Kisapuiston jäähallin jäänhoitokoneen hankintapäätöksestä tehdyn valituksen markkinaoikeus on hylännyt joulukuussa 2015.
|
|
- Sanna-Kaisa Hämäläinen
- 8 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 NUORISO- JA LIIKUNTATOIMI 2015 Selonteko sisäisen valvonnan järjestämisestä sekä arvio merkittävimmistä riskeistä, epävarmuustekijöistä ja muista toiminnan kehittymiseen vaikuttavista seikoista 2015 Säännösten, määräysten ja päätösten noudattaminen Nuorisotoimen osalta lakien ja säännösten tai hyvän hallinto- ja johtamistavan vastaisia toimia, joista seuraisi merkittävä korvausvastuu, kanne, vaatimus tai oikeusseuraamus, ei yksikön tiedossa ole. Lautakunnan kesäkuussa 2015 tekemistä kolmesta päätöksestä, jäänhoitokoneen hankinta, Lpr:n uimahallin kahvion vuokralaisen ja keilahallin vuokralaisen valintapäätökset, tehtiin kustakin valitus markkinaoikeuteen. Kisapuiston jäähallin jäänhoitokoneen hankintapäätöksestä tehdyn valituksen markkinaoikeus on hylännyt joulukuussa Tammikuussa 2016 markkinaoikeus antoi päätöksen, että kahvion ja keilahallin vuokralaisten valintapäätöstä ei voida laittaa täytäntöön ja ne on kilpailutettava uudelleen. Valintaprosessi kaikkine haittavaikutuksineen, pitkine käsittelyaikoineen markkinaoikeudessa ja siitä aiheutuneine epävarmuustekijöineen on merkittävästi haitannut ja vaikeuttanut toistaiseksi voimassa olevien sopimusten varassa olevien kahvioyrityksen ja keilahalliyrityksen toimintaa. Uudessa tarjouskilpailussa on suuri riski uusille valituksille, koska tarjoajina hyvin todennäköisesti tulevat ainakin olemaan samat kilpailevat osapuolet. Tavoitteiden toteutuminen, varojen käytön valvonta, tuloksellisuuden arvioinnin pätevyys ja luotettavuus Tuloksen muodostumisesta ja talousarvion toteutumisesta sekä siinä mahdollisesti esiintyneistä poikkeamista ja sen johdosta tehdyistä toimenpiteistä sekä toiminnallisten tavoitteiden toteutumisesta on kerrottu edellä toimintakertomuksessa. Riskienhallinnan järjestäminen Riskien arviointia Lappeenrannan kaupungissa ohjaavat riskienhallinnan ohjelma sekä sisäisen valvonnan yleisohje. Toimialalla/yksikössä on tunnistettu merkittävimmät toimialan/yksikön toimintaa uhkaavat riskit ja määritelty, miten niihin vastataan. Riskien hallinta ja sen seuranta on vastuutettu. Tilikauden aikana ei ole raportoitu merkittävistä riskeistä, joista olisi aiheutunut vahinkoa yksikön toiminnalle tai toimintatavoitteiden toteutumiselle. Nuorisotoimessa alkoi vuonna 2015 Etelä-Karjalan ohjaamo toiminta ESRhankkeena. Nuoriso ja monitoimitalo Monarin toiminta on laajentunut ohjaamotoiminnan tarpeisiin. Ohjaamo Lappeenranta palvelee koko Länsi- Saimaan alueen alle 30 vuotiaita nuoria matalankynnyksen palvelupisteenä. Toiminnalla autetaan nuoria kiinnittymään koulutukseen ja työelämään. Toiminta on osa kuntakokeilua ja nuorisotakuuta. Ohjaamotoiminta on tarkoitus juurruttaa
2 pysyväksi toiminnaksi hankkeen päätyttyä maaliskuussa Ohjaamon henkilöstönä toimii pääasiassa nuorisotoimen henkilöstö. Muita ammattilaisia ohjaamossa ovat TE- toimiston nuorten asiantuntija, ammatinvalintapsykologi ja Eksoten eri ammattilaiset. Merkittävin riski on etsivän nuorisotyön valtionavustuksen supistuminen ( nyt / vuosi) ja ohjaamotoiminnan rahoittaminen hankekauden päätyttyä. Ohjaamon toimintakulut vuositasolla on budjetoitu n / toimintavuosi. Nyt kulut katetaan ESR hankerahalla ja Lappeenranta-Imatra kaupunkiseudun kuntayhteistyön työvaliokunnan myöntämällä omarahoitusosuudella. Liittyen edelliseen Monarin peruskorjaustarve on ilmeinen. Ohjaamotoiminnan alettua tehtiin keittiön ja ohjaamotilojen remontti. Talo odottaa edelleen täydellistä peruskorjausta. Monari on koko nuorisotoimen tärkeä nuorisotila ja ohjaamon toimitila. Tila tulee saada pikimmiten suunnittelu- ja korjauslistoille. Lappeenrannan urheilutalon ja Kisapuiston jäähallin perusparannukset ovat erittäin tarpeellisia ja ne tulee toteuttaa suunnitellusti vuonna Mikäli urheilutalon peruskorjausta edelleen siirretään tulevaisuuteen, kaupunki menettänee sille varatun okm:n valtionavustuksen, joka on suuruudeltaan noin euroa. Suomen Pesäpalloliitto edellyttää, että kaikilla naisten super-pesispaikkakunnilla tulee olla vuodesta 2017 alkaen katettua katsomoa noin 700 hengelle. Tämä tarkoittaa, että Vanhan kentän pääkatsomolle tulisi rakennettava kevyt avokatos viimeistään keväällä Myös ison tekojääradan vanha ja huonokuntoinen katsomo tulisi uusia mahdollisimman pian. Rahoitukset näille hankkeille ovat avoinna. Henkilöstömäärä liikuntapaikkojen kunnossapidossa vähenee jatkuvasti. henkilöstö ikääntyy ja riskeinä ovat sairastuvuus ja töistä poissaolot. Riskinä on myös, ettei kaikkia liikuntapaikkoja enää pystytä hoitamaan laadukkaasti. Ostopalveluna liikuntapaikkojen kunnossapito voi tulla huomattavan paljon kalliimmaksi, kuin omana työnä tekeminen. Talkoovoimin tehty liikuntapaikkojen kunnossapito esim. ulkoliikuntapaikoilla on edullista, mutta se voi koska tahansa loppua, pitkäjänteisyyttä toiminnassa ei ole. Omaisuuden hankinta, luovutukset ja hoidon valvonta Sopimustoiminta Tilikauden aikana toimialalla/yksikössä ei ole todettu omaisuuden hankinnassa, luovutuksessa tai käyttöarvossa menetyksiä, arvon alennuksia eikä toimiala/yksikkö ole joutunut korvausvastuuseen tai muuhun oikeudelliseen vastuuseen. Nuoriso- ja liikuntatoimen osalta ei mainittavaa. Toimialan/yksikön sopimushallinta on vastuutettu. Toimialan/yksikön johdon tiedossa ei ole sopimuksista aiheutuneita negatiivisia seuraamuksia. Liikuntatoimen osalta sopimuksia tehdään vuosittain yhteensä noin 80 kpl erilaisten liikuntapaikkojen hoidosta. Sopimusten määrä lisääntyy muutamilla vuosittain. Nuorisotoimen osalta ei mainittavaa. Arvio sisäisen valvonnan järjestämisestä
3 Toimiala/yksikkö on tehnyt itsearvioinnin sisäisen valvonnan järjestelyistä oheisen tilinpäätös-/itsearviointilomakkeen avulla (lomake erillisenä liitteenä). Kokonaisarviona toimiala lausuu, että toimialan sisäinen valvonta on pääosin hyvällä tasolla. Merkittäviä sisäisen valvonnan puutteita ei ole todettu. Parantamista ja kehittämistä vaativat keskeiset asiat ovat: - nuorisotoimen hallinnossa työmäärä on lisääntynyt merkittävästi tilojenvalvojan eläköitymisen jälkeen. Nuorisotoimenjohtaja ja nuorisotoimintayksikön päällikkö työllistetty lukuisilla korjaus-, tilavaraus-, ja laskutusasioilla, joiden tekeminen oman työn ohessa on pois muusta hallinnollisesta työstä - myös liikuntatoimen esimiesten hallinnollinen työ on lisääntynyt, osaltaan johtuen mm. hallinnon organisaatiomuutoksesta
4 TEKNINEN TOIMI Säännösten, määräysten ja päätösten noudattaminen Teknisen toimen toiminta perustuu lakien, kaupungin eri toimielimien päätösten sekä hyvän hallintotavan noudattamiseen. Toimialalle asetetut tehtävät on kirjattu johtosääntöihin. Tilivelvollisten vastuut, tehtävät ja valtuudet on määritelty, ja ne ovat ajan tasalla. Johdon vastuulla on huolehtia siitä, että toimialalla on sen talouden ja toiminnan laajuuteen ja sisältöön nähden toimiva riskienhallinta ja sisäinen valvonta. Toimialan sisäistä valvontaa kehitetään jatkamalla prosessien virtaviivaistamista ja prosessien mittareiden kehittämistä. Päämääränä on varmistaa prosessien toimivuus, tehokkuus ja tulosten laatu sekä varmistaa mittareiden avulla niiden jatkuva kehittäminen. Lakien ja säännösten tai hyvän hallinto- ja johtamistavan vastaisia toimia, joista seuraisi merkittävä korvausvastuu, kanne, vaatimus tai oikeusseuraamus, ei toimialan tiedossa ole. Teknisen toimen toimielinten ja sen viranhaltijoiden päätöksiin ja toimintaan kohdistuu tyypillisesti vuosittain valituksia, kanteluita ja korvausvaatimuksia. Lappeenrannan seudun ympäristötoimessa on viranhaltijoiden erityislakien mukaisista päätöksistä tehty valituksia hallinto-oikeuteen; vaadittu korvauksia eläinlääkintähuollossa; tehty kanteluita terveydensuojelussa ja eläinlääkintähuollossa. tai: Mikäli toimielimen tai viranhaltijan toimintaan on tilikauden aikana kohdistunut kunnallisvalitus, korvausvaatimus, syytteeseen asettaminen tai muu oikeusseuraamus tai oikeuden päätöksen mukainen korvausmäärän käsittely oikeudessa on kesken, esitä arvio korvausmäärästä tai seuraamuksesta ja selvitä tapaus lyhyesti ja ilmoita sen euromääräinen arvo/arvio. Tavoitteiden toteutuminen, varojen käytön valvonta, tuloksellisuuden arvioinnin pätevyys ja luotettavuus Sisäinen valvonta takaa, että tavoitteet saavutetaan, voimavarat ovat tuloksellisessa käytössä, omaisuus on turvattu sekä johdon saama informaatio on oikeaa, tarkoituksenmukaista ja oikea-aikaista. Teknisen toimen tavoitteiden onnistumista seurataan systemaattisesti sekä toimiala- että vastuualuetasolla. Toimialan tärkein vuosittainen suunnitteluasiakirja on toimintasuunnitelma. Kukin tavoite on linkitetty kaupungin kokonaisstrategiaan. Toimintasuunnitelma hyväksytään lautakunnissa ja sen toteutumista seurataan viisi kertaa vuodessa johtoryhmätasolla ja kolme kertaa lautakunnissa. Vastuu- ja tulosalueilla tavoitteet johdetaan ylemmän tason tavoitteista ja päämääristä. Kehityskeskustelut pidetään koko henkilöstön kanssa.
