Filosofian valintakoe klo Kirja: Määttänen, Pentti: Filosofia johdatus peruskysymyksiin. Gaudeamus 1995.

Transkriptio

1 Tampereen yliopisto Informaatiotieteiden tiedekunta Filosofian valintakoe klo Kirja: Määttänen, Pentti: Filosofia johdatus peruskysymyksiin. Gaudeamus Vastaa jokaiseen kolmeen tehtävään. Kirjoita kunkin tehtävän vastaukset eri vastauspaperille (saman tehtävän alakohdat voivat olla samalla paperilla). Kirjoita tiiviisti ja johdonmukaisesti. Muista myös selkeä käsiala. Kokeen maksimipistemäärä on 60. Mallivastaukset ja arvostelukriteerit Tehtävä 1: Selitä David Humen käsitys kausaalisuhteesta. Mitä etuja ja mitä ongelmia Humen käsityksellä on? Mikä on Kantin ratkaisu samaan ongelmaan? Onko Kantin ratkaisu Humen käsitystä parempi? (max. 20 pistettä) Jokaisesta seuraavasta huomiosta sai yhden pisteen, yhteensä kuitenkin enintään 20 pistettä. Osittaisista tai puutteellisesti muotoilluista selityksestä sai ½ pistettä. Jokainen räikeästi väärä väite (esim. Hume oli rationalisti) vähensi pistemäärää yhdellä pisteellä. 1. David Hume on empiristinen filosofi 2. Hume päätyi agnostisismiin: emme voi tietää, vastaako todellisuus tietoamme vai ei 3. David Humen mielestä tieto koskee joko järjen totuuksia, eli ideoiden välisiä suhteita tai empiirisiä faktoja. 4. Järjen totuuksia koskeva tieto on välttämätöntä, mutta empiiristen faktojen vastakohta on mahdollinen. Empiirinen fakta voi olla toisinkin. 5. Kausaliteettia koskevan väitteen vastakohta on mahdollinen, joten se ei ole järjen totuus. 6. Empiiriset faktat perustuvat havaintokokemukselle. Ideat perustuvat impressioille. 7. Kausaliteetista ei ole havaintoa, impressiota. 8. Kausaliteetin idea on peräisin tottumuksesta: olemme tottuneet asioiden liittyvän toistuneesti yhteen. 9. Etuja: Hume ei postuloi omituisia voimia. 10. Haittoja: Humen analyysi ei kykene erottelemaan toistuvuuden ja kausaliteettiin liittyvän välttämättömyyden välillä. 11. Newtonin fysiikka jää vaille filosofista pohjaa: luonnonlait tottumuksen varassa. 12. Muu etu tai haitta 13. Kant pyrki synteesiin empirismin ja rationalismin välillä 14. Käsitteiden synteettinen ja analyyttinen, apriori ja a posteriori selitys. 15. Kantin ratkaisu ongelmaan liittyy hänen kopernikaaniseen kumoukseensa. 16. Kopernikaanisen kumouksen selitys 17. Kantin mielestä ymmärrys muokkaa havainnossa annettua kategorioiden ja skeemojen avulla. 18. Kausaliteetti on a priori kategoria. 19. Kausaliteettia ei voida pitää subjektiivisena asiana, koska se on sama kaikille ihmisille 20. Tietoisuus itse lisää kausaliteetin objektiiviseen kokemukseen, vaikka kausaliteetti koetaan ulkoisen todellisuuden objektiivisena ilmiönä. 21. Ontologisesta näkökulmasta tiedämme, että todellisuus on olemassa mutta emme sitä minkälainen se on. 22. Kant ei antanut tyydyttävää vastausta siihen, mistä kategoriat ovat peräisin. 23. Tietoteoreettinen perusta Newtonin fysiikalle.

2 24. Muu 25. Yleinen selkeys Tehtävä 2: Peirce Määttäsen mukaan. (max. 20 pistettä) Tehtävä 2 oli suora kysymys, johon vaadittiin kirjan lukujen C. S.. Peircen pragmatismi ja Semioottinen näkökulma (s ) omaksuminen. Tehtävä osoittautui yllättävän vaikeaksi ja parhaimmat vastaukset erottuivat melko selkeästi joukosta. Osassa vastauksissa käsiteltiin totuusteorioita, mutta totuusteorioiden kohdalla ei pääsykoekirjassa puhuta Peircestä lainkaan. Totuusteorioiden käsittelemisestä ei rankaistu, mutta siitä ei saanut myöskään pisteitä. Hyvin yleinen ongelma vastauksissa oli myös käsitteellinen horjuminen käsitteiden kokemus, käytäntö ja toiminta välillä. Käsitteellisistä ja muista sekaannuksista saattoi tietenkin menettää pisteitä. Myös abduktion käsite oli useissa vastauksissa selitetty vähän sinne päin. Tehtävän pisteytys koostuu kolmesta osasta: Peircen tausta ja sijoittuminen filosofian kentällä (max. 2p), kokemuksen käsitteen filosofinen laajentaminen (max. 10 p.) sekä semiotiikka (max. 8 p.). Ensimmäisestä osasta saattoi saada pisteitä (0,5 pistettä kustakin kohdasta maksimissaan kuitenkin 2 pistettä) jos osasi sijoittaa Peircen pragmatismin traditioon, mainitsi Peircen tehneen eron pragmatismin relativistiseen suuntaukseen ja kutsuneen omaa filosofiaansa pragmatisismiksi, selvitti Peircen suhdetta analyyttiseen filosofiaan Huom! Peirce ( ) ei ole analyyttisen filosofian viimeisin merkittävä edustaja. Toisesta osiosta saattoi saada pisteitä mainitsemalla seuraavia seikkoja (1 piste kustakin, maksimi kuitenkin 10 pistettä): - Peircen keskeinen ongelma: kokemuksen käsitteen laajentaminen - toiminta keskeiseksi kriteeriksi - ongelma: toimintakin on tiedostettavissa havaitsemalla - tiedolle ei vaadita varmaa perustaa (fallibilismi) - filosofian tehtävänä ei ole enää vankkumattoman perustan luominen - uskomukset ovat hypoteeseja, vakiintuneita tapoja; tapa osoittaa mihin uskoo (koskien maailman rakennetta) - uskomuksia ei voi johtaa kokemuksesta, ne auttavat ymmärtämään sitä tarjoamalla mahdollisen selityksen - abduktio: - päättely todetusta ilmiöstä yhteen mahdolliseen selitykseen

3 - abduktioon turvaudutaan arkielämässä ja tieteessä, myös filosofiassa pitäisi - ongelma: kuinka toiminnasta tehtävät päätelmät eroavat havainnosta tehtävistä? - jos tapa ei toimi, sitä täytyy tarkistaa (ja uskomukset muuttuvat) - hard fact, skeptikko-esimerkki Pisteytyksen kolmannesta osasta saattoi saada maksimissaan 8 pistettä. Pisteitä kertyi mainitsemalla seuraavia seikkoja (1 piste kustakin): - merkkisuhde on kolmipaikkainen relaatio - merkki, viittaa objektiin - indeksi, kausaali yhteys; savu on tulen indeksi - ikoni, sisäinen yhteys; kuva viittaa omilla ominaisuuksillaan objektiin - symboli, konventionaalinen yhteys; kieli, kirjaimet jne. - objekti - interpretantti, tulkitsin, tekee merkistä merkin kun se tulee tulkituksi - tulkitsinten ketju: jos tulkitsee savun tuleksi on ajatus tulesta tulen merkki jne. (semioottinen kehä); merkkien maailmalla ei ole kivijalkaa ulkopuolella, se on vastavuoroisten tulkintojen kokonaisuus (esim. sanat määritellään sanoilla) - Peircen mukaan kehästä voi päästä; viimeinen interpretantti on toiminnan tapa - tuoli-esimerkki; empiristi / pragmatisti Tehtävä 3 a) Selitä lyhyesti, mitä tarkoitetaan seuraavilla termeillä: - normatiivinen etiikka ( 2p. ) - metaetiikka ( 2p. ) - deontologinen etiikka ( 2p. ) b) Analysoi alla olevaa kahta tekstinäytettä. Kenen filosofien teksteistä on kysymys? Mitä etiikan suuntausta tekstit edustavat? Perustele vastauksesi ja esittele sekä suuntauksen keskeiset periaatteet että suuntauksen sisällä vallitsevia eroja. Pääsykoekirjassa mainitaan myös kolmas tämän suuntauksen edustaja, kuka? Kiinnitä vastauksessasi huomiota vastauksesi rakenteeseen ja selkeään ilmaisuun. (14 p.)

4 I Lopuksi näillä eläimillä sopu on luonnollista, ihmisillä se syntyy pelkän sitoumuksen kautta ja on keinotekoista. Siksi ei ole mikään ihme, jos sitoumuksen lisäksi vaaditaan jotain muuta, jotta heidän sovustaan tulisi luja ja pysyvä: nimittäin yhteinen mahti, joka pitää heidät kurissa ja suuntaa heidän toimintansa yhteiseen hyvään. Sellainen yhteinen mahti, joka saattaa pystyä puolustamaan heitä ulkopuolisten hyökkäykseltä ja toistensa vääryyksiltä ja siten antamaan heille sellaisen turvan, että he voivat omalla työllään ja maan antimilla tulla toimeen ja elää tyydyttävästi, voidaan pystyttää ainoastaan niin, että kaikki heidän voimansa ja valtansa siirretään yhdelle ihmiselle tai yhdelle ihmisten kokoukselle, joka pelkistää tahdot äänten enemmistöllä yhdeksi tahdoksi. Tämä on enemmän kuin suostumus tai sopimus, se on heidän kaikkien todellista ykseyttä yhdessä ja samassa persoonassa. Sen luo jokaisen ihmisen sitoumus jokaisen ihmisen kanssa, ikään kuin jokainen ihminen sanoisi jokaiselle, Valtuutan tämän ihmisen tai tämän ihmisten kokouksen, ja luovutan hänelle oikeuden hallita itseäni sillä ehdolla, että sinä luovutat oman oikeutesi hänelle ja valtuutat kaikki hänen toimintansa samalla tavoin. Kun näin on tehty, se ihmisjoukko, joka on näin yhdistynyt yhteen persoonaan, on YHTEISKUNTA, latinaksi CIVITAS. Näin syntyy se suuri LEVIATHAN, tai oikeastaan kunnioittavammin sanoen, se kuolevainen jumala, joka kuolemattoman Jumalan alaisena suo meille rauhan ja puolustuksen. Ja hänessä on yhteiskunnan olemus: voidaan määritellä, että se on yksi persoona, jonka tekojen auktoreiksi suuren ihmisjoukon kaikki jäsenet ovat keskinäisillä sopimuksilla ryhtyneet, jotta hän käyttäisi heidän kaikkien voimaa ja edellytyksiä kuten parhaaksi näkee heidän rauhaansa ja yhteistä puolustustaan varten. Tämän persoonan kantajaa sanotaan SUVEREENIKSI, ja hänellä on suvereenin valta; kaikki muut ovat hänen ALAMAISIAAN. Tämän suvereenin vallan voi saada kahdella tavalla. Ensinnäkin luonnollisella voimalla Toiseksi ihmiset voivat sopia keskenään, että he vapaaehtoisesti alistuvat jonkun ihmisen tai kokouksen valtaan, ehdolla että saavat suojelusta kaikkia muita vastaan. II Tämä voimien summa saattaa syntyä vain useampien yhteistoiminnasta: mutta kun jokaisen ihmisen voima ja vapaus ovat hänen säilymisensä ensimmäisiä välikappaleita, niin kuinka voi hän sitoa niitä vahingoittamatta itseään ja lyömättä laimin sitä huolenpitoa, minkä hän on itselleen velkaa? Tämä vaikeus voidaan käsittelemääni asiaan nähden lausua seuraavasti: On keksittävä yhtymismuoto, joka kaikella yhteisellä voimalla puolustaa ja varjelee jokaisen yhteisön jäsenen henkilöä ja omaisuutta ja jossa kukin sellainen jäsen, liittyessään kaikkiin muihin, tottelee kuitenkin vain itseään ja pysyy yhtä vapaana kuin ennenkin. Tällainen on se perusvaikeus, jonka yhteiskuntasopimus ratkaisee. Tämän sopimuksen ehdot seuraavat niin kiinteästi asian luonnosta, että pieninkin muutos tekisi ne tyhjiksi ja tehottomiksi; niin että, vaikkei niitä ole ehkä milloinkaan julistettu, ne ovat kaikkialla samat, kaikkialla puhumatta tunnustetut ja hyväksytyt, siksi kunnes yhteiskuntasopimus rikotaan, jolloin kukin palaa taas ensimmäisiin oikeuksiinsa ja saa takaisin luonnollisen

5 vapautensa, menettämällä sopimukseen perustuvan vapauden, jonka takia hän siitä luopui. Niin pian kun tämä joukko on liittynyt yhdyskunnaksi, ei voida loukata ainoatakaan sen jäsentä käymättä koko yhdyskunnan kimppuun, ja vielä vähemmän loukata yhdyskuntaa jäsenten siