Askeleita arviointiin

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Askeleita arviointiin"

Transkriptio

1 Tämä on Kehittämiskeskus Opinkirjon tuottaman Yks, kaks toimimaan! -materiaalin tukiaineisto. Linkki sähköiseen materiaaliin ja kaikki tukiaineistot osoitteessa Askeleita arviointiin Najat Ouakrim-Soivio Yks, kaks toimimaan! yhteiskunnallisten teemojen materiaalikokonaisuus opettajille tarkastelee myös oppilaan arviointia; sen tehtävää, tavoitteita, arvioinnin monipuolisuutta sekä arvioinnin ja oppimisen välistä yhteyttä perusopetuksen näkökulmista. Samalla lukija perehdytetään lyhyesti arvioinnin keskeisiin käsitteisiin. Arvostelusta arviointiin Arviointi ja arvostelu sanojen etymologinen tausta on arvata sanassa. Siksi ei liene kummallista, että arviointi- ja arvostelu-käsitteitä saatetaan käyttää vielä nykyisinkin ikään kuin ne olisivat synonyymejä. Arvostelun ja arvioinnin käsitesisällöt eivät kuitenkaan ole identtisiä ainakaan tiedonsaannin tai arvonmäärityksen näkökulmista. Peruskoulun opetussuunnitelman perusteissa (1994) käytettiin vielä oppilaan arvioinnista oppilasarvostelu sanaa, mutta vuonna 1998 säädetyssä perusopetuslaissa (628/1998) arvostelu oli korvattu arvioinnilla. Oppilasarvostelun korvaaminen kategorisesti oppilaan arviointi-käsitteellä johtaa virhetulkintoihin, koska arvostelun ja arvioinninkäsitesisältö eivät ole samoja. Arvostelu sanan korvaaminen arviointi sanalla ei ole vain semanttinen, muutos ilmensi myös sitä, miten arvioinnin kohteissa ja painotuksissa oli tapahtunut muutos. Arvostelu-käsitteessä painottuu saadun tiedon arvon määrittäminen. Samalla oppilaan arvostelussa painottuu summatiivinen tietäminen. Oppilaan arvioinnilla tarkoitetaan sen sijaan prosessia, jolla saadaan jatkuvasti ajantasaista tietoa oppilaasta. Oppilaan arvioinnissa painopiste on tiedonsaantiprosessissa ja saatu tieto voi olla likimääräistäkin, toisin kuin arvostelussa, jonka lähtökohtana on saada eksaktia tietoa. Absoluuttinen, suhteellinen ja kriteeriperusteinen arviointi Suomalaisessa peruskoulussa oppilaan arviointi on perustunut milloin absoluuttiseen milloin suhteelliseen arviointiin. Absoluuttisella arvioinnilla tarkoitetaan sitä, että kaikkia oppilaita arvioidaan suhteessa tiettyyn suoritustasoon tai normiin. Suhteellinen arviointi perustuu puolestaan siihen, että oppilaan tiedot, taidot tai suoritus suhteutetaan muiden oppilaiden suoritustasoon. Suhteellisen arvioinnin lähtökohtana on, että henkilöiden tiedot ja taidot vaihtelevat, mutta ne ovat suhteutettavissa saman ryhmän muiden jäsenten tietoihin ja taitoihin. Vertailuryhmänä, johon yksittäisen oppilaan tietoja tai taitoja verrataan, voidaan käyttää esimerkiksi koko ikäluokkaa tai opetusryhmää. Koulujen keskinäinen vertailu on esimerkki suhteellisesta arvioinnista.

2 Suhteellinen arviointi poistui Suomessa normeista jo Peruskoulun opetussuunnitelman perusteissa (1985), mutta tutkimustiedon valossa näyttää siltä, että opettajat suhteuttavat yhä yksittäisten oppilaan koesuorituksen, arvosanan tai päättöarvosanan muun oppilasjoukon suoritustasoon. Tutkimuksella on myös osoitettu vertailtaessa koulujen antamia keskimääräisiä arvosanoja keskimääräiseen osaamistasoon, että mitä parempi oppilasryhmäosaamistasoltaan on kyseessä, sitä vaikeampaa on saada hyviä arvosanoja ja toisin päin. Kriteereihin perustuvaa oppilaan arviointia on pidetty oikeudenmukaisena ja reiluna, koska arviointikriteerit on määritelty etukäteen ja ne perustuvat opetussuunnitelmassa asetettuihin tavoitteisiin. Arviointikriteeri perustuu aina asetettuun tavoitteeseen. Kriteeriä voidaan kuvata eräänlaisena mittarina tai mittatikkuna, jolla osaamisen tasoa voidaan kuvata. Kriteeriä on toisinaan kuvattu myös vaatimustasoksi, jonka perusteella oppilaan osaamista arvioidaan. Arviointikriteerien määrittely edellyttää, että kansallisista tavoitteista on päätetty yhteisesti ja että kriteerit on tulkittavissa yksimielisesti. Mitä yksityiskohtaisemmin ja selkeämmin kriteerit on kuvattu, sitä helpompaa on arviointituloksen luotettavuuden toteaminen. Kriteereihin perustuvan arvioinnin keskeisimpiä tavoitteita on luoda järjestelmä, jossa arvosanan antamisella mitataan, miten oppilas hallitsee etukäteen määriteltyjä tieto- ja taitoalueita. Arvioinnin tehtävä Arvioinnilla tulee olla selkeä tarkoitus ja sen tulee olla selvää sekä arvioitavalle että arvioijalle. Arvioinnilla on lukuisia eri tehtäviä. Arvioinnin tarkoitus määrittää pitkälti sitä, mihin arviointi kohdistuu, mitä ja ketä, miten arviointi toteutetaan ja miten arvioinnissa saatua tietoa käytetään. Oppilaan arvioinnilla on toteava, motivoiva, ohjaava ja ennustava tehtävä. Arviointi on mukana kaikissa oppimisen ja opettamisen vaiheissa, sillä arvioinnin tehtävänä on sekä tukea että edistää oppimista ja opettamista. Koska suomen kielessä on käytössä vain yksi arviointia tarkoittava sana, arvioinnilla kuvataan sekä palautteen antamiseen liittyviä tehtäviä että tehtäviä, joilla arvotetaan suoritusta tai sen tasoa. Suomalaisessa peruskoulussa oppilaan arviointi ymmärretään prosessina, jonka tehtävänä on tukea oppimista ja antaa oppilaalle palautetta hänen osaamisestaan. Oppilaan arvioinnin keskeisinä tehtävinä on 1) ohjata oppilaan oppimista hänen saamansa palautteen avulla ja kertoa oppilaalle, miten hän on suoriutunut suhteessa asetettuihin tavoitteisiin. Tätä voidaan kutsua myös arvioinnin formatiiviseksi tehtäväksi. Arvioinnin toinen keskeinen tehtävä sekä suomalaisessa opetus- ja koulutusjärjestelmässä että muiden maiden vastaavissa järjestelmissä on 2) pyrkiä kuvaamaan kaikille arviointitietoa tarvitseville, kuten opettajalle, huoltajille tai oppilaalle itselleen oppilaan edistymistä ja hänen suoritustasoaan, jota puolestaan voi kutsua arvioinnin summatiiviseksi tehtäväksi. Arvosanan antaminen perustuu yhteisiin säädöksiin ja normeihin siitä, miten asetettuja tavoitteita sekä opittuja tietoja ja taitoja arvioidaan. Parhaimmillaan arvioinnin avulla myös opettajalla on mahdollisuus saada palautetta omasta työstään. Perusopetusta ohjaavat säädökset ja normit: perusopetus-laki (628/1998) ja asetus (852/1998) sekä perusopetuksen opetussuunnitelman perusteet (2004). Ne edellyttävät, että oppilaan arviointi perustuu siihen, että oppilaan suoriutumista arvioidaan suhteessa asetettuihin tavoitteisiin. Tietojen, taitojen, asenteiden, käyttäytymisen ja työskentelyn arviointi perustuu siis opetussuunnitelman perusteissa määriteltyihin tavoitteisiin. Oppilasta tai hänen suoritustaan ei verrata toisiin oppilaisiin tai heidän suorituksiinsa, kuten suhteellisessa arvioinnissa. Tavoitteiden pohtiminen ja niiden asettaminen yhdessä oppilaan kanssa sekä oppilaan oman oppimisen edistymisen seuraaminen ja arviointi kehittävät omalta osaltaan oppilaan itsearviointitaitoja.

