Kelan koulutus

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Kelan koulutus 6.3.2012"

Transkriptio

1 Tavoitteen asettaminen etenevässä sairaudessa Kelan koulutus Maarit Karhula MS-avokuntoutushanke/ Kelan arviointitutkimus

2 Moniammatillinen tavoitteen laatiminen Tavoitteena elämän tilanteisiin osallisuuden tukeminen toiminnan mahdollistuminen Kuntoutuksen lähestymistapa ja tavoitteen laatiminen

3 Moniammatillinen yhteistyö Kaikki työskentelymuodot, joissa eri alojen ammatti-ihmiset välittävät tietoa ja/tai toimivat yhdessä kuntoutujan asioissa, kuntoutujan tarpeista lähtien. Erilaiset näkökulmat on näin mahdollista yhdistää ja saada kokonaisnäkemys kuntoutujan tilanteesta. (Paltamaa ym. 2011)

4 Moniammatillisen yhteistyön sateenvarjokäsitteen sisältämät eriasteiset yhteistyömuodot. Kuviossa tarkastellaan vain asiantuntijoiden osuutta (Isoherranen. 2008, s. 39, mukaellen) Yhteistyö lisääntyy Rinnakkain tapahtuva työskentely asiakkaan kanssa Sovittuja tapaamisia ja tiedonvaihtoa (inter-) Asiantuntijat rikkovat asiakaslähtöisesti työskennellessään sovitusti roolirajojaan (trans-) Jokaisella ammattilaisella omat tavoitteet Jokaisella ammattilaisella omat tavoitteet, joiden sisältö on muilla tiedossa Kuntoutujalähtöiset tavoitteet, joihin eri ammattilaiset ovat yhteisesti sitoutuneet

5 Moniammatillisessa yhteistyössä korostuvia yleisiä käytännön näkökulmia A Asiakaslähtöisyys Tiedon ja eri näkökulmien kokoaminen yhteen a Vuorovaikutustietoinen yhteistyö k Roolien rajojen muutokset a Verkostojen huomioiminen polku (Isoherranen 2008)

6 Kyky ja halu jakaa omaa asiantuntijuutta Oman erityisosaamisen ja asiantuntijuuden selventäminen ja kirkastaminen Yhteisen kielen ja käsitteiden luominen Ryhmän yhteisen osaamisen rakentaminen Yhteisesti jaettu asiantuntijuus moniammatillisessa työskentelyssä

7 Tavoitteena osallistuminen interventiokeinot kohdistuvat usealle alueella ja vaativat moniammatillista näkökulmaa Lääketieteellinen terveydentila (häiriö tai tauti) Lihasten toiminta, nivelliikkuvuudet, Ruumiin/ kehon aistien toiminta, toiminnot ja ruumiin hahmottaminen, rakenteet muisti jne. Kulkuneuvojen käyttäminen, Henkilöiden Suoritukset välinen vuorovaikutus, Useiden tehtävien tekeminen jne. Osallistuminen Kuoroharrastuksen mahdollistuminen ympäristötekijät Kuorokaverit Kuoronjohtaja Harjoituspaikka Esiintymispaikat Jne. Ikä, sukupuoli Aiemmat kokemukset Mielenkiinnon kohteet Jne. yksilötekijät Harjoitusajankohta Harjoitusajan pituus Jne.

8 Osallistuminen kuntoutujien kokemana (Hammel et al.2008) Merkityksellinen osallistuminen / Oleminen mukana Valinta & kontrolli Henkilökohtaiset ja yhteisölliiset vastuut Osallistuminen ja arvot Saavutettavuus & mahdollisuudet Vaikuttaminen & toisten tukeminen Sosiaalinen liittyminen, inkluusio & jäsenyys

9 Osallistuminen kuntoutujien kokemana (Hammel et al.2008) Osallistuminen on monimutkainen ja moniulotteinen käsite. Ideaalia tai optimaalista osallistumista on mahdotonta yleisesti määritellä. Osallistuminen on dynaaminen prosessi, joka muuttuu sekä yksilöön että ympäristöön liittyvistä tekijöistä johtuen. Mitä tarkoittaa tavoitteiden asettamisessa?

10 Kuntoutuksen lähestymistapa ohjaamassa tavoitteen laatimista Käynnistävä Löytävä (oivaltava) Luopuva/ Hyväksyvä Uudistava Esimerkkinä Gerontologisen kuntoutuksen lähestymistavat IKKU-hankkeessa (Ikääntyneiden kuntoutujien yhteistoiminnallisen kuntoutuksen kehittämishanke ), lähde: Aila Pikkarainen. Toimintaterapeutti s. 3-6

11 Käynnistävä lähestymistapa Jokin tapahtuma tai tilanne käynnistää kokonaisvaltaisen oman tilanteen uudelleenarvioinnin (esim. jääminen pois työelämästä/ siirtyminen osa-aikaeläkkeelle, muutos perhetilanteessa, sairauden etenemisestä johtuva toimintakyvyn heikkeneminen) kuntoutustarve Kuntoutujan oma tahto, idea, ajatus tai halu (motivaatio) keskeisiä

12 Löytävä (oivaltava) lähestymistapa Kuntoutuja löytää jonkin uuden / vanhan, unohduksissa olleen merkityksellisen toiminnan tai tavan toimia arjessa Kuntoutuksessa mahdollistetaan löytämisen tilanteita

13 Uudistava lähestymistapa Toiminnan tempon, ajan, paikan ja järjestyksen soveltamista Kuntoutuksessa mahdollistetaan kuntoutujan oman toiminnan arviointia ja toiminnan suhteuttamista omaan tilanteeseen uudella ja erilaisella tavalla Uudistavassa vaiheessa voi tapahtua myös pettymystä, kun toiminta ei onnistu tai vastaa niitä odotuksia, joita kuntoutujalla on.

14 Luopuva lähestymistapa Kuntoutuja luopuu tietoisesti joistakin oman elämänsä tai arkensa toiminnoista, jotka on tarkoituksenmukaista jättää toteuttamatta mm. turvallisuutensa tai oman hyvinvointinsa kannalta.

15 Lähdekirjallisuutta Autti-Rämö I, Vainiemi K, Sukula S, Louhenperä A GAS-menetelmä. Käsikirja. Versio 2. saatavilla: F01B0/$file/GAS_kasikirja_ pdf Hammel J, Magasi S, Heinemann A, Whiteneck G, Bogner J & Rodriguez E. What does participation mean? An insider perspective from people with disabilities. Disability and Rehabilitation. 2008; 30: ICF Toimintakyvyn, toimintarajoitteiden ja terveyden kansainvälinen luokitus. STAKES Isoherranen K. Enemmän yhdessä. Moniammatillinen yhteistyö. Helsinki:WSOY,2008 Kiresuk TJ, Smith A, Cardillo JE Goal Attainment Scaling: Applications, Theory, and Measurement. Hillside NJ: Erlbaum Associates. Paltamaa J, Karhula M, Suomela-Markkanen T, Autti-Rämö I. (toim.) Hyvän kuntoutuskäytännön perusta. Käytännön ja tutkimustiedon analyysistä suosituksiin vaikeavammaisten kuntoutuksen kehittämishankkeessa Saatavissa: Pikkarainen A. Gerontologisen kuntoutuksen lähestymistavat IKKU-hankkeessa (Ikääntyneiden kuntoutujien yhteistoiminnallisen kuntoutuksen kehittämishanke ). Toimintaterapeutti Maarit Karhula s. 3-6

AIVOVERENKIERTOHÄIRIÖ (AVH)- JA MS- KUNTOUTUJAN LIIKKUMISEN JA OSALLISTUMISEN ARVIOINTI. Paltamaa Jaana, Sinikka Peurala ja työryhmä

AIVOVERENKIERTOHÄIRIÖ (AVH)- JA MS- KUNTOUTUJAN LIIKKUMISEN JA OSALLISTUMISEN ARVIOINTI. Paltamaa Jaana, Sinikka Peurala ja työryhmä 28.1.2011 AIVOVERENKIERTOHÄIRIÖ (AVH)- JA MS- KUNTOUTUJAN LIIKKUMISEN JA OSALLISTUMISEN ARVIOINTI Paltamaa Jaana, Sinikka Peurala ja työryhmä 28.1.2011 Vaikeavammaisten toimintakyvyn arviointi Suosituksen

Lisätiedot

Arjen toimintakyky ja Asiakaslähtöinen tavoitteenasettelu

Arjen toimintakyky ja Asiakaslähtöinen tavoitteenasettelu Arjen toimintakyky ja Asiakaslähtöinen tavoitteenasettelu Jaana Paltamaa Jyväskylän ammattikorkeakoulu 15.3.2017 Lähde: Wade Clin Rehabil 2005 Arjen toimintakyvyn arviointi 1/4 Kuntoutustarpeen havaitseminen

Lisätiedot

Sitoutumista ja yhteistyötä

Sitoutumista ja yhteistyötä FT, puheterapeutti Katja Koski Sitoutumista ja yhteistyötä 7 KOHDAN OHJELMALLA - TYÖKIRJA - (c) 2016 KatjaVox Oy Kaikki oikeudet pidätetään. Tätä työkirjaa tai sen osia ei saa kopioida ilman lupaa KatjaVox

Lisätiedot

Kelan järjestämä vaativa lääkinnällinen kuntoutus 1.1.2016 alkaen

Kelan järjestämä vaativa lääkinnällinen kuntoutus 1.1.2016 alkaen Kelan järjestämä vaativa lääkinnällinen kuntoutus 1.1.2016 alkaen Kelan järjestämä vaativa lääkinnällinen kuntoutus - vaikeavammaisten lääkinnällinen kuntoutus muuttuu Uusi laki tulee voimaan 1.1.2016

Lisätiedot

Avokuntoutusfoorumi 27.11.2014 Laitoskuntoutuksesta avokuntoutukseen

Avokuntoutusfoorumi 27.11.2014 Laitoskuntoutuksesta avokuntoutukseen Avokuntoutusfoorumi 27.11.2014 Laitoskuntoutuksesta avokuntoutukseen Tiina Huusko LT Sisätautien ja geriatrian erikoislääkäri Kuntoutuspäällikkö Kela, terveysosasto Kelan kuntoutustoiminta Lain mukaan

Lisätiedot

Vaikeavammaisten yksilöllinen kuntoutusjakson GAS. Riikka Peltonen Suunnittelija 6.3.2012

Vaikeavammaisten yksilöllinen kuntoutusjakson GAS. Riikka Peltonen Suunnittelija 6.3.2012 Vaikeavammaisten yksilöllinen kuntoutusjakson GAS Riikka Peltonen Suunnittelija 6.3.2012 9. 3. 2 0 1 Vaikeavammaisten yksilöllisen kuntoutusjakson standardi Uudistustyön tavoitteena oli rakentaa intensiivisesti

Lisätiedot

Kelan järjestämä vaikeavammaisten lääkinnällinen kuntoutus

Kelan järjestämä vaikeavammaisten lääkinnällinen kuntoutus Kelan järjestämä vaikeavammaisten lääkinnällinen kuntoutus Kommenttipuheenvuoro 2.12.2011 OYS Suunnittelija Marjut Hevosmaa Pohjois-Suomen aluekeskus Myöntöedellytykset, KKRL 9, 10, 14 1. Vaikeavammaisuus,

Lisätiedot

Kelan VAKE hanke VAKE vaikeavammaisten lääkinnällisen kuntoutuksen kehittämishanke

Kelan VAKE hanke VAKE vaikeavammaisten lääkinnällisen kuntoutuksen kehittämishanke Kelan VAKE hanke 2006-2013 VAKE vaikeavammaisten lääkinnällisen kuntoutuksen kehittämishanke 23.8.2012 NKL pilotin päätösseminaari Tiina Suomela-Markkanen Asiantuntijalääkäri, Kela, Terveysosasto Parasta

Lisätiedot

Kuntoutus hoitosuositusten valossa. Kelan näkökulma. Tiina Suomela-Markkanen Asiantuntijalääkäri, Kela 10.3.2014

Kuntoutus hoitosuositusten valossa. Kelan näkökulma. Tiina Suomela-Markkanen Asiantuntijalääkäri, Kela 10.3.2014 Kuntoutus hoitosuositusten valossa Kelan näkökulma Tiina Suomela-Markkanen Asiantuntijalääkäri, Kela 10.3.2014 Kuntoutuksen vaiheiden tulee olla kunnossa Kuntoutustarpeen havaitseminen ajoissa, kokonaisvaltaisuus

Lisätiedot

Osallistumisen mahdollistaminen ikääntyvän CP-vammaisten toimintaterapiasta. Tt, Ttyo Maikku Tammisto

Osallistumisen mahdollistaminen ikääntyvän CP-vammaisten toimintaterapiasta. Tt, Ttyo Maikku Tammisto Osallistumisen mahdollistaminen ikääntyvän CP-vammaisten toimintaterapiasta Tt, Ttyo Maikku Tammisto Ikääntyvä CP-vammainen seminaari 26.3.2010 Helsinki VAKE = Vaikeavammaisten kuntoutuksen kehittämis-

Lisätiedot

Kelan järjestämä vaativa lääkinnällinen kuntoutus

Kelan järjestämä vaativa lääkinnällinen kuntoutus Kelan järjestämä vaativa lääkinnällinen kuntoutus 1.1.2016 alkaen 26.10.2015 Pitkänimen sairaala, Psykoterapiapaja. Elina Kinnunen, asiantuntijalääkäri, Kela - vaikeavammaisten lääkinnällinen kuntoutus

Lisätiedot

GAS-menetelmän koulutusmateriaali kevät 2010

GAS-menetelmän koulutusmateriaali kevät 2010 GAS-menetelmän koulutusmateriaali kevät 2010 Vain kuntoutuksen palveluntuottajien sisäiseen käyttöön Käytettävä yhdessä GAS -käsikirjan kanssa Diat 35-49 muutettu 24.2.2011 lopullisen GAS lomakkeen mukaiseksi

Lisätiedot

Työttömien työkyky ja työllistyminen. Raija Kerätär Kuntoutusylilääkäri Lapin sairaanhoitopiiri

Työttömien työkyky ja työllistyminen. Raija Kerätär Kuntoutusylilääkäri Lapin sairaanhoitopiiri Työttömien työkyky ja työllistyminen Raija Kerätär Kuntoutusylilääkäri Lapin sairaanhoitopiiri Tänään Mitä työkyvyllä tarkoitetaan? Työttömän työkyky työllisen työkyky? Voiko työkykyä arvioida terveystarkastuksessa?

