Suomalainen joulu 2008
|
|
|
- Sami Siitonen
- 10 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1
2 Miten tutkimus tehtiin? Tämän tutkimuksen on tehnyt Taloustutkimus Oy Suomalaisen Työn Liiton toimeksiannosta. Tutkimus toteutettiin Taloustutkimuksen internet-paneelissa välisenä aikana. Tutkimuksen kohderyhmänä ovat 1 79-vuotiaat suomalaiset internet-paneelin jäsenet. Tutkimuskutsu lähetettiin 2 0 henkilölle ja tutkimukseen vastasi määräaikaan mennessä hyväksytysti yhteensä henkilöä. Näin ollen tutkimuksen lopulliseksi vastausprosentiksi muodostui 40. Otos on painotettu kohderyhmää vastaavaksi sukupuolen, iän ja asuinalueen mukaan. Ristiintaulukointien tulostuksessa on käytetty t-testiä, joka testaa kunkin taulukoidun taustamuuttujan kohdalla, poikkeaako tulos kokonaistuloksesta enemmän kuin mitä satunnaisvaihtelun osuus on 9 :n luotettavuustasolla. Tähti (*) luvun vieressä osoittaa, että ero on merkitsevä.
3 Parasta joulussa Yhdessäolo perheen, ystävien tai läheisten kanssa 44 Perinteet 16 Kiireettömyys 12 Jouluruoka 11 Loma 9 Joululahjat Joulusauna 2 2 Sukupuoli Muu 3
4 Parasta joulussa Yhdessäolo perheen, ystävien tai läheisten kanssa 44 Perinteet 16 Kiireettömyys 12 Jouluruoka 11 Loma Joululahjat Joulusauna Muu Ikäryhmä 1-19 vuotta, n= vuotta, n= vuotta, n= vuotta, n= vuotta, n= vuotta, n=183
5 Joulussa eniten paineita aiheuttavat asiat Lahjojen hankinta 41 Rahojen riittävyys 12 Joulusiivous 9 Liika syöminen Sukulaisten/tuttavien vierailut Joulukorttien hankinta ja lähettäminen 4 Jouluruokien valmistaminen 3 Joulukuusen hankinta ja koristelu0 Sukupuoli Muu 4 Ei vastausta/ei osaa sanoa 18
6 Joulussa eniten paineita aiheuttavat asiat Lahjojen hankinta 41 Rahojen riittävyys 12 Joulusiivous 9 Liika syöminen Sukulaisten/tuttavien vierailut Joulukorttien hankinta ja lähettäminen 4 Ikäryhmä Jouluruokien valmistaminen 3 Joulukuusen hankinta ja koristelu vuotta, n= vuotta, n= vuotta, n=128 Muu Ei vastausta/ei osaa sanoa vuotta, n= vuotta, n= vuotta, n=183
7 Ajankäyttö tänä jouluna Kaikki vastaajat, n=1012 Yli 20 h h 6-10 h 1- h Alle tunnin Ei yhtään Jouluvierailut Joululahjojen hankinta Joulusiivous Jouluruokien valmistaminen Joulukorttien hankkiminen ja lähettäminen Joululeipomiset Joulukuusen hankinta ja koristelu
8 Ajankäyttö tänä jouluna Yli 20 h h 6-10 h 1- h Alle tunnin Ei yhtään Jouluvierailut Joululahjojen hankinta Joulusiivous Jouluruokien valmistaminen Joulukorttien hankkiminen ja lähettäminen Joululeipomiset Joulukuusen hankinta ja koristelu
9 Rahankäyttö joululahjojen hankintaan ja joulun valmisteluun tänä vuonna Yli 1000 euroa euroa euroa euroa euroa euroa 0-99 euroa Alle 0 euroa Ei yhtään Sukupuoli Ikäryhmä 1-19 vuotta, n= vuotta, n= vuotta, n= vuotta, n= vuotta, n= vuotta, n=
10 Mitä toivoo joululahjaksi tänä vuonna? Rakkautta ja hellyyttä 48 Kirjoja tai lehtiä 2 Rahaa, talletuksia, lahjakortteja 18 Musiikkia tai elokuvia Vaatteita tai jalkineita Elektroniikkaa Harrastusvälineitä Herkkuja Kotitaloustavaroita Sisustustuotteita Koruja Kosmetiikkaa Jotain muuta Ei toivo lahjaksi mitään Sukupuoli
