AMMATILLISTEN PERUSTUTKINTOJEN KEHITTÄMISEN PERIAATTEET OPM:n päätös (drno 2/502/2008)
|
|
- Kalevi Parviainen
- 8 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 AMMATILLISTEN PERUSTUTKINTOJEN KEHITTÄMISEN PERIAATTEET OPM:n päätös (drno 2/502/2008) Sirkka-Liisa Kärki Opetusneuvos Asiantuntijayksikön päällikkö Osaamisen ja sivistyksen asialla 1. Ammatillisten perustutkintojen kehittämisen lähtökohdat Säädöksissä ammatillisille perustutkinnoille asetetut vaatimukset Vuosille vahvistetun koulutuksen ja tutkimuksen kehittämissuunnitelman kannanotot ammatillisen tutkintojärjestelmän kehittämisestä Euroopan unionin suositukset Ammatillisten perustutkintojen kehittämiselle opetusministeriön ja Opetushallituksen välisessä tulossopimuksessa asetetut painopisteet ja tavoitteet. 2 Osaamisen ja sivistyksen asialla 1
2 1.1. Ammatillisille perustutkinnoille säädöksissä asetetut vaatimukset Ammatillisesta koulutuksesta annetun lain (630/1998) mukaan ammatilliseen perustutkintoon johtavan koulutuksen tavoitteet Lain nojalla annetussa valtioneuvoston päätöksessä (213/1999) säädetään tutkintojen rakenteesta ja yhteisistä opinnoista ammatillisessa peruskoulutuksessa. Päätöksen mukaan lain mukaisesti järjestettyyn perustutkintoon johtavaan koulutukseen kuuluu ammatillisia opintoja ja niitä tukevaa työssäoppimista, ammattitaidon saavuttamiseksi tarpeellisia ja ammattitaitoa täydentäviä yhteisiä opintoja, vapaasti valittavia opintoja sekä opinto-ohjausta. Opetussuunnitelman perusteet laaditaan päätöksen mukaan niin, että tutkinto tuottaa laaja-alaiset ammatilliset perusvalmiudet alan eri tehtäviin ja erikoistuneemman osaamisen ja työelämän edellyttämän ammattitaidon yhdellä tutkinnon osa-alueella Ammatillisesta aikuiskoulutuksesta annetun lain (631/1998) mukaan ammatillisessa perustutkinnossa osoitetaan lain mukaan ammattitaidon saavuttamisen edellyttämät tiedot ja taidot. Tutkintoon valmistavaa koulutusta järjestettäessä sen sisällöstä päättää koulutuksen järjestäjä tutkinnon perusteiden mukaisesti. Jatko-opintokelpoisuus 3 Osaamisen ja sivistyksen asialla 1.2. Koulutuksen ja tutkimuksen kehittämissuunnitelman kannanotot ammatillisen tutkintojärjestelmän kehittämisestä (1) Ammatillisesti suuntautuneen peruskoulutuksen tulee perusammattitaidon lisäksi tarjota opiskelijalle niin laaja osaaminen, että se mahdollistaa työskentelyn vaihtelevissa työtehtävissä, on siirrettävissä työpaikasta toiseen, ja että se tarjoaa pohjan opiskelulle myöhemmällä iällä. Vastaavasti aikuiskoulutuksen tulee joustavasti tarjota opiskelumahdollisuuksia työelämässä olevien osaamistason nostoon sekä muutostilanteisiin toimenkuvan muuttuessa ja mahdollisuuksia alan ja ammatin vaihtoon. 4 Osaamisen ja sivistyksen asialla 2
3 1.2. Koulutuksen ja tutkimuksen kehittämissuunnitelman kannanotot ammatillisen tutkintojärjestelmän kehittämisestä (2) Ammatilliset perustutkinnot toimivat ensisijaisina työmarkkinoille, toimialalle tai ammattiin tulotutkintoina, joiden tehtävänä on tuottaa työelämään siirtymisen edellyttämä ammattitaito ja pätevyys. Ne soveltuvat erityisesti työelämään siirtyvien ohella myös ammattia vaihtaville. Ammatillisten tutkintojen perusteita kehitettäessä tarkastellaan kaikkia tietyn koulutus-/ammattialan tutkintoja kokonaisuutena, jotta ne vastaavat alakohtaisiin osaamistarpeisiin tehokkaasti ja johdonmukaisesti. 5 Osaamisen ja sivistyksen asialla 1.2. Koulutuksen ja tutkimuksen kehittämissuunnitelman kannanotot ammatillisen tutkintojärjestelmän kehittämisestä (3) Toisen asteen ammatillista tutkintorakennetta kehitetään siten, että tutkintojen avulla tuetaan joustavasti ja tehokkaasti työmarkkinoille siirtymisen ja ammatissa toimimisen edellyttämän ammattitaidon saavuttamista sekä edistetään työikäisen aikuisväestön ammattitaidon uusintamista, ammatissa kehittymistä ja ammatinvaihtoa. Ammatillista tutkintojärjestelmää kehitetään kokonaisuutena työelämän ja yksilöiden osaamistarpeiden näkökulmasta siten, että ammatilliset tutkinnot perustuvat osaamiseen ja työelämän toimintakokonaisuuksiin. 6 Osaamisen ja sivistyksen asialla 3
4 1.2. Koulutuksen ja tutkimuksen kehittämissuunnitelman kannanotot ammatillisen tutkintojärjestelmän kehittämisestä (4) Ammatillisten perustutkintojen työelämävastaavuutta vahvistetaan kehittämällä niitä siten, että ne tuottavat työelämän edellyttämän alakohtaisen ammattipätevyyden sekä laaja-alaisia ammatillisia valmiuksia ja jatko-opiskeluvalmiuksia. Ammatillisten perustutkintojen suorittamismahdollisuuksia monipuolistetaan siten, että tutkinto on mahdollista suorittaa työelämän edellyttämää ammattipätevyyttä tuottava tutkinnon osa kerrallaan ja että ammattiosaamisen syventämiseen on nykyistä laajemmat mahdollisuudet tutkintoa suoritettaessa. Ammatillisen tutkintojärjestelmän joustavuutta lisätään monipuolistamalla mahdollisuuksia valita ammatillisiin perustutkintoihin osia muista ammatillisista tutkinnoista. Huolehditaan siitä, että lisääntyvä valinnaisuus ei vähennä tutkintojen tuottamaa ammattipätevyyttä. 7 Osaamisen ja sivistyksen asialla 1.3. Euroopan unionin suositukset Euroopan unionissa on käynnissä eurooppalaisen tutkintojen ja osaamisen viitekehyksen (EQF) sekä siihen liittyvän ammatillisen koulutuksen opintosuoritusten siirtojärjestelmän (ECVET) kehitystyö. Euroopan parlamentti ja Euroopan unionin neuvosto ovat antaneet EQF:n käyttöä koskevan suosituksen vuoden 2007 lopussa. ECVET-järjestelmää koskeva luonnos esitellään vuoden 2008 aikana. Euroopan parlamentti ja neuvosto ovat lisäksi antaneet suosituksen elinikäisen oppimisen avaintaidoista. Ne suosittavat, että jäsenvaltiot kehittävät asiakirjan mukaisten kahdeksan avaintaidon opettamista kaikille kansalaisille. 8 Osaamisen ja sivistyksen asialla 4
