Helsingin ympäristötietoisuuden yhteistyösuunnitelma
|
|
- Irma Hovinen
- 8 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 Helsingin ympäristötietoisuuden yhteistyösuunnitelma 1
2 1. Työn tavoite Tämän suunnitelman tavoitteena on yhteistyön kehittämisen kautta luoda edellytyksiä kokonaistaloudellisesti viisaalle, yhteisiä resursseja tehokkaammin hyödyntävälle ja yhä vaikuttavammalle ympäristötietoisuustyölle Helsingissä. Tavoitteena on myös, että ympäristötietoisuustyö vastaisi kaupunkilaisten odotuksia ja tarpeita. Ympäristötietoisuus on ympäristönäkökohtien tiedostamista ja niiden huomioimista toimintaa koskevia päätöksiä ja valintoja tehtäessä. Ympäristötietoisuuden edistämistyötä tehdään kaiken ikäisten ja kaikenlaisissa tehtävissä olevien kuntalaisten kanssa. Ympäristötietoisuus on tärkeä perusta kestävän yhteiskunnan rakentamisessa. Yhteistyötä ohjaa kaupunginvaltuuston hyväksymän ympäristöpolitiikan ympäristötietoisuutta ja -vastuullisuutta koskevat keskipitkän aikavälin tavoitteet, jotka tähtäävät noin vuoteen Ympäristökeskus kutsuu koolle poikkihallinnollisen ympäristötietoisuuden yhteistyöryhmän vähintään kaksi kertaa vuodessa ja seuraa suunnitelman toteutusta. Tavoitteita edistetään myös yhteisillä hankkeilla. 2 3
3 3. Helsingin ympäristöpolitiikka ohjaa yhteistyötämme Ympäristötietoisuutta ja vastuullisuutta koskevat tavoitteet Tavoite 1. Helsinki on ympäristökasvatuksen edelläkävijä. Tavoite 2. Helsinkiläisten kestävää elämäntapaa tukeva palvelutarjonta tekee valinnoista helppoja. 2. Monta hyvää syytä lisätä yhteistyötä Enemmän resursseja! Yhteistyöllä voidaan koota yhteen enemmän niin aineettomia kuin aineellisia resursseja. Isompia hankkeita on mahdollista toteuttaa, kun voimavarat, osaaminen ja erilaiset keinot yhdistetään. Uusia innovaatioita! Parempia palveluita! Yhteistyö lisää hyvien käytäntöjen vaihtoa ja motivoi kehittämään uutta. Selkeät roolit sujuvoittavat asioiden eteenpäin vientiä. Päällekkäisyyksien välttäminen on oleellista, kun toimitaan kaupungin rajallisilla resursseilla. Lisää vaikuttavuutta! Yhteistyöllä pystytään paremmin kohdentamaan resurssit sinne, missä vaikuttavuus on suuri mm. tunnistamalla avaintoimijat. Tehokkaampaa viestintää! Yhdistämällä eri toimijoiden verkostot voidaan tavoittaa suuri joukko ihmisiä. Tavoite 3. Jokaiselle työyhteisölle on koulutettu ekotukihenkilö, ja kaupungin työntekijät ovat tietoisia ympäristöasioista. Tavoite 4. Päättäjien hyvä ympäristötietoisuus mahdollistaa ympäristövastuullisten päätösten tekemisen. 4 5
4 Tavoite 1. Helsinki on ympäristökasvatuksen edelläkävijä. Toimimme tavoitteen eteen mm. suunnittelemalla ja toteuttamalla toimintaa yhdessä kaupunkilaisten kanssa ottamalla ympäristökasvatustyössä yhä paremmin huomioon monikulttuurisuuden ja eri-ikäiset ihmiset kehittämällä luontoalueista oppimisympäristöjä, joihin on helppo mennä eri-ikäisten ryhmien kanssa retkelle ottamalla materiaalien tuottamisessa huomioon kaupungin eri toimijoiden tarpeet ja hyödyntämällä aktiivisesti jo tuotettuja materiaaleja ottamalla yhteiseksi tavoitteeksi, että jokainen 1 9-luokkalainen lapsi pääsee luontokouluun tai luontoretkelle vähintään kerran vuodessa ja että luontokoulujen tarjontaa kehitetään vastaamaan yhä paremmin koulujen tarpeita kokoamalla poikkihallinnollisen yhteistyöryhmän, jossa ovat mukana Helsingin keskeiset ympäristötietoisuutta edistävät toimijat kokoamalla kaupungin ympäristökasvatuspalvelut yhteisille nettisivuille ottamalla käyttöön Helsingin hyvät ja tehokkaat viestintäkanavat toimimalla aktiivisesti sosiaalisessa mediassa ja kehittämällä some-yhteistyötä. 6 7
5 Tavoite 2. Helsinkiläisten kestävää elämäntapaa tukeva palvelutarjonta tekee valinnoista helppoja. Toimimme tavoitteen eteen mm. kehittämällä Helsingin toimipisteistä asiointipaikkoja, joissa ympäristön kannalta hyvät vaihtoehdot ovat näkyvästi esillä ja niitä myös tarjotaan aktiivisesti kuntalaisille kehittämällä yhteistyötä tärkeiden portinavaajien, mm. leikkipuistojen henkilöstön, varhaiskasvatuksen aluepäälliköiden, oppilaitosten rehtorien, kirjastojen, monitoimitalojen, neuvoloiden, kaupunginosayhdistysten ja järjestöjen kanssa tarjoamalla ihmisille osallistumisen ja vuorovaikutuksen mahdollisuuksia tarjoamalla kunnan tiloja ja tiluksia sekä muita tukimuotoja kuntalaisten omaehtoiseen ympäristötoimintaan tuomalla kuntalaisten, asukasyhdistysten ja muiden järjestöjen ympäristötyötä esille eri keinoin. 8 9
6 Tavoite 3. Jokaiselle työyhteisöllä on koulutettu ekotukihenkilö, ja kaupungin työntekijät ovat tietoisia ympäristöasioista. Toimimme tavoitteen eteen mm. kehittämällä ekotukitoimintaa niin, että se tukee yhä paremmin koko työyhteisön ympäristövastuullisuutta jakamalla aktiivisesti ja jatkuvasti työpaikkojen parhaita ympäristökäytäntöjä sitouttamalla uusia toimijoita tukemaan työpaikkojen ympäristötyötä tuomalla työpaikkojen ympäristötyötä yhä näkyvämmin esille mm. sosiaalisessa mediassa vahvistamalla ekotukihenkilöiden roolia mm. kirjaamalla ympäristötyö osaksi työn kuvaa ottamalla ympäristöasiat ja ekotukitoiminta osasi työpaikkojen perehdytystä edistämällä ekotukihenkilöiden työpari-ajattelua sitomalla ekotukitoiminnan yhä paremmin mukaan organisaatioiden muuhun ympäristötyöhön (esim. ympäristöjärjestelmätyö) niin, että ekotukitoiminta tukee muuta ympäristötyötä saumattomasti. Tavoite 4. Päättäjien hyvä ympäristötietoisuus mahdollistaa ympäristövastuullisten päätösten tekemisen. Toimimme tavoitteen eteen mm. sitouttamalla valtuuston ja lautakuntien edustajia ympäristöaiheisiin hankkeisiin ja tapahtumiin sisällyttämällä ympäristöasiat osaksi keskijohdon ja ylemmän johdon koulutuksia sisällyttämällä esimiehen rooliin ympäristönäkökulman huomioon ottamisen tuomalla aktiivisesti esille ympäristötyön taloudellisia hyötyjä lisäämällä ympäristötietoisuutta edistävien tahojen ymmärrystä kunnallisesta päätöksenteosta
7 4. Helsingin keskeiset ympäristötietoisuutta edistävät toimijat ja toiminnan painoalueet Varhaiskasvatusvirasto Varhaiskasvatusvirasto ja sen henkilöstö leikkipuistotoiminnan, päiväkotien ja perhepäivähoidon lähes 600 toimipisteessä rohkaisee toisiaan sekä lapsiperheitä yhdessä löytämään Helsingin monipuolisen luonnon tarjoamia leikki- ja ajanviettopaikkoja. Varhaiskasvatusvirasto muovaa yhdessä kaupungin muiden toimijoiden kanssa osallistavia toimintamuotoja lapsiperheiden ympäristötietoisuuden lisäämiseksi ja tarjoaa toisillekin ympäristökasvattajille leikkipuistoja ja muita ulkoleikkitilojaan viestintäkanavaksi lapsiperheiden suuntaan. Yhdyshenkilö: varhaiskasvatuksen asiantuntija Risto Keskinen, Opetusvirasto Opetusvirasto tukee koulujen ympäristökasvatustyötä tuottamalla opettajille koulutusta eri yhteistyökumppaneiden kanssa. Virasto tukee koulujen ympäristöryhmien ja oppilaiden ympäristöosallisuutta erilaisin materiaalein, koulutuksin ja tapahtumin, jotka toteutetaan yhteistyössä eri kumppaneiden kanssa. Virasto tarjoaa yhteistyöhön asiantuntijatyötä sekä tiedotuskanavan. Yhdyshenkilö: opetuskonsultti Kirsi Verkka Rakennusvirasto Rakennusvirasto tuottaa luontopolkuja, fi-sivustoa ja muita ympäristötietoisuutta edistäviä oppimisympäristöjä ja järjestää vapaaehtoistyötä ( fi) sekä opastettuja puistokävelyjä. Virasto tekee yhteistyötä ilmaistapahtumien järjestäjien kanssa tapahtumien ympäristökuormituksen vähentämiseksi. Rakennusvirasto tarjoaa yhteistyöhön kaikki ne foorumit, joissa se toimii. Nuorisoasiankeskus Nuorisoasiainkeskus tuottaa yhdessä nuorten kanssa kulttuuripalveluita ja harrastuksia. Keskus edistää nuorten yhteiskunnallista osallistumista ja tarjoaa nuorille tukea ja neuvontaa. Toimintaa on noin 60 tilassa eri puolilla Helsinkiä. Nuorisoasiainkeskus tuottaa ympäristötietoisuutta edistäviä toimintoja kaikissa toimipaikoissa ja erityisesti seuraavissa: Fallkullan kotieläintila, Bengtsårin leirisaari, Kumpulan koulukasvitarha, Vartiosaaren kesätoimintapaikka, Seikkailutalo, Granön leirialue, Roihuvuoren monen polven kasvutila, Luupin kivipaja, Meriharjun luontotalo (Meriharjussa: ekotukihenkilöiden koulutus, luontokoulupäivät, toimipaikkojen tukeminen ympäristöasioissa, viraston ympäristöraportointi, energiakampanjat ym. kehittäminen). Yhdyshenkilö: kestävän kehityksen koordinaattori Ulla Kajaluoto, Ympäristökeskus Ympäristökeskus tekee kunnallisen ympäristöviranomaisen laajaan tehtäväkenttään liittyvää ympäristötietoisuuden lisäämistä monin eri keinoin. Keskiössä ovat ilmastonmuutoksen hillintä ja sopeutuminen, luonnon monimuotoisuuden turvaaminen, Itämeren suojelu ja ekotukitoiminnan koordinointi. Harakan luontokeskus tuottaa erityisesti Itämereen liittyviä ympäristökasvatuspalveluita päivähoidolle, kouluille, kasvattajille ja suurelle yleisölle. Yhdyshenkilö: johtava ympäristösuunnittelija Kaisa Pajanen, Liikuntavirasto Liikuntavirasto tuottaa monipuolisia liikunta- ja ulkoilupalveluita sekä -alueita erilaisille asiakasryhmille yhteistyössä liikuntaseurojen, tapahtumajärjestäjien, palveluiden tuottajien liikuntalaitoksien kanssa. Virasto tarjoaa ja ylläpitää liikuntapaikkoja, ulkoilualueita ja saaria, venesatamia, vesiurheilupaikkoja, uimarantoja ja vastaa kalastuksen valvonnasta ja kehittämisestä sekä tuottaa yhteistyössä muiden kanssa näihin materiaalia ja tietoaineistoa. Liikuntavirasto tarjoaa yhteistyöhön palvelumuotoilun ja digitaalisten palveluiden osaamista sekä yhteistyökanavansa ja materiaalin. Yhdyshenkilöt: projektipäällikkö Hannu Airola, ja suunnittelija Kimmo Raineva, Kirjasto Kirjasto mahdollistaa kaikille avoimen pääsyn ympäristötietoon. Kirjasto järjestää ympäristöaiheisia tilaisuuksia, näyttelyitä sekä tavaran lainausta. Kirjasto tarjoaa väylän muille toimijoille esitellä palveluitaan (esitehyllyt ja näytöt). Helsingissä on yhteensä 37 kirjastoa. Yhdyshenkilöt: kirjastonjohtaja Harri Sahavirta, ja suunnittelija Leila Sonkkanen, Työväenopisto Työväenopisto järjestää kuntalaisille (aikuiset) avoimia ympäristötietoisuutta edistäviä kursseja eri teemoilla. Yhdyshenkilö: tilapalveluvastaava Jussi Suomaa, Korkeasaari Korkeasaari järjestää eläintarhaopastuksia, tapahtumia ja kampanjoita sekä luontokoulutoimintaa teemoina mm. uhanalaisten eläinten suojelu ja eläinten käyttäytyminen. Suuren kävijämääränsä vuoksi tarjoaa se myös muille ympäristötietoisuutta edistäville toimijoille mahdollisuuden tavoittaa paljon ihmisiä. Helen Helen tuottaa energianeuvontaa asiakkaille sekä koululaisja opiskelijaryhmille. Yhdyshenkilö: ympäristöasiantuntija Pirjo Jantunen, Pääkaupunkiseudulliset toimijat, jotka tuottavat ympäristötietoisuutta edistäviä palveluita Helsingille ja joiden toimintaa Helsinki tukee HSY ja Ilmastoinfo HSY viestii ja neuvoo jäte- ja vesihuoltoon sekä ilmanlaatuun liittyvissä asioissa pääkaupunkiseudun asukkaita ja koululaisia. HSY:n Ilmastoinfon neuvontateemoja ovat energia, liikkuminen, ruoka ja kuluttaminen ja kohderyhmänä ovat seudun asukkaat ja PK-yritykset. Yhdyshenkilö: neuvonnan ryhmäpäällikkö Leena Mikkonen-Young, Pääkaupunkiseudun Kierrätyskeskus Kierrätyskeskus tuottaa kestävän kulutuksen kasvatusta useille eri kohdetyhmille. Tarkoitus on kehittää myymälöistä aktiivisia kestävän kehityksen toimintakeskuksia. Yhdyshenkilö: koulutustoimen johtaja Katja Viberg, Suomen luontokeskus Haltia Järjestää näyttelyitä ja niihin liittyviä opastuksia, tapahtumia ja kursseja sekä luontokoulutoimintaa erityisesti ns. maksajakunnille (Espoo, Helsinki, Vantaa, Kauniainen, Kirkkonummi ja Vihti). Teemoina ovat luontosuhde ja luonnonsuojelualueet. Yhdyshenkilö: erikoissuunnittelija Elina Pilke, Yhdyshenkilö: projektipäällikkö Elina Nummi, Yhdyshenkilö: ympäristökasvattaja Marjo Priha, 12 13
8 5. Yhteistyöhankkeet Edistämme ympäristötietoisuutta myös seuraavilla innovatiivisilla ja yhteistyötä vahvistavilla hankkeilla Hanke 1 Helsinki EcoGames -alusta EcoGames-palvelussa erilaiset ekologiset teot muutetaan pelillisiksi sovelluksiksi. Pelin pelimerkkinä toimii oikea virtuaalinen valuutta ecoin. Ecoineja voi ansaita mm. pyöräilemällä, käymällä luontoretkellä, tarjoamalla naapuriapua, kaupunkiviljelemällä jne. Valuuttaa voi voittaa, tallentaa, jakaa, ja sillä voi saada etuja, esimerkiksi kausikortin uimahalliin. Pelimaailman tapahtumat tuodaan näkyväksi infografiikan avulla. Interaktiivisuus ja sosiaalinen media ovat oleellinen osa palvelua. Peliin voivat osallistua hallintokunnat, yritykset, yhteisöt, tapahtumat, kaveriporukat ja pelaajina kaikki kaupunkilaiset. Digitaalisen palvelun fyysisenä alustana toimii koko kaupunki ja sen on tarkoitus tuottaa hyötyä kaikille peliin osallistujille. Aikataulu: Koordinointi: Liikuntavirasto Yhteistyökumppanit: kaikki verkoston toimijat Hanke 2 Myllypurosta uudenlaisen tekemisen mallialue Ideana on, että Myllypuro toimii kokeilualustana, jossa yhteisvoimin tuetaan alueen asukkaiden ja toimijoiden ideoita kestävän elämän edistämiseksi. Mukaan pyydetään alueen neuvola, terveyskeskus, liikuntapaikat, päiväkodit, koulut ja muut oppilaitokset (mm. Metropolia Ammattikorkeakoulu), nuorisotalo, kirjasto, ekotukihenkilöt jne. Myös alueen eri toimijoiden johto sitoutetaan yhteistyöhön. Järjestetään työpajoja, koulutuksia, tapahtumia jne. Kokeillaan uusia poikkihallinnollisia toimintatapoja. Tavoitteena on ujuttaa ympäristöystävälliset valinnat osaksi alueen normaalia elämää ja päätöksentekoa. Aikataulu: Koordinointi: Varhaiskasvatusvirasto Yhteistyökumppanit: kaikki verkoston toimijat 14 15
9 Helsingin kaupungin kanssa yhteistyössä Kuvat: Kansikuva Sakke Somerma s. 1 Jussi Hellsten / Visit Helsinki s. 4 Jussi Hellsten / Visit Helsinki s. 7 Marianne Saviaho s. 8 Jussi Hellsten / Visit Helsinki s. 10 Helsingin työväenopisto s. 15 Kaisa Pajanen Taitto: Marjo Kosonen Paino: Libris Oy 7/
LUONTO- JA YMPÄRISTÖKOULUT HELSINGISSÄ
LUONTO- JA YMPÄRISTÖKOULUT HELSINGISSÄ ARKKI HARAKKA MERIHARJU POLKU TÖYHTÖHYYPPÄ HELSINGISTÄ LÖYTYY VIISI AINUTLAATUISTA JA TOISISTAAN POIKKEAVAA LUONTO- JA YMPÄRISTÖKOULUA, JOTKA KASVATTAVAT KESTÄVÄN
Ympäristökoulu Polku palvelee
Ympäristökoulu Polku palvelee Pääkaupunkiseudun Kierrätyskeskus Pääkaupunkiseudun Kierrätyskeskus on voittoa tavoittelematon yleishyödyllinen yhteisö. Toiminnan tavoitteena on elinympäristön parantaminen
Rattailla. Toimenpideohjelma ympäristötietoisuuden ja vastuun edistämiseksi Uudellamaalla
Rattailla Toimenpideohjelma ympäristötietoisuuden ja vastuun edistämiseksi Uudellamaalla 2018-2021 Taustaa ja tavoitteita Rattailla toimenpiteet uudistettiin keväällä 2018 korvaamaan aiempaa Rattailla
Rattailla. Toimenpideohjelma ympäristötietoisuuden ja -vastuun edistämiseksi Uudellamaalla 2014-2017
Rattailla Toimenpideohjelma ympäristötietoisuuden ja -vastuun edistämiseksi Uudellamaalla 2014-2017 2 Uusmaalaiset ovat ympäristötietoisia ja viisaita toimijoita. Taustaa ja tavoitteita Rattailla-hankkeessa
LUONTO- ELÄMYKSIÄ JA SEIKKAILUJA
LUONTO- ELÄMYKSIÄ JA SEIKKAILUJA Sisällys: Kukkis...3 Meriharjun luontotalo...4 Uutelan kämppä...4 Östersundomin leirikeskus...5 Seikkailutalo...6 Granön leirisaari...7 Vartiosaaren kesätoimintakeskus...8
Tytti Määttä Vaalan kunnanjohtaja Harvaan asutun maaseudun verkoston pj Kuhmon tuleva kaupunginjohtaja
HALLINNON MUUTTUVA ROOLI JA UUDET TOIMINTATAVAT TULEVAISUUDEN KUNTA INNOSTAA TOIMIMAAN Tytti Määttä Vaalan kunnanjohtaja Harvaan asutun maaseudun verkoston pj Kuhmon tuleva kaupunginjohtaja www.vaala.fi
Julia 2030 -hanke, toimitilat -projekti ja ekotukitoiminta. HSY Helsingin seudun ympäristöpalvelut Marika Visakova
Julia 2030 -hanke, toimitilat -projekti ja ekotukitoiminta HSY Helsingin seudun ympäristöpalvelut Marika Visakova HSY Helsingin seudun ympäristöpalvelut Jäte- ja vesihuoltopalvelut yli miljoonalle pääkaupunkiseudun
Kaupunkilaisista ympäristökansalaisia
Kaupunkilaisista ympäristökansalaisia Testattuja malleja ja menetelmiä Tuija Hyyrynen ja Katja Viberg Kaupunkitutkimuksen päivät 6.5.2010 4V-hanke 1.4.2008-31.3.2011 Etelä-Suomen EAKR-ohjelma, toimintalinja
Hyvää huomista. - yhteisiä tekoja ja viisaita valintoja
Hyvää huomista - yhteisiä tekoja ja viisaita valintoja 12.11.2009 4V-hanke 1.4.2008-31.3.2011 Etelä-Suomen EAKR-ohjelma, toimintalinja Suurten kaupunkiseutujen kehittäminen Kansallinen rahoittaja Uudenmaan
Viestintä vaikuttamisen välineenä Liikkuva koulu -edistämistyössä. Noora Moilanen, viestintäkoordinaattori
Viestintä vaikuttamisen välineenä Liikkuva koulu -edistämistyössä Noora Moilanen, viestintäkoordinaattori Kenelle Liikkuvasta koulusta pitäisi viestiä? Oppilaat Opettajat Rehtori Muu henkilökunta Vanhemmat
Rakennusten energiatehokkuus kuntien ekotukitoiminnassa Hyvät esimerkit pääkaupunkiseudulta
Rakennusten energiatehokkuus kuntien ekotukitoiminnassa Hyvät esimerkit pääkaupunkiseudulta Anna Sjövall Ympäristöasiantuntija Vantaan ympäristökeskus 29.10.2013 Mitä ekotukitoiminta on? Ekotukitoiminta
Kestävä kehitys kirjastoissa (3K)
Kestävä kehitys kirjastoissa (3K) kysely 1.-10.2.2012 Suomen yleisille kirjastoille ekologisen kestävyyden tilasta Leila Sonkkanen Suunnittelija Helsingin kaupunginkirjasto grafiikka Jouni Juntumaa Erikoissuunnittelija
LYKE Luonto- ja Ympäristökasvatusta sekä KEstävän elämän kasvatusta tukeva verkosto
LYKE Luonto- ja Ympäristökasvatusta sekä KEstävän elämän kasvatusta tukeva verkosto LYKE lykkii Suomea kohti kestävää tulevaisuutta Luonto- ja ympäristökoulut tukevat varhaiskasvatuksen ja perusopetuksen
Kiinteistön käyttäjien rooli energiansäästössä. Susan Tönnes, HSY Seututieto
Kiinteistön käyttäjien rooli energiansäästössä, HSY Seututieto Esityksen sisältö HSY Helsingin seudun ympäristöpalvelut kuntayhtymä Julia 2030 hanke lyhyesti Ekotukihenkilötoiminta avain käyttäjätottumusten
Luontoelämyksiä ja seikkailuja. Nuorisopalvelut
Luontoelämyksiä ja seikkailuja Nuorisopalvelut Sisällys Meriharjun luontotalo 4 Uutelan kämppä 5 Östersundomin leirikeskus 6 Seikkailutalo 7 Granön leirisaari 8 Vartiosaaren kesätoimintakeskus 9 Nuorten
Kymenlaakson ympäristökasvatusstrategia 2011-2020
Kymenlaakson ympäristökasvatusstrategia 2011-2020 1 Kymenlaakson ympäristökasvatusstrategia 2011-2020 Hyväksytty Kaakkois-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen ympäristö- ja luonnonvarat -vastuualueen
Kasvatuskuulumisia. Kasvatuspääsuunnitteluryhmä 3.6.2010
Kasvatuskuulumisia Kasvatuspääsuunnitteluryhmä 3.6.2010 Keväällä 2010 tapahtunutta Kuntien yhteisiä Harjoittelu Anna Sjövall: kasvattajien ympäristövastuuhenkilöiden verkostomalli Gradu- ja opinnäytetyöt
VKK-Metro Pääkaupunkiseudun kuntien varhaiskasvatuksen kehittämisja koulutusyhteistyö
Helsingin kaupungin aineistopankki /Comma Image Oy VKK-Metro Pääkaupunkiseudun kuntien varhaiskasvatuksen kehittämisja koulutusyhteistyö Saila Nevanen, 1 Pääkaupunkiseudun varhaiskasvatuksen yhteinen kehittäminen
Osallisuussuunnitelma
Osallisuussuunnitelma Lastensuojelun järjestäminen ja kehittäminen Tukea suunnitelmatyöhön - työkokous Kolpeneen palvelukeskus Kerttu Vesterinen Osallisuus Osallisuus on kokemus mahdollisuudesta päättää
Kymenlaakson ympäristökasvatusstrategia
Kymenlaakson ympäristökasvatusstrategia 2012 2020 Kymenlaakson ympäristökasvatusstrategia 2012 2020 Visio: Kymenlaaksolainen ympäristökasvatus on arvostettua käytännön toimintaa ja tiivistä yhteistyötä.
Lasten ja nuorten osallisuuden niveltäminen osaksi kaupungin toimintaa
6. TAVOITTEET, TOIMENPITEET JA VASTUUTAHOT 1 Toimenpide-ehdotukset ovat syntyneet jyväskyläläisille lapsille ja nuorille tehtyjen alkukartoitusten, Jyväskylän kaupungin palvelualueille tehtyjen kyselyjen
VÄLKE-ryhmän toiminta. Mikko Kantokari Uudenmaan ELY-keskus
VÄLKE-ryhmän toiminta Mikko Kantokari Uudenmaan ELY-keskus 22.4.2014 Ympäristö ja luonnonvarat ympäristönsuojelu alueidenkäyttö, yhdyskuntarakenne ja rakentamisen ohjaus ympäristövaikutusten arviointi
Yksikön toimintasuunnitelma. Varhaiskasvatusyksikkö Arabia-Viola
Yksikön toimintasuunnitelma Varhaiskasvatusyksikkö Arabia-Viola Sisältö Yleistä Toimintakulttuuri Leikki ja monipuoliset työtavat Toiminnan arviointi ja kehittäminen Ryhmän toiminnan arviointi Yhteistyö
tavoite Vantaan ympäristöviestintäsuunnitelma ohjeistus sidosryhmä radio julkaisu arvot ydinviestit suunnittelu mate asiantuntemus lähtökohta
EU väli lähtökohta ekotukitoiminta monipuolisuus l viestiminen ympäristövastaa TV kohderyhmä välineet näkökulma Va aktiivisuus strategiat avainh arvot ohjeistus sidosryhmä radio yhteistyö kriittisyys saavutu
Mitä olemme saaneet aikaiseksi Kuntalaiset keskiöön projektissa?
Mitä olemme saaneet aikaiseksi Kuntalaiset keskiöön projektissa? Päivi Kurikka paivi.kurikka@kuntaliitto.fi erityisasiantuntija Kuntakehitys, demokratia ja johtaminen Suomen Kuntaliitto Projektin taustalla
Kohti tuloksellisempaa turvallisuusviestintää Mobiilipelien soveltuvuus alakouluikäisten turvallisuustietoisuuden lisäämiseen
Kohti tuloksellisempaa turvallisuusviestintää Mobiilipelien soveltuvuus alakouluikäisten turvallisuustietoisuuden lisäämiseen Tutkimus- ja kehittämishanke 2018 2019 Tutkija Aino Harinen, Pelastusopisto
Tervetuloa yhteiselle tutkimusmatkalle pohtimaan päivähoidon uusia liikuntakäytäntöjä!
Tervetuloa yhteiselle tutkimusmatkalle pohtimaan päivähoidon uusia liikuntakäytäntöjä! Helsinki 27.1.2012 Millainen joukko koolla? Päiväkotien varhaiskasvattajia Kuntien varhaiskasvatuksesta vastaavia
Monta päätä on parempi kuin yksi
Monta päätä on parempi kuin yksi Case: 4V-hanke ja verkostotyöllä yhdessä toteutettu valtakunnallinen Keke Päiväkodissa -ohjelma Tutkimusmatkalla päivähoidon uusiin liikuntakäytäntöihin -seminaari 27.1.2012
Hyvinvoiva Espoo ohjelma mielen hyvinvointia edistämässä. Erityissuunnittelija, ohjelmapäällikkö Riikka Puusniekka Hollola 11.4.
Hyvinvoiva Espoo ohjelma mielen hyvinvointia edistämässä Erityissuunnittelija, ohjelmapäällikkö Riikka Puusniekka Hollola 11.4.2019 Espoossa valtuustokauden poikkihallinnolliset kehitysohjelmat tukevat
Ympäristökasvatuspäivät. PAJA 5: Ekotuki-työpaja
Ympäristökasvatuspäivät PAJA 5: Ekotuki-työpaja Pe 8.10.2010 klo: 13.15-16.00 Hjeltin Sali, 1. krs Ekotuki-työpaja Ekotukitoiminta Johtava ympäristökasvattaja Kaisa Pajanen Toiminnan tukimuodot ja työkalut
HELSINGIN KAUPUNKI RAPORTTI 1 (6) NUORISOASIAINKESKUS 28/1/2014
HELSINGIN KAUPUNKI RAPORTTI 1 (6) RUUTI-VERKOSTON ENSIMMÄINEN TOIMINTAKAUSI Ruuti-verkoston tavoitteena on vahvistaa Helsingin kaupungin demokraattisen osallistumisen ja vaikuttamisen mahdollisuuksia nuorille.
Tervetuloa ympäristöohjelman kolmanteen työpajaan Pori/Turku
Tervetuloa ympäristöohjelman kolmanteen työpajaan Pori/Turku 16.12.2013 Työpajan tavoitteet Missä ollaan nyt ja prosessi, jolla edetään Ensimmäisten toimintahaasteiden valinta ja viilaus Ohjelman ja haastekampanjan
Kuntaliitto kehittää aktiivisesti lähidemokratiaa. Kaija Majoinen Tutkimus- ja kehitysjohtaja, HT 26.3.2015
Kuntaliitto kehittää aktiivisesti lähidemokratiaa Kaija Majoinen Tutkimus- ja kehitysjohtaja, HT 26.3.2015 Äänestysaktiivisuuden lasku Ilkeät ongelmat Luottamustoimien ei-houkuttelevuus Vallankäytön korostuminen
Yhteisiä tekoja. www.tyohyvinvointifoorumi.fi
Yhteisiä tekoja www.tyohyvinvointifoorumi.fi www.tyohyvinvointifoorumi.fi 1 Työhyvinvointifoorumi on Verkostotapaamisia ja yhteistyön vahvistamista Hyvien käytäntöjen jakamista ja niistä oppimista Valtakunnallista,
Inno-Vointi. Johtamisella innovaatioita ja hyvinvointia Vantaan kaupungin varhaiskasvatuksessa. Inno-Vointi 3.10.2012
Johtamisella innovaatioita ja hyvinvointia Vantaan kaupungin varhaiskasvatuksessa 1 -tutkimushanke: Hyviä käytäntöjä innovaatiojohtamiseen julkisella palvelusektorilla Miten palveluja voidaan kehittää
helmiä ruohonjuuritasolta Hankepäällikkö Eija Koski, 4V-hanke Kestävän kehityksen toimikunta
Keke kuuluu kaikille helmiä ruohonjuuritasolta Hankepäällikkö Eija Koski, 4V-hanke Kestävän kehityksen toimikunta 13.10.2010 Kiitos! Kysymyksiä? Hankkeen päätösseminaari Keke kuuluu kaikille 23.11.2010
Pyöräillen- ja kävellen liikuntapaikoille?
Pyöräillen- ja kävellen liikuntapaikoille? Lähiliikkumisen ja lähiliikunnan edistäminen Liikuntavirasto kannustaa kaupunkilaisia pyöräilemään järjestämällä liikuntapaikoille riittävästi laadukkaita pyöräpysäköintipaikkoja
ESPOON KAUPUNGIN YMPÄRISTÖKESKUKSEN TOIMINTAOHJE
ESPOON KAUPUNGIN YMPÄRISTÖKESKUKSEN TOIMINTAOHJE Teknisen toimen johtaja 16.3.2015 Voimaan 1.4.2015 1 Toiminta-ajatus Ympäristökeskuksen toiminta-ajatuksena on turvata ympäristön elinkykyisyys sekä omalta
Helsingin kaupunginhallitus Pöytäkirja 1 (5)
Helsingin kaupunginhallitus Pöytäkirja 1 (5) 13 Helsingin kaupungin ilmastotyöryhmän asettaminen HEL 2013-007804 T 00 00 02 Päätös Kaupunginjohtaja päätti johtajistokäsittelyssä asettaa työryhmän ilmastotyön
Näin luet toimintasuunnitelmaa
Näin luet toimintasuunnitelmaa HELVARYn toimintasuunnitelman tavoitteet on merkitty tähän esitykseen tummennetulla ja merkattu nuolella. Toimenpiteitä kuvataan tavoitteiden yhteydessä. Tässä esityksessä
Ohjaamo Helsinki. Projektipäällikkö Sirkku Reponen
Ohjaamo Helsinki Projektipäällikkö Sirkku Reponen Kohtaanto-ongelma? 2 16.3.2016 Miksi Ohjaamo? Työmarkkinoiden muutos digitalisaatio, robotiikka Palvelut edelleen siiloissa / putkissa ei riitä muuttuneessa
Tulevaisuuden Orimattila Asukkaiden osallisuuden ja vaikuttamisen kehittämisohjelma
Tulevaisuuden Orimattila Asukkaiden osallisuuden ja vaikuttamisen kehittämisohjelma 2016-2017 Orimattilan visio 2020: Itsenäinen Orimattila on uudistumiskykyinen ja yhteisöllinen maaseutukaupunki metropolialueen
UUDENMAAN VÄLKE RYHMÄ. Asetettu uudelleen vuosiksi Uudenmaan ELY-keskus, nimittämiskirje Dnro UUDELY/2005/00.00.
UUDENMAAN VÄLKE RYHMÄ Asetettu uudelleen vuosiksi 2016-2018 Uudenmaan ELY-keskus, nimittämiskirje 19.2.2016 Dnro UUDELY/2005/00.00.01/2011 ALUKSI TAUSTALLA Laaja verkostoyhteistyö > jäsentymistä > VÄLKE
YMPÄRISTÖKASVATUS ELÄMÄÄN
YMPÄRISTÖKASVATUS ELÄMÄÄN SISÄLTÖÄ TUOTTAVISSA PALVELUISSA Kestävistä hankinnoista elinvoimaa Pirkanmaalle XX SoulSisko Kirsi Nurminen 16.06.2016 SISÄLLYSLUETTELO KESTÄVISTÄ HANKINNOISTA ELINVOIMAA PIRKANMAALLE...
Lapin TNO-palvelut Lapin kirjastokokous
Lapin kirjastokokous 29.11.2016 Mirva Petäjämaa ja Arja Taavetti 25.11.2016 Lapin tieto-, neuvonta- ja ohjauspalvelut T = TIETOA, N = NEUVONTAA, O = OHJAUSTA Tieto-, neuvonta- ja ohjauspalveluilla tuetaan
Riistatiedon merkitys hallinnonalan päätöksenteossa. ylitarkastaja Janne Pitkänen Maa- ja metsätalousministeriö
Riistatiedon merkitys hallinnonalan päätöksenteossa ylitarkastaja Janne Pitkänen Maa- ja metsätalousministeriö 22.1.2013 Tänään kuulette... 1. Riistatiedon merkityksestä riistakonsernin strategiassa riistatieto
Mitä. Osaamispankki. voi tarjota? Juulia Tuominen
Mitä Osaamispankki voi tarjota? Juulia Tuominen 28.10.2010 1 Haasteita Uudellamaalla Uudellamaalla on paljon ympäristövastuullisuutta lisääviä toimijoita paikallisella alueellisella valtakunnallisella
Hyvinvoinnin rakenne Satakunnassa (ehdotus) Piia Astila Hyvinvoinnin asiantuntija, TtM Satakuntaliitto Hytevertaisfoorumi THL 25.4.
Hyvinvoinnin rakenne Satakunnassa (ehdotus) Piia Astila Hyvinvoinnin asiantuntija, TtM Satakuntaliitto Hytevertaisfoorumi THL 25.4.2018 Satakunnan maakuntauudistuksen tarkennettu toimintasuunnitelma ajalle
ENERGIANSÄÄSTÖSUUNNITELMA
Energiansäästösuunnitelma 2016 2017 Nuorisoasiainkeskus ENERGIANSÄÄSTÖSUUNNITELMA 2016 2017 28.12.2015 2 Sisällysluettelo 1. Helsingin kaupungin nuorisoasiainkeskuksen energiansäästösuunnitelma... 4 1.1
ASUKKAAT - kehityksen jarru vai voimavara?
ASUKKAAT - kehityksen jarru vai voimavara? KIRA-foorumi 27.1.2010 Toimitusjohtaja Anja Mäkeläinen ASUNTOSÄÄTIÖ ASUKKAAT KESKIÖSSÄ ASUINALUEITA KEHITETTÄESSÄ Hyvä elinympäristö ei synny sattumalta eikä
Leikin ja leikillisten oppimisympäristöjen kehittäminen pääkaupunkiseudun varhaiskasvatuksessa
Leikin ja leikillisten oppimisympäristöjen kehittäminen pääkaupunkiseudun varhaiskasvatuksessa VKK-Metro Pääkaupunkiseudun kehittämis- ja koulutusyhteistyö 2014-2016 Helsingin kaupungin aineistopankki
Mitä. Osaamispankki. voi tarjota? Juulia Tuominen
Mitä Osaamispankki voi tarjota? Juulia Tuominen 3.12.2009 1 Taustaa (1) Kestävän kehityksen kasvatuksen ja koulutuksen strategia ja toimenpideohjelma vuosille 2006 2014 Suomen kestävän kehityksen toimikunnan
Kestävän kehityksen yhteiskuntasitoumus. Jenni Kuja-Aro 19.11.2014
Kestävän kehityksen yhteiskuntasitoumus Jenni Kuja-Aro 19.11.2014 Kestävän kehityksen yhteiskuntasitoumus Suomi, jonka haluamme 2050. Kansallinen kestävän kehityksen strategia uudistettu 2013 Perinteisen
Klaarin kehittämishanke
Työpaja 10.10.2014 Klaarin kehittämishanke Klaarin suunnat Kysely verkostoille syyskuussa 2014 lasten ja nuorten parissa toimiville Vastaajamäärät: 248 suomenkielinen 23 ruotsinkielinen 271 yhteensä Vastaajat
KASKISTEN KUNTASTRATEGIA 2025 KASKISTEN KAUPUNKISTRATEGIA
KASKISTEN KAUPUNKISTRATEGIA KASKISTEN KUNTASTRATEGIA 2025 Kaupunkistrategiatyöryhmä elo-syyskuu 2018 Kaupunginhallitukselle esittely 25.9.2018 Asukas- ja yrittäjätilaisuus 28.1.2019 Kaupunginhallitus 5.3.2019
Kohti tuloksellisempaa turvallisuusviestintää Mobiilipelien soveltuvuus alakouluikäisten turvallisuustietoisuuden lisäämiseen
Kohti tuloksellisempaa turvallisuusviestintää Mobiilipelien soveltuvuus alakouluikäisten turvallisuustietoisuuden lisäämiseen Tutkimus- ja kehittämishanke 2018 2019 Tutkija Aino Harinen, Pelastusopisto
Kestävä kehitys. on päiväkodin yhteinen asia
Kestävä kehitys on päiväkodin yhteinen asia Kestävän kehityksen eli keken päämääränä on taata terveelliset, turvalliset ja oikeudenmukaiset elämisen mahdollisuudet nykyisille ja tuleville sukupolville
Ilo kasvaa liikkuen. Nina Korhonen, Varhaiskasvattajien seminaari, Salo
Ilo kasvaa liikkuen Ilo kasvaa liikkuen ohjelman tavoitteena on mahdollistaa jokaiselle lapselle päivittäinen mahdollisuus liikkumiseen ja liikkumisen iloon aktiivisessa toimintaympäristössä. Nina Korhonen,
HYTE oppimisverkoston kansallinen foorumi
HYTE oppimisverkoston kansallinen foorumi 3.9.2014 Käytännön esimerkki lihavuuden ehkäisyn ja hoidon toimenpideohjelman toteutuksesta Helsingin sosiaali- ja terveysvirastossa Tarja Saarinen, terveyden
LAPE Lapsiperhepalvelujen muutosohjelma - Perhekeskus. Yritys- ja järjestötori , Sanna Nieminen
LAPE Lapsiperhepalvelujen muutosohjelma - Perhekeskus Yritys- ja järjestötori 31.10.2017, Sanna Nieminen 1 2 31.10.2017 Sanna Nieminen LAPE = Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma (2017-2018) Valtakunnallinen
Liikenneturvallisuustyön suunnitelma
Liikenneturvallisuustyön suunnitelma Pohjois Pohjanmaan ja Kainuun maakunnissa 2019 2022 Pohjois Pohjanmaan ja Kainuun liikenneturvallisuustoimija 25.9.2018 Miksi liikenneturvallisuustyötä ja kenelle?
Työohjelman hanke-esittely Kestävän liikkumisen koulutus-, valistus- ja tiedotustyön
Hanke-esittely 1/5 Työohjelman hanke-esittely Kestävän liikkumisen koulutus-, valistus- ja tiedotustyön kehittäminen Lapissa Hanke-esittely 2/5 Sisältö 1 HANKKEEN SISÄLTÖ... 3 2 HANKKEEN TOTEUTTAMINEN...
Kainuun Liikunta ry STRATEGIA
Kainuun Liikunta ry STRATEGIA 2018-2021 KAINUUN LIIKUNNAN VISIO Lapsena syntyvä liikunnallinen elämäntapa on terveyden ja hyvinvoinnin perustekijä sekä elämysten lähde, jota tuetaan mahdollistamalla liikunnan
Kummikouluohjelman kehittäminen koulujen ympäristötyön edistämiseksi - KUKKO 2012
Kummikouluohjelman kehittäminen koulujen ympäristötyön edistämiseksi - KUKKO 2012 Kestävä kehitys - Hyvä ympäristö ja hyvä elämä - seminaari 29.8.2012 Sari Kemppainen, HSY:n jätehuolto 30.8.2012 HSY Helsingin
Vesiensuojelua edistämässä Itämeren kunnissa. Satu Viitasalo-Frösen
Vesiensuojelua edistämässä Itämeren kunnissa Satu Viitasalo-Frösen 6.5.2013 Miksi Citywater? Itämeren tila on huono Puhdas meri tarjoaa runsaasti ns. ekosysteemipalveluita rannikon kaupungeille ja kunnille
Kestävä kehitys varhaiskasvatuksessa seminaari 10.2.2011 Päivähoidon kestävän kehityksen työ Tampereella
Kestävä kehitys varhaiskasvatuksessa seminaari 10.2.2011 Päivähoidon kestävän kehityksen työ Tampereella Kestävän kehityksen suunnittelija Sanna Mari Huikuri 1 Aalborgin sitoumuksilla pohja kestävälle
Avoimet oppimisympäristöt osallistavat teknologia tuo tasa-arvoa. Leena Vainio, Omnia Sajos, INARI
Avoimet oppimisympäristöt osallistavat teknologia tuo tasa-arvoa Leena Vainio, Omnia Sajos, INARI 24.11.2014 Esimerkkejä oppimisympäristöistä Avara museo - kehitettiin museoammattilaisten aikuispedagogista
TUKEA YMPÄRISTÖKASVATUKSEEN. Yhteistyöseminaari Lisätään ympäristövastuullisuutta yhdessä 3.12.2009
TUKEA YMPÄRISTÖKASVATUKSEEN Yhteistyöseminaari Lisätään ympäristövastuullisuutta yhdessä 3.12.2009 Aino Alasentie, Vihreä lippu -päällikkö Suomen ympäristökasvatuksen Seura ry Taustalla Kansainväliset
Hintan päiväkodin toimintasuunnitelma
Hintan päiväkodin toimintasuunnitelma 2017-2018 Toimintakulttuuri Opimme yhdessä ja jaamme oppimaamme, minkä pohjalta kehitämme toimintaamme ja toimintaympäristöjämme. Luomme avoimen ja kannustavan ilmapiirin,
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 7/ (6) Kaupunginvaltuusto Kj/
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 7/2013 1 (6) 115 Sj / Kunnan asukkaan aloite maksuttomasta sporttikortista yli 68- vuotiaille helsinkiläisille HEL 2012-008118 T 12 03 00 Päätös päätti kaupunginhallituksen
Hauska, toimiva ja kestävän kehityksen mukainen kaupunki. Elina Levula Projektikoordinaattori
Hauska, toimiva ja kestävän kehityksen mukainen kaupunki Elina Levula Projektikoordinaattori Greening Events hanke Aika: 2/2012-6/2014 Mukana Helsingin kaupungin tapahtumayksikkö, Helsingin ympäristökeskus,
Maatalouspolitiikka ja ilmastonmuutos miten maataloustuet tukevat ilmastoviisaita ratkaisuja.
Maatalouspolitiikka ja ilmastonmuutos miten maataloustuet tukevat ilmastoviisaita ratkaisuja. Ilmastoviisaita ratkaisuja maatalouteen -työpaja Joensuussa, 30.11.2016 Tutkija Kauko Koikkalainen, Luonnonvarakeskus
Hyvinvoiva luonto, hyvinvoiva ihminen
Hyvinvoiva luonto, hyvinvoiva ihminen Soveltavan liikunnan seutufoorumi 29.11.2016 Joel Erkkonen Erikoissuunnittelija Luontopalvelut Kuva: Juha Kalaoja Metsähallituksen luontopalvelut hoitaa ja suojelee
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 24/ (5) Kaupunginhallitus Sj/
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 24/2012 1 (5) 754 Valtuutettu Zahra Abdullan toivomusponsi maahanmuuttajalasten tutustuttamisesta suomalaiseen kulttuuriin Pöydälle päätti panna asian pöydälle. apulaiskaupunginjohtaja
KAIKKI MUKAAN! Lasten osallisuus päiväkodissa
KAIKKI MUKAAN! Lasten osallisuus päiväkodissa Aiheita Osallistumisen alkuun Onnistumisen avaimia Osallistumisen hyötyjä ja haasteita Osallisuuden käsitteitä Lasten osallisuus päiväkodissa Keskiössä yhteisössä
Julkisten kiinteistöjen energiatehokkuuden parantaminen. Vuosiraportti 2017
Julkisten kiinteistöjen energiatehokkuuden parantaminen Vuosiraportti 2017 Keski-Uudenmaan ympäristökeskus Tammikuu 2018 1 Sisällysluettelo Sivu Johdanto 1. Ekotukihenkilöiden, toimipisteiden ja kiinteistöjen
Yksikön toimintasuunnitelma. Varhaiskasvatusyksikkö Meripirtti
Yksikön toimintasuunnitelma Varhaiskasvatusyksikkö Meripirtti Varhaiskasvatuksen toimintasuunnitelma Toimintasuunnitelmassa kuvaamme, miten varhaiskasvatusta käytännössä pedagogisesti toteutetaan Meripirtissä.
Espoon Avoimen osallisuuden malli
Espoon Avoimen osallisuuden malli Avoimen osallisuuden malli - mistä on kysymys? Kaupunkien kilpailukyky perustuu yhä tiiviimpään kumppanuuteen sekä alueen toimijoiden että muiden kaupunkien välillä.
TSL:n strategia vuosille
TSL:n strategia vuosille 2011 2015 PERUSTEHTÄVÄ TSL on kaksikielinen sivistysjärjestö, jonka perustehtävänä on edistää demokratiaa, yhteiskunnallista ja sivistyksellistä tasa-arvoa sekä suvaitsevaisuutta
Näin luet toimintasuunnitelmaa
Näin luet toimintasuunnitelmaa HELVARYn toimintasuunnitelman tavoitteet on merkitty tähän esitykseen tummennetulla ja merkattu nuolella vuosikokouksessa käsittelyn helpottamiseksi. Toimenpiteitä kuvataan
TIETEELLISTEN SEURAIN VALTUUSKUNNAN STRATEGIA
TIETEELLISTEN SEURAIN VALTUUSKUNNAN STRATEGIA 2019 2023 VISIO avoimen ja vahvan tiedeyhteisön kehittäjä yhdessä kanssa avoimen tieteen kansallisen toimintakulttuurin edistäminen VAHVAT. JÄSENSEURAT avoimen
Helsingin kasvatus ja koulutus. Toimialan esittely
Helsingin kasvatus ja koulutus Toimialan esittely 30.5.2017 Helsingin kasvatus ja koulutus 1 2 3 Helsingin kasvatuksen ja koulutuksen toimiala pähkinänkuoressa Tavoitteemme: mistä haluamme olla tunnettuja?
Vuosittainen talousarvioon liitettävä ja tilinpäätöksessä tarkasteltava lautakuntatasoinen Kaupunkistrategian Työsuunnitelma 2019
Vuosittainen talousarvioon liitettävä ja tilinpäätöksessä tarkasteltava lautakuntatasoinen Kaupunkistrategian 2018 2020 Työsuunnitelma 2019 Strateginen päämäärä: HYVINVOINNILLA VETO- JA PITOVOIMAA 1. Kaikille
Kestävän kehityksen kasvatuksen pääsuunnitteluryhmä
Kestävän kehityksen kasvatuksen pääsuunnitteluryhmä 30.11.2009 Ohjelma 12.00 4V-hankkeen väliarviointi, Paul Silfverberg 12.15 4V-selvitys: Kestävän kehityksen ja yhteisöllisyyden nykykäytänteet ja asenteet
ILMASTOTYÖN KOORDINOINTI Jari Viinanen
ILMASTOTYÖN KOORDINOINTI 3.3.2017 Jari Viinanen Enemmän koordinaatiota 3.3.2017 Ilmastotyön kehittäminen Helsingissä -Mia Malin 2015 pro gradu enemmän johdonmukaista ja strategista johtamista ja koordinointia
DIGI-tuki arkeen. Suomen Venäjänkielisten Keskusjärjestö ry Hanke
Suomen Venäjänkielisten Keskusjärjestö ry Hanke 01.2018 12.2020 Projektipäällikkö: Alexei Ivanov Projektikoordinaattori: Natalia Sobenina 17.1.2018 Suomen Venäjänkielisten Keskusjärjestö ry Uusi, rekisteröity
Yhteisiä tekoja. www.tyohyvinvointifoorumi.fi
Yhteisiä tekoja www.tyohyvinvointifoorumi.fi www.tyohyvinvointifoorumi.fi 1 Työhyvinvointifoorumi on hyvien käytäntöjen jakamista ja niistä oppimista verkostotapaamisia ja yhteistyön vahvistamista valtakunnallista,
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 11/ (6) Kaupunginhallitus Kj/
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 11/2016 1 (6) 248 Menovaraus kaupunginhallituksen käytettäväksi turvapaikanhakijoiden kotoutumisen edellytysten ja maahanmuuttajien hyvän kotouttamisen varmistamiseksi HEL
Erasmus + Uusi koulutus-, nuoriso- ja urheilualan ohjelma
Erasmus + Uusi koulutus-, nuoriso- ja urheilualan ohjelma Koulutus-, nuoriso- ja liikuntasektorit yhdessä pyritään siihen, että eri sektoreiden prioriteetit tukevat toisiaan: SYNERGIAA! tuettavien toimien
Liite 2 Aluetaidemuseoiden nelivuotisneuvottelut Suunnitelmamatriisi 2014 2017 Neuvottelupäivämäärä 27.3.2014
Kauden 2014 2017 alueellisen toiminnan päätavoitteet: 1. Alueen taidemuseoiden aseman vahvistaminen. Uudet taidemuseo- ja taidehankkeet luovat uutta ja tuovat muutoksia toimintakenttään. 2. Julkisen taiteen
MINFO - Maahanmuuttajien alkuvaiheen neuvonnan ja ohjauksen kehittäminen 1.4.2010 31.12.2011
MINFO - Maahanmuuttajien alkuvaiheen neuvonnan ja ohjauksen kehittäminen 1.4.2010 31.12.2011 Projektin tavoitteet Projektin tavoitteet Toimiva alkuvaiheen neuvonta- ja ohjauspiste Kotkassa Maahanmuuttajien
Kansainvälinen yhteistyö Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelmassa. Leena Anttila Maa- ja metsätalousministeriö
Kansainvälinen yhteistyö Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelmassa Leena Anttila Maa- ja metsätalousministeriö Sivu 1 17.11.2015 Kansainvälinen Leader-yhteistyö ohjelmakaudella 2007-2013 Missä onnistuttiin?
Helsingin osallisuusmalli. Osallisuustyöryhmä
Helsingin osallisuusmalli Osallisuustyöryhmä 5 havaintoa valmistelusta 1. Kaikki haluavat, että Helsinki on entistä parempi kaupunki. 2. Ihmiset ovat valmiita antamaan asiantuntemustaan ja osaamistaan
Ilmastonmuutos ja yhteisöllisyys Asukkaat ilmastotoimijoina
Ilmastonmuutos ja yhteisöllisyys Asukkaat ilmastotoimijoina 16.9.2010 Muutosta ilmassa Kainuun ilmastostrategia 2020 Sanna Ovaska Ekokumppanit Oy Tampereen seudun ILMANKOS projekti 2 Esityksen sisältö
Keski-Suomi pyöräilee -seminaarikiertueen työpaja. Koonti Elina Hasanen
Keski-Suomi pyöräilee -seminaarikiertueen työpaja 14.2.2018 Saarijärvi: Kannonkoski, Karstula, Kyyjärvi, Saarijärvi, Uurainen Koonti Elina Hasanen 20.2.2018 1. Miten voitaisiin tukea kuntalaisten ja kunnassa
Lasten ja nuorten kasvun ja kehityksen avaimet luonnosta
Lasten ja nuorten kasvun ja kehityksen avaimet luonnosta Forssan seudun Green Care klusterihankkeen 2016 2017 aloitusseminaari 16.2.2016 Yliopettaja Päivi Homan-Helenius HAMK ja tutkija Anja Yli-Viikari
Lämmitä lasten luontosuhdetta
Lämmitä lasten luontosuhdetta LYKE lykkii potkua luonto- ja ympäristökasvatukseen Suomen luonto- ja ympäristökoulujen liitto Toiminnanjohtaja Niina Mykrä LYKE-nätverket Tukea koulujen ja varhaiskasvatuksen
KUNTASTRATEGIA
KUNTASTRATEGIA 2017 2021 KUNTASTRATEGIA KUNNAN TOIMINNAN OHJENUORANA MERKITYS JA OHJAUSVAIKUTUS Kuntalain (410/2015) 37 :n mukaan kunnassa on oltava kuntastrategia, jossa valtuusto päättää kunnan toiminnan
Samaan aikaan toisaalla Näyttelyn ja tarinan keinoin kohti kestävää tulevaisuutta
Samaan aikaan toisaalla Näyttelyn ja tarinan keinoin kohti kestävää tulevaisuutta Ympäristökasvatuspäivät 2010 Ihmisten kaupunki 7.10.2010 Hotelli Arthur, Helsinki Johanna Sunikka & Matti Ovaska Työpajan