Kunta- ja yrityspäättäjäkysely Ammattikorkeakoulujen rehtorineuvosto Arene ry

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Kunta- ja yrityspäättäjäkysely Ammattikorkeakoulujen rehtorineuvosto Arene ry"

Transkriptio

1 Kunta- ja yrityspäättäjäkysely Ammattikorkeakoulujen rehtorineuvosto Arene ry Luottamuksellinen 1

2 Taustaa tutkimukselle Aula Research toteutti Ammattikorkeakoulujen rehtorineuvosto Arene ry:n toimeksiannosta kyselytutkimuksen kunnanvaltuutettujen ja yrityspäättäjien parissa ajankohtaisiin korkeakoulupoliittisiin teemoihin liittyen Kyselyssä käsiteltiin mm. seuraavia aiheita: Ammattikorkeakoulutuksen sisällöt Jatkuva oppiminen Koulutuksen rahoitus Aluekehittäminen ja yhteistyö muiden oppilaitosten kanssa Kyselyn kohderyhmänä olivat: Kunnanvaltuutetut Suomen kaikista kunnista Suomessa toimivien yritysten johto Yleisimpiä yrityspäättäjien titteleitä olivat toimitusjohtaja, omistaja, viestintäjohtaja, henkilöstöjohtaja ja aluejohtaja Kyselytutkimuksen otos kerättiin sähköisesti Kyselyyn vastasi yhteensä 1286 henkilöä, joista 858 oli kunnanvaltuutettuja ja 428 yrityspäättäjiä Luottamuksellinen 2

3 Ammattikorkeakoulut ja maakuntien elinvoimaisuus Mitä mieltä olet seuraavasta väittämästä: Ammattikorkeakoulu lisää maakuntani elinvoimaisuutta 1% 2% 40% 4 Täysin samaa mieltä Jokseenkin samaa mieltä En samaa enkä eri mieltä Jokseenkin eri mieltä Täysin eri mieltä En osaa sanoa Luottamuksellinen 3

4 Ammattikorkeakoulut ja maakuntien elinvoimaisuus Vastaajaryhmät Ammattikorkeakoulu lisää maakuntani elinvoimaisuutta. 4 40% Kuntapäättäjät (n=858) 5 3 Yrityspäättäjät (n=428) % 10 % 20 % 30 % 40 % 50 % 60 % 70 % 80 % 90 % 100 % Täysin samaa mieltä Jokseenkin samaa mieltä En samaa enkä eri mieltä Jokseenkin eri mieltä Täysin eri mieltä En osaa sanoa Luottamuksellinen 4

5 Ammattikorkeakoulut ja maakuntien elinvoimaisuus Maakunta 1/2 Ammattikorkeakoulu lisää maakuntani elinvoimaisuutta 4 40% Uusimaa (n=273) 32% 49% Varsinais-Suomi (n=130) 3 4 Pirkanmaa (n=100) 4 41% Keski-Suomi (n=83) 41% 51% 2% Pohjois-Pohjanmaa (n=82)) 5 30% Lappi (n=78) 51% 3 9% Satakunta (n=65) % 10 % 20 % 30 % 40 % 50 % 60 % 70 % 80 % 90 % 100 % Täysin samaa mieltä Jokseenkin samaa mieltä En samaa enkä eri mieltä Jokseenkin eri mieltä Täysin eri mieltä En osaa sanoa Luottamuksellinen 5

6 Ammattikorkeakoulut ja maakuntien elinvoimaisuus Maakunta 2/2 Ammattikorkeakoulu lisää maakuntani elinvoimaisuutta Pohjois-Savo (n=64) 61% 31% Pohjois-Karjala (n=61) 5 3 Kanta-Häme (n=53) 5 32% Etelä-Savo (n=49) 4 4 Päijät-Häme (n=45) 5 3 Etelä-Pohjanmaa (n=41) 4 51% Pohjanmaa (n=38) 5 3 Kymenlaakso (n=37) 70% 19% Kainuu (n=31) 7 19% Etelä-Karjala (n=28) 39% 4 Keski-Pohjanmaa (n=18) 61% 2 0 % 10 % 20 % 30 % 40 % 50 % 60 % 70 % 80 % 90 % 100 % Täysin samaa mieltä Jokseenkin samaa mieltä En samaa enkä eri mieltä Jokseenkin eri mieltä Täysin eri mieltä En osaa sanoa Luottamuksellinen 6

7 Ammattikorkeakoulujen ja elinkeinoelämän yhteydet Kuinka toimivat yhteydet maakunnassasi toimivilla ammattikorkeakouluilla on alueen elinkeinoelämään ja yritystoimintaan? Erittäin toimivat yhteydet 1 Jokseenkin toimivat yhteydet 4 Jokseenkin heikot yhteydet 19% Yhteyksiä ei ole En osaa sanoa 1 0% 20% 30% 40% 50% 60% Luottamuksellinen 7

8 Ammattikorkeakoulujen ja elinkeinoelämän yhteydet Vastaajaryhmät Kuinka toimivat yhteydet maakunnassasi toimivilla ammattikorkeakouluilla on alueen elinkeinoelämään ja yritystoimintaan? % 1 Kuntapäättäjät (n=858) 1 52% 1 1 Yrityspäättäjät (n=428) 40% 2 21% 0 % 10 % 20 % 30 % 40 % 50 % 60 % 70 % 80 % 90 % 100 % Erittäin toimivat yhteydet Jokseenkin toimivat yhteydet Jokseenkin heikot yhteydet Yhteyksiä ei ole En osaa sanoa Luottamuksellinen 8

9 Ammattikorkeakoulujen ja elinkeinoelämän yhteydet Maakunta 1/2 Kuinka toimivat yhteydet maakunnassasi toimivilla ammattikorkeakouluilla on alueen elinkeinoelämään ja yritystoimintaan? % 1 Uusimaa (n=273) Varsinais-Suomi (n=130) 12% Pirkanmaa (n=100) % 19% Keski-Suomi (n=83) 51% 2 1 Pohjois-Pohjanmaa (n=82)) 1 51% 2 Lappi (n=78) 12% % 10 % 20 % 30 % 40 % 50 % 60 % 70 % 80 % 90 % 100 % Erittäin toimivat yhteydet Jokseenkin toimivat yhteydet Jokseenkin heikot yhteydet Yhteyksiä ei ole En osaa sanoa Luottamuksellinen 9

10 Ammattikorkeakoulujen ja elinkeinoelämän yhteydet Maakunta 2/2 Pohjois-Savo (n=64) Kuinka toimivat yhteydet maakunnassasi toimivilla ammattikorkeakouluilla on alueen elinkeinoelämään ja yritystoimintaan? Pohjois-Karjala (n=61) Kanta-Häme (n=53) 19% 5 22% Etelä-Savo (n=49) % Päijät-Häme (n=45) Etelä-Pohjanmaa (n=41) Pohjanmaa (n=38) 29% 5 Kymenlaakso (n=37) 70% 1 Kainuu (n=31) Etelä-Karjala (n=28) % Keski-Pohjanmaa (n=18) 22% % 10 % 20 % 30 % 40 % 50 % 60 % 70 % 80 % 90 % 100 % Erittäin toimivat yhteydet Jokseenkin toimivat yhteydet Jokseenkin heikot yhteydet Yhteyksiä ei ole En osaa sanoa Luottamuksellinen 10

11 Ammattikorkeakoulut ja maakunnallinen työvoimatarve Mitä mieltä olet seuraavasta väitteestä: "Maakunnassani olevat ammattikorkeakoulut kouluttavat riittävästi osaavaa työvoimaa maakuntaani" 22% 1 39% Täysin samaa mieltä Jokseenkin samaa mieltä En samaa enkä eri mieltä Jokseenkin eri mieltä Täysin eri mieltä En osaa sanoa Luottamuksellinen 11

