. Näin runsassateisia kesiä on vain 4-5 sadassa vuodessa. Tuulet olivat melko voimakkaita, joskin varsinaisia kovatuulisia (keskituulen nopeus >_ 14 m/s) päiviä todettiin itäisen Suomenlahden ja Saaristomeren välillä vain 17 toukokuusta elokuun puoliväliin. Huhtikuu alkoi poikkeuksellisen kylmänä. Ensimmäisen viikon ylimmät lämpötilat olivat useana päivänä pakkasen puolella; näin on ollut vain 2-3 vuotena sadasta. Terminen kevät (keskilämpötila nollan yläpuolella) saapui Etelä-Suomeen vasta , runsas kaksi viikkoa normaalia myöhemmin. Lunta oli ulkosaaristossa huhtikuun puolivälissä vielä 2-28 cm. Jäät lähtivät Tammisaaren merimetsokolonian alueelta Toukokuu oli keskilämpötilaltaan ja sademäärältään normaali. Sää muuttui kuitenkin koleaksi alkaen; viimeksi toukokuun lopulla oli yhtä kylmää vuonna Jäät lähtivät Pernajan merimetsokolonian alueelta 7.5. (Ilmatieteen laitos 1998.) Suomen ympäristökeskuksen moniste

11 Merimetson pesimäkanta Suomessa Kesällä 1998 merimetson pesimäkanta viisinkertaistui edellisvuodesta ja pesimäkolonioiden lukumäärä kasvoi kahdesta kolmeen (kartta 1, taulukko 1). Pääosa lisäyksestä aiheutui Suomen vanhimman kolonian, Tammisaaren Sköldharunin, kasvusta 22 parista 105 pariin. Vuonna 1997 syntynyt Pernajan Haverörenin kolonia kasvoi kahdesta parista 14 pariin, ja yksi uusi kolmen parin kolonia ilmaantui Dragsfjärdin Klovaskärille. Vuonna 1998 pesimäkannan laskennat tehtiin (Haverören), (Sköldharun) ja (Klovaskär). Taulukko I. Merimetson pesimäkanta Suomessa Pesivien parien määräksi on tulkittu korkein yhdellä käyntikerralla havaittu asuttujen pesien (muna- ja poikaspesät) lukumäärä. Laskennat ajoittuvat toukokuun puolivälistä kesäkuun puoliväliin. Vuonna 1996 merimetsot pesivät Blekharunilla, mistä ne 1997 muuttivat kahden kilometrin päähän Sköldharunille. Kolonia Tammisaari, Sköldharun Pernaja, Haverören Dragsljärd, Klovaskär pareja yhteensä U Kartta 1. Suomenlahden pohjoisrannikon ja Saaristomeren merimetsokoloniat Syntyjärjestyksessä: 1. = Venäjä, Dolgij Rif (n. 1987), 2. = Venäjä, Bolsoj Fiskar (n. 1989), 3. _ Tammisaari, Sköldharun (1996), 4. = Pernaja, Haverören (1997), 5. = Dragsf]ärd, Klovaskär (1998). Suomen ympäristökeskuksen moniste

12 Pesintämenestrs 5 Merimetson pesintämenestykseen vaikuttavat tekijät tunnetaan vain osittain eräissä pitkään tutkituissa kolonioissa. Tärkeimpänä tekijänä pidetään ravinnonsaantia, mihin voivat vaikuttaa saaliskalojen kannan kehitys ja liikehdinnät sekä saalistusolosuhteet, negatiivisena tekijänä kovan tuulen aiheuttama veden samentuminen. Kolonian saavuttaessa maksimaalisen kokonsa lentopoikastuotto pienenee olennaisesti, koska pesien hylkääminen yleistyy ja poikaskuolleisuus kasvaa, mikä johtuu todennäköisimmin ravinnonhankintamatkojen pidentymisestä. (esim. Van Eerden & Van Rijn 1997, Bregnballe et al ) Hollannissa tehtyjen tutkimusten mukaan myös erilaiset kalaravinnon sisältämät ympäristömyrkyt voivat heikentää pesimätulosta (esim. Veldkamp 1997a). Tanskan Vorsr n koloniassa vuosittain % muninnan aloittaneista merimetsoista epäonnistui pesinnässään yli 16 vuoden tutkimusjaksolla. Suurin osa kokonaisten pesyeiden menetyksistä tapahtui haudontavaiheessa ja harvemmin kaikki poikaset kuolivat ennen lentokykynsä saavuttamista. Moni pesye tuhoutui emojen jätettyä munapesän pitkäksi aikaa tai hylättyä sen kokonaan, mikä viittaa ravinnonsaantivaikeuksiin pesinnän alkuvaiheessa. (Bregnballe 1996, Bregnballe et al ) Hollannissa sikiövaiheen kuolleisuus oli 28 % ja 44 % kahdessa suhteellisen saastumattomalla alueella sijainneessa koloniassa ja poikaskuolleisuus vastaavasti 8 % ja 18 % (Boudewijn & Dirksen 1995, Bregnballe et al. 1997). Tanskan Vårson koloniassa vuotuinen poikaskuolleisuus oli % (Bregnballe et al. 1997). Useimmissa eurooppalaisissa tutkimuksissa munapesien keskimääräinen pesyekoko on ollut 3,0-3,6. Tanskassa lentopoikastuotto oli viidessä eri koloniassa vuonna 1995 keskimäärin 0,9-2,2 poikasta/aloitettu pesintä (n=413). Yksilöllisesti merkittyjä pesiä seurattiin muninnasta siihen saakka, kunnes poikaset olivat lähes lentokykyisiä. (Bregnballe et al ) 5.1 Pesintämenestys Suomessa Suomessa pesintämenestystä seurattiin kaikissa kolmessa merimetsokoloniassa kesällä Pesintämenestystä ei kuitenkaan seurattu pesäkohtaisesti, minkä vuoksi aloitettujen pesintöjen määrää on pidettävä minimiarviona ja poikastuottoa suuntaa-antavana. Dragsfjärdin Klovaskärin kolonia tuhottiin tahallisesti kesäkuun lopulla. Tammisaaren Sköldharunin ja Pernajan Haverörenin kolonioiden pesintämenestystä on kuvattu taulukoissa 2-4. Muninta alkoi molemmissa kolonioissa toukokuun alkupäivinä jäiden lähdön aikaan tai heti sen jälkeen. Valtaosa merimetsoista aloitti muninnan jälkeen. Kesäkuun alun jälkeen Sköldharunin kolonian poikastuotto oli suhteellisesti heikompi kuin Haverörenillä, ja sama suuntaus jatkui vielä kesä heinäkuun vaihteessa (taulukot 2-4). Tarkkaa lentopoikastuottoa ei saatu selville, Sköldharunilla se oli alle 1,6 poikasta/aloitettu pesintä. Molemmissa kolonioissa todetut melko suuret muna- ja poikashävikit ovat merimetson pesimäkolonioille luonteenomaisia (esim. Bregnballe et al. 1997). Suomen ympäristökeskuksen moniste

13 Mahdollisia syitä muna- tai poikastappioihin Sköldharunilla olivat ainakin harmaa- tai merilokkien häiriötilanteissa harjoittama saalistus ja merikotkan saalistus. Vanhan merikotkan nähtiin saalistavan vedessä uivia nuoria merimetsoja 7.8., ja läheisen merikotkareviirin vuoksi saalistusta on saattanut esiintyä myös aiemmin kesällä. Taulukko 2. Tammisaaren Sköldharunin (S) ja Pernajan Haverörenin (H) merimetsokolonioiden pesintämenestys pesivän kannan laskennasta (S 20.5., H 17.5.) saakka. Asutuilla pesillä tarkoitetaan muna- ja poikaspesiä. Suluissa ilmoitettu pesyekoon vaihteluväli. *Haverörenin kolonian pesyekoon hävikki laskettu 6.6. tilanteesta, pesyekoko 3,1 (1-6). tekijä 11./ hävikki S asutut pesät H asutut pesät S munia+poikasia H munia+poikasia S pesyekoko 3,1 (1-6) 2,1 (1-4) -21 H pesyekoko 2,1 (1-5) 3,1 (1-4) -16* 5. I.1 Tammisaaren Sköldharun Sköldharunin koloniaan tehtiin viisi pesimätilanteen tarkastuskäyntiä Muninta alkoi , kun haudonta-ajaksi lasketaan vrk (Cramp & Simmons 1977). Jäät lähtivät alueelta koloniassa oli 55 munaa/poikasta (14 %) vähemmän kuin Vain kolmen pesän yhteensä viisi munaa voitiin todeta harmaa-/merilokin tai variksen tuhoamiksi, loput 50 munaa/poikasta olivat kadonneet. Pesyekoossa ei havaittu olennaista muutosta. Myös osa havaituista tyhjistä pesistä oli hävinnyt, mm. yksi erillinen pesäryhmä, ja toisaalta uusia tyhjiä pesiä oli ilmaantunut kolonian reunoille. Kuoriutuneiden poikasten osuus pesyeissä oli 36 %. Näistä aikaisimpien arvioitiin kuoriutuneen noin 2.6. ja suurimman osan , eli valtaosa merimetsoista oli aloittanut muninnan jälkeen. Pesintä oli selvästi myöhäisemmässä vaiheessa kahdessa erillisessä kolonian osassa ( asuttua pesää) verrattuna kolonian pääalueeseen (66 pesää). Kuoriutuneiden poikasten osuus pesyeissä oli ensiksimainituissa 23 % ja 11 % ja pääalueella 44 %. Eri osa-alueiden pesyekoossa ei todettu keskinäisiä eroja Pesyekoko oli selvästi pienempi, 2,7 munaa poikasta/pesä. Lintujen rikkomia munia havaittiin vain kaksi ja kuolleita poikasia kolme. Kuoriutuneiden poikasten osuus pesyeissä oli 88 %, pääalueella 91 % ja erillisissä kolonian osissa 85 %ja78% poikasten liikehtiminen esti asuttujen pesien laskemisen. Poikasia laskettiin noin 166 yksilöä eli 1,6 poikasta aloitettua (20.5.) pesintää kohti. Poikasista % oli varttuneita, arviolta yli kolmen viikon ikäisiä. Nuorempia poikasia oli lähinnä vain kolonian erillisissä reunaosissa osa poikasista osasi jo lentää lyhyitä matkoja rantaveteen. Taulukko 3. Tammisaaren Sköldharunin merimetsokolonian kehitys Asutuilla pesillä tarkoitetaan muna- ja poikaspesiä. Pvm asuttuja tyhjiä munia/pesiä poikasia/pesiä / /78 119/ /14 194/70 Suomen ympäristökeskuksen moniste

