Kunnaninsinööri Alisa Forsander esittää:

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Kunnaninsinööri Alisa Forsander esittää:"

Transkriptio

1 Kunnanhallitus Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto Kunnanhallitus YLI-IIN KOULUN SANEERAUSHANKE / UUDISRAKENTAMINEN - HANKESUUNNITELMA K.hall. 278 Liite 9 Kunnaninsinööri Alisa Forsander esittää: "Oppilaiden sisäilmaongelmista aiheutuva oireilu alkoi lisääntyä vuoden 2011 alusta edellisenä vuonna tehdystä remontista huolimatta. Keväällä teetätetyissä kuntotutkimuksissa ei löydetty syytä sisäilmaongelmille. Syksyllä tekninen toimi käynnisti omat tutkimukset, otettiin parikymmentä materiaalinäytettä, joista saatiin suuria mikrobiarvoja, niin bakteereja kun myös homeita sekä sieniä. Myös bakteereja esiintyi useissa näytteissä. Ilmamäärät on mitattu LVI-suunnitelijan toimesta. Alapohjarakenne on -63 vuoden rakennustapaan toteutettu maanvaraisena, jossa eristeenä laatan alla on käytetty Toja-levyä. Tutkimuksen päätelmänä todettiin rakennuksen alapohja- sekä perustuksen alaosan rakenteissa olevan mikrobivaurion. Viimeisen vuoden aikana kymmenien oppilaiden oireilun vuoksi oppilaat ja heidän vanhempansa ovat esittäneet voimakkaan vastarinnan koulutilojen sopivuudesta työskentelyyn. Ala-asteen opetustiloiksi on osoitettu väliaikaiset tilat ja oppilaat siirretty vaurioituneista opetustiloista toisaalle. Osa oppilaista ja opettajista eivät voi saapua kouluun voimakkaan oireilun vuoksi. Rakentamistoimikunnan päätöksen mukaisesti koulun tiloille lasketaan vaihtoehtoiset kustannukset uudis- ja korjausrakentamisen osalle. Kustannuslaskenta osittaa perustamiskustannukset seuraavasti: uudisrakentamiselle rakentamiskustannukset 3,37 milj, muut kustannukset 0,47milj (alv 0 %), yhteensä 3,84 milj korjausrakentamiselle rakentamiskustannukset 2,76 milj, muut kustannukset 0,46 milj, yhteensä 3,22 milj ( alv 0 %). Edellä olevien tutkimustulosten perusteella ja laskelmiin tukeutuen esitän koulutilojen uudelleenrakentamista." Hankesuunnitelma tilaohjelmineen ja vaihtoehtoisine kustannusarvioineen on liitteenä. Ehdotus (kj.): Kunnanhallitus esittää kunnanvaltuustolle, että valtuusto hyväksyy Yli-Iin koulun hankesuunnitelman ja toteutuksen uudisrakennushankkeena. Kunnaninsinööri Alisa Forsander esitteli hankesuunnitelmaa.

2

3 Päätös: Hyväksyttiin. Kunnanhallitus käsittelee tarkennettua hankesuunnitelmaa kokouksessaan K.hall. 284 Liite 2 Sivistyslautakunta on käsitellyt kokouksessaan Yli-Iin koulun hankesuunnitelmaa ja todennut, että kunnanhallituksen päätös 278/2011 on oikea ja tarkoituksenmukainen. Kunnaninsinööri Alisa Forsander on tarkentanut suunnitelmaa siten, että rakennus toteutettaisiin 2-kerroksisena ja että siihen rakennetaan kielistudion lisäksi 200 m² auditorio. Rakentamiskustannukset ovat noin euroa. Auditoriosta aiheutuvat lisäkustannukset ovat noin euroa. Kunnaninsinööri on ollut yhteydessä rakennushankkeesta Oulun Serviisiin ja Oulun Tilahallintoon. Oulun Tilahallinnosta on esitetty, että kunnassa tulisi tehdä päätös toteuttaa hanke KVR urakalla. Kunnanjohtaja on ollut yhteydessä Oulun kaupunginjohtajaan ja keskustelussa on todettu, että auditorion rakentaminen ei ole tarkoituksenmukaista. Kunnan alueella on nyt Kierikkikeskuksen auditorio, jonka laitteistokanta tulee lähivuosina uusittavaksi ja suurempia osallistujamääriä varten kokoontumistilana voi toimia 600 m²:n liikuntahalli Vorelli. Ehdotus: Kunnanhallitus esittää kunnanvaltuustolle, että valtuusto hyväksyy Yli-Iin koulun hankesuunnitelman uudisrakennushankkeena ja 2-kerroksisena ilman auditoriota. Hanke voidaan toteuttaa KVR urakkana. Kunta hakee hankkeeseen valtionrahoitusta, mutta hankkeen toteuttaminen ei ole sidottu valtionrahoituksen myöntämiseen. Keskustelun kuluessa Elina Mäkelä esitti, että auditorio tulisi rakentaa. Ulla Rasvala esitti, että siivoojien taukotila tulee lisätä. Päätös: Ehdotus hyväksyttiin lisäyksellä, että auditorio ja siivoojien taukotila tulee rakentaa. K.valt. 74 Liite 6 Kunnanvaltuustolle jaettiin uuden Oulun yhdistymishallituksen kannanotto Yli-Iin koulun rakentamishankkeeseen. Keskustelun kuluessa valtuutettu Jussi Niemelä esitti Keskustaryhmän esityksenä, että valtuusto hyväksyy Yli-Iin koulun uudisrakennushankkeen, mutta hankesuunnitelma palautetaan kunnanhallitukselle uudelleen valmisteltavaksi.

4 Puheenjohtaja Matti Kakko totesi, että ryhmän esitystä ei tarvitse kannattaa, jotta siitä voitaisiin äänestää. Lisäksi puheenjohtaja tiedusteli, että kannattaako kunnanhallituksen pohjaehdotusta kukaan. Puheenjohtaja totesi, että pohjaehdotusta ei kannattanut kukaan, joten Keskustaryhmän esitys tulee valtuuston päätökseksi. Päätös: Valtuusto hyväksyi yksimielisesti Keskustaryhmän esityksen, että Yli-Iin koulun saneeraus toteutetaan uudisrakennushankkeena ja että hankesuunnitelma palautetaan kunnanhallitukselle uudelleen valmisteltavaksi. K.hall. 71 Liitteet 1-3 Kunnanhallitus on kokouksessaan nimennyt hankesuunnittelutyöryhmän, jonka tehtävänä on suunnitella hanke ot taen huomioon käyttäjien tar peet sekä mm. uuden Oulun yhdisty mishallituksen ohjeet. Työryh mään nimettiin Matti Turtinen (pj.), Jou ni Pääkkölä, Paula Taskila ja Alisa Forsander (siht.) Yli-Iistä sekä Jouni Kurttila ja Rami Tuominen Ou lusta. Kunnanhallitus täydensi työryhmää nimeämällä sii hen Oulun tilakeskuksen edus tajan Johanna Vakkurin. Työryhmä esittää yksimielisesti, että uudisrakennuksen valmistuttua Jakun koululta siirtyvät 5-6 luokat Yli-Iin koululle ja Jakkuun jää luokat 0-4. Samalla ryhmäperhepäivähoito siirtyy Jakun enti sistä postin tiloista Jakun koululle (erillinen hanke). Kuljetuskustannusten ei arvioida kohoavan nykyisestä merkittävästi. Yli-Iin kou lun uu disosaan si joi te taan nuo ri so ti lat ja noin 150 m²:n vss-tilat, joita voi daan käyt tää eri tarkoi tuk siin. Vuo den 2011 lo pulla käsitel tyyn ti la oh jelmaan ver rat tu na Yli-Iin kou lun pe rusope tuksen tilojen lukumäärä vähenee kahdella, mutta yksi suurempi tila, 96 m², on jaettavissa tarvittaessa kolmeen eri opetustilaan. Käytännössä perusopetustiloja on siten 21. Uu dis osaan ei ra ken neta eril listä au dito riota. Purettavan rakennuksen kerrosala on 2392 m². Uudisrakennuksen kerrosala on 2842 m² ja ta voi te hin ta las kel man mukaiset rakenta miskus tan nukset 4,33 milj. eu roa. Muut kus tannuk set ovat 0,64 milj. euroa eli yhteen sä 4,97 milj. euroa (alv 0 %). Kustannukset on laskettu si ten, että hanke toteutetaan 2-kerroksisena. Hanke valmistunee aikaisintaan vuoden 2014 lopulla. Hankkeen toteuttaminen KVR-urakkana edellyttää ra ken nus lu pa tasoista suunnittelua rakennustapaselostuksineen ennen urakan kilpailuttamista. Ehdotus (kj.): Kunnanhallitus hyväksyy hankesuunnitelman ja esittää sen yhdistymishallituksen hyväksyttäväksi. Hanke voidaan toteuttaa KVR -urakkana. Yhdistymishallituksen kä sittelyn jäl keen asia saa tetaan kun nan valtuus ton hyväksyttäväksi. Mahdollinen lisämäärärahatarve vuodelle 2012 käsitellään erikseen.

5 Kunnaninsinööri Alisa Forsander esitteli hankesuunnitelman. Suunnitelmasta on Oulun Serviisin sekä terveystarkastajan lausunnot. Päätös: Hyväksyttiin.

Koko hankkeen laajuus on 2350 m2 ja kustannusarvio 4 025 000 (alv 0 %).

Koko hankkeen laajuus on 2350 m2 ja kustannusarvio 4 025 000 (alv 0 %). Joutsan kunnanhallitus 215 19.09.2011 Kunnanvaltuusto 55 26.09.2011 Joutsan kunnanhallitus 29 30.01.2012 Joutsan kunnanhallitus 120 21.05.2012 Joutsan kunnanhallitus 210 22.10.2012 Kunnanvaltuusto 35 29.10.2012

Lisätiedot

Kiinteistöveroprosenttien ja kunnan tuloveroprosentin vahvistaminen vuodeksi 2016

Kiinteistöveroprosenttien ja kunnan tuloveroprosentin vahvistaminen vuodeksi 2016 Kunnanhallitus 308 09.11.2015 Valtuusto 71 16.11.2015 Kiinteistöveroprosenttien ja kunnan tuloveroprosentin vahvistaminen vuodeksi 2016 804/02.03.01/2015 KHALL 308 9.11.2015 Kuntalain 66 :n mukaan valtuusto

Lisätiedot

TALOUSARVION 2015 MUUTOS / HUOVILAN KOULUN ILTAPÄIVÄTOIMINTA / OPETUS- JA VARHAISKASVATUSPALVELUT

TALOUSARVION 2015 MUUTOS / HUOVILAN KOULUN ILTAPÄIVÄTOIMINTA / OPETUS- JA VARHAISKASVATUSPALVELUT Opetus- ja 112 26.08.2015 varhaiskasvatuslautakunta Kunnanhallitus 303 14.09.2015 Valtuusto 64 28.09.2015 TALOUSARVION 2015 MUUTOS / HUOVILAN KOULUN ILTAPÄIVÄTOIMINTA / OPETUS- JA VARHAISKASVATUSPALVELUT

Lisätiedot

KOULUKESKUKSEN PERUSKORJAUKSEN SUUNNITTELUN JATKAMINEN

KOULUKESKUKSEN PERUSKORJAUKSEN SUUNNITTELUN JATKAMINEN Sivistyslautakunta 52 27.09.2007 Joutsan kunnanhallitus 4 08.10.2007 Kunnanvaltuusto 57 22.10.2007 Sivistyslautakunta 5 19.02.2008 Joutsan kunnanhallitus 62 04.03.2008 Kunnanvaltuusto 18 10.03.2008 Joutsan

Lisätiedot

Sosterin kanssa on käyty neuvotteluja 30.1.2015 ja 4.3.2015 sääs töjen saamiseksi. Neuvottelujen tuloksia käsitellään kokouksessa.

Sosterin kanssa on käyty neuvotteluja 30.1.2015 ja 4.3.2015 sääs töjen saamiseksi. Neuvottelujen tuloksia käsitellään kokouksessa. Kunnanhallitus 60 30.03.2015 Kunnanhallitus 68 21.04.2015 Kunnanhallitus 82 11.05.2015 Kunnanhallitus 102 11.06.2015 Kunnanhallitus 107 18.06.2015 Kunnanvaltuusto 27 18.06.2015 Talouden tasapainottamistoimenpiteet

Lisätiedot

KOULUKESKUKSEN TILATYÖRYHMÄN TOIMEKSIANTO JA SEN JATKOTOIMENPITEET

KOULUKESKUKSEN TILATYÖRYHMÄN TOIMEKSIANTO JA SEN JATKOTOIMENPITEET Kunnanhallitus 105 25.03.2013 Kunnanhallitus 297 08.10.2013 Kunnanhallitus 29 20.01.2014 Tekninen lautakunta 10 13.02.2014 Tekninen lautakunta 18 27.03.2014 KOULUKESKUKSEN TILATYÖRYHMÄN TOIMEKSIANTO JA

Lisätiedot

Raahen koulutuskuntayhtymän talousarvio 2016 ja -suunnitelma KH 41 Raahen koulutuskuntayhtymän yhtymävaltuusto

Raahen koulutuskuntayhtymän talousarvio 2016 ja -suunnitelma KH 41 Raahen koulutuskuntayhtymän yhtymävaltuusto KAUPUNGINHALLITUS 41 01.02.2016 KAUPUNGINVALTUUSTO 17 22.02.2016 Raahen koulutuskuntayhtymän talousarvio 2016 ja -suunnitelma 2017-2018 802/02.0202.020200/2016 KH 41 Raahen koulutuskuntayhtymän yhtymävaltuusto

Lisätiedot

Sivistyslautakunta 15 27.03.2014 Sivistyslautakunta 44 21.10.2014 Sivistyslautakunta 52 02.12.2014

Sivistyslautakunta 15 27.03.2014 Sivistyslautakunta 44 21.10.2014 Sivistyslautakunta 52 02.12.2014 Sivistyslautakunta 15 27.03.2014 Sivistyslautakunta 44 21.10.2014 Sivistyslautakunta 52 02.12.2014 OSIKONMÄEN KOULUN LAKKAUTTAMINEN SIVLTK 27.03.2014 15 Kunnanvaltuuston on hyväksynyt 21.3.2011 11 kouluverkkosuunnitelman

Lisätiedot

RANTSILAN UUDEN PÄIVÄKODIN TARVESELVITYS JA HANKESUUNNITTELUN KÄYNNISTÄMINEN. Rantsilan päivähoito toimii nykyisin kahdessa kiinteistössä seuraavas

RANTSILAN UUDEN PÄIVÄKODIN TARVESELVITYS JA HANKESUUNNITTELUN KÄYNNISTÄMINEN. Rantsilan päivähoito toimii nykyisin kahdessa kiinteistössä seuraavas Koulutuslautakunta 61 22.11.2012 Kunnanhallitus 211 03.12.2012 Kunnanvaltuusto 79 17.12.2012 Tekninen lautakunta 33 06.06.2013 Tekninen lautakunta 74 07.11.2013 Kunnanhallitus 270 18.11.2013 Kunnanvaltuusto

Lisätiedot

Sivistyslautakunta on kokouksessaan 26.2.2013 28 kä si tel lyt Ruukin yläkoulun ja Siikajoen lukion toiminnan jär jes tä mis tä.

Sivistyslautakunta on kokouksessaan 26.2.2013 28 kä si tel lyt Ruukin yläkoulun ja Siikajoen lukion toiminnan jär jes tä mis tä. Sivistyslautakunta 33 05.03.2013 Kunnanhallitus 94 11.03.2013 Valtuusto 58 27.03.2013 Kunnanhallitus 373 11.11.2013 Valtuusto 143 11.12.2013 Ruukin yläkoulun ja Siikajoen lukion toiminta 1449/45.451/2009

Lisätiedot

Tekninen palvelukeskus on saanut valmiiksi päivitetyn Pattasten päiväkodin hankesuunnitelman Hankesuunnitelma esitellään kokouksessa.

Tekninen palvelukeskus on saanut valmiiksi päivitetyn Pattasten päiväkodin hankesuunnitelman Hankesuunnitelma esitellään kokouksessa. TULEVAISUUSLAUTAKUNTA 45 10.04.2018 RAKENNETUN 49 17.04.2018 YMPÄRISTÖN LAUTAKUNTA KAUPUNGINHALLITUS 163 07.05.2018 KAUPUNGINHALLITUS 192 14.05.2018 Pattasten päiväkodin hankesuunnitelma 217/10.1003.100302/2018

Lisätiedot

VUODEN 2018 TALOUSARVION JA VUOSIEN TALOUSSUUNNITELMAN HYVÄKSYMINEN

VUODEN 2018 TALOUSARVION JA VUOSIEN TALOUSSUUNNITELMAN HYVÄKSYMINEN Kunnanhallitus 114 23.10.2017 Kunnanhallitus 123 30.10.2017 Kunnanhallitus 135 06.11.2017 Kunnanhallitus 143 20.11.2017 VUODEN 2018 TALOUSARVION JA VUOSIEN 2019-2022 TALOUSSUUNNITELMAN HYVÄKSYMINEN Kunnanhallitus

Lisätiedot

Ehdotus Nellimintien peruskorjauksen rahoittamiseksi / talousarvion muuttaminen / sopimus Lapin ELY-keskuksen kanssa

Ehdotus Nellimintien peruskorjauksen rahoittamiseksi / talousarvion muuttaminen / sopimus Lapin ELY-keskuksen kanssa Kunnanhallitus 451 01.12.2014 Valtuusto 71 11.12.2014 Kunnanhallitus 3 18.01.2016 Valtuusto 4 17.03.2016 Kunnanhallitus 222 22.08.2016 Valtuusto 25 12.09.2016 Kunnanhallitus 312 08.11.2016 Ehdotus Nellimintien

Lisätiedot

Lisämäärärahaesitys/tilapalvelun ja yhdyskuntatekniikan investoinnit

Lisämäärärahaesitys/tilapalvelun ja yhdyskuntatekniikan investoinnit Elinvoima- ja tekninen 93 11.06.2019 valiokunta Kaupunginhallitus 232 17.06.2019 Lisämäärärahaesitys/tilapalvelun ja yhdyskuntatekniikan investoinnit 256/02.02.00/2018 Elinvoima- ja tekninen valiokunta

Lisätiedot

Sosterin kanssa on käyty neuvotteluja 30.1.2015 ja 4.3.2015 sääs töjen saamiseksi. Neuvottelujen tuloksia käsitellään kokouksessa.

Sosterin kanssa on käyty neuvotteluja 30.1.2015 ja 4.3.2015 sääs töjen saamiseksi. Neuvottelujen tuloksia käsitellään kokouksessa. Kunnanhallitus 60 30.03.2015 Kunnanhallitus 68 21.04.2015 Kunnanhallitus 82 11.05.2015 Kunnanhallitus 102 11.06.2015 Kunnanhallitus 107 18.06.2015 Talouden tasapainottamistoimenpiteet vuodelle 2015 KHALL

Lisätiedot

Kunnanhallitus päättää ostoneuvotteluihin osallistumisesta.

Kunnanhallitus päättää ostoneuvotteluihin osallistumisesta. Kunnanhallitus 322 18.09.2017 Kunnanhallitus 336 02.10.2017 Kunnanhallitus 19 08.01.2018 Kunnanhallitus 22 17.01.2018 Valtuusto 10 25.01.2018 Siikajoen vanhustenkotiyhdistyksen ostotarjous 286/44.441/2017

Lisätiedot

Pohjois-Suomen hallinto-oikeuden päätös Torsti Patakankaan valituksesta/khall 5.5.2014 162

Pohjois-Suomen hallinto-oikeuden päätös Torsti Patakankaan valituksesta/khall 5.5.2014 162 Kunnanhallitus 368 10.11.2015 Kunnanhallitus 404 08.12.2015 Kunnanhallitus 414 22.12.2015 Kunnanhallitus 43 09.02.2016 Pohjois-Suomen hallinto-oikeuden päätös Torsti Patakankaan valituksesta/khall 5.5.2014

Lisätiedot

Kunnanhallitus Kunnanhallitus Tarkennuksia Kirkkonummen kunnan toimielinrakenteeseen (kv) 118/00.00.

Kunnanhallitus Kunnanhallitus Tarkennuksia Kirkkonummen kunnan toimielinrakenteeseen (kv) 118/00.00. Kunnanhallitus 31 13.02.2017 Kunnanhallitus 71 27.02.2017 Tarkennuksia Kirkkonummen kunnan toimielinrakenteeseen (kv) Kunnanhallitus 13.02.2017 31 118/00.00.01/2016 Kunnanvaltuusto hyväksyi 20.6.2016 Kirkkonummen

Lisätiedot

Veittijärvi-Moision ja Vuorentausta-Soppeenharjun kouluyksiköiden nimien muutokset alkaen

Veittijärvi-Moision ja Vuorentausta-Soppeenharjun kouluyksiköiden nimien muutokset alkaen Sivistyslautakunta 40 16.05.2017 Veittijärvi-Moision ja Vuorentausta-Soppeenharjun kouluyksiköiden nimien muutokset 1.8.2017 alkaen 606/01.017/2016 SIVLTK 16.05.2017 40 Sivistysjohtaja Matti Hursti: Sivistysjohtajan

Lisätiedot

Kuntayhtymänjohtajan esitys:

Kuntayhtymänjohtajan esitys: Kunnanhallitus 389 08.12.2014 Valtuusto 93 17.12.2014 n talousarvio 2015 ja taloussuunnitelma 2015-2017 50/02.02.00/2014 OmOhj 23 Hyvinvointikuntayhtymään on laadittu palvelurakenteen kehittämissuunnitelma

Lisätiedot

ORIVEDEN KAUPUNGIN ATERIA-, TAVARANKULJETUS- JA HENKILÖKULJETUSTEN KILPAILUTUS 2016-2018

ORIVEDEN KAUPUNGIN ATERIA-, TAVARANKULJETUS- JA HENKILÖKULJETUSTEN KILPAILUTUS 2016-2018 Kaupunginhallitus 302 16.11.2015 ORIVEDEN KAUPUNGIN ATERIA-, TAVARANKULJETUS- JA HENKILÖKULJETUSTEN KILPAILUTUS 2016-2018 150/07.071/2015 Kaupunginhallitus 16.11.2015 302 Oriveden kaupunki on pyytänyt

Lisätiedot

Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto

Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto Kunnanhallitus 239 28.11.2016 Kunnanvaltuusto 59 12.12.2016 TALOUSARVIOMUUTOKSET 2016 167/02.02/2016 KHALL 239 Vuoden 2016 talousarvioon on tullut tarve tehdä muutoksia sekä meno jen että tulojen osalta.

Lisätiedot

Kunnanhallitus 143 20.05.2013 Kunnanhallitus 182 05.08.2013 OULUN AMMATTIKORKEAKOULUN OMISTUS 613/053/2013

Kunnanhallitus 143 20.05.2013 Kunnanhallitus 182 05.08.2013 OULUN AMMATTIKORKEAKOULUN OMISTUS 613/053/2013 Kunnanhallitus 143 20.05.2013 Kunnanhallitus 182 05.08.2013 OULUN AMMATTIKORKEAKOULUN OMISTUS 613/053/2013 KHALL 143 Valmistelu: hallintojohtaja Eeva Vanhanen, p. 050 356 6427 Oulun kaupunki, Oulun seudun

Lisätiedot

Pomarkun kunnanvirasto, kunnanhallituksen huone

Pomarkun kunnanvirasto, kunnanhallituksen huone Pomarkun kunta Pöytäkirja 1/2019 1 Henkilöstötoimikunta Aika 04.02.2019 klo 15:30-17:10 Paikka Pomarkun kunnanvirasto, kunnanhallituksen huone Käsitellyt asiat Asia Liitteet Otsikko Sivu 1 Kokouksen laillisuus

Lisätiedot

Koulutusjohtaja esitti kokoukselle, että oppilaat tuodaan 8.12. lukien Vääksyyn siksi ajaksi, että ongelmat on selvitetty ja ratkaistu.

Koulutusjohtaja esitti kokoukselle, että oppilaat tuodaan 8.12. lukien Vääksyyn siksi ajaksi, että ongelmat on selvitetty ja ratkaistu. Sivistyslautakunta 95 08.12.2014 Kunnanhallitus 248 15.12.2014 Otto-oikeuden käyttäminen / Urajärven koulun sisäilma-asiat SLTK 95 8.12.2014 Urajärven koulun sisäilmaongelmat ovat puhuttaneet syys lu ku

Lisätiedot

Valmistelija talousjohtaja Anne Vuorjoki:

Valmistelija talousjohtaja Anne Vuorjoki: Kaupunginhallitus 243 17.10.2016 Kaupunginhallitus 256 31.10.2016 Kaupunginhallitus 263 07.11.2016 Kaupunginhallitus 272 21.11.2016 Yhteistyötoimikunta 22 23.11.2016 Kaupunginhallitus 283 28.11.2016 Kaupunginhallitus

Lisätiedot

Kaupunginhallitus 44 31.01.2011 Kaupunginvaltuusto 14 07.02.2011 Kaupunginhallitus 350 04.11.2013. Kiinteistö Oy Hopunkallion lainatakaus

Kaupunginhallitus 44 31.01.2011 Kaupunginvaltuusto 14 07.02.2011 Kaupunginhallitus 350 04.11.2013. Kiinteistö Oy Hopunkallion lainatakaus Kaupunginhallitus 44 31.01.2011 Kaupunginvaltuusto 14 07.02.2011 Kaupunginhallitus 350 04.11.2013 Kiinteistö Oy Hopunkallion lainatakaus 640/10.03.02.00/2010 KHALL 31.01.2011 44 Kiinteistö Oy Hopunkallio

Lisätiedot

Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto Rakennus- ja ympäristölautakunnan valinta 113/ /2017. Khall

Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto Rakennus- ja ympäristölautakunnan valinta 113/ /2017. Khall Kunnanhallitus 193 08.06.2017 Kunnanvaltuusto 36 19.06.2017 Rakennus- ja ympäristölautakunnan valinta 113/00.00.01/2017 Khall 08.06.2017 193 Kunnan toimielimistä säädetään kuntalain 30 :ssä. Toimielinten

Lisätiedot

Liitteenä on Etelä-Savon sosiaali- ja terveysalueen kuntayhtymän pe rus ta mis suun ni tel ma liitteineen.

Liitteenä on Etelä-Savon sosiaali- ja terveysalueen kuntayhtymän pe rus ta mis suun ni tel ma liitteineen. Kunnanhallitus 146 21.09.2015 Kunnanvaltuusto 47 28.09.2015 Kunnanhallitus 7 22.01.2016 Etelä-Savon sosiaali- ja terveysalueen kuntayhtymän perustaminen 108/010/013/2015 KHALL 146 Selostus: Etelä-Savossa

Lisätiedot

Kalatalouden kehittämisrahaston hallituksen nimeäminen toimikaudeksi 2013-2016 / kunnan edustajien nimeäminen / muut edustajat

Kalatalouden kehittämisrahaston hallituksen nimeäminen toimikaudeksi 2013-2016 / kunnan edustajien nimeäminen / muut edustajat Kunnanhallitus 38 31.01.2013 Kunnanhallitus 144 18.03.2013 Kunnanhallitus 291 03.06.2013 Kunnanhallitus 63 16.02.2015 Kunnanhallitus 132 30.03.2015 Kunnanhallitus 262 06.07.2015 Kunnanhallitus 319 21.09.2015

Lisätiedot

Sivistyslautakunta 10.6.14 72:

Sivistyslautakunta 10.6.14 72: Tekninen lautakunta 9 28.01.2015 Kunnanhallitus 78 20.04.2015 Kunnanvaltuusto 22 27.04.2015 Tekninen lautakunta 78 17.06.2015 Kunnanhallitus 133 03.08.2015 Kunnanhallitus 176 05.10.2015 Kirkonkylän perusopetuksen

Lisätiedot

Kunnanhallitus 88 02.03.2015 Valtuusto 18 26.03.2015. Vuonna 2014 jätetyt aloitteet 63/00.01.02/2015

Kunnanhallitus 88 02.03.2015 Valtuusto 18 26.03.2015. Vuonna 2014 jätetyt aloitteet 63/00.01.02/2015 Kunnanhallitus 88 02.03.2015 Valtuusto 18 26.03.2015 Vuonna 2014 jätetyt aloitteet 63/00.01.02/2015 KHALL 88 Hallintojohtaja Kuntalain 28 :n mukaan kunnan asukkaalla on oikeus tehdä kunnalle aloitteita

Lisätiedot

Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto

Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto Kunnanhallitus 155 09.06.2016 Kunnanvaltuusto 37 15.06.2016 Kunnanhallitus 49 22.02.2017 Kunnanvaltuusto 8 09.03.2017 Väliaikaisen rahoituksen myöntäminen yleishyödyllisille Leader-hankkeille 95/02.05.03/2016,

Lisätiedot

KOULUKESKUSHANKKEEN 3. VAIHEEN URAKKATARJOUSTEN HYVÄKSYMINEN

KOULUKESKUSHANKKEEN 3. VAIHEEN URAKKATARJOUSTEN HYVÄKSYMINEN Joutsan kunnanhallitus 215 19.09.2011 Kunnanvaltuusto 55 26.09.2011 Joutsan kunnanhallitus 29 30.01.2012 Joutsan kunnanhallitus 120 21.05.2012 Joutsan kunnanhallitus 210 22.10.2012 Kunnanvaltuusto 35 29.10.2012

Lisätiedot

MAASEUTULAUTAKUNNAN (RANTASALMI, JUVA, SULKAVA, JOROINEN) PUHEENJOHTAJAN VALINTA VUODEKSI /00.00/2013

MAASEUTULAUTAKUNNAN (RANTASALMI, JUVA, SULKAVA, JOROINEN) PUHEENJOHTAJAN VALINTA VUODEKSI /00.00/2013 Kunnanhallitus 24 14.01.2013 Kunnanvaltuusto 11 28.01.2013 Kunnanhallitus 75 25.02.2013 Kunnanvaltuusto 29 04.03.2013 Kunnanhallitus 102 07.04.2015 Kunnanvaltuusto 8 20.04.2015 Kunnanhallitus 64 08.03.2016

Lisätiedot

Valmistelija: hallintojohtaja Helena Metsämuuronen puh

Valmistelija: hallintojohtaja Helena Metsämuuronen puh Kunnanhallitus 268 04.11.2014 Kunnanvaltuusto 55 10.11.2014 Kiinteistöveron veroprosenttien vahvistaminen vuodelle 2015 263/02.03.02/2014 Khall 04.11.2014 268 Valmistelija: hallintojohtaja Helena Metsämuuronen

Lisätiedot

Hukanhaudan uuden päiväkodin hankesuunnitelman ja kustannusarvion hyväksyminen

Hukanhaudan uuden päiväkodin hankesuunnitelman ja kustannusarvion hyväksyminen Kaupunginhallitus 412 21.11.2016 Kaupunginvaltuusto 106 28.11.2016 Hukanhaudan uuden päiväkodin hankesuunnitelman ja kustannusarvion hyväksyminen 8835/10.03.02/2016 KH 21.11.2016 412 Hukanhaudan uusi päiväkoti

Lisätiedot

MÄÄRÄALAN MYYNTI KIINTEISTÖSTÄ TEOLLISUUSALUE Valmistelija: Tekninen johtaja Mikko Kari (puh )

MÄÄRÄALAN MYYNTI KIINTEISTÖSTÄ TEOLLISUUSALUE Valmistelija: Tekninen johtaja Mikko Kari (puh ) Tekninen lautakunta 78 09.08.2016 Kunnanhallitus 267 22.08.2016 Valtuusto 55 29.08.2016 Valtuusto 2 30.01.2017 MÄÄRÄALAN MYYNTI KIINTEISTÖSTÄ TEOLLISUUSALUE 494-403-155-46 429/6/63/631/2016 Teknltk 09.08.2016

Lisätiedot

Kunnanhallitus 202 25.05.2015 Kunnanhallitus 209 01.06.2015 Kunnanhallitus 228 08.06.2015 Kunnanhallitus 229 15.06.2015 Kunnanvaltuusto 41 15.06.

