YLIVIESKA ASEMAKAAVAN MUUTOS

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "YLIVIESKA ASEMAKAAVAN MUUTOS"

Transkriptio

1 Liite 2 YLIVIESKA ASEMAKAAVAN MUUTOS Kaisaniemen (6.) kaupunginosan korttelit 25, 26 ja 27, katu- ja liikennealue, urheilu- ja virkistyspalvelujen alue Niemenrannan (7.)kaupunginosan katu- ja liikennealue OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) MRL 63 Täydennetty 1/2015 Osallistumis- ja arviointisuunnitelmassa kerrotaan, miten osallistuminen ja vuorovaikutus sekä kaavan vaikutusten arviointi tapahtuu kaavaprosessissa. Osallistumis- ja arviointisuunnitelmaa voidaan tarkistaa suunnittelutyön aikana. Asemakaavamuutoksen aloitteen tekijänä on Ylivieskan Ammattiopisto YSO. Kaavamuutos on tullut vireille teknisten palveluiden lautakunnan päätöksellä Alueen asemakaava on vanhentunut ja koulukeskuksen alueen kehittämistä tarkastellaan kokonaisuutena sekä lähiliikuntapaikkana 2013 vireille lähteneen sisäliikuntahallihankkeen pohjalta. Suunnittelualue ja lähtötilanne Kaavamuutosalue, ns. koulukeskuksen alue, sijaitsee Kaisaniemen kaupunginosassa Visalantien, Mäntykankaantien, Kuusitien ja Mäntytien rajaamana noin 1,5 kilometrin etäisyydellä ydinkeskustasta ja on pintaalaltaan noin 14.5 ha. Kuva: Osoitekartalla YL kaavamuutoksen aluerajaus kaavoituksen vaikutusalueen rajaus Vireille Teknisten palveluiden lautakunta YLIVIESKAN KAUPUNKI. TEKNINEN PALVELUKESKUS. KAAVOITUS.

2 Suunnittelun lähtökohdat, tehdyt selvitykset ja aiemmat suunnitelmat Valtakunnalliset alueidenkäyttötavoitteet Valtioneuvosto on päättänyt valtakunnallisista alueidenkäyttötavoitteista, jotka ovat tulleet voimaan ja joita on täydennetty Asemakaavan muutosalueella ei ole maankäyttötavoitteita, joilla olisi valtakunnallista merkitystä (MRA 25 ). Maakuntakaava Pohjois-Pohjanmaan maakuntakaava on vahvistettu ympäristöministeriössä Maakuntakaavassa suunnittelualue on osa Ylivieskan taajamatoimintojen aluetta (A). Ylivieska on Oulun eteläisen aluekeskuksen ydinaluetta ja kuuluu alueen kaupunkiverkostoon. Maakuntakaavan uudistaminen on tullut vireille Maakuntakaavan 1. vaiheen kaavaehdotus on hyväksytty Kuva: Maakuntakaava 1. vaihe Yleiskaava Keskustan osayleiskaava 2030 on hyväksytty KV Yleiskaavassa kaavamuutosalue on osoitettu JULKISTEN PALVELUJEN ALUEENA (PY). Alue varataan pääasiassa kunnan valtion ja muiden julkisten yhteisöjen toimintoja varten. Alueelle saa sijoittaa vähäisessä määrin myös muita työpaikkatoimintoja ja asumista. Asemakaava

3 Asemakaavan muutosalueella, pintaalaltaan yhteensä noin 14,54 hehtaaria, on voimassa ja hyväksytyt asemakaavat. Kaavamuutosalueelle on osoitettu: Opetustoimintaa palvelevien rakennusten korttelialueet 25 ja 26 (YO II). Kortteliin 26 sijoittuu myös yhdyskuntateknistä huoltoa palvelevia rakennuksia (YT). Suunnittelualueeseen sisältyy myös urheilualuetta (U), pysäköintialuetta ja yleiselle jalankululle ja pyöräilylle osoitettua katualuetta sekä Visalantien ja Ouluntien liikennealueita. Asemakaavoituksen perusselvitykset ja tavoitteet Koulukeskuksen alueella on voimassa vuonna 1977 hyväksytty asemakaava. Suunnittelualueelle sijoittuu Ylivieskan yläaste eli Jokirannan koulu sekä Ylivieskan Ammattiopisto YSO. Opetustoimintaa palvelevien rakennusten korttelialueiden (YO) rakennusoikeudet pysyvät ennallaan. Suunnittelualueen opetustoimintaa palvelevat korttelialueet ovat osittain rakentuneet, mutta asemakaava on joiltain osiltaan vanhentunut. Ylivieskan Ammattiopisto YSO on toteuttanut poikkeusluvalla tontilla koulutustilojensa laajennus- ja muutostyöt. Rakennushankkeen myötä tonttiin tulee osoittaa lisäaluetta pelastustien järjestämiseksi. Kaavoituksen ajantasaistamiseksi kaavamuutoksen tarkoituksena on mahdollistaa lisäalueen liittäminen ja toteutuneen rakennusoikeuden osoittaminen Ylivieskan Ammattiopiston (YSO) tonttiin. Koulukeskuksen alueella olevat kaavassa osoitetut yleiselle jalankululle ja pyöräilylle varatut kevyen liikenteen tiealueet ja yleinen pysäköintialue (LP) ovat rakentumatta. Urheilualueelle (U) ei ole voimassa olevassa asemakaavassa osoitettuna rakennusoikeutta. Koulukeskuksen alueelle nykyisen kaavan mukaiselle urheilualueelle (U) on tavoitteena osoittaa urheilutoiminta palvelevien rakennusten korttelialue (YU I), jolle voidaan toteuttaa sisäliikuntahalli eli lämmin harrastustila kaikenikäisille. Korttelialueelle osoitetaan rakennusoikeutta noin 4000 k-m 2. Hallin suunniteltu pohjapinta-ala on noin 75 * 50 m ja halliin tarvitaan harrastetoimintojen lisäksi toimisto- ja pukuhuonetilat sekä konesuoja. Hankkeen toteuttamiseksi on perustettu yleishyödyllinen, voittoa tavoittelematon Kiinteistöosakeyhtiö Ylivieskan Seudun Palloiluhalli. Hankkeen toteutuksella saadaan Ylivieskan seudulle tarvittavan suuri yhtenäinen tila kesälajien harrastajille ja yleisötapahtumien pitopaikka. Vastaavaa tilaa ei löydy Ylivieskan seudulta. Hallin tulevalla toimialueella asuu noin ihmistä. Hallin käyttäjien kohderyhmä on kesälajien

4 Sopimukset Osalliset harrastajat, messu- ym. tilaisuuksien järjestäjät, koulut, erilaiset kuntoilu- ja liikuntaryhmät, TYKY- toiminta, eläkeläiset ym. erityisryhmät. Halli on mahdollista liittää Visalantien varressa olevaan kaukolämpöverkostoon. Koulukeskuksen alueelle muodostetaan kaavoituksella autopaikoitusten korttelialue (LPA-2), joka on Ylivieskan Ammattiopiston (YSO) omistuksessa ja sen käytöstä myös sisäliikuntahallin paikoitukseen on sovittava erikseen. Kaavamuutoksella osoitetaan osa Visalantien liikennealueesta (yleinen tiealue välillä Ouluntie Mäntykankaantie) asemakaava-alueen katualueeksi ja Ouluntien liikennealuetta on mukana kaupunginosan rajan täydentämisen vuoksi. Kaupunki myy Ylivieskan Ammattiopistolle (YSO) kaavoituksella muodostuvan tontin lisäalueen. Sisäliikuntahallille kaavassa osoitettu alue on kaupungin omistuksessa. Kaupungin ja hallitoimijoiden kesken laaditaan vuokrasopimus urheilualueen käyttämisestä ja sisäliikuntahallin sijoittamisesta alueelle. Ylivieskan Ammattiopisto (YSO) ja sisäliikuntahallin toimijoiden kesken on tehtävä sopimus kaavoituksella muodostettavan autopaikoituskorttelialueen käytöstä. Maankäyttö- ja rakennuslain 62 mukaan kaavoitukseen osallisia ovat alueen maanomistajat ja ne, joiden asumiseen, työntekoon tai muihin oloihin kaava saattaa huomattavasti vaikuttaa. Lisäksi osallisia ovat viranomaiset ja yhteisöt, joiden toimialaa suunnittelussa käsitellään. Osallisilla on mahdollisuus osallistua kaavan valmisteluun, arvioida kaavan vaikutuksia ja lausua, kirjallisesti tai suullisesti mielipiteensä asiasta. Vaikutusalue Tässä kaavahankkeessa osallisia ovat mm. Alueen ja lähiympäristön maanomistajat, asukkaat, yrittäjät ja yhdistykset Kunnan toimielimet ja viranhaltijat, joiden toimialaa asia koskee Pohjois-Pohjanmaan elinkeino- liikenne- ja ympäristökeskus Oy Herrfors Ab / Lämpöosasto Herrfors Nät-Verkko Oy Ab / Verkkopalvelu Ylivieskan Vesiosuuskunta Oulun poliisilaitos / Ylivieskan poliisiasema Jokilaaksojen pelastuslaitos / Ylivieskan paloasema Peruspalvelukuntayhtymä Kallio / Terveysvalvonnan toimipiste Elisa Oyj / Tuotanto Sonera Carrier Networks Oy Liikuntalautakunta Sivistyslautakunta Asemakaavamuutoksen fyysiset vaikutukset kohdistuvat pääosin kaavoitettavalle alueelle. Toiminnalliset ja sosiaaliset vaikutukset koskettavat koko kaupungin keskusta-aluetta.