5 1.4. Ammatillisten perustutkintojen kehittämiselle opetusministeriön ja Opetushallituksen tulossopimuksessa asetetut painopisteet ja tavoitteet Opetushallitus selvittää ammatillisten perustutkintojen muutostarpeet ja ottaa muutostarpeita selvittäessään huomioon myös yksilöllisen oppimisen ja erityisopetuksen näkökulman. Opetushallitus tarkistaa tutkintokohtaisten valtakunnallisten opetussuunnitelmien ja tutkintojen perusteet siten, että tutkintojen perusteet on tarkistettu tarvittavin osin ja ammattiosaamisen näytön perusteet integroitu opetussuunnitelmien perusteisiin siten, että ne voidaan ottaa käyttöön viimeistään vuonna Osaamisen ja sivistyksen asialla 1.4. Ammatillisten perustutkintojen kehittämiselle opetusministeriön ja Opetushallituksen tulossopimuksessa asetetut painopisteet ja tavoitteet Opetussuunnitelman ja tutkinnon perusteiden tarkistaminen toteutetaan siten, että ammatilliset perustutkinnot vastaavat työelämän tarpeisiin, muodostuvat työelämän toimintakokonaisuuksiin perustuvista tutkinnon osista, tutkintoja on mahdollista suorittaa myös kohdennetumpaa ammattipätevyyttä tuottava osa kerrallaan ja että ammattiosaamisen syventämiseen on nykyistä laajemmat mahdollisuudet. Tutkinnot ja niihin sisältyvät tutkinnon osat määritetään tutkinnon suorittavan henkilön hallittavina tietoina, taitoina ja osaamisena/pätevyytenä. Yrittäjyys otetaan huomioon tutkinnoissa niin, että kuhunkin tutkintoon sisältyy yrittäjyysosaamiseen ja yrittäjävalmiuksiin liittyviä ammattitaitovaatimuksia joko sisällytettynä tutkinnon osien tavoitteisiin tai erillisenä tutkinnon osana (vähintään 5 ov). Opetussuunnitelman perusteiden uudistamistyössä otetaan huomioon kunkin tutkinnon terveydentilavaatimukset sekä terveyttä ja työkykyä vahvistavien osioiden sisällyttäminen monipuolisesti osaksi ammatillisia opintoja. 10 Osaamisen ja sivistyksen asialla 5
6 2. Opetusministeriön linjaukset Ammatillisen perustutkinnon laajuus säilytetään 120 opintoviikossa. Tutkinnon osien laajuus on sidoksissa työelämän työprosesseihin tai työtehtäväkokonaisuuksiin. Ammattitaidon syventämismahdollisuuksien lisäämiseksi ja silloin kun se on työelämän ammattitaitovaatimusten saavuttamisen kannalta tarpeellista, tutkintoon tulee lisäksi voida yksilöllisesti sisällyttää nimellislaajuutta enemmän tutkinnon osia. Kaikille tutkinnon osille määritetään nimellislaajuus, jonka tehtävänä on antaa lisäinformaatiota siitä millaisen työmäärän tutkinnon osan ammattitaitovaatimusten saavuttaminen koulutuksella keskimäärin edellyttää tilanteessa, jossa henkilöllä ei ole lainkaan tutkinnon osan edellyttämää osaamista. Ammatti- ja erikoisammattitutkintojen osille ei ole määritelty laajuutta, eikä niiden sisällyttämistä osaksi ammatillista perustutkintoa pidetä laajuuden määrittelynä. Varauduttava ottamaan huomioon EQF:n ja ECVET-järjestelmän soveltamisen edellyttämät tekijät 11 Osaamisen ja sivistyksen asialla 2.2. Tutkintojen muodostuminen Ammatillisen perustutkinnon perusteissa määritellään tutkinnon osat ja niiden ammattitaitovaatimukset. Tutkinnon osat voivat olla joko tutkintokohtaisia tai eri aloille ja tutkinnoille yhteisiä. Osaamis- ja ammattitaitovaatimukset määritellään tutkinnonosakohtaisesti työelämässä tarvittavan osaamisen pohjalta. Ammattitaitovaatimukset määritellään hallittavina tietoina, taitoina ja pätevyytenä ja kuvataan konkreettisena työn tekemisenä. Työelämän ja yksilön tarpeiden pohjalta voida sisällyttää osia myös muista ammatillisista tutkinnoista Lisäksi perustutkintoihin tulee yksilöllisesti voida sisällyttää enemmän tutkinnon osia silloin, kun se on työelämän alakohtaisiin tai paikallisiin ammattitaitovaatimuksiin vastaamisen ja tutkinnon suorittajan ammattitaidon syventämisen kannalta tarpeellista. Mikäli perustutkinnon suorittaja on suorittanut ammatti - tai erikoisammattitutkinnon tai niiden osan tai osia, tulee muodostumissääntöjen mahdollistaa niiden hyödyntäminen. 12 Osaamisen ja sivistyksen asialla 6
7 2.3. Tutkinnon osien suorittaminen Koko tutkinnon suorittaminen on ammatillisesta koulutuksesta annetun lain mukaisesti järjestetyssä tutkintoon johtavassa koulutuksessa aina ensisijainen tavoite. Perusteiden tulee mahdollistaa se, että perustutkinto voidaan suorittaa suunnatumman ammattipätevyyden tuottava tutkinnon osa tai osia kerrallaan, silloin kun se on esimerkiksi yksilön opiskeluvalmiuksien, elämäntilanteen tai työllistymisen kannalta tarkoituksenmukaista 13 Osaamisen ja sivistyksen asialla 2.3. Tutkinnon osien suorittaminen jatkoa Yksilöillä tulee tällöin olla joustavia mahdollisuuksia suorittaa koko tutkinto myöhemmin. Tutkinnon perusteiden tulee tukea sitä, että tällaisissa tilanteissa koulutuksen järjestäjät laatisivat opiskelijalle, mahdollisuuksien mukaan yhteistyössä työpaikan kanssa, suunnitelman koko tutkinnon suorittamisesta. Työelämässä toimiville tai toimineille tulee ammatillisesta aikuiskoulutuksesta annetun lain tavoitteiden mukaisesti olla tarjolla myös tutkinnon osien suorittamismahdollisuuksia. Mikäli yksilö suorittaa vain osan tai osia tutkinnosta, hän saa niiden suorittamisesta todistuksen, 14 Osaamisen ja sivistyksen asialla 7
