HELSINGIN ENSIKODIN DOULA TUEKSI RASKAUTEEN JA SYNNYTYKSEEN

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "HELSINGIN ENSIKODIN DOULA TUEKSI RASKAUTEEN JA SYNNYTYKSEEN"

Transkriptio

1 HELSINGIN ENSIKODIN DOULA TUEKSI RASKAUTEEN JA SYNNYTYKSEEN

2 OSA KANSALAISJÄRJESTÖÄ Lähes kaikki Ensi- ja turvakotienliiton jäsenyhdistykset ovat aloittaneet toimintansa vapaaehtoisten, aktiivisten ihmisten voimin Helsingin Ensikodin asiakkailla mahdollisuus synnytystukihenkilöön jo v.1981 V.1992 alkoi raha-automaattiyhdistyksen kolmivuotinen Doulaprojekti Nyt osa Baby blues toimintaa, Varvaran avopalveluita Helsingin kaupungin avustus n.5000e per vuosi Doulatoimintaa jo ainakin 15 eri paikkakunnalla, lähimmät Lahti, Turku ja Kotka

3 VAPAAEHTOISTYÖN EETTISET PERUSTEET Vapaaehtoista sitoo vaitiolovelvollisuus Vaitiolositoumus Vaitiolovelvollisuus ei pääty, kun vapaaehtoistyö päättyy Vapaaehtoistyö on ammatillisesti ohjattua Yhdistys on aina vastuussa toiminnasta Vapaaehtoinen toimii aikuisen naisen roolissa. Vapaaehtoistyö ei korvaa ammattityötä, eikä ammattityö vapaaehtoisen panosta Ei vaadi ammattikoulutusta nainen naiselle ja perheelle Oikeus ja velvollisuus ottaa puheeksi huoli lapsesta

4 VAPAAEHTOISTOIMINTA JA Ammattilainen Hyödyntää työssään koulutuksen tuomaa teoriapohjaa ja aiempaa työkokemusta Työskentelee palkkasuhteessa -> työhön sisältyy velvollisuuksia AMMATTITYÖ -> esimies, joka johtaa työtä -> työyhteisön ja työnohjauksen tuki -> työtä sääntelevät lait ja ammattietiikka Tekee asiakkaan elämää koskevia arvioita ja päätöksiä Vapaaehtoinen Tukeutuu omaan elämänkokemukseensa ja persoonaansa (jota mahdollinen vapaaehtoistoiminnan koulutus tukee) Toimii vapaaehtoisesti (ei työsuhdetta tai muuta velvoitetta) Tukena ammattilainen ja vapaaehtoisten vertaistuki On kanssakulkija, arkinen ymmärtäjä Ei arvioi avun tarvetta tai tee päätöksiä (Mykkänen-Hänninen, R. 2007, Vapaaehtoistyön rajapinnoilla)

5 ERI KEINOT, SAMA TAVOITE Vapaaehtoistoiminnalla ja ammattityöllä on yhteinen tavoite: asiakkaan auttaminen ja tukeminen Ammatillinen työ ja vapaaehtoistoiminta eivät ole toistensa vaihtoehtoja, vaan molemmilla on oma, ainutkertainen tehtävänsä. Vapaaehtoistoiminta ja ammattityö toimivat omina lohkoinaan, mutta toisistaan tietoisina, toisiaan arvostaen ja vuorovaikutuksessa. Vapaaehtoistoiminta tarvitsee tuekseen turvallisen ja huolehtivan ammatillisuuden. Vapaaehtoistoiminnassa täytyy voida olla mukana ilman ammatillista osaamista.

6 MITÄ MINÄ TOIVON VAPAAEHTOISTYÖLTÄ? MILLAISTA TUKEA TOIVON VAPAAEHTOISTYÖLLE?

7 MIKSI VAPAAEHTOISTYÖHÖN? Ensikodissa asiantuntijuus, ryhmän ohjaajat Baby bluesin, Varvaran /Balanssin työntekijöitä Toiminnan suunnitelmallisuus Työnohjauksellinen tuki Koulutukselliset tapaamiset kuukausittain Tutustumiskäyntejä synnytyssairaaloihin Tutustumismatkoja muualle suomeen Hyvät tarjoilut tapaamisissa Kulukorvaukset Ryhmän yhteinen henki Kannustaminen ja kiittäminen, virkistys Arvokkaana pitäminen Positiivinen palaute Syntymän ihme

8 SISÄLLYSLUETTELO: Mitä doula tarkoittaa? Helsingin ensikodin doulat Kenelle doula on tarkoitettu? Tukisuhteen sisältö Milloin doula on hyvä tuki synnytykseen? Doulan tuki alkaa raskausaikana Doula synnytyksen aikana Doulasuhde vauvan syntymän jälkeen Tutkimustietoa Lisätietoja

9 MITÄ DOULA TARKOITTAA? Doula tarkoittaa kreikan kielessä naispuolista palvelijaa Englannin kielessä synnyttäjän tukihenkilöä Naisen tukea naiselle

10 HELSINGIN ENSIKODIN DOULAT Ovat vapaaehtoisia synnytystukihenkilöitä Doulia on n. 30 Doulien joukko koostuu eri ikäisistä, ja erilaisissa elämäntilanteissa olevista naisista, jotka ovat erityisen kiinnostuneita raskaudesta ja synnytyksestä Saavat ensikodilla koulutusta, työnohjausta ja vertaistukea doulana toimimiseen Ovat doulan työssään vaitiolovelvollisia Saavat toiminnassa kulukorvauksia

11 YHTEYDENOTTO Doulaa voi pyytää itselleen kuka tahansa pääkaupunkiseudun ympärillä olevissa sairaaloissa synnyttävä perhe Ensimmäinen yhteydenotto ensikodin baby blues työntekijään Sen jälkeen etsitään vapaaehtoisten joukosta sopiva doula sekä varadoula Yhteydenpito alkaa doulan ja perheen välillä Mahdollisuus ja toive parityöhön. Kotikäynnille sekä doula että varadoula mukaan. Maksaa perheelle 50e

12 MILLOIN DOULA ON HYVÄ TUKI SYNNYTYKSEEN Doula voi olla mukana synnytyksessä puolison tai muun tukihenkilön lisäksi Kun odottaa vauvaa yksin Puoliso ei pysty tai halua olla mukana synnytyksessä Synnytykseen liittyy pelkoja Perhe on vaikeassa elämäntilanteessa Äidillä on aikaisempi vaikea synnytyskokemus

13 DOULA-ASIAKKAAT Keski-ikä n. 30v Noin puolessa yhteydenotoista isä on tulossa mukaan synnytykseen Yksinodottajat, hedelmöityshoidolla alkunsa saaneet raskaudet Pariskunnat, joilla takana pitkiäkin lapsettomuushoitoja Äidin synnytyspelko Isän synnytyspelko Aikaisempi vaikea synnytyskokemus Odotusaikana tullut elämänkriisi Taustalla mielenterveys tai päihdeongelmia Aikaisempi kokemus doulasta Toiveet luonnonmukaiseen kivunlievitykseen Monikulttuuriset perheet Vanhempien lasten hoito-ongelmia

14 TUKISUHTEEN SISÄLTÖ Doulan tuki alkaa raskausaikana Yhteydenoton voi tehdä missä raskauden vaiheessa tahansa, mutta suosittelemme ottamaan yhteyttä hyvissä ajoin, jotta doula varmasti löytyy. Keskimäärin yhteydenotot tulevat n.2-3kk ennen laskettua aikaa Yhteydenpidon määrä perustuu perheen toiveisiin Keskimäärin doula tapaa perhettä 2-3krt ennen synnytystä Perhettä voi tavata heidän kotonaan, kahvilassa, kirjastossa, ensikodilla yms

15 PERHEET, JOITA JUURI ENSIKODIN DOULATOIMINTA PALVELEE Ensikodin doulatoiminta profiloituu erityistä tukea tarvitseville perheille Noin puolessa yhteydenotoista perheellä on haasteellinen elämäntilanne Tavallisia perheitä Doulatoimintaa, joka profiloituu eri tavoin: Folkhälsan, aktiivinen synnytys ry sekä yksityiset doulat

16 DOULA SYNNYTYKSEN AIKANA Doulan tärkein tehtävä synnytyksessä on olla läsnä koko ajan Doula on synnytyksessä läsnä alusta loppuun, jos synnyttäjä sitä toivoo Henkisenä sekä fyysisenä tukena Doula voi olla korvaamaton tuki synnytyksen ensimetreillä, kun ei vielä ole säännöllisiä supistuksia, mutta olo on kipeä Kannustus, rohkaisu ja turvallisuuden tunteen luominen ovat doulan tehtäviä Doulalla voi olla merkittävä rooli hyvän ilmapiirin luojana Huumori, ilo ja nauru rentouttaa, luo turvaa ja lisää hyvänolon hormoneja, jotka lievittävät myös kipua

17 Doula voi auttaa löytämään erilaisia asentoja Muistuttaa/auttaa syömään ja juomaan Auttaa wc-käynneissä ja suihkussa Voi käyttää luonnonmukaisia kivunlievityksiä, hieronta, akupainantapisteet tms Voi toimia äidin toiveiden ja pelkojen välittäjänä kätilölle

18 Päämääränä on hyvä ja toimiva tiimi: Doula, synnyttäjä, puoliso ja kätilö toimivat yhteistyössä. Doula ei tee kätilön työtä, eikä Doula ole asiantuntija synnytyksen hoidossa. Doula voi auttaa äitiä tuomaan esiin toiveita ja pelkoja Päätökset synnytyksen hoidosta ovat aina viime kädessä kätilöllä/lääkärillä.

19 DOULASUHDE VAUVAN SYNTYMÄN JÄLKEEN Doula tapaa usein perhettä 1-2 kertaa Synnytyksen jälkeen äidillä ei aina ole selkeää kuvaa synnytyksen kulusta ja tapahtumien läpikäyminen yhdessä doulan kanssa on tärkeä prosessi. Mahdolliset haasteet tukisuhteen lopettamisessa. Jatkotukeen saattaminen

20 TUTKIMUSTIETOA Doulan läsnäolo lisää synnyttäjän turvallisuuden tunnetta ja vaikuttaa synnytyskipua lievittävästi. Kun pelko ja ahdistus vähenevät, vähenee myös kipulääkityksen tarve ja synnytyksen kulku nopeutuu. Doulan läsnäollessa tarvitaan vähemmän sektioita, synnytys kestää lyhyemmän ajan ja synnytyksissä on vähemmän epiduraalipuudutuksen tarvetta. Myös oksitosiinin käyttöä tarvitaan vähemmän synnytyksen vauhdittamiseksi. Synnyttäjät kokevat Doulan läsnäolon ja emotionaalisen tuen tärkeimmäksi hyödyksi. Doulan läsnäollessa myös puoliso on lähempänä synnyttäjää. Doulan läsnäolo voi poistaa myös puolison jännitystä.

21 TOIMINNAN PERIAATTEET JA SITOUTUMINEN Vuodessa vähintään yksi tukisuhde Tukisuhteen aikana toivotaan säännöllistä osallistumista doulailtoihin Doulailloissa kaikille mahdollistetaan tila ja rauha keskittyä ja omat lapset jätetään kotiin Vastuukysymyksien vuoksi kotisynnytyksessä ensikodin doula ei voi toimia mukana

22 MILLOIN ON HYVÄ MIETTIÄ DOULAKSI RYHTYMISTÄ? Oma rankka elämäntilanne Oma traumaattinen synnytyskokemus Olet juuri itse synnyttänyt

23 TILASTOA 2012 Toiminnassa mukana ollut 31 tukihenkilöä 70 tukisuhdetta 41 tukisynnytystä Doulien käyttämä aika tukihenkilötyöhön 1500 tuntia

Tukihenkilötoiminnan laatukäsikirja Tuexi

Tukihenkilötoiminnan laatukäsikirja Tuexi Tukihenkilötoiminnan laatukäsikirja Tuexi Lastensuojelun tukihenkilötoiminnan kehittämispäivä 2.11.2010 Taustaa Tuotettu osana Varsinais-Suomen Lastensuojelujärjestöt ry:n TUEXI-hanketta Tekijöinä 6 lastensuojelujärjestöä:

Lisätiedot

SYNNYTYSKESKUSTELU. Kätilöopiston Sairaala synnytysosasto 14. 1/2015. N. Harjunen. M-L. Arasmo. M. Tainio.

SYNNYTYSKESKUSTELU. Kätilöopiston Sairaala synnytysosasto 14. 1/2015. N. Harjunen. M-L. Arasmo. M. Tainio. SYNNYTYSKESKUSTELU Kätilöopiston Sairaala synnytysosasto 14. 1/2015. N. Harjunen. M-L. Arasmo. M. Tainio. Synnytyskeskustelu käydään lapsivuodeosastoilla ennen perheen kotiutumista ja tähän hetkeen on

Lisätiedot

Mannerheimin Lastensuojeluliiton Satakunnan piirin Lasten ja nuorten. Tukihenkilötoiminta. Kuntatoimijat

Mannerheimin Lastensuojeluliiton Satakunnan piirin Lasten ja nuorten. Tukihenkilötoiminta. Kuntatoimijat Mannerheimin Lastensuojeluliiton Satakunnan piirin Lasten ja nuorten Tukihenkilötoiminta Kuntatoimijat Satakunnan lasten ja nuorten tukihenkilötoiminnan kehittämishanke 2008-2011 MLL:n Satakunnan piiri

Lisätiedot

TUAS - Nuorten tuettu asuminen

TUAS - Nuorten tuettu asuminen TUAS - Nuorten tuettu asuminen Turun Kaupunkilähetys ry. Liisa Love Mitä TUAS toiminta on? Tukea 18 25 -vuotiaille aikuistuville nuorille itsenäisen elämän ja yksin asumisen alkutaipaleella Nuoria tuetaan

Lisätiedot

SYNNYTYSPELKO. Luento Lapin Lääkäriseuran syyskokouksessa 9.10.2009 Tuula Tervonen Kätilö LKS

SYNNYTYSPELKO. Luento Lapin Lääkäriseuran syyskokouksessa 9.10.2009 Tuula Tervonen Kätilö LKS SYNNYTYSPELKO Luento Lapin Lääkäriseuran syyskokouksessa 9.10.2009 Tuula Tervonen Kätilö LKS Pelko on eräs ihmisen perustunteista, liittyy ihmisen puolustusmekanismeihin Synnytyspelosta kärsii Suomessa

Lisätiedot

Kymsote Perhevalmennus 2019

Kymsote Perhevalmennus 2019 Kymsote Perhevalmennus 2019 Sairaalassa liikkuminen Arkipäivinä klo 7-15 synnytyssaliin saapuminen äitiyspoliklinikan kautta. Äitiyspoliklinikalle 1.kerroksen kautta röntgenin ja laboratorion välistä,

Lisätiedot

Äidit irti synnytysmasennuksesta ÄIMÄ ry

Äidit irti synnytysmasennuksesta ÄIMÄ ry Äidit irti synnytysmasennuksesta ÄIMÄ ry Äidit irti synnytysmasennuksesta ÄIMÄ ry Perustettu vuonna 1998 Valtakunnallinen vertaistukiyhdistys Ensi- ja turvakotien liiton jäsenyhdistys Mielenterveyden keskusliiton

Lisätiedot

SYNNYTYS JOKAINEN SYNNYTYS ON YKSILÖLLINEN

SYNNYTYS JOKAINEN SYNNYTYS ON YKSILÖLLINEN SYNNYTYS JOKAINEN SYNNYTYS ON YKSILÖLLINEN SYNNYTYKSEN VAIHEET 1. Avautumisvaihe Pisin vaihe Alkaa säännöllisistä ja kohdunsuuta avaavista supistuksista Voit olla kotona niin kauan kuin pärjäät supistuskivun

Lisätiedot

SYNNYTYS JOKAINEN SYNNYTYS ON YKSILÖLLINEN

SYNNYTYS JOKAINEN SYNNYTYS ON YKSILÖLLINEN SYNNYTYS JOKAINEN SYNNYTYS ON YKSILÖLLINEN SYNNYTYKSEN VAIHEET 1. Avautumisvaihe Pisin vaihe Alkaa säännöllisistä ja kohdunsuuta avaavista supistuksista Voit olla kotona niin kauan kuin pärjäät supistuskivun

Lisätiedot

Äiti on tärkeä. Katja Koskinen kätilö, imetyskouluttaja, IBCLC

Äiti on tärkeä. Katja Koskinen kätilö, imetyskouluttaja, IBCLC Äiti on tärkeä Katja Koskinen kätilö, imetyskouluttaja, IBCLC Äitiys on Vaistonvaraista Opittua Muuttuvaa Yksilöllistä Osa naisen elämää osa naiseutta Millainen äiti olen? mielikuvat äitiydestä oma äitisuhde

Lisätiedot

TERVETULOA SYNNYTTÄMÄÄN

TERVETULOA SYNNYTTÄMÄÄN Asiakasohje 1 (5) TERVETULOA SYNNYTTÄMÄÄN Nyt täyttyy koti nutuista ja somista pikku jutuista. Sormet pienet, varpaatkin, peittyy hellin suukkosin. Asiakasohje 2 (5) Onko aika lähteä sairaalaan? Tuntemukset

Lisätiedot

ISÄKSI KASVAMASSA ISÄN JA VAUVAN VÄLINEN SUHDE

ISÄKSI KASVAMASSA ISÄN JA VAUVAN VÄLINEN SUHDE ISÄKSI KASVAMASSA ISÄN JA VAUVAN VÄLINEN SUHDE Tieto isäksi tulemisesta Isän ja vauvan välinen suhde saa alkunsa jo silloin kun pariskunta suunnittelee vauvaa ja viimeistään silloin kun isä saa tiedon

Lisätiedot

Vapaaehtoistoiminnan ohjaaminen. Ammattilaisten ja vapaaehtoisten yhteistyö kohtaamispaikoissa

Vapaaehtoistoiminnan ohjaaminen. Ammattilaisten ja vapaaehtoisten yhteistyö kohtaamispaikoissa Vapaaehtoistoiminnan ohjaaminen Ammattilaisten ja vapaaehtoisten yhteistyö kohtaamispaikoissa Kohtaamisesta osallisuuteen, osallisuudesta toimijuuteen Parhaimmillaan osallisuus (engagement) johtaa toimijuuteen

Lisätiedot

ISÄT KUULLUKSI, NÄKYVÄKSI JA OSALLISTUVAKSI HELSINKI 3.10.2012

ISÄT KUULLUKSI, NÄKYVÄKSI JA OSALLISTUVAKSI HELSINKI 3.10.2012 3. lokakuuta 2012 Miessakit ry ISÄT KUULLUKSI, NÄKYVÄKSI JA OSALLISTUVAKSI HELSINKI 3.10.2012 Isätyöntekijä Ilmo Saneri Annankatu 16 B 28 00120 Helsinki puh: (09) 6126 620 miessakit@miessakit.fi www.miessakit.fi

Lisätiedot

VAPAAEHTOISTEN JAKSAMISESTA HUOLEHTIMINEN

VAPAAEHTOISTEN JAKSAMISESTA HUOLEHTIMINEN VAPAAEHTOISTEN JAKSAMISESTA HUOLEHTIMINEN Perusedellytys vapaaehtoistoiminnalle VAPAAEHTOINEN ITSE (1/2) Vapaaehtoistoiminnan tarkoitus on tuoda iloa ihmisten elämään, myös vapaaehtoiselle itselleen. Mukaan

Lisätiedot

Mannerheimin Lastensuojeluliiton Satakunnan piirin. Tukiperhetoiminta. Kuntatoimijat

Mannerheimin Lastensuojeluliiton Satakunnan piirin. Tukiperhetoiminta. Kuntatoimijat Mannerheimin Lastensuojeluliiton Satakunnan piirin Tukiperhetoiminta Kuntatoimijat Satakunnan lasten ja nuorten tukihenkilötoiminnan kehittämishanke 2008-2011 MLL:n Satakunnan piiri ry. on voittoa tavoittelematon

Lisätiedot

Vapaaehtoiset uuden kuntalaisen kotoutumisen tukena

Vapaaehtoiset uuden kuntalaisen kotoutumisen tukena Vapaaehtoiset uuden kuntalaisen kotoutumisen tukena Vapaaehtoinen Anu Arhippainen Vapaaehtoisen rooli kotoutumisessa Mikä vapaaehtoista motivoi? Vapaaehtoinen järjestön näkökulmasta Vapaaehtoisen tukena

Lisätiedot

Yhdessä enemmän. Ei jätetä ketään yksin.

Yhdessä enemmän. Ei jätetä ketään yksin. Yhdessä enemmän Ei jätetä ketään yksin. Tukea. Toivoa. Mukana. Ilona. Vapaaehtoistoiminta ja auttaminen tuottavat iloa ja tekevät onnelliseksi Onnelliseksi voit tehdä monella tavalla. Yksi tapa on tulla

Lisätiedot

MLL:n perhekummitoiminta - auttavia käsiä ja aikuista seuraa

MLL:n perhekummitoiminta - auttavia käsiä ja aikuista seuraa Perheiden hyvinvoinnin merkitys lapselle MLL:n perhekummitoiminta - auttavia käsiä ja aikuista seuraa Marita Viertonen toiminnanjohtaja marita.viertonen@mll.fi p. 044 299 0541 MLL on kaikille avoin poliittisesti

Lisätiedot

Puolueettomuus. Autettavan Toiminnan ehdoilla toimiminen ilo

Puolueettomuus. Autettavan Toiminnan ehdoilla toimiminen ilo Puolueettomuus Vapaaehtoistoiminnassa toimitaan tasapuolisesti kaikkien edun mukaisesti. Vapaaehtoinen ei asetu kenenkään puolelle vaan pyrkii toimimaan yhteistyössä eri osapuolten kanssa. Mahdollisissa

Lisätiedot

Avustustoiminta. Vapaaehtoistoiminnan. tarkentavia ohjeita hakijoille

Avustustoiminta. Vapaaehtoistoiminnan. tarkentavia ohjeita hakijoille Avustustoiminta Vapaaehtoistoiminnan avustamisen periaatteet tarkentavia ohjeita hakijoille sisällysluettelo Taustaa...3 Vapaaehtoistoiminnan avustamisesta...3 Esimerkkejä linjausten mukaisista vapaaehtoistoiminnan

Lisätiedot

LISÄEVÄITÄ YSTÄVÄTOIMINTAAN Ystävätoiminnan jatkokurssi

LISÄEVÄITÄ YSTÄVÄTOIMINTAAN Ystävätoiminnan jatkokurssi LISÄEVÄITÄ YSTÄVÄTOIMINTAAN Ystävätoiminnan jatkokurssi Kuvat: Suomen Punainen Risti Itsetuntemus ja erilaisuuden hyväksyminen Kun opimme tiedostamaan omien ajattelu- ja toimintatapojemme taustalla vaikuttavia

Lisätiedot

KÄTILÖIDEN KÄSITYKSIÄ

KÄTILÖIDEN KÄSITYKSIÄ KÄTILÖIDEN KÄSITYKSIÄ Synnytyksestä ja synnyttäjistä v i i s a a t v a l i n n a t v i i s a s v a n h e m m u u s v i i s a a t v a i m o t v i r k e ä t v a u v a t Seurantatutkimus ViVa-hankkeen aikana

Lisätiedot

Ulkomaille lähtevä vapaaehtoistyöntekijä. Anni Vihriälä Etvo-koordinaattori 13/02/2012

Ulkomaille lähtevä vapaaehtoistyöntekijä. Anni Vihriälä Etvo-koordinaattori 13/02/2012 Ulkomaille lähtevä vapaaehtoistyöntekijä Anni Vihriälä Etvo-koordinaattori 13/02/2012 Miksi lähettää vapaaehtoisia? Mikä on järjestäjän motiivi? Kenen tarpeeseen halutaan vastata? Mitkä ovat tavoitteet?

Lisätiedot

NUORTEN ERITYISTUKEA TARVITSEVIEN ODOTTAVIEN ÄITIEN TUKEMISEN TOIMINTAMALLEJA. Marita Väätäinen Sanna Vähätiitto Oulun kaupunki

NUORTEN ERITYISTUKEA TARVITSEVIEN ODOTTAVIEN ÄITIEN TUKEMISEN TOIMINTAMALLEJA. Marita Väätäinen Sanna Vähätiitto Oulun kaupunki NUORTEN ERITYISTUKEA TARVITSEVIEN ODOTTAVIEN ÄITIEN TUKEMISEN TOIMINTAMALLEJA Marita Väätäinen Sanna Vähätiitto Oulun kaupunki Siskot-ryhmän taustaa Siskot -projekti on Mannerheimin Lastensuojeluliiton

Lisätiedot

Vapaaehtoinen työtoverina - Vety-seminaari 16.10.12

Vapaaehtoinen työtoverina - Vety-seminaari 16.10.12 Vapaaehtoinen työtoverina - Vety-seminaari 16.10.12, palveluohjaaja, vapaaehtois- ja ryhmätoiminnan koordinointi ja kehittäminen Espoon kaupunki, vanhusten palvelut Mitä työyhteisössä tulisi ottaa huomioon?

Lisätiedot

Vapaaehtoiskysely - HelsinkiMissio. Tampereen teknillinen yliopisto Tiedonhallinnan ja logistiikan laitos/mittaritiimi Harri Laihonen, FT

Vapaaehtoiskysely - HelsinkiMissio. Tampereen teknillinen yliopisto Tiedonhallinnan ja logistiikan laitos/mittaritiimi Harri Laihonen, FT Vapaaehtoiskysely - HelsinkiMissio Tampereen teknillinen yliopisto Tiedonhallinnan ja logistiikan laitos/mittaritiimi Harri Laihonen, FT Esityksen sisältö 1. Aineeton pääoma 2. Miksi vapaaehtoiskysely?

Lisätiedot

Perhetukea maahanmuuttajille

Perhetukea maahanmuuttajille Perhetukea maahanmuuttajille Startti Perhetyö Maahanmuuttajille Startti Maahanmuuttajapalvelut tarjoavat ammatillista tukea haastavissa tilanteissa oleville maahanmuuttajataustaisille perheille. Myös toisen

Lisätiedot

Synnytykseen liittyvä kipu ei lääkkeellinen hoito

Synnytykseen liittyvä kipu ei lääkkeellinen hoito Synnytykseen liittyvä kipu ei lääkkeellinen hoito Pia Laitio, kätilö, Tyks, sype-poliklinikka, rentoutusvalmennukset, Kätilön kammari / synnytyspelon hoito Naisen Kipu 13.3 2014. Kokonaiskivun muodostuminen

Lisätiedot

Vauvan Taika projektin loppuseminaari 10.10.2014

Vauvan Taika projektin loppuseminaari 10.10.2014 Vauvan Taika projektin loppuseminaari 10.10.2014 Dila Timantit vauvaperheiden vuorovaikutusyksikkö taustaorganisaatio Diakonialaitos Lahti kehittämisprojekti päihdeperheiden kuntouttavaa työtä v. 1998-2012

Lisätiedot

Tasavertaisen kaveritoiminnan aloituskoulutus vammattomalle vapaaehtoiselle. Kehitysvammaisten Tukiliitto Best Buddies -projekti Marraskuu 2013

Tasavertaisen kaveritoiminnan aloituskoulutus vammattomalle vapaaehtoiselle. Kehitysvammaisten Tukiliitto Best Buddies -projekti Marraskuu 2013 Tasavertaisen kaveritoiminnan aloituskoulutus vammattomalle vapaaehtoiselle Kehitysvammaisten Tukiliitto Best Buddies -projekti Marraskuu 2013 Tämä on esimerkki tasavertaisen kaveritoiminnan aloituskoulutuksesta.

Lisätiedot

Liian pieni lapsi Keskosperheen tukeminen ja vanhemmuuden haasteet. Vauvaperhetyöntekijä/sh Outi Manninen 13.03.2015

Liian pieni lapsi Keskosperheen tukeminen ja vanhemmuuden haasteet. Vauvaperhetyöntekijä/sh Outi Manninen 13.03.2015 Liian pieni lapsi Keskosperheen tukeminen ja vanhemmuuden haasteet Vauvaperhetyöntekijä/sh Outi Manninen 13.03.2015 Kasvu äidiksi Nainen siirtyy vauvan myötä äitiystilaan (Stern) Pystynkö pitämään pienen

Lisätiedot

MARAK vakavan parisuhdeväkivallan moniammatillinen riskinarviointi. Mari Kaltemaa-Uurtamo 27.8.2014 Hki

MARAK vakavan parisuhdeväkivallan moniammatillinen riskinarviointi. Mari Kaltemaa-Uurtamo 27.8.2014 Hki MARAK vakavan parisuhdeväkivallan moniammatillinen riskinarviointi Mari Kaltemaa-Uurtamo 27.8.2014 Hki 1 Miksi tarvitaan moniammatillista lähestymistapaa korkean riskin uhrien auttamiseen? Henkirikokset

Lisätiedot

Monikkovanhemmuuden ilot ja haasteet

Monikkovanhemmuuden ilot ja haasteet Monikkovanhemmuuden ilot ja haasteet Ulla Kumpula Suomen Monikkoperheet ry 6.6.2013 Ulla Kumpula 1 Luennon tarkoitus Tuoda esiin sitä, millaista on tulla kaksosten tai kolmosten vanhemmaksi Tuoda esiin

Lisätiedot

TERVETULOA Savonlinnan seurakunnan VAPAAEHTOISEKSI

TERVETULOA Savonlinnan seurakunnan VAPAAEHTOISEKSI TERVETULOA Savonlinnan seurakunnan VAPAAEHTOISEKSI VAPAAEHTOISTOIMINTA KIRKOSSA vahvistaa osallisuutta seurakunnan elämässä ja toiminnassa antaa mahdollisuuksia toteuttaa seurakuntalaisuutta ja kristillisyyttä

Lisätiedot

Parisuhteen merkitys hyvinvoinnille. Henry ry 21.10.2014

Parisuhteen merkitys hyvinvoinnille. Henry ry 21.10.2014 Parisuhteen merkitys hyvinvoinnille Henry ry 21.10.2014 Kuka minä olen? Heikki Syrjämäki Tampereen perheasiain neuvottelukeskus http://www.tampereenseurakunnat.fi/perheneuvonta http://www.city.fi/blogit/suhdeklinikka

Lisätiedot

YHTEISTYÖ VAPAAEHTOISTEN KANSSA. Haasteet ja mahdollisuudet. Liisa Reinman 27.11.2013

YHTEISTYÖ VAPAAEHTOISTEN KANSSA. Haasteet ja mahdollisuudet. Liisa Reinman 27.11.2013 YHTEISTYÖ VAPAAEHTOISTEN KANSSA Haasteet ja mahdollisuudet Liisa Reinman 27.11.2013 Vapaaehtoistoiminta kiinnostaa Puolet suomalaista tekee vapaaehtoistyötä Vapaaehtoistyöstä kiinnostuneita olisi enemmänkin,

Lisätiedot

Miksi valitsimme konsultaatiotiimin? Rajan lapset ja nuoret Perhepalvelupäällikkö Irmeli Henttonen Etelä-Karjalan sosiaali- ja terveyspiiri 5.10.

Miksi valitsimme konsultaatiotiimin? Rajan lapset ja nuoret Perhepalvelupäällikkö Irmeli Henttonen Etelä-Karjalan sosiaali- ja terveyspiiri 5.10. Miksi valitsimme konsultaatiotiimin? Rajan lapset ja nuoret Perhepalvelupäällikkö Irmeli Henttonen Etelä-Karjalan sosiaali- ja terveyspiiri 5.10.2010 Konsultaatioryhmä Lääkäri, psykologi, sairaanhoitaja

Lisätiedot

Vantaan kaupungin vapaaehtoistoiminta

Vantaan kaupungin vapaaehtoistoiminta Vantaan kaupungin vapaaehtoistoiminta Jaettua iloa! Vapaaehtoisena toimit tavallisen ihmisen tiedoin ja taidoin, ilman ammattityön vaatimuksia. Vapaaehtoistoiminta ei korvaa ammattilaisten työtä vaan täydentää

Lisätiedot

Vapaaehtoiset osana työyhteisöä -KOULUTUS

Vapaaehtoiset osana työyhteisöä -KOULUTUS Vapaaehtoiset osana työyhteisöä -KOULUTUS VETY Vapaaehtoistyö yleishyödyllisessä yhteisössä Pääkaupunkiseudun Kierrätyskeskus Oy Hermannin ranta>e 2 A, 00580 Helsinki www.kierratyskeskus.fi/vety Tänään:

Lisätiedot

EK-ARTU hanke ja yhteistyökumppanit: Kolmannen sektorin tapaaminen Kotkassa ma 3.12.2012

EK-ARTU hanke ja yhteistyökumppanit: Kolmannen sektorin tapaaminen Kotkassa ma 3.12.2012 EK-ARTU hanke ja yhteistyökumppanit: Kolmannen sektorin tapaaminen Kotkassa ma 3.12.2012 Ehdotuksia yhteistyöhön lisäämiseksi kolmannen sektorin ja kunnan välillä Esille nousseita turvallisuutta vähentäviä

Lisätiedot

PERHEKESKUKSEN KOHTAAMISPAIKAN KRITEERIT. Marjatta Kekkonen Ulla Lindqvist kohtaamispaikan työpajaverkosto Esityksen nimi / Tekijä

PERHEKESKUKSEN KOHTAAMISPAIKAN KRITEERIT. Marjatta Kekkonen Ulla Lindqvist kohtaamispaikan työpajaverkosto Esityksen nimi / Tekijä PERHEKESKUKSEN KOHTAAMISPAIKAN KRITEERIT Marjatta Kekkonen Ulla Lindqvist kohtaamispaikan työpajaverkosto 2.10.2018 Esityksen nimi / Tekijä 1 Kohtaamispaikka perhekeskuksen palveluverkostossa Kohtaamispaikka

Lisätiedot

Vuokratyöntekijätutkimus 2014

Vuokratyöntekijätutkimus 2014 Vuokratyöntekijätutkimus 2014 Reilusti kohti tulevaisuuden työelämää seminaari 7.10.2014 Vastaajia 5552 Pekka Harjunkoski Tutkimuksen tausta Kuudes valtakunnallinen vuokratyöntekijätutkimus Tiedonkeruu

Lisätiedot

Mitä synnytystä pelkäävä nainen toivoo. Leena-Kaisa Kääriä Kätilö / yamk -opiskelija

Mitä synnytystä pelkäävä nainen toivoo. Leena-Kaisa Kääriä Kätilö / yamk -opiskelija Mitä synnytystä pelkäävä nainen toivoo Leena-Kaisa Kääriä Kätilö / yamk -opiskelija Kehittämisprojekti: Potilaslähtöinen toimintamalli synnytyspelon lieventämiseen ja hoitoon Turun ammattikorkeakoulu/

Lisätiedot

UNIKOULU-NEUVOKAS (ShL 18 )

UNIKOULU-NEUVOKAS (ShL 18 ) UNIKOULU-NEUVOKAS (ShL 18 ) Lapsen ollessa vähintään 8 kk ja enintään 3 vuotta. Kun omat keinot vauvan/lapsen unirytmin löytymiseen eivät enää auta. Kun neuvolasta saatuja neuvoja on kokeiltu kotona. Mitä

Lisätiedot

SYNNYTTÄJIEN ARVIOINNIT HOIDON LAADUSTA SYNNYTYKSEN AIKANA

SYNNYTTÄJIEN ARVIOINNIT HOIDON LAADUSTA SYNNYTYKSEN AIKANA SYNNYTTÄJIEN ARVIOINNIT HOIDON LAADUSTA SYNNYTYKSEN AIKANA Pilottitutkimuksen tuloksia Anne Kantanen, Klö, TtM, TtT-opisk., Itä-Suomen yo Tarja Kvist, TtT, Itä-Suomen yo Seppo Heinonen, LT, HUS Hannele

Lisätiedot

Suomen Punainen Risti omaishoitoperheiden tukena HYVÄ SEURA VIRKISTÄÄ

Suomen Punainen Risti omaishoitoperheiden tukena HYVÄ SEURA VIRKISTÄÄ Suomen Punainen Risti omaishoitoperheiden tukena Toiminnan tavoitteena Vahvistaa ja edistää omaishoitajien ja heidän perheidensä terveyttä, hyvää elämänlaatua ja itsenäistä selviytymistä arjessa. Kannustaa

Lisätiedot

LÄÄKKEETTÖMÄT KIVUNLIEVITYSMETELMÄT

LÄÄKKEETTÖMÄT KIVUNLIEVITYSMETELMÄT LÄÄKKEETTÖMÄT KIVUNLIEVITYSMETELMÄT JOHDANTO Onneksi olkoon! Olette saamassa perheenlisäystä. Odotusaika on monien mielestä elämän onnellisinta aikaa. Raskauden edetessä on kuitenkin luonnollista, että

Lisätiedot

SELKOESITE. Tule mukaan toimintaan!

SELKOESITE. Tule mukaan toimintaan! SELKOESITE Tule mukaan toimintaan! Mannerheimin Lastensuojeluliiton Varsinais-Suomen piiri ry Perhetalo Heideken Sepänkatu 3 20700 Turku p. 02 273 6000 info.varsinais-suomi@mll.fi Mannerheimin Lastensuojeluliitto

Lisätiedot

Vapaaehtoistoiminnan koordinaattorin rooli

Vapaaehtoistoiminnan koordinaattorin rooli Osaava ja ammatillinen koordinaattori mahdollistaa toiminnan ja vapaaehtoisavun jatkuvuuden. Vapaaehtoistoiminnan koordinaattorin rooli 14.2.2010 Liisa Reinman Vapaaehtoistoiminnan koordinaattori Asiakas

Lisätiedot

Vertaistukiryhmät läheisen kuolemasta selviytymiseen 2015

Vertaistukiryhmät läheisen kuolemasta selviytymiseen 2015 Vertaistukiryhmät läheisen kuolemasta selviytymiseen 2015 Sisällysluettelo Vertaistukiryhmät läheisen kuolemasta selviytymiseen... 3 Kenelle Tavoitteet Menetelmät Toteutus Valtakunnalliset intensiivikurssit...

Lisätiedot

VAPAAEHTOISTYÖN KOORDINAATTORIN PROFESSIO. Ammattimaisen koordinoinnin merkitys vapaaehtoistyössä VTT Hanna Falk, tutkija

VAPAAEHTOISTYÖN KOORDINAATTORIN PROFESSIO. Ammattimaisen koordinoinnin merkitys vapaaehtoistyössä VTT Hanna Falk, tutkija VAPAAEHTOISTYÖN KOORDINAATTORIN PROFESSIO Ammattimaisen koordinoinnin merkitys vapaaehtoistyössä VTT Hanna Falk, tutkija MENTORISUHDEPROSESSI ASIAKAS Tarve matalan kynnyksen tuelle KAUPUNGIN TT Ohjaa asiakkaan

Lisätiedot

Ei tarvitse pärjätä yksin. Uudenmaan vapaaehtoistoiminta lapsiperheiden tueksi

Ei tarvitse pärjätä yksin. Uudenmaan vapaaehtoistoiminta lapsiperheiden tueksi Ei tarvitse pärjätä yksin Uudenmaan vapaaehtoistoiminta lapsiperheiden tueksi Perheet ovat erilaisia ja elämäntilanteet vaihtelevat. Vanhemmat voivat välillä tuntea väsymystä arjen pyörittämiseen, yksinäisyyttäkin.

Lisätiedot

SYNNYTYKSEN JÄLKEINEN MASENNUS 29.2.2012. Riitta Elomaa Kirsti Keskitalo

SYNNYTYKSEN JÄLKEINEN MASENNUS 29.2.2012. Riitta Elomaa Kirsti Keskitalo SYNNYTYKSEN JÄLKEINEN MASENNUS 29.2.2012 Riitta Elomaa Kirsti Keskitalo UUPUMUS /MASENNUS/AHDISTUS SYNNYTYKSEN JÄLKEEN n. 10% synnyttäjistä alkaa ensimmäisen vuoden kuluessa synnytyksestä tai ulottuu raskauden

Lisätiedot

Ero lapsiperheessä työn lähtökohdat

Ero lapsiperheessä työn lähtökohdat Ero lapsiperheessä työn lähtökohdat Ero sisältää aina riskejä lapsen hyvinvoinnille ja vanhemmuus on haavoittuvaa Varhaisella tuella voidaan ennaltaehkäistä vanhempien eron kielteisiä vaikutuksia lapsen

Lisätiedot

Omaisyhdistys satakuntalaisille

Omaisyhdistys satakuntalaisille Omaisyhdistys satakuntalaisille 5.2.2015 Perustettu 2009 Hallituskatu 10 28100 Pori Toiminnanohjaaja Jaakko Viitala Tammikuu 2015 Isolinnankatu 16 28100 Pori Toiminnanjohtaja Elina Uusivuori Henkilöstö

Lisätiedot

Kohtaamisen silta vapaaehtoistoimintaa Espoossa Tarkoitus Kohtaamisen Silta tapahtuman tarkoituksena on tarjota vapaaehtoistoiminnasta kiinnostuneille mahdollisuus ryhtyä vapaaehtoiseksi ja kiittää jo

Lisätiedot

Ylläpitäjä: Jyväskylän Seudun Mielenterveysseura ry. Toiminnan rahoitus: palvelukunnat (4/5) ja RAY (1/5)

Ylläpitäjä: Jyväskylän Seudun Mielenterveysseura ry. Toiminnan rahoitus: palvelukunnat (4/5) ja RAY (1/5) Asemakatu 2 (2.krs) 40100 Jyväskylä Käynti sisäpihan puolelta. Ylläpitäjä: Jyväskylän Seudun Mielenterveysseura ry Toiminnan rahoitus: palvelukunnat (4/5) ja RAY (1/5) Mobilen palvelukunnat: Hankasalmi,

Lisätiedot

Kiintymyssuhteen vahvistaminen päihdeongelmaisessa perheessä. Marja Nuortimo Rovaniemi 2.11.2007 2.11.2007 1

Kiintymyssuhteen vahvistaminen päihdeongelmaisessa perheessä. Marja Nuortimo Rovaniemi 2.11.2007 2.11.2007 1 Kiintymyssuhteen vahvistaminen päihdeongelmaisessa perheessä Marja Nuortimo Rovaniemi 2.11.2007 2.11.2007 1 1. Yleistä Pidä kiinni-projektista, Talvikista ja Tuuliasta 2. Äiti ja perhe päihdekuntoutuksessa

Lisätiedot

Satakunnan ammattilaiset yhteistyössä lasta odottavan päihdeperheen kanssa

Satakunnan ammattilaiset yhteistyössä lasta odottavan päihdeperheen kanssa Satakunnan ammattilaiset yhteistyössä lasta odottavan päihdeperheen kanssa 8.6.2018 Tarja Sosala, kätilö, Satakunnan shp Heli Mäkelä, projektisuunnittelija, LAPE Satakunta Monialainen työskentely Monitoimijaista

Lisätiedot

Lasta odottavan perheen mielenterveys

Lasta odottavan perheen mielenterveys Lasta odottavan perheen mielenterveys Valtakunnalliset neuvolapäivät 9.10.2013 Anna-Maija Martelin Raskausajan psyykkiset prosessit Vanhemmaksi kasvaminen Suhde omiin vanhempiin ja lapsuuden kokemukseen

Lisätiedot

Monitoimijainen perhevalmennus

Monitoimijainen perhevalmennus Monitoimijainen perhevalmennus Olipa kerran kunta Perhevalmennus kaipasi uudistusta. Tarve tuli sekä ASIAKKAILTA että henkilökunnalta erilaiset tavat työskennellä neuvoloissa ja työntekijöillä vanhentuneet

Lisätiedot

Lapin ensi- ja turvakoti ry

Lapin ensi- ja turvakoti ry 1 Lapin ensi- ja turvakoti ry Lapin ensi- ja turvakoti ry Lapin Ensi Koti perustettiin 23.10.1953 yksinäisten äitien ja lasten elämän kohottamiseksi oikeille raiteille Lapin ensi- ja turvakoti ry on järjestölähtöistä

Lisätiedot

Raskausajan tuen polku

Raskausajan tuen polku Raskausajan tuen polku Hyvinvointiarviointi ja kotikäynti parityöskentelynä Hyvinvointia lapsiperheille TUKEVAlla yhteistyöllä - seminaari 11.2.2010 Oulu, terveydenhoitaja, Koskelan neuvola Lähtökohta

Lisätiedot

MASUSTA MAAILMAAN. synnytysvalmennus

MASUSTA MAAILMAAN. synnytysvalmennus MASUSTA MAAILMAAN synnytysvalmennus Yleisiä asioita Synnytys-, anestesia- ja lastenlääkäri päivystävät aina sairaalassa Synnytyssaleja kuusi, tarkkailuhuoneita kaksi Synnytyksiä noin 1400 Opetussairaala;

Lisätiedot

SELKOESITE. Tule mukaan toimintaan!

SELKOESITE. Tule mukaan toimintaan! SELKOESITE Tule mukaan toimintaan! Mannerheimin Lastensuojeluliitto Mannerheimin Lastensuojeluliitto (MLL) on vuonna 1920 perustettu kansalaisjärjestö edistää lasten, nuorten ja lapsiperheiden hyvinvointia

Lisätiedot

Lastensuojeluilmoitus ja tahdonvastainen hoito

Lastensuojeluilmoitus ja tahdonvastainen hoito Lastensuojeluilmoitus ja tahdonvastainen hoito Esityksen sisältö Taustaa lyhyesti Lastensuojelulaki ja ennakollinen lastensuojeluilmoitus Erityiskysymyksenä tahdonvastainen hoito 2 7.11.2013 Paula Hurttia

Lisätiedot

POIJUPUISTON LASTENSUOJELUPALVELUT

POIJUPUISTON LASTENSUOJELUPALVELUT POIJUPUISTON LASTENSUOJELUPALVELUT POIJUPUISTON LASTENSUOJELUPALVELUT VASTAANOTTOKOTI TEHOSTETTU PERHETYÖ KOTIUTUS- JA TUKITYÖRYHMÄ 2 POIJUPUISTON VASTAANOTTOKOTI Espoolaisten 13-18 -vuotiaiden nuorten

Lisätiedot

Mahdollisuuksien kirkko Annmari Salmela / Vapaaehtoistyo.fi Facebook:

Mahdollisuuksien kirkko Annmari Salmela / Vapaaehtoistyo.fi  Facebook: Mahdollisuuksien kirkko Annmari Salmela / Vapaaehtoistyo.fi annmari.salmela@vapaaehtoistyo.fi Twitter: @AnnmariSa / @Vapaaehtoistyo Facebook: Vapaaehtoistyofi.fi Trendit uutta yhteisyyttä kohti Seurakunnat

Lisätiedot

HELSINGIN ENSIKODIN PERHEKUNTOUTUS

HELSINGIN ENSIKODIN PERHEKUNTOUTUS HELSINGIN ENSIKODIN PERHEKUNTOUTUS Sisällysluettelo: 1. Vanhemmuus 2. Odotus ja synnytys 3. Vauva 0-2kk 4. Vanhemmuuden väliarviointi kun vauva 2kk 5. Vauva 2-6kk 6. Vanhemmuuden väliarviointi kun vauva

Lisätiedot

Vapaaehtoistoiminta antaa iloa!

