1 Metsävarat. Metsätalousmaa

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "1 Metsävarat. Metsätalousmaa"

Transkriptio

1 1 Metsävarat Suomen maapinta-alasta 86 prosenttia (26 milj. ha) on metsätalousmaata, joka jaetaan puuntuotoskykynsä perusteella metsämaahan (20 milj. ha), kitumaahan (3 milj. ha) ja joutomaahan (3 milj. ha). Soiden osuus metsätalousmaan pinta-alasta on 34 prosenttia. Yksityiset metsänomistajat omistavat metsätalousmaasta 52 prosenttia, valtio 35 prosenttia ja yhtiöt 8 prosenttia. Loput 5 prosenttia on kuntien, seurakuntien ja yhteisöjen hallussa. Valtion metsänomistus keskittyy Pohjois-Suomeen, ja sen hallinnassa ovat lähes kaikki luonnonsuojelu- ja erämaa-alueet. Kaikesta metsätalousmaasta 84 prosenttia on käytettävissä puuntuotantoon, eli näillä alueilla hakkuut ovat sallittuja. Suomen metsien puuston määrä on kasvanut 1970-luvulta lähtien, ja puuston kuorellinen runkotilavuus yltää nykyään miljoonaan kuutiometriin. Tilavuudesta on mäntyä 50 prosenttia, kuusta 30 prosenttia ja lehtipuita loput 20 prosenttia. Männyn osuus on hiljalleen kasvanut ja kuusen pienentynyt. Suopuustoja tilavuudesta on 23 prosenttia, ja niiden puuntuotannollinen merkitys on vähitellen lisääntymässä. Puustosta 92 prosenttia sijaitsee puuntuotantoon käytettävissä olevalla maalla. Yksityismetsänomistajat omistavat 64 prosenttia puuston kokonaistilavuudesta ja 70 prosenttia puuntuotannon maan puustosta. Vuonna 2008 puuston runkopuun kokonaispoistuma oli 70 miljoonaa kuutiometriä eli 3,2 prosenttia puuvarannosta. Puuston vuotuinen kasvu oli 100 miljoonaa kuutiometriä, josta puuntuotannon maalla kasvoi 97 miljoonaa kuutiometriä. Poistuma on jäänyt selvästi puuston vuotuista kasvua pienemmäksi jo 1970-luvulta lähtien. Kasvun ja poistuman välinen ero oli suurin männyllä. Suomi raportoi vuosittain kasvihuonekaasupäästönsä YK:n ilmastosopimukselle ja EU:lle. Vuonna 2007 Suomen metsät sitoivat 33 miljoonaa tonnia enemmän hiilidioksidia kuin vapauttivat sitä ilmakehään. Tässä luvussa esitetään keskeisimmät tiedot Suomen metsävaroista lähinnä puuntuotannon näkökulmasta. Metsien suojelua käsitellään luvussa 2. Metsävaratilastot sisältävät metsäkeskuksittaisia pinta-ala- ja puustotietoja. Puustoa käsittelevät tilastot jakautuvat puuston määrä-, kasvu- ja poistumatietoihin. Luvussa käsitellään myös metsänomistusta. Metsätalousmaa Suomen maapinta-alasta (30,4 milj. ha) luokitellaan metsätalousmaaksi 26,3 miljoonaa hehtaaria. Metsätalousmaa jakautuu puuntuotoskykynsä perusteella metsämaahan (20,1 milj. ha), kitumaahan (2,7 milj. ha) ja lähes tai täysin puuttomaan joutomaahan (3,3 milj. ha). Lisäksi metsätalousmaahan sisältyy 0,2 miljoonaa hehtaaria ns. muuta metsätalousmaata (esim. metsätiet ja pysyvät puutavaran varastopaikat). Metsätalousmaahan sisältyy sekä puuntuotantoon käytettävissä oleva että sen ulkopuolelle jäävä maa. Metsätalouden harjoittamiseen soveltuu lähinnä metsämaa, jonka osuus metsätalousmaasta on Etelä-Suomessa 92 prosenttia. Pohjois-Suomessa vastaava osuus on 63 prosenttia. Etelä-Suomessa kitu- ja joutomaata on 7 prosenttia metsätalousmaasta ja Pohjois-Suomessa 36 prosenttia. Pohjois-Suomi (kolme pohjoisinta metsäkeskusta) kattaa 54 prosenttia metsätalousmaan koko pinta-alasta, mutta puuston tilavuudesta sen osuus jää kolmannekseen. Kitumaalla metsätalouden harjoittaminen on vähäistä, ja joutomaalla sitä ei harjoiteta. Etelä- ja Pohjois-Suomen raja esitetään kartassa sivulla 28. Suomen metsien puusto kasvaa lähes yksinomaan metsä- ja kitumaalla, joiden yhteenlaskettu pinta-ala on 22,8 miljoonaa hehtaaria. Puuntuotantoon käytettävissä Metsätilastollinen vuosikirja

2 1 Forest resources olevaa metsä- ja kitumaata on yhteensä 20,4 miljoonaa hehtaaria eli 89 prosenttia metsä- ja kitumaan kokonaisalasta. Suojelun piirissä on 2,4 miljoonaa hehtaaria metsä- ja kitumaata. Metsätalousmaasta 34 prosenttia (8,9 milj. ha) luokitellaan soiksi, joista on rämeitä 5,1, korpia 2,2 ja puuttomia avosoita 1,6 miljoonaa hehtaaria. Pohjois-Suomessa suot peittävät 41 prosenttia ja Etelä-Suomessa 26 prosenttia metsätalousmaasta. Soita on ojitettu 4,8 miljoonaa hehtaaria ja veden vaivaamia kankaita 1,3 miljoonaa hehtaaria. Suurin osa Etelä-Suomen rämeistä ja korvista on ojitettu. Soiden uudisojituksia ei ole juuri tehty vuosituhannen vaihteen jälkeen. Soilla tehdyt ojitukset ovat sekä parantaneet huonokasvuisten metsämaan soiden puuston kasvuolosuhteita että muuttaneet osan kitu- ja joutomaan soista metsämaaksi. Suometsien metsätaloudellinen merkitys kasvaa, sillä parissa vuosikymmenessä ojitusalueiden osuus Suomen metsien hakkuumahdollisuuksista nousee noin neljännekseen. Metsänomistus Yksityismetsänomistajat omistavat 52 prosenttia, valtio 35 prosenttia ja yhtiöt 8 prosenttia metsätalousmaasta. Loput 5 prosenttia on kuntien, seurakuntien, yhteismetsien ym. yhteisöjen omistuksessa. Puuntuotannon metsätalousmaasta yksityismetsänomistajien osuus on selvästi suurempi eli 61 prosenttia. Valtion laajojen luonnonsuojelualueiden vuoksi sen osuus puuntuotannon metsätalousmaasta jää vain 24 prosenttiin. Valtion lakisääteiset luonnonsuojelu- ja erämaa-alueet 2,8 miljoonaa hehtaaria sijaitsevat pääasiassa Pohjois-Suomessa. Yksityismetsänomistajat omistavat metsämaasta 60 prosenttia (12,1 milj. ha) eli huomattavasti suuremman osuuden kuin metsätalousmaasta. Yhtiöillä on metsämaasta 9 prosenttia ja ryhmällä muut omistajat (kunnat, seurakunnat ja yhteisöt) 5 prosenttia. Valtion osuus metsämaasta on huomattavasti pienempi kuin metsätalousmaasta jääden 26 prosenttiin. Valtion maiden sijoittuminen pohjoiseen heijastuu puuston omistukseen. Valtion osuus puuston kokonaistilavuudesta jää 21 prosenttiin (puuntuotannon metsissä 14 %), vaikka se omistaa 35 prosenttia metsätalousmaasta. Yksityisten metsänomistajien osuus puuston kokonaistilavuudesta on 64 prosenttia (puuntuotannon metsissä 70 %). Yhtiöillä on 9 prosenttia puustosta ja ryhmällä muut 6 prosenttia. Metsätalousmaan kauppahintatilasto kuvaa lähinnä taimikkovaltaisista alueista saatuja hintoja, sillä suurin osa kaupoista kohdistuu puustoaan runsaasti hakanneiden metsänomistajien tiloihin. Vuonna 2008 metsätalousmaan reaaliset kauppahinnat nousivat selvästi edellisvuodesta Etelä-Suomen läänissä, mutta muualla maassa hinnat eivät juuri muuttuneet. Metsätalousmaan mediaanihinta oli korkein Etelä-Suomen läänissä (3 717 /ha), ja alin Lapin läänissä (568 /ha). Yksityismetsälöitä oli Suomessa vuonna 2008 noin kappaletta. Metsälöillä oli keskimäärin 24 hehtaaria metsämaata. Puuston tilavuus Puuston runkotilavuus metsä- ja kitumaalla on lisääntynyt jatkuvasti luvulta lähtien, ja se on viimeisimmän inventoinnin mukaan noussut miljoonaan kuorelliseen kiintokuutiometriin. Siitä on puuntuotannon maalla miljoonaa kuutiometriä (92 %). Puuston kokonaistilavuudesta 67 prosenttia sijaitsee Etelä-Suomessa. Puuston runkotilavuudesta on mäntyä 50 prosenttia ja kuusta 30 prosenttia. Koivua (pääosin hieskoivua) on 17 prosenttia tilavuudesta, ja muiden lehtipuiden osuus jää 3 prosenttiin. Puulajisuhteet muistuttivat jo 1920-luvulla suurinpiirtein nykyisiä, vaikka 1970-luvulla männyn osuus tilavuudesta kutistui vähimmillään 44 prosenttiin. Suomen mäntyvarannot löytyvät pääosin Pohjois- ja Itä-Suomesta. Suurimmat kuusivarannot löytyvät Häme-Uusimaan metsäkeskuksen alueelta. Suopuustot muodostavat 23 prosenttia kokonaistilavuudesta. Suopuustojen osuus on suurin Pohjanmaan ja pienin Hämeen alueilla. Puuston keskitilavuus metsämaalla on kohonnut 107 kuutiometriin hehtaarilla, kun se vielä 1970-luvulla jäi 75 kuutiometriin. Keskitilavuus on suurin Etelärannikon ja Häme-Uusimaan metsäkeskusten alueilla. Kangasmailla keskitilavuus ylsi 109 kuutiometriin hehtaarilla ja soilla 98 kuutiometriin hehtaarilla. Metsä- ja kitumaalla kasvavan elävän puuston kuiva-aineen laskennallinen biomassa oli 1,67 miljardia tonnia vuonna Rungon osuus tästä oli 57 prosenttia, lehvästön (sis. oksat, lehdet/neulaset) 22 prosenttia sekä kantojen ja juurten 21 prosenttia. Biomassasta 45 prosenttia oli mäntyä, eli 5 prosenttiyksikköä vähemmän kuin männyn osuus oli puuston runkotilavuudesta. Kuusen osuus biomassasta oli 33 prosenttia, koivun 19 prosenttia ja muiden lehtipuiden 4 prosenttia. Puuston kasvu ja poistuma Suomen metsien puuston vuotuinen kasvu metsäja kitumaalla on noussut 99,5 miljoonaan kuorelliseen 30 Finnish Statistical Yearbook of Forestry 2009

3 Metsävarat 1 Yksityismetsien omistusrakenne 2009 Yksityiset henkilöt omistavat metsämaan alasta 60 prosenttia. Perheomistuksessa, puolisoiden yhdessä tai erikseen omistamana, on tästä kolme neljäsosaa. Loput ovat verotusyhtymien ja perikuntien omistuksessa. Lukumääräisesti perikuntia ja yhtymiä on likimain saman verran, mutta koska yhtymien metsätilat ovat suurempia, niiden osuus metsäalasta on hieman perikuntien osuutta suurempi. Perikuntien määrä on 1990-luvun alusta lähes puoliintunut ja yhtymien kaksinkertaistunut. Selitys löytynee metsäverotuksesta, joka on perikunnille epäedullisempi kuin yhtymille. Metsänomistus siirtyy pääosin suvussa: perintöinä ja lahjoina (45 %) tai ostoina vanhemmilta ja sukulaisilta (40 %). Vain 15 prosenttia metsänomistajista on hankkinut metsätilansa tai pääosan siitä vapailta markkinoilta. Metsämaan perintöluonteesta johtuen metsänomistuksen Yksityismetsänomistajien taustatekijät vuonna Ennakkotuloksia Metlan Metsänomistaja tutkimuksen aineistosta, jossa on tiedot metsänomistajasta ja heidän metsätilastaan. Tiloista/metsän- metsämaan omistajista, % alasta, % Omistusmuoto Perheomistus Yhtymäomistus Perikuntaomistus Ammattiasema Palkansaajat Maa- ja metsätalousyrittäjät Muut yrittäjät 7 8 Eläkeläiset Muut 2 2 Ikä Alle 40-vuotiaat vuotiaat Yli 60-vuotiaat Asuinympäristö Maaseudulla asuvat Taajamissa tai pienissä kaupungeissa asuvat asukkaan kaupungeissa asuvat Yli asukkaan 9 7 kaupungeissa asuvat Asuinpaikka Tilalla asuvat Muualla tilan sijaintikunnassa asuvat Tilan sijaintikunnan ulkopuolella asuvat Ammattikoulutus Akateeminen tutkinnot suorittaneet Opisto- tai ammattikorkea koulututkinnon suorittaneet Koulutasoisen tutkinnon suorittaneet Ei ammatillista tutkintoa rakennemuutos on edennyt täysin ennakoidusti. Metsänomistajat ovat ikääntyneet, keski-ikä on jo 60 vuotta ja yli 60-vuotiaiden osuus metsäomistajista on runsas puolet. Eläkeläiset ovat ammattiasemaltaan suurin metsänomistajaryhmä 45 prosentin osuudella. Metsämaasta he omistavat hieman vähemmän. Päätoimisten maanviljelijöiden osuus metsänomistajina on puolittunut 1990-luvun alusta ja on enää noin 16 prosenttia. Viljelijät omistavat kuitenkin selvästi keskimääräistä suurempia metsätiloja, joten metsäalasta he omistavat vielä neljänneksen. Jos myös sivutoimiset viljelijät, jollaisia useimmat viljantuottajat ovat, luetaan maa- ja metsätalousyrittäjiksi, viljelijöitä on metsänomistajista hieman runsas viidennes ja heidän metsäalaosuutensa on lähes kolmannes. Palkansaajia on metsänomistajista likimain kolmasosa ja he omistavat viidenneksen metsämaasta. Palkansaajien osuus ei ole juurikaan muuttunut 1990-luvun alun tilanteesta. Sitä mukaa kun heitä on tullut metsänomistajiksi, vanhimmat heistä ovat siirtyneet eläkeläismetsänomistajien joukkoon. Valtaosa metsänomistajista asuu vielä maaseudulla. Kaupungeissa ja taajamissa asuu kuitenkin jo noin 45 prosenttia metsänomistajista ja heidän omistuksessaan on hieman runsas kolmannes metsistä. Kaupunkilaismetsänomistajien osuus kasvaa vakaasti, sillä uusmetsänomistajista, tilansa enintään viisi vuotta omistaneista, kaupungeissa ja taajamissa asuu jo 55 prosenttia. Kaupunkilaistumisen myötä on yleistynyt myös etämetsänomistajuus. Tilallaan asuu enää noin 42 prosenttia metsänomistajista. Tilan sijaintikunnassa mutta tilan ulkopuolella, usein kunnan taajamassa asuu joka viides metsänomistajista. Tilan sijaintikunnan ulkopuolella asuu runsas kolmannes metsänomistajista. Asuinseudultaan heillä on metsätilalleen matkaa keskimäärin 190 kilometriä. Metsänomistuksen rakennemuutoksen edetessä metsänomistajien koulutustaso on noussut. Kun 1990-luvun alussa puolella metsänomistajista ei ollut lainkaan ammattikoulutusta, heidän osuutensa on enää kolmannes. Opiston tai ammattikorkeakoulun on suorittanut joka viides ja akateemisen tutkinnon joka kymmenes. Näiden korkeimmin koulutettujen osuus metsänomistajissa on kasvanut parissakymmenessä vuodessa suhteellisesti eniten. Teksti: Harri Hänninen, Metsäntutkimuslaitos Metsätilastollinen vuosikirja