5 Talouden seurantaa tehdään kuukausittain toimialan johtoryhmässä ja lautakunnissa vähintään kuusi kertaa vuodessa. Korjaaviin toimenpiteisiin ryhdytään viipymättä. Talousarvioseurannan ennakoitavuutta on parannettu systemaattisesti viime vuosina. Vuonna 2015 sitovien toiminnallisten tavoitteiden osalta on onnistuttu lähes suunnitellulla tavalla. Taloudellisten tavoitteiden osalta toimiala pysyi sille asetetuissa käyttötalouden toimintakatekehyksissä. Riskienhallinnan järjestäminen Tekninen toimi noudattaa kaupungin vuonna 2013 päivitettyä riskienhallintaohjelmaa ja sisäisen valvonnan yleisohjetta. Toimialalla päivitettiin vuonna 2014 LähiTapiolan riskienhallinnan tason arviointi. Siinä arvioitiin toiminnan laajuuteen ja rakenteeseen nähden kattavasti merkittävimpiä riskejä ja epävarmuustekijöitä sekä muita toiminnan kehittämiseen vaikuttavia seikkoja. Riskikartoituksessa esiintulleet merkittävimmät riskit liitettiin toimialan toimintasuunnitelmaan Näin riskienhallinnan kannalta tärkeät tavoitteet ovat tulleet systemaattisesti kirjatuiksi ja ovat mukana seurantajärjestelmän piirissä. Tällä tavoin riskienhallinta on tullut osaksi suunnittelujärjestelmää ja toiminnanohjausta. Teknisen toimen riskit jaetaan neljään eri ryhmään. Tärkeimpien prosessien ja tavoitteiden toteutumisen kannalta merkittävimmät riskit ja epävarmuustekijät ovat vahinkoriskit sisältäen henkilöriskit ja omaisuusriskit, kuten esimerkiksi työturvallisuusriskit ja toimitilariskit; rahoitusriskit kuten tulojen ja menojen toteutuminen; toiminnalliset riskit, kuten palveluiden tuottamiseen ja lainsäädäntöön liittyvät riskit ja viimeisenä muut riskit, esimerkiksi kaavoituksesta aiheutuvat riskit sekä pilaantuneiden maiden aiheuttamat riskit. Teknisellä toimella on tarvittavat suunnitelmat toiminnan häiriötilanteiden ja poikkeusolojen varalta. Toimialalla on lisäksi yksikkökohtainen vuosittain päivitettävä valmiussuunnitelma. Tekninen toimi noudattaa omalta osaltaan kaupungin kriisiviestintäsuunnitelmaa. Riskienhallinnan vastuutus on järjestetty siten, että tekninen johtaja ja talouspäällikkö vastaavat koko toimialaa koskevasta osuudesta. Vastuualueiden johtajat ja tulosalueiden päälliköt puolestaan toimivat riskienhallinnan yksikkökohtaisina vastuuhenkilöinä ja asiantuntijoina. Tilikauden aikana ei ole raportoitu merkittävistä riskeistä, joista olisi aiheutunut vahinkoa teknisen toimen toiminnalle tai toimintatavoitteiden toteutumiselle. Omaisuuden hankinta, luovutukset ja hoidon valvonta Lautakunnat tekevät päätökset kaikista merkittävimmistä hankinnoista. Lautakunnat päättävät viranhaltijoiden hankintavaltuuksista ja tilitositteiden hyväksymisestä vuosittain. Lautakuntien toimin-taa valvovat tilintarkastaja sekä tarkastustoimi ja tarkastuslautakunta.
6 Hankintapäätöksissä noudatetaan Lakia julkisista hankinnoista sekä Lappeenrannan kaupungin hankintaohjetta. Vaaralliset työyhdistelmät ja tarpeellinen tehtävien eriyttäminen otetaan huomioon hankintaprosessin eri vaiheissa. Vastuu- ja tulosalueiden esimiehet vastaavat hankitun omaisuuden käytön valvonnasta, hoidosta ja luovutuksesta kukin omalta osaltaan. Irtaimen omaisuuden käytöstä poistamisesta on laadittu toimintaohje. Omaisuuden hankinnassa, luovutuksessa tai käyttöarvossa ei vuonna 2015 ole toteutunut menetyksiä, arvon alennuksia tai jouduttu korvaus- tai muuhun oikeudelliseen vastuuseen. Sopimustoiminta Teknisen toimen yhteistoiminta muiden tahojen kanssa määritellään erilaissa sopimuksissa. Kukin vastuualue vastaa omalta osaltaan sopimusten laatimisesta ja niiden hallinnasta sekä valvonnasta. Sopimustoiminnassa käytetään apuna kaupungin lakimiesten palveluja. Tekninen toimi laatii ja ylläpitää listaa merkittävien sopimusten ja tärkeiden hankkeiden mahdollisista riskeistä. Nykyinen lista sisältää Ikea-Ikanon, Citykorttelin, Energian kytkinkentän, Teatterin tontin ja vaihekaavan. PÄIVITETÄÄN TAI JÄTETÄÄN POIS!? Toimialan johdon tiedossa ei ole sopimuksista aiheutuneita negatiivisia seuraamuksia vuonna Arvio sisäisen valvonnan järjestämisestä Tekninen toimi on tehnyt itsearvioinnin sisäisen valvonnan järjestelyistä tilinpäätösarviointilomakkeen avulla. Kokonaisarviona teknisen toimen johto toteaa, että toimialan sisäinen valvonta on pääosin hyvällä tasolla. Merkittäviä sisäisen valvonnan puutteita ei ole todettu. Parantamista ja kehittämistä vaativana keskeisenä asiana on konsernitasolla tulostavoitteiden saavuttamisen palkitseminen.