Lisätiedot

Goal Attainment Scaling (GAS) kuntoutuksen tavoitteiden asettamisessa

Goal Attainment Scaling (GAS) kuntoutuksen tavoitteiden asettamisessa Goal Attainment Scaling (GAS) kuntoutuksen tavoitteiden asettamisessa APUVÄLINEALAN VALTAKUNNALLISET KOULUTUS- JA NEUVOTTELUPÄIVÄT 12.10.2016 Turku Esa Bärlund, ft, TtM, fysioterapian päätoiminen opettaja

Lisätiedot

Lapsen arki arvoon! Salla Sipari

Lapsen arki arvoon! Salla Sipari Lapsen arki arvoon! Salla Sipari 13.3.2013 Tulokulmia dialogiin Lapsen oppiminen Kasvatusta ja kuntoutusta yhdessä Kuntouttava arki arki kuntouttavaksi Kehittäjäkumppanuus 13.3.2013 Salla Sipari 2 Miksi

Lisätiedot

Moniammatillisuus koulutuksessa onko dialogisuus ja moniammatillisuuden oppiminen projektien arjessa mahdollista?

Moniammatillisuus koulutuksessa onko dialogisuus ja moniammatillisuuden oppiminen projektien arjessa mahdollista? Moniammatillisuus koulutuksessa onko dialogisuus ja moniammatillisuuden oppiminen projektien arjessa mahdollista? Minna Haapasalo 27.9.2012 Voimaa taiteesta -seminaari Havainto Moniammatillista työskentelyä

Lisätiedot

ICF:n soveltaminen psykososiaalisissa palveluissa: mahdollisuudet ja uhkat

ICF:n soveltaminen psykososiaalisissa palveluissa: mahdollisuudet ja uhkat ICF:n soveltaminen psykososiaalisissa palveluissa: mahdollisuudet ja uhkat Asko Niemelä Psykiatrian erikoislääkäri Eskoon sosiaalipalvelujen kuntayhtymän toimintojen kehittämisseminaari Härmän kuntokeskus,

Lisätiedot

Vajaa vuosi Kelan järjestämää vaativaa lääkinnällistä kuntoutusta Mitä on tapahtunut?

Vajaa vuosi Kelan järjestämää vaativaa lääkinnällistä kuntoutusta Mitä on tapahtunut? Vajaa vuosi Kelan järjestämää vaativaa lääkinnällistä kuntoutusta Mitä on tapahtunut? Tiina Suomela-Markkanen Vastaava asiantuntijalääkäri Kela, Vakuutuslääketieteen yksikkö Vakuutuspiirit ja niiden lääkärikeskukset:

Lisätiedot

Apuvälinetarpeen ja kiireellisyyden arviointi ICF mallin viitekehyksessä

Apuvälinetarpeen ja kiireellisyyden arviointi ICF mallin viitekehyksessä Apuvälinetarpeen ja kiireellisyyden arviointi ICF mallin viitekehyksessä Apuvälinefoorumi 16.4.2015 tt Johanna Kuisma Helsingin sosiaali- ja terveysvirasto, Apuvälinepalvelut Apuvälinepalveluprosessi 1.

Lisätiedot

Mitä toimintakyky on ja miten sitä tutkitaan?

Mitä toimintakyky on ja miten sitä tutkitaan? Mitä toimintakyky on ja miten sitä tutkitaan? Raija Kerätär 06.10.2015 www.oorninki.fi Mikä ihmeen toimintakyky? Minulle ei ole tärkeää se, miten asiakkaalla diagnosoidaan joku sairaus, vaan se, millaiset"merkit"antavat

Lisätiedot

Vaikeavammaisten toimintakyky asiantuntijaryhmä. Pj. Tiina Suomela-Markkanen Kela, Terveysosasto

Vaikeavammaisten toimintakyky asiantuntijaryhmä. Pj. Tiina Suomela-Markkanen Kela, Terveysosasto Vaikeavammaisten toimintakyky asiantuntijaryhmä Pj. Tiina Suomela-Markkanen Kela, Terveysosasto Taustaa Tavoitteena oli Löytää ja arvioida tarkoituksenmukaiset arviointimenetelmät vammaisten henkilöiden

Lisätiedot

Dementia ja Kelan kuntoutus

Dementia ja Kelan kuntoutus Dementiahankkeen loppuseminaari 23.5.2012 Dementia ja Kelan kuntoutus Tiina Huusko 23.5.2012 Iäkkäiden kuntoutus: toimijat Järjestöt, 3. sektori Täydentävä rooli Kehittäminen Kela Ray Vertaistuki Kehittäminen

Lisätiedot

CY -luokitus ja sen mahdollisuuksia. 15.11.2007 Helena Launiainen

CY -luokitus ja sen mahdollisuuksia. 15.11.2007 Helena Launiainen ICF-CY CY -luokitus ja sen mahdollisuuksia 15.11.2007 Helena Launiainen International Classification of Functioning, Disability and Health for Children and Youth Tarkastelussa Lasten ja nuorten ICF luokituksen

Lisätiedot

Kohti kuntouttavaa arkea. Toimintakykyajattelu OPSissa ja HOJKSissa

Kohti kuntouttavaa arkea. Toimintakykyajattelu OPSissa ja HOJKSissa Kohti kuntouttavaa arkea Toimintakykyajattelu OPSissa ja HOJKSissa Oppimisen ja kasvun tuen päivät Jyväskylä 22.9.2016 Oppimis- ja ohjauskeskus Valteri VALTERI on Opetushallituksen toimialaan kuuluva valtakunnallinen

Lisätiedot

CP-vammaisen aikuisen kokonaisvaltaisen kuntoutusprosessin tukeminen

CP-vammaisen aikuisen kokonaisvaltaisen kuntoutusprosessin tukeminen CP-vammaisen aikuisen kokonaisvaltaisen kuntoutusprosessin tukeminen Kuntoutussymposium 2009 Tampereen Messu- ja Urheilukeskus 5.11.2009 Tiina Airaksinen, YTM, projektipäällikkö, ry / CP-ikä/kunto-projekti

Lisätiedot

Moniammatillisen yhteistyön osa-alueet ja verkostoneuvottelu. Kehitysvammaisen henkilön tukena terveydenhuollossa

Moniammatillisen yhteistyön osa-alueet ja verkostoneuvottelu. Kehitysvammaisen henkilön tukena terveydenhuollossa Moniammatillisen yhteistyön osa-alueet ja verkostoneuvottelu Kehitysvammaisen henkilön tukena terveydenhuollossa Moniammatillinen yhteistyö Suomen kielessä vain yksi moniammatillisuutta kuvaava käsite,

Lisätiedot

Oppimisen ja koulun käynnin tuki

Oppimisen ja koulun käynnin tuki Oppimis- ja ohjauskeskus Valteri / Valteri-koulu Oppimisen ja koulun käynnin tuki Erityisasiantuntemus: autismin kirjo, neuropsykiatriset häiriöt, kieli ja kommunikointi, kuuleminen, näkeminen, liikkuminen

Lisätiedot

MONIAMMATILLINEN KIRJAAMINEN. Erityisasiantuntija Tupu Holma Suomen kuntaliitto tupu.holma@kuntaliitto.fi Puh 050 2235

MONIAMMATILLINEN KIRJAAMINEN. Erityisasiantuntija Tupu Holma Suomen kuntaliitto tupu.holma@kuntaliitto.fi Puh 050 2235 MONIAMMATILLINEN KIRJAAMINEN Erityisasiantuntija Tupu Holma Suomen kuntaliitto tupu.holma@kuntaliitto.fi Puh 050 2235 1 MONIAMMATILLINEN KIRJAAMINEN Mitä ymmärrämme moniammatillisuudella Näkökulmia moniammatilliseen

Lisätiedot

Kelan järjestämä vaativa lääkinnällinen kuntoutus alkaen

Kelan järjestämä vaativa lääkinnällinen kuntoutus alkaen Kelan järjestämä vaativa lääkinnällinen kuntoutus 1.1.2016 alkaen - vaikeavammaisten lääkinnällinen kuntoutus muuttuu Uusi laki tulee voimaan 1.1.2016 (HE 332/2014) Vaativaa lääkinnällistä kuntoutusta

Lisätiedot

Valterilla on kuusi toimipistettä, joiden yhteydessä toimii Valteri-koulu. Oppimis- ja ohjauskeskus Valteri toimii Opetushallituksen alaisuudessa.