4 1 Forest resources kuutiometriin, josta 96,6 miljoonaa kuutiometriä sijoittuu puuntuotannon maalle. Etelä-Suomen metsien puusto kasvaa 69,9 ja Pohjois-Suomen 29,6 miljoonaa kuutiometriä vuodessa. Puuston vuotuinen kasvu on lisääntynyt 1970-luvun jälkeen 74 prosentilla. Kasvusta 48 prosenttia kertyy männystä, 30 kuusesta, 18 koivusta ja 4 prosenttia muista lehtipuista. Puulajien osuudet kasvusta vastaavat niiden osuuksia puuston tilavuudesta. Puuston kasvun lisäyksen syynä on metsien parantunut hoito ja soiden ojitukset. Lisäys on peräisin pääosin mäntymetsistä johtuen männyn suosimisesta uudistamisessa. Kuusen kasvu on lisääntynyt selvästi mäntyä hitaammin viimeisen kahdenkymmenen vuoden aikana. Varsinkin verotuksen siirtymäajan aikana uudistettiin runsaasti hakkuusäästöön jääneitä vanhoja kuusimetsiä, eivätkä pienet taimikot tuota vielä tilastoissa näkyvää tilavuuskasvua. Metsäteollisuuden tuotannon supistuminen näkyi jo vuonna 2008 puuston poistumassa, joka väheni hieman edellisvuotisista ennätyslukemista päätyen 70,2 miljoonaan kuutiometriin. Poistuma oli vähentymisestään huolimatta kaikkien aikojen toiseksi suurin. Poistuman tasoa lisäävästi vaikuttivat osaltaan inventointitiedoista laskettu uusi entistä suurempi luonnonpoistuma-arvio ja pientalojen polttopuun käytön kasvu. Poistuma jäi kuitenkin vain 73 prosenttiin puuntuotantoon käytettävissä olevien metsien kasvusta. Puuston kasvu on 1970-luvulta lähtien ylittänyt selvästi poistuman lisäten jatkuvasti Suomen metsien puuvarantoa. Puuston poistumasta oli mäntyä 29,8, kuusta 23,2 ja lehtipuuta 17,1 miljoonaa kuutiometriä vuonna Lehtipuun poistuma oli suurin sitten vuoden Kuusen poistuma oli vähentynyt edellisvuodesta 4,5 miljoonalla kuutiometrillä ja männyn 0,9 miljoonalla kuutiometrillä. Lehtipuiden poistuma sen sijaan lisääntyi 2,6 miljoonalla kuutiometrillä. Puuntuotannon metsien vuotuinen kasvu ylitti poistuman männyllä 16,0, kuusella 5,8 ja lehtipuilla 4,6 miljoonalla kuutiometrillä. Mäntyja lehtipuuvaltaisista metsistä suuri osa on nuoria, joten niissä kasvu on nopeaa, mutta hakkuumahdollisuudet jäävät kasvua pienemmiksi. Vaikka poistuman suhde kasvuun vaihteli alueittain, minkään metsäkeskuksen alueella ei hakattu puustoa kasvua enempää edes puulajeittain tarkasteltuna. Poistuma oli suurin suhteessa puuntuotannon metsien kasvuun Häme-Uusimaan (86 %) ja Kaakkois-Suomen (84 %) metsäkeskusten alueilla. Hiilitase Suomi raportoi vuosittain kasvihuonekaasupäästönsä YK:n ilmastosopimuksen mukaisesti. Vuonna 2007 Suomen kasvihuonekaasupäästöt ilmakehään olivat 78,3 miljoonaa tonnia hiilidioksidiekvivalentteina. Päästöt olivat 10 prosenttia eli 7,3 miljoonaa tonnia suuremmat kuin Kioton pöytäkirjan mukainen tavoitetaso. Suomen kasvihuonekaasupäästöille on tyypillistä melko suuri lähinnä energiasektorista aiheutuva vaihtelu. Suomen kasvihuonekaasupäästöt jaotellaan seuraaviin sektoreihin: Sektori Kasvihuonekaasupäästöt 2007, milj. t CO 2 -ekv Energia + 63,6 Teollisuusprosessit + 5,7 F-kaasut + 0,9 Liuottimien ja muiden tuotteiden käyttö + 0,1 Maatalous + 5,5 Jäte + 2,4 Suomen kokonaispäästöt + 78,3 Maankäyttö, maankäytön muutos ja metsätalous 25,3 Energiasektori aiheuttaa valtaosan eli noin 80 prosenttia Suomen kaikista kasvihuonekaasupäästöistä. Suomessa kylmä ilmasto, pitkät välimatkat ja energiaintensiivinen teollisuus näkyvät energiasektorin korkeina päästöinä. Metsäteollisuuden polttoaineperäiset kasvihuonekaasupäästöt esitetään yksityiskohtaisesti luvussa 10 (s ). YK:n ilmastosopimukselle Kioton pöytäkirjan mukaan raportoitavien kokonaispäästöjen ulkopuolelle jää Maankäyttö, maankäytön muutos ja metsätalous (LU- LUCF) -sektori. LULUCF-sektori muodostaa Suomessa kasvihuonekaasujen nielun, eli sen sitoma kasvihuonekaasujen määrä on suurempi kuin siitä vapautuva. Vuonna 2007 LULUCF-sektori sitoi 25,3 miljoonaa tonnia (CO 2 -ekv.) hiiltä. LULUCF-sektorin sitomat kasvihuonekaasut olivat pääasiassa metsien ilmakehästä sitomaa hiilidioksidia. Metsätalous sitoi vuonna 2007 kasvihuonekaasuja 32,8 miljoonaa tonnia ekvivalenttista hiilidioksidia. Metsien puuston biomassaan sitoutui 32,7 ja kuolleeseen orgaaniseen ainekseen 3,3 miljoonaa tonnia ekvivalenttista hiilidioksidia. Samaan aikaan maaperän hiilivarastosta vapautui 3,1 miljoonaa tonnia ekvivalenttista hiilidioksidia. Kivennäismaat sitoivat hiilidioksidia ja turv ta sitä vapautui. 32 Finnish Statistical Yearbook of Forestry 2009

5 Metsävarat 1 Metsävarojen tilastointi Valtakunnan metsien inventoinnit Tuoreimmat metsävaratilastot perustuvat vuosina tehtyyn valtakunnan metsien 10. inventointiin, jonka maastotietojen keruu tehtiin systemaattisella ryväsotannalla. Tilastoissa käytetään Ylä-Lapin (Enontekiön, Inarin ja Utsjoen kunnat) osalta edellisen valtakunnan metsien inventoinnin tuloksia vuodelta Valtakunnan metsien 10. inventoinnista löytyy yksityiskohtaisia tietoja sivulta Inventointitulokset esitetään taulukkomuodossa sivulla Vuonna 2009 käynnistyi valtakunnan metsien 11. inventointi, jossa uutena piirteenä on muun muassa maaluokkamuutosten aiempaa tarkempi selvitys ja puuston mittaus myös metsän ulkopuolelta (esim. puisto- ja tonttipuustot) kasvihuonekaasupäästöjen raportoinnin tarpeisiin. Valtakunnan metsien 11. inventointiin perustuvia metsävaratietoja ei ole vielä saatavilla. Inventoinnin luokitukset Valtakunnan metsien inventoinnin keskeiset luokitukset esitetään tässä suppeasti. Tarkemmat kuvaukset löytyvät inventoinnin maastotyöohjeista ( vmi/vmi10-maasto-ohje-06.pdf). Suomen maapinta-ala jaetaan maaluokkiin käyttötarkoituksensa perusteella. Metsätalousmaaksi luokitellaan maa, joka ei ole maatalousmaata tai rakennettua maata yms. Metsätalousmaahan sisältyvät puuntuotantoon käytettävissä olevan maan lisäksi myös puuntuotannon ulkopuolelle jäävät suojelualueet. Muu maa on metsätalousmaahan kuulumatonta maata, jonka maaluokkia ovat maatalousmaa, rakennettu maa, liikenneväylät ja voimansiirtolinjat. Metsätalousmaa jaotellaan puuntuotoskyvyn perusteella seuraavasti: Metsämaa on maata, jolla puuston potentiaalinen hehtaarikohtainen kasvu yltää keskimäärin vähintään yhteen kuutiometriin vuodessa ohjekiertoaikaa käytettäessä. Kitumaalla puuston potentiaalinen hehtaarikohtainen keskikasvu jää edellistä luokkaa pienemmäksi ollen alle 1, mutta vähintään 0,1 kuutiometriä vuodessa. Joutomaa on maata, jolla puuston hehtaarikohtainen vuotuinen kasvu jää alle 0,1 kuutiometriin. Joutomaalla kasvaa vain yksittäisiä, usein kituliaita tai pensastavia puita. Muu metsätalousmaa sisältää metsäautotiet, metsätalouden pysyvät varasto- ja tonttialueet, metsäkokonaisuuteen kuuluvat sorakuopat, riistapellot ym. Verrattaessa Suomen kansallisia metsävaratilastoja kansainvälisiin tilastoihin on huomattava, että FAO määrittelee metsäksi (forest) alueen, jossa puuston kypsyysvaiheessa latvuspeittävyys on yli 10 prosenttia ja puuston pituus vähintään 5 metriä. Luvussa 13 esitettävät tilastot perustuvat FAO:n määritelmään, ja siellä metsäksi luokitellaan lähes kaiken metsämaan lisäksi valtaosa Suomen kitumaista. Määritelmäeroista johtuen FAO:n tilastoima Suomen metsäala on noin 3 prosenttia pienempi kuin metsä- ja kitumaan pinta-alojen summa. Metsä-, kitu- ja joutomaa luokitellaan maapohjan perusteella kankaisiin ja soihin. Soihin sisältyvät niin biologiset kuin geologisetkin suot. Soihin ja soiden ojitukseen liittyvät luokittelut kuvataan taulukoiden 1.2 ja 1.3 alaviitteissä. Metsätalousmaa jaotellaan tilastoissa puuntuotantoon käytettävissä olevaan (ml. rajoitettu puuntuotanto) ja puuntuotannon ulkopuolelle jäävään osaan. Keskeiset metsävaratiedot esitetään sekä koko maa-alalle että puuntuotantoon käytettävissä olevalle alueelle. Eräät tilastot, kuten metsiköiden metsänhoidollinen laatu, hakkuuehdotukset ja kehitysluokat, esitetään pelkästään puuntuotannon maalle, sillä kyseiset luokittelut kuvaavat puuntuotannon harjoittamista. Puuntuotannon ulkopuolella olevat alueet ovat sellaisia, joilla varsinaiset hakkuut on kielletty. Tiedot alueiden suojelusta on koottu Suomen ympäristökeskuksen suojelualuerekisteristä, seutukaavoista (VASEPA) tai Metsähallituksen maankäyttö- ja metsien käsittelyluokkatiedoista. Edellä mainittujen tietolähteiden ulkopuolisia osia Natura-alueista ei ole huomioitu puuntuotannon rajoituksissa, sillä niistä ei ole saatavissa luotettavaa aluerajausta. Puuntuotannon ulkopuolisia alueita ovat: Luonnonsuojelulakiin perustuvat suojelualueet: kaikki luonnonpuistot, kansallispuistot, soidensuojelualueet, lehtojensuojelualueet, vanhojen metsien suojelualueet ja muut luonnonsuojelualueet sekä lisäksi luonnonsuojelulailla suojellut luontotyypit ja maisemansuojelualueet niiltä osin, joilla hakkuut on kielletty. Muut lakiin perustuvat alueet: erämaat ja muut lakiin perustuvat suojelualueet niiltä osin, joilla hakkuut on kielletty. Metsätilastollinen vuosikirja