11 Mitä toivoo joululahjaksi tänä vuonna? Rakkautta ja hellyyttä 48 Kirjoja tai lehtiä 2 Rahaa, talletuksia, lahjakortteja 18 Musiikkia tai elokuvia Vaatteita tai jalkineita Elektroniikkaa Harrastusvälineitä Herkkuja Kotitaloustavaroita Sisustustuotteita Koruja Kosmetiikkaa Jotain muuta Ei toivo lahjaksi mitään Ikäryhmä 1-19 vuotta, n= vuotta, n= vuotta, n= vuotta, n= vuotta, n= vuotta, n=183
12 Mitä aikoo antaa joululahjaksi tänä vuonna? Rakkautta ja hellyyttä 48 Kirjoja tai lehtiä Vaatteita tai jalkineita Musiikkia tai elokuvia Herkkuja Harrastusvälineitä Rahaa, talletuksia, lahjakortteja 19 Kotitaloustavaroita Koruja Kosmetiikkaa Sisustustuotteita Elektroniikkaa Leluja ja pelejä Jotain muuta Ei aio antaa lahjaksi mitään 1 10 Sukupuoli
13 Mitä aikoo antaa joululahjaksi tänä vuonna? Rakkautta ja hellyyttä 48 Kirjoja tai lehtiä Vaatteita tai jalkineita Musiikkia tai elokuvia Herkkuja Harrastusvälineitä Rahaa, talletuksia, lahjakortteja 19 Kotitaloustavaroita Koruja Kosmetiikkaa Sisustustuotteita Elektroniikkaa Leluja ja pelejä Jotain muuta Ei aio antaa lahjaksi mitään 1 10 Ikäryhmä 1-19 vuotta, n= vuotta, n= vuotta, n= vuotta, n= vuotta, n= vuotta, n=183
14 4) vaikuttaa ratkaisevasti Ostopäätökseen vaikuttavat asiat joululahjahankintoja tehdessä Kaikki vastaajat, n=1012 3) vaikutta melko paljon/ useimpien hankintojen kohdalla 2) vaikuttaa jonkin verran/silloin tällöin 1) ei vaikuta lainkaan Keskiarvo 1-4 Lahjan sopivuus saajalle Saajan toive Laatu Hinta Helppo satavuus Kotimaisuus Itse tehty Valmistettu eettisesti Traditio Tunnettu brändi Tutun suositus Jokin muu seikka ,8 3,38 3,1 2,79 2,4 2,33 2,23 2,03 1,98 1,94 1,89 1,
15 Ostopäätökseen vaikuttavat asiat joululahjahankintoja tehdessä Lahjan sopivuus saajalle 3,8 Saajan toive 3,38 Laatu 3,1 Hinta 2,79 Helppo satavuus 2,4 Kotimaisuus 2,33 Itse tehty 2,23 Valmistettu eettisesti Traditio Tunnettu brändi Tutun suositus 2,03 1,98 1,94 1,89 Sukupuoli Jokin muu seikka 1, 1,0 1, 2,0 2, 3,0 3, 4,0 Keskiarvo 1-4 (1=ei vaikuta lainkaan...4=vaikuttaa ratkaisevasti)
16 Ostopäätökseen vaikuttavat asiat joululahjahankintoja tehdessä Lahjan sopivuus saajalle 3,8 Saajan toive 3,38 Laatu 3,1 Hinta 2,79 Helppo satavuus 2,4 Kotimaisuus Itse tehty Valmistettu eettisesti Traditio Tunnettu brändi Tutun suositus Jokin muu seikka 2,33 2,23 2,03 1,98 1,94 1,89 1, Ikäryhmä 1-19 vuotta, n= vuotta, n= vuotta, n= vuotta, n= vuotta, n= vuotta, n=183 1,0 1, 2,0 2, 3,0 3, 4,0 Keskiarvo 1-4 (1=ei vaikuta lainkaan...4=vaikuttaa ratkaisevasti)
Suomalaisen Työn Liitto, Joulututkimus 2013, tekijä: Kopla Helsinki
Joulututkimus Metodit Kopla Juttutuvat (ryhmäkeskustelu verkossa) 1 kpl Otos n=10 20-65-vuotiaita ympäri Suomea Keskustelun kesto oli 1,5 tuntia per ryhmä. Osallistujat osallistuivat keskusteluun omalta
Tämä tutkimus on tehty Euroopan komission Suomen-edustuston toimeksiannosta Taloustutkimus Oy:ssä.