Valterilla on kuusi toimipistettä, joiden yhteydessä toimii Valteri-koulu. Oppimis- ja ohjauskeskus Valteri toimii Opetushallituksen alaisuudessa. Valtakunnallinen Oppimis- ja ohjauskeskus Valteri tukee lähikouluperiaatteen toteutumista tarjoamalla monipuolisia palveluja yleisen, tehostetun ja erityisen tuen tarpeisiin. Valterin palvelut täydentävät

Lisätiedot

Käytännössä toimintakyvyllä tarkoitetaan henkilön suoriutumista jossakin toimintaympäristössä:

Käytännössä toimintakyvyllä tarkoitetaan henkilön suoriutumista jossakin toimintaympäristössä: Joensuu 2.12.2014 Käytännössä toimintakyvyllä tarkoitetaan henkilön suoriutumista jossakin toimintaympäristössä: Työssä Kotona Harrastuksissa Liikkumisessa (esim. eri liikennevälineet) Ym. WHO on kehittänyt

Lisätiedot

Toimintakyky ja sen moniammatillinen arviointi. Marja Arkela Osaamisen ja kuntoutuksen asiantuntija

Toimintakyky ja sen moniammatillinen arviointi. Marja Arkela Osaamisen ja kuntoutuksen asiantuntija Toimintakyky ja sen moniammatillinen arviointi Osaamisen ja kuntoutuksen asiantuntija Sisällys Kuntoutujan toimintakyvyn moniulotteisuus Toimintakyvyn arviointi Toimintakykyarvioinnin osaaminen Kuntoutujan

Lisätiedot

Oma tupa, oma lupa. Palveluohjaus ja palvelutarpeen arviointi työryhmä VI kokous 18.3.2014 Toivakassa

Oma tupa, oma lupa. Palveluohjaus ja palvelutarpeen arviointi työryhmä VI kokous 18.3.2014 Toivakassa Oma tupa, oma lupa Palveluohjaus ja palvelutarpeen arviointi työryhmä VI kokous 18.3.2014 Toivakassa Asialista: 1. Kokouksen avaus 2. Työryhmän V kokouksen muistio http://jkl.fi/hallinto/hankkeet_ja_strategiat/perusturvapalvelut/omatupa/palveluohjaus

Lisätiedot

Kehittäjäkumppanuus kuntoutujan hyväksi

Kehittäjäkumppanuus kuntoutujan hyväksi Kehittäjäkumppanuus kuntoutujan hyväksi Kuntoutuksen ylempi AMK tutkinto-ohjelma Kuntoutuksen kehittämis- ja johtamisosaamisen vahvistaminen Uusi tieto ja ymmärrys kuntoutuksesta ja kuntoutumisesta rakennetaan

Lisätiedot

Mittarit ja mittaaminen. Kehittämispäällikkö Seija Sukula/ Suunnittelija Anneli Louhenperä

Mittarit ja mittaaminen. Kehittämispäällikkö Seija Sukula/ Suunnittelija Anneli Louhenperä Mittarit ja mittaaminen Kehittämispäällikkö Seija Sukula/ Suunnittelija Anneli Louhenperä Mittareiden valinta Tieto mittareiden pätevyydestä mittaamaan haluttua toimintakyvyn osa-aluetta tietyllä kohderyhmällä

Lisätiedot

Uusi opetussuunnitelma oppiva yhteisö Etelä- Suomen aluehallintovirasto Karkkila. Ulla Rasimus PRO koulutus ja konsultointi

Uusi opetussuunnitelma oppiva yhteisö Etelä- Suomen aluehallintovirasto Karkkila. Ulla Rasimus PRO koulutus ja konsultointi Uusi opetussuunnitelma oppiva yhteisö Etelä- Suomen aluehallintovirasto 14.- 15.9.2015 Karkkila Ulla Rasimus PRO koulutus ja konsultointi Koulua ympäröivä maailma muuttuu Teknologia Ilmastonmuutos, luonto

Lisätiedot

Kasvatuskumppanuus arjessa - Moniammatillinen kumppanuus - Kehittämistyön näkökulmaa

Kasvatuskumppanuus arjessa - Moniammatillinen kumppanuus - Kehittämistyön näkökulmaa Kasvatuskumppanuus arjessa - Moniammatillinen kumppanuus - Kehittämistyön näkökulmaa VI Pohjoinen varhaiskasvatuspäivä Rakennetaan lapsen hyvää arkea Oulu 6.5.2010 Anu Määttä, kehittämiskoordinaattori,

Lisätiedot

Miten GAS toimii kuntoutuksen suunnittelussa Kymenlaakson keskussairaalassa

Miten GAS toimii kuntoutuksen suunnittelussa Kymenlaakson keskussairaalassa Miten GAS toimii kuntoutuksen suunnittelussa Kymenlaakson keskussairaalassa liikunta- ja vaikeavammaisten lasten kuntoutuksen suunnittelussa lastenneurologisella osastolla vuodesta 2010 vanhemmat ja lapsi

Lisätiedot

MIEPÄ -kuntoutusmalli. Paljon tukea tarvitsevien palveluprosessit ja rakenteet Pohjois-Suomessa seminaari Amira Bushnaief

MIEPÄ -kuntoutusmalli. Paljon tukea tarvitsevien palveluprosessit ja rakenteet Pohjois-Suomessa seminaari Amira Bushnaief MIEPÄ -kuntoutusmalli Paljon tukea tarvitsevien palveluprosessit ja rakenteet Pohjois-Suomessa seminaari 15.1.2014 Amira Bushnaief MIEPÄ RAY:n rahoittama kehityshanke vuosina 2003-2010 Oulun kaupungin

Lisätiedot

Työkyvyn. arviointi. rinnakkaisseminaari klo 9.00

Työkyvyn. arviointi. rinnakkaisseminaari klo 9.00 Työkyvyn arviointi rinnakkaisseminaari 4.10.2018 klo 9.00 Toimintakyky tarkoittaa ihmisen fyysisiä, psyykkisiä ja sosiaalisia edellytyksiä selviytyä hänelle itselleen merkityksellisistä ja välttämättömistä

Lisätiedot

Toimintakyky. Toimiva kotihoito Lappiin , Heikki Alatalo

Toimintakyky. Toimiva kotihoito Lappiin , Heikki Alatalo Toimintakyky Toimiva kotihoito Lappiin 10.4.2018, 19.4.2018 Mitä toimintakyky on? Mitä ajatuksia toimintakyky käsite herättää? Mitä toimintakyky on? Toimintakyky tarkoittaa ihmisen fyysisiä, psyykkisiä

Lisätiedot

Kuntoutuksen kehittämishankkeet -kohti uudistettuja kuntoutuspalveluita

Kuntoutuksen kehittämishankkeet -kohti uudistettuja kuntoutuspalveluita Kuntoutuksen kehittämishankkeet -kohti uudistettuja kuntoutuspalveluita Kehittämispäällikkö Seija Sukula 29.8.2012 Kuntoutuksen lähivuosien haasteet Lasten ja nuorten syrjäytyminen Työllisyyden, työelämän

Lisätiedot

Kykyviisari tulee, oletko valmis?