Vapaaehtoistoiminta antaa iloa! Vapaaehtoistoiminta antaa iloa! Lapset ensin. MLL:n vapaaehtoisena toimiminen Tule mukaan Mannerheimin Lastensuojeluliiton Järvi-Suomen piirin vapaaehtoistoimintaan. Juuri sinä voit antaa lasten ja nuorten

Lisätiedot

Valtakunnalliset lastensuojelupäivät. Näkökulmia sosiaaliseen markkinointiin. CASE: Perheaikaa.fi verkkopalvelu /

Valtakunnalliset lastensuojelupäivät. Näkökulmia sosiaaliseen markkinointiin. CASE: Perheaikaa.fi verkkopalvelu / Valtakunnalliset lastensuojelupäivät CASE: Perheaikaa.fi verkkopalvelu / Näkökulmia sosiaaliseen markkinointiin Kari Lankinen Kehitysjohtaja, TM Juulia Ukkonen Projektikoordinaattori, kätilö, BSc Health

Lisätiedot

SELKOESITE. Tule mukaan toimintaan!

SELKOESITE. Tule mukaan toimintaan! SELKOESITE Tule mukaan toimintaan! MLL:n Uudenmaan piiri Asemapäällikönkatu 12 C 00520 Helsinki Tel. +358 44 0470 407 uudenmaan.piiri@mll.fi uudenmaanpiiri.mll.fi Mannerheimin Lastensuojeluliitto Mannerheimin

Lisätiedot

Havusten varhaiskasvatussuunnitelma

Havusten varhaiskasvatussuunnitelma Havusten varhaiskasvatussuunnitelma 2010 2011 Naavametsän päiväkoti Asematie 3 96900 SAARENKYLÄ Havusten ryhmän puh. 050 5710814 Puh.klo16.30 jälk. 040 5197574 Tervetuloa Havusiin! Havuset on tällä hetkellä

Lisätiedot

Kim Polamo Työnohjaukse ks n voi n m voi a Lu L e,,ku inka i t yönohj t aus s autt t a t a t yös t s yös ä s si s. i 1

Kim Polamo Työnohjaukse ks n voi n m voi a Lu L e,,ku inka i t yönohj t aus s autt t a t a t yös t s yös ä s si s. i 1 Kim Polamo Työnohjauksen voima Lue, kuinka työnohjaus auttaa työssäsi. 1 Työnohjauksen tulos näkyy taseessa.* * Vähentyneinä poissaoloina, parempana työilmapiirinä ja hyvinä asiakassuhteina... kokemuksen

Lisätiedot

AKTIIVISESTI KOTONA 2

AKTIIVISESTI KOTONA 2 AKTIIVISESTI KOTONA 2 TÄYTTÄ ELÄMÄÄ! HANKE Vapaaehtoistoiminnan kehittämistyötä Vantaalla Maria Uitto 25.9.2014 Aktiivisesti kotona 2 Täyttä elämää! vapaaehtoistoiminnan kehittämishanke Aktiivisesti kotona

Lisätiedot

Lapsiperheiden yksinäisyys Perheaikaa.fi nettiluento Katariina Pelkonen, HelsinkiMissio

Lapsiperheiden yksinäisyys Perheaikaa.fi nettiluento Katariina Pelkonen, HelsinkiMissio Lapsiperheiden yksinäisyys 7.4.2016 Perheaikaa.fi nettiluento Katariina Pelkonen, HelsinkiMissio Mitä yksinäisyys on? THL:n mukaan jopa 400 000 ihmistä Suomessa kärsii yksinäisyydestä. Suomalaisista joka

Lisätiedot

Jokaiselle mahdollisuus ja intoa vaikuttaa omaan turvallisuuteensa paikallisyhteisöissä

Jokaiselle mahdollisuus ja intoa vaikuttaa omaan turvallisuuteensa paikallisyhteisöissä Jokaiselle mahdollisuus ja intoa vaikuttaa omaan turvallisuuteensa paikallisyhteisöissä Uusi paikallisuus - hanke Uusi paikallisuus on Suomen Setlementtiliiton hanke Hanke alkoi 2011 ja jatkuu vuoteen

Lisätiedot

Vapaaehtoistoiminnan koulutus

Vapaaehtoistoiminnan koulutus Vapaaehtoistoiminnan koulutus 24.1.2017 Yksinäinen vanhus Yksinäinen vanhus VAPAAEHTOISTYÖ VAI VAPAAEHTOISTOIMINTA? 1800 1850 1900 1950 1970 2000 Vapaaehtoistoiminnan historia Vastavuoroinen auttaminen

Lisätiedot

Monitoimijainen perhevalmennus

Monitoimijainen perhevalmennus Monitoimijainen perhevalmennus Ulla Lindqvist Projektipäällikkö, VTL, KM Tukevasti alkuun, vahvasti kasvuun hanke ulla.j.lindqvist@hel.fi Monitoimijainen perhevalmennus on esimerkki Perhekeskus toiminnasta,

Lisätiedot

Perhevapaiden haasteet ja Väestöliiton joustomalli Helena Hiila-O Brien

Perhevapaiden haasteet ja Väestöliiton joustomalli Helena Hiila-O Brien Perhevapaiden haasteet ja Väestöliiton joustomalli 25.9.2012 Helena Hiila-O Brien KUKA LASTA KASVATTAA JA MITÄ VARTEN Lapsi työvoimana Lapsi rakentamassa kansakunnan tulevaisuutta Lapsi jatkamaan sukua

Lisätiedot

VETY-hanke. Vapaaehtoistyö yleishyödyllisessä yhteisössä. Vapaaehtoistoiminnan kulujen ja hyötyjen laskeminen. Jenni Sademies, 12.11.

VETY-hanke. Vapaaehtoistyö yleishyödyllisessä yhteisössä. Vapaaehtoistoiminnan kulujen ja hyötyjen laskeminen. Jenni Sademies, 12.11. VETY-hanke Vapaaehtoistyö yleishyödyllisessä yhteisössä Vapaaehtoistoiminnan kulujen ja hyötyjen laskeminen Jenni Sademies, 12.11.2013!"#$%&%!'('')*+,-.+/0%/1)-.*/02/11-.)..3%/*+)-.0..3%4%5336'7(786-.)7278%9-)::3+/.6).67.%;/%4%

Lisätiedot

Tiimityö jaettua vai jakamatonta vastuuta? Vaasa 11.6.2015

Tiimityö jaettua vai jakamatonta vastuuta? Vaasa 11.6.2015 Tiimityö jaettua vai jakamatonta vastuuta? Vaasa 11.6.2015 Petteri Mikkola Koko päivä pedagogiikkaa Lapsen itsetunnon ja minäkuvan vahvistaminen Lapsen sosiaalinen asema on aina aikuisten vastuulla Yhteinen

Lisätiedot

Nuoria perheitä tukevat palvelut Jyväskylässä ja Äänekoskella. Työelämälähtöinen kehittäminen / Emmi Le

Nuoria perheitä tukevat palvelut Jyväskylässä ja Äänekoskella. Työelämälähtöinen kehittäminen / Emmi Le Nuoria perheitä tukevat palvelut Jyväskylässä ja Äänekoskella Työelämälähtöinen kehittäminen / Emmi Le Perheille kohdennetuilla palveluilla tuetaan vanhempia tai muita huoltajia turvaamaan lasten hyvinvointi

Lisätiedot

TUEXI lasten, nuorten ja perheiden tukena

TUEXI lasten, nuorten ja perheiden tukena TUEXI lasten, nuorten ja perheiden tukena Turun alueen koordinaattori Karoliina Kallio KM ja Salon ja Paimion koordinaattori Sirpa Stenström sosiaaliohjaaja Miten nuori ohjautuu toimintaan? Kunnan ammattilainen