12 Ammattikorkeakoulut ja maakunnallinen työvoimatarve Vastaajaryhmät Maakunnassani olevat ammattikorkeakoulut kouluttavat riittävästi osaavaa työvoimaa maakuntaani. 39% 1 22% Kuntapäättäjät (n=858) 12% 41% 1 2 Yrityspäättäjät (n=428) 3 22% 19% 1 0 % 10 % 20 % 30 % 40 % 50 % 60 % 70 % 80 % 90 % 100 % Täysin samaa mieltä Jokseenkin samaa mieltä En samaa enkä eri mieltä Jokseenkin eri mieltä Täysin eri mieltä En osaa sanoa Luottamuksellinen 12

13 Ammattikorkeakoulut ja maakunnallinen työvoimatarve Maakunta 1/2 Maakunnassani olevat ammattikorkeakoulut kouluttavat riittävästi osaavaa työvoimaa maakuntaani 39% 1 22% Uusimaa (n=273) 3 21% 21% 1 Varsinais-Suomi (n=130) 32% 20% 2 Pirkanmaa (n=100) % 9% Keski-Suomi (n=83) % Pohjois-Pohjanmaa (n=82)) Lappi (n=78) Satakunta (n=65) % 10 % 20 % 30 % 40 % 50 % 60 % 70 % 80 % 90 % 100 % Täysin samaa mieltä Jokseenkin samaa mieltä En samaa enkä eri mieltä Jokseenkin eri mieltä Täysin eri mieltä En osaa sanoa Luottamuksellinen 13

14 Ammattikorkeakoulut ja maakunnallinen työvoimatarve Maakunta 2/2 Maakunnassani olevat ammattikorkeakoulut kouluttavat riittävästi osaavaa työvoimaa maakuntaani Pohjois-Savo (n=64) % Pohjois-Karjala (n=61) 4 2 Kanta-Häme (n=53) 1 30% 1 2 Etelä-Savo (n=49) 1 49% 22% Päijät-Häme (n=45) 49% 1 1 Etelä-Pohjanmaa (n=41) 49% 21% Pohjanmaa (n=38) % Kymenlaakso (n=37) Kainuu (n=31) Etelä-Karjala (n=28) 1 50% 1 Keski-Pohjanmaa (n=18) 39% 1 39% 0 % 10 % 20 % 30 % 40 % 50 % 60 % 70 % 80 % 90 % 100 % Täysin samaa mieltä Jokseenkin samaa mieltä En samaa enkä eri mieltä Jokseenkin eri mieltä Täysin eri mieltä En osaa sanoa Luottamuksellinen 14

15 Ammattikorkeakoulut ja yritysten tarpeet Kaikki yrityspäättäjät (n=428) Mitä mieltä olet seuraavasta väittämästä: Alueellani toimivat ammattikorkeakoulut kouluttavat riittävästi osaavaa työvoimaa edustamani yrityksen tarpeisiin. Erittäin hyvin Melko hyvin 3 Melko huonosti 30% Erittäin huonosti 1 En osaa sanoa 0% 20% 30% 40% Yrityspäättäjät (n=428) Luottamuksellinen 15

16 TAUSTATIETOJA VASTAAJISTA Luottamuksellinen 16

17 Taustatietoja vastaajista Vastaajaryhmät Vastaajien sukupuoli 1% 3 Kunnanvaltuutettu 3 Mies 6 Yrityspäättäjä 62% Nainen Muu En halua kertoa Luottamuksellinen 17

18 Taustatietoja vastaajista Uusimaa Varsinais-Suomi Pirkanmaa Keski-Suomi Pohjois-Pohjanmaa Lappi Satakunta Pohjois-Savo Pohjois-Karjala Kanta-Häme Etelä-Savo Päijät-Häme Etelä-Pohjanmaa Pohjanmaa Kymenlaakso Kainuu Etelä-Karjala Keski-Pohjanmaa Vastaajien maakunta: 2% 2% 1% 21% 0% 20% 30% Länsi- ja Sisä-Suomi (22 %, n=280) Pirkanmaan, Keski-Suomen, Etelä- Pohjanmaan, Pohjanmaan ja Keski- Pohjanmaan maakunnat Uusimaa (21 %, n=273) Lounais-Suomi (15 %, n=195) Satakunnan ja Varsinais-Suomen maakunnat Pohjois-Suomi (15 %, n=191) Kainuun, Lapin ja Pohjois- Pohjanmaan maakunnat Itä-Suomi (14 %, n=174) Etelä- Savon, Pohjois-Savon ja Pohjois- Karjalan maakunnat Etelä-Suomi (13 %, n=163) Kanta- Hämeen, Päijät-Hämeen, Kymenlaakson ja Etelä-Karjalan maakunnat Luottamuksellinen 18

19 Taustatietoja vastaajista Onko kunnassa ammattikorkeakoulua? Kuntapäättäjien puoluekanta: Pääkampus 2 Keskusta SDP 21% 2 Kokoomus 1 Sivukampus 1 Vihreät Vasemmistoliitto 9% Naapurikunnassa toimii ammattikorkeakoulu / sivukampus 40% Perussuomalaiset KD Ei ammattikorkeakoulua omassa tai naapurikunnassa 1 RKP Muu Siniset* 1% 0% 20% 30% 40% 50% 0% 20% 30% Kuntapäättäjät * Analyyseissä Siniset on sisällytetty ryhmään Muut Luottamuksellinen 19

20 Lisätietoja antavat: Mikko Kaitanen Riikka Vaaja Kiitos! Luottamuksellinen 20

Kuntavaalikysely Jyty

Kuntavaalikysely Jyty Kuntavaalikysely 2017 Jyty 28.3.2017 Tutkimuksen taustaa Aula Research Oy toteutti kyselytutkimuksen kevään 2017 kuntavaaleissa ehdokkaaksi asettuvien parissa Tässä esityksessä yhteenveto yhdestä tutkimuksen

Lisätiedot

Julkisten palvelujen tulevaisuus

Julkisten palvelujen tulevaisuus Julkisten palvelujen tulevaisuus Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL Kuntatutkimuksen tulosesitys 14.3.2017 Luottamuksellinen Tutkimuksen taustaa Aula Research Oy toteutti JHL:n toimeksiannosta kyselytutkimuksen

Lisätiedot

Päättäjäkysely korkeakoulu- ja tutkimuspolitiikasta

Päättäjäkysely korkeakoulu- ja tutkimuspolitiikasta Päättäjäkysely korkeakoulu- ja tutkimuspolitiikasta Professoriliitto &Tieteentekijöiden liitto, Kevätseminaari 20.4.2018 20.4.2018 1 Taustaa tutkimukselle Aula Research toteutti Professoriliiton ja Tieteentekijöiden

Lisätiedot

Kuntavaalikysely Julkis- ja yksityisalojen toimihenkilöliitto Jyty ry

Kuntavaalikysely Julkis- ja yksityisalojen toimihenkilöliitto Jyty ry Kuntavaalikysely 2017 Julkis- ja yksityisalojen toimihenkilöliitto Jyty ry 3.4.2017 Tutkimuksen taustaa Aula Research Oy toteutti kyselytutkimuksen kevään 2017 kuntavaaleissa ehdokkaaksi asettuvien parissa

Lisätiedot

Kansalaistutkimus STTK

Kansalaistutkimus STTK Kansalaistutkimus STTK 24.8.2018 Taustaa selvityksestä Aula Research Oy toteutti STTK:n toimeksiannosta kansalaistutkimuksen 18-75-vuotiaiden Suomessa asuvien parissa Kyselyn aiheena oli muun muassa osaamisen

Lisätiedot

Kansalaisjärjestöjen vaalikysely. Eläkeliitto ry, Eläkeläiset ry & Eläkkeensaajien keskusliitto EKL ry Luottamuksellinen

Kansalaisjärjestöjen vaalikysely. Eläkeliitto ry, Eläkeläiset ry & Eläkkeensaajien keskusliitto EKL ry Luottamuksellinen Kansalaisjärjestöjen vaalikysely Eläkeliitto ry, Eläkeläiset ry & Eläkkeensaajien keskusliitto EKL ry Luottamuksellinen Taustaa tutkimukselle Aula Research Oy toteutti monitilaajatutkimuksen eduskuntavaaliehdokkaiden