6 1 Forest resources Puuntuotannon ulkopuolella olevat metsät uusimman valtakunnan metsien inventoinnin perusteella VMI:ssä metsätalousmaan katsotaan olevan puuntuotannon ulkopuolella, jos alueella on varsinaiset hakkuut ja esim. ojitukset kielletty lakisääteisesti tai Metsähallituksen metsänkäsittelypäätöksellä (s. 33 ja 35). Puuntuotannon ulkopuolella oleva ala on jonkin verran suurempi kuin Metsien suojelualuetilaston mukainen suojeltujen metsien ala (taulukko 2.1, suojeluluokat 1 ja 2a), koska VMI:ssä puuntuotannon ulkopuolella oleviksi on luettu lakisääteisen suojelun piiriin kuulumattomia, mutta Metsähallituksen omalla päätöksellä käsittelyn ulkopuolelle jätettyjä metsiä. Uusimman inventoinnin (VMI10) perusteella puuntuotannon ulkopuolella on metsätalousmaata kaikkiaan 4,2 miljoonaa hehtaaria eli 16 prosenttia metsätalousmaan alasta. Kitumaasta on suojeltu 34 prosenttia ja joutomaasta 53 prosenttia, mutta käytännössä kaikki joutomaa ja kitumaakin suurelta osin on puuntuotannon ulkopuolella. Valtaosa suojellusta alasta sijaitsee valtion mailla (4,0 milj. ha) ja/tai Pohjois-Suomessa (3,7 milj. ha). Metsämaasta on puuntuotannon ulkopuolella 7 prosenttia eli 1,5 miljoonaa hehtaaria, mistä Etelä-Suomessa hehtaaria. Valtion omistamasta metsämaasta on Puuntuotannon ulkopuolella oleva ala maaluokittain Pohjois-Suomi Metsämaa Kitumaa Joutomaa Metsätalousmaa yht. Etelä-Suomi Metsämaa Kitumaa Joutomaa Metsätalousmaa yht % sekä Etelä- että Pohjois-Suomessa suojeltu noin neljäsosa - yksityisten, yhtiöiden ja muiden omistajaryhmien metsämaasta noin yksi prosentti. Soista on suojeltu Etelä-Suomessa 8 prosenttia ja Pohjois-Suomessa 21 prosenttia. Vanhoja yli 140 vuotiaita metsiä on suojeltu Etelä-Suomessa hehtaaria (19 %) ja Pohjois- Suomessa hehtaaria (48 %). Puuntuotannon ulkopuolella olevilla alueilla on puustoa 180 miljoonaa kuutiometriä, mikä on 8 prosenttia metsä- ja kitumaan puuston kokonaistilavuudesta. Tilavuusosuus on lähes yhtä suuri kuin suojeltujen alueiden osuus pinta-alasta. Suojellut alueet eivät kuitenkaan ole puustoltaan keskimääräisiä, vaan pohjoisten alueiden puuston vähäisyyttä kompensoi niiden keskimääräistä korkeampi ikä. Suojeltujen alueiden puuston vuotuinen kasvu on 2,9 miljoonaa kuutiometriä, mikä on 3 prosenttia Suomen metsien kokonaiskasvusta. Tämä osuus on paljon pienempi kuin suojeltujen alueiden pinta-alaosuus. Syynä on alueiden pohjoinen sijainti ja korkea ikä. Teksti: Antti Ihalainen Pohjois-Suomi Korpi Räme Avosuo Suot yhteensä Etelä-Suomi Korpi Räme Avosuo Suot yhteensä Puuntuotannon ulkopuolella olevat metsä-, kitu- ja joutomaan suot % Puuntuotannon ulkopuolella oleva metsämaa ikäluokittain Pohjois-Suomi 0-60 v v v Yli 140 v Etelä-Suomi 0-60 v v v Yli 140 v Pohjois-Suomi Osuus metsätalousmaasta Osuus metsämaasta Osuus tilavuudesta Osuus kasvusta Etelä-Suomi Osuus metsätalousmaasta Osuus metsämaasta Osuus tilavuudesta Osuus kasvusta Suojelun osuus pinta-alasta sekä puuston tilavuudesta ja kasvusta % % 34 Finnish Statistical Yearbook of Forestry 2009

7 Metsävarat 1 Omistajan päätöksellä suojellut alueet: kaikki Metsähallituksen suojelumetsät sekä Metsähallituksen alue-ekologisen suunnittelun luontokohteet, Metsähallituksen muut rajoitusalueet (ekologiset yhteydet, osa riistakohteista jne.), muut suojellut alueet (yhtiöiden, virastojen tai laitosten ja kuntien), metsänjalostus- ja tutkimusmetsät, virkistysalueet, puolustusvoimien harjoitusalueet ja muut erikoisalueet niiltä osin, joilla hakkuut on kielletty. Kaikki alueet, jotka kuuluvat kansallis- ja luonnonpuistojen kehittämisohjelmaan, soidensuojeluohjelmaan, lehtojensuojeluohjelmaan, vanhojen metsien suojeluohjelmaan, muihin mahdollisiin suojeluohjelmiin ja valtioneuvoston periaatepäätöksellä suojeluun varattuihin muihin kuin suojeluohjelmiin kuuluviin alueisiin sekä rantojensuojeluohjelmaan, lintuvesiensuojeluohjelmaan ja harjujensuojeluohjelmaan kuuluvat alueet niiltä osin, joilla hakkuut on kielletty. Kaava-alueet (maakunta- tai seutukaava, yleiskaava, asemakaava ja ranta-asemakaava) niiltä osin, joilla hakkuut on kielletty. Metsävarat luvussa käsitellään Suomen metsiä lähinnä puuntuotannon näkökulmasta. Metsien suojelua tarkastellaan luvussa 2, joka sisältää suojelualuetilastot. Kehitysluokat kuvaavat metsiköiden kehitysvaiheita. Kehitysluokkia sisältävät taulukot sisältävät vain puuntuotannon alueen tietoja, sillä luokituksella on vain puuntuotantoon liittyvää merkitystä. Metsikön kehitysluokkia ovat: Aukea uudistusala, puuton tai alue, jolla on raivattavaa puustoa ja/tai yksittäisiä jättöpuita. Pieni taimikko, valtapituus on alle 1,3 metriä. Varttunut taimikko, valtapituus on yli 1,3 metriä, mutta puiden rinnankorkeusläpimitta on yleensä alle 8 cm ja on suurimmillakin puilla enintään noin 10 cm. Nuori kasvatusmetsikkö, harvennushakkuuvaiheessa, hakkuusta saadaan pääosin kuitupuuta. Varttunut kasvatusmetsikkö, pääosin tukkipuukokoisia runkoja. Uudistuskypsä metsikkö, seuraava hakkuu on uudistushakkuu. Suojuspuumetsikkö, uudistamishakkuu on tehty, ja alueelle on jätetty noin puuta hehtaarille taimettumista varten. Siemenpuumetsikkö, uudistamishakkuu on tehty, ja siementämään on jätetty noin puuta hehtaarille. Metsiköt jaetaan niiden metsänhoidollisen laadun mukaan neljään luokkaan. Kehityskelpoisia ovat laadultaan hyvät, tyydyttävät tai välttävät metsiköt. Neljännen ryhmän muodostavat vajaatuottoiset metsiköt. Metsänhoidollisen laadun lyhyet määritelmät ovat: Hyvä, puulaji on kasvupaikalle sopiva, ja metsikön käsittely on ollut hyvän metsänhoidon vaatimusten mukaista. Vallitsevan latvuskerroksen puusto on sopivan tiheää ja tasaista. Tyydyttävä, metsikkö kykenee kutakuinkin käyttämään hyväkseen maapohjan kasvuedellytykset. Välttävä, metsikkö on harva tai siinä on puuston rakennetta selvästi huonontavia tekijöitä, kuten vähäarvoisen puulajin suuri osuus, tuhoja tai tekniseltä laadultaan heikkoa puustoa. Hakkuun tai muun hoitotoimenpiteen selvä myöhästyminen voi alentaa metsikön laadun välttäväksi. Vajaatuottoinen, metsikön uudistaminen on viivästynyt huomattavasti tai epäonnistunut, metsikön tuotto alittaa selvästi kasvupaikalla saavutettavissa olevan tuoton, mihin syynä voi olla kasvupaikalle sopimaton puulaji, tuhot, vajaapuustoisuus, yli-ikäisyys, puuston tekninen laatu yms. Vajaatuottoinen metsikkö on joko välittömän uudistamisen tarpeessa tai sitä voidaan kasvattaa vielä lähiajan arvokasvun vuoksi, ei kuitenkaan kiertoajan loppuun saakka. Metsävaratilastojen yhteydessä käytetty metsänomistajaryhmittely on seuraava: Yksityiset, yksityiset henkilöt, henkilöyhtymät, perikunnat, toiminimet Yhtiöt, osakeyhtiöt ja niiden eläkesäätiöt. Yhtiöihin luetaan myös metsäteollisuusyritysten metsäomaisuuden hoitoa varten perustetut yhtiöt (Tornator Oy, Finnsilva Oyj, Metsämannut) Valtio, Metsähallitus ja muut valtion virastot ja laitokset Muut, kunnat, seurakunnat ja yhteisöt. Yhteisöiksi luetaan osuuskunnat, yhteismetsät, kommandiittiyhtiöt, asunto-osakeyhtiöt ja säätiöt. Tämä metsänomistajaryhmittely poikkeaa luvuissa 3 ja 4 käytetystä luokittelusta. Poistumaa käsittelevissä tilastoissa metsänomistajien ryhmittely on kuitenkin sama kuin luvussa 4. Poistumataulukoissa yksityismetsänomistajiksi luetaan myös kunnat ja seurakunnat sekä muut valtion laitokset paitsi Metsähallitus. Metsätilastollinen vuosikirja

8 1 Forest resources Yksityismetsälöiden lukumäärä ja metsäkiinteistökaupat Tiedot yksityismetsälöiden jakautumisesta kokoluokkiin tilastoituvat metsänhoitoyhdistyksittäin metsänhoitomaksua maksavilta tiloilta, joihin suurin osa metsälöistä kuuluu. Lisäksi Verohallituksen laatimassa tilastossa esitetään metsänhoitomaksua maksamattomien ja maksusta hakemuksesta vapautettujen metsälöiden lukumäärät. Tilasto yliarvioi lievästi tilojen lukumäärän, sillä usean metsänhoitoyhdistyksen alueelle osuvan tilan osat kirjautuvat erillisiksi metsälöiksi. Maanmittauslaitoksen laatima metsäkiinteistöjen kauppahintatilasto perustuu kaupanvahvistajien ilmoituksiin yksinomaan metsätalousmaata käsittäneistä kaupoista. Taulukoissa 1.9 ja 1.10 tilastoituvan kaupan vähimmäispinta-ala on 10 hehtaaria, mikä rajaa aineiston parhaiten todellista metsätalousmaata edustaviin kauppoihin. Myös tätä pienempien metsäkiinteistöjen kauppahinnat ovat saatavissa Metinfo Metsänomistajapalvelusta ( Tilastoon kelpuutetaan vain ns. edustavat koko kiinteistön tai määräalan kaupat, joita esimerkiksi sukulaisten väliset kaupat eivät ole. Edustavaan kauppaan ei saa myöskään liittyä eläkeoikeuksia, irtaimistoa tai rakennuksia. Kauppoja tehdään harvoin runsaspuustoisista kohteista, joten tilasto kuvaava parhaiten vähäpuustoisten kohteiden hintoja. Myytävien metsäkiinteistöjen puuston keskitilavuus jää noin prosenttia kaikkien yksityismetsien keskiarvoa pienemmäksi. Puustotunnukset Puuston tilavuus ja kasvu esitetään kuorellisina kiintokuutiometreinä. Tilavuudella tarkoitetaan kannon päällistä puuston runkotilavuutta inventointihetkellä. Jos puulajeittaisessa taulukossa ei esiinny muut havupuut -ryhmää, se on yhdistetty mäntyyn. Puuston kokonaistilavuus jakaantuu tukki-, kuitu- ja hukkapuuksi. Tukki- ja kuitupuuosuuksien pitää täyttää niille asetetut mitta- ja laatuvaatimukset. Jäljelle jäävä osuus (pienet tai huonolaatuiset puut kokonaan, latvaosat, huonolaatuiset rungon osat) luokitellaan hukkapuuksi. Puutavaralajien mitta- ja laatuvaatimukset perustuvat puun ostajien käyttämiin yleisimpiin vaatimuksiin. Havutukin normaali minimipituus on 4 metriä ja pienin latvaläpimitta männyllä 15 cm ja kuusella 16 cm. Lehtitukin minimipituus on 3,1 metriä ja pienin latvaläpimitta 18 cm. Kuitupuun pienin latvaläpimitta on 6 cm ja pölkyn normaali minimipituus on 2,7 metriä. Elävästä puustosta esitetään myös kuiva-aineen biomassa. Biomassaan sisältyvät runkopuu, oksat, lehdet, neulaset, kannot ja juuret. Runkopuuksi luokitellaan kantoleikkauksen (1 % maanpinnan tasosta) yläpuolinen osa. Runkopuun kuiva-ainemäärät lasketaan Marklundin (1988) männyn, kuusen ja koivun puittaisilla malleilla, joissa selittävinä muuttujina ovat puulaji, pituus ja läpimitta. Oksien ja neulasten sisältämä kuiva-ainemäärä lasketaan männyn malleilla kaikille havupuille paitsi kuuselle, ja kaikilla lehtipuilla sovelletaan koivun malleja. Lehtien kuiva-ainemäärä lasketaan kuitenkin männyn neulasmallilla. Kantojen ja juurten kuiva-ainemäärien laskentaan sovelletaan männyn malleja kaikille muille puulajeille paitsi kuuselle. Myös pienet, pituudeltaan alle rinnankorkeuden jäävät puut ovat mukana biomassassa. Puuston kasvu mitataan kasvunlaskentajaksolta, jolla tarkoitetaan viittä mittausta edeltävää täyttä kasvukautta. Viiden vuoden jaksolla pyritään vähentämään muun muassa säätekijöistä aiheutuvan vuotuisen kasvunvaihtelun merkitystä kasvuarvioissa ja minimoidaan mittausvirhettä. Ilmoitettu kasvu on viiden vuoden kasvun keskiarvo. Puuston poistuma koostuu hakkuukertymästä (metsästä eri käyttötarkoituksiin hakattu runkopuun määrä, 59,1 milj. m³ vuonna 2008), metsään hakkuutähteinä jäävästä runkopuusta (metsähukkapuu, 6,3 milj. m³) ja luontaisesti kuolleesta, metsään jäävästä runkopuusta (luonnonpoistuma). Luonnonpoistuman osatekijöistä on huomioitava, että valtakunnan metsien 10. inventoinnin mukaan sen määrä on kasvanut entisestä 2,8 miljoonasta kuutiometristä 4,7 miljoonaan kuutiometriin. Lisäksi pientalojen polttoraakapuun käytön taso kasvoi 5,2 miljoonasta kuutiometristä 6,5 miljoonaan kuutiometriin uusimpien tutkimustulosten mukaan. Nämä tasomuutokset tehtiin vuoden 2008 tilastoihin. Verrattaessa puuston poistumaa kasvuun saadaan käsitys metsävarojen kehityksestä. Puustobiomassan hiilitase Suomi on sitoutunut YK:n ilmastosopimukseen, jolla pyritään rajoittamaan kasvihuoneilmiön voimistumista. Kioton pöytäkirjan mukaan sopimusosapuolilla pitää olla kansallinen järjestelmä kasvihuonekaasupäästöjen ja -nielujen seurantaa varten. Tavoitteena on vakiinnuttaa ilmakehän kasvihuonekaasujen pitoisuus sellaiselle tasolle, ettei merkittäviä haittavaikutuksia ilmenisi. Kasvihuonekaasuista tärkein on hiilidioksidi. Maapallon ilmakehän hiilidioksidipitoisuuden nousu johtuu lähinnä 36 Finnish Statistical Yearbook of Forestry 2009