14 5.1.2 Pernajan Haverören Haverörenin koloniaan tehtiin kahdeksan tarkastuskäyntiä Muninta alkoi noin 6.5. jäiden lähdön aikaan. Osa pesistä tuhoutui ilmeisesti kovien tuulien vuoksi, ja % munista oli hävinnyt verrattuna tilanteeseen Asuttujen pesien määrä vakiintui noin kuukausi pesinnän aloituksesta, toisin kuin Sköldharunin koloniassa. Lentopoikastuottoa ei päästy arvioimaan. Gorma Salonen, kirj. ilm.) Taulukko 4. Pernajan Haverörenin merimetsokolonian kehitys Asutuilla pesillä tarkoitetaan muna- ja poikaspesiä ()orma Salonen, kirj. ilm.). Pvm asuttuja tyhjiä munia/pesiä poikasia/pesiä I6 7/ / / /8 5/ /6 18/ /4 21/ /3 20/ /2 23 fl Dragsfjärdin Klovaskär Klovaskärin kolonian pesintä tuhottiin tahallisesti kesäkuun loppupuolella, noin Koloniaan tehtiin kolme tarkastuskäyntiä Ensimmäisellä käynnillä havaittiin kolme pesää, joista yhdessä oli kaksi munaa. Toisella käynnillä havaittiin viisi pesää, joista kaksi tyhjää. Kahdessa pesässä oli kaksi munaa ja yhdessä kuoriutumassa oleva poikanen. Viimeisellä käynnillä 3.7. pesät löydettiin hajotettuina eikä poikasista näkynyt merkkejä. (William Velmala, kirj. ilm.) Suomen ympäristokeskuksen moniste

15 Täysikasruisten yksilöiden määrät pesimäpadkoilla... Pesimättömien yksilöiden määrää ja siihen vaikuttavia tekijöitä ei yleisesti ottaen tunneta eurooppalaisissa merimetsokolonioissa. Hollannin suuressa Ostvaardersplassenin koloniassa? 40 % pesimäikäisistä (>_ 3-vuotiaat) yksilöistä ei pesinyt lainkaan yli 10 vuoden tutkimusjaksolla (Van Eerden & Van Rijn 1997). Suomessa pesimättömien yksilöiden suhteelliset määrät vaihtelivat suuresti eri kolonioiden välillä kesällä Heinäkuun alussa arvioitiin Sköldharunin kolonian yöpymispaikoilta pesimättömien yksilöiden määräksi noin kolmasosa täysikasvuisista merimetsoista. Näistä suuri osa oli vuoden ikäisiä yksilöitä. Klovaskärillä pesimättömiä havaittiin enimmillään 19-kertaisesti pesivien yksilöiden määrä. Pesimättömien lintujen määrä näyttääkin olevan suhteellisesti suurin kolonian ensimmäisenä ja toisena pesimävuotena. Sköldharunilla pesimättömiä havaittiin ensimmäisenä kesänä 1996 enimmillään 9-kertaisesti ja toisena kesänä 2,6- kertaisesti pesivien yksilöiden määrä. Pesimättömien yksilöiden määrä on kuitenkin vain suuntaa-antava arvio, koska useimmat laskennat on tehty päiväsaikaan osan linnuista ollessa kalastamassa tai lepäilemässä kauempana pesimäpaikasta. Sköldharunilla merimetsojen kokonaismääräksi arvioitiin yöpymispaikoilta 7.8. noin 550 yksilöä, joista osa todennäköisesti itäiseltä Suomenlahdelta jo muuttaneita levähtäjiä. Vielä laskettiin alueelta päiväsaikaan 332 yksilöä ja Tvärminnen Jussarön väliseltä 17 km pituiselta linjalta 234 yksilöä. Suomen ympäristökeskuksen moniste

16 Kesäkerääntymät 7 **bo**a... Kesällä 1998 merimetsoja havaittiin kolmen pesimäpaikan lisäksi neljällä pesimäpaikaksi soveltuvalla luodolla itäisellä Suomenlahdella, Saaristomerellä ja Selkämerellä (kartta 2). Vuonna 1999 merimetsojen pesimäpaikat todennäköisesti edelleen lisääntyvät, ja uudet koloniat syntyvät luultavimmin joillekin em. alueista. Suomen nykyisissä pesimäkolonioissa on havaittu merkittäviä kesäkerääntymiä vasta pesintä edeltävänä kesänä, tai pesintä on alkanut yllättäen ilman edelliskesäistä kerääntymää (Rusanen 1994, Rusanen et a a, b). Uusien pesimäpaikkojen ennustettavuus on kuitenkin heikko etenkin Ahvenanmaan ja Pohjanlahden saaristoissa, missä oleskelee myös Jäämerellä pesivän nimialalajin P. c. carbo esiaikuisia yksilöitä, jotka ovat jättäytyneet kesän viettoon muuttomatkansa varrelle. Itäisen Suomenlahden pesimäpaikkojen ennustettavuutta taas heikentävät merimetsojen kesäaikaiset ruokailuparvet, jotka ovat peräisin läheisistä Venäjän pesimäkolonioista (kartta 5). 3* A ~9 op a ~~o 0 nq Kartta 2. Merimetson kesäkerääntymät sopivilla pesimäluodoilla (*) = Vehkalahti, Kivikartti, 2. = Pyhtää, Ormskär, 3. = Brändö, 4. = Luvia, Marjakari. Pesimäkoloniat ( ) Suomen ympäristökeskuksen moniste

17 7.1 Kesäkerääntymät sopivilla pesimäluodoilla Itäinen Suomenlahti Kahdella pesimäpaikaksi soveltuvalla Itäisen Suomenlahden kansallispuiston luodolla, Vehkalanden Kivikartilla ja Pyhtään Ormskärillä, on havaittu pesimäaikaisia kerääntymiä 1990-luvun puolivälistä alkaen. Molemmat luodot ovat valtion omistuksessa, linnustoltaan rikkaita ja pesimäaikaan rauhoitettuja. Pesimälinnusto on inventoitu vuosittain 1991 lähtien. Kivikartilla oleskeli noin 50 merimetsoa kesällä 1998, ja heinäkuussa löytyi myös merimetson rakkolevästä tekemä harjoituspesä. Merimetsot ovat todennäköisesti peräisin Venäjän merimetsokolonioista, joihin on matkaa 11 ja 19 km. Kivikartilla pesii mm. selkälokkeja. (Tatu Hokkanen, suull.ilm.) Ormskärillä havaittiin myös noin 50 merimetsoa kesällä 1997, mutta vain kymmenkunta esiaikuista yksilöä kesällä Ormskärillä pesii mm. selkälokkeja, ruokkeja sekä suuret yhdyskunnat kalatiiroja ja riskilöitä. Etäisyys Pernajan Haverörenin merimetsokoloniaan on 20 km. (Ari Vuorio, suull. ilm.) Saaristomeri-Selkämeri Saaristomeren pohjoisreunalla, Ahvenanmaan Brändössä, havaittiin ensi kertaa kesällä 1998 noin 70 merimetsoa sopivalla pesimäluodolla (Martti Soikkeli, suull. ilm.). Selkämerellä, Luvian Marjakarilla havaittiin samoin ensi kertaa noin 70 merimetsoa, jotka oleskelivat luodolla läpi kesän. Marjakari on osa yksityistä luonnonsuojelualuetta, joka on rauhoitettu pesimäajaksi. Luodolla pesii rikas saaristolinnusto, mm. selkälokkeja. Pesimälinnusto on inventoitu vuosittain 1977lähtien. (Ilkka Lilja, suull. ilm.) 7.2 Saariston muut kesäkerääntymät Ahvenanmerellä Lemlandin saaristossa havaittiin kesällä 1998 enimmillään 15 merimetsoa yhdellä luotoryhmällä, mikä sai suhteellisen paljon kriittistä julkisuutta maakunnan päälehdessä (Carlsson 1998a, b, Sundblom 1998). Ahvenanmaan saariston lentolaskennassa ei havaittu pesintään viittaavia kerääntymiä (Rusanen 1998). Merenkurkun pohjoisosissa, Mustasaaressa ja Maksamaalla, kesäiset merimetsomäärät lisääntyivät 1990-luvun puolivälissä (enimmillään 104 yksilöä 1995), ja kesällä 1998 havaittiin 76 yksilöä muutamalla luotoryhmällä. Iälleen määritetyt yksilöt ovat olleet useimmiten vuoden ikäisiä. Merenkurkun merimetsot edustanevat kuitenkin Jäämerellä pesivää nimialalajia P. c. carbo, eivätkä siten liity Itämeren pesimäkannan levittäytymiseen. (Tuukka Pahtamaa, kirj. ilm.) Suomen ympäristokeskuksen moniste