Lisätiedot

EDUSKUNTAPUOLUEIDEN KANSANEDUSTAJAEHDOKKAIDEN SUHTAUTUMINEN TYÖNANTAJAOLETTAMAN LISÄÄMISEEN TYÖSOPIMUSLAKIIN

EDUSKUNTAPUOLUEIDEN KANSANEDUSTAJAEHDOKKAIDEN SUHTAUTUMINEN TYÖNANTAJAOLETTAMAN LISÄÄMISEEN TYÖSOPIMUSLAKIIN EDUSKUNTAPUOLUEIDEN KANSANEDUSTAJAEHDOKKAIDEN SUHTAUTUMINEN TYÖNANTAJAOLETTAMAN LISÄÄMISEEN TYÖSOPIMUSLAKIIN 9.4.2019 1 Taustaa selvityksestä: Aula Research Oy toteutti monitilaajatutkimuksen eduskuntavaaliehdokkaiden

Lisätiedot

Ehdokaskysely 2019 STTK Luottamuksellinen

Ehdokaskysely 2019 STTK Luottamuksellinen Ehdokaskysely 2019 STTK 25.2.2019 Luottamuksellinen Taustaa tutkimukselle Aula Research Oy toteutti kyselytutkimuksen eduskuntavaaliehdokkaiden parissa Projektin tavoitteena oli kartoittaa eduskuntavaaliehdokkaiden

Lisätiedot

Kysely eduskuntavaaliehdokkaille osaamisen kehittämisen keinoista

Kysely eduskuntavaaliehdokkaille osaamisen kehittämisen keinoista Kysely eduskuntavaaliehdokkaille osaamisen kehittämisen keinoista Aula Research 14.3.2019 Taustaa tutkimukselle Aula Research Oy toteutti kyselytutkimuksen eduskuntavaaliehdokkaiden parissa Kyselytutkimuksen

Lisätiedot

Ehdokaskysely 2019 STTK Luottamuksellinen

Ehdokaskysely 2019 STTK Luottamuksellinen Ehdokaskysely 2019 STTK 25.2.2019 Luottamuksellinen Taustaa tutkimukselle Aula Research Oy toteutti kyselytutkimuksen eduskuntavaaliehdokkaiden parissa Projektin tavoitteena oli kartoittaa eduskuntavaaliehdokkaiden

Lisätiedot

Valtuutetut: Kunnan elinvoimaisuuden kehittäminen on kunnan tärkein tehtävä, palvelujen tuottaminen listan viimeisenä

Valtuutetut: Kunnan elinvoimaisuuden kehittäminen on kunnan tärkein tehtävä, palvelujen tuottaminen listan viimeisenä Valtuutetut: Kunnan elinvoimaisuuden kehittäminen on kunnan tärkein tehtävä, palvelujen tuottaminen listan viimeisenä Käytännössä kaikki valtuutetut ( %) pitävät kunnan elinvoimaisuuden kehittämistä erittäin

Lisätiedot

Sidosryhmäkysely tilintarkastuksen merkityksestä

Sidosryhmäkysely tilintarkastuksen merkityksestä Sidosryhmäkysely tilintarkastuksen merkityksestä Suomen Tilintarkastajat ry 26.9.2018 18.9.2018 1 Taustaa tutkimukselle Aula Research Oy toteutti Suomen Tilintarkastajat ry:n toimeksiannosta sidosryhmäkyselyn

Lisätiedot

Terveyspalvelujen tulevaisuus Suomessa. Eduskuntavaaliehdokastutkimus

Terveyspalvelujen tulevaisuus Suomessa. Eduskuntavaaliehdokastutkimus Terveyspalvelujen tulevaisuus Suomessa Eduskuntavaaliehdokastutkimus Tutkimuksen taustaa Aula Research Oy toteutti kyselytutkimuksen eduskuntavaaliehdokkaiden parissa koskien terveyspalvelualan tulevaisuutta

Lisätiedot

Kyselytutkimus uusiutuvasta energiasta ja tuulivoimasta kuntapäättäjien parissa. Suomen tuulivoimayhdistys ry & Energiateollisuus ry 16.1.

Kyselytutkimus uusiutuvasta energiasta ja tuulivoimasta kuntapäättäjien parissa. Suomen tuulivoimayhdistys ry & Energiateollisuus ry 16.1. Kyselytutkimus uusiutuvasta energiasta ja tuulivoimasta kuntapäättäjien parissa Suomen tuulivoimayhdistys ry & Energiateollisuus ry 16.1.2017 Tutkimusasetelma Aula Research Oy toteutti suomalaisten kuntavaikuttajien

Lisätiedot

Suomalaisen Työn Liitto: Kotimaisuus julkisissa hankinnoissa Jokke Eljala

Suomalaisen Työn Liitto: Kotimaisuus julkisissa hankinnoissa Jokke Eljala Suomalaisen Työn Liitto: Kotimaisuus julkisissa hankinnoissa 15.9.2016 Jokke Eljala Suomalaisen Työn Liiton tehtävänä on edistää työn arvostusta. Näin uskomme Suomessa tehtävää työtä tulee uudistaa ennakkoluulottomasti

Lisätiedot

Ehdokaskysely 2019 STTK Luottamuksellinen

Ehdokaskysely 2019 STTK Luottamuksellinen Ehdokaskysely 2019 STTK 25.2.2019 Luottamuksellinen Taustaa tutkimukselle Aula Research Oy toteutti kyselytutkimuksen eduskuntavaaliehdokkaiden parissa Projektin tavoitteena oli kartoittaa eduskuntavaaliehdokkaiden

Lisätiedot

Kysely kaavoituksesta, valitusoikeudesta ja kuntalaisten osallistumismahdollisuuksista

Kysely kaavoituksesta, valitusoikeudesta ja kuntalaisten osallistumismahdollisuuksista Kysely kaavoituksesta, valitusoikeudesta ja kuntalaisten osallistumismahdollisuuksista 29.10.2018 Tutkimuksen taustaa Aula Research toteutti Elinkeinoelämän keskusliiton, Rakennusteollisuus RT:n ja RAKLIn

Lisätiedot

MAAKUNTALIITE : Työmarkkinoiden rakenne maakunnittain

MAAKUNTALIITE : Työmarkkinoiden rakenne maakunnittain MAAKUNTALIITE : Työmarkkinoiden rakenne maakunnittain Suhdanteen alueellisia työllisyysennusteita voi tulkita tähän liitteeseen tuotettujen tietojen avulla. Prosenttimuutokset työllisyydestä voi suhteuttaa

Lisätiedot

Valtuutetut: palvelujen yhdenvertaisuuden ja saatavuuden parantaminen ovat tärkein sote-uudistuksen tavoite

Valtuutetut: palvelujen yhdenvertaisuuden ja saatavuuden parantaminen ovat tärkein sote-uudistuksen tavoite Tutkimusosio Valtuutetut: palvelujen yhdenvertaisuuden ja saatavuuden parantaminen ovat tärkein sote-uudistuksen tavoite Valtuutetut pitivät kaikkia valtioneuvoston sote-uudistukselle asettamia keskeisiä

Lisätiedot

Kysely eduskuntavaaliehdokkaille Suomen ilmastotavoitteista

Kysely eduskuntavaaliehdokkaille Suomen ilmastotavoitteista Kysely eduskuntavaaliehdokkaille Suomen ilmastotavoitteista Aula Research Taustaa tutkimukselle Aula Research Oy toteutti kyselytutkimuksen eduskuntavaaliehdokkaiden parissa Kyselytutkimuksen otos kerättiin

Lisätiedot

Kysely kuntavaikuttajille uusiutuvasta energiasta Motiva Oy

Kysely kuntavaikuttajille uusiutuvasta energiasta Motiva Oy Kysely kuntavaikuttajille uusiutuvasta energiasta Motiva Oy Tutkimusasetelma Motiva toteutti yhdessä Aula Research Oy:n kanssa tutkimuksen suomalaisten kunnanvaltuutettujen parissa Tutkimuksen toimeksiantajina