9 Metsävarat 1 fossiilisten polttoaineiden käytöstä ja metsien häviämisestä. Suomessa metsien häviämisongelmaa ei ole, vaan metsät toimivat hiilinieluina. Taulukossa 1.33 Suomen kasvihuonekaasujen päästöt esitetään hiilidioksidiekvivalentteina. Kun kaasut yhteismitallistetaan, voidaan laskea yhteen eri kasvihuonekaasujen päästöjen vaikutus kasvihuoneilmiön voimistumiseen. Kasvihuonekaasujen inventaariossa metsät sisältyvät maankäyttö, maankäytön muutos ja metsätaloussektoriin (LULUCF). Suomessa erityisesti puuston ja myös kivennäismaiden maaperän hiilivarastot ovat kasvaneet, mikä on sitonut hiilidioksidia ilmakehästä. Toisaalta turvemaiden maaperästä vapautuu hiiltä. Hiilidioksidin sitoutumista (varaston muutosta) kutsutaan hiilinieluksi (taulukon negatiiviset luvut). Vastaavasti kasvillisuuden ja maaperän hiilivarastot toimivat pienentyessään hiilidioksidin päästölähteenä. Kirjallisuus Literature 10. inventoinnin metsävarajulkaisut Ihalainen, Antti, Korhonen, Kari Tapani, Härkönen, Kari, Hirvelä, Hannu, Nuutinen, Tuula & Salminen, Olli Ålands skogsresurser och avverkningsmöjligheter enligt den 10. riksskogstaxeringen. Metlan työraportteja / Working Papers of the Finnish Forest Research Institute s. Korhonen, K.T., Heikkinen, J., Henttonen, H., Ihalainen, A., Pitkänen, J. & Tuomainen, T Suomen metsävarat Metsätieteen aikakauskirja 1B/2006: Korhonen, K.T., Ihalainen, A., Heikkinen, J., Henttonen, H., & Pitkänen, J Suomen metsävarat metsäkeskuksittain ja metsävarojen kehitys Metsätieteen aikakauskirja 2B/2007: inventoinnin metsävarajulkaisut Korhonen, K.T., Tomppo, E., Henttonen, H., Ihalainen, A. & Tonteri, T Hämeen-Uudenmaan metsäkeskuksen alueen metsävarat Metsätieteen aikakauskirja 3B/ 2000: , Tomppo, E., Henttonen, H., Ihalainen, A. & Tonteri, T Lounais-Suomen metsäkeskuksen alueen metsävarat ja niiden kehitys Metsätieteen aikakauskirja 2B/2000: , Tomppo, E., Henttonen, H., Ihalainen, A., Tonteri, T. & Tuomainen, T Pirkanmaan metsäkeskuksen alueen metsävarat Metsätieteen aikakauskirja 4B/2000: , Tomppo, E., Henttonen, H., Ihalainen, A., Tonteri, T. & Tuomainen, T Pohjois-Karjalan metsäkeskuksen alueen metsävarat Metsätieteen aikakauskirja 3B/2001: Tomppo, E., Henttonen, H., Ihalainen, A., Tonteri, T. & Tuomainen, T Etelä-Savon metsäkeskuksen alueen metsävarat Metsätieteen aikakauskirja 2B/2001: , Henttonen, H., Korhonen, K.T., Aarnio, A., Ahola, A., Heikkinen, J., Ihalainen, A., Mikkelä, H., Tonteri, T. & Tuomainen, T Etelä-Pohjanmaan metsäkeskuksen alueen metsävarat ja niiden kehitys Metsätieteen aikakauskirja - Folia Forestalia 2B/1998: , Henttonen, H., Korhonen, K. T., Aarnio, A., Ahola, A., Ihalainen, A., Heikkinen, J. & Tuomainen, T Keski-Suomen metsäkeskuksen alueen metsävarat ja niiden kehitys Metsätieteen aikakauskirja 2B/1999: , Henttonen, H., Korhonen, K. T., Aarnio, A., Ahola, A., Heikkinen, J. & Tuomainen, T Pohjois-Savon metsäkeskuksen alueen metsävarat ja niiden kehitys Metsätieteen aikakauskirja 2B/1999: , Korhonen, K.T., Henttonen, H., Ihalainen, A., Tonteri, T. & Heikkinen, J Kymen metsäkeskuksen alueen metsävarat ja niiden kehitys Metsätieteen aikakauskirja 3B/ 1999: , Korhonen, K.T., Ihalainen, A., Tonteri, T., Heikkinen, J. & Henttonen, H Ålands skogar och deras utveckling Metsätieteen aikakauskirja 4B/1999: , Korhonen, K.T., Ihalainen, A., Tonteri, T., Heikkinen, J. & Henttonen, H Skogstillgångarna inom Kustens skogscentral och deras utveckling Metsätieteen aikakauskirja 1B/2000: , Tuomainen, T., Heikkinen, J., Henttonen, H., Ihalainen, A., Korhonen, K. T., Mäkelä, H. & Tonteri, T Lapin metsäkeskuksen alueen metsävarat Metsätieteen aikakauskirja 2B/2005: , Tuomainen, T., Henttonen, H., Ihalainen, A., Korhonen, K. T., Mäkelä, H. & Tonteri, T Pohjois-Pohjanmaan metsäkeskuksen alueen metsävarat Metsätieteen aikakauskirja 3B/2004: , Tuomainen, T., Henttonen, H., Ihalainen, A. & Tonteri, T Kainuun metsäkeskuksen alueen metsävarat Metsätieteen aikakauskirja 2B/2003: Muut inventointijulkaisut Hökka, H., Kaunisto, S., Korhonen, K. T., Päivänen, J., Reinikainen, A. & Tomppo, E Suomen suometsät Metsätieteen aikakauskirja 2B/2002: Ilvessalo, Y Suomen metsät vuosista vuosiin Kolmeen valtakunnan metsien inventointiin perustuva tutkimus. Summary: The forests of Finland from to A survey based on three national forest inventories. Communicationes Instituti Forestalis Fenniae 47(1). 227 s. Metsätilastollinen vuosikirja

10 1 Forest resources Kuusela, K Suomen metsävarat ja metsien omistus sekä niiden kehittyminen Summary: Forest resources and ownership in Finland and their development Communicationes Instituti Forestalis Fenniae 76(5). 126 s Suomen metsävarat ja metsien omistus Summary: Forest resources and ownership in Finland Communicationes Instituti Forestalis Fenniae 93(6). 107 s. & Salminen, S Suomen metsävarat ja niiden kehittyminen Summary: Forest resources of Finland in and their development in Acta Forestalia Fennica s. Salminen, S. & Salminen, O Metsävarat Keskisessä Suomessa sekä koko Etelä-Suomessa Summary: Forest Resources in Middle Finland, , and in South Finland, Metsäntutkimuslaitoksen tiedonantoja s. Suomen metsävarat ja niiden muutokset vuodesta 1951 lähtien Metsätilastotiedote 354. Metsäntutkimuslaitos, valtakunnan metsien inventointi. 18 s. Tomppo, E Multi-source national forest inventory of Finland. In: Päivinen, R., Vanclay, J. & Miina, S. (eds.). New Thrusts in Forest Inventory. EFI Proceedings No. 7: , Henttonen, H., Tuomainen, T Valtakunnan metsien 8. inventoinnin menetelmä ja tulokset metsäkeskuksittain Pohjois-Suomessa sekä tulokset Etelä-Suomessa ja koko maassa Metsätieteen aikakauskirja 1B/ 2001: , Katila, M., Moilanen, J., Mäkelä, H. & Peräsaari, J Kunnittaiset metsävaratiedot Metsätieteen aikakauskirja - Folia Forestalia 4B/1998: Valtakunnan metsien 10. inventointi (VMI10). Maastotyön ohjeet Koko Suomi ml. Ahvenanmaa. Metsäntutkimuslaitos. 177 s. Muut julkaisut Greenhouse gas emissions in Finland National Inventory Report under the UNFCCC and the Kyoto Protocol. Statistics Finland. 412 s. Hakkuut ja puuston poistuma metsäkeskuksittain SVT Maa-, metsä- ja kalatalous Metsätilastotiedote 14/2009. Metsäntutkimuslaitos, metsätilastollinen tietopalvelu. 10 s. Kiinteistöjen kauppahintatilasto SVT Hinnat 2009:1. Maanmittauslaitos. 84 s. Kiinteistöjen kauppahintatilasto SVT Hinnat 2009:2. Maanmittauslaitos. 59 s. Marklund, L. G Biomassafunktioner för tall, gran och björk i Sverige. Sveriges Lantbruksuniversitet, Umeå, Ruotsi, 73 s. Suomen kasvihuonekaasupäästöt Katsauksia 2009/2, Ympäristö ja luonnonvarat. Tilastokeskus. 61 s. Muut tietolähteet Other sources of information Maanmittauslaitos, Metinfo Mela ja metsälaskelmat, / Metinfo Metsänomistajapalvelu, Metinfo Tilastopalvelu, Metinfo Valtakunnan metsien inventointi, Tilastokeskus, Suomen ympäristökeskus (SYKE), 38 Finnish Statistical Yearbook of Forestry 2009

11 Metsävarat 1 N Tilavuus, m 3 /ha Growing stock, m 3 /ha Turvetuotanto Peat production Pilvi Cloud Rakennettu maa Build-up land Vesi Water Pelto Arable land km Lähteet: Metsäntutkimuslaitos, valtakunnan metsien inventointi ; Satelliittikuvat; Numeerinen karttatieto: Maanmittauslaitos (6/MYY/05) ja Väestörekisterikeskus Sources: Finnish Forest Research Institute, National Forest Inventory ; Satellite images; Digital map data: National Land Survey (6/MYY/05) and Population Register Centre Kuva 1.1 Puuston tilavuus metsätalousmaalla Figure 1.1 Volume of the growing stock on forestry land Metsätilastollinen vuosikirja

12 1 Forest resources Maatalousmaa Agricultural land 2,7 milj. ha mill. ha Rakennettu maa, liikennealueet ym. Built-up areas, transport routes, etc. 1,4 milj. ha mill. ha Muu metsätalousmaa Other forestry land 0,2 milj. ha mill. ha Joutomaa Waste land 3,3 milj. ha mill. ha Metsämaa Forest land 20,1 milj. ha mill. ha Kitumaa Scrub land 2,7 milj. ha mill. ha Metsätalousmaa (26,3 milj. ha) = Metsämaa + kitumaa + joutomaa + muu metsätalousmaa Forestry land (26.3 mill. ha) = Forest land + scrub land + waste land + other forestry land Kuva 1.2 Maankäyttö Suomessa Figure 1.2 Land use in Finland Metsätalousmaa Forestry land 26,3 milj. ha mill. ha Yksityiset Private Muut Others Yhtiöt Companies Valtio State Puuston tilavuus Growing stock 2206 milj. m³ mill. m³ Yksityiset Private Muut Others Yhtiöt Companies Valtio State Puuston kasvu Annual increment of growing stock 100 milj. m³ mill. m³ Yksityiset ja muut Private and others Valtio ja yhtiöt State and companies % Kuva 1.3 Omistajaryhmien osuudet metsätalousmaasta, puuston tilavuudesta ja kasvusta Figure 1.3 Forestry land, growing stock and annual increment of growing stock by ownership category 40 Finnish Statistical Yearbook of Forestry 2009

13 Metsävarat milj. m³ mill. m³ Lehtipuut Broadleaves Kuusi Spruce Mänty Pine Vuosien inventoinnin pylvään vasen puoli kuvaa puuston määrää alueluovutusta edeltäneiden Suomen rajojen mukaan, ja oikea puoli alueluovutuksen jälkeisten rajojen mukaan. The left side of the split column presents the growing stock volumes according to Finland s borders before cession of territory after the Second World War. The right side of the column presents the growing stock volumes to the present area of Finland. Kuva 1.4 Puuston tilavuus metsä- ja kitumaalla 1920-luvulta lähtien Figure 1.4 Growing stock volumes on forest and scrub land since the 1920s % metsämaan alasta % forest land area % metsämaan alasta % forest land area Etelä-Suomi Southern Finland 5 0 Pohjois-Suomi Northern Finland Puuton Treeless Ikäluokka Age class Puuton Treeless Ikäluokka Age class Kuva 1.5 Metsien ikärakenne ja 2000-luvulla Figure 1.5 Age structure of forests in the 1960s and 2000s Metsätilastollinen vuosikirja

14 1 Forest resources Mänty Pine Kuusi Spruce Lehtipuut Broadleaves Vallitseva puulaji Tree-species dominance Puuston tilavuus Growing stock volumes Puuston vuotuinen kasvu Annual increment of growing stock Puuston poistuma vuosina Total drain, % Lähde: Metsäntutkimuslaitos Source: Finnish Forest Research Institute Kuva 1.6 Puulajien osuudet vallitsevuudesta, puuston tilavuudesta, puuston vuotuisesta kasvusta ja poistumasta metsä- ja kitumaalla Figure 1.6 Tree species dominance, growing stock volumes, annual increment of growing stock and total drain on forest and scrub land by tree species milj. m³ mill. m³ Kasvu yhteensä Total increment Poistuma Drain Mänty Pine Kasvu puulajeittain Increment by tree species Kuusi Spruce Lehtipuu Broadleaves Lähde: Metsäntutkimuslaitos Source: Finnish Forest Research Institute Kuva 1.7 Puuston kasvu ja poistuma Figure 1.7 Annual increment of growing stock and growing stock drain 42 Finnish Statistical Yearbook of Forestry 2009

15 Metsävarat /ha vuoden 2008 rahana /ha in 2008 monetary value Etelä-Suomen lääni Province of Southern Finland 2000 Itä-Suomen lääni Province of Eastern Finland Länsi-Suomen lääni Province of Western Finland 1000 Oulun lääni Province of Oulu 0 Lapin lääni Province of Lapland Mediaanihinnat on muunnettu tukkuhintaindeksillä (1949=100). Median prices are deflated using wholesale price index (1949=100). Lähteet: Maanmittauslaitos, Metsäntutkimuslaitos Sources: National Land Survey, Finnish Forest Research Institute Kuva 1.8 Metsätalousmaan reaaliset kauppahinnat lääneittäin Figure 1.8 Real transaction prices paid for forestry land by province, milj. t. CO 2 ekvivalenttia mill. m.t. CO 2 equivalent Maaperä Soil Biomassa Biomass Kuollut orgaaninen aines Dead organic matter Negatiivinen luku tarkoittaa hiilidioksidinielua ja positiivinen päästöä. Negative values indicate carbon dioxide removals, positive values indicate emissions. Lähteet: SVT: Tilastokeskus; Metsäntutkimuslaitos Sources: OSF: Statistics Finland; Finnish Forest Research Institute Kuva 1.9 Kasvihuonekaasujen päästöt ja nielut Suomen metsissä Figure 1.9 Greenhouse gas emissions and removals from forest land carbon pools in Finland, Metsätilastollinen vuosikirja

16 1 Forest resources 1.0 Suomen metsävarat lyhyesti Finland's forest resources in brief Pinta-ala Area Yhteensä Total ha Puuntuotantoon käytettävissä olevalla maalla On land available for wood supply Suomen kokonaispinta-ala Total area of Finland Sisämaan vesistöt Inland watercourses Maapinta-ala Land area Metsätalousmaa Forestry land Metsämaa Forest land Kitumaa Scrub land Joutomaa Waste land Tiet, varastot ym. Roads, depots, etc Maatalousmaa Agricultural land Rakennettu maa Built-up areas Liikennealueet ym. Transport routes, etc Puusto Growing stock Yhteensä Puuntuotantoon Total käytettävissä olevalla maalla On land available for wood supply milj. m³ mill. m³ Puuston tilavuus metsä- ja kitumaalla Growing stock volumes on forest and scrub land Mänty Pine Kuusi Spruce Lehtipuut Broadleaves Puuston vuotuinen kasvu Annual increment of growing stock 99,5 96,6 metsä- ja kitumaalla on forest and scrub land Mänty Pine 47,4 45,8 Kuusi Spruce 29,8 29,0 Lehtipuut Broadleaves 22,4 21,8 Puuston poistuma 2008 Total drain, ,2. Mänty Pine 29,8. Kuusi Spruce 23,2. Lehtipuut Broadleaves 17,1. Metsävaratiedot (pinta-alat, tilavuus ja kasvu) perustuvat valtakunnan metsien 10. inventoinnin tuloksiin (alueet mitattu vuosina ) paitsi Ylä-Lapissa (Enontekiön, Inarin ja Utsjoen kunnat), joiden tiedot perustuvat valtakunnan metsien 9. inventointiin. Puuston vuotuisella kasvulla tarkoitetaan inventointiajankohtaa edeltävän viiden kasvukauden keskimääräistä vuotuista kasvua. Puuston poistuma sisältää metsästä hakatun runkopuun, metsään hakkuutähteinä jäävän runkopuun ja metsään luontaisesti kuolleen runkopuun. Statistics on the forest resources are based on the results of the 10th national forest inventory ( ) except in Northern part of Lapland (municipalities of Enontekiö, Inari and Utsjoki), where the statistics are based on the results of the 9th national forest inventory. Annual increment of the growing stock is the average annual increment during the last five growing periods preceding the inventory moment. Total drain includes harvesting and natural drain of stemwood. Lähteet: Metsäntutkimuslaitos; Maanmittauslaitos Sources: Finnish Forest Research Institute; National Land Survey 44 Finnish Statistical Yearbook of Forestry 2009

17 Metsävarat Metsätalousmaa Forestry land Alue Inventoitu Metsätalousmaa Forestry land Muu maa Maapinta- Region Inventory Metsämaa Kitumaa Joutomaa Muu Yhteensä Other land ala Forest land Scrub land Waste land Other Total Total land area ha Koko maa, valtakunnan metsien inventoinnit (VMI) 1 9 Whole country, national forest inventories (NFI) 1 9 VMI 1 NFI VMI 2 NFI VMI 2 * NFI 2 * VMI 3 NFI VMI 5 NFI VMI 6 NFI VMI 7 NFI VMI 8 NFI VMI 9 NFI Metsäkeskuksittain, valtakunnan metsien 10. inventointi By forestry centre, 10th national forest inventory Koko maa Whole country Etelä-Suomi Southern Finland Ahvenanmaa Rannikko Etelärannikko Pohjanmaa Lounais-Suomi Häme-Uusimaa Kaakkois-Suomi Pirkanmaa Etelä-Savo Etelä-Pohjanmaa Keski-Suomi Pohjois-Savo Pohjois-Karjala Pohjois-Suomi Northern Finland Kainuu Pohjois-Pohjanmaa Lappi Eteläosa Southern part Enontekiö, Inari, Utsjoki * VMI 2: Alueluovutuksen 1944 jälkeisten Suomen rajojen mukaan lasketut inventointitulokset. Metsätalousmaa luokitellaan metsä-, kitu- tai joutomaaksi sen vuotuisen keskimääräisen puuntuotoskyvyn perusteella. Metsämaalla puuntuotoskyky on vähintään 1 m³/ha/vuosi, kitumaalla vähintään 0,1 m³/ha/vuosi ja joutomaalla pienempi kuin 0,1 m³/ha/vuosi. VMI1 VMI3 metsä- ja kitumaan luokitukset eivät täysin vastaa nykyisin käytettyä luokitusta. Metsätalousmaahan sisältyy myös luonnonsuojelualueiden metsätalousmaa. Pinta-alat perustuvat valtakunnan metsien 10. inventointiin paitsi Ylä-Lapissa (Enontekiön, Inarin ja Utsjoen kunnat) valtakunnan metsien 9. inventointiin. * NFI 2: Inventory results calculated in accordance with the present borders of Finland. Forestry land breaks down into forest land, scrub land and waste land according to its capability of producing volume increment. On forest land the capability is 1.0 m³/ha/year or more, on scrub land 0.1 m³/ha/year or more and on waste land less than this. The forest land and scrub land categories in NFI1 NFI3 do not fully correspond to present categories. Forestry land also includes nature conservation areas. Statistics on land areas are based on the 10th national forest inventory, except in the municipalities of Enontekiö, Inari and Utsjoki, where the statistics are based on the 9th national forest inventory. Metsätilastollinen vuosikirja

Pohjois-Karjalan metsäkeskuksen alueen metsävarat ja niiden kehitys

Pohjois-Karjalan metsäkeskuksen alueen metsävarat ja niiden kehitys Pohjois-Karjalan metsäkeskuksen alueen metsävarat 2004 2006 ja niiden kehitys 2000-2006 Kari T. Korhonen Valtakunnan metsien inventointi/metla Kari.t.Korhonen@metla.fi VMI10/ 9.8.2007 1 VMI10 Maastotyöt

Lisätiedot

1 Metsävarat. Metsätalousmaa

1 Metsävarat. Metsätalousmaa 1 Metsävarat Suomen metsien puuston tilavuus on lisääntynyt voimakkaasti 1970-luvulta lähtien, ja puuston kuorellinen kokonaistilavuus yltää nykyään 2 201 miljoonaan kuutiometriin. Tästä puolet on mäntyä

Lisätiedot

Kainuun metsäkeskuksen alueen metsävarat ja niiden kehitys

Kainuun metsäkeskuksen alueen metsävarat ja niiden kehitys Kainuun metsäkeskuksen alueen metsävarat 2004 2006 ja niiden kehitys 2001-2006 Kari T. Korhonen Valtakunnan metsien inventointi/metla Kari.t.Korhonen@metla.fi VMI10/ 9.8.2007 1 VMI10 Maastotyöt 2004 2008

Lisätiedot

Etelä-Pohjanmaan metsäkeskuksen alueen metsävarat ja niiden kehitys

Etelä-Pohjanmaan metsäkeskuksen alueen metsävarat ja niiden kehitys Etelä-Pohjanmaan metsäkeskuksen alueen metsävarat 24 26 ja niiden kehitys 1997-26 Kari T. Korhonen Valtakunnan metsien inventointi/metla Kari.t.Korhonen@metla.fi VMI1/ 9.8.27 1 VMI1 Maastotyöt 24 28 Otantamittauksia

Lisätiedot

Lounais-Suomen metsäkeskuksen alueen metsävarat ja niiden kehitys

Lounais-Suomen metsäkeskuksen alueen metsävarat ja niiden kehitys Lounais-Suomen metsäkeskuksen alueen metsävarat 2005 2006 ja niiden kehitys 1998-2006 Kari T. Korhonen Valtakunnan metsien inventointi/metla Kari.t.Korhonen@metla.fi VMI10/ 19.10.2007 1 VMI10 Maastotyöt

Lisätiedot

1 METSÄVARAT. Metsätalousmaa. Suomen metsien puuston kasvu on lisääntynyt 97 miljoonaan kuutiometriin vuodessa tuoreimpien inventointitietojen

1 METSÄVARAT. Metsätalousmaa. Suomen metsien puuston kasvu on lisääntynyt 97 miljoonaan kuutiometriin vuodessa tuoreimpien inventointitietojen 1 METSÄVARAT Suomen metsien puuston kasvu on lisääntynyt 97 miljoonaan kuutiometriin vuodessa tuoreimpien inventointitietojen mukaan. Kasvun lisäys on aiheutunut suurelta osin männystä, sillä maassamme

Lisätiedot

Suomen metsävarat 2004-2005

Suomen metsävarat 2004-2005 Suomen metsävarat 24-2 Korhonen, K.T., Heikkinen, J., Henttonen, H., Ihalainen, A., Pitkänen, J. & Tuomainen, T. 26. Suomen metsävarat 24-2. Metsätieteen Aikakauskirja 1B/26 Metsäntutkimuslaitos Skogsforskningsinstitutet

Lisätiedot

1 Metsävarat. Metsätalousmaa

1 Metsävarat. Metsätalousmaa 1 Metsävarat Metsien puuston tilavuus on noussut 2 306 miljoonaan kuutiometriin. Mäntyä on puuston tilavuudesta puolet. Kuusen osuus on 30, koivun 17 ja muiden lehtipuiden 3 prosenttia. Tilavuudesta on

Lisätiedot

1 Metsävarat. kun mukana ovat myös kuolinpesien ja verotusyhtymien

1 Metsävarat. kun mukana ovat myös kuolinpesien ja verotusyhtymien 1 Metsävarat Puuston kuorellinen runkotilavuus Suomen metsissä on noussut 2 284 miljoonaan kuutiometriin. Viime vuosisadan alkuun verrattuna puuston määrä on lisääntynyt aluemenetyksistä huolimatta yli

Lisätiedot

1 Metsävarat. Metsätalousmaa

1 Metsävarat. Metsätalousmaa 1 Metsävarat Suomen metsien puuston määrä ja kasvu ovat edelleen lisääntyneet. Puuston kuorellinen kokonaistilavuus on nykyisin 2 189 miljoonaa kuutiometriä, ja puuston määrä on lisääntynyt miltei puolella

Lisätiedot

Metsämaan omistus 2009

Metsämaan omistus 2009 Metsäntutkimuslaitos, Metsätilastollinen tietopalvelu METSÄTILASTOTIEDOTE 48/2010 Metsämaan omistus 2009 14.12.2010 Harri Hänninen Yrjö Sevola Metsänomistajia 739 000 Suomalaiset omistavat metsää yksin

Lisätiedot

Lapin metsävaratietoa, Valtakunnan Metsien Inventointi Lapissa

Lapin metsävaratietoa, Valtakunnan Metsien Inventointi Lapissa Lapin metsävaratietoa, Valtakunnan Metsien Inventointi Lapissa Kari T. Korhonen VMI/Luke Metsävarat: Korhonen, K.T. & Ihalainen, A. Hakkuumahdollisuudet: Packalen, T., Salminen O., Hirvelä, H. & Härkönen,

Lisätiedot

TILASTO: Metsämaan omistus 2013

TILASTO: Metsämaan omistus 2013 Luonnonvara- ja biotalouden tutkimus 5/2015 TILASTO: Metsämaan omistus 2013 23.1.2015 Luonnonvara- ja biotalouden tutkimus 5/2015 T I L A S T O Metsämaan omistus 2013 23.1.2015 Jussi Leppänen ja Jukka

Lisätiedot

Metsämaan omistus

Metsämaan omistus Metsäntutkimuslaitos, Metsätilastollinen tietopalvelu METSÄTILASTOTIEDOTE 28/2010 Metsämaan omistus 2006 2008 17.6.2010 Harri Hänninen Aarre Peltola Sekä suurten että pienten metsätilojen määrä on lisääntynyt

Lisätiedot

1 Metsävarat. Metsätalousmaa

1 Metsävarat. Metsätalousmaa 1 Metsävarat Metsätalousmaata on Suomen maapinta-alasta 86 prosenttia (26 milj. ha). Se jakautuu puuntuotoskyvyn perusteella metsämaahan (20 milj. ha), kitumaahan (3 milj. ha) ja joutomaahan (3 milj. ha).

Lisätiedot

Metsämaan omistus 2010

Metsämaan omistus 2010 Metsäntutkimuslaitos, Metsätilastollinen tietopalvelu METSÄTILASTOTIEDOTE 8/2012 Metsämaan omistus 2010 20.2.2012 Jussi Leppänen Yrjö Sevola Metsänomistajia 737 000 Suomalaiset omistavat metsää yksin tai

Lisätiedot

1 METSÄVARAT. Maapinta-alan jakautuminen luokkiin

1 METSÄVARAT. Maapinta-alan jakautuminen luokkiin 1 METSÄVARAT Suomen maapinta-alasta 86 prosenttia (26 milj. ha) hehtaaria on metsätalousmaata. Siitä 20 miljoonaa hehtaaria on kasvupotentiaalinsa puolesta puuntuotantoon hyvin soveltuvaa metsämaata. Heikkotuottoista

Lisätiedot

1 METSÄVARAT. Metsätalousmaan jakautuminen luokkiin

1 METSÄVARAT. Metsätalousmaan jakautuminen luokkiin 1 METSÄVARAT Suomen metsien puuston tilavuus on 1970-luvun alun jälkeen lisääntynyt 40 prosentilla nykyiseen 2 091 miljoonaan kuutiometriin. Puuston poistuma on tällä ajanjaksolla jäänyt jatkuvasti kasvua

Lisätiedot

Pohjois-Karjaln metsävarat ja hakkuumahdollisuudet

Pohjois-Karjaln metsävarat ja hakkuumahdollisuudet Pohjois-Karjaln metsävarat ja hakkuumahdollisuudet Metsävarat: Kari T. Korhonen & Antti Ihalainen Hakkuumahdollisuudet: Tuula Packalen, Olli Salminen, Hannu Hirvelä & Kari Härkönen Joensuu 22.5.2015 Pohjois-Karjalan

Lisätiedot

Valtakunnan metsien 10. inventointiin perustuvat hakkuumahdollisuusarviot Pirkanmaan metsäkeskuksen alueella

Valtakunnan metsien 10. inventointiin perustuvat hakkuumahdollisuusarviot Pirkanmaan metsäkeskuksen alueella Valtakunnan metsien 10. inventointiin perustuvat hakkuumahdollisuusarviot Pirkanmaan metsäkeskuksen alueella Tietolähde: Metla VMI10 / MELA-ryhmä / 15.6.2007 Tuula Nuutinen Nuutinen, T., Hirvelä, H., Salminen,

Lisätiedot

1 Metsävarat. Metsien pinta-ala

1 Metsävarat. Metsien pinta-ala 1 Metsävarat Suomen maapinta-alasta metsätalousmaa kattaa 86 prosenttia eli 26,2 miljoonaa hehtaaria. Valtaosa tästä 20,3 miljoonaa hehtaaria on pääosin puuntuotantoon käytettävissä olevaa metsämaata.

Lisätiedot

Millaisia suometsät ovat VMI10:n tuloksia soiden pinta-aloista sekä puuston tilavuudesta ja kasvusta

Millaisia suometsät ovat VMI10:n tuloksia soiden pinta-aloista sekä puuston tilavuudesta ja kasvusta Uutta tietoa suometsätalouteen Suometsätalous tutkimusohjelman tulokset käytäntöön seminaari Sokos Hotelli Vantaa, Tikkurila 12.4.2011 Millaisia suometsät ovat :n tuloksia soiden pinta-aloista sekä puuston

Lisätiedot

Valtakunnan metsien 10. inventointiin perustuvat hakkuumahdollisuusarviot Etelä-Savon metsäkeskuksen alueella

Valtakunnan metsien 10. inventointiin perustuvat hakkuumahdollisuusarviot Etelä-Savon metsäkeskuksen alueella Valtakunnan metsien 10. inventointiin perustuvat hakkuumahdollisuusarviot Etelä-Savon metsäkeskuksen alueella Tietolähde: Metla VMI10 / MELA-ryhmä / 15.6.2007 Tuula Nuutinen Nuutinen, T., Hirvelä, H.,

Lisätiedot

1 Metsävarat. Metsien pinta-ala

1 Metsävarat. Metsien pinta-ala 1 Metsävarat Suomen maapinta-alasta metsätalousmaa kattaa 86 prosenttia eli 26,2 miljoonaa hehtaaria. Valtaosa tästä 20,3 miljoonaa hehtaaria on pääosin puuntuotantoon käytettävissä olevaa metsämaata.

Lisätiedot

Valtakunnan metsien 10. inventointiin perustuvat hakkuumahdollisuusarviot Etelä-Pohjanmaan metsäkeskuksen alueella

Valtakunnan metsien 10. inventointiin perustuvat hakkuumahdollisuusarviot Etelä-Pohjanmaan metsäkeskuksen alueella Valtakunnan metsien 10. inventointiin perustuvat hakkuumahdollisuusarviot Etelä-Pohjanmaan metsäkeskuksen alueella Tietolähde: Kari Härkönen Metla VMI10 / MELA-ryhmä / 15.6.2007 Nuutinen, T., Hirvelä,

Lisätiedot

Valtakunnan metsien 10. inventointiin perustuvat hakkuumahdollisuusarviot Lounais-Suomen metsäkeskuksen alueella

Valtakunnan metsien 10. inventointiin perustuvat hakkuumahdollisuusarviot Lounais-Suomen metsäkeskuksen alueella Valtakunnan metsien 10. inventointiin perustuvat hakkuumahdollisuusarviot Lounais-Suomen metsäkeskuksen alueella Tietolähde: Olli Salminen Metla VMI10 / MELA-ryhmä / 15.6.2007 Nuutinen, T., Hirvelä, H.,

Lisätiedot

Riittääkö puu VMI-tulokset

Riittääkö puu VMI-tulokset Riittääkö puu VMI-tulokset Lapin 61. Metsätalouspäivät 14.2.2019 Rovaniemi Kari T. Korhonen Metsävarat: Kari T. Korhonen, Antti Ihalainen, Mikael Strandström Hakkuumahdollisuudet: Olli Salminen, Hannu

Lisätiedot

Kaakkois-Suomen (Etelä-Karjala ja Kymenlaakso) metsävarat ja hakkuumahdollisuudet

Kaakkois-Suomen (Etelä-Karjala ja Kymenlaakso) metsävarat ja hakkuumahdollisuudet Kaakkois-Suomen (Etelä-Karjala ja Kymenlaakso) metsävarat ja hakkuumahdollisuudet Olli Salminen Luke VMI11 tietojen julkistus ja AMO-työpaja Lappeenranta 4.6.2015 Luonnonvarakeskus, Metsäsuunnittelu ja

Lisätiedot

Eteläsavolainen metsätalous pähkinänkuoressa

Eteläsavolainen metsätalous pähkinänkuoressa Eteläsavolainen metsätalous pähkinänkuoressa Toimintaympäristö Väkiluku 1.1.2017 148 975 Etelä-Savon pinta-ala n. 19 130 km 2, josta maapinta-alaa n. 14 257 km 2 ja sisävesiä n. 4 874 km 2 Väestöntiheys/km

Lisätiedot

Valtakunnan metsien 10. inventointiin perustuvat hakkuumahdollisuusarviot Keski-Suomen metsäkeskuksen alueella

Valtakunnan metsien 10. inventointiin perustuvat hakkuumahdollisuusarviot Keski-Suomen metsäkeskuksen alueella Valtakunnan metsien 10. inventointiin perustuvat hakkuumahdollisuusarviot Keski-Suomen metsäkeskuksen alueella Tietolähde: Metla VMI10 / MELA-ryhmä / 15.6.2007 Olli Salminen Nuutinen, T., Hirvelä, H.,

Lisätiedot

Keski-Suomen metsien tila ja hakkuumahdollisuudet

Keski-Suomen metsien tila ja hakkuumahdollisuudet Keski-Suomen metsien tila ja hakkuumahdollisuudet Olli Salminen Luke VMI11 tietojen julkistus Jyväskylä Luonnonvarakeskus, Metsäsuunnittelu ja metsävarannot Metsävarat : Kari T. Korhonen & Antti Ihalainen

Lisätiedot

Etelä-Savon metsävarat ja hakkuumahdollisuudet

Etelä-Savon metsävarat ja hakkuumahdollisuudet Etelä-Savon metsävarat ja hakkuumahdollisuudet Metsävarat: Kari T. Korhonen & Antti Ihalainen Hakkuumahdollisuudet: Tuula Packalen, Olli Salminen, Hannu Hirvelä & Kari Härkönen Mikkeli 5.6.2015 Etelä-Savon

Lisätiedot

Pohjois-Savon metsien tilan ja hakkuumahdollisuudet

Pohjois-Savon metsien tilan ja hakkuumahdollisuudet Pohjois-Savon metsien tilan ja hakkuumahdollisuudet Metsävarat: Kari T. Korhonen & Antti Ihalainen Hakkuumahdollisuudet: Tuula Packalen, Olli Salminen, Hannu Hirvelä & Kari Härkönen Kuopio 1 Metsäsuunnittelu

Lisätiedot

Lapin metsävaratietoa, Valtakunnan Metsien Inventointi Lapissa

Lapin metsävaratietoa, Valtakunnan Metsien Inventointi Lapissa Lapin metsävaratietoa, Valtakunnan Metsien Inventointi Lapissa Hannu Salminen, Luke, Rovaniemi Esityksen on koostanut Kari T. Korhonen VMI/Luke Metsävarat: Korhonen, K.T. & Ihalainen, A. Hakkuumahdollisuudet:

Lisätiedot

1 METSÄVARAT. Maan jakautuminen luokkiin

1 METSÄVARAT. Maan jakautuminen luokkiin 1 METSÄVARAT Suomen maapinta-alasta 86 prosenttia (26 milj. ha) on metsätalousmaata. Siitä 20 miljoonaa hehtaaria on kasvupotentiaalinsa puolesta puuntuotantoon hyvin soveltuvaa metsämaata ja loput 6 miljoonaa

Lisätiedot

Uusimmat metsävaratiedot

Uusimmat metsävaratiedot Uusimmat metsävaratiedot Kari T. Korhonen & Antti Ihalainen Valtakunnan metsien 11. inventoinnin (VMI11) tulosten julkistamistilaisuus 18.3.2015 Suomi on Euroopan metsäisin maa Metsätalousmaata 26,2 milj.

Lisätiedot

Alueelliset hakkuumahdollisuudet

Alueelliset hakkuumahdollisuudet Alueelliset hakkuumahdollisuudet 2006 2036 Tietolähde: VM10 / MELA-ryhmä / 15.6.2007 Nuutinen, T., Hirvelä, H., Salminen, O. & Härkönen, K. 2007. Alueelliset hakkuumahdollisuudet valtakunnan metsien 10.