5 Kaavoituksen kulku, aikataulu ja päätöksenteko 5-6 / / / / / 2015 Kaavatyön aloitus. Kaavamuutos on tullut vireille teknisten palveluiden lautakunnan päätöksellä Kuulutus vireille tulosta oli lehdessä Alustava osallistumis- ja arviointisuunnitelma on ollut nähtävillä Alueen toimijoiden ja kaupungin kesken järjestettiin yhteistyöpalaverit. Valmisteluaineiston laatiminen. Valmisteluvaiheen työneuvottelu pidetään Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen kanssa tarvittaessa. Valmisteluvaiheen kuuleminen eli valmisteluaineisto asetetaan nähtäville 30 vrk:n ajaksi teknisten palveluiden lautakunnan päätöksellä. Yleisötilaisuus. Ennakkolausunnot viranomaisilta. Valmisteluvaiheen palaute käsitellään. Asemakaavamuutosehdotuksen laatiminen. Kaavamuutosehdotus on nähtävillä (14 tai 30 vrk) teknisten palveluiden lautakunnan päätöksellä. Lausunnot ja muistutukset käsitellään. Ehdotusvaiheessa pyydetään viranomaisilta lausunnot. Merkittävät kaavamuutokset hyväksyy kaupunginvaltuusto. Jos oleellisia muutoksia asemakaavaehdotukseen ei tule, se saatetaan kaupunginhallituksen ja edelleen valtuuston hyväksyttäväksi. Hyväksymispäätöksestä on 30 päivän valitusaika. Kaavamuutoksen hyväksymispäätöksestä annetaan yleistiedoksianto ja laaditaan voimaantulokuulutus. Raportointi ja arkistointi. Kaavoitusprosessi ja osallistuminen Osallistuminen Kaavasuunnitelmien nähtäville asettamisesta ja yleisötilaisuuksista ilmoitetaan julkisilla kuulutuksilla niin kuin kunnalliset ilmoitukset Ylivieskan kaupungissa ilmoitetaan. Ilmoitus julkaistaan sanomalehdessä (Kalajokilaakso) sekä kaupungin virallisen ilmoitustaulun lisäksi internetissä kaupungin kotisivulla. Kaavoituksen käynnistäminen Kaavatyön aluksi kaupunki ilmoittaa kaavan vireilletulosta ja asettaa tämän osallistumis- ja arviointisuunnitelman (OAS) nähtäville ja saataville Ylivieskan kaupungin tekniseen palvelukeskukseen osoitteeseen Kyöstintie 4, 2. krs sekä internet-sivuille, vähintään 14 päivän ajaksi. Tavoitteet Tavoitteet laaditaan yhdessä kaavamuutoksen hakijan, kaupungin ja viranomaisten kanssa. Maanomistajat ja muut osalliset voivat ottaa esim. tavoitteisiin liittyen yhteyttä kaupungin yhteyshenkilöihin.

6 Viranomaisyhteistyö Kaavaluonnosvaihe Luonnosvaiheessa osalliset voivat lausua kirjallisesti tai suullisesti mielipiteensä. Kirjalliset ja suulliset huomautukset asemakaavaluonnoksesta tulee toimittaa kuntaan nähtävilläoloaikana. Viranomaisilta pyydetään lausunnot. Asemakaavan muutosluonnos on nähtävillä 14 tai 30 päivän ajan. Kaavaehdotusvaihe Saadun palautteen pohjalta kaavamuutosluonnoksesta laaditaan asemakaavamuutosehdotus. Ehdotus asetetaan julkisesti nähtäville 14 päivän tai 30 päivän ajaksi, minkä aikana osalliset voivat tehdä siitä kirjallisia muistutuksia kunnalle. Kaikille muistutuksen tehneille, jotka ovat ilmoittaneet yhteystietonsa, lähetetään kunnan vastine esitettyyn muistutukseen kirjallisesti. Kaavaehdotuksesta pyydetään lausunnot kaavan kannalta keskeisiltä viranomaisilta ja yhteisöiltä. Kaavan hyväksyminen Asemakaavamuutoksen hyväksyy kaupunginvaltuusto. Hyväksymispäätöksestä lähetetään tieto kaikille muistutuksen tehneille. Tieto lähetetään myös viranomaisille. Päätöksestä voi valittaa Oulun hallinto-oikeuteen. Pohjois-Pohjanmaan elinkeino- liikenne ja ympäristökeskuksen ja tarvittaessa muiden keskeisten viranomaisten ja kunnan kesken järjestetään kaavoituksen alkuvaiheessa viranomaisneuvottelu (MRL 66, MRA 18 ). Siinä käsitellään osallistumis- ja arviointisuunnitelmaa ja kaavoituksen yleisiä tavoitteita. Muita työpalavereja voidaan pitää kaavoituksen eri vaiheessa tarpeen mukaan. Viranomaisneuvottelut järjestetään luonnos- ja ehdotusvaiheessa. Vaikutusten selvittäminen ja arviointi Maankäyttö- ja rakennuslain mukainen vaikutusten arviointi (MRL 9 ) on osa kaavaprosessia. Tarkoituksena on selvittää kaavan toteuttamisen aiheuttamia vaikutuksia yhdyskuntarakenteeseen, rakennettuun ympäristöön, kaupunkikuvaan, liikenteeseen, teknisen huollon järjestämiseen, yhdyskuntatalouteen ja ihmisten elinolosuhteisiin (sosiaaliset vaikutukset). Vaikutuksia voidaan arvioida kaavatyön edetessä yhteistyössä niiden viranomaisten kanssa, joiden toimialaa kysymykset koskevat. Selvitettävät vaikutukset ja vaikutustenarviointimenetelmät määritellään tarkemmin kaavoituksen yhteydessä. Vaikutusten selvittäminen perustuu suunnittelualueelta käytössä oleviin perustietoihin, laadittuihin selvityksiin, maastokäynteihin, osallisilta saataviin lähtötietoihin sekä viranomaisten lausuntoihin ja osallisten jättämiin mielipiteisiin ja muistutuksiin. Palaute osallistumis- ja arviointisuunnitelmasta Palautetta osallistumis- ja arviointisuunnitelmasta voi toimittaa koko kaavoitusprosessin ajan Ylivieskan kaupungille. Osallisilla on mahdollisuus esittää Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskukselle neuvottelun käymistä osallistumis- ja arviointisuunnitelman riittävyydestä ennen kaavaehdotuksen asettamista julkisesti nähtäville. Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksessa Ylivieskan kaavoituksen viranomaisohjauksesta vastaa arkkitehti Liisa Ranto-Oikari, etunimi.sukunimi@ely-keskus.fi

7 Yhteystiedot Ylivieskan kaupunki /Tekninen palvelukeskus, Kyöstintie 4, YLIVIESKA / kaupunginarkkitehti Risto Suikkari, p / kaavasuunnittelija Riitta Konu-Vierimaa, p / kaavoitusinsinööri Eriia Laru, p etunimi.sukunimi@ylivieska.fi Kaavoitusasioita voi seurata myös Internetissä osoitteessa

YLIVIESKA Asemakaavan muutos koskee

YLIVIESKA Asemakaavan muutos koskee YLIVIESKAN KAUPUNKI 1.5.2011 Tekninen palvelukeskus Kyöstintie 4 Liite 2 84100 YLIVIESKA YLIVIESKA Asemakaavan muutos koskee Keskustan (1.) kaupunginosan korttelin 52 tontti 3 MRL 63 :n mukainen osallistumis-

Lisätiedot

YLIVIESKA ASEMAKAAVAN MUUTOS. Männistön (8.) kaupunginosan korttelin 22 tontti nro 8

YLIVIESKA ASEMAKAAVAN MUUTOS. Männistön (8.) kaupunginosan korttelin 22 tontti nro 8 Liite 2 YLIVIESKA ASEMAKAAVAN MUUTOS Männistön (8.) kaupunginosan korttelin 22 tontti nro 8 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) MRL 63 Täydennetty 10/ 2013 ehdotusvaihe Osallistumis- ja arviointisuunnitelmassa

Lisätiedot

YLIVIESKA Asemakaavan muutos

YLIVIESKA Asemakaavan muutos YLIVIESKAN KAUPUNKI Tekninen palvelukeskus Kyöstintie 4 84100 YLIVIESKA YLIVIESKA Asemakaavan muutos 3. kaupunginosan korttelit 8 ja 101-102 sekä niihin liittyvät katu- ja puistoalueet MRL 63 :n mukainen

Lisätiedot

YLIVIESKA Asemakaavan muutos

YLIVIESKA Asemakaavan muutos YLIVIESKAN KAUPUNKI 24.8.2009 Tekninen palvelukeskus Kyöstintie 4 84100 YLIVIESKA YLIVIESKA Asemakaavan muutos Toivonpuiston (9.) kaupunginosan kortteli 85, osa korttelista 86 sekä puistoaluetta MRL 63

Lisätiedot

YLIVIESKA. Asemakaavan muutos koskee Kaisaniemen (6.) kaupunginosan korttelin 5 osaa ja puistoaluetta.

YLIVIESKA. Asemakaavan muutos koskee Kaisaniemen (6.) kaupunginosan korttelin 5 osaa ja puistoaluetta. YLIVIESKA Liite 2 Asemakaavan muutos koskee Kaisaniemen (6.) kaupunginosan korttelin 5 osaa ja puistoaluetta. OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) MRL 63 Täydennetty 10 / 2014 ehdotusvaihe Osallistumis-

Lisätiedot

YLIVIESKA. Asemakaavan muutos koskee Koskipuhdon (3.) kaupunginosan korttelia 19

YLIVIESKA. Asemakaavan muutos koskee Koskipuhdon (3.) kaupunginosan korttelia 19 YLIVIESKA Asemakaavan muutos koskee Koskipuhdon (3.) kaupunginosan korttelia 19 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) MRL 63 Alustava 8 / 2016 luonnosvaihe Osallistumis- ja arviointisuunnitelmassa

Lisätiedot

YLIVIESKA. Asemakaavan muutos koskee Toivonpuiston (9.) kaupunginosan kortteleita sekä puisto- ja katualueita.

YLIVIESKA. Asemakaavan muutos koskee Toivonpuiston (9.) kaupunginosan kortteleita sekä puisto- ja katualueita. YLIVIESKA Asemakaavan muutos koskee Toivonpuiston (9.) kaupunginosan kortteleita 85-87 sekä puisto- ja katualueita. OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) MRL 63 Täydennetty 2/2014 Osallistumis- ja

Lisätiedot

YLIVIESKA. OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) MRL 63 Alustava / 2014 luonnosvaihe. Liite 2

YLIVIESKA. OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) MRL 63 Alustava / 2014 luonnosvaihe. Liite 2 YLIVIESKA Liite 2 Asemakaavan muutos koskee Kaisaniemen (6.) kaupunginosan korttelin 46 tonttia 7 sekä puistoaluetta ja yleiselle jalankululle varattua katualuetta. OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

Lisätiedot

ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS

ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS MAANKÄYTTÖ JA RAKENNUSLAIN 63 :n MUKAINEN OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Alustava osallistumis- ja arviointisuunnitelma 23.5.2007, jota voi täydentää kaavamuutosehdotuksen

Lisätiedot

YLIVIESKA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

YLIVIESKA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Liite 2 YLIVIESKA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) Täydennetty 11/2012 Ehdotusvaihe ASEMAKAAVAN MUUTOS Ou Ouluntien ja Visalantien risteyksen länsipuolella Niemenrannan (7.) kaupunginosan

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) MRL

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) MRL YLIVIESKA Asemakaava Pyörreperän (10.) kaupunginosa asemakaavaton alue (Savarin laajennusalue Katajaojan ja Savarinväylän välissä). OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) MRL 63 Alustava 8/2014 Osallistumis-

Lisätiedot

YLIVIESKA. Asemakaava ja asemakaavan muutos. OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) MRL 63 Täydennetty 3/2015

YLIVIESKA. Asemakaava ja asemakaavan muutos. OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) MRL 63 Täydennetty 3/2015 Liite 2 YLIVIESKA Asemakaava ja asemakaavan muutos Pyörreperän (10.) kaupunginosa asemakaavaton alue (Savarin laajennusalue Katajaojan ja Savarinväylän välissä). 1. VAIHE Asemakaavalla muodostetaan Hakatien

Lisätiedot

YLIVIESKA. Asemakaavan muutos koskee Koskipuhdon (3.) kaupunginosan korttelia 19 ja viereistä pysäköimisaluetta

YLIVIESKA. Asemakaavan muutos koskee Koskipuhdon (3.) kaupunginosan korttelia 19 ja viereistä pysäköimisaluetta Liite 2 YLIVIESKA Asemakaavan muutos koskee Koskipuhdon (3.) kaupunginosan korttelia 19 ja viereistä pysäköimisaluetta OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) MRL 63 Täydennetty 10-11 / 2016 ehdotusvaihe

Lisätiedot

YLIVIESKA. Asemakaavan muutos koskee Toivonpuiston (9.) kaupunginosan liikenne-, urheilu- ja puistoalueiden osalle (Safaripuiston alue)

YLIVIESKA. Asemakaavan muutos koskee Toivonpuiston (9.) kaupunginosan liikenne-, urheilu- ja puistoalueiden osalle (Safaripuiston alue) Liite 2 YLIVIESKA Asemakaavan muutos koskee Toivonpuiston (9.) kaupunginosan liikenne-, urheilu- ja puistoalueiden osalle (Safaripuiston alue) OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) MRL 63 Täydennetty

Lisätiedot

YLIVIESKAN KAUPUNKI Tekninen palvelukeskus Liite 2 Kyöstintie YLIVIESKA YLIVIESKA

YLIVIESKAN KAUPUNKI Tekninen palvelukeskus Liite 2 Kyöstintie YLIVIESKA YLIVIESKA YLIVIESKAN KAUPUNKI 5.11.2009 Tekninen palvelukeskus Liite 2 Kyöstintie 4 84100 YLIVIESKA YLIVIESKA Asemakaava Pyörreperän (10.) kaupunginosan kaavaton alue Latvalantien eteläpuolella Asemakaavan muutos

Lisätiedot

YLIVIESKA. Liite 2. kaavamuutoksen aluerajaus. kaavoituksen vaikutusalueen rajaus. Kuva: Osoitekartalla . TEKNINEN PALVELUKESKUS.