8 2.4. Ammattitaitoa täydentävät tutkinnon osat (yhteiset opinnot) Ammatillisesta koulutuksesta annetun lain mukaan ammatilliseen perustutkintoon johtavan koulutuksen tule sisältää ammattitaidon saavuttamiseksi tarpeellisia ja ammattitaitoa täydentäviä yhteisiä opintoja, joista on säädetty Valtioneuvoston päätöksellä (213/1999) Ammattitaidon saavuttamista tukevien tutkinnon osien kytkennän tutkinnossa vaadittuun ammattitaitoon tulee näkyä esimerkiksi arviointikriteerien määrittelyssä. Ammattitaitoa täydentävien tutkinnon osien osaamisvaatimusten vastaavuudet lukio-opintoihin tulee määritellä, jotta yhteistyö, yhteisen opintotarjonnan hyödyntäminen ja osaamisen tunnustaminen lukion ja ammatillisen peruskoulutuksen välillä toimii sujuvasti. 15 Osaamisen ja sivistyksen asialla 2.5. Elinikäisen oppimisen avaintaidot Euroopan unionin ja parlamentin suositus elinikäisen oppimisen avaintaidoista (2006/962/EC otettava huomioon. ko. avaintaidot painottuvat eri tavoin eri tutkinnoissa tutkinnon luonteen ja työelämän tarpeen mukaan. Ne voidaan sisällyttää eri tutkinnon osien ammattitaitovaatimuksiin tai niistä voidaan muodostaa erillinen tutkinnon osa, jos se vastaa työelämän tarpeita ko.alalla. Läpäisevänä teemana yrittäjyys sekä ekologisesti, sosiaalisesti, taloudellisesti ja kulttuurisesti kestävän kehityksen edistäminen. Kaikkiin tutkintoihin tulee sisällyttää yrittäjyysosaamiseen ja yrittäjävalmiuksiin liittyviä ammattitaitovaatimuksia joko sisällytettynä tutkinnon osien tavoitteisiin tai erillisenä tutkinnon osana vähintään 5 opintoviikon nimellislaajuuden verran tutkinnolle luonteenomaisella tavalla. Yrittäjyysosaamista voi tutkinnossa olla laajemminkin joko pakollisena tai valinnaisena siten, kun se on työelämän tarpeisiin vastaamisen näkökulmasta perusteltua. Tutkinnon perusteissa tulee tarkistaa opiskelijoiden turvallisuutta sekä opiskeluyhteisön ja opiskelijoiden hyvinvointia koskevia kohtia ops-perusteisessa ammatillisessa peruskoulutuksessa siten, että opiskelijoiden hyvinvointia ja oppimisympäristöjen yhteisöllisyyttä voidaan vahvistaa. 16 Osaamisen ja sivistyksen asialla 8
9 2.6. Perustutkintojen perusteiden tarkistustyö osana ammatillisen tutkintojärjestelmän kehittämistä Ammatillisten tutkintojen perusteita kehitettäessä tarkastellaan kaikkia tietyn koulutus-/ammattialan tutkintoja kokonaisuutena, jotta ne vastaavat alakohtaisiin osaamistarpeisiin tehokkaasti ja johdonmukaisesti. Opetushallituksen tulee sekä ammatillisia perustutkintoja että ammatti- ja erikoisammattitutkintoja kehittäessään tarkastella myös eri tutkintotyyppien muodostamaa kokonaisuutta, jotta ne muodostavat alakohtaisesti työelämän osaamistarpeiden kannalta selkeitä kokonaisuuksia. Opetusministeriö käynnistää vuoden 2008 aikana yhdessä Opetushallituksen kanssa kolmikantaisen hankkeen, jonka tarkoituksena on kehittää ammatillisten perustutkintojen, ammattija erikoisammattitutkintojen muodostamaa järjestelmää työelämän ja yksilöiden muuttuviin osaamistarpeisiin joustavasti ja tehokkaasti vastaavana kokonaisuutena. 17 Osaamisen ja sivistyksen asialla 2.7. Opetussuunnitelman perusteista ja näyttötutkinnon perusteista yhteisiin tutkinnon perusteisiin/ arviointiasteikko, yhteistyö Ammatillisten tutkintojen tulee perustua osaamiseen ja työelämän toimintakokonaisuuksiin tutkintojen määrittelyssä tulee noudattaa EQFsuosituksen mukaan oppimistuloksiin perustuvaa lähestymistapaa. Näihin vaatimuksiin vastaamisen helpottamiseksi opetussuunnitelman perusteet ja näyttötutkinnon perusteet laatia tutkinnon perusteet - asiakirjaksi, Tutkintojen muodostumisosista käytetään myös ammatillisessa peruskoulutuksessa suoritettavissa tutkinnoissa nimitystä tutkinnon osa. Tutkinnon perusteissa tulee ottaa huomioon opetussuunnitelmaperusteisena ja näyttötutkintona tutkinnon suorittamisen erityispiirteet. Perustutkintojen ammattiosaamisen näytön perusteet valmisteltava osaksi tutkinnon perusteita 18 Osaamisen ja sivistyksen asialla 9
10 2.8. Arviointiasteikko Ammatillisen perustutkinnon perusteissa määritellään tutkinnon arvioinnin perusteet Ammattitaitovaatimusten arviointikriteerit tulee määritellä kolmelle tasolle: tyydyttävä (1), hyvä (2) ja kiitettävä (3) Tyydyttävän tason vaatimukset tulee asettaa siten, että työelämän ammattipätevyys saavutetaan. Kiitettävän tason arviointikriteerit tulee asettaa tasolle, joka on realistista saavuttaa, mutta joka toisaalta motivoi hankkimaan mahdollisimman korkeatasoista ja syvällistä osaamista. On tarkasteltava, että saman alan perustutkinnot ja ammattitutkinnot muodostavat työelämän ammattitaitovaatimuksiin johdonmukaisesti vastaavan kokonaisuuden 19 Osaamisen ja sivistyksen asialla 2.9. Yhteistyö Tiivistä yhteistyötä tulee tehdä koulutustoimikuntien, tutkintotoimikuntien sekä muiden sidosryhmien kanssa ammatillisten perustutkintojen perusteiden päivitystyön eri vaiheissa. Tutkintojen modulaarisella rakenteella edistetään tutkintojen joustavaa päivittämistä ja uudistamista työelämän toimintakokonaisuuksien ja osaamisvaatimusten muutosten mukaisesti. OPH:n tulee laatia tutkinnon perusteiden päivitystyön osana suunnitelma ammatillisten perustutkintojen säännöllisestä päivittämisestä ja huolehtia sen toteuttamisesta. 20 Osaamisen ja sivistyksen asialla 10
AMMATILLISTEN PERUSTUTKINTOJEN KEHITTÄMISEN PERIAATTEET. 1. Ammatillisten perustutkintojen kehittämisen lähtökohdat
pvm 25.2.2008 dnro 2/502/2008 Opetushallitus AMMATILLISTEN PERUSTUTKINTOJEN KEHITTÄMISEN PERIAATTEET Opetushallitus on opetusministeriön ja Opetushallituksen välisen tulossopimuksen mukaisesti käynnistänyt
UUDISTETUT TUTKINNON JA OPETUSSUUNNITELMAN PERUSTEET
UUDISTETUT TUTKINNON JA OPETUSSUUNNITELMAN PERUSTEET 17.3.2008 Opetusneuvos Seppo Hyppönen Aikuiskoulutuksen kehittäminen Osaamisen ja sivistyksen asialla Ammatillisten perustutkintojen kehittämisen Näyttötutkintona