Lisätiedot

Noin 2500 valtuutettua lähdössä ehdokkaaksi maakuntavaaleihin Vasemmistoliitossa suurin, Keskustassa vähäisin kiinnostus

Noin 2500 valtuutettua lähdössä ehdokkaaksi maakuntavaaleihin Vasemmistoliitossa suurin, Keskustassa vähäisin kiinnostus Noin 0 valtuutettua lähdössä ehdokkaaksi maakuntavaaleihin Vasemmistoliitossa suurin, Keskustassa vähäisin kiinnostus Noin 0 valtuutettua eli prosenttia ( % varmasti ja % todennäköisesti) kaupunkien ja

Lisätiedot

Kunta soten jälkeen. Kuntavaaliehdokkaiden näkemykset kuntien taloudesta ja kehityskohteista. Kuntarahoitus Copyright Kuntarahoitus

Kunta soten jälkeen. Kuntavaaliehdokkaiden näkemykset kuntien taloudesta ja kehityskohteista. Kuntarahoitus Copyright Kuntarahoitus Kunta soten jälkeen Kuntavaaliehdokkaiden näkemykset kuntien taloudesta ja kehityskohteista Kuntarahoitus 1 Tutkimuksen tavoite ja taustaa Kuntarahoitus halusi kartoittaa kuntavaaliehdokkaiden näkemyksiä

Lisätiedot

Finanssialan sääntely Suomessa

Finanssialan sääntely Suomessa Finanssialan sääntely Suomessa Poliittisten päättäjien näkemyksiä finanssialan sääntelystä 16.12.2014 Tutkimuksen taustaa Aula Research toteutti Finanssialan Keskusliiton toimeksiannosta kyselytutkimuksen

Lisätiedot

Hyväksyttekö, että lehdellä on julkihomo tai -lesbo päätoimittaja?

Hyväksyttekö, että lehdellä on julkihomo tai -lesbo päätoimittaja? TALOUSTUTKIMUS OY 20081010 08:52:55 TYÖ 2341.12 TAULUKKO 3010 ss VER % Kaikki Sukupuoli Ikä Ammatti Ruokakunta nainen mies 15-24 25-34 35-49 50-79 työn toimi eläke muu aikuis lapsi vuotta vuotta vuotta

Lisätiedot

Henkilövahinkoririskit riskiluokan I ruuduissa vuosina

Henkilövahinkoririskit riskiluokan I ruuduissa vuosina A B C D 0 1 Henkilövahinkoririskit riskiluokan I ruuduissa vuosina 2013 2016 Kuolleisuuden vuosittainen henkilövahinkoriski riskiluokan I riskiruudussa Vakavasti loukkantuneiden vuosittainen henkilövahinkoriski

Lisätiedot

Eduskuntavaaliehdokastutkimus. Julkis- ja yksityisalojen toimihenkilöliitto Jyty ry

Eduskuntavaaliehdokastutkimus. Julkis- ja yksityisalojen toimihenkilöliitto Jyty ry Eduskuntavaaliehdokastutkimus Julkis- ja yksityisalojen toimihenkilöliitto Jyty ry 18.3.2015 Tutkimusasetelma Aula Research Oy toteutti kyselytutkimuksen eduskuntavaaliehdokkaiden parissa ayliikkeen teemoihin

Lisätiedot

Tutkimus kuntien kiinteistöpalveluista. Yhteenveto tutkimuksen tuloksista

Tutkimus kuntien kiinteistöpalveluista. Yhteenveto tutkimuksen tuloksista Tutkimus kuntien kiinteistöpalveluista Yhteenveto tutkimuksen tuloksista 29.5.2013 Tutkimusasetelma Aula Research Oy toteutti kuntavaikuttajien parissa kyselytutkimuksen kuntien kiinteistöpalveluista Tutkimuksen

Lisätiedot

Kaikki vastaajat maakunnan mukaan 1

Kaikki vastaajat maakunnan mukaan 1 3,05 3,07 3,14 3,02 2,94 3,35 3,21 3,27 3,29 3,18 3,33 3,14 3,49 3,49 3,61 3,57 3,59 3,57 3,27 3,39 3,27 3,14 3,32 3,06 3,26 3,18 3,25 3,18 3,09 3,17 3,11 3,07 3,15 3,44 3,61 3,58 3,58 3,51 3,59 3,43 3,32

Lisätiedot

Sähköinen liikenne Suomessa

Sähköinen liikenne Suomessa Sähköinen liikenne Suomessa Poliittisten vaikuttajien näkemyksiä sähköisen liikenteen edistämisestä Suomessa 9.4.2015 Tutkimusasetelma Aula Research Oy toteutti Sähköinen liikenne -hankkeen toimeksiannosta

Lisätiedot

ESR YHTEENSÄ 2, , ,432 0 EU 1, , ,208 0 Valtio 0, , ,916 0 Kunta 0, , ,308 0

ESR YHTEENSÄ 2, , ,432 0 EU 1, , ,208 0 Valtio 0, , ,916 0 Kunta 0, , ,308 0 Maakuntaohjelman toimeenpanosuunnitelma Taulukko täytetään soveltuvin osin erikseen vuosille 2018 ja 2019 19.10.2017 VAIN VALKOISELLA POHJALLA 0:LLA MERKITTYIHIN SOLUIHIN VOI TÄYTTÄÄ LUKUJA LIITE 2 Vuosi:

Lisätiedot

ESR YHTEENSÄ 2, , ,421 0 EU 1, , ,211 0 Valtio 0, , ,908 0 Kunta 0, , ,303 0

ESR YHTEENSÄ 2, , ,421 0 EU 1, , ,211 0 Valtio 0, , ,908 0 Kunta 0, , ,303 0 Maakuntaohjelman toimeenpanosuunnitelma Taulukko täytetään soveltuvin osin erikseen vuosille 2017 ja 2018 9.6.2016 VAIN VALKOISELLA POHJALLA 0:LLA MERKITTYIHIN SOLUIHIN VOI TÄYTTÄÄ LUKUJA LIITE 2 Vuosi:

Lisätiedot

Jäsenkysely Sote. uudistuksesta 2017

Jäsenkysely Sote. uudistuksesta 2017 Jäsenkysely Sote uudistuksesta 2017 Työskentelen (N=1836) 0 200 400 600 800 1000 1200 1400 1600 1800 Julkisella sektorilla n=1562, 85% Yksityisellä sektorilla n=215, 12% Kolmannella sektorilla n=28, 1

Lisätiedot

Koko kansantalouden arvonlisäys* (BKT) maakunnittain vuonna 2016, %

Koko kansantalouden arvonlisäys* (BKT) maakunnittain vuonna 2016, % Koko kansantalouden arvonlisäys* (BKT) maakunnittain vuonna 2016, % Maakunta Osuus arvon- Arvonlisäys lisäyksestä, % mrd. euroa KOKO MAA 100,0 185,5 Uusimaa 39,0 72,3 Pirkanmaa 8,4 15,6 Varsinais-Suomi

Lisätiedot

Julkisten palvelujen tuotannon yksityistäminen. Kansalaisnäkemyksiä Palkansaajajärjestö Pardia

Julkisten palvelujen tuotannon yksityistäminen. Kansalaisnäkemyksiä Palkansaajajärjestö Pardia Julkisten palvelujen tuotannon yksityistäminen Kansalaisnäkemyksiä Palkansaajajärjestö Pardia 21.11.2016 Suhtautuminen julkisten palvelujen tuotannon yksityistämiseen Suomen hallitus on toteuttamassa monia

Lisätiedot

Työpaikkojen sijainti vastavalmistuneilla vuosina

Työpaikkojen sijainti vastavalmistuneilla vuosina Työpaikkojen sijainti vastavalmistuneilla vuosina 2011-2015 Vuosina 2010-2014 valmistuneet Suunnittelija Outi Suorsa Kaikkien vastavalmistuneiden työpaikkojen sijaintimaakunnat (f. = 2553) 25 20 21 19,2