18 Linnustovaikutukset 8 Ruotsissa merimetson ei ole havaittu heikentäneen merkittävästi muiden saaristolintujen kantoja kolonioiden pesimäluodoilla (esim. Engström 1997). Lisäksi merimetson minkeiltä suojaavaa vaikutusta on pidetty syynä joidenkin etelänkiisla- ja räyskäyhdyskuntien asettumiseen samoille pesimäluodoille (Engström 1997, Staav 1997,1998). Suomalaiset merimetsokoloniat ovat toistaiseksi pienikokoisia, minkä vuoksi lajin vaikutusta muuhun pesimälinnustoon ei vielä voida arvioida. Tammisaaren Sköldharunin 105 merimetsoparin pesimäkanta ei ole toistaiseksi vaikuttanut muihin lajeihin parimääriä alentavasti (taulukko 5). Luodon massalajien, haahkan ja harmaalokin, kannat eivät ole vähentyneet edellisestä laskennasta 1994, jolloin merimetso ei vielä pesinyt alueella (Rusanen 1994). Haahka näyttää jopa runsastuneen. Merimetsot luonnollisesti valloittavat pesintään soveltuvaa tilaa muilta lajeilta, jotka joutuvat siirtämään pesinnän painopistettä luodon reuna-alueille ja mahdollisesti epäedullisemmille maastokuvioille sitä mukaa kun merimetsokanta kasvaa. Sköldharunin merimetsokolonian pesimä- (muutaman metrin säteellä pesistä) ja oleskelualueella pesi vuonna 1998 noin 7 % luodon haahkakannasta ja 12 % harmaalokkikannasta. Pesimä- ja oleskelualue käsitti noin 0,2 ha eli 8 % luodon 2,4 ha:n pinta-alasta (kartta 3). Merimetsot suhtautuivat harmaalokkiin vihamielisesti vain pesiensä välittömässä läheisyydessä; lokit karkoitettiin vain siltä alueelta, jonka pesässään istuva merimetso pystyi hallitsemaan. Taulukko 5. Tammisaaren Sköldharunin pesimälinnuston parimäärät 1975 (Koistinen 1976), 1994 (Rusanen 1994) ja Varpuslinnut, joista luodolla pesivät vain västäräkki ja kivitasku, on jätetty pois tarkastelusta. Laji kyhmyjoutsen merihanhi 0 I? sinisorsa 0 I 0 tukkasotka haahka (10) tukkakoskelo meriharakka I I 1 karikukko I 0 0 merikihu I 0 0 kalalokki I I 1 selkälokki 0 I 2 harmaalokki merilokki 0 2 räyskä I 0 0 riskilä 15 (6) 4 pareja yhteensä merimetso Suomen ympäristökeskuksen moniste

19 Pernajan Haverörenin suojelun kannalta arvokkain linturyhmä, ruokkilinnut, ei kilpaile pesäpaikoista merimetsojen kanssa. Ruokit, etelänkiislat ja riskilät pesivät kivien alla ja kallionhalkeamissa merimetsojen pesiessä avoimesti kivien päällä, kallioilla ja katajikoissa. Merimetsojen ja ruokkien välille ei synny myöskään ravintokilpailua: merimetsot saalistavat matalista vesistä pääosin särkikalaa ja ahventa, ruokkien saalistaessa silakkaa ja muuta pienikokoista kalaa pääosin ulkomerivyöhykkeessä. Riskilä saalistaa runsaasti kivinilkkaa, kuten ilmeisesti merimetsokin joillakin alueilla, mutta keskimäärin nuorempia ikäluokkia. (Martti Hario, suull. ilm.) 0 50m fl Merimetsojen pesimäalue Merimetsojen oleskelualue Kartta 3. Tammisaaren Sköldharunin merimetsokolonian pesimä-ja oleskelualueet Suomen ympäristökeskuksen moniste

20 1[asviilisuusvaikutukset 9 Yhdyskunnissa pesivien lintulajien, esim. lokkien ja merimetsojen, vaikutukset erityisesti pienten pesimäluotojen kasvillisuuteen voivat olla huomattavia. Esimerkiksi Kaakkois-Ranskan kalkkikivisaariston suuret harmaalokkikoloniat ovat muuttaneet pesimäluotojensa kasvillisuutta suuresti: ruderaatti- ja tulokaskasvillisuus on lisääntynyt ja joillakin saarilla yli 50 % kasvilajeista on uusia verrattuna vuoden 1960 tilanteeseen, jolloin harmaalokkeja pesi vielä suhteellisen harvassa. Samalla alkuperäisiä ja uhanalaisia kasvilajeja on hävinnyt. Muutoksiin vaikuttavat ulosteiden ja orgaanisen aineksen lisääntymisen ohella myös lokkien aiheuttama mekaaninen kuluminen. (Vidal et al ) Merimetson puissa pesivien yhdyskuntien tuhoisa vaikutus pesäpuihin on laajalti tunnettu (esim. Lindell & Jansson 1994, Veldkamp 1997a). P c. sinensis -alalajin yhdyskuntien pesintä puuttomilla luodoilla on uusi ilmiö, joka on jatkuvasti yleistynyt Itämerellä 1980-luvun lopulta lähtien. Useimmat uudet koloniat syntyvätkin nykyään puuttomille luodoille. Kasvillisuusvaikutuksista ei ole julkaistua tietoa. Suomen merensaariston puuttomilla tai lähes puuttomilla luodoilla esiintyy vain muutamia valtakunnallisesti uhanalaisia kasvilajeja, ja nekin useimmiten rantavyöhykkeen somerikoissa tai hiekkarannoilla (Ryttäri & Kettunen 1997). Merimetsojen levittäytyminen uusille pesimäluodoille ei näin ollen vaarantane ainakaan uhanalaisten kasvilajien esiintymiä. Tammisaaren Sköldharunin (2,4 ha) ja vertailukohteeksi valitun Lerharunin (2,9 ha) kasvillisuus inventoitiin , ja arvioitiin merimetson aiheuttamia kasvillisuusmuutoksia (Ryttäri & Syrjänen, liite 1). Lerharun sijaitsee noin kaksi kilometriä Sköldharunilta lounaaseen, ja merimetsot pois lukien on Iuotojen pesimälinnuston rakenne varsin samankaltainen. Sköldharun on morfologialtaan monipuolisempi ja ainakin osittain tästä syystä lajirikkaampi kasvistonsa osalta. Luodoilla havaittiin kaikkiaan 103 putkilokasvilajia, joista 90 Sköldharunilla ja 69 Lerharunilla. Uhanalaisia lajeja ei tavattu. Merimetson vaikutus Sköldharunin kasvillisuuteen arvioitiin kahden pesimäkauden jälkeen vielä hyvin paikalliseksi. Merimetsojen pesimä- ja oleskelualue, kooltaan n. 0,2 ha eli 8 % luodon pinta-alasta, oli lähes kasviton ja pesimäalueen katajat täysin kuolleita. Katajien kuoleminen johtunee sekä lintujen ulosteista että oksien katkomisesta pesätarpeiksi. Myös ornitokoprofiili (linnunlantaa suosiva) jäkälälajisto oli kärsinyt ja puuttui merimetsojen oleskelualueen tasapinnoilta lähes kokonaan, esiintymien keskittyessä pystypinnoille ja luodon reunakallioille. Lerharunin ravinteisuus on pääosin harmaalokkien tuottaman lannoituksen varassa. Luodon hyväkuntoisessa katajikossa oli joitakin yksittäisiä kuolleita katajia. Ornitokoprofiilit jäkäläyhdyskunnat olivat hyvin kehittyneitä, ja niitä kasvoi myös tasapinnoilla. Lerharunilla kasvoi"at myös auringonkukka ja tomaatti, todennäköisesti harmaalokkien tai muiden lintulajien mukana kulkeutuneina. Suomen ympäristökeskuksen moniste

21 Ravinto Merimetso saalistaa lähes yksinomaan kalaravintoa keskittyen kullakin alueella yleisiin, sopivan kokoisiin lajeihin. Ruotsin itärannikolla suurin osa saaliskaloista on kooltaan cm (Lindell & Jansson 1994). Täysikasvuinen merimetso käyttää ravinnokseen noin g kalaa vuorokaudessa (Veldkamp 1997a) ja pesäpoikanen keskimäärin 386 g vuorokaudessa (Platteeuw et al. 1995). Tammisaaren Sköldharunilta kerättiin täysikasvuisten merimetsojen ravintojätöksiä 8. ja Jätökset kerättiin pieneltä alalta luodon laelta, missä vanhat ja esiaikuiset merimetsot kokoontuivat pesimäkaudella. Jätökset koostuivat yksittäisistä luukappaleista, jotka olivat irronneet alkuperäisistä kiinteistä oksennuspalloista merimetsojen tallaamina. Tästä johtuen otos ei ole yhtä kattava kuin kokonaisista oksennuspalloista tehdyissä analyyseissä, koska yksittäinen oksennuspallo sisältää normaalisti kaikki ravinnon jätökset yhden vuorokauden ajalta. Osa oksennuspallojen jäännöksistä on saattanut kulkeutua syystä tai toisesta (tuuli, sade, linnut) pois keräyspaikalta tai rikkoontua tunnistamattomiksi. Saaliskaloista särjen ja ahvenen osuus ja keskikoko olivat kuitenkin samansuuntaisia kuin Ruotsin itärannikolla tehdyissä tutkimuksissa, minkä perusteella keräysmenetelmä vaikuttaisi melko luotettavalta. Ravintojätösten kalalajeista särjen ja ahvenen osuus oli yhteensä yli 90 % muiden neljän lajin (hauki, lahna, made, kuha) osuuden vaihdellessa 0,8-3,9 % (taulukko 6). Ravintojätösten kalalajien lisäksi havaittiin käynnillä merimetsojen pesien tuntumassa muutamia osittain syötyjä kivinilkkoja. Ravinnon koostumus oli samansuuntainen Ruotsin itärannikolla, Gåsön ja Svartön kolonioissa vuonna 1992 kerätyissä oksennuspalloissa, joissa särjen ja ahvenen osuus oli yhteensä 71 % ja 82 % (n=580) (Lindell & Jansson 1994). Taloudellisesti arvokkaita kaloja havaittiin Ruotsin itärannikon näytteissä vain pieniä määriä (0-1 % lajia kohden): kampela, silakka, turska ja ankerias. Taulukko 6. Täysikasvuisten merimetsojen ravintojätöksistä määritettyjen kalalajien %-osuudet Tammisaaren Sköldharunin koloniassa kesällä N = 129 kalayksilöä. lajinmääritys tehtiin särjellä ja kuhalla alaleuan luusta (dentate) ja muilla lajeilla hartian lukkoluusta (cleithrum). Kalalaji % särki 67,4 ahven 24,0 hauki 3,9 lahna 2,3 made 1,6 kuha 0,8 Kalojen kokoluokat arvioitiin särjellä alaleuan luusta, ahvenella kiduskannen luusta (operculum) ja lahnalla hartian lukkoluusta. Ravintojätösten kalalajit olivat kooltaan särjellä cm ( g) ja ahvenella cm ( g). Särjistä yli puolet oli kooltaan cm (alle 150 g) ja 84 % cm (alle 200 g) (n=87). Ahvenella Suomen ympäristakeskuksen moniste

22 keskikoko oli 21,6 cm (n=22) ja yli puolet oli kooltaan cm (alle 150 g). Otoksen lahnoista (n=3) kaksi oli kooltaan cm ( g). Myös mateet (n=2) ja hauet (n=5) olivat suurikokoisia (yli 30 cm). Sköldharunin merimetsokolonian kokonaissaalismäärä (touko elokuu) voidaan arvioida karkeasti huomioon ottaen lasketut poikasmäärät ja pesimättömien yksilöiden määrät sekä muutolle lähtö elokuun jälkipuoliskolla (taulukko 7). Taulukko 7. Tammisaaren Sköldharunin merimetsokolonian arvioitu kalasaalis touko elokuussa Ravinnonkulutukseksi on oletettu 0,4 kg yksilöä kohden vuorokaudessa. toukokuu kesäkuu heinäkuu elokuu yhteensä kg esiaikuiset pesivät poikaset - I yksilöt yht x30 vrk x 0,4 kg Suomen ympärastökeskuksen moniste

23 Ruokailualueet... Pesivien merimetsojen ruokailu tapahtuu enintään km:n säteellä pesimäpaikasta etäisyyden vaihdellessa ravinnon saatavuuden mukaan (Platteeuw & Van Eerden 1995). Sopivat ruokailuvedet ovat yleensä alle 25 metrin syvyisiä (Voslamber et al. 1995). Valtaosa Suomessa pesivistä merimetsoista ruokailee saaristoalueellamme jäidenlähdöstä elo syyskuulle (Rusanen et al, 1998) Tammisaaren saaristo Sköldharunin merimetsokoloniassa valtaosa heinäkuun alkupuolella havainnoiduista ruokailulennoista suuntautui pohjoisiin (NW N) ilmansuuntiin kohti sisäsaaristoa pienemmän osan suuntautuessa länteen. Itään suuntautuvaa liikennettä ei voitu havainnoida. Suurin osa merimetsoista lensi vedenpinnassa jääden kalastelemaan lähivesille osan suunnatessa korkeammalla lentäen kohti rannikkoa. Ruokailulentoparvissa oli useimmiten vain 1-3 yksilöä; kahdessa korkealla pohjoiseen lentävässä parvessa havaittiin 15 ja 18 yksilöä. Merimetsot levittäytyivät laajalle alueelle sokkeloiseen sisäsaaristoon ja kolonian lähivesille, eikä suurempia kerääntymiä havaittu millään tarkistetuista alueista (kartta 4). Tammisaaren saariston ammattikalastajien mukaan merimetsot eivät aiheuttaneet vahinkoja kalanpyydyksillä kesällä Tutkimuksen yhteydessä haastateltiin kuutta merimetsojen ruokailualueilla toimivaa ammattikalastajaa Itäinen Suomenlahti Venäjän ulkosaariston kaksi merimetsokoloniaa ruokailevat laajalla alueella Suomen puolella Virolanden, Vehkalanden ja Kotkan saaristoissa (kartta 5). Bolsoj Fiskar sijaitsee 12 km ja Dolgij Rif vain puoli kilometriä Suomen rajalta. Pesivän merimetsokannan koko arvioitiin viimeksi vuonna 1995, jolloin Bolsoj Fiskarin kolonia käsitti noin paria ja Dolgij Rifin kolonia 144 paria (Gaginskaya 1995). Oletettavasti Venäjän kolonioiden pesimäkanta on kasvanut huomattavasti kolmen viime vuoden aikana, mihin viittaavat myös Suomenlahden rannikon lisääntyneet muuttajamäärät (kuva 1). Suomen puolella ruokailevien merimetsojen pesimäaikaisia kokonaismääriä ei ole arvioitu, mutta laji on nykyään Virolanden ja Vehkalanden ulkosaaristojen näkyvimpiä ja yleisimpiä lintulajeja keskikesällä, suuruusluokaltaan useita satoja yksilöitä (Tatu Hokkanen, suull. ilm.). Itäisellä Suomenlahdella merimetsojen ei havaittu aiheuttaneen vahinkoja kalanpyydyksillä kesällä 1998 (puistomestari Esko Vanhala, suull. ilm.). Suomen ympäristökeskuksen moniste

24 , j r f P~ (.j {J ~. L r a~{ic ra.. ~, 0 ~ J~1, i1 ~ tl '7 y _..i :. Dv (n 0 3 _b ta1,* r ~n.'tiö ~(S, a. ~ Ö ~~. an,~l ~~ ;may i `~--, '"~.-'..'. i.t y (B fn to y ~~ si L ~ i7 w a JI'B.a" ~ 4I P,~, t' " t;l x' C ~L C :.am G V ` a ~. ~~' l`~ " ~J o i`,,t, ~- r.j\1 q :r- ; opil; ~ 0` Ö W4 uofl ry i i.c.' f ~f r Sa!'^ ~ f _'._. -_--, ` sr t `J, `, t!?.som,. gay.f I-,- o ' y., a,. ~~`^`' t G' ~p w.. - z ~ ' >.., rv, r tio n. Z Kartta 4. Tammisaaren Sköidharunin merimetsokolonian pääasiallinen ruokailualue kesällä km:n säde kuvaa kolonian kasvusta seuraavaa ruokailualueen laajenemista. (SYKE/LUM /Maanmittauslaitos lupa 7/MYY/99). Suomen ympåristökeskuksen moniste 151. e, e a.,,,, e...e...a, a e, e,..,.,, eee,.., 0

