Arvoisa työministeri, hyvät lapsiasian-, tasa-arvo- ja vähemmistövaltuutetut ja apulaisoikeuskansleri sekä hyvä seminaariyleisö,

Transkriptio

1 PUHE 1 (5) Arvoisa työministeri, hyvät lapsiasian-, tasa-arvo- ja vähemmistövaltuutetut ja apulaisoikeuskansleri sekä hyvä seminaariyleisö, olemme tämän päivän aikana kuulleet mielenkiintoisia ajatuksia ja näkemyksiä moninaisuudesta, syrjinnästä ja perusoikeuksien toteutumisesta. Tämän päivän ohjelma osoittaa, miten monella eri näkökulmalla moninaisuutta ja syrjintää voidaan lähestyä. Kiitänkin Saamelaiskäräjien puolesta päivän puheenjohtajaa, panelisteja ja esitelmöitsijöitä sekä seminaariyleisöä mielenkiintoisesta ja ajatuksia herättävästä päivästä. On tärkeä keskustella syrjintään liittyvistä kysymyksistä ja selvittää niiden ilmentymistä käytännössä ja miten syrjintää voidaan ehkäistä. Syrjinnän tunnistaminen voi olla hyvinkin vaikeaa, koska syrjintä voi pohjautua erityisesti rakenteellisen syrjinnän tapauksissa useiden vuosien ja vuosikymmenien käytäntöihin. Saamelaisten osalta erityisesti saamen kieleen liittyviä oikeuksien saamatta jääminen on usein rakenteellista syrjintää, joka on jatkunut vuosikymmeniä, ja jota yritetään nyt korjata erilaisilla rahoitusmuodoilla. Viime vuosina erityisesti Euroopan Unionin jäsenyyden myötä yhdenvertaisuus- ja syrjintäkysymykset ovat tulleet tärkeäksi osaksi Suomen lainsäädäntöä ja konkretisoituvat yhdenvertaisuussuunnitelmissa ja erilaisissa yhdenvertaisuusprojekteissa, joka on tämänkin seminaarin järjestämisen takana. Yhdenvertaisuuslaki, jota parhaillaan uudistetaan, edellyttää viranomaisia edistämään yhdenvertaisuutta suunnitelmallisesti. Saamen kielilaki myös edellyttää viranomaisten edistävän saamen kielen käyttöä. Yhdenvertaisuuslain ohjeistus edellyttää saamelaisten kotiseutualueella viranomaisten huomioivan saamelaisten alkuperäiskansa-aseman. Kaikki viranomaiset eivät ole vielä suunnitelmia laatineet, ja usein ne ovat jääneet vain suunnitelmiksi ilman resursointia, koulutusta ja aitoa toimeenpanoa. Hyvää tarkoittavat lait eivät välttämättä toteudu viranomaisissa ja niitä testataan vain oikeusistuimissa. Ei riitä, että meillä on hyviä lakeja, jotka huomioivat vähemmistöjen ja alkuperäiskansan oikeuksia, mutta niiden tulee toteutua myös käytännössä. Oikeusvaltiota ei tunnisteta vain lainsäädännön laajuudesta ja hyvyydestä, vaan ennen kaikkea lainsäädännön toteuttamisesta. Saamelaisilla on kokemusta monikulttuurisuuteen liittyvistä kysymyksistä jo satojen vuosien takaa. Saamelaiset ovat käyneet kauppaa eri kulttuurien edustajien kanssa lähialueilta Keski- Eurooppaan satoja vuosia. Saamelaiskulttuuri ei myöskään ole yhtenäinen, vaan jakautunut eri kieli-, kulttuuri- ja elinkeinomuotoihin alueellistumisen ja erikoistumisen myötä. Saamelaiset ovat vähemmistönä Suomessa, mutta sen lisäksi meillä on vähemmistöjä vähemmistössä eli inarin- ja koltansaamen kulttuurit. Erityisesti inarin- ja kolttasaamelaiset ovat joutuneet taistelemaan oikeuksistaan omaan kieleen ja kulttuuriin. Suomessa perustuslaki takaa kansalaisille yhdenvertaisuuden lain edessä ja saamelaisille oikeuden omaan kulttuurinsa. Laki on hyvin selvä, mutta kuten lait aina, viranomaiset eivät tulkitse niitä aina oikein ja lain toteutuminen käytännössä on ongelmallisempi kysymys. Lait perustuvat tulkinnalle, josta vastaavat tuomioistuimet eduskunnan lisäksi. Yhdenvertaisuuskysymyksissä nousee esille näkemyksiä oikeasta ja väärästä sekä moraalinen ulottuvuus. Saamelaisten kohdalla yhdenvertaisuutta pohdittaessa on huomioitava myös moraalisia kysymyksiä. Suomen kansallisvaltion rakentamisen myötä saamelaisia pyrittiin tietoisesti sulattamaan suomalaiseen yhteiskuntaan. Sulauttamispolitiikasta seurasi kielen- identiteetin vaihtoa saamelaisesta suomalaiseksi, mutta saamelaisuus on säilynyt nykypäiviin asti. Juvvá Lemet Klemetti Näkkäläjärvi Ságadoalli Puheenjohtaja Saamelaiskäräjät Tel: Skierri Peuratie 15 klemetti.nakkalajarvi@samediggi.fi FIN Enontekiö

2 SAAMELAISKÄRÄJÄT PUHE 2 (5) Saamelaisten kulttuuri saa tukea Suomen perustuslaista, ja sitä tuetaan edelleen ns. saamelaisten kulttuuri-itsehallintolailla, kielilainsäädännöllä ja erämaalailla. Velvoitteet saamelaiskulttuurin suojelemisesta kumpuavat ennen kaikkea kansainvälisen yhteisön vaatimuksista, Yhdistyneiden Kansakuntien ja Euroopan Neuvoston jäsenyyksien tuomista velvoitteista, sopimuksista ja julistuksista. Näiden velvoitteiden toteutuminen määrittää Suomen asemaa, kuvaa ja vaikutusvaltaa kansakuntien joukossa. Näiden velvoitteiden toteutumisen perusteella Suomea arvioidaan säännöllisesti. Nyt Suomi on parhaillaan raportoimassa Euroopan Neuvostolle vähemmistöpuitesopimuksen toteutumisesta, kansalais- ja poliittisia oikeuksia koskevan yleissopimuksen toteutumista sekä laatimassa ihmisoikeuspoliittista selontekoa. Saamelaisten kannalta nämä asiakirjat ovat merkittäviä, koska näiden kautta Suomi joutuu arvioimaan kriittisesti omaa toimintaansa ja saamelaiset saavat kansainvälisestä yhteisöstä moraalista tukea omille vaatimuksilleen ja kansainvälisten sopimusten noudattamisille ja niiden ratifioimiselle. Itse olen hyvin huolissani ihmisoikeuspoliittisen selonteon valmistumisen viivästymisestä. Sen pitäisi olla Suomen valtion tärkein ihmisoikeuspolitiikkaa ohjaava asiakirja sekä kansallisella että kansainvälisellä tasolla ja se laaditaan vaalikaudeksi. Nykyinen hallitus on sivuuttanut jo toimikautensa puolenvälin jo reippaasti ja aikaa selonteon toteuttamiselle ei juuri jää milloin se nyt sitten valmistuukaan. Näyttää myös siltä, että selonteon mukaan saamelaisten asemaa ei tulla parantamaan eikä toisaalta Suomen ulko- ja kehityspolitiikkaakaan alkuperäiskansojen osalta. Saamelaiskäräjillä on vastuu sen koordinoimisesta ja suosittamisesta, että Suomen valtio edistää alkuperäiskansojen asemaa ulko- ja kehityspolitiikassa. Saamelaiskäräjät on antanut oman lausuntonsa asiassa ja osoittanut siinä puutteet saamelaisten asioiden hoidossa ja kehottanut Suomen valtiota huolehtimaan