Kykyviisari tulee, oletko valmis? Kykyviisari tulee, oletko valmis? Muutoksen seuranta aikuissosiaalityössä mittareita ja menetelmiä asiakastyöhön ke 25.4.2018 Työterveyslaitos: Kirsi Unkila ja Minna Savinainen Solmu-koordinaatiohanke

Lisätiedot

Huomioithan, että työelämässä kullakin työpaikalla on omat erilliset kirjaamisohjeensa, joita tulee siellä noudattaa.

Huomioithan, että työelämässä kullakin työpaikalla on omat erilliset kirjaamisohjeensa, joita tulee siellä noudattaa. Metropolia Ammattikorkeakoulu Hyvinvointi- ja toimintakyky Fysioterapian koulutusohjelma FYSIOTERAPIAPROSESSI Tämä ohje on tarkoitettu fysioterapeuttiopiskelijoille fysioterapiaprosessin kuvaamisen tueksi

Lisätiedot

Mikä GAS-menetelmä on? Seija Sukula Kehittämispäällikkö, FT Kela

Mikä GAS-menetelmä on? Seija Sukula Kehittämispäällikkö, FT Kela Mikä GAS-menetelmä on? Seija Sukula Kehittämispäällikkö, FT Kela 2.12.2015 2 GASin Historiasta juuret GAS on kehitetty 1960-luvulla mielenterveyskuntoutukseen: psykologi Thomas J Kiresuk ja tilastotieteilijä

Lisätiedot

Mikä muuttuu palvelukuvauksissa?

Mikä muuttuu palvelukuvauksissa? Mikä muuttuu palvelukuvauksissa? Terapiajärjestöjen ja -liittojen tapaaminen 20.11.2018 Etuuspäällikkö Tuula Ahlgren Kela, kuntoutuspalvelujen ryhmä Terapiat 1.1.2019 alkaen Yksilöterapiat Fysioterapia

Lisätiedot

INFO. Varautuminen1.1.2016 voimaantulevaan. lääkinnällisen kuntoutuksen lainmuutokseen

INFO. Varautuminen1.1.2016 voimaantulevaan. lääkinnällisen kuntoutuksen lainmuutokseen INFO Varautuminen1.1.2016 voimaantulevaan vaikeavammaisten lääkinnällisen kuntoutuksen lainmuutokseen Kehittämispäällikkö Juhani Rinne Lakimies Lyyti Harju Pääsuunnittelija Riikka Peltonen Asiantuntijalääkäri

Lisätiedot

Moniammatillista yhteistyötä kehittämässä. Neljän Tuulen Seminaari VTT, sosiaalipsykologi Kaarina Isoherranen

Moniammatillista yhteistyötä kehittämässä. Neljän Tuulen Seminaari VTT, sosiaalipsykologi Kaarina Isoherranen Moniammatillista yhteistyötä kehittämässä Neljän Tuulen Seminaari 19.3.2014 VTT, sosiaalipsykologi Kaarina Isoherranen Moniammatillisuus-käsitteen teoreettiset juuret Taustalla systeeminen ajattelu - kokonaisuus

Lisätiedot

GAS- menetelmä ja ammatillinen kuntoutus- mitä lisäarvoa? Ammatillisen kuntoutuksen päivät 13.-14.10.2011

GAS- menetelmä ja ammatillinen kuntoutus- mitä lisäarvoa? Ammatillisen kuntoutuksen päivät 13.-14.10.2011 GAS- menetelmä ja ammatillinen kuntoutus- mitä lisäarvoa? Ammatillisen kuntoutuksen päivät 3.-4.0.20 Kirsi Vainiemi Asiantuntijalääkäri, Kela 4.0.20 Kelan ammatillinen kuntoutus Kelan kuntoutuslain 7 :n

Lisätiedot

GAS-menetelmä Kurssityöntekijöiden koulutuspäivät

GAS-menetelmä Kurssityöntekijöiden koulutuspäivät GAS-menetelmä Kurssityöntekijöiden koulutuspäivät 18.-19.3.2017 Mikä on GAS? GAS = Goal Attainment Scaling = tavoitteiden saavuttamista mittaava asteikko Menetelmä on asiakkaan hoidon tai kuntoutuksen

Lisätiedot

Miksi kuntoutusta pitää suunnitella?

Miksi kuntoutusta pitää suunnitella? Perusterveydenhuollon kuntoutussuunnitelman perusteet ja kuntoutussuunnitelmaopas Koulutuspäivä 17.9.2010 Miksi kuntoutusta pitää suunnitella? Miia Palo Ylilääkäri, avovastaanottotoiminta, Rovaniemen kaupunki

Lisätiedot

Ray. Kunnat. Valtiokonttori

Ray. Kunnat. Valtiokonttori IKÄÄNTYNEIDEN KUNTOUTUKSEN UUSIA TUULIA / VANHUS-KASTE / KESKI-SUOMI GERONTOLOGINEN KUNTOUTUS UUTTA, VANHAA VAI LAINATTUA? AILA PIKKARAINEN JAMK /KELA IKÄÄNTYNEIDEN KUNTOUTUJIEN YHTEISTOIMINNALLISEN KUNTOUTUKSEN

Lisätiedot

Kurkistus kuntoutuksen tulevaisuuteen

Kurkistus kuntoutuksen tulevaisuuteen Kurkistus kuntoutuksen tulevaisuuteen Suuntaviivoja kuntoutuspalveluiden toteutukseen -koulutus Tiina Huusko Tuula Ahlgren Kuntoutuspäällikkö Kehittämispäällikkö 4.2.2014 2 Kelan kuntoutusta saaneet lakiperusteen

Lisätiedot

Ikääntyneen toimintakyky ja sen arviointi. Kehittämispäällikkö Rauha Heikkilä, TtM Iäkkäät, vammaiset ja toimintakyky yksikkö/hyvinvointiosasto

Ikääntyneen toimintakyky ja sen arviointi. Kehittämispäällikkö Rauha Heikkilä, TtM Iäkkäät, vammaiset ja toimintakyky yksikkö/hyvinvointiosasto Ikääntyneen toimintakyky ja sen arviointi Kehittämispäällikkö Rauha Heikkilä, TtM Iäkkäät, vammaiset ja toimintakyky yksikkö/hyvinvointiosasto sisältö Toimintakyvyn määrittelyä Toimintakyvyn arviointi

Lisätiedot

Kykyviisari. Työ- ja toimintakyvyn itsearviointimenetelmän hyödyntäminen asiakastyössä

Kykyviisari. Työ- ja toimintakyvyn itsearviointimenetelmän hyödyntäminen asiakastyössä Kykyviisari Työ- ja toimintakyvyn itsearviointimenetelmän hyödyntäminen asiakastyössä Kykyviisari sopii kaikille työikäisille Kykyviisari on työ- ja toimintakyvyn arviointimenetelmä kaikille työikäisille,

Lisätiedot

Kuntoutuksesta lapsen kuntoutumiseen. Ilona Autti-Rämö, Johtava ylilääkäri

Kuntoutuksesta lapsen kuntoutumiseen. Ilona Autti-Rämö, Johtava ylilääkäri Kuntoutuksesta lapsen kuntoutumiseen Ilona Autti-Rämö, Johtava ylilääkäri Kela ilona.autti-ramo@kela.fi @IlonaAutti Lyhyt taustani Lastenneurologian erikoislääkäri, kuntoutuksen erityispätevyys Käypä Hoito

Lisätiedot

Nuorten ammatillinen kuntoutuskurssi 125 vrk

Nuorten ammatillinen kuntoutuskurssi 125 vrk Nuorten ammatillinen kuntoutuskurssi 125 vrk Kohderyhmä: Kurssi on tarkoitettu Pohjois-Suomessa asuville 16-25 vuotiaille, joille sairaus tai vamma aiheuttaa työkyvyn olennaisen heikentymisen tai työkyvyttömyyden

