Vapaaehtoistyön tekeminen Suomessa

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Vapaaehtoistyön tekeminen Suomessa"

Transkriptio

1 TUTKIMUSRAPORTTI Vapaaehtoistyön tekeminen Suomessa Juho Rahkonen Huhtikuu 0

2 Tutkimuksen toteutus Tämän tutkimuksen on toteuttanut Kansalaisareenan toimeksiannosta Taloustutkimus Oy. Kysely tehtiin henkilökohtaisina käyntihaastatteluina maaliskuussa 0, ja siihen vastasi 00 henkilöä. Otos edustaa tilastollisesti Suomen aikuisväestöä ( vuotta täyttäneet). Virhemarginaali on noin ± prosenttiyksikköä. Tutkimus on toteutettu samalla menetelmällä aikaisemmin vuosina 0 ja 0. Tulokset ovat vertailukelpoisia niiltä osin kuin kysymyksen sanamuoto on ollut sama.

3 Kuinka monta tuntia olette tehnyt vapaaehtoistyötä seuraavilla luetelluista toimialoista edeltävän neljän () viikon aikana? 0 ja 0 Lapset ja nuoriso Liikunta ja urheilu Seniorit ja ikäihmiset Maanpuolustus Sosiaali- ja terveysala Kansainvälisyys, kehitysyhteistyö ja muu avustustoiminta ulkomaille Kunnan / julkisen sektorin organisoima toiminta Pakolaiset, maahanmuutto, etniset yhdistykset, vähemmistöt,7,,,,0,7 7,7,7,,,,,,,,0,7,7 7, 7, Pelastuspalvelut Poliittinen toiminta Kulttuuri ja taide Luonto, ympäristö, eläintensuojelu Evl.-seurakuntien vapaaehtoistoiminta Vertaistukena Asukas-, asuinalue- tai kylätoiminta Ammattiyhdistystoiminta Muu toimiala 7,0,,7,00,7, 7,0,,,7 7,,,,,,,0,,70, Muiden uskonnollisten yhteisöjen vapaaehtoistoiminta 7, 7, Uskonnollinen toiminta,7 Tuntia: Tehnyt ko. toimialan vapaaehtoistyötä vähintään tunnin, n=- (0) Tuntia: 0 0 0

4 Arvioikaa, montako tuntia olette tehnyt yhteensä vapaaehtoistyötä neljän () edeltävän viikon aikana? Kaikki, n=, SUKUPUOLI Nainen, n=0 7,7 Mies, n=, IKÄ - v., n= 7, - v., n=, - v., n=, 0- v., n=0 7, -7 v., n=,0 Vastaajat=tehnyt vapaaehtoistyötä vähintään tunnin h

5 Arvioikaa, montako tuntia olette tehnyt yhteensä vapaaehtoistyötä neljän () edeltävän viikon aikana? 0 ja 0 Kaikki SUKUPUOLI,,0 Nainen Mies, 7,7 7,, IKÄRYHMÄ - v., 7, v.,,0 - v.,,0 0- v. 7, 7, -7 v.,0,0 Tehnyt vapaaehtoistyötä vähintään tunnin, n= (0) / 7 (0) h

6 Arvioikaa, montako tuntia olette tehnyt yhteensä vapaaehtoistyötä neljän () edeltävän viikon aikana? Kaikki, n= TALOUDEN BRUTTOTULOT VUODESSA, Alle 00 euroa/vuosi, n=, euroa/vuosi, n=, euroa/vuosi, n=, euroa/vuosi, n=, euroa/vuosi, n=, Yli euroa/vuosi, n=, TALOUDEN TYYPPI Yksinäistalous, n=,0 Lapseton pari, n=,07 Muu aikuistalous (vain yli -vuotiaita), n=, Talous, jossa lapsia, n=, Vastaajat=tehnyt vapaaehtoistyötä vähintään tunnin h

7 Arvioikaa, montako tuntia olette tehnyt yhteensä vapaaehtoistyötä neljän () edeltävän viikon aikana? 0 ja 0 Kaikki,,0 TALOUDEN BRUTTOTULOT Alle 00 euroa/vuosi,, euroa/vuosi,0 0, euroa/vuosi,, euroa/vuosi,7, euroa/vuosi,,7 0 Yli euroa/vuosi,, 0 TALOUDEN ELÄMÄNTILANNE Yksinäistalous,0, Lapseton pari,07, Muu aikuistalous (vain yli -vuotiaita),,0 Talous, jossa lapsia,7, Tehnyt vapaaehtoistyötä vähintään tunnin, n= (0) / 7 (0) h 7

8 Arvioikaa, montako tuntia olette tehnyt yhteensä vapaaehtoistyötä neljän () edeltävän viikon aikana? Kaikki, n=, VASTAAJAN AMMATTI Maanviljelijä/työntekijä, n= 7,7 Toimihenkilö, n=,0 Ylempi toimihenkilö/asiantuntija, n= 7, Yrittäjä/johtava asema, n=, Kotiäiti/-isä/ työtön, n= 7, Opiskelija, koululainen, n=, Eläkeläinen, n=, Vastaajat = tehnyt vapaaehtoistyötä vähintään tunnin h

9 Arvioikaa, montako tuntia olette tehnyt yhteensä vapaaehtoistyötä neljän () edeltävän viikon aikana? 0 ja 0 Kaikki AMMATTI/ASEMA,,0 Maanviljelijä/työntekijä Toimihenkilö,7,0, 7,7 Ylempi toimihenkilö/asiantuntija Yrittäjä/johtava asema 7,,,,7 0 0 Kotiäiti/-isä/ työtön Opiskelija, koululainen 7, 7,70,, Eläkeläinen,, Tehnyt vapaaehtoistyötä vähintään tunnin, n= (0) / 7 (0) h

10 Arvioikaa, montako tuntia olette tehnyt yhteensä vapaaehtoistyötä neljän () edeltävän viikon aikana? Kaikki, n= VASTAAJAN KOULUTUS, Perus-/keski-/kansa-/kansalaiskoulu, n=, Ammatti-/tekninen-/kauppakoulu, n= Ylioppilas/lukio, n= Opistotaso, n=7,,, Ammattikorkeakoulu, n=, Yliopisto, korkeakoulu, n=, ASUNNON TYYPPI Omakotitalo / maatila-asunto, n= Rivitalo / paritalo, n= Kerrostalo, n=,,,0 Vastaajat = tehnyt vapaaehtoistyötä vähintään tunnin h

11 Arvioikaa, montako tuntia olette tehnyt yhteensä vapaaehtoistyötä neljän () edeltävän viikon aikana? 0 ja 0 Kaikki KOULUTUS,,0 Perus-/keski-/kansa-/kansalaiskoulu Ammatti-/tekninen-/kauppakoulu Ylioppilas/lukio Opistotaso Ammattikorkeakoulu Yliopisto, korkeakoulu,,,7,,,,, 0, 0,,, 0 0 ASUNNON TYYPPI Omakotitalo / maatila-asunto,, Rivitalo / paritalo,, Kerrostalo,0, Tehnyt vapaaehtoistyötä vähintään tunnin,, n= (0) / 7 (0 h

12 Kuinka monta tuntia olette tehnyt vapaaehtoistyötä seuraavilla luetelluista toimialoista viimeksi kuluneen vuoden aikana? Lapset ja nuoriso, Poliittinen toiminta, Vertaistukena,0 Evl.-seurakuntien vapaaehtoistoiminta 0,7 Seniorit ja ikäihmiset 7, Pakolaiset, maahanmuutto, etniset yhdistykset, vähemmistöt 7,7 Liikunta ja urheilu,7 Pelastuspalvelut 7, Kunnan / julkisen sektorin organisoima toiminta, Luonto, ympäristö, eläintensuojelu, Muiden uskonnollisten yhteisöjen vapaaehtoistoiminta 7, Asukas-, asuinalue- tai kylätoiminta, Sosiaali- ja terveysala 7, Maanpuolustus, Kulttuuri ja taide 7, Ammattiyhdistystoiminta, Kansainvälisyys, kehitysyhteistyö ja muu avustustoiminta ulkomaille, Muu toimiala 70,0 Tuntia: Tehnyt ko. toimialan vapaaehtoistyötä vähintään tunnin, n=-0 Tuntia:

13 EI OLE TEHNYT VAPAAEHTOISTYÖTÄ NELJÄN VIIKON SISÄLLÄ Mikä on mielestänne tärkein syy siihen, että ette ole osallistunut vapaaehtoistyöhön? Ei ole aikaa Ei ole koskaan pyydetty Ei kiinnosta minua En tiedä miten päästä mukaan Terveydelliset syyt Vaativa elämäntilanne (työ/lapset/omaishoitajuus) Ei ajankohtaista/ei tarvetta/ei ole tullut mieleen Ei ole varaa En pidä vapaaehtoistyötä hyödyllisenä Saamattomuus/laiskuus Vapaaehtoistyötä ei arvosteta riittävästi En ole saanut riittävästi ohjausta ja koulutusta vapaaehtoistehtävään Tunnen ettei minulla ole mitään annettavaa Aikaisemmat huonot kokemukset Muu EOS 7 Vastaajat, n=

14 EI OLE TEHNYT VAPAAEHTOISTYÖTÄ NELJÄN VIIKON SISÄLLÄ Mikä on mielestänne tärkein syy siihen, että ette ole osallistunut vapaaehtoistyöhön? 0 ja 0 Ei ole aikaa Ei ole koskaan pyydetty Ei kiinnosta minua En tiedä miten päästä mukaan Terveydelliset syyt Vaativa elämäntilanne (työ/lapset/omaishoitajuus) Ei ajankohtaista/ei tarvetta/ei ole tullut mieleen Ei ole varaa En pidä vapaaehtoistyötä hyödyllisenä Saamattomuus/laiskuus Vapaaehtoistyötä ei arvosteta riittävästi En ole saanut riittävästi ohjausta ja koulutusta vapaaehtoistehtävään Tunnen ettei minulla ole mitään annettavaa Aikaisemmat huonot kokemukset Ei tarpeeksi tietoa aiheesta/ei ole tullut vastaan/ei tilaisuutta Vastaajat, n= (0) / (0) Muu EOS

15 EI OLE TEHNYT VAPAAEHTOISTYÖTÄ NELJÄN VIIKON SISÄLLÄ Haluaisitteko osallistua vapaaehtoistoimintaan, jos pyydettäisiin? Kyllä Ei EOS Kaikki, n= 7 SUKUPUOLI Nainen, n= 7 7 Mies, n= IKÄ - v., n= - v., n= - v., n=0 0- v., n= v., n= 0 Vastaajat, n=

16 EI OLE TEHNYT VAPAAEHTOISTYÖTÄ NELJÄN VIIKON SISÄLLÄ Haluaisitteko osallistua vapaaehtoistoimintaan, jos pyydettäisiin? 0 ja 0 Kyllä Ei EOS Kaikki 0, n= Kaikki 0, n= SUKUPUOLI Nainen 0, n= Nainen 0, n= Mies 0, n= Mies 0, n=7 IKÄ - v. 0, n= - v. 0, n= - v. 0, n= - v. 0, n= - v. 0, n=0 - v. 0, n=7 0- v. 0, n= 0- v. 0, n= -7 v. 0, n= -7 v. 0, n= Vastaajat, n= (0) / (0)

17 TYÖSSÄ Mikäli työnantajani antaisi kokeilla vapaaehtoistyötä työaikana, kokeilisin sitä Täysin samaa mieltä Jokseenkin samaa mieltä Ei samaa eikä eri mieltä Jokseenkin eri mieltä Täysin eri mieltä Keskiarvo Kaikki, n=0,0 SUKUPUOLI Nainen, n=0 0, Mies, n=, Vastaajat=työssäkäyvät

18 TYÖSSÄ Mikäli työnantajani antaisi kokeilla vapaaehtoistyötä työaikana, kokeilisin sitä / 0 ja 0 Täysin samaa mieltä Jokseenkin samaa mieltä Ei samaa eikä eri mieltä Jokseenkin eri mieltä Täysin eri mieltä Keskiarvo Kaikki 0, n=0,0 Kaikki 0, n=, SUKUPUOLI Nainen 0, n=0 0, Nainen 0, n= 7,77 Mies 0, n=, Mies 0, n= , Vastaajat=työssäkäyvät

19 OPISKELIJA Mikäli oppilaitokseni antaisi kokeilla vapaaehtoistyötä kouluaikana/osana opintoja, kokeilisin sitä Täysin samaa mieltä Jokseenkin samaa mieltä Ei samaa eikä eri mieltä Jokseenkin eri mieltä Täysin eri mieltä Keskiarvo Kaikki, n= 0, SUKUPUOLI Nainen, n=0, Mies, n= 7, Vastaajat= opiskelijat

20 OPISKELIJA Mikäli oppilaitokseni antaisi kokeilla vapaaehtoistyötä kouluaikana/osana opintoja, kokeilisin sitä / 0 ja 0 Täysin samaa mieltä Jokseenkin samaa mieltä Ei samaa eikä eri mieltä Jokseenkin eri mieltä Täysin eri mieltä Keskiarvo Kaikki 0, n= 0, Kaikki 0, n= 7,0 SUKUPUOLI Nainen 0, n=0, Nainen 0, n=7 7 0, Mies 0, n= 7, Mies 0, n=7,0 Vastaajat= opiskelijat

21 Järjestöjen ja yhteisöjen vapaaehtoisten avulla pyritään hoitamaan ammattilaisten tehtäviä Täysin samaa mieltä Jokseenkin samaa mieltä Ei samaa eikä eri mieltä Jokseenkin eri mieltä Täysin eri mieltä Keskiarvo Kaikki, n=00 7, SUKUPUOLI Nainen, n=0 7, Mies, n=0 7 0, IKÄ - v., n= 0,7 - v., n=7, - v., n= 7,0 0- v., n= 7 0,7-7 v., n= 7, Vastaajat, n=

22 Järjestöjen ja yhteisöjen vapaaehtoisten avulla pyritään hoitamaan - ammattilaisten tehtäviä 0 - kuntien tehtäviä, vaikka niin ei pitäisi tapahtua 0 Täysin samaa mieltä Jokseenkin samaa mieltä Ei samaa eikä eri mieltä Jokseenkin eri mieltä Täysin eri mieltä Keskiarvo Kaikki 0, n=00 Kaikki 0, n= SUKUPUOLI Nainen 0, n=0 Nainen 0, n=0 Mies 0, n=0 Mies 0, n=0 IKÄ - v. 0, n= - v. 0, n=0 - v. 0, n=7 - v. 0, n= - v. 0, n= - v. 0, n= 0- v. 0, n= 0- v. 0, n=0-7 v. 0, n= -7 v. 0, n=7 Vastaajat, n= 00 (0) / (0) ,,,,,,,7,,,,0,,7,7,,

23 Millaisia vapaaehtoistehtäviä olette tehnyt edeltävän neljän () viikon aikana? Auttaminen Hengelliset/ uskonnolliset tehtävät Talkootyö Johtaminen Neuvonta 0 Toimistotehtävät Ystävätoiminta 7 Valmentaminen Tapahtumajärjestely- ja toimitsijatehtävät Taloushallinto Hallinto- ja luottamustehtävät Vaikuttamistyö Tiedottaminen, viestintä, julkaisut Puhelinneuvonta Esiintyminen, ilmaisu, taidetyöt Piha- ja puutarhatyöt Opetus ja koulutus Markkinointi- ja myyntityö Varainhankinta Kampanja- ja projektitehtävät Ruoanvalmistus ja muut keittiötehtävät Rakentaminen, remontointi, kunnostus Internetin kautta työskentely Ruoan jakelu (esim. leipäjonossa) Ryhmän tai kerhon ohjaaminen Tutkimustyö Siistimistehtävät Rekrytointi Vertaistuki ja vertaistoiminta Sovittelu Tukihenkilötoiminta Verkostotyö Kehittämistehtävät Isäntäperheenä toimiminen Kuljetustehtävät, logistiikka Muu Tietotekniset tehtävät En osaa sanoa Tehnyt vapaaehtoistyötä neljän viikon sisällä, n=

24 Millaisia vapaaehtoistehtäviä olette tehnyt edeltävän neljän () viikon aikana? 0 ja 0 Auttaminen Talkootyö Neuvonta Ystävätoiminta Tapahtumajärjestely- ja toimitsijatehtävät Hallinto- ja luottamustehtävät Tiedottaminen, viestintä ja julkaisutoiminta Esiintyminen, ilmaisu, taidetyöt Opetus ja koulutus Varainhankinta Ruoanvalmistus ja muut keittiötehtävät Internetin kautta työskentely Ryhmän tai kerhon ohjaaminen Siistimistehtävät Vertaistuki ja vertaistoiminta Tukihenkilötoiminta Kehittämistehtävät Kuljetustehtävät, logistiikka Tietotekniset tehtävät Tehnyt vapaaehtoistyötä neljän viikon sisällä, n=0 (0) / (0) Hengelliset/ uskonnolliset tehtävät Johtaminen Toimistotehtävät Valmentaminen Taloushallinto Vaikuttamistyö Puhelinneuvonta Piha- ja puutarhatyöt Markkinointi- ja myyntityö Kampanja- ja projektitehtävät Rakentaminen, remontointi, kunnostus Ruoan jakelu (esim. leipäjonossa) Tutkimustyö Rekrytointi Sovittelu Verkostotyö Isäntäperheenä toimiminen Muu En osaa sanoa

25 Millaisia vapaaehtoistehtäviä olette tehnyt edeltävän neljän () viikon aikana? Auttaminen Talkootyö Neuvonta Ystävätoiminta Tapahtumajärjestely- ja toimitsijatehtävät Hallinto- ja luottamustehtävät Tiedottaminen, viestintä ja julkaisutoiminta Esiintyminen, ilmaisu, taidetyöt Opetus ja koulutus Varainhankinta Ruoanvalmistus ja muut keittiötehtävät Internetin kautta työskentely Ryhmän tai kerhon ohjaaminen Siistimistehtävät Vertaistuki ja vertaistoiminta Tukihenkilötoiminta Kehittämistehtävät Kuljetustehtävät, logistiikka Tietotekniset tehtävät Nainen Mies 0 0 Tehnyt vapaaehtoistyötä neljän viikon sisällä, n=0 (nainen) / 7 (mies) Hengelliset/ uskonnolliset tehtävät Johtaminen Toimistotehtävät Valmentaminen Taloushallinto Vaikuttamistyö Puhelinneuvonta Piha- ja puutarhatyöt Markkinointi- ja myyntityö Kampanja- ja projektitehtävät Rakentaminen, remontointi, kunnostus Ruoan jakelu (esim. leipäjonossa) Tutkimustyö Rekrytointi Sovittelu Verkostotyö Isäntäperheenä toimiminen Muu En osaa sanoa Nainen Mies 0 0

26 Mitä mieltä olette seuraavista väittämistä? Täysin samaa mieltä Jokseenkin samaa mieltä Ei samaa eikä eri mieltä Jokseenkin eri mieltä Täysin eri mieltä Keskiarvo Vertaistukea pitäisi saada sairaaloihin ja muuhun terveydenhuoltoon nykyistä enemmän, n=00, OPISKELIJA Mikäli oppilaitokseni antaisi kokeilla vapaaehtoistyötä kouluaikana/osana opintoja, kokeilisin sitä, n= 0, TYÖSSÄ Mikäli työnantajani antaisi kokeilla vapaaehtoistyötä työaikana, kokeilisin sitä, n=0,0 Järjestöjen ja yhteisöjen vapaaehtoisten avulla pyritään hoitamaan ammattilaisten tehtäviä, n=00 7, Vapaaehtoistyöstä on ollut minulle hyötyä työelämässä, n=00 0, Tarvitsen vapaaehtoistyössä ohjaamista ja tukea, n=00,70 Tiedottava ja palveleva vapaaehtoistoiminnan keskus /palvelupiste lähialueellani on/olisi minulle tarpeellinen, n=00 7 0,

27 TEHNYT VAPAAEHTOISTYÖTÄ NELJÄN VIIKON SISÄLLÄ Millaista tekemänne vapaaehtoistyö on ollut ensisijaisesti: PITKÄKESTOISTA/LYHYTKESTOISTA Pitkäkestoista Lyhytkestoista Molempia yhtä paljon SÄÄNNÖLLISTÄ/SATUNNAISTA Säännöllistä Satunnaista Molempia yhtä paljon NETISSÄ/FACE TO FACE Netissä tapahtuvaa Face to face (kasvotusten) Molempia yhtä paljon ORGANISOITUA/ORGANISOIMATONTA Järjestön tai yhteisön organisoimaa Organisoimatonta Molempia yhtä paljon 7 7 Vastaajat, n=

28 Kiitos! Kerromme mielellämme lisää. Juho Rahkonen Tutkimuspäällikkö, yhteiskuntatieteiden tohtori p

Vapaaehtoistyö Suomessa 2010 ja 2015. Kansalaisareena ry (2015,2010) HelsinkiMissio (2015) Kirkkohallitus (2015) Taloustutkimus

Vapaaehtoistyö Suomessa 2010 ja 2015. Kansalaisareena ry (2015,2010) HelsinkiMissio (2015) Kirkkohallitus (2015) Taloustutkimus Vapaaehtoistyö Suomessa 2010 ja 2015 Kansalaisareena ry (2015,2010) HelsinkiMissio (2015) Kirkkohallitus (2015) Taloustutkimus TUTKIMUKSEN TOTEUTUS Tämän tutkimuksen aineiston on kerännyt Taloustutkimus

Lisätiedot

Kansallista ja kansainvälistä verkostoa palveleva vapaaehtoistoiminnan ja vertaistuen informaatio- ja kehittämiskeskus

Kansallista ja kansainvälistä verkostoa palveleva vapaaehtoistoiminnan ja vertaistuen informaatio- ja kehittämiskeskus Kansallista ja kansainvälistä verkostoa palveleva vapaaehtoistoiminnan ja vertaistuen informaatio- ja kehittämiskeskus Vapaaehtoistoiminta = 1. Vapaaehtoista + 2. Palkatonta ja/tai palkkiotonta + 3. Toiselle

Lisätiedot

Vapaaehtoistyö Suomessa 2015 kyselyn vertaistukeen liittyviä tuloksia. Kansalaisareena ry, HelsinkiMissio, Kirkkohallitus Taloustutkimus

Vapaaehtoistyö Suomessa 2015 kyselyn vertaistukeen liittyviä tuloksia. Kansalaisareena ry, HelsinkiMissio, Kirkkohallitus Taloustutkimus Vapaaehtoistyö Suomessa 2015 kyselyn vertaistukeen liittyviä tuloksia Kansalaisareena ry, HelsinkiMissio, Kirkkohallitus Taloustutkimus TUTKIMUKSEN TOTEUTUS Tutkimuksen aineiston on kerännyt Taloustutkimus

Lisätiedot

Aineistonrakenne Telebus vko 38A-38B/2008 (.000) n= % N= % Kaikki Taustatiedot. Elämäntilanne

Aineistonrakenne Telebus vko 38A-38B/2008 (.000) n= % N= % Kaikki Taustatiedot. Elämäntilanne TALOUSTUTKIMUS OY 20080919 09:10:34 TYÖ 2338.21 TAULUKKO 2002 ss N-LUVUT Aineistonrakenne Painottamaton Painotettu (.000) n= % N= % Kaikki 1008 100 4156 100 Taustatiedot Sukupuoli Nainen 505 50 2095 50

Lisätiedot

Kyllä 19 23* 15* 38* 20 15* 14* 18 16* 15* 34* 20* 17* Ei 73 68* 78* 54* 72 77* 78* 75 78* 76 56* Ei osaa sanoa * 9* 10* 8 8

Kyllä 19 23* 15* 38* 20 15* 14* 18 16* 15* 34* 20* 17* Ei 73 68* 78* 54* 72 77* 78* 75 78* 76 56* Ei osaa sanoa * 9* 10* 8 8 TALOUSTUTKIMUS OY 20100820 09:24:15 TYÖ 2533.22 TAULUKKO 7015 np VER % Telebus vko 33A-33B/2010 Kaikki Sukupuoli Ikä Ammatti Ruokakunta nainen mies 15-24 25-34 35-49 50-79 työn toimi eläke muu aikuis lapsi

Lisätiedot

1. Suomeen on parhaillaan rakenteilla viides ydinvoimareaktori. Kannatatteko viidennen reaktorin lisäksi lisäydinvoiman rakentamista Suomeen?

1. Suomeen on parhaillaan rakenteilla viides ydinvoimareaktori. Kannatatteko viidennen reaktorin lisäksi lisäydinvoiman rakentamista Suomeen? TALOUSTUTKIMUS OY 20090219 08:57:12 TYÖ 2408.12 TAULUKKO 7012 ss VER % Kaikki Sukupuoli Ikä Ammatti Ruokakunta nainen mies 15-24 25-34 35-49 50-79 työn toimi eläke muu aikuis lapsi vuotta vuotta vuotta

Lisätiedot

1. Oletteko tyytyväinen vai tyytymätön hallituksen toimintaan yhä vakavammaksi muuttuvan taloustilanteen parantamiseksi?

1. Oletteko tyytyväinen vai tyytymätön hallituksen toimintaan yhä vakavammaksi muuttuvan taloustilanteen parantamiseksi? TALOUSTUTKIMUS OY 20090213 10:39:51 TYÖ 2407.11 TAULUKKO 7014 ss VER % Kaikki Sukupuoli Ikä Ammatti Ruokakunta nainen mies 15-24 25-34 35-49 50-79 työn toimi eläke muu aikuis lapsi vuotta vuotta vuotta

Lisätiedot

Kaikki painottamaton n= Kaikki painotettu (.000) N=

Kaikki painottamaton n= Kaikki painotettu (.000) N= TALOUSTUTKIMUS OY 20130823 07:43:13 TYÖ 000010234.15 TAULUKKO 41017 np VER % Kaikki Sukupuoli Ikä Asuinkunta nainen mies alle 25-34 35-49 50-64 65+ Hel muu Turku/ muu muu 25 vuotta vuotta vuotta vuotta

Lisätiedot

Jos presidentinvaalien toisella kierroksella olisivat vastakkain, niin kumpaa heistä äänestäisitte

Jos presidentinvaalien toisella kierroksella olisivat vastakkain, niin kumpaa heistä äänestäisitte TALOUSTUTKIMUS OY 20120119 08:55:17 TYÖ 2703.13 TAULUKKO 9017 ss VER % Telebus vko 2-3/2012 Kaikki Sukupuoli Ikä Ammatti Ruokakunta nainen mies 18-24 25-34 35-49 50-79 työn toimi eläke muu aikuis lapsi

Lisätiedot

ainen/ seutu Mitä teidän mielestänne Suomen kehitysapumäärärahoille pitäisi tehdä?

ainen/ seutu Mitä teidän mielestänne Suomen kehitysapumäärärahoille pitäisi tehdä? TALOUSTUTKIMUS OY 20110504 09:22:17 TYÖ 2618.11 TAULUKKO 41017 ss VER % Kaikki Sukupuoli Ikä Asuinkunta nainen mies alle 25-34 35-49 50-64 65+ Hel muu Turku/ muu muu 25 vuotta vuotta vuotta vuotta sinki/

Lisätiedot

Vapaaehtoistoiminnan vuoden tutkimus ja nuoret. Vapaaehtoistoiminnan syysmarkkinat 15.9.2011 Reija Salovaara

Vapaaehtoistoiminnan vuoden tutkimus ja nuoret. Vapaaehtoistoiminnan syysmarkkinat 15.9.2011 Reija Salovaara Vapaaehtoistoiminnan vuoden tutkimus ja nuoret Vapaaehtoistoiminnan syysmarkkinat 15.9.2011 Reija Salovaara Tutkimuksen toteutus Tutkimus toteutettiin kaksivaiheisesti seuraavasti: Ensin puhelimitse 1003

Lisätiedot

Oletteko seuraavista presidentin valtaoikeuksiin liittyvistä väittämistä samaa mieltä vai eri mieltä?

Oletteko seuraavista presidentin valtaoikeuksiin liittyvistä väittämistä samaa mieltä vai eri mieltä? TALOUSTUTKIMUS OY 20091217 09:07:49 TYÖ 2451.11 TAULUKKO 17017 ss VER % Telebus vko 50B-51A/2009 Kaikki Sukupuoli Ikä Ammatti Ruokakunta nainen mies 18-24 25-34 35-49 50-79 työn toimi eläke muu aikuis

Lisätiedot

1. Jos seuraavat henkilöt olisivat ehdokkaina seuraavissa presidentinvaaleissa 2012, ketä heistä todennäköisesti äänestäisitte?

1. Jos seuraavat henkilöt olisivat ehdokkaina seuraavissa presidentinvaaleissa 2012, ketä heistä todennäköisesti äänestäisitte? TALOUSTUTKIMUS OY 20110728 08:06:08 TYÖ 2630.11 TAULUKKO 9015 np VER % Telebus vko 27A-30A/2011 Kaikki Sukupuoli Ikä Ammatti Ruokakunta nainen mies 18-24 25-34 35-49 50-79 työn toimi eläke muu aikuis lapsi

Lisätiedot

Onko tämänhetkinen valintanne tammikuun vaaleja ajatellen...

Onko tämänhetkinen valintanne tammikuun vaaleja ajatellen... TALOUSTUTKIMUS OY 20120104 08:56:30 TYÖ 2701.11 TAULUKKO 9018 ss VER % Telebus vko 52A/2011-1A/2012 Kaikki Sukupuoli Ikä Ammatti Ruokakunta nainen mies 18-24 25-34 35-49 50-79 työn toimi eläke muu aikuis

Lisätiedot

1. Valitkaa seuraavista mielestänne KAKSI tärkeintä keinoa valtion talouden tasapainottamiseksi.

1. Valitkaa seuraavista mielestänne KAKSI tärkeintä keinoa valtion talouden tasapainottamiseksi. TALOUSTUTKIMUS OY 20110105 09:12:05 TYÖ 2601.11 TAULUKKO 7018 ss VER % Telebus vko 52A/2010-1A/2011 Kaikki Sukupuoli Ikä Ammatti Ruokakunta nainen mies 15-24 25-34 35-49 50-79 työn toimi eläke muu aikuis

Lisätiedot

Kummasta puolueesta Keskustasta vai Kokoomuksesta tulee pääministeri?

