VAPAAEHTOISTYÖ JÄRJESTÖTOIMINNAN YTIMESSÄ
|
|
- Päivi Kähkönen
- 5 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 VAPAAEHTOISTYÖ JÄRJESTÖTOIMINNAN YTIMESSÄ Järjestömessut Lapin ammattikorkeakoulu Sirkka Kellokumpu, SPR Lapinpiiri Suvimaria Saarenpää, Rovaniemen Neuvokas
2 HYVÄÄ ELÄMÄÄ RAKENNETAAN YHDESSÄ Maakunnat
3 JÄRJESTÖT/YHDISTYS Suomessa käytetään yleensä rinnakkain termejä yhdistys ja järjestö. Täsmällisemmin ilmaistuna yhdistys on järjestön perusyksikkö, jonka muodostavat yleensä henkilöjäsenet. Yhdistys toimii yleensä paikallisesti, mutta se voi toimia myös alueellisesti tai valtakunnallisesti. Järjestö tarkoittaa valtakunnallista kokonaisuutta, jonka osasia ovat paikalliset yhdistykset, piiri- ja liitto-organisaatio. Suomalainen järjestökenttä on moniportainen
4 SUOMEN SOSIAALI- JA TERVEYS- (SOTE) JÄRJESTÖT LUKUINA
5 Suomessa rekisteröityjä yhdistyksiä on n kpl MONIPORTAINEN JÄRJESTÖKENTTÄ Lapissa rekisteröityjä yhdistyksiä prh:n yhdistysrekisterissä on Niistä Rovaniemelle rekisteröityjä on kpl Rekisteröidyn yhdistyksen asema kansalaistoiminnassa on vakaa: viime vuosikymmenen aikana on perustettu uutta yhdistystä.
6 JÄRJESTÖJEN MONIPORTAISUUS ROTKO opiskelijakunta Lapin amk Edustajisto joka käyttää ylintä päätäntävaltaa Hallitus Opiskelijayhdistykset 10 kpl Suomen Punainen Risti Keskusjärjestö Helsingissä Piiritoimistot 12 kpl (itsenäisiä) Paikallisosastot n. 500 (itsenäisiä) Jäseniä Vapaaehtoisia noin Mannerheimin lastensuojeluliitto Keskusjärjestö Piirijärjestöt 10 kpl Paikallisyhdistykset 548 kpl Jäseniä
7 VAPAAEHTOISTYÖ/ VAPAAEHTOISTOIMINTA Vapaaehtoistyö on työtä, josta ei makseta palkkaa. Vapaaehtoistyötä voi tehdä kuka tahansa iästä, sosiaalisesta asemasta tai asuinpaikasta riippumatta Omien kykyjensä ja mahdollisuuksiensa ja aikataulujensa mukaisesti Volunteering in the Europian Union 2010 määritelmä: Kysymys henkilökohtaisesta valinnasta Tarkoittaa legitiimiä tapaa, jolla ihmiset voivat osallistua erilaiseen toimintaan omassa yhteisöissään Saa ihmiset ottamaan kantaa humanitäärisiin, ympäristö- ja sosiaalisiin kysymyksiin On palkatonta, mutta ei korvaa palkkatyötä Ei ole ilmainen vaihtoehto eikä uhka palkkatyölle
8 Tutkimusten mukaan suomalaisista n. 37 % osallistuu vapaaehtoistyöhön jossain muodossa. Motiiveja on useita: Tekemisen kaipuu tyhjä elämäntilanne halu kokea merkityksellisyyttä sosiaaliset suhteet kiinnostavat Auttamisen halu arvoista nouseva empatia vastapainoa muulle elämälle halu ja ajatus tehdä velvollisuutensa Kokeilun halu oma luonne ja persoona uusien tuttavien ja ystävien kaipuu antaa ohjelmaa arkeen Ryhmän kaipuu sosiaalisen verkoston kaipuu halu kanavoida omaa energiaa auttamishalu ja arvot keskeisiä Lähde: Anne Birgitta Yeung, Aaro Harju
9 VAPAAEHTOISTYÖ/ VAPAAEHTOISTOIMINTA Järjestöjen vapaaehtoistyöhön sijoitettu yksi euro tuottaa runsaat 6 yhtä työtuntia kohti laskettuna. Vapaaehtoistyöhön käytettyjä tunteja 4 H tuntia SPEK jossa 570 VPK:ta tuntia MLL tuntia SPR tuntia Tutkimus v Ruralia-instituutti Vapaaehtoistyön merkitys on paljon laajempi kuin sen kansantaloudellinen vaikutus. Vapaaehtoistyötä tehdään, koska se koetaan arvokkaaksi ja siitä saadaan jotain myös itselle.