AMMATILLISTEN PERUSTUTKINTOJEN NÄYTTÖTUTKINNON PERUSTEIDEN
AMMATILLISTEN PERUSTUTKINTOJEN NÄYTTÖTUTKINNON PERUSTEIDEN UUDISTAMINEN Opetusneuvos Seppo Hyppönen Aikuiskoulutuksen kehittäminen Osaamisen ja sivistyksen asialla Ammatillisten perustutkintojen kehittämisen
UUDISTUNEET AMMATILLISET. TUTKINNON PERUSTEET Tiedotustilaisuudet syksy y 2009
UUDISTUNEET AMMATILLISET PERUSTUTKINNOT U JA TUTKINNON PERUSTEET Tiedotustilaisuudet syksy y 2009 Sirkka-Liisa Kärki Opetusneuvos Tutkinnot-yksikön päällikkö Sirkka-Liisa.Karki@oph.fi Ammatillisten perustutkintojen
Tutkinnon osien ja valinnaisuuden määrittelyn lähtökohdat (1)
AMMATILLISTEN PERUSTUTKINTOJEN MUODOSTUMINEN JA OPINTOJEN VALINNAISUUS 29.9.2008 Aira Rajamäki Opetusneuvos aira.rajamaki@oph.fi Osaamisen ja sivistyksen asialla Tutkinnon osien ja valinnaisuuden määrittelyn
Tutkinnon osien ja valinnaisuuden määrittelyn lähtökohdat
HIUSALAN PERUSTUTKINNON PERUSTEET AMMATILLISEN TUTKINNON OSAN MUODOSTUMINEN JA TUTKINNON OSIEN VALINNAISUUS 12.12.2008 Aira Rajamäki Opetusneuvos aira.rajamaki@oph.fi Osaamisen ja sivistyksen asialla Tutkinnon
Tutkinnon osien ja valinnaisuuden määrittelyn lähtökohdat
SOSIAALI- JA TERVEYSALAN PERUSTUTKINNON PERUSTEET AMMATILLISEN TUTKINNON OSAN MUODOSTUMINEN JA TUTKINNON OSIEN VALINNAISUUS 19.11.2008 Aira Rajamäki Opetusneuvos aira.rajamaki@oph.fi Osaamisen ja sivistyksen
-palvelutarpeita ja kysyntää vastaava joustava koulutus
Osaavaa työvoimaa hoito- ja hoiva-alan tarpeisiin -palvelutarpeita ja kysyntää vastaava joustava koulutus Johtaja Mika Tammilehto Koulutus- ja tiedepolitiikan osasto Ammatillisen koulutuksen yksikkö 20.10.2009
Ammatilliset perustutkinnot ja peruskoulutus, joita uudistus koskee
AMMATILLISTEN PERUSTUTKINTOJEN JA PERUSTEIDEN UUDISTAMISPERIAATTEET Helsinki 17.3.2008 Sirkka-Liisa Kärki Opetusneuvos Asiantuntijayksikön päällikkö Sirkka-Liisa.Karki@oph.fi Osaamisen ja sivistyksen asialla
Osaamisperusteisuuden vahvistaminen ammatillisessa peruskoulutuksessa Uudistuneet ammatillisten perustutkintojen perusteet
Osaamisperusteisuuden vahvistaminen ammatillisessa peruskoulutuksessa Uudistuneet ammatillisten perustutkintojen perusteet 19.3.2015 Helsinki, Messukeskus, Messuaukio 1 Aira Rajamäki, opetusneuvos, Ammatillinen
TUTKINTOJEN UUDISTUKSEEN LIITTYVÄ OSAAMISPERUSTEISUUS PEDAGOGISEN KULTTUURIN MUUTTAJANA
TUTKINTOJEN UUDISTUKSEEN LIITTYVÄ OSAAMISPERUSTEISUUS PEDAGOGISEN KULTTUURIN MUUTTAJANA Sirkka-Liisa Kärki Ammatillinen peruskoulutus -yksikön päällikkö, opetusneuvos Tutkintojärjestelmän kehittämisen
(Luonnos ) MÄÄRÄYS SISÄLTÖ
(Luonnos 19.11.2008) MÄÄRÄYS SISÄLTÖ Johdanto 1 SOSIAALI- JA TERVEYSALAN PERUSTUTKINNON, LÄHIHOITAJA, TAVOITTEET JA TUTKINNON MUODOSTUMINEN 1.1 Sosiaali- ja terveysalan perustutkinnon tavoitteet 1.2 Sosiaali-
Elintarvikealan perustutkinnon perusteiden muutokset ja
Elintarvikealan perustutkinnon perusteiden muutokset ja 1.8.2015 Opetusneuvos Merja Lahdenkauppi 18.11.2014 Osaamisperusteisuuden vahvistaminen Opetus- ja oppiainekeskeisestä ajattelusta opiskelijan oppimiseen
AMMATILLISTEN PERUSTUTKINTOJEN NÄYTTÖTUTKINNON PERUSTEIDEN
AMMATILLISTEN PERUSTUTKINTOJEN NÄYTTÖTUTKINNON PERUSTEIDEN UUDISTAMINEN Opetusneuvos Seppo Hyppönen Aikuiskoulutuksen kehittäminen Osaamisen ja sivistyksen asialla AJANKOHTAISTA opetushallituksen organisaatiouudistus
Tutkinnon muodostuminen
Tutkinnon muodostuminen Osaamisperusteisuuden vahvistaminen ammatillisessa peruskoulutuksessa 19.3.2015 yli-insinööri Kati Lounema, Opetushallitus Valtioneuvoston asetus ammatillisen perustutkinnon muodostumisesta
Matkailualan perustutkinnon perusteiden muutokset ja
Matkailualan perustutkinnon perusteiden muutokset ja 1.8.2015 Opetusneuvos Merja Lahdenkauppi 18.11.2014 Osaamisperusteisuuden vahvistaminen Opetus- ja oppiainekeskeisestä ajattelusta opiskelijan oppimiseen
Uudistetut ammatillisten perustutkintojen perusteet
Uudistetut ammatillisten perustutkintojen perusteet Tiedotustilaisuus 12.12.2008 Elisabet Kinnunen ja Anne Huhtala Osaamisen ja sivistyksen asialla LIIKETALOUDEN PERUSTUTKINNON PERUSTEIDEN SISÄLTÖ Johdanto
Ammatillisen koulutuksen tutkintojärjestelmän kehittäminen TUTKE 2
Ammatillisen koulutuksen tutkintojärjestelmän kehittäminen TUTKE 2 TUTKE2-hanke Opetus- ja kulttuuriministeriö asetti 16.2.2012 ohjausryhmän työryhmän Ohjausryhmän tehtävänä on ohjata, linjata, tukea ja
Kotityö- ja puhdistuspalvelujen perustutkinnon perusteiden muutokset ja
Kotityö- ja puhdistuspalvelujen perustutkinnon perusteiden muutokset ja 1.8.2015 Opetusneuvos Merja Lahdenkauppi 18.11.2014 Osaamisperusteisuuden vahvistaminen Opetus- ja oppiainekeskeisestä ajattelusta
UUDISTETUT AMMATILLISTEN
UUDISTETUT AMMATILLISTEN PERUSTUTKINTOJEN PERUSTEET PAASITORNI 19.11.2008 Opetusneuvos Seppo Hyppönen Aikuiskoulutuksen kehittäminen Osaamisen ja sivistyksen asialla LAKI AMMATILLISESTA AIKUISKOULUTUKSESTA
Uudistetut ammatillisten perustutkintojen perusteet
Uudistetut ammatillisten perustutkintojen perusteet Tiedotustilaisuus 19.11.2008 Marja Hollo ja Hanna Ketonen Osaamisen ja sivistyksen asialla KÄSI- JA TAIDETEOLLISUUSALAN PERUSTUTKINNON PERUSTEIDEN SISÄLTÖ
Liikunta-alan tutkintojen kehittämispäivä Tutkintorakenteen ja tutkintojen perusteiden uudistaminen
Liikunta-alan tutkintojen kehittämispäivä 30.1.2017 Tutkintorakenteen ja tutkintojen perusteiden uudistaminen Aira Rajamäki, opetusneuvos Opetushallitus Ammatillisen koulutuksen reformin tavoitteena on
Työssäoppimisen toteutuksen suunnittelu omassa opetussuunnitelmassa. Työelämälähtöisen ammatillisen koulutuksen ajankohtaispäivä 3.2.