3 Oppilaan arviointi voi olla tyypiltään diagnostista, jolloin arvioinnin tehtävänä on kartoittaa oppilaan oppimisedellytyksiä ja sitä, miten oppilas hallitsee arvioinninkohteena olevia tietoja ja taitoja. Diagnostisella arvioinnilla voidaan yrittää löytää tiedollisia ja taidollisia aukkoja, joita oppilaan osaamiseen on jäänyt. Diagnostisia kokeita käytetään oppilaan oppimisvaikeuksien kartoittamiseen. Prognostisen arvioinnin tehtävänä on ennustaa esimerkiksi oppilaan tulevaa opintomenestystä tai suoriutumista työelämässä. Suomalaisen lukiokoulutuksen päätteeksi suoritettava ylioppilastutkinto on luonteeltaan prognostinen, koska sen yhtenä tavoitteena on ennakoida tutkinnon suorittaneiden ylioppilaiden jatko-opintovalmiuksia. Formatiivisella arvioinnilla hankitaan tietoa opiskelun aikana siitä, miten oppilas on edistynyt suhteessa asetettuihin tavoitteisiin, kun taas summatiivisella arvioinnilla kootaan jälkeenpäin tietoa siitä, miten asetetut tavoitteet on saavutettu. Formatiivisen arvioinnin tehtävänä on antaa sekä oppilaalle että opettajalle tietoa oppimisprosessin aikana siitä, miten oppilas edistyy. Tavoitteiden arviointi Oppilaan arvioinnissa pyritään erottamaan toisistaan osaamisen ja edistymisen arviointi, joista annettava arviointipalaute on erilainen. Osaamista arvioidaan numerolla tai kirjaimella ja edistymistä arvioidaan usein sanallisella palautteella. Kumpikin arviointi, sekä numeroarviointi että sanallinen arviointi, perustuvat oppiaineittain määriteltyihin kuvauksiin oppilaan hyvästä osaamisesta opintojen nivel- tai päättövaiheessa. Oppiainekohtaiset päättöarvioinnin kriteerit määrittelevät kansallisesti oppilaan arvioinnin tieto- ja taitotason, johon oppilaan arviointi perustuu. Sekä osaamisen että edistymisen arvioinnin tulee aina kiinnittyä ennalta asetettuihin tavoitteisiin. Näin arviointi palvelee myös seuraavien tavoitteiden asettamisessa. Arvioinnissa tavoitteita verrataan saavutettuihin tuloksiin tai tuloksia verrataan asetettuihin tavoitteisiin. Arviointi ei kohdennu oikein, jos arviointikriteerit eivät mittaa asetettuja tavoitteita. Mikäli arviointia varten laadittuja kriteereitä ei ole johdettu asetetuista tavoitteista, kriteerit eivät voi mitata tavoitteiden saavuttamista. Kriteerit eivät myöskään voi toimia sellaisena mittatikkuna, jonka avulla oppilas voisi arvioida omaa oppimistaan. Arviointikriteerin haasteena on, että niiden tulisi kuvata riittävän konkreettisesti sitä, miten asetettuja tavoitteita arvioidaan. Tavoitteista johdetut konkreettiset arviointikriteerit ovat sellaisia, jotka toisaalta tukevat opettajaa heidän arviointityössään, toisaalta auttavat esimerkiksi oppilasta asettamaan oppimiselleen uusia tavoitteita. Arvioinnin monipuolisuus Oppilaan arvioinnista säädetään perusopetuslain (628/1998) pykälässä 22, jossa todetaan, että arvioinnilla pyritään ohjaamaan ja kannustamaan opiskelua sekä kehittämään oppilaan edellytyksiä itsearviointiin. Samalla korostetaan oppimisen, työskentelyn ja käyttäytymisen monipuolista arviointia sekä oppimisen ja ohjaamisen kannustamista, kehittämistä, itsearviointia ja arvioinnin monipuolisuutta. Oppilaan arvioinnissa ei ole kyse yksittäisestä teknisestä suorituksesta, vaan sen tulee olla kiinteästi yhteydessä esimerkiksi oppimiskäsitykseen, opetussuunnitelmaan ja sen linjauksiin sekä koulujen toimintakulttuuriin. Oppilaan arviointi on aina myös kontekstisidonnaista ja siksi sitä tulee tarkastella myös näkökulmista, jotka vastaavat kysymyksiin: miksi, mitä ja miten arvioidaan sekä mihin tarkoitukseen arviointia käytetään. Luotettava arviointi edellyttää erilaisten arviointimenetelmien käyttöä.

4 Erilaiset arviointimenetelmät kuten esimerkiksi havainnointi, portfolio tai kynä-paperi-koe ovat yhteydessä sekä tapaan oppia että myös opetuksen sisältöihin. Siksi ei ole samantekevää, mihin teoreettiseen viitekehykseen oppilaan arviointi perustuu. Monipuolisen arvioinnin keskeisin ajatus on, että oppilaalle annetaan monia erilaisia tapoja ja useita eri mahdollisuuksia osoittaa osaamistaan, joko yksilöllisesti, pareittain tai ryhmässä. Oppilas voi osoittaa osaamistaan esimerkiksi kirjallisesti, suullisesti, portfolioilla tai toiminnallisesti. Arviointitavan tulisi valikoitua sen mukaan, mikä kulloisenkin aiheen, toiminnan, oppiaineen tai tuotoksen kohdalta on tarkoituksenmukaisinta. Arvioinnin monipuolisuuteen kuuluu myös, että tietojen lisäksi arvioidaan myös niiden soveltamista, saavutettuja taitoja sekä asenteita. Monipuolisessa arvioinnissa on kyse myös siitä, minkälaista tietoa erilaisilla arviointimenetelmillä halutaan kerätä ja miten arvioitsija tulkitsee keräämäänsä arviointitietoa. Esimerkiksi havainnointiin perustuvalla arvioinnilla saadaan kerättyä erilaista arviointitietoa, kuin esimerkiksi kynä-paperi-kokeella. Kummallakin arviointimenetelmällä on omat etunsa ja heikkoutensa ja siksi arvioinnin tueksi arvioitsijan on hyvä kerätä arviointitietoa monin eri tavoin. Arviointi oppimisen tukena Suomessa oppilaan arviointi on ymmärretty jo peruskoulun alkuvaiheista lähtien oppilaan oppimista tukevana ja oppimisesta palautetta antavana prosessina. Arvioinnin pedagoginen ulottuvuus on ilmentynyt esimerkiksi siinä, miten oppilaan arvioinnissa opettajaa kehotetaan antamaan kannustavaa palautetta virheiden korostamisen sijaan. Oppilaiden suoritusten arviointi mahdollisimman konkreettisesti antaa oppilaille mahdollisuuden saada havainnollisella tavalla tietoa omasta edistymisestä ja osaamisesta. Opintojen aikaisella, formatiivisella arvioinnilla muun muassa: - tuetaan oppilaan persoonallista kasvu- ja kehitysprosessia, - kuvataan sitä, miten hyvin oppilas on saavuttanut kasvulle ja oppimiselle asetetut tavoitteet, - autetaan oppilasta muodostamaan realistinen kuvan omasta oppimisestaan ja kehittymisestään, - auttaa opettajaa ohjaamaan oppilasta tiedostamaan omaa ajatteluaan ja toimintaansa, - ohjataan ja kannustetaan opiskelua sekä - autetaan oppilasta ymmärtämään oppimistaan. Opintojen aikaisen arvioinnin avulla annetaan arviointipalautetta oppilaalle ja hänen huoltajalleen riittävästi ja monipuolisesti. Arviointitietoa annetaan oppilaan edistymisen lisäksi hänen vahvuuksistaan ja kehittämisalueistaan. Päättöarviointi Opintojakson päätteeksi oppilaan oppimista ja hänen saavuttamiaan tuloksia arvioidaan summatiivisesti. Yleensä summatiivinen arviointi ilmaistaan numeroarvosanalla, sillä summatiivisen arvioinnin tehtävänä on osoittaa, että oppilas on saavuttanut tietyn osaamistason. Saatua arvosanaa voidaan käyttää muiden suorituksen tason vertaamiseen. Koska suomalaisessa koulutusjärjestelmässä oppilaat hakeutuvat jatko-opintoihin saamiensa päättöarvosanojen perusteella, päättöarvioinnin tulisi kohdella oppilaita tasa-arvoisesti ja yhdenvertaisesti.

5 Päättöarvioinnin tehtävänä on: - määritellä, miten hyvin oppilas on opiskelun päättyessä saavuttanut tavoitteet eli perusopetuksen oppimäärän mukaiset tiedot ja taidot kyseisessä oppiaineissa ja - kuvata oppilaan osaamistasoa suhteessa opetussuunnitelman perusteissa määriteltyihin tavoitteisiin. Seuraavassa on kuvattu tiivistetysti voimassa oleviin säädöksiin ja perusopetuksen opetussuunnitelman perusteisiin (2004) perustuvat opintojen aikaisen arvioinnin ja päättöarvioinnin periaatteet. Taulukko 1. Oppilaan arviointia ohjaavat keskeisimmät säädökset sisältöalueittain (Numminen & Ouakrim- Soivio 2009, 53). Oppilaan arvioinnin tehtävät Arviointi opintojen aikana: ohjata ja kannustaa opiskelua kuvata, miten hyvin oppilas on saavuttanut kasvulle ja oppimiselle asetetut tavoitteet Päättöarviointi: määritellä, miten oppilas on opiskelun päättyessä saavuttanut perusopetuksen oppimäärän tavoitteet eri oppiaineissa Oppilaan arvioinnin periaatteet Arviointi opintojen aikana: pyrkii olemaan totuudenmukaista ja perustuu monipuoliseen näyttöön kohdistuu oppilaan oppimiseen ja edistymiseen oppimisen eri osaalueilla ottaa huomioon arvioinnin merkityksen oppimisprosessissa muodostaa kokonaisuuden, jossa on tärkeää opettajan antama jatkuva palaute on keino, jolla opettaja ohjaa oppilasta tiedostamaan tämän omaa ajattelua ja toimintaansa sekä auttaa oppilasta ymmärtämään oppimistaan ottaa huomioon oppilaan edistymisen, työskentelyn ja käyttäytymisen suhteessa opetussuunnitelman tavoitteisiin ja kuvauksiin oppilaan hyvästä osaamisesta ottaa huomioon opetussuunnitelmassa määritellyt yleiset ja oppiainekohtaiset arvioinnin periaatteet Päättöarviointi: on valtakunnallisesti vertailukelpoista ja kohtelee oppilaita tasavertaisesti perustuu kussakin yhteisessä oppiaineessa oppilaan osaamiseen päättövaiheessa vuosiluokilla 8 ja 9 perustuu kaikkiin yhteisiin oppiaineisiin laadittuihin kriteereihin arvosanalle 8 perustuu monipuoliseen näyttöön ottaa huomioon työskentelyn arvioinnin, joka sisältyy oppiaineen arvosanaan