1. JOHDANTO Tämä tutkimus on tehty n toimeksiannosta Taloustutkimus Oy:ssä. Tutkimuksen tavoitteet ja kohderyhmä Tutkimuksella pyrittiin selvittämään miten n maakunnan asukkaat suhtautuvat Suomen ja Venäjän
Tämä tutkimus on tehty Euroopan komission Suomen-edustuston toimeksiannosta Taloustutkimus Oy:ssä.
1. JOHDANTO Tämä tutkimus on tehty n toimeksiannosta Taloustutkimus Oy:ssä. Tutkimuksen tavoitteet ja kohderyhmä Tutkimuksella pyrittiin selvittämään miten n maakunnan asukkaat suhtautuvat Euroopan Unionin
Suomalaisen Työn Liitto Tutkimustuloksia / taustamateriaalia
Suomalaisen Työn Liitto Tutkimustuloksia / taustamateriaalia Yritykset ostopäätösten äärellä 2018. Aula Research. Kuluttajatutkimus, syksy 2018. Taloustutkimus. Yritykset ostopäätösten äärellä 2018 Eri
Suomalaisten näkemyksiä matkailusta
Matkailun ja elämystuotannon OSKE Taloustutkimus Oy / Christel Nummela.11.2013 T-10244///CN.11.2013 2 Johdanto Taloustutkimus Oy on toteuttanut tämän tutkimuksen Matkailun ja elämystuotannon OSKEn toimeksiannosta.
Turvallisuus- ja kemikaalivirasto (Tukes) Kemikaaliturvallisuus -tutkimus vko 18 ja 19 / 2014 Taloustutkimus Oy / Anne Kosonen 9.5.
Turvallisuus- ja kemikaalivirasto (Tukes) Kemikaaliturvallisuus -tutkimus vko ja 9 / 4 Taloustutkimus Oy / Anne Kosonen 9.5.4 JOHDANTO T7,T7 Tukes / Kemikaaliturvallisuus vko ja 9 Taloustutkimus Oy on
Suomalainen joulu 2012. 1.11.2012 Taloustutkimus Oy
Suomalainen joulu 202..202 Taloustutkimus Oy JOHDANTO Tämä tutkimuksen on toteuttanut Taloustutkimus Oy Suomalaisen Työn Liiton toimeksiannosta. Tutkimuksen tarkoitus on selvittää suomalaisten jouluun
Gigantin joulukysely 2015 Tätä kuuluu suomalaiseen jouluun ja vuoden 2015 toivelahjat.
Gigantin joulukysely 2015 Tätä kuuluu suomalaiseen jouluun ja vuoden 2015 toivelahjat. Kyselyn toteutus Gigantti toteutti verkkokyselyn jouluun liittyvistä toiveista ja mieltymyksistä. Kyselyyn vastasi
Sinivalkoinen jalanjälki
Sinivalkoinen jalanjälki Marraskuu 2014 Tutkimuksen käytännön toteuttaja: Taloustutkimus Oy Marko Perälahti ja Markus Mervola Tutkimuksen toteutus 1. Tutkimuksen kohderyhmänä olivat 16-75-vuotiaat suomalaiset.
Tutkimusraportti VAATELAHJOITTAJATUTKIMUS 2017
Tutkimusraportti VAATELAHJOITTAJATUTKIMUS 201 UFF, SPR ja Fida Katja Mikkonen Tutkimuksen toteutus! Taloustutkimus on toteuttanut tämän tutkimuksen UFF:n, SPR:n ja Fidan toimeksiannosta.! Tutkimuksen tarkoituksena
toy TELEBUS 500 haastattelua joka viikko taloustutkimus oy Ruotsin kielenopetus suomenkielisille Suomalaisuuden liitto Telebus vkot 3-4 / 2007
toy 1990 TELEBUS 500 haastattelua joka viikko taloustutkimus oy Ruotsin kielenopetus suomenkielisille Suomalaisuuden liitto Telebus vkot 3-4 / 2007 Anne Kosonen / Helena Fagerlund 9.2.2007 Suomalaisuuden
Made by Finland. Tutkimusraportti
Made by Finland Tutkimusraportti 1.11.2017 Johdanto Tämän tutkimuksen on toteuttanut Suomalaisen Työn Liiton toimeksiannosta Taloustutkimus Oy Tutkimuksen kohderyhmänä olivat 18-79-vuotiaat suomalaiset.