7 TILAKESKUS Sisältyy teknisen toimen selontekoon.
8 LAPPEENRANNAN SEUDUN YMPÄRISTÖTOIMI Sisältyy teknisen toimen selontekoon.
9 ETELÄ-KARJALAN MAASEUTUTOIMI Sisältyy teknisen toimen selontekoon.
10 ETELÄ-KARJALAN HANKINTAPALVELUT Säännösten, määräysten ja päätösten noudattaminen Lakien ja säännösten tai hyvän hallinto- ja johtamistavan vastaisia toimia, joista seuraisi merkittävä korvausvastuu, kanne, vaatimus tai oikeusseuraamus, ei toimialan/yksikön tiedossa ole. tai: Mikäli toimielimen tai viranhaltijan toimintaan on tilikauden aikana kohdistunut kunnallisvalitus, korvausvaatimus, syytteeseen asettaminen tai muu oikeusseuraamus tai oikeuden päätöksen mukainen korvausmäärän käsittely oikeudessa on kesken, esitä arvio korvausmäärästä tai seuraamuksesta ja selvitä tapaus lyhyesti ja ilmoita sen euromääräinen arvo/arvio. Tavoitteiden toteutuminen, varojen käytön valvonta, tuloksellisuuden arvioinnin pätevyys ja luotettavuus Tuloksen muodostumisesta ja talousarvion toteutumisesta sekä siinä mahdollisesti esiintyneistä poikkeamista ja sen johdosta tehdyistä toimenpiteistä sekä toiminnallisten tavoitteiden toteutumisesta on kerrottu edellä toimintakertomuksessa. tai: Mikäli määrärahan budjetoinnissa on ollut olennainen virhe, toimivaltaa varojen käytössä tai tulosvastuuta ei ole noudatettu, on ollut toistuvia merkittäviä talousarvioylityksiä korjausehdotuksineen, selvitä tapaus lyhyesti ja sen euromääräinen arvo/arvio. Riskienhallinnan järjestäminen Riskien arviointia Lappeenrannan kaupungissa ohjaavat riskienhallinnan ohjelma sekä sisäisen valvonnan yleisohje. Toimialalla/yksikössä on tunnistettu merkittävimmät toimialan/yksikön toimintaa uhkaavat riskit ja määritelty, miten niihin vastataan. Riskien hallinta ja sen seuranta on vastuutettu. Tilikauden aikana ei ole raportoitu merkittävistä riskeistä, joista olisi aiheutunut vahinkoa toimialan/yksikön toiminnalle tai toimintatavoitteiden toteutumiselle. tai: Mikäli toiminnassa (esim. tietojärjestelmät, henkilöstö), investoinneissa, rahoituksessa, tms. on toteutunut riski/vahinko, joka on vaikuttanut merkittävästi toimialan toimintaan, selvitä tapaus lyhyesti ja sen euromääräinen arvo/arvio sekä korjaustoimenpiteet em. johdosta.
11 Omaisuuden hankinta, luovutukset ja hoidon valvonta Tilikauden aikana toimialalla/yksikössä ei ole todettu omaisuuden hankinnassa, luovutuksessa tai käyttöarvossa menetyksiä, arvon alennuksia eikä toimiala/yksikkö ole joutunut korvausvastuuseen tai muuhun oikeudelliseen vastuuseen. tai: Mikäli menetyksiä on todettu ja ne liittyvät virheelliseen menettelyyn hankinnan kilpailutuksessa tai omaisuuden luovutukseen liittyvään arvonlisäveropalautukseen, valtionosuuden takaisinperintään tms., selvitä tapaus lyhyesti ja sen euromääräinen arvo/arvio. Sopimustoiminta Toimialan/yksikön sopimushallinta on vastuutettu. toimialan/yksikön johdon tiedossa ei ole sopimuksista aiheutuneita negatiivisia seuraamuksia. tai: Mikäli sopimusrikkomuksesta, vanhenemisajasta tms. johtuen on aiheutunut negatiivisia seuraamuksia, selvitä tapaus lyhyesti ja sen euromääräinen arvo/arvio. Arvio sisäisen valvonnan järjestämisestä Toimiala/yksikkö on tehnyt itsearvioinnin sisäisen valvonnan järjestelyistä oheisen tilinpäätös-/itsearviointilomakkeen avulla (lomake erillisenä liitteenä). Kokonaisarviona toimialan/yksikön johto lausuu, että toimialan/yksikön sisäinen valvonta on pääosin hyvällä/tyydyttävällä/ei hyväksyttävällä tasolla. Merkittäviä sisäisen valvonnan puutteita ei ole todettu/on todettu. Parantamista ja kehittämistä vaativat keskeiset asiat ovat: x x x
12 ETELÄ-KARJALAN PELASTUSLAITOS Säännösten, määräysten ja päätösten noudattaminen Pelastuslain (379 / 2011) 28 :ssä on säädetty, että pelastustoimen palvelutason tulee vastata paikallisia tarpeita ja onnettomuusuhkia. Etelä-Karjalan pelastuslautakunta on kokouksessaan ( 26) vahvistanut Etelä- Karjalan pelastustoimen palvelutasopäätöksen Pelastuslain 85 :n perusteella aluehallintoviraston tehtävänä on valvoa, että alueen pelastustoimen palvelutaso on riittävä. Aluehallintovirasto ei ole palauttanut sille toimitettua palvelutasopäätöstä täydennettäväksi. Aluehallintovirastolle ei ole toimintavuoden aikana tehty kanteluja pelastustoimen palvelutasosta. Lakien ja säännösten tai hyvän hallinto- ja johtamistavan vastaisia toimia, joista seuraisi merkittävä korvausvastuu, kanne, vaatimus tai oikeusseuraamus, pelastuslaitos toteaa osaltaan seuraavaa: Lappeenrannan kaupungille / pelastuslaitokselle on osoitettu 25 palkkasaatavailmoitusta, joissa kaupunkia vaaditaan suorittamaan maksamattomia palkkoja tehdystä varallaolosta, joka tulee lukea työajaksi. Vaadittujen palkkasaatavien kokonaismäärä on noin 2,1 miljoonaa euroa. Lappeenrannan kaupunginhallituksen hallinto- ja henkilöstöjaos on käsitellyt asiaa kokouksessaan ( 102). Hallinto- ja henkilöstöjaosto toteaa, ettei esitetyille vaatimuksille ole perusteita. Lisäksi kolme päätoimiseen miehistöön kuuluvaa viranhaltijaa jätti syksyn 2015 aikana palkkasaatavailmoitusta, jossa kaupunkia vaaditaan suorittamaan maksamattomia palkkoja tehdystä varallaolosta, joka tulee lukea työajaksi. Vaadittujen palkkasaatavien kokonaismäärä on noin euroa. Paikallisneuvottelussa työnantaja totesi, ettei esitetyille vaatimuksille ole perusteita. Perusteluina vaatimuksille on kaikissa viitattu korkeimman oikeuden antamaan ratkaisuun KKO 2015:48. Tavoitteiden toteutuminen, varojen käytön valvonta, tuloksellisuuden arvioinnin pätevyys ja luotettavuus Pelastustoimen osalta sitovana tavoitteena kaupunginvaltuustoon on, että pelastustoimen palvelutaso vastaa alueen onnettomuusuhkia ja pelastustoimen palvelut tuotetaan hyväksytyn palvelutasopäätöksen mukaisesti. Pelastustoimen palvelut on tuotettu vahvistetun palvelutasopäätöksen mukaisesti. Pelastuslaitoksen taloudellisten resurssien kehitys ei ole toteutunut kaikilta osin hyväksytyn palvelutasopäätösten mukaisesti. Tämän johdosta pelastuslaitoksen toimintaa ei ole voitu kaikilta osin kehittää palvelutasopäätöksen mukaisesti. Etelä-Karjalan alueen maantieteellinen muoto ja arvioidut riskit edellyttävät tavanomaista enemmän henkilöstöä ja resursseja, jotta palvelutasopäätöksessä määritellyt tavoitteet saavutetaan kaikilta osin. Nykyinen henkilöstömäärä on liian pieni alueen tarpeisiin ja määritettyihin riskeihin verrattuna. Henkilöstön määrään on kiinnittänyt huomiota myös aluehallintovirasto valmiustarkastuksessaan. Henkilöstömäärä etenkin päällystön osalta vaikeuttaa jo nyt pelastustoimen vastuulla olevien lakisääteisten tehtävien toteuttamista. Pelastustoimintaan osallistuvan henkilöstön määrän ollessa nyt minimissään, edellytetään kaikilta pelastustoimintaan osallistuvilta riittävää työkykyä suoriutua kaikista tehtävistä.
