TALOUSARVION TÄYTÄNTÖÖNPANOMÄÄRÄYKSET 2017
|
|
- Petteri Sala
- 8 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 Talousarvion täytäntöönpanomääräykset 2017 Khall Toimielimille Prosessien vastuuhenkilöille Yksiköiden vastuuhenkilöille Tilivelvollisille TALOUSARVION TÄYTÄNTÖÖNPANOMÄÄRÄYKSET 2017 Sastamalan kaupunginvaltuusto on hyväksynyt talousarvion vuodelle 2017 ja taloussuunnitelman vuosille Tämä ohje sisältää vuoden 2017 talousarvion yleiset hallinnolliset täytäntöönpanomääräykset. Lisäksi tulee noudattaa Sastamalan kaupunginhallituksen mahdollisia myöhempiä täydentäviä ohjeita. Myös kaupunginjohtaja ja/tai talousjohtaja voivat täsmentää ohjeita tarvittaessa. Täytäntöönpanomääräykset saatetaan tiedoksi ja soveltuvin osin noudatettavaksi myös kaupungin tytäryhteisöille. Tytäryhteisöjen tulee käsitellä omat talousarvion täytäntöönpanomääräyksensä hallituksissaan. 1. Sastamalan kaupungin toimintaa, taloudenhoitoa ja sisäistä valvontaa koskevat ohjeet Sastamalan kaupungin toimintaa, taloudenhoitoa ja sisäistä valvontaa ohjaavat kuntalain, toimialakohtaisen lainsäädännön ja hyvää hallintotapaa koskevien periaatteiden lisäksi - hallintosääntö - konserniohje - omistajapolitiikan yleislinjaukset - sijoitus- ja rahoitustoiminnan periaatteet - sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan perusteet - sisäisen valvonnan ohje - hankintaohje - tietosuoja- ja tietoturvaohje - talousarvion täytäntöönpanomääräykset - muu päätöksentekoon, taloushallintoon ja henkilöstöhallintoon liittyvä ohjeistus. Edellä mainitut ohjeet löytyvät kaupungin intranet-sivuilta valikon Johtosäännöt ja ohjeet alta. sekä talousja henkilöstöhallinnon omista osioista. Lainsäädäntöön ja edellä mainittuihin ohjeisiin tulee vuoden 2017 aikana muutoksia, mikä edellyttää myös prosessien omien delegointien, ohjeiden ja toimintatapojen tarkennuksia. Jokaisen prosessin tai yksikön toiminnasta vastaavan tai muun talousarviossa tilivelvolliseksi määritellyn tulee perehtyä em. ohjeisiin ja huolehtia niiden noudattamisesta omalla vastuualueellaan. Talousarvion täytäntöönpanomääräyksiä käydään läpi esimiesvalmennuksessa keväällä Taloussuunnitelmaan sisältyvät kaupunkikonsernin keskeiset teemat ja tehtävät a. Kunkin ydin- ja osaprosessin omat talousarviosivuilla on esitetty - ydinprosessin strategiset päätavoitteet suunnitelmakaudella - ydinprosessin merkittävimmät toimintaympäristön ja toiminnan muutokset suunnitelmakaudella sekä riskianalyysi - osaprosesseittain toiminnan painopisteet, muutokset ja tuottavuustoimenpiteet suunnitelmakaudella - sitovat toiminnalliset tavoitteet vuodelle 2017 (tuloskortti) - sitovat taloudelliset tavoitteet vuodelle 2017 (määrärahataulukko) - toimintaa kuvaavat tunnusluvut (kuvaavat toiminnan volyymia ja kehitystä, ei-sitovia) b. Talouden sopeuttaminen Kaupunginvaltuuston linjaamien talouden sopeuttamistoimenpiteiden valmistelua ja toteutusta jatketaan taloussuunnitelman kappaleessa 3.1. esitetyllä tavalla.
2 Talousarvion täytäntöönpanomääräykset 2017 Khall Lisäksi prosessien tulee etsiä aktiivisesti uusia toimintaa tehostavia ja tuottavuutta lisääviä ratkaisuja. Tarpeettomista toiminnoista voidaan myös luopua ja toimintoja voidaan uudistaa ajanmukaisemmiksi ja vähemmän resursseja sitoviksi. Hallitusohjelman mukaisia kuntatalouden sopeutustoimia valmistellaan maan hallituksen määrittelemässä aikataulussa ja laajuudessa. Jokaisen viranhaltijan tulee seurata oman toimialueensa lainsäädännöllisiä muutoksia ja tarvittaessa käynnistää valmisteluprosessi mahdollisten kustannussäästöjen saamiseksi lainsäädäntömuutosten johdosta. Toteutettavien toimenpiteiden talousvaikutukset vuodelle 2017 arvioidaan kunkin toimenpiteen valmisteluvaiheessa. Sopeuttamistoimenpiteiden toteuttamisesta päätetään hallintosäännön mukaisesti. Sopeuttamistoimenpiteiden valmistelutilanteesta ja toteutumisesta prosessit raportoivat kaupunginhallitukselle ja - valtuustolle osavuosikatsausten ja tilinpäätöksen yhteydessä. c. Muut yhteiset tehtävät Talousarvion luvussa 3 on esitetty muita prosessien yhteisiä tehtäviä. Erityisesti on huomioitava: - Elinvoiman vahvistaminen ja myönteinen viestintä ovat koko kaupunkikonsernin yhteinen tehtävä. Osaprosesseille on määritelty erikseen myös omia sitovia elinvoimatavoitteita. - Jokaisen prosessin ja yksikön tehtävänä on oman toimintansa kautta edistää kuntalaisten hyvinvointia. Talousarviossa on määritelty hyvinvointityön painopisteet sekä erityisesti seurattavat hyvinvointimittarit. - Perhepalveluverkoston toiminta jatkuu osana prosessien ja yksiköiden normaalia toimintaa ja päätöksentekomenettelyä. Tulevana haasteena on varmistaa toimintamallin jatkuvuus, toimivuus ja kustannustehokkuus myös uudessa toimintaympäristössä sote-uudistuksen toteutumisen jälkeen. - Aktiivinen työllisyydenhoito ja kustannusten hallinta edellyttävät, että jokainen kaupunkikonsernin yksikkö tarjoaa kuntouttavan työtoiminnan paikkoja aktivointivelvoitteen piirissä oleville pitkäaikaistyöttömille ja jokaisessa yksikössä tulee olla nimettynä kuntouttavassa työtoiminnassa olevien henkilöiden ohjaustyöstä vastaava henkilö/henkilöt. - Kaupungin eri yksiköiden tulee toimia aktiivisesti myös velvoitetyöllistettyjen työpaikkojen järjestämisessä ja osallistua myös muihin työvoima- ja yrityspalveluiden alueellisen kuntakokeilun edellyttämiin työllisyyttä parantaviin