Kummasta puolueesta Keskustasta vai Kokoomuksesta tulee pääministeri? TALOUSTUTKIMUS OY 20090114 14:07:32 TYÖ 2403.12 TAULUKKO 17012 ss VER % Kaikki Sukupuoli Ikä Ammatti Ruokakunta nainen mies 18-24 25-34 35-49 50-79 työn toimi eläke muu aikuis lapsi vuotta vuotta vuotta

Lisätiedot

Onko eurokriisin pahin vaihe mielestäsi jo ohi?

Onko eurokriisin pahin vaihe mielestäsi jo ohi? TALOUSTUTKIMUS OY 20121219 12:27:36 TYÖ 2751.24 TAULUKKO 17015 ss VER % Telebus vko 50Bto-51Ati/2012+paneeli Kaikki Sukupuoli Ikä Ammatti Ruokakunta nainen mies 15-24 25-34 35-49 50-79 työn toimi eläke

Lisätiedot

Suomen ja Hollannin estettyä Bulgarian ja Romanian liittymisen Schengen alueeseen

Suomen ja Hollannin estettyä Bulgarian ja Romanian liittymisen Schengen alueeseen TALOUSTUTKIMUS OY 20111021 09:12:33 TYÖ 2642.12 TAULUKKO 7015 ss VER % Kaikki Sukupuoli Ikä Ammatti Ruokakunta nainen mies 15-24 25-34 35-49 50-79 työn toimi eläke muu aikuis lapsi vuotta vuotta vuotta

Lisätiedot

Vapaaehtoistoiminnan vuoden tutkimus

Vapaaehtoistoiminnan vuoden tutkimus Vapaaehtoistoiminnan vuoden tutkimus 2.7.20 Otantatutkimus Oy Toteutettu RAY:n tuella Tutkimuksen toteutus Tutkimus toteutettiin kaksivaiheisesti seuraavasti: Ensin puhelimitse 003 vastaajalta kysyttiin

Lisätiedot

Kyllä 87 85* 88* 91* 92* 88 82* 86 89* 82* 93* 85* 91* Ei 10 11 9 7* 7* 10 13* 11 10 13* 4* 12* 8* Ei osaa sanoa 3 3* 2* 2 1* 2* 4* 3 2* 5* 2 4* 1*

Kyllä 87 85* 88* 91* 92* 88 82* 86 89* 82* 93* 85* 91* Ei 10 11 9 7* 7* 10 13* 11 10 13* 4* 12* 8* Ei osaa sanoa 3 3* 2* 2 1* 2* 4* 3 2* 5* 2 4* 1* TALOUSTUTKIMUS OY 20120330 09:43:06 TYÖ 2713.12 TAULUKKO 7015 ss VER % Kaikki Sukupuoli Ikä Ammatti Ruokakunta nainen mies 15-24 25-34 35-49 50-79 työn toimi eläke muu aikuis lapsi vuotta vuotta vuotta

Lisätiedot

18-79 vuotiaat Painottamaton n= 2399 149 1134 601 212 337 327 1029 136 Painotettu (.000) N= 3976 250 1874 987 349 563 531 1695 228

18-79 vuotiaat Painottamaton n= 2399 149 1134 601 212 337 327 1029 136 Painotettu (.000) N= 3976 250 1874 987 349 563 531 1695 228 TALOUSTUTKIMUS OY 20100518 09:09:07 TYÖ 2519.14 TAULUKKO 9017 ss VER % Telebus vko 17A-19A/2010 Kaikki Sukupuoli Ikä Ammatti Ruokakunta nainen mies 18-24 25-34 35-49 50-79 työn toimi eläke muu aikuis lapsi

Lisätiedot

VASL SDP KESK KOK Vihreä RKP KD Perus muu ei Liitto suoma osaa

VASL SDP KESK KOK Vihreä RKP KD Perus muu ei Liitto suoma osaa TALOUSTUTKIMUS OY 20120119 09:05:52 TYÖ 2703.13 TAULUKKO 9015 ss VER % Kaikki Sukupuoli Ikä Ammatti Ruokakunta nainen mies 18-24 25-34 35-49 50-79 työn toimi eläke muu aikuis lapsi vuotta vuotta vuotta

Lisätiedot

Seuraavat henkilöt ovat ehdokkaina seuraavissa presidentinvaaleissa 2012, ketä heistä todennäköisesti äänestätte?

Seuraavat henkilöt ovat ehdokkaina seuraavissa presidentinvaaleissa 2012, ketä heistä todennäköisesti äänestätte? TALOUSTUTKIMUS OY 20120104 09:02:34 TYÖ 2701.12 TAULUKKO 9015 ss VER % Kaikki Sukupuoli Ikä Ammatti Ruokakunta nainen mies 18-24 25-34 35-49 50-79 työn toimi eläke muu aikuis lapsi vuotta vuotta vuotta

Lisätiedot

ainen/ seutu Mitä mieltä olette ulkomaalaistaustaisten henkilöiden määrästä Suomessa? Onko heitä...

ainen/ seutu Mitä mieltä olette ulkomaalaistaustaisten henkilöiden määrästä Suomessa? Onko heitä... TALOUSTUTKIMUS OY 20130801 08:20:10 TYÖ 000010231.11 TAULUKKO 41015 np VER % Kaikki Sukupuoli Ikä Asuinkunta nainen mies alle 25-34 35-49 50-64 65+ Hel muu Turku/ muu muu 25 vuotta vuotta vuotta vuotta

Lisätiedot

Kaikki painottamaton n= 1000 17 251 98 136 53 16 13 136 227 45 Kaikki painotettu (.000) N= 4244 61 1031 412 603 245 67 81 573 946 192

Kaikki painottamaton n= 1000 17 251 98 136 53 16 13 136 227 45 Kaikki painotettu (.000) N= 4244 61 1031 412 603 245 67 81 573 946 192 TALOUSTUTKIMUS OY 20131009 08:22:28 TYÖ 000010241.12 TAULUKKO 41016 ss VER % Kaikki Sukupuoli Ikä Asuinkunta nainen mies alle 25-34 35-49 50-64 65+ Hel muu Turku/ muu muu 25 vuotta vuotta vuotta vuotta

Lisätiedot

Kotimaisen mediatarjonnan merkitys suomalaisille 2013

Kotimaisen mediatarjonnan merkitys suomalaisille 2013 Kotimaisen mediatarjonnan merkitys suomalaisille 2013 3 19.11.2013 28.11.2013 1. Johdanto Tutkimuksen tavoitteet ja kohderyhmä Tutkimuksen tavoitteena oli selvittää suomalaisten mielipiteitä kotimaisesta

Lisätiedot

ainen/ seutu Ilmastonmuutoksen torjuminen ei ole tärkeää. 5 3* 7* 4 4 5 5 4 5 3-3* 6* Ei osaa sanoa 2 2 2 2 1 1* 3 5* 1* - 2 3* 3

ainen/ seutu Ilmastonmuutoksen torjuminen ei ole tärkeää. 5 3* 7* 4 4 5 5 4 5 3-3* 6* Ei osaa sanoa 2 2 2 2 1 1* 3 5* 1* - 2 3* 3 TALOUSTUTKIMUS OY 20140417 09:27:54 TYÖ 000012060.11 TAULUKKO 41015 np VER % Kaikki Sukupuoli Ikä Asuinkunta nainen mies alle 25-34 35-49 50-64 65+ Hel muu Turku/ muu muu 25 vuotta vuotta vuotta vuotta

Lisätiedot

ainen/ seutu Haluaisin, että Suomen eurossa pysymisestä ja sen ehdoista järjestetään kansanäänestys

ainen/ seutu Haluaisin, että Suomen eurossa pysymisestä ja sen ehdoista järjestetään kansanäänestys TALOUSTUTKIMUS OY 20140425 09:29:36 TYÖ 000012062.15 TAULUKKO 41015 ss VER % Telebus vko 16Ake-17A/2014 +paneeli Kaikki Sukupuoli Ikä Asuinkunta nainen mies alle 25-34 35-49 50-64 65+ Hel muu Turku/ muu

Lisätiedot

Vauraimpien kehitysmaiden kuten Kiinan ja Brasilian on heti rajoitettava päästöjensä kasvua. 35 32* 37* 28* 35 32 38* 38* 31* 41* 42* 38* 30*

Vauraimpien kehitysmaiden kuten Kiinan ja Brasilian on heti rajoitettava päästöjensä kasvua. 35 32* 37* 28* 35 32 38* 38* 31* 41* 42* 38* 30* TALOUSTUTKIMUS OY 20101210 09:01:11 TYÖ 2549.11 TAULUKKO 21015 ss VER % Telebus vko 48B-49A/2010 Kaikki Sukupuoli Ikä Ammatti/asema nainen mies alle 25-34 35-49 50-64 65+ työn asian yrit eläke koti 25

Lisätiedot

ainen/ seutu En hyväksy lasten ruumiillista kurittamista missään tilanteessa 56 67* 45* 53 48* 62* 58 53 61* 61 54 55 54*

ainen/ seutu En hyväksy lasten ruumiillista kurittamista missään tilanteessa 56 67* 45* 53 48* 62* 58 53 61* 61 54 55 54* TALOUSTUTKIMUS OY 20130605 08:27:30 TYÖ 000010223.11 TAULUKKO 41015 ss VER % Kaikki Sukupuoli Ikä Asuinkunta nainen mies alle 25-34 35-49 50-64 65+ Hel muu Turku/ muu muu 25 vuotta vuotta vuotta vuotta

Lisätiedot

ainen/ seutu Minkä seuraavista aiotte valita seuraavaksi matkapuhelimeksenne?

