Jättöaika Tekijä Aloite Käsittelyvaihe Toimenpide. - khall kvalt
|
|
- Pirjo Hämäläinen
- 8 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 PAIMION KAUPUNKI 1 (9) SDP:n Nuorisotakuun toteuttamista edistävän työryhmän perustaminen - khall kvalt Aloitteen mukaisiin toimiin on ryhdytty mm. perustamalla paikallisten viranomaisten monialainen ohjaus- ja yhteistyöverkosto. Valtuusto on hyväksynyt kaupunginhallituksen aloitteen johdosta antaman lausunnon valtuutettua ja varavaltuutettua Kaupunginvaltuuston kokousten internet-lähetykset - khall khall khall khall Kaupunki teki sopimuksen v loppuun asti kokousten videoinnista (3 kpl) Creatix Oy:n kanssa ja ensimmäinen videointi toteutettiin valtuuston kokouksessa Videointeja jatkettiin v loppuun. Talousarvion 2015 käsittelyn yhteydessä päätettiin ettei videointeja jatketa, eikä määrärahoja niiden toteutukseen varattu Perussuomalaisten Ksylitolipastillin tai -puristeen antaminen koululaisille ruokailun jälkeen - khall koulutusltk khall khall koulutusltk koulutusltk khall Vistan koulun oppilaskunnan ja koulujen kanssa tehdyn selvityksen perusteella todettiin, että lasten hammashuollon perusta luodaan kotona ja lasten hampaiden pesu, hammasvälien puhdistaminen sekä ksylitolipastillien käyttö kuuluvat huoltajien velvollisuuteen.
2 PAIMION KAUPUNKI 2 (9) Perussuomalaisten - Katujen ja teiden tonttien liit-tymiin syntyvä valli on harmil- - - khall tekninen ltk linen ja hälytysajoneuvoja ajatellen vaarallinen este liikenteelle - - khall Paimion kaupungilla ei ole taloudellisia mahdollisuuksia ottaa vastuulleen tontinomistajille kuuluvaa velvollisuutta kunnossapitää tontille johtavaa kulkutietä aurausvallien poiston osalta Perussuomalaisten Vuokra-asuminen Paimiossa - khall khall kvalt Kunta-asunnot Oy on ryhtynyt toimenpiteisiin vuokra-asuntojen kysynnän ja tarjonnan tasapainottamiseksi. Yhtiö luopuu lähitulevaisuudessa osasta pääsiassa huonokuntoisemmasta ja matalammalla käyttöasteella toimivasta asuntokannasta. Tällä pyritään saamaan vuokratalot mahdollisimman asutetuiksi ja korkeille käyttöasteille, jolloin myös paine vuokrankorotuksiin vähenee Perussuomalaisten Tuulivoimasta maksettava yhteisövero - khall khall Suomen Kuntaliitto on antanut aloitteeseen lausunnon , jonka mukaan tuulivoimaloiden kiinteistöverotuksen osalta on eduskunnan käsittelyssä hallituksen esitys, joka v:sta 2014 lisää kuntien kiinteistöverotuloja tuulivoimaloista ikäalennusten leikkausten kautta. Valtiovarainministerin vero-osastolle lähetettyyn tiedusteluun ei toistaiseksi ole tullut vastausta.
3 PAIMION KAUPUNKI 3 (9) Ville Valkonen, Kok. Pormestarimalliin siirtymisestä mahdollisen kuntaliitoksen yhteydessä - khall ei ota kantaa aloitteen esitykseen. Mikäli kuntarakennelain mukaiset selvitykset johtavat sellaiseen Turun kaupunkiseutua koskevaan kuntaliitokseen, jossa Paimio on mukana, määrittävät kaupunginvaltuusto ja hallitus kaupungin neuvottelu- ja liitostavoitteet. Siinä yhteydessä määritetään kanta myös esitettyyn pormestarimalliin Vasemmistoliiton Työhyvinvointia lisäämällä motivoituneempi ja tuottavampi työyhteisö - khall yty-ryhmä khall Yhteistyöryhmä on todennut, että henkilöstön työhyvinvointiin liittyvää työtä jatketaan ja edelleen kehitetään kaupungin johdon, työterveyshuollon ja työsuojelun organisaation sekä henkilöstöhallinnon yhteystyönä ja katsoi ettei tarvetta uuden työryhmän tai toimielimen perustamiselle ole valtuutettua Paimiossa tarvitaan lisää puistonpenkkejä - khall tekninen ltk khall Syksyn 2013 aikana asennettiin penkit Jokipellontien ja Jokitien risteyksen läheisyyteen sekä Pussitien päästä lähtevän kevyen liikenteen väylän varteen. Lisäpenkkien sijoitustoiveista kysyttiin vanhusneuvoston kantaa. Tekninen toimi lisää ja ylläpitää puistonpenkkejä kulkuväylien varsilla resurssiensa mukaan.
4 PAIMION KAUPUNKI 4 (9) Kristillisdemokraattinen Ns. Motellin alueen sekä sen lähialueen kaavatarkastelun aloittamiseksi, jotta alueelle voidaan jatkossa sijoittaa hyvät liikenneyhteydet hyödyntävää yritystoimintaa - khall ympäristöltk khall Motellin alueen asemakaavan muutossuunnitelmat ja alueen kaavoitustyö aloitetaan, kun kaavan pohjakartta on saatu ajan tasalle sekä alueen maanomistajien kanssa on käyty neuvotteluja heidän omista tavoitteistaan Keskustan Perussuomalaisten ja Vasemmistoliiton t Oinilan alueen uudelleenkaavoittaminen Ilta- ja viikonloppupäivystyksen palauttaminen Paimion terveyskeskukseen - khall Aloite on lähetetty ympäristölautakunnalle tiedoksi ja huomioitavaksi tulevien talousarvioiden suunnitelmissa polkureitistön ja virkistyskäytön kehittämisen osalta. - khall Paimion virka-ajan ulkopuolinen päivystys siirtyi yhteispäivystykseen Turkuun. Toiminnan ja palvelun laatua sekä sen kehittymistä seurataan Paimion- Sauvon ktky:ssä sekä kaupungin sosiaalija terveystoimessa Asko Mäentaka, SDP Liikenneturvallisuuden parantaminen Vistalla - khall tekninen ltk khall Tekninen lautakunta on pyytänyt Turun seudun esteettömyysasiamiehen lausunnon aloitteessa esitetyistä asioista. Asiaan palataan, kun lausunto on saatu. Erillistä määrärahaa ei ole käytettävissä korjaustoimenpiteisiin Vistantien Ylä-Vistan osuudella, vaan mahdolliset reunakivien poistot/madaltamiset tultaisiin suorittamaan aikanaan muiden korjaustöiden yhteydessä.
