Pidämme oikeusministeriön tavoin tärkeänä, että ns. asiantuntija-avusteista huoltoriitojen sovittelumenettelyä laajennetaan ja kehitetään edelleen.

Transkriptio

1 EDUSKUNNAN Lakivaliokunnalle Lausunto lakialoitteista LA 27/2012 ja LA 28/2012 LASTEN PERUSOIKEUDET ry Puheenjohtaja Helena Molander, varatuomari, oikeustieteen lisensiaatti Liitteenä: prof. Irma Lager: PAS tulilinjalla Yhdysvalloissa, Lakimies 4/2009 s Lakialoitteissa on ehdotettu, että lakiin lapsen huollosta ja tapaamisoikeudesta (361/1983) otettaisiin ns. vieraannuttamisen kielto (LA 27/2012) ja että rikoslakiin (39/1889) lisättäisiin uusi rangaistussäännös lapsen tapaamisen tahallisesta estämisestä (LA 28/2012). Lakialoitteissa on myönteistä se, että korostetaan tapaamisoikeuden toteutumisen tärkeyttä. Yhdistyksemme Lasten perusoikeudet ry on kuitenkin eri mieltä siitä, millä keinoin tapaamisten toteutuminen parhaiten tapahtuu lapsen edun periaatetta noudattaen. Lisäksi katsomme tärkeäksi tuoda lakivaliokunnan tietoon vääränlaisen ja puutteellisesti määritellyn vieraannuttamiskäsitteen vaarat ja vahingollisuus lapsille. Tästä on lukuisia esimerkkejä. Oikeusministeriö ei päivätyissä lausunnoissaan anna tukeaan lakialoitteille. Oikeusministeriö on perustellut kannanottoaan useilla eri syillä, joista keskeisiksi nousevat lapsen edun periaatteen velvoittavuus ja yleiset kriminalisointiperiaatteet. Lasten perusoikeudet ry esittää kohteliaimmin kantanaan, että se yhtyy oikeusministeriön näkemykseen, että lapsen tapaamisten turvaamiseen liittyvät nykyiset järjestelyt ja pakkokeinot ovat riittäviä. Oikeusministeriön lausunnon mukaan rangaistussäännöstä ei ole otettu rikoslakiin muissakaan Pohjoismaissa. Lasten huolto- ja tapaamisasiat on mahdollisimman pitkälle hyvä hoitaa erityisissä sovittelu- ja asiantuntijamenettelyissä. Se on oikeusministeriön mukaan nimenomaan lapsen edun mukainen järjestely, jossa liian kärjistyneitä tilanteita pyritään välttämään. Oikeusministeriö on kiinnittänyt huomiota myös siihen mahdollisuuteen, että rangaistussäännöksen käyttöön voidaan turvautua myös kiusaamistarkoituksessa. Mielivallan mahdollisuutta onkin vaikea sulkea pois. Pidämme oikeusministeriön tavoin tärkeänä, että ns. asiantuntija-avusteista huoltoriitojen sovittelumenettelyä laajennetaan ja kehitetään edelleen. Oikeusministeriön mukaan vieraannuttamisen kielto sisältyy jo nyt lakiin eikä siitä tarvita erillistä lainkohtaa. Jos erillinen lainkohta säädetään, tulee vieraannuttamisen määritelmä meidän käsityksemme mukaan ottaa lakiin poikkeuksellisen tarkasti esitettynä. Ulkomailta voidaan löytää varoittavia esimerkkejä vieraannuttamiskäsitteen vääränlaisesta ja lapsen kannalta jopa vaarallisesta käytöstä. Psykiatri Richard Gardnerin kehittämästä ns. pas-syndroomasta (vieraannuttaminen) ja sen harhaanjohtavasta vaikutuksesta on kirjoittanut prof. Irma Lager otsikossa mainitussa artikkelissaan, joka on liitetty tähän lausuntoon. Lasten oikeus pitää yhteyttä molempiin vanhempiinsa on tärkeä lapsille kuuluva oikeus. Viranomaisten velvollisuuksiin kuuluu tarjota apua, jos lapsen oikeus pitää yhteyttä toiseen 1

2 vanhempaansa estyy. Nykyinen laki tarjoaa siihen tehokkaat keinot. Jopa niin, että ulosottomies voi noutaa lapsen tapaamisiin, jos tapaaminen aiheettomasti estetään. Toisaalta on myös niin, että vahingollisiin tapaamisiin lapsia ei pidä yhteiskunnan voimin pakottaa. Jos lapsi vastustaa tapaamisia, tulee syyt perusteellisesti tutkia. Tämä on viranomaisten velvollisuus. Nyt kyseessä olevissa lakialoitteissa on oikeusministeriön mukaan sellainen puute, että niissä ongelma kohdistetaan vain toiseen vanhempaan ts. lapsen lähivanhempaan. Käytännössä on usein hyvin vaikea tietää, mistä tapaamisongelma todellisuudessa on saanut alkunsa. Syynä voi olla myös tapaamisvanhempi, joka itse omalla käytöksellään vieraannuttaa lapsen itsestään. Mitä tulee lähihuoltajan velvollisuuksiin, kuuluu niihin lapsen tapaamisoikeuksien järjestäminen, mutta myös tärkeänä velvollisuutena lapsen turvallisuuden ja suojelun takaaminen. Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen EIT:n vahvistaman linjauksen mukaisesti vilpittömin mielin lapsen suojeluun pyrkivää lähihuoltajaa ei tule rangaista eikä saattaa rangaistusuhan alaiseksi, jos lähihuoltaja (tai muu henkilö) pyytää viranomaisilta tutkimusta lapseen kohdistuvan loukkauksen selvittämiseksi. Lapsen suojelu väkivallalta saattaa toisinaan edellyttää tapaamisoikeuden rajoittamista tai keskeyttämistä. Ihmisoikeustuomioistuin on todennut, että lapsiin kohdistuva väkivalta on niin vakava yhteiskunnallinen ongelma, ettei niitä henkilöitä, jotka vilpittömässä mielin hakevat lapselle apua ja suojelua tule rangaista tai saattaa edes rangaistusuhan alaiseksi, vaikka lapseen kohdistuvaa rikosta ei voitaisi jostakin syystä myöhemmin vahvistaa. Suomessa ns. Eerika-tapaus osoittaa, miten vaikeaa lapseen kohdistuvan väkivallan selvittäminen ajoissa ja asianmukaisesti näyttää olevan, vaikka useita lastensuojeluilmoituksia oli hädänalaisissa olosuhteissa eläneestä 8-vuotiaasta tytöstä tullut. Lehtitietojen mukaan viranomaisiin lapsen pahoinpitelyn vuoksi yhteyttä ottaneelle lapsen äidille oli lastensuojelusta kylmäkiskoisesti ilmoitettu, että hänellä pitäisi olla näyttöä lapsen pahoinpitelystä. Näytön hankkiminen ja lapsen suojelu kuuluu kuitenkin lain mukaan viranomaisille. Yhdistyksemme haluaa kiinnittää lakivaliokunnan huomiota siihen mahdollisuuteen, että väitettä lapsen vieraannuttamisesta voidaan käyttää myös aiheettomasti lyömäaseena silloin, kun toinen vanhempi vilpittömästi hakee lapselleen apua väkivallan tai muun loukkaamisen epäilyä koskevissa tapauksissa. Tästä on useita esimerkkejä. Lapsen tapaamisiin ja huoltoon liittyvät asiat ovat keskeisesti sosiaali- ja terveysalan viranomaisten ja asiantuntijoiden selvitettäviä asioita, joista lopullisen päätöksen tekee tuomioistuin. Olisi luonnollisesti lapsen kannalta toivottavaa, että viimeistään sovittelumenettelyssä löytyisi järkevä ja lapsen edun mukainen tapaamisjärjestely. Lain takaamat tehokkaat pakkokeinot tulevat käyttöön, jos sopiminen ei onnistu. Ääritapauksissa lapsi voidaan noutaa tai lapsen huolto siirtää toiselle vanhemmalle, jos tapaamiset estetään ilman hyväksyttävää syytä. Viime aikoina on julkisuudessa käsitelty sitä tosiasiaa, että sosiaalityöntekijöiden resurssien ja usein myös pätevyyden puute ovat vakava ongelma, joka aiheuttaa riskitilanteita lastensuojelussa kuten on tapahtunut mm. ns. Eerikan tapauksessa. Tämän vuoksi voi syystäkin kysyä, miten sitten viranomaisten kyvyt ja resurssit riittävät lasten tapaamiskonfliktien selvittämiseen riittävän luotettavalla tavalla niin, että vilpittömässä mielessä ja lapsen suojeluun pyrkiviä vanhempia ei syyllistetä väärin ja jopa tuomita rikoksista. Sellaista on tapahtunut Suomessa ja sellaisesta menettelystä on Suomi saanut jo langettavan tuomion Euroopan ihmisoikeustuomioistuimelta. 2

3 Ongelmaan tulee hakea ratkaisua, mutta erittäin harkiten ja oikeita toimintamalleja etsien. Tässä vaiheessa olisi tunnustettava, ettei suomalainen lastensuojelu kykene luotettavalla tavalla selvittämään lapsiin kohdistuvia pahoinpitely- ja hyväksikäyttöepäilyjä. Lasta ei pidä laittaa ns. riskinkantajaksi sen vuoksi, ettei loukkauksia kyetä aina selvittämään. Sellainen tilanne, jossa lastaan vilpittömin mielin suojaava vanhempi tuomitaan rikoksesta, on vakavasti oikeustajun ja koko oikeusjärjestelmämme tärkeimpien, perustavaa laatua olevien perusperiaatteiden vastainen. Entisessä työssäni Mannerheimin Lastensuojeluliiton pitkäaikaisena lapsiasiamiehenä ( ) sain tietoa myös tapauksista, joissa todellakin estettiin lasten tapaaminen tahallisesti ja tietoisesti. Nämä tapaukset olivat hyvin harvinaisia. Erään tapauksen kannustin viemään Euroopan ihmisoikeustuomioistuimeen, ja Suomi sai siitä vuonna 2006 langettavan tuomion. Kyseessä oli Sveitsissä asuneen isän eli C. v. Finland - tapaus, jossa isää oli estetty tapaamasta Suomessa asuvia lapsiaan. Pidin tätä tapausta erittäin selvänä tapaamisten estämisenä. Toisessa tietooni tullessa tapauksessa puolestaan isä kaappasi avioerotilanteessa lapset ja alkoi manipuloida lapsia äitiä vastaan. Vastaavankaltaisia tapauksia ei minun tietoni mukaan ole monia. Nämä molemmat mainitut tapaukset olisi voitu ratkaista oikein toimineella sovittelujärjestelmällä. Näissä tapauksissa sellaista ei ollut ja viranomaiset näyttivät asettuvan voimakkaasti toisen vanhemman puolelle. Jälkimmäinen tapaus ratkesi vasta, kun asiantuntijalausunnot hankittiin pikkukaupungin ulkopuolelta pääkaupungissa sijainneesta asiantuntijayksiköstä. Tapaus osoittaa, että olisi tärkeää saada jokin puolueeton ja ulkopuolinen asiantuntijataho selvittämään niitä tapauksia, jotka saavat paikkakuntakohtaisia lukkiutumispiirteitä ja jotka muuttuvat paremminkin viranomaisten omiksi ns. kunniakysymyksiksi, joissa omia mielipiteitä ei osata muuttaa, vaikka lapsen etu sitä jo edellyttäisi. Tiedossani olevat vakavat tapaamiskonfliktit, joita lienee edelleenkin n vuosittain, ovat olleet hyvin usein sellaisia tapauksia, joissa on ollut kyse tapaamisvanhemman mielenterveys- tai päihdeongelmista tai täysin aiheellisesti on esitetty epäily lapseen kohdistuvasta loukkauksesta, joko väkivallasta tai hyväksikäytöstä. Lapsi on yleensä itse kieltäytynyt tapaamisista ja kertonut itseensä kohdistuneesta loukkauksesta. Säännönmukainen väite lasta loukanneen taholta on ollut, että lapsen lähihuoltaja on keksinyt väitteen, manipuloinut lasta tai jopa pyrkinyt vieraannuttamaan lasta toisesta vanhemmasta. Nämä tapaukset pitäisi voida selvittää sosiaali- ja terveysalan ammattilaisten voimin ja viimeistään sovittelumenettelyssä. Kun lastensuojelun viranomaisten resurssit ja toisinaan selvästi puuttuva pätevyys on julkisuudessakin myönnetty ja vahvistunut kohtalokkaalla tavalla mm. tapaus Eerikan kohdalla, ei epäluotettavalla tavalla toimivaa järjestelmää tule kuormittaa uusilla kriminalisoinneilla ja lasten vanhempien uhkaamisilla. Se ei mielestämme ole lapsen edun mukainen ratkaisu. Lähtökohtaisesti voitaneen pitää selvänä, että jokainen lähihuoltaja toivoo, että lapsilla olisi hyvät välit toiseen vanhempaansa ja että lähihuoltaja saisi myös omaa aikaa, kun lapset ovat toisen vanhemman luona. Tämä on aivan varmasti normaali käytösmalli. Mutta mitä tekee lähihuoltaja silloin, jos lapsi kieltäytyy tapaamisista toisen vanhemman alkoholin käytön, henkisen väkivallan, fyysisen väkivallan, seksuaalisen hyväksikäytön tai mielenterveysongelmien vuoksi? Suomessa on viime vuosina liioiteltu suuresti vanhempien esittämien väärien pahoinpitely- tai hyväksikäyttöepäilyjen määrää. Tämä vääristely ei edistä lasten oikeutta saada suojelua ja apua. Tästä asiasta saatiin poikkeuksellisen valitettava ja vakava esimerkki, kun 8-vuotias Eerika-tyttö pahoinpideltiin kuoliaaksi isän ja äitipuolen kodissa lukuisista lastensuojeluilmoituksista huolimatta. 3

4 Miten tällaisessa tilanteessa voidaan lähteä siitä, että lapsia kuullaan ja autetaan asiallisesti ja lainmukaisesti tapaamiskonflikteissa? Tosiasiahan on, että sosiaaliviranomaiset väittävät, ettei heillä ole resursseja ja tapauksia on liikaa. Kun lasten loukkaamistapauksia ei osata tai ehditä tutkia, on helppo kuitata asia "vääräksi epäilyksi", lähivanhemman viaksi tai jopa vieraannuttamiseksi. Yhdistyksemme tietoon on tullut hälyttävän monia sellaisia tapauksia, joissa syytön lähivanhempi on jopa tuomittu kunnianloukkauksesta sen vuoksi, että on hakenut lapselleen täysin aiheellisesti ja vilpittömin mielin apua pahoinpitely- tai hyväksikäyttöepäilyn takia. Näissä on edelleen ongelmana se, ettei näitä lapsia kuulla ja tutkita asianmukaisesti tai ei kuulla lainkaan tai tapauksia ei osata muutoin tutkia näyttökysymysten osalta asianmukaisesti. Äskettäin julkaistun lehtiartikkelin mukaan esim. erittäin harva poliisi on saanut asianmukaisen ja välttämättömän koulutuksen lasten seksuaalisen hyväksikäytön tutkimisesta. Tapauksia ei osata vieläkään tutkia ja väitetään, että kyseessä olisi väärä epäily, vaikkei mitään kunnollista tutkintaa ole edes tehty. Sellainen tapaus on hiljattain viety Euroopan ihmisoikeustuomioistuimeen. Sekä poliisi että oikeuspsykiatrinen osaamiskeskus jättivät tässä tapauksessa kuulematta selväsanaisesti puhuneen pienen lapsen eikä mitään näyttöä edes yritetty hankkia tai todistajia kuulla. Kuitenkin tässäkin tapauksessa väitettiin, että rikosta ei ollut tapahtunut. Lisäksi väitettiin, että poliisitutkinta oli suoritettu, vaikka lasta tai todistajia ei koskaan kuultu myöskään poliisin toimesta. Rikosepäilyä ei edes yritetty tutkia ja mikä pahinta: 3-vuotiasta lasta ei kukaan kuullut, vaikka hän kykeni kertomaan selvästi siitä, mitä hänelle oli tehty. Lapsi oli viranomaisten mielestä liian nuori kuultavaksi. Lasta ei suostuttu kuulemaan myöskään ns. osaamiskeskuksessa. Lopulta alkoi lapsen lähihuoltajan syyllistäminen, kun tämä yritti saada edelleenkin lastensuojelusta apua. Väitettiin, että asia oli jo selvitetty ja tutkittu. Nyt voisi kysyä, eikö näillä aivan pienimmillä lapsilla ole mitään oikeuksia? Tämäkin tapaus on luokiteltu äidin keksimäksi ja huoli lapsen tilanteesta on määritelty isän mustamaalaamiseksi. Entä mitä tapahtuu, kun tällaisessa huonosti tutkitussa tapauksessa lapsi kieltäytyy tapaamasta lasta loukannutta vanhempaa? Tuomitaanko lähihuoltaja nyt siitä, ettei hän pakota lasta tapaamisiin? Rangaistaanko lähihuoltajaa siitä, että hän pyrkii suojelemaan ja kuuntelemaan lastaan? Nimitetäänkö häntä lopulta lapsen vieraannuttajaksi kaikkine rikosoikeudellisine seurauksineen? Yhdistyksemme haluaa tuoda erityisesti lakivaliokunnan tietoon, että Euroopan ihmisoikeustuomioistuin on antanut Suomelle langettavan tuomion tapauksessa Juppala v. Suomi Tässä tapauksessa oli Suomessa tuomittu kunnianloukkauksesta rangaistukseen isoäiti, joka oli hakenut lapselle apua lapsen pahoinpitelyepäilyn takia. Lapsella oli lääkärintodistuksen mukaan mustelma kehossaan ja tämä mustelma täsmäsi sen tapahtumakuvauksen kanssa, jonka lapsi oli isoäidilleen kertonut. Pahoinpitelyä ei kuitenkaan vahvistettu. Isoäiti tuomittiin kunnianloukkauksesta, koska oli vienyt lapsen lääkärille ja kertonut, miten lapsi oli mustelman syntymisen selittänyt. Suomi sai tästä langettavan tuomion, koska katsottiin, että isoäidillä oli sananvapaus ja että hän oli toiminut lapsen suojelemisen nimissä ja hyvässä tarkoituksessa viedessään lapsen lääkärille. Ihmisoikeustuomioistuin on vahvistanut sen tärkeän oikeusohjeen, että lapselle vilpittömässä mielin (bona fide) apua hakenutta henkilöä ei saa tuomita rangaistukseen eikä sellaista uhkaa myöskään tule ylläpitää tai rakentaa. Tämä Suomea sitova ratkaisu tulisi ottaa huomioon uutta lainsäädäntöä luotaessa. Lapselle avun hakemista ei saa estää rangaistuksen uhkia luomalla. Rangaistuksen uhka tulee liittää vain niihin tapauksiin, joissa on 100 %:n varmuus siitä, että tapaaminen estetään ilman syytä. Muutoin järjestelmä tulee uhkaamaan lasten perusoikeuksia koskemattomuuteen, turvallisuuteen, suojeluun ja avunsaamiseen. EIT:n vahvistama edellä 4

5 selvitetty periaate käsittääksemme estää epätarkkojen ja lapsen turvallisuutta vaarantavien rangaistusuhkien luomisen. Ehdotus Jos lakiin vastoin luuloamme liitettäisiin ns. vieraannuttamisen kielto ja tapaamisten estämiseen liittyvä rangaistusuhka, esitämme, että molempiin lainkohtiin liitetään poissulkeva säännös, jossa todetaan, että vieraannuttamiseksi tai tapaamisten estämiseksi ei katsota sitä, että lapsen vanhempi lapsen suojaamisen tarkoituksessa ja vilpittömässä mielin toimien pyytää asianmukaisia selvityksiä lapseen mahdollisesti kohdistuvasta loukkauksesta tai rikoksesta, kun sellaisen epäilyyn on ilmennyt aihetta. Helsingissä, Kohteliaimmin Helena Molander Varatuomari, oikeustieteen lisensiaatti LASTEN PERUSOIKEUDET ry, pj osoite: PL 59, Helsinki puh sähköposti: helena.molander@gmx.net 5

6

7

8

9

10