Poske Lappi ohjausryhmän kokous

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Poske Lappi ohjausryhmän kokous"

Transkriptio

1 Poske Lappi ohjausryhmän kokous

2 STM kärkihankkeet ja hallitusohjelman reformit Palvelut asiakaslähtöisiksi / ministerit Mäntylä ja Rehula Edistetään terveyttä ja hyvinvointia sekä vähennetään eriarvoisuutta / ministeri Rehula Toteutetaan lapsi ja perhepalvelujen muutosohjelma / ministeri Rehula Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaiken ikäisten omaishoitoa / ministeri Rehula Osatyökykyisille väyliä työhön / ministeri Mäntylä Hallitusohjelman viisi strategista tavoitetta ovat: työllisyyden ja kilpailukyvyn vahvistaminen osaamisen ja koulutuksen uudistaminen hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen biotalouden ja puhtaiden ratkaisujen vauhdittaminen toimintatapojen uudistaminen digitalisaation hyödyntämisen, kokeilujen ja normien purkamisen kautta. Lisäksi on kolme hallinnollista reformia: sote uudistus, kuntien tehtävien karsinta ja aluehallinnon uudistus. Sote uudistus on sosiaali ja terveysministeriön vastuulla. Tavoitteiden toteuttamista ohjaavat ministerityöryhmät. Sosiaali ja terveysministeri Hanna Mäntylä on hyvinvoinnin ja terveyden ministerityöryhmän puheenjohtaja. Reformeista sosiaali ja terveydenhuollon uudistusta johtaa perhe ja peruspalveluministeri Juha Rehula.

3 Poske ajankohtaiset Sociopolis hanke (Asta Niskala 50%) Lapin tuotantoalueen valmistelussa: asiakasprosessityöryhmät (Asta Niskala ja Rea Räisänen) Sosiaalijohdon työkokous

4 Lapin sosiaalialan osaamiskeskittymä Sociopolis-hanke Pohjois-Suomen sosiaalialan osaamiskeskuksen (Posken) toiminta Sociopoliksessa Toiminnan tavoitteena on luoda yksi näkyvä ja selkeä tutkimus-, osaamis- ja innovaatiokeskittymä ja infrastruktuurirakenne sosiaalialalle Lappiin sekä parantaa sosiaalialan korkeakoulutuksen laatua työelämälähtöisyyttä korostaen, sekä rakentaa tutkimuksellista ja systemaattista tiedontuotantoa sosiaalialan korkeakoulujen, osaamiskeskuksen, kuntien ja muiden toimijoiden yhteistyönä. Posken toiminnan painopistealueet: 1. Selvitetään sosiaalialan perus- ja erityisosaamisen tarve ja paikka. 2. Osallistutaan Sote-uudistustyöskentelyyn 3. Tutkitaan työmenetelmiä ja niiden vaikuttavuutta. 4. Varmistetaan asiakkaiden mukaan ottaminen kehittämistyöhön. Asta Niskala (50%)

5 LAPIN SOTE TUOTANTOALUEEN ASIAKASPROSESSEJA VALMISTELEVIEN TYÖRYHMIEN TYÖSKENTELYPROSESSI AN/RR

6 SOTE UUDISTUS Sosiaali ja terveydenhuollon palvelurakenneuudistuksen tavoitteena on kaventaa ihmisten hyvinvointi ja terveyseroja ja hallita kustannuksia. Sitä varten sosiaali ja terveyspalvelut yhdistetään kaikilla tasoilla. Tavoitteena on ihmisen hyvinvoinnin ja terveyden kannalta tärkeä palveluketjujen saumaton kokonaisuus ja toimivammat peruspalvelut. ( uudistus luettu )

7 Asiakasprosessityöryhmät (nimetty pth ohjausryhmä ) Perheiden palvelut Vammaisten palvelut Aikuisten psykososiaaliset palvelut Sairauksien ehkäisy ja hoito Toimintakyvyn edistäminen ja kuntoutus Saamenkieliset palvelut Ikäihmisten palvelut Päivystyksen ja ensihoito Toimintakyvyn edistäminen ja kuntoutus sekä saamenkielisten palveluiden työryhmän jäsenet osallistuvat muiden työryhmien työskentelyyn

8 Työryhmätyöskentelyn tavoitteet Luoda asiakaslähtöiset ja yhdenvertaiset integroidut sosiaali ja terveydenhuollon palvelukokonaisuudet Lapin sairaanhoitopiirin alueelle Työskentelyssä tulee huomioida Kustannukset Vaikuttavuus ja tehokkuus Mittaaminen koko ajan mukana

9

10 Työryhmät Työryhmän puheenjohtajana toimii kokenut sosiaali ja terveystoimen johtavassa asemassa oleva viranhaltija, (10 % työajasta) Koordinaattorina toimii sosiaali tai terveysalan kehittäjätyöntekijä, joka käyttää työaikaa 20 % Työryhmät kokoontuvat kerran kuukaudessa 3 4 tunnin työpajoihin ja yhteisiin työseminaareihin kolme kertaa Työryhmän jäsenet (12) ovat kuntien/lshp/kolpeneen sosiaali ja/tai terveysalan asiantuntijoita Oppilaitosten edustajat 1/työryhmä ja järjestöjen edustajat 1/työryhmä Puheenjohtajat ja koordinaattorit muodostavat verkoston, jossa sovitetaan yhteen työryhmien työskentely Työryhmätyöskentelyn koordinoinnista vastaavat Poske ja Pth yksikkö ja esh kehittämisyksikkö yhteistyössä

11 Työryhmätyöskentelyn vaiheet ja aikataulu

12 I VAIHE NYKYTILAN ARVOINTI Elokuun kokouksessa Työryhmätyöskentelyn aloitus: esitellään työryhmän tehtävät ja koordinaattoreiden keräämä taustatieto ja kartoitetaan alustavasti kehittämiskohteet sekä innostetaan, sitoutetaan ja ryhmäytetään työryhmän jäsenet Syyskuun kokouksessa Perustehtävän kirkastaminen Miksi palvelu on olemassa? Mitä palvelukokonaisuuksia prosessi sisältää, kuvataan nykyinen palvelutuotanto ja palvelutuotannon indikaattorit Lokakuun kokouksessa Asiakastarpeiden ja palveluaukkojen selvittäminen lainsäädännön, tilastojen ja tutkimusten valossa sekä asiakkaiden ja työntekijöiden näkemysten kokoaminen. Tarkastellaan perusprosesseja ja määritellään rajapinnat toisiin prosesseihin Marraskuun kokouksessa Arvioidaan mitkä ovat tärkeimmät kehittämiskohteet asiakasprosesseissa.

13 II UUSIEN PALVELUKOKONAISUUKSIEN INNOVOINTI Joulukuun kokouksessa Ennakoidaan tulevaisuuden maailmaa: elämäntapa ja ihmisten arki, hyvinvointi ja sen vajeet Tammikuun kokouksessa Kuvataan mitä ihmiset itse tekevät oman hyvinvointinsa eteen (oma apu, vertaisapu ja järjestöjen sekä yksityisten palveluiden tuottajat) Mihin tarvitaan julkisia palveluja Tarkastellaan perusprosesseja ja määritellään rajapinnat toisiin prosesseihin Helmi maaliskuun kokouksissa Innovoidaan ja muotoillaan uusia, innovatiivisia, asiakkaiden tarpeista lähteviä ja sote integroituja toimintatapoja, palveluprosesseja ja palvelukokonaisuuksia

14 III MÄÄRITELLÄÄN TULEVAISUUDEN ASIAKASPROSESSIT JA PALVELUKOKONAISUUDET Huhtikuun kokouksessa Määritellään tulevat asiakasprosessit ja palvelukokonaisuudet Toukokuun kokouksessa Arvioidaan toteutuvatko asiakkaiden tarpeet/laki, osaamiseen perustuvat mahdollisuudet Tarkistetaan uusien palveluprosessien taloudelliset ja maantieteelliset reunaehdot ja osaamiseen liittyvät mahdollisuudet

15 Kehittäjäasiakasryhmien työskentely Tavoite: Asiakkaiden ja työntekijöiden osallisuuden lisääminen palveluiden kehittämisessä Kehittäjäasiakasryhmät: Toiminta asiakasprosessiryhmien rinnalla kunnissa kaikilla sisältöalueilta yksi ryhmä Työryhmän jäsen (kokoaa työntekijät ja asiakkaat) Työryhmän koordinaattori (tekee esityslistat ja muistiot, hoitaa käytännön asioita, raportoi) 1. Ryhmän tehtävän suunnittelu, työntekijöiden rekrytointi 2. Asiakkaiden rekrytointi (infot elokuu) Työntekijä pyytää mukaan, esite käteen tai lehti 3. Aloitustilaisuus (syyskuu) Tarkennetaan ryhmän tehtävä ja toiminta 4. Työskentelyvaihe (lokakuusta 2015 toukokuuhun 2016) Työskentely sidotaan asiakasprosessiryhmien työn etenemisen vaiheisiin: nykytilan kuvaus ja asiakkaiden tarpeet, uusien palvelumuotojen innovointi ja ehdotus tuleviksi uusiksi asiakasprosesseiksi ja palvelukokonaisuuksiksi. 5. Kokonaisraportointi Miten asiakkaiden ja työntekijöiden näkökulmat näkyvät ehdotuksessa 6. Jatkosuunnitelma/arviointi

16 Asiakasprosessiryhmien työskentely suhteessa Sote uudistuksen toimeenpanoon 1. Nykytilan analyysi Kuvaus työryhmälle analyysityöskentely koordinaattori raportoi kuvauksen 2. Johtopäätökset ja kehittämiskohteet Nykytilan analyysi esittely työvaliokunnalle kehittämiskohteiden vahvistaminen + selkeiden ja mitattavissa olevien tavoitteiden asettaminen koordinaattori raportoi 3. Ratkaisuvaihtoehdot Uusien vaihtoehtojen innovointi ja esittely koordinaattori raportoi + talousvastaavat laskevat kustannusvaikutukset 4. Esitys palvelukokonaisuudesta Vaihtoehtojen arviointi parhaan vaihtoehdon valinta (työryhmä) jatkotyöskentelyyn otettavan vaihtoehdon valinta (työvaliokunta) 5. Palvelukokonaisuuden kuvaus (palvelukartta) PTH:n ohjausryhmän hyväksyntä 6. Toimeenpanovaiheen tarkistukset 7. Toimeenpano 8. Prosessien tarkempi kuvaaminen 9. Seuranta

17 Työryhmätyöskentelyn tuki muodot KONSULTOINNIT Kehittäjille, koordinaattoreille ja puheenjohtajille l lokakuussa, olemassa olevan tiedon hyödyntäminen Kehittäjille,koordinaattoreille ja puheenjohtajille II marraskuussa, analyysin teon tukeminen Kehittäjille, koordinaattoreille ja puheenjohtajille III maaliskuussa, ratkaisuvaihtoehtojen analysointi Kehittäjille, koordinaattoreille ja puheenjohtajille IV huhtikuussa, ratkaisuvaihtoehdon valinta Työryhmille yhteinen tulevaisuus skenaario työpaja lokakuussa Työryhmille yhteinen tulevaisuus skenaario työpaja tammikuussa, innovaatiopaja Työryhmille yhteinen arviointi ja lopetus, prosessin arviointi ja jatkotyöskentely TARVITTAESSA ASIAKASPROSESSITYÖSKENTELYN VETÄJILLE MAHDOLLISUUS KONSULTOIDA?

18 SOSIAALIJOHDON TYÖKOKOUS Aika klo Paikka Avi Valtakatu 2, Rovaniemi Asialista Kahvit Sote Kunta rajapinnat Hannele Mikkanen kunnanjohtaja Liperi Keskustelua Miten meillä Lapissa? Kärkihankkeet sosiaali ja terveydenhuollossa Kaisa Kostamo Pääkkö kehitysjohtaja, Pohjois Suomen sosiaalialan osaamiskeskus Seuraavan kokousajan ja aiheen sopiminen

LAPIN SOTE-TUOTANTOALUEEN ASIAKASPROSESSEJA VALMISTELEVIEN TYÖRYHMIEN TYÖSKENTELYPROSESSI AN/RR

LAPIN SOTE-TUOTANTOALUEEN ASIAKASPROSESSEJA VALMISTELEVIEN TYÖRYHMIEN TYÖSKENTELYPROSESSI AN/RR LAPIN SOTE-TUOTANTOALUEEN ASIAKASPROSESSEJA VALMISTELEVIEN TYÖRYHMIEN TYÖSKENTELYPROSESSI 17.6.15 AN/RR Asiakasprosessityöryhmät (nimetty pth ohjausryhmä 21.1.2015) Perheiden palvelut Vammaisten palvelut

Lisätiedot

Saamenkieliset palvelut osana sote valmistelua Lapissa

Saamenkieliset palvelut osana sote valmistelua Lapissa Saamenkieliset palvelut osana sote valmistelua Lapissa Taru Ijäs Kallio Perusterveydenhuollon yksikkö, LSHP Perusterveydenhuollon yksikkö 1 LAPIN SOTE TUOTANTOALUEEN ASIAKASPROSESSEJA VALMISTELEVIEN TYÖRYHMIEN

Lisätiedot

LAPIN SOTE TUOTANTOALUEEN ASIAKASPROSESSEJA VALMISTELEVIEN TYÖRYHMIEN TYÖSKENTELYPROSESSI

LAPIN SOTE TUOTANTOALUEEN ASIAKASPROSESSEJA VALMISTELEVIEN TYÖRYHMIEN TYÖSKENTELYPROSESSI LAPIN SOTE TUOTANTOALUEEN ASIAKASPROSESSEJA VALMISTELEVIEN TYÖRYHMIEN TYÖSKENTELYPROSESSI luonnos 18.5.15 AN/RR Työryhmätyöskentelyn tavoite Luoda asiakaslähtöiset ja yhdenvertaiset integroidut sosiaali

Lisätiedot

LAPIN SOTE TUOTANTOALUEEN ASIAKASPROSESSEJA VALMISTELEVIEN TYÖRYHMIEN TYÖSKENTELYPROSESSI AN/RR

LAPIN SOTE TUOTANTOALUEEN ASIAKASPROSESSEJA VALMISTELEVIEN TYÖRYHMIEN TYÖSKENTELYPROSESSI AN/RR LAPIN SOTE TUOTANTOALUEEN ASIAKASPROSESSEJA VALMISTELEVIEN TYÖRYHMIEN TYÖSKENTELYPROSESSI 21.8.15 AN/RR Tavoitteet Sosiaali ja terveydenhuollon palvelurakenneuudistuksen tavoitteena on kaventaa ihmisten

Lisätiedot

Lapin sairaanhoitopiirin asiakasprosessiryhmien työskentelyn tilanne Lapin tuotantoalueen ohjausryhmän linjausten mukaisesti

Lapin sairaanhoitopiirin asiakasprosessiryhmien työskentelyn tilanne Lapin tuotantoalueen ohjausryhmän linjausten mukaisesti Lapin sairaanhoitopiirin asiakasprosessiryhmien työskentelyn tilanne 25.04.2016 Lapin tuotantoalueen ohjausryhmän 20.1.2015 linjausten mukaisesti TYÖRYHMÄTYÖSKENTELYN TAVOITEET Tavoitteena on nykyisen

Lisätiedot

Lapin sairaanhoitopiirin asiakasprosessiryhmien tulokset Lapin tuotantoalueen ohjausryhmän linjausten mukaisesti

