Rikoksiin syyllistyneitä tulee rangaista

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Rikoksiin syyllistyneitä tulee rangaista"

Transkriptio

1 JARMO EDUSKUNTAAN! Rikoksiin syyllistyneitä tulee rangaista Valtiollinen ja taloudellinen itsenäisyys Vastustan keskittävää politiikkaa Järkevä maahanmuuttopolitiikka Kohtuullinen elintaso kuuluu kaikille Ammatillisen koulutuksen arvostus on palautettava EI koulutusleikkauksille Puun käyttöä tulee entisestään lisätä myös kerrostalo tuotannossa Kehitysapu - apu pitää kohdistaa ensisijaisesti Suomen kansalaisten auttamiseen

2 Rikoksiin syyllistyneitä tulee rangaista Useimmat rikosoikeudelliset rangaistukset ovat yleisen moraali ja oikeustajun vastaisia. Esimerkiksi väkivalta- ja seksuaalirikoksista pitäisi määrätä nykykäytäntöä kovemmat tuomiot. Henki, terveys ja seksuaalinen itsemääräämisoikeus ovat oikeuksia, joiden loukkaaminen pitää näkyä tuomioiden kovuudessa. Vankilan tarkoitus on yhteiskunnan moraalin ylläpitäminen

3 Itsenäisyys ja sotilaallinen liittoutumattomuus Vastustan natoon liittymistä Resursseja omaan puolustukseen ja rajavalvontaan. Rajatarkastukset on palautettava välittömästi Vastustan ajatusta Euroopan yhteisestä puolustuksesta

4 Palveluita tarvitaan koko Suomessa Vastustan keskittävää politiikkaa, joka uhkaa tyhjentää maaseudun koulutus- ja työpaikoista. Verotuksen avulla on mahdollisuus operoida niin, että maaseutu pysyy asuttuna.

5 Järkevä maahanmuuttopolitiikka Oma rajavalvonta on paras tae sisäisen turvallisuuden palauttamiseksi, siksi Suomen rajoja on valvottava. Riittävät resurssit sisäisestä turvallisuudesta vastaaville viranomaisille, ennen kaikkea poliisille. Ulkomaalaislain tiukennukset kuten Norja, Tanska ja Itävalta. Esimerkiksi Norjassa turvapaikka voidaan jättää myöntämättä, jos hakija olisi pystynyt kotimaassaan siirtymään turvalliselle alueelle tai voidaan käännyttää poikkeustilanteessa jo rajalla jos henkilö tulee muiden Pohjoismaiden kautta. Suomalainen sosiaaliturva kuuluu vain suomalaisille.

6 Kohtuullinen elintaso kuuluu kaikille Työstä saatavan kuukausipalkkalaisen minimipalkan säätäminen 1400 euroon Suomessa on yli palkansaajaa, joiden palkoista ei sovita lainkaan työehtosopimuksilla Korotukset lapsilisiin lapsiperheiltä on leikattu liian paljon Korotukset on tehtävä vähintään Ruotsin tasolle. Naapurimaassamme yhdestä lapsesta lapsilisää maksetaan noin 117 euroa. Tuen puolueeni ajatusta kotihoidontuen tuplauksesta. Kansalaispuolueen kanta on, että alle 3-vuotiaan lasten osalta kotihoidontuki nostettaisiin euroon kuukaudessa ja pidettäisiin huolta siitä, että pehepäivähoidon ja ryhmäperhepäivähoidon edellytykset ovat kunnossa. Lisätietoa: TÄÄLTÄ Vanhemmilla pitää olla mahdollisuus valita sopivin hoitomuoto ja osa-aikaisen työskentelyn mahdollisuutta on lisättävä. Pienimpien eläkkeiden tasoa on korotettava, erityisesti alle 800 ja 1000 euroa saavien eläkkeitä pitää korjata alle 1400 euroa kuukaudessa eläkettä saaviin asti. Eläketulovähennyksen kasvattamisen ohella eläkkeitä tulee nostaa.

7 Koulutus, rakentaminen, ravinto ja ympäristö RAKENTAMINEN JA YRITTÄMINEN KOULUTUS Vastustan koulutusleikkauksia Koulutuksen määrärahoja on lisättävä, jotta laadukas koulutus voidaan palauttaa. Yksityisen turvallisuusalan työntekijöiden koulutuksen tasoa on parannettava Opetustoimen henkilöstön kelpoisuusvaatimuksia on määriteltävä tarkemmin etenkin ammatillisessa koulutuksessa Puun käyttöä tulee entisestään lisätä myös kerrostalo tuotannossa. Tehdään Suomesta hirsi japuurakentamisen edelläkävijä myös julkisessa rakentamisessa. Pienten yritysten verotusta tulee keventää RAVINTO JA YMPÄRISTÖ Mielestäni lapsille pitää tarjota päiväkodeissa ja kouluissa enemmän lähi- ja luomuruokaa. Suomessa asiat ovat hyvin, mutta muovijätteen haittavaikutus ympäristölle ja eläimistölle on tosiasia - tulevaisuudessa tarvitaan uusia kestäviä vaihtoehtoja

8 Kehitysapu Kehitysaputoiminnan rahat eivät kohdennu oikein ja kansalaisten verorahoista kustannettu kehitysapu leviää kuin tuhka tuuleen, myös avustusjärjestöjen korruptio ja hallinto vievät varoja. Suomi käyttää kehitysapuun noin miljardi euroa vuodessa Meidän tulee kehittää kohdennettua kehitysapua - sekä mallia, joka perustuu yritysten tai aktiivisten kansalaisten vapaaehtoisuuteen. Apu pitää kohdistaa ensisijaisesti Suomen kansalaisten auttamiseen.

9 Aamus alkaa, oi synnyinmaa Minun Suomeni on hieno, rauhaa rakastava maa ja se on todella puolustamisen arvoinen. Perustuslakimme takaa meille laajat oikeudet 2 luvussaan hyvä niin. Edellä mainittuun on kirjattu 18 erilaista oikeuttamme ja ne ovat kaikki aikanaan hyvästä syytä tähän lakien lakiin kirjattuja. Monien oikeuksien ohella on mielestäni erittäin tärkeätä, että tulevaisuuden Suomessa on edelleen mielipiteen, uskon ja uskonnonvapaus yksityisyyden suojasta puhumattakaan. Meidän tulee jatkossa huolehtia paremmin vanhuksista, lapsiperheistä ja palveluiden tarjoamisesta koko Suomeen. Rikoksiin syyllistyneitä tulee rangaista rehtiin oikeustajuun kuuluvalla tavalla. Tarvitsemme järkevää maahanmuuttopolitiikkaa, rajojamme on valvottava ja oikeuksistamme on pidettävä kiinni, samoin kuin Suomea puolustettava lujasti. Nyt on tullut aika ajaa Suomalaisten asiaa. Terveisin Jarmo Humalajoki Turvallisuusalan opettaja Eduskuntavaaliehdokas (Kansalaispuolue)

Rikokset pitää selvittää ja rikoksiin syyllistyneitä tulee rangaista 1/3

Rikokset pitää selvittää ja rikoksiin syyllistyneitä tulee rangaista 1/3 JARMO EDUSKUNTAAN! Rikokset pitää selvittää ja rikoksiin syyllistyneitä tulee rangaista Valtiollinen ja taloudellinen itsenäisyys Vastustan keskittävää politiikkaa Järkevä maahanmuuttopolitiikka Kohtuullinen

Lisätiedot

TIIVISTELMÄ SEMINAARIA VARTEN TEHDYSTÄ MIELIPIDETUTKIMUKSESTA

TIIVISTELMÄ SEMINAARIA VARTEN TEHDYSTÄ MIELIPIDETUTKIMUKSESTA Toimintakyky turvallisuuden johtamisessa -arvoseminaari Poliisiammattikorkeakoulu 10.10.014 Seminaarin järjestäjät: Poliisiammattikorkeakoulu, Maanpuolustuskorkeakoulun johtamisen ja sotilaspedagogiikan

Lisätiedot

Pidetään kaikki mukana. Jokaista ihmistä pitää arvostaa

Pidetään kaikki mukana. Jokaista ihmistä pitää arvostaa ver Ohjelma kuntavaaleihin Pidetään kaikki mukana Jokaista ihmistä pitää arvostaa SDP:n tavoite on inhimillinen Suomi. SDP haluaa, että Suomessa kaikki ihmiset ovat tasa-arvoisia. Jokaista ihmistä pitää

Lisätiedot

Minkälaiset palvelut kuntalaiset haluavat ja millä hinnalla? Pauli Forma

Minkälaiset palvelut kuntalaiset haluavat ja millä hinnalla? Pauli Forma Minkälaiset palvelut kuntalaiset haluavat ja millä hinnalla? Pauli Forma Ikärakenne Lähtökohtia Palvelujen tarve lisääntyy ja painopiste muuttuu Palveluja tuottavat työntekijät siirtyvät eläkkeelle Työvoimakilpailu

Lisätiedot

FSD1295 Eduskuntavaalit 2003 : ehdokkaiden vastaukset Yleisradion vaalikoneeseen

FSD1295 Eduskuntavaalit 2003 : ehdokkaiden vastaukset Yleisradion vaalikoneeseen KYSELYLOMAKE Tämä kyselylomake on osa Yhteiskuntatieteelliseen tietoarkistoon arkistoitua tutkimusaineistoa FSD1295 Eduskuntavaalit 2003 : ehdokkaiden vastaukset Yleisradion vaalikoneeseen Kyselylomaketta

Lisätiedot

Syyrian tilanne. Kyllä Ei osaa sanoa Ei. Suomen tulisi lisätä humanitaarista apua alueelle

Syyrian tilanne. Kyllä Ei osaa sanoa Ei. Suomen tulisi lisätä humanitaarista apua alueelle Syyrian tilanne "Syyriassa on käyty sisällissotaa jo parin vuoden ajan. Miten kansainvälisen yhteisön ja Suomen tulisi mielestänne toimia tilanteen ratkaisemiseksi?" Kyllä Ei Kuva Suomen tulisi lisätä

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveydenhuollon taustaa ja tulevaisuuden haasteita

Sosiaali- ja terveydenhuollon taustaa ja tulevaisuuden haasteita Sosiaali- ja terveydenhuollon taustaa ja tulevaisuuden haasteita Sosiaali- ja terveyspalveluita tuottavat sekä julkiset että yksityiset palveluntuottajat Kunta voi järjestää palvelut tuottamalla ne itse

Lisätiedot

Varhaiskasvatuksen siirto opetus- ja kulttuuriministeriön hallinnonalalle

Varhaiskasvatuksen siirto opetus- ja kulttuuriministeriön hallinnonalalle Varhaiskasvatuksen siirto opetus- ja kulttuuriministeriön hallinnonalalle Sivistystoimen neuvottelupäivät 4.10.2012 Tarja Kahiluoto, neuvotteleva virkamies Esityksen aiheita Poimintoja hallitusohjelmasta

Lisätiedot

Perhevapaiden haasteet ja Väestöliiton joustomalli Helena Hiila-O Brien

Perhevapaiden haasteet ja Väestöliiton joustomalli Helena Hiila-O Brien Perhevapaiden haasteet ja Väestöliiton joustomalli 25.9.2012 Helena Hiila-O Brien KUKA LASTA KASVATTAA JA MITÄ VARTEN Lapsi työvoimana Lapsi rakentamassa kansakunnan tulevaisuutta Lapsi jatkamaan sukua

Lisätiedot

Kansainvälinen palkkaverovertailu 2016

Kansainvälinen palkkaverovertailu 2016 Julkaisuvapaa klo 4. Kansainvälinen palkkaverovertailu 216 Selvityksessä yhteensä 18 maata Euroopasta Alankomaat Belgia Britannia Espanja Italia Itävalta Norja Ranska Saksa Sveitsi Tanska Viro Euroopan

Lisätiedot

IISALMEN KAUPUNKI KIINTEISTÖJEN KAMERAVALVONTA 19.2.2016 1. Matti Rönkkö tekninen isännöitsijä Iisalmen kaupunki / tilapalvelu

IISALMEN KAUPUNKI KIINTEISTÖJEN KAMERAVALVONTA 19.2.2016 1. Matti Rönkkö tekninen isännöitsijä Iisalmen kaupunki / tilapalvelu IISALMEN KAUPUNKI KIINTEISTÖJEN KAMERAVALVONTA Matti Rönkkö tekninen isännöitsijä Iisalmen kaupunki / tilapalvelu 19.2.2016 1 Iisalmen kaupungin tekninen keskus / tilapalvelu on asentanut tallentavan kameravalvonnan

Lisätiedot

SUOMALAINEN MUSIIKKI VALTAVA KASVUN MAHDOLLISUUS ... JOS NÄMÄ ONGELMAT RATKAISTAAN

SUOMALAINEN MUSIIKKI VALTAVA KASVUN MAHDOLLISUUS ... JOS NÄMÄ ONGELMAT RATKAISTAAN SUOMALAINEN MUSIIKKI VALTAVA KASVUN MAHDOLLISUUS... JOS NÄMÄ ONGELMAT RATKAISTAAN SUOMALAINEN MUSIIKKI EKOLOGINEN Voidaan valmistaa etätyönä. Ei toimituskuluja. PALJON ERI MAKUJA AINA TUORETTA Ei parasta

Lisätiedot

Muutos 2011:n tavoitteet ja keinot perustuvat pääasiassa Suomen perustuslain nykyistä tiukempaan noudattamiseen.

Muutos 2011:n tavoitteet ja keinot perustuvat pääasiassa Suomen perustuslain nykyistä tiukempaan noudattamiseen. 1 Muutos 2011 ry / Förändring 2011 rf Muutos 2011 syntyi halusta muuttaa maassamme vallitsevaa poliittista käytäntöä, jossa päätöksentekijöiden vastuu päättyy samaan aikaan, kun vaalihuoneiden ovet sulkeutuvat.

Lisätiedot

Suomi työn verottajana 2008

Suomi työn verottajana 2008 Kansainvälinen palkkaverovertailu Suomi työn verottajana 28 Kansainvälinen palkkaverovertailu 28 Tutkimuksen maat Alankomaat, Australia, Belgia, Espanja, Iso-Britannia, Italia, Itävalta, Japani, Kanada,

Lisätiedot

Kansainvälinen palkkaverovertailu 2015

Kansainvälinen palkkaverovertailu 2015 Julkaisuvapaa klo 4. Kansainvälinen palkkaverovertailu 215 Selvityksessä yhteensä 18 maata Euroopasta Alankomaat Belgia Britannia Espanja Italia Itävalta Norja Ranska Saksa Sveitsi Tanska Viro Euroopan

Lisätiedot

Alustus KHI Forumissa. 21.08.2010 Veikko Saksi

Alustus KHI Forumissa. 21.08.2010 Veikko Saksi Alustus KHI Forumissa 21.08.2010 Veikko Saksi Vaikeneminen on vallankäytön väline Avoimuus on muodikas asia Relevantti tieto usein vain vallankäyttäjillä Venäjä-kriittisyydestä tehdään farsseja Tabuista

Lisätiedot

Kansainvälinen palkkaverovertailu 2014

Kansainvälinen palkkaverovertailu 2014 Kansainvälinen palkkaverovertailu 214 Selvityksessä yhteensä 18 maata Euroopasta Alankomaat Belgia Britannia Espanja Italia Itävalta Norja Ranska Saksa Sveitsi Tanska Viro Euroopan ulkopuolelta Australia

Lisätiedot

ULKOPOLITIIKAN HOITO SUOMESSA

ULKOPOLITIIKAN HOITO SUOMESSA ULKOPOLITIIKAN HOITO SUOMESSA Miten hyvin tai huonosti Suomen ulkopolitiikkaa on mielestänne viime vuosina hoidettu? 01 lokakuu 1- v. - v. - v. 0- v. ylioppil/opisto Yliopist/Ammatikork koulu Toimihenk.Yritt/Johtava

Lisätiedot

Kansainvälinen palkkaverovertailu 2017

Kansainvälinen palkkaverovertailu 2017 Julkaisuvapaa klo 6. Kansainvälinen palkkaverovertailu 217 Selvityksessä yhteensä 18 maata Euroopasta Alankomaat Belgia Britannia Espanja Italia Itävalta Norja Ranska Saksa Sveitsi Tanska Viro Euroopan

Lisätiedot

Tervetuloa Työmiehen tuumaustunnille 24.10.2014

Tervetuloa Työmiehen tuumaustunnille 24.10.2014 Tervetuloa Työmiehen tuumaustunnille 24.10.2014 Karmaisevia talouden tunnuslukuja, jotka ovat seurausta Kepun, Kokoomuksen ja SDP:n hallituskausien politiikasta. Suomen viennin hartioita on levennettävä

Lisätiedot

YK:n lapsen oikeuksien yleissopimus lapsen oikeuksien perustana

YK:n lapsen oikeuksien yleissopimus lapsen oikeuksien perustana YK:n lapsen oikeuksien yleissopimus lapsen oikeuksien perustana Reetta Kallio Asiantuntija, Lastensuojelun Keskusliitto Etelä-Pohjanmaan LAPE -seminaari 9.2.2018 Lastensuojelun Keskusliitto Armfeltintie

Lisätiedot

Turvallisempi vai turvattomampi tulevaisuus

Turvallisempi vai turvattomampi tulevaisuus Kuva Turvallisempi vai turvattomampi tulevaisuus "Jos ajattelette nykyistä maailmantilaa kokonaisuutena, niin uskotteko Suomen ja suomalaisten elävän seuraavien viiden vuoden aikana turvallisemmassa vai

Lisätiedot

FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI A8-0350/1. Tarkistus. Tamás Meszerics Verts/ALE-ryhmän puolesta

FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI A8-0350/1. Tarkistus. Tamás Meszerics Verts/ALE-ryhmän puolesta 6.12.2017 A8-0350/1 1 42 kohta 42. katsoo, että vahvan puolustusteollisuuden kehittäminen vahvistaa EU:n teknologista riippumattomuutta; pyytää kehittämään teollisia ja teknologisia resursseja, joita tarvitaan

Lisätiedot

VAALITEEMOJA. Lainsäädännössä kokonaisvaltainen näkemys. Lähtökohtana ihmisen elinkaari

VAALITEEMOJA. Lainsäädännössä kokonaisvaltainen näkemys. Lähtökohtana ihmisen elinkaari VAALITEEMOJA Lainsäädännössä kokonaisvaltainen näkemys Lähtökohtana ihmisen elinkaari Kansalaisaloite uudelle eduskunnalle: Sosiaalisesti oikeudenmukainen työeläke Pienituloisten verotusta kevennetään

Lisätiedot

Kansanedustajat, syksy 2015

Kansanedustajat, syksy 2015 Kansanedustajat, syksy 215 1. Puolue 1 2 4 Keskusta Kokoomus Kristillisdemokraatit Perussuomalaiset Ruotsalainen kansanpuolue Sosialidemokraatit Vasemmistoliitto Vihreät 4 2. Vastaajan sukupuoli 1 2 Nainen

Lisätiedot

Asumisneuvonta- koulutustilaisuus 10.12.2013

Asumisneuvonta- koulutustilaisuus 10.12.2013 Asumisneuvonta- koulutustilaisuus 10.12.2013 Helsingin poliisilaitos Ennalta estävän toiminnan toimintalinja ennalta_estava_toimintalinja.helsinki@poliisi.fi Pentti Tarvonen ylikonstaapeli 040-5434291

Lisätiedot

HE 9/2006 vp. Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi opintotukilakia.

HE 9/2006 vp. Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi opintotukilakia. Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi opintotukilain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi opintotukilakia. Opintotukea myönnettäessä sovellettavia vanhempien

Lisätiedot

Venäjän talouskatsaus 26 syyskuuta 2011

Venäjän talouskatsaus 26 syyskuuta 2011 Venäjän talouskatsaus 26 syyskuuta 2011 Suomen Moskovan suurlähetystö 1 Venäjän markkinatilanne maailmantalouden epävarmuudessa Maailman talous ajaantumassa taantumaan, miten se vaikuttaa Venäjän taloustilanteeseen?

Lisätiedot

Kauppa vetovoimaisena työnantajana

Kauppa vetovoimaisena työnantajana Kauppa vetovoimaisena työnantajana Puheenjohtaja Ann Selin Vähittäiskaupan ennakointiseminaari 10.3.2015 PAM lukuina Jäseniä 232 381 (31.12.2014) Naisia n. 80 % jäsenistä Nuoria, alle 31-vuotiaita 30 %

Lisätiedot

Yrittäjyys. Konsultit 2HPO 17.4.2013 2HPO.FI

Yrittäjyys. Konsultit 2HPO 17.4.2013 2HPO.FI Yrittäjyys Konsultit 2HPO 1 Jos saisi valita yrittäjä- ja palkansaajauran välillä Liettua Kiina USA Kreikka Latvia Bulgaria Italia Ranska Irlanti EU-27 Viro Espanja Iso-Britannia Alankomaat Belgia Saksa

Lisätiedot

TURVALLISUUS JA KOETUT UHKATEKIJÄT (%).

TURVALLISUUS JA KOETUT UHKATEKIJÄT (%). Suomi/Nyt-kysely Osa Demokratian kohtalo -hanketta, jota johtaa ajatushautomo Magma Taloustutkimus Oy kokosi 7.2. 8.3.207 kaksi valtakunnallisesti edustavaa kyselyaineistoa 8 79 -vuotiaista suomalaisista.

Lisätiedot

Pro-tukipiste ry:n kanta seksin oston yleiskriminalisointiin

Pro-tukipiste ry:n kanta seksin oston yleiskriminalisointiin 5.11.2012 Pro-tukipiste ry:n kanta seksin oston yleiskriminalisointiin Miksi Pro-tukipiste ry vastustaa seksuaalipalveluiden oston kriminalisointia? 1. Pro-tukipiste ry vastustaa kaikkia sellaisia yhteiskunnallisia

Lisätiedot

VAALIJULISTUS

VAALIJULISTUS VAALIJULISTUS 2019 2022 YHDESSÄ TURVALLISUUDEN JA KEHITYKSEN PUOLESTA Voimme iloita Sandvikenissä monista asioista. Esikoulun laajennus etenee, uusi Ängsbackenin vanhustentalo vihitään käyttöön vielä tänä

Lisätiedot

Lausunto valinnanvapaus- sekä maakunta- ja järjestämislaeista. Esperi Care Oy

Lausunto valinnanvapaus- sekä maakunta- ja järjestämislaeista. Esperi Care Oy Lausunto valinnanvapaus- sekä maakunta- ja järjestämislaeista Esperi Care Oy 23.5.2017 Valtakunnallinen Esperi Care -konserni tarjoaa kodinomaisia asumispalveluja asiakkaiden muuttuviin elämäntilanteisiin.

Lisätiedot

Base unweighted Base weighted

Base unweighted Base weighted 16201 Telebus 13b-14 2017 Taloustutkimus Oy All interviews Total Sukupuoli Nainen Mies 15-24 Base unweighted 1009 505 504 147 Base weighted 4285 2150 2135 637 Na1. Luettelen seuraavaksi joitakin tähän

Lisätiedot

Base unweighted Base weighted

Base unweighted Base weighted 16203 Telebus 15 2017 Taloustutkimus Oy All interviews Total Sukupuoli Nainen Mies 15-24 Base unweighted 500 250 250 62 Base weighted 4285 2150 2135 596 Na1. Luettelen seuraavaksi joitakin tähän aikaan

Lisätiedot

Seksuaalinen ahdistelu ja hyväksikäyttö

Seksuaalinen ahdistelu ja hyväksikäyttö Seksuaalinen ahdistelu ja hyväksikäyttö Seksuaalinen ahdistelu ja hyväksikäyttö tarkoittavat toisen ihmisen kiusaamista ja satuttamista seksuaalisesti. Seksuaalinen kiusaaminen kohdistuu intiimeihin eli

Lisätiedot

Kansalaisnäkökulma sisäiseen turvallisuuteen

Kansalaisnäkökulma sisäiseen turvallisuuteen Kansalaisnäkökulma sisäiseen turvallisuuteen Sisäisen turvallisuuden strategia, alueellinen työpaja, Helsinki Karim Peltonen, Suomen Pelastusalan Keskusjärjestö Kansalaisnäkökulmat Kansalaisten kokema

Lisätiedot

YHTEISKUNNNAN TURVALLISUUSSTRATEGIA 2010

YHTEISKUNNNAN TURVALLISUUSSTRATEGIA 2010 YHTEISKUNNNAN TURVALLISUUSSTRATEGIA 2010 Pääsihteeri Aapo Cederberg 1 PERUSTANA KOKONAISMAANPUOLUSTUS Kokonaismaanpuolustuksella tarkoitetaan kaikkia niitä sotilaallisia ja siviilialojen toimia, joilla

Lisätiedot

Puolustusvoimauudistuksen lähtökohdat

Puolustusvoimauudistuksen lähtökohdat Asevelvollisuusjärjestelmän säilyttäminen nykyisellään Puolustusvoimauudistuksen lähtökohdat Asevelvollisuusjärjestelmä Valikoivuuden lisääminen varusmieskoulutuksessa Vapaaehtoiseen varusmiespalvelukseen

Lisätiedot

KYSELYLOMAKE: FSD3192 SUOMALAISTEN DEMOKRATIAKÄSITYKSIÄ JA YHTEISKUN- NALLISIA MIELIPITEITÄ 2017

KYSELYLOMAKE: FSD3192 SUOMALAISTEN DEMOKRATIAKÄSITYKSIÄ JA YHTEISKUN- NALLISIA MIELIPITEITÄ 2017 KYSELYLOMAKE: FSD3192 SUOMALAISTEN DEMOKRATIAKÄSITYKSIÄ JA YHTEISKUN- NALLISIA MIELIPITEITÄ 2017 QUESTIONNAIRE: FSD3192 FINNISH VIEWS OF DEMOCRACY AND POLITICAL ISSUES 2017 Tämä kyselylomake on osa yllä

Lisätiedot

10 hyvää syytä. Järjestäytynyt työntekijä on työnantajan etu

10 hyvää syytä. Järjestäytynyt työntekijä on työnantajan etu 10 hyvää syytä Järjestäytynyt työntekijä on työnantajan etu 10 hyvää syytä, miksi järjestäytynyt työntekijä on työnantajan etu Yhteiset pelisäänöt 1. Tehokas yhteistyö henkilöstön kanssa Luottamusmies

Lisätiedot

KYSELYN TULOSGRAFIIKKA TULOSGRAFIIKAT KYSELYSTÄ VERTIKAL OY

KYSELYN TULOSGRAFIIKKA TULOSGRAFIIKAT KYSELYSTÄ VERTIKAL OY KYSELYN TULOSGRAFIIKKA PORVOON VARHAISKASVATUKSEN KOTIHOIDONTUEN KUNTALISÄSELVITYS TULOSGRAFIIKAT KYSELYSTÄ 26.1.2018 VERTIKAL OY 2. Vastaajan (toinen huoltaja) pääasiallinen toiminta tällä hetkellä a.

Lisätiedot

SÄÄDÖSKOKOELMA. 441/2011 Laki. rikoslain muuttamisesta

SÄÄDÖSKOKOELMA. 441/2011 Laki. rikoslain muuttamisesta SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaistu Helsingissä 17 päivänä toukokuuta 2011 441/2011 Laki rikoslain muuttamisesta Annettu Helsingissä 13 päivänä toukokuuta 2011 Eduskunnan päätöksen mukaisesti muutetaan rikoslain

Lisätiedot

27.2.2009 VAIHTOEHTOJA KUNNALLISEN PÄIVÄHOIDON LISÄKSI ALLE KOULUIKÄISTEN LASTEN HOIDON JÄRJESTÄMISEKSI VIHDISSÄ

27.2.2009 VAIHTOEHTOJA KUNNALLISEN PÄIVÄHOIDON LISÄKSI ALLE KOULUIKÄISTEN LASTEN HOIDON JÄRJESTÄMISEKSI VIHDISSÄ 27.2.2009 VAIHTOEHTOJA KUNNALLISEN PÄIVÄHOIDON LISÄKSI ALLE KOULUIKÄISTEN LASTEN HOIDON JÄRJESTÄMISEKSI VIHDISSÄ ERI VAIHTOEHDOT ALLE KOULUIKÄISEN LAPSEN HOIDON JÄRJESTÄMISEKSI VIHDISSÄ Kotihoidon tuki

Lisätiedot

Perusoikeuksien lainsäädännöllinen polku

Perusoikeuksien lainsäädännöllinen polku Perusoikeuksien lainsäädännöllinen polku Välttämätön toimeentulo ja huolenpito on subjektiivinen oikeus Perustoimeentulon on oltava kattava eikä väliinputoajia saa olla Etuustasoa ei ole määritelty rahamääräisesti

Lisätiedot

Ehdotus viranomaisten yhteistyön järjestämiseksi toiminnassa taistelualueilta palaajien kanssa. Kehittämispäällikkö Tarja Mankkinen 29.3.

Ehdotus viranomaisten yhteistyön järjestämiseksi toiminnassa taistelualueilta palaajien kanssa. Kehittämispäällikkö Tarja Mankkinen 29.3. Ehdotus viranomaisten yhteistyön järjestämiseksi toiminnassa taistelualueilta palaajien kanssa Kehittämispäällikkö Tarja Mankkinen 29.3.2017 Valmistelutyöryhmä Kansallinen väkivaltaisen radikalisoitumisen

Lisätiedot

YH1 kurssin kertaus. Vallan kolmijakoteoria ja sen toteuttajat Suomessa. Kansalaisen oikeudet ja velvollisuudet. Tasavallan presidentin valinta

YH1 kurssin kertaus. Vallan kolmijakoteoria ja sen toteuttajat Suomessa. Kansalaisen oikeudet ja velvollisuudet. Tasavallan presidentin valinta YH1 kurssin kertaus Vallan kolmijakoteoria ja sen toteuttajat Suomessa Kansalaisen oikeudet ja velvollisuudet Tasavallan presidentin valinta Tasavallan presidentin tehtävät ja toimenkuva Tasa-arvoinen

Lisätiedot

Perustuslakivaliokunta keskiviikko / HE 123/2017 vp

Perustuslakivaliokunta keskiviikko / HE 123/2017 vp Hallituksen esitys eduskunnalle laeiksi kansaneläkkeen ja eräiden muiden etuuksien vuoden 2018 indeksitarkistuksista sekä kansaneläkeindeksistä annetun lain 2 :n ja eräiden muiden lakien muuttamisesta

Lisätiedot

Vaalipiiritutkimus 2014

Vaalipiiritutkimus 2014 Vaalipiiritutkimus 2014 Uusimaa Varsinais-Suomi Vaikuttaa HALUKKUUTEEN äänestää eduskuntavaaleissa sellaista puoluetta, joka ajaa seuraavia asioita tosissaan: Ankarammat rangaistukset

Lisätiedot

Mika Kortelainen Johtava tutkija, tutkimusohjaaja Valtion taloudellinen tutkimuskeskus (VATT)

Mika Kortelainen Johtava tutkija, tutkimusohjaaja Valtion taloudellinen tutkimuskeskus (VATT) VATT:n lausunto Hallituksen esityksestä eduskunnalle valtion talousarvioksi vuodelle 2018: Laadukas ja tasa-arvoinen varhaiskasvatus ja perusopetus kaikille Mika Kortelainen Johtava tutkija, tutkimusohjaaja

Lisätiedot

TYÖOLOJEN KEHITYS. Näin työmarkkinat toimivat 9.11.2015 EVA. Hanna Sutela Erikoistutkija, YTT hanna.sutela@tilastokeskus.fi

TYÖOLOJEN KEHITYS. Näin työmarkkinat toimivat 9.11.2015 EVA. Hanna Sutela Erikoistutkija, YTT hanna.sutela@tilastokeskus.fi TYÖOLOJEN KEHITYS Näin työmarkkinat toimivat 9.11.2015 EVA Hanna Sutela Erikoistutkija, YTT hanna.sutela@tilastokeskus.fi % Palkansaajien koulutusrakenne Työolotutkimukset 1977-2013 100 90 10 13 14 20

Lisätiedot

Perhevapaat, tasa-arvo, samapalkka. Katja Leppänen Asiantuntija Elinkeinoelämän keskusliitto EK

Perhevapaat, tasa-arvo, samapalkka. Katja Leppänen Asiantuntija Elinkeinoelämän keskusliitto EK Perhevapaat, tasa-arvo, samapalkka Katja Leppänen Asiantuntija Elinkeinoelämän keskusliitto EK 14.5.2019 EK:n perhevapaamalli: 7 + 6 / 18 Miksi? 25-45 -vuotiaiden naisten työllisyysaste on Suomessa huomattavasti

Lisätiedot

Brexitin vaikutukset Kelan etuuksiin. Suvi Rasimus Kansainvälisten asioiden osaamiskeskus Kela

Brexitin vaikutukset Kelan etuuksiin. Suvi Rasimus Kansainvälisten asioiden osaamiskeskus Kela Brexitin vaikutukset Kelan etuuksiin Suvi Rasimus Kansainvälisten asioiden osaamiskeskus Kela Brexitin vaikutukset Kelan etuuksien kannalta Ison-Britannian EU-eron toteutuessa EU-lainsäädännön soveltuminen

Lisätiedot

Miina-projektin ohjausryhmän kokous Ensi- ja turvakotien liitto, 10.2.2011 Päivi Vilkki, varatuomari

Miina-projektin ohjausryhmän kokous Ensi- ja turvakotien liitto, 10.2.2011 Päivi Vilkki, varatuomari Miina-projektin ohjausryhmän kokous Ensi- ja turvakotien liitto, 10.2.2011 Päivi Vilkki, varatuomari Vaikeuksia ymmärtää, että ovat rikoksen uhreja. Vaikeuksia saada asioihin selvyyttä hajallaan olevan

Lisätiedot

Asumiseen perustuva sosiaaliturva kansainvälisissä tilanteissa

Asumiseen perustuva sosiaaliturva kansainvälisissä tilanteissa Asumiseen perustuva sosiaaliturva kansainvälisissä tilanteissa Lainsäädäntöhanke Suomen asumiseen perustuvan sosiaaliturvan tarkoituksenmukaisesta kohdentumisesta rajat ylittävissä tilanteissa Julkaisija

Lisätiedot

1.9.2012 VAIHTOEHTOJA KUNNALLISEN PÄIVÄHOIDON LISÄKSI ALLE KOULUIKÄISTEN LASTEN HOIDON JÄRJESTÄMISEKSI VIHDISSÄ

1.9.2012 VAIHTOEHTOJA KUNNALLISEN PÄIVÄHOIDON LISÄKSI ALLE KOULUIKÄISTEN LASTEN HOIDON JÄRJESTÄMISEKSI VIHDISSÄ 1.9.2012 VAIHTOEHTOJA KUNNALLISEN PÄIVÄHOIDON LISÄKSI ALLE KOULUIKÄISTEN LASTEN HOIDON JÄRJESTÄMISEKSI VIHDISSÄ ERI VAIHTOEHDOT ALLE KOULUIKÄISEN LAPSEN HOIDON JÄRJESTÄMISEKSI VIHDISSÄ Kotihoidon tuki

Lisätiedot

Porvoon valtiopäivät ja Haminan Rauha 1809. Suomen liittäminen Venäjän keisarikuntaan venäläisestä ja suomalaisesta näkökulmasta

Porvoon valtiopäivät ja Haminan Rauha 1809. Suomen liittäminen Venäjän keisarikuntaan venäläisestä ja suomalaisesta näkökulmasta Porvoon valtiopäivät ja Haminan Rauha 1809 Suomen liittäminen Venäjän keisarikuntaan venäläisestä ja suomalaisesta näkökulmasta Porvoon valtiopäivät Suomen säätyjen uskollisuudenvala keisarille Aleksanteri

Lisätiedot

Kyselylomaketta hyödyntävien tulee viitata siihen asianmukaisesti lähdeviitteellä. Lisätiedot:

Kyselylomaketta hyödyntävien tulee viitata siihen asianmukaisesti lähdeviitteellä. Lisätiedot: KYSELYLOMAKE Tämä kyselylomake on osa Yhteiskuntatieteelliseen tietoarkistoon arkistoitua tutkimusaineistoa FSD2249 MTS-syystutkimus 2006 Kyselylomaketta hyödyntävien tulee viitata siihen asianmukaisesti

Lisätiedot

Uudet suomalaiset vuokralaisina - vuokrasuhteisiin liittyvä lainsäädäntö. Timo Mutalahti Konsernilakimies Y-Säätiö

Uudet suomalaiset vuokralaisina - vuokrasuhteisiin liittyvä lainsäädäntö. Timo Mutalahti Konsernilakimies Y-Säätiö Uudet suomalaiset vuokralaisina - vuokrasuhteisiin liittyvä lainsäädäntö Timo Mutalahti Konsernilakimies Y-Säätiö 1 Ketä ovat suomalaiset? Suomen kansalaisuus voi perustua kansalaisuuslain mukaan vanhemman

Lisätiedot

Väestön mielipiteet hoitoon pääsystä ja potilaan valinnanvapaudesta

Väestön mielipiteet hoitoon pääsystä ja potilaan valinnanvapaudesta Väestön mielipiteet hoitoon pääsystä ja potilaan valinnanvapaudesta Kyselyn toteutus Lääkäriliitto selvitti marraskuussa 2014 kansalaisten käsityksiä hoitoon pääsystä ja potilaan valinnanvapaudesta. Tutkimuksen

Lisätiedot

Kansainvälinen palkkaverovertailu 2011

Kansainvälinen palkkaverovertailu 2011 Kansainvälinen palkkaverovertailu 11 Tutkimuksessa yhteensä 18 maata Euroopasta Alankomaat Belgia Britannia Espanja Italia Itävalta Norja Ranska Ruotsi Saksa Sveitsi Tanska Viro Euroopan ulkopuolelta Australia

Lisätiedot

Lapsen oikeudet ovat aikuisten velvollisuuksia Lapsiystävällisen kunnan rakennuspalikat Pikkusyöte

Lapsen oikeudet ovat aikuisten velvollisuuksia Lapsiystävällisen kunnan rakennuspalikat Pikkusyöte Lapsen oikeudet ovat aikuisten velvollisuuksia Lapsiystävällisen kunnan rakennuspalikat Pikkusyöte 16.8.2018 Jaana Tervo, THL Lapsen oikeuksien sopimus Lapset ovat toimijoita joilla on omia oikeuksia:

Lisätiedot

Suomi työn verottajana 2009

Suomi työn verottajana 2009 Kansainvälinen palkkaverovertailu työn verottajana 9 Tutkimuksen maat 18 maata: Alankomaat, Australia, Belgia, Espanja, Britannia, Italia, Itävalta, Japani, Kanada, Norja, Ranska, Ruotsi, Saksa,, Sveitsi,

Lisätiedot

Ilmastobarometri 2019

Ilmastobarometri 2019 Ilmastobarometri 2019 Ilmastobarometri 2019 Tulokset 70 % suomalaisista: Ilmastokriisin ratkaisun on oltava seuraavan hallituskauden ja EU-puheenjohtajuuskauden kärkiteema. Suomalaiset haluavat ilmastokriisin

Lisätiedot

Eduskunnalle. LAKIALOITE 37/2012 vp. Laki rikoslain 23 luvun 3 :n, ajokorttilain ja sakon ja rikesakon määräämisestä annetun lain 3 :n muuttamisesta

Eduskunnalle. LAKIALOITE 37/2012 vp. Laki rikoslain 23 luvun 3 :n, ajokorttilain ja sakon ja rikesakon määräämisestä annetun lain 3 :n muuttamisesta LAKIALOITE 37/2012 vp rikoslain 23 luvun 3 :n, ajokorttilain ja sakon ja rikesakon määräämisestä annetun lain 3 :n muuttamisesta Eduskunnalle Rattijuopumustapauksissa kuolleita on 2000-luvulla ollut keskimäärin

Lisätiedot

Suomen turvallisuuskehityksestä ja sen vaikutuksista matkailuun. Keskiyön Savotta Kansliapäällikkö Ritva Viljanen Sisäasiainministeriö

Suomen turvallisuuskehityksestä ja sen vaikutuksista matkailuun. Keskiyön Savotta Kansliapäällikkö Ritva Viljanen Sisäasiainministeriö Suomen turvallisuuskehityksestä ja sen vaikutuksista matkailuun Keskiyön Savotta 20.6.2011 Kansliapäällikkö Ritva Viljanen Sisäasiainministeriö 30.6.2011 Sisäasiainministeriön tulevaisuuskatsaus sisältää

Lisätiedot

HE 90/2011 vp. Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi työttömyysturvalakia

HE 90/2011 vp. Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi työttömyysturvalakia HE 90/2011 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi työttömyysturvalain 6 luvun 1 :n ja aikuiskoulutustuesta annetun lain 12 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi

Lisätiedot

Vuoden 2016 talousarvio ja julkisen talouden suunnitelma: vaikutus eri väestöryhmien toimeentuloon. Pertti Honkanen Kela, tutkimusosasto

Vuoden 2016 talousarvio ja julkisen talouden suunnitelma: vaikutus eri väestöryhmien toimeentuloon. Pertti Honkanen Kela, tutkimusosasto Vuoden 2016 talousarvio ja julkisen talouden suunnitelma: vaikutus eri väestöryhmien toimeentuloon Pertti Honkanen Kela, tutkimusosasto Eduskunnan sosiaali- ja terveysvaliokunta 8.10.2015 Väestö yleensä

Lisätiedot

OMAKOTILIITON LAUSUNTO

OMAKOTILIITON LAUSUNTO OMAKOTILIITON LAUSUNTO Lausuntopyyntö/asiantuntijakutsu (VeJ) torstai 25.10.8 klo 10.00 HE 191/8 vp Hallituksen esitys eduskunnalle energiaverotusta koskevan lainsäädännön muuttamiseksi 25.10.8 toiminnanjohtaja

Lisätiedot

Suomen tahtotila reaaliaikatalouden osalta Johtava asiantuntija Olli-Pekka Rissanen

Suomen tahtotila reaaliaikatalouden osalta Johtava asiantuntija Olli-Pekka Rissanen Suomen tahtotila reaaliaikatalouden osalta 18.6.2019 Johtava asiantuntija Olli-Pekka Rissanen Tahtotilaa tulkitsemassa 1.Hallitusohjelman kirjaukset 2.Jo muodostunut yhteinen tahtotila Ovatko nämä samat?

Lisätiedot

Kouluttautuminen ja työurat. Akavalaisten näkemyksiä - KANTAR TNS:n selvitys 2018

Kouluttautuminen ja työurat. Akavalaisten näkemyksiä - KANTAR TNS:n selvitys 2018 Kouluttautuminen ja työurat Akavalaisten näkemyksiä - KANTAR TNS:n selvitys 1 Aineiston piirteet Akava selvitti akavalaisten näkemyksiä työuralla kouluttautumisesta ja tulevaisuuden työurista toukokuussa

Lisätiedot

Sisäinen turvallisuus Oiva Kaltiokumpu, Kansallisena Veteraanipäivänä

Sisäinen turvallisuus Oiva Kaltiokumpu, Kansallisena Veteraanipäivänä SUOMEN SISÄINEN TURVALLISUUS UHATTUNA! TARUA VAI TOTTA? Sisäisen turvallisuuden merkitys eduskunnan lainsäädäntö- ja budjettityössä Sisäinen turvallisuus nostaa enemmän kysymyksiä, kuin on anta vastauksia

Lisätiedot

RAJAVALVONTA JA TEKNOLOGIAN KEHITTYMINEN

RAJAVALVONTA JA TEKNOLOGIAN KEHITTYMINEN RAJAVALVONTA JA TEKNOLOGIAN KEHITTYMINEN MATINE:n Turvallisuusseminaari 08TOU18 Tampere Everstiluutnantti Janne Kurvinen Rajavartiolaitoksen esikunta RAJAVARTIOLAITOS - Turvana kaikissa oloissa VISIO Rajavartiolaitos

Lisätiedot

VAIHTOEHTOJA KUNNALLISEN PÄIVÄHOIDON LISÄKSI ALLE KOULUIKÄISTEN LASTEN HOIDON JÄRJESTÄMISEKSI VIHDISSÄ

VAIHTOEHTOJA KUNNALLISEN PÄIVÄHOIDON LISÄKSI ALLE KOULUIKÄISTEN LASTEN HOIDON JÄRJESTÄMISEKSI VIHDISSÄ VAIHTOEHTOJA KUNNALLISEN PÄIVÄHOIDON LISÄKSI ALLE KOULUIKÄISTEN LASTEN HOIDON JÄRJESTÄMISEKSI VIHDISSÄ ERI VAIHTOEHDOT ALLE KOULUIKÄISEN LAPSEN HOIDON JÄRJESTÄMISEKSI VIHDISSÄ Kotihoidon tuki alle 3-vuotiaista

Lisätiedot

Suomen puolustusjärjestelmä

Suomen puolustusjärjestelmä Suomen puolustusjärjestelmä "Millainen puolustusjärjestelmä Suomessa mielestäsi tulisi olla?" Kuva Yleinen asevelvollisuus miehille ja vapaaehtoinen varusmiespalvelus naisille Vapaaehtoinen varusmiespalvelus

Lisätiedot

Suomen sota päättyy. Vaaran vuodet

Suomen sota päättyy. Vaaran vuodet Suomen sota päättyy Vaaran vuodet Vaaran vuodet nimitystä on käytetty Suomessa toisen maailmansodan jälkeisestä epävarmasta ajanjaksosta, jolloin Suomen pelättiin muuttuvan kommunistiseksi valtioksi joko

Lisätiedot

Vähäpäästöisen talouden haasteita. Matti Liski Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulu Kansantaloustiede (economics)

Vähäpäästöisen talouden haasteita. Matti Liski Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulu Kansantaloustiede (economics) Vähäpäästöisen talouden haasteita Matti Liski Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulu Kansantaloustiede (economics) Haaste nro. 1: Kasvu Kasvu syntyy työn tuottavuudesta Hyvinvointi (BKT) kasvanut yli 14-kertaiseksi

Lisätiedot

26.4.2013 VAIHTOEHTOJA KUNNALLISEN PÄIVÄHOIDON LISÄKSI ALLE KOULUIKÄISTEN LASTEN HOIDON JÄRJESTÄMISEKSI VIHDISSÄ

26.4.2013 VAIHTOEHTOJA KUNNALLISEN PÄIVÄHOIDON LISÄKSI ALLE KOULUIKÄISTEN LASTEN HOIDON JÄRJESTÄMISEKSI VIHDISSÄ 26.4.2013 VAIHTOEHTOJA KUNNALLISEN PÄIVÄHOIDON LISÄKSI ALLE KOULUIKÄISTEN LASTEN HOIDON JÄRJESTÄMISEKSI VIHDISSÄ ERI VAIHTOEHDOT ALLE KOULUIKÄISEN LAPSEN HOIDON JÄRJESTÄMISEKSI VIHDISSÄ Kotihoidon tuki

Lisätiedot

Tietokilpailu 3 Seksuaalirikoksen tunnistaminen ja avun hakemisen tärkeys

Tietokilpailu 3 Seksuaalirikoksen tunnistaminen ja avun hakemisen tärkeys Tietokilpailu 3 Seksuaalirikoksen tunnistaminen ja avun hakemisen tärkeys Tähän tietokilpailuun on kerätty kysymyksiä seksuaalirikoksiin ja rikosprosessiin liittyen. Tietokilpailun voi pitää pienryhmissä

Lisätiedot

LAPIN YLIOPISTO Yhteiskuntatieteiden tiedekunta POLITIIKKATIETEET VALINTAKOE 11.6.2008 Kansainväliset suhteet ja valtio-oppi.

LAPIN YLIOPISTO Yhteiskuntatieteiden tiedekunta POLITIIKKATIETEET VALINTAKOE 11.6.2008 Kansainväliset suhteet ja valtio-oppi. LAPIN YLIOPISTO Yhteiskuntatieteiden tiedekunta POLITIIKKATIETEET VALINTAKOE 11.6.2008 Kansainväliset suhteet ja valtio-oppi Vastaajan nimi: Valintakokeesta saatu pistemäärä: / 40 pistettä Vastaa selvällä

Lisätiedot

Kestävää kehitystä julkisiin ruokapalveluihin

Kestävää kehitystä julkisiin ruokapalveluihin Liite 15.12.2008 65. vuosikerta Numero 4 Sivu 13 Kestävää kehitystä julkisiin ruokapalveluihin Helmi Risku-Norja, MTT Lakisääteinen julkinen ruokapalvelu tarjoaa vuosittain 431 miljoonaa ateriaa, mikä

Lisätiedot

MAGNUS ROSÉN, TOIMITUSJOHTAJA YHTIÖKOKOUS

MAGNUS ROSÉN, TOIMITUSJOHTAJA YHTIÖKOKOUS MAGNUS ROSÉN, TOIMITUSJOHTAJA YHTIÖKOKOUS 17.3.2016 Liikevaihto kasvoi 635,6 milj. euroon, kasvua 3,6 % tai 6,0 % vertailukelpoisilla valuuttakursseilla EBITA 66,8 (65,8) milj. EUR tai 10,5 % (10,7 %)

Lisätiedot

SISÄLLYS. N:o 748. Laki

SISÄLLYS. N:o 748. Laki SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA 1999 Julkaistu Helsingissä 23 päivänä kesäkuuta 1999 N:o 748 752 SISÄLLYS N:o Sivu 748 Laki rikoksen johdosta tapahtuvasta luovuttamisesta Euroopan unionin jäsenvaltioiden välillä

Lisätiedot

Palkansaajan ostovoima ja verotus 2013 ja 2014 MITÄ TULI PÄÄTETTYÄ? ENTÄ SEURAAVAKSI?

Palkansaajan ostovoima ja verotus 2013 ja 2014 MITÄ TULI PÄÄTETTYÄ? ENTÄ SEURAAVAKSI? Palkansaajan ostovoima ja verotus 2013 ja 2014 MITÄ TULI PÄÄTETTYÄ? ENTÄ SEURAAVAKSI? 1 VERO- JA TALOUSLINJAUSTEN NÄKYMISTÄ 1) Mitä tuli päätettyä? palkansaajan ostovoima raamisopimuksen ja hallituksen

Lisätiedot

B8-0027/2014 } B8-0051/2014 } B8-0053/2014 } B8-0058/2014 } RC1/Am. 1

B8-0027/2014 } B8-0051/2014 } B8-0053/2014 } B8-0058/2014 } RC1/Am. 1 B8-0058/2014 } RC1/Am. 1 1 Johdanto-osan 8 a viite (uusi) ottaa huomioon 15. huhtikuuta 2014 annetun Euroopan parlamentin päätöslauselman 2013/2176(INI)1, 1 Hyväksytyt tekstit, P7_TA(2014)0394. B8-0058/2014

Lisätiedot

U 61/2017 vp. Valtioneuvoston kirjelmä eduskunnalle ehdotuksesta Euroopan parlamentin ja neuvoston asetukseksi (Schengenin rajasäännöstön muutos)

U 61/2017 vp. Valtioneuvoston kirjelmä eduskunnalle ehdotuksesta Euroopan parlamentin ja neuvoston asetukseksi (Schengenin rajasäännöstön muutos) Valtioneuvoston kirjelmä eduskunnalle ehdotuksesta Euroopan parlamentin ja neuvoston asetukseksi (Schengenin rajasäännöstön muutos) Perustuslain 96 :n 2 momentin mukaisesti lähetetään eduskunnalle Euroopan

Lisätiedot

asema ja oikeudet Esitteitä 2001:1 selkokieli

asema ja oikeudet Esitteitä 2001:1 selkokieli Sosiaalihuollon asiakkaan asema ja oikeudet Esitteitä 2001:1 selkokieli Sosiaalihuollon asiakkaan asema ja oikeudet Lakia sosiaalihuollon asiakkaan asemasta ja oikeuksista kutsutaan lyhyesti asiakaslaiksi.

Lisätiedot

Hoivan tarpeet ja palvelujärjestelmän. tulevaisuus. Teppo Kröger. CoE AgeCare/JY. Jyväskylän Ikääntyvien yliopisto

Hoivan tarpeet ja palvelujärjestelmän. tulevaisuus. Teppo Kröger. CoE AgeCare/JY. Jyväskylän Ikääntyvien yliopisto Hoivan tarpeet ja palvelujärjestelmän www.jyu.fi/agecare tulevaisuus Jyväskylän Ikääntyvien yliopisto 30.1.2019 Teppo Kröger CoE AgeCare/JY www.jyu.fi/agecare 31.1.2019 1 Luennon lähtökohdat Väestön ikääntyminen

Lisätiedot

Euroopan sosiaaliset ihmisoikeudet ja tulevaisuuden haasteet SOSTE Matti Mikkola Emeritusprofessori Helsingin yliopisto

Euroopan sosiaaliset ihmisoikeudet ja tulevaisuuden haasteet SOSTE Matti Mikkola Emeritusprofessori Helsingin yliopisto Euroopan sosiaaliset ihmis ja tulevaisuuden haasteet SOSTE 9.11.2017 Matti Mikkola Emeritusprofessori Helsingin yliopisto Ihmis - perus IHMISOIKEUKSISTA on sovittu valtioiden välisillä sopimuksilla. Ratifiointi

Lisätiedot

Lasten seksuaalinen hyväksikäyttö ja sen ehkäiseminen järjestöjen näkökulmasta

Lasten seksuaalinen hyväksikäyttö ja sen ehkäiseminen järjestöjen näkökulmasta Lasten seksuaalinen hyväksikäyttö ja sen ehkäiseminen järjestöjen näkökulmasta YTT, pääsihteeri Riitta Särkelä Ensi- ja turvakotien liitto ry 25.4.2019 Säätytalo 1 Salattu, vaikeasti tunnistettava ja lapsia

Lisätiedot

Kansainvälinen palkkaverovertailu 2018

Kansainvälinen palkkaverovertailu 2018 Kansainvälinen palkkaverovertailu 18 Selvityksessä yhteensä 18 maata Euroopasta Alankomaat Belgia Britannia Espanja Italia Itävalta Ranska Saksa Sveitsi Euroopan ulkopuolelta Australia Japani Kanada USA

Lisätiedot

Keskusta-oikeisto valtuustoryhmän valtuustoaloite kotihoidon kuntalisän käyttöönotosta Äänekoskella

Keskusta-oikeisto valtuustoryhmän valtuustoaloite kotihoidon kuntalisän käyttöönotosta Äänekoskella Kaupunginvaltuusto 60 08.09.2008 Kaupunginhallitus, julkinen 287 15.09.2008 Perusturvalautakunta 86 30.09.2009 Kaupunginhallitus, julkinen 55 15.02.2010 Kaupunginvaltuusto 25 08.03.2010 Keskusta-oikeisto

Lisätiedot

Kesäaikajärjestelyistä luopuminen, syyskuu 2018 Sakari Nurmela Kantar TNS Oy

Kesäaikajärjestelyistä luopuminen, syyskuu 2018 Sakari Nurmela Kantar TNS Oy Kesäaikajärjestelyistä luopuminen, syyskuu 8 Sakari Nurmela Kantar TNS Oy Johdanto Seuraavassa esitetään yhteenveto tutkimuksesta, jossa selvitettiin suomalaisten mielipiteitä Euroopan komission esittämästä

Lisätiedot

Yrittäjägallup toukokuu 2019

Yrittäjägallup toukokuu 2019 Yrittäjägallup toukokuu 0..0 Kantar TNS Oy Jaakko Hyry Yrittäjägallup, toukokuu 0 Tutkimuksen tarkoitus ja toteutus Tämän Yrittäjägallupin tarkoituksena on selvittää pk-yrittäjien mielipiteitä ja näkemyksiä

Lisätiedot

Lausunto ID (5)

Lausunto ID (5) Lausunto ID-18162668 1 (5) 26.04.2018 POL-2018-15385 Oikeusministeriö Lausuntopyyntönne 13.3.2018 Rangaistusten oikeasuhtaisuutta käsittelevä arviomuistio 1 Yleistä 2 Arvioinnin perusteet ja lähtökohdat

Lisätiedot

Laki. poliisilain muuttamisesta

Laki. poliisilain muuttamisesta Laki poliisilain muuttamisesta Eduskunnan päätöksen mukaisesti muutetaan poliisilain (872/2011) 2 luvun 17 :n 4 momentti ja 9 luvun 10 :n 1 momentin 4 kohta, sellaisena kuin niistä on 2 luvun 17 :n 4 momentti

Lisätiedot