toimenpiteisiin tarvittavassa laajuudessa. - Vuonna 2017 yhteisiä valmistelutehtäviä ovat lisäksi toimintamallin ja säännöstön uudistaminen, uuden strategian valmistelu sekä tulevien muutosten ennakointi ja muutosjohtamisen vahvistaminen. - Hankintaohjeistus päivitetään ja prosessien hankintaosaamista lisätään täsmäkoulutuksin. - Sote- ja maakuntauudistuksen vaikutuksia kaupungin toimintaan, rahoitukseen ja tukipalveluiden tuottamiseen arvioidaan uudistuksen valmistelun rinnalla. Sopeuttamistoimenpiteiden ja muiden yhteisten tehtävien valmistelu ja toteutus tulee vastuuttaa ja aikatauluttaa vuoden alussa koko kaupungin tasolla sekä prosesseissa. d. Henkilöstöä koskevat toimenpiteet ja tavoitteet Henkilöstöä koskevat kaikkien prosessien yhteiset tavoitteet ja tehtävät on esitetty talousarvion luvussa 5: Henkilöstö. Talousarvio sisältää tavoitteen henkilöstömäärän vähentämisestä (tavoite 15 htv/v) toteutettuna siten, että syntynyttä säästöä ei käytetä korvaaviin ostopalveluihin (vastuu kaikilla prosesseilla, ohjaus ja valvonta henkilöstöjaostolla). Muita henkilöstösäästöihin liittyviä toimenpiteitä voivat olla esim. sijaisten käytön vähentäminen, tietotekniikan käytön tehostaminen ja uudenlaiset toimintatavat sekä pätevöityminen organisaation muihin tehtäviin ja tehtävien uudelleenjärjestelyt. Henkilöstösuunnittelussa tulee huomioida em. tavoite henkilöstön määrän suunnitelmallisesta vähentämisestä. Virkojen ja toimien vapautuessa kokonaan tai määräajaksi on tilalle lupa palkata uutta henkilöstöä vai pakollinen/välttämätön määrä. Talousarvio ei sisällä uusia virkoja tai toimia lukuun ottamatta elinkeinopalveluiden uudelleenorganisointiin liittyviä muutoksia. Toimintojen kannalta tarpeelliset henkilöstölisäykset tai muutokset käsi-
3 Talousarvion täytäntöönpanomääräykset 2017 Khall tellään talousarviovuoden aikana henkilöstöjaoston ja/tai kaupunginhallituksen päätöksellä ja talousarvioon myönnettyjen määrärahojen puitteissa. Henkilöstöjaoston tulee määritellä edellä mainittujen linjausten pohjalta täyttölupien tarkemmat käsittely- ja myöntämisperiaatteet. Tavoitteena on nopea ja selkeä täyttölupakäytäntö. Henkilöstömäärän kehitystä seurataan säännöllisesti henkilöstöjaoston toimesta sekä prosessien ja konsernihallinnon seuranta- ja suunnittelupalavereissa. 3. Käyttösuunnitelmat Käyttösuunnitelmien laadintavaihe on talouden hallinnan kannalta merkittävä. Oleellista on huomioida, että määrärahojen tasoa ei ole mahdollista kasvattaa ja että kaikki taloussuunnitelmaan sisältyvät tuottavuustoimenpiteet tulee toteuttaa. Käyttösuunnitelmat valmistellaan ja käsitellään lautakunnissa/johtokunnissa helmikuun 2017 loppuun mennessä, siten että vuoden 2016 toteutuma on vertailutietona käytettävissä. Käyttösuunnitelmat saatetaan tiedoksi ja mahdolliset määrärahasiirrot päätettäväksi kaupunginhallitukselle ja valtuustolle. Ydinprosessien tulee arvioida talouskehyksensä kohdennus uudelleen ottaen huomioon toiminnan painopisteet ja priorisointi. Talousarvion käsittelyn yhteydessä esille nostetut raskaimmat säästöpaineet tulee käyttösuunnitelmavaiheessa kohdentaa useammalle osaprosessille, jolloin ne eivät muodostu kohtuuttomaksi yksittäiselle osaprosessille ja tasapainotustavoite on todennäköisemmin saavutettavissa. Käyttösuunnitelmavaiheessa ja talousarviovuoden aikana tehtävässä seurannassa tarkasteltavat asiat: - henkilötyövuosien vähennystavoitteen kohdentaminen - kehyksen vahvistamisen jälkeen esille tulleet muutokset omassa toiminnassa tai hallitusohjelman kautta (tulot ja menot) - tasapainotuksen edellyttämät toimenpiteet ja niiden toteutus prosesseissa - lautakuntatason operatiiviset tavoitteet ja ohjeet toiminnan toteuttamiselle Myös investoinneista tulee laatia käyttösuunnitelma samassa yhteydessä. Prosessit tallentavat käyttösuunnitelmansa WebTaloussuunnittelu-ohjelmaan sarakkeelle Valtuusto. Tallennusalusta suljetaan ja lopulliset luvut siirretään kirjanpito-ohjelmaan heti kun prosessien käyttösuunnitelmat ovat valmiina. Osaprosessit voivat tehdä vuoden aikana muutoksia käyttösuunnitelmaan määrärahansa puitteissa talousarvion sitovuusmääräykset huomioon ottaen. Käyttösuunnitelmamuutokset lähetetään aiempaan tapaan SaTu Oy:lle tallennettavaksi sekä saatetaan tiedoksi lautakunnalle sekä talousjohtajalle. 4. Investointien aloituslupamenettely ja kustannusarvioiden tarkennus Talousarvioon sisältyvien investointimäärärahojen riittävyyden varmistamiseksi investoinneille tulee hakea kaupunginhallitukselta aloituslupa. Aloituslupahakemukseen tulee liittää - investoinnin täsmennetty kustannusarvio, - selvitys taloussuunnitelmaan sisältyvän määrärahan riittävyydestä sekä - selvitys hankkeen toteutusajankohdasta (arvioitu aloitus- ja päättymisajankohta) - samalla prosessien tulee arvioida investointien sitovan kokonaismäärärahansa riittävyys. Prosessit valmistelevat aloituslupahakemukset jaksotetusti 2-3 kertaa vuodessa. Jaksotuksella pyritään varmistamaan, että talousarvion mukainen investointitaso ei ylity. 5. Talousarvion sitovuus ja talousarviomuutokset Kuntalain 110 :n mukaan kunnan toiminnassa ja taloudenhoidossa on noudatettava talousarviota. Siihen tehtävistä muutoksista päättää valtuusto. Talousarvion sitovuus on määritelty talousarviokirjan luvussa 9 (s ). Prosessien tulee sovittaa toimintansa siten, että valtuuston myöntämät määrärahat eivät ylity.
4 Talousarvion täytäntöönpanomääräykset 2017 Khall Lähtökohtaisesti määrärahojen lisäyksiä ei talousarviovuoden aikana tehdä Mikäli osaprosessi ei käyttösuunnitelman yhteydessä päätetyistä tasapainotustoimenpiteistä huolimatta kykene toimimaan valtuuston myöntämän nettomäärärahan mukaisella tasolla, käsitellään muutostarve seuraavasti: - jos nettomäärärahan ennakoidaan ylittyvän, prosessin tulee ottaa välittömästi käyttöön uusia tasapainottavia toimenpiteitä tarvittavassa laajuudessa. - lisäystarve saatetaan välittömästi ao. ydinprosessin prosessitiimin käsiteltäväksi. Prosessitiimin tehtävänä selvittää miten tarvittava tasapainotus on toteutettavissa ydinprosessin sisällä. Pääsääntöisesti määrärahojen lisäystarpeet tulee aina kattaa ydinprosessin sisäisin määrärahasiirroin. - Mikäli tasapainotusta ei kyetä kokonaan hoitamaan ydinprosessin sisällä, on asia saatettava johtoryhmän käsittelyyn. Johtoryhmän tehtävänä on tällöin selvittää, millä tavoin muut ydinprosessit osallistuvat tasapainotukseen. Tarvittavat tasapainotukset tulee aina etsiä talouden ja toiminnan kokonaistarkastelun kautta. - Edellä mainittujen toimenpiteiden jälkeen prosessin tulee tarvittaessa tehdä lautakunnalle ja edelleen kaupunginhallitukselle ja valtuustolle määrärahan muutosesitys. Esitykseen tulee ehdottomasti sisällyttää/liittää: yksilöity perustelu määrärahan muutostarpeesta selvitys toimenpiteistä ja keinoista, joita osa- ja ydinprosessi ovat käyttäneet toiminnan sopeuttamiseksi annettuihin resursseihin selvitys määrärahamuutoksen käsittelyvaiheista (prosessitiimi, jory) määrärahamuutoksen kattamistapa, esim. siirto toisesta osaprosessista selvitys muutoksen vaikutuksesta sitoviin toiminnallisiin tavoitteisiin erillisellä liitteellä selvitys muutoksen kohdentamisesta käyttösuunnitelmatasolla (SaTuun lähetettävä määrärahojen muutosilmoitus; kustannuspaikka- ja tilitaso) puutteelliset esitykset palautetaan ydinprosessille täydennettäväksi. Uusien toimintojen käynnistämisestä sekä yhteistoiminta- tai hankintasopimuksista tulee aina tehdä asianmukaiset päätökset ja samalla tulee arvioida toimenpiteen kustannusvaikutukset ja taloudelliset toteuttamismahdollisuudet koko vaikutusajalle. Pitkäaikaisiin sopimuksiin tulee aina sisällyttää myös irtisanomismahdollisuus. Sopimusten hyväksymistä koskeva ratkaisuvalta on määritelty hallintosäännössä. Hallintosäännön mukaan yli euron investoinneista päättää kaupunginvaltuusto joko talousarviossa tai erillisellä päätöksellä. Investointimäärärahojen muutokset tulee käsitellä toimielimissä sitovuustason mukaisesti. Liikelaitoksen talousarvion ja -suunnitelman hyväksyy liikelaitoksen johtokunta valtuuston talousarviokäsittelyn jälkeen. Liikelaitosten tulee järjestää toimintansa valtuustoa talousarviossa asettamien kehystavoitteiden mukaisesti. 6. Talousarvion seuranta ja raportointi Prosessien on raportoitava kaksi kertaa talousarviovuoden aikana sekä tilinpäätöksen laadinnan yhteydessä talousarvion toteutumisesta. Osavuosiraportit laaditaan huhtikuun, elokuun ja vuoden lopun tilanteiden mukaan. Ne annetaan kirjallisena kaupunginhallitukselle sekä toimitetaan tiedoksi kaupunginvaltuustolle ja tarkastuslautakunnalle. Myös liikelaitosten tulee antaa vastaavat raportit samassa aikataulussa. Talousarvion toteutumisen jatkuvaan seurantaan ja ennakointiin on kiinnitettävä erityistä huomiota. Poikkeamiin prosessien on reagoitava välittömästi. Mikäli valtuuston myöntämän nettomäärärahan ennakoidaan ylittyvän, prosessin tulee ottaa käyttöön uusia tasapainottavia toimenpiteitä tarvittavassa laajuudessa. Prosessit ja niiden luottamustoimielimet vastaavat käyttösuunnitelmiensa seurannasta. Seurannan kohteena ovat sekä määrärahat että toiminnalliset tavoitteet. Talousarvion toteutumistilanne sekä arvio määrärahojen riittävyydestä tulee saattaa luottamustoimielimille tiedoksi kuukausittain. Talousarvion ja siihen sisältyvien tavoitteiden toteutumista ja henkilöstömäärän kehitystä seurataan ja arvioidaan säännöllisesti myös prosessien ja konsernihallinnon yhteisissä seurantaneuvotteluissa sekä johtoryhmän seuranta- ja suunnittelupalavereissa.
5 Talousarvion täytäntöönpanomääräykset 2017 Khall Maksuvalmiussuunnittelu Maksuvalmiussuunnittelua varten prosessien tulee ilmoittaa talousjohtajalle sopimusten mukaisista maksuaikatauluista (urakkasopimukset, toistuvat maksut ym.) sekä muista yli euron hankinnoista tai tilauksista. 8. Sisäinen valvonta ja riskienhallinta: ohjeet, suunnitelmat ja raportointi Sisäistä valvontaa ja riskienhallintaa toteutetaan valtuuston määrittelemien perusteiden ja niitä täsmentävän sisäisen valvonnan ohjeen mukaisesti. Ydinprosessit, liikelaitokset ja kaupungin tytäryhteisöt ovat laatineet suunnitelman sisäisen valvonnasta, konserniohjauksesta ja riskienhallinnasta. Em. tahot raportoivat suunnitelmansa toteutumisesta toimintavuotta seuraavan tammikuun loppuun mennessä. Samalla tarkistetaan suunnitelman ajantasaisuus. Taloussuunnitelma sisältää ydinprosesseittain selvityksen suunnitelmakauden merkittävimmistä toimintaympäristön ja toiminnan muutoksista sekä muutoksia koskevan riskianalyysin. Myös tämä tulee ottaa huomioon vuotta 2017 koskevassa sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan suunnitelmassa.
TALOUSARVION TÄYTÄNTÖÖNPANOMÄÄRÄYKSET 2016
Talousarvion täytäntöönpanomääräykset 2016 Khall 21.12.2015 1 Toimielimille Prosessien vastuuhenkilöille Yksiköiden vastuuhenkilöille Tilivelvollisille TALOUSARVION TÄYTÄNTÖÖNPANOMÄÄRÄYKSET 2016 Sastamalan
TALOUSARVION TÄYTÄNTÖÖNPANOMÄÄRÄYKSET 2018
Talousarvion täytäntöönpanomääräykset 2018 Khall 18.12.2017 1 Toimielimille Toimialojen ja vastuualueiden vastuuhenkilöille Toimintayksiköiden vastuuhenkilöille Tilivelvollisille TALOUSARVION TÄYTÄNTÖÖNPANOMÄÄRÄYKSET
2. Taloustilanne vuoden 2016 alkaessa
Maaseutulautakunta 6 24.02.2016 Talousarvion täytäntööpanomääräykset 554/02.02/2015 MAALTK 24.02.2016 6 Sastamalan kaupunginvaltuusto on 16.11.2015 hyväksynyt talousarvion vuodelle 2016 ja taloussuunnitelman
VUODEN 2009 TALOUSARVION TÄYTÄNTÖÖNPANO-OHJEET
VUODEN 2009 TALOUSARVION TÄYTÄNTÖÖNPANO-OHJEET 1. TALOUTTA JA TOIMINTAA KOSKEVAT OHJEET JA SÄÄNNÖT Kaupungin taloudenhoitoa ja sen järjestämistä ohjaavat kuntalain 8. luku, kirjanpitolaki ja asetus, kirjanpitolautakunnan
SÄÄDÖSKOKOELMA. 2012 Nro 4. Kotkan kaupungin. KOTKAN KAUPUNGIN TALOUSSÄÄNTÖ (Hyväksytty valtuustossa 23.1.2012) l LUKU YLEISET MÄÄRÄYKSET
Kotkan kaupungin SÄÄDÖSKOKOELMA 2012 Nro 4 KOTKAN KAUPUNGIN TALOUSSÄÄNTÖ (Hyväksytty valtuustossa 23.1.2012) l LUKU YLEISET MÄÄRÄYKSET 1 Soveltamisala 2 Toimintaperiaatteet Tässä taloussäännössä annetaan
Talousarviokirja on toimitettu osastopäälliköille paperiversiona. Talousarviokirja löytyy Dynastystä asianumerolla 647/2014.
MYNÄMÄEN KUNTA Kh 19.1.2015 1 Vuoden 2015 talousarvion täytäntöönpano-ohjeet Talousarvio Talousarvion käsittelyä, hyväksymistä, velvoittavuutta, sisältöä ja rakennetta sekä talousarvioperiaatteita koskevat
KEMIJÄRVEN KAUPUNGIN JA KAUPUNKIKONSERNIN SISÄISEN VALVONNAN JA RISKIENHALLINNAN PERUSTEET
KEMIJÄRVEN KAUPUNGIN JA KAUPUNKIKONSERNIN SISÄISEN VALVONNAN JA RISKIENHALLINNAN PERUSTEET Kaupunginvaltuusto 4.3.2014 16 Voimaantulo 1.4.2014 2 1. LAINSÄÄDÄNTÖPERUSTA JA SOVELTAMISALA Kuntalain 13 :n
Yhtymähallitus Yhtymävaltuusto Siun sote - kuntayhtymän sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan perusteet
Yhtymähallitus 23.11.2017 Yhtymävaltuusto 1.12.2017 Siun sote - kuntayhtymän sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan perusteet 2(5) Sisällysluettelo Sisällysluettelo... 2 1. Lainsäädäntöperusta ja soveltamisala...
Sisäinen tarkastus, sisäinen valvonta ja riskienhallinta. Valtuustoseminaari
Sisäinen tarkastus, sisäinen valvonta ja riskienhallinta Valtuustoseminaari 23.5.2017 Miksi? Asetettujen tavoitteiden saavuttaminen Toiminnan kehittäminen ja parantaminen Toiminnan taloudellisuus ja tuloksellisuus
VUODEN 2017 TALOUSARVION NOUDATTAMISTA KOSKEVAT OHJEET
VUODEN 2017 TALOUSARVION NOUDATTAMISTA KOSKEVAT OHJEET ESPOON SEUDUN KOULUTUSKUNTAYHTYMÄ OMNIA Hallituksen vahvistamana voimaan 1.1.2017, päivitetty 16.3.2017 Sisällys 1. TALOUSARVION NOUDATTAMISTA KOSKEVAN
Sisäisen valvonnan ja Riskienhallinnan perusteet
Sisäisen valvonnan ja Riskienhallinnan perusteet 9.5.2018 Sisällys 1. Lainsäädäntöperusta ja soveltamisala... 2 2. Sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan tavoite ja tarkoitus... 2 3. Sisäisen valvonnan
SASTAMALAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 1/ Kauppalantalo, Elävän maaseudun toimisto, Puistokatu 10, Sastamala
SASTAMALAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 1/2016 1 Maaseutulautakunta Aika 24.02.2016 klo 17:00-17:54 Paikka Kauppalantalo, Elävän maaseudun toimisto, Puistokatu 10, Sastamala Käsitellyt asiat Otsikko Sivu 1 Kokouksen
Uudenkaupungin kaupungin sisäisen valvonnan ja riskien hallinnan perusteet
Uudenkaupungin kaupungin sisäisen valvonnan ja riskien hallinnan perusteet Kh 12.8.2019 1 Sisällys 1. LAINSÄÄDÄNTÖ... 2 2. SOVELTAMISALA... 2 3. KÄSITEMÄÄRITTELYÄ... 3 4. SISÄISEN VALVONNAN TAVOITTEET...
SISÄISEN VALVONNAN JA RISKIENHALLINNAN PERUSTEET PKSSK:SSA
POHJOIS-KARJALAN SAIRAANHOITO- JA SOSIAALIPALVELUJEN KUNTAYHTYMÄ Johtoryhmä 7.4.2015 Yhtymähallitus 27.4.2015 SISÄISEN VALVONNAN JA RISKIENHALLINNAN PERUSTEET PKSSK:SSA Sisällys 1. Lainsäädäntö 3 2. Soveltamisala
SISÄISEN VALVONNAN PERUSTEET
P A I M I O N K A U P U N K I SISÄISEN VALVONNAN PERUSTEET Hyväksytty kaupunginvaltuustossa 12.2.2015 11 Voimaan 1.3.2015 alkaen 1 Sisällysluettelo Lainsäädäntöperusta ja soveltamisala... 3 Sisäisen valvonnan
Sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan perusteet
Porin kaupungin ja kaupunkikonsernin Sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan perusteet KH 27.1.2014, KV 10.2.2014 Työryhmädokumentti 23.1.2014 Sisällysluettelo 1. Johdanto 2 2. Sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan
Sosiaali- ja terveyspalvelujen lautakunnan talousarvion käyttösuunnitelma vuodelle 2019
Sosiaali- ja terveyspalvelujen lautakunnan talousarvion käyttösuunnitelma vuodelle 2019 Talousarvion noudattamista koskevat ohjeet Talousarvion sitovuuden osalta kaupunginhallitus esittää noudatettavaksi
Tilintarkastuksen ja arvioinnin symposium
Tilintarkastuksen ja arvioinnin symposium Kuntakonsernien riskienhallinnan arviointi Vs. tarkastusjohtaja Markus Kiviaho JHTT, CGAP, CRMA Kuntakonsernien riskienhallinnan arvioinnin lähtökohtia ja kriteerejä
Vuoden 2017 talousarvion täytäntöönpanoon liittyen annetaan seuraavat tarkentavat ohjeet:
NOUSIAISTEN KUNTA 10.1.2017 Kunnanhallitus Lautakunnille VUODEN 2017 TALOUSARVION TÄYTÄNTÖÖNPANO-OHJEET Kunnanvaltuusto on hyväksynyt vuoden 2017 talousarvion 12.12.2015 83. Kunnan taloudenpitoa ohjaavien
Vieremän kunnan Sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan perusteet
1 Vieremän kunnan Sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan perusteet Valtuusto 23.3.2015 16 2 Vieremän kunnan sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan perusteet Lainsäädäntöperusta ja soveltamisala Kuntalain
Talousarvion rakenne, toiminnan ja talouden sitovuus sekä seuranta (2-6) (Nämä ovat talousarviokirjaa täydentäviä asioita)
Kaupunginvaltuusto 11.12.2017 Liite 2 104 KAUPUNGINVALTUUSTON KOKOUS 11.12.2017 Talousarvion 2018 käsittelyjärjestys 1. Kaupunginhallituksen puheenjohtajan puheenvuoro 2. Kaupunginjohtajan talousarvioesittely
VAASAN KAUPUNGIN JA KAUPUNKIKONSERNIN SISÄISEN VALVONNAN JA RISKIENHALLINNAN PERUSTEET. Vaasan kaupunginvaltuuston hyväksymät 16.12.
VAASAN KAUPUNGIN JA KAUPUNKIKONSERNIN SISÄISEN VALVONNAN JA RISKIENHALLINNAN PERUSTEET Vaasan kaupunginvaltuuston hyväksymät 16.12.2013 153 VAASAN KAUPUNGIN JA KAUPUNKIKONSERNIN SISÄISEN VALVONNAN JA RISKIENHALLINNAN
Palvelutuotannon lautakunnan vuoden 2017 talousarvion käyttösuunnitelma. Talousarvio 2017 ja vuosien taloussuunnitelma
Palvelutuotannon lautakunta 3 26.01.2017 Palvelutuotannon lautakunnan vuoden 2017 talousarvion käyttösuunnitelma 838/02.02.02/2016 Palvelutuotannon lautakunta 26.01.2017 3 Talousarvio 2017 ja vuosien 2018-2019
Liite/Kvalt , 29 ISONKYRÖN KUNNAN JA KUNTAKONSERNIN SISÄISEN VALVONNAN JA RISKIENHALLINNAN PERUSTEET. Isonkyrön kunta
Öo Liite/Kvalt 13.10.2014, 29 ISONKYRÖN KUNNAN JA KUNTAKONSERNIN SISÄISEN VALVONNAN JA RISKIENHALLINNAN PERUSTEET Isonkyrön kunta Isonkyrön kunnan ja kuntakonsernin 1 (5) Sisällys 1 Lainsäädäntöperusta
Talousarvion rakenne, toiminnan ja talouden sitovuus sekä seuranta (5-9) (Nämä ovat talousarviokirjaa täydentäviä asioita)
Kaupunginvaltuusto 19.12.2016 Liite 2 155 KAUPUNGINVALTUUSTON KOKOUS 19.12.2016 Talousarvion 2017 käsittelyjärjestys 1. Kaupunginhallituksen puheenjohtajan puheenvuoro 2. Kaupunginjohtajan talousarvioesittely
Talousarvio jakaantuu käyttötalousosaan, tuloslaskelmaosaan, rahoitusosaan ja investointiosaan sekä vastaa kunnan organisaatiorakennetta.