ATTENDO OY TERVEYDENHUOLTOKYSELY SULKAVALLA LOKA-MARRASKUU/ 2016 TALOUSTUTKIMUS OY ANNE KOSONEN
ATTENDO OY TERVEYDENHUOLTOKYSELY SULKAVALLA LOKA-MARRASKUU/ 2016 TALOUSTUTKIMUS OY ANNE KOSONEN 1 TUTKIMUKSEN TOTEUTUS 1/2 Taloustutkimus Oy on toteuttanut tämän tutkimuksen Attendo Oy:n toimeksiannosta.
Taustamateriaali: Vastuullisuus ohjaa kuluttamista entistä voimakkaammin
Onhan siinä Avainlippu-kampanja Taustamateriaali: Vastuullisuus ohjaa kuluttamista entistä voimakkaammin Suomalaisen Työn Liiton tutkimus Nuoret, työ ja kuluttaminen 201 Tutkimusten toteutus Osana Onhan
Kulutus ja ostopyynnöt lasten, nuorten ja perheiden arjessa. Terhi-Anna Wilska KoKoTuki-vanhempainilta 14.3.2012
Kulutus ja ostopyynnöt lasten, nuorten ja perheiden arjessa Terhi-Anna Wilska KoKoTuki-vanhempainilta 14.3.2012 Lasten ehdoilla perheen taloudessa? Lapset yhä useammin perheen projekteja, ajankäyttö lasten
Finfood Suomen Ruokatieto ry. Jouluruokien syöminen ja ostaminen Kotitalouksien pt-ostoista päättävät Telebus vko 48, marraskuu 2007
Finfood Suomen Ruokatieto ry Kotitalouksien pt-ostoista päättävät Telebus vko 8, marraskuu 2007 10.12.2007 Kristina Kajaani-Kurki Merja LIntunen Jutta Tuomela Sisällys Tiivistelmä päätuloksista Johdanto
Nuorten kulutuskulttuurit tietoyhteiskunnassa. Terhi-Anna Wilska Innorata-seminaari Joensuu 6.11.2009
Nuorten kulutuskulttuurit tietoyhteiskunnassa Terhi-Anna Wilska Innorata-seminaari Joensuu 6.11.2009 Lasten ja nuorten kulutusresurssit ja niiden kohdistuminen? Millaisia ovat nykynuorten arvot ja asenteet
Joulukauppa Jaana Kurjenoja
Joulukauppa 2016 Taustaa Joulukauppaa yleisesti kuvaavien laskelmien taustatilastot ovat Tilastokeskuksesta. Kantar TNS toteutti otokseen perustuvan kuluttajakyselyn marraskuussa 2016. Kysely toteutettiin
Kalansyöntisuositukset 04.10.2006 Telebus, vkot 38-39 / 2006
Tämä raportti on tarkoitettu yksinomaan toimeksiantajan käyttöön. Raporttia tai osia siitä ei saa edelleen toimittaa tai julkaista missään muodossa ilman tutkimuslaitoksen lupaa ja nimen mainitsemista.
Kotimaisen mediatarjonnan merkitys suomalaisille 2013
Kotimaisen mediatarjonnan merkitys suomalaisille 2013 3 19.11.2013 28.11.2013 1. Johdanto Tutkimuksen tavoitteet ja kohderyhmä Tutkimuksen tavoitteena oli selvittää suomalaisten mielipiteitä kotimaisesta
Euroopan komission Suomen-edustusto. Pohjois-Savon maakuntatutkimus
n maakuntatutkimus Taloustutkimus Oy Jari Pajunen.1.010 1. JOHDANTO Tämä tutkimus on tehty n toimeksiannosta Taloustutkimus Oy:ssä. Tutkimuksen tavoitteet ja kohderyhmä Tutkimuksella pyrittiin selvittämään,
toy Kesän kotimaiset matkailualueet ja esitteet 2006 taloustutkimus oy Suoma ry/ Taulukkoraportti Suomi Tänään 3/2006 Syys-lokakuu
toy taloustutkimus oy Kesän kotimaiset matkailualueet ja esitteet 2006 Suoma ry/ Taulukkoraportti Suomi Tänään 3/2006 Syys-lokakuu Tämä raportti on tarkoitettu yksinomaan toimeksiantajan käyttöön. Raporttia
GREENPEACE Tutkimus ydinvoimasta ja eduskuntavaaleista. Taloustutkimus Oy. Kesäkuu 2010
GREENPEACE Tutkimus ydinvoimasta ja eduskuntavaaleista Taloustutkimus Oy Kesäkuu 2010 Risto Nikunlaakso 2.6.2010 TUTKIMUKSEN TEKNINEN TOTEUTUS TELEBUS VIIKKO 21A - 22A / 2010 Tämän tutkimuksen on tehnyt
Suomi Tänään 1/2009 Kaupungit matkailukohteina LAHTI TRAVEL OY
Suomi Tänään 1/2009 Kaupungit matkailukohteina LAHTI TRAVEL OY Taloustutkimus Oy Tammi-helmikuu 2009 Vesa Ryyppö, Jussi Pajunen 31.3.2009 Tämä raportti on tarkoitettu yksinomaan toimeksiantajan omaan käyttöön.
Taustamateriaali: Nuorten ostopäätöksiä ohjaavat vastuullisuus ja kotimaisuus
SUOMALAISEN TYÖN LIITTO Taustamateriaali: Nuorten ostopäätöksiä ohjaavat vastuullisuus ja kotimaisuus Suomalaisen Työn Liiton tutkimus Nuoret, työ ja kuluttaminen 2019 Tutkimuksen toteutus Nuoret, työ
Rauhan Tervehdyksen lukeminen Siikasalon seurakunnassa. Rauhan Tervehdys ry
Rauhan Tervehdyksen lukeminen Siikasalon seurakunnassa Rauhan Tervehdys ry Taloustutkimus Oy Syyskuu 2008 Tämä raportti on tarkoitettu yksinomaan toimeksiantajan käyttöön. Raporttia tai osia siitä ei saa
Pyöräliitto ry ja Pyöräilykuntien verkosto ry PYÖRÄILY. Telebus vkot 15 ja 16/ 2018 Taloustutkimus Oy Anne Kosonen
Pyöräliitto ry ja Pyöräilykuntien verkosto ry PYÖRÄILY Telebus vkot 1 ja 16/ 2018 Taloustutkimus Oy Anne Kosonen TUTKIMUKSEN TOTEUTUS 1/2 Taloustutkimus Oy on toteuttanut tämän tutkimuksen Pyöräliitto
Suomen Elintarviketyöläisten Liitto SEL ry Kotimaisten tuotteiden käyttö kuntien elintarvikehankinnoissa. Taloustutkimus Oy.
Suomen Elintarviketyöläisten Liitto SEL ry Kotimaisten tuotteiden käyttö kuntien elintarvikehankinnoissa Taloustutkimus Oy Lokakuu 2012 Anne Kosonen 19.10.2012 Suomen Elintarviketyöläisten Liitto SEL ry
TUTKIMUKSEN TEKNINEN TOTEUTUS TELEBUS VIIKKO 29A-30A/2007. Kohderyhmä, otanta- ja tutkimusmenetelmä. Otoksen koko ja painotus
TUTKIMUKSEN TEKNINEN TOTEUTUS TELEBUS VIIKKO 29A-30A/2007 Tämän tutkimuksen on tehnyt Taloustutkimus Oy osana viikottaista Telebus-tutkimusta. Kysymysten aiheena oli mielipiteet sairaanhoitovakuutuksista.
Henkilöliikenteen asiakastyytyväisyystutkimus. Sääntelyelin, Mertti Anttila IROResearch Oy, Tomi Ronkainen
Henkilöliikenteen asiakastyytyväisyystutkimus 2019 Sääntelyelin, Mertti Anttila IROResearch Oy, Tomi Ronkainen Tutkimuksen taustat Tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää junaliikenteen käyttämistä ja
Suomalaisten apteekkiasiointi 2018
Suomen Apteekkariliitto Suomalaisten apteekkiasiointi 0 Raportti Sirkku Keski-Hallila..0 Tutkimuksen toteutus Taloustutkimus toteutti tämän tutkimuksen Suomen Apteekkariliiton toimeksiannosta.. 0. Tutkimusmenetelmä:
Pohjoismaiden joulukauppa 2015
Kuluttajatutkimus Pohjoismaiden joulukauppa 1 Verkkokauppa Pohjoismaissa Pohjoismaalaiset ostaneet joululahjoja verkosta jo 4,4 miljardilla Ruotsin kruunulla Pohjoismaiden joulukauppa on täydessä vauhdissa.
HS ipad profiilitutkimus. Tammikuu 2014
HS ipad profiilitutkimus Tammikuu 2014 Tutkimuksen toteutus Tulokset InterQuestin SPOT -profiilitutkimuksesta. Tutkimuksen tiedonkeruu toteutettiin HS ipad-sovelluksessa 10.1.-22.1.2014 välisenä aikana.
Kuluttajatutkimus: Joulukauppa Pohjoismaissa Verkkokauppa Pohjoismaissa
Kuluttajatutkimus: Joulukauppa Pohjoismaissa 2017 Verkkokauppa Pohjoismaissa Pohjoismaalaiset suunnittelevat ostavansa joululahjoja verkosta yhteensä 2,2 miljardilla eurolla tänä vuonna YHTEENVETO Joulukauppa
Isien osuuden kasvattaminen perhevapaista lainsäädännöllisin keinoin STTK 30.10.2014
Isien osuuden kasvattaminen perhevapaista lainsäädännöllisin keinoin STTK 30.10.2014 Tutkimuksen taustaa Aula Research Oy toteutti STTK:n toimeksiannosta kansalaistutkimuksen, jossa käsiteltiin seuraavia
Anna tutki: Naisen asema työelämässä
Anna tutki: Naisen asema työelämässä 2 Tutkimuksen tausta ja toteutus Tavoitteena selvittää naisten asemaa työelämässä Tutkimuksen teettäjä Yhtyneet Kuvalehdet Oy / Anna-lehti, toteutus Iro Research Oy
Helsingin Sanomat mobiilipalvelun profiilitutkimus. Tammikuu 2014
Helsingin Sanomat mobiilipalvelun profiilitutkimus Tammikuu 2014 Tutkimuksen toteutus Tutkimuksen tiedonkeruu toteutettiin Helsingin Sanomien mobiilipalvelussa 16.1.-30.1.2014 välisenä aikana. Tutkimukseen
Sinivalkoinen jalanjälki. Kampanjatutkimus
Sinivalkoinen jalanjälki Kampanjatutkimus Tutkimuksen tavoitteena oli selvittää 1. Mitkä tekijät vaikuttavat kuluttajien ostopäätöksiin? 2. Mikä on suomalaisuuden merkitys ostopäätöksissä? 3. Mikä on suomalaisten
Suomalaiset kuluttajina Virossa
Suomalaiset kuluttajina Virossa Suomalaiset kuluttajina Virossa Selvitys perustuu Eurostatin ja Tilastokeskuksen tilastoihin sekä otospohjaiseen kuluttajakyselyyn: TAK Oy: Rajahaastattelut eli henkilökohtaiset
Työntekijöiden näkemyksiä työhyvinvoinnin kehittämisestä ja yhteistoiminnasta työpaikoilla. Toimihenkilökeskusjärjestö STTK 8.2.