velvoitteistaan alkuperäiskansaansa kohtaan. Kansainvälisten ratifioitujen sopimuksien noudattaminen on ennen kaikkea moraalinen kysymys koska sopimusrikkomuksesta ei seuraa pakotteita. Paljon on tapahtunut kansainvälisessä politiikassa ja Suomessa 1900-luvun puolivälistä lähtien ja hiljalleen saamelaisten lainsäädännöllinen asema on parantunut, tosin lakien toteuttaminen on puutteellista. Edistysaskeleet ovat olleet pieniä rajussa yhteiskunnallisessa muutoksessa, joka on johtanut kaupungistumiseen, globalisaatioon ja suomalaisen yhteiskunnan murrokseen. Tilanne on muuttunut 2000-luvulla yhä haasteellisemmaksi saamelaiskulttuurin tulevaisuuden kannalta. Ilmastonmuutos ja globaali yhtenäiskulttuuri ovat ja tulevat tekemään yhä vaikeammaksi saamelaiskulttuurin säilymisen mikäli tilannetta ei paranneta nykyisestä. Saamelaisten näkökulmasta yhdenvertaisuus on ennen kaikkea oikeudenmukaisuuskysymys. Jos halutaan selvittää ovatko saamelaiset yhdenvertaisia oman kulttuurinsa, elinkeinojensa ja kielensä osalta lainsäädännössä ja todellisuudessa, on huomioitava moraaliset ja eettiset näkökulmat. Omaa moraaliaan on hyvä testata kysymyksin. Onkin syytä, että yhteiskunnassa kysyttäisiin ja vastattaisiin seuraaviin keskeisiin kysymyksiin. Onko saamelaisilla vapaus, oikeus ja mahdollisuus puhua, oppia ja siirtää sukupolvelta toiselle äidinkieltään tasa-arvoisesti suomalaisten kanssa ja yhteiskunnan hyväksymänä? Onko saamelaisilla mahdollisuus harjoittaa omia perinteisiä elinkeinojaan siten, että elinkeino turvaa riittävän elannon, perinteisen elinkeinonharjoittamisen tavat ja tietämys voivat säilyä ja että elinkeinoa voidaan siirtää tuleville sukupolville? Onko saamelaisilla mahdollisuus hallinnoida omia alueitaan ja kehittää saamelaisten asemaa yhtenä kansana neljän valtakunnan alueella? Kun kaikkiin näihin kysymyksiin voidaan vastata kyllä, yksinkertaistettuna voidaan todeta saamelaisten olevan yhdenvertaisia valtakulttuurin edustajien kanssa. Saamelaisten oikeuksien parantamista pidetään valtion taholta ongelmallisena koska saamelaisten perinteisellä asuma-alueella, saamelaisten kotiseutualueella asuu myös suomalaisia, joista

3 SAAMELAISKÄRÄJÄT PUHE 3 (5) osa on järjestäytynyt saamelaisten oikeuksia vastustaviin ryhmittymiin. Kansalaiskeskustelussa on noussut näkemys siitä, että saamelaisten yhdenvertaisuuden toteutuminen olisi muilta pois, muiden ryhmien syrjimistä ja rahanmenoa. Tällainen ajatus välittyy myös valtion politiikassa, jossa saamelaisten maaoikeuskysymys halutaan ratkaista antamalla alkuperäiskansaoikeuksia kaikille saamelaisalueen kuntalaisille. Tällainen viesti on tullut selväksi valtioneuvoston jäseniltä ja ihmisoikeuspoliittisesta selonteosta. Tämä kehitys on hyvin surullista ja vie saamelaisten oikeusasemaa vain taaksepäin ja Suomea takaisin takapajuiseksi valtioksi, joka ei kunnioita yleismaailmallisia humaaneja ihmisoikeuksia. Saamelaisten yhdenvertaisuus kansana pääkulttuuria edustavaan kansaan verrattuna ei toteudu ja tilanne