Lisätiedot

Katoavat työpaikat. Pekka Myrskylä

Katoavat työpaikat. Pekka Myrskylä Katoavat työpaikat Pekka Myrskylä 13-14.06.2017 Työpaikkamuutos 1987-2014 1987 % 2014 % Erotus Uudenmaan maakunta 675242 29,1 771293 33,9 96051 14,2 Pohjois-Pohjanmaan maakunt 142326 6,1 155246 6,8 12920

Lisätiedot

JHL:n jäsenkysely lastenhoitajien koulutustarpeista

JHL:n jäsenkysely lastenhoitajien koulutustarpeista JHL:n jäsenkysely lastenhoitajien koulutustarpeista Syyskuu 2018 Kyselyyn vastasi 2953 JHL:n lastenhoitajana tai perhepäivähoitajana työskentelevää jäsentä. 2. Mikä on ammatillinen koulutuksesi? Vastaajien

Lisätiedot

Maakuntien yleiskatteellinen rahoituslaskelma, yhteenveto muutoksista

Maakuntien yleiskatteellinen rahoituslaskelma, yhteenveto muutoksista VM/KAO 28.2.2018 Maakuntien yleiskatteelinen rahoituslaskelma Alla olevissa laskelmissa on esitetty maakuntien yleiskatteellinen rahoitus kriteereittäin vuoden 2019 kustannustasolla sekä muutokset nykytilaan

Lisätiedot

Suomalaisen Työn Liitto: Vastuullisuus, innovatiivisuus ja kotimaisuus julkisissa hankinnoissa kyselyn tuloksia 20.9.

Suomalaisen Työn Liitto: Vastuullisuus, innovatiivisuus ja kotimaisuus julkisissa hankinnoissa kyselyn tuloksia 20.9. Suomalaisen Työn Liitto: Vastuullisuus, innovatiivisuus ja kotimaisuus julkisissa hankinnoissa kyselyn tuloksia 20.9.2016 Jokke Eljala Sisällysluettelo Tiivistelmä päälöydöksistä 3-11 Toiveet kuntapuolelta

Lisätiedot

Omaehtoinen varautuminen vanhuuden varalle Suomessa

Omaehtoinen varautuminen vanhuuden varalle Suomessa Omaehtoinen varautuminen vanhuuden varalle Suomessa Kansalaisten ja poliittisten päättäjien näkemyksiä omaehtoisesta varautumisesta ja hyvinvointipalveluiden rahoituksesta Scandic Simonkenttä 21.1.2015

Lisätiedot

Terveyspalvelujen tulevaisuus. Kansalaistutkimuksen tulosesitys mediatilaisuus

Terveyspalvelujen tulevaisuus. Kansalaistutkimuksen tulosesitys mediatilaisuus Terveyspalvelujen tulevaisuus Kansalaistutkimuksen tulosesitys mediatilaisuus 9.6.2016 Tutkimusasetelma Aula Research Oy toteutti kyselytutkimuksen kansalaisten parissa koskien kansalaisten näkemyksiä

Lisätiedot

Isien osuuden kasvattaminen perhevapaista lainsäädännöllisin keinoin STTK 30.10.2014

Isien osuuden kasvattaminen perhevapaista lainsäädännöllisin keinoin STTK 30.10.2014 Isien osuuden kasvattaminen perhevapaista lainsäädännöllisin keinoin STTK 30.10.2014 Tutkimuksen taustaa Aula Research Oy toteutti STTK:n toimeksiannosta kansalaistutkimuksen, jossa käsiteltiin seuraavia

Lisätiedot

LÄÄKEKORVAUKSET JA -KUSTANNUKSET VÄESTÖRYHMITTÄIN MEDICINE COSTS AND THEIR REIMBURSEMENT ACCORDING TO POPULATION GROUP

LÄÄKEKORVAUKSET JA -KUSTANNUKSET VÄESTÖRYHMITTÄIN MEDICINE COSTS AND THEIR REIMBURSEMENT ACCORDING TO POPULATION GROUP 88 LÄÄKEKORVAUKSET JA -KUSTANNUKSET VÄESTÖRYHMITTÄIN 88 MEDICINE COSTS AND THEIR REIMBURSEMENT ACCORDING TO POPULATION GROUP LÄÄKEKORVAUKSET JA -KUSTANNUKSET VÄESTÖRYHMITTÄIN MEDICINE COSTS AND THEIR REIMBURSEMENT

Lisätiedot

Kuntien taloustietoja kuntakoon mukaan

Kuntien taloustietoja kuntakoon mukaan Kuntien taloustietoja kuntakoon mukaan Vuoden 2018 tilinpäätösarviotietojen mukaan Mikko Mehtonen 15.5.2019 Manner-Suomen kuntien talous kuntakoon mukaan 2017-2018 Vuosikate % poistoista Tilikauden tulos

Lisätiedot

Järjestöt mukana muutoksessa -ohjelma Maakunnallisten Järjestö 2.0 -hankkeiden lähtötilanteen kartoitus ja yleisten tavoitteiden seurantakysely

Järjestöt mukana muutoksessa -ohjelma Maakunnallisten Järjestö 2.0 -hankkeiden lähtötilanteen kartoitus ja yleisten tavoitteiden seurantakysely Järjestöt mukana muutoksessa -ohjelma Maakunnallisten Järjestö 2.0 -hankkeiden lähtötilanteen kartoitus ja yleisten tavoitteiden seurantakysely Hyvä järjestö tai viranomaistoimija, Sosiaali- ja terveysministeriö

Lisätiedot

Hämeen liitto / AU Väestö kielen mukaan sekä ulkomaan kansalaisten määrä ja maa-pinta-ala Kanta-Hämeessä k Lähde: Tilastokeskus

Hämeen liitto / AU Väestö kielen mukaan sekä ulkomaan kansalaisten määrä ja maa-pinta-ala Kanta-Hämeessä k Lähde: Tilastokeskus Hämeen liitto / AU 23.3.2011 Väestö kielen mukaan sekä ulkomaan kansalaisten määrä ja maa-pinta-ala Kanta-Hämeessä k Lähde: Tilastokeskus Väestö ja maapinta-ala Väestönmuuto 1980 1990 2000 2010 1980-1990..Hämeenlinna

Lisätiedot

Pienyritykset taantumassa. Ville Koskinen

Pienyritykset taantumassa. Ville Koskinen Pienyritykset taantumassa Suomalaiset yritykset vuosiliikevaihdon mukaan Kumulatiivinen osuus 100,00 % 90,00 % 80,00 % 70,00 % 60,00 % 50,00 % 40,0000 % 30,00 % 20,00 % 10,00 % 0,00 % Noin 95:llä prosentilla

Lisätiedot

20-29 vuotta 7,9% 7,6% 9,2% 5% 16,3% 25% 14,8% 11,1% 10,8% vuotta 26,7% 27,4% 42,1% 28,1% 38,8% 30% 31,5% 36,1% 30,3%

20-29 vuotta 7,9% 7,6% 9,2% 5% 16,3% 25% 14,8% 11,1% 10,8% vuotta 26,7% 27,4% 42,1% 28,1% 38,8% 30% 31,5% 36,1% 30,3% LannenMedia2016 1. Ikäluokka Vastaajien määrä: 2479 Mitä tta äänestitte edellisissä eduskuntavaaleissa? (N=378) (N=602) (N=585) (N=121) (N=36) 20-29 vuotta 7,9% 7,6% 9,2% 5% 16,3% 25% 14,8% 11,1% 10,8%

Lisätiedot

Terveyspalvelujen tulevaisuus

Terveyspalvelujen tulevaisuus Terveyspalvelujen tulevaisuus Kansalaisten parissa toteutetun tutkimuksen tulokset Lasipalatsi 10.12.2014 Tutkimuksen taustaa Aula Research Oy toteutti kyselytutkimuksen kansalaisten parissa koskien terveyspalvelujen

Lisätiedot

Autotalli.com kävijäprofiili. Tavoita ostovoimaiset, autoa aktiivisesti etsivät ostajat