10 VAPAAEHTOISTYÖ/ VAPAAEHTOISTOIMINTA Tutkimusten mukaan keski-iässä ja vanhempana tehty vapaaehtoistyö on yhteydessä hyvään mielenterveyteen ja henkiseen hyvinvointiin. Vapaaehtoiset ovat onnellisempia ja elävät pidempään. (Lähde Britannian lääkärijärjestö BMJ Open v. 2016) Vapaaehtoistyö antaa mahdollisuuden hyvän tekemiseen, se on keino kehittää taitojaan, verkostojaan ja kohentaa mahdollisuuksiaan työelämässä. Yhteiskunnan kannalta vapaaehtoistyö vahvistaa solidaarisuutta ja tuo selvää säästöä. Vapaaehtoistyötä tehdään mm. ympäristönsuojelussa, perinteensuojelussa, kasvatuksessa, koulutuksessa ja urheilussa. (Lähde Eurofound eli Euroopan elin- ja työolojen kehittämissäätiön tutkimus)
11 AMMATTILAINEN VS. VAPAAEHTOINEN AMMATTILAINEN: toimii lainsäädännön, koulutuksensa ja ammattietiikkansa pohjalta toiminta pohjautuu virkavastuuseen ja ammattietiikkaan vastaa kaikista asiakkaistaan etsii ratkaisuja asiakkaansa tilanteeseen, hoitaa, palvelee ammattisanasto saa korvauksen työstään, virka-aika VAPAAEHTOINEN toimii henkilökohtaisen tiedon, elämänkokemuksensa ja vapaaehtois-toiminnan koulutuksessa saamansa tiedon pohjalta toiminta pohjautuu omaan moraaliin ja etiikkaan voi itse vaikuttaa siihen, ketä tukee ja auttaa tai mitä tehtäviä tekee tai missä toimii sopiva määrä tehtäviä ei liikaa arkikieli palkattomuus, vapaa-ajalla omaehtoisesti tapahtuvaa työtä
12 ESIMERKKEJÄ VAPAAEHTOISTYÖN VOLYYMISTÄ LAPISSA Suomen pohjoisin vapaaehtoistyön keskus Neuvokas Rovaniemellä Vapaaehtoiset (297) tekivät yhteensä tuntia vapaaehtoistyötä (opiskelijoita heistä 65/1367 tuntia) 92 henkilöä tuettiin tukisuhtein Vapaaehtoiset asiointiapuna 324 kertaa Kulttuuriväärtiesiintyjät 367 eri keikkaa eri yksiköissä kuulijoita 6935 Pyöräluotsit ajoivat riksalla 900 km tarjoten ulkoiluapua senioreille Koulujen ylimääräruokaa jaettiin 5136 annosta Vapaaehtoisten ohjaamia matalankynnyksen kohtaamispaikkoja 17 eri puolella Rovaniemeä SPR Lapin piiri. 23 paikallisosastoa, joissa noin 400 aktiivista vapaaehtoista. 14 osastossa ystävätoimintaa ja niissä runsas 170 vapaaehtoista. Henkilökohtainen ystävä 53 ikääntyneellä, lisäksi saattajatoiminnan ja laitosten asiakkaat Vapaaehtoisia tukee piirin sosiaalipalvelusuunnittelija Ystävätoiminnan vetäjät osastoissa ovat vapaaehtoisia ja toimivat oman ryhmänsä lähitukena.
13 KIITOS!
SELKOESITE. Tule mukaan toimintaan!
SELKOESITE Tule mukaan toimintaan! Mannerheimin Lastensuojeluliitto Mannerheimin Lastensuojeluliitto (MLL) on vuonna 1920 perustettu kansalaisjärjestö edistää lasten, nuorten ja lapsiperheiden hyvinvointia
ROVANIEMEN NEUVOKAS Vapaaehtoista hyvinvointityötä yli 20 vuotta. Kumppanuutta kotona pärjäämisen kehittämiseksi Suvimaria Saarenpää
ROVANIEMEN NEUVOKAS Vapaaehtoista hyvinvointityötä yli 20 vuotta Kumppanuutta kotona pärjäämisen kehittämiseksi 20.04.2017 Suvimaria Saarenpää ROVANIEMEN NEUVOKAS Yli 50 toimijan yhteenliittymä, jonka
Vapaaehtoistoiminnan ohjaaminen. Ammattilaisten ja vapaaehtoisten yhteistyö kohtaamispaikoissa
Vapaaehtoistoiminnan ohjaaminen Ammattilaisten ja vapaaehtoisten yhteistyö kohtaamispaikoissa Kohtaamisesta osallisuuteen, osallisuudesta toimijuuteen Parhaimmillaan osallisuus (engagement) johtaa toimijuuteen
Satakuntalaisen vapaaehtoistyön tulevaisuuden näkymät
Satakuntalaisen vapaaehtoistyön tulevaisuuden näkymät Vapaaehtoistyö murroksessa; arvot ja tulevaisuus Jaana Tuomela 13.11.2018 Satakunnan yhteisökeskus www.yhteisokeskus.fi #yhteisökeskus #järjestöt #JYTRY
Järjestöt, hyvinvointi ja osallisuus Yhteenvetoa MIPAtutkimustuloksista
Järjestöt, hyvinvointi ja osallisuus Yhteenvetoa MIPAtutkimustuloksista MIPA-päätösseminaari 6.2.2019 Diak, Helsinki Jouni Tourunen Rakenne Tutkimusteemoittain -Taustaa: mitä tutkittu, mistä keskusteltu
Vapaaehtoiset uuden kuntalaisen kotoutumisen tukena
Vapaaehtoiset uuden kuntalaisen kotoutumisen tukena Vapaaehtoinen Anu Arhippainen Vapaaehtoisen rooli kotoutumisessa Mikä vapaaehtoista motivoi? Vapaaehtoinen järjestön näkökulmasta Vapaaehtoisen tukena
Liiton toiminta SPEK:in alueyksikön tukemana
16.1.2012 Liiton toiminta SPEK:in alueyksikön tukemana Pohjanmaan Pelastusalan Liitto ry:n Kehittämisseminaari 13.1.2012 Sirpa Suomalainen Suomen Pelastusalan Keskusjärjestö SPEK Pohjanmaan Pelastusalan
Suomen Punaisen Ristin toiminnasta
Suomen Punaisen Ristin toiminnasta Alueellinen maanpuolustuskurssi, 2.2.2017 Sirkka-Liisa Oinaala, toiminnanjohtaja Suomen Punainen Risti, osa maailmanlaajuista liikettä Suomen Punainen Risti kuuluu Punaisen
VAPAAEHTOISTOIMINTA PANSION VASTAANOTTOKESKUKSESSA
VASTAANOTTOKESKUKSESSA TOIMIVILLE VAPAAEHTOISILLE VAPAAEHTOISTOIMINTA PANSION VASTAANOTTOKESKUKSESSA Olemme Punaisen Ristin Ruissalon osaston vapaaehtoisia Punainen Risti ja Punainen Puolikuu tunnetaan
Monikulttuurinen lapsi- ja perhetoiminta-hanke. Tule mukaan toimintaan!
Monikulttuurinen lapsi- ja perhetoiminta-hanke Tule mukaan toimintaan! Kansalaisjärjestöt On mahdollisuus osallistua erilaisiin toimintoihin ja harrastuksiin. Voi vaikuttaa yhteiskunnan asioihin. Suuri
SELKOESITE. Tule mukaan toimintaan!