5 PAIMION KAUPUNKI 5 (9) Perussuomalaisten Aloite kuntaliitos-selvityksestä - khall Valtuusto on päättänyt että Paimion kaupunki osallistuu erityisen kuntajakoselvityksen laatimiseen Turun kaupunkiseudun kuntakokouksen esityksen mukaisesti, eikä päätöksen jälkeen ole tullut sellaista uutta tietoa tai tarvetta, jonka johdosta Paimion pitäisi aloittaa em. päätöksen lisäksi toinen kuntajakoselvitys Kaarinan tai Turun seudun itäisten kutien kanssa Kristillisdemokraattinen Paimion Lämpöyhtiön todellisen taloudellisen hyödyn selvittäminen ja tunnustelujen tekeminen yhtiön myynnistä v talousarvion laadintaohjeen ilmestymiseen mennessä - khall katsoi ettei kaupunginvaltuuston päätösten mukaista pitkäjänteistä ja kestävää omistajapoliittista linjaa ole aihetta muuttaa Perussuomalaisten Kuntalais- ja valtuustoaloitteiden käsittelyn vaiheista tiedottaminen esim. kaupungin internet-sivuilla - khall Kaupungin internet-sivuille on lisätty osoitteeseen: valtuusto- ja kuntalaisaloitteille oma alasivu Aloitteet, josta löytyvät ajankohtaiset luettelot aloitteiden käsittelytilanteista.
6 PAIMION KAUPUNKI 6 (9) Perussuomalaisten Tarkennusten pyytäminen CPC Finland Oy:ltä tuulivoimayhtiön esittämistä kaupungille koituvista hyödyistä - khall khall kvalt CPC Finland Oy:n toimitusjohtaja Erik Trast on toimittanut tarkennukset valtuustoaloitteessa esitettyihin kohtiin valtuutettua Föliin eli seudulliseen joukkoliikenteeseen liittyminen - khall khall khall on pyytänyt Turun joukkoliikennelautakunnalta selvitystä Föliin liittymisen vaikutuksista, kustannuksista ja mahdollisesta liittymisaikataulusta Perussuomalaisten Tuulivoimahankkeen toteuduttua valtuustolle esitetään miten lupaukset työllisyydestä toteutuivat. - khall Tuulivoimapuiston konkreettisen rakentamisen ajankohdasta ei ole tietoa. Aloite ei ole ajankohtainen. Aloitteessa mainittuihin asioihin voidaan palata kun se on mahdollista ja ajankohtaista Perussuomalaisten Kaupunki osoittaa 20 % tuulivoimapuistosta saamistaan kiinteistöverosta ja yhteisöveron kuntaosasta kaavaalueen kehittämiseen - khall Verotulot ovat yleiskatteellisia ja ne käytetään kaupungin palvelutuotannon rahoittamiseen, eikä niitä kohdenneta yksittäisiin hankkeisiin tai kohteisiin.
7 PAIMION KAUPUNKI 7 (9) Perussuomalaisten Tuulivoimapuiston toteuduttua kaupunki järjestää alueen kiinteistöissä melumittauksia - khall Tuulivoimapuiston rakentamisen ajankohdasta ei ole tarkkaa tietoa, joten aloitteessa mainittujen asioiden selvittäminen ei ole nyt ajankohtaista eikä mahdollista. Aloitteessa mainittuihin asioihin voidaan palata kun se on mahdollista ja ajankohtaista Perussuomalaisten Selvitetään mahdollisuudet todellisen käytön mukaiseen laskutukseen päivähoidossa ja vastaavissa kaupungin toiminnoissa - khall koulutusltk Aloite on koulutuslautakunnan valmisteltavana Perussuomalaisten Paimion kaupunki muuttaa ns. Paimiolisän suuruudeksi 300 euroa - khall koulutusltk Aloite on koulutuslautakunnan valmisteltavana Perussuomalaisten Paimion kaupunki muuttaa ns. Paimiolisän maksuajaksi kolme vuotta - khall koulutusltk Aloite on koulutuslautakunnan valmisteltavana Perussuomalaisten Paimion kaupunki ryhtyy maksamaan lisäkorvausta perhepäivähoitajille 100 euroa kuukaudessa jokaisesta hoidossa olevasta lapsesta - khall koulutusltk Aloite on koulutuslautakunnan valmisteltavana.
8 PAIMION KAUPUNKI 8 (9) Keskustan, Kokoomuksen ja Kristillisdemokraattien t ISO ympäristönjohtamisjärjestelmän käyttöönotto Paimiossa - khall ympäristöltk khall Ympäristöhallintajärjestelmän käyttöönotto kaupungin organisaatiossa on sinänsä kannatettava ajatus, mutta sitä ei kuitenkaan nykyisellä ympäristönsuojelun henkilöstöresurssilla ole mahdollista lähteä laatimaan, kun varsinaiset ympäristönsuojelun viranomaistehtävätkin ruuhkautuvat jatkuvasti kasvavan työmäärän vuoksi Kristillisdemokraattien Kaupungin ostolaskujen julkistaminen taannehtivasti v:sta 2012 asti ja jatkossa vähintään kerran kalenterivuodessa - khall khall Kaupungin internet-sivuille Päätöksenteon Talous-osioon on lisätty alasivu Ostolaskut, josta löytyvät tiedot Paimion kaupungin ostoista vuosina Taulukkoon on lisätty luokittelutietoja, jotka mahdollistavat lautakuntien hankintojen (ostojen) tarkastelun toimittaja- ja tiliryhmätasoilla. Suodattamalla taulukon tietoja voidaan vertailla ostojen toteutumia erilaisten tietojen perusteella. Tiedot kaupungin ostoista päivitetään internet-sivuille kerran vuodessa Perussuomalaisten asettaa työryhmän valmistelemaan kuntaliitosselvitys ehdotuksen tekemistä Kaarinan kaupungille - khall ottaa aloitteen käsiteltäväkseen elo-syyskuussa 2015.
9 PAIMION KAUPUNKI 9 (9) valtuutettua Tuntiperusteisen päivähoitomaksun käyttöönottaminen Paimiossa v alusta - khall Aloite on koulutuslautakunnan valmisteltavana. Päättäessään esityksestään v talousarvioksi, on koulutuslautakunnan siinä yhteydessä otettava kantaa aloitteessa esitettyyn.