6 Numeroarviointia koskevat periaatteet: Opintojen aikana: Päättöarvioinnissa: kuvaa osaamisen tasoa, hyvän osaamisen kuvaus määrittelee tason arvosanalle kahdeksan (8) oppiaineet, aineryhmät ja käyttäytyminen voidaan arvioida numeroilla yhteisten aineiden arvioinnissa tulee todistuksissa käyttää numeroarvostelua viimeistään kahdeksannella vuosiluokalla Sanallinen arviointi Opintojen aikana arvioitaessa sanallista arviointia voidaan käyttää: aina numeroarvioinnin lisäksi, kaikissa yhteisissä oppiaineissa vuosiluokilla 1 7 valinnaisena aineena opetettavan aineen tai aineryhmän arvioinnissa perusopetuslain 25 :n 2 momentissa tarkoitetun pidennetyn oppivelvollisuuden piirissä olevien oppilaiden arvioinnissa niiden oppilaiden arvioinnissa, joiden äidinkieli on muu kuin suomen ja ruotsin kieli. Lukuvuositodistuksesta tulee ilmetä, onko oppilas saavuttanut vuosiluokan tavoitteet hyväksytysti -> Kuvaus oppilaan hyvästä osaamisesta tukee opettajaa hänen arvioidessaan oppilaan edistymistä, ja se on arvioinnin perusta kuvattaessa, miten oppilas on saavuttanut tavoitteet. -> Sanallisella arvioinnilla kuvataan myös oppilaan edistymistä ja oppimisprosessia. numeroin arvioidaan yhteiset oppiaineet (äidinkieli ja kirjallisuus, toinen kotimainen kieli, ensimmäinen vieras kieli, matematiikka, fysiikka, kemia, biologia, maantieto, terveystieto, uskonto tai elämänkatsomus, historia, yhteiskuntaoppi, musiikki, kuvataide, käsityö, liikunta sekä kotitalous) sekä ne valinnaiset aineet, jotka muodostavat yhtenäisen, vähintään kahden vuosiviikkotunnin oppimäärän Päättöarvioinnissa: sanallisesti voidaan arvioida oppimäärältään alle kahden vuosiviikkotunnin käsittävät valinnaiset aineet Muita arvioinnissa huomioon otettavia asioita: Oppilaalle ja hänen huoltajalleen tulee antaa etukäteen tietoa arvioinnin perusteista ja jälkikäteen pyydettäessä on selvitettävä, miten niitä on arvioinnissa sovellettu. Arviointipalautetta tulee antaa oppilaalle ja hänen huoltajalleen riittävästi ja monipuolisesti. Tietoa tulee antaa oppilaan edistymisestä, vahvuuksista sekä niistä osa-alueista, joita on kehitettävä. Arviointipalautetta voidaan antaa välitodistuksin, tiedottein ja arviointikeskusteluissa tai muilla tavoin.

7 Lähteet: Atjonen, P Arviointi opetuksen ja oppimisen tueksi. Teoksessa Lyytinen, H. K. & Räisänen, A. (toim.). Kehittämissuuntaa arvioinnista. Koulutuksen arviointineuvoston julkaisuja 6. Jyväskylä: Koulutuksen arviointineuvosto, Atjonen, P Hyvä, paha arviointi. Helsinki: Kustannusosakeyhtiö Tammi. Cresswell, M Th e Role of Public Examinations in Defi ning and Monitoring Standards. Teoksessa Goldstein, H. & Heath, A. Educational Standards. Proceedings of the British Academy 102. Oxford University Press, Heinonen, S Arvioinnin teoreettisia lähtökohtia. Teoksessa Jakku-Sihvonen, R. & Heinonen S Johdatus koulutuksen uudistuvaan arviointikulttuuriin. Arviointi 2/2001. Helsinki: Opetushallitus, Jakku-Sihvonen, R Arviointitiedon luotettavuuden osoittaminen. Teoksessa Jakku- Sihvonen, R. & Heinonen, S. Johdatus koulutuksen uudistuvaan arviointikulttuuriin. Arviointi 2/2001. Helsinki: Opetushallitus, Jakku-Sihvonen, R Oppimistulosten arviointitiedon puntarointia. Hallinnon Tutkimus 29 (4), Jakku-Sihvonen, R. & Heinonen, S Opiskelija-arviointi. Teoksessa Jakku-Sihvonen, R. & Heinonen, S. Johdatus koulutuksen uudistuvaan arviointikulttuuriin. Arviointi 2/2001. Helsinki: Opetushallitus, Jakku-Sihvonen, R Oppimistulosten arviointijärjestelmissä ja niiden kehittämishaasteista. Teoksessa Räisänen, A. (toim.). Oppimisen arvioinnin kontekstit ja käytännöt. Raportit ja selvitykset 2013:3. Helsinki: Opetushallitus, Noudettu osoitteesta /download/149650_oppimisen_arvioinnin_kontekstit_ ja_kaytannot_2.pdf Kansallinen oppimistulosten arviointimalli Arviointi 4/98. Helsinki: Opetushallitus. Kansanen, P Opetusprosessin arviointi. Teoksessa Jakku-Sihvonen, R. (toim.). Onnistuuko oppiminen oppimistuloksien ja opetuksen laadun arviointiperusteita peruskoulussa ja lukiossa. Arviointi 3/1997. Helsinki: Opetushallitus, Klapp Lehkholm, A Grades and grade assignment: eff ects of student and school characteristics. Göteborg: Göteborgs Universitetet. Noudettu osoitteesta: Komiteanmietintö 1970: A4. Peruskoulun opetussuunnitelmakomitean mietintö I. Opetussuunnitelman perusteet. Helsinki: Kouluhallitus. Koppinen, M-L., Korpinen, E. & Pollari, J Mitä arviointi on? Juva: WSOY.

8 Kuusela, P Julkisen sektorin modernisaatio, tuloksellisuus ja arviointi. Kuopion yliopiston selvityksiä E. Yhteiskuntatieteet 30. Lahdes, E Peruskoulun uusi didaktiikka. Keuruu: Otava. Linnakylä, P. & Välijärvi, J Arvon mekin ansaitsemme. Kansainvälinen arviointi suomalaisen koulun kehittämiseksi. Jyväskylä: PS-kustannus. Metsämuuronen, J Metodit arvioinnin apuna. Perusopetuksen oppimistulosarviointien ja -seurantojen menetelmäratkaisut Opetushallituksessa. Oppimistulosten arviointi 1/2009. Helsinki: Opetushallitus. Numminen, U. & Ouakrim-Soivio, N Joustava perusopetus. JOPO-toiminnan aloittaminen ja vakiinnuttaminen. Opetusministeriön julkaisuja 2009:26. Ouakrim-Soivio, N Sitä osataan, mitä oppiaineiden tavoitteissa määritellään ja päättöarvioinnin kriteereillä arvioidaan. Teoksessa Räsäinen, A. (toim.) Oppimisen arvioinnin kontekstit ja käytännöt. Raportit ja selvitykset 2013:3. Helsinki: Opetushallitus, Noudettu osoitteesta /download/149650_ Oppimisen_arvioinnin_kontekstit_ja_kaytannot_2.pdf Ouakrim-Soivio, N Toimivatko päättöarvioinnin kriteerit? Oppilaiden saamat arvosanat ja Opetushallituksen oppimistulosten seuranta-arviointi koulujen välisten osaamiserojen mittareina. Raportit ja selvitykset 2013:9. Helsinki: Opetushallitus. Pickford, R. & Brown, S Assessing skills and practice. London: Routledge. POPS Perusopetuksen opetussuunnitelman perusteet. Helsinki: Opetushallitus. Perusopetuksen oppilaan arvioinnin perusteet Helsinki: Opetushallitus. Robson, C Käytännön arvioinnin perusteet. Opas evaluaation tekijöille ja tilaajille. Helsinki: Tammi. Tikkanen, E Oppilasarvioinnin ja oppilasarvostelun filosofinen käsiteanalyysi. Kasvatustieteen pro gradu tutkielma. Jyväskylä: Opettajankoulutuslaitos. Noudettu osoitteesta: Törmä, E Peruskoulun oppilasarvostelua kehittämässä. Teoksessa Törmä, E. (toim.). Aina ajankohtainen arviointi. Opettaja avain arvioinnin kehittämisessä. Journal of Teacher researchers 3/1998. Jyväskylä: TUOPE, Vänttinen, M Oikeasti hyvä numero. Oppilaiden arvioinnin totuudet ja totuustuotanto rinnakkaiskoulusta yhtenäiskouluun. Publications of the University of Eastern Finland Dissertations in Education, Humanities, and Theology 17. Joensuu: University of Eastern Finland. Noudettu osoitteesta /pub/urn_ isbn_ /urn_isbn_ pdf

Erityistä tukea saavan oppilaan arvioinnin periaatteet määritellään henkilökohtaisessa opetuksen järjestämistä koskevassa suunnitelmassa (HOJKS).