Kunnanhallitus 202 25.05.2015 Kunnanhallitus 209 01.06.2015 Kunnanhallitus 228 08.06.2015 Kunnanhallitus 229 15.06.2015 Kunnanvaltuusto 41 15.06. Kunnanhallitus 202 25.05.2015 Kunnanhallitus 209 01.06.2015 Kunnanhallitus 228 08.06.2015 Kunnanhallitus 229 15.06.2015 Kunnanvaltuusto 41 15.06.2015 Kittilän kunnan vuoden 2014 tilinpäätös 31/02.06.01/2015

Lisätiedot

Kunnanhallitus 72 31.03.2016 Kunnanhallitus 90 14.04.2016 Tarkastuslautakunta 10 26.04.2016 Kunnanvaltuusto 6 15.06.2016

Kunnanhallitus 72 31.03.2016 Kunnanhallitus 90 14.04.2016 Tarkastuslautakunta 10 26.04.2016 Kunnanvaltuusto 6 15.06.2016 Kunnanhallitus 72 31.03.2016 Kunnanhallitus 90 14.04.2016 Tarkastuslautakunta 10 26.04.2016 Kunnanvaltuusto 6 15.06.2016 6 Tilinpäätös sekä tili- ja vastuuvapaus vuodelta 2015 KH 31.03.2016 72 Kunnanhallituksen

Lisätiedot

Yksityisteiden hoidon järjestäminen

Yksityisteiden hoidon järjestäminen Tekninen lautakunta 68 04.12.2018 Kaupunginhallitus 8 14.01.2019 Kaupunginvaltuusto 3 04.02.2019 Tekninen lautakunta 16 26.03.2019 Kaupunginhallitus 64 15.04.2019 Kaupunginvaltuusto 22 27.05.2019 Yksityisteiden

Lisätiedot

HALLINTO, SUUNNITTELU JA PAIKKATIETOPALVELUJEN TU- LOS YK SIK KÖ

HALLINTO, SUUNNITTELU JA PAIKKATIETOPALVELUJEN TU- LOS YK SIK KÖ Tekninen lautakunta 89 20.09.2016 Teknisen lautakunnan talousarvio vuodelle 2017 Tekninen lautakunta Valmistelija: tekninen johtaja Janne Laiho, puh. 050 347 5247 ja palve lu koor di naat to ri Hely Harju,

Lisätiedot

Kunnanhallitus Kunnanhallitus Kunnanhallitus Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto

Kunnanhallitus Kunnanhallitus Kunnanhallitus Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto Kunnanhallitus 215 09.10.2017 Kunnanhallitus 222 30.10.2017 Kunnanhallitus 242 13.11.2017 Kunnanhallitus 266 04.12.2017 Kunnanvaltuusto 74 11.12.2017 JUVAN KUNNAN STRATEGIA 216/00.01/2017 KHALL 215 (Asian

Lisätiedot

Kunnanhallitus Välitilinpäätös / /2016 KHALL 178

Kunnanhallitus Välitilinpäätös / /2016 KHALL 178 Kunnanhallitus 178 09.08.2017 Välitilinpäätös 30.6.2017 87/030.032/2016 KHALL 178 Selostus: Kunnan hallintosäännön 20 mukaisesti tehtäväalueen sitovat toi min ta- ja tulostavoitteet määritellään valtuuston

Lisätiedot

Vuoden 2017 talousarvioasetelman ja talousarvion tarkistaminen

Vuoden 2017 talousarvioasetelman ja talousarvion tarkistaminen Kunnanhallitus 195 06.11.2017 Kunnanvaltuusto 39 13.11.2017 Vuoden 2017 talousarvioasetelman ja talousarvion tarkistaminen 62/02.02.00/2016 Khall 06.11.2017 195 Valmistelija: hallintojohtaja Eija Hämäläinen

Lisätiedot

Kiinteistöveroprosenttien määrääminen ja kunnan tuloveroprosentin vahvistaminen vuodeksi 2014

Kiinteistöveroprosenttien määrääminen ja kunnan tuloveroprosentin vahvistaminen vuodeksi 2014 Kunnanhallitus 263 11.11.2013 Valtuusto 89 18.11.2013 Kiinteistöveroprosenttien määrääminen ja kunnan tuloveroprosentin vahvistaminen vuodeksi 2014 267/02.03.01/2013 KHALL 263 11.11.2013 Kuntalain 66 :n

Lisätiedot

Kunnanhallitus käy keskustelun valmisteluosassa mainitusta asiasta ja linjaa, miten valmistelussa edetään.

Kunnanhallitus käy keskustelun valmisteluosassa mainitusta asiasta ja linjaa, miten valmistelussa edetään. Kunnanhallitus 79 20.03.2014 Kunnanhallitus 93 09.04.2014 Kunnanhallitus 160 12.06.2014 Kunnanhallitus 219 11.09.2014 Kunnanhallitus 257 29.10.2014 Liikuntahallin rakentaminen Pälkäneelle 195/02.05.01/2013

Lisätiedot

LAPIN LIITTO PÖYTÄKIRJA 1/2016 1

LAPIN LIITTO PÖYTÄKIRJA 1/2016 1 LAPIN LIITTO PÖYTÄKIRJA 1/2016 1 Lapin liiton kuntataloustyöryhmä 25.04.2016 AIKA 25.04.2016 klo 10:00-11:35 PAIKKA Lapin liiton virasto, Hallituskatu 20 B, Rovaniemi KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 1 Kokouksen

Lisätiedot

Kaupunginhallitus 44 31.01.2011 Kaupunginvaltuusto 14 07.02.2011 Kaupunginhallitus 350 04.11.2013 Kaupunginvaltuusto 92 11.11.2013

Kaupunginhallitus 44 31.01.2011 Kaupunginvaltuusto 14 07.02.2011 Kaupunginhallitus 350 04.11.2013 Kaupunginvaltuusto 92 11.11.2013 Kaupunginhallitus 44 31.01.2011 Kaupunginvaltuusto 14 07.02.2011 Kaupunginhallitus 350 04.11.2013 Kaupunginvaltuusto 92 11.11.2013 Kiinteistö Oy Hopunkallion lainatakaus 640/10.03.02.00/2010 KHALL 31.01.2011

Lisätiedot

Kunnanhallitus Valtuusto Vuoden 2017 talousarvio ja vuosien taloussuunnitelma 162/04.

Kunnanhallitus Valtuusto Vuoden 2017 talousarvio ja vuosien taloussuunnitelma 162/04. Kunnanhallitus 276 28.11.2016 Valtuusto 63 12.12.2016 Vuoden 2017 talousarvio ja vuosien 2018 2020 taloussuunnitelma 162/04.041/2016 Kunnanhallitus 276 Kunnanhallitus esittää valtuuston hyväksyttäväksi

Lisätiedot

Kunnanvaltuuston valmistelutoimikunta Toimielinrakenteeseen tehtävät muutokset. Kunnanvaltuuston valmistelutoimikunta

Kunnanvaltuuston valmistelutoimikunta Toimielinrakenteeseen tehtävät muutokset. Kunnanvaltuuston valmistelutoimikunta Kunnanvaltuuston valmistelutoimikunta 24 19.05.2016 Toimielinrakenteeseen tehtävät muutokset Kunnanvaltuuston valmistelutoimikunta 19.05.2016 24 Toimielinrakenteeseen tehtävät muutokset Kunnanvaltuuston

Lisätiedot

Siikajoen kunnan vuoden 2013 talousarvio ja vuosien toiminta- ja taloussuunnitelma

Siikajoen kunnan vuoden 2013 talousarvio ja vuosien toiminta- ja taloussuunnitelma Kunnanhallitus 355 26.11.2012 Kunnanhallitus 368 03.12.2012 Valtuusto 100 12.12.2012 Siikajoen kunnan vuoden 2013 talousarvio ja vuosien 2014-2015 toiminta- ja taloussuunnitelma 2858/04/040/2012 KHALL

Lisätiedot

KHALL Asian valmistelija: hallinto-/kunnanjohtaja Juha Rinta-Jouppi

KHALL Asian valmistelija: hallinto-/kunnanjohtaja Juha Rinta-Jouppi Kunnanhallitus 137 29.05.2017 Kunnan luottamushenkilövalinnat 1/00.00.01/2017 KHALL 29.05.2017 137 Asian valmistelija: hallinto-/kunnanjohtaja Juha Rinta-Jouppi Kuntalain (410/2015) 30 :n mukaan kunnassa

Lisätiedot

Rantayleiskaavan muutos 54/06.61/2012, 228/10.02.04/2014

Rantayleiskaavan muutos 54/06.61/2012, 228/10.02.04/2014 Kunnanhallitus 326 16.11.2010 Kunnanhallitus 116 17.04.2012 Kunnanhallitus 210 19.08.2014 Kunnanhallitus 146 02.06.2015 Kunnanhallitus 174 11.08.2015 Kunnanvaltuusto 42 31.08.2015 Rantayleiskaavan muutos

Lisätiedot

Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto Teknisen lautakunnan valinta 113/ /2017. Khall

Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto Teknisen lautakunnan valinta 113/ /2017. Khall Kunnanhallitus 192 08.06.2017 Kunnanvaltuusto 35 19.06.2017 Teknisen lautakunnan valinta 113/00.00.01/2017 Khall 08.06.2017 192 Kunnan toimielimistä säädetään kuntalain 30 :ssä. Toimielinten kokoon pa

Lisätiedot

Kokoomuksen valtuustoryhmän valtuustoaloite harrastustakuusta

Kokoomuksen valtuustoryhmän valtuustoaloite harrastustakuusta Sivistyslautakunta 19 28.03.2017 Kaupunginhallitus 102 18.04.2017 Kokoomuksen valtuustoryhmän valtuustoaloite 27.10.2016 harrastustakuusta 211/00.01.06/2016 SIVI 28.03.2017 19 Kokoomuksen valtuustoryhmä

Lisätiedot

54/ /2018. Khall

54/ /2018. Khall Kunnanhallitus 169 28.05.2018 Kunnanhallitus 191 11.06.2018 Valtuusto 43 20.06.2018 Kunnanhallitus 206 25.06.2018 Kunnanhallitus 210 16.07.2018 Kunnanhallitus 230 27.08.2018 Saaren koulun lisätilojen hankinta

Lisätiedot

Aikaisemmin kiinteistötoimitusten uskottuja miehiä on valittu kym me nen. Heille ei valita varajäseniä.

Aikaisemmin kiinteistötoimitusten uskottuja miehiä on valittu kym me nen. Heille ei valita varajäseniä. Kunnanhallitus 18 14.01.2013 Valtuusto 13 24.01.2013 Kunnanhallitus 102 16.03.2015 Valtuusto 13 26.03.2015 Kunnanhallitus 6 18.01.2016 Valtuusto 8 17.03.2016 Kunnanhallitus 227 22.08.2016 Valtuusto 32

Lisätiedot

SUUNNITELMA TIRROLANTIEN ASUINTALON MUUTTAMISEKSI VANHUSTEN TUETUN PALVELUASUMISEN YKSIKÖKSI 117/10.06/2015

SUUNNITELMA TIRROLANTIEN ASUINTALON MUUTTAMISEKSI VANHUSTEN TUETUN PALVELUASUMISEN YKSIKÖKSI 117/10.06/2015 Perusturvalautakunta 32 16.04.2015 Perusturvalautakunta 58 27.08.2015 Tekninen lautakunta 28 02.09.2015 Kunnanhallitus 182 14.09.2015 Kunnanvaltuusto 40 28.09.2015 SUUNNITELMA TIRROLANTIEN ASUINTALON MUUTTAMISEKSI

Lisätiedot

TEHTÄVÄKORI Monisteita matikkaan. Riikka Mononen

TEHTÄVÄKORI Monisteita matikkaan. Riikka Mononen ---------------------------------------- TEHTÄVÄKORI Monisteita matikkaan Riikka Mononen ---------------------------------------- Tehtäväkori 2016 TEHTÄVÄKORI Monisteita matikkaan -materiaali on kokoelma

Lisätiedot

Kaupunginjohtajan ehdotus:

Kaupunginjohtajan ehdotus: Kaupunginhallitus 4 20.11.2018 Kaupunginhallitus 5 03.12.2018 Vuoden 2019 talousarvio ja taloussuunnitelma 2020-2021 295/02.02.00/2018 Kh 20.11.2018 4 Valmistelija: Talousjohtaja Tuula Kuisti, puh. 06

Lisätiedot

Lausuntopyyntö Kunnallishallinnon rakenne-työryhmän selvityksestä sekä kuntauudistukseen liittyvistä muista uudistuksista 13.4.

Lausuntopyyntö Kunnallishallinnon rakenne-työryhmän selvityksestä sekä kuntauudistukseen liittyvistä muista uudistuksista 13.4. KEURUUN KAUPUNKI OTE PÖYTÄKIRJASTA Kaupunginhallitus 82 05.03.2012 Kaupunginhallitus 96 26.03.2012 Valtuusto 9 02.04.2012 Lausuntopyyntö Kunnallishallinnon rakenne-työryhmän selvityksestä sekä kuntauudistukseen

Lisätiedot

Resurssivaliokunta Kunnanhallitus Valtuusto

Resurssivaliokunta Kunnanhallitus Valtuusto Resurssivaliokunta 7 17.10.2016 Kunnanhallitus 303 31.10.2016 Valtuusto 81 07.11.2016 KIINTEISTÖVERON MÄÄRÄÄMINEN VUODELLE 2017 1355/02.03.01/2016 RESVK 7 Valmistelija vs. talousjohtaja Tarja Lempeä (p.

Lisätiedot

Asiantuntijana kokouksessa kehittämispäällikkö Oiva Jansson. Kunnanhallitus päätti yksimielisesti siirtää asian käsittelyn seuraavaan ko kouk seen.

Asiantuntijana kokouksessa kehittämispäällikkö Oiva Jansson. Kunnanhallitus päätti yksimielisesti siirtää asian käsittelyn seuraavaan ko kouk seen. Kunnanhallitus 54 24.02.2014 Kunnanhallitus 75 07.04.2014 Kunnanvaltuusto 10 16.04.2014 Kunnanhallitus 98 28.04.2014 Kunnanvaltuusto 17 07.05.2014 LUNASTUSVUOKRASOPIMUS KHALL 54 Ristijärven kunta on neuvotellut

Lisätiedot

Laurin koulun lakkauttaminen / Varhaiskasvatuksen ja perusopetuksen palveluverkkoselvitys

Laurin koulun lakkauttaminen / Varhaiskasvatuksen ja perusopetuksen palveluverkkoselvitys Kaupunginhallitus 18 04.01.2016 Kaupunginhallitus 33 18.01.2016 Kaupunginhallitus 143 11.04.2016 Sivistyslautakunta 72 10.05.2016 Kaupunginhallitus 189 23.05.2016 Kaupunginhallitus 277 05.09.2016 Laurin

Lisätiedot

Opetussuunnitelman mukaisesti opetuksen järjestäjä päät tää paikallisesti tiettyjä asioita:

Opetussuunnitelman mukaisesti opetuksen järjestäjä päät tää paikallisesti tiettyjä asioita: Koulutuslautakunta 44 10.06.2014 Koulutuslautakunta 58 16.09.2014 Perusopetuksen opetussuunnitelman perusteiden muutos 1.8.2014 alkaen / luku 5.4 Oppilashuolto ja turvallisuuden edistäminen / opiskelijahuollon

Lisätiedot

Perhehoidon palkkiot ja kulukorvaukset muuttuvat lukien.

Perhehoidon palkkiot ja kulukorvaukset muuttuvat lukien. Liperin sosiaali- ja terveyslautakunta Liperin sosiaali- ja terveyslautakunta 101 15.12.2015 22 22.03.2016 Perhehoidon palkkiot ja korvaukset 1.1.2016 alkaen 444/02.05.00/2015 Soteltk 15.12.2015 101 Perhehoidon

Lisätiedot

Esittelijä / valmistelija / lisätietojen antaja: sivistystoimenjohtaja Niku Tuomisto puh.(09) 4258 3627 tai sähköposti "etunimi.sukunimi@karkkila.