Kaupunginhallitus on hyväksynyt 19.12.2016 535 Savonlinnan kaupunki Talousarvio 2017 TALOUSARVION TÄYTÄNTÖÖNPANO-OHJE VUODELLE 2017 Savonlinnan kaupunginvaltuusto on kokouksessaan 12.12.2016 hyväksynyt
Porvoon kaupungin sisäisen tarkastuksen toiminta- ja arviointisuunnitelma vuodelle 2015
1 (6) Porvoon kaupungin sisäisen tarkastuksen toiminta- ja arviointisuunnitelma vuodelle 2015 1. Toimintasuunnitelman tausta Kaupunkikonsernin sisäisen valvonnan tavoitteena on varmistaa strategisten tavoitteiden
Inarin kunta SISÄISEN VALVONNAN JA RISKIENHALLINNAN PERUSTEET
0 Inarin kunta SISÄISEN VALVONNAN JA RISKIENHALLINNAN PERUSTEET Valtuusto / /2017 1 Sisällysluettelo 1. Lainsäädäntöperusta ja soveltamisala...2 2. Sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan tavoite ja tarkoitus;
Sisäisen valvonnan ohje
Sisäisen valvonnan ohje Kuntayhtymähallitus 15.6.2009 SISÄLLYSLUETTELO 1 JOHTAMIS- JA HALLINTOJÄRJESTELMÄ SEKÄ KUNTAYHTYMÄN VALVONNAN RAKENNE 3 1.2 Johtamis- ja hallintojärjestelmä 3 1.2 Kuntayhtymän valvonnan
SUONENJOEN KAUPUNGIN KONSERNIOHJEET
SUONENJOEN KAUPUNGIN KONSERNIOHJEET Hyväksytty: Kaupunginvaltuusto 30.1.2012 8 Voimaan: 1.2.2012 SISÄLLYSLUETTELO 1 Konserniohjeen tarkoitus ja tavoite 2 Soveltamisala 3 Konserniohjeen käsittely ja hyväksyminen
Vuoden 2017 talousarvion ja vuosien taloussuunnitelman suunnittelukehykset ja ohjeet liikelaitoksille
Kaupunginhallitus 241 20.06.2016 Vuoden 2017 talousarvion ja vuosien 2017-2019 taloussuunnitelman suunnittelukehykset ja ohjeet liikelaitoksille 2247/02.02.00/2016 KHALL 20.06.2016 241 Talouden tasapaino
VUODEN 2014 TALOUSARVION TÄYTÄNTÖÖN-PANO-OHJEET
VUODEN 2014 TALOUSARVION TÄYTÄNTÖÖN-PANO-OHJEET 1. TALOUTTA JA TOIMINTAA KOSKEVAT OHJEET JA SÄÄNNÖT Kuntalain 65 :ssä on talousarvioperiaatteita koskevat säännökset. Valtuuston on vuoden loppuun mennessä
21 19.02.2014. Sastamalan seudun sosiaali- ja terveyspalvelut ydinprosessin käyttösuunnitelma vuodelle 2014
Yhteistoiminta-alueen sosiaalija terveyslautakunta 21 19.02.2014 Sastamalan seudun sosiaali- ja terveyspalvelut ydinprosessin käyttösuunnitelma vuodelle 2014 YASOSLTK 21 Kuntalain 65 :n mukaan kunnan toiminnassa
YPÄJÄN KUNNAN KONSERNIOHJEET
Kh 18.3.2012 53 LIITE 15 YPÄJÄN KUNNAN KONSERNIOHJEET Hyväksytty: Voimaantulo: 1 YLEISTÄ 1.1 Määrittelyt Kuntakonsernilla tarkoitetaan kunnan ja yhden tai useamman muun yhteisön muodostamaa taloudellista
Kivijärven kunta Khall Liite nro 1. TALOUSARVIO 2018 TÄYTÄNTÖÖNPANO-OHJEET
TALOUSARVIO 2018 TÄYTÄNTÖÖNPANO-OHJEET 1 SISÄLLYS 1. TALOUTTA OHJAAVAT SÄÄNNÖKSET... 3 1.1. Kuntalaki... 3 1.2. Hallintosääntö ja konserniohjeet... 3 1.3. Täytäntöönpano-ohjeet... 3 2. TALOUSARVION NOUDATTAMINEN...
Sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan perusteet
Sipoon kunta Sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan perusteet Voimaantulo xx.xx.2017 Kunnanvaltuusto xx.x.2017 Sisällysluettelo 1 Lainsäädäntöperusta ja soveltamisala... 2 2 Sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan
HYTE -toimijat. Sakari Kela,
HYTE -toimijat Sakari Kela, 21.2.2019 Mitä laki sanoo hyvinvoinnista kunnan näkökulmasta? 1. Terveydenhuoltolaki (voimaan 1.5.2011) - 12 : Kunnan on seurattava asukkaittensa terveyttä ja hyvinvointia sekä
NOUSIAISTEN KUNTA Kunnanhallitus. Lautakunnille VUODEN 2016 TALOUSARVION TÄYTÄNTÖÖNPANO-OHJEET
NOUSIAISTEN KUNTA 22.12.2015 Kunnanhallitus Lautakunnille VUODEN 2016 TALOUSARVION TÄYTÄNTÖÖNPANO-OHJEET Kunnanvaltuusto on hyväksynyt vuoden 2016 talousarvion 7.12.2015 89. Kunnan taloudenpitoa ohjaavien
Oulun kaupunki. Sivistys- ja kulttuuripalvelujen johtosääntö
Oulun kaupunki Sivistys- ja kulttuuripalvelujen johtosääntö päätöspäivä voimaantulo Johtamisjärjestelmätoimikunta 5.10.2012 22 Yhdistymishallitus 7.11.2012 117 Kaupunginvaltuusto 12.11.2012 14 1.1.2013
Talousarvion rakenne, toiminnan ja talouden sitovuus sekä seuranta (1 8) (Nämä ovat talousarviokirjaa täydentäviä asioita)
Kaupunginvaltuusto 9.11.2015 Liite 2 104 KAUPUNGINVALTUUSTON KOKOUS 9.11.2015 Talousarvion 2016 käsittelyjärjestys 1. Kaupunginhallituksen puheenjohtajan puheenvuoro 2. Kaupunginjohtajan talousarvioesittely
Strateginen sopimus 2018, aluepelastuslaitos
Strateginen sopimus 2018, aluepelastuslaitos 1. LÄHTÖKOHDAT 1.1 Lyhyt kuvaus toiminnasta (kh) Laadukkaat pelastustoiminta-, turvallisuus- ja ensihoitopalvelut tuotetaan Varsinais-Suomessa ammattitaitoisesti,
Johda kunnan toimintaa kokonaisuutena uuden kuntalain kehykset johtamiselle. Minna-Marja Jokinen Lainsäädäntöneuvos Valtiovarainministeriö
Johda kunnan toimintaa kokonaisuutena uuden kuntalain kehykset johtamiselle Minna-Marja Jokinen Lainsäädäntöneuvos Valtiovarainministeriö Esityksen teemat Kunnan toiminnan johtaminen kokonaisuutena Kuntastrategia
SÄÄNTÖKOKOELMA 055. Kaupunginkanslia JOENSUUN KAUPUNGIN TALOUSSÄÄNTÖ. Kaupunginvaltuuston hyväksymä
1 JOENSUUN KAUPUNKI Kaupunginkanslia KUNNALLINEN SÄÄNTÖKOKOELMA 055 JOENSUUN KAUPUNGIN TALOUSSÄÄNTÖ Kaupunginvaltuuston hyväksymä 16.12.1996 4 :n 2 momentti poistettu (KV 25.11.2002) Muutos 11 :n 3 momenttiin
Vuoden 2012 tilintarkastuskertomus, tilinpäätöksen hyväksyminen ja vastuuvapauden
Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Kaupunginhallitus 130 25.3.2013 Asianro 313/02.02.01/2013 93 Vuoden 2012 tilintarkastuskertomus, tilinpäätöksen hyväksyminen ja vastuuvapauden myöntäminen Päätöshistoria
KUUMA -liikelaitoksen johtokunnan tehtävänä on johtaa ja kehittää kuntayhteistyötä.