Erityistä tukea saavan oppilaan arvioinnin periaatteet määritellään henkilökohtaisessa opetuksen järjestämistä koskevassa suunnitelmassa (HOJKS). 8. OPPILAAN ARVIOINTI 8.1. Arviointi opintojen aikana 8.1.1. Tukea tarvitsevan oppilaan arviointi Oppimisvaikeudet tulee ottaa huomioon oppilaan arvioinnissa. Tämä koskee myös oppilaita, joiden vaikeudet

Lisätiedot

Oppimisen arviointi uusissa opetussuunnitelman perusteissa. Ops-työpajakoulutus Helsinki

Oppimisen arviointi uusissa opetussuunnitelman perusteissa. Ops-työpajakoulutus Helsinki Oppimisen arviointi uusissa opetussuunnitelman perusteissa Ops-työpajakoulutus 21.10.2015 Helsinki Perusopetuslaki 628/1998 22 Oppilaan arviointi Oppilaan arvioinnilla pyritään ohjaamaan ja kannustamaan

Lisätiedot

Arvioinnin linjaukset perusopetuksessa. Erja Vitikka 2017

Arvioinnin linjaukset perusopetuksessa. Erja Vitikka 2017 Arvioinnin linjaukset perusopetuksessa Erja Vitikka 2017 Arvioinnin kaksi tehtävää Arvioinnin yksilöllinen luonne Opiskelun ohjaaminen ja kannustaminen sekä oppilaan itsearvioinnin edellytysten kehittäminen

Lisätiedot

Oppimisen arviointi uusissa opetussuunnitelman perusteissa. Erja Vitikka, Opetushallitus Helsinki

Oppimisen arviointi uusissa opetussuunnitelman perusteissa. Erja Vitikka, Opetushallitus Helsinki Oppimisen arviointi uusissa opetussuunnitelman perusteissa Erja Vitikka, Opetushallitus 1.10.2015 Helsinki Perusopetuslaki 628/1998 22 Oppilaan arviointi Oppilaan arvioinnilla pyritään ohjaamaan ja kannustamaan

Lisätiedot

Arvioinnin paikallisesti päätettävät asiat Arviointikulttuuri & itseja vertaisarviointi

Arvioinnin paikallisesti päätettävät asiat Arviointikulttuuri & itseja vertaisarviointi Arvioinnin paikallisesti päätettävät asiat Arviointikulttuuri & itseja vertaisarviointi Treduka 2015 Tamperetalo 7.11.2015 Tunnin työpajatyöskentelyn aikana: Asiantuntija-alustus (30 min) Syventäviä näkökulmia

Lisätiedot

Oppimisen arviointi uusissa perusopetuksen opetussuunnitelman perusteissa. Erja Vitikka Opetusneuvos

Oppimisen arviointi uusissa perusopetuksen opetussuunnitelman perusteissa. Erja Vitikka Opetusneuvos Oppimisen arviointi uusissa perusopetuksen opetussuunnitelman perusteissa Erja Vitikka Opetusneuvos Vuoden 2014 opetussuunnitelman perusteiden päälinjauksia Lainsäädännön määrittelemän arvioinnin pedagogisen

Lisätiedot

PÄÄTTÖARVIOINTI SEINÄJOEN YLÄKOULUISSA

PÄÄTTÖARVIOINTI SEINÄJOEN YLÄKOULUISSA PÄÄTTÖARVIOINTI SEINÄJOEN YLÄKOULUISSA Yhteisiä nostoja opetussuunnitelman 2014 perusteista, opetussuunnitelmasta 2016 sekä Opetushallituksen laatimista arvioinnin linjauksista opetussuunnitelmaan 2004.

Lisätiedot

Toimintakulttuuri. Arviointikulttuuri

Toimintakulttuuri. Arviointikulttuuri Koulutuksen tavoitteet Säädökset ja perusta Lait ja määräykset Opintojenaikainen arviointi Usko Itseen oppijana Oman oppimisprosessin ymmärtäminen Työpaja 1 tavoitteet Toimintakulttuuri Arvostelusta oppimisen

Lisätiedot

Luku 6 Oppimisen arviointi

Luku 6 Oppimisen arviointi Luku 6 Oppimisen arviointi Koulu vaikuttaa merkittävästi siihen, millaisen käsityksen oppilaat muodostavat itsestään oppijana ja ihmisenä. Arviointi ohjaa ja kannustaa oppilasta opiskelussa sekä kehittää

Lisätiedot

OPPILAAN ARVIOINNISTA OPPIMISEN ARVIOINTIIN alkaen

OPPILAAN ARVIOINNISTA OPPIMISEN ARVIOINTIIN alkaen OPPILAAN ARVIOINNISTA OPPIMISEN ARVIOINTIIN 1.8.2016 alkaen Uusi opetussuunnitelma astuu voimaan 1.8.2016 ja se otetaan käyttöön portaittain. Lukuvuonna 2016 2017 uuden opetussuunnitelman mukaan opiskelevat

Lisätiedot

1. Oppimisen arviointi

1. Oppimisen arviointi 1. Oppimisen arviointi Koulu vaikuttaa merkittävästi siihen, millaisen käsityksen oppilaat muodostavat itsestään oppijana ja ihmisenä. Arviointi ohjaa ja kannustaa oppilasta opiskelussa sekä kehittää oppilaan

Lisätiedot

VESO yläkoulun opettajat. OPS 2016 ARVIOINTI Jokivarren koululla

VESO yläkoulun opettajat. OPS 2016 ARVIOINTI Jokivarren koululla VESO yläkoulun opettajat OPS 2016 ARVIOINTI Jokivarren koululla 29.3.2017 Oppimisen arviointi Erja Vitikka 6.3.2015 Laaja-alainen osaaminen Laaja-alaisella osaamisella tarkoitetaan tietojen, taitojen,

Lisätiedot

Oppimisen arviointi uusissa lisäopetuksen opetussuunnitelman perusteissa. Erja Vitikka Opetushallitus

Oppimisen arviointi uusissa lisäopetuksen opetussuunnitelman perusteissa. Erja Vitikka Opetushallitus Oppimisen arviointi uusissa lisäopetuksen opetussuunnitelman perusteissa Erja Vitikka Opetushallitus 17.3.2015 LUKU 6 OPPIMISEN ARVIOINTI JA PALAUTE SEKÄ TODISTUKSET LISÄOPETUKSESSA 6.1 Oppimista tukeva

Lisätiedot

Osaamisen arviointi taito- ja taideaineissa KÄSITYÖ Heljä Järnefelt Erityisasiantuntija

Osaamisen arviointi taito- ja taideaineissa KÄSITYÖ Heljä Järnefelt Erityisasiantuntija Osaamisen arviointi taito- ja taideaineissa KÄSITYÖ 13.3.2015 Heljä Järnefelt Erityisasiantuntija Taustaa Perusopetuslain 1998/628 11 mukaan peruskoulussa opetetaan kaikille yhteisenä aineena käsityötä

Lisätiedot

Etelä-Pohjanmaan peruskoulujen opetussuunnitelma 2016

Etelä-Pohjanmaan peruskoulujen opetussuunnitelma 2016 Luonnos 11.11.2015 Etelä-Pohjanmaan peruskoulujen opetussuunnitelma 2016 Arviointi perusopetuksessa Arviointikulttuurin keskeiset piirteet Rohkaisu ja kannustus Oppilaiden osallisuus arvioinnissa Tuetaan

Lisätiedot

Perusopetuksen rakenne, arviointi ja tutkinnot

Perusopetuksen rakenne, arviointi ja tutkinnot Perusopetuksen rakenne, arviointi ja tutkinnot Järjestämismuoto Opetus järjestetään lähiopetuksena tai monimuotokysymykseen muille kuin oppivelvollisille järjestettävässä opetuksessa. (OKSA, Perusopetuslaki

Lisätiedot

Maahanmuuttajaoppilaan äidinkielen arviointi. Cynde Sadler

Maahanmuuttajaoppilaan äidinkielen arviointi. Cynde Sadler Maahanmuuttajaoppilaan äidinkielen arviointi Cynde Sadler Maahanmuuttajien äidinkielen arvioinnin lähtökohdat Maahanmuuttajien äidinkielen opetuksen suunnitelmat on laadittu seuraaviin kieliin: arabia,

Lisätiedot

Eräitä oppilaan arvioinnin yleisiä kysymyksiä. Kielitivolin koordinaattoritapaaminen Helsinki Opetusneuvos Kristiina Ikonen

Eräitä oppilaan arvioinnin yleisiä kysymyksiä. Kielitivolin koordinaattoritapaaminen Helsinki Opetusneuvos Kristiina Ikonen Eräitä oppilaan arvioinnin yleisiä kysymyksiä Kielitivolin koordinaattoritapaaminen Helsinki 5.11.2010 Opetusneuvos Kristiina Ikonen Oppilaan arvioinnin merkitys ja tehtävä opetussuunnitelman perusteissa

Lisätiedot

KOTIOPETUKSESSA OLEVAT OPPILAAT

KOTIOPETUKSESSA OLEVAT OPPILAAT KAUHAJOEN KAUPUNKI SIVISTYSOSASTO KOTIOPETUKSESSA OLEVAT OPPILAAT TOIMINTAOHJE Sivistyslautakunta 9.6.2010, 92 Päivitys: Sivistyslautakunta 25.5.2011 70 1 Lähtökohta Suomessa vakinaisesti asuvat lapset

Lisätiedot

12. Valinnaisuus perusopetuksessa

12. Valinnaisuus perusopetuksessa 12. Valinnaisuus perusopetuksessa Valinnaisten opintojen yhteisenä tehtävänä on syventää oppimista, laajentaa opintoja ja vahvistaa jatkoopintovalmiuksia. Valinnaiset opinnot tarjoavat oppilaille mahdollisuuden

Lisätiedot

OPSISSA JA OPSISTA. Opetussuunnitelma Joensuun seudun ops, Satu Huttunen

OPSISSA JA OPSISTA. Opetussuunnitelma Joensuun seudun ops, Satu Huttunen OPSISSA JA OPSISTA Opetussuunnitelma 2016 Uudet opetussuunnitelmat otettiin käyttöön 1.8.2016 alkaen kaikissa kouluissa vuosiluokilla 1 6. Perusopetuksen ylemmät vuosiluokat ottavat opetussuunnitelmat

Lisätiedot

Oppilaan arvioinnilla ohjataan ja kannustetaan opiskelua sekä kehitetään oppilaan kykyä itsearviointiin.