Esittelijä / valmistelija / lisätietojen antaja: sivistystoimenjohtaja Niku Tuomisto puh.(09) 4258 3627 tai sähköposti etunimi.sukunimi@karkkila. Kaupunginhallitus 287 24.10.2011 Kaupunginhallitus 189 10.09.2012 Nyhkälän koulun hankesuunnitelman hyväksyminen 201/12.00.01/2011 Kasvatus- ja opetuslautakunta 18.10.2011 66 Sivistystoimenjohtajan ehdotus:

Lisätiedot

PALOASEMAN MUUTOS-, KORJAUS- JA LAAJENNUSHANKESUUNNITELMA. Valmistelija: Tekninen johtaja Mikko Kari (puh )

PALOASEMAN MUUTOS-, KORJAUS- JA LAAJENNUSHANKESUUNNITELMA. Valmistelija: Tekninen johtaja Mikko Kari (puh ) Tekninen lautakunta 76 09.08.2016 Tekninen lautakunta 89 06.09.2016 Kunnanhallitus 292 12.09.2016 Tekninen lautakunta 109 15.11.2016 Kunnanhallitus 385 29.11.2016 PALOASEMAN MUUTOS-, KORJAUS- JA LAAJENNUSHANKESUUNNITELMA

Lisätiedot

Sivistyslautakunta Kunnanhallitus Sivistyslautakunta Kunnanhallitus Valtuusto

Sivistyslautakunta Kunnanhallitus Sivistyslautakunta Kunnanhallitus Valtuusto Sivistyslautakunta 41 26.03.2013 Kunnanhallitus 136 08.04.2013 Sivistyslautakunta 52 15.04.2013 Kunnanhallitus 143 16.04.2013 Valtuusto 67 24.04.2013 Ruukin koulukeskuksen tilaohjelma 1449/45/451/2009

Lisätiedot

Kokonaisuudessaan toimialan nettomenot arvioidaan ylittävän talous ar vion ilman hankkeita

Kokonaisuudessaan toimialan nettomenot arvioidaan ylittävän talous ar vion ilman hankkeita Kasvun ja oppimisen 74 13.10.2016 laukun Kaupunginhallitus 256 31.10.2016 Kasvun ja oppimisen toimialan lisämääräraha KASVOPPI 13.10.2016 74 lousarviomääräysten mukaan laukuna on informoiva siten, et tä

Lisätiedot

Myymälätilojen vuokran tarkistus/ Antiikki ja Sisustus Kristallisirpale

Myymälätilojen vuokran tarkistus/ Antiikki ja Sisustus Kristallisirpale Kaupunginhallitus 258 20.10.2014 Kaupunginhallitus 294 07.12.2015 Myymälätilojen vuokran tarkistus/ Antiikki ja Sisustus Kristallisirpale 141/522/2013 Kaupunginhallitus 20.10.2014 258 Kaupunginhallitus

Lisätiedot

Kunnanhallitus Kunnanhallitus Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto

Kunnanhallitus Kunnanhallitus Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto Kunnanhallitus 31 13.02.2017 Kunnanhallitus 71 27.02.2017 Kunnanhallitus 85 06.03.2017 Kunnanvaltuusto 17 13.03.2017 Tarkennuksia Kirkkonummen kunnan toimielinrakenteeseen 118/00.00.01/2016 Kunnanhallitus

Lisätiedot

Heinolan kaupunki Pöytäkirja 8/ Otsikko Sivu 32 Kokouksen asioiden käsittelyjärjestyksen hyväksyminen 3

Heinolan kaupunki Pöytäkirja 8/ Otsikko Sivu 32 Kokouksen asioiden käsittelyjärjestyksen hyväksyminen 3 Heinolan kaupunki Pöytäkirja 8/2016 1 Tarkastuslautakunta (2013-2016) Aika 22.08.2016 Käsitellyt asiat Otsikko Sivu 32 Kokouksen asioiden käsittelyjärjestyksen hyväksyminen 3 33 Teknisen toimen johtajan

Lisätiedot

Koulutilojen käytön periaatteet sekä perittävien vuokrien ja maksujen tarkistaminen

Koulutilojen käytön periaatteet sekä perittävien vuokrien ja maksujen tarkistaminen Sivistyslautakunta 4 21.01.2014 Kunnanhallitus 25 03.02.2014 Kunnanhallitus 33 10.02.2014 Sivistyslautakunta 32 04.03.2014 Koulutilojen käytön periaatteet sekä perittävien vuokrien ja maksujen tarkistaminen

Lisätiedot

Valmistelija: Ari Pöllänen, tekninen johtaja/toimialajohtaja, p , s-posti:

Valmistelija: Ari Pöllänen, tekninen johtaja/toimialajohtaja, p , s-posti: Tekninen lautakunta 15 17.02.2016 Vesihuoltoliikelaitoksen 17 15.03.2016 johtokunta Tekninen lautakunta 36 20.04.2016 Tekninen lautakunta 58 22.06.2016 Kunnanhallitus 127 08.08.2016 Kunnanvaltuusto 29

Lisätiedot

Keskon (Citymarket) asiakaspysäköintialuetta koskevan vuokrasopimuksen tarkistaminen

Keskon (Citymarket) asiakaspysäköintialuetta koskevan vuokrasopimuksen tarkistaminen Tekninen lautakunta 119 24.03.2015 Tekninen lautakunta 344 27.10.2015 Keskon (Citymarket) asiakaspysäköintialuetta koskevan vuokrasopimuksen tarkistaminen 202/62.621/2014 TL 119 Selostus: Savonlinnan kaupunki

Lisätiedot

PERUSOPETUKSEN ILTAPÄIVÄTOIMINTA LUKUVUONNA

PERUSOPETUKSEN ILTAPÄIVÄTOIMINTA LUKUVUONNA Sivistyslautakunta 21 30.05.2011 Sivistyslautakunta 31 22.06.2011 PERUSOPETUKSEN ILTAPÄIVÄTOIMINTA LUKUVUONNA 2011-2012 Sivltk 21 PERUSOPETUKSEN ILTAPÄIVÄTOIMINTA LUKUVUONNA 2011-2012 Opetushallitus on

Lisätiedot

Lehmon urheilukeskuksen yleisuunnitelman käsittely

Lehmon urheilukeskuksen yleisuunnitelman käsittely Tekninen lautakunta 51 27.05.2014 Lehmon urheilukeskuksen yleisuunnitelman käsittely 412/10.03.01/2013 Tekninen lautakunta 51 Lähtökohdat Tekninen osasto käynnisti syksyllä 2013 Lehmon urheilukeskusta

Lisätiedot

Luvan antaminen rakennusvalvonnan tarkastusinsinöörin viran täyttämiseen

Luvan antaminen rakennusvalvonnan tarkastusinsinöörin viran täyttämiseen Kaupunginhallitus 431 07.12.2015 Kaupunginhallitus 455 21.12.2015 Luvan antaminen rakennusvalvonnan tarkastusinsinöörin viran täyttämiseen 723/01.02.00/2015 Kaupunginhallitus 07.12.2015 431 Rakennustarkastaja

Lisätiedot

Eurajoen kunnan palkanmaksupäivät/lomarahan maksupäivä/eurajoen kunnan palkanmaksupäivät alkaen

Eurajoen kunnan palkanmaksupäivät/lomarahan maksupäivä/eurajoen kunnan palkanmaksupäivät alkaen Yhteistyötoimikunta 12 10.06.2010 Yhteistyötoimikunta 18 22.06.2010 Kunnanhallitus 178 29.06.2010 Yhteistyötoimikunta 3 03.03.2015 Kunnanhallitus 77 17.03.2015 Yhteistyötoimikunta 14 28.09.2016 Yhdistymishallitus

Lisätiedot

Ruoveden kunta Pöytäkirja 5/2018 1

Ruoveden kunta Pöytäkirja 5/2018 1 Ruoveden kunta Pöytäkirja 5/2018 1 Tekninen lautakunta Aika 27.09.2018 17:10-17:40 Paikka Ruoveden kunnanviraston valtuustosali Käsitellyt asiat Liitteet Otsikko Sivu 36 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus,

Lisätiedot

Valtiovarainministeriön kysely kuntien lakisääteisistä tehtävistä ja velvoitteista

Valtiovarainministeriön kysely kuntien lakisääteisistä tehtävistä ja velvoitteista Kaupunginhallitus 342 28.09.2015 Valtiovarainministeriön kysely kuntien lakisääteisistä tehtävistä ja velvoitteista 575/00.03.00/2015 Kaupunginhallitus 28.09.2015 342 Kehityspäällikkö Lasse Lehtonen: Valtiovarainministeriö

Lisätiedot

Kaupungin edustajat eri yksityisoikeudellisiin yhteisöihin vuosiksi 2015-2016

Kaupungin edustajat eri yksityisoikeudellisiin yhteisöihin vuosiksi 2015-2016 Kaupunginhallitus 23 26.01.2015 Kaupungin edustajat eri yksityisoikeudellisiin yhteisöihin vuosiksi 2015-2016 652/01.011/2012 KAUPHALL 26.01.2015 23 Seloste 1. Aino Mattila -säätiö Seloste Kaupunginhallituksen

Lisätiedot

Kirjainkiemurat - mallisivu (c)

Kirjainkiemurat - mallisivu (c) Aa Ii Uu Ss Aa Ii Uu Ss SII-LIN VII-LI-KUP-PI I-sot, pie-net kir-jai-met, sii-li neu-voo aak-ko-set. Roh-ke-as-ti mu-kaan vaan, kaik-ki kyl-lä op-pi-vat! Ss Har-joit-te-le kir-jai-mi-a li-sää vih-koo-si.

