Kykyviisari muutoksen jäljillä

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Kykyviisari muutoksen jäljillä"

Transkriptio

1 Kykyviisari muutoksen jäljillä Kirsi Unkila/ Kalle Lautala Solmu- (sosiaalinen osallisuus ja työ- ja toimintakyvyn muutos koordinaatiohanke ) Työterveyslaitos

2 Lahti Koettu työkyky tällä porukalla ka. 8,2 (0-10) , ,0 7,2 7, ihmissuhteet mielenterveys arkitoimet muisti, omaksuminen

3 Miksi mitata? Vaikeassa työmarkkina-asemassa olevien henkilöiden työ- ja toimintakykyhaasteet keskenään hyvin heterogeenisiä. Vaikeassa työmarkkina-asemassa olevan henkilön työ- ja toimintakykyä ei rutiininomaisesti arvioida missään palveluissa: ei sote- eikä TE-palveluissa. Vaikeassa työmarkkina-asemassa olevan henkilön omaa työ- ja toimintakyvyn arviota ei pidetä tärkeänä, oman arvion merkitystä ei nähdä. (Pirjo Juvonen-Posti, 2016). Solmu- hankkeen tavoitteena on kehittää työ- ja toimintakyvyn itsearviointiväline, Kykyviisari, jonka avulla vaikeassa työmarkkinaasemassa oleva voi arvioida työ- ja toimintakykyään. Päästä jäljille tehdyn sosiaali/kuntoutustyön vaikuttavuudesta

4 Mikä on Kykyviisari? Kykyviisari on työ- ja toimintakyvyn itsearviointimenetelmä. Se on kyselylomake, jolla henkilö voi arvioida omaa työ- ja toimintakykyään. Kykyviisarin kehittämistyössä taustalla on Työkyvyn talomalli(ks. Gould ym. 2006) eli työkyvyn arvioinnissa huomioitavia asioita ovat: terveys ja toimintakyky, osaaminen, arvot asenteet ja motivaatio sekä yksilön toimintaympäristö. Kykyviisarin avulla voi työ- ja toimintakyvystä tehdä tilannearvion, asettaa työskentelyn tavoitteita, sitä voi käyttää ohjaustyökaluna, mutta ennen kaikkea sillä seurataan työ- ja toimintakyvyssä tapahtuvaa muutosta tehty kuntoutus/sosiaalityö näkyviin. Gould, Raija & Ilmarinen, Juhani & Järvisalo, Jorma & Koskinen, Seppo (toim.) 2006: Työkyvyn ulottuvuudet

5 Kykyviisarin viitekehys, työ- ja toimintakyvyssä huomioitavaa

6 Kykyviisarin tavoitteista ja käytöstä Tavoitteena helppokäyttöisyys, toistettavuus ja muutosherkkyys Positiivinen, voimaannuttava, tasa-arvoinen Arvioi olennaisia asioita työ- ja toimintakyvystä Web- pohjainen, mutta huomioi joustavuuden täytettäessä Itsearvioinnin voi tehdä itsenäisesti tai työntekijän kanssa yhdessä Menetelmä tukee arvioivan henkilön työ- ja toimintakykyä antamalla henkilökohtaista palautetta ja ehdottamalla jatkotoimia ohjaamalla arvioijaa/ työntekijää tuen antamisessa ja tavoitteiden asettamisessa Ideana tehdä vähintään kaksi kertaa: ennen ja jälkeen intervention mittaa työ- ja toimintakyvyssä tapahtuneen muutoksen

7 Kykyviisarin osa-alueet A) Esitiedot B) Hyvinvointi (elämään tyytyväisyys, koettu työkyky ja terveys) C) Osallisuus (onko ystäviä, saako käytännön apua, osallisuuden tunne) D) Mieli (toiveikkuus, itsensä kokeminen hyödylliseksi ym.) E) Arki (esim. asioiminen, arkitoimet, julkisten kulkuvälineiden, internetin käyttö) F) Taidot (miten pystyy keskittymään asioihin, uuden tiedon omaksuminen ym.) G) Keho (millainen on fyysinen kunto, pystyykö kävelemään tietyn matkan, entä juoksemaan) H) Taustatiedot (kuten sukupuoli, koulutustausta, kuinka hyvin tulee toimeen nykyisillä tuloilla, muutostoiveet) I) Työ ja Tulevaisuus (työllisyystilanne, oma arvio työllistymisestä ja sen esteistä, työllistymisusko)

8 Missä nyt mennään? Käytetty ESR:n toimintalinja 5:n hankkeissa hankeosallistujien työ- ja toimintakyvyn arviointiin, tavoitteen asettamiseen ja muutoksen seurantaan. Asiakkaat pitkäaikaistyöttömiä, syrjäytymisvaarassa. Yhteiskehitetty 2.0- versio ollut käytössä alkaen alkaen käytössä nettiversio sekä selkokielinen että englanninkielinen versio, Abilitator Käyttäjien kokemuksia kerätään (ryhmähaastatteluja toimintalinja 5:n hankkeissa) Webropol- kysely hanketoimijoille koskien Kykyviisari 2.0 käytettävyyttä Nettiversiota pilotoidaan hankkeiden lisäksi joillakin toimijoilla, joilla työttömiä asiakkaita (esim. TYP, TE-keskus) Kehittämistyö jatkuu Kykyviisarin

9 Alustavia tuloksia , muutostieto (n=412) ,5 7,6 5,9 6,2 7,0 7,1 6,8 6,8 6,6 6,4 7,3 7,4 5,1 5, alku loppu 9

10 Mitä hyötyä on Kykyviisarin käyttämisestä? Arvioija: Voi itse arvioida työ- ja toimintakykyään ja kokonaistilannettaan ja siinä tapahtuvia muutoksia. Lisäksi hän voi Kykyviisarin avulla asettaa itselleen muutostavoitteita. Saa tietoa vahvuuksistaan. Työntekijä/ asiantuntija: Voi hyödyntää Kykyviisaria esihaastattelussa, tilanteen arvioinnissa, tavoitteiden asettamisessa ja toiminnan suuntaamisessa ja vaikutusten arvioinnissa. Organisaatio/ hanke: Kykyviisarista saa numeerista tietoa osallistujien taustatiedoista, tietoa hankeosallistujien eri toimintakyvyn osa- alueista, muutostietoa (excel- muodossa). Auttaa oman toiminnan seuraamisessa ja hankeraportoinnissa

11 Jos et kaikkea muista, muista ainakin tämä: Kykyviisari Kykyviisari on kehitteillä oleva työ- ja toimintakyvyn itsearviointiväline. Sitä voi käyttää tilanteen arviointiin, muutostavoitteiden asettamiseen, ohjaustyökaluna, muutoksen mittaajana (kun se tehdään vähintään kaksi kertaa). Sitä voi käyttää netin kautta 2017 alusta alkaen. Jatkossa tavoitteena laajempi jalkauttaminen ja Kykyviisarin ohjaustyökaluominaisuuksien lisääminen (toolbox) Kysy lisää: Kirsi Unkila, työterveyslaitos, Kalle Lautala, Facebook: Kykyviisari

12 Mari Haverinen Minna Savinainen Miia Wikström Laura Hakumäki Kristiina Hakala SOLMUN PROJEKTIRYHMÄ Kirsi Unkila Kalle Lautala Jorma Seitsamo Jussi Konttinen Pirjo Juvonen-Posti Matti Joensuu Merja Turpeinen Anne Salmi

Mikä on Kykyviisari? Arviointia, tuloksia ja juurrutusta Kirsi Unkila ja Minna Savinainen Työterveyslaitos