Lisätiedot

Metsäpolitikkafoorumi

Metsäpolitikkafoorumi Metsäpolitikkafoorumi 17.4.219 Suometsien puuvarat Inventoinnit ja skenaariot Henry Schneider Risto Päivinen Soiden pinta-ala vähentynyt 1 % 196-luvulta 12 8 6 4 2 Ojitetut kankaat Suot - Kaikkiaan Soita

Lisätiedot

Metsänomistusrakenteen muutos

Metsänomistusrakenteen muutos Metsänomistaja 2010 tutkimusseminaari 20.11.2009 Metsänomistusrakenteen muutos Jussi Leppänen Metsäntutkimuslaitos PL 18, 01301 Vantaa jussi.leppanen@metla.fi puh. 010 2112240 Metsäntutkimuslaitos Skogsforskningsinstitutet

Lisätiedot

VMI9 ja VMI10 maastotyövuodet

VMI9 ja VMI10 maastotyövuodet VMI ja VMI maastotyövuodet VMI: alueittain VMI: koko maa vuosittain Puuston kokonaistilavuus kaikki puulajit VMI: milj. m³ VMI: 8 milj. m³ Muutos: +8 milj. m³ (+%) 8 Lappi VMI VMI Lehtipuut Kuusi Mänty

Lisätiedot

Kantohintojen aleneminen edellisvuodesta. Reaalisesti pudotusta oli 4 prosenttia. nousivat ainoastaan Ahvenanmaalla

Kantohintojen aleneminen edellisvuodesta. Reaalisesti pudotusta oli 4 prosenttia. nousivat ainoastaan Ahvenanmaalla A JI JE = I J JEA @ JA A JI JK J E K I = EJ I A JI JE = I J E A JEA J F = L A K F K D! ' B= N " Bruttokantorahatulot metsäkeskuksittain 2004 Toimittaja: Esa Uotila 31.5. 2005 775 Kantohintojen lasku pudotti

Lisätiedot

Suometsien puuvarojen kehitys ja skenaariot

Suometsien puuvarojen kehitys ja skenaariot Suometsien puuvarojen kehitys ja skenaariot Metsätieteen päivä 26.11.2018 Tuula Packalen, Juha-Pekka Hotanen, Hannu Hökkä, Kari T. Korhonen, Olli Salminen 1 26.11.2018 Metsämaan pinta-ala on kasvanut 1960-luvulta

Lisätiedot

Metsät ja maankäyttö kansainvälisissä ilmastosopimuksissa

Metsät ja maankäyttö kansainvälisissä ilmastosopimuksissa Metsät ja maankäyttö kansainvälisissä ilmastosopimuksissa Tiedotustilaisuus 22.6.2010 Suomen metsien bioenergiapotentiaali ja hiilensidonta - valtakunnan metsien inventoinnin tuoreet tulokset Tarja Tuomainen

Lisätiedot

Maaperähiilen raportointi Suomen khk-inventaariossa

Maaperähiilen raportointi Suomen khk-inventaariossa Maaperähiilen raportointi Suomen khk-inventaariossa Paula Ollila Taksaattoriklubin kevätseminaari 11.4.2018 Sisältö Taustaa Raportointivaatimukset Karikesyötteen laskeminen Laskenta mineraalimailla Laskenta

Lisätiedot

Yksityismetsätalouden liiketulos 2013

Yksityismetsätalouden liiketulos 2013 Metsäntutkimuslaitos, Metsätilastollinen tietopalvelu METSÄTILASTOTIEDOTE Yksityismetsätalouden liiketulos 2013 27/2014 18.6.2014 Esa Uotila Yksityismetsätalouden liiketulos lähes 100 euroa hehtaarilta

Lisätiedot

Valtakunnan metsien 10. inventointiin perustuvat hakkuumahdollisuusarviot Kaakkois-Suomessa

Valtakunnan metsien 10. inventointiin perustuvat hakkuumahdollisuusarviot Kaakkois-Suomessa Valtakunnan metsien 10. inventointiin perustuvat hakkuumahdollisuusarviot Kaakkois-Suomessa Tietolähde: Metla VMI10 / MELA-ryhmä / 15.6.2007 Tuula Nuutinen Nuutinen, T., Hirvelä, H., Salminen, O. & Härkönen,

Lisätiedot

Yksityismetsätalouden liiketulos 2012

Yksityismetsätalouden liiketulos 2012 Metsäntutkimuslaitos, Metsätilastollinen tietopalvelu METSÄTILASTOTIEDOTE Yksityismetsätalouden liiketulos 2012 27/2013 11.6.2013 Esa Uotila Yksityismetsätalouden liiketulos 80 euroa hehtaarilta Yksityismetsätalouden

Lisätiedot

Teollisuuspuun hakkuut alueittain 2013

Teollisuuspuun hakkuut alueittain 2013 Metsäntutkimuslaitos, Metsätilastollinen tietopalvelu METSÄTILASTOTIEDOTE Teollisuuspuun hakkuut alueittain 2013 21/2014 23.5.2014 Elina Mäki-Simola Vuoden 2013 teollisuuspuun hakkuut 56,1 miljoonaa kuutiometriä

Lisätiedot

Suomen metsien inventointi

Suomen metsien inventointi Suomen metsien inventointi Metsäpäivä Kuhmo 26.3.2014 Kari T. Korhonen / Metla, VMI Sisältö 1. Mikä on valtakunnan metsien inventointi? 2. Metsävarat ja metsien tila Suomessa 3. Metsävarat t ja metsien

Lisätiedot

Kainuun metsävarat ja hakkuumahdollisuudet

Kainuun metsävarat ja hakkuumahdollisuudet Kainuun metsävarat ja hakkuumahdollisuudet Kajaani 16.9.2015 Metsävarat: Kari T. Korhonen & Antti Ihalainen Hakkuumahdollisuudet: Tuula Packalen, Olli Salminen, Hannu Hirvelä & Kari Härkönen Luonnonvarakeskus

Lisätiedot

Metsämaan omistus 2012. Pien- ja suuromistuksia entistä enemmän. Metsäntutkimuslaitos, Metsätilastollinen tietopalvelu METSÄTILASTOTIEDOTE 6/2014

Metsämaan omistus 2012. Pien- ja suuromistuksia entistä enemmän. Metsäntutkimuslaitos, Metsätilastollinen tietopalvelu METSÄTILASTOTIEDOTE 6/2014 Metsäntutkimuslaitos, Metsätilastollinen tietopalvelu METSÄTILASTOTIEDOTE 6/2014 Metsämaan omistus 2012 14.2.2014 Jussi Leppänen Yrjö Sevola Pien- ja suuromistuksia entistä enemmän Vuoden 2006 jälkeen

Lisätiedot

Ilmasto, energia, metsät win-win-win?

Ilmasto, energia, metsät win-win-win? Ilmastonmuutoksen primääri syy globaalilla tasolla on fossiilisten polttoaineiden käyttö. Suomen metsillä on vain hyvin marginaalinen rooli ilmastonmuutoksen torjunnassa, mutta parhaimmillaan voimme toimia

Lisätiedot

Laskelma Jyväskylän kaupungin metsien kehityksestä

Laskelma Jyväskylän kaupungin metsien kehityksestä Laskelma Jyväskylän kaupungin metsien kehityksestä Metsävara-asiantuntija Mikko Lumperoinen Tapio Silva Oy Tammikuu 218 Jyväskylän kaupungin metsävarat tässä hakkuulaskelmassa Nykytilanne 27.11.217 Pinta-ala:

Lisätiedot

Hakkuumäärien ja pystykauppahintojen

Hakkuumäärien ja pystykauppahintojen A JI JE = I J JEA @ JA A JI JK J E K I = EJ I A JI JE = I J E A JEA J F = L A K F K D! ' B= N " Bruttokantorahatulot metsäkeskuksittain 2003 Toimittaja: Esa Uotila 18.6.2004 729 Kantorahatulot lähes 1,8

Lisätiedot

Viljelytaimikoiden kehitys VMI:n mukaan

Viljelytaimikoiden kehitys VMI:n mukaan Viljelytaimikoiden kehitys VMI:n mukaan Viljelymetsien kasvu ja tuotos SMS:n metsänhoito- ja taksaattoriklubit Antti Ihalainen ja Kari T. Korhonen Luke / Metsävarojen inventointi ja metsäsuunnittelu Metsäsuunnittelu

Lisätiedot

Kainuun hakkuumahdollisuudet ja kestävyys

Kainuun hakkuumahdollisuudet ja kestävyys Kainuun hakkuumahdollisuudet ja kestävyys MetsäBio-seminaari, Kajaani Metsävarat: Kari T. Korhonen & Antti Ihalainen Hakkuumahdollisuudet: Tuula Packalen, Olli Salminen, Hannu Hirvelä & Kari Härkönen Luonnonvarakeskus

Lisätiedot

n.20,5 ha

n.20,5 ha 476-406-0- n.20,5 476-406-0- n.20,5 Maununsuo kt. 476-406-0- Peruskartta Mittakaava :5000 Koordinaatisto Keskipiste Tulostettu ETRS-TM35FIN (508095, 6988752) Copyright Maanmittauslaitos 206/Copyright Lantmäteriverket

Lisätiedot

Yksityismetsätalouden liiketulos 2010

Yksityismetsätalouden liiketulos 2010 Metsäntutkimuslaitos, Metsätilastollinen tietopalvelu METSÄTILASTOTIEDOTE Yksityismetsätalouden liiketulos 2010 27/2011 22.6.2011 Esa Uotila Yksityismetsätalouden liiketulos 88 euroa hehtaarilta Vuonna

Lisätiedot

Metsämaan omistus 2011

Metsämaan omistus 2011 Metsäntutkimuslaitos, Metsätilastollinen tietopalvelu METSÄTILASTOTIEDOTE 16/2013 Metsämaan omistus 2011 22.4.2013 Jussi Leppänen Yrjö Sevola Metsänomistajia 632 000 Suomalaiset omistavat metsää yksin

Lisätiedot

Suomen puuvarat, metsänkasvu sekä puunkäytön lisääntymisen vaikutukset

Suomen puuvarat, metsänkasvu sekä puunkäytön lisääntymisen vaikutukset Suomen puuvarat, metsänkasvu sekä puunkäytön lisääntymisen vaikutukset Olli Salminen Luke Puunhankinnan ja puuraaka-aineen käytön muutokset Suomessa Mikkelin ammattikorkeakoulu 18.11.2015 Luonnonvarakeskus,

Lisätiedot

Hakkuumahdollisuusarviot

Hakkuumahdollisuusarviot Hakkuumahdollisuusarviot 25 234 Tietolähde: Nuutinen, T. & Hirvelä, H. 26. Hakkuumahdollisuudet Suomessa valtakunnan metsien 1. inventoinnin perusteella. Metsätieteen aikakauskirja 1B/26: 223 237. VM1

Lisätiedot

Metsäsuunnitelman sisältämät tilat kartalla

Metsäsuunnitelman sisältämät tilat kartalla Metsäsuunnitelman sisältämät tilat kartalla Tämä suunnitelma koskee seuraavia kartalla näkyviä tiloja. Tarkemmat tiedot esitellään tarkempina kuviokarttoina, joiden sivujako näkyy tällä yleiskartalla.

Lisätiedot

Yksityismetsätalouden liiketulos 2008

Yksityismetsätalouden liiketulos 2008 Metsäntutkimuslaitos, Metsätilastollinen tietopalvelu METSÄTILASTOTIEDOTE Yksityismetsätalouden liiketulos 2008 25/2009 24.6.2009 Esa Uotila Yksityismetsätalouden liiketulos laski 97 euroon hehtaarilta

Lisätiedot

Keski- ja Itä-Euroopan metsätietopalvelu

Keski- ja Itä-Euroopan metsätietopalvelu METSÄVARAT Metsänomistus v. 1 Puulajien osuus puuston tilavuudesta v. Kunnat 1 % Yksityinen 17 % Koivu, valeakaasia % Jalot lehtipuut 1 % Leppä % Muut puulajit 3 % Valtio 8 % Kuusi 7 % Mänty, lehtikuusi

Lisätiedot

Puukauppa, joulukuu 2013

Puukauppa, joulukuu 2013 Metsäntutkimuslaitos, Metsätilastollinen tietopalvelu METSÄTILASTOTIEDOTE 3/2014 Puukauppa, joulukuu 2013 20.1.2014 Aarre Peltola Puukauppaa käytiin vuonna 2013 viidenneksen enemmän kuin vuotta aiemmin

Lisätiedot

Metsien suojelu

Metsien suojelu Metsäntutkimuslaitos, Metsätilastollinen tietopalvelu METSÄTILASTOTIEDOTE 32/2009 Metsien suojelu 31.12.2008 6.8.2009 Esa Ylitalo Tiukasti suojeltuja metsiä 9 prosenttia Suomen metsäpinta-alasta Suojeltuja

Lisätiedot

Metsien hyödyntäminen ja ilmastonmuutoksen hillintä

Metsien hyödyntäminen ja ilmastonmuutoksen hillintä Metsien hyödyntäminen ja ilmastonmuutoksen hillintä Erikoistutkija Raisa Mäkipää, Luonnonvarakeskus Ilmastoviisaita ratkaisuja maaseudulle (VILMA) hankkeen aloituspaja 15.4.2016 Sisältö Metsien rooli maapallon

Lisätiedot

Puukauppa, helmikuu 2009

Puukauppa, helmikuu 2009 Metsäntutkimuslaitos, Metsätilastollinen tietopalvelu METSÄTILASTOTIEDOTE 9/2009 Puukauppa, helmikuu 2009 13.3.2009 Martti.Aarne Helmikuun puukauppa putosi 0,5 miljoonaan kuutiometriin Teollisuuden puun

Lisätiedot

1 METSÄVARAT. Suomen metsäluonnon alueellisista piirteistä. Valtakunnan metsien inventoinnit

1 METSÄVARAT. Suomen metsäluonnon alueellisista piirteistä. Valtakunnan metsien inventoinnit 1 METSÄVARAT Metsäntutkimuslaitos inventoi Suomen metsät kahdeksannen kerran 1986 94. Tässä esitetään tulokset 1.3.1996 perustettujen metsäkeskusten toimialueille, joita on 14. Valtakunnan metsien 9. inventointi

Lisätiedot

Puukauppa, tammikuu 2009

Puukauppa, tammikuu 2009 Metsäntutkimuslaitos, Metsätilastollinen tietopalvelu METSÄTILASTOTIEDOTE 6/2009 Puukauppa, tammikuu 2009 12.2.2009 Martti Aarne Puukauppa vähäistä ja hinnat laskussa tammikuussa Tammikuun puukauppa jäi