ainen/ seutu Minkä seuraavista aiotte valita seuraavaksi matkapuhelimeksenne? TALOUSTUTKIMUS OY 20130704 09:23:54 TYÖ 000010227.12 TAULUKKO 41015 ss VER % Kaikki Sukupuoli Ikä Asuinkunta nainen mies alle 25-34 35-49 50-64 65+ Hel muu Turku/ muu muu 25 vuotta vuotta vuotta vuotta

Lisätiedot

VASL SDP KESK KOK Vihreä RKP KD Perus muu ei Liitto suoma osaa

VASL SDP KESK KOK Vihreä RKP KD Perus muu ei Liitto suoma osaa TALOUSTUTKIMUS OY 20101222 13:18:38 TYÖ 2551.25 TAULUKKO 16015 ss VER % Kaikki Sukupuoli Ikä Ammatti Ruokakunta nainen mies 15-24 25-34 35-49 50-79 työn toimi eläke muu aikuis lapsi vuotta vuotta vuotta

Lisätiedot

18-79 vuotiaat Painottamaton n= 2399 149 1134 601 212 337 327 1029 136 Painotettu (.000) N= 3976 250 1874 987 349 563 531 1695 228

18-79 vuotiaat Painottamaton n= 2399 149 1134 601 212 337 327 1029 136 Painotettu (.000) N= 3976 250 1874 987 349 563 531 1695 228 TALOUSTUTKIMUS OY 20100518 09:08:37 TYÖ 2519.14 TAULUKKO 9016 ss VER % Telebus vko 17A-19A/2010 Kaikki Sukupuoli Ikä Ammatti Ruokakunta nainen mies 18-24 25-34 35-49 50-79 työn toimi eläke muu aikuis lapsi

Lisätiedot

KALLIOLAN SETLEMENTTI VAPAAEHTOISTYÖ Tuhat Suomalaista / Maaliskuu Tuhat Suomalaista Kalliolan Setlementti 3/2019

KALLIOLAN SETLEMENTTI VAPAAEHTOISTYÖ Tuhat Suomalaista / Maaliskuu Tuhat Suomalaista Kalliolan Setlementti 3/2019 KALLIOLAN SETLEMENTTI VAPAAEHTOISTYÖ Tuhat Suomalaista / Maaliskuu 1 Tutkimuksen toteutus IROResearch Oy:n Tuhat suomalaista -tutkimuksen tiedonkeruu tehtiin internetissä IROResearch Oy:n valtakunnalliseen

Lisätiedot

ainen/ seutu Mitä sosiaalisen median yhteisöpalveluita käytätte?

ainen/ seutu Mitä sosiaalisen median yhteisöpalveluita käytätte? TALOUSTUTKIMUS OY 20141211 09:17:24 TYÖ 000012171.11 TAULUKKO 41015 ss VER % Kaikki Sukupuoli Ikä Asuinkunta nainen mies alle 25-34 35-49 50-64 65+ Hel muu Turku/ muu muu 25 vuotta vuotta vuotta vuotta

Lisätiedot

www.vapaaehtoiseksi.fi / www.blifrivillig.fi sivusto Toinen luonnos hakukriteereiksi

www.vapaaehtoiseksi.fi / www.blifrivillig.fi sivusto Toinen luonnos hakukriteereiksi www.vapaaehtoiseksi.fi / www.blifrivillig.fi sivusto Toinen luonnos hakukriteereiksi Helsingissä 3.4.2009 A. Avoinna olevan vapaaehtoistyöpaikan tarjoaja täyttää seuraavat tiedot Tehtävän nimi Lyhyt tehtävän

Lisätiedot

ainen/ seutu Uskoo 7 6* 9* 9* 8 6 7 7 5* 2* 9 11* 7 Ei usko 92 93* 91* 91 92 93 92 93 95* 98* 91 89* 92 Ei osaa sanoa 0 1 0 - - 0 1* 0 - - - - 1

ainen/ seutu Uskoo 7 6* 9* 9* 8 6 7 7 5* 2* 9 11* 7 Ei usko 92 93* 91* 91 92 93 92 93 95* 98* 91 89* 92 Ei osaa sanoa 0 1 0 - - 0 1* 0 - - - - 1 TALOUSTUTKIMUS OY 20130927 09:25:43 TYÖ 000010239.13 TAULUKKO 41019 ss VER % Kaikki Sukupuoli Ikä Asuinkunta nainen mies alle 25-34 35-49 50-64 65+ Hel muu Turku/ muu muu 25 vuotta vuotta vuotta vuotta

Lisätiedot

ainen/ seutu Mitä mieltä olette arviosta, että Suomi ei enää olisi liittoutumaton maa?

ainen/ seutu Mitä mieltä olette arviosta, että Suomi ei enää olisi liittoutumaton maa? TALOUSTUTKIMUS OY 20130612 08:44:19 TYÖ 000010224.11 TAULUKKO 41015 ss VER % Kaikki Sukupuoli Ikä Asuinkunta nainen mies alle 25-34 35-49 50-64 65+ Hel muu Turku/ muu muu 25 vuotta vuotta vuotta vuotta

Lisätiedot

Työntekijöiden näkemyksiä työhyvinvoinnin kehittämisestä ja yhteistoiminnasta työpaikoilla. Toimihenkilökeskusjärjestö STTK 8.2.

Työntekijöiden näkemyksiä työhyvinvoinnin kehittämisestä ja yhteistoiminnasta työpaikoilla. Toimihenkilökeskusjärjestö STTK 8.2. Työntekijöiden näkemyksiä työhyvinvoinnin kehittämisestä ja yhteistoiminnasta työpaikoilla Toimihenkilökeskusjärjestö STTK 8.2.2017 Tutkimuksen taustaa Aula Research Oy toteutti STTK:n toimeksiannosta

Lisätiedot

1. Kuka seuraavista sopisi mielestänne parhaiten kannattamanne puolueen omaksi presidenttiehdokkaaksi seuraavissa presidentinvaaleissa?

1. Kuka seuraavista sopisi mielestänne parhaiten kannattamanne puolueen omaksi presidenttiehdokkaaksi seuraavissa presidentinvaaleissa? TALOUSTUTKIMUS OY 20110630 11:50:11 TYÖ 2624.14 TAULUKKO 9025 ss VER % Telebus vko 22Ati-24B/2011 Kaikki Sukupuoli Ikä Ammatti Ruokakunta nainen mies 18-24 25-34 35-49 50-79 työn toimi eläke muu aikuis

Lisätiedot

Kysely työelämätaitojen opettamisesta ja työhön perehdyttämisestä STTK /14/2018 Luottamuksellinen 1

Kysely työelämätaitojen opettamisesta ja työhön perehdyttämisestä STTK /14/2018 Luottamuksellinen 1 Kysely työelämätaitojen opettamisesta ja työhön perehdyttämisestä STTK 2018 3/14/2018 Luottamuksellinen 1 Taustaa selvityksestä Aula Research Oy toteutti STTK:n toimeksiannosta kansalaistutkimuksen18 29

Lisätiedot

ainen/ seutu 1. Miten arvioitte uusien ministerien pätevyyttä tehtäviinsä? Petteri Orpo

ainen/ seutu 1. Miten arvioitte uusien ministerien pätevyyttä tehtäviinsä? Petteri Orpo TALOUSTUTKIMUS OY 20140710 08:55:06 TYÖ 000012143.11 TAULUKKO 41017 ss VER % Kaikki Sukupuoli Ikä Asuinkunta nainen mies alle 25-34 35-49 50-64 65+ Hel muu Turku/ muu muu 25 vuotta vuotta vuotta vuotta

Lisätiedot

Eloisa ikä -ohjelman kyselytutkimus

Eloisa ikä -ohjelman kyselytutkimus Eloisa ikä -ohjelman kyselytutkimus..0 Juho Rahkonen/Marko Mäkinen 1 Tutkimuksen toteutus Täm tutkimuksen on tehnyt Vanhustyön keskusliiton toimeksiannosta Taloustutkimus Oy. Aineisto on kerätty Taloustutkimuksen

Lisätiedot

ainen/ seutu Seuraavaksi luettelen erilaisia tapoja, joilla ihminen voi rikastua. Vastatkaa jokaiseen kohtaan asteikolla...

ainen/ seutu Seuraavaksi luettelen erilaisia tapoja, joilla ihminen voi rikastua. Vastatkaa jokaiseen kohtaan asteikolla... TALOUSTUTKIMUS OY 20131101 10:16:40 TYÖ 000010244.11 TAULUKKO 41017 ss VER % Kaikki Sukupuoli Ikä Asuinkunta nainen mies alle 25-34 35-49 50-64 65+ Hel muu Turku/ muu muu 25 vuotta vuotta vuotta vuotta

Lisätiedot

ainen/ seutu Kannatatteko tällaista avioliittolakia?

ainen/ seutu Kannatatteko tällaista avioliittolakia? TALOUSTUTKIMUS OY 20140312 08:33:24 TYÖ 000012050.11 TAULUKKO 41015 ss VER % Kaikki Sukupuoli Ikä Asuinkunta nainen mies alle 25-34 35-49 50-64 65+ Hel muu Turku/ muu muu 25 vuotta vuotta vuotta vuotta

Lisätiedot

ainen/ seutu Kannatatteko tällaista avioliittolakia?

ainen/ seutu Kannatatteko tällaista avioliittolakia? TALOUSTUTKIMUS OY 20130913 08:54:35 TYÖ 000010237.13 TAULUKKO 41017 ss VER % Kaikki Sukupuoli Ikä Asuinkunta nainen mies alle 25-34 35-49 50-64 65+ Hel muu Turku/ muu muu 25 vuotta vuotta vuotta vuotta

Lisätiedot

Onko tämänhetkinen ehdokasvalintanne presidentinvaalissa...