Mikä on Kykyviisari? Arviointia, tuloksia ja juurrutusta Kirsi Unkila ja Minna Savinainen Työterveyslaitos Mikä on Kykyviisari? Arviointia, tuloksia ja juurrutusta 1.12.2016 Kirsi Unkila ja Minna Savinainen Työterveyslaitos Mikä on Kykyviisari? 1. Työ- ja toimintakyvyn itsearviointimenetelmä - kyselylomake,

Lisätiedot

Sosiaalinen osallisuus ja työ- ja toimintakyvyn muutos (Solmu)- koordinaatiohanke 10/2014-9/2017. Seinäjoki Minna Savinainen

Sosiaalinen osallisuus ja työ- ja toimintakyvyn muutos (Solmu)- koordinaatiohanke 10/2014-9/2017. Seinäjoki Minna Savinainen Sosiaalinen osallisuus ja työ- ja toimintakyvyn muutos (Solmu)- koordinaatiohanke 10/2014-9/2017 Seinäjoki 23.11.2015 Minna Savinainen Tarve Solmu-koordinaatiohankkeelle ESR toimintalinjaan 5 liittyvien

Lisätiedot

Kykyviisari hankeosallistujien työ- ja toimintakyvyn arviointiin

Kykyviisari hankeosallistujien työ- ja toimintakyvyn arviointiin Miia Wikström Tutkija, Työura TTL Kykyviisari hankeosallistujien työ- ja toimintakyvyn arviointiin Sosiaalinen osallisuus ja työ- ja toimintakyvyn muutos koordinaatiohanke Solmu Tavoitteena työ- ja toimintakyvyn

Lisätiedot

Kykyviisari. Työ- ja toimintakyvyn muutosta tukemassa

Kykyviisari. Työ- ja toimintakyvyn muutosta tukemassa Kykyviisari Työ- ja toimintakyvyn muutosta tukemassa Kykyviisari sopii kaikille työikäisille Kykyviisari on työ- ja toimintakyvyn arviointimenetelmä kaikille työikäisille, myös työelämän ulkopuolella oleville.

Lisätiedot

Kykyviisari. Työ- ja toimintakyvyn itsearviointimenetelmä

Kykyviisari. Työ- ja toimintakyvyn itsearviointimenetelmä Kykyviisari Työ- ja toimintakyvyn itsearviointimenetelmä Kykyviisari sopii kaikille työikäisille Kykyviisari on työ- ja toimintakyvyn arviointimenetelmä kaikille työikäisille, myös työelämän ulkopuolella

Lisätiedot

Kykyviisari. Työ- ja toimintakyvyn itsearviointimenetelmän hyödyntäminen asiakastyössä

Kykyviisari. Työ- ja toimintakyvyn itsearviointimenetelmän hyödyntäminen asiakastyössä Kykyviisari Työ- ja toimintakyvyn itsearviointimenetelmän hyödyntäminen asiakastyössä Kykyviisari sopii kaikille työikäisille Kykyviisari on työ- ja toimintakyvyn arviointimenetelmä kaikille työikäisille,

Lisätiedot

Kykyviisari Työ- ja toimintakyvyn arviointi- ja ohjauskäytäntö / Kirsi Unkila ja Minna Savinainen Työterveyslaitos

Kykyviisari Työ- ja toimintakyvyn arviointi- ja ohjauskäytäntö / Kirsi Unkila ja Minna Savinainen Työterveyslaitos Kykyviisari Työ- ja toimintakyvyn arviointi- ja ohjauskäytäntö / Kirsi Unkila ja Minna Savinainen 23.11.2017 Työterveyslaitos www.ttl.fi 1 Työkyvyn osatekijät, Kykyviisarin viitekehys Kykyviisari keskittyy

Lisätiedot

Kykyviisari. Työ- ja toimintakyvyn itsearviointimenetelmän hyödyntäminen asiakastyössä

Kykyviisari. Työ- ja toimintakyvyn itsearviointimenetelmän hyödyntäminen asiakastyössä Kykyviisari Työ- ja toimintakyvyn itsearviointimenetelmän hyödyntäminen asiakastyössä Kykyviisari sopii kaikille työikäisille Kykyviisari on työ- ja toimintakyvyn arviointimenetelmä kaikille työikäisille,

Lisätiedot

Kykyviisari. Työ- ja toimintakyvyn itsearviointimenetelmän hyödyntäminen asiakastyössä

Kykyviisari. Työ- ja toimintakyvyn itsearviointimenetelmän hyödyntäminen asiakastyössä Kykyviisari Työ- ja toimintakyvyn itsearviointimenetelmän hyödyntäminen asiakastyössä Kykyviisari sopii kaikille työikäisille Kykyviisari on työ- ja toimintakyvyn arviointimenetelmä kaikille työikäisille,

Lisätiedot

Arviointi hanketyössä -työpaja

Arviointi hanketyössä -työpaja Arviointi hanketyössä -työpaja 15.1.2016 Tampere Minna Savinainen Yleistä arvioinnista Keskeistä arvioinnin suunnittelu ja arviointitiedon dokumentaatio Vertaisarviointi Sokran nettisivuilla arvioinnista

Lisätiedot

Kykyviisari. Työ- ja toimintakyvyn itsearviointimenetelmä

Kykyviisari. Työ- ja toimintakyvyn itsearviointimenetelmä Kykyviisari Työ- ja toimintakyvyn itsearviointimenetelmä Kykyviisari sopii kaikille työikäisille Kykyviisari on työ- ja toimintakyvyn itsearviointimenetelmä kaikille työikäisille, myös työelämän ulkopuolella

Lisätiedot

Kykyviisari tulee, oletko valmis?

Kykyviisari tulee, oletko valmis? Kykyviisari tulee, oletko valmis? Muutoksen seuranta aikuissosiaalityössä mittareita ja menetelmiä asiakastyöhön ke 25.4.2018 Työterveyslaitos: Kirsi Unkila ja Minna Savinainen Solmu-koordinaatiohanke

Lisätiedot

Mikä Kykyviisari? Maksuton työ- ja toimintakyvyn itsearviointimenetelmä työikäisille. Kykyviisari-kyselyn voi täyttää paperilla tai verkkopalvelussa

Mikä Kykyviisari? Maksuton työ- ja toimintakyvyn itsearviointimenetelmä työikäisille. Kykyviisari-kyselyn voi täyttää paperilla tai verkkopalvelussa Mikä Kykyviisari? Maksuton työ- ja toimintakyvyn itsearviointimenetelmä työikäisille Perustuu vastajaan omaan arvioon tilanteestaan Arvioi suuntaa-antavasti vastaajan koettua työ- ja toimintakykyä, osallisuutta

Lisätiedot

Kykyviisari kehitteillä oleva arviointimenetelmä työttömän työ- ja toimintakyvyn muutosten arviointiin

Kykyviisari kehitteillä oleva arviointimenetelmä työttömän työ- ja toimintakyvyn muutosten arviointiin Kykyviisari kehitteillä oleva arviointimenetelmä työttömän työ- ja toimintakyvyn muutosten arviointiin Työterveyslaitos Perjantai-meeting 18.3.2016 klo 8.30-9.30 Minna Savinainen, erikoistutkija Työterveyslaitos

Lisätiedot

Toimintakyky kuntoonhankkeen

Toimintakyky kuntoonhankkeen Työterveyslaitos Solmu-koordinaatiohanke Kirsi Unkila kirsi.unkila@ttl.fi Toimintakyky kuntoonhankkeen kehittämispäivä 16.2.2018 Artteli Alkukyselyyn vastanneiden taustietoja Vastaajat: 24: 18 miestä ja