SELKOESITE Tule mukaan toimintaan! MLL:n Uudenmaan piiri Asemapäällikönkatu 12 C 00520 Helsinki Tel. +358 44 0470 407 uudenmaan.piiri@mll.fi uudenmaanpiiri.mll.fi Mannerheimin Lastensuojeluliitto Mannerheimin
SELKOESITE. Tule mukaan toimintaan!
SELKOESITE Tule mukaan toimintaan! Mannerheimin Lastensuojeluliiton Varsinais-Suomen piiri ry Perhetalo Heideken Sepänkatu 3 20700 Turku p. 02 273 6000 info.varsinais-suomi@mll.fi Mannerheimin Lastensuojeluliitto
Monitoimijaisella järjestö-kuntakumppanuudella lasten ja perheiden hyvää arkea vahvistamassa
EHKÄISEVÄN TYÖN KÄRKIHANKE OULUSSA Monitoimijaisella järjestö-kuntakumppanuudella lasten ja perheiden hyvää arkea vahvistamassa Airi Martikainen ja Hannakaarina Sarvela Voimaperhe/ESKO-hanke Mannerheimin
PK-YRITYKSEN JA JÄRJESTÖN YHTEISTYÖ
Tuula Antola, Kaipaus Finland Oy Tuula Colliander, Suomen Punainen Risti ry 17.9.2009 PK-YRITYKSEN JA JÄRJESTÖN YHTEISTYÖ PK-YRITYS & JÄRJESTÖ MIKSI MITÄ MITEN Kaipauksen kumppaneita! Logonet B2C!
Suomen Punaisen Ristin toiminnasta
Suomen Punaisen Ristin toiminnasta Alueellinen maanpuolustuskurssi, 24.11.2016 Sirkka-Liisa Oinaala, toiminnanjohtaja Suomen Punainen Risti, osa maailmanlaajuista liikettä Suomen Punainen Risti kuuluu
Vapaaehtoistoiminnan. Doinita Negruti. kurssi
Vapaaehtoistoiminnan Doinita Negruti kurssi Kurssin sisältö Osa 1: Vapaaehtoistoiminta Suomessa (6 h) Yhteiskunnan sektorit Kansalaistoiminnan historiaa Vapaaehtoistoiminnan tarkoitus, periaatteet, oikeudet
Vapaaehtoistoiminnan koulutus
Vapaaehtoistoiminnan koulutus 24.1.2017 Yksinäinen vanhus Yksinäinen vanhus VAPAAEHTOISTYÖ VAI VAPAAEHTOISTOIMINTA? 1800 1850 1900 1950 1970 2000 Vapaaehtoistoiminnan historia Vastavuoroinen auttaminen
Lähihoitaja järjestötyössä - osana opetussuunnitelmaa
Lähihoitaja järjestötyössä - osana opetussuunnitelmaa Lehtori Tarja Tenhunen Lapin ammattiopisto, Porokadun toimipiste Mukaan hankkeeseen Lapin ammattiopisto toimijana hankkeessa Toimipistepäällikkö Ritva
Näin Punainen Risti toimii Satakunnassa
Näin Punainen Risti toimii Satakunnassa Satakunnan kuntapäivä 21.10.2014 Paula Ilén Toiminnanjohtaja Suomen Punainen Risti Satakunnan piiri www.punainenristi.fi Tausta SPR laki (238/2000) ja asetus (981/2005)
PUNAISEN RISTIN HAASTEET. Kristiina Kumpula pääsihteeri. Olemme rohkeita ja luotettavia auttajia kotona ja maailmalla kotona ja maailmalla.
PUNAISEN RISTIN HAASTEET Kristiina Kumpula pääsihteeri Olemme rohkeita ja luotettavia auttajia kotona ja maailmalla kotona ja maailmalla. SUOMEN PUNAINEN RISTI Julkisoikeudellinen yhdistys: Laki Suomen
19/1/2012 Mervi Kestilä. Mannerheimin Lastensuojeluliitto lapsiperheiden arjen tukena
19/1/2012 Mervi Kestilä Mannerheimin Lastensuojeluliitto lapsiperheiden arjen tukena MLL:n arvot Inhimillisyys Lapsen ja lapsuuden arvostus Yhteisvastuu Suvaitsevaisuus ja yhdenvertaisuus Ilo 2 Toiminnan
Vapaaehtoistoiminnanperuskoulutus Oikeudet ja vastuut 24.2.2015
Vapaaehtoistoiminnanperuskoulutus Oikeudet ja vastuut 24.2.2015 Yhteisökoordinaattori Soile-Maria Linnemäki/Yhdistysverkosto Vanhus- ja vapaaehtoistyön johtaja Pirjo Heikkilä/Setlementti Louhela MITÄ KUULUU?