YLIVIESKA. Liite 2. kaavamuutoksen aluerajaus. kaavoituksen vaikutusalueen rajaus. Kuva: Osoitekartalla . TEKNINEN PALVELUKESKUS. Liite 2 YLIVIESKA Asemakaavan muutos koskee Toivonpuiston (9.) kaupunginosan urheilutoimintaa palvelevien rakennusten (YU) korttelialuetta 7 sekä katu- ja puistoalueita. OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

Lisätiedot

YLIVIESKAN KAUPUNKI Tekninen palvelukeskus Kyöstintie 4 Liite YLIVIESKA YLIVIESKA. Asemakaavan muutos

YLIVIESKAN KAUPUNKI Tekninen palvelukeskus Kyöstintie 4 Liite YLIVIESKA YLIVIESKA. Asemakaavan muutos YLIVIESKAN KAUPUNKI 28.10.2011 Tekninen palvelukeskus Kyöstintie 4 Liite 2 84100 YLIVIESKA YLIVIESKA Asemakaavan muutos Pyörreperän (10.) kaupunginosan kortteli 4 (TV II ), kortteli 5 (AO II) ja osa korttelista

Lisätiedot

YLIVIESKA. Liite 2. Asemakaavan muutos Puuhkalan (12.) kaupunginosan korttelin 2 osaa sekä puisto- ja katualueita.

YLIVIESKA. Liite 2. Asemakaavan muutos Puuhkalan (12.) kaupunginosan korttelin 2 osaa sekä puisto- ja katualueita. Liite 2 YLIVIESKA Asemakaavaton alue: Maantie Kauhava-Ylivieska 63 eli Sievintie, johon kuuluu alueita kiinteistöistä Ylivieskan kaupunginylivieskan kylässä olevista tiloista 977 406-21-120, 977 406-22-43,

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) MRL

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) MRL Liite 2 YLIVIESKA Asemakaavan muutos Keskustan (1.) kaupunginosan kortteli 34, osia kortteleista 32 ja 41, torialue sekä katu- ja puistoalueet. OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) MRL 63 Täydennetty

Lisätiedot

ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS

ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS Liite 2 YLIVIESKA ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS Salmiperän asemakaavaton alue sekä asemakaavan muutos koskien Toivonpuiston (9.) kaupunginosa urheilu- ja virkistyspalvelujen aluetta. OSALLISTUMIS- JA

Lisätiedot

YLIVIESKA. Asemakaavan muutos koskee Keskustan (1.) kaupunginosan korttelin 51 osaa ja sen viereistä puistoaluetta

YLIVIESKA. Asemakaavan muutos koskee Keskustan (1.) kaupunginosan korttelin 51 osaa ja sen viereistä puistoaluetta YLIVIESKA Asemakaavan muutos koskee Keskustan (1.) kaupunginosan korttelin 51 osaa ja sen viereistä puistoaluetta OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) MRL 63 Täydennetty 9 / 2016 Osallistumis- ja

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) MRL

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) MRL YLIVIESKA Asemakaavan muutos Keskustan (1.) kaupunginosan kortteli 34, osia kortteleista 32 ja 41, torialue sekä katu- ja puistoalueet. OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) MRL 63 Alustava 4/2014

Lisätiedot

Akm 230: ANTINKANKAAN KOULUN ASEMAKAAVAN MUUTOS

Akm 230: ANTINKANKAAN KOULUN ASEMAKAAVAN MUUTOS Akm 230: ANTINKANKAAN KOULUN ASEMAKAAVAN MUUTOS Raahen kaupungin 28.kaupunginosan kortteleita 169 ja 168 sekä autopaikkojen korttelialueen AP (168, 169) ja niihin liittyviä katualueita koskeva asemakaavan

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) MRL

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) MRL Liite 2 YLIVIESKA Asemakaava Asemakaavaton alue (Savarin laajennusalue Pohjolantien itäpuolella) OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) MRL 63 Alustava 4/2015 Osallistumis- ja arviointisuunnitelmassa

Lisätiedot

YLIVIESKA. Asemakaavan muutos koskee Hakalahden (2.) kaupunginosan korttelia 23 ja korttelin 24 osia sekä niihin liittyviä puisto- ja katualueita.

YLIVIESKA. Asemakaavan muutos koskee Hakalahden (2.) kaupunginosan korttelia 23 ja korttelin 24 osia sekä niihin liittyviä puisto- ja katualueita. Liite 2 YLIVIESKA Asemakaavan muutos koskee Hakalahden (2.) kaupunginosan korttelia 23 ja korttelin 24 osia sekä niihin liittyviä puisto- ja katualueita. OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) MRL

Lisätiedot

YLIVIESKA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA. Kaavamuutos osa korttelista 10 24 ja kortteli 10 26

YLIVIESKA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA. Kaavamuutos osa korttelista 10 24 ja kortteli 10 26 YLIVIESKA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Kaavamuutos osa korttelista 10 24 ja kortteli 10 26 YLIVIESKAN KAUPUNKI. TEKNINEN PALVELUKESKUS. KAAVOITUS. xx.xx. 2012 2 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 4/2015

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 4/2015 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 4/2015 TYÖNUMERO: E27370 SIIKAJOEN KUNTA RUUKIN ASEMANSEUDUN ASEMAKAAVAMUUTOS YH KORTTELIN 20 AJONEUVOLIITTYMÄÄ VARTEN SWECO YMPÄRISTÖ OY OULU JOHDANTO Maankäyttö-

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) MRL

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) MRL Liite 2 YLIVIESKA Asemakaavaton alue (Savarin laajennusalue Pohjolantien itäpuolella) ja asemakaavamuutos koskien osaa 3. kaupunginosan liikennealueesta. OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) MRL

Lisätiedot

Alustava osallistumis- ja arviointisuunnitelma , jota voi täydentää kaavamuutosehdotuksen nähtävillä oloon asti.

Alustava osallistumis- ja arviointisuunnitelma , jota voi täydentää kaavamuutosehdotuksen nähtävillä oloon asti. ASEMAKAAVAN MUUTOS MAANKÄYTTÖ JA RAKENNUSLAIN 63 :n MUKAINEN OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Alustava osallistumis- ja arviointisuunnitelma 9.5.2006, jota voi täydentää kaavamuutosehdotuksen nähtävillä

Lisätiedot

YLIVIESKA ASEMAKAAVAN MUUTOS. Toivonpuiston (9.) kaupunginosan puisto- leikkikenttä- ja pysäköimisalue

YLIVIESKA ASEMAKAAVAN MUUTOS. Toivonpuiston (9.) kaupunginosan puisto- leikkikenttä- ja pysäköimisalue YLIVIESKA ASEMAKAAVAN MUUTOS Toivonpuiston (9.) kaupunginosan puisto- leikkikenttä- ja pysäköimisalue OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) MRL 63 Täydennetty 3/2013 Osallistumis- ja arviointisuunnitelmassa

Lisätiedot

YLIVIESKA. Asemakaavan muutos koskee Keskustan (1.) kaupunginosan korttelin 37 osaa ja puistoaluetta

YLIVIESKA. Asemakaavan muutos koskee Keskustan (1.) kaupunginosan korttelin 37 osaa ja puistoaluetta Liite 2 YLIVIESKA Asemakaavan muutos koskee Keskustan (1.) kaupunginosan korttelin 37 osaa ja puistoaluetta OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) MRL 63 Täydennetty 11/2013 ehdotusvaihe Osallistumis-

Lisätiedot

ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS

ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS LIITE 2 MAANKÄYTTÖ JA RAKENNUSLAIN 63 :n MUKAINEN OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Alustava osallistumis- ja arviointisuunnitelma 10.3.2008. Täydennetty 06.5.2009

Lisätiedot

Tietola, kaava nro 460 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS)

Tietola, kaava nro 460 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Tietola, kaava nro 460 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Tässä asiakirjassa esitetään suunnittelualueen sijainti sekä aluetta koskevat lähtötiedot ja tavoitteet yleispiirteisesti. Lisäksi kerrotaan,

Lisätiedot

SUOLAHDEN KAUPUNKI ASEMAKAAVAN MUUTOS 3. KAUPUNGINOSAN KORTTELEISSA 9, 14 JA KUKKULANPUISTOSSA

SUOLAHDEN KAUPUNKI ASEMAKAAVAN MUUTOS 3. KAUPUNGINOSAN KORTTELEISSA 9, 14 JA KUKKULANPUISTOSSA SUOLAHDEN KAUPUNKI ASEMAKAAVAN MUUTOS 3. KAUPUNGINOSAN KORTTELEISSA 9, 14 JA KUKKULANPUISTOSSA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 28.7.2006 Suunnittelualue ja nykyinen maankäyttö Voimassa olevan kaavan

Lisätiedot

Merikarvia Sata aurinkoista päivää enemmän

Merikarvia Sata aurinkoista päivää enemmän Sata aurinkoista päivää enemmän OSALLISUTMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) Kirkonkylän asemakaavan muutos Oloneuvoksentie MERIKARVIAN KUNTA 29.5.2017 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma on lakisääteinen

Lisätiedot

YLIVIESKA Savarin alueen asemakaavan muutos ja laajennus

YLIVIESKA Savarin alueen asemakaavan muutos ja laajennus YLIVIESKAN KAUPUNKI Tekninen palvelukeskus Kyöstintie 4 Sepänkatu 9 A 7 84100 YLIVIESKA 90100 OULU YLIVIESKA Savarin alueen asemakaavan muutos ja laajennus MRL 63 :n mukainen osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Lisätiedot

KURINRANNAN KAUPUNGINOSA (2), KORTTELI 38 JA PUISTOALUE ASEMAKAAVAN MUUTOS

KURINRANNAN KAUPUNGINOSA (2), KORTTELI 38 JA PUISTOALUE ASEMAKAAVAN MUUTOS Liite / Ymp.ltk 14.4.2015 / 25 KURINRANNAN KAUPUNGINOSA (2), KORTTELI 38 JA PUISTOALUE ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 14.4.2015 IKAALISTEN KAUPUNKI Kaavoitus- ja mittaustoimi

Lisätiedot

OULAISTEN KAUPUNKI OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OULAISTEN KAUPUNKI OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA OULAISTEN KAUPUNKI ASEMAKAAVAN MUUTOS KOSKIEN 15. KIVISENKANGAS KAUPUNGINOSAN KIVIKANKAANTIEN ITÄPUOLISIA KORTTELEITA SEKÄ NIIHIN LIITTYVIÄ KATU- JA PUISTOALUEITA. OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) MRL

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) MRL YLIVIESKA Asemakaavan muutos koskee Kaisaniemen (6.) kaupunginosan korttelia 15 ja puistoaluetta OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) MRL 63 Alustava 3 / 2019 luonnosvaihe Osallistumis- ja arviointisuunnitelmassa

Lisätiedot

YLIVIESKA. ASEMAKAAVA ja ASEMAKAAVAN MUUTOS. OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) MRL 63 Täydennetty 3 / 2017

YLIVIESKA. ASEMAKAAVA ja ASEMAKAAVAN MUUTOS. OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) MRL 63 Täydennetty 3 / 2017 Liite 2 YLIVIESKA ASEMAKAAVA ja ASEMAKAAVAN MUUTOS Asemakaavoitus osalle Lampin ja Kurulan kaavattomia alueita. Asemakaavan muutos koskien Ylivieskan kaupungin Hollihaan (5.) kaupunginosan puisto- ja katualuetta,

Lisätiedot

Lepänkorvan silta kaavan muutos kaava nro 488 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTI- SUUNNITELMA 30.9.2015

Lepänkorvan silta kaavan muutos kaava nro 488 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTI- SUUNNITELMA 30.9.2015 30.9.2015 Lepänkorvan silta kaavan muutos kaava nro 488 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTI- SUUNNITELMA V a l k e a k o s k e n k a u p u n k i K a u p u n k i s u u n n i t t e l u S ä ä k s m ä e n t i e 2 3

Lisätiedot

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 5.9.2013

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 5.9.2013 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 5.9.2013 ÄHTÄRIN KAUPUNKI Mustikkavuoren asemakaavan muutos, OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Maankäyttö-ja rakennuslain 63 :n mukaan tulee kaavoitustyöhön sisällyttää

Lisätiedot

YLIVIESKA. Asemakaavan muutos koskee Kaisaniemen (6.) kaupunginosan korttelia 47

YLIVIESKA. Asemakaavan muutos koskee Kaisaniemen (6.) kaupunginosan korttelia 47 Liite 2 YLIVIESKA Asemakaavan muutos koskee Kaisaniemen (6.) kaupunginosan korttelia 47 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) MRL 63 Täydennetty 9-10 / 2018 ehdotusvaihe Osallistumis- ja arviointisuunnitelmassa

Lisätiedot

alue, jolle kaavahankkeella saattaa olla vaikutuksia

alue, jolle kaavahankkeella saattaa olla vaikutuksia OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Raksilan kaupunginosan korttelia 2 tonttia nro 2 koskeva asemakaavan muutos (Teuvo Pakkalan katu) AM2025 asemakaavan muutosalue alue, jolle kaavahankkeella

Lisätiedot

ORIMATTILAN KAUPUNKI MÄNTYLÄ, URHEILUTALON ASEMAKAAVAMUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

ORIMATTILAN KAUPUNKI MÄNTYLÄ, URHEILUTALON ASEMAKAAVAMUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA LIITE 2. hyväksytty 16.3.2016 ORIMATTILAN KAUPUNKI MÄNTYLÄ, URHEILUTALON ASEMAKAAVAMUUTOS Orimattilan kaupunki, tekninen palvelukeskus Maankäyttö ja kaavoitus www.orimattila.fi MÄNTYLÄ, URHEILUTALON ASEMAKAAVAMUUTOS

Lisätiedot

OULAISTEN KAUPUNKI OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA ASEMAKAAVAN MUUTOS KOSKIEN 1. OULAS KAUPUNGINOSAN KORTTELIN 1 TONTTIA 5.

OULAISTEN KAUPUNKI OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA ASEMAKAAVAN MUUTOS KOSKIEN 1. OULAS KAUPUNGINOSAN KORTTELIN 1 TONTTIA 5. OULAISTEN KAUPUNKI ASEMAKAAVAN MUUTOS KOSKIEN 1. OULAS KAUPUNGINOSAN KORTTELIN 1 TONTTIA 5. OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 7.12.2017 Suunnitelman tarkoituksena on maankäyttö- ja rakennuslain 63

Lisätiedot

KEMIJÄRVEN KAUPUNKI ASEMAKAAVAN MUUTOS 8. KAUPUNGINOSA KORTTELISSA 8216

KEMIJÄRVEN KAUPUNKI ASEMAKAAVAN MUUTOS 8. KAUPUNGINOSA KORTTELISSA 8216 KEMIJÄRVEN KAUPUNKI ASEMAKAAVAN MUUTOS 8. KAUPUNGINOSA KORTTELISSA 8216 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA MAANKÄYTTÖ 2019 Suunnittelualue Suunnittelualue sijaitsee Suomun matkailukeskuksessa itä-suomun

Lisätiedot

Järvipolku Asemakaavan muutos kaava nro 503

Järvipolku Asemakaavan muutos kaava nro 503 17.9.2018 Järvipolku Asemakaavan muutos kaava nro 503 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Arkkitehtitoimisto Kaarlo Rohola Oy Apiankatu 1 / 37600 Valkeakoski OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMAN (OAS)

Lisätiedot

Akm 217: ASEMAKADUN JA NIITTYKADUN ASEMAKAAVAN MUUTOS

Akm 217: ASEMAKADUN JA NIITTYKADUN ASEMAKAAVAN MUUTOS Akm 217: ASEMAKADUN JA NIITTYKADUN ASEMAKAAVAN MUUTOS Raahen kaupungin 16.kaupunginosan korttelin 64 tontteja 32, 39, 40, 41, 42 ja 43 sekä korttelin 62 tontteja 38 ja 52 koskeva asemakaavan muutos. OSALLISTUMIS-

Lisätiedot

Sallatunturin matkailukeskuksen korttelin 32. LPA, VL ja VP-alueiden asemakaavan muutos, Karhulammen hotelli

Sallatunturin matkailukeskuksen korttelin 32. LPA, VL ja VP-alueiden asemakaavan muutos, Karhulammen hotelli 1 Sallatunturin matkailukeskuksen korttelin 32. LPA, VL ja VP-alueiden asemakaavan muutos, Karhulammen hotelli Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Kuva 1. Ilmakuva suunnittelualueelta ja suunnittelualueen

Lisätiedot

KAUNISPÄÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS; ETELÄRINNE II

KAUNISPÄÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS; ETELÄRINNE II KAUNISPÄÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS; ETELÄRINNE II OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) Inarin kunta Tekninen osasto Pekka Junttila kaavoitusinsinööri 24.9.2014 Yleistä osallistumis- ja arviointisuunnitelmasta

Lisätiedot

LAPUAN KAUPUNKI 11. KOSKIKYLÄN KAUPUNGINOSA

LAPUAN KAUPUNKI 11. KOSKIKYLÄN KAUPUNGINOSA LAPUAN KAUPUNKI 11. KOSKIKYLÄN KAUPUNGINOSA ASEMAKAAVAN MUUTOS JA LAAJENNUS HUHTALANTIE VÄLI KOULUKATU-TILHENTIE OAS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 5.10.2015 5.10.2015 Lapuan kaupunki Maankäyttö-

Lisätiedot

KAUNISPÄÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS; VANHASELKÄ, KORTTELIT 153, 154 JA 255

KAUNISPÄÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS; VANHASELKÄ, KORTTELIT 153, 154 JA 255 KAUNISPÄÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS; VANHASELKÄ, KORTTELIT 153, 154 JA 255 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) Inarin kunta Tekninen osasto Pekka Junttila kaavoitusinsinööri 18.2.2015 Yleistä osallistumis-

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) MRL

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) MRL Liite 2 YLIVIESKA Asemakaavan muutos koskien Hollihaan (5.) kaupunginosan korttelia 73 sekä lähivirkistysaluetta. OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) MRL 63 Alustava 2-3 / 2019 Osallistumis- ja

Lisätiedot

Asemakaavan muutos koskee Kirkonseudun kortteleita 9001 ja 9010 sekä niihin liittyviä katu- ja viheralueita.

Asemakaavan muutos koskee Kirkonseudun kortteleita 9001 ja 9010 sekä niihin liittyviä katu- ja viheralueita. KEMPELEEN ASEMAKAAVAN MUUTOS KESKUSTA/KIRKONSEUTU (112 009) KIRKONKYLÄN KOULU / VIHILUODONTIE Asemakaavan muutos koskee Kirkonseudun kortteleita 9001 ja 9010 sekä niihin liittyviä katu- ja viheralueita.

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 18.8.2014, tark. 10.10.2014

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 18.8.2014, tark. 10.10.2014 HÄMEENKYRÖN KUNTA OSA KORTTELIA 64, ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 18.8.2014, tark. 10.10.2014 1 Sisältö 1. SUUNNITTELUALUE... 3 2. SUUNNITTELUTEHTÄVÄN MÄÄRITTELY JA TAVOITTEET...

Lisätiedot

T E K N I N E N P A L V E L U K E S K U S KALKANKANKAAN TEOLLISUUSALUEEN ASEMAKAAVAN MUUTOS JA LAAJENNUS

T E K N I N E N P A L V E L U K E S K U S KALKANKANKAAN TEOLLISUUSALUEEN ASEMAKAAVAN MUUTOS JA LAAJENNUS RAAHEN KAUPUNKI T E K N I N E N P A L V E L U K E S K U S Akm 221 KALKANKANKAAN TEOLLISUUSALUEEN ASEMAKAAVAN MUUTOS JA LAAJENNUS Raahen kaupungin 37. kaupunginosan korttelit 3702 ja 3713 sekä niihin liittyvät

Lisätiedot

SORMULAN TEOLLISUUSALUEEN KORTTELEIDEN 659 ja 660 ASE- MAKAAVAMUUTOS

SORMULAN TEOLLISUUSALUEEN KORTTELEIDEN 659 ja 660 ASE- MAKAAVAMUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA SORMULAN TEOLLISUUSALUEEN KORTTELEIDEN 659 ja 660 ASE- MAKAAVAMUUTOS Asemakaavan muutos koskee kortteleita 659 ja 660 ja siihen rajoittuvia katu- ja liikennealueita.

Lisätiedot

VARSANHÄNNÄN Asemakaavan muutos. kaava nro 489 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTI- SUUNNITELMA

VARSANHÄNNÄN Asemakaavan muutos. kaava nro 489 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTI- SUUNNITELMA 16.11.2015 VARSANHÄNNÄN Asemakaavan muutos kaava nro 489 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTI- SUUNNITELMA V a l k e a k o s k e n k a u p u n k i K a u p u n k i s u u n n i t t e l u S ä ä k s m ä e n t i e 2

Lisätiedot

Kemijärven kaupunki 1 (7)

Kemijärven kaupunki 1 (7) Kemijärven kaupunki 1 (7) Kemijärven kaupunki 2 (7) Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Osallistumis- ja arviointisuunnitelma asemakaavamuutoksesta Savukosken kunnan asemakaava-alueella koskien mm. vanhusten

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA. 4. kaupunginosa kortteli 422 ja virkistysalueet, Hiihtomajantie

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA. 4. kaupunginosa kortteli 422 ja virkistysalueet, Hiihtomajantie OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA ASEMAKAAVAN MUUTOS 4. kaupunginosa kortteli 422 ja virkistysalueet, Hiihtomajantie Rovaniemen kaupunki Tekniset palvelut/kaavoitus Päivitetty 16.1.2018 1 Osallistumis-

Lisätiedot

LAPUAN KAUPUNKI 8. LIUHTARIN KAUPUNGINOSA ASEMAKAAVAN MUUTOS JA LAAJENNUS KORTTELI 849 OAS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 18.3.

LAPUAN KAUPUNKI 8. LIUHTARIN KAUPUNGINOSA ASEMAKAAVAN MUUTOS JA LAAJENNUS KORTTELI 849 OAS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 18.3. LAPUAN KAUPUNKI 8. LIUHTARIN KAUPUNGINOSA ASEMAKAAVAN MUUTOS JA LAAJENNUS KORTTELI 849 OAS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 18.3.2014 18.3.2014 Lapuan kaupunki Maankäyttö- ja kiinteistöosasto Poutuntie

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 24.1.2013 luonnos OKKOSENRANTA ASEMAKAAVAN LAAJENNUS

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 24.1.2013 luonnos OKKOSENRANTA ASEMAKAAVAN LAAJENNUS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 24.1.2013 luonnos OKKOSENRANTA ASEMAKAAVAN LAAJENNUS Osallistumis- ja arviointisuunnitelma on maankäyttö- ja rakennuslain (MRL 63 ) mukainen asiakirja, jossa kuvataan

Lisätiedot

YLIVIESKA ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS. OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) MRL 63 Alustava elokuu / 2016

YLIVIESKA ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS. OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) MRL 63 Alustava elokuu / 2016 YLIVIESKA ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS Asemakaavoitus osalle Kiviojan ja Koskipuhdon kaavatonta aluetta. Asemakaavan muutos koskien 3. kaupunginosan (Koskipuhto) vesialuetta sekä 4. kaupunginosan (Kivioja)

Lisätiedot

KEMIJÄRVEN KAUPUNKI ASEMAKAAVAN MUUTOS 8. KAUPUNGINOSA KORTTELEISSA 8216 JA 8223

KEMIJÄRVEN KAUPUNKI ASEMAKAAVAN MUUTOS 8. KAUPUNGINOSA KORTTELEISSA 8216 JA 8223 KEMIJÄRVEN KAUPUNKI ASEMAKAAVAN MUUTOS 8. KAUPUNGINOSA KORTTELEISSA 8216 JA 8223 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA MAANKÄYTTÖ 2016 Suunnittelualue Suunnittelualue sijaitsee Suomun matkailukeskuksessa

Lisätiedot

KAUNISPÄÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS; ETELÄRINNE II: KORTTELIT 214 JA 215

KAUNISPÄÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS; ETELÄRINNE II: KORTTELIT 214 JA 215 KAUNISPÄÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS; ETELÄRINNE II: KORTTELIT 214 JA 215 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) Inarin kunta Tekninen osasto Pekka Junttila kaavoitusinsinööri 24.9.2014, 17.5.2017 Osallistumis-