Lisätiedot

KYKYVIISARI-keskeiset käsitteet. Mitä on työkyky? Mitä on toimintakyky? Mitä on sosiaalinen osallisuus? Työterveyslaitos SOLMU

KYKYVIISARI-keskeiset käsitteet. Mitä on työkyky? Mitä on toimintakyky? Mitä on sosiaalinen osallisuus? Työterveyslaitos SOLMU KYKYVIISARIkeskeiset käsitteet KYKYVIISARI-keskeiset käsitteet Mitä on työkyky? Mitä on toimintakyky? Mitä on sosiaalinen osallisuus? Työterveyslaitos SOLMU www.ttl.fi 2 Mitä työkyky on? Työkyky rakentuu

Lisätiedot

Kehittämistyöstä ja Kykyviisarista

Kehittämistyöstä ja Kykyviisarista Kehittämistyöstä ja Kykyviisarista Anne Surakka, SOKRA -hanke ISO / ESR hankevalmistelukokous 21.9.2015 Rakenteellinen sosiaalityö & asiakasprosessin kehittäminen SOS II -hanke, http://www.sos-hanke.fi/

Lisätiedot

Koordinaatiosta potkua hanketyöhön

Koordinaatiosta potkua hanketyöhön 12.3.2015 Koordinaatiosta potkua hanketyöhön Sokra kokoaa, tiivistää ja välittää tietoa Miksi koordinaatiohanke? Eurooppa 2020 -strategian (2010) tavoitteena oli vähentää köyhien määrää 20 miljoonalla

Lisätiedot

Työkyky, terveys ja hyvinvointi

Työkyky, terveys ja hyvinvointi Työkyky, terveys ja hyvinvointi Miia Wikström, tutkija, hankejohtaja miia.wikstrom@ttl.fi www.kykyviisari.fi kykyviisari@ttl.fi Mitä työkyky on? Työkyky voidaan määritellä yhdistelmäksi terveyttä, toimintakykyä,

Lisätiedot

KYKYVIISARI tulkinta Rautalankaohjeet

KYKYVIISARI tulkinta Rautalankaohjeet KYKYVIISARI tulkinta Rautalankaohjeet Päivitetty 2/2018 1 Tulkinnasta yleisesti Kykyviisarilla voi arvioida VAIN yksilön työ- ja toimintakykyä sen muutosta. Sen rinnalla voi käyttää muita arviointimenetelmiä!

Lisätiedot

Kansalaisjärjestöt ja Euroopan sosiaalirahasto ESR

Kansalaisjärjestöt ja Euroopan sosiaalirahasto ESR Kansalaisjärjestöt ja Euroopan sosiaalirahasto ESR Porvoo 1.2.2018 Hämeen ELY-keskus Merja Rossi Järjestöt hyvinvointia luomassa EU -ohjelman ja Euroopan sosiaalirahaston ESR tavoitteena mm. Ihmisten hyvinvointi-,

Lisätiedot

Työllistymisen voimavarat -mittarin kokeilun alustavia tuloksia

Työllistymisen voimavarat -mittarin kokeilun alustavia tuloksia Työllistymisen voimavarat -mittarin kokeilun alustavia tuloksia Arja Kurvinen & Arja Jolkkonen Karjalan tutkimuslaitos NÄKÖKULMIA OSALLISTAVAAN TYÖLLISYYSPOLITIIKKAAN JA SOSIAALITURVAAN - Pohjois-Karjalan

Lisätiedot

SUUNTA-MITTARI NUORILLE VANHEMMILLE Muutoksen arviointi yhdessä Kykyviisari Abilitator työpaja TAINA ERA JOHANNA MOILANEN

SUUNTA-MITTARI NUORILLE VANHEMMILLE Muutoksen arviointi yhdessä Kykyviisari Abilitator työpaja TAINA ERA JOHANNA MOILANEN SUUNTA-MITTARI NUORILLE VANHEMMILLE Muutoksen arviointi yhdessä Kykyviisari Abilitator työpaja 17.5.2016 TAINA ERA JOHANNA MOILANEN 1 Nuorten vanhempien suunta työuralle-hanke Manner-Suomen ESR-ohjelma,

Lisätiedot

Parempaa huomista ihmisille. Yhdistykset ja Euroopan sosiaalirahasto

Parempaa huomista ihmisille. Yhdistykset ja Euroopan sosiaalirahasto Parempaa huomista ihmisille Yhdistykset ja Euroopan sosiaalirahasto Porvoo 20.4.2016 Hämeen ELY-keskus Merja Rossi Yhdistykset hyvinvointia luomassa EU -ohjelman ja Euroopan sosiaalirahaston ESR tavoitteena

Lisätiedot

Kykyviisari 2.0 KÄYTTÖOPAS 2017

Kykyviisari 2.0 KÄYTTÖOPAS 2017 Kykyviisari 2.0 KÄYTTÖOPAS 2017 Minna Savinainen Miia Wikström Laura Hakumäki Matti Joensuu Pirjo Juvonen-Posti Jussi Konttinen Anne Salmi Jorma Seitsamo Merja Turpeinen Kirsi Unkila Nina Nevala 1 Versio

Lisätiedot

henkilokohtainenbudjetointi.fi

henkilokohtainenbudjetointi.fi Arviointisuunnitelma: Seurantatiedon keruu syyskuu 2017 Sirkka Rousu Arvioinnin tavoitteena on vastata kysymyksiin: Mitä siitä seuraa, jos palveluihin nyt käytettävät resurssit käytetään niin, että asiakas

Lisätiedot

Joensuun KAKE -hanke. Kansalaislähtöistä kaupunkikehittämistä Joensuun kantakaupungin aluella. Tampere Projektipäällikkö Mari Nupponen

Joensuun KAKE -hanke. Kansalaislähtöistä kaupunkikehittämistä Joensuun kantakaupungin aluella. Tampere Projektipäällikkö Mari Nupponen Joensuun KAKE -hanke Kansalaislähtöistä kaupunkikehittämistä Joensuun kantakaupungin aluella Tampere 9.9.2016 Projektipäällikkö Mari Nupponen Joensuun KAKE Kansalaislähtöistä kaupunkikehittämistä Joensuun

Lisätiedot

Euroopan sosiaalirahasto (ESR) Päättyvän ohjelmakauden tilanne Uuden ohjelmakauden käynnistyminen. Tilanne

Euroopan sosiaalirahasto (ESR) Päättyvän ohjelmakauden tilanne Uuden ohjelmakauden käynnistyminen. Tilanne Kestävää kasvua ja työtä 2014-2020 - Suomen rakennerahasto-ohjelma Euroopan sosiaalirahasto (ESR) Päättyvän ohjelmakauden tilanne Uuden ohjelmakauden käynnistyminen Tilanne 26.8.2015 Rahoituspäällikkö

Lisätiedot

Kykyviisari Työ- ja toimintakyvyn itsearviointimenetelmä

Kykyviisari Työ- ja toimintakyvyn itsearviointimenetelmä Kykyviisari Työ- ja toimintakyvyn itsearviointimenetelmä Käyttöopas Työterveyslaitos ja kirjoittajat 2018 Rahoittaja: Euroopan sosiaalirahasto Kirjoittajat: Laura Hakumäki Mari Haverinen Matti Joensuu

Lisätiedot

SUUNTA-MITTARI NUORILLE VANHEMMILLE Muutoksen arviointi yhdessä Kykyviisari Abilitator työpaja 17.5.2016 TAINA ERA JOHANNA MOILANEN

SUUNTA-MITTARI NUORILLE VANHEMMILLE Muutoksen arviointi yhdessä Kykyviisari Abilitator työpaja 17.5.2016 TAINA ERA JOHANNA MOILANEN SUUNTA-MITTARI NUORILLE VANHEMMILLE Muutoksen arviointi yhdessä Kykyviisari Abilitator työpaja 17.5.2016 TAINA ERA JOHANNA MOILANEN 1 Nuorten vanhempien suunta työuralle-hanke Manner-Suomen ESR-ohjelma,

Lisätiedot

MISSÄ JA MITEN HYVINVOINNIN JA OSALLISUUDEN LISÄÄNTYMINEN NÄKYY?