13 Henkilöiden määrä, jotka eivät selviydy perustehtävistään toimintakyvyn perusteella, lisääntyy vuosittain. Nykyiset taloudelliset resurssit eivät mahdollista näiden henkilöiden siirtämistä muihin pelastustoimen tehtäviin ilman uuden henkilön palkkaamista tilalle. Nopean avun turvaamisen osalta Etelä-Karjalan pelastuslaitos on saavuttanut pääsääntöisesti riskialueet palvelutasopäätöksessä vahvistettujen toimintavalmiusaikavaatimusten mukaisesti kaikilla muilla alueilla paitsi Lappeenrannan länsialueen osalta. Hyväksytyn palvelutasopäätöksen mukaisesti nopean avun saannin turvaaminen Lappeenrannan länsialueen osalta toteutetaan mennessä rakentamalla länsialueelle uusi paloasema. Pelastuslaitoksen tuloksellisuuden seuranta ja sisäinen valvonta on kytketty osaksi toimintojen johtamista vastuualue-, toimialue- ja paloasemakohtaisella tasolla. Pelastuslaitoksen toiminnallisten ja taloudellisten tavoitteiden toteutumista seurataan kuukausittain johtoryhmätasolla. Toiminnasta ja taloudesta annetaan neljännesvuosittain selvitys pelastustoimen neuvottelukunnalle (kuntajohtajat) sekä pelastuslautakunnalle. Toiminnallisten ja taloudellisten tavoitteiden toteutumista käsitellään neljännesvuosittain myös pelastuslaitoksen yhteistyöryhmässä. Pelastuslaitos laatii vuosittain pelastuslautakunnan erikseen vahvistaman toimintakertomuksen. Riskienhallinnan järjestäminen Riskien arviointia pelastuslaitoksella ohjaavat Lappeenrannan kaupungin riskienhallinnan ohjelma sekä sisäisen valvonnan yleisohje. Pelastuslaitoksella on tunnistettu merkittävimmät toimialan toimintaa uhkaavat riskit ja määritelty, miten niihin vastataan. Riskienhallinta ja sen seuranta on vastuutettu. Tilikauden aikana ei ole raportoitu merkittävistä riskeistä, joista olisi aiheutunut vahinkoa pelastuslaitoksen toiminnalle tai toimintatavoitteiden toteutumiselle. Omaisuuden hankinta, luovutukset ja hoidon valvonta Pelastustoiminnan edellyttämä ajoneuvo- ja muun pelastuskaluston laatu ja määrä sekä uusiminen perustuvat arvioituihin onnettomuusuhkiin sekä hyväksyttyyn kalustostrategiaan, joka vahvistetaan osana palvelutasopäätöstä. Itä- ja Kaakkois-Suomen pelastuslaitokset ovat yhteisesti kilpailuttaneet pelastusajoneuvokaluston sekä muun pelastuskaluston. Pelastusajoneuvokaluston kilpailutuksesta on vastannut IS-Hankinta Oy Kuopiosta ja muun pelastuskaluston kilpailutuksesta Mikkelin kaupungin hankintapalvelut. Tilikauden aikana pelastuslaitoksella ei ole todettu omaisuuden hankinnassa, luovutuksessa tai käyttöarvossa menetyksiä, arvon alennuksia eikä pelastuslaitos ole joutunut korvausvastuuseen tai muuhun oikeudelliseen vastuuseen. Sopimustoiminta
14 Pelastuslautakunnan ja pelastuslaitoksen sopimushallinta on määrätty pelastuslautakunnan ja pelastuslaitoksen johtosäännössä sekä pelastuslaitoksen toimintasäännössä. Pelastuslaitoksen tiedossa ei ole sopimuksista aiheutuneita negatiivisia seuraamuksia. Arvio sisäisen valvonnan järjestämisestä Kokonaisarviona todetaan, että pelastuslaitoksen sisäinen valvonta on pääosin hyvällä tasolla ja sitä kehitetään teknisesti ohjelmistojen ja järjestelmien käyttöä tehostamalla ja henkilöstöä kouluttamalla.. Merkittäviä sisäisen valvonnan puutteita ei ole todettu. Keskeisemmät kehittämiskohteet ovat: Valtakunnallisen viranomaisten yhteisen hätäkeskustietojärjestelmän (Erica) ja kenttäjohtamisjärjestelmän (KEJO) toteuttaminen. Valtakunnallisen onnettomuus- valvonta- ja resurssirekisterin (Varanto) toteuttaminen. Tarkempi selvitys pelastuslaitoksen toiminnasta esitetään pelastuslaitoksen toimintakertomuksessa.
Pelastustoimen palvelut tuotetaan hyväksytyn palvelutasopäätöksen mukaisesti.
ETELÄ-KARJALAN PELASTUSLAITOS Valtuustoon nähden sitovat perustehtävän mukaiset tavoitteet Tavoite Toimenpiteet 2015 Toteuma 2015 Pelastustoimen palvelutaso vastaa alueen onnettomuusuhkia ja pelastustoimen
Tavoite talousarviossa Toimenpiteet/tunnusluku Toteuma Yhteiskunnallinen vaikuttavuus:
ETELÄ-KARJALAN PELASTUSLAITOS Pelastuslautakunta Etelä-Karjalan pelastuslautakuntaan kuuluu 8 jäsentä. Pelastuslautakunnan puheenjohtajana on toiminut Juha Nikku (Lappeenranta), 1.varapuheenjohtajana Esa
TEKNINEN TOIMI. Säännösten, määräysten ja päätösten noudattaminen
Selonteko sisäisen valvonnan järjestämisestä sekä arvio merkittävimmistä riskeistä, epävarmuustekijöistä ja muista toiminnan kehittymiseen vaikuttavista seikoista 2015 TEKNINEN TOIMI Säännösten, määräysten
ETELÄ-KARJALAN PELASTUSLAITOS
ETELÄ-KARJALAN PELASTUSLAITOS Valtuustoon nähden sitovat perustehtävän mukaiset tavoitteet Tavoite Toimenpiteet 2017 Toteuma 2017 Pelastustoimen palvelutaso vastaa Pelastustoimen palvelut tuotetaan Pelastustoimen
TOIMINNAN JA TALOUDEN SEURANTA 2018
ETELÄ-KARJALAN PELASTUSLAITOS TOIMINNAN JA TALOUDEN SEURANTA 218 Pelastustoimen osalta sitovana tavoitteena on, että pelastustoimen palvelutaso vastaa alueen onnettomuusuhkia ja pelastustoimen palvelut
Sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan arviointilomake lautakunnalle
Sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan arviointilomake Kate 18.1.2017 3 liite 2 Sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan arviointilomake lautakunnalle Kunnanhallituksen on toimintakertomuksessa tehtävä selkoa,
SISÄISEN VALVONNAN JA RISKIENHALLINNAN ARVIOINTILOMAKE LAUTAKUNNALLE
SISÄISEN VALVONNAN JA RISKIENHALLINNAN ARVIOINTILOMAKE LAUTAKUNNALLE Kunnanhallituksen on toimintakertomuksessa tehtävä selkoa, miten sisäinen valvonta ja siihen sisältyvä riskienhallinta on kunnassa järjestetty,
Sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan arviointilomake lautakunnalle
kultt 28.2.2017 6 liite 1 Sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan arviointilomake lautakunnalle Kunnanhallitus on 28.11.2016 olleessa kokouksessaan päättänyt, että se hyväksyy kunnanhallituksessa esitetyn
SISÄISEN VALVONNAN JA RISKIENHALLINNAN ARVIOINTILOMAKE LAUTAKUNNALLE JA JOHTOKUNNALLE
SISÄISEN VALVONNAN JA RISKIENHALLINNAN ARVIOINTILOMAKE LAUTAKUNNALLE JA JOHTOKUNNALLE Kunnanhallituksen on toimintakertomuksessa tehtävä selkoa, miten sisäinen valvonta ja siihen sisältyvä riskienhallinta
Sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan arviointilomake lautakunnalle sekä johtokunnalle/
Sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan arviointilomake lautakunnalle sekä johtokunnalle/ Kunnanhallitus on 28.11.2016 olleessa kokouksessaan päättänyt, että se hyväksyy kunnanhallituksessa esitetyn sisäisen
KEMIJÄRVEN KAUPUNGIN JA KAUPUNKIKONSERNIN SISÄISEN VALVONNAN JA RISKIENHALLINNAN PERUSTEET
KEMIJÄRVEN KAUPUNGIN JA KAUPUNKIKONSERNIN SISÄISEN VALVONNAN JA RISKIENHALLINNAN PERUSTEET Kaupunginvaltuusto 4.3.2014 16 Voimaantulo 1.4.2014 2 1. LAINSÄÄDÄNTÖPERUSTA JA SOVELTAMISALA Kuntalain 13 :n
Kunnallisen toiminnan periaatteet, määritelty ja toimitaanko niiden mukaisesti? 3 strategialähtöiset
Laukaan kunta/ tekninen osasto e Ei sovellettavissa 2016 1 Välttävästi 2 Tyydyttävästi 3 Hyvin Sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan arviointimalli 4 Erinomaisesti Johtamistapa ja valvontakulttuuri Arvio
Uudenkaupungin kaupungin sisäisen valvonnan ja riskien hallinnan perusteet
Uudenkaupungin kaupungin sisäisen valvonnan ja riskien hallinnan perusteet Kh 12.8.2019 1 Sisällys 1. LAINSÄÄDÄNTÖ... 2 2. SOVELTAMISALA... 2 3. KÄSITEMÄÄRITTELYÄ... 3 4. SISÄISEN VALVONNAN TAVOITTEET...
Dnro:375/ /2013 Ehdotus kunanhallitukselle
Dnro:375/02.02.01/2013 Ehdotus kunanhallitukselle 27.6.2016 Perusturvan sisäisen valvonnan suunnitelma vuodelle 2016 Sisällys 1. JOHDANTO 2 1.1. Sisäisen valvonnan, ulkoisen valvonnan ja riskienhallinnan
ETELÄ-KARJALAN PELASTUSLAUTAKUNNAN JA PELASTUSLAITOKSEN JOHTOSÄÄNTÖ
ETELÄ-KARJALAN PELASTUSLAUTAKUNNAN JA PELASTUSLAITOKSEN JOHTOSÄÄNTÖ 1 ETELÄ-KARJALAN PELASTUSLAUTAKUNNAN JA PELASTUSLAITOKSEN JOHTOSÄÄNTÖ 1 Toiminta-ajatus Etelä-Karjalan pelastuslaitos vastaa kaikissa
Sisäinen tarkastus, sisäinen valvonta ja riskienhallinta. Valtuustoseminaari
Sisäinen tarkastus, sisäinen valvonta ja riskienhallinta Valtuustoseminaari 23.5.2017 Miksi? Asetettujen tavoitteiden saavuttaminen Toiminnan kehittäminen ja parantaminen Toiminnan taloudellisuus ja tuloksellisuus
Lisätietoja: laskentapäällikkö Anna-Miia Liimatalta, puh.2071 tai talousjohtaja Pekka Kivilevolta, puh.2080.