Oppilaan arvioinnilla ohjataan ja kannustetaan opiskelua sekä kehitetään oppilaan kykyä itsearviointiin. 1 1. - 2. LUOKKIEN OPPILAAN ARVIOINNIN PERUSTEET 1. Oppilaan arvioinnin yleiset periaatteet Oppilaan arvioinnilla ohjataan ja kannustetaan opiskelua sekä kehitetään oppilaan kykyä itsearviointiin. Oppilaan

Lisätiedot

Arviointi/AVI/JNS Jaakko Väisänen

Arviointi/AVI/JNS Jaakko Väisänen Arviointi/AVI/JNS 11022019 Jaakko Väisänen Kriteeripohjainen arviointi Jaakko Väisänen Oppilaaseen ei enää kaadeta muistitietoa, vuosilukuja tai virrenvärssyjä... Peruskoulussa opiskellaan tietojen etsimistä,

Lisätiedot

Arviointi Isojoen Koulukolmiossa

Arviointi Isojoen Koulukolmiossa Arviointi Isojoen Koulukolmiossa Aikaisemmilla luokka-asteilla oppilasta arvioidaan sanallisesti ja numeroilla. Lisäksi vanhemmat saavat ajankohtaista tietoa lapsensa koulunkäynnistä arviointikeskusteluissa.

Lisätiedot

6.8 Paikallisesti päätettävät asiat

6.8 Paikallisesti päätettävät asiat 6.8 Paikallisesti päätettävät asiat Oppimisen arviointia koskevaa opetussuunnitelmaosuutta valmisteltaessa pohditaan erityisesti, miten arviointia ja palautteen antamista kehitetään oppimista edistävänä

Lisätiedot

Koulun nimi: Tiirismaan koulu

Koulun nimi: Tiirismaan koulu Koulun nimi: Tiirismaan koulu OPS2016 Arviointi, Tiirismaan peruskoulun ops-työpaja 28.10.2014 Mitä ovat uuden opetussuunnitelman (2016) mukaisen arvioinnin keskeiset tehtävät? Ohjata oppimaan Tukea kehitystä

Lisätiedot

Arviointi koulun arjessa

Arviointi koulun arjessa Arviointi koulun arjessa Työpaja 1 klo 9.00-9.50 Työpaja 2 klo 10.00-10.50 Työpaja 3 klo 11.00-11.50 Annamari Kajasto, opetusneuvos Erja Vitikka, opetusneuvos Tampere-talo 19.4.2018 Arviointi koulun arjessa

Lisätiedot

Haastava, haastavampi, arviointi. Kirsi Saarinen/Tamk Insinööri 100 vuotta 4.10.2012

Haastava, haastavampi, arviointi. Kirsi Saarinen/Tamk Insinööri 100 vuotta 4.10.2012 Haastava, haastavampi, arviointi Kirsi Saarinen/Tamk Insinööri 100 vuotta 4.10.2012 Arviointi on osa oppimista, joten sitä ei pidä pitää irrallisena osana opettamisesta, oppimisesta, kehittämisestä ja

Lisätiedot

KOTIEN OPS-OPAS. OPS = opetussuunnitelma, jossa kerrotaan ARVOT

KOTIEN OPS-OPAS. OPS = opetussuunnitelma, jossa kerrotaan ARVOT KOTIEN OPS-OPAS OPS = opetussuunnitelma, jossa kerrotaan - mitkä arvot ohjaavat koulun toimintaa - millainen oppimiskäsitys ohjaa oppimista - mitä milläkin vuosiluokalla opiskellaan - miten opiskellaan

Lisätiedot

MATEMATIIKKA. Elina Mantere Helsingin normaalilyseo elina.mantere@helsinki.fi. Elina Mantere

MATEMATIIKKA. Elina Mantere Helsingin normaalilyseo elina.mantere@helsinki.fi. Elina Mantere MATEMATIIKKA Helsingin normaalilyseo elina.mantere@helsinki.fi OPPIAINEEN TEHTÄVÄ Kehittää loogista, täsmällistä ja luovaa matemaattista ajattelua. Luoda pohja matemaattisten käsitteiden ja rakenteiden

Lisätiedot

8. Oppilaan arviointi

8. Oppilaan arviointi 8. Oppilaan arviointi O ppilaan arviointi jaetaan arviointiin opintojen aikana ja päättöarviointiin, joilla on erilaiset tehtävät. 8.1 Arviointi opintojen aikana Arvioinnin tehtävä Opintojen aikaisen arvioinnin

Lisätiedot

Vuosiluokkien 7-9 arviointikäytänteet ja päättöarvioinnin toteuttaminen perusopetuksessa

Vuosiluokkien 7-9 arviointikäytänteet ja päättöarvioinnin toteuttaminen perusopetuksessa Vuosiluokkien 7-9 arviointikäytänteet ja päättöarvioinnin toteuttaminen perusopetuksessa Erja Vitikka & Eija Kauppinen OPPIMISEN ARVIOINNIN KANSALLINEN KONFERENSSI 10. 11.4.2017, Helsinki, Messukeskus

Lisätiedot

Sanallinen arviointi ja hyviä normien mukaisia arviointikäytänteitä. Pirjo Koivula Opetusneuvos

Sanallinen arviointi ja hyviä normien mukaisia arviointikäytänteitä. Pirjo Koivula Opetusneuvos Sanallinen arviointi ja hyviä normien mukaisia arviointikäytänteitä Pirjo Koivula Opetusneuvos 12 Sanallinen arviointi 2 Arviointi lukuvuoden päättyessä Opintojen aikainen arviointi sisältää myös oppimisprosessin

Lisätiedot

Oppilaan arvioinnin kohteena ovat oppimistulokset, työskentely sekä käyttäytyminen.

Oppilaan arvioinnin kohteena ovat oppimistulokset, työskentely sekä käyttäytyminen. 3.- 4. LUOKKIEN OPPILAAN ARVIOINNIN PERUSTEET (säilytä) 1 1. Oppilaan arvioinnin yleiset periaatteet Oppilaan arvioinnilla ohjataan ja kannustetaan opiskelua sekä kehitetään oppilaan kykyä itsearviointiin.

Lisätiedot

5 OPPILAAN ARVIOINTI Ohje koulukohtaiseen työskentelyyn:

5 OPPILAAN ARVIOINTI Ohje koulukohtaiseen työskentelyyn: 5 OPPILAAN ARVIOINTI Koulun arvot sekä oppimis- ja tiedonkäsitys ovat oppilaan arvioinnin pohjana. Arviointi on osa opiskeluprosessia. Palautteella ja itsearvioinnilla on merkittävä rooli oppimisessa.

Lisätiedot

ARVIOINTI Perusopetuksen ops-perusteissa

ARVIOINTI Perusopetuksen ops-perusteissa ARVIOINTI Perusopetuksen ops-perusteissa OPStuki 2016 TYÖPAJA 3 Rauma 23.9.2015 Perusopetuksen opetussuunnitelman perusteet: luku 6 Oppimisen arviointi Opetushallituksen perusopetuksen opetussuunnitelman

Lisätiedot

Esimerkkejä formatiivisesta arvioinnista yläkoulun matematiikan opiskelussa

Esimerkkejä formatiivisesta arvioinnista yläkoulun matematiikan opiskelussa Esimerkkejä formatiivisesta arvioinnista yläkoulun matematiikan opiskelussa Perusopetuksen opetussuunnitelman perusteet 2014, luku 6, Oppimisen arviointi: Oppilaan oppimista ja työskentelyä on arvioitava

Lisätiedot

Oppilaan oppimisen ja osaamisen arviointi perusopetuksessa

Oppilaan oppimisen ja osaamisen arviointi perusopetuksessa [Vuosi ] Oppilaan oppimisen ja osaamisen arviointi perusopetuksessa OPETUSSUUNNITELMAN PERUSTEIDEN 2014 MUUTOKSET JA TÄYDENNYKSET OPETUSHALLITUS Sisällys LUONNOS versio 16.9.2019 Sisällys... 1 6.1. Arvioinnin

Lisätiedot

ARVIOINTI YLÄKOULUSSA

ARVIOINTI YLÄKOULUSSA ARVIOINTI YLÄKOULUSSA 2 SISÄLLYS 1 ARVIOINNISTA PAIKALLISESTI PÄÄTETYT ASIAT... 3 1.1 Opintojen aikaisen formatiivisen arvioinnin ja palautteen antamisen periaatteet, kokonaisuus ja pedagogin tehtävä oppimisen

Lisätiedot

Summatiivinen vai formatiivinen?

Summatiivinen vai formatiivinen? Summatiivinen vai formatiivinen? Assessment of learning (AoL): oppimisen tuloksien arviointi summatiivinen arviointi Assessment for learning (AfL): oppimista edistävä arviointi formatiivinen arviointi

Lisätiedot

OPISKELIJAN ITSEARVIOINNIN OHJAUS. Merja Rui Lehtori, opetuksen kehittäminen Koulutuskeskus Salpaus

OPISKELIJAN ITSEARVIOINNIN OHJAUS. Merja Rui Lehtori, opetuksen kehittäminen Koulutuskeskus Salpaus OPISKELIJAN ITSEARVIOINNIN OHJAUS Merja Rui Lehtori, opetuksen kehittäminen Koulutuskeskus Salpaus OPISKELIJAN ITSEARVIOINTI Itsearviointi liittyy kiinteästi elinikäisen oppimisen ajatteluun sekä opiskelijan

Lisätiedot

SIILINJÄRVEN OPETUSSUUNNITELMATYÖ

SIILINJÄRVEN OPETUSSUUNNITELMATYÖ Siilinjärven ops-veso / Marja Rytivaara SIILINJÄRVEN OPETUSSUUNNITELMATYÖ Siilinjärven opettajien veso-päivä Huhtikuu 2016 13.4.2016 tai 18.4.2016 Siilinjärven ops-veso / Marja Rytivaara 2 Opetussuunnitelmatyön

Lisätiedot

Ajatuksia arvioinnista. Marja Asikainen ja työpajaan osallistujat Yhteinen tuotos julkaistaan HYOL:n sivuilla

Ajatuksia arvioinnista. Marja Asikainen ja työpajaan osallistujat Yhteinen tuotos julkaistaan HYOL:n sivuilla Ajatuksia arvioinnista Marja Asikainen ja työpajaan osallistujat Yhteinen tuotos julkaistaan HYOL:n sivuilla OPS 2014 ja arviointi Opintojen aikaisella arvioinnilla pyritään ohjaamaan oppimista, kannustamaan

Lisätiedot

Opetuslautakunta Liite nro 1 18 OPPILAAN ARVIOINTI JA SEN PERUSTUMINEN HYVÄN OSAAMISEN KUVAUKSIIN JA PÄÄTTÖARVIOINNIN KRITEEREIHIN

Opetuslautakunta Liite nro 1 18 OPPILAAN ARVIOINTI JA SEN PERUSTUMINEN HYVÄN OSAAMISEN KUVAUKSIIN JA PÄÄTTÖARVIOINNIN KRITEEREIHIN Opetuslautakunta 29.3.2012 Liite nro 1 18 OPPILAAN ARVIOINTI JA SEN PERUSTUMINEN HYVÄN OSAAMISEN KUVAUKSIIN JA PÄÄTTÖARVIOINNIN KRITEEREIHIN Oppimisvaikeudet tulee ottaa huomioon oppilaan arvioinnissa.