Työssäoppimisen toteutuksen suunnittelu omassa opetussuunnitelmassa Työelämälähtöisen ammatillisen koulutuksen ajankohtaispäivä 3.2.2014 Työssäoppiminen laissa (630/1998)ja asetuksessa (811/1998) koulutuksesta
Uudistetut ammatillisten perustutkintojen perusteet
Uudistetut ammatillisten perustutkintojen perusteet Tiedotustilaisuus 24.11.2008 Annamaija Aro ja Hanna Ketonen Osaamisen ja sivistyksen asialla TEKSTIILI- JA VAATETUSALAN PERUSTUTKINNON PERUSTEIDEN SISÄLTÖ
Ajankohtaista tutkintojärjestelmästä ja tutkinnoista
Ajankohtaista tutkintojärjestelmästä ja tutkinnoista Työvalmennuksen tutkintotoimikunnan yhteistyöpäivä 30.1.2014 EK Anne Mårtensson Opetushallitus Sisältö Ammatillisen koulutuksen tutkintojärjestelmän
Muovi- ja kumitekniikan perustutkinnon perusteiden muutokset
Muovi- ja kumitekniikan perustutkinnon perusteiden muutokset 1.8.2015 Osaamisperusteisuuden vahvistaminen Opetus- ja oppiainekeskeisestä ajattelusta opiskelijan oppimiseen ja osaamiseen Opetussisällöistä
ECVET osana ammatillisen koulutuksen tutkintojärjestelmän kehittämistä
ECVET osana ammatillisen koulutuksen tutkintojärjestelmän kehittämistä Opintoviikoista osaamispisteisiin, ECVET Round Table - keskustelutilaisuus Helsinki ma 9.12.2013 opetusneuvos Seija Rasku seija.rasku@minedu.fi
7.12.2009 LÄÄKEALAN PERUSTUTKINNON PERUSTEIDEN UUDISTUMINEN, VALINNAISUUS. Aira Rajamäki Opetusneuvos aira.rajamaki@oph.fi
LÄÄKEALAN PERUSTUTKINNON PERUSTEIDEN UUDISTUMINEN, TUTKINNON MUODOSTUMINEN JA VALINNAISUUS Opetushallitus infotilaisuus 7.12.2009 Aira Rajamäki Opetusneuvos aira.rajamaki@oph.fi Osaamisen ja sivistyksen
Julkaistu Helsingissä 6 päivänä lokakuuta /2014 Laki. ammatillisesta aikuiskoulutuksesta annetun lain muuttamisesta
SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaistu Helsingissä 6 päivänä lokakuuta 2014 788/2014 Laki ammatillisesta aikuiskoulutuksesta annetun lain muuttamisesta Annettu Helsingissä 3 päivänä lokakuuta 2014 Eduskunnan
Uudistetut ammatillisten perustutkintojen perusteet
Uudistetut ammatillisten perustutkintojen perusteet Tiedotustilaisuus 24.11.2008 Pirkko Laurila ja Raili Laasonen Osaamisen ja sivistyksen asialla LABORATORIOALAN PERUSTUTKINNON PERUSTEIDEN SISÄLTÖ Johdanto
KANSAINVÄLISYYS OPETUSSUUNNITELMISSA 29.3.2011
KANSAINVÄLISYYS OPETUSSUUNNITELMISSA 29.3.2011 Sirkka-Liisa Kärki Tutkinnot - yksikön päällikkö, opetusneuvos AMMATTIKOULUTUKSEN TUTKINTOJÄRJESTELMÄ Valmistavat ja valmentavat koulutukset (4) 52 ammatillista
Ammattiosaamisen näytöt
Työpaikkaohjaaja kouluttajakoulutus Veijo Kykkänen Ammattiosaamisen näytöt Ammattiosaamisen näytöt ovat ammatillisten perustutkintojen opetussuunnitelmaperusteisessa koulutuksessa osa opiskelijan arviointia.
Perustutkintojen tutkinnon perusteiden uudistaminen: Veneenrakennuksen perustutkinto Määräys 87/011/2014. Marjatta Säisä
Perustutkintojen tutkinnon perusteiden uudistaminen: Veneenrakennuksen perustutkinto Määräys 87/011/2014 Marjatta Säisä Tutkintojen uudistuksessa on vahvistettu osaamisperusteisuutta opetuskeskeisestä
Osaamisperusteisuuden edistäminen ammatillisessa koulutuksessa
Osaamisperusteisuuden edistäminen ammatillisessa koulutuksessa 8.4.2016 Kati Lounema yksikön päällikkö, opetusneuvos, Opetushallitus Säädökset Tutkinnon perusteet Valmentavan koulutuksen perusteet Koulutuksen
AMMATTIOSAAJAN TYÖKYKYPASSI AMMATTIOSAAMISEN VAHVISTAMISEN TUKENA AMMATTIOSAAJAN TYÖKYKYPASSIN SUORITTAMINEN Tiedotustilaisuus 14.5.
AMMATTIOSAAJAN TYÖKYKYPASSI AMMATTIOSAAMISEN VAHVISTAMISEN TUKENA AMMATTIOSAAJAN TYÖKYKYPASSIN SUORITTAMINEN Tiedotustilaisuus 14.5.2008 Sirkka-Liisa Kärki, Opetusneuvos, asiantuntijayksikön päällikkö
OKM Ohjausryhmän kokous Aira Rajamäki, opetusneuvos Ammatillinen peruskoulutus
Tutkintojen perusteiden valmistelu ja kokeiluohjelma koulutuskokeiluja varten SOSIAALI- JA TERVEYSALAAN SEKÄ TEKNIIKAN JA LIIKENTEEN ALAAN KOHDISTUVIEN PERUSTUTKINTOJEN KOULUTUSKOKEILUT VUOSINA 2014 2018
Perustutkintojen tutkinnon perusteiden uudistaminen: Puutarhatalouden perustutkinto Määräys 75/011/2014. Marjatta Säisä
Perustutkintojen tutkinnon perusteiden uudistaminen: Puutarhatalouden perustutkinto Määräys 75/011/2014 Marjatta Säisä Tutkintojen uudistuksessa on vahvistettu osaamisperusteisuutta opetuskeskeisestä ajattelusta
Välinehuoltoalan perustutkinto, välinehuoltaja Tutkinnon perusteiden muutokset koulutuskokeilua varten 1.8.2015 alkaen
Välinehuoltoalan perustutkinto, välinehuoltaja Tutkinnon perusteiden muutokset koulutuskokeilua varten 1.8.2015 alkaen Välinehuoltoalan koulutuskokeilujen jaosto 16.3.2015 Opetusneuvos Aira Rajamäki Lait
Ammatillisen tutkintojärjestelmän kehittäminen kokonaisuutena
Ammatillisen tutkintojärjestelmän kehittäminen kokonaisuutena Keskeiset kehittämishaasteet 1. tutkintorakenteen ja tutkintojen työelämävastaavuus ja kyky reagoida muutoksiin 2. tutkintojärjestelmän kokonaisuus
AMMATILLISTEN PERUSTUTKINTOJEN PERUSTEIDEN TOIMEENPANO Ammatillisena peruskoulutuksena ja näyttötutkintona
AMMATILLISTEN PERUSTUTKINTOJEN PERUSTEIDEN TOIMEENPANO Ammatillisena peruskoulutuksena ja näyttötutkintona Oppaat ja käsikirjat 2012:10 Opetushallitus ja tekijät Oppaat ja käsikirjat 2012:10 ISBN 978-952-13-5196-9
Sote:n perustutkinto, perustason ensihoidon osaamisala, perustason ensihoitaja Tutkinnon perusteiden muutokset koulutuskokeilua varten 1.8.