Lisätiedot

Toimintakykyä arvioitava

Toimintakykyä arvioitava ICF ja toimintakyvyn arviointi Toimintakykyä arvioitava ICF Workshop JAMK 2015 1 Tarpeen arviointi Toimintakyvyn arviointi ICF ohjaa valitsemaan arviointimenetelmiä suhteessa intervention sisältöön (keinoina

Lisätiedot

Nuorten tukeminen on Kelan strateginen painopiste. Liisa Hyssälä Pääjohtaja Kela

Nuorten tukeminen on Kelan strateginen painopiste. Liisa Hyssälä Pääjohtaja Kela Nuorten tukeminen on Kelan strateginen painopiste Liisa Hyssälä Pääjohtaja Kela Kelan rooli nuorisotakuun toimeenpanossa Sidosryhmien (ELY-keskukset, TE-toimistot, kunnat) ja Kelan vakuutuspiirien odotukset

Lisätiedot

GAS-menetelmää käytetty

GAS-menetelmää käytetty PALVELUNTUOTTAJAN KOKEMUKSIA TAVOITEASETTELUSSA GAS-MENETELMÄÄ KÄYTTÄEN Anne Huuskonen Sanna Toivonen GAS-menetelmää käytetty Vaikeavammaisten MS-kuntoutujien moniammatillinen avokuntoutus eli Vake-hanke

Lisätiedot

KELAN TULES-AVOKURSSIT

KELAN TULES-AVOKURSSIT KELAN TULES-AVOKURSSIT KUNTOUTUSTA TYÖELÄMÄSSÄ OLEVILLE TUKI- JA LIIKUNTAELINOIREISILLE HERTTUAN KUNTOUTUSKESKUKSESSA Tules-avokursseja selkäoireisille niska-hartiaoireisille lonkka-polviniveloireisille

Lisätiedot

Kansanterveyshoitaja avainasiakkaan omahoidon tukijana. 22.3.2012 Seija Tuura, kansanterveyshoitaja/ kehittäjätyöntekijä, Kainuun Rampeosahanke

Kansanterveyshoitaja avainasiakkaan omahoidon tukijana. 22.3.2012 Seija Tuura, kansanterveyshoitaja/ kehittäjätyöntekijä, Kainuun Rampeosahanke Kansanterveyshoitaja avainasiakkaan omahoidon tukijana 22.3.2012 Seija Tuura, kansanterveyshoitaja/ kehittäjätyöntekijä, Kainuun Rampeosahanke asiakastapaaminen kestää ehkä 30-60 min x 2/ vuosi // miten

Lisätiedot

SOPIMUSVUOREN PSYKIATRINEN KOTIKUNTOUTUS-PROJEKTI

SOPIMUSVUOREN PSYKIATRINEN KOTIKUNTOUTUS-PROJEKTI Association & Foundation SOPIMUSVUOREN PSYKIATRINEN KOTIKUNTOUTUS-PROJEKTI Katariina Ruuth, projektijohtaja Tampere 18.10.2011 Association & Foundation Ry/Oy Tarjoaa mielenterveyskuntoutus- ja dementiahoitokotipalveluita

Lisätiedot

VINOUTUNUT MONIAMMATILLISUUS

VINOUTUNUT MONIAMMATILLISUUS PUHEENVUORO AILA PIKKARAINEN VINOUTUNUT MONIAMMATILLISUUS Kuntoutus muuttuu yhteiskunnan mukana Edellisessä Kuntoutus-lehdessä (4/2013) Jaana Haapasalo ja Sirkku Suikkanen käsittelivät psykologin työn

Lisätiedot

Kuntoutussäätiön tutkimuksen painopisteet

Kuntoutussäätiön tutkimuksen painopisteet Kuntoutussäätiön tutkimuksen painopisteet Erja Poutiainen ja Kuntoutussäätiön tutkijat Kuntoutuksen suunnannäyttäjä Kuntoutussäätiön tutkimuksella tuemme Kuntoutuksen kokonaisvaltaista uudistumista Työhön

Lisätiedot

Kelan järjestämä vaativa lääkinnällinen kuntoutus 1.1.2016 alkaen

Kelan järjestämä vaativa lääkinnällinen kuntoutus 1.1.2016 alkaen Kelan järjestämä vaativa lääkinnällinen kuntoutus 1.1.2016 alkaen Minna Rantanen, Kela Läntinen vakuutuspiiri TYKS 17.5.2016 Saajat Vaikeavammaisten lääkinnällisen kuntoutuksen / vaativan lääkinnällisen

Lisätiedot

Kuntoutuksen tavoitteiden laatiminen ja arviointi (GAS) kuntoutussuunnitelman yhteydessä HUS/ LaNu kuntoutusyksikössä

Kuntoutuksen tavoitteiden laatiminen ja arviointi (GAS) kuntoutussuunnitelman yhteydessä HUS/ LaNu kuntoutusyksikössä Kuntoutuksen tavoitteiden laatiminen ja arviointi (GAS) kuntoutussuunnitelman yhteydessä HUS/ LaNu kuntoutusyksikössä Kuopio 10.9.2015 Wivi Forstén, fysioterapeutti Kuntoutusyksikkö: Kuntoutus- ja tutkimusosasto

Lisätiedot

GAS menetelmän soveltaminen

GAS menetelmän soveltaminen GAS menetelmän soveltaminen Tiina Suomela-Markkanen Vastaava asiantuntijalääkäri, Kela, Vakuutuslääketieteellinen yksikkö 14.2.2017 Esityksessä on käytetty esitysmateriaaleja seuraavilta asiantuntijoilta:

Lisätiedot

K u s t a n n u s v a i k u t t a v u u d e n v e r t a i s s p a r r a u s S o s t e O m a h o i d o n k o o r d i n a a t t o r i P

K u s t a n n u s v a i k u t t a v u u d e n v e r t a i s s p a r r a u s S o s t e O m a h o i d o n k o o r d i n a a t t o r i P LUUSTOLIITON AVOKUNTOUTUSPALVELUT K u s t a n n u s v a i k u t t a v u u d e n v e r t a i s s p a r r a u s 3 1. 1. 2 0 1 8 S o s t e O m a h o i d o n k o o r d i n a a t t o r i P a u l i i n a Ta

Lisätiedot

Kelan järjestämä vaativa lääkinnällinen kuntoutus 1.1.2016 alkaen

Kelan järjestämä vaativa lääkinnällinen kuntoutus 1.1.2016 alkaen Kelan järjestämä vaativa lääkinnällinen kuntoutus 1.1.2016 alkaen Satakieliohjelman keskustelufoorumi 24.5.2016 Riikka Peltonen, pääsuunnittelija Kelan etuuspalvelujen lakiyksikkö Kuntoutusryhmä Kelan

Lisätiedot

KOTIKUNTOUTUKSEN ASIANTUNTIJAKSI KEHITTYMINEN (2 op)

KOTIKUNTOUTUKSEN ASIANTUNTIJAKSI KEHITTYMINEN (2 op) 1 KOTIKUNTOUTUKSEN ASIANTUNTIJAKSI KEHITTYMINEN (2 op) - osaa tunnistaa ja kuvata oman kotikuntoutusta ohjaavan käyttöteoriansa ja oman osaamisensa osana moniammatillista toimintaa - ymmärtää kotikuntoutusta

Lisätiedot

KUNTOUTUKSEN SUUNNITTELU - KENEN ÄÄNI KUULUU?