Potilastukipiste OLKA. Anu Toija Projektipäällikkö Vertaisresepti-hanke Espoon Järjestöjen Yhteisö EJY ry anu.toija@ejy.fi
Potilastukipiste OLKA Anu Toija Projektipäällikkö Vertaisresepti-hanke Espoon Järjestöjen Yhteisö EJY ry anu.toija@ejy.fi EJY:n Vertaisresepti-hanke Espoon Järjestöjen Yhteisö EJY ry on alueellinen sosiaali-,
Järjestöyhteistyö ja sen mahdollisuudet tulevassa sotessa
Järjestöyhteistyö ja sen mahdollisuudet tulevassa sotessa Länsi-Pohjan soten seutufoorumi 28.2.2017, Kemi Tuula Huttunen Koivumaa Pohjoisen yhteisöjen tuki Majakka ry Järjestöjen toiminnan luonne Järjestöjen
Kansalais- ja vapaaehtoistyö
Kansalais- ja vapaaehtoistyö Yhdistysverkosto ry 2016 Juha Saurama 2015 Kansalais- ja vapaaehtoistoiminta Ihmiset eivät enää osallistu entisessä määrin perinteiseen kansalaisja vapaaehtoistoimintaan Ihmiset
Vapaaehtoiseksi Saarijärvellä 2018
Vapaaehtoiseksi Saarijärvellä 2018 Päivitetty 2/2018 Ystävätoiminta, ulkoiluystävätoiminta Vapaaehtoinen ystävä yksin jääneille tai itsensä yksinäiseksi tunteville henkilöille, jotka kaipaavat ihmiskontaktia
LISÄEVÄITÄ YSTÄVÄTOIMINTAAN Ystävätoiminnan jatkokurssi
LISÄEVÄITÄ YSTÄVÄTOIMINTAAN Ystävätoiminnan jatkokurssi Kuvat: Suomen Punainen Risti Itsetuntemus ja erilaisuuden hyväksyminen Kun opimme tiedostamaan omien ajattelu- ja toimintatapojemme taustalla vaikuttavia
Vertaistoimintaa kumppanuudella Vertaistoimintaa kumppanuudella
Hankkeen päämäärä ja kohderyhmät Päämäärä Hankkeen päämääränä on tukea rovaniemeläisten perheiden arkea järjestämällä ja koordinoimalla yhteistyössä kumppaneiden (kaupunki, seurakunta, järjestöt, yritykset)
Ryhmä 1. Miten vauhdittaa kylätoimijoiden ja järjestöjen osallistumista turvallisuustyöhön
Miten vauhdittaa kylätoimijoiden ja järjestöjen osallistumista turvallisuustyöhön Vapaaehtoisuus on muuttunt pakoksi Joudumme hallinnollisiin tehtäviin, emme voi keskittyä meille tärkeiden asioiden kehittämiseen
Pohjois-Karjalan Järjestöasiain neuvottelukunta pioneerityötä tekemässä! Vapaaehtoistoiminnan seminaari kehittämispäällikkö Elina Pajula
Pohjois-Karjalan Järjestöasiain neuvottelukunta pioneerityötä tekemässä! Vapaaehtoistoiminnan seminaari 5.12.2008 -kehittämispäällikkö Elina Pajula Aktiivisesti Pohjois-Karjalassa toimii 375 sosiaali-
Mielenterveys- ja päihdeyhdistykset: kansalaistoiminnan vahvistajia, palveluiden tuottajia, edunvalvojia?
Mielenterveys- ja päihdeyhdistykset: kansalaistoiminnan vahvistajia, palveluiden tuottajia, edunvalvojia? Mielenterveysmessut 20.11.2018 Sari Jurvansuu, MIPA-hanke/Sininauhaliitto Jurvansuu 2018 1 Mielenterveys-
Vapaaehtoistoiminta voimavarana Pohjois-Karjalan järjestöpäivät 14. 15.11.2014. Marjahelena Salonen, kehitysjohtaja Marttaliitto ry
Vapaaehtoistoiminta voimavarana Pohjois-Karjalan järjestöpäivät 14. 15.11.2014 Marjahelena Salonen, kehitysjohtaja Marttaliitto ry Hyvinvoinnin, yhteisöllisyyden ja taloudellisen hyödyn lisäksi vapaaehtoistoiminnalla
Vapaaehtoistoiminta nyt ja tulevaisuudessa
Vapaaehtoistoiminta nyt ja tulevaisuudessa Tuula Peltoniemi 6.6.2017 Seinäjoki Sisältö Peruskysymysten äärelle Mitkä toimintaympäristömuutokset vaikuttavat vapaaehtoistoimintaan? Mihin kiinnittää huomiota?
Vapaaehtoisuus, vertaisuus ja kokemusasiantuntijuus päihde - ja mielenterveysjärjestöissä. Päivi Rissanen Helsinki
Vapaaehtoisuus, vertaisuus ja kokemusasiantuntijuus päihde - ja mielenterveysjärjestöissä Päivi Rissanen 4.4.2017 Helsinki Vapaaehtoisuuteen, vertaisuuteen ja kokemusasiantuntijuuteen liittyvät toimintamuodot
Lasten seksuaalinen hyväksikäyttö ja sen ehkäiseminen järjestöjen näkökulmasta
Lasten seksuaalinen hyväksikäyttö ja sen ehkäiseminen järjestöjen näkökulmasta YTT, pääsihteeri Riitta Särkelä Ensi- ja turvakotien liitto ry 25.4.2019 Säätytalo 1 Salattu, vaikeasti tunnistettava ja lapsia
MLL:n palvelut lapsille ja lapsiperheille Kainuussa. 4.6.2015 / Seija Karjalainen
MLL:n palvelut lapsille ja lapsiperheille Kainuussa 4.6.2015 / Seija Karjalainen Mannerheimin Lastensuojeluliitto ry Mannerheimin Lastensuojeluliitto (MLL) on avoin kansalaisjärjestö, joka edistää lasten,
Kumajan kysely Uudenmaan alueen sosiaali- ja terveysjärjestöille 2019
Kumajan kysely Uudenmaan alueen sosiaali- ja terveysjärjestöille 2019 Kumaja-kumppanuusverkoston tehtävänä on kehittää Uudenmaan järjestöjen keskinäistä yhteistyötä ja lisätä järjestöjen mahdollisuuksia
Kerro, miksi sinä lähdit mukaan vapaaehtoistoimintaan?