Lisätiedot

OPPIVA YHTEISÖ - YHTEISÖLLINEN KOULU

OPPIVA YHTEISÖ - YHTEISÖLLINEN KOULU OPPIVA YHTEISÖ - YHTEISÖLLINEN KOULU 12.11.2015 Leena Nousiainen Rondo Training Oy Puh. 044-2913621 www.rondotraining.fi E-mail: leena.nousiainen@rondotraining.fi OPPIVA YHTEISÖ YHTEISÖLLINEN KOUL Mitä

Lisätiedot

Pari sanaa arvioinnista

Pari sanaa arvioinnista Pari sanaa arvioinnista Joensuun seudun ops Jokaisella oppilaalla on oikeus opetussuunnitelman mukaiseen opetukseen jokaisena työpäivänä (Perusopetuslaki 30) Mitä minun tulee tehdä, liittyen oppiainekohtaisiin

Lisätiedot

Miten arvioimme oppimista? Lahden perusopetus. Arvioinnin päivä Lahden perusopetuksen opettajille

Miten arvioimme oppimista? Lahden perusopetus. Arvioinnin päivä Lahden perusopetuksen opettajille Miten arvioimme oppimista? Lahden perusopetus Arvioinnin päivä Lahden perusopetuksen opettajille 10.2.2018 Mistä oppimista tukeva arviointikulttuuri muodostuu? Koulu vaikuttaa merkittävästi siihen, millaisen

Lisätiedot

Hyvinkään kaupunki Vuosiluokat 3 6 Lv ARVIOINTIKESKUSTELULOMAKE. Oppilas: Luokka: Keskustelun ajankohta:

Hyvinkään kaupunki Vuosiluokat 3 6 Lv ARVIOINTIKESKUSTELULOMAKE. Oppilas: Luokka: Keskustelun ajankohta: Hyvinkään kaupunki Vuosiluokat 3 6 Lv. 2018-2019 ARVIOINTIKESKUSTELULOMAKE Oppilas: Luokka: Keskustelun ajankohta: Tervetuloa arviointikeskusteluun! Arviointikeskustelun tehtävänä on ohjata ja kannustaa

Lisätiedot

MUSIIKKI. Sari Muhonen Helsingin yliopiston Viikin normaalikoulu sari.muhonen@helsinki.fi. Sari Muhonen

MUSIIKKI. Sari Muhonen Helsingin yliopiston Viikin normaalikoulu sari.muhonen@helsinki.fi. Sari Muhonen MUSIIKKI Helsingin yliopiston Viikin normaalikoulu sari.muhonen@helsinki.fi OPPIAINEEN TEHTÄVÄ luoda edellytykset monipuoliseen musiikilliseen toimintaan ja aktiiviseen kulttuuriseen osallisuuteen ohjata

Lisätiedot

Liikkuva koulu Turku Najat Ouakrim-Soivio (Tutkijatohtori/ HY) Monipuolinen arviointi Mitä ja miten?

Liikkuva koulu Turku Najat Ouakrim-Soivio (Tutkijatohtori/ HY) Monipuolinen arviointi Mitä ja miten? Liikkuva koulu Turku 141017 Najat Ouakrim-Soivio (Tutkijatohtori/ HY) Monipuolinen arviointi Mitä ja miten? TYÖPAJAN TAVOITTEENA ON: I Selkiyttää näkemystä sitä, mitä monipuolisella arvioinnilla tarkoitetaan.

Lisätiedot

Arviointi perusopetuksessa

Arviointi perusopetuksessa Arviointi perusopetuksessa Majakka-kehittämisverkoston tilaisuus Oulussa 5.2.2019 Erja Vitikka, opetusneuvos Marjo Rissanen, opetusneuvos Opetushallitus laatii tarkemmat kriteerit päättöarviointiin 2019-2022

Lisätiedot

Perusopetuksen opetussuunnitelman perusteet. Vanhempainiltakiertue Iissä syyskuu 2017 Alarannan koulu Vuosiluokat 0-6 Jaana Anttonen

Perusopetuksen opetussuunnitelman perusteet. Vanhempainiltakiertue Iissä syyskuu 2017 Alarannan koulu Vuosiluokat 0-6 Jaana Anttonen Perusopetuksen opetussuunnitelman perusteet Vanhempainiltakiertue Iissä syyskuu 2017 Alarannan koulu 20.9.2017 Vuosiluokat 0-6 Jaana Anttonen Uudistuneen perusopetuksen opetussuunnitelman perusteiden taustalla

Lisätiedot

SISÄLLYSLUETTELO OSA 2 OSA 1

SISÄLLYSLUETTELO OSA 2 OSA 1 ARVIOINTIOHJEISTUS OSA 1 Oppimisen arvioinnista Vantaalla 3 Kohti uudenlaista arviointikulttuuria 4 Arvioinnin kaksi tehtävää 5 0011 0010 Arviointi 1010 perustuu 1101 tavoitteisiin 00016 0100 ja 7 1011

Lisätiedot

OPPIMISEN ARVIOINTI. Perusopetuksen opetussuunnitelman päivitys 2017

OPPIMISEN ARVIOINTI. Perusopetuksen opetussuunnitelman päivitys 2017 OPPIMISEN ARVIOINTI Perusopetuksen opetussuunnitelman päivitys 2017 1 OPPIMISEN ARVIOINNIN KOKONAISUUS PL 22 Oppilaan arvioinnilla pyritään ohjaamaan ja kannustamaan opiskelua sekä kehittämään oppilaan

Lisätiedot

Vantaan alakoulujen Oppimisen arvioinnin toteuttaminen Wilmassa

Vantaan alakoulujen Oppimisen arvioinnin toteuttaminen Wilmassa Vantaan alakoulujen Oppimisen arvioinnin toteuttaminen Wilmassa Tässä ohjeistuksessa kuvataan opettajille alakoulun arvioinnin teknistä toteuttamista Wilmassa. Opetussuunnitelman perusteissa ja Vantaan

Lisätiedot

Opetussuunnitelma uudistuu. Syksy 2016

Opetussuunnitelma uudistuu. Syksy 2016 Opetussuunnitelma uudistuu Syksy 2016 Uudistus 10 vuoden välein Perusopetuksen opetussuunnitelma (ops) uudistetaan noin 10 vuoden välein. Taustalla valtioneuvoston asetus, jossa annetaan perusopetuksen

Lisätiedot

Kempeleen kunta Liite 1

Kempeleen kunta Liite 1 Kempeleen kunta Liite 1 Wilmassa KODIN KAAVAKE (1.-9. LK) LAPSEN NIMI 1. Miten lapsenne suhtautuu koulunkäyntiin? 2. Onko lapsellanne kavereita koulussa ja miten hän tulee toimeen kavereiden kanssa? 3.

Lisätiedot

Työpaja A1/B1. Monipuoliset arviointikäytänteet ja osaamisen osoittaminen perusopetuksessa. klo ja klo

Työpaja A1/B1. Monipuoliset arviointikäytänteet ja osaamisen osoittaminen perusopetuksessa. klo ja klo Työpaja A1/B1 klo 13.30-14.45 ja klo 15.30-16.45 Monipuoliset arviointikäytänteet ja osaamisen osoittaminen perusopetuksessa Minna Harmanen Annamari Kajasto Pirjo Koivula Katri Kuukka Monipuoliset arviointikäytänteet

Lisätiedot

Julkaistu Helsingissä 4 päivänä heinäkuuta 2012. 422/2012 Valtioneuvoston asetus

Julkaistu Helsingissä 4 päivänä heinäkuuta 2012. 422/2012 Valtioneuvoston asetus SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaistu Helsingissä 4 päivänä heinäkuuta 2012 422/2012 Valtioneuvoston asetus perusopetuslaissa tarkoitetun opetuksen valtakunnallisista tavoitteista ja perusopetuksen tuntijaosta

Lisätiedot

Arviointikulttuuri. Oppimisen ja osaamisen arviointi perusopetuksessa ja lukiokoulutuksessa. Katriina Sulonen

Arviointikulttuuri. Oppimisen ja osaamisen arviointi perusopetuksessa ja lukiokoulutuksessa. Katriina Sulonen Arviointikulttuuri Oppimisen ja osaamisen arviointi perusopetuksessa ja lukiokoulutuksessa Katriina Sulonen Hyvä arviointikulttuuri keskeisiä piirteitä ovat yhteisesti laaditut selkeät tehtävät ja periaatteet

Lisätiedot

Mitä arvioidaan ja milloin?