Jättöaika Tekijä Aloite Käsittelyvaihe Toimenpide. - khall 20.3.2013 134 - kvalt 25.4.2013 58
PAIMION KAUPUNKI 1 (10) 28.2.2013 SDP:n Nuorisotakuun toteuttamista edistävän työryhmän perustaminen - khall 20.3.2013 134 - kvalt 25.4.2013 58 Aloitteen mukaisiin toimiin on ryhdytty mm. perustamalla
Lisätiedot- khall kvalt khall khall khall khall
PAIMION KAUPUNKI 1 (14) 28.2.2013 SDP:n Nuorisotakuun toteuttamista edistävän työryhmän perustaminen - khall 20.3.2013 134 - kvalt 25.4.2013 58 Aloitteen mukaisiin toimiin on ryhdytty mm. perustamalla
Lisätiedot- khall kvalt khall khall khall khall
PAIMION KAUPUNKI 1 (16) 28.2.2013 SDP:n Nuorisotakuun toteuttamista edistävän työryhmän perustaminen - khall 20.3.2013 134 - kvalt 25.4.2013 58 Aloitteen mukaisiin toimiin on ryhdytty mm. perustamalla
Lisätiedot- khall kvalt khall khall khall khall
PAIMION KAUPUNKI 1 (17) 28.2.2013 SDP:n Nuorisotakuun toteuttamista edistävän työryhmän perustaminen - khall 20.3.2013 134 - kvalt 25.4.2013 58 Aloitteen mukaisiin toimiin on ryhdytty mm. perustamalla
Lisätiedot- khall kvalt khall khall khall khall
PAIMION KAUPUNKI 1 (16) 28.2.2013 SDP:n Nuorisotakuun toteuttamista edistävän työryhmän perustaminen - khall 20.3.2013 134 - kvalt 25.4.2013 58 Aloitteen mukaisiin toimiin on ryhdytty mm. perustamalla
Lisätiedot- khall kvalt khall khall khall khall
PAIMION KAUPUNKI 1 (16) 28.2.2013 SDP:n Nuorisotakuun toteuttamista edistävän työryhmän perustaminen - khall 20.3.2013 134 - kvalt 25.4.2013 58 Aloitteen mukaisiin toimiin on ryhdytty mm. perustamalla
Lisätiedot- khall kvalt khall khall khall khall
PAIMION KAUPUNKI 1 (17) 28.2.2013 SDP:n Nuorisotakuun toteuttamista edistävän työryhmän perustaminen - khall 20.3.2013 134 - kvalt 25.4.2013 58 Aloitteen mukaisiin toimiin on ryhdytty mm. perustamalla
LisätiedotVALTUUSTOALOITTEET H:/Kv Loimaa/2015 Loimaan valtuustoaloitteet syyskuu 2015 LASTEN KOTIHOIDON TUEN KUNTALISÄ. asiakaskysely tehty helmikuussa 2013
1 LOIMAAN KAUPUNKI VALTUUSTOALOITTEET H:/Kv Loimaa/2015 Loimaan valtuustoaloitteet syyskuu 2015 Asianumero Aloite ja tehdyt toimenpiteet Käsittely jatkuu/ Keskustan 5.3.2012 1025/0.01.016/12 (907/0.01.016/11
LisätiedotKUNTALAISTEN JA VALTUUTETTUJEN TEKEMIEN ALOITTEIDEN KÄSITTELY
TEKEMIEN ALOITTEIDEN KÄSITTELY KERAVAN KAUPUNKI Keskushallinto 7.12.2010 2 Sisällys 1. ALOITE JA ALOITEOIKEUS... 3 1.1. Aloite... 3 1.2. Kunnan asukkaan aloiteoikeus... 3 1.3. Valtuustoryhmän ja valtuutetun
LisätiedotLuettelo vuonna 2016 valtuustoaloitteiden johdosta suoritetuista toimenpiteistä. Valmistelu: kansliajohtaja Jukka Vilen puh.
Kaupunginhallitus 92 13.03.2017 Kaupunginvaltuusto 38 20.03.2017 Luettelo vuonna 2016 valtuustoaloitteiden johdosta suoritetuista toimenpiteistä 21/00.02.00/2017 Kaupunginhallitus 13.03.2017 92 Valmistelu:
LisätiedotPelkosenniemen kunnanvirasto, valtuustosali
3 Pelkosenniemen kunta KOKOUPÖYTÄKIRJA/ Sivu Kunnanvaltuusto ESITYSLISTA 58 4/2011 KOKOUSAIKA Torstaina 05.05.2011 kello 16.00-16.42 Pelkosenniemen kunnanvirasto, valtuustosali KOKOUSPAIKKA SAAPUVILLA
LisätiedotAsianro 134/ / Kuntarakennelain mukaisen erityisen kuntajakoselvityksen tekeminen Turun seudulla
Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Asianro 134/00.04.00/2012 127 Kuntarakennelain mukaisen erityisen kuntajakoselvityksen tekeminen Turun seudulla Tiivistelmä 1.7.2013 voimaan tullut kuntarakennelaki edellyttää
LisätiedotKuntarakennelain mukaisen erityisen kuntajakoselvityksen tekeminen Turun seudulla
Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Asianro 134/00.04.00/2012 360 Kuntarakennelain mukaisen erityisen kuntajakoselvityksen tekeminen Turun seudulla Tiivistelmä 1.7.2013 voimaan tullut kuntarakennelaki edellyttää
Lisätiedotlisäksi varmistetaan, että kaikista poliittisista ryhmittymistä on edustus
Kunnanhallitus 10 18.01.2016 Kunnanhallitus 120 13.06.2016 Kunnanvaltuusto 31 20.06.2016 Kunnanhallitus 242 28.11.2016 PELKOSENNIEMEN JA SAVUKOSKEN KUNTIEN KUNTALIITOSSELVITYS-KILPAILUTUS Khall 18.01.2016
LisätiedotValtuustoaloite aloitteessa nimettyjen teiden ja siltojen korjaamisesta
Kaupunginhallitus 93 25.03.2013 Tekninen lautakunta 44 14.05.2013 Tekninen lautakunta 79 19.11.2013 Kaupunginhallitus 5 20.01.2014 Kaupunginvaltuusto 3 27.01.2014 Valtuustoaloite aloitteessa nimettyjen
Lisätiedotlisäksi varmistetaan, että kaikista poliittisista ryhmittymistä on edustus
Kunnanhallitus 10 18.01.2016 Kunnanhallitus 120 13.06.2016 Kunnanvaltuusto 31 20.06.2016 Kunnanhallitus 242 28.11.2016 Kunnanvaltuusto 75 22.12.2016 PELKOSENNIEMEN JA SAVUKOSKEN KUNTIEN KUNTALIITOSSELVITYS-KILPAILUTUS
LisätiedotVarkauden seudun kuntarakenneselvitys
Varkauden seudun kuntarakenneselvitys Demokratiatyöryhmän pohdintoja ja linjauksia 13.8.2014 9.10.2014 Page 1 Uudistuksen tavoitteita Kuntalaisten vaikuttamismahdollisuuksien parantaminen Poliittisen johtamisen
LisätiedotKÄSITELTÄVÄNÄ OLEVAT VALTUUSTO- JA KUNTALAISALOITTEET
1/5 KÄSITELTÄVÄNÄ OLEVAT VALTUUSTO- JA KUNTALAISALOITTEET 31.12.2014 Valtuustoaloitteet Valtuustoaloite tietotekniikan ja digiloikan järjestämisestä Tammelan kunnassa dnro 311/2016 Kvalt 19.12.2016 90
LisätiedotValtuutettu Saila Rinteen ym. valtuutettujen aloite kaupunginvaltuuston kokousten lähettämiseksi netissä
Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Asianro 188/07.02.01/2014 32 Valtuutettu Saila Rinteen ym. valtuutettujen aloite kaupunginvaltuuston kokousten lähettämiseksi netissä historia Kaupunginvaltuusto 20.1.2014
LisätiedotSeutujohtoryhmä Seutukunnan kehittämisrahasta päättäminen
Kunnanhallitus 48 06.03.2017 Witas-alueen kuntarahoitus "Toimi Nyt!" -hankkeeseen 294/001/2016 Kunnanhallitus 18.04.2016 83 Seutujohtoryhmä 17.3.2016 5 Seutukunnan kehittämisrahasta päättäminen Seutujohtoryhmällä
LisätiedotAloitteiden käsittelyprosessit
Aloitteiden käsittelyprosessit Huomioitavaa eri aloitemuodoista 1. Valtuustoaloitteiden käsittelyprosessit Valtuutetun aloitteeseen vastaa kaupunginhallitus Mikäli aloitteen on allekirjoittanut 15 valtuutettua
LisätiedotAsianumero Aloite ja tehdyt toimenpiteet Käsittely jatkuu/ Loppuunkäsitelty 590/ /14 TORI ELÄVÄKSI KEHITTÄMISSUUNNITELMA
1 LOIMAAN KAUPUNKI VALTUUSTOALOITTEET L:\hallintopk\hallinto\KV LOIMAA\2017 Asianumero Aloite ja tehdyt toimenpiteet Käsittely jatkuu/ Vasemmistoliiton 16.06.2014 Kokoomuksen ja Kristillisdemokraattien
LisätiedotKuopion kaupunki Pöytäkirja 1/ (1) Kaupunginvaltuusto Asianro 262/ /2018
Kuopion kaupunki Pöytäkirja 1/2018 1 (1) Kaupunginhallitus 37 29.1.2018 11 Asianro 262/00.02.00/2018 Valtuustoaloitteet vuodelta 2017 Päätöshistoria Kaupunginhallitus 29.1.2018 37 Hallintosäännön 126 :n
LisätiedotLausunto saatu. 18.9.2014 21.10.2014 Kaavat 1-4 18.9.2014 17.10.2014 Kaavat 1-4. 18.9.2014 17.10.2014 Kaavat 1-4
RAUTJÄRVEN KUNTA KAAVOJEN EHDOTUSVAIHEESEEN LIITTYVÄT LAUSUNNOT Lausuntopyyntö kaavaehdotuksesta 1 SIMPELE-ÄNKILÄ OSAYLEISKAAVAN MUUTOS / TIILIRUUKKI OSAYLEISKAAVAN LAATIMINEN, KONKAN- MÄKI 2 TIILIRUUKIN
LisätiedotKunnanvaltuusto on kokouksessaan 14.12.2009 äänestyksen jälkeen hyväksynyt seuraavan kunnanhallituksen esityksen:
JÄÄLIIKUNTAKESKUS KARSTULA-AREENA OY:N TOTEUTTAMINEN Khall 113 17.05.2010 Kunnanvaltuusto on kokouksessaan 14.12.2009 äänestyksen jälkeen hyväksynyt seuraavan kunnanhallituksen esityksen: Jääliikuntakeskuksen
LisätiedotEdellisen luettelon jälkeen tulleet lisäykset ja asiat tummennetulla. Vuonna 2008 jätetty keskeneräinen aloite
1 TORNION KAUPUNKI KESKUSHALLINTOPALVELUJEN ALOITELUETTELO 14.4.2016 Edellisen luettelon jälkeen tulleet lisäykset ja asiat tummennetulla. Vuonna 2008 jätetty keskeneräinen aloite 1008 Jan-Mikael Hakomäen
LisätiedotSOPIMUS YHTEISESTÄ JÄTEHUOLTOLAUTAKUNNASTA. 1. Sopijapuolet. Ehdotus 22.4.2015. Tämän sopimuksen osapuolina ovat seuraavat kunnat
Ehdotus 22.4.2015 Salon kaupunki Saapunut 11.5.2015 1043/00.04.01/2015 1044/00.00.01.01/2015 1 SOPIMUS YHTEISESTÄ JÄTEHUOLTOLAUTAKUNNASTA 1. Sopijapuolet Tämän sopimuksen osapuolina ovat seuraavat kunnat
LisätiedotTAMPEREEN KAUPUNKISEUDUN JOUKKOLIIKENNELAUTAKUNNASSA KÄSITELLYT ASIAT AJALLA Sisällys
TAMPEREEN KAUPUNKISEUDUN JOUKKOLIIKENNELAUTAKUNNASSA KÄSITELLYT ASIAT AJALLA 5.9.2016 31.5.2017 Sisällys Tampereen kaupunkiseudun joukkoliikennelautakunta, kokous 28.9.2016... 1 Tampereen kaupunkiseudun
LisätiedotValtuutettu Saila Rinteen ym. valtuutettujen aloite kaupunginvaltuuston kokousten lähettämiseksi netissä
Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Kaupunginvaltuusto 15 20.1.2014 Asianro 188/07.02.01/2014 69 Valtuutettu Saila Rinteen ym. valtuutettujen aloite kaupunginvaltuuston kokousten lähettämiseksi netissä historia
LisätiedotUudenkaupungin sosialidemokraattisen valtuustoryhmän valtuustoaloite: Virkistys / kulttuuriseteli eläkeläisille
UUDENKAUPUNGIN KAUPUNKI 111 Sosiaalilautakunta 38 Ote pöytäkirjasta 02. 11.2015 21. 04.2016 Uudenkaupungin sosialidemokraattisen valtuustoryhmän valtuustoaloite: Virkistys / kulttuuriseteli eläkeläisille
LisätiedotEspoon kaupunki Pöytäkirja 289. Kaupunginhallitus 28.09.2015 Sivu 1 / 1
Kaupunginhallitus 28.09.2015 Sivu 1 / 1 2581/07.02.01/2015 289 Valtuustoaloite Espoon liittymisestä kuntalaisaloite.fi -palveluun (Kv-asia) Valmistelijat / lisätiedot: Mari Immonen, puh. 050 525 2706 etunimi.e.sukunimi@espoo.fi
LisätiedotArviointikertomus vuoden 2016 toiminnallisten ja taloudellisten tavoitteiden toteutumisesta
Kaupunginvaltuusto 65 19.06.2017 Tekninen lautakunta 79 31.08.2017 Arviointikertomus vuoden 2016 toiminnallisten ja taloudellisten tavoitteiden toteutumisesta Kaupunginvaltuusto 19.06.2017 65 TARK.LTK
LisätiedotValmistelija: kaupunkikehityspäällikkö Mika Mannervesi, mika.mannervesi@salo.fi, p. 02 778 5001
Kaupunkisuunnittelulautakunta 104 24.06.2014 Kaupunkisuunnittelulautakunta 189 11.11.2014 Kaupunginhallitus 479 17.11.2014 Kaupunkisuunnittelulautakunta 206 09.12.2014 Kaupunginhallitus 32 02.02.2015 Liikennepalveluasiantuntijan
LisätiedotKirismäen asemakaava ja asemakaavan muutos A24100
Kaarinan kaupunki Kirismäen asemakaava ja asemakaavan muutos osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1 Maankäyttö- ja rakennuslain 63 mukainen osallistumis- ja arviointisuunnitelma Osallistumis- ja arviointisuunnitelmaa
LisätiedotValtuustoaloite: omaishoitajien tuen nostaminen
Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Sosiaali- ja terveyspalvelujen lautakunta 228 12.12.2012 4 7.1.2013 Asianro 718/05.12.00/2012 33 Valtuustoaloite: omaishoitajien tuen nostaminen Tiivistelmä Anne Sinilaakso
LisätiedotRaision kaupunginvaltuuston esitys kuntajakoselvityksen tekemisestä Turun seudun läntisissä kunnissa
MYNÄMÄEN KUNTA OTE PÖYTÄKIRJASTA Kunnanhallitus 275 29.09.2014 Kunnanvaltuusto 57 20.10.2014 Raision kaupunginvaltuuston esitys kuntajakoselvityksen tekemisestä Turun seudun läntisissä kunnissa 648/00.04.00/2014