25 _ Q a~ r. ~n O!, '1 ti. il~l~y1,y..~ 3! V ti4 t_ l's'4~j_~~~~011-4` - S o S o. ~.{,~ ~'~. ~riat~ ~t t.: 3 7 ~'~i171~~ N 2 p^ Q. C I 0 0 O O ~ ö' ~ ^ 0..: ~. å. s.!rd~ 1 ~:.~ air. ~ i 'V f `ti -,. t t ` t" f s.~ F s s a~...`i 1 Els'_y il]?.., t\ +' f;} \ Uo(ioriSelkB (' ~' +~ l~jd 1 r;;.j~ Cl` ~D, nti- j ~~ ~r",.' rr'-t.. ;~` t2tlfi ICl ~ rr khne.? \ ~ r',\: w pfir Ki,-konmaans.ell å ~, 4 ro! i O V! Rif1 Bols `~, o a 'j Fiskar.:. s säde 20 km \ (I I I?l ff j f t ---'` ö 'S\ide 20 km 7 3 O å \ i J~ L '~ t~.:: ~.~,,71>~ 1 r `. = p 5- ear sr r-vi u72r mov \.1, Sork jr P 6.s lr,. + u 3 N 1 e + ~`~ 3 ~^`-j +l}--',.. e h.~.~j' Lka OZ LU I I i \ ' j `,' '~ ~ s ] ~nls<~o r `y} ~..~ J ~ r. I \ \1I 2 t+,r, cn - ter tonar av I~ Ih j.i ti ~~ ' ;;iis ~....,6+0I ~V G YV \ tir fliroiaht fi,i~\ ;J 1\ 1,.~ I ~1~ \ t <,~ 1'1 t 'o i' ~ t {~.. ~. ~ti~k,i >,. 1~!I+ L11IXt ~: } I r ('' a k`t hi i 3 N ~ ~ 1 at^t ~ 1 r."le t ` ~_ :% ''t ~..~~~~:--.1~ --C:..~ '` -% 1..-~, v`t' t t<, e r.._..> f~ i ir ~!~ ~ ~~ ~. ~~ i.~,r: ~~ s.iyicaeti 11)Q~!. å, ö~ v.,<~~ r t.,' r.,.. a~~~ 1 i "''F..,.-,t,,,...~, >.~ _: ~j 5t :.:s. Y, ~1C"-`. _. Tr ~}, ti }fy}~ %~.. ~ f i 1~ t :, lr'"1\i41yå' ~'~~.t i ~L C I ; jt ~'`~., fist /.a t %{IF}.A{l~7.,\. ~. {t 3.,.:r., N4e44 Sur~rJ A ) usis~: s ^I ;..,"'~, < i, h,-t:u 1 i _ Th t ~c tr%u ~ 1 ~Yi Uti3?^V '. \ f ~1-<~ a 3 C ma L ~..~`~ 4 ~ lb 4 \.'b ~~i'~ ö u+ffi,s~ ` i tpis {r i t.(,~,~~~' r/ { Le,~ r er ~,~,,, Ley i :: i: l,f ~ /.<<' Merkittävät ruokailu 'a levähdysai ueet, 0 ' 10 km

26 1 ~ ~. ~ i i å, i C ii i. 1 C Kuva 1. Merimetson syysmuuttajien yksilömäärät Hangon lintuasemalla (Matti Lehti, kirj. ilm.). Suomen ympäristökeskuksen moniste

27 Rengastus ja Iöytötiedot Kesällä 1998 Tammisaaren Sköldharunin merimetsokoloniassa rengastettiin 158 poikasta, joista 49 yksilöä varustettiin värirenkailla. Rengastusiän saavuttaneista poikasista rengastettiin %. Tehokas rengastustoiminta alkoi jo ensimmäisenä pesimävuotena Myös Pernajan Haverörenin koloniassa suurin osa poikasista on rengastettu vuosina Pesäpoikasrengastuksista on tähän mennessä saatu neljä lähilöytöä ( km) ja kaksi kaukolöytöä (yli 500 km), kaikki ensimmäisen elinvuoden syksynä. Lähilöydöistä kolme yksilöä hukkui kalaverkkoihin (Hanko 24.8., Sottunga 30.8., Tallinna 20.8.). Kaukolöydöistä toinen yksilö ammuttiin (Etelä-Puola 29.8.) ja toinen hukkui pohjaverkkoon (Tanskan Sjellanti ). Sköldharunin koloniassa havaittiin myös pesivä yksilö, joka oli rengastettu talvehtivana aikuisena Sveitsissä. Lisäksi koloniassa havaittiin vuotta aiemmin Sköldharunilla pesäpoikasena rengastettu yksilö. Rengaslöytöjen perusteella ainakin osa poikasista jättää pesimäalueensa jo elokuun puolivälin tienoilla pian itsenäistymisensä jälkeen. Suomenlahden muutonseuranta-aineiston perusteella pesinnässään epäonnistuneet ja esiaikuiset yksilöt aloittavat syysmuuttonsa jo heinäkuun puolivälistä alkaen (Rusanen et al. 1998a). Suomen ympäristökeskuksen moniste 15 I 0...

28 Kannanrajoitustoimien ongelmat 13.1 Pesinnän estäminen yksittäisillä kohteilla Merimetso on melko herkkä ihmisen aiheuttamille häiriöille uusilla pesimäpaikoilla pesinnän alkuvaiheessa ennen munintaa, jolloin pelkkä lintujen karkottaminen saattaa estää pesinnän tietyllä paikalla. Mikäli linnut ovat käyttäneet aiottua pesimäpaikkaa levähdysalueena edellisinä kesinä, ts. niillä on käsitys paikan turvallisuudesta, ei pelkkä karkottaminen aina riitä. On myös todennäköistä, että merimetsot yrittävät pesiä joidenkin vuosien kuluttua uudestaan samalla paikalla. Lisäksi tehokas häirintä pesimäluodoilla saattaa vaarantaa muiden lintulajien pesinnän. (Bregnballe et al ) 13.2 Yksittäisen kolonian pesimäkannan tai poikastuoton rajoittaminen Pesivien yksilöiden osittainen poistaminen kolonioista siten, ettei koko koloniaa karkoiteta pesimäpaikalta, kasvattaa jäljelle jäävien yksilöiden pesintämenestystä olennaisesti (Van Eerden & Van Rijn 1997). Lisäksi poistettujen yksilöiden tilalle saapuu pesimään nuorempia ikäluokkia tai muita yksilöitä, jotka eivät kolonian normaalitilassa ota osaa pesintään (Veldkamp 1997b). Tästä johtuen toimenpiteellä ei liene toivottua vaikutusta eli poikastuotto ja pesivien parien määrä eivät pienene ratkaisevasti. Poikastuoton pienentäminen munia käsittelemällä (poistaminen, rei ittämines, pintakäsittely) ei myöskään ole ongelmatonta. Kuten edellä, pesintää yrittävien yksilöiden määrä lisääntyy ja osa linnuista munii uusintapesyeen, jolloin tyydyttävään tulokseen pääseminen vaatii munien käsittelemistä läpi pesimäkauden. Lisäksi valtaosa pesyeistä täytyy käsitellä useana vuonna peräkkäin. Mikäli merkittävä osa pesistä tuhotaan kokonaan, saattaa jäljelle jäävien pesien lentopoikastuotto kohota jopa 4-6 poikaseen pesää kohti (Van Eerden & Van Rija 1997). Maassa pesivän kolonian käsittely useana vuonna peräkkäin saattaa aiheuttaa kolonian pesinnän siirtymisen puihin, jolloin munien käsittely muuttuu vaikeaksi tai mahdottomaksi. (Bregnballe et al ) Suomen ympäristökeskuksen moniste