Työntekijöiden näkemyksiä työhyvinvoinnin kehittämisestä ja yhteistoiminnasta työpaikoilla Toimihenkilökeskusjärjestö STTK 8.2.2017 Tutkimuksen taustaa Aula Research Oy toteutti STTK:n toimeksiannosta
REILU KAUPPA RY BRÄNDITUTKIMUS 2015. Tutkimusraportti 26.11. 2015 Merja Lintunen
REILU KAUPPA RY BRÄNDITUTKIMUS 01 Tutkimusraportti 6.11. 01 Merja Lintunen TUTKIMUKSEN TOTEUTUS REILUN KAUPAN BRÄNDI- JA KAMPANJATUTKIMUS 014 Tutkimuslaitos Taloustutkimus Oy Tutkimuslaitoksen yhteyshenkilöt
Rautateiden käyttäjätutkimus Sääntelyelin, Mertti Anttila IROResearch Oy, Tomi Ronkainen
Rautateiden käyttäjätutkimus 2017 Sääntelyelin, Mertti Anttila IROResearch Oy, Tomi Ronkainen Tutkimuksen taustat Tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää junaliikenteen käyttämistä ja tyytyväisyyttä junaliikenteeseen
TUTKIMUSRAPORTTI. Ikäsyrjintä työelämässä
TUTKIMUSRAPORTTI Kyselyn toteutus Tämän kyselyn toteutti EK:n toimeksiannosta Taloustutkimus Oy. Kysely kohdistettiin työikäiseen väestöön (18 vuotiaat), ja siihen vastasi 2128 henkilöä 11. 1. tammikuuta
Tuotemerkkien arvostus 2014 HSL. Taloustutkimus Oy, Sirpa Vinni 2.6.2014
Tuotemerkkien arvostus 2014 HSL Taloustutkimus Oy, Sirpa Vinni 2.6.2014 2 2.6.2014 12230 SHT 2014 Tuotemerkkien arvostus_ Liikenneyhtiöt / sv Sisällysluettelo 1. Johdanto 2. Tutkimuksen toteutus 3. Tutkimuksen
Suomalaiset kuluttajina Virossa
Suomalaiset kuluttajina Virossa - Kuluttajakysely Maaliskuu 2010 Kuluttajille kohdennettu kysely on toteutettu yhdessä Innolink Research Oy:n kanssa Jaana Kurjenoja Taustaa Päivämatkat ja yöpymisen Virossa
Pakkausmerkinnät. Seurantatutkimus 2010. Elintarviketurvallisuusvirasto EVIRA
Pakkausmerkinnät Seurantatutkimus 2010 EVIRA Johdanto 1/2 Tämän tutkimuksen on tehnyt Taloustutkimus Oy. Tutkimus on tehty Eviran toimeksiantona. Tutkimuksessa selvitetään seuraavia asioita:, Mitä merkintöjä
Lapin elämysteollisuuden osaamiskeskus LEO & Inlike Oy. Venäläisten matkailijoiden tyytyväisyys Inari- Saariselkä -alueeseen 2013
Lapin elämysteollisuuden osaamiskeskus LEO & Inlike Oy Venäläisten matkailijoiden tyytyväisyys Inari- Saariselkä -alueeseen 2013 Tutkimuksesta yleensä Tämä on Lapin elämysteollisuuden osaamiskeskus LEOn
Kuluttaja ja postikortit 2011 Tiivistelmä
Kuluttaja ja postikortit 0 Tiivistelmä Kari Elkelä, Itella BI Research series - Tutkimussarja 4/0 0.9.0 FOR INTERNAL USE ONLY VAIN SISÄISEEN KÄYTTÖÖN Tiivistelmä Kysely GallupKanavassa toukokuussa 0, vastaajina
Päivittäistavarakauppa ry Jouluruokatutkimus 2009. 4.12.2009 Johanna Kuosmanen
Päivittäistavarakauppa ry Jouluruokatutkimus 9 4.1.9 Johanna Kuosmanen Tiivistelmä tuloksista 1/6 Jouluruokien tärkeimmät ostopäätökseen vaikuttavat tekijät ovat hinta, laatu ja kotimaisuus. Kotimaisuuden
SISÄLTÖMARKKINOINTI - TUTKIMUKSEN ESITTELY JA TARJOUS
OLETKO POHTINUT...Mitä kuluttajat odottavat yrityksiltä verkossa?...miten sisältömarkkinointia kannattaa tehdä?...entä kaipaatko välineitä eri sisältötyyppien hyödyntämiseen? SISÄLTÖMARKKINOINTI - TUTKIMUKSEN
Helsingin kaupungin matkailu- ja kongressitoimisto Päiväkävijätutkimus 2007-2008