Kerro, miksi sinä lähdit mukaan vapaaehtoistoimintaan? Vapaaehtoistoiminta on mittaamattoman arvokas voimavara yhteiskunnassamme, ja meidän on syytä ymmärtää sitä syvemmin ja paremmin. Tässä pohdinnassa
Järjestöt oppimisympäristönä Lapin AMKissa
Yhdessä oppien, asiantuntijuutta jakaen, kumppanuuksia rakentaen 21.2.2017 Järjestöt oppimisympäristönä Lapin AMKissa Maria Kiistala Järjestöt ja oppiminen Sosiaali-, terveys- ja liikunta-alan koulutuksessa
Vapaaehtoistoiminta sosiaali- ja terveysvirastossa. Miia Pulkkinen Vs. Vapaaehtoistyön koordinaattori Sosiaali- ja terveysvirasto
Vapaaehtoistoiminta sosiaali- ja terveysvirastossa Miia Pulkkinen Vs. Vapaaehtoistyön koordinaattori Sosiaali- ja terveysvirasto Virastopäällikkö Perhe- ja sosiaalipalvelut Terveys- ja päihdepalvelut Sairaala-,
Vapaaehtoistoiminnan periaatteet
Vapaaehtoistoiminnan periaatteet Tavallisen ihmisen taidoin Palkatonta ja ei-ammatillista Vapaaehtoista Luotettavaa ja sitoutumista tehtävään Luottamuksellista (vaitiolo) Puolueetonta ja suvaitsevaa Tarvitsijan/autettavan
Suomen Punaisen Ristin toiminta pandemian uhatessa
Suomen Punaisen Ristin toiminta pandemian uhatessa STETE ry:n seminaari Pandemia turvallisuushaaste Anja Alila 11.joulukuuta 2007 Eduskuntatalon auditorio SUOMEN PUNAINEN RISTI Suomen Punainen Risti -
KAMU -yhteistyö. Suomen Punainen Risti. Savo-Karjalan ja Kaakkois-Suomen piirit. Suomen Punainen Risti
KAMU -yhteistyö Savo-Karjalan ja Kaakkois-Suomen piirit Toiminta - alue Toiminta- alueeseen kuuluu Savo Karjalan piirin alueella 51 paikallista osastoa Kaakkois Suomen piirin alueella 22 osastoa Yhteensä
KAMU -yhteistyö. Suomen Punainen Risti Savo-Karjalan ja Kaakkois-Suomen piirit
KAMU -yhteistyö Suomen Punainen Risti Savo-Karjalan ja Kaakkois-Suomen piirit Toiminta - alue Toiminta- alueeseen kuuluu Savo Karjalan piirin alueella 51 paikallista osastoa Kaakkois Suomen piirin alueella
Helsingin kaupungin. sosiaali- ja terveysviraston vapaaehtoistoiminta. Vapaaehtoistyön koordinaattori Meeri Kuikka 8.9.2015
Helsingin kaupungin sosiaali- ja terveysviraston vapaaehtoistoiminta Vapaaehtoistyön koordinaattori Meeri Kuikka 8.9.2015 Vapaaehtoistoiminta on: Yksittäisten ihmisten ja yhteisöjen hyväksi tehtyä toimintaa,
Kohti näkyvää ja vahvaa. järjestöyhteistyötä!
Kohti näkyvää ja vahvaa järjestöyhteistyötä! Sisältö 1. Mikä on Sakke -hanke? 2. Pohjois-Savon Järjestötietopalvelu 3. Työpaja: alustus ja työstäminen 4. Loppukeskustelu Pohjois-Savon järjestöyhteistyön
Maahanmuuton haasteet ja kolmas sektori
Maahanmuuton haasteet ja kolmas sektori Toimijana ja koordinoijana Suomen Punainen Risti Johanna Matikainen Maahanmuuttajaohjelman kehittämispäällikkö Suomen Punainen Risti Suomen Punainen Risti - yksi
Järjestötalojen/-keskusten verkosto Lapissa Maakunnallinen teemaryhmä
Järjestötalojen/-keskusten verkosto Lapissa Maakunnallinen teemaryhmä 1. Tasa-arvoista yhteistyötä Lapin järjestöstrategia 2030 2. Lappilainen järjestökenttä 3. Kylätilat, järjestötalot/-keskukset Lapissa
SISÄLTÖ TOMI ORAVASAARI 2011
SISÄLTÖ Vapaaehtoistoiminnan määritelmä Vapaaehtoistoiminta Suomessa Vapaaehtoistoiminnan merkitys RAY:n rahoittamissa järjestöissä Vapaaehtoistoiminnan trendit Vapaaehtoistoiminnan vahvuudet ja heikkoudet,
K-S sote- ja maakuntauudistuksen valmisteluun osallistuvat järjestötoimijat Erityisasiantuntija Jaana Joutsiluoma
K-S sote- ja maakuntauudistuksen valmisteluun osallistuvat järjestötoimijat 3.4.2017 Erityisasiantuntija Jaana Joutsiluoma Sote-järjestöt ovat jykevä laiva IHMISET 1 300 000 jäsentä 500 000 vapaaehtoista
Suomalainen. työelämätietous. Pikku-koto kurssi
Suomalainen työelämätietous Pikku-koto kurssi Työelämätietoutta - Suomalaisia pidetään ahkerasti työtä tekevänä kansana. - Erityisen haluttuja työntekijöitä tulee Pohjanmaalta. - Nykyisin Suomessa on paljon
Vapaaehtoistoiminnan mahdollistaminen
Vapaaehtoistoiminnan mahdollistaminen Espoon Vapaaehtoisverkoston näkökulmasta Tiina Nurmenniemi Espoon Järjestöjen Yhteisö ry Santra-hanke Espoon Järjestöjen Yhteisö ry Vapaaehtoistoiminnan kehittämishanke
Järjestöt hyvinvointia luomassa
Järjestöt hyvinvointia luomassa Suomen sote-järjestöt lukuina IHMISET 1 300 000 jäsentä 500 000 vapaaehtoista 260 000 vertaistukijaa 50 000 ammattilaista 4 800 työllistettyä YHDISTYKSET 10 000 yhdistystä