LisätiedotAuvaisten asemakaavan laajennus A3440
Kaarinan kaupunki Auvaisten asemakaavan laajennus osallistumis- ja arviointisuunnitelma DA: 112/2013 1 Maankäyttö- ja rakennuslain 63 mukainen osallistumis- ja arviointisuunnitelma Osallistumis- ja arviointisuunnitelmaa
LisätiedotORIPÄÄN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro Sivu Kunnanvaltuusto 1/ Kokousaika kello
ORIPÄÄN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro Sivu Kunnanvaltuusto 1/2018 1 Kokousaika 19.3.2018 kello 18.00 18.20 Kokouspaikka kunnantalo, valtuustosali Läsnä Kaarto, Anne-Mari Kalsi, Esa Kankare, Tarmo Kiertonen,
LisätiedotUudenkaupungin kaupungin toiminnan organisointi alkaen
Kaupunginhallitus 333 03.10.2016 Kaupunginhallitus 365 24.10.2016 Kaupunginvaltuusto 78 31.10.2016 Uudenkaupungin kaupungin toiminnan organisointi 1.6.2017 alkaen 2371/00.01.01/2016 KHALL 03.10.2016 333
LisätiedotNAANTALIN KAUPUNKI KAAVOITUSKATSAUS Hyväksytty kaupunginhallituksessa
NAANTALIN KAUPUNKI KAAVOITUSKATSAUS 2008 Hyväksytty kaupunginhallituksessa 04.02.2008 53 YLEISKAAVOITUS Luonnonmaan ja Lapilan ym. saarien osayleiskaavan tarkistus on käynnistynyt keväällä 2005. Työn tavoitteena
LisätiedotSivistyslautakunta halusi Kohtaan 6.4. lisättävän Kajoon lähiliikuntapaikkojen toiminnan suunnittelu vuoden 2015 aikana.
Sivistyslautakunta 6 27.01.2015 Sivistyslautakunta 10 24.02.2015 Kunnanhallitus 75 16.03.2015 Liikuntastrategia 2015-2017 Sivltk 6 Liikunta-vap.ajanohjaaja Juuan kunnan liikuntastrategian luonnos vuosille
LisätiedotValtuutettu Veera Köpsin ym. valtuutettujen aloite koskien Iiroisentien turvallisuuden parantamista/kv
Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Asianro 849/10.03.01.00/2013 390 Valtuutettu Veera Köpsin ym. valtuutettujen aloite koskien Iiroisentien turvallisuuden parantamista/kv historia Kaupunginvaltuusto 2.9.2013
LisätiedotHelsingin kaupunki Pöytäkirja 11/ (5) Kaupunginhallitus Kj/
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 11/2017 1 (5) 277 Helsingin Musiikkitalo Oy:n osakassopimuksen muuttaminen HEL 2017-001885 T 00 01 05 Päätös päätti hyväksyä Helsingin Musiikkitalo Oy:n osakassopimuksen muuttamisen
LisätiedotValtuutettu Veera Köpsin ym. valtuutettujen aloite koskien Iiroisentien turvallisuuden parantamista
Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Kaupunginhallitus 390 15.12.2014 Asianro 849/10.03.01.00/2013 9 Valtuutettu Veera Köpsin ym. valtuutettujen aloite koskien Iiroisentien turvallisuuden parantamista historia
LisätiedotVuonna 2016 tehdyt kuntalaisaloitteet ja niiden johdosta tehdyt toimenpiteet
Kunnanhallitus 36 20.02.2017 Vuonna 2016 tehdyt kuntalaisaloitteet ja niiden johdosta tehdyt toimenpiteet 347/003/2016 Kunnanhallitus 20.02.2017 36 Kuntalain 28 :n mukaan kunnan asukkailla on oikeus tehdä
LisätiedotT E K N I N E N P A L V E L U K E S K U S KALKANKANKAAN TEOLLISUUSALUEEN ASEMAKAAVAN MUUTOS JA LAAJENNUS
RAAHEN KAUPUNKI T E K N I N E N P A L V E L U K E S K U S Akm 221 KALKANKANKAAN TEOLLISUUSALUEEN ASEMAKAAVAN MUUTOS JA LAAJENNUS Raahen kaupungin 37. kaupunginosan korttelit 3702 ja 3713 sekä niihin liittyvät
LisätiedotSUONENJOEN KAUPUNGIN TEKNISEN LAUTAKUNNAN JOHTOSÄÄNTÖ
1 SUONENJOEN KAUPUNKI SUONENJOEN KAUPUNGIN TEKNISEN LAUTAKUNNAN JOHTOSÄÄNTÖ Hyväksytty: Kaupunginvaltuusto 10.9.2012 53. Voimaantulo: 1.10.2012 1 Toiminta-ajatus Tekninen lautakunta luo edellytykset viihtyisän,
Lisätiedot3 Talouden seuranta 31.3.2015 / tukipalvelulautakunta
Mäntyharju Kokouskutsu 1 (11) Aika 06.05.2015, klo 17:30 Paikka Kunnantalo, kokoushuone lahna Käsiteltävät asiat 1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 2 Pöytäkirjan tarkastus 3 Talouden seuranta 31.3.2015
LisätiedotMEIJERITIEN ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS, LÄNSIOSA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
PAIMION KAUPUNKI Tekninen ja ympäristöpalvelut Kaavoitus MEIJERITIEN ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS, LÄNSIOSA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA vireille tulo: 11.5.2015 päivitetty: 4.2.2016 on lakisääteinen
LisätiedotValtuutettu Mika Koiviston ym. valtuutettujen aloite seudullisen kotouttamisohjelman kustannusseurannasta
Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Kaupunginvaltuusto 106 10.6.2013 Asianro 679/05.11.00/2013 220 Valtuutettu Mika Koiviston ym. valtuutettujen aloite seudullisen kotouttamisohjelman kustannusseurannasta
LisätiedotMERIJÄRVEN KUNTA PÖYTÄKIRJA. KUNNANVALTUUSTO Nro 4 / 2016. KOKOUSAIKA 13.4.2016 kello 19.00-20.30
PÖYTÄKIRJA KUNNANVALTUUSTO Nro 4 / 2016 KOKOUSAIKA 13.4.2016 kello 19.00-20.30 KOKOUSPAIKKA: LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS Kilpukka-sali Jäsenet paikalla: Varajäsenet järjest.: paikalla: Alaranta Juhani
LisätiedotLOPPUUN KÄSITELLYT VALTUUSTOALOITTEET 1/5
LOPPUUN KÄSITELLYT VALTUUSTOALOITTEET 1/5 Valtuutettu Tytti Kumpulaisen ja Vasemmistoliiton valtuustoryhmän aloite yhdistyksille myönnettävän kuntalisän kriteerien muuttamisesta 190/02.05.01/2013 KV 2.4.2014
LisätiedotVastaus selvityspyyntöön
Vastaus selvityspyyntöön 12.6.2015 Taitoa Turun toimipiste Pirjo Yli-Ikkelä Toimipisteen johtaja Kaupunginhallituksen 1. varapuheenjohtaja Toni Eklundin selvityspyyntö kaupungin osto- ja myyntireskontran
LisätiedotJOUKKOLIIKENTEEN TOIMIVALTAINEN VIRANOMAINEN TAMPEREEN KAUPUNKISEUDULLA YHTEISTOIMINTASOPIMUS. Hyväksytty seutuhallituksessa 24.11.