Onko tämänhetkinen ehdokasvalintanne presidentinvaalissa... TALOUSTUTKIMUS OY 20120119 08:54:07 TYÖ 2703.13 TAULUKKO 9020 ss VER % Telebus vko 2-3/2012 Kaikki Sukupuoli Ikä Ammatti Ruokakunta nainen mies 18-24 25-34 35-49 50-79 työn toimi eläke muu aikuis lapsi

Lisätiedot

ainen/ seutu Miten euromaiden velkakriisi olisi Teidän mielestänne parasta hoitaa?

ainen/ seutu Miten euromaiden velkakriisi olisi Teidän mielestänne parasta hoitaa? TALOUSTUTKIMUS OY 20130927 09:25:31 TYÖ 000010239.13 TAULUKKO 41018 ss VER % Kaikki Sukupuoli Ikä Asuinkunta nainen mies alle 25-34 35-49 50-64 65+ Hel muu Turku/ muu muu 25 vuotta vuotta vuotta vuotta

Lisätiedot

Tutkimusraportti VAATELAHJOITTAJATUTKIMUS 2017

Tutkimusraportti VAATELAHJOITTAJATUTKIMUS 2017 Tutkimusraportti VAATELAHJOITTAJATUTKIMUS 201 UFF, SPR ja Fida Katja Mikkonen Tutkimuksen toteutus! Taloustutkimus on toteuttanut tämän tutkimuksen UFF:n, SPR:n ja Fidan toimeksiannosta.! Tutkimuksen tarkoituksena

Lisätiedot

Tuhat Suomalaista -tutkimus Apteekkariliitto, Lääkäriliitto ja Lääketietokeskus Syyskuu 2017

Tuhat Suomalaista -tutkimus Apteekkariliitto, Lääkäriliitto ja Lääketietokeskus Syyskuu 2017 Tuhat suomalaista /1 Tuhat Suomalaista -tutkimus Apteekkariliitto, Lääkäriliitto ja Lääketietokeskus Syyskuu 1 SFS ISO Sertifioitu Tutkimuksen toteutus Tuhat suomalaista /1 IROResearch Oy:n Tuhat suomalaista

Lisätiedot

Vapaaehtoiset ja perheet - neuvoja, apua, tukea Petri Paju

Vapaaehtoiset ja perheet - neuvoja, apua, tukea Petri Paju Vapaaehtoiset ja perheet - neuvoja, apua, tukea Petri Paju Emma & Elias Tuhti-ryhmän kysely Tavoitteena kerätä keskitetysti raportointiin tarvittavat tiedot vapaaehtoisilta Kerätä aineisto, joka tarjoaa

Lisätiedot

Kotimaisen median arvostus

Kotimaisen median arvostus 5 Kotimaisen median arvostus Mediapäivä 1..201 Tutkimuksen toteutus IROResearch Oy:n Tuhat suomalaista -tutkimus tehtiin internetissä IROResearch Oy:n valtakunnalliseen kuluttajapaneeliin. Tutkimuksen

Lisätiedot

1. Hallitus aikoo tehdä muutoksia yleiseen eläkejärjestelmään. Minkälaisen muutoksen hallitus aikoo eläkejärjestelmään tehdä?

1. Hallitus aikoo tehdä muutoksia yleiseen eläkejärjestelmään. Minkälaisen muutoksen hallitus aikoo eläkejärjestelmään tehdä? TALOUSTUTKIMUS OY 20090303 08:56:10 TYÖ 2410.11 TAULUKKO 7012 np VER % Kaikki Sukupuoli Ikä Ammatti Ruokakunta nainen mies 15-24 25-34 35-49 50-79 työn toimi eläke muu aikuis lapsi vuotta vuotta vuotta

Lisätiedot

Tuhat Suomalaista -tutkimus Hallituksen apteekkilinjaukset, Toukokuu SFS ISO20252 Sertifioitu

Tuhat Suomalaista -tutkimus Hallituksen apteekkilinjaukset, Toukokuu SFS ISO20252 Sertifioitu Tuhat Suomalaista -tutkimus Hallituksen apteekkilinjaukset, Toukokuu 1 SFS ISO Sertifioitu Tutkimuksen toteutus Tuhat suomalaista /1 IROResearch Oy:n Tuhat suomalaista -tutkimuksen tiedonkeruu tehtiin

Lisätiedot

Henkilöauton käyttöä on vähennetty

Henkilöauton käyttöä on vähennetty TALOUSTUTKIMUS OY 20080516 08:15:12 TYÖ 9187.00 TAULUKKO 20020 ca VER % Omnibus toukokuu I 2008 Kaikki Sukupuoli Ikäryhmä Talous on Talouden bruttotulot Ilmastonmuutos nainen mies 15-24 25-34 35-49 50-64

Lisätiedot

Taustamateriaali: Nuorille tärkeintä kesätyössä ovat palkka, työkokemus ja työkaverit

Taustamateriaali: Nuorille tärkeintä kesätyössä ovat palkka, työkokemus ja työkaverit SUOMALAISEN TYÖN LIITTO Taustamateriaali: Nuorille tärkeintä kesätyössä ovat palkka, työkokemus ja työkaverit Suomalaisen Työn Liiton tutkimukset Nuoret, työ ja kuluttaminen 2019 ja Nuoret ja työelämä

Lisätiedot

Tuhat Suomalaista Apteekkariliitto Maaliskuu SFS ISO20252 Sertifioitu

Tuhat Suomalaista Apteekkariliitto Maaliskuu SFS ISO20252 Sertifioitu Tuhat Suomalaista Apteekkariliitto Maaliskuu SFS ISO22 Sertifioitu Tutkimuksen toteutus Tuhat suomalaista / IRO Research Oy:n Tuhat suomalaista tutkimuksen tiedonkeruu tehtiin internetissä IROResearch

Lisätiedot

Tuhat Suomalaista Suomen Yrittäjät Joulukuu SFS ISO20252 Sertifioitu

Tuhat Suomalaista Suomen Yrittäjät Joulukuu SFS ISO20252 Sertifioitu Tuhat Suomalaista Suomen Yrittäjät Joulukuu 16 SFS ISO252 Sertifioitu Tutkimuksen toteutus Tuhat suomalaista /16 IRO Research Oy:n Tuhat suomalaista tutkimuksen tiedonkeruu tehtiin internetissä IROResearch

Lisätiedot

Tuhat suomalaista Apteekkariliitto

Tuhat suomalaista Apteekkariliitto Tuhat suomalaista /0 Tuhat suomalaista Apteekkariliitto Syyskuu 0 Tutkimuksen toteutus Tuhat suomalaista /0 IRO Research Oy:n Tuhat suomalaista -tutkimus tehtiin internetissä IROResearch Oy:n valtakunnalliseen

Lisätiedot

Kansalaistutkimus viikkotyöajoista STTK

Kansalaistutkimus viikkotyöajoista STTK Kansalaistutkimus viikkotyöajoista STTK Kaikki vastaajat, n=1177 Ikäryhmät Alle 35-vuotiaat, n=211 35-50 vuotiaat, n=427 51-65-vuotiaat, n=414 Sukupuoli Naiset, n=746 Miehet, n=422 Ammattiasema Työntekijä,

Lisätiedot

TALOUSTUTKIMUS OY TYÖNTEKIJÖIDEN N=1010

TALOUSTUTKIMUS OY TYÖNTEKIJÖIDEN N=1010 TALOUSTUTKIMUS OY 8. 1.10.01 10 01 TYÖNTEKIJÖIDEN OIKEUS KOULUTUKSEEN N=1010 Tiedättekö, että raamisopimuksessa sovittiin työntekijöiden oikeudesta kolmeen koulutuspäivään vuodessa? (%) Kaikki 5 En Kyllä

Lisätiedot

Työntekijöiden näkemyksiä työhyvinvoinnin kehittämisestä ja yhteistoiminnasta työpaikoilla. Toimihenkilökeskusjärjestö STTK 14.2.

Työntekijöiden näkemyksiä työhyvinvoinnin kehittämisestä ja yhteistoiminnasta työpaikoilla. Toimihenkilökeskusjärjestö STTK 14.2. Työntekijöiden näkemyksiä työhyvinvoinnin kehittämisestä ja yhteistoiminnasta työpaikoilla Toimihenkilökeskusjärjestö STTK 14.2.2017 Tutkimuksen taustaa Aula Research Oy toteutti STTK:n toimeksiannosta

Lisätiedot

HOIVAPALVELUT. Tuhat Suomalaista maaliskuu Sylva Vahtera / IROResearch Oy

HOIVAPALVELUT. Tuhat Suomalaista maaliskuu Sylva Vahtera / IROResearch Oy HOIVAPALVELUT Tuhat Suomalaista maaliskuu 019 Sylva Vahtera / IROResearch Oy Tutkimuksen toteutus IROResearch Oy:n Tuhat suomalaista -tutkimuksen tiedonkeruu tehtiin internetissä IROResearch Oy:n valtakunnalliseen

Lisätiedot

Greenpeace Jäämeren suojelu ja Greenpeace vangit. Taloustutkimus Oy. Lokakuu / vko 44 A+B 2013

Greenpeace Jäämeren suojelu ja Greenpeace vangit. Taloustutkimus Oy. Lokakuu / vko 44 A+B 2013 Greenpeace Jäämeren suojelu ja Greenpeace vangit Taloustutkimus Oy Lokakuu / vko 44 A+B 2013 Anne Kosonen 1.11.2013 Greenpeace / Pohjoisen jäämeren suojelu ja Greenpeace vangit TUTKIMUKSEN TEKNINEN TOTEUTUS

Lisätiedot

GREENPEACE Tutkimus ydinvoimasta ja eduskuntavaaleista. Taloustutkimus Oy. Kesäkuu 2010

GREENPEACE Tutkimus ydinvoimasta ja eduskuntavaaleista. Taloustutkimus Oy. Kesäkuu 2010 GREENPEACE Tutkimus ydinvoimasta ja eduskuntavaaleista Taloustutkimus Oy Kesäkuu 2010 Risto Nikunlaakso 2.6.2010 TUTKIMUKSEN TEKNINEN TOTEUTUS TELEBUS VIIKKO 21A - 22A / 2010 Tämän tutkimuksen on tehnyt