Alkukartoituksen yhteenvetoa Tämän tiedämme teistä Ulla & Heli. Osallisuutta, elämänhallintaa ja hyvää arkea järjestöjen yhteistyöllä
Alkukartoituksen yhteenvetoa Tämän tiedämme teistä Ulla & Heli Osallisuutta, elämänhallintaa ja hyvää arkea järjestöjen yhteistyöllä Alkukartoitus Alkukartoituksen avulla kartoitettiin hankkeiden työskentely-
Virtaa vapaaehtoistoimintaan
Virtaa vapaaehtoistoimintaan Miten tehdä yhdistyksen vapaaehtoistoimintaa tunnetummaksi ja kiinnostavammaksi? Miten kertoa toiminnasta, niin, että siihen innostuisi mukaan uusia henkilöitä? Heli Laurikainen
OSAAMISMERKIT JÄRJESTÖKENTÄLLÄ
OSAAMISMERKIT JÄRJESTÖKENTÄLLÄ Opintokeskus Siviksen osaamismerkkityö Digipolku töihin- hankkeen osaamismerkit maahanmuuttajille Minna Pesonen Asiantuntija, projektipäällikkö Opintokeskus Sivis (www.ok-sivis.fi)
Vapaaehtoiset ja perheet - neuvoja, apua, tukea Petri Paju
Vapaaehtoiset ja perheet - neuvoja, apua, tukea Petri Paju Emma & Elias Tuhti-ryhmän kysely Tavoitteena kerätä keskitetysti raportointiin tarvittavat tiedot vapaaehtoisilta Kerätä aineisto, joka tarjoaa
Järjestöt sote- ja maakuntauudistuksessa
Järjestöt sote- ja maakuntauudistuksessa OmaHäme III Järjestöfoorumi tilaisuus, 30.5.2017 Erityisasiantuntija Jaana Joutsiluoma Esityksessä: 1. Dynaaminen ja uudistuva järjestökenttä 2. Järjestöt sote-
Kyläyhdistykset palvelukumppaneina
Kyläyhdistykset palvelukumppaneina Kotipalvelujen kasvava markkina uudet ratkaisut 15.6.17 Kehittyvät Kylät palveluita tuottamassa kyläkoordinaattori Tuula Palojärvi Pohjois-Savon Kylät ry Pohjoissavolaisten
Mannerheimin Lastensuojeluliiton Satakunnan piirin Lasten ja nuorten. Tukihenkilötoiminta. Kuntatoimijat
Mannerheimin Lastensuojeluliiton Satakunnan piirin Lasten ja nuorten Tukihenkilötoiminta Kuntatoimijat Satakunnan lasten ja nuorten tukihenkilötoiminnan kehittämishanke 2008-2011 MLL:n Satakunnan piiri
Kuva: SOSTE/Anne Knaapia mukaillen
Kuva: SOSTE/Anne Knaapia mukaillen Vimpeli; 85 Ähtäri; 176 Teuva; 120 Soini; 65 Seinäjoki; 1094 Alajärvi ; 206 Alavus; 253 Evijärvi; 80 Ilmajoki; 203 Isojoki; 66 Karijoki; 38 Kauhajoki; 296 Kauhava; 373
Järjestötreenit Kunta-järjestöyhteistyö Oulussa Erityisasiantuntija Marjo Riitta Tervonen, SOSTE
Järjestötreenit 25.5.2016 Kunta-järjestöyhteistyö Oulussa Erityisasiantuntija Marjo Riitta Tervonen, SOSTE ESKO ESKO ehkäisevän työn kärkihanke oli sosiaali- ja terveysjärjestöjen ja Oulun kaupungin RAY-rahoitteinen
Järjestöyhteistyön kehittäminen kunnissa. Vanhusneuvosto 17.8.2015 Kehittäjäsosiaalityöntekijä Tuula Anunti
Järjestöyhteistyön kehittäminen kunnissa Vanhusneuvosto 17.8.2015 Kehittäjäsosiaalityöntekijä Tuula Anunti Rekisteröidyt yhdistykset Lapissa: Lapin järjestöstrategia 2030. Lapin liitto Rekisteröidyt yhdistykset
Etelä-Pohjanmaan järjestötoiminnan nykytila ja ehdotus kehittämistoimenpiteistä
n järjestötoiminnan nykytila ja ehdotus kehittämistoimenpiteistä Kuntajohtajafoorumi 10.10.2019 Miika Kataja KTM, YTM Järjestötalo / Järjestöt mukana muutoksessa -hanke STM/STEA:n Järjestö 2.0 -ohjelma
Kolmannen sektorin turvallisuusyhteistyö. Pohjois-Savossa. SPR Savo-Karjalan piiri Mika Korppinen ILOA AUTTAMISESTA. Savo-Karjalan piiri
Kolmannen sektorin turvallisuusyhteistyö Pohjois-Savossa SPR Mika Korppinen 1.6.2018 Taustaa SPR:llä lakiin (238/2000) ja Tasavallan presidentin asetukseen (827/2017) perustuvia tehtäviä suuronnettomuuksien
(Lapinlahden terveyspiste, Savo-Karjalan piiri) Terveyspistetoiminta
(Lapinlahden terveyspiste, Savo-Karjalan piiri) Terveyspistetoiminta TERVEYS JA TURVALLISUUS 23.5.2013 SPR:n toimintamuodot (Asetus 3 ) Tarkoituksensa toteuttamiseksi järjestö: 1) ylläpitää auttamisvalmiutta
Koulutuksen rooli MLL:n toiminnassa
Koulutus rullaa!!! / 110516/ Alma / MLL Koulutuksen rooli MLL:n toiminnassa Lapset ensin. Koulutuksen rooli MLL:n perustehtävän toteuttamisessa Koulutus on mahdollisuus ja keino varmistaa sekä vapaaehtoistemme
Tulevaisuusfoormi: Hyvinvointi-työpaja
Tulevaisuusfoormi: Hyvinvointi-työpaja Ville Nieminen, projektipäällikkö, Kuntaliitto @ViVaNieminen Ohjelma Avaussanat Ville Nieminen, projektipäällikkö Kuntaliitto Hyvinvoinnin seuraava erä Paula Laine,
Punainen Risti viranomaisten tukena