MISSÄ JA MITEN HYVINVOINNIN JA OSALLISUUDEN LISÄÄNTYMINEN NÄKYY? MISSÄ JA MITEN HYVINVOINNIN JA OSALLISUUDEN LISÄÄNTYMINEN NÄKYY? VAIKUTTAVUUDEN VERKOSTOPÄIVÄ 22.2.2019 Haapaveden opisto Sakari Kainulainen, Varpu Wiens, Reija Paananen, Diakonia-ammattikorkeakoulu Hyvinvointi

Lisätiedot

Ohjaamo osana ESR-toimintaa

Ohjaamo osana ESR-toimintaa Ohjaamo osana ESR-toimintaa Kohti ohjaamoa 23.9.2014 Merja Rossi Ohjelmakausi 2014-2020 yksi ohjelma Kestävää kasvua ja työtä 2014-2020 - Suomen rakennerahasto-ohjelma Sekä Euroopan sosiaalirahaston ESR

Lisätiedot

ARJEN TOIMINTAKYKY Muutosten seuraaminen järjestötoimintaan osallistumisen aikana. Mari Stycz & Jaakko Ikonen

ARJEN TOIMINTAKYKY Muutosten seuraaminen järjestötoimintaan osallistumisen aikana. Mari Stycz & Jaakko Ikonen ARJEN TOIMINTAKYKY Muutosten seuraaminen järjestötoimintaan osallistumisen aikana Mari Stycz & Jaakko Ikonen Seurantatiedon kerääminen kannattaa Järjestöissä vaikutetaan ihmisten hyvinvointiin ja toimintakykyyn,

Lisätiedot

Hyvinvointia työstä. Työterveyslaitos www.ttl.fi

Hyvinvointia työstä. Työterveyslaitos www.ttl.fi Hyvinvointia työstä Työkyvyn ja työhyvinvoinnin ylläpitäminen: mikä auttaa jaksamaan jatkuvassa muutoksessa? Erikoistutkija Marjo Wallin TTL:n määritelmä työhyvinvoinnille Työhyvinvointi tarkoittaa, että

Lisätiedot

Työllistymisen voimavarat -mittarin kokeilu ja tulokset

Työllistymisen voimavarat -mittarin kokeilu ja tulokset Työllistymisen voimavarat -mittarin kokeilu ja tulokset 6.2.2015 Päätösseminaari Arja Kurvinen & Arja Jolkkonen Itä-Suomen yliopisto Karjalan tutkimuslaitos Tuloksekas työllistämien -hanke Tarve Tarve

Lisätiedot

Hankekahvit Sotkamo Verna Mustonen

Hankekahvit Sotkamo Verna Mustonen Ajankohtaista ESR-rahoituksessa Hankekahvit Sotkamo Verna Mustonen 19.1.2017 ESR:n toimintalinjat ja erityistavoitteet TL 3 Työllisyys ja työvoiman liikkuvuus (47 %) ET 6.1 Nuorten ja muiden heikossa työmarkkina-asemassa

Lisätiedot

Miten asiakasarviointia on suunniteltu toteutettavaksi ESR TL5:n hankkeissa?

Miten asiakasarviointia on suunniteltu toteutettavaksi ESR TL5:n hankkeissa? Miten asiakasarviointia on suunniteltu toteutettavaksi ESR TL5:n hankkeissa? Arviointityö Sokrassa Arviointityön tarkoituksena on paitsi tuottaa arviointiin/ seurantaan liittyviä tuloksia Sokra-koordinaatiolle

Lisätiedot

Hyvinvointia työstä. Työhyvinvointikymppi työhyvinvointia rakentamassa 20.1.2014. Eija Lehto erityisasiantuntija Työhyvinvointipalvelut

Hyvinvointia työstä. Työhyvinvointikymppi työhyvinvointia rakentamassa 20.1.2014. Eija Lehto erityisasiantuntija Työhyvinvointipalvelut Hyvinvointia työstä Työhyvinvointikymppi työhyvinvointia rakentamassa 20.1.2014 Eija Lehto erityisasiantuntija Työhyvinvointipalvelut 6.2.2014 Eija Lehto, Työterveyslaitos Työhyvinvoinnin osatekijöitä

Lisätiedot

Toiminnassa hyödynnetään Vaalan paikallisia vahvuuksia: luontoa, lähipalveluja, yrityksiä ja kulttuuriympäristöä. Tarja Karjalainen

Toiminnassa hyödynnetään Vaalan paikallisia vahvuuksia: luontoa, lähipalveluja, yrityksiä ja kulttuuriympäristöä. Tarja Karjalainen Vaalaan luodaan uudenlainen työllisyydenhoidon toimintatapa, jonka avulla saadaan pitkäaikaistyöttömät ja syrjäytymisuhan alla olevat henkilöt mukaan toimintaan ja löydetään heille yksilölliset jatkopolut

Lisätiedot

OSALLISUUS JA TUKI

OSALLISUUS JA TUKI OSALLISUUS JA TUKI 1.8.2016-2019 TYÖKYKY TERVEYS OSAAMINEN YKSILÖN VOIMAVARAT TYÖ fyysinen psyykkinen sosiaalinen tiedot taidot arvot asenne motivaatio työtyytyväisyys henkiset vaatimukset fyysiset

Lisätiedot

PARTY Parempaa työ- ja toimintakykyä hanke

PARTY Parempaa työ- ja toimintakykyä hanke PARTY Parempaa työ- ja toimintakykyä hanke 1.4.2015-31.3.2018 RAHOITUS ESR, Sosiaali- ja terveysministeriö HANKKEEN KOKONAISBUDJETTI n. 4,6 milj., josta ESR osallistuu 80 %, omarahoitus 20 % HALLINNOI

Lisätiedot

Hankekentän kuulumiset Pohjois-Suomessa. Reija Paananen, tutkija Ritva Sauvola, aluekoordinaattori Sokra Pohjois-Suomi

Hankekentän kuulumiset Pohjois-Suomessa. Reija Paananen, tutkija Ritva Sauvola, aluekoordinaattori Sokra Pohjois-Suomi Hankekentän kuulumiset Pohjois-Suomessa Reija Paananen, tutkija Ritva Sauvola, aluekoordinaattori Sokra Pohjois-Suomi Sokran toiminta Itä- ja Pohjois-Suomessa Osallistuu hankkeiden ideointiin, suuntaamiseen

Lisätiedot

Toimintakykykyselyn tuloksia. Era Taina, Tuija Ketola ja Jaana Paltamaa

Toimintakykykyselyn tuloksia. Era Taina, Tuija Ketola ja Jaana Paltamaa Toimintakykykyselyn tuloksia Era Taina, Tuija Ketola ja Jaana Paltamaa 24.11.2016 Toimintakyvyn kartoituksen tavoitteet luoda Sovatek-säätiön ja Jyväskylän Katulähetyksen asiakasprofiilien kuvaus kerätä

Lisätiedot

Kansallinen näkökulma toimintakyvyn seuraamiseen ja visioita tulevaan. Kristiina Mukala, lääkintöneuvos STM