Lapin sairaanhoitopiirin asiakasprosessiryhmien tulokset Lapin tuotantoalueen ohjausryhmän linjausten mukaisesti Lapin sairaanhoitopiirin asiakasprosessiryhmien tulokset 17.6.2016 Lapin tuotantoalueen ohjausryhmän 20.1.2015 linjausten mukaisesti TYÖRYHMÄTYÖSKENTELYN TAVOITTEET JA VAIHEET Asiakaslähtöisyys, yhdenvertaisuus,

Lisätiedot

Sosiaali ja terveysministeriön kärkihankkeet ja muutosagentit

Sosiaali ja terveysministeriön kärkihankkeet ja muutosagentit Sosiaali ja terveysministeriön kärkihankkeet ja muutosagentit Lapin maakunnan tilanne Sosiaalijohdon työkokous 18.11.2016 Asta Niskala Pohjois Suomen sosiaalialan osaamiskeskus STM ja hallituksen kärkihankkeet

Lisätiedot

Lapin sairaanhoitopiirin asiakasprosessiryhmien tulokset Lapin tuotantoalueen ohjausryhmän linjausten mukaisesti

Lapin sairaanhoitopiirin asiakasprosessiryhmien tulokset Lapin tuotantoalueen ohjausryhmän linjausten mukaisesti Lapin sairaanhoitopiirin asiakasprosessiryhmien tulokset 21.6.2016 Lapin tuotantoalueen ohjausryhmän 20.1.2015 linjausten mukaisesti TYÖRYHMÄTYÖSKENTELYN TAVOITTEET Tavoitteena on nykyisen palvelurakenteen

Lisätiedot

Isyyslaki uudistuu Rovaniemi. Kristiina Poikajärvi Johtaja Peruspalvelut, oikeusturva ja luvat vastuualue

Isyyslaki uudistuu Rovaniemi. Kristiina Poikajärvi Johtaja Peruspalvelut, oikeusturva ja luvat vastuualue Isyyslaki uudistuu 27.10.2015 Rovaniemi Kristiina Poikajärvi Johtaja Peruspalvelut, oikeusturva ja luvat vastuualue Lapin 28.10.2015 aluehallintovirasto 1 Hallituksen strategiset painopistealueet Työllisyys

Lisätiedot

Työsuunnitelma. Lapin sotetuotantoalue. Lapin tuotantoalueen ohjausryhmän linjausten mukaisesti Tapio Kekki

Työsuunnitelma. Lapin sotetuotantoalue. Lapin tuotantoalueen ohjausryhmän linjausten mukaisesti Tapio Kekki Työsuunnitelma Lapin sotetuotantoalue Lapin tuotantoalueen ohjausryhmän 20.1.2015 linjausten mukaisesti Tapio Kekki Työsuunnitelma Lapin sote-tuotantoalue Keskeiset periaatteet - Sosiaali- terveydenhuollon

Lisätiedot

Lapin sotetuotantoalueen. valmistelun tilanne Purppuranuijakas, Alloclavaria purpurea

Lapin sotetuotantoalueen. valmistelun tilanne Purppuranuijakas, Alloclavaria purpurea Lapin sotetuotantoalueen valmistelun tilanne 24.11.2015 Purppuranuijakas, Alloclavaria purpurea Ensin - katse kokonaisuuteen THL:n seminaari Sosiaali- ja terveydenhuolto murroksessa Pariisista Pelkosenniemelle

Lisätiedot

StV Asia: K 14/2017 vp Hallituksen vuosikertomus 2016

StV Asia: K 14/2017 vp Hallituksen vuosikertomus 2016 StV 6.9.2017 Asia: K 14/2017 vp Hallituksen vuosikertomus 2016 Strategiajohtaja Liisa Heinämäki, STM 1 5.9.2017 Hallitusohjelma STM:ssä 2 Reformeista sote -uudistus on keskeinen mukaan lukien tietojärjestelmän

Lisätiedot

Kuntainfo : Yhteistoimintahankkeet sairaanhoidossa ja sosiaalipalveluissa. Johtajaylilääkäri Ermo Haavisto

Kuntainfo : Yhteistoimintahankkeet sairaanhoidossa ja sosiaalipalveluissa. Johtajaylilääkäri Ermo Haavisto Kuntainfo 2.3.2016: Yhteistoimintahankkeet sairaanhoidossa ja sosiaalipalveluissa Johtajaylilääkäri Ermo Haavisto Kaste-hankkeet 2013-2016 Pois syrjästä lasten ja nuorten syrjäytymisen ja ylisukupolvisten

Lisätiedot

Lapin sosiaalialan osaamiskeskittymä Sociopolis

Lapin sosiaalialan osaamiskeskittymä Sociopolis Lapin sosiaalialan osaamiskeskittymä Sociopolis Verkkokonsulttien työkokous Asta Niskala Poske Laura Tiitinen Yliopisto 25.5.2015 Toteuttajat: Lapin yliopisto, Lapin ammattikorkeakoulu ja Pohjois-Suomen

Lisätiedot

Sote-valmistelijat

Sote-valmistelijat Sote-valmistelijat 9.5.2016 Uusia resursseja kärkihankkeista HALLITUKSEN STRATEGINEN PAINOPISTEALUE: Hyvinvointi ja terveys Hyvinvoinnin ja terveyden ministerityöryhmä sosiaali- ja terveysministeri Hanna

Lisätiedot

Osaamisella soteen! ylitarkastaja Sanna Hirsivaara. LAPE-muutosohjelman III konferenssi Osaamisen uudistaminen

Osaamisella soteen! ylitarkastaja Sanna Hirsivaara. LAPE-muutosohjelman III konferenssi Osaamisen uudistaminen Osaamisella soteen! ylitarkastaja Sanna Hirsivaara LAPE-muutosohjelman III konferenssi Osaamisen uudistaminen 12.3.2018 Osaamisella soteen, hankkeen tausta Sote-uudistuksen onnistuminen edellyttää myös

Lisätiedot

Isyyslain koulutuskierros. Johtaja Satu Koskela Peruspalvelut, oikeusturva ja luvat vastuualue Etelä-Suomen aluehallintovirasto

Isyyslain koulutuskierros. Johtaja Satu Koskela Peruspalvelut, oikeusturva ja luvat vastuualue Etelä-Suomen aluehallintovirasto Isyyslain koulutuskierros Johtaja Satu Koskela Peruspalvelut, oikeusturva ja luvat vastuualue Etelä-Suomen aluehallintovirasto Etelä-Suomen AVIn toimialue Etelä-Suomen aluehallintovirasto 1.3.2015 2 Hallitusohjelman

Lisätiedot

Työsuunnitelma. ohjausryhmän linjausten mukaisesti

Työsuunnitelma. ohjausryhmän linjausten mukaisesti Työsuunnitelma Lapin sotetuotantoalue Lapin tuotantoalueen Lapin tuotantoalueen ohjausryhmän 20.1.2015 linjausten mukaisesti Työsuunnitelma Lapin tuotantoalue Keskeiset periaatteet Sosiaali terveydenhuollon

Lisätiedot

Hyvinvointi ja terveys strategisena tavoitteena

Hyvinvointi ja terveys strategisena tavoitteena Hyvinvointi ja terveys strategisena tavoitteena TERVIS hyvinvointifoorumi 02.09.2015 Kuopio Neuvottelevavirkamies Heli Hätönen Sosiaali- ja terveysministeriö Hyvinvointi ja terveys strategisena tavoitteena

Lisätiedot

LAPIN SAIRAANHOITOPIIRIN PERUSTERVEYDENHUOLLON YKSIKKÖ HYVINVOINTIA EDISTÄMÄSSÄ

LAPIN SAIRAANHOITOPIIRIN PERUSTERVEYDENHUOLLON YKSIKKÖ HYVINVOINTIA EDISTÄMÄSSÄ LAPIN SAIRAANHOITOPIIRIN PERUSTERVEYDENHUOLLON YKSIKKÖ HYVINVOINTIA EDISTÄMÄSSÄ HYVINVOINTIJOHTAMISELLA ONNISTUMISEN POLUILLE JA HYVÄÄN ARKEEN LAPISSA KOULUTUS 2.4.2014 Sinikka Suorsa Vs.suunnittelija

Lisätiedot

KEHITTÄJÄASIAKASTOIMINTA

KEHITTÄJÄASIAKASTOIMINTA KEHITTÄJÄASIAKASTOIMINTA Sosiaali- ja terveydenhuollon palvelujenkäyttäjien osallistumista palvelujen suunnitteluun, kehittämiseen ja arviointiin yhdessä työntekijöiden kanssa ASIAKKAIDEN OSALLISTUMISEN

Lisätiedot

Lappi vastaa hallitusohjelman haasteeseen. Lapin kuntapäivä

Lappi vastaa hallitusohjelman haasteeseen. Lapin kuntapäivä Lappi vastaa hallitusohjelman haasteeseen Lapin kuntapäivä 25.9.2015 Ratkaisujen Suomi Strategiset tavoitteet ja kärkihankkeet Työllisyys ja kilpailukyky 1. Kilpailukyvyn vahvistaminen yrittäjyyden ja

Lisätiedot

Seksuaali- ja lisääntymisterveys

Seksuaali- ja lisääntymisterveys Seksuaali- ja lisääntymisterveys 27.10.2015 Rovaniemi Kristiina Poikajärvi Johtaja Peruspalvelut, oikeusturva ja luvat vastuualue 11.11.2015 1 Hallituksen strategiset painopistealueet Työllisyys ja kilpailukyky

Lisätiedot

Hyvinvointi ja terveys sekä

Hyvinvointi ja terveys sekä Sosiaali- ja terveysministeri Hanna Mäntylä Perhe- ja peruspalveluministeri Juha Rehula Kunta- ja uudistusministeri Anu Vehviläinen Ulkomaankauppa- ja kehitysministeri Lenita Toivakka Kärkihankkeet: Hyvinvointi

Lisätiedot

Suunnitelma Itä-Uudenmaan sote-palvelutuotannon käynnistämiseksi

Suunnitelma Itä-Uudenmaan sote-palvelutuotannon käynnistämiseksi Suunnitelma Itä-Uudenmaan sote-palvelutuotannon käynnistämiseksi Itä-Uudenmaan sote-palvelutuotannon valmistelu Itä-Uudenmaan valmistelutyö tehdään osana koko Uudenmaan sote-alueen ja valtakunnallisen

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämissuunnitelman arviointi

Sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämissuunnitelman arviointi Sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämissuunnitelman arviointi 2017-2018 Sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämissuunnitelman arviointi Lapin sairaanhoitopiirissä Arviointiin ovat osallistuneet sosiaali-

Lisätiedot

BIOTALOUDEN KÄRJET SUOMEN HALLITUSOHJELMASSA. Liisa Saarenmaa MMM SIÑAL 2016 tiedotustilaisuus

BIOTALOUDEN KÄRJET SUOMEN HALLITUSOHJELMASSA. Liisa Saarenmaa MMM SIÑAL 2016 tiedotustilaisuus BIOTALOUDEN KÄRJET SUOMEN HALLITUSOHJELMASSA Liisa Saarenmaa MMM 23.11.2015 SIÑAL 2016 tiedotustilaisuus Sipilän hallitusohjelman toimintasuunnitelma Muutosohjelma, jonka tavoitteena nostaa Suomen talous

Lisätiedot

Hallituksen strategiset tavoitteet ja kärkihankkeet

Hallituksen strategiset tavoitteet ja kärkihankkeet Hallituksen strategiset tavoitteet ja kärkihankkeet Sisältöä ja panostuksia INNOFORUM-yhdessä tekemällä parasta palvelua pk-yrityksille seminaari Hotelli Rosendahl, Tampere 10.11.2015 Erkki Lydén Pirkanmaan

Lisätiedot

Suomen malli Sosiaali- ja terveydenhuolto viidelle sote-alueelle

Suomen malli Sosiaali- ja terveydenhuolto viidelle sote-alueelle Suomen malli Sosiaali- ja terveydenhuolto viidelle sote-alueelle Sosiaali- ja terveysministeriö Pekka Järvinen 2.4.2014 Sosiaali- ja terveydenhuollon uudistaminen Tavoitteet Lyhyt historia Uusi palvelurakenne

Lisätiedot

Terveydenhuollon järjestämissuunnitelman valmistelutilanne. Lapin shp:n valtuustoseminaari Tapio Kekki

Terveydenhuollon järjestämissuunnitelman valmistelutilanne. Lapin shp:n valtuustoseminaari Tapio Kekki Terveydenhuollon järjestämissuunnitelman valmistelutilanne Lapin shp:n valtuustoseminaari 27.11.2012 Tapio Kekki 1 Terveydenhuollon järjestämissuunnitelma Samaan sairaanhoitopiirin kuntayhtymään kuuluvien

Lisätiedot

Kuntajohdon seminaari

Kuntajohdon seminaari Kuntajohdon seminaari Kuopio 11.11.2015 Hallituksen kärkihankkeiden vaikutukset Itä-Suomeen Elli Aaltonen Ylijohtaja 11.11.2015 1 11.11.2015 2 11.11.2015 3 Strategiset painopisteet ja yhteiset toimintatavat

Lisätiedot

IKÄIHMINEN TOIMIJANA vanhuspalvelulain toimeenpanoa Pohjois-Suomessa Kehittäjätyöntekijöiden perehdyttäminen

IKÄIHMINEN TOIMIJANA vanhuspalvelulain toimeenpanoa Pohjois-Suomessa Kehittäjätyöntekijöiden perehdyttäminen IKÄIHMINEN TOIMIJANA vanhuspalvelulain toimeenpanoa Pohjois-Suomessa 2013-2014 Kehittäjätyöntekijöiden perehdyttäminen Asta Niskala 3.10.2013 Poske Lapin toimintayksikkö Pohjois-Pohjanmaan toimintayksikkö

Lisätiedot

TYP ajankohtaisia asioita

TYP ajankohtaisia asioita TYP ajankohtaisia asioita sosiaalineuvos Eveliina Pöyhönen 3 Etunimi Sukunimi 13.10.2017 5 Etunimi Sukunimi 13.10.2017 Sotelle sisältöjä hallituksen kärkihankkeissa Palvelujen muutos- ja kehittämistyötä

Lisätiedot

Itsehallintoalueet. EPL seminaari Harri Jokiranta Projektinjohtaja Etelä-Pohjanmaan sosiaali- ja terveydenhuollon palvelurakenneuudistus

Itsehallintoalueet. EPL seminaari Harri Jokiranta Projektinjohtaja Etelä-Pohjanmaan sosiaali- ja terveydenhuollon palvelurakenneuudistus Itsehallintoalueet EPL seminaari 22.2.2016 Harri Jokiranta Projektinjohtaja Etelä-Pohjanmaan sosiaali- ja terveydenhuollon palvelurakenneuudistus Soten vaiheet Kehittämisohjelmat Kansallinen terveyshanke

Lisätiedot

Uudistuva sosiaali- ja terveydenhuolto

Uudistuva sosiaali- ja terveydenhuolto Uudistuva sosiaali- ja terveydenhuolto Kansliapäällikkö Aikuissosiaalityön päivät 2013 Tampere 24.1.2013 Sosiaali- ja terveydenhuollon palvelurakenteen uudistaminen Tiivistelmä sosiaali- ja terveydenhuollon

Lisätiedot

Jyväskylän hakeutuminen valinnanvapauskokeiluun. Riitta Pylvänen

Jyväskylän hakeutuminen valinnanvapauskokeiluun. Riitta Pylvänen Jyväskylän hakeutuminen valinnanvapauskokeiluun Riitta Pylvänen 13.10.2016 13.10.2016 Hallituksen kärkihankkeet Hallituskauden aikana tavoitteita toteutetaan kaikkiaan 26 kärkihankkeella. Viisi niistä

Lisätiedot

Hyvinvoinnin edistämisen mahdollisuudet

Hyvinvoinnin edistämisen mahdollisuudet Hyvinvoinnin edistämisen mahdollisuudet Terveyden edistämisen kuntakokous Tervola 23.2.2010 Ohjaajalääkäri Terveyden edistämisen suunnittelija Terveyden edistämisen suunnittelija Aimo Korpilähde Tuula

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveyspalvelut osatyökykyisiä tukemassa. Eveliina Pöyhönen

Sosiaali- ja terveyspalvelut osatyökykyisiä tukemassa. Eveliina Pöyhönen Sosiaali- ja terveyspalvelut osatyökykyisiä tukemassa Eveliina Pöyhönen Osatyökykyisyys on yksilöllistä Osatyökykyisellä on käytössään osa työkyvystään. Osatyökykyisyyttä on monenlaista, se voi olla myös

Lisätiedot

SenioriKaste. Johtajat

SenioriKaste. Johtajat SenioriKaste Johtajat 2.11.2015 Hanketyöskentely Hanke tukee kuntien omaa kehittämistyötä Järjestämällä mm. kaikille yhteisiä työkokouksia (vertaistuki ja hyvien käytäntöjen jakaminen), seminaareja, koulutuksia

Lisätiedot

Posken ajankohtaista. Pohtimo Asta Niskala

Posken ajankohtaista. Pohtimo Asta Niskala Posken ajankohtaista Pohtimo 26. 27.5.2015 Asta Niskala virtu.fi -palvelutarjotin kokoaa Lapin asukkaille sähköiset sosiaali- ja terveyspalvelut yhteen, mahdollistaa useiden järjestelmien käytön palvelutuotannossa

Lisätiedot

Muutosagenttitoiminnan tulokset - Kainuu

Muutosagenttitoiminnan tulokset - Kainuu Muutosagenttitoiminnan tulokset - Kainuu 1 13.3.2019 Hankkeen/kokeilun perustiedot Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäisten omaishoitoa, Muutosagentin tehtävä Tehtävän kesto 10/2016

Lisätiedot

Oma Häme etenee maakunnan sotevalmistelun

Oma Häme etenee maakunnan sotevalmistelun Oma Häme etenee maakunnan sotevalmistelun askelmerkit Kanta-Hämeen vetovoima- ja kuntapäivä Jukka Lindberg Projektipäällikkö Hämeen liitto Hämeen parasta kehittämistä! 2015 Kanta-Hämeen sote-valmistelun

Lisätiedot

Mitä sote-uudistus tarkoittaa? Hallinto ja toimintatavat muutoksessa

Mitä sote-uudistus tarkoittaa? Hallinto ja toimintatavat muutoksessa Mitä sote-uudistus tarkoittaa? Hallinto ja toimintatavat muutoksessa Mikä on sote-uudistus? Sote-uudistuksessa koko julkinen sosiaali- ja terveydenhuolto uudistetaan. Uudistuksen tekevät valtio ja kunnat,

Lisätiedot

Lapin sairaanhoitopiirin asiakasprosessiryhmien työskentelyn tilanne

Lapin sairaanhoitopiirin asiakasprosessiryhmien työskentelyn tilanne Lapin sairaanhoitopiirin asiakasprosessiryhmien työskentelyn tilanne 8.6.2016 Asta Niskala Lapin tuotantoalueen ohjausryhmän 20.1.2015 linjausten mukaisesti TYÖRYHMÄTYÖSKENTELYN TAVOITTEET Tavoitteena

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveysministeriön toimet kuntouttavan työtoiminnan kehittämisessä. Eveliina Pöyhönen

Sosiaali- ja terveysministeriön toimet kuntouttavan työtoiminnan kehittämisessä. Eveliina Pöyhönen Sosiaali- ja terveysministeriön toimet kuntouttavan työtoiminnan kehittämisessä Eveliina Pöyhönen Sosiaalisesti kestävä Suomi 2020 Sosiaalisesti kestävä yhteiskunta kohtelee kaikkia reilusti vahvistaa

Lisätiedot

SENIORIKASTE LAPIN TOIMINNALLINEN OSAKOKONAISUUS JOHTAJIEN TYÖKOKOUS Projektipäällikkö Leila Mukkala

SENIORIKASTE LAPIN TOIMINNALLINEN OSAKOKONAISUUS JOHTAJIEN TYÖKOKOUS Projektipäällikkö Leila Mukkala SENIORIKASTE LAPIN TOIMINNALLINEN OSAKOKONAISUUS JOHTAJIEN TYÖKOKOUS 14.10.2015 Projektipäällikkö Leila Mukkala Hankkeen tavoitteet Muistisairaan ihmisen alueellisen palveluprosessimallin luominen, jossa

Lisätiedot

Vuosi PKS LAPE Vuosikalenteri 2018

Vuosi PKS LAPE Vuosikalenteri 2018 Vuosi 2018 1 TAMMIKUU 2018 8.1. Hanketiimi 12.1. Lasten terveys, hyvinvointi ja palvelut (THL) aloitusseminaari 12.1. Suppea ohjausryhmä 16.1. Hanketyökokous 16.1. Valtakunnallinen koulukotiseminaari 17.1.

Lisätiedot

Paikalla Juha Fränti Oulun kaupunki Auvo Kilpeläinen Rovaniemen kaupunki Kolpeneen palvelukeskuksen kuntayhtymä

Paikalla Juha Fränti Oulun kaupunki Auvo Kilpeläinen Rovaniemen kaupunki Kolpeneen palvelukeskuksen kuntayhtymä PÖYTÄKIRJA 19.2.2009 POHJOIS-SUOMEN SOSIAALIALAN OSAAMISKESKUKSEN NEUVOTTELUKUNNAN KOKOUS Aika torstai 19.2.2009 klo 13.00 15.00 Paikka Poske, Pohjois-Pohjanmaan toimintayksikkö, Oulun seudun ammattikorkeakoulu,

Lisätiedot

Leila Mukkala projektipäällikkö

Leila Mukkala projektipäällikkö SenioriKaste-hanke Leila Mukkala projektipäällikkö p Tavoitteet Toimintalinja 1. Kotona asumisen tukeminen Toimintalinja 2. Ikääntyvien arjen sisältöjen monipuolistaminen Toimintalinja 3. Kuntouttavan

Lisätiedot

Projektipäällikkö Leila Mukkala Muistikoordinaattori Saara Bitter Kuntoutuksen kehittäjätyöntekijä Anitta Mikkola

Projektipäällikkö Leila Mukkala Muistikoordinaattori Saara Bitter Kuntoutuksen kehittäjätyöntekijä Anitta Mikkola 19.2.2015 Projektipäällikkö Leila Mukkala Muistikoordinaattori Saara Bitter Kuntoutuksen kehittäjätyöntekijä Anitta Mikkola Kehittäjäsosiaalityöntekijä Tuula Anunti Toimintalinja 1. Kotona asumisen tukeminen

Lisätiedot

Mitä valinnanvapauskokeiluun hakeutuminen tarkoitta? Riitta Pylvänen

Mitä valinnanvapauskokeiluun hakeutuminen tarkoitta? Riitta Pylvänen Mitä valinnanvapauskokeiluun hakeutuminen tarkoitta? Riitta Pylvänen 16.8.2016 17.8.2016 Hallituksen kärkihankkeet Hallituskauden aikana tavoitteita toteutetaan kaikkiaan 26 kärkihankkeella. Viisi niistä

Lisätiedot

EDISTETÄÄN TERVEYTTÄ JA HYVINVOINTIA SEKÄ VÄHENNETÄÄN ERIARVOISUUTTA OTTAMALLA HYVÄT KÄYTÄNNÖT PYSYVÄÄN KÄYTTÖÖN

EDISTETÄÄN TERVEYTTÄ JA HYVINVOINTIA SEKÄ VÄHENNETÄÄN ERIARVOISUUTTA OTTAMALLA HYVÄT KÄYTÄNNÖT PYSYVÄÄN KÄYTTÖÖN EDISTETÄÄN TERVEYTTÄ JA HYVINVOINTIA SEKÄ VÄHENNETÄÄN ERIARVOISUUTTA OTTAMALLA HYVÄT KÄYTÄNNÖT PYSYVÄÄN KÄYTTÖÖN 16.6.2016 Johtaja Taru Koivisto 28.6.2016 1 2 Kärkihanke Edistetään terveyttä ja hyvinvointia

Lisätiedot

Alueellinen osaamisen kehittämisen suunnitelma (Päivitys )

Alueellinen osaamisen kehittämisen suunnitelma (Päivitys ) 1 Alueellinen osaamisen kehittämisen suunnitelma 2017-2020 (Päivitys 2019-2020) Lapin sairaanhoitopiiri ja alueen jäsenkunnat 13.5.2019 2 Sisällys 1. Johdanto... 3 2. Alueellinen osaamisen kehittäminen

Lisätiedot

Edistetään terveyttä ja hyvinvointia sekä vähennetään eriarvoisuutta

Edistetään terveyttä ja hyvinvointia sekä vähennetään eriarvoisuutta Edistetään terveyttä ja hyvinvointia sekä vähennetään eriarvoisuutta Etunimi Sukunimi 1.7.2016 2 Kärkihanke Edistetään terveyttä ja hyvinvointia sekä vähennetään eriarvoisuutta Tavoitteet: 1. Lisätään

Lisätiedot

Työterveyshuollon tulevaisuus osana sotea

Työterveyshuollon tulevaisuus osana sotea Hyvinvointia työstä Työterveyshuollon tulevaisuus osana sotea Jorma Mäkitalo TTL KEVA päivä 16.3.2017 17.3.2017 Työterveyslaitos Jorma Mäkitalo www.ttl.fi 2 Työterveyslaitoksen strategiset kärjet 17.3.2017

Lisätiedot

Lape uuteen vaiheeseen: Kohti lapsille ja nuorille parempia kuntia ja maakuntia! Maria Kaisa Aula, Lape ohjausryhmän puheenjohtaja 26.1.

Lape uuteen vaiheeseen: Kohti lapsille ja nuorille parempia kuntia ja maakuntia! Maria Kaisa Aula, Lape ohjausryhmän puheenjohtaja 26.1. Lape uuteen vaiheeseen: Kohti lapsille ja nuorille parempia kuntia ja maakuntia! Maria Kaisa Aula, Lape ohjausryhmän puheenjohtaja 26.1.2017 1 27.1.2017 Etunimi Sukunimi Hajanaisista palveluista lapsi-

Lisätiedot

Kehittäjäasiakastoiminta

Kehittäjäasiakastoiminta Kehittäjäasiakastoiminta Lapin asiakasosallisuusmalli Ei riitä, että asiakas on osallisena omassa asiakastapahtumassaan ja häntä kuunnellaan. Asiakkaiden osallisuus laajennetaan palvelujen suunnitteluun,

Lisätiedot

Stadin HYTE. Helsingin hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen. Stadin Hyte video

Stadin HYTE. Helsingin hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen. Stadin Hyte video Helsingin hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen Stadin HYTE Valtuustoseminaari 31.1.2019 Stina Högnabba, erikoistutkija, Kaupunginkanslia, Kaupunkitutkimus ja -tilastot Tarja Saarinen, erityissuunnittelija,

Lisätiedot

VPK POHJOIS-SUOMEN VAMMAISPALVELUJEN KEHITTÄMISYKSIKÖN VALMISTELUHANKE. Jari Lindh Hankekoordinaattori Kolpeneen palvelukeskus

VPK POHJOIS-SUOMEN VAMMAISPALVELUJEN KEHITTÄMISYKSIKÖN VALMISTELUHANKE. Jari Lindh Hankekoordinaattori Kolpeneen palvelukeskus VPK POHJOIS-SUOMEN VAMMAISPALVELUJEN KEHITTÄMISYKSIKÖN VALMISTELUHANKE Jari Lindh Hankekoordinaattori Kolpeneen palvelukeskus VPK - käytännön, koulutuksen ja tutkimuksen yhteistyön areenana Vammaispalvelujen

Lisätiedot

Lapin tavoitteet. ja hallitusohjelma?

Lapin tavoitteet. ja hallitusohjelma? Lapin tavoitteet. ja hallitusohjelma? Ratkaisujen Suomi Strategiset tavoitteet ja kärkihankkeet Työllisyys ja kilpailukyky 1. Kilpailukyvyn vahvistaminen yrittäjyyden ja elinkeinoelämän edellytyksiä parantamalla

Lisätiedot

Perusterveydenhuollon kehittäminen / LAPIN KASTE Jouni Lohi, professori Jaana Kupulisoja, suunnittelija Riitta Rautalin, suunnittelija

Perusterveydenhuollon kehittäminen / LAPIN KASTE Jouni Lohi, professori Jaana Kupulisoja, suunnittelija Riitta Rautalin, suunnittelija Perusterveydenhuollon kehittäminen / LAPIN KASTE Jouni Lohi, professori Jaana Kupulisoja, suunnittelija Riitta Rautalin, suunnittelija 12.10.2009 1 KASTE Pohjois Suomen monialaiset sosiaali ja terveyspalvelut

Lisätiedot

Tilannekatsaus Sipilän hallituksen ohjelman toimeenpanoon. Toiminnanjohtajien aamiainen

Tilannekatsaus Sipilän hallituksen ohjelman toimeenpanoon. Toiminnanjohtajien aamiainen Tilannekatsaus Sipilän hallituksen ohjelman toimeenpanoon Toiminnanjohtajien aamiainen 18.11.2015 Sakari Piippo / Valtioneuvoston kanslia Hallituskriisi ja sote-uudistus Hallituskriisi marraskuussa 2015

Lisätiedot

Hyvinvoinnin edistämisen mahdollisuudet

Hyvinvoinnin edistämisen mahdollisuudet Hyvinvoinnin edistämisen mahdollisuudet Terveyden edistämisen kuntakokous Rovaniemi 16.6.2010 Ohjaajalääkäri Terveyden edistämisen suunnittelija Terveyden edistämisen suunnittelija Aimo Korpilähde Tuula

Lisätiedot

SATAKUNNAN VALMISTAUTUMINEN HALLITUKSEN KÄRKIHANKKEISIIN

SATAKUNNAN VALMISTAUTUMINEN HALLITUKSEN KÄRKIHANKKEISIIN 5.2.2016 1 (5) SATAKUNNAN VALMISTAUTUMINEN HALLITUKSEN KÄRKIHANKKEISIIN 1. STM ja hallituksen kärkihankkeet Hallituksen visiona on, että vuonna 2025 Suomi on uudistuva, välittävä ja turvallinen maa, jossa

Lisätiedot

Palvelut asiakaslähtöisiksi -kärkihanke (PASI) Palvelusetelikokeilu -osahanke Kick off -päivät Tampere

Palvelut asiakaslähtöisiksi -kärkihanke (PASI) Palvelusetelikokeilu -osahanke Kick off -päivät Tampere Palvelut asiakaslähtöisiksi -kärkihanke (PASI) Palvelusetelikokeilu -osahanke Kick off -päivät Tampere 5.- 6.2.2018 Vuokko Lehtimäki, hankepäällikkö, STM VN:n Kärkihankkeet Kokonaisuus 3, STM koordinaatio

Lisätiedot

Suomen malli Sosiaali- ja terveydenhuolto viidelle sote-alueelle

Suomen malli Sosiaali- ja terveydenhuolto viidelle sote-alueelle Suomen malli Sosiaali- ja terveydenhuolto viidelle sote-alueelle Sosiaali- ja terveysministeriö Kari Haavisto 11.4.2014 Sosiaali- ja terveydenhuollon uudistaminen Tavoitteet Lyhyt historia Uusi palvelurakenne

Lisätiedot

Etelä-Pohjanmaan sosiaali- ja terveydenhuollon palvelurakenneuudistus - projektisuunnitelma

Etelä-Pohjanmaan sosiaali- ja terveydenhuollon palvelurakenneuudistus - projektisuunnitelma Etelä-Pohjanmaan sosiaali- ja terveydenhuollon palvelurakenneuudistus - projektisuunnitelma Kuntajohtajafoorum 5.11.2015 Harri Jokiranta Projektinjohtaja Reformi: Sosiaali- ja terveydenhuollon uudistus

Lisätiedot

HYVINVOINTI HAKUSESSA RIIPPUVUUS RISKINÄ Kolpeneen palvelukeskuksen kuntayhtymä

HYVINVOINTI HAKUSESSA RIIPPUVUUS RISKINÄ Kolpeneen palvelukeskuksen kuntayhtymä HYVINVOINTI HAKUSESSA RIIPPUVUUS RISKINÄ 2013 2015 Kolpeneen palvelukeskuksen kuntayhtymä Nina Peronius projektipäällikkö 1 Hankekuvaus Päihde- ja mielenterveyspalveluketjun, kuntoutusyhteistyön ja työmenetelmien

Lisätiedot

Hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen nykytila Lapissa

Hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen nykytila Lapissa Hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen nykytila Lapissa Tuula Kokkonen, ylitarkastaja, Lapin AVI, Peruspalvelut, oikeusturva ja luvat vastuualue 7.3.217 1 Sisältö Terveydenedistämisaktiivisuus Lapin maakunnassa

Lisätiedot

Laillisuus ja Puheenjohtaja totesi kokouksen laillisesti koollekutsutuksi ja päätösvaltaiseksi.

Laillisuus ja Puheenjohtaja totesi kokouksen laillisesti koollekutsutuksi ja päätösvaltaiseksi. 8/2017 121 Sosiaali- ja terveyslautakunta Kokousaika 31.10.2017 klo 16:00-18:59 Kokouspaikka Kunnantalo, kokoushuone 111 Saapuvilla olleet jäsenet Oikarinen Eira puheenjohtaja Pekkala Aslak I varapuheenjohtaja,

Lisätiedot

Hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen Etelä-Savossa. Eeva Häkkinen

Hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen Etelä-Savossa. Eeva Häkkinen Hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen Etelä-Savossa Eeva Häkkinen 25.5.2018 Maakuntalakiluonnoksen linjauksia maakuntien tehtävistä hyvinvoinnin ja terveyden edistämisessä Asukkaiden hyvinvoinnin edistämisen

Lisätiedot

5/6/2016. Sote-uudistus. Sote-uudistuksen tavoitteet. Saamenkielisten sosiaali- ja terveyspalvelujen turvaaminen ja kehittäminen soteuudistuksessa

5/6/2016. Sote-uudistus. Sote-uudistuksen tavoitteet. Saamenkielisten sosiaali- ja terveyspalvelujen turvaaminen ja kehittäminen soteuudistuksessa Saamenkielisten sosiaali- ja terveyspalvelujen turvaaminen ja kehittäminen soteuudistuksessa Saamelaisten sote-palvelujen tulevaisuusseminaari 20.1.2016 Pekka Järvinen, STM 6.5.2016 1 Sote-uudistuksen

Lisätiedot

Hyvinvoinnin ja terveyden kärkihankkeet. Liisa Heinämäki, STM

Hyvinvoinnin ja terveyden kärkihankkeet. Liisa Heinämäki, STM Hyvinvoinnin ja terveyden kärkihankkeet Liisa Heinämäki, STM Työllisyys ja kilpailukyky Osaaminen ja koulutus Hyvinvointi ja terveys Biotalous & puhtaat ratkaisut Digitalis. kokeilut, normit Strateginen

Lisätiedot

Paljon tukea tarvitsevat-paljon palveluita käyttävät - hanke Toimintasuunnitelma hankeosiottain

Paljon tukea tarvitsevat-paljon palveluita käyttävät - hanke Toimintasuunnitelma hankeosiottain Paljon tukea tarvitsevat-paljon palveluita käyttävät - hanke 2015-2017 Toimintasuunnitelma hankeosiottain 25.4.2016 Kainuun toiminnallinen osakokonaisuus Kainuun toiminnallinen osakokonaisuus Kainuun

Lisätiedot

Oma Häme -hankkeen väliraportti

Oma Häme -hankkeen väliraportti Oma Häme -hankkeen väliraportti Tiedotustilaisuus 24.5.2016 Jukka Lindberg, projektipäällikkö Hämeen liitto www.omahäme.fi Missä menee Oma Häme hanke? Tiivistelmä: Sote III.sta Oma Häme hankkeeksi kevään

Lisätiedot

TOIMIVA KOTIHOITO LAPPIIN HANKE

TOIMIVA KOTIHOITO LAPPIIN HANKE TOIMIVA KOTIHOITO LAPPIIN HANKE 1.9.2016 31.12.2016 Info ja suunnittelukokous 11.8.2016 Päivän tavoite: Keskustella ikäihmisten palvelujen kehittämistarpeista, tutustua toimijoihin ja hakea hankekumppanuutta

Lisätiedot

Palveluketjut järjestäjän ohjauksen välineenä

Palveluketjut järjestäjän ohjauksen välineenä Palveluketjut järjestäjän ohjauksen välineenä Järjestäjän palveluintegraatio ja tuottajien ohjaus hanke Saila Nummikoski 24.1.2019 Palveluketjujen ohjausmalli Palveluketjujen työstämissuunnitelma Järjestä

Lisätiedot

- palvelutuotanto - yhdyspinnat - hallittu siirto ja prosessin ohjaus (järjestämisen ja tuotannon yhteensovittaminen).

- palvelutuotanto - yhdyspinnat - hallittu siirto ja prosessin ohjaus (järjestämisen ja tuotannon yhteensovittaminen). Väliaikainen valmistelutoimielin 89 19.12.2017 Väliaikainen valmistelutoimielin 5 09.01.2018 Sote-valmistelun organisoituminen LLVate 19.12.2017 89 Väliaikainen valmistelutoimielin on kokouksessaan 24.10.2017

Lisätiedot

Rationaalisen lääkehoidon tutkimusverkoston merkitys ja fokus. Sosiaali- ja terveysministeriön kommenttipuheenvuoro

Rationaalisen lääkehoidon tutkimusverkoston merkitys ja fokus. Sosiaali- ja terveysministeriön kommenttipuheenvuoro Rationaalisen lääkehoidon tutkimusverkoston merkitys ja fokus Sosiaali- ja terveysministeriön kommenttipuheenvuoro 1 Verkoston merkitys Koota tutkijoita yhteen Kansallisen tutkimuksen suuntaaminen ja työnjako

Lisätiedot

Iäkkäiden palvelujen johtaminen tulevaisuudessa

Iäkkäiden palvelujen johtaminen tulevaisuudessa Iäkkäiden palvelujen johtaminen tulevaisuudessa Satu Karppanen TAVOITTEET Palvelut sovitetaan asukkaiden tarpeen mukaisiksi kokonaisuuksiksi Asukkaille sujuvia palveluja yhdenvertaisesti järkevin kustannuksin

Lisätiedot

LASTEN, NUORTEN JA PERHEIDEN KASVUN TUKEMINEN - TYÖRYHMÄ

LASTEN, NUORTEN JA PERHEIDEN KASVUN TUKEMINEN - TYÖRYHMÄ LASTEN, NUORTEN JA PERHEIDEN KASVUN TUKEMINEN - TYÖRYHMÄ 15.2.2016 klo 9.00-11.00 3/2016 OSALLISTUJAT X Tytti Luoto, sosiaalijohtaja/ilmajoen kunta/ puheenjohtaja X Ulla Yli-Hynnilä, asiantuntijapalveluiden

Lisätiedot

Hallitusohjelma - kosketuspinnat köyhyyteen ja huono-osaisuuteen

Hallitusohjelma - kosketuspinnat köyhyyteen ja huono-osaisuuteen Hallitusohjelma - kosketuspinnat köyhyyteen ja huono-osaisuuteen Kari Ilmonen DIAK-työpaja Pieksämäki 9.12.2015 Pääministeri Sipilän hallituksen hallitusohjelma - toukokuu 2015 visiona: Suomi 2025 - yhdessä

Lisätiedot

Palvelukokonaisuudet ja -ketjut PKPK-verkoston 4. työpajan esitehtävä. Teija Moisanen ja Pertti Virta

Palvelukokonaisuudet ja -ketjut PKPK-verkoston 4. työpajan esitehtävä. Teija Moisanen ja Pertti Virta Palvelukokonaisuudet ja -ketjut PKPK-verkoston 4. työpajan esitehtävä Teija Moisanen ja Pertti Virta Palvelukokonaisuudet ja -ketjut maakunnassamme Mitä tehty: Määritelty palvelukokonaisuuksia elinkaarimallin

Lisätiedot

PALJON TUKEA TARVITSEVAT PALJON PALVELUITA KÄYTTÄVÄT Kaste kehittämishanke

PALJON TUKEA TARVITSEVAT PALJON PALVELUITA KÄYTTÄVÄT Kaste kehittämishanke PALJON TUKEA TARVITSEVAT PALJON PALVELUITA KÄYTTÄVÄT Kaste kehittämishanke 2015 2017 Kainuu Keski Pohjanmaa Lappi (Kolpene hakija/poske koordinoi) Länsi Pohja TAVOITTEET Asiakas keskiössä Vaikuttavat ja

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämistä koskevan lainsäädännön peruslinjauksia

Sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämistä koskevan lainsäädännön peruslinjauksia Sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämistä koskevan lainsäädännön peruslinjauksia Sosiaalineuvos Pirjo Sarvimäki Rovaniemi 4.10.2011 Lainsäädännön uudistamisen tilanne Terveydenhuoltolaki (1326/2010)

Lisätiedot

Terveydenhoitajan tulevaisuuden osaaminen - uudet osaamisvaatimukset. Terveydenhoitajapäivät 31.1.2014, Jyväskylä Päivi Haarala

Terveydenhoitajan tulevaisuuden osaaminen - uudet osaamisvaatimukset. Terveydenhoitajapäivät 31.1.2014, Jyväskylä Päivi Haarala Terveydenhoitajan tulevaisuuden osaaminen - uudet osaamisvaatimukset Terveydenhoitajapäivät 31.1.2014, Jyväskylä Päivi Haarala Terveydenhoitajan osaaminen 31.1.2019 terveydenhoitajia koulutetaan tulevaisuuden

Lisätiedot

Lääkkeiden järkevän käytön edistäminen

Lääkkeiden järkevän käytön edistäminen Lääkkeiden järkevän käytön edistäminen uudessa terveydenhuollon mallissa Liisa-Maria Voipio-Pulkki/ Terveyspalveluryhmä Sosiaali- ja terveysministeriö Mikä on uusi terveydenhuollon malli? Työ on vielä

Lisätiedot

Sote- ja maakuntauudistus

Sote- ja maakuntauudistus Sote- ja maakuntauudistus Joulukuu 2017 1 Tässä esityksessä Visio ja kulmakivet Rahoituksen yksinkertaistaminen Valinnanvapaus Valmisteluorganisaatio Aikataulu 2 Visio ja kulmakivet 3 4 5 Monikanavaisen

Lisätiedot

PALVELUKOKONAISUUKSIEN JA -KETJUJEN VALMISTELUTILANNE MAAKUNNISSA

PALVELUKOKONAISUUKSIEN JA -KETJUJEN VALMISTELUTILANNE MAAKUNNISSA PALVELUKOKONAISUUKSIEN JA -KETJUJEN VALMISTELUTILANNE MAAKUNNISSA Pohjanmaa, Satakunta, Varsinais-Suomi Työpaja 1 17.4.2018 13.4.2018 Tilanne Pohjanmaa / Pia Vähäkangas ja Riku Niemistö 1 ÖSTERBOTTEN /

Lisätiedot

Johtaminen työryhmän I kokous. Maanantaina klo 13-15

Johtaminen työryhmän I kokous. Maanantaina klo 13-15 Johtaminen työryhmän I kokous Maanantaina 9.9.2013 klo 13-15 Hankkeen rooli Hankekunnan rooli Sitoutuminen työskentelyyn Tiedon välittäminen omassa organisaatiossa Oman nykytilan analysointi ja kuvaaminen

Lisätiedot

Sote-uudistus. Kari Haavisto, STM

Sote-uudistus. Kari Haavisto, STM Sote-uudistus Kari Haavisto, STM Tässä puheenvuorossa Sote-uudistus Hallitusohjelma 2015 Aikataulu Sote-uudistus Sosiaali- ja terveydenhuollon uudistamisen keskeiset tavoitteet Päämääränä väestön hyvinvoinnin

Lisätiedot

Sote- ja maakuntauudistus. Marraskuu 2017

Sote- ja maakuntauudistus. Marraskuu 2017 Sote- ja maakuntauudistus Marraskuu 2017 - Tässä esityksessä Visio ja kulmakivet Rahoituksen yksinkertaistaminen Valinnanvapaus Valmisteluorganisaatio Aikataulu 2 30.11.2017 - Etunimi Sukunimi Visio ja

Lisätiedot

PÄIJÄT-HÄME: SIVISTYSTOIMEN JA SOTE- PALVELUIDEN YHTEISTYÖ

PÄIJÄT-HÄME: SIVISTYSTOIMEN JA SOTE- PALVELUIDEN YHTEISTYÖ PÄIJÄT-HÄME: SIVISTYSTOIMEN JA SOTE- PALVELUIDEN YHTEISTYÖ TÄMÄN VUOKSI SISOTE 1. Palapeli nimeltä Lapsen elämä: - Lapsi päivähoidossa klo 7-17, missä ja miten klo 17-07? Ja lomat, viikonloput? - Lapsi

Lisätiedot

Työsuunnitelma. Lapin sotetuotantoalue. Lapin tuotantoalueen ohjausryhmän linjausten mukaisesti

Työsuunnitelma. Lapin sotetuotantoalue. Lapin tuotantoalueen ohjausryhmän linjausten mukaisesti Työsuunnitelma Lapin sotetuotantoalue Lapin tuotantoalueen ohjausryhmän 20.1.2015 linjausten mukaisesti Työsuunnitelma Lapin tuotantoalue Keskeiset periaatteet - Sosiaali- terveydenhuollon palvelut perustuvat

Lisätiedot

Hyvinvoinnin edistämisen mahdollisuudet

Hyvinvoinnin edistämisen mahdollisuudet Hyvinvoinnin edistämisen mahdollisuudet Terveyden edistämisen kuntakokous Tornio 18.2.2010 Ohjaajalääkäri Terveyden edistämisen suunnittelija Terveyden edistämisen suunnittelija Aimo Korpilähde Tuula Kokkonen

Lisätiedot

Pirkanmaan alueellinen hyvinvointikertomus Ylilääkäri Maarit Varjonen-Toivonen

Pirkanmaan alueellinen hyvinvointikertomus Ylilääkäri Maarit Varjonen-Toivonen Pirkanmaan alueellinen hyvinvointikertomus 2017-2020 Ylilääkäri Maarit Varjonen-Toivonen Pirkanmaan alueellinen hyvinvointikertomus 2017 2020 TAVOITE: TERVEYSEROJEN KAVENTAMINEN Linjaa terveyden edistämisen

Lisätiedot

Työvaliokunnan kannanotot. Työvaliokunnan kokous

Työvaliokunnan kannanotot. Työvaliokunnan kokous Työvaliokunnan kannanotot Työvaliokunnan kokous 13.3.2019 TYÖVALIOKUNTA KOROSTAA YHTEISTYÖTÄ Kuntien ja Hyvinvointikuntayhtymän keskeisimpänä tavoitetilana tulee olla yhteisen tilannekuvan, toimintaperiaatteiden

Lisätiedot