Mitä arvioidaan ja milloin? Koulun nimi: Ahtialan koulu Mitä arvioidaan ja milloin? Arviointi on monialaista ja jatkuvaa, sanallista arviointia ja arvosanoja annetaan lukukausittain. OPPIMINEN > välitön palaute onnistumisista ja

Lisätiedot

Tiivistelmä yhteiskunnalliset aineet

Tiivistelmä yhteiskunnalliset aineet Tiivistelmä yhteiskunnalliset aineet Historian ja yhteiskuntaopin oppimistulokset perusopetuksen päättövaiheessa 11 (Ouakrim- Soivio, N. & Kuusela, J.) Opetushallitus arvioi keväällä 11 historian ja yhteiskuntaopin

Lisätiedot

Aikuisten perusopetuksen uudistus Monikulttuurisuusasiain neuvottelukunta Marja Repo, aikuisopisto Hanna Kukkonen, sivistysvirasto

Aikuisten perusopetuksen uudistus Monikulttuurisuusasiain neuvottelukunta Marja Repo, aikuisopisto Hanna Kukkonen, sivistysvirasto Aikuisten perusopetuksen uudistus Monikulttuurisuusasiain neuvottelukunta 17.5.2017 Marja Repo, aikuisopisto Hanna Kukkonen, sivistysvirasto Uudistusprosessin aikataulu Eduskunta hyväksyi 29.12.2016 perusopetuslain

Lisätiedot

MAAHANMUUTTAJAOPPILAAN ARVIOINTI MUISSA OPPIAINEISSA

MAAHANMUUTTAJAOPPILAAN ARVIOINTI MUISSA OPPIAINEISSA MAAHANMUUTTAJAOPPILAAN ARVIOINTI MUISSA OPPIAINEISSA Monikulttuurisuustaitojen kehittäminen kouluyhteisössä Opetushallitus, 24.11.2008 Ilona Kuukka ja Katriina Rapatti ARVOSTELUSTA ARVIOINTIIN - arvot

Lisätiedot

kehittämässä: -oppimäärä Arvioinnin kielitaitoa suomen kieli ja kirjallisuus

kehittämässä: -oppimäärä Arvioinnin kielitaitoa suomen kieli ja kirjallisuus Arvioinnin kielitaitoa kehittämässä: suomen kieli ja kirjallisuus -oppimäärä Minna Harmanen opetusneuvos, Opetushallitus Oppimisen arvioinnin kansallinen konfrenssi 11.4.2017, Ryhmä C4, https://urly.fi/la1

Lisätiedot

Työpaja I + II Kaksikielisen opetuksen arviointi. klo (kahvitauko klo )

Työpaja I + II Kaksikielisen opetuksen arviointi. klo (kahvitauko klo ) Työpaja I + II Kaksikielisen opetuksen arviointi klo 13.00-15.30 (kahvitauko klo 14.00-14.30) Annamari Kajasto Kaksikielisen opetuksen verkostoseminaari Turun ammatti-instituutti, Datacity 13.3.2018 Kaksikielisen

Lisätiedot

Formatiivinen arviointi Miten arvioinnilla edistetään oppimista?

Formatiivinen arviointi Miten arvioinnilla edistetään oppimista? Formatiivinen arviointi Miten arvioinnilla edistetään oppimista? Katja Elo katja.elo@tuusula.fi luokanopettaja Tuusulan kunta Tuusulan OPS2016 arviointityöryhmän jäsen OPS2016: Arvioinnin merkitys oppilaalle

Lisätiedot

LUKU 6 OPPIMISEN ARVIOINTI. 6.1 Arvioinnin tehtävät ja oppimista tukeva arviointikulttuuri

LUKU 6 OPPIMISEN ARVIOINTI. 6.1 Arvioinnin tehtävät ja oppimista tukeva arviointikulttuuri LUKU 6 OPPIMISEN ARVIOINTI 6.1 Arvioinnin tehtävät ja oppimista tukeva arviointikulttuuri Perusopetuslain mukaan arvioinnin tehtävänä on ohjata ja kannustaa opiskelua sekä kehittää oppilaan edellytyksiä

Lisätiedot

LUKU 6 OPPIMISEN ARVIOINTI

LUKU 6 OPPIMISEN ARVIOINTI LUKU 6 OPPIMISEN ARVIOINTI 6.1 Arvioinnin tehtävät ja oppimista tukeva arviointikulttuuri Perusopetuslain mukaan oppilaan arvioinnin tehtävänä on ohjata ja kannustaa opiskelua sekä kehittää oppilaan edellytyksiä

Lisätiedot

Iisalmen kaupunki Viranhaltijapäätös Toimialajohtaja, sivistys- ja hyvinvointi Päätöspvm

Iisalmen kaupunki Viranhaltijapäätös Toimialajohtaja, sivistys- ja hyvinvointi Päätöspvm Viranhaltija Pykälä 92/2018 Palveluyksikkö Perusopetus- ja lukiokoulutus Asianro IIS/531/12.00.01.02/2017 Toimielin Sivistys- ja hyvinvointilautakunta Päätösluokka 12.00.01.02.42 Asiaotsikko Päätösteksti

Lisätiedot

Oppimista tukeva ja opetusta kehittävä arviointi. Kielitivolin koordinaattoritapaaminen Opetusneuvos Hely Parkkinen

Oppimista tukeva ja opetusta kehittävä arviointi. Kielitivolin koordinaattoritapaaminen Opetusneuvos Hely Parkkinen Oppimista tukeva ja opetusta kehittävä arviointi Kielitivolin koordinaattoritapaaminen 9.5.2011 Opetusneuvos Hely Parkkinen 1 ARVIOINNIN PEDAGOGISET TEHTÄVÄT OPPIMINEN Oppimisen arviointi assessment of

Lisätiedot

Lukion opiskelija-arviointi Suomessa

Lukion opiskelija-arviointi Suomessa Pirjo Pollari, Jyväskylän normaalikoulu LOPS2016tuki-webinaari 20.10.2015 Lukion opiskelija-arviointi Suomessa Tutkimusta vähän, mutta sen mukaan arviointi lukioissa ei ole kovin monipuolista koekeskeistä:

Lisätiedot

Arvioinnilla kannustetaan opiskelijaa myönteisellä tavalla omien tavoitteittensa asettamiseen ja työskentelytapojensa tarkentamiseen.

Arvioinnilla kannustetaan opiskelijaa myönteisellä tavalla omien tavoitteittensa asettamiseen ja työskentelytapojensa tarkentamiseen. 6 OPISKELIJAN OPPIMISEN ARVIOINTI 6.1 Arvioinnin tavoitteet "Opiskelijan arvioinnilla pyritään ohjaamaan ja kannustamaan opiskelua sekä kehittämään opiskelijan edellytyksiä itsearviointiin. Opiskelijan

Lisätiedot

SUOMUSSALMEN KUNTA Henkilökohtainen opetuksen järjestämistä

SUOMUSSALMEN KUNTA Henkilökohtainen opetuksen järjestämistä Liite 4 koskeva suunnitelma (HOJKS) Perustiedot: Koulu: lukuvuosi päiväys luokka Suunnitelman laatiminen ja käytetyt asiakirjat : Oppilaan nimi ja osoite: Syntymäaika Huoltaja(t) laatimisesta vastaavat

Lisätiedot

Arviointi kuvataiteen perusopetuksessa 2017 Martina Paatela-Nieminen

Arviointi kuvataiteen perusopetuksessa 2017 Martina Paatela-Nieminen Arviointi kuvataiteen perusopetuksessa 2017 Martina Paatela-Nieminen www.helsinki.fi/yliopisto 0 Mitä koulussa arvioidaan? Aikaisemmin on arvioitu oppilasta ja uudistetussa Uudistetuissa perusopetuksen

Lisätiedot

Ranuan kunnan perusopetuksen opetussuunnitelma Muutokset (OPH ) Voimaan

Ranuan kunnan perusopetuksen opetussuunnitelma Muutokset (OPH ) Voimaan Ranuan kunnan perusopetuksen opetussuunnitelma Muutokset (OPH-866-2017) Voimaan 1.8.2018 Opetuksen järjestämistapoja Vuosiluokkiin sitomaton opiskelu Vuosiluokkiin sitomaton opiskelu on yksilöllisen opinnoissa

Lisätiedot

LUKU 6 OPPIMISEN ARVIOINTI

LUKU 6 OPPIMISEN ARVIOINTI LUKU 6 OPPIMISEN ARVIOINTI 6.1 Arvioinnin tehtävät ja oppimista tukeva arviointikulttuuri Perusopetuslain mukaan oppilaan arvioinnin tehtävänä on ohjata ja kannustaa opiskelua sekä kehittää oppilaan edellytyksiä

Lisätiedot

LUKU 6 OPPIMISEN ARVIOINTI. 6.1 Arvioinnin tehtävät ja oppimista tukeva arviointikulttuuri

LUKU 6 OPPIMISEN ARVIOINTI. 6.1 Arvioinnin tehtävät ja oppimista tukeva arviointikulttuuri Sisällys LUKU 6 OPPIMISEN ARVIOINTI... 1 6.1 Arvioinnin tehtävät ja oppimista tukeva arviointikulttuuri... 1 6.2 Arvioinnin luonne ja yleiset periaatteet... 2 6.3 Arvioinnin kohteet... 3 6.4 Opintojen

Lisätiedot

7,8 27,8 46,1 54,1 17,4. (oppilas, huoltaja ja opettaja) 27,5 45,7 50,6 25,4. (oppilas, huoltaja ja opettaja) 3,8 20,4 27,4 41,2 50,5 34,6

7,8 27,8 46,1 54,1 17,4. (oppilas, huoltaja ja opettaja) 27,5 45,7 50,6 25,4. (oppilas, huoltaja ja opettaja) 3,8 20,4 27,4 41,2 50,5 34,6 Arviointi lukuvuoden aikana Lukuvuoden aikana tehtävän arvioinnin tarkoituksena on arvioida, kuinka hyvin lapset ovat oppineet juuri opetetun asian ottaen huomioon oppilaiden erilaiset tavat oppia ja työskennellä.