Lisätiedot

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Kaavatunnus 3-333 Asianro 951/10.02.03/2012 Asemakaavan muutos, Klaukkala, Klaukkalan ohikulkutie Kortteli 3184 sekä maatalous-, katu- ja liikennealue. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 16.10.2012

Lisätiedot

MÄNTTÄ-VILPPULAN KAUPUNKI

MÄNTTÄ-VILPPULAN KAUPUNKI LIITE 1 MÄNTTÄ-VILPPULAN KAUPUNKI ASEMAKAAVAN MUUTOS KAUPUNGINOSAN NRO 8 KORTTELIN 801 TONTTI 7 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 17.11.2014, TARK. 6.2.2015 Sisältö 1 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMAN

Lisätiedot

Liite _ RAHKOLAN KAUPUNGINOSA (3), KORTTELI 19 IKATAN ALUE, ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

Liite _ RAHKOLAN KAUPUNGINOSA (3), KORTTELI 19 IKATAN ALUE, ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Liite _ RAHKOLAN KAUPUNGINOSA (3), KORTTELI 19 IKATAN ALUE, ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 22.2.2017 IKAALISTEN KAUPUNKI Kaavoitustoimi 2017 1. SUUNNITTELUALUE Suunnittelualue

Lisätiedot

Merikarvia Sata aurinkoista päivää enemmän

Merikarvia Sata aurinkoista päivää enemmän Sata aurinkoista päivää enemmän OSALLISUTMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) Kirkonkylän asemakaavan muutos - Värenmäki MERIKARVIAN KUNTA 3.2.2016 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma on lakisääteinen

Lisätiedot

Sallatunturin matkailukeskuksen korttelin 24 RM-, YK- ja VL-alueiden sekä katualueen asemakaavan muutos, Hotelli Revontulen

Sallatunturin matkailukeskuksen korttelin 24 RM-, YK- ja VL-alueiden sekä katualueen asemakaavan muutos, Hotelli Revontulen 1 Sallatunturin matkailukeskuksen korttelin 24 RM-, YK- ja VL-alueiden sekä katualueen asemakaavan muutos, Hotelli Revontulen kortteli Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 5.11.2015 Kuva 1. Ilmakuva suunnittelualueelta

Lisätiedot

YLIVIESKAN KAUPUNKI 19.4.2011 Tekninen palvelukeskus Kyöstintie 4 Liite 2 84100 YLIVIESKA YLIVIESKA

YLIVIESKAN KAUPUNKI 19.4.2011 Tekninen palvelukeskus Kyöstintie 4 Liite 2 84100 YLIVIESKA YLIVIESKA YLIVIESKAN KAUPUNKI 19.4.2011 Tekninen palvelukeskus Kyöstintie 4 Liite 2 84100 YLIVIESKA YLIVIESKA Asemakaavan muutos Matkaneva - Ylivieska kaksoisraiteen aluetarpeet paaluvälillä 628-629+700 (Salmiperä-

Lisätiedot

Brahean 1. kaupunginosan kortteleiden 6 ja 1006 sekä puisto- katualueiden asemakaavamuutos sekä sitova tonttijako

Brahean 1. kaupunginosan kortteleiden 6 ja 1006 sekä puisto- katualueiden asemakaavamuutos sekä sitova tonttijako Brahean 1. kaupunginosan kortteleiden 6 ja 1006 sekä puisto- katualueiden asemakaavamuutos sekä sitova tonttijako Kuva 1: Ilmakuva suunnittelualueesta Maankäyttö- ja rakennuslain 63 ja asetuksen 30 mukainen

Lisätiedot

Ennen kaavaehdotuksen hyväksymistä kaupunki tekee maankäyttösopimuksen hakijoiden kanssa MRL 91 a ja b edellytysten mukaisesti.

Ennen kaavaehdotuksen hyväksymistä kaupunki tekee maankäyttösopimuksen hakijoiden kanssa MRL 91 a ja b edellytysten mukaisesti. OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA KAPERNAUMI KORTTELI 43 (OSA) TEKNIIKKAKESKUS Suunnittelualueen sijainti alue sijaitsee Seinäjoen kaupungin n korttelissa 43. Alue sijaitsee Ruukintien varressa Kaasumestarinkadun

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS)

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 6.11.2018 Haapajärven kaupunki OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) Paloaseman asemakaavamuutos korttelissa 527 Asemakaavan muutos koskee Palomäen (5. kaupunginosa) korttelia 527 ja siihen liittyvää

Lisätiedot

YLIVIESKA ASEMAKAAVAN MUUTOS. OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) MRL 63 Alustava OAS valmisteluvaihe 10-11/ 2017

YLIVIESKA ASEMAKAAVAN MUUTOS. OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) MRL 63 Alustava OAS valmisteluvaihe 10-11/ 2017 Liite 2 YLIVIESKA ASEMAKAAVAN MUUTOS Asemakaavan muutos koskien osaa Hollihaan (5.) kaupunginosan puistoalueesta. OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) MRL 63 Alustava OAS valmisteluvaihe 10-11/

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA ARKKITEHTITOIMISTO KEIJO TOLPPA L I I T E 1 Savonniemenkatu 3B1 57100 Savonlinna Puh. 0400 139 077 arkkitehtitoimisto.tolppa@spynet.fi 21.1.2018 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA VALKSAAREN RANTA-ASEMAKAAVAN

Lisätiedot

RAISION KAUPUNKI KULOISTENRINNE ASEMAKAAVAN MUUTOS 6. KAUPUNGINOSA (KULOINEN) OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS)

RAISION KAUPUNKI KULOISTENRINNE ASEMAKAAVAN MUUTOS 6. KAUPUNGINOSA (KULOINEN) OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) RAISION KAUPUNKI KULOISTENRINNE ASEMAKAAVAN MUUTOS 6. KAUPUNGINOSA (KULOINEN) OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) RAISION KAUPUNKI, TEKNINEN KESKUS, MAANKÄYTTÖPALVELUT 10.4.2018 0 YLEISTÄ Maankäyttö-

Lisätiedot

Lintulan lisätontit, asemakaavan muutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS)

Lintulan lisätontit, asemakaavan muutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Lintulan lisätontit, asemakaavan muutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Tässä asiakirjassa esitetään suunnittelualueen sijainti sekä aluetta koskevat lähtötiedot ja tavoitteet yleispiirteisesti.

Lisätiedot

SIUNTIO 14.10.2014 Pickalan Golfkartanon asemakaavan muutos

SIUNTIO 14.10.2014 Pickalan Golfkartanon asemakaavan muutos SIUNTIO 14.10.2014 Pickalan Golfkartanon asemakaavan muutos OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) laaditaan osana kaavatyön

Lisätiedot

RAISION KAUPUNKI PIRILÄN KUKKATALON ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 1 SUUNNITTELUALUE 2 KAAVATILANNE

RAISION KAUPUNKI PIRILÄN KUKKATALON ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 1 SUUNNITTELUALUE 2 KAAVATILANNE RAISION KAUPUNKI PIRILÄN KUKKATALON ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 1 SUUNNITTELUALUE Suunnittelualue sijaitsee Pirilän Kukkatalo Oy:n liiketoiminnan alueella Kerttulan kaupunginosassa

Lisätiedot

TUUSULANTIE 68 O S A L L I S T U M I S - J A A R V I O I N T I S U U N N I T E L M A. A s e m a k a a v a n m u u t o s ( )

TUUSULANTIE 68 O S A L L I S T U M I S - J A A R V I O I N T I S U U N N I T E L M A. A s e m a k a a v a n m u u t o s ( ) 4.9.2017 TUUSULANTIE 68 O S A L L I S T U M I S - J A A R V I O I N T I S U U N N I T E L M A A s e m a k a a v a n m u u t o s ( 2 3 3 9 ) Asemakaavan muutos koskee 2. Killan kaupunginosan korttelin 83

Lisätiedot

YLIVIESKA. Hakalahden (2.) kaupunginosan kortteli 4 ja katu- ja puistoalueet. Asemakaavan muutos OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) MRL 63

YLIVIESKA. Hakalahden (2.) kaupunginosan kortteli 4 ja katu- ja puistoalueet. Asemakaavan muutos OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) MRL 63 Liite 2 YLIVIESKA Asemakaavan muutos Hakalahden (2.) kaupunginosan kortteli 4 ja katu- ja puistoalueet OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) MRL 63 Täydennetty 9/2013 Osallistumis- ja arviointisuunnitelmassa

Lisätiedot

Lintulan päiväkodin asemakaavan muutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS)

Lintulan päiväkodin asemakaavan muutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Lintulan päiväkodin asemakaavan muutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Tässä asiakirjassa esitetään suunnittelualueen sijainti sekä aluetta koskevat lähtötiedot ja tavoitteet yleispiirteisesti.

Lisätiedot

YLIVIESKA. Asemakaavan muutos koskien Toivonpuiston (9.) kaupunginosan katu-, puisto- ja muuntamoaluetta.

YLIVIESKA. Asemakaavan muutos koskien Toivonpuiston (9.) kaupunginosan katu-, puisto- ja muuntamoaluetta. YLIVIESKA Liite 2 Asemakaavan muutos koskien Toivonpuiston (9.) kaupunginosan katu-, puisto- ja muuntamoaluetta. OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) MRL 63 Alustava 10 /2017 Osallistumis- ja arviointisuunnitelmassa

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA KUUSAMON KAUPUNKI 1 Dnr:o 619/2016 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Maankäyttö- ja rakennuslain mukaan laaditaan asemakaavan muuttamisesta osallistumis- ja arviointisuunnitelma, jossa kuvataan osallisten

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA TUUPALAN KOULUALUEEN ASEMAKAAVAMUUTOS

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA TUUPALAN KOULUALUEEN ASEMAKAAVAMUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA TUUPALAN KOULUALUEEN ASEMAKAAVAMUUTOS Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Lähtökohdat Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) on lakisääteinen (MRL 63 ) kaavan

Lisätiedot

INARIN KUNTA. Inarin kunta Tekninen osasto Kaavoitus. Inarin kirkonkylän asemakaavan muutos; Menesjärvenpolku ja kadun nimeäminen

INARIN KUNTA. Inarin kunta Tekninen osasto Kaavoitus. Inarin kirkonkylän asemakaavan muutos; Menesjärvenpolku ja kadun nimeäminen INARIN KUNTA Inarin kunta Tekninen osasto Kaavoitus Inarin kirkonkylän asemakaavan muutos; Menesjärvenpolku ja kadun nimeäminen Osallistumis- ja arviointisuunnitelma OAS 7.12.2016 Yleistä osallistumis-

Lisätiedot

ORIMATTILAN KAUPUNKI PELTOLA, PIENNARTIEN JA KUOKKATIEN KULMAUS, ASEMAKAAVAMUUTOKSEN OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

ORIMATTILAN KAUPUNKI PELTOLA, PIENNARTIEN JA KUOKKATIEN KULMAUS, ASEMAKAAVAMUUTOKSEN OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA päivitetty 1.6.2015 hyväksytty 23.4.2015 ORIMATTILAN KAUPUNKI PELTOLA, PIENNARTIEN JA KUOKKATIEN KULMAUS, ASEMAKAAVAMUUTOKSEN Orimattilan kaupunki, tekninen palvelukeskus Kaupungintalo, Erkontie 9 Puhelin

Lisätiedot

Osallistumis- ja arviointisuunnitelman sisällysluettelo

Osallistumis- ja arviointisuunnitelman sisällysluettelo Osallistumis- ja arviointisuunnitelman sisällysluettelo 0 YLEISTÄ...2 1 SUUNNITTELUALUE...2 2 SUUNNITTELUN LÄHTÖKOHDAT JA TAVOITTEET...2 3 KAAVAT ILANNE...2 4 MAANOMISTUS...2 5 VAIKUTUSTEN ARVIOINT I...3

Lisätiedot

HAKUMÄEN KAUPUNGINOSA (6), KORTTELI 15 MOISIONRINTEEN ALUE, ASEMAKAAVAN MUUTOS

HAKUMÄEN KAUPUNGINOSA (6), KORTTELI 15 MOISIONRINTEEN ALUE, ASEMAKAAVAN MUUTOS Liite _ HAKUMÄEN KAUPUNGINOSA (6), KORTTELI 15 MOISIONRINTEEN ALUE, ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 29.8.2017 IKAALISTEN KAUPUNKI Kaavoitustoimi 2017 1. SUUNNITTELUALUE Suunnittelualue

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS)

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 9.12.2015 Haapajärven kaupunki OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) SAMULINPUISTON ASEMAKAAVAMUUTOS Asemakaavan muutos koskee osaa Haapajärven Ronkaalan kaupunginosan korttelista 215 ja siihen liittyvää

Lisätiedot

KORTTELI 14, tontit 11 ja 12, ASEMAKAAVAN MUUTOS

KORTTELI 14, tontit 11 ja 12, ASEMAKAAVAN MUUTOS Sysmä, Suurikylä SISÄLLYS 1. SUUNNITTELUALUE 2. SUUNNITTELUN TAVOITTEET 3. SUUNNITTELUN LÄHTÖKOHDAT 3.0 Kaavoituspäätös 3.1 Maanomistus 3.2 Kaavatilanne 3.3 Rakennusjärjestys 3.4 Luonnon ja kulttuurihistorian

Lisätiedot

MÄNTYLÄ, UUDEN URHEILUTALON ASEMAKAAVAMUUTOS

MÄNTYLÄ, UUDEN URHEILUTALON ASEMAKAAVAMUUTOS hyväksytty 16.3.2016 päivitetty 21.9.2016 ORIMATTILAN KAUPUNKI MÄNTYLÄ, UUDEN URHEILUTALON ASEMAKAAVAMUUTOS SISÄLTÖ 1. ASEMAKAAVAMUUTOKSEN PERUSTIEDOT 2 2. SUUNNITTELUN LÄHTÖKOHDAT 2 3. OSALLISET JA OSALLISTUMINEN

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Asemakaavan muutos ja -laajennus 16. kaupunginosan korttelin 6285 tontti 2 sekä viereinen asemakaavaton alue, Nikkarinkuja 5 Ilmakuva suunnittelualueesta Pictometry,

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 )

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) Ak 5192 KANKAANPÄÄN KAUPUNKI 28.02.2017 ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS Kankaanpään kaupungin 7. kaupunginosan (Reima) korttelia 527 ja puistoaluetta koskeva

Lisätiedot

RAUTION ASEMAKAAVAN MUUTOS JA LAAJENNUS

RAUTION ASEMAKAAVAN MUUTOS JA LAAJENNUS KALAJOENKAUPUNKI RAUTIONASEMAKAAVAN MUUTOSJALAAJENNUS OSALLISTUMIS JAARVIOINTISUUNNITELMA(OAS) 11.1.2012/18.2.2019 OSALLISTUMIS JAARVIOINTISUUNNITELMANTARKOITUS MRL63 :nmukaankaavaalaadittaessatuleelaatiasuunnitelmaosallistumis

Lisätiedot

LAVIAN KUNTA ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

LAVIAN KUNTA ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA LAVIAN KUNTA ASEMAKAAVAN MUUTOS 29.10.2012 2012 SISÄLLYSLUETTELO 1. SUUNNITTELUALUE... 2 2. SUUNNITTELUTEHTÄVÄN MÄÄRITTELY JA TAVOITTEET... 2 3. LAADITUT SELVITYKSET JA AIEMMAT SUUNNITELMAT... 2 3.1. VALTAKUNNALLISET

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 12.1.2017 Asemakaavan muutos 3. kaupunginosa, kortteli 130 tontti 11, Koskikatu OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Ilmakuva suunnittelualueesta, suunnittelualue rajattu punaisella viivalla. Pictometry,

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS)

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 4.3.2013 KOKEMÄEN KAUPUNKI JÄRVIMUTKALAN ASEMAKAAVAN MUUTOS, KORTTELI 2 PITKÄJÄRVI (107) KAUPUNGINOSAN OSAKORTTELI 2 JA VL-ALUE Osallistumis- ja arviointisuunnitelmaa

Lisätiedot