Lisätiedot

Lempäälän ennaltaehkäisevä perhetyö. Pippuri/ kohtaamispaikka työryhmä

Lempäälän ennaltaehkäisevä perhetyö. Pippuri/ kohtaamispaikka työryhmä Lempäälän ennaltaehkäisevä perhetyö Pippuri/ kohtaamispaikka työryhmä 6.11.2017 Ennaltaehkäisevän perhetyön kokonaisuus PERHEVERSTAS PIKKUKETTU JOHTAVA PERHETYYÖNTEKIJÄ KISSANKULMA TOMERA PYRSTÖTÄHTI SÄPINÄ

Lisätiedot

KOKEMUKSIA ISÄRYHM RYHMÄN INTEGROIMISESTA OSAKSI PERHEVALMENNUSTA MÄNTSM

KOKEMUKSIA ISÄRYHM RYHMÄN INTEGROIMISESTA OSAKSI PERHEVALMENNUSTA MÄNTSM 10. maaliskuuta 2009 Miessakit ry KOKEMUKSIA ISÄRYHM RYHMÄN INTEGROIMISESTA OSAKSI PERHEVALMENNUSTA MÄNTSM NTSÄLÄSSÄ Ilmo Saneri Isyyden tueksi hanke Jarna Elomaa Neuvolatoiminnan vastaava Mäntsälä Annankatu

Lisätiedot

Pääotsikko PERHEEN TUKEMINEN ÄITIYSNEUVOLASSA. RASKAUDEN AIKANA Alaotsikko 29.2.2012

Pääotsikko PERHEEN TUKEMINEN ÄITIYSNEUVOLASSA. RASKAUDEN AIKANA Alaotsikko 29.2.2012 1 PERHEEN TUKEMINEN ÄITIYSNEUVOLASSA Pääotsikko RASKAUDEN AIKANA Alaotsikko 29.2.2012 Marita Väätäinen, terveydenhoitaja Esittelijä Oulun kaupunki Koskelan neuvola 2 Laaja terveystarkastus äitiysneuvolassa

Lisätiedot

Miksi osallistuisin perhevalmennukseen?

Miksi osallistuisin perhevalmennukseen? Miksi osallistuisin perhevalmennukseen? Opas esikoista odottaville vanhemmille Emma Baqiri, Jenna Jarhio & Niina Laaksonen Kuva 1 Mitä perhevalmennus on? Neuvolan tarjoamaa moniammatillista toimintaa lähinnä

Lisätiedot

Vanhemmille, joiden raskaus jäi kesken 12-22 raskausviikolla

Vanhemmille, joiden raskaus jäi kesken 12-22 raskausviikolla POTILASOHJE 1 (8) Vanhemmille, joiden raskaus jäi kesken 12-22 raskausviikolla Ohje päivitetty: POTILASOHJE 2 (8) Osanottomme menetyksenne vuoksi Olette saaneet juuri kuulla, että odottamanne vauva on

Lisätiedot

Normaalin tukeminen rakenteiden avulla Lapsivuodeosastohoitoa potilashotellissa Marika Mettälä

Normaalin tukeminen rakenteiden avulla Lapsivuodeosastohoitoa potilashotellissa Marika Mettälä Normaalin tukeminen rakenteiden avulla Lapsivuodeosastohoitoa potilashotellissa Marika Mettälä v i i s a a t v a l i n n a t v i i s a s v a n h e m m u u s v i i s a a t v a i m o t v i r k e ä t v a

Lisätiedot

Asiakkaan kohtaaminen ja vuorovaikutus

Asiakkaan kohtaaminen ja vuorovaikutus Asiakkaan kohtaaminen ja vuorovaikutus Hyvään elämään kuuluu Itsemääräämisoikeuden toteutuminen sekä oikeus kunnioittavaan kohteluun vuorovaikutukseen ja oman tahdon ilmaisuun tulla aidosti kuulluksi ja

Lisätiedot

VAPAAEHTOISTYÖ JÄRJESTÖTOIMINNAN YTIMESSÄ

VAPAAEHTOISTYÖ JÄRJESTÖTOIMINNAN YTIMESSÄ VAPAAEHTOISTYÖ JÄRJESTÖTOIMINNAN YTIMESSÄ Järjestömessut 20.3.2018 Lapin ammattikorkeakoulu Sirkka Kellokumpu, SPR Lapinpiiri Suvimaria Saarenpää, Rovaniemen Neuvokas HYVÄÄ ELÄMÄÄ RAKENNETAAN YHDESSÄ Maakunnat

Lisätiedot

Potilastukipiste OLKA. Anu Toija Projektipäällikkö Vertaisresepti-hanke Espoon Järjestöjen Yhteisö EJY ry anu.toija@ejy.fi

Potilastukipiste OLKA. Anu Toija Projektipäällikkö Vertaisresepti-hanke Espoon Järjestöjen Yhteisö EJY ry anu.toija@ejy.fi Potilastukipiste OLKA Anu Toija Projektipäällikkö Vertaisresepti-hanke Espoon Järjestöjen Yhteisö EJY ry anu.toija@ejy.fi EJY:n Vertaisresepti-hanke Espoon Järjestöjen Yhteisö EJY ry on alueellinen sosiaali-,

Lisätiedot

Tietoa hivistä Hiv tarttuu heikosti. Hiv ei leviä ilman tai kosketuksen välityksellä, eikä missään arkipäivän tilanteissa.

Tietoa hivistä Hiv tarttuu heikosti. Hiv ei leviä ilman tai kosketuksen välityksellä, eikä missään arkipäivän tilanteissa. Hiv ja raskaus 1. Lukijalle Esite on suunnattu hiv-tartunnan saaneille raskautta suunnitteleville tai raskaana oleville naisille ja perheille. Esitteessä käsitellään hiv-tartunnan huomioimista raskautta

Lisätiedot

ETSIVÄ OMAISTYÖ MALLI

ETSIVÄ OMAISTYÖ MALLI ETSIVÄ OMAISTYÖ MALLI Huoli puheeksi ikääntyvän omaisasia sanoiksi OPAS AMMATTILAISILLE Sain toivoa tulevaan. Oli helpottavaa, kun sai purkaa pahaa oloa. Vahvistui ajatus, että itsestä täytyy pitää huolta.

Lisätiedot

KYS:n synnytysvalmennus Valmennus on tarkoitettu ensisijaisesti ensisynnyttäjälle ja heidän tukihenkilölleen.

KYS:n synnytysvalmennus Valmennus on tarkoitettu ensisijaisesti ensisynnyttäjälle ja heidän tukihenkilölleen. Raskausajan valmennukset Suuhygienistin ja fysioterapeutin valmennus Suuhygienisti ohjaa suun hyvinvointiin liittyvistä asioista. Fysioterapeutin valmennuksessa opastetaan ergonomiasta, raskausajan liikunnasta

Lisätiedot

Turun Kaupunkilähetys -projekti a.k.a. The Best Project In The World!

Turun Kaupunkilähetys -projekti a.k.a. The Best Project In The World! Turun Kaupunkilähetys -projekti a.k.a. The Best Project In The World! SENIORIPYSÄKKI Senioripysäkki -toiminta on tarkoitettu eläkeikäisille (60+), jotka ovat kokeneet elämässään muutoksia ja luopumisia

Lisätiedot

Lähisuhde- ja perheväkivallan puheeksi ottaminen. Kehittämispäällikkö Minna Piispa

Lähisuhde- ja perheväkivallan puheeksi ottaminen. Kehittämispäällikkö Minna Piispa Lähisuhde- ja perheväkivallan puheeksi ottaminen Kehittämispäällikkö Minna Piispa 11.10.2013 Neuvolapäivät/ Minna Piispa 2 Väkivallan yleisyydestä raskauden aikana Keski-Suomen sairaanhoitopiirissä tehdyn

Lisätiedot