Autotalli.com kävijäprofiili. Tavoita ostovoimaiset, autoa aktiivisesti etsivät ostajat Autotalli.com kävijäprofiili Tavoita ostovoimaiset, autoa aktiivisesti etsivät ostajat Autotalli.comin tyypillinen kävijä 8 % 76 % Mies 0-69-vuotias Selvästi keskimääräistä hyvätuloisempi 9 % Asuu puolison

Lisätiedot

Maailman laajin selvitys

Maailman laajin selvitys Maailman laajin selvitys Vastaajien tiedot: Vastaajien sukupuoli 1. Mies, 157529 kpl 2. Nainen, 145831 kpl Vastaajien ikä 1. alle 10 vuotta, 416 kpl 2. 10-15 vuotta, 4945 kpl 3. 16-20 vuotta, 28828 kpl

Lisätiedot

Länsi-Suomen aluetulokset

Länsi-Suomen aluetulokset Terveyspalvelujen tulevaisuus kunnissa Länsi-Suomen aluetulokset Tutkimuksen taustaa Aula Research Oy toteutti kyselytutkimuksen kunnanvaltuutettujen, kunnanjohtajien ja ylimpien sote-virkamiesten parissa

Lisätiedot

Salaojitetut peltohehtaarit Suomessa

Salaojitetut peltohehtaarit Suomessa Salaojitetut peltohehtaarit Suomessa s. - ja uusintasalaojitukset 2003-2006... 1 Salaojitetut uudet- ja uusintahehtaarit 1991-2006... 2 Salaojitetut uudet hehtaarit 1920-2006... 2 Salaojitetut hehtaarit

Lisätiedot

STM/VM Maakuntien rahoituksen määräytyminen ja lähtötiedot

STM/VM Maakuntien rahoituksen määräytyminen ja lähtötiedot Maakuntien rahoituksen määräytyminen ja lähtötiedot -Laskelma kuvaa maakuntien rahoituksen tasoa ja muutosta suhteessa lähtötasoon vuoden 2017 tasossa arvioituna. Lähtötasona käytetään kuntien yhteenlaskettuja

Lisätiedot

Kestävää kasvua ja työtä ohjelman tilannekatsaus

Kestävää kasvua ja työtä ohjelman tilannekatsaus Kestävää kasvua ja työtä ohjelman tilannekatsaus 9.10.2018 Varattu ja maksettu julkinen (EU+valtio+kunta ja muu julkinen) Lähde: RR-tietopalvelu 30.8.2018 Toimintalinja Kehys (rahoituksen pääosa), euroa

Lisätiedot

Maakuntien ja seutukuntien suhdanteet

Maakuntien ja seutukuntien suhdanteet Maakuntien ja seutukuntien suhdanteet Lokakuu 2016 Tilastokeskuksen aineistoja Meeri Koski Koko yritysliikevaihdon trendit Q1/15-Q1/16 Vuosi 2010=100 115 110 105 100 95 90 Q1 Q2 Q3 Q4 Q1 Q2 Q3 Q4 Q1 Q2

Lisätiedot

Terveyspalvelujen tulevaisuus kunnissa. Kuntavaikuttajien parissa toteutetun tutkimuksen tulokset

Terveyspalvelujen tulevaisuus kunnissa. Kuntavaikuttajien parissa toteutetun tutkimuksen tulokset Terveyspalvelujen tulevaisuus kunnissa Kuntavaikuttajien parissa toteutetun tutkimuksen tulokset Tutkimuksen taustaa Aula Research Oy toteutti kyselytutkimuksen kunnanvaltuutettujen, kunnanjohtajien ja

Lisätiedot

Korjausavustukset vuosina

Korjausavustukset vuosina ISSN 1237-1288 Lisätiedot: Suunnittelija Pekka Pelvas Puh./tel +358 400 607 831 Ylitarkastaja Marja Kostiainen Puh./tel +358 40 517 3375 Selvityksiä 9/2010 Korjausavustukset vuosina 2007-2008 9.9.2010

Lisätiedot

Kansalaistutkimus rakentamisen materiaaleista. Rakennustuoteteollisuus RTT ry Luottamuksellinen Marraskuu 2012

Kansalaistutkimus rakentamisen materiaaleista. Rakennustuoteteollisuus RTT ry Luottamuksellinen Marraskuu 2012 Kansalaistutkimus rakentamisen materiaaleista Rakennustuoteteollisuus RTT ry Luottamuksellinen Marraskuu 2012 Tutkimusasetelma Aula Research Oy toteutti suomalaisten parissa kyselytutkimuksen asumisesta

Lisätiedot

KAUPUNKIKUVATUTKIMUS 2017 Hämeenlinnan kaupunki. Etta Partanen Meiju Ahomäki Tiina Müller

KAUPUNKIKUVATUTKIMUS 2017 Hämeenlinnan kaupunki. Etta Partanen Meiju Ahomäki Tiina Müller KAUPUNKIKUVATUTKIMUS 2017 Hämeenlinnan kaupunki Etta Partanen Meiju Ahomäki Tiina Müller Sisällys 1. Yleistä tutkimuksesta 2. Tutkimuksen keskeisiä tuloksia 3. Vastaajien taustatiedot 4. Tutkimuksen tulokset

Lisätiedot

Maakuntien ja seutukuntien suhdanteet

Maakuntien ja seutukuntien suhdanteet Maakuntien ja seutukuntien suhdanteet Huhtikuu 2017 Tilastokeskuksen aineistoja Meeri Koski Pohjanmaan ELY-keskus Koko yritysliikevaihdon trendit Vuosi 2010=100 115,0 110,0 105,0 100,0 95,0 90,0 85,0 Q1

Lisätiedot

Kymenlaakso Aluetilinpito päivitetty

Kymenlaakso Aluetilinpito päivitetty Kymenlaakso Aluetilinpito päivitetty Bruttokansantuote vuonna 2016 euroa/asukas Uusimaa 51714 Ahvenanmaa - Åland 46634 KOKO MAA Pohjanmaa 39327 38285 Etelä-Karjala Lappi Varsinais-Suomi Pirkanmaa Satakunta

Lisätiedot

Kymenlaakso Väestö päivitetty

Kymenlaakso Väestö päivitetty Kymenlaakso Väestö päivitetty Kymenlaakson väkiluku kunnittain 2018 Väkiluku yhteensä 175 456 ennakko (1.1.2018) 2 Kymenlaakson väkiluku kunnittain 2017 Väkiluku yhteensä 175 511 (lopullinen) 3 Kymenlaakson

Lisätiedot

Pojat Tytöt Ei ilmoittanut sukupuolta

Pojat Tytöt Ei ilmoittanut sukupuolta Liitetaulukot Liitetaulukko 1. Vastaajamäärä ja aineiston perusopetuksen 4. 5. ja 8. 9. luokilla, lukioiden ja ammatillisten oppilaitosten 1. ja. vuosikursseilla Kouluterveyskyselyn aineistossa 019. Perusopetuksen

Lisätiedot

Suomalaisten kotimaanmatkat kesällä 2017, niiden syyt ja alueen suosittelu

Suomalaisten kotimaanmatkat kesällä 2017, niiden syyt ja alueen suosittelu Porvoon seutu Suomalaisten kotimaanmatkat kesällä 2017, niiden syyt ja alueen suosittelu Tutkimus- ja Analysointikeskus TAK Oy Lokakuu 2018 2 Keskimäärin 4 matkaa kesässä Uusimaa vierailluin maakunta Vastaajat

Lisätiedot

yrityskatsaus y 2013 Tilastokeskus, Alueellinen yritystoimintatilasto

yrityskatsaus y 2013 Tilastokeskus, Alueellinen yritystoimintatilasto n maakunnan yrityskatsaus y 2013 Lähde: Tilastokeskus, Alueellinen yritystoimintatilasto Yritystoimipaikat Maakuntien % osuudet koko maan yritystoimipaikoista vuonna 2013 Uusimaa 28,0 Varsinais Suomi 9,5

Lisätiedot

Kuntakysely kohdistettiin kaikkien Manner-Suomen kuntien (295 kpl) johtaville viranhaltijoille, valtuutetuille ja hallitusten jäsenille.