SISÄLLYSLUETTELO 1. LUKU, LIIKELAITOKSEN JOHTOKUNTA... 2 1 Toimiala... 2 2 Johtokunnan kokoonpano ja toimikausi... 2 3 Johtokunnan tehtävät ja ratkaisuvalta... 3 4 Päätöksenteko johtokunnassa... 3 2. LUKU,
Suunnittelukehysten perusteet
Kaupunginhallitus 344 19.06.2017 Vuoden 2018 talousarvion ja vuosien 2018-2020 taloussuunnitelman suunnittelukehykset ja ohjeet liikelaitoksille 2875/02.02.00/2017 KHALL 19.06.2017 344 Talouden tasapaino
Esimerkki sitoviin tavoitteisiin kohdistuvasta riskienarvioinnista ja niitä koskevista toimenpiteistä
Esimerkki sitoviin tavoitteisiin kohdistuvasta riskienarvioinnista ja niitä koskevista toimenpiteistä Riskit /tavoitteet: - mitkä ovat tavoitteet, joiden ainakin pitää toteutua? (näkökulma kunnan asukkaiden
Oulun kaupunki. Ulkoisen tarkastuksen johtosääntö. Voimaantulo
Oulun kaupunki Ulkoisen tarkastuksen johtosääntö Voimaantulo 1.1.2013 päätöspäivä voimaantulo Johtamisjärjestelmätoimikunta 5.10.2012 22 Yhdistymishallitus 7.11.2012 110 Kaupunginvaltuusto 12.11.2012 10
LAPIN LIITTO Hallitus
LAPIN LIITTO Hallitus 29.8.2016 Liite Vuoden 2017 talousarvion ja vuosien 2018-2019 taloussuunnitelman laadintaohjeet Lapin liiton hallinnossa ja taloudenhoidossa noudatetaan kuntalain säännöksiä. Kuntalain
Kuntakonsernin riskienhallinnan arviointi - kommenttipuheenvuoro Tampere Talo, Tilintarkastuksen ja arvioinnin symposium
Kuntakonsernin riskienhallinnan arviointi - kommenttipuheenvuoro Tampere Talo, Tilintarkastuksen ja arvioinnin symposium 22.5.2015 Revisioneuvos Keijo Lappalainen sisältöä käsitteistöä taustaa vastuita
HYVINKÄÄN KAUPUNGIN KONSERNIOHJE
1 Kv 3.3.2008 Sääntö tulee voimaan heti Kumottu 20.12.2000 hyväksymä konserniohje HYVINKÄÄN KAUPUNGIN KONSERNIOHJE Tarkoitus ja tavoite Soveltamisala Sitovuus Hyvinkään kaupungin konserniohjeella tuetaan
TALOUSARVION TÄYTÄNTÖÖNPANO-OHJEET VUODELLE 2015
Talousarvio 2015 1 (5) TALOUSARVION TÄYTÄNTÖÖNPANO-OHJEET VUODELLE 2015 Vuoden 2015 talousarvion täytäntöönpanossa ja toteutuksessa on noudatettava kaupunginvaltuuston 15.12.2014 hyväksymää talousarviota.
Oulun kaupunki. Hyvinvointipalvelujen johtosääntö
Oulun kaupunki Hyvinvointipalvelujen johtosääntö päätöspäivä voimaantulo Johtamisjärjestelmätoimikunta 5.10.2012 22 Yhdistymishallitus 7.11.2012 116 Kaupunginvaltuusto 12.11.2012 13 1.1.2013 Kaupunginvaltuusto
Sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan perusteet Hyväksytty: kaupunginvaltuusto xx.xx.2014 xx
Sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan perusteet Hyväksytty: kaupunginvaltuusto xx.xx.2014 xx 2 1. Lainsäädäntöperusta ja soveltamisala Kuntalain 13 :n mukaan valtuuston tulee päättää kunnan ja kuntakonsernin
TALOUSARVION TOIMEENPANO-OHJE 2018
TALOUSARVION TOIMEENPANO-OHJE 2018 HALSUAN KUNTA KUNNANHALLITUS 13.2.2018 Sisällys 1. TALOUDEN JA TOIMINNAN PERUSTEET... 2 Kuntalain keskeiset määräykset kunnan talouden hoitoon... 2 Kunnan hallintosäännön
Tilinpäätöksen allekirjoittavat kunnanhallituksen jäsenet sekä kunnanjohtaja tai pormestari.
Kaupunginhallitus 156 03.04.2017 Tarkastuslautakunta 2013-2017 37 02.05.2017 Tarkastuslautakunta 2013-2017 44 15.05.2017 Kaupunginvaltuusto 32 22.05.2017 Tilinpäätös ja toimintakertomus 2016 149/02.06.01.03/2017
Kunnallinen Asetuskokoelma
N:o 490/2012 Pietarsaaren kaupungin Kunnallinen Asetuskokoelma TALOUS JA TILINTARKASTUSSÄÄNTÖ Kaupunginvaltuuston hyväksymä 16.12.1996 9 muutettu kaupunginvaltuuston kokouksessa 30.1.2001 12 muutettu kaupunginvaltuuston
Keski-Pohjanmaan erikoissairaanhoito- ja peruspalvelukuntayhtymän sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan perusteet
Keski-Pohjanmaan erikoissairaanhoito- ja peruspalvelukuntayhtymän sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan perusteet Sisäinen valvonta ja riskienhallinta käsitteinä Kuntalain säännökset kuntayhtymän sisäisestä
ARVIOINTIPERIAATTEET, KAUSI
Arviointiperiaatteet 2013 2016 1(5) Tarkastuslautakunta 20.6.2016 ARVIOINTIPERIAATTEET, KAUSI 2013 2016 Periaatteet on tarkistettu tarkastuslautakunnan kokouksessa 20.6.2016. TARKASTUSLAUTAKUNNAN ARVIOINTIPERIAATTEET
Tilinpäätöksen allekirjoittavat kunnanhallituksen jäsenet sekä kunnanjohtaja tai pormestari.
Kunnanhallitus 47 30.03.2015 Kunnanvaltuusto 20 15.06.2015 Vuoden 2014 tilinpäätöksen hyväksyminen Khall 30.03.2015 47 30.3.2015 Kuntalain 68 :n mukaan kunnanhallituksen on laadittava tilikaudelta tilinpäätös
SAARIJÄRVEN KAUPUNGIN JA KAUPUNKIKONSERNIN SISÄISEN VAL- VONNAN JA RISKIENHALLINNAN PERUSTEET
1 SAARIJÄRVEN KAUPUNGIN JA KAUPUNKIKONSERNIN SISÄISEN VAL- VONNAN JA RISKIENHALLINNAN PERUSTEET Sisällys Johdanto... 2 Sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan lainsäädännöllinen perusta ja soveltamisala...