Kansallinen näkökulma toimintakyvyn seuraamiseen ja visioita tulevaan. Kristiina Mukala, lääkintöneuvos STM Kansallinen näkökulma toimintakyvyn seuraamiseen ja visioita tulevaan Kristiina Mukala, lääkintöneuvos STM Mitä toimintakyky on? Toimintakyky tarkoittaa ihmisen fyysisiä, psyykkisiä ja sosiaalisia edellytyksiä

Lisätiedot

Mitä jatkossa? ESR-rahoituksen mahdollisuudet osallisuuden sekä työ- ja toimintakyvyn edistämisessä

Mitä jatkossa? ESR-rahoituksen mahdollisuudet osallisuuden sekä työ- ja toimintakyvyn edistämisessä Mitä jatkossa? ESR-rahoituksen mahdollisuudet osallisuuden sekä työ- ja toimintakyvyn edistämisessä Rahoitusasiantuntija Verna Mustonen 20.3.2018 Kajaani ESR-toiminnan tukena TL 5 Sosiaalinen osallisuus

Lisätiedot

VETO vaikuttavaa elintapaohjausta ja työvalmennusta. ESR hanke, hankijana Pohjanmaa Liikunta ja Urheilu ry

VETO vaikuttavaa elintapaohjausta ja työvalmennusta. ESR hanke, hankijana Pohjanmaa Liikunta ja Urheilu ry VETO vaikuttavaa elintapaohjausta ja työvalmennusta ESR hanke, hankijana Pohjanmaa Liikunta ja Urheilu ry Kestävää kasvua ja työtä 2014 2020 ohjelma 3. Työllisyys ja työvoiman liikkuvuus (ESR) Nuorten

Lisätiedot

TYÖTERVEYTTÄ YHDESSÄ TEKEMÄLLÄ ESR HANKE RAHOITTAJAN PUHEENVUORO loppuseminaari Ritva Partinen, STM

TYÖTERVEYTTÄ YHDESSÄ TEKEMÄLLÄ ESR HANKE RAHOITTAJAN PUHEENVUORO loppuseminaari Ritva Partinen, STM TYÖTERVEYTTÄ YHDESSÄ TEKEMÄLLÄ ESR HANKE RAHOITTAJAN PUHEENVUORO 10.10.2018 loppuseminaari Ritva Partinen, STM Yleistä rakennerahastoista Suomi saa EU:lta tukea kahdesta rakennerahastosta: Euroopan aluekehitysrahastosta

Lisätiedot

Työttömät yhdenvertaisiksi terveyspalveluissa. Terveydeksi-hanke Kansalaisinfo

Työttömät yhdenvertaisiksi terveyspalveluissa. Terveydeksi-hanke Kansalaisinfo Työttömät yhdenvertaisiksi terveyspalveluissa Terveydeksi-hanke Kansalaisinfo 21.2.2019 Terveydeksi-hanke Työttömien Keskusjärjestö ry (päätoteuttaja)+ Ehkäisevä päihdetyö EHYT ry ESR- rahoitus / Sosiaali-

Lisätiedot

Osallisuutta, osaamista, työtä ja hyvinvointia

Osallisuutta, osaamista, työtä ja hyvinvointia Osallisuutta, osaamista, työtä ja hyvinvointia Euroopan sosiaalirahasto ESR Porvoo 7.2.2019 Hämeen ELY-keskus Merja Rossi Euroopan sosiaalirahasto ESR EU -ohjelman ja Euroopan sosiaalirahaston ESR tavoitteena

Lisätiedot

HYVINVOIVA KASVUYHTEISÖ. Tuomo Lukkari

HYVINVOIVA KASVUYHTEISÖ. Tuomo Lukkari HYVINVOIVA KASVUYHTEISÖ Tuomo Lukkari 8.5.2019 HYVINVOIVA KASVUYHTEISÖ KEHITTÄMISEN PERUSAJATUS Hyvinvointia voidaan vaikuttavimmin tukea siellä missä lapset ja perheet elävät arkeaan. Sen vuoksi kasvuympäristöissä

Lisätiedot

Kunnat, maakunnat ja palvelut ovat muutoksessa - kuinka käy heikoimmassa asemassa olevien? Tornio, Joentalo

Kunnat, maakunnat ja palvelut ovat muutoksessa - kuinka käy heikoimmassa asemassa olevien? Tornio, Joentalo Kevään 2018 ESR- ohjelmatilanne TL5 Kunnat, maakunnat ja palvelut ovat muutoksessa - kuinka käy heikoimmassa asemassa olevien? Tornio, Joentalo 29.5.2018 TL5 Sosiaalinen osallisuus ja köyhyyden torjunta

Lisätiedot

TASA-ARVOA JA YHDENVERTAISUUTTA IHMISTEN KANSSA TYÖSKENTELYYN Mitä, miksi ja miten? Sosiaalisen osallisuuden edistämisen koordinaatiohanke Sokra

TASA-ARVOA JA YHDENVERTAISUUTTA IHMISTEN KANSSA TYÖSKENTELYYN Mitä, miksi ja miten? Sosiaalisen osallisuuden edistämisen koordinaatiohanke Sokra TASA-ARVOA JA YHDENVERTAISUUTTA IHMISTEN KANSSA TYÖSKENTELYYN Mitä, miksi ja miten? Sosiaalisen osallisuuden edistämisen koordinaatiohanke Sokra 2016 Video Gnestan koulusta Ruotsista: https://www.youtube.com/watch?v=kxiefues1dy

Lisätiedot

PALTAMON TYÖLLISTÄMISMALLI

PALTAMON TYÖLLISTÄMISMALLI PALTAMON TYÖLLISTÄMISMALLI Terveys- ja hyvinvointivaikutusten arviointi 09.02.2009 Seppo Koskinen, Riitta-Liisa Kokko, Tuija Martelin ja projektiryhmä TAUSTA Pitkäaikaistyöttömyys, syrjäytyminen ja suuret

Lisätiedot

GAS-prosessi Aslakissa, ensikokemuksia Kiipulasta

GAS-prosessi Aslakissa, ensikokemuksia Kiipulasta GAS-prosessi Aslakissa, ensikokemuksia Kiipulasta ASLAK Ammatillisesti syvennetty lääketieteellinen kuntoutus Kelan järjestämää ryhmämuotoista varhaiskuntoutusta Tavoitteena työ- ja toimintakyvyn säilyttäminen

Lisätiedot

Luontoa elämään! Toimintakykyä ja osallisuutta luontolähtöisillä menetelmillä ja palveluilla hanke

Luontoa elämään! Toimintakykyä ja osallisuutta luontolähtöisillä menetelmillä ja palveluilla hanke Luontoa elämään! Toimintakykyä ja osallisuutta luontolähtöisillä menetelmillä ja palveluilla hanke (1/2015-12/2017) HANKKEEN TOTEUTTAJAT Lapin ammattikorkeakoulu, Hyvinvointipalveluiden osaamisala (3 osa-aikaista

Lisätiedot

Toimintakyky. Toimiva kotihoito Lappiin , Heikki Alatalo

Toimintakyky. Toimiva kotihoito Lappiin , Heikki Alatalo Toimintakyky Toimiva kotihoito Lappiin 10.4.2018, 19.4.2018 Mitä toimintakyky on? Mitä ajatuksia toimintakyky käsite herättää? Mitä toimintakyky on? Toimintakyky tarkoittaa ihmisen fyysisiä, psyykkisiä

Lisätiedot

PARTY Parempaa työ- ja toimintakykyä hanke

PARTY Parempaa työ- ja toimintakykyä hanke PARTY Parempaa työ- ja toimintakykyä hanke 1.4.2015-31.3.2018 RAHOITTAA ESR, Sosiaali- ja terveysministeriö HALLINNOI / OSARAHOITTAA Rauman kaupunki, sosiaali- ja terveysvirasto OSAHANKETOIMIJAT / OSARAHOITTAJAT