ei ole parantumassa ellei valtioneuvosto ala noudattaa kansainvälisten ihmisoikeussopimusten velvoitteita ja ala kehittää saamelaisten asemaa perustuslaillisen alkuperäiskansa-aseman ja kulttuuri-itsehallinnon perustalta. Saamelaisten yhdenvertaisuuden osalta tulee tarkastella myös yhdenvertaisuuden toteutumista yksittäisten saamelaisten näkökulmasta. Yksittäiset saamelaiset joutuvat usein yhdenvertaisuutta vaatiessaan byrokratian viidakkoon, jossa heidän oikeuksiaan arvioidaan suhteessa muiden oikeuksiin, resursseihin ja valtakulttuurin asemaan. Erityisesti tämä on tullut esille tilanteissa, joissa saamelaisvanhemmat vaativat lapsilleen oman äidinkielen mukaista päivähoitoa ja äidinkielen opettamista koulussa niin saamelaisten kotiseutualueella kun sen ulkopuolellakin. Yksilöiden oikeuksien kannalta tärkein kehitys on ollut vähemmistövaltuutetun viran perustaminen, jonka toimisto antaa tietoa ja auttaa syrjintätapauksissa. Myös lapsiasianvaltuutetun viran perustaminen on nostanut saamelaislasten oikeudet laajempaan yhteiskunnalliseen keskusteluun. Saamelaisten yhdenvertaisuuden toteutuminen edellyttää yksilöiden tasolla usein oikeuksien vaatimista viranomaisilta, jopa valituksien tekoa. Tämä edellyttää yksilötasolla paljon tietoa ja vahvuutta, koska oikeuksien vaatiminen on leimaavaa ja pienissä kunnissa asia tulee laajan joukon tietoon. Palvelujen vaatijoita voidaan pitää resurssien tuhlaajina ja hankalina henkilöinä. Saamelaisten oikeuksien toteutumista ei tule jättää vaan yksilöiden harteille, vaan Saamelaiskäräjien olisi pystyttävä palvelemaan saamelaisia paremmin ja auttamaan myös yksilöiden alkuperäiskansaoikeuksien toteutumisessa, ei vain kansan oikeuksien toteutumisessa. Mutta, kuten alkuperäiskansaoikeuksien toteutumisen kanssa yleisesti on, ongelmana on resurssien puute. Saamelaisten yhdenvertaisuuden toteutumisen kannalta on ongelmallista, että Suomen saamelaisista ei juuri tiedetä Lapin ulkopuolella, ja tieto saamelaisista Lapin alueellakin perustuu usein vääriin tietoihin ja epäluuloihin. Medialla on suuri vastuu kertoessaan eri ryhmien välisistä suhteista ja velvollisuus antaa oikeaa ja riippumatonta tietoa. Tiedotusvälineillä on mahdollisuus leimata eri kansanryhmät hyvin nopeastikin luoden negatiivista julkista kuvaa kyseisestä kansasta. Lapin alueella tällaista leimaamista on tapahtunut joidenkin tiedotusvälineiden toimesta saamelaisia kohtaan, ja tämä on hyvin valitettavaa. Leimaavasta ja asenteellisesta kirjoittelusta ja niiden vaikutuksesta kyseisestä kansaryhmästä muodostuvaan kuvaan on varmasti kokemusta myös muilla Suomen vähemmistöillä. Tiedotusvälineiden on tunnettava vastuunsa ja median itsesäätelyn on toimittava paremmin, jotta riippumaton lehdistö toimii aidosti riippumattomasti. Vähäinen tietotaso Suomen alkuperäiskansasta ja vähemmistöistä luo epäluuloa näitä ryhmiä kohtaan. Kulttuurirelativistista ajattelua ja sen opettamista tarvittaisiin kouluissa. Opetus toisten kulttuurien ja niiden historian arvostamisesta