29 q' Johtopäätökset ja jatkotutkimusten tare Merimetson pesimäkanta kasvoi Suomessa viisinkertaisesti vuonna 1998, ja jyrkän vuotuisen kasvun voidaan odottaa jatkuvan myös lähitulevaisuudessa. Muualta Itämereltä saatujen kokemusten perusteella voimakas kasvu jatkuu ainakin lähimmät kymmenen vuotta. Uusia yhdyskuntia syntynee vuosittain. Lajin pesintämenestys Suomessa kesällä 1998 ei poikennut aiemmin muualta Euroopasta saaduista tuloksista. Valitettavaa oli ensimmäinen havainto merimetson vainosta Suomessa, kun Saaristomeren kansallispuistossa tuhottiin pesintä uudella pesimäpaikalla. Merimetson vaikutuksia pesimäluotojen muuhun linnustoon ja kasvillisuuteen voidaan arvioida luotettavasti vasta yksittäisten kolonioiden kasvaessa lähelle lopullista kokoaan. Tällä hetkellä Suomen suurin, runsaan 100 parin kolonia ei ole vähentänyt muun pesimälinnuston parimääriä,ja kasvillisuuden vauriot ovat jääneet vähäisiksi. Pesimäluotojen kasvillisuusmuutokset tulevat todennäköisesti olemaan suuria kolonioiden kasvun myötä, mutta eivät yleisesti ottaen uhkaa uhanalaisten kasvilajien esiintymiä. Merimetson ravinnosta Tammisaaren saaristossa saadut ensimmäiset tulokset olivat odotusten mukaiset: yli 90 % ravintonäytteistä koostui särjestä ja ahvenesta, eikä esim. lohikaloja havaittu lainkaan. Merimetso ei näin ollen uhkaisi alueen kalastuselinkeinoa ainakaan saalisvalikoimansa perusteella. Ravinnon koostumuksesta tulisi kuitenkin kerätä laajempi aineisto. Tämän hetkinen tilanne ei anna aihetta merimetson pesimäkannan rajoittamiseen Suomessa. Tulevaisuuden ongelmat liittyvät todennäköisesti ammattikalastajien huoleen merimetson vaikutuksista kalansaaliisiin ja mahdollisesti lajin aiheuttamiin vahinkoihin kalanpyydyksillä. Ruokakalalaitosten verkkoaltaat on mahdollista suojata merimetsoilta, jos ongelmia esiintyy. Ehdotuksia jatkotoimenpiteiksi: Merimetson pesimäkannan kehitystä on perusteltua seurata vuosittain, koska kannan kehitys on hyvin dynaamisessa vaiheessa. Samalla voidaan ennakoida mahdollisten ristiriitatilanteiden syntyä ammattikalastajien ja merimetsojen välille sekä seurata lajin vaikutusta muuhun pesimälinnustoon. Osa tiedoista saadaan vapaaehtoisilta saaristorengastajilta ainakin niin kauan kuin merimetsokoloniat pysyvät pienikokoisina. Kolonioiden kasvaessa seuranta vaatii kuitenkin suunnitelmallisempaa toimintaa, kuten Tammisaaren Sköldharunin koloniassa jo tällä hetkellä. Merimetson pesimäaikaisen ravinnon koostumuksesta tarvitaan kattavampaa aineistoa. Merimetsokannan kasvaessa tämä tekijä tulee olemaan merkittävässä asemassa keskulteltaessa lajin asemasta Suomessa. Suurimmat paineet kannan rajoittamiseksi esim. Ruotsissa ja Tanskassa ovat aiheutuneet ammattikalastajien herättämästä kritiikistä. Ravinnon koostumusta tulee selvittää edelleen Sköldharunin koloniassa, joka kokonsa puolesta mahdollistaa riittävän aineiston keräämisen. Tulevaisuudessa ravintonäytteitä on syytä kerätä myös muiden saaristoalueiden merimetsokolonioissa. Ravintotutkimusten ohella on tärkeätä olla yhteydessä paikallisiin ammattikalastajiin mahdollisten haittojen kartoittamiseksi (esim. merimetsojen aiheuttamat vahingot kalanpyydyksillä). Suomen ympäristökeskuksen moniste

30 Merimetson vaikutusta muuhun pesimälinnustoon tulee seurata kaikissa kolonioissa, koska aiheesta on vain suuntaa-antavaa tai satunnaista tietoa muualta Itämereltä. Merimetsot näyttävät suosivan linturikkaita luotoja, joilla Suomen ulkosaaristoissa pesii uhanalaisia (räyskä), silmälläpidettäviä (pilkkasiipi, tylli, selkälokki) tai EU:n lintudirektiivin liitteen I lajeja (räyskä, kala- ja lapintiira) sekä taantuneita lajeja (ruokki, riskilä). Merimetson vaikutusta pesimäpaikan kasvillisuuteen tulee edelleen seurata Sköldharunilla. Itämeren puuttomilla luodoilla pesivien merimetsokolonioiden kasvillisuusvaikutuksista ei ole aiempaa julkaistua tietoa. Suomen ympäristökeskuksen moniste

31 Kirjallisuus Boudewijn, T.J. & Dirksen, S Impact of contaminants on the breeding success of the Cormorant Phalacrocorax carbo sinensis in the Netherlands. - Ardea 83(1): Bregnballe, T Reproductive performance in Great Cormorants during colony expansion and stagnation. - PhD thesis, University of Aarhus. Bregnballe, T, Goss-Custard, J.D. & Dit Durell, S.E.A Management of Cormorant Numbers in Europe: A second Step towards a European Conservation and Management Plan. - Teoksessa: Van Dam, C. & Asbirk, S. (toim.): Cormorants and Human Interests; Proceedings of the Workshop towards an International Conservation and Management Plan for the Great Cormorant (Phalacrocorax carbo), 3 and 4 October 1996, Lelystad, The Netherlands. - IKC Natuurbeheer, RIZA and The National Forest and Nature Agency, Co-production C-13, Wageningen: Cramp, S. & Simmons, KE.L. 1977: Handbook of the birds of Europe, the Middle East and North Africa; the birds of the Western Palearctic. Vol. 1: Oxford University Press, New York Engström, H Mellanskarvens ekologi och effekter på fisk och fiske; Sammanställning av nuvarade kunskap om Mellanskarven Phalacrocorax carbo sinensis. - Fiskeriverket rapport 1:1-25. Fiskeriverket, Sötvattenslaboratoriet & Zoologiska Institutionen, Uppsala Universitet. Gaginskaya, A.R The Cormorant Phalacrocorax carbo as a breeding species of the Leningrad region. - Russian Journal of Ornithology 4(3/4): Ilmatieteen laitos Huhtikuun, toukokuun, kesäkuun, heinäkuun, elokuun 1998 sää. - Ilmastokatsaus 3(04-08). Koistinen, J Skärgårdsfågelfaunan i Ekenäs lk Ekenäs skärgårdsplan, A-konsult, inventeringsrapport. Lindell, L. & Jansson, T Skarvarna i Kalmarsund. - Vår Fågelvärld, Sveriges Ornitologiska Förening, supplement nr 20. Platteeuw, M., Koffijberg, K & Dubbeldam, W Growth of Cormorant Phalacrocorax carbo sinensis chicks in relation to brood size, age ranking and parental fishing effort. - Ardea 83(1): Platteeuw, M. & Van Eerden, M.R Time and energy constraints of fishing behaviour in breeding Cormorants Phalacrocorax carbo sinensis at lake IJsselmeer, The Netherlands. - Ardea 83(1): Rusanen, P Tammisaaren saariston linnustoselvitys Tammisaaren kaupunki. 26s. Rusanen, P Ahvenanmaan lentolaskenta Käsikirjoitus. Suomen ympäristökeskus. 2 s karttasivua. Rusanen, P., Mikkola-Roos, M. & Asanti, T. 1998a. Merimetso Phalacrocorax carbo - musta viikinki; Merimetson kannan kehitys ja siihen vaikuttavat tekijät Itämeren piirissä ja Euroopassa. - Suomen ympäristö 182, Suomen ympäristökeskus. 69s. Rusanen, P. Mikkola-Roos, M. & Asanti, T. 1998b. Merimetsokannan kehitys ja siihen vaikuttavat tekijät Itämeren pi sä. - Linnut-vuosikirja BirdLife Suomi & Luonnontieteellisen keskusmuseon eläinmuseo, ss Ryttäri, T & Kettunen, T (toim.) Uhanalaiset kasvimme. - Suomen Ympäristökeskus & Kirjayhtymä Oy. 335 s. Staav, R Mink och sjöfågel i skärgården. - Östersjö '96. Stockholms Marina Forskningscentrum rapport:2-3. Staav, R Projekt Skräntärna Teoksessa: Bentz, P.G. & Wirdheim, A. (red.): Fågelåret Vår Fågelvärld, supplement nr 30. Sveriges Ornitologiska Förening, ss Suomen ympäristökeskuksen moniste