Lisätiedot

Oppimisen arviointi uudistuvissa perusopetuksen opetussuunnitelman perusteissa. Erja Vitikka Kuopio

Oppimisen arviointi uudistuvissa perusopetuksen opetussuunnitelman perusteissa. Erja Vitikka Kuopio Oppimisen arviointi uudistuvissa perusopetuksen opetussuunnitelman perusteissa Erja Vitikka Kuopio 10.11.2014 Ops-uudistuksen keskeisiä lähtökohtia Pedagoginen uudistus Siirtyminen kysymyksestä MITÄ opitaan?

Lisätiedot

Horisontti

Horisontti Horisontti 19.11.2015 Vuosiluokkaistaminen. Mitä tehdään ennen sitä? Oppimiskäsitys Eriyttäminen ja oppimisen tuki Oppiaine Laaja-alainen osaaminen Oppimisen arvioinnin periaatteet Oppimisympäristöt Tärkeää

Lisätiedot

Juvan perusopetuksen opetussuunnitelma 2016

Juvan perusopetuksen opetussuunnitelma 2016 Juvan perusopetuksen opetussuunnitelma 2016 25.2.2016 1 2 Pääasiassa sanallista formatiivista arviointia Havainnointi, fyysisen, psyykkisen ja sosiaalisen toimintakyvyn itsearviointi, Työtavat, mitkä mahdollistavat

Lisätiedot

Arvioinnin tehtävä ja arviointikulttuurin paikalliset painotukset

Arvioinnin tehtävä ja arviointikulttuurin paikalliset painotukset Kokkolan kaupunki Perusopetuksen paikallinen opetussuunnitelma Luku 6 Oppimisen arviointi Arvioinnin tehtävä ja arviointikulttuurin paikalliset painotukset Perusopetuslain mukaan oppilaan arvioinnin tehtävänä

Lisätiedot

Arviointi arvon antamista Leena Nousiainen, Ulla Rasimus

Arviointi arvon antamista Leena Nousiainen, Ulla Rasimus OPPIVA OPS- TURKU 3.- 4.11.2015 Arviointi arvon antamista Leena Nousiainen, Ulla Rasimus ARVIOINNIN MONIPUOLISUUS OPINTOJEN AIKAINEN ARVIOINTI arviointi lukuvuoden aikana arviointi lukuvuoden päättyessä

Lisätiedot

Savonlinnan normaalikoulu 2010-2011

Savonlinnan normaalikoulu 2010-2011 KÄYTTÄYTYMISEN JA TYÖSKENTELYN ARVIOINTI Oppilaan nimi 1. vuosiluokka syntymäaika 04.06.2011 Oppilaan itsearviointi: Kiitettävästi Hyvin Tyydyttävästi Heikosti Käyttäytyminen oppilas Noudatan hyviä tapoja.

Lisätiedot

Uudistuva aikuisten. perusopetus. Työpaja 3 Opetuksen järjestäminen uusien perusteiden mukaan hallinnon näkökulma. Opetus- ja kulttuuriministeriö

Uudistuva aikuisten. perusopetus. Työpaja 3 Opetuksen järjestäminen uusien perusteiden mukaan hallinnon näkökulma. Opetus- ja kulttuuriministeriö Uudistuva aikuisten perusopetus Työpaja 3 Opetuksen järjestäminen uusien perusteiden mukaan hallinnon näkökulma Annika Bussman Opetusneuvos Opetus- ja kulttuuriministeriö Teijo Koljonen Opetusneuvos Opetushallitus

Lisätiedot

Savonlinnan normaalikoulu 2010-2011

Savonlinnan normaalikoulu 2010-2011 KÄYTTÄYTYMISEN JA TYÖSKENTELYN ARVIOINTI Oppilaan nimi syntymäaika 1. vuosiluokka 18.12.2010 Oppilaan itsearviointi: Kiitettävästi Hyvin Tyydyttävästi Heikosti Käyttäytyminen oppilas Noudatan hyviä tapoja.

Lisätiedot

ARVIOINTIOHJEET LEMPÄÄLÄ/OPS2016

ARVIOINTIOHJEET LEMPÄÄLÄ/OPS2016 Esi- ja perusopetuksessa oppimisen arviointi jaetaan formatiiviseen ja summatiiviseen arviointiin. Arviointia voidaan täydentää koulun ja opettajan harkinnan mukaan myös muulla oppimista tukevalla arvioinnilla.

Lisätiedot

Lukion opetussuunnitelman perusteiden (määräys 60/011/2015) muutoksista johtuvat korjaukset (punaisella uudet tekstit) (07/2016) oppaassa:

Lukion opetussuunnitelman perusteiden (määräys 60/011/2015) muutoksista johtuvat korjaukset (punaisella uudet tekstit) (07/2016) oppaassa: Lukion opetussuunnitelman perusteiden (määräys 60/011/2015) muutoksista johtuvat korjaukset (punaisella uudet tekstit) (07/2016) oppaassa: Arvioinnin opas 2015 (Oppaat ja käsikirjat 2015:11) - s. 18 viimeinen

Lisätiedot

PERUSOPETUKSEN OPETUSSUUNNITELMAN PERUSTEIDEN MUUTOS Oppivelvollisille tarkoitetun perusopetuksen opetussuunnitelman perusteet 2004

PERUSOPETUKSEN OPETUSSUUNNITELMAN PERUSTEIDEN MUUTOS Oppivelvollisille tarkoitetun perusopetuksen opetussuunnitelman perusteet 2004 DNO 4/011/2009 MÄÄRÄYS Velvoittavana noudatettava Perusopetuksen järjestäjille PÄIVÄMÄÄRÄ 16.3.2009 Voimassaoloaika 16.3.2009 alkaen toistaiseksi Säännökset joihin toimivalta määräyksen Perusopetuslaki

Lisätiedot

Uudistuva aikuisten perusopetus

Uudistuva aikuisten perusopetus Uudistuva aikuisten perusopetus 15.5.2017 Leena Nissilä Teijo Koljonen Opetushallitus Turvapaikanhakijatilanteesta ja muusta maahanmuutosta johtuvat toimet OKM:n hallinnonalalla OKM: Ohjausryhmän ja valmisteluryhmän

Lisätiedot

Pitkäjänteistä arviointia lukiokoulutuksessa (B4)

Pitkäjänteistä arviointia lukiokoulutuksessa (B4) Pitkäjänteistä arviointia lukiokoulutuksessa (B4) Tiina Tähkä, Mikko Hartikainen OPPIMISEN ARVIOINNIN KANSALLINEN KONFERENSSI 10. 11.4.2017, Helsinki, Messukeskus Kysymyksiä Miten arviointi vahvistaa opiskelijan

Lisätiedot

TAITEEN PERUSOPETUKSEN OPETUSSUUNNITELMAN KEHITTÄMINEN. Mikko Hartikainen, Eija Kauppinen Opetushallitus Helsinki, Paasitorni

TAITEEN PERUSOPETUKSEN OPETUSSUUNNITELMAN KEHITTÄMINEN. Mikko Hartikainen, Eija Kauppinen Opetushallitus Helsinki, Paasitorni TAITEEN PERUSOPETUKSEN OPETUSSUUNNITELMAN KEHITTÄMINEN Mikko Hartikainen, Eija Kauppinen Opetushallitus 15.4.2010 Helsinki, Paasitorni Taiteen perusopetuksen kehittäminen Opetustuntikohtaisen taiteen perusopetus:

Lisätiedot

OPS Minna Lintonen OPS

OPS Minna Lintonen OPS 26.4.2016 Uuden opetussuunnitelman on tarkoitus muuttaa koulu vastaamaan muun yhteiskunnan jatkuvasti muuttuviin tarpeisiin. MINNA LINTONEN Oppilaat kasvavat maailmaan, jossa nykyistä suuremmassa määrin

Lisätiedot

LUKU 6 OPPIMISEN ARVIOINTI

LUKU 6 OPPIMISEN ARVIOINTI LUKU 6 OPPIMISEN ARVIOINTI 6.1 Arvioinnin tehtävät ja oppimista tukeva arviointikulttuuri Perusopetuslain mukaan oppilaan arvioinnin tehtävänä on ohjata ja kannustaa opiskelua sekä kehittää oppilaan edellytyksiä

Lisätiedot

Toimintakulttuuri. Arviointikulttuuri

Toimintakulttuuri. Arviointikulttuuri Koulutuksen tavoitteet Säädökset ja perusta Lait ja määräykset Opintojenaikainen arviointi Usko Itseen oppijana Oman oppimisprosessin ymmärtäminen Työpaja 1 tavoitteet Toimintakulttuuri Arvostelusta oppimisen

Lisätiedot

8. Oppilaan arviointi

8. Oppilaan arviointi 114 Oppilaan arviointi 8. Oppilaan arviointi S avonlinnan normaalikoulun vuosiluokkien 1 6 opintojen aikana tapahtuva arviointi perustuu opetussuunnitelmassa määriteltyihin tavoitteisiin sekä opetussuunnitelman

Lisätiedot

Kemia. Perusteluonnoksen 15.4.2014 pohjalta. Hannes Vieth Helsingin normaalilyseo

Kemia. Perusteluonnoksen 15.4.2014 pohjalta. Hannes Vieth Helsingin normaalilyseo Kemia Perusteluonnoksen 15.4.2014 pohjalta Hannes Vieth Helsingin normaalilyseo OPPIAINEEN TEHTÄVÄ Kemian opetus tukee oppilaan luonnontieteellisen ajattelun sekä maailmankuvan kehittymistä. auttaa ymmärtämään

Lisätiedot

Lisäopetuksen. opetussuunnitelma

Lisäopetuksen. opetussuunnitelma Lisäopetuksen opetussuunnitelma Sivistyslautakunta 14.10.2010 88 www.nurmijarvi.fi 2 SISÄLLYSLUETTELO 1. Lisäopetuksen järjestämisen lähtökohdat ja opetuksen laajuus... 3 2. Lisäopetuksen tavoitteet...

Lisätiedot