Lisätiedot

Tuhat suomalaista. Sinebrychoff - Sauna ja olut Helmikuu 2014

Tuhat suomalaista. Sinebrychoff - Sauna ja olut Helmikuu 2014 Tuhat suomalaista Sinebrychoff - Sauna ja olut Helmikuu 0 Tutkimuksen toteutus IRO Research Oy:n Tuhat suomalaista -tutkimus tehtiin internetissä IROResearch Oy:n valtakunnallisessa Kuluttajapaneelissa,

Lisätiedot

Julkisten palvelujen tuotannon yksityistäminen. Kansalaisnäkemyksiä Palkansaajajärjestö Pardia

Julkisten palvelujen tuotannon yksityistäminen. Kansalaisnäkemyksiä Palkansaajajärjestö Pardia Julkisten palvelujen tuotannon yksityistäminen Kansalaisnäkemyksiä Palkansaajajärjestö Pardia 21.11.2016 Suhtautuminen julkisten palvelujen tuotannon yksityistämiseen Suomen hallitus on toteuttamassa monia

Lisätiedot

Taustamateriaali: Vastuullisuus ohjaa kuluttamista entistä voimakkaammin

Taustamateriaali: Vastuullisuus ohjaa kuluttamista entistä voimakkaammin Onhan siinä Avainlippu-kampanja Taustamateriaali: Vastuullisuus ohjaa kuluttamista entistä voimakkaammin Suomalaisen Työn Liiton tutkimus Nuoret, työ ja kuluttaminen 201 Tutkimusten toteutus Osana Onhan

Lisätiedot

Tuhat Suomalaista Mainonnan neuvottelukunta Joulukuu SFS ISO20252 Sertifioitu

Tuhat Suomalaista Mainonnan neuvottelukunta Joulukuu SFS ISO20252 Sertifioitu Tuhat Suomalaista Mainonnan neuvottelukunta Joulukuu 1 SFS ISO22 Sertifioitu Tutkimuksen toteutus Tuhat suomalaista 12/1 IRO Research Oy:n Tuhat suomalaista tutkimuksen tiedonkeruu tehtiin internetissä

Lisätiedot

Oikeusturvavakuutuksen tunnettuus

Oikeusturvavakuutuksen tunnettuus Suomen Lakimiesliitto ry Oikeusturvavakuutuksen tunnettuus Helmikuu 201 Taloustutkimus Oy Anne Kosonen 1 Johdanto 1/2 Taloustutkimus Oy on toteuttanut tämän tutkimuksen Suomen Lakimiesliitto ry:n toimeksiannosta.

Lisätiedot

Kansallista ja kansainvälistä verkostoa palveleva vapaaehtoistoiminnan ja vertaistuen informaatio- ja kehittämiskeskus

Kansallista ja kansainvälistä verkostoa palveleva vapaaehtoistoiminnan ja vertaistuen informaatio- ja kehittämiskeskus Kansallista ja kansainvälistä verkostoa palveleva vapaaehtoistoiminnan ja vertaistuen informaatio- ja kehittämiskeskus Toimijat yhteisessä työssä Valtakunnallinen kehittämiskeskus Kansalaisareena ry Alueelliset

Lisätiedot

Siilinjärven kunta. Asukaskysely

Siilinjärven kunta. Asukaskysely Siilinjärven kunta Asukaskysely 01 5.1.01 Sisältö Tutkimuksen toteutus Huomioita tutkimuksesta Vastaajarakenne 5 Kokonaistyytyväisyys Siilinjärveen Suositteluhalukkuus 8 Tyytyväisyys kunnan palveluihin

Lisätiedot

SUOMALAISTEN ENERGIA-ASENTEET 2018 Energiateollisuus ry Marraskuu Suomalaisten energia-asenteet 2018

SUOMALAISTEN ENERGIA-ASENTEET 2018 Energiateollisuus ry Marraskuu Suomalaisten energia-asenteet 2018 SUOMALAISTEN ENERGIA-ASENTEET Energiateollisuus ry Marraskuu Suomalaisten energia-asenteet Tutkimuksen taustat ja toteutus Raportissa esiteltävä tutkimus on osa Suomalaisten energia-asenteet -seurantatutkimusta

Lisätiedot

TUTKIMUSRAPORTTI. Ikäsyrjintä työelämässä

TUTKIMUSRAPORTTI. Ikäsyrjintä työelämässä TUTKIMUSRAPORTTI Kyselyn toteutus Tämän kyselyn toteutti EK:n toimeksiannosta Taloustutkimus Oy. Kysely kohdistettiin työikäiseen väestöön (18 vuotiaat), ja siihen vastasi 2128 henkilöä 11. 1. tammikuuta

Lisätiedot

Kaikki painottamaton n= 1008 13 296 96 129 47 23 13 137 219 31 Kaikki painotettu (.000) N= 4227 58 1197 398 553 192 86 68 590 935 132

Kaikki painottamaton n= 1008 13 296 96 129 47 23 13 137 219 31 Kaikki painotettu (.000) N= 4227 58 1197 398 553 192 86 68 590 935 132 TALOUSTUTKIMUS OY 20120907 09:20:11 TYÖ 2736.11 TAULUKKO 41018 ss VER % Kaikki Sukupuoli Ikä Asuinkunta nainen mies alle 25-34 35-49 50-64 65+ Hel muu Turku/ muu muu 25 vuotta vuotta vuotta vuotta sinki/

Lisätiedot

Fonecta. Sivustolla kävijöiden profiilikuvaus Elokuu 2013. Nettisivuston profiilitutkimus Fonecta.fi

Fonecta. Sivustolla kävijöiden profiilikuvaus Elokuu 2013. Nettisivuston profiilitutkimus Fonecta.fi Fonecta Sivustolla kävijöiden profiilikuvaus Elokuu 03 Fonecta.fi-sivustolla kävijä Olen 5-vuotias nainen. Asun kaksin puolisoni kanssa Etelä- Suomessa pienemmällä paikkakunnalla. Käyn Fonectan sivustolla

Lisätiedot

JÄRJESTÖT, PERHEET JA VAPAAEHTOISTOIMINTA

JÄRJESTÖT, PERHEET JA VAPAAEHTOISTOIMINTA JÄRJESTÖT, PERHEET JA VAPAAEHTOISTOIMINTA Emma & Elias -avustusohjelman tutkimuksen taustoittava väliraportti Petri Paju Tutkija, Lastensuojelun Keskusliitto Emma & Elias -ohjelma 2016 1 / 28 Emma & Elias

Lisätiedot

Helsinkiläisten mielipiteitä energiantuotannon tulevaisuuden linjauksista. Syyskuu 2015. Jaakko Hyry TNS

Helsinkiläisten mielipiteitä energiantuotannon tulevaisuuden linjauksista. Syyskuu 2015. Jaakko Hyry TNS Helsinkiläisten mielipiteitä energiantuotannon tulevaisuuden linjauksista Syyskuu 2015 TNS Tutkimuksen toteuttaminen TNS Gallup Oy kartoitti Greenpeacin toimeksiannosta tällä kyselyllä helsinkiläisten

Lisätiedot

Kansalaistutkimus verotuksesta STTK /18/2017 Luottamuksellinen 1

Kansalaistutkimus verotuksesta STTK /18/2017 Luottamuksellinen 1 Kansalaistutkimus verotuksesta STTK 18.8.2017 8/18/2017 Luottamuksellinen 1 Taustaa selvityksestä Aula Research Oy toteutti STTK:n toimeksiannosta kansalaistutkimuksen työikäisten (18-64-vuotiaiden) parissa

Lisätiedot

Kansalaisten käsityksiä taiteesta osana arkiympäristöä ja julkisia tiloja TNS 2014

Kansalaisten käsityksiä taiteesta osana arkiympäristöä ja julkisia tiloja TNS 2014 RIGHT MA Kansalaisten käsityksiä taiteesta osana arkiympäristöä ja julkisia tiloja A TNS 0 RIGHT MA Tutkimuksen toteuttaminen ja sisältö Kysely toteutettiin osana TNS Gallup Oy:n puhelinomnibustutkimusta.

Lisätiedot

YRITTÄJYYSILMAPUNTARI 2011 SUOMALAISEN TYÖN LIITTO SUOMEN YRITTÄJÄT

YRITTÄJYYSILMAPUNTARI 2011 SUOMALAISEN TYÖN LIITTO SUOMEN YRITTÄJÄT YRITTÄJYYSILMAPUNTARI 011 SUOMALAISEN TYÖN LIITTO SUOMEN YRITTÄJÄT Markus Mervola 0..011 Tutkimusraportti JOHDANTO 1. JOHDANTO Tämän tutkimuksen avulla on pyritty selvittämään, mitä mieltä suomalaiset

Lisätiedot

Turvallisuus- ja kemikaalivirasto (Tukes) Kemikaaliturvallisuus -tutkimus vko 18 ja 19 / 2014 Taloustutkimus Oy / Anne Kosonen 9.5.

Turvallisuus- ja kemikaalivirasto (Tukes) Kemikaaliturvallisuus -tutkimus vko 18 ja 19 / 2014 Taloustutkimus Oy / Anne Kosonen 9.5. Turvallisuus- ja kemikaalivirasto (Tukes) Kemikaaliturvallisuus -tutkimus vko ja 9 / 4 Taloustutkimus Oy / Anne Kosonen 9.5.4 JOHDANTO T7,T7 Tukes / Kemikaaliturvallisuus vko ja 9 Taloustutkimus Oy on

Lisätiedot

Kouluttajapankki. 1. Kouluttajan nimi. 2. Oppiarvo, ammatti, asiantuntemus. 3. Mahdolliset suosittelijat tai muut referenssit. 4.