luopumatta omista ihmisoikeusperiaatteistaan olisi tärkeää. Kansalaisjärjestöt tekevät merkittävää työtä vähemmistöjen aseman parantamiseksi ja kulttuurien välisten kohtaamispaikkojen luomiseksi, mutta työtä vaivaa yleisesti resurssipula. Ikävää on myös havaita, että kielteistä suhtautumista saamelaisiin ja heidän oikeuksiinsa löytyy valtion ja kuntien viranomaisissa. Lapissa toimii jopa yhdistys, jonka tavoitteena on, että saamelaisia ei pidetä Suomen alkuperäiskansana. Saamelaiskäräjien toimintaympäristö on hyvin haasteellinen tällaisessa asenneilmapiirissä, mutta teemme parhaamme sen parantamiseksi. Valtion tulee vastata myös omalta osaltaan siitä, että suomalaisilla on riittävää tietoa Suomen alkuperäiskansasta ja vähemmistöistä sekä niiden oikeuksista. Riippumattomalla ja oikealla tiedolla

4 SAAMELAISKÄRÄJÄT PUHE 4 (5) voidaan parantaa varmasti Lapin asenneilmastoa ja täten edistää saamelaisten yhdenvertaisuuden toteutumista. Keskeinen epäilyksenaihe on Lapissa saamelaisten maaoikeuskysymys ja sen ratkaisu. Alueen valtaväestöön kuuluvat asukkaat - ja osa saamelaisistakin - ovat asiasta hyvin epävarmoja. Monet saamelaisia vastustavat tahot ovat vuosikymmeniä esittäneet saamelaisvastaista propagandaa liittyen erityisesti maanomistuskysymykseen. Vaikka pienen poliittisen ryhmän saamelaisvastaiset näkemykset ovat saaneet paljon julkisuutta ja kannattajiakin, se ei saa vaikuttaa edustuksellisten elimien päätöksiin eikä millään tavoin kansainvälisten ihmisoikeusvelvollisuuksien ratifiointiin. Pienen ryhmän diktatuuri ei saa ohjata poliittista päätöksentekoa eikä antaa määritellä yleistä keskustelua tai asenneilmapiiriä. Yhdenvertaisuuskysymyksiin liittyy myös eri ikäryhmien yhdenvertaisuuden toteutuminen. Erityisesti saamelaislasten ja vanhusten yhdenvertaisuuden osalta on ongelmia. Kyse on yhteiskunnan heikommassa asemassa olevista ja eniten apua tarvitsevista henkilöistä. Lapset ovat kulttuurimme tulevaisuus, joiden mahdollisuudet saada tukea saamelaisidentiteetin kasvuun ja kielen oppimiseen vaihtelevat lasten asuinpaikasta riippuen. Eroja on niin saamelaisten kotiseutualueen sisällä kuin sen ulkopuolellakin. Yhdenvertaisuus ei toteudu saamelaislapsilla, koska asuinpaikka määrää mahdollisuudet oppia omaa äidinkieltään ja kulttuuriaan koulussa ja päiväkodeissa. Ongelmia on nykyisin pätevien saamenkielisten opettajien saamisessa sekä opetuksen resurssoinnissa. Erityisen hälyttävä tilanne on saamelaisten kotiseutualueen ulkopuolella, jossa mahdollisuudet saada äidinkielen opetusta ovat vähäiset. Asia tulee korjata lainsäädäntöä muuttamalla ja valtion resurssoinnilla, koska saamelaiset ovat Suomen ja Euroopan Unionin ainoa alkuperäiskansa asuinpaikasta riippumatta. Vanheneva saamelaisväestö on jäänyt liian vähälle huomiolle järjestöjen ja Saamelaiskäräjien panostuksista huolimatta. Saamelaisvanhukset ovat luoneet kulttuurimme perustan, ja heille on taattava ihmisarvoinen vanhuus. Terveydenhuollon uudistukset ovat tuoneet markkinatalouden