Kuntakysely kohdistettiin kaikkien Manner-Suomen kuntien (295 kpl) johtaville viranhaltijoille, valtuutetuille ja hallitusten jäsenille. 2018 MDI toteutti marras-joulukuussa 2018 neljännen kerran valtakunnallisen kuntakyselyn, jolla kerättiin kuntien päättäjien ja ylimpien viranhaltijoiden näkemyksiä tulevaisuuden kunnasta. Kuntakysely

Lisätiedot

KUNTIEN KASVUNÄKYMÄT 2014

KUNTIEN KASVUNÄKYMÄT 2014 KUNTIEN KASVUNÄKYMÄT 2014 Kysely lähti yhteensä 9826 vastaajalle. 8101 kunnanvaltuutetulle 276 kunnasta 1725 johtavalle viranhaltijalle 303 kunnasta Kyselyyn vastasi 2363 vastaajaa 288 kunnasta Vastausprosentti

Lisätiedot

Kuntakohtainen vaihtelu on huomattavaa. Em. indikaattorien kuntakohtaiset jakaumat.

Kuntakohtainen vaihtelu on huomattavaa. Em. indikaattorien kuntakohtaiset jakaumat. Tässä koottuna yleiskuva maakuntien tilanteesta vuonna 2014. Taulukko 1. Huono-osaisuutta kuvaavat osoittimet ja koko maan keskiarvot. Osoitin ikäryhmä Koko maan keskiarvo 1 Työkyvyttömyys.eläkkeet, (mielenterveydens

Lisätiedot

Kuntauudistuspuntari 3 (2013) Tulostaulukot. Suomen Kuntaliitto

Kuntauudistuspuntari 3 (2013) Tulostaulukot. Suomen Kuntaliitto Kuntauudistuspuntari 3 (2013) Tulostaulukot Suomen Kuntaliitto Kyselyn tiedot Kysely toteutettiin 10.12.-21.12.2012 välisenä aikana. Kysely lähetettiin kuntajohtajille. Yhteensä 124 vastaajaa vastasi kyselyyn.

Lisätiedot

Ilmoittautuneet eri henkilöt maakunnittain 2012-2016 1. Opetuskieli. Tutkintokerta kevät 2016

Ilmoittautuneet eri henkilöt maakunnittain 2012-2016 1. Opetuskieli. Tutkintokerta kevät 2016 Ilmoittautuneet eri henkilöt maakunnittain 2012-2016 1 kevät 2016 Miehet Naiset Miehet Naiset Miehet Naiset Uusimaa 4968 6690 11658 593 753 1346 5561 7443 13004 Varsinais- 1333 1974 3307 104 104 208 1437

Lisätiedot

Sote-tulevaisuuspäivä. Seminaarin avaus. Kuntatalo. Varatoimitusjohtaja Hanna

Sote-tulevaisuuspäivä. Seminaarin avaus. Kuntatalo. Varatoimitusjohtaja Hanna Sote-tulevaisuuspäivä Seminaarin avaus Kuntatalo Varatoimitusjohtaja Hanna Tainio @HannaTainio 10.5.2019 Sote-maku tilanne 1/2019 Kuntia yht. 15 % väestöstä 17 % väestöstä 21 % väestöstä 47 % väestöstä

Lisätiedot

SOTILASAVUSTUSTILASTOJA VUOSI 2002

SOTILASAVUSTUSTILASTOJA VUOSI 2002 Kela Aktuaari- ja tilasto-osasto, tilastoryhmä Mikko Muurinen, puh. 020 434 1728 Timo Partio, puh. 020 434 1382 S-posti mikko.muurinen@kela.fi timo.partio@kela.fi Tilastot Internetissä www.kela.fi/tilasto

Lisätiedot

Strategiakysely sidosryhmille 2018

Strategiakysely sidosryhmille 2018 Strategiakysely sidosryhmille 2018 Strategiakysely sidosryhmille Kansalaisareena selvitti kyselyllä sidosryhmiensä näkemyksiä vuosille 2019 2022 laadittuun strategiaan. Vastausaika oli 7. 17.8.2018 Kysely

Lisätiedot

Maakuntavalmistelun poliittinen ohjaus ja linjaus (.2017 kyselyn pohjalta) Maakuntahallitus ohjaa Erillinen poliittinen ohjausryhmä ohjaa, maakuntahallitus tekee päätökset VATE-työryhmä tai muu ohjaa,

Lisätiedot

YKSITYISEN SEKTORIN TYÖVOIMASELVITYS 2018 VASTAANOTTOKOHTAISET TULOKSET

YKSITYISEN SEKTORIN TYÖVOIMASELVITYS 2018 VASTAANOTTOKOHTAISET TULOKSET YKSITYISEN SEKTORIN TYÖVOIMASELVITYS 2018 VASTAANOTTOKOHTAISET TULOKSET TUTKIMUKSEN AINEISTO Hammaslääkäriliitto toteutti tutkimuksen yhteistyössä sosiaali- ja terveysministeriön, THL:n ja KT Kuntatyönantajien

Lisätiedot

Väestönlisäystä saaneet kaupunkiseudut (19/70) vuosina 2010-2017 + 31 949 + 23 591 + 141 361 + 7 090 + 4 305 + 19 087 + 12 293 + 3 340 + 2 165 + 2 009 + 1 631 + 1 393 + 1549 Lähde: Tilastokeskus, väestö;

Lisätiedot

SUURI PUUKERROSTALOKYSELY RAKENNUTTAJAT

SUURI PUUKERROSTALOKYSELY RAKENNUTTAJAT Puupäivä..6 Mikko Viljakainen Toimitusjohtaja, Puuinfo SUURI PUUKERROSTALOKYSELY RAKENNUTTAJAT..6..6 Mikko Viljakainen Mikko Viljakainen..6 Mikko Viljakainen Suuri puukerrostalokysely Suomessa on mahdollisuus

Lisätiedot

Yksityishammaslääkärikysely lokakuussa 2012

Yksityishammaslääkärikysely lokakuussa 2012 Yksityishammaslääkärikysely lokakuussa 2012 vastaanottokohtaiset tulokset Yksityishammaslääkärikysely lokakuussa 2012 Kyselytutkimus kaikille Hammaslääkäriliiton Suomessa toimiville yksityishammaslääkärijäsenille

Lisätiedot

SOTILASAVUSTUSTILASTOJA VUOSI 2004

SOTILASAVUSTUSTILASTOJA VUOSI 2004 24.1.2005 Aktuaari- ja tilasto-osasto, tilastoryhmä Mikko Muurinen, puh. 020 434 1728 S-posti mikko.muurinen@kela.fi Tilastot Internetissä www.kela.fi/tilasto SOTILASAVUSTUSTILASTOJA VUOSI 2004 Osuus (promillea)

Lisätiedot

Yksityishammaslääkärikysely lokakuussa vastaanottokohtaiset tulokset

Yksityishammaslääkärikysely lokakuussa vastaanottokohtaiset tulokset Yksityishammaslääkärikysely lokakuussa 2013 vastaanottokohtaiset tulokset Yksityisen sektorin työvoimaselvitys lokakuussa 2013 Tutkimus tehtiin yhteistyössä KT Kuntatyönantajien ja sosiaali- ja terveysministeriön

Lisätiedot

Eduskuntavaaliehdokastutkimus. Palvelualojen ammattiliitto PAM ry 27.3.2015

Eduskuntavaaliehdokastutkimus. Palvelualojen ammattiliitto PAM ry 27.3.2015 Eduskuntavaaliehdokastutkimus Palvelualojen ammattiliitto PAM ry 27.3.2015 Tutkimusasetelma Aula Research Oy toteutti kyselytutkimuksen eduskuntavaaliehdokkaiden parissa ay-liikkeen teemoihin liittyen