LOVIISAN KAUPUNGIN KONSERNIOHJEET. Hyväksytty kaupunginvaltuuston kokouksessa.. 1. Konserniohjeen tarkoitus ja soveltamisala
LOVIISAN KAUPUNGIN KONSERNIOHJEET Hyväksytty kaupunginvaltuuston kokouksessa.. 1. Konserniohjeen tarkoitus ja soveltamisala Tällä konserniohjeella luodaan puitteet kuntakonserniin kuuluvien yhteisöjen
TALOUSARVION 2014 TÄYTÄNTÖÖNPANO-OHJE
TALOUSARVION 2014 TÄYTÄNTÖÖNPANO-OHJE 1. SITOVUUDEN MÄÄRITTELY Kunnan toiminnassa ja taloudenhoidossa on noudatettava valtuuston hyväksymää talousarviota. Talousarvion käyttötalousosassa on asetettu kunnan
Kaupunkikonsernin valvontajärjestelmä
Kaupunkikonsernin valvontajärjestelmä Tarkastuslautakunnan, tilintarkastuksen ja sisäisen tarkastuksen tehtävät Valtuuston perehdytystilaisuus 18.9.2017 Konsernihallinto Kaupunkikonsernin valvontajärjestelmä
Sisäinen valvonta - mitä merkitsee luottamushenkilölle ja viranhaltijalle Rahoitusriskien hallinnan seminaari
Sisäinen valvonta - mitä merkitsee luottamushenkilölle ja viranhaltijalle Rahoitusriskien hallinnan seminaari 8.5.2013 Kuntatalo, Helsinki 8.5.2013 Sari Korento kehittämispäällikkö Sisäinen valvonta Kuntalaki
Kaupunkistrategian toteuttamisohjelma 4: Talousohjelma
Kaupunkistrategian toteuttamisohjelma 4: Talousohjelma 2010-2013 16.11.2009 123 Kaupunginvaltuusto Järvenpään kaupunki TALOUSOHJELMA 1 Talousohjelman tausta ja lähtökohdat Järvenpään kaupunki TALOUSOHJELMA
SISÄISEN TARKASTUKSEN YKSIKÖN TOIMINNAN TOTEUTUMISEN VUOSIYHTEENVETO 2015
Sivu 1/5 JOENSUUN KAUPUNKI SISÄISEN TARKASTUKSEN YKSIKKÖ TARKASTUSPÄÄLLIKKÖ TIMO MANNINEN TARKASTUSSIHTEERI SEIJA KUNNASLUOTO SISÄISEN TARKASTUKSEN YKSIKÖN TOIMINNAN TOTEUTUMISEN VUOSIYHTEENVETO 2015 Jakelu:
TARKASTUSLAUTAKUNNAN ARVIOINTISUUNNITELMA
TARKASTUSLAUTAKUNNAN ARVIOINTISUUNNITELMA Valtuustokausi 2013 2016 Työohjelma 2016 TARKASTUSLAUTAKUNNAN TEHTÄVÄT JA TOIMIVALTUUDET Valtuusto asettaa tarkastuslautakunnan toimikauttaan vastaavien vuosien
SISÄISEN TARKASTUKSEN YKSIKÖN TOIMINNAN TOTEUTUMISEN VUOSIYHTEENVETO 2016
Sivu 1/5 JOENSUUN KAUPUNKI SISÄISEN TARKASTUKSEN YKSIKKÖ TARKASTUSPÄÄLLIKKÖ TIMO MANNINEN TARKASTUSSIHTEERI SEIJA KUNNASLUOTO SISÄISEN TARKASTUKSEN YKSIKÖN TOIMINNAN TOTEUTUMISEN VUOSIYHTEENVETO 2016 Jakelu:
Valmistelija: kaupunginjohtaja Jari Rantala, puh
Kaupunginhallitus 234 14.08.2017 Kaupunginhallitus 382 27.11.2017 Kaupunginhallitus 30 29.01.2018 Kaupunginhallitus 65 26.02.2018 Kaupunginvaltuusto 13 05.03.2018 Loimaa-strategia 100/00.01.02/2017 Kh
Vuoden 2014 talousarvion valmistelu ja vuoden 2013 talousarvion toteuttaminen
Vuoden 2014 talousarvion valmistelu ja vuoden 2013 talousarvion toteuttaminen Kaupunginvaltuuston seminaari 05.-06.21.2013 Ari Hirvensalo Talousjohtaja Kuntalaki 65 Talousarvio ja -suunnitelma Valtuuston
Kankaanpään kaupunki SISÄISEN VALVONNAN JA RISKIENHALLINNAN PERUSTEET
Kankaanpään kaupunki SISÄISEN VALVONNAN JA RISKIENHALLINNAN PERUSTEET 2 Sisällys SISÄISEN VALVONNAN JA RISKIENHALLINNAN PERUSTEET... 3 Sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan tavoite ja tarkoitus... 3 Vastuut
MÄNTSÄLÄN KUNNAN HANKINTOJEN STRATEGISET TAVOITTEET
Ohje - Sivu 1/5 MÄNTSÄLÄN KUNNAN HANKINTOJEN STRATEGISET TAVOITTEET 2017-2019 Hyväksytty: Kh 12.6.2017 / 7 Ohje - Sivu 2/5 Mäntsälän kunnan hankintojen strategiset tavoitteet 2017-2019 1. Johdanto 1.1
SISÄISEN VALVONNAN JA RISKIENHALLINNAN PERUSTEET 1.1.2014
1 Parikkalan kunta SISÄISEN VALVONNAN JA RISKIENHALLINNAN PERUSTEET 1.1.2014 1. Lainsäädäntöperusta ja soveltamisala Kuntalain 13 :n mukaan valtuuston tulee päättää kunnan ja kuntakonsernin sisäisen valvonnan
LAPIN LIITTO Hallitus 25.8.2015
LAPIN LIITTO Hallitus 25.8.2015 Liite Vuoden 2016 talousarvion ja vuosien 2017-2018 taloussuunnitelman laadintaohjeet Lapin liiton hallinnossa ja taloudenhoidossa noudatetaan kuntalain säännöksiä. Kuntalain
HALLINTOSÄÄNTÖ, TARKASTUSLAUTAKUNNAN OSUUDET. 2 luku Toimielinorganisaatio. 9 Tarkastuslautakunta
HALLINTOSÄÄNTÖ, TARKASTUSLAUTAKUNNAN OSUUDET 2 luku Toimielinorganisaatio 9 Tarkastuslautakunta Tarkastuslautakunnassa on 7 (5?) jäsentä, joista kaupunginvaltuusto valitsee lautakunnan puheenjohtajan ja
Talouden sääntely uudessa kuntalaissa
Talouden sääntely uudessa kuntalaissa Kuntaliiton ja Etelä-Savon maakuntaliiton ajankohtaisseminaari 7.5.2015 Mikkeli Kehittämispäällikkö Sari Korento Uusi kuntalaki (410/2015) Hyväksyttiin eduskunnassa
Helsingin kaupunki Pöytäkirjanote 20/ (17) Kaupunginvaltuusto Kj/
Helsingin kaupunki Pöytäkirjanote 20/2013 1 (17) 441 Sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan perusteiden hyväksyminen ja johtosääntömuutokset HEL 2013-013589 T 00 01 03 Päätös 1 päätti kaupunginhallituksen
PÄLKÄNEEN KUNNAN SISÄISEN VALVONNAN JA RISKIENHALLINNAN PERUSTEET
PÄLKÄNEEN KUNNAN SISÄISEN VALVONNAN JA RISKIENHALLINNAN PERUSTEET Käsittely : Kunnanvaltuuston hyväksymä xx.xx.2014 xx Kunnanhallitus xx.xx.xxxx xx Sisällysluettelo 1. JOHDANTO... 3 2. SISÄISEN VALVONNAN
ESPOON SEUDUN KOULUTUSKUNTAYHTYMÄ OMNIA ESITYSLISTA 1 Yhtymäkokous KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS
Kirkkonummi 9.1.2019 KIRDno-2017-1077/00.04.02 1 YHTYMÄKOKOUKSEN PUHEENJOHTAJAN JA VARAPUHEENJOHTAJAN VALINTA 2 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS 3 PÖYTÄKIRJAN TARKASTAJIEN VALINTA JA PÖYTÄKIRJAN
Vuoden 2015 tilintarkastuskertomus, tilinpäätöksen hyväksyminen ja vastuuvapauden myöntäminen vuodelta 2015
Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Kaupunginhallitus 82 29.3.2016 Asianro 404/02.02.01/2016 46 Vuoden 2015 tilintarkastuskertomus, tilinpäätöksen hyväksyminen ja vastuuvapauden myöntäminen vuodelta 2015