1 JOUKKOLIIKENTEEN TOIMIVALTAINEN VIRANOMAINEN TAMPEREEN KAUPUNKISEUDULLA YHTEISTOIMINTASOPIMUS Hyväksytty seutuhallituksessa 24.11.2009 2 YHTEISTOIMINTASOPIMUS TAMPEREEN KAUPUNKISEUDUN JOUKKOLIIKENTEEN
LisätiedotTeknisen lautakunnan vuoden 2012 tilinpäätöksen ylitysoikeus
Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Tekninen lautakunta 21 12.2.2013 Asianro 183/02.02.00/2013 105 Teknisen lautakunnan vuoden 2012 tilinpäätöksen ylitysoikeus Päätöshistoria Tekninen lautakunta 12.2.2013
LisätiedotVuoden 2018 talousarvio, joukkoliikenne ja energia- ja ilmastostrategian toimenpiteet
Vuoden 2018 talousarvio, joukkoliikenne ja energia- ja ilmastostrategian toimenpiteet Valtiovarainvaliokunta, liikennejaosto Jenni Eskola 19.10.2017 Esityksen sisältö 1. Joukkoliikennerahoituksen tilanne
LisätiedotENONTEKIÖN KUNTA ESITYSLISTA 1. Kunnanvaltuusto KOKOUSAIKA Keskiviikko 27.1.2016 klo 17.00
ENONTEKIÖN KUNTA ESITYSLISTA 1. Kunnanvaltuusto KOKOUSAIKA Keskiviikko 27.1.2016 klo 17.00 KOKOUSPAIKKA Kunnanvirasto, valtuustosali SAAPUVILLA Alamattila Jaakko Kimmel Miliza OLLEET JÄSENET Alatörmänen
LisätiedotSeudullinen elinkeinosopimus ja yhteistyön organisoiminen
Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Asianro 871/00.04.01/2014 106 Seudullinen elinkeinosopimus ja yhteistyön organisoiminen Päätöshistoria Kaupunginhallitus 30.11.2015 308: Kaupunginsihteeri Petra Määttänen
LisätiedotKunnanvaltuusto määrää (KiintVL 11, 12 ja 12 b ): Kunnanvaltuusto voi määrätä (KiintVL 12 a, 13, 13a ja 14 )
Kunnanhallitus 456 28.10.2013 Kunnanvaltuusto 148 11.11.2013 Kunnan kiinteistöveroprosenttien vahvistaminen vuodeksi 2014 1644/02.03.01/2011 Kunnanhallitus 28.10.2013 456 Kiinteistön sijaintikunnalle suoritetaan
LisätiedotIso-Kauselan asemakaavan muutos A1102
Kaarinan kaupunki Iso-Kauselan asemakaavan muutos osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1 Maankäyttö- ja rakennuslain 63 mukainen osallistumis- ja arviointisuunnitelma Osallistumis- ja arviointisuunnitelmaa
LisätiedotToimielinten kokouskutsujen ja esityslistojen toimittaminen sähköisesti
Kaupunginhallitus 20 01.02.2016 Kaupunginhallitus 101 09.05.2016 Kaupunginvaltuusto 26 27.05.2016 Toimielinten kokouskutsujen ja esityslistojen toimittaminen sähköisesti Khall 01.02.2016 20 Haapaveden
LisätiedotKunta- ja palvelurakennehanke Esityslista 2/2013
Kunta- ja palvelurakennehanke Esityslista 2/2013 Turun kaupunkiseudun kuntakokous Kokousaika Tiistai 27.8.2012 klo 16.30 Kokouspaikka Turun kaupungintalo, Aurakatu 2 Asialuettelo 1 Avaus ja läsnäolijoiden
LisätiedotASEMAKAAVAN MUUTTAMINEN KESKUSTIEN LÄNSIPUOLISELLA ALUEELLA
Kaupunginhallitus 354 12.11.2012 Ympäristölautakunta 38 19.03.2013 Kaupunginhallitus 107 25.03.2013 Ympäristölautakunta 131 22.10.2013 Tekninen lautakunta 126 12.11.2013 ASEMAKAAVAN MUUTTAMINEN KESKUSTIEN
LisätiedotKERAVAN KAUPUNKI SÄÄDÖSKOKOELMA SOSIAALI- JA TERVEYSTOIMEN JOHTOSÄÄNTÖ
KERAVAN KAUPUNKI SÄÄDÖSKOKOELMA SOSIAALI- JA TERVEYSTOIMEN JOHTOSÄÄNTÖ Hyväksytty: 13.12.2004 Voimaantulo: 1.1.2005 Muutettu: 22.1.2007 Muutettu:8.12.2008 (jäsenmäärä), voimaantulo 1.1.2009 Muutettu: 12.3.2012
LisätiedotKunnanvaltuusto nro 2/2012 27.2.2012 SISÄLLYSLUETTELO
nro 2/2012 SISÄLLYSLUETTELO KV 10 KV 11 KV 12 Kokouksen järjestäytyminen Talouden tasapainotusohjelman seuranta n työjärjestyksen mukainen luettelo valmistelussa olevista valtuutettujen tekemistä aloitteista
LisätiedotOSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 )
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) KANKAANPÄÄN KAUPUNKI 27.2.2018 ASEMAKAAVA KESKUSPUISTON ASEMAKAAVA Kankaanpään kaupungin 1. kaupunginosaa (Keskus), kortteleita 20, 21, 26 ja katualuetta
LisätiedotLisäksi päätettiin tehdä katselmus kaava-alueelle. Lisätietoja antaa kaavoitusinsinööri Juha Suominen, p.02.4745281
Ympäristölautakunta 36 23.04.2013 Ympäristölautakunta 89 24.09.2013 Kaupunginhallitus 370 02.10.2013 Ympäristölautakunta 79 23.09.2014 Kaupunginhallitus 308 01.10.2014 HANHIJOEN ASEMAKAAVAN MUUTOS, HYVÄKSYMINEN
LisätiedotPADASJOEN KUNTA SISÄLLYSLUETTELO 3 / 2016 Kunnanvaltuusto
SISÄLLYSLUETTELO 3 / 2016 Kunnanvaltuusto Kokousaika Maanantai 04. huhtikuuta 2016 klo 18.00 Kokouspaikka Kuntala, Valtuustosali Asiat 12 Takauksen myöntäminen Padasjoen Asuntotalot Oy:lle / Koivutie 5:n
LisätiedotLuottamushenkilöjärjestelmän uudistamista valmistelleen työryhmän esitykset
Kouvolan kaupunki Luottamushenkilöjärjestelmätyöryhmä 11.6.2015 Luottamushenkilöjärjestelmän uudistamista valmistelleen työryhmän esitykset 1. Yleistä Kaupunginhallitus asetti 12.1.2015 työryhmän valmistelemaan