Sote:n perustutkinto, perustason ensihoidon osaamisala, perustason ensihoitaja Tutkinnon perusteiden muutokset koulutuskokeilua varten 1.8.2015 alkaen Ohjausryhmän kokous 12.3.2015 OKM Opetusneuvos Aira
Ammatillisen koulutuksen tutkintojärjestelmän uudistus - tavoitteet ja uudet säädökset
Ammatillisen koulutuksen tutkintojärjestelmän uudistus - tavoitteet ja uudet säädökset Johtaja Mika Tammilehto Ammatillisen koulutuksen vastuualue 18.11.2014 Muutosten kokonaisuus ammatillisessa koulutuksessa
AMMATTIKOULUTUKSEN PERUSTETYÖ Sirkka-Liisa Kärki Tutkinnot - yksikön päällikkö, opetusneuvos
AMMATTIKOULUTUKSEN PERUSTETYÖ 14.2.2011 Sirkka-Liisa Kärki Tutkinnot - yksikön päällikkö, opetusneuvos AMMATTIKOULUTUKSEN TUTKINTOJÄRJESTELMÄ Valmistavat ja valmentavat koulutukset (4) 52 ammatillista
Perustutkintojen tutkinnon perusteiden uudistaminen: Kalatalouden perustutkinto Määräys 46/011/2014. Marjatta Säisä
Perustutkintojen tutkinnon perusteiden uudistaminen: Kalatalouden perustutkinto Määräys 46/011/2014 Marjatta Säisä Tutkintojen uudistuksessa on vahvistettu osaamisperusteisuutta opetuskeskeisestä ajattelusta
Ammatillisen koulutuksen muutostuulet ja TUTKE 2. Juhani Pirttiniemi Opetusneuvos Opetushallitus Pori
Ammatillisen koulutuksen muutostuulet ja TUTKE 2 Juhani Pirttiniemi Opetusneuvos Opetushallitus Pori 30.10.2014 Toisen asteen koulutuksen rakenteellinen uudistus Uudistuksessa tehostetaan koulutusjärjestelmän
Perustutkintojen tutkinnon perusteiden uudistaminen: Luonto- ja ympäristöalan perustutkinto Määräys 62/011/2014. Marjatta Säisä
Perustutkintojen tutkinnon perusteiden uudistaminen: Luonto- ja ympäristöalan perustutkinto Määräys 62/011/2014 Marjatta Säisä Tutkintojen uudistuksessa on vahvistettu osaamisperusteisuutta opetuskeskeisestä
Osaamisperusteisuutta vahvistamassa
Osaamisperusteisuutta vahvistamassa 18.12.2015 opetusneuvos Hanna Autere ja yli-insinööri Kati Lounema, Opetushallitus Tutkintojärjestelmän kehittämisen tahtotila (TUTKE 2) osaamisperusteisuus työelämälähtöisyys
AMMATILLISTEN PERUSTUTKINTOJEN PERUSTEET 2015 PROSESSITEOLLISUUDEN PERUSTUTKINTO. Seppo Valio
AMMATILLISTEN PERUSTUTKINTOJEN PERUSTEET 2015 PROSESSITEOLLISUUDEN PERUSTUTKINTO Seppo Valio seppo.valio@oph.fi www.oph.fi OSAAMISPERUSTEISUUDEN VAHVISTAMINEN Opetuskeskeisestä ajattelusta oppimiskeskeiseen
Työssäoppimisen toteutuksen suunnittelu omassa opetussuunnitelmassa. Työelämälähtöisen ammatillisen koulutuksen ajankohtaispäivä 3.2.
Työssäoppimisen toteutuksen suunnittelu omassa opetussuunnitelmassa Työelämälähtöisen ammatillisen koulutuksen ajankohtaispäivä 3.2.2014 Suunnittelun lähtökohdat Suunnittelun pohjana aina voimassa oleva
Uudistetut ammatillisten perustutkintojen perusteet
Uudistetut ammatillisten perustutkintojen perusteet Tiedotustilaisuus 12.12.2008 Merja Lahdenkauppi, Riitta Karusaari & Tuula Junttila Osaamisen ja sivistyksen asialla MATKAILUALAN/ HOTELLI-, RAVINTOLA-
AMMATILLISTEN PERUSTUTKINTOJEN PERUSTEET 2015 TURVALLISUUSALAN PERUSTUTKINTO. Seppo Valio
AMMATILLISTEN PERUSTUTKINTOJEN PERUSTEET 2015 TURVALLISUUSALAN PERUSTUTKINTO Seppo Valio seppo.valio@oph.fi www.oph.fi OSAAMISPERUSTEISUUDEN VAHVISTAMINEN Opetuskeskeisestä ajattelusta oppimiskeskeiseen
TUTKINNON PERUSTEIDEN UUDISTAMINEN
TUTKINNON PERUSTEIDEN UUDISTAMINEN Sosiaali- ja terveysalan, lääkealan sekä hammastekniikan perustutkintojen kehittämispäivät 29.11.2016 Aira Rajamäki, opetusneuvos, Opetushallitus Ammatillisen koulutuksen
Yhteiset tutkinnon osat ja työkyvyn ylläpitäminen
Yhteiset tutkinnon osat ja työkyvyn ylläpitäminen Kuljetusalan koulutuksen kehittämispäivät Helsinki pe 31.10.2014 opetusneuvos Seija Rasku seija.rasku@minedu.fi Tutkintojen muodostuminen PkL 12 b ja uusi
Ammattiosaamisen näytöt / tutkintotilaisuudet ammattillisessa koulutuksessa osa 2. Terhi Puntila, Tampereen seudun ammattiopisto, Tredu
Ammattiosaamisen näytöt / tutkintotilaisuudet ammattillisessa koulutuksessa osa 2. Terhi Puntila, Tampereen seudun ammattiopisto, Tredu Ammatilliset tutkinnot Yhteensä yli 350 kpl erilaisia tutkintoja
OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖ 1 KTPO/AM AMMATILLISEN KOULUTUKSEN TUTKINTOJÄRJESTELMÄN KEHITTÄMISEN SUUNTAVIIVAT
OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖ 1 AMMATILLISEN KOULUTUKSEN TUTKINTOJÄRJESTELMÄN KEHITTÄMISEN SUUNTAVIIVAT Tausta Opetus- ja kulttuuriministeriö käynnisti 27.2.2009 ammatillisen koulutuksen tutkintojärjestelmän
Ammatillisen koulutuksen tutkintojärjestelmän kehittäminen (TUTKE2)
Ammatillisen koulutuksen tutkintojärjestelmän kehittäminen (TUTKE2) Ammatillisen tutkintojärjestelmän kehittämistyön eteneminen Aiemmat ammatillisten tutkintojen asemointia ja tutkinto-järjestelmän kehittämistä
Osaamispisteet ja opintosuoritusten eurooppalainen siirtojärjestelmä (ECVET) ammatillisessa koulutuksessa
Osaamispisteet ja opintosuoritusten eurooppalainen siirtojärjestelmä (ECVET) ammatillisessa koulutuksessa ECVET tulee, oletko valmis! seminaarisarja 13.9.2013 Opetusneuvos Hanna Autere 29.8.2013 Mikä on
Perustutkintojen tutkinnon perusteiden uudistaminen: Maatalousalan perustutkinto Määräys 64/011/2014. Marjatta Säisä
Perustutkintojen tutkinnon perusteiden uudistaminen: Maatalousalan perustutkinto Määräys 64/011/2014 Marjatta Säisä Tutkintojen uudistuksessa on vahvistettu osaamisperusteisuutta opetuskeskeisestä ajattelusta
Ajankohtaista ammatillisesta aikuiskoulutuksesta
Ajankohtaista ammatillisesta aikuiskoulutuksesta Kehitysvamma-alan tutkintotoimikunnan yhteistyöpäivä HDO, Helsinki 21.3.2014 Anne Mårtensson Opetushallitus Ammatillisen koulutuksen tutkintojärjestelmän
Ammatillinen peruskoulutus vs. näyttötutkinto. Tutke-uudistuksen myötä tulevia muutoksia
Ammatillinen peruskoulutus vs. näyttötutkinto Tutke-uudistuksen myötä tulevia muutoksia Erja Kotimäki 14.3.2014 Osaava työelämäpedagogi -koulutus Ammatillisessa peruskoulutuksessa opiskelijan arviointia
Aikuisten ammatilliset näyttötutkinnot
Aikuisten ammatilliset näyttötutkinnot Hämeen ammattikorkeakoulu 2015 Lähde: www.minedu.fi, Suomen koulutus- ja tutkintojärjestelmä 1 Tutkintorakenne Tutkintorakenteessa yli 370 ammatillista tutkintoa
Osaamisperusteisuuden vahvistaminen ja yksilöllisyyden mahdollistaminen koulutuksen järjestäjän opetussuunnitelman toimeenpanossa 17.4.