1 Helsingin kaupungin matkailu- ja kongressitoimisto Päiväkävijätutkimus 2007-2008 Yhteenveto kohderyhmänä koko maa pois lukien PKS + ympäristökunnat 2 Helsingissä vieraili edellisen kuukauden aikana,
Verkkokauppa Pohjoismaissa Vuoden 2014 kolmas neljännes TEEMA:JOULUN VERKKOKAUPPA
Verkkokauppa Pohjoismaissa Vuoden 2014 kolmas neljännes TEEMA:JOULUN VERKKOKAUPPA Pohjoismaista verkkokauppaa 34,5 miljardilla Ruotsin kruunulla ESIPUHE Pohjoismaiset kuluttajat arvioivat tehneensä verkko-ostoksia
VEIKKAUKSEN VÄESTÖTASON PELIONGELMATUTKIMUS, JOULUKUU 2017
VEIKKAUKSEN VÄESTÖTASON PELIONGELMATUTKIMUS, JOULUKUU 207.2.207 Tuomo Turja Taloustutkimus t-63/ttu 20..207 TUTKIMUKSEN TOTEUTUS Tutkimus on toteutettu Veikkaus Oy:n toimeksiannosta Tutkimuksen tarkoitus
Alueellinen Ostokäyttäytyminen kevät Uusimaa 5: Hyvinkää-Riihimäki
Alueellinen Ostokäyttäytyminen kevät 2016 Uusimaa 5: Hyvinkää-Riihimäki 1 Alueellinen Ostokäyttäytyminen kevät 2016 Toteutus Alueellinen ostokäyttäytyminen 2016 -tutkimuksen tiedot kerättiin valtakunnallisena
Joulukauppa 2011. - Kuluttajakyselyn alueellisia päätuloksia 28.11.2011
Joulukauppa 11 - Kuluttajakyselyn alueellisia päätuloksia 28.11.11 Kuluttajille kohdennettu joulukauppakysely on toteutettu yhdessä Innolink Research Oy:n kanssa 3 Taloustilanteen (odotukset omasta tai
Liikenne- ja viestintäministeriö TULEVAISUUDEN LIIKENNE
Liikenne- ja viestintäministeriö TULEVAISUUDEN LIIKENNE TULEVAISUUDEN LIIKENNE KYSELYN TULOKSET Taloustutkimus Oy Pauliina Aho 24.8.2012 Tekninen johdanto 3 24.8.2012 1009 Liikenne- ja viestintäministeriö
Kokemukset ja odotukset apteekkipalveluista 2011
Apteekkaripäivät 15.4. Sirkku Keski-Hallila Taloustutkimus Oy JOHDANTO Tämän tutkimuksen on tehnyt Taloustutkimus Oy Suomen Apteekkariliiton toimeksiannosta. Tutkimuksen tarkoitus Seurantatutkimuksen tarkoituksena
1 2.1.2009 9198, RN, Pakkausmerkinnät
1 2.1.2009 9198, RN, Pakkausmerkintätutkimus EVIRA Johdanto Tämän tutkimuksen on tehnyt Taloustutkimus Oy. Tutkimus on tehty Eviran toimeksiantona. Tutkimuksessa selvitetään 15 79-vuotiaiden suomalaisten
Naisten hiustenlähtö Suomessa
Kyselytutkimus: Naisten hiustenlähtö Suomessa Mediatilaisuus 25.9.2013 Marko Perälahti 28 35-70-vuotiaista naisista kärsii tai on kärsinyt hiustenlähdöstä. Johdanto Tutkimuksen kohderyhmänä olivat 35-70-vuotiaat
Asiakastyytyväisyyskysely 2014 Pirkan opisto 10.12.2014. Anne Latomäki Minna Joutsen Jari Holttinen
Asiakastyytyväisyyskysely 2014 Pirkan opisto 10.12.2014 Anne Latomäki Minna Joutsen Jari Holttinen TUTKIMUKSEN SUORITTAMINEN Tutkimuksen tavoitteena oli selvittää Pirkan opiston opiskelijoiden tyytyväisyyttä
Venäläisten matkailu Kaakkois- Suomessa
Venäläisten matkailu Kaakkois- Suomessa Tutkimus- ja Analysointikeskus TAK Oy 2 Venäläisten Suomen-matkailun kehitys VENÄLÄISTEN MATKAT SUOMEEN 1992-2017 6,0 5,0 4,0 Helsinki (lentokenttä ja satama) rekkakuskit
toy taloustutkimus oy PÄÄKAUPUNKISEUDUN MUUTTOHALUKKUUS 2004 Suur-Helsinki Tänään 2-3/2004 Lohjan yrityspalvelukeskus Oy
toy taloustutkimus oy PÄÄKAUPUNKISEUDUN MUUTTOHALUKKUUS 2004 Suur-Helsinki Tänään 2-3/2004 Lohjan yrityspalvelukeskus Oy Reetta Wirman 2.3.2005 Tämä raportti on tarkoitettu yksinomaan toimeksiantajan käyttöön.