Punainen Risti viranomaisten tukena Punaisen Ristin valmiustoiminnalla varaudutaan ennalta suunnitellusti oikea-aikaiseen ja tehokkaaseen toimintaan onnettomuuksien ja erityistilanteiden ennaltaehkäisemiseksi,
Miten SOSTE palvelee liittoa ja yhdistyksiä
Miten SOSTE palvelee liittoa ja yhdistyksiä Omaishoitajat ja läheiset liitto ry:n neuvottelupäivät Vantaa 29.8.2013 Janne Juvakka Janne Juvakka 1 SOSTE Suomen sosiaali ja terveys ry Valtakunnallinen sosiaali-
Järjestöt 2.0 -hanke. Järjestöt maakuntauudistuksessa toiminnanjohtaja Elina Pajula
Järjestöt 2.0 -hanke Järjestöt maakuntauudistuksessa 21.6.2017 toiminnanjohtaja Elina Pajula Pohjois-Karjalan Sosiaaliturvayhdistys: painopisteet 1. Osallisuus ihmisten äänen kuunteleminen ja välittäminen
Ajatuksen murusia Tuija Mäkinen
Ajatuksen murusia Tuija Mäkinen 2 AJATUKSEN MURUSIA Tämä vihkonen on sinulle, joka haluat toimia vapaaehtoisena ja olla ihminen ihmiselle. Vihkosta voi käyttää myös työnohjausistunnoissa keskustelujen
Väkivalta ja päihteet kolmannen sektorin ja kriisikeskustyön näkökulmasta
Väkivalta ja päihteet kolmannen sektorin ja kriisikeskustyön näkökulmasta Alkoholi ja väkivalta seminaari 6.11.2013 Pirjo Lehmuskoski Kriisityön vastaava Kriisikeskus Matalan kynnyksen kriisikeskus elää
Puolueettomuus. Autettavan Toiminnan ehdoilla toimiminen ilo
Puolueettomuus Vapaaehtoistoiminnassa toimitaan tasapuolisesti kaikkien edun mukaisesti. Vapaaehtoinen ei asetu kenenkään puolelle vaan pyrkii toimimaan yhteistyössä eri osapuolten kanssa. Mahdollisissa
PAPERITTOMAT JA PUNAINEN RISTI. Tukea, auttamista ja toimintaa osastoissa PAPERITTOMAT
JA PUNAINEN RISTI Tukea, auttamista ja toimintaa osastoissa Paperittomien määrä kasvaa Turvapaikanhakijoiden määrä kasvoi 2015 Kielteisten turvapaikkapäätösten jälkeen tarjotaan vapaaehtoisen paluun mahdollisuutta
Pohjois-Suomen Järjestöpäivät
Pohjois-Suomen Järjestöpäivät Sosiaalisesti kestävä kehitys Oulussa 15.3.2012 klo 9-16.00 Rovaniemellä 16.3.2012 klo 9-16.00 Ajankohtaiset ja vuorovaikutteiset päivät tarjoavat pohdintaa, käytännön tietoa
VAPAAEHTOISTYÖN KANSANTALOUDELLISET VAIKUTUKSET
VAPAAEHTOISTYÖN KANSANTALOUDELLISET VAIKUTUKSET Juhani Laasanen Tutkijatohtori Ruralia-instituutti Ruralia Institute Ruralia-institutet Mannerheimin Lastensuojeluliitto Suomen 4H-liitto Suomen Pelastusalan
ROVANIEMEN NEUVOKAS Vapaaehtoista hyvinvointityötä yli 20 vuotta
ROVANIEMEN NEUVOKAS Vapaaehtoista hyvinvointityötä yli 20 vuotta Asiointiapua arjen tukena Toimiva kotihoito-hankkeen kumppanina Suvimaria Saarenpää ja Maarit Karhumaa ROVANIEMEN NEUVOKAS Yli 60 toimijan
Vapaaehtoistoiminta antaa iloa!
Vapaaehtoistoiminta antaa iloa! Lapset ensin. MLL:n vapaaehtoisena toimiminen Tule mukaan Mannerheimin Lastensuojeluliiton Järvi-Suomen piirin vapaaehtoistoimintaan. Juuri sinä voit antaa lasten ja nuorten
Sote-järjestöt arjen turvallisuudessa ja häiriötilanteessa
Sote-järjestöt arjen turvallisuudessa ja häiriötilanteessa Hankkeen tulokset, opit ja knopit Janne Leskinen, projektisuunnittelija Pärjätään yhdessä hanke Esityksen 3 pääviestiä: 1) Sote-järjestöjen toiminta
JÄRJESTÖT, PERHEET JA VAPAAEHTOISTOIMINTA
JÄRJESTÖT, PERHEET JA VAPAAEHTOISTOIMINTA Emma & Elias -avustusohjelman tutkimuksen taustoittava väliraportti Petri Paju Tutkija, Lastensuojelun Keskusliitto Emma & Elias -ohjelma 2016 1 / 28 Emma & Elias
Miten järjestö brändätään vapaaehtoisille kiinnostavaksi?
Miten järjestö brändätään vapaaehtoisille kiinnostavaksi? Veera Hämäläinen 7.11.213 2 Tunnettuudesta brändiin Jotta voi rakentaa brändiä, järjestö pitää tuntea. Paranna siis järjestösi tunnettuutta. Rakenna
Järjestöjen rooli sote-uudistuksessa , Uudenmaan järjestöt ja sote-uudistus -seminaari Erityisasiantuntija Ulla Kiuru, SOSTE
Järjestöjen rooli sote-uudistuksessa 17.4.2018, Uudenmaan järjestöt ja sote-uudistus -seminaari Erityisasiantuntija Ulla Kiuru, SOSTE Esityksen rakenne Sote-järjestöjen toimintaympäristön muutos Järjestöjen
Järjestötoimintaan sitoutumisen haasteet ja mahdollisuudet
Järjestötoimintaan sitoutumisen haasteet ja mahdollisuudet Sanoista tekoihin tavoitteena turvalliset, elinvoimaiset ja hyvinvoivat alueet seminaari 16.-17.2.2011 Tutkimuksen puheenvuoro Arjen turvaa kylissä
Kouluttajapankki. 1. Kouluttajan nimi. 2. Oppiarvo, ammatti, asiantuntemus. 3. Mahdolliset suosittelijat tai muut referenssit. 4.