LisätiedotTURUN SEUDUN PUHDISTAMO OY:N YHTIÖJÄRJESTYKSEN MUUTTAMINEN
Kaupunginhallitus 260 19.10.2016 Kaupunginvaltuusto 57 16.11.2016 TURUN SEUDUN PUHDISTAMO OY:N YHTIÖJÄRJESTYKSEN MUUTTAMINEN 127/14/05/01/2016 KHALL 260 Taustaa Turun seudun puhdistamo Oy:n hallitus on
LisätiedotJyväskylän uuden sukupolven palvelu- ja organisaatiouudistus 2013: - luottamushenkilöorganisaatio valtuustoryhmien vastaukset kyselyyn kesäkuussa 2011
Jyväskylän uuden sukupolven palvelu- ja organisaatiouudistus 2013: - luottamushenkilöorganisaatio valtuustoryhmien vastaukset kyselyyn kesäkuussa 2011 Valtuustoseminaari 22.8.2011 Kaupunginvaltuuston puheenjohtaja
LisätiedotSASTAMALAN KAUPUNGINOSAN KORTTELIN 6 ASEMAKAAVANMUUTOS
VAMMALAN KAUPUNKI TEKNINEN LAUTAKUNTA 1/7 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA SASTAMALAN KAUPUNGINOSAN KORTTELIN 6 ASEMAKAAVANMUUTOS ALUEEN SIJAINTI Asemakaavamuutos koskee Sastamalan kaupunginosan korttelia
LisätiedotTässä katsauksessa kerrotaan kaupungin vireillä olevista ja lähiaikoina vireille tulevista kaava-asioista.
Tässä katsauksessa kerrotaan kaupungin vireillä olevista ja lähiaikoina vireille tulevista kaava-asioista. Lisätietoja kaava-asioista saa maankäyttöinsinööri Päivi Valkamalta puh. 050-32 95 303 tai maankäyttöteknikko
LisätiedotEdellisen luettelon jälkeen tulleet lisäykset ja asiat tummennetulla. Vuonna 2008 jätetty keskeneräinen aloite
1 TORNION KAUPUNKI KESKUSHALLINTOPALVELUJEN ALOITELUETTELO 3.4.2017 Edellisen luettelon jälkeen tulleet lisäykset ja asiat tummennetulla. Vuonna 2008 jätetty keskeneräinen aloite 1008 Jan-Mikael Hakomäen
LisätiedotASEMAKAAVAN MUUTOKSEN SELOSTUS. AsOy Snellmanin kartano
ASEMAKAAVAN MUUTOKSEN SELOSTUS AsOy Snellmanin kartano 2 ASEMAKAAVAN MUUTOKSEN SELOSTUS / ASUNTO OY SNELLMANINKARTANO 1 PERUS- JA TUNNISTETIEDOT 1.1 Tunnistetiedot Asemakaavan muutos koskee 9. kaupunginosan
LisätiedotOSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
KAUS/583/10.02.03/2014 VP 9/17.3.2014 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA TIILIMÄEN (11.) KAUPUNGINOSAN KORTTELIN 15 TONTTI 10 ASEMAKAAVAN MUUTOS 609 1643 www.pori.fi/kaupunkisuunnittelu etunimi.sukunimi@pori.fi
LisätiedotAsianro 1023/ /
Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Kaupunginhallitus 422 18.11.2013 Tekninen lautakunta 52 29.4.2014 Asianro 1023/10.02.03/2013 276 Raision kaupungin 2. kaupunginosan (Varppeenseutu) korttelin 201 tontteja
LisätiedotTämän sopimuksen sopijaosapuolina ovat seuraavat Pirkanmaan Jätehuolto Oy:n omistajakunnat (jäljempänä sopijakunnat):
Luonnos 16.03.2012 Yhteistoimintasopimus jätehuoltoviranomaisena toimimisesta 1. Sopimuksen osapuolet Tämän sopimuksen sopijaosapuolina ovat seuraavat Pirkanmaan Jätehuolto Oy:n omistajakunnat (jäljempänä
LisätiedotKOSKEN TL TEKNINEN LAUTAKUNTA
Kokousaika Torstai 25. syyskuuta 2014 kello 17.00 Kokouspaikka Kunnanvirasto Saapuvilla olleet jäsenet Jari Laurila pj Esko Syrjälä j. Kimmo Kupi j. Pirjo Leino j. Elina Rauhala j. Läsnä Poissa Muut saapuvilla
LisätiedotLAPUAN KAUPUNKI 8. LIUHTARIN KAUPUNGINOSA ASEMAKAAVAN MUUTOS JA LAAJENNUS KORTTELI 849 OAS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 18.3.
LAPUAN KAUPUNKI 8. LIUHTARIN KAUPUNGINOSA ASEMAKAAVAN MUUTOS JA LAAJENNUS KORTTELI 849 OAS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 18.3.2014 18.3.2014 Lapuan kaupunki Maankäyttö- ja kiinteistöosasto Poutuntie
LisätiedotTalousjohtaja tulee esittelemään talousarvion laadintavaihetta ja keskeiset tunnusluvut.
Kaupunginhallitus 217 27.10.2014 Kaupunginvaltuusto 44 10.11.2014 Kaupunginhallitus 243 24.11.2014 Kaupunginhallitus 256 08.12.2014 Kaupunginvaltuusto 54 15.12.2014 Talousarvio 2015 ja taloussuunnitelma
LisätiedotSosiaali- ja terveyspalvelujen lautakunnan talousarvioehdotus vuodelle 2014
Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Asianro 916/02.02/2013 206 Sosiaali- ja terveyspalvelujen lautakunnan talousarvioehdotus vuodelle 2014 Sosiaali- ja terveyskeskuksen johtoryhmä 4.10.2013: Tilaajan arvio
LisätiedotPoliittisen päätöksentekojärjestelmän uudistaminen Kaupunginjohtajan esitys. Tiedonantotilaisuus kaupunginvaltuustossa
Poliittisen päätöksentekojärjestelmän uudistaminen Kaupunginjohtajan esitys Tiedonantotilaisuus kaupunginvaltuustossa 3.10.2016 Luottamushenkilöorganisaation uudistaminen vuonna 2017 Luottamushenkilöorganisaation/toimielinrakenteen
LisätiedotVIII/09 IX/09 X/09 XI/09 XII/09 I/10 II/10 III/10 IV/10 V/10. 2. 3. Kjs:n esitys to 18.2.