32 Van Eerden, M.R. & Van Rijn, S Population developments of the Great Cormorant (Phalacrocorax carbo sinensis) in Europe in relation to the question of damage to fisheries. - Teoksessa: Van Dam, C. & Asbirk, S. (toim): Cormorants and Human Interests; Proceedings of the Workshop towards an International Conservation and Management Plan for the Great Cormorant (Phalacrocorax carbo), 3 and 4 October 1996, Lelystad, The Netherlands. - IKC Natuurbeheer, RIZA and The National Forest and Nature Agency, Co-production C-13, Wageningen: Veldkamp, R. 1997a. Cormorants Phalacrocorax carbo in Europe; A first step towards a European management plan. - National Forest and Nature Agency, Denmark & National Reference Centre for Nature Management, The Netherlands. 99s.+liitteet 69 s. Veldkamp, R. 1997b. Cormorants Phalacrocorax carbo in Europe: Population size, growth rates and results of control measures. - Teoksessa: Van Dam, C. & Asbirk, S. (toimi): Cormorant and Human Interests; Proceedings of the Workshop towards an International Conservation and Management Plan for the Great Cormorant (Phalacrocorax carbo), 3 and 4 October 1996, Lelystad, The Netherlands. - IKC Natuurbeheer, RIZA and The National Forest and Nature Agency, Co-production C-13, Wageningen: Velmala, W Merimetson (Phalacrocorax carbo) pesintäyritys Varsinais-Suomessa, eteläisellä Saaristomerellä. - Ukuli 28(2):49. Vidal, E., Medail, F., Tatoni, T, Roche, P & Vidal, P Impact of Gull Colonies on the Flora of the Riou Archipelago (Mediterranean Islands of south-east France). - Biological Conservation 84(3): Voslamber, B., Platteeuw, M. & Van Eerden, M.R Solitary foraging in sand pits by breeding Cormorants Phalacrocorax carbo sinensis: does specialized knowledge about fishing sites and fish behaviour pay off? - Ardea 83(1): Sanomalehtiartikkelit 1998: Aulio, K Merimetso valloittaa Suomenlahden saaria. - Turun Sanomat 7.4. Carlsson, C. 1998a. Skarven luftar sina vingar. - Åland 1.9. Carlsson, C. 1998b. Storskarven i Finland. Häckningen ökade tiofalt under tre år. - Åland 3.9. Krapu, M Merimetso liihotti Järnsän seudulle. - Koillis-Häme Linden, I Fåglarnas antal berättar om miljöförändringama. - Västra Nyland 8.8. Nurmi, T Viiden merimetsoparin pesät tuhottiin Dragsfjärdissä. - Salon Seutu Puhakka, K Rauhoitettujen merimetsojen poikaspesiä tuhottu Dragsfjärdissä. - Turun Sanomat Rusanen, P., Mikkola-Roos, M. & Asanti, T Musta viikinki valloittaa Itämerta. - Helsingin Sanomat Sundblom, T Skarven har landat! - Åland Supinen, M Merimetsokanta voimistuu Suomen rannikoilla; Lintujen ei uskota aiheuttavan merkittävää haittaa kalaviljelmille. - Helsingin Sanomat Wikblad, L.-J Storskarven invaderar Östersjön. - Hufvudstadsbladet 3.5. Radiohaastattelut merimetsotutkimuksesta : Radio Suomi, Luontoretki: merimetsotilanne Itämerellä (Juha LaaksoneeVPekka Rusanen) Radio Suomi, Luontoretki: tutkimus Tammisaaren merimetsoluodolla (JL TR) Radio Suomi, Luonto-Suomi: merimetson pesimätianne ja ravinto Suomessa (JL/PR). Suomen ympäristökeskuksen moniste

33 LIITE I/I Liite 1. Tammisaaren Sköldharunin ja Lerharunin kasvillisuuden inventointi Terhi Ryttäri ja Kimmo Syrjänen, Suomen ympäristökeskus, Luonto- ja maankäyttöyksikkö. Sköldharun Saari jaettiin viiteen kuvioon (kartta 1), joilta tehtiin lajilistat. Kuviot 1A ja 1B: Avokallioita, joilla merisaunion, ruoholaukan ja kylänurmikan vallitsemia juotteja. Allikoissa mm. pikkulimaskaa ja pikkuvesitähteä. Keltamaksaruohoa runsaammin kuviolla 1 B. Kuvio 2: Ruokohelven vallitsema lohkareinen lahdelma. Kuvion länsipäässä runsaina mesiangervo ja vadelma, kuvion 3 rajalla tiheä maitohorsma- ja koiranputkikasvusto. Kuviot 3 A ja 3 B: Suurruohojen (pietaryrtti, koiranputki) ja katajan vallitsema saaren läpi suikertava kivinen (kivennäismaa)kuvio, jolla yksi pihlaja. Katajat hyväkuntoisia. Kuvio 3 B on avoimempi "pirunpelto", jolla on pieni, jonkin verran merimetson pesistä kärsinyt tuomiryhmä. Kuvio 4: Matalakasvinen pieni rantaniitty, jonka lajisto hyvin monipuolinen. Merisaunio ja röllit vallitsevia. Laikulla myös pikku- ja isorantasappi, jotka puuttuvat kokonaat muualta, myös Lerharunilta. Kuvio 5: Merimetson vaikutuspiirissä olevia avokallioita, joiden juoteissa vallitsevat merisaunio ja ruoholaukka (kuten kuviot la ja 1B). Pesäpaikat lähes kasvittomia, muutama merisaunion pieni ruusuke ja kylänurmikka sinnittelee alueella, pesimäalueen katajat täysin kuolleita. Kallion laella oleva merimetsojen oleskelualue täysin lannan peittämä. Alla on ilmeisesti kasvanut metsälauhaa, kuolleita tuppaita on tiheästi. Merimetson vaikutus kasvillisuuteen ilmenee luodolla toistaiseksi hyvin paikallisena: pesimä- ja oleskelualueella kasvillisuus kärsii selvästi liiasta lannoituksesta. Ornitokoprofiili (linnunlantaa suosiva) jäkälälajisto on selvästi kärsinyt puuttuen tasapinnoilta lähes kokonaan. Pystypinnoilla jäkäliä ja sammalia (esim. kielirustojäkälä, Ramalina polymorpha, lokinhiippasammal Orthotrichum pylaesii) on jonkin verran jäljellä. Parhaiten lannansuosijajäkälistö voi luodon reunakallioilla. Lerharun Saari on muodoiltaan Sköldharunia tasalaatuisempi, lähes pelkkää avokalliota, jolla erikokoisia kasvillisuuden peittämiä juotteja ja allikoita. Saaren keskellä on hyväkuntoinen katajikko, täälläkin on silti yksittäisiä kuolleita katajia. Kapeissa kasvijuoteissa vallitsevat Sköldharunin tapaan merisaunio ja keltamaksaruoho, ruoholaukkaa ja kylänurmikkaa on vähemmän kuin Sköldharunilla. Puna-ailakki on täällä silmiinpistävän runsas (puuttui Sköldharunilta kokonaan). Saaren lounaiskärjessä on samantapainen ruokohelpivaltainen kivinen lahdelma, kuin Sköldharunillakin. Matalakasvista rantaniittyä ei ole. Suomen ympäristökeskuksen moniste

34 Linnunlantaa suosivat jäkäläyhdyskunnat ovat Lerharunilla hyvin kehittyneet. Kielirustojäkälä (Ramalina polymorpha) kasvaa täällä myös tasapinnoilla. Paikoin kalliot ovat paljaita, mutta paljastumat ovat hyvin pieniä. Saarella ilmeisesti lintujen mukana kulkeutuneita satunnaiskasveja: auringonkukka ja tomaatti. Sköldharunilla parastaikaa hyvin runsaana kukkinutta ketoorvokkia emme löytäneet Lerharunilta lainkaan. Kaikkiaan saarilta havaittiin 103 putkilokasvilajia, joista 90 kasvoi Sköldharunilla ja 69 Lerharunilla. Sköldharunin suurempi lajiluku selittyy todennäköisesti ainakin osittain saaren monipuolisemmalla morfologialla. Litoraalivyöhykkeen lajisto oli Sköldharunilla selvästi monipuolisempi (esim. rantasapet, rannikki, merisuolake, ruohokanukka, konnan- ja suolavihvilä, keltamaite sekä solmukit puuttuivat Lerharunilta). LIITE 1/2 Kartta I. Tammisaaren Sköldharunin kasvillisuuskuviot ja merimetsojen pnsimä- ja oleskelualue Suomen ympäristökeskuksen moniste IS I

35 LIITE 1/3 Tammisaari, Sköldharunin (merimetsoluoto) ja Lerharunin lintusaari ilman merimetsoja kasvillisuus Terhi Ryttäri ja Kimmo Syrjänen Sköldharun kuviot I yht. 1A ib Lerharun Agrostis canina Iuhtarölli x x Agrostis stolonifera rönsyrölli x x x x x x Allium schoenoprasum ruoholaukka x x x x x x x Anthriscus sylvestris koiranputki x x x x x Arabidopsis thaliana lituruoho x x x x Athyrium filix-femina hiirenporras! x x Atriplex littoralis 1 merimaltsa x x Atriplex patula kylämaltsa x 1 x x Atriplex prostrata isomaltsa x x x x x x Barbarea stricta rantakanankaali x x x x Bidens tripartita tummarusokki x x x x Calamagrostis purpurea korpikastikka x x x Calla palustris vehka x Callitriche cophocarpa isovesitähti x Callitriche palustris pikkuvesitähti x x x x Caltha palustris rentukka x x Capsella bursa-pastoris lutukka x x x x x x Cardamine hirsuta mäkilitukka x x x x x Carex nigra jokapaikansara x I x x Centaurium littorale isorantasappi x x Centaurium pulchellum pikkurantasappi x I x Suomen ympäristökeskuksen moniste 15I 0...