KUNTOUTUKSEN SUUNNITTELU - KENEN ÄÄNI KUULUU? KUNTOUTUKSEN SUUNNITTELU - KENEN ÄÄNI KUULUU? Arja Korrensalo fysioterapeutti, kuntoutusohjaaja, YAMK -opiskelija Pirkko Leppävuori fysioterapeutti, YAMK -opiskelija Esitys pohjautuu YAMK opintoihin kuuluvaan

Lisätiedot

Vaativa lääkinnällinen kuntoutus

Vaativa lääkinnällinen kuntoutus Vaativa lääkinnällinen kuntoutus Kunnolla kuntoon seminaari Suomen CP-liiton päivätoiminta 18.11.2016 kulttuurikeskus Caisa Ilona Toljamo, palvelupäällikkö Suomen CP-liitto ry 1 Lääkinnällinen kuntoutus

Lisätiedot

Kykyviisari. Työ- ja toimintakyvyn muutosta tukemassa

Kykyviisari. Työ- ja toimintakyvyn muutosta tukemassa Kykyviisari Työ- ja toimintakyvyn muutosta tukemassa Kykyviisari sopii kaikille työikäisille Kykyviisari on työ- ja toimintakyvyn arviointimenetelmä kaikille työikäisille, myös työelämän ulkopuolella oleville.

Lisätiedot

Look hankkeen tulosten

Look hankkeen tulosten Sukellus lapsen maailmaan Look hankkeen tulosten hyödyntäminen kuntoutuskäytännöissä Maarit Karhula, TKI-asiantuntija, toimintaterapeutti, Kaakkois-Suomen AMK Jaana Sellman, puheterapeutti, työnohjaaja,

Lisätiedot

Kykyviisari. Työ- ja toimintakyvyn itsearviointimenetelmän hyödyntäminen asiakastyössä

Kykyviisari. Työ- ja toimintakyvyn itsearviointimenetelmän hyödyntäminen asiakastyössä Kykyviisari Työ- ja toimintakyvyn itsearviointimenetelmän hyödyntäminen asiakastyössä Kykyviisari sopii kaikille työikäisille Kykyviisari on työ- ja toimintakyvyn arviointimenetelmä kaikille työikäisille,

Lisätiedot

Toimiva kotihoito Lappiin -monipuoliset tuen muodot kotona asumiseen

Toimiva kotihoito Lappiin -monipuoliset tuen muodot kotona asumiseen Toimiva kotihoito Lappiin -monipuoliset tuen muodot kotona asumiseen Ajankohtaiset asiat Kevään verkoston päivämäärät: 16.1. klo 13-14.30 Kotikuntoutus: tehtävänkuvat ym. 13.2. klo 13-15 Kotihoidon yhteinen

Lisätiedot

Asiakas- ja palveluohjauksen erikoistumiskoulutus 30 op

Asiakas- ja palveluohjauksen erikoistumiskoulutus 30 op 1 Asiakas- ja palveluohjauksen erikoistumiskoulutus 30 op Opetussuunnitelma Rakenne 1. Asiakas- ja palveluohjauksen lähtökohdat (5 op) 2. Palvelutarpeiden arviointi ja työkäytännöt (5 op) 3. Moniammatillisen

Lisätiedot

GAS menetelmä. Käsikirja, versio 4. Seija Sukula, Kirsi Vainiemi Kela

GAS menetelmä. Käsikirja, versio 4. Seija Sukula, Kirsi Vainiemi Kela GAS menetelmä Käsikirja, versio 4 Seija Sukula, Kirsi Vainiemi Kela 1 Tämä käsikirja on lyhyt perehdytys menetelmän käyttöön ja perustuu alkuperäiseen Kiresukin ym. (1994) julkaisemaan teokseen. Käsikirjaa

Lisätiedot

Kehitysvammaisten lasten puheen ja kielen kuntoutus

Kehitysvammaisten lasten puheen ja kielen kuntoutus Kehitysvammaisten lasten puheen ja kielen kuntoutus Jaana Salminen, johtava puheterapeu3 Helsingin kaupunki, Kehitysvammapoliklinikka jaana.salminen@hel.fi 1 Kehitysvammaisten lasten puheen ja kielen kuntoutus

Lisätiedot

Toimintakyvyn mittaamisen ja arvioinnin kehittäminen:

Toimintakyvyn mittaamisen ja arvioinnin kehittäminen: Toimintakyvyn mittaamisen ja arvioinnin kehittäminen: TOIMIA-asiantuntijaverkosto ja tietokanta Päivi Sainio, projektipäällikkö TOIMIA-seminaari 28.1.2011 Toimintakyky-yksikkö THL 2 Väestön toimintakyvyn

Lisätiedot

Moniammatillinen ja organisaatioiden välinen yhteistyö

Moniammatillinen ja organisaatioiden välinen yhteistyö Moniammatillinen ja organisaatioiden välinen yhteistyö Sosiaalityöntekijän toimintamahdollisuudet ja asiantuntijuusvaatimukset kasvavat/ovat kasvaneet perusterveydenhuollon kuntoutusasioissa Monialaisen

Lisätiedot

Yhteinen murros: Erityisen eetoksesta varhaiseen vahvistamiseen

Yhteinen murros: Erityisen eetoksesta varhaiseen vahvistamiseen Yhteinen murros: Erityisen eetoksesta varhaiseen vahvistamiseen KT, erikoistutkija Liisa Heinämäki Erityisen eetos..ja mitä sille tapahtui 28.1.2010 Liisa Heinämäki 2 Erityisen eetos Eri järjestelmissä

Lisätiedot

HYVIN LAADITUT TAVOITTEET OVAT KUNTOUTUKSEN SELKÄRANKA

HYVIN LAADITUT TAVOITTEET OVAT KUNTOUTUKSEN SELKÄRANKA KATSAUS SEIJA SUKULA HYVIN LAADITUT TAVOITTEET OVAT KUNTOUTUKSEN SELKÄRANKA Kuntoutuksen vaikutuksia voidaan tarkastella erilaisista lähtökohdista. Rajavaara (2006) esittää viisi erilaista lähestymistapaa

Lisätiedot

PÄIHDEKUNTOUTUJA KANSANOPISTO-OPISKELIJANA - haasteet ja mahdollisuudet

PÄIHDEKUNTOUTUJA KANSANOPISTO-OPISKELIJANA - haasteet ja mahdollisuudet PÄIHDEKUNTOUTUJA KANSANOPISTO-OPISKELIJANA - haasteet ja mahdollisuudet Yhteiskunnallinen ja yksilöllinen tarve työn lähtökohtana Viittakivi toimintaympäristönä Uusien rahoituskanavien ja hallintomallien

Lisätiedot

Moniammatillisuus terveydenhuollossa. Palvelupäällikkö Jaana Helenius 26.9.2013

Moniammatillisuus terveydenhuollossa. Palvelupäällikkö Jaana Helenius 26.9.2013 Moniammatillisuus terveydenhuollossa Palvelupäällikkö Jaana Helenius 26.9.2013 Moniammatillisuus Yhteistyö on monitasoinen ja uloitteinen, useista osa-alueista koostuva ilmiö, jonka määrittely vaihtelee

Lisätiedot

Suositus osallistumisen yleisluonteisista arviointimenetelmistä aikuisilla

Suositus osallistumisen yleisluonteisista arviointimenetelmistä aikuisilla 1 Suositus osallistumisen yleisluonteisista arviointimenetelmistä aikuisilla Suosituksen laatijat: Jaana Paltamaa, TtT, ft ja Mari Kantanen TtM, tt Julkaistu: 31.10.2013 Suositus on käsitelty ja hyväksytty:

Lisätiedot

NUORTEN PAAVO KUNTOUTUSOHJAUS NUORTEN PAAVO- KUNTOUTUKSESSA

NUORTEN PAAVO KUNTOUTUSOHJAUS NUORTEN PAAVO- KUNTOUTUKSESSA NUORTEN PAAVO KUNTOUTUSOHJAUS NUORTEN PAAVO- KUNTOUTUKSESSA TOIMIJAT: OULUN KAUPUNGIN SOSIAALITYÖ, OSNA JA NUORTEN YSTÄVÄT SOSIAALITYÖLLÄ ASIAKKUUDEN HALLINTA KOKO PROSESSIN. VERKOSTOISSA MUKANA KAUPUNGIN

Lisätiedot

Tyydyttävä T1 Hyvä H2 Kiitettävä K3 Perustelut, huomiot. tunnistaa monipuolisesti, asiakaslähtöisesti ja voimavaralähtöisesti

Tyydyttävä T1 Hyvä H2 Kiitettävä K3 Perustelut, huomiot. tunnistaa monipuolisesti, asiakaslähtöisesti ja voimavaralähtöisesti Kuntoutumisen tukeminen Sivu 1(10) Arvioinnin kohde Arviointikriteerit 1. Työprosessin Suunnitelmallinen työskentely Tyydyttävä T1 Hyvä H2 Kiitettävä K3 Perustelut, huomiot Tutkinnon suorittaja: tunnistaa

Lisätiedot

Ammattitaitoa edistävä ohjattu harjoittelu I ja II / Kehittyvä osaaja

Ammattitaitoa edistävä ohjattu harjoittelu I ja II / Kehittyvä osaaja 1 JYVÄSKYLÄN AMMATTIKORKEAKOULU Hyvinvointi, Toimintaterapia Ammattitaitoa edistävä ohjattu harjoittelu I ja II / Kehittyvä osaaja Tavoite- ja arviointilomake Opiskelijan nimi ja ryhmätunnus Opintojakson

Lisätiedot

Kuntoutussuunnitelman perusteet ja kuntoutussuunnitelmaopas. Merja Kunnari, jh, ft, TtM osastonhoitaja Kuntoutus, Rovaniemen terveyspalvelukeskus

Kuntoutussuunnitelman perusteet ja kuntoutussuunnitelmaopas. Merja Kunnari, jh, ft, TtM osastonhoitaja Kuntoutus, Rovaniemen terveyspalvelukeskus Kuntoutussuunnitelman perusteet ja kuntoutussuunnitelmaopas Merja Kunnari, jh, ft, TtM osastonhoitaja Kuntoutus, Rovaniemen terveyspalvelukeskus Sisällys 1. Lyhyesti projektista 2. Kuntoutus- ja muut suunnitelmat

Lisätiedot

Tavoitteen asettamisesta etenevässä sairaudessa Päivi Hämäläinen, Masku. Kelan koulutus 6.3.2012

Tavoitteen asettamisesta etenevässä sairaudessa Päivi Hämäläinen, Masku. Kelan koulutus 6.3.2012 Tavoitteen asettamisesta etenevässä sairaudessa Päivi Hämäläinen, Masku Kelan koulutus 6.3.2012 Tavoitteen asettaminen GAS GAS On menetelmä henkilökohtaisten tavoitteiden asettamiseen ja tavoitteiden toteutumisen

Lisätiedot

Tiedon ja valtaistumisen kautta hyvinvoinnin ja toimintakyvyn kohentamiseen

Tiedon ja valtaistumisen kautta hyvinvoinnin ja toimintakyvyn kohentamiseen CP-vammaisten aikuisten hyvinvointi ja kuntoutus elämänkaarella projekti 2007-2010 Osaprojekti CP-vamma ja ikääntyminen Toimintakyvyn laaja-alainen tukeminen ikävuosien karttuessa Tiedon ja valtaistumisen

Lisätiedot

Ammattitaitoa edistävä ohjattu harjoittelu III / Ammattitaitoa edistävä syventävä harjoittelu. Edistynyt osaaja

Ammattitaitoa edistävä ohjattu harjoittelu III / Ammattitaitoa edistävä syventävä harjoittelu. Edistynyt osaaja 1 JYVÄSKYLÄN AMMATTIKORKEAKOULU Hyvinvointi, Toimintaterapia Ammattitaitoa edistävä ohjattu harjoittelu III / Ammattitaitoa edistävä syventävä harjoittelu Edistynyt osaaja Tavoite- ja arviointilomake Opiskelijan

Lisätiedot

Kehittämispäällikkö Tuula Ahlgren Suunnittelija Anneli Louhenperä

Kehittämispäällikkö Tuula Ahlgren Suunnittelija Anneli Louhenperä Terveysosasto Kuntoutusryhmä Kuntoutuspolku, kuntoutuksen rakenne ja toteutus - Reumaa ja muita TULE-sairauksia sairastavien lasten ja nuorten yksilöllinen kuntoutusjakso Alueelliset yhteistyökokoukset

Lisätiedot

Yhteiskehittelyllä oivalluspomppuja kuntoutusymmärryksessä

Yhteiskehittelyllä oivalluspomppuja kuntoutusymmärryksessä Yhteiskehittelyllä oivalluspomppuja kuntoutusymmärryksessä - järjestävän tahon näkökulma 7.9.2017 LAPSEN OIKEUS OSALLISTUA KUNTOUTUKSEENSA LOOK- HANKKEEN JUHLASEMINAARI Riikka Peltonen, ohjauksesta vastaava

Lisätiedot

Teknologiasta kuntoutuksen kiitorata

Teknologiasta kuntoutuksen kiitorata Tutkimusosasto Teknologiasta kuntoutuksen kiitorata Anna-Liisa Salminen, PhD, dosentti, johtava tutkija 17.9.2015 Tutkimusosasto Apuväline Teknologia kuntoutuksessa Ympäristönhallintalaitteiden ohjaamisen,

Lisätiedot

NEET-nuorten kuntoutuksen kehittämisen projekti v

NEET-nuorten kuntoutuksen kehittämisen projekti v NEET-nuorten kuntoutuksen kehittämisen projekti v. 2017-2019 Projektipäällikkö Johanna Rouvinen (johanna.rouvinen@kela.fi), p. 050 5623 989 Kela, Työ- ja toimintakykyetuuksien osaamiskeskuksen kuntoutusryhmä

Lisätiedot

Kela kuntouttaja 2009

Kela kuntouttaja 2009 Kela kuntouttaja 2009 1 Kelan kuntoutuspalvelut työ- ja toimintakyvyn Pohjois-Suomen vakuutusalue näkökulmasta Työ- ja toimintakyky Terveet työntekijät Työkykyongelmia ennakoivat merkit 100 % Kelan palvelut

Lisätiedot

Aikuisten reuman kuntouttava hoito Kruunupuistossa, esitys Reumaa sairastavien hoito ja kuntoutus yhteistyökokouksissa johtava ylilääkäri Matti

Aikuisten reuman kuntouttava hoito Kruunupuistossa, esitys Reumaa sairastavien hoito ja kuntoutus yhteistyökokouksissa johtava ylilääkäri Matti Aikuisten reuman kuntouttava hoito Kruunupuistossa, esitys Reumaa sairastavien hoito ja kuntoutus yhteistyökokouksissa johtava ylilääkäri Matti Nykänen Kruunupuisto Punkaharjun kuntoutuskeskus toimii Duodecim-seuran

Lisätiedot