HALLINTOKUNTIEN TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA Kunnanhallituksen antamat toimintakertomusta koskevat ohjeet Kuntalain 69 :n mukaan toimintakertomus on osa kunnan virallista tilinpäätöstä. Toimintakertomuksen
SISÄISEN VALVONNAN PERUSTEET
P A I M I O N K A U P U N K I SISÄISEN VALVONNAN PERUSTEET Hyväksytty kaupunginvaltuustossa 12.2.2015 11 Voimaan 1.3.2015 alkaen 1 Sisällysluettelo Lainsäädäntöperusta ja soveltamisala... 3 Sisäisen valvonnan
Sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan arviointilomake toimielimille
Sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan arviointilomake toimielimille Kaupunginhallituksen on toimintakertomuksessa tehtävä selkoa, miten sisäinen valvonta ja siihen sisältyvä riskienhallinta on kaupungissa
Lauta-/johtokunnan pöytäkirjanote toimitetaan talouspalveluihin
HALLINTOKUNTIEN TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA Kunnanhallituksen antamat toimintakertomusta koskevat ohjeet Kuntalain 69 :n mukaan toimintakertomus on osa kunnan virallista tilinpäätöstä. Toimintakertomuksen
Kotkan kaupungin SÄÄDÖSKOKOELMA Nro 16
Kotkan kaupungin SÄÄDÖSKOKOELMA 2011 Nro 16 KYMENLAAKSON PELASTUSLAITOKSEN LIIKELAITOKSEN JOHTOSÄÄNTÖ (Hyväksytty kaupunginvaltuustossa 14.11.2011, tulee voimaan 1.1.2012) 1 Toimiala Kymenlaakson pelastuslaitoksen
LIITE: SELONTEKO SISÄISEN VALVONNAN JÄRJESTÄMISESTÄ
LIITE: SELONTEKO SISÄISEN VALVONNAN JÄRJESTÄMISESTÄ Palautus: Saija Männistölle 13.2.2015 mennessä 1. Miten sisäinen valvonta ja siihen sisältyvä riskienhallinta on järjestetty ja onko kuluneella tilikaudella
Yhtymähallitus Yhtymävaltuusto Siun sote - kuntayhtymän sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan perusteet
Yhtymähallitus 23.11.2017 Yhtymävaltuusto 1.12.2017 Siun sote - kuntayhtymän sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan perusteet 2(5) Sisällysluettelo Sisällysluettelo... 2 1. Lainsäädäntöperusta ja soveltamisala...
SISÄISEN VALVONNAN JA RISKIENHALLINNAN PERUSTEET PKSSK:SSA
POHJOIS-KARJALAN SAIRAANHOITO- JA SOSIAALIPALVELUJEN KUNTAYHTYMÄ Johtoryhmä 7.4.2015 Yhtymähallitus 27.4.2015 SISÄISEN VALVONNAN JA RISKIENHALLINNAN PERUSTEET PKSSK:SSA Sisällys 1. Lainsäädäntö 3 2. Soveltamisala
Sisäisen valvonnan ja Riskienhallinnan perusteet
Sisäisen valvonnan ja Riskienhallinnan perusteet 9.5.2018 Sisällys 1. Lainsäädäntöperusta ja soveltamisala... 2 2. Sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan tavoite ja tarkoitus... 2 3. Sisäisen valvonnan
SALON SEUDUN KOULUTUSKUNTAYHTYMÄN SISÄISEN VALVONNAN JA RISKIENHALLINNAN PERUSTEET
SALON SEUDUN KOULUTUSKUNTAYHTYMÄN SISÄISEN VALVONNAN JA RISKIENHALLINNAN PERUSTEET Hall. 01.04.2014 Valt. 29.04.2014 1 Voimaantulo 01.07.2014 1 Lainsäädännöllinen perusta ja soveltamisala Kuntalain 13
Sisäisen valvonnan ohje
Sisäisen valvonnan ohje Kuntayhtymähallitus 15.6.2009 SISÄLLYSLUETTELO 1 JOHTAMIS- JA HALLINTOJÄRJESTELMÄ SEKÄ KUNTAYHTYMÄN VALVONNAN RAKENNE 3 1.2 Johtamis- ja hallintojärjestelmä 3 1.2 Kuntayhtymän valvonnan
ETELÄ-KARJALAN PELASTUSLAITOS
ETELÄ-KARJALAN PELASTUSLAITOS Toiminnan kuvaus Etelä-Karjalan pelastuslaitos vastaa kaikissa olosuhteissa siitä, että pelastuslaitokselle säädetyt tehtävät suunnitellaan ja toteutetaan mahdollisimman tehokkaalla
SISÄISEN VALVONNAN JA RISKIENHALLINNAN PERUSTEET SIIKAJO- EN KUNNASSA JA KUNTAKONSERNISSA
SISÄISEN VALVONNAN JA RISKIENHALLINNAN PERUSTEET SIIKAJO- EN KUNNASSA JA KUNTAKONSERNISSA Kunnanvaltuuston tulee päättää kunnan ja kuntakonsernin sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan perusteista (13
HELSINGIN KAUPUNGIN HALLINNON JA TALOUDEN TARKASTUSSÄÄNTÖ Kaupunginvaltuuston hyväksymä maaliskuun 28 p:nä 2007
0 02 01.1 HELSINGIN KAUPUNGIN HALLINNON JA TALOUDEN TARKASTUSSÄÄNTÖ Kaupunginvaltuuston hyväksymä maaliskuun 28 p:nä 2007 Tarkastustoimi 1 Tarkastusjärjestelmä 2 Toimiala Helsingin kaupungin ulkoisessa
Vastuualueen ja tulosyksikön sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan arviointi ja järjestäminen (pohjaehdotus)
Vastuualueen ja tulosyksikön sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan arviointi ja järjestäminen 2012 2014 (pohjaehdotus) Arviointilomakkeiden tarkoitus Kunkin vastuualueen ja tulosyksikön sisäisen valvonnan
Kaarinan kaupunkikonsernin sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan periaatteet. Luonnos 0 (6) 12.3.2014
Luonnos 0 (6) 12.3.2014 Kaarinan kaupunkikonsernin sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan periaatteet Hyväksytty kaupunginvaltuustossa 8.12.2014 123. Voimaantulo 8.12.2014. 1 (6) Sisällys 1 Lainsäädäntöperusta
Vieremän kunnan Sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan perusteet
1 Vieremän kunnan Sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan perusteet Valtuusto 23.3.2015 16 2 Vieremän kunnan sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan perusteet Lainsäädäntöperusta ja soveltamisala Kuntalain
Tekninen lautakunta 214 24.06.2015 Kaupunginhallitus 280 06.07.2015. Länsialueen paloaseman rahoitus 99/10.03.02.01/2015
Tekninen lautakunta 214 24.06.2015 Kaupunginhallitus 280 06.07.2015 Länsialueen paloaseman rahoitus 99/10.03.02.01/2015 TEKLA 214 Valmistelija/lisätiedot: Tilakeskuksen johtaja vs. Pekka Oksman, puh. 040
Sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan perusteet
Porin kaupungin ja kaupunkikonsernin Sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan perusteet KH 27.1.2014, KV 10.2.2014 Työryhmädokumentti 23.1.2014 Sisällysluettelo 1. Johdanto 2 2. Sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan
KERAVAN KAUPUNKI SÄÄDÖSKOKOELMA SOSIAALI- JA TERVEYSTOIMEN JOHTOSÄÄNTÖ
KERAVAN KAUPUNKI SÄÄDÖSKOKOELMA SOSIAALI- JA TERVEYSTOIMEN JOHTOSÄÄNTÖ Hyväksytty: 13.12.2004 Voimaantulo: 1.1.2005 Muutettu: 22.1.2007 Muutettu: 8.12.2008 (jäsenmäärä), voimaantulo 1.1.2009 Muutettu:
VAASAN KAUPUNGIN JA KAUPUNKIKONSERNIN SISÄISEN VALVONNAN JA RISKIENHALLINNAN PERUSTEET. Vaasan kaupunginvaltuuston hyväksymät 16.12.
VAASAN KAUPUNGIN JA KAUPUNKIKONSERNIN SISÄISEN VALVONNAN JA RISKIENHALLINNAN PERUSTEET Vaasan kaupunginvaltuuston hyväksymät 16.12.2013 153 VAASAN KAUPUNGIN JA KAUPUNKIKONSERNIN SISÄISEN VALVONNAN JA RISKIENHALLINNAN
KUNNALLINEN ASETUSKOKOELMA Nro 1 KESKI-POHJANMAAN JA PIETARSAAREN ALUEEN PELASTUSLAITOKSEN JOHTOSÄÄNTÖ
KOKKOLAN KAUPUNKI I KUNNALLINEN ASETUSKOKOELMA Nro 1 KESKI-POHJANMAAN JA PIETARSAAREN ALUEEN PELASTUSLAITOKSEN JOHTOSÄÄNTÖ Kokkolan kaupunginvaltuuston hyväksymä 12.5.2003, vsto muuttanut 25.10.2010 77.