Lisätiedot

Työelämän ulkopuolella olevien osallisuus ja hyvinvointi kyselytutkimuksen tuloksia

Työelämän ulkopuolella olevien osallisuus ja hyvinvointi kyselytutkimuksen tuloksia Työelämän ulkopuolella olevien osallisuus ja hyvinvointi kyselytutkimuksen tuloksia Euroopan sosiaalirahaston TL 5:n hankkeiden asiakkaille suunnattu kyselytutkimus (2017) Lars Leemann & Anna Keto-Tokoi

Lisätiedot

Psyykkinen toimintakyky

Psyykkinen toimintakyky Psyykkinen toimintakyky Toimintakyky = ihmisen ominaisuuksien ja ympäristön suhde : kun ympäristö vastaa yksilön ominaisuuksia, ihminen kykenee toimimaan jos ihmisellä ei ole fyysisiä tai psykososiaalisia

Lisätiedot

Työ- ja toimintakyky. Kehittämispäällikkö Päivi Sainio, THL

Työ- ja toimintakyky. Kehittämispäällikkö Päivi Sainio, THL Työ- ja toimintakyky Kehittämispäällikkö Päivi Sainio, THL Mitä toimintakyky tarkoittaa? kykyä selviytyä itseään tyydyttävällä tavalla jokapäiväisen elämänsä toiminnoista omassa elinympäristössään toimintakyky

Lisätiedot

Kaikki osallisiksi mitä haluamme muuttaa tällä ohjelmakaudella?

Kaikki osallisiksi mitä haluamme muuttaa tällä ohjelmakaudella? Kaikki osallisiksi mitä haluamme muuttaa tällä ohjelmakaudella? Erityisasiantuntija Sakari Kainulainen Diakonia-ammattikorkeakoulu 11.3.2015 Finlandia-talo Mitkä ovat tärkeimmät ESR:ää koskevat muutokset?

Lisätiedot

PSYKOLOGINEN PÄÄOMA NUORTEN TYÖELÄMÄÄN KIINNITTYMISEN TUKENA

PSYKOLOGINEN PÄÄOMA NUORTEN TYÖELÄMÄÄN KIINNITTYMISEN TUKENA PSYKOLOGINEN PÄÄOMA NUORTEN TYÖELÄMÄÄN KIINNITTYMISEN TUKENA Työelämän tutkimuspäivät 2016 Työryhmä 30. Nuorten työelämään kiinnittyminen ja työelämävalmiudet käsitteet, interventiot ja käytännöt Anna

Lisätiedot

Sosiaalinen kuntoutus liikkeessä Jyväskylä

Sosiaalinen kuntoutus liikkeessä Jyväskylä #SOKRA Sosiaalinen kuntoutus liikkeessä Jyväskylä Sakari Kainulainen, asiantuntija, dosentti Sosiaalinen kuntoutus Osana julkisia palveluita Ihmisen hyvänä Maakunnan hyvinvoinnin tuotanto Ristiriita yksilön

Lisätiedot

PoLut Pohjoinen luonto maahanmuuttajien kotoutumisessa Kokemuksia 1. Rovaniemen ryhmästä

PoLut Pohjoinen luonto maahanmuuttajien kotoutumisessa Kokemuksia 1. Rovaniemen ryhmästä PoLut Pohjoinen luonto maahanmuuttajien kotoutumisessa Kokemuksia 1. Rovaniemen ryhmästä Leena Välimaa 16.11.2017 Maahanmuuttajien edustajien kanssa pohdittiin ja suunniteltiin 30.5 Mitä asioita maahanmuuttajat

Lisätiedot

TURVALLISESTI JÄRVENPÄÄSSÄ. erikoissuunnittelija Tero Seitsonen Lasten ja nuorten & Sivistyksen ja vapaa-ajan palvelualueet

TURVALLISESTI JÄRVENPÄÄSSÄ. erikoissuunnittelija Tero Seitsonen Lasten ja nuorten & Sivistyksen ja vapaa-ajan palvelualueet TURVALLISESTI JÄRVENPÄÄSSÄ erikoissuunnittelija Tero Seitsonen Lasten ja nuorten & Sivistyksen ja vapaa-ajan palvelualueet ALUEELLINEN TERVEYS- JA HYVINVOINTITUTKIMUS Yleistä Toteutettiin vuosien 2013-2015

Lisätiedot

HYVÄ ARKI osaamisen ja osallisuuden lisääminen ja opinnollistamispolkujen kautta kohti työelämää siirtyminen ESR-Toimintalinja 5. Sosiaalinen osallisuus ja köyhyyden torjunta 1.9.2016 31.8.2018 Osaaminen

Lisätiedot

Yhteisölähtöinen paikallinen kehittäminen

Yhteisölähtöinen paikallinen kehittäminen Yhteisölähtöinen paikallinen kehittäminen Hämeen ELY-keskus Paikallinen kehittäminen ja ESR Euroopan sosiaalirahasto (ESR) tukee yhteisölähtöistä eli kansalaistoimijalähtöistä paikallista kehittämistä

Lisätiedot

Vankeusajan hyödyntäminen työ- ja toimintakyvyn arvioinnissa

Vankeusajan hyödyntäminen työ- ja toimintakyvyn arvioinnissa Vankeusajan hyödyntäminen työ- ja toimintakyvyn arvioinnissa Mariitta Vaara 3.12.2018 3.12.2018 Mariitta Vaara 1 Työkyvyn määrittäminen Työkyky muodostuu ihmisen fyysisten ja psyykkisten voimavarojen ja

Lisätiedot

YHDESSÄ!-ohjelma. Yhteiskehittämispäivä Monitoimijainen perhetyö ja perhekuntoutus Laura Nyyssönen lastensuojelun kehittämisasiantuntija

YHDESSÄ!-ohjelma. Yhteiskehittämispäivä Monitoimijainen perhetyö ja perhekuntoutus Laura Nyyssönen lastensuojelun kehittämisasiantuntija YHDESSÄ!-ohjelma Yhteiskehittämispäivä Monitoimijainen perhetyö ja perhekuntoutus 1.3.2018 Laura Nyyssönen lastensuojelun kehittämisasiantuntija MISTÄ ON KYSE? LAPE lasten, nuorten ja perheiden palvelujen

Lisätiedot

Osatyökykyisille tie työelämään

Osatyökykyisille tie työelämään Osatyökykyisille tie työelämään Kärkihanke osana strategisen hallitusohjelman toimeenpanoa 2016 2019 Painopistealue Hyvinvointi ja terveys Kuka on osatyökykyinen? Henkilö, jolla on käytössään osa työkyvystään

Lisätiedot

Sokra tukee kehittämistyötä ja osallisuutta! Veera Laurila, Sokra-koordinaatiohanke

Sokra tukee kehittämistyötä ja osallisuutta! Veera Laurila, Sokra-koordinaatiohanke Sokra tukee kehittämistyötä ja osallisuutta! Hyvinvointia osallisuustyöllä https://www.youtube.com/watch?v=twxk1pag5lu Mikä on Sokra? Sosiaalisen osallisuuden edistämisen koordinaatiohanke Sokra koordinoi

Lisätiedot

Työvoiman saatavuus Lapissa Rovaniemi Rahoitusasiantuntija Liisa Irri

Työvoiman saatavuus Lapissa Rovaniemi Rahoitusasiantuntija Liisa Irri Euroopan sosiaalirahaston mahdollisuudet edistää työvoiman saatavuutta Työvoiman saatavuus Lapissa Rovaniemi 5.6.2017 Rahoitusasiantuntija Liisa Irri ESR:n toimintalinjat ja erityistavoitteet TL 3 Työllisyys

Lisätiedot

Etunimi Sukunimi Markus Seppelin. Neuvotteleva virkamies

Etunimi Sukunimi Markus Seppelin. Neuvotteleva virkamies 19.3.2018 Etunimi Sukunimi 19.3.2018 Markus Seppelin Neuvotteleva virkamies PARTY -HANKE Osallisuutta ja parempaa osaamista rakennerahasto-ohjelmat hankkeen tavoitteet ja toteutus hankkeiden kipukohtia

Lisätiedot

Mitä vammaisuudesta voidaan sanoa väestötutkimusten perusteella?