Kouluttajapankki 1. Kouluttajan nimi - sirkka saaristo 2. Oppiarvo, ammatti, asiantuntemus - sosiaalialan ohjaaja, vanhusten hoitaja, seksuaalineuvoja, työyhteisöneuvoja, senioripysäkkiohjaaja, ystäväkurssien
Vapaaehtoistoiminnan haasteet tämän päivän Suomessa Sosiaali- ja terveysjärjestöjen järjestöfoorumi 5.12.2006 Joensuu
Vapaaehtoistoiminnan haasteet tämän päivän Suomessa Sosiaali- ja terveysjärjestöjen järjestöfoorumi 5.12.2006 Joensuu Henrietta Grönlund, TM, tutkija Helsingin yliopisto henrietta.gronlund@helsinki.fi
Lapin ihmisen asialla TIETOA VAIKUTTAMISTA YHTEISTYÖTÄ
Lapin ihmisen asialla TIETOA VAIKUTTAMISTA YHTEISTYÖTÄ Perustamisasiakirja 30.3.1952: Me allekirjoittaneet perustamme täten Lapin Huoltoväenyhdistyksen, jonka tarkoituksena on kerätä kuntien ja vapaiden
Järjestöt sote- ja maakuntauudistuksessa
Järjestöt sote- ja maakuntauudistuksessa Kansalaistoiminta ja kumppanuus maakuntauudistuksen tukena tilaisuus, 19.4.2017 Mikkeli Erityisasiantuntija Jaana Joutsiluoma Esityksessä: 1. Dynaaminen ja uudistuva
LAPIN JÄRJESTÖTOIMINNAN KEHITTÄMISRAKENNE. Myllärintie 35 96400 Rovaniemi info@lapinsoste.fi OHJAUSRYHMÄN KOKOUS 2/2011
LAPIN JÄRJESTÖTOIMINNAN KEHITTÄMISRAKENNE Myllärintie 35 96400 Rovaniemi info@lapinsoste.fi OHJAUSRYHMÄN KOKOUS 2/2011 AIKA: 16.5.2011 klo 14.00 16.00 PAIKKA: Rovaniemi, Hotelli Oppipoika, kokoustila Oltermanni
Järjestöystävällisen kunnan ominaispiirteet ja järjestöyhteistyön laadun parantaminen kunnissa Terve kunta verkoston seminaari 11.4.
Järjestöystävällisen kunnan ominaispiirteet ja järjestöyhteistyön laadun parantaminen kunnissa Terve kunta verkoston seminaari 11.4.2019 Anu Hätinen, Keski-Suomen Yhteisöjen Tuki ry & Helena Haaja, Päijät-Hämeen
Suomen Punainen Risti omaishoitoperheiden tukena HYVÄ SEURA VIRKISTÄÄ
Suomen Punainen Risti omaishoitoperheiden tukena Toiminnan tavoitteena Vahvistaa ja edistää omaishoitajien ja heidän perheidensä terveyttä, hyvää elämänlaatua ja itsenäistä selviytymistä arjessa. Kannustaa
OPEN BADGE - OSAAMISMERKKI. Petri Louko / Hämeen partiopiiri ry:n johtajapäivä
OPEN BADGE - OSAAMISMERKKI Petri Louko / Hämeen partiopiiri ry:n johtajapäivä 25.3.2017 HTTPS://WWW.YOUTUBE.COM/WATCH?V=XC4XDGNBL6 Y OPEN BADGES - TAUSTAA - Mozilla-säätiö aloitti kehitystyön vuonna 2010
Kysely järjestöille ja yhdistyksille
Kysely järjestöille ja yhdistyksille Hyvä Keski-Pohjanmaan alueen järjestön tai yhdistyksen edustaja, Järjestöt mukana muutoksessa Keski-Pohjanmaalla -hanke aloitti syksyllä 2017 toimintansa keskipohjanmaalaisten
JÄRJESTÖYHTEISTYÖ TOIMIVAKSI!
JÄRJESTÖYHTEISTYÖ TOIMIVAKSI! JÄRJESTÖ 2.0 Osa STM:n Suomi 100 avustusohjelmaa Jokaisessa maakunnassa Järjestö 2.0 hanke Yhteistyön kehittäminen ja yhteistyömallien rakentaminen järjestöjen ja maakunnan
Järjestöbarometri 2018
Järjestöjen arvioita sote- ja makuuudistuksen vaikutuksista Maakuntahankkeiden verkostotapaaminen 14.2.2019 Esityksen sisältö Arvioita sote- ja maku-uudistuksen vaikutuksista: järjestöjen toimintaan järjestöjen
Päihde- ja mielenterveysjärjestöjen. Loppuseminaari Diakonia-ammattikorkeakoulu Sari Jurvansuu/Sininauhaliitto
Päihde- ja mielenterveysjärjestöjen tutkimusohjelma MIPA Loppuseminaari 6.2.2019 Diakonia-ammattikorkeakoulu Sari Jurvansuu/Sininauhaliitto Jurvansuu 2019 1 Taustaa Tutkijana MIPAssa kahdessa päihdealan
Järjestöystävällinen Pohjois- Pohjanmaa
Järjestöystävällinen Pohjois- Pohjanmaa Yhteistyöllä eteenpäin jatkossakin Anna Katajala Pohjois-Pohjanmaan järjestörakenne -hanke Järjestöjen toimintaympäristö muutoksessa Maakunta- ja sote-uudistus siirtää
Ulkomaille lähtevä vapaaehtoistyöntekijä. Anni Vihriälä Etvo-koordinaattori 13/02/2012
Ulkomaille lähtevä vapaaehtoistyöntekijä Anni Vihriälä Etvo-koordinaattori 13/02/2012 Miksi lähettää vapaaehtoisia? Mikä on järjestäjän motiivi? Kenen tarpeeseen halutaan vastata? Mitkä ovat tavoitteet?
Kumppanuudet ovat mahdollisuuksien palapeli
19.10.2016 kello 9.30-15.30 Kumppanuuden käsikirjasto maaseutupolitiikka.fi/ kumppanuus Kuntaorganisaatio henkilöstö ja poliitikot keskushallinto ja sektorit, yli sektorirajojen kunnalla tärkeä koordinoiva
Järjestökentän työelämä tutkimuksen valossa
Järjestökentän työelämä tutkimuksen valossa YTT, KTM Petri Ruuskanen Yliopistonlehtori Jyväskylän yliopisto, Yhteiskuntatieteiden ja filosofian laitos Järjestökenttä ~ kolmas sektori Markkinoiden, julkisen