Lisätiedot

Kansainvälisyys maakunnissa. Siru Korkala

Kansainvälisyys maakunnissa. Siru Korkala Kansainvälisyys maakunnissa Siru Korkala 26.11.2012 Mitä tutkittiin? Miten kansainvälinen aktiivisuus jakautuu alueellisesti? Miten kansainvälisyys on huomioitu maakuntasuunnitelmissa? Mitä kansainvälisyys

Lisätiedot

Yksityisen sektorin työvoimaselvitys vastaanottokohtaiset tulokset

Yksityisen sektorin työvoimaselvitys vastaanottokohtaiset tulokset Yksityisen sektorin työvoimaselvitys 2017 vastaanottokohtaiset tulokset Yksityisen sektorin työvoimaselvitys loka-marraskuussa 2017 Tutkimus tehtiin yhteistyössä KT Kuntatyönantajien ja sosiaali- ja terveysministeriön

Lisätiedot

Kymenlaakso Väestö. Valokuvat Mika Rokka päivitetty

Kymenlaakso Väestö. Valokuvat Mika Rokka päivitetty Kymenlaakso Väestö Valokuvat Mika Rokka 30.1.2018 päivitetty Kymenlaakson väkiluku kunnittain 2017 Väkiluku yhteensä 177 367 ennakko (1.1.2017) 2 Kymenlaakson väkiluku kunnittain 2016 Väkiluku yhteensä

Lisätiedot

Pohjanmaa Etelä-Pohjanmaa Keski-Pohjanmaa Uusimaa Kanta-Häme. Varsinais-Suomi

Pohjanmaa Etelä-Pohjanmaa Keski-Pohjanmaa Uusimaa Kanta-Häme. Varsinais-Suomi TYÖTTÖMYYDEN KASVU KIIHTYI TOUKOKUUSSA Varsinais-Suomen työttömyyden kasvu nousi toukokuussa selvästi viime kuukausia korkeammalle tasolle. Työttömyyden kasvun pieneneminen onkin ollut varsin hidasta.

Lisätiedot

SOTILASAVUSTUSTILASTOJA VUOSI 2003

SOTILASAVUSTUSTILASTOJA VUOSI 2003 Kela Aktuaari- ja tilasto-osasto, tilastoryhmä Mikko Muurinen, puh. 020 434 1728 S-posti mikko.muurinen@kela.fi Tilastot Internetissä www.kela.fi/tilasto 23.1.2004 SOTILASAVUSTUSTILASTOJA VUOSI 2003 Lkm

Lisätiedot

Kymenlaakso Väestö päivitetty

Kymenlaakso Väestö päivitetty Kymenlaakso Väestö päivitetty Kymenlaakson väkiluku kunnittain 2018 Väkiluku yhteensä 175 456 ennakko (1.1.2018) 2 Kymenlaakson väkiluku kunnittain 2017 Väkiluku yhteensä 175 511 (lopullinen) 3 Kymenlaakson

Lisätiedot

TOIMIALAKATSAUS 2010

TOIMIALAKATSAUS 2010 TOIMIALAKATSAUS 2010 Toimialakatsaus Tämä talouskatsaus tarkastelee tilannetta Pohjanmaan kauppakamarin alueella. Alue on sama kuin Pojanmaan TEkeskuksen alue ja käsittää Pohjanmaan ja Keski-Pohjanmaan

Lisätiedot

Yksityisen sektorin työvoimaselvitys hammaslääkärikohtaiset tulokset

Yksityisen sektorin työvoimaselvitys hammaslääkärikohtaiset tulokset Yksityisen sektorin työvoimaselvitys 2017 hammaslääkärikohtaiset tulokset Yksityisen sektorin työvoimaselvitys loka-marraskuussa 2017 Kyselytutkimus kaikille Hammaslääkäriliiton Manner- Suomessa toimiville

Lisätiedot

Asukkaiden itsehallinto ja maakuntavaalit

Asukkaiden itsehallinto ja maakuntavaalit Asukkaiden itsehallinto ja maakuntavaalit Kuntamarkkinat 12.9.2018 Marianne Pekola-Sjöblom, tutkimuspäällikkö +358 50 337 5634, marianne.pekola-sjoblom@kuntaliitto.fi Twitter: @M_PekolaSjöblom Näkökulmia:

Lisätiedot

Terveyspalvelujen tulevaisuus kunnissa. Länsi-Suomen aluetulokset

Terveyspalvelujen tulevaisuus kunnissa. Länsi-Suomen aluetulokset Terveyspalvelujen tulevaisuus kunnissa Länsi-Suomen aluetulokset Tutkimuksen taustaa toteutti kyselytutkimuksen kunnanvaltuutettujen, kunnanjohtajien ja ylimpien sote-virkamiesten parissa koskien terveyspalvelujen

Lisätiedot

ELY -keskusten yritysrahoitus ja yritysten kehittämispalvelut v TEM Yritys- ja alueosasto Yrityspalvelut ja alueohjaus-ryhmä

ELY -keskusten yritysrahoitus ja yritysten kehittämispalvelut v TEM Yritys- ja alueosasto Yrityspalvelut ja alueohjaus-ryhmä ELY -keskusten yritysrahoitus ja yritysten kehittämispalvelut v. 2016 TEM Yritys- ja alueosasto Yrityspalvelut ja alueohjaus-ryhmä Vuonna 2016 myönnetty ELY keskusten yritysrahoitus Rahoitusmuoto Milj.

Lisätiedot

Salaojitetut peltohehtaarit Suomessa

Salaojitetut peltohehtaarit Suomessa Salaojitetut peltohehtaarit Suomessa s. Uudet- ja uusintasalaojitukset 2006-2010... 1 Salaojitetut uudet- ja uusintahehtaarit -2009... 2 Salaojitetut uudet hehtaarit 1920-2009... 2 Salaojitetut hehtaarit

Lisätiedot

Hoitoonpääsy terveyskeskuksissa

Hoitoonpääsy terveyskeskuksissa Hoitoonpääsy terveyskeskuksissa Kysely terveyskeskusten johtaville lääkäreille Lokakuu 2012 1 Sidonnaisuudet Minerva Krohn Perusterveydenhuollon kehittäjäylilääkäri THL Luennoitsijana lääkeyrityksen tilaisuudessa

Lisätiedot

Teknologiateollisuuden tilanne ja näkymät alueittain

Teknologiateollisuuden tilanne ja näkymät alueittain Teknologiateollisuuden tilanne ja näkymät alueittain 5.8.2014 Teknologiateollisuus ELY-alueittain 2013e Alueiden osuudet alan koko liikevaihdosta ja henkilöstöstä Suomessa Uusimaa Pirkanmaa Varsinais-Suomi

Lisätiedot

Lausuntopyyntö STM 2015

Lausuntopyyntö STM 2015 Lausuntopyyntö STM 2015 1. Vastaajatahon virallinen nimi Nimi - Soinin kunta 2. Vastauksen kirjanneen henkilön nimi Nimi - Stefan Sundberg 3. Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot Nimi Asema organisaatiossa

Lisätiedot

Yksityishammaslääkärikysely

Yksityishammaslääkärikysely Yksityishammaslääkärikysely lokakuussa k 007 vastaanottokohtaiset tulokset Yksityishammaslääkärikysely lokakuussa 007 Kyselytutkimus kaikille Hammaslääkäriliiton yksityishammaslääkärijäsenille (67 kpl,

Lisätiedot

Työntekijöiden näkemyksiä työhyvinvoinnin kehittämisestä ja yhteistoiminnasta työpaikoilla. Toimihenkilökeskusjärjestö STTK 8.2.

Työntekijöiden näkemyksiä työhyvinvoinnin kehittämisestä ja yhteistoiminnasta työpaikoilla. Toimihenkilökeskusjärjestö STTK 8.2. Työntekijöiden näkemyksiä työhyvinvoinnin kehittämisestä ja yhteistoiminnasta työpaikoilla Toimihenkilökeskusjärjestö STTK 8.2.2017 Tutkimuksen taustaa Aula Research Oy toteutti STTK:n toimeksiannosta

Lisätiedot