36 LIITE 1/4 Sköldharun ~! kuviot j yht. 1 A 1 B Lerharun Cerastium fontanum nurmihärkki x x x Chenopodium album jauhosavikka x x x Cirsium arvensis pelto-ohdake x Cirsium vulgare piikkiohdake x x x x Cochlearia danica tanskankuirimo x x x x x Cornus suecica ruohokanukka x x Deschampsia flexuosa metsälauha x x x x x x Dryopteris carthusiana metsäalvejuuri x x x x Dryopteris filix-mas kivikkoalvejuuri x x Empetrum nigrum variksenmarja x Eleocharis mamillata mutaluikka x i Epilobium adenocaulon amerikanhorsma x x x Epilobium angustifolium maitohorsma x x x x x x Epilobium cilia tum vaalea-amerikanhorsma x x x x x x x Epilobium palustris suohorsma x x x Erysimum strictum rantaukonnauris x x Fallopia convolvulus kiertotatar x x x x x Filipendula u/maria puuttuiko mesiangervo x x x? todella? Galeopsis bifida peltopillike x x x x x x x Galium palustris rantamatara x x x Glaux maritima rannikki x x Helianthus annuus (iso)auringonkukka x Suomen ympäristökeskuksen moniste

37 LUTE I/S Sköldharun kuviot j yht. 1 A 1 B Lerharun (satis tinctoria morsinko x x x x Juncus bufonius konnanvihvilä x x Juncus gerardii suolavihvilä x x Juniperus communis kataja x x x x Lemna minor pikkulimaska x x x x x x Leymus arenarius rantavehnä x x Linaria vulgaris kannusruoho x x Lotus corniculatus keltamaite x x Lycopersicon esculentum tomaatti x Lycopus europaeus rantayrtti x Lysimachia vulgaris ranta-alpi x x x Lythrum salicaria rantakukka x x x x x x x Persicaria minor mietotatar x x x x x x Peucedanum palustre suoputki x j x x Phalaris arundinacea ruokohelpi x x x x x Poa annua kylänurmikka x x x x x x Poa palustris rantanurmikka x x Polygonum aviculare pihatatar x x x x x x x Polypodium vulgare kallioimarre x x x Potentilla anserina ketohanhikki x x x x x Potentilla argentea 1 hopeahanhikki x x I x Potentilla palustris I kurjenjalka i x x x Prunus padus I tuomi x 0... Suomen ympäristökeskuksen moniste 15

38 LIITE 1/6 Sköldharun kuviot yht. 1 A 1 B Lerharun Puccinellia distans ssp. borealis luotosorsimo x x x j x x Ranunculus sceleratus konnanleinikki j x Rorippa palustris rantanenätti x x x x Rosa rugosa kurtturuusu x (1 taimi) Rubus idaeus vadelma x x x x x Rumex acetosa niittysuolaheinä x x x Rumex acetosella ahosuolaheinä x x x x x Rumex crispus poimuhierakka x x x x x x Sagina procumbens rentohaarikko x x x x x x Salix caprea raita x Salix phylicifolia kiiltopaju x Scutellaria galericulata luhtavuohennokka x x x x Sedum acre keltamaksaruoho x x x x x x Sedum telephium isomaksaruoho x x x x x Senecio sylvaticus kalliovillakko x x x Senecio viscosus tahmavillakko x x x Senecio vulgaris peltovillakko x x x x x x x Silene dioica puna-ailakki x Silene vulgaris nurmikohokki x x Solidago virgaurea kultapiisku x x x x x Sorbus aucuparia pihlaja x 1 j x x Spergula arvensis peltohatikka x x x x Suomen ymparistokeskuksen moniste IS I

39 l LIITE I/1 Sköldharun kuviot i i I yht. 1 A 1 B 2 l Lerharun Spergularia rubra I 1 I punasoimukki i! x x Spergularia salina j suolasolmukki x j x Stellaria graminea heinätähtimö x x x x Stellaria media pihatähtimö x x i x x x Tanacetum vulgare pietaryrtti x x I x x x x Triglochin maritima merisuolake x x Trip/eurospermum maritimum merisaunio x x x x x x x Urtica dioica nokkonen x x x Valeriana sambucifolia ssp. salina merivirmajuuri x x x x x Veronica chamaedrys nurmitädyke x Veronica longifolia rantatädyke x x x x x x x Vicia cracca hiirenvirna x x I x x Viola arvensis pelto-orvokki x x Viola palustris suo-orvokki x Viola tricolor keto-orvokki x x i x x x Yhteensä 1 I I I Suomen ympäristokeskuksen moniste

40 Kuvarlulehti Julkaisija Suomen ympäristökeskus Julkaisuaika Huhtikuu 1999 Tekijä(t) Pekka Rusanen Julkaisun nimi Suomen merimetsot 1998 Merimetsokannan kehitys ja lajin vaikutukset saaristoluontoon Tivistelmä Julkaisussa esitellään Suomen merimetsokolonioissa kesällä 1998 tehtyjen maastotutkimusten tulokset. Tutkimus kohdistui merimetson pesintämenestykseen, ravintoon ja ruokailualueisiin, todennäköisiin tulevien vuosien pesimäpaikkoihin sekä lajin vaikutuksiin muuhun pesimälinnustoon ja kasvillisuuteen. Merimetson pesimäkanta kasvaa Suomessa erittäin voimakkaasti, ja on perusteltua olettaa, että jyrkkä kasvu jatkuu edelleen lähivuosina. Kanta on moninkertaistunut vuosittain, ensipesinnän 10 parista pariin 1998, jolloin Suomenlahden ja Saaristomeren ulkosaaristoissa pesi yhteensä kolme merimetsokoloniaa. Pesivien yksilöiden lisäksi pesimäpaikoilla tavataan suhteellisen runsaasti pesimättömiä merimetsoja. Itäisellä Suomenlahdella merimetsojen kesäiset määrät ovat lisääntyneet voimakkaasti 1990-luvulla johtuen läheisten Venäjän meriunetsokolonioiden kasvusta. Suuri osa näiden kolonioiden merieasetsoista ruokailee Suomen puoleisessa saaristossa. Kesällä 1998 merimetsoparvia havaittiin myös usealla pesintään soveltuvalla luodolla itäiseltä Suomenlahdelta Selkämerelle, mikä ennakoi uusien pesimäkolonioiden syntyä seuraavalla pesiznäkaudella. Suomen suurimmassa merimetsokoloniassa pesi 105 paria vuonna Kolonia ei ole toistaiseksi vaikuttanut pesimäluodon muun linnuston parimääriin, ja kasvillisuudelle aiheutetut haitat ovat vielä pienialaisia. Aikuisten merimetsojen käyttämästä ravinnosta yli 90 % koostui särjestä ja ahvenesta. Kolonian kalasaaliiksi arvioitiin 18,6 to pesim.äkaudella Asiasanat merimetso, lintukannat, levittäytyminen, saaristo, vaikutukset julkaisusarjan nimi ja numero Suomen äristökeskuksen moniste 151 3'mp Julkaisun teema Julkaisun myynti/ jakaja Julkaisun kustantaja ISSN ISBN Sivuja Kieli 40 Suomi Luottamuksellisuus Hinta Julkinen Suomen ympäristökeskus, asiakaspalvelu sähköpostiosoite: neuvonta.syke@vyh.fi puh. (09) , telefax (09) Suomen ympäristökeskus Painopaikka ja -aika Oy Edita Ab, Helsinki 1999 Suomen ympäristökeskuksen moniste

41 Documentation page Publisher The Finnish Environment Institute Author(s) Pekka Rusanen Date April 1999 Title of publication Abstract Cormorants of Finland in 1998 The development of the population of the cormorant and its effects on the flora and fauna of the archipelago This report represents the results of the field surveys which were carried out in the Finnish cormorant colonies in The studies were concentrated on the breeding success, diet and foraging areas, probable breeding areas in the near future, and the effects of the cormorant on the flora and bird fauna of the breeding islands. The population of breeding cormorants is growing exponentially in Finland and it is assumed that similar trend will continue in the near future. The population has multiplied each year, from 10 pairs of the first breeding year in 1996 to 122 pairs in 1998, when altogether three breeding colonies were found in the Gulf of Finland and in the Sea of Archipelago. Apart from the breeding cormorants, lots of non-breeding individuals occured in the breeding colonies. In the eastern part of the Gulf of Finland, the number of cormorants has increased strongly in the 1990s as a result of the growing colonies in the nearby Russian archipelago. In summer 1998, flocks of cormorants were counted on several islands suitable for breeding in the Gulf of Finland, the Sea of Archipelago and the Sea of Bothnia, which probably preindicates the birth of new breeding colonies in the next breeding season. The largest cormorant colony in Finland comprised 105 breeding pairs in The colony has not effected the breeding numbers of other bird species by so far, and the effects on flora are restricted to a small area of the treeless islet. The diet of adult cormorants comprised over 90 % of roach and perch. The total catch of fish was estimated at 18.6 tons in the breeding season of Keywords cormorant, bird populations, spread, archipelago, impacts, Baltic Sea Publication series Suomen ympäristökeskuksen moniste 151 and number Theme of publication ISSN ISBN No. of page Language 40 Finnish Restrictions Price Public For sale at/ distributor Finnish Environment Institute neuvonta.syke@vyh.fi telefax , tel Financier of publication Printing place and year Finnish Environment Institute EditaLtd,Helsinki1999 Suomen ympäristökeskuksen moniste

42 ISBN 952-I ISSN *. r w r s r r + i 6