Osaamisperusteisuuden vahvistaminen ja yksilöllisyyden mahdollistaminen koulutuksen järjestäjän opetussuunnitelman toimeenpanossa 17.4.2015 Opetusneuvos, M. Lahdenkauppi Tutkintojärjestelmän kehittämisen
AMMATILLISESTA KOULUTUKSESTA ANNETUN LAIN (531/2017) JA ASETUKSEN SIIRTYMÄSÄÄNNÖKSET
AMMATILLISESTA KOULUTUKSESTA ANNETUN LAIN (531/2017) JA ASETUKSEN SIIRTYMÄSÄÄNNÖKSET Ammatillisen tutkinnon suorittamista ja ammatillista koulutusta koskevat yleiset siirtymäsäännökset Vuoden 2018 alusta
AMMATILLISTEN PERUSTUTKINTOJEN PERUSTEET 2015 KAIVOSALAN PERUSTUTKINTO. Seppo Valio
AMMATILLISTEN PERUSTUTKINTOJEN PERUSTEET 2015 KAIVOSALAN PERUSTUTKINTO Seppo Valio seppo.valio@oph.fi www.oph.fi OSAAMISPERUSTEISUUDEN VAHVISTAMINEN Opetuskeskeisestä ajattelusta oppimiskeskeiseen ja opiskelijalähtöiseen
Yhteiset tutkinnon osat
Yhteiset tutkinnon osat 24.5.2018 Tuija Laukkanen Ammatillinen osaaminen Säädökset Laki ammatillisesta koulutuksesta L531/2017 Valtioneuvoston asetus ammatillisesta koulutuksesta A673/2017 Uudet yhteiset
Suomen oppisopimuskoulutuksen järjestäjät ry:n syysseminaari TUTKINTOUUDISTUS. Arto Pekkala
Suomen oppisopimuskoulutuksen järjestäjät ry:n syysseminaari TUTKINTOUUDISTUS Arto Pekkala 3.10.2017 Tutkintojen määritelmät lainsäädännössä Ammatillisessa perustutkinnossa osoitetaan laaja-alaiset ammatilliset
Tehdään yhdessä! Mitä, miten ja miksi?
Tehdään yhdessä! Mitä, miten ja miksi? Sosiaali- ja terveysalan tutkintotoimikunnan ja tutkinnon järjestäjien yhteistyöpäivä 23.10.2015 Sosiaali- ja terveysalan tutkintotoimikunta 8509 Soila Osaamisen
Osaamispisteet ja opintosuoritusten eurooppalainen siirtojärjestelmä (ECVET) ammatillisessa koulutuksessa
Osaamispisteet ja opintosuoritusten eurooppalainen siirtojärjestelmä (ECVET) ammatillisessa koulutuksessa ECVET tulee, oletko valmis! seminaarisarja Savonlinna 28.10.2013 Mikä on ECVET? (1/2) Ammatillisessa
Elinikäinen oppiminen ja uudistetut ammatilliset tutkinnot
Elinikäinen oppiminen ja uudistetut ammatilliset tutkinnot Opin ovi Pirkanmaa projektin alueellinen seminaari 11.11.2010 Opetusneuvos Aira Rajamäki Ammattikoulutus, Tutkinnot yksikkö Opetushallitus Toimintaympäristön
Vapaasti valittavat tutkinnon osat ammatillisessa peruskoulutuksessa
Vapaasti valittavat tutkinnon osat ammatillisessa peruskoulutuksessa Osaamisperusteisuuden vahvistaminen ammatillisessa peruskoulutuksessa 19.3.2015 yli-insinööri Kati Lounema, Opetushallitus 4. Vapaasti
AJANKOHTAISTA 14.11.2014. Seppo Hyppönen Ammatillinen aikuiskoulutus -yksikön päällikkö, opetusneuvos
AJANKOHTAISTA 14.11.2014 Seppo Hyppönen Ammatillinen aikuiskoulutus -yksikön päällikkö, opetusneuvos tilastoja Näyttötutkinnon suorittaneet 1995-2013 Ammatillinen perustutkinto Ammattitutkinto Erikoisammattitutkinto
terveydentilavaatimukset sosiaali- ja terveysalan perustutkinnossa
Tutkintokohtaiset t k i t terveydentilavaatimukset sosiaali- ja terveysalan perustutkinnossa tki Aira Rajamäki 30.11.2009 Opetusneuvos Aira Rajamäki Opetushallitus aira.rajamaki@oph.fi Osaamisen ja sivistyksen
Perustutkintojen tutkinnon perusteiden uudistaminen: Hevostalouden perustutkinto Määräys 42/011/2014. Marjatta Säisä
Perustutkintojen tutkinnon perusteiden uudistaminen: Hevostalouden perustutkinto Määräys 42/011/2014 Marjatta Säisä Tutkintojen uudistuksessa on vahvistettu osaamisperusteisuutta opetuskeskeisestä ajattelusta
Tanssialan perustutkinnon perusteiden muutokset Eija Kauppinen
Tanssialan perustutkinnon perusteiden muutokset 1.8.2015 Eija Kauppinen Lait ja asetukset, tutkintojen perusteet ja muut määräykset voimaan 1.8.2015 Vuosien 1999-2001 perustutkinnon perusteiden mukaan
Sosiaali- ja terveysalan perustutkinnon. Muutokset näyttötutkinnon järjestämisessä ym.
Sosiaali- ja terveysalan perustutkinnon uudistuminen i Muutokset näyttötutkinnon järjestämisessä ym. Sosiaali- ja terveysalan perustutkinnon uudistuminen 30.11.2009 Helsinki Aira Rajamäki LUKU 3 PERUSTUTKINNON
Sosiaali- ja terveysalan perustutkinnon perusteiden muutokset ja osaamisperusteisuuden vahvistaminen ammatillisessa peruskoulutuksessa 1.8.
Sosiaali- ja terveysalan perustutkinnon perusteiden muutokset ja osaamisperusteisuuden vahvistaminen ammatillisessa peruskoulutuksessa 1.8.2015 Opetusneuvos Aira Rajamäki Lait ja asetukset, tutkintojen
Tekstiili- ja vaatetusalan ammatillinen perustutkinto
18.11.2014 Tekstiili- ja vaatetusalan ammatillinen perustutkinto 1.8.2015 Heljä Järnefelt erityisasiantuntija Tutkinnon perusteet perustuvat uusiin lakeihin Avaa hyperlinkki Laki ammatillisesta koulutuksesta
Kansalliset ECVET-linjaukset ja säädökset. ECVET Round Table 2014 Helsinki ma opetusneuvos Seija Rasku
Kansalliset ECVET-linjaukset ja säädökset ECVET Round Table 2014 Helsinki ma 1.12.2014 opetusneuvos Seija Rasku etunimi.sukunimi@minedu.fi Lähde: Cedefop 2012 1 Kansalliset ECVET-linjaukset (1) Hallitusohjelma
Liikunnanohjauksen perustutkinnon perusteiden muutokset ja osaamisperusteisuuden vahvistaminen Opetusneuvos Aira Rajamäki
Liikunnanohjauksen perustutkinnon perusteiden muutokset ja osaamisperusteisuuden vahvistaminen 1.8.2015 Opetusneuvos Aira Rajamäki Osaamisperusteisuuden vahvistaminen Opetuskeskeisestä ajattelusta oppimiskeskeiseen
Perustutkintojen tutkinnon perusteiden uudistaminen: Metsäalan perustutkinto Määräys 67/011/2014. Marjatta Säisä
Perustutkintojen tutkinnon perusteiden uudistaminen: Metsäalan perustutkinto Määräys 67/011/2014 Marjatta Säisä Tutkintojen uudistuksessa on vahvistettu osaamisperusteisuutta opetuskeskeisestä ajattelusta