SISÄISEN VALVONNAN JA RISKIENHALLINNAN PERUSTEET
KOKKOLAN KAUPUNKI Syyskuu 2014 Keskushallinto SISÄISEN VALVONNAN JA RISKIENHALLINNAN PERUSTEET SISÄLLYSLUETTELO 1. YLEISTÄ 2. SISÄISEN VALVONNAN JA RISKIENHALLINNAN TAVOITE JA TARKOITUS; KÄSITTEET 3. SISÄISEN
SISÄISEN TARKASTUKSEN YKSIKÖN TOIMINNAN TOTEUTUMISEN VUOSIYHTEENVETO 2018
Sivu 1/5 JOENSUUN KAUPUNKI SISÄISEN TARKASTUKSEN YKSIKKÖ TARKASTUSPÄÄLLIKKÖ TIMO MANNINEN TARKASTUSSIHTEERI SEIJA KUNNASLUOTO SISÄISEN TARKASTUKSEN YKSIKÖN TOIMINNAN TOTEUTUMISEN VUOSIYHTEENVETO 2018 Jakelu:
KINNULAN KUNTA KUNNANHALLITUS Khall 13.01. 2014 4, liite 1 VUODEN 2014 TALOUSARVION TÄYTÄNTÖÖNPANO-OHJEET HALLINTOKUNNILLE
KINNULAN KUNTA KUNNANHALLITUS Khall 13.01. 2014 4, liite 1 VUODEN 2014 TALOUSARVION TÄYTÄNTÖÖNPANO-OHJEET HALLINTOKUNNILLE YLEISTÄ Kuntalain 65 mukaan kunnan talouden hoidossa ja toiminnassa on noudatettava
Kuntayhtymän hallitus Tarkastuslautakunta
Pohjois-Savon sairaanhoitopiiri Pöytäkirja 1 1 (1) Kuntayhtymän hallitus 31 25.3.2019 Tarkastuslautakunta 41 23.4.2019 4 1360/02.06.01.06/2018 Pohjois-Savon sairaanhoitopiirin tilinpäätös ja toimintakertomus
KERAVAN KAUPUNKI SÄÄDÖSKOKOELMA SOSIAALI- JA TERVEYSTOIMEN JOHTOSÄÄNTÖ
KERAVAN KAUPUNKI SÄÄDÖSKOKOELMA SOSIAALI- JA TERVEYSTOIMEN JOHTOSÄÄNTÖ Hyväksytty: 13.12.2004 Voimaantulo: 1.1.2005 Muutettu: 22.1.2007 Muutettu: 8.12.2008 (jäsenmäärä), voimaantulo 1.1.2009 Muutettu:
Kaupungin talouden ohjaus. Luottamushenkilökoulutus
Kaupungin talouden ohjaus Luottamushenkilökoulutus 9.8.2017 Talousarvio ja suunnitelma Kuntalaki 110 Valtuuston on vuoden loppuun mennessä hyväksyttävä kunnalle seuraavaksi kalenterivuodeksi talousarvio
SISÄISEN TARKASTUKSEN TOIMINNAN PAINOPISTEET
SISÄISEN TARKASTUKSEN TOIMINNAN PAINOPISTEET 2019-2022 Tarkastustoimikunta 3.12.2018 1 SISÄLLYS SISÄLLYS... 2 YLEISTÄ... 3 MISSIO... 4 VISIO... 4 ARVOT... 4 TOIMINTAYMPÄRISTÖ... 5 STRATEGISET PAINOPISTEET
UUDENKAUPUNGIN KAUPUNKI. Talousarvion 2009 ja taloussuunnitelman laadintaohjeet
UUDENKAUPUNGIN KAUPUNKI Talousarvion 2009 ja taloussuunnitelman 2009-2011 laadintaohjeet Kaupunginhallitus 23.06.2008 1. Talousarvio ja suunnitelmakausi Käyttötalousosa ja investointiosa laaditaan 3-vuotiskaudelle
VUODEN 2016 TALOUSARVION JA VUOSIEN 2017-2018 TALOUSSUUNNITELMAN LAADINTAOHJEET
Talouspalvelut 1.6.2015 Palvelukeskuksille VUODEN 2016 TALOUSARVION JA VUOSIEN 2017-2018 TALOUSSUUNNITELMAN LAADINTAOHJEET KÄYTTÖTALOUSOSA Kunnan toimintaa ja taloutta ohjataan vähintään kolmeksi vuodeksi
Kaarinan kaupunkikonsernin sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan periaatteet. Luonnos 0 (6) 12.3.2014
Luonnos 0 (6) 12.3.2014 Kaarinan kaupunkikonsernin sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan periaatteet Hyväksytty kaupunginvaltuustossa 8.12.2014 123. Voimaantulo 8.12.2014. 1 (6) Sisällys 1 Lainsäädäntöperusta
SASTAMALAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 2/2016 1
SASTAMALAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 2/2016 1 Tekninen lautakunta Aika 25.02.2016 klo 17:00-17:54 Paikka Kaupungintalo, kokoushuone 414 Käsitellyt asiat Otsikko Sivu 16 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus
Toiminnalliset tavoitteet tarkennetaan palvelualuetasolta tulosaluetasolle saakka Targetor Prolla.
1 VUODEN 2017 KÄYTTÖSUUNNITELMAN LAADINTA Kaupunginvaltuusto on hyväksynyt talousarvion ja -suunnitelman 2017-2019 kokouksessaan 12.12.2016 73 Talousarviokirja 2017 löytyy Tornion kaupungin intranetin
Haukiputaan kunta. Konserniohjeet
Haukiputaan kunta Konserniohjeet 17.1.2011 2 Sisältö 1 Kuntakonserni... 3 2 Konserniohjeiden soveltamisala... 3 3 Kunnan ohjausvallan käyttäminen... 3 3.1. Hallinnon järjestäminen... 4 3.2. Toiminnan suunnittelu...
Ristiinan aluejohtokunta Liite Alustava esitys aluejohtokunnista Hallintorakenneuudistuksen ohjausryhmän kokous 22.8.
Ristiinan aluejohtokunta 14.9.2016 Liite 1 71 Alustava esitys aluejohtokunnista Hallintorakenneuudistuksen ohjausryhmän kokous 22.8.2016 Aluejohtokuntien määrä ja rakenne Mikkelissä on 4 aluejohtokuntaa
Pohjois-Pohjanmaan sairaanhoitopiirin kuntayhtymäkonsernin sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan perusteet
POHJOIS-POHJANMAAN SAIRAAN- 1 (8) Pohjois-Pohjanmaan sairaanhoitopiirin kuntayhtymäkonsernin sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan perusteet POHJOIS-POHJANMAAN SAIRAAN- 2 (8) Sisäinen valvonta ja riskienhallinta
Kaupunkistrategian toteuttamisohjelma 3: Muutosohjelma
Kaupunkistrategian toteuttamisohjelma 3: Muutosohjelma 2010-2013 16.11.2009 123 Kaupunginvaltuusto MUUTOSOHJELMA 1 Muutosohjelman lähtökohdat Strategiset päämäärät Järvenpäätä johdetaan strategialähtöisesti
LAPIN LIITTO Hallitus Liite
LAPIN LIITTO Hallitus 29.8.2016 Liite Vuoden 2017 talousarvion ja vuosien 2018 2019 taloussuunnitelman laadintaohjeet Lapin liiton hallinnossa ja taloudenhoidossa noudatetaan kuntalain säännöksiä. Kuntalain
Talousarvio ja vuosien 2012-2013 taloussuunnitelma
Vesihuoltolaitoksen johtokunta 4 19.01.2011 Vesihuoltolaitoksen johtokunnan käyttösuunnitelma vuodelle 2011 2/02.02.02/2010 VESI 4 Kuntalain mukaan kunnanvaltuuston hyväksymä talousarvio on kunnan kaikkia
Sastamalan kaupungin uusi hallintosääntö
1 Sastamalan kaupungin uusi hallintosääntö 2 luku Toimielinorganisaatio 9 Tarkastuslautakunta Tarkastuslautakunnassa on seitsemän jäsentä, joista valtuusto valitsee lautakunnan puheenjohtajan ja varapuheenjohtajan.