Liite/Kvalt , 29 ISONKYRÖN KUNNAN JA KUNTAKONSERNIN SISÄISEN VALVONNAN JA RISKIENHALLINNAN PERUSTEET. Isonkyrön kunta
Öo Liite/Kvalt 13.10.2014, 29 ISONKYRÖN KUNNAN JA KUNTAKONSERNIN SISÄISEN VALVONNAN JA RISKIENHALLINNAN PERUSTEET Isonkyrön kunta Isonkyrön kunnan ja kuntakonsernin 1 (5) Sisällys 1 Lainsäädäntöperusta
Sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan perusteet Hyväksytty: kaupunginvaltuusto xx.xx.2014 xx
Sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan perusteet Hyväksytty: kaupunginvaltuusto xx.xx.2014 xx 2 1. Lainsäädäntöperusta ja soveltamisala Kuntalain 13 :n mukaan valtuuston tulee päättää kunnan ja kuntakonsernin
TAMPEREEN KAUPUNKI TILINPÄÄTÖSARVIOINTI 2016 Liite 5 Dnro TRE: 8364/ /2016 1/12
TAMPEREEN KAUPUNKI TILINPÄÄTÖSARVIOINTI 2016 Liite 5 Dnro TRE: 8364/02.02.02/2016 1/12 Kuntalain mukaan kaupungin tilinpäätökseen sisältyvässä toimintakertomuksessa tulee antaa selonteko sisäisen valvonnan
SISÄISEN VALVONNAN JA RISKIENHALLINNAN PERUSTEET 1.1.2014
1 Parikkalan kunta SISÄISEN VALVONNAN JA RISKIENHALLINNAN PERUSTEET 1.1.2014 1. Lainsäädäntöperusta ja soveltamisala Kuntalain 13 :n mukaan valtuuston tulee päättää kunnan ja kuntakonsernin sisäisen valvonnan
VUODEN 2009 TALOUSARVION TÄYTÄNTÖÖNPANO-OHJEET
VUODEN 2009 TALOUSARVION TÄYTÄNTÖÖNPANO-OHJEET 1. TALOUTTA JA TOIMINTAA KOSKEVAT OHJEET JA SÄÄNNÖT Kaupungin taloudenhoitoa ja sen järjestämistä ohjaavat kuntalain 8. luku, kirjanpitolaki ja asetus, kirjanpitolautakunnan
Muutokset toimintaympäristössä strategian hyväksymisen jälkeen
MAAKUNNALLINEN PALVELUTOIMINTA ETELÄ-KARJALAN PELASTUSLAITOS Muutokset toimintaympäristössä strategian hyväksymisen jälkeen Osana hallituksen rakennepoliittisen ohjelman toimeenpanoa pelastustoimen rakenneuudistus
Arviointikertomus vuoden 2016 toiminnallisten ja taloudellisten tavoitteiden toteutumisesta
Kaupunginvaltuusto 65 19.06.2017 Tekninen lautakunta 79 31.08.2017 Arviointikertomus vuoden 2016 toiminnallisten ja taloudellisten tavoitteiden toteutumisesta Kaupunginvaltuusto 19.06.2017 65 TARK.LTK
Tilinpäätöksen allekirjoittavat kunnanhallituksen jäsenet sekä kunnanjohtaja tai pormestari.
Kunnanhallitus 47 30.03.2015 Kunnanvaltuusto 20 15.06.2015 Vuoden 2014 tilinpäätöksen hyväksyminen Khall 30.03.2015 47 30.3.2015 Kuntalain 68 :n mukaan kunnanhallituksen on laadittava tilikaudelta tilinpäätös
Kaupunkikonsernin valvontajärjestelmä
Kaupunkikonsernin valvontajärjestelmä Tarkastuslautakunnan, tilintarkastuksen ja sisäisen tarkastuksen tehtävät Valtuuston perehdytystilaisuus 18.9.2017 Konsernihallinto Kaupunkikonsernin valvontajärjestelmä
Luumäen kunta Loppuraportti 2013
Luumäen kunta Loppuraportti 2013 Tarkastuslautakunta 10.4.2014 BDO Audiator Oy JHTT, KHT Ulla-Maija Tuomela Hallinnon tarkastus Valtuuston ja hallituksen pöytäkirjat 2013 Tarkastuksessa on käyty läpi pöytäkirjat
SAARIJÄRVEN KAUPUNGIN JA KAUPUNKIKONSERNIN SISÄISEN VAL- VONNAN JA RISKIENHALLINNAN PERUSTEET
1 SAARIJÄRVEN KAUPUNGIN JA KAUPUNKIKONSERNIN SISÄISEN VAL- VONNAN JA RISKIENHALLINNAN PERUSTEET Sisällys Johdanto... 2 Sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan lainsäädännöllinen perusta ja soveltamisala...
Toimialajohtajana toimii kehitysjohtaja ja hänen sijaisenaan kaupunginhallituksen määräämä viranhaltija.
1 KERAVAN KAUPUNKI SÄÄDÖSKOKOELMA KESKUSHALLINNON JOHTOSÄÄNTÖ Hyväksytty: 13.12.2004 Voimaantulo: 1.1.2005 Muutos: 1.1.2007 Muutos: 8.12.2008 Voimaantulo: 1.1.2009 Muutos: 15.11.2010 Voimaantulo: 1.1.2011
Keski-Pohjanmaan erikoissairaanhoito- ja peruspalvelukuntayhtymän sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan perusteet
Keski-Pohjanmaan erikoissairaanhoito- ja peruspalvelukuntayhtymän sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan perusteet Sisäinen valvonta ja riskienhallinta käsitteinä Kuntalain säännökset kuntayhtymän sisäisestä
SISÄISEN VALVONNAN JA RISKIENHALLINNAN PERUSTEET
KOKKOLAN KAUPUNKI Syyskuu 2014 Keskushallinto SISÄISEN VALVONNAN JA RISKIENHALLINNAN PERUSTEET SISÄLLYSLUETTELO 1. YLEISTÄ 2. SISÄISEN VALVONNAN JA RISKIENHALLINNAN TAVOITE JA TARKOITUS; KÄSITTEET 3. SISÄISEN
Inarin kunta SISÄISEN VALVONNAN JA RISKIENHALLINNAN PERUSTEET
0 Inarin kunta SISÄISEN VALVONNAN JA RISKIENHALLINNAN PERUSTEET Valtuusto / /2017 1 Sisällysluettelo 1. Lainsäädäntöperusta ja soveltamisala...2 2. Sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan tavoite ja tarkoitus;
Selvityksen antaminen Etelä-Suomen aluehallintovirastolle Kari Hauhian kantelun johdosta. Kari Hauhian kantelu
Kaupunginhallitus 473 07.11.2016 Selvityksen antaminen Etelä-Suomen aluehallintovirastolle Kari Hauhian kantelun johdosta 900/03.04.01/2016 KH 473 Valmistelija / lisätiedot Konsernihallinnon lakimies Johanna
Kunnallinen Asetuskokoelma
N:o 490/2012 Pietarsaaren kaupungin Kunnallinen Asetuskokoelma TALOUS JA TILINTARKASTUSSÄÄNTÖ Kaupunginvaltuuston hyväksymä 16.12.1996 9 muutettu kaupunginvaltuuston kokouksessa 30.1.2001 12 muutettu kaupunginvaltuuston
Hallituksen selonteko.
Hallituksen selonteko 2017 Yleistä Arvioinnin näkökulmat 1. Johtamistapa ja valvontakulttuuri 2. Riskienhallinta 3. 4. Raportointi ja tiedonvälitys 5. Kyselyn vastausasteikko on 1 4 kyllä/ei. Kysymysten
Sisäinen valvonta ja riskienhallinta. Luottamushenkilöiden perehdytystilaisuus 4.4.2013
Sisäinen valvonta ja riskienhallinta Luottamushenkilöiden perehdytystilaisuus Sisällys 1. Johdanto 2. Nykytilanne 3. Sisäinen valvonta 4. Riskienhallinta 5. Kuntalain muutos 1.7.2012 1. Johdanto Sisäinen
Ravintola Koukun Helmi, Rauhaniementie 21, Tampere. 51 Tampereen Voimia Liikelaitoksen toimitusjohtajan katsaus
Tampere Pöytäkirja 7/2018 1 (12) Aika 18.12.2018, klo 16:33-17:19 Paikka Ravintola Koukun Helmi, Rauhaniementie 21, 33180 Tampere Käsitellyt asiat 49 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 50 Pöytäkirjan
Espoon kaupunkikonsernin
Kirje 0 (4) Espoon kaupunkikonsernin 6.8.2013 sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan perusteet Voimaantulo 1.1.2014 Päätöspäivä: 18.11.2013 Kaupunginhallitus 28.10.2013 Valtuusto 18.11.2013 1 (4) 1. Lainsäädäntö
Toivakan kunnan sisäisen valvonnan ja kokonaisvaltaisen riskienhallinnan perusteet
Toivakan kunnan sisäisen valvonnan ja kokonaisvaltaisen riskienhallinnan perusteet 1 (5) 1. Soveltamisala Sisäisen valvonnan ja siihen osana sisältyvän kokonaisvaltaisen riskienhallinnan perusteilla luodaan
Sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan perusteet
Sipoon kunta Sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan perusteet Voimaantulo xx.xx.2017 Kunnanvaltuusto xx.x.2017 Sisällysluettelo 1 Lainsäädäntöperusta ja soveltamisala... 2 2 Sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan
1) hallinnon ja toiminnan järjestämiseen liittyvistä seuraavista asioista:
Kaupunginhallitus 23 30.01.2017 Kaupunginhallitus 38 27.02.2017 Kaupunginhallitus 94 27.03.2017 Kaupunginhallitus 117 24.04.2017 Kaupunginhallitus 137 15.05.2017 Hallintosääntö Hangon kaupunki / Kvo-asia
HELSINGIN KAUPUNGINVALTUUSTO PÖYTÄKIRJA 6/2007 1
HELSINGIN KAUPUNGINVALTUUSTO PÖYTÄKIRJA 6/2007 1 77 HALLINNON JA TALOUDEN TARKASTUSSÄÄNNÖN MUUTTAMINEN Khs 2006-1644 Esityslistan asia Kj/6 Kaupunginvaltuusto päätti kaupunginhallituksen ehdotuksen mukaisesti
TAMPEREEN KAUPUNKI TILINPÄÄTÖSARVIOINTI 2016 Liite 5 Dnro TRE: 8364/ /2016 1/11
TAMPEREEN KAUPUNKI TILINPÄÄTÖSARVIOINTI 2016 Liite 5 Dnro TRE: 8364/02.02.02/2016 1/11 Kuntalain mukaan kaupungin tilinpäätökseen sisältyvässä toimintakertomuksessa tulee antaa selonteko sisäisen valvonnan
Jokilaaksojen pelastuslaitoksen talousarvio vuodelle 2017 ja taloussuunnitelma
Jokilaaksojen pelastuslaitoksen johtokunta 39 07.10.2016 Jokilaaksojen pelastuslaitoksen talousarvio vuodelle 2017 ja taloussuunnitelma 2018-2020 Jokilaaksojen pelastuslaitoksen johtokunta 07.10.2016 39
VALTIMON KUNNAN SISÄISEN VALVONNAN JA RISKIENHALLINNAN PERUSTEET. Kunnanhallitus Valtuusto
2018 VALTIMON KUNNAN SISÄISEN VALVONNAN JA RISKIENHALLINNAN PERUSTEET Kunnanhallitus 13.08.2018 96 Valtuusto 17.09.2018 38 Arja Tervonen 1 Sisällysluettelo 1. Riskienhallinnan tavoitteet ja periaatteet...
Sisäinen valvonta - mitä merkitsee luottamushenkilölle ja viranhaltijalle Rahoitusriskien hallinnan seminaari
Sisäinen valvonta - mitä merkitsee luottamushenkilölle ja viranhaltijalle Rahoitusriskien hallinnan seminaari 8.5.2013 Kuntatalo, Helsinki 8.5.2013 Sari Korento kehittämispäällikkö Sisäinen valvonta Kuntalaki
JOENSUUN KAUPUNGIN JA KAUPUNKIKONSERNIN SISÄISEN VALVONNAN JA RISKIENHALLINNAN PERUSTEET
JOENSUUN KAUPUNGIN JA KAUPUNKIKONSERNIN SISÄISEN VALVONNAN JA RISKIENHALLINNAN PERUSTEET Kaupunginhallitus 14.8.2017 / käsitellyt Kaupunginvaltuusto 28.8.2017 / hyväksynyt Sisäisen tarkastuksen toimikunta
VÄLIRAPORTTI PELASTUSTOIMI JA VARAUTUMINEN
VÄLIRAPORTTI PELASTUSTOIMI JA VARAUTUMINEN www.ekarjala.fi 1 PELASTUSTOIMI JA VARAUTUMINEN TYÖRYHMÄN TYÖSKENTELY / Osallistujat: Pelastuslaitoksen yhteistyöryhmä täydennettynä Eksoten ensihoidon palvelupäälliköllä
SÄÄDÖSKOKOELMA. 2012 Nro 4. Kotkan kaupungin. KOTKAN KAUPUNGIN TALOUSSÄÄNTÖ (Hyväksytty valtuustossa 23.1.2012) l LUKU YLEISET MÄÄRÄYKSET
Kotkan kaupungin SÄÄDÖSKOKOELMA 2012 Nro 4 KOTKAN KAUPUNGIN TALOUSSÄÄNTÖ (Hyväksytty valtuustossa 23.1.2012) l LUKU YLEISET MÄÄRÄYKSET 1 Soveltamisala 2 Toimintaperiaatteet Tässä taloussäännössä annetaan
Mikkelin kaupunkikonsernin sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan perusteet
Kaupunginhallitus 4.12.2017 Liite 1 208 Mikkelin kaupunkikonsernin sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan perusteet 1. Lainsäädäntö Kuntalain (410/2015) 14 :n 2.momentin 7. kohdan mukaan valtuuston tehtävänä
TAMPEREEN KAUPUNKI TILINPÄÄTÖSARVIOINTI 2016 Liite 5 Dnro TRE: 8364/ /2016 1/14
TAMPEREEN KAUPUNKI TILINPÄÄTÖSARVIOINTI 2016 Liite 5 Dnro TRE: 8364/02.02.02/2016 1/14 Kuntalain mukaan kaupungin tilinpäätökseen sisältyvässä toimintakertomuksessa tulee antaa selonteko sisäisen valvonnan
KESKI-POHJANMAAN JA PIETARSAAREN ALUEEN PELASTUSLAITOKSEN JOHTOSÄÄNTÖ
KOKKOLAN KAUPUNKI I KUNNALLINEN ASETUSKOKOELMA Nro 1 - Esitys 9.5.2014 KESKI-POHJANMAAN JA PIETARSAAREN ALUEEN PELASTUSLAITOKSEN JOHTOSÄÄNTÖ Kokkolan kaupunginvaltuuston hyväksymä X.X.2014 Voimaantulopäivä
Tilintarkastuksen ja arvioinnin symposium
Tilintarkastuksen ja arvioinnin symposium Kuntakonsernien riskienhallinnan arviointi Vs. tarkastusjohtaja Markus Kiviaho JHTT, CGAP, CRMA Kuntakonsernien riskienhallinnan arvioinnin lähtökohtia ja kriteerejä
Lautakunnassa on yhdeksän jäsentä. Jokaisella jäsenellä on henkilökohtainen varajäsen.
HELSINGIN KAUPUNGIN PELASTUSTOIMEN JOHTOSÄÄNTÖ 1 Toimiala Helsingin kaupungin pelastuslautakunta ja sen alainen Helsingin kaupungin pelastuslaitos huolehtivat pelastustoimesta sekä niille erikseen määrätyistä
TILINPÄÄTÖSARVIOINTI Liite 1 (9) vuosi JOHTAMISTAPA JA VALVONTAKULTTUURI ARVIOINTIKOHDE TAVOITETILA NYKYTILA TODENTAMINEN OMA ARVIO (arvio 0-4)
TILINPÄÄTÖSARVIOINTI Liite 1 (9) vuosi 01 JOHTAMISTAPA JA VALVONTAKULTTUURI ARVIOINTIKOHDE TAVOITETILA NYKYTILA TODENTAMINEN OMA ARVIO (arvio 0-) Kulttuuritoimen toimialan itsearviointi, päiväys 7.1.01
PÄLKÄNEEN KUNNAN SISÄISEN VALVONNAN JA RISKIENHALLINNAN PERUSTEET
PÄLKÄNEEN KUNNAN SISÄISEN VALVONNAN JA RISKIENHALLINNAN PERUSTEET Käsittely : Kunnanvaltuuston hyväksymä xx.xx.2014 xx Kunnanhallitus xx.xx.xxxx xx Sisällysluettelo 1. JOHDANTO... 3 2. SISÄISEN VALVONNAN
PELASTUSLAUTAKUNNAN JOHTOSÄÄNTÖ. Hyväksytty Lapin liiton valtuustossa
1 PELASTUSLAUTAKUNNAN JOHTOSÄÄNTÖ Hyväksytty Lapin liiton valtuustossa 20.5.2010 I Luku 1 Sovellettavat säännöt Pelastuslautakunnan ja pelastuslaitoksen toimintaan sovelletaan tämän johtosäännön lisäksi
Kankaanpään kaupunki SISÄISEN VALVONNAN JA RISKIENHALLINNAN PERUSTEET
Kankaanpään kaupunki SISÄISEN VALVONNAN JA RISKIENHALLINNAN PERUSTEET 2 Sisällys SISÄISEN VALVONNAN JA RISKIENHALLINNAN PERUSTEET... 3 Sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan tavoite ja tarkoitus... 3 Vastuut
Todennäköisyys. Vaikutus 1-6 1-6
Laatit: raportointi TOIMINTAYMPÄRISTÖ (sisäinen ulkoinen) JA TOIMIN- NAN ORGANISOINTI Ulkopuoliset vaikutukset (ympäristö, elinkeinoelämä, rakenteelliset muutokset) Lainsäädännön muutokset (uudistusten
Heinolan kaupungin ja kaupunkikonsernin sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan perusteet
Heinolan kaupungin ja kaupunkikonsernin sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan perusteet Kaupunginhallitutuksen käsittely xx.xx.2014 Kaupunginvaltuuston käsittely xx.xx.2014 Voimaantulo 1.1.2014 Sisällysluettelo
SISÄISEN VALVONNAN SEURANTA- JA ARVIOINTILOMAKE VUODELLE 2016
1 SISÄISEN VALVONNAN SEURANTA- JA ARVIOINTILOMAKE VUODELLE 2016 Kohde/Prosessi Valvoja Päivämäärä Raportin jakelu VALVONTAKOHDE RISKIEN ARVIOINTI SISÄINEN VALVONTA 1. SÄÄNNÖSTEN, MÄÄRÄYSTEN JA PÄÄTÖSTEN
Kivijärven kunta Khall Liite nro 1. TALOUSARVIO 2018 TÄYTÄNTÖÖNPANO-OHJEET
TALOUSARVIO 2018 TÄYTÄNTÖÖNPANO-OHJEET 1 SISÄLLYS 1. TALOUTTA OHJAAVAT SÄÄNNÖKSET... 3 1.1. Kuntalaki... 3 1.2. Hallintosääntö ja konserniohjeet... 3 1.3. Täytäntöönpano-ohjeet... 3 2. TALOUSARVION NOUDATTAMINEN...
Etelä-Karjalan pelastuslaitoksen vuoden 2019 talousarvioesitys sekä vuosien taloussuunnitelma
Etelä-Karjalan pelastuslaitoksen vuoden 2019 talousarvioesitys sekä vuosien 2020-2021 taloussuunnitelma Liittyy asiahallinnan asiaan: LPR/1734/02.02.00.00/2018 Esittelijä: puh. Pelastusjohtaja Erkki Hokkanen
3 Lautakunnan kokouksissa viraston päällikkö esittelee virastoa kokonaisuudessaan. 4 Lautakunnan tehtävänä on, ellei toisin ole määrätty,
HELSINGIN KAUPUNGIN NUORISOTOIMEN JOHTOSÄÄNTÖ 23.4.2015/TL 1 Toimiala 2 Lautakunta Helsingin kaupungin nuorisolautakunta ja sen alainen Helsingin kaupungin nuorisoasiainkeskus huolehtivat kaupungin nuorisotoimesta
HARJAVALLAN KAUPUNGIN KUNNALLINEN SÄÄDÖSKOKOELMA
HARJAVALLAN KAUPUNGIN KUNNALLINEN SÄÄDÖSKOKOELMA 0 YLEISHALLINTO 04 TALOUSASIAT HARJAVALLAN KAUPUNGIN JA KAUPUNKIKONSERNIN 2018 SISÄISEN VALVONNAN JA RISKIENHALLINNAN PERUSTEET Hyväksytty valtuusto 11.6.2018
Järvi-Pohjanmaan maaseututoimen johtosääntö
Järvi-Pohjanmaan maaseututoimi Johtosääntö 1 Voimaantulo 1.1.2017 Järvi-Pohjanmaan maaseututoimen johtosääntö Sisällysluettelo 1 Toiminta-ajatus 2 2 Toimivallan siirtäminen 2 3 Suhde muihin säädöksiin
VAASAN KAUPUNGIN RISKIENHALLINTAPOLITIIKKA. Vaasan kaupunginvaltuuston hyväksymä
VAASAN KAUPUNGIN RISKIENHALLINTAPOLITIIKKA Vaasan kaupunginvaltuuston hyväksymä 7.5.2012 60 VAASAN KAUPUNGIN RISKIENHALLINTAPOLITIIKKA 1. Riskienhallinnan tavoitteet ja periaatteet... 2 2. Riskienhallinnan
PORIN KAUPUNGIN T A L O U S S Ä Ä N T Ö. (Kaupunginvaltuusto hyväksynyt 1.9.2014) I YLEISIÄ MÄÄRÄYKSIÄ
PORIN KAUPUNGIN T A L O U S S Ä Ä N T Ö (Kaupunginvaltuusto hyväksynyt 1.9.2014) I YLEISIÄ MÄÄRÄYKSIÄ 1 Soveltamisala Kaupungin taloudenhoidossa ja taloushallinnon järjestämisessä on sen lisäksi, mitä
KAINUUN ALUEELLISEN PELASTUSTOIMEN YHTEISTOIMINTASOPIMUS
KAINUUN ALUEELLISEN PELASTUSTOIMEN YHTEISTOIMINTASOPIMUS SOPIJAOSAPUOLET Kajaanin ja Kuhmon kaupungit sekä Hyrynsalmen, Paltamon, Puolangan, Ristijärven, Sotkamon, Suomussalmen ja Vaalan kunnat. SOPIMUKSEN
Strategian seurannasta annetaan ohjeistus myöhemmin joulukuussa.
Toimialajohtajat, vastuu- ja tulosalue-esimiehet VUODEN 2015 TILINPÄÄTÖS Tilinpäätöksessä kuvataan Lappeenranta-konsernin taloudellinen ja toiminnallinen tila. Lisäksi se sisältää kuvauksen riskienhallinnan,
Nurmijärven kunnan sosiaali- ja terveystoimen toimialan johtosääntö
Nurmijärven kunnan sosiaali- ja terveystoimen toimialan johtosääntö www.nurmijarvi.fi Nurmijärven kunnan sosiaali- ja terveystoimen toimialan johtosääntö Sisällysluettelo 1. Toimialan toiminta-ajatus...
UTAJÄRVEN KUNNAN RISKIENHALLINTAPOLITIIKKA. Kunnanhallitus liite 3 Valtuusto. Arja Rantanen hallintojohtaja
2017 UTAJÄRVEN KUNNAN RISKIENHALLINTAPOLITIIKKA Kunnanhallitus 7.12.2016 305 liite 3 Valtuusto Arja Rantanen hallintojohtaja Sisällysluettelo 1. Riskienhallinnan tavoitteet ja periaatteet... 2 2. Riskienhallinnan
Talousarviokirja on toimitettu osastopäälliköille paperiversiona. Talousarviokirja löytyy Dynastystä asianumerolla 647/2014.
MYNÄMÄEN KUNTA Kh 19.1.2015 1 Vuoden 2015 talousarvion täytäntöönpano-ohjeet Talousarvio Talousarvion käsittelyä, hyväksymistä, velvoittavuutta, sisältöä ja rakennetta sekä talousarvioperiaatteita koskevat
VUODEN 2017 TALOUSARVION NOUDATTAMISTA KOSKEVAT OHJEET
VUODEN 2017 TALOUSARVION NOUDATTAMISTA KOSKEVAT OHJEET ESPOON SEUDUN KOULUTUSKUNTAYHTYMÄ OMNIA Hallituksen vahvistamana voimaan 1.1.2017, päivitetty 16.3.2017 Sisällys 1. TALOUSARVION NOUDATTAMISTA KOSKEVAN
Sisäisen valvonnan yleisohje
Sisäisen valvonnan yleisohje 1 (7) Sisäisen valvonnan yleisohje Tämä ohje korvaa sisäisen valvonnan ohjeet, jotka kaupunginhallitus on hyväksynyt vuonna 2003 KH 27.6.2016 Sisäisen valvonnan yleisohje 2
LAPPEENRANNAN KAUPUNGIN TEKNISEN LAUTAKUNNAN JOHTOSÄÄNTÖ. Puheenjohtaja ja varapuheenjohtaja ovat valtuutettuja.
1 LAPPEENRANNAN KAUPUNGIN TEKNISEN LAUTAKUNNAN JOHTOSÄÄNTÖ 1 Toimiala Tekninen lautakunta vastaa kaupungin rakennusomaisuuden suunnittelusta, rakentamisesta, kunnossapidosta ja kehittämisestä; kaavoituksesta;
Oulun kaupunki Oulu-Koillismaan pelastusliikelaitoksen johtosääntö
Oulun kaupunki Oulu-Koillismaan pelastusliikelaitoksen johtosääntö päätöspäivä voimaantulo Johtamisjärjestelmätoimikunta 5.10.2012 22 Yhdistymishallitus 7.11.2012 118 Kaupunginvaltuusto 12.11.2012 16 1.1.2013
Lautakunnassa on yhdeksän jäsentä. Jokaisella jäsenellä on henkilökohtainen varajäsen.
3 08 01.1 HELSINGIN KAUPUNGIN NUORISOTOIMEN JOHTOSÄÄNTÖ Kaupunginvaltuuston hyväksymä marraskuun 27 p:nä 2002 1 Toimiala 2 Lautakunta 3 Esittely Helsingin kaupungin nuorisolautakunta ja sen alainen Helsingin
TUUSULAN KUNNAN SÄÄDÖSKOKOELMA TEKNISEN LAUTAKUNNAN JOHTOSÄÄNTÖ
TUUSULAN KUNNAN SÄÄDÖSKOKOELMA TEKNISEN LAUTAKUNNAN JOHTOSÄÄNTÖ Valtuusto 20.12.1999 190 Voimaan 1.1.2000 Valtuusto 21.3.2011 26 Voimaan 25.3.2011 Valtuusto 3.9.2012 81 Voimaan 7.9.2012 Valtuusto 7.12.2015