ohjaamaan palvelujen järjestämistä ja palveluita ohjaa ennen kaikkea niiden hinta. Terveydenhoitoon ja saamelaiskulttuuriin tällainen näkökulma sopii huonosti. On tilanteita, jossa vanhainkodeissa ei ole työskennellyt yhtään saamenkielentaitoista hoitajaa, ja esim. kilpailutuksen johdosta saamelaista ruokaa ei ole ollut tarjolla ja yhteys saamelaisuuteen on jäänyt etäiseksi kliinisessä sairaalaympäristössä. Erityisen vaikea tilanne on muistisairaiden vanhuksien osalta, jotka voivat unohtaa suomen kielen taidon sairauden edetessä. Ihmisarvoiseen vanhuuteen kuuluu oikeus puhua omaa äidinkieltään ja olla tutussa kulttuurin mukaisessa ympäristöissä. Turvallisen vanhuuden ja vanhuksien yhdenvertaisuuden turvaaminen edellyttää lainsäädännön ja resursoinnin kehittymistä. Saamelaiskulttuurin yhteisömalli perustuu bilaterilaatisuuteen ja tasa-arvoon. Ennen sekä naiset ja miehet osallistuivat paimennukseen poronhoidoissa ja sukujärjestelmä perustui eri sukupuolten tasapuoliseen kohteluun luvulta alkanut yhteiskunnallinen murros on muuttanut saamelaista yhteisörakennetta valtakulttuuria lähestyväksi siten, että elinkeinot ovat sukupuolittuneet erityisesti poronhoidossa, jossa paimennus on jäänyt pääosin miesten harteille. Osaltaan kehitys on johtunut myös motorisoitumisesta. Tilanne edellyttää korjaustoimenpiteitä, koska sukupuolittuneet elinkeinot eivät kuulu saamelaiseen perinteeseen eivätkä ole saamelaisten arvojen mukaisia. Saamelaisnaiset tarvitsevat erityistä tukea, jotta heillä on tasa-arvoiset mahdollisuudet harjoittaa perinteisiä saamelaiselinkeinoja. Keskustelu saamelaiselinkeinoista on keskittynyt paljolti poronhoidon ympärille, koska se on saamelaiskulttuurin kulmakivi, mutta saamelaiskäsityö tarvitsee erityishuomiota. Poronhoitokulttuuriin kuuluu käsityöperinne, poro tuottaa keskeisen osan saamelaiskäsitöiden materiaaleista. Saamelaiskäsityöt ovat suurelta osin sivuelinkeinoja muutamia ammattilaisia lukuun ottamatta, mutta niillä on merkittävä rooli kulttuurin siirtäjänä ja tulolähteenä. Julkisuudessa on keskusteltu laajasti ruoan arvolisäveron alen-

5 SAAMELAISKÄRÄJÄT PUHE 5 (5) nuksesta ja sen vaikutuksista pienituloisiin. Helppo tukimuoto jolla ei ole vaikutusta valtion tuloihin millään tavalla on vapauttaa saamelaiskäsityöt arvolisänverosta. Tällä toimenpiteellä olisi konkreettinen tuloja lisäävä vaikutus ja selkeä tuki ja kannustin saamelaiskäsityölle. Toivon, että tämä seminaari kuten Yes-projektikin johtaa uusiin ideoihin, joiden kautta hyväksi todettuja projekteja voidaan vakinaistaa pysyväksi. Yhdenvertaisuuskysymykset ja syrjimättömyys ovat oleellinen osa ihmisarvoamme siten, että niitä ei voi jättää vain projektien kautta edistettäväksi. Toivon, että voisimme pian saada omat saamenkieliset yhdenvertaisuussivut. Kiitos kaikille osallistujille mielenkiintoisesta päivästä. Haluan erityisesti kiittää työministeriä, tasa-arvo-, vähemmistö- ja lapsiasiavaltuutettuja ja apulaisoikeuskansleria osallistumisesta tähän tilaisuuteen.