Lisätiedot

Metsänomistuksen rakennemuutos edistämisorganisaatioiden toiminnan kannalta Harri Hänninen

Metsänomistuksen rakennemuutos edistämisorganisaatioiden toiminnan kannalta Harri Hänninen Metsänomistuksen rakennemuutos edistämisorganisaatioiden toiminnan kannalta Harri Hänninen Metsätalouden edistämisorganisaatiohankkeen johtoryhmä MMM 21.8.2009 Aineistot Metlan metsänomistajatutkimus vuosi

Lisätiedot

Lapin metsävarat ja hakkuumahdollisuudet

Lapin metsävarat ja hakkuumahdollisuudet Lapin metsävarat ja hakkuumahdollisuudet Olli Salminen, Luke VMI11 tietojen julkistus ja AMO-työpaja Rovaniemi Luonnonvarakeskus, Metsäsuunnittelu ja metsävarannot Metsävarat: Kari T. Korhonen & Antti

Lisätiedot

Sahayritysten raakaainehankintamahdollisuudet. Pohjois-Karjalassa

Sahayritysten raakaainehankintamahdollisuudet. Pohjois-Karjalassa Sahayritysten raakaainehankintamahdollisuudet Pohjois-Karjalassa Hannu Hirvelä, Metla Leena Kärkkäinen, Metla Helena Mäkelä, Metla Tuula Nuutinen, EFI/Metla Metsäntutkimuslaitos Skogsforskningsinstitutet

Lisätiedot

Pohjois-Suomessa luvuilla syntyneiden metsien puuntuotannollinen merkitys

Pohjois-Suomessa luvuilla syntyneiden metsien puuntuotannollinen merkitys Pohjois-Suomessa 1950-70 luvuilla syntyneiden metsien puuntuotannollinen merkitys Lapin 55. metsätalouspäivät 7-8.2.2013 Olli Salminen & Antti Ihalainen Metsäntutkimuslaitos olli.salminen@metla.fi http://www.metla.fi/metinfo/mela

Lisätiedot

ARVIOKIRJAMALLI. Metsäarvio. Pyy, Mäntyharju / 8

ARVIOKIRJAMALLI. Metsäarvio. Pyy, Mäntyharju / 8 1 / 8 Metsäarvio Pyy, Mäntyharju 507-412-1-73 Tämä metsäarvio kertoo kiinteistön metsätaloudellisen arvon, jota voidaan käyttää omistajanvaihdostilanteissa, kuten perunkirjoitus, perintö- ja lahjaveroarvon

Lisätiedot

Puukauppa, maaliskuu 2011

Puukauppa, maaliskuu 2011 Metsäntutkimuslaitos, Metsätilastollinen tietopalvelu METSÄTILASTOTIEDOTE 13/2011 Puukauppa, maaliskuu 2011 8.4.2011 Martti Aarne Maaliskuun puukauppa jäi miljoonaan kuutiometriin Puukaupan hiljaiselo

Lisätiedot

Etelä-Savon metsäkeskuksen alueen metsävarat 2004 2006 ja niiden kehitys 2000-2006

Etelä-Savon metsäkeskuksen alueen metsävarat 2004 2006 ja niiden kehitys 2000-2006 Etelä-Savon metsäkeskuksen alueen metsävarat 2004 2006 ja niiden kehitys 2000-2006 Kari T. Korhonen Valtakunnan metsien inventointi/metla Kari.t.Korhonen@metla.fi / 9.8.2007 1 Maastotyöt 2004 2008 Otantamittauksia

Lisätiedot

ARVIOKIRJAMALLI. Metsäarvio+ Saarnivaara, Saarijärvi / 8

ARVIOKIRJAMALLI. Metsäarvio+ Saarnivaara, Saarijärvi / 8 1 / 8 Metsäarvio+ Saarnivaara, Saarijärvi 729-407--496 OP Metsäarvio+ kertoo kiinteistön metsätaloudellisen arvon, jota voidaan käyttää vakuusarvon määrityksessä ja omistajanvaihdostilanteissa, kuten perunkirjoitus,

Lisätiedot

Puukauppa, elokuu 2009

Puukauppa, elokuu 2009 Metsäntutkimuslaitos, Metsätilastollinen tietopalvelu METSÄTILASTOTIEDOTE 37/2009 Puukauppa, elokuu 2009 10.9.2009 Martti Aarne Puukaupassa lieviä piristymisen merkkejä elokuussa Teollisuus osti elokuussa

Lisätiedot

Puukauppa, kesäkuu 2008

Puukauppa, kesäkuu 2008 Metsäntutkimuslaitos, Metsätilastollinen tietopalvelu METSÄTILASTOTIEDOTE Puukauppa, kesäkuu 2008 25/2008 11.7.2008 Aarre Peltola Alkuvuoden puukauppa vaisua Alkuvuoden tapaan myös kesäkuussa puukauppa

Lisätiedot

Puukauppa, toukokuu 2012

Puukauppa, toukokuu 2012 Metsäntutkimuslaitos, Metsätilastollinen tietopalvelu METSÄTILASTOTIEDOTE 26/2012 Puukauppa, toukokuu 2012 11.6.2012 Aarre Peltola Yksityismetsistä ostettiin toukokuussa runsaasti puuta Metsäteollisuus

Lisätiedot

Metsänuudistamisen laatu Valtakunnan Metsien Inventoinnin (VMI) tulosten mukaan

Metsänuudistamisen laatu Valtakunnan Metsien Inventoinnin (VMI) tulosten mukaan Metsänuudistamisen laatu Valtakunnan Metsien Inventoinnin (VMI) tulosten mukaan NordGen Metsä teemapäivä 3.10.2011 Kari T. Korhonen VMI/Metla Valokuvat: E.Oksanen/Metla / Metsäntutkimuslaitos Skogsforskningsinstitutet

Lisätiedot

Kasvihuonekaasutaseet tutkimuksen painopisteenä. Paavo Ojanen Metsänparannussäätiön 60-vuotisjuhla

Kasvihuonekaasutaseet tutkimuksen painopisteenä. Paavo Ojanen Metsänparannussäätiön 60-vuotisjuhla Kasvihuonekaasutaseet tutkimuksen painopisteenä Paavo Ojanen 6.11.2015 Metsänparannussäätiön 60-vuotisjuhla Taustaa Suomessa on metsäojitettuja soita n. 4,7 miljoonaa ha merkittävä uusiutuvan raaka-aineen

Lisätiedot

Riittääkö biomassaa tulevaisuudessa. Kalle Eerikäinen & Jari Hynynen Metsäntutkimuslaitos

Riittääkö biomassaa tulevaisuudessa. Kalle Eerikäinen & Jari Hynynen Metsäntutkimuslaitos Riittääkö biomassaa tulevaisuudessa Kalle Eerikäinen & Jari Hynynen Metsäntutkimuslaitos Metsävarat ja metsien käsittely nyt Puuston tilavuus metsä- ja kitumaalla 1920-luvulta lähtien Puuston kasvu ja

Lisätiedot

Puukauppa, tammikuu 2011

Puukauppa, tammikuu 2011 Metsäntutkimuslaitos, Metsätilastollinen tietopalvelu METSÄTILASTOTIEDOTE 7/2011 Puukauppa, tammikuu 2011 11.2.2011 Martti Aarne Tammikuun puukauppa 1,0 miljoonaa kuutiometriä Teollisuus osti tammikuussa

Lisätiedot

Metsätalous kotitalouksien tulonmuodostuksessa. Ritva Toivonen 10/2008

Metsätalous kotitalouksien tulonmuodostuksessa. Ritva Toivonen 10/2008 Metsätalous kotitalouksien tulonmuodostuksessa Ritva Toivonen 10/2008 1 SISÄLTÖ Metsät ja metsien omistus Suomessa Yksityismetsänomistajakunta - muutoksessa Lähestymistapoja metsien merkitykseen tulonlähteenä

Lisätiedot

METSÄ SUUNNITELMÄ 2013 2027

METSÄ SUUNNITELMÄ 2013 2027 METSÄ SUUNNITELMÄ 2013 2027 Omistaja: Itä-Suomen yliopisto Osoite: Yliopistokatu 2, 80101 Joensuu Tila: Suotalo 30:14 Kunta: Ilomantsi 2 SISÄLTÖ 1 JOHDANTO... 3 2 METSÄN NYKYTILA... 4 2.1 Kasvupaikkojen

Lisätiedot

Metsien suojelu

Metsien suojelu Metsäntutkimuslaitos, Metsätilastollinen tietopalvelu METSÄTILASTOTIEDOTE 36/2008 Metsien suojelu 1.1.2008 15.9.2008 Esa Ylitalo Tiukasti suojeltuja metsiä 9 prosenttia metsäpinta-alasta Suojeltuja ja

Lisätiedot

Puukauppa, marraskuu 2012

Puukauppa, marraskuu 2012 Metsäntutkimuslaitos, Metsätilastollinen tietopalvelu METSÄTILASTOTIEDOTE 49/2012 Puukauppa, marraskuu 2012 14.12.2012 Yrjö Sevola Marraskuun puukauppa 2,5 miljoonaa kuutiometriä Yksityismetsien puukauppa

Lisätiedot

Puukauppa, kesäkuu 2009

Puukauppa, kesäkuu 2009 Metsäntutkimuslaitos, Metsätilastollinen tietopalvelu METSÄTILASTOTIEDOTE 27/2009 Puukauppa, kesäkuu 2009 7.7.2009 Aarre Peltola Puukauppa jatkoi mateluaan kesäkuussa Metsäteollisuuden puun ostomäärä yksityismetsistä

Lisätiedot

POH;'ÖIS-KAr'I,JALAN ULOSOTTOVIRÄSTO SAAPUNUT

POH;'ÖIS-KAr'I,JALAN ULOSOTTOVIRÄSTO SAAPUNUT "OTSO POH;'ÖIS-KAr'I,JALAN ULOSOTTOVIRÄSTO SAAPUNUT Metsätila-arvio 2 5-09- 2014 METSÄSELVITYS 22.9.2014 OTSO Metsäpalvelut Henri Maijala Pielisentie 54-56 81700 Lieksa Pohjois-Karjalan ulosottovirasto

Lisätiedot

Metsien vertailutason määrittäminen taustat ja tilanne

Metsien vertailutason määrittäminen taustat ja tilanne Asia: U 5/2017 vp Valtioneuvoston kirjelmä eduskunnalle Euroopan komission ehdotuksesta Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiiviksi uusiutuvista lähteistä peräisin olevan energian käytön edistämisestä

Lisätiedot

Pohjois-Pohjanmaan metsävarat ja hakkuumahdollisuudet

Pohjois-Pohjanmaan metsävarat ja hakkuumahdollisuudet Pohjois-Pohjanmaan metsävarat ja hakkuumahdollisuudet Oulu Antti Ihalainen Metsävarat: Kari T. Korhonen & Antti Ihalainen Hakkuumahdollisuudet: Tuula Packalen, Olli Salminen, Hannu Hirvelä & Kari Härkönen

Lisätiedot

Mikä on taimikonhoidon laadun taso?

Mikä on taimikonhoidon laadun taso? Mikä on taimikonhoidon laadun taso? MMT Timo Saksa Luonnonvarakeskus Suonenjoen toimipaikka Pienten taimikoiden laatu VMI:n mukaan Tyydyttävässä taimikossa kasvatettavien taimien määrä on metsänhoito-suositusta

Lisätiedot

Keski- ja Itä-Euroopan metsätietopalvelu

Keski- ja Itä-Euroopan metsätietopalvelu METSÄVARAT Metsänomistus v. 7 1 Puulajien osuus puuston tilavuudesta v. Yksityistämisen alla oleva maa 1 % Lepät 1 % Haapa 3 % Muut puulajit 5 % Yksityinen 35 % Valtio 9 % Rauduskoivu 18 % Mänty 1 % Kuusi

Lisätiedot

Suomen metsien kasvihuonekaasuinventaario

Suomen metsien kasvihuonekaasuinventaario Suomen metsien kasvihuonekaasuinventaario Aleksi Lehtonen Metsäntutkimuslaitos Skogsforskningsinstitutet Finnish Forest Research Institute www.metla.fi Sisältö 1. Johdanto sopimukset ja hiilitase 2. Nykyinen

Lisätiedot

TILASTO: Teollisuuspuun kauppa, joulukuu 2014

TILASTO: Teollisuuspuun kauppa, joulukuu 2014 Luonnonvara- ja biotalouden tutkimus 4/2015 TILASTO: Teollisuuspuun kauppa, joulukuu 2014 22.1.2015 Luonnonvara- ja biotalouden tutkimus 4/2015 T I L A S T O Teollisuuspuun kauppa, joulukuu 2014 22.1.2015

Lisätiedot

Puukauppa, joulukuu 2012

Puukauppa, joulukuu 2012 Metsäntutkimuslaitos, Metsätilastollinen tietopalvelu METSÄTILASTOTIEDOTE 2/2013 Puukauppa, joulukuu 2012 16.1.2013 Yrjö Sevola Vuoden 2012 puukauppa 28 miljoonaa kuutiometriä Metsäteollisuus osti joulukuussa

Lisätiedot

Etelä-Pohjanmaan metsien kasvihuonekaasutase Jaakko Hautanen

Etelä-Pohjanmaan metsien kasvihuonekaasutase Jaakko Hautanen Etelä-Pohjanmaan metsien kasvihuonekaasutase 21.2.2013 Jaakko Hautanen Metsähallitus edelläkävijä vihreillä markkinoilla Metsähallituksen näkökulmasta vihreät markkinat sisältävät luonnonvarojen kestävän

Lisätiedot