Lisätiedot

(Lisätietoja: Controller, puh )

(Lisätietoja: Controller, puh ) Kunnanhallitus 135 11.05.2017 Kunnanhallitus 139 18.05.2017 Kunnanhallitus 425 28.11.2017 Kunnanvaltuusto 86 13.12.2017 Kunnanhallitus 102 19.03.2018 Kunnanvaltuusto 23 26.03.2018 Kittilän kunnan konserniohje

Lisätiedot

Haja-asutusalueiden vesihuoltohankkeiden avustusperiaatteiden tarkistaminen

Haja-asutusalueiden vesihuoltohankkeiden avustusperiaatteiden tarkistaminen Kaavoitus- ja tekninen lautakunta 118 05.11.2014 Kaavoitus- ja tekninen lautakunta 126 03.12.2014 Haja-asutusalueiden vesihuoltohankkeiden avustusperiaatteiden tarkistaminen 365/14.05.00/2012 Kate 05.11.2014

Lisätiedot

Henkilöstö- ja taloushallinnon tehtävien siirtäminen Monetra Oy:n hoidettavaksi (ohm.154)

Henkilöstö- ja taloushallinnon tehtävien siirtäminen Monetra Oy:n hoidettavaksi (ohm.154) Kunnanvaltuusto 48 18.06.2014 Kunnanhallitus 314 15.12.2014 Henkilöstö- ja taloushallinnon tehtävien siirtäminen Monetra Oy:n hoidettavaksi (ohm.154) Kvalt 18.06.2014 48 Kvalt 18.06.2014 48 18.6.2014 16.6.2014

Lisätiedot

Puheenjohtajan ehdotus: Tarkastuslautakunta keskustelee arviointikertomuksen valmistelun to teut ta mi ses ta ja työnjaosta.

Puheenjohtajan ehdotus: Tarkastuslautakunta keskustelee arviointikertomuksen valmistelun to teut ta mi ses ta ja työnjaosta. Tarkastuslautakunta 12 11.03.2015 Tarkastuslautakunta 17 29.04.2015 Tarkastuslautakunta 22 27.05.2015 Tarkastuslautakunta 25 03.06.2015 Tarkastuslautakunta 28 08.06.2015 Kunnanhallitus 227 08.06.2015 Kunnanvaltuusto

Lisätiedot

Yhtymäkokous Pöytäkirja 3/ Orimattilan kaupungintalo, kaupunginhallituksen kokoushuone. Karinen Jussi

Yhtymäkokous Pöytäkirja 3/ Orimattilan kaupungintalo, kaupunginhallituksen kokoushuone. Karinen Jussi Yhtymäkokous Pöytäkirja 3/2017 1 Orimattilan seudun terveydenhuollon kiinteistökuntayhtymä Aika 29.12.2017 klo 17:10-17:42 Paikka Orimattilan kaupungintalo, kaupunginhallituksen kokoushuone Osallistujat

Lisätiedot

Kunnanhallitus 56 30.03.2015 Kunnanhallitus 143 07.09.2015. Valtuustoaloite, ilmainen matkustuskortti koululaisille 1029/01.

Kunnanhallitus 56 30.03.2015 Kunnanhallitus 143 07.09.2015. Valtuustoaloite, ilmainen matkustuskortti koululaisille 1029/01. Kunnanhallitus 56 30.03.2015 Kunnanhallitus 143 07.09.2015 Valtuustoaloite, ilmainen matkustuskortti koululaisille 1029/01.016/2015 Kunnanhallitus 30.03.2015 56 Valtuuston kokouksessa 9.2.2015 jätettiin

Lisätiedot

Valmistelija talousjohtaja Anne Vuorjoki:

Valmistelija talousjohtaja Anne Vuorjoki: Kaupunginhallitus 247 05.10.2015 Kaupunginhallitus 255 12.10.2015 Kaupunginhallitus 265 26.10.2015 Kaupunginhallitus 282 09.11.2015 Kaupunginhallitus 302 23.11.2015 Kaupunginhallitus 310 30.11.2015 Kaupunginhallitus

Lisätiedot

Päätösehdotus (kunnanjohtaja): Hyväksyttiin päätösehdotuksen mukaisesti. Täytäntöönpano: lautakunnat

Päätösehdotus (kunnanjohtaja): Hyväksyttiin päätösehdotuksen mukaisesti. Täytäntöönpano: lautakunnat Kunnanhallitus 106 20.05.2015 Kunnanhallitus 119 08.06.2015 Kunnanvaltuusto 19 17.06.2015 TALOUSARVIORAAMI VUODELLE 2016 KHALL 106 Valmistelija: controller Kari Jahnsson Johtoryhmässä on päätetty esittää

Lisätiedot

Teknisen lautakunnan esityslistalle on valmisteltu seuraavaa: Lyseonmäen koulu / Lisärak. tekninen työ ja kotitalous

Teknisen lautakunnan esityslistalle on valmisteltu seuraavaa: Lyseonmäen koulu / Lisärak. tekninen työ ja kotitalous Kaupunginhallitus 240 26.11.2018 Kaupunginhallitus 257 10.12.2018 Muutokset Tekniikkatoimialan vuoden 2018 talousarvioon 1884/02.02.02/2018 Khall 26.11.2018 240 Valmistelijat: va. teknisen toimen johtaja

Lisätiedot

TAITOTALON PERUSKORJAUS

TAITOTALON PERUSKORJAUS Tekninen lautakunta 4 05.02.2015 Tekninen lautakunta 18 25.03.2015 Tekninen lautakunta 23 23.04.2015 Kunnanhallitus 97 04.05.2015 TAITOTALON PERUSKORJAUS 11/44.445/2015 TEKNLK 05.02.2015 4 Kunnan talousarvion

Lisätiedot

Rautavaaran paloaseman suunnitelmien hyväksyttäminen ja rakentamispäätöksen valmistelu/rakentamispäätöksen hyväksyminen

Rautavaaran paloaseman suunnitelmien hyväksyttäminen ja rakentamispäätöksen valmistelu/rakentamispäätöksen hyväksyminen Tekninen lautakunta 75 18.11.2015 Kunnanhallitus 298 07.12.2015 Kunnanhallitus 175 29.06.2016 Rautavaaran paloaseman suunnitelmien hyväksyttäminen ja rakentamispäätöksen valmistelu/rakentamispäätöksen

Lisätiedot

Perusopetuksen talousarvio 2015

Perusopetuksen talousarvio 2015 Sivistyslautakunta 103 15.12.2014 Kunnanhallitus 39 26.01.2015 Perusopetuksen talousarvio 2015 632/13/2014 Sivistyslautakunta 15.12.2014 103 Sivistyslautakunta on hyväksynyt sivistystoimen talousarvion

Lisätiedot

Tuloista on kertynyt 115,6%. Tulot sisältävät opetuspalveluiden ja nuo ri so pal ve lui den hankkeiden valtionavustusta yhteensä 761 t.

Tuloista on kertynyt 115,6%. Tulot sisältävät opetuspalveluiden ja nuo ri so pal ve lui den hankkeiden valtionavustusta yhteensä 761 t. Kasvun ja oppimisen 56 25.10.2018 lautakunta Kaupunginhallitus 284 05.11.2018 Kasvun ja oppimisen toimialan lisämäärärahaesitys 927/02.02.00/2017 KASVOPPI 25.10.2018 56 Kokoukseen tuotu esitys: lousarviomääräysten

Lisätiedot

Sivistyslautakunta 38 03.03.2015 Kunnanhallitus 84 30.03.2015 Kunnanhallitus 103 13.04.2015. Varhaiskasvatusjohtajan viran hoito 1.9.

Sivistyslautakunta 38 03.03.2015 Kunnanhallitus 84 30.03.2015 Kunnanhallitus 103 13.04.2015. Varhaiskasvatusjohtajan viran hoito 1.9. Sivistyslautakunta 38 03.03.2015 Kunnanhallitus 84 30.03.2015 Kunnanhallitus 103 13.04.2015 Varhaiskasvatusjohtajan viran hoito 1.9.2015 alkaen 768/01.01.03/2015 SIVLTK 03.03.2015 38 Asian valmistelija:

Lisätiedot