Kouluttajapankki. 1. Kouluttajan nimi. 2. Oppiarvo, ammatti, asiantuntemus. 3. Mahdolliset suosittelijat tai muut referenssit. 4. Kouluttajapankki 1. Kouluttajan nimi - sirkka saaristo 2. Oppiarvo, ammatti, asiantuntemus - sosiaalialan ohjaaja, vanhusten hoitaja, seksuaalineuvoja, työyhteisöneuvoja, senioripysäkkiohjaaja, ystäväkurssien

Lisätiedot

Lasten, nuorten ja perheiden hyvinvoinnin politiikkaohjelma / Lapsen oikeudet -kampanja

Lasten, nuorten ja perheiden hyvinvoinnin politiikkaohjelma / Lapsen oikeudet -kampanja Lasten, nuorten ja perheiden hyvinvoinnin politiikkaohjelma / Lapsen oikeudet -kampanja Lasten oikeudet / Taulukkoraportti Taloustutkimus Oy Helmikuu 2010 Risto Nikunlaakso 3.2.2010 Aineiston rakenne AINEISTON

Lisätiedot

Suomalaisten näkemyksistä Suomen valtionhallinnon virkamiesetiikan ja - moraalin tilasta

Suomalaisten näkemyksistä Suomen valtionhallinnon virkamiesetiikan ja - moraalin tilasta Suomalaisten näkemyksistä Suomen valtionhallinnon virkamiesetiikan ja - moraalin tilasta TNS 0 Tutkimuksen toteuttaminen ja sisältö Kysely toteutettiin TNS Gallup Foruminternetpaneelissa. Yhteensä tehtiin

Lisätiedot

Riitta Mykkänen-Hänninen: Vanhemman neuvo -vertaistukiryhmän ohjaajan käsikirja(2009). Helsinki: Lastensuojelun Keskusliitto / Neuvo-projekti

Riitta Mykkänen-Hänninen: Vanhemman neuvo -vertaistukiryhmän ohjaajan käsikirja(2009). Helsinki: Lastensuojelun Keskusliitto / Neuvo-projekti Kouluttajapankki 1. Kouluttajan nimi - Riitta Mykkänen-Hänninen 2. Oppiarvo, ammatti, asiantuntemus - Kouluttaja, työnohjaaja 3. Mahdolliset suosittelijat tai muut referenssit - Julkaisut: Riitta Mykkänen-Hänninen:

Lisätiedot

Pro Kala Kala suomalaisten ruokapöydässä 2017

Pro Kala Kala suomalaisten ruokapöydässä 2017 Pro Kala Kala suomalaisten ruokapöydässä 2017 Katriina Partanen Pro Kala ry Tel. +358 40 0 827 277 Tauko Design 24.5.2017 katriina.partanen@prokala.fi 1 Tutkimusraportti Tämä raportti on tarkoitettu yksinomaan

Lisätiedot

Vapaaehtoistoiminnan haasteet tämän päivän Suomessa Sosiaali- ja terveysjärjestöjen järjestöfoorumi 5.12.2006 Joensuu

Vapaaehtoistoiminnan haasteet tämän päivän Suomessa Sosiaali- ja terveysjärjestöjen järjestöfoorumi 5.12.2006 Joensuu Vapaaehtoistoiminnan haasteet tämän päivän Suomessa Sosiaali- ja terveysjärjestöjen järjestöfoorumi 5.12.2006 Joensuu Henrietta Grönlund, TM, tutkija Helsingin yliopisto henrietta.gronlund@helsinki.fi

Lisätiedot

Q1 Sukupuolesi. Foreca.fi kävijätutkimus syksy / 27. Answered: 4,024 Skipped: 0. Mies. Nainen 0% 10% 20% 30% 40% 50% 60% 70% 80% 90% 100%

Q1 Sukupuolesi. Foreca.fi kävijätutkimus syksy / 27. Answered: 4,024 Skipped: 0. Mies. Nainen 0% 10% 20% 30% 40% 50% 60% 70% 80% 90% 100% Q1 Sukupuolesi Answered: 4,024 Skipped: 0 Mies Nainen Mies Nainen 64.81% 2,608 35.19% 1,416 Total 4,024 1 / 27 Q2 Kuinka vanha olet Answered: 4,024 Skipped: 0 alle 16 vuotta 16-24 vuotta 25-34 vuotta 35-44

Lisätiedot

LUOTTAMUS- PUNTARI MTK Tulokset julkiseen käyttöön

LUOTTAMUS- PUNTARI MTK Tulokset julkiseen käyttöön LUOTTAMUS- PUNTARI 18 MTK Tulokset julkiseen käyttöön 5.4.18 Sisällys 1. JOHDANTO 2. MTK, YHTEENVETO 3. TULOKSET 4. TULOKSET AIHEPIIREITTÄIN 2 1. Johdanto 1. LUOTTAMUSPUNTARI 2. TUTKITTAVAT AIHEPIIRIT

Lisätiedot

LOVIISAN SANOMAT Sotasyyllisyyskysely

LOVIISAN SANOMAT Sotasyyllisyyskysely LOVIISAN SANOMAT Sotasyyllisyyskysely Taloustutkimus Oy Lokakuu 2009 Risto Nikunlaakso 2.10.2009 TUTKIMUKSEN TEKNINEN TOTEUTUS TELEBUS VIIKKO 40A - 40B / 2009 Tämän tutkimuksen on tehnyt Taloustutkimus

Lisätiedot

MUUTTOHALUKKUUS JA KUNTIEN VETOVOIMA

MUUTTOHALUKKUUS JA KUNTIEN VETOVOIMA Turku Tänään 2018 MUUTTOHALUKKUUS JA KUNTIEN VETOVOIMA Tutkimusraportti 12.12.2018 Hanna-Leena Heinosaari Tutkimuksen toteutus Kohderyhmä/vastaajajoukko Turun, Raision, Naantalin, Kaarinan ja Liedon 15-79-vuotias

Lisätiedot

Kysely sosiaalityö pääaineena vuosina valmistuneille

Kysely sosiaalityö pääaineena vuosina valmistuneille Kysely sosiaalityö pääaineena vuosina 2005-2007 valmistuneille TAUSTATIEDOT 1) Sukupuoli nmlkj mies nmlkj nainen 2) Opintojen aloitusvuosi 3) Valmistumisvuosi 4) Millä perusteella valitsit opiskelupaikkasi?

Lisätiedot

Kyselyllä tietoa Kumppanuuskeskuksesta ja vapaaehtoistoiminnasta

Kyselyllä tietoa Kumppanuuskeskuksesta ja vapaaehtoistoiminnasta Kyselyllä tietoa Kumppanuuskeskuksesta ja vapaaehtoistoiminnasta Haastattelukysely 12.9.2011 Lanun aukiolla SOSIAALIALAN OSAAMISKESKUS VERSO 11. marraskuuta 2011 Kyselyllä tietoa Kumppanuuskeskuksesta

Lisätiedot

ainen/ seutu Ihmisiä, jotka joutuvat tulemaan toimeen alle 1,25 dollarilla eli noin eurolla päivässä, kutsutaan äärimmäisen köyhiksi.

ainen/ seutu Ihmisiä, jotka joutuvat tulemaan toimeen alle 1,25 dollarilla eli noin eurolla päivässä, kutsutaan äärimmäisen köyhiksi. TALOUSTUTKIMUS OY 20141229 11:28:59 TYÖ 000012172.12 TAULUKKO 41015 ss VER % Telebus vko 51A-52A/2014 Kaikki Sukupuoli Ikä Asuinkunta nainen mies alle 25-34 35-49 50-64 65+ Hel muu Turku/ muu muu 25 vuotta

Lisätiedot

Kansalaistutkimus seksuaalisesta häirinnästä STTK /12/2018 Luottamuksellinen 1

Kansalaistutkimus seksuaalisesta häirinnästä STTK /12/2018 Luottamuksellinen 1 Kansalaistutkimus seksuaalisesta häirinnästä STTK 12.2.2018 2/12/2018 Luottamuksellinen 1 Taustaa selvityksestä Aula Research Oy toteutti STTK:n toimeksiannosta kansalaistutkimuksen työssä käyvien parissa

Lisätiedot

A. Asutteko Helsingissä? 1 Kyllä ---à JATKA 2 Ei à LOPETA HAASTATTELU

A. Asutteko Helsingissä? 1 Kyllä ---à JATKA 2 Ei à LOPETA HAASTATTELU Hyvää päivää / iltaa. Olen Oy:stä. Teemme parhaillaan tutkimusta 18-74 vuotta täyttäneiden Helsinkiläisten suhtautumisesta kaupungin liikenneolosuhteisiin. Voinko esittää Teille muutamia kysymyksiä? Tämä

Lisätiedot

toy TELEBUS 500 haastattelua joka viikko taloustutkimus oy RUOTSINKIELEN OPETUS KOULUISSA Suomalaisuuden liitto Telebus vkot 14 ja 16 / 2003

toy TELEBUS 500 haastattelua joka viikko taloustutkimus oy RUOTSINKIELEN OPETUS KOULUISSA Suomalaisuuden liitto Telebus vkot 14 ja 16 / 2003 toy 1990 TELEBUS 500 haastattelua joka viikko taloustutkimus oy RUOTSINKIELEN OPETUS KOULUISSA Suomalaisuuden liitto Telebus vkot 14 ja 16 / Hannu Ilkas 23.4. Tämä raportti on tarkoitettu yksinomaan toimeksiantajan

Lisätiedot

Ilta-Sanomat.fi Pelikone. Kävijäprofiili TNS Atlas tammi-kesäkuu 2012

Ilta-Sanomat.fi Pelikone. Kävijäprofiili TNS Atlas tammi-kesäkuu 2012 Kävijäprofiili Toteutus Tulokset TNS Gallup Oy:n TNS Atlas tutkimuksesta. TNS Atlas tutkimuksen tiedonkeruu toteutetaan seuraavasti: Menetelmänä internetkysely TNS Gallup Forumissa Kohderyhmänä 5- vuotias

Lisätiedot

Kouluttajapankki. 1. Kouluttajan nimi. 2. Oppiarvo, ammatti, asiantuntemus. 3. Mahdolliset suosittelijat tai muut referenssit. 4.

Kouluttajapankki. 1. Kouluttajan nimi. 2. Oppiarvo, ammatti, asiantuntemus. 3. Mahdolliset suosittelijat tai muut referenssit. 4. Kouluttajapankki 1. Kouluttajan nimi - Anne Laimio 2. Oppiarvo, ammatti, asiantuntemus - sosionomi AMK. työnohjaaja, kouluttaja vapaaehtoistoiminta vertaistoiminta tukihenkilötoiminnan koulutukset kuoleman

Lisätiedot