n seudun kuntien erityisen kuntajakoselvityksen aikataululuonnos VIII/09 IX/09 X/09 XI/09 XII/09 I/10 II/10 III/10 IV/10 V/10 VI/10 Selvitys käynnistetään 2. 3. Kjs:n esitys to 18.2. Kuntalaisten alkukuuleminen
LisätiedotEsittelijä / valmistelija / lisätietojen antaja: sivistysjohtaja Silja Silvennoinen puh.(09) tai sähköposti
Kasvatus- ja opetuslautakunta 69 21.10.2014 Hyvinvointitoimikunta 53 05.11.2014 Lausunto Karkkilan kaupungin talousarviosta vuodelle 2015 122/02.02/2014 Kasvatus- ja opetuslautakunta 21.10.2014 69 Esittelijä
LisätiedotTeknisen lautakunnan tilinpäätös 2014
Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) 25 Teknisen lautakunnan tilinpäätös 2014 Asianro 279/02.06.01/2015 Vs. hallintopäällikkö Sami Koskikallio 25.2.2015: Teknisen lautakunnan vuoden 2014 tilinpäätös on valmisteltu
LisätiedotOSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 )
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) Ak KANKAANPÄÄN KAUPUNKI 18.2.2016 ASEMAKAAVA Asemakaava koskee Kankaanpään kaupungin 12. kaupunginosan (Jyllinmäki) tilaa Kangastus 214-406-1-819. 1. SUUNNITTELUALUE
LisätiedotPaimion Sosialidemokraatit kuntavaaliohjelma 2017 SOSIALIDEMOKRAATTINEN PUOLUE
Paimion Sosialidemokraatit kuntavaaliohjelma 2017 Inhimillisyyttä ja turvaa Palveluja järjestettäessä tulee ottaa huomioon yksin asuvien, eläkeläisten, perheiden ja erityistä tukea tarvitsevien tilanne.
LisätiedotAluelautakuntien tehtävät
Aluelautakuntien tehtävät 28.11.2012 Palveluiden järjestäminen Hallinto- ja johtosäännön mukaisesti Lautakuntien yleiset tehtävät ja lautakuntien yleinen ratkaisuvalta Kullekin lautakunnalle erikseen määritellyt
Lisätiedot1) hallinnon ja toiminnan järjestämiseen liittyvistä seuraavista asioista:
Kaupunginhallitus 23 30.01.2017 Kaupunginhallitus 38 27.02.2017 Kaupunginhallitus 94 27.03.2017 Kaupunginhallitus 117 24.04.2017 Kaupunginhallitus 137 15.05.2017 Kaupunginvaltuusto 37 23.05.2017 Tekninen
LisätiedotEspoon kaupunki Pöytäkirja 127. Tekninen lautakunta 19.09.2012 Sivu 1 / 1
Tekninen lautakunta 19.09.2012 Sivu 1 / 1 2658/10.03.01/2012 127 Lausunnon antaminen kaupunginhallitukselle tiesuunnitelmasta Vihdintien (mt 120) parantaminen Mariannantien ja Juvanmalmintien kohdalla
LisätiedotYritysvaikutukset elinvoiman lähteenä. Yrittäjänpäivä Naantali Jorma Saariketo Varsinais-Suomen Yrittäjät
Yritysvaikutukset elinvoiman lähteenä Yrittäjänpäivä Naantali 5.9.2017 Jorma Saariketo Varsinais-Suomen Yrittäjät 1 Kunta syntyy uudelleen Sote-palvelu- ja maakuntauudistus muuttavat Suomea Kuntien rooli
LisätiedotKaupunginhallitus 173 04.06.2013 Kaupunginvaltuusto 77 24.06.2013. Kuntalaisten aloitteet ja valtuutettujen valtuustoaloitteet KHALL 04.06.
Kaupunginhallitus 173 04.06.2013 Kaupunginvaltuusto 77 24.06.2013 Kuntalaisten aloitteet ja valtuutettujen valtuustoaloitteet KHALL 04.06.2013 173 Kaupunginhallitus päätti kokouksessaan 1.12.2003 :ssä
LisätiedotKaupunginsihteeri Petra Määttänen :
Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Asianro 871/00.04.01/2014 308 Seudullinen elinkeinosopimus ja yhteistyön organisoiminen Kaupunginsihteeri Petra Määttänen 25.11.2015: Raision kaupunginvaltuusto päätti
LisätiedotRiskalankankaan tuulipuiston osayleiskaava. Maanktmk (Valm: Ma. maankäyttöpäällikkö)
Maankäyttötoimikunta 6 28.03.2017 Kaupunginhallitus 96 08.05.2017 Kaupunginhallitus 152 19.06.2017 Kaupunginhallitus 180 14.08.2017 Kaupunginhallitus 186 28.08.2017 Kaupunginhallitus 230 09.10.2017 Riskalankankaan
LisätiedotVALTUUSTOALOITTEET VUONNA 2015 SEKÄ NIIDEN JOHDOSTA TEHDYT TOIMEN- PITEET
VALTUUSTOALOITTEET VUONNA 2015 SEKÄ NIIDEN JOHDOSTA TEHDYT TOIMEN- PITEET Kaupunginvaltuusto 2.3.2015 1. Kokouspalkkioiden puolittaminen (Hernesniemi Aleksi) Aloitteessa esitetään, että kokouspalkkiot
LisätiedotValtuusto- ja kuntalaisaloitteiden käsittelyperiaatteet
Valtuusto- ja kuntalaisaloitteiden käsittelyperiaatteet Hyväksytty kunnanvaltuustossa 27.9.2018 48 Sisältö 1. Tausta... 3 2. Valtuustoaloitteiden jättäminen... 3 3. Kuntalaisten aloiteoikeus... 3 3.1 Kuntalain
LisätiedotHelsingin seudun liikenne - kuntayhtymä (HSL)
Helsingin seudun liikenne - kuntayhtymä (HSL) Perussopimus 1.1.2012 Helsingin seudun liikenne -kuntayhtymä HSL:n perussopimuksen sisältö 1 luku Yleistä 1 Kuntayhtymän perustaminen ja jäsenkunnat 2 Toimialue
LisätiedotOSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Asemakaavan muutos ja -laajennus 16. kaupunginosan korttelin 6285 tontti 2 sekä viereinen asemakaavaton alue, Nikkarinkuja 5 Ilmakuva suunnittelualueesta Pictometry,
LisätiedotJoukkoliikenteen järjestäminen: Turku-Masku-Nousiainen- Mynämäki. 7.4.2015, Nousiainen
Joukkoliikenteen järjestäminen: Turku-Masku-Nousiainen- Mynämäki 7.4.2015, Nousiainen Miksi täällä tänään? Mynämäki-Masku-Nousiainen-Raisio-Turku liikennettä koskevat liikennöintisopimukset (3kpl) ovat
Lisätiedot