OPS-uudistus 1.8.2015 alkaen Osaamisperusteisuus todeksi. Keski-Pohjanmaan opot ja rehtorit, Kaustinen 24.4.2015
OPS-uudistus 1.8.2015 alkaen Osaamisperusteisuus todeksi Keski-Pohjanmaan opot ja rehtorit, Kaustinen 24.4.2015 Uudet määräykset Voimaan 1.8.2015 koskee myös jatkavia opiskelijoita! Opetuskeskeisyydestä
AJANKOHTAISTA AMMATILLISESTA AIKUISKOULUTUKSESTA. VANHUSTYÖN TUTKINTOTOIMIKUNNAN YHTEISTYÖPÄIVÄ Anne Mårtensson Opetushallitus
AJANKOHTAISTA AMMATILLISESTA AIKUISKOULUTUKSESTA VANHUSTYÖN TUTKINTOTOIMIKUNNAN YHTEISTYÖPÄIVÄ 23.5.2014 Anne Mårtensson Opetushallitus Ammatillisen koulutuksen kehittäminen TUTKE2-säädösten toimeenpano
terveydentilavaatimukset lääkealan perustutkinnossa
Tutkintokohtaiset t k i t terveydentilavaatimukset lääkealan perustutkinnossa tki Aira Rajamäki 7.12.2009 Opetusneuvos Aira Rajamäki Opetushallitus aira.rajamaki@oph.fi Osaamisen ja sivistyksen asialla
Osaamispisteet ja opintosuoritusten eurooppalainen siirtojärjestelmä (ECVET) ammatillisessa koulutuksessa
Osaamispisteet ja opintosuoritusten eurooppalainen siirtojärjestelmä (ECVET) ammatillisessa koulutuksessa ECVET tulee, oletko valmis! seminaarisarja Kokkola 22.11.2013 Yli-insinööri Kati Lounema Opetushallitus
Ammatillisten perustutkintojen uudistus Educa-tietoisku 24.1.2014
Ammatillisten perustutkintojen uudistus Educa-tietoisku 24.1.2014 Sirkka-Liisa Kärki Yksikön päällikkö, opetusneuvos Ammatillinen peruskoulutus yksikkö Tutkintojärjestelmän/perusteiden kehittämisen tahtotila
AmKesu-aluetilaisuus Turku Seppo Hyppönen Ammatillinen aikuiskoulutus -yksikön päällikkö, opetusneuvos
AmKesu-aluetilaisuus Turku 19.11.2014 Seppo Hyppönen Ammatillinen aikuiskoulutus -yksikön päällikkö, opetusneuvos tilastoja Näyttötutkinnon suorittaneet 1995-2013 Ammatillinen perustutkinto Ammattitutkinto
KANSAINVÄLISTYMINEN TUTKINTOJEN RAKENTEISSA, TUTKINTOJEN PERUSTEISSA JA OPETUSSUUNNITELMISSA
KANSAINVÄLISTYMINEN TUTKINTOJEN RAKENTEISSA, TUTKINTOJEN PERUSTEISSA JA OPETUSSUUNNITELMISSA 2.11.2011 Sirkka-Liisa Kärki Tutkinnot - yksikön päällikkö, opetusneuvos AMMATTIKOULUTUKSEN TUTKINTOJÄRJESTELMÄ
AmKesu-aluetilaisuus Oulu 30.10.2014. Seppo Hyppönen Ammatillinen aikuiskoulutus -yksikön päällikkö, opetusneuvos
AmKesu-aluetilaisuus Oulu 30.10.2014 Seppo Hyppönen Ammatillinen aikuiskoulutus -yksikön päällikkö, opetusneuvos tilastoja Sum ma / Tutki ntoje n luku määr ä Sarakeotsikot Riviot sikot Ammatillinen peruskoulutus
Arvioinnin mukauttaminen ja arvioinnista poikkeaminen
Arvioinnin mukauttaminen ja arvioinnista poikkeaminen Mukauttaminen ja erityinen tuki (1) Opiskelijalla on oikeus erityiseen tukeen, jos hän oppimisvaikeuksien, vamman, sairauden tai muun syyn vuoksi tarvitsee
OSAAMISEN TUNNISTAMISEN JA TUNNUSTAMISEN MITOITUKSEN PERIAATTEET JA ARVOSANOJEN MUUNTAMINEN AMMATILLISESSA KOULUTUKSESSA
OSAAMISEN TUNNISTAMISEN JA TUNNUSTAMISEN MITOITUKSEN PERIAATTEET JA ARVOSANOJEN MUUNTAMINEN AMMATILLISESSA KOULUTUKSESSA OPH 501 2018 OPETUSHALLITUS UTBILDNINGSSTYRELSEN 2018 S I S Ä L T Ö OSAAMISEN TUNNISTAMISEN
Näyttötutkintojen ja tutkintotoimikuntien tilannekatsaus
Näyttötutkintojen ja tutkintotoimikuntien tilannekatsaus Luonnonvara- ja ympäristöalan ammatillisen koulutuksen kehittämispäivä 3.-4.11.2015 Anne Liimatainen Esityksen aiheet Ajankohtaiset säädösmuutokset
AMMATILLISTEN PERUSTUTKINTOJEN PERUSTEET 2015 PINTAKÄSITTELYALAN PERUSTUTKINTO. Seppo Valio
AMMATILLISTEN PERUSTUTKINTOJEN PERUSTEET 2015 PINTAKÄSITTELYALAN PERUSTUTKINTO Seppo Valio seppo.valio@oph.fi www.oph.fi OSAAMISPERUSTEISUUDEN VAHVISTAMINEN Opetuskeskeisestä ajattelusta oppimiskeskeiseen
Ensi vuonna monta uudistusta! Sen lisäksi, että järjestämislupia haettava ja laatua arvioitava
Ensi vuonna monta uudistusta! Sen lisäksi, että järjestämislupia haettava ja laatua arvioitava Lait ja asetukset ammatillisesta peruskoulutuksesta hyväksytty 3.10.2014 OPH:n määräykset julkistetaan 18.11.2014
OPS-uudistus alkaen Osaamisperusteisuus todeksi. Keski-Pohjanmaan opot ja rehtorit, Kokkola
OPS-uudistus 1.8.2015 alkaen Osaamisperusteisuus todeksi Keski-Pohjanmaan opot ja rehtorit, Kokkola 28.8.2015 Uudet määräykset Voimaan 1.8.2015 koskee myös jatkavia opiskelijoita! Opetuskeskeisyydestä
Audiovisuaalisen viestinnän ammatillinen perustutkinto
18.11.2014 Audiovisuaalisen viestinnän ammatillinen perustutkinto 1.8.2015 Heljä Järnefelt erityisasiantuntija Tutkinnon perusteet perustuvat uusiin lakeihin Avaa hyperlinkki Laki ammatillisesta koulutuksesta
Opiskelijan arviointi ja todistukset ammattistartissa
Opiskelijan arviointi ja todistukset ammattistartissa Verkostoseminaari 24.-25.11.2010 Helsinki Ulla Aunola, opetusneuvos, Ammattikoulutus/Tutkinnot Opiskelijan arviointi opsin luku 4. Oppimisen arviointi
Tutkinnon suorittajan osaamisen tunnistaminen ja tunnustaminen
Tutkinnon suorittajan osaamisen tunnistaminen ja tunnustaminen Arviointiriihi AEL 25.3.2014 Markku Kokkonen Opetushallitus 1 Osaamisen ja sivistyksen asialla Osaamisen ja sivistyksen parhaaksi Säädökset
Työnjohtokoulutuskokeilun vakinaistaminen osana ammatillisen tutkintojärjestelmän kehittämistä
Työnjohtokoulutuskokeilun vakinaistaminen osana ammatillisen tutkintojärjestelmän kehittämistä Työnjohtokoulutuskokeilun valtakunnallinen verkostotapaaminen Tampere to 25.4.2013 opetusneuvos Seija Rasku
Osaamisen tunnistaminen ja tunnustaminen näyttötutkinnoissa
Osaamisen tunnistaminen ja tunnustaminen näyttötutkinnoissa Markku Kokkonen Opetushallitus 1 Osaamisen ja sivistyksen asialla Osaamisen ja sivistyksen parhaaksi Henkilökohtaistaminen Laki ammatillisesta