Mitä vammaisuudesta voidaan sanoa väestötutkimusten perusteella? Vammaispalveluiden neuvottelupäivät Helsinki, 20.1.2017 Mitä vammaisuudesta voidaan sanoa väestötutkimusten perusteella? Päivi Sainio, Katri Sääksjärvi, Päivi Nurmi- Koikkalainen, Sanna Ahola ja Seppo

Lisätiedot

Kansalaisuuden kynnykset

Kansalaisuuden kynnykset Kansalaisuuden kynnykset 3/31/2017 Sadassa vuodessa kansalaiseksi juhlakonferenssi Sakari Kainulainen dosentti, asiantuntija Diakonia-ammattikorkeakoulu Kynnyksiä osallisuuden edessä Taloudellinen /Yhteiskunnallinen

Lisätiedot

Kykyviisari Työ- ja toimintakyvyn itsearviointimenetelmä

Kykyviisari Työ- ja toimintakyvyn itsearviointimenetelmä Kykyviisari Työ- ja toimintakyvyn itsearviointimenetelmä Käyttöopas Työterveyslaitos, Solmu-hanke 2019 Rahoittaja: Euroopan sosiaalirahasto Sisältö Käyttöoppaan sanasto 4 1. Mikä on Kykyviisari? 5 2. Kykyviisarin

Lisätiedot

Kuntoutuskursseista ja valmennuksista tukea työkykyyn kokemuksia hankkeen kehittämistyöstä

Kuntoutuskursseista ja valmennuksista tukea työkykyyn kokemuksia hankkeen kehittämistyöstä Kuntoutuskursseista ja valmennuksista tukea työkykyyn kokemuksia hankkeen kehittämistyöstä Kuntoutuskeskus Kiipula, Kuntoutumiskeskus Apila, Tutkimus- ja koulutuskeskus Synergos sekä UKK-instituutti Hankkeen

Lisätiedot

TOIMINTAKYKY VÄESTÖTUTKIMUKSISSA

TOIMINTAKYKY VÄESTÖTUTKIMUKSISSA 01.02.2011 TOIMINTAKYKY VÄESTÖTUTKIMUKSISSA TOIMIAn tietokannan julkistamisseminaari, Helsinki Seppo Koskinen ja muut TOIMIAn väestötutkimusryhmän jäsenet 01.02.2011 Toimintakyky väestötutkimuksessa -

Lisätiedot

Työhyvinvointi ja johtaminen

Työhyvinvointi ja johtaminen Työhyvinvointi ja johtaminen Minna Kohmo, Henki-Tapiola 30.11.2011 23.11.2011 1 Tämä on Tapiola Noin 3 000 tapiolalaista palvelee noin 960 000 kuluttaja-asiakasta 63 000 yrittäjää 60 000 maa- ja metsätalousasiakasta

Lisätiedot

Kuntoutuksesta lapsen kuntoutumiseen. Ilona Autti-Rämö, Johtava ylilääkäri

Kuntoutuksesta lapsen kuntoutumiseen. Ilona Autti-Rämö, Johtava ylilääkäri Kuntoutuksesta lapsen kuntoutumiseen Ilona Autti-Rämö, Johtava ylilääkäri Kela ilona.autti-ramo@kela.fi @IlonaAutti Lyhyt taustani Lastenneurologian erikoislääkäri, kuntoutuksen erityispätevyys Käypä Hoito

Lisätiedot

Toimintakyky (ICF) ja mittareiden käyttö arviossa

Toimintakyky (ICF) ja mittareiden käyttö arviossa Hyvinvointia työstä Toimintakyky (ICF) ja mittareiden käyttö arviossa Työ- ja toimintakyvyn arviointimenetelmät työllistymisen tukena 14.2.2017, Helsinki Aki Vuokko Työterveyshuollon erikoislääkäri Työterveyslaitos

Lisätiedot

kuvia TYÖKYKYPASSI EKAMISSA

kuvia TYÖKYKYPASSI EKAMISSA kuvia TYÖKYKYPASSI EKAMISSA 2015-2016 Ammattiosaajan työkykypassilla vahvistat työkykyäsi Lisää ensimmäinen luettelomerkki tähän Lisää toinen luettelomerkki tähän Lisää kolmas luettelomerkki tähän https://vimeo.com/57925261

Lisätiedot

Asunnottomana työelämässä. Miten asunnottomuus liittyy työ- ja toimintakykyyn? Mariitta vaara

Asunnottomana työelämässä. Miten asunnottomuus liittyy työ- ja toimintakykyyn? Mariitta vaara Asunnottomana työelämässä Miten asunnottomuus liittyy työ- ja toimintakykyyn? 15.12.2017 Mariitta Vaara 20.12.2017 Mariitta vaara 1 Vankeusaika mahdollisuutena! - Yhteisasiakkuus osallisuutta ja työllistymistä

Lisätiedot

Kohti kuntouttavaa arkea. Toimintakykyajattelu OPSissa ja HOJKSissa

Kohti kuntouttavaa arkea. Toimintakykyajattelu OPSissa ja HOJKSissa Kohti kuntouttavaa arkea Toimintakykyajattelu OPSissa ja HOJKSissa Oppimisen ja kasvun tuen päivät Jyväskylä 22.9.2016 Oppimis- ja ohjauskeskus Valteri VALTERI on Opetushallituksen toimialaan kuuluva valtakunnallinen

Lisätiedot

Sosiaalinen kuntoutus, työkyvyn tukena

Sosiaalinen kuntoutus, työkyvyn tukena Sosiaalinen kuntoutus, työkyvyn tukena 7.6.2016 Sosiaalinen kuntoutus tarkoittaa - Tuetaan vaikeasti syrjäytyneiden henkilöiden paluuta yhteiskunnalliseen osallisuuteen vahvistamalla sosiaalista toimintakykyä

Lisätiedot

AKVA Palveluntuottajien koulutus Työkyky tuloksellisuuden mittarina. Kirsi Vainiemi Asiantuntijalääkäri, Kela 27.10.2014

AKVA Palveluntuottajien koulutus Työkyky tuloksellisuuden mittarina. Kirsi Vainiemi Asiantuntijalääkäri, Kela 27.10.2014 AKVA Palveluntuottajien koulutus Työkyky tuloksellisuuden mittarina Kirsi Vainiemi Asiantuntijalääkäri, Kela 27.10.2014 Kelan ammatillisen kuntoutuksen lainsäädäntö Kokonaisvaltainen arviointi Kansaneläkelaitos

Lisätiedot

ESR-haku Hakuinfo Rahoitusasiantuntija Antti Hänninen Rahoitusyksikkö, Keski-Suomen ELY-keskus

ESR-haku Hakuinfo Rahoitusasiantuntija Antti Hänninen Rahoitusyksikkö, Keski-Suomen ELY-keskus ESR-haku 1.10.2015 Hakuinfo Rahoitusasiantuntija Antti Hänninen Rahoitusyksikkö, Keski-Suomen ELY-keskus Euroopan sosiaalirahasto (ESR) Euroopan sosiaalirahaston (ESR) tavoite on tukea työllisyyttä ja

Lisätiedot

Länsi-Suomen ESR-haku Kannonkoski / Antti Hänninen (Keski-Suomen ELY-keskus)

Länsi-Suomen ESR-haku Kannonkoski / Antti Hänninen (Keski-Suomen ELY-keskus) Länsi-Suomen ESR-haku 21.12.2015 1.3.2016 20.1.2016 Kannonkoski / Antti Hänninen (Keski-Suomen ELY-keskus) Euroopan sosiaalirahasto (ESR) Euroopan sosiaalirahaston (ESR) tavoitteena on ehkäistä syrjäytymistä,

Lisätiedot

Hyvinvointia työstä. Tutkimuksesta hyviin käytäntöihin ja parempaan terveyteen ja työkykyyn. Leila Hopsu, Jorma Seitsamo ja Janne Halonen

Hyvinvointia työstä. Tutkimuksesta hyviin käytäntöihin ja parempaan terveyteen ja työkykyyn. Leila Hopsu, Jorma Seitsamo ja Janne Halonen Hyvinvointia työstä Tutkimuksesta hyviin käytäntöihin ja parempaan terveyteen ja työkykyyn Leila Hopsu, Jorma Seitsamo ja Janne Halonen Vaikuttavuustutkimus Postin työhyvinvointisäätiön tukemista työkykyä

Lisätiedot

ROMANIEN HYVINVOINTITUTKIMUS: tutkimuksen sisältö ja tutkimusryhmä. Seppo Koskinen ja työryhmä

ROMANIEN HYVINVOINTITUTKIMUS: tutkimuksen sisältö ja tutkimusryhmä. Seppo Koskinen ja työryhmä ROMANIEN HYVINVOINTITUTKIMUS: tutkimuksen sisältö ja tutkimusryhmä Seppo Koskinen ja työryhmä Mikä on Roosa? Roosa on Romanien hyvinvointitutkimus. Se on osa laajempaa DIAKin (Diakonia ammattikorkeakoulun)

Lisätiedot

MONITOIMIJAISEN PERHETYÖN PILOTOINTI

MONITOIMIJAISEN PERHETYÖN PILOTOINTI MONITOIMIJAISEN PERHETYÖN PILOTOINTI Pohjois-Savon LAPE yhteiskehittämispäivä 18.4.2018 Laura Nyyssönen, Kuopion kaupunki Päivi Malinen, ISO MISTÄ ON KYSE? Osana maakunnan Lape-muutosohjelmaa ja lastensuojelun

Lisätiedot

kuvia TYÖKYKYPASSI EKAMISSA

kuvia TYÖKYKYPASSI EKAMISSA kuvia TYÖKYKYPASSI EKAMISSA 2015-2016 Ammattiosaajan työkykypassilla vahvistat työkykyäsi Lisää ensimmäinen luettelomerkki tähän Lisää toinen luettelomerkki tähän Lisää kolmas luettelomerkki tähän https://vimeo.com/57925261

Lisätiedot

KAIKU. Joensuun kaupunki, Henkilöstö- ja työllisyysjaosto Sanna Saastamoinen

KAIKU. Joensuun kaupunki, Henkilöstö- ja työllisyysjaosto Sanna Saastamoinen KAIKU Joensuun kaupunki, Henkilöstö- ja työllisyysjaosto 22.3.2016 Sanna Saastamoinen Kenelle? 1. Joensuulaisille, jotka tarvitsevat työ- ja toimintakyvyn parantumiseen tukea tarvitsevat sosiaalisen osallisuuden

Lisätiedot

Sosiaalinen osallisuus mitä se on ja miten sitä voi edistää?

Sosiaalinen osallisuus mitä se on ja miten sitä voi edistää? Sosiaalinen osallisuus mitä se on ja miten sitä voi edistää? Osallisuus osana arkea 19.3.2019 Veera Laurila, Sokra-koordinaatiohanke Osallisuus on Ihminen kokee olevansa merkityksellinen osa kokonaisuutta.

Lisätiedot

Ruori. Ohjauksen- ja tuen tarpeen arviointityökalutyökalu Riina Karvonen

Ruori. Ohjauksen- ja tuen tarpeen arviointityökalutyökalu Riina Karvonen Ruori Ohjauksen- ja tuen tarpeen arviointityökalutyökalu Tavoitteet Pedagogisen tuen tarpeen arviointiin kehitetty työkalu Helppokäyttöisyys Arvioinnin toteuttaminen moniammatillisesti > kaikkien käytettävissä

Lisätiedot

Rakennerahasto-ohjelma Kestävää kasvua ja työtä 2014 2020. Toteutusta Päijät-Hämeessä Sinikka Kauranen Hämeen ELY-keskus

Rakennerahasto-ohjelma Kestävää kasvua ja työtä 2014 2020. Toteutusta Päijät-Hämeessä Sinikka Kauranen Hämeen ELY-keskus Rakennerahasto-ohjelma Kestävää kasvua ja työtä 2014 2020 Toteutusta Päijät-Hämeessä Sinikka Kauranen Hämeen ELY-keskus Yksi ohjelma viisi toimintalinjaa toiminnalle 2.1 (TL 1) Pk-yritystoiminnan kilpailukyky

Lisätiedot

Työttömien työkyvyn ja kuntoutustarpeen arvioinnin koulutus. Kajaani

Työttömien työkyvyn ja kuntoutustarpeen arvioinnin koulutus. Kajaani Työttömien työkyvyn ja kuntoutustarpeen arvioinnin koulutus Kajaani 9.2.2017 Paltamon malli työllistämisen tukitoimissa Arto Laurikainen Kokeilun käynnistäminen Tavoite työllistää kaikki työttömät Syrjäytymisen

Lisätiedot

VANKEUSAIKA MAHDOLLISUUTENA! - Yhteisasiakkuus sosiaalista osallisuutta ja työllisyyttä tukevissa verkostoissa. ESR-hanke ajalla

VANKEUSAIKA MAHDOLLISUUTENA! - Yhteisasiakkuus sosiaalista osallisuutta ja työllisyyttä tukevissa verkostoissa. ESR-hanke ajalla VANKEUSAIKA MAHDOLLISUUTENA! - Yhteisasiakkuus sosiaalista osallisuutta ja työllisyyttä tukevissa verkostoissa ESR-hanke ajalla 1.10.2016 30.6.2019 Hankkeen tavoite Rikostaustaisten osallisuuden lisääminen

Lisätiedot

ESR tilannekatsaus PP:n maakunnan yhteistyöryhmän sihteeristössä Rahoituspäällikkö Riitta Ilola

ESR tilannekatsaus PP:n maakunnan yhteistyöryhmän sihteeristössä Rahoituspäällikkö Riitta Ilola ESR tilannekatsaus PP:n maakunnan yhteistyöryhmän sihteeristössä Rahoituspäällikkö Riitta Ilola ESR:n toimintalinjat ja erityistavoitteet Kestävää kasvua ja työtä 2014 2020 Suomen rakennerahasto-ohjelmassa

Lisätiedot

ESR:n työllisyyshankkeet Pohjois-Pohjanmaalla

ESR:n työllisyyshankkeet Pohjois-Pohjanmaalla ESR:n työllisyyshankkeet Pohjois-Pohjanmaalla MYRS Toimintalinja 3. Työllisyys ja työvoiman liikkuvuus Erityistavoite 6.1. Nuorten ja muiden heikossa työmarkkinaasemassa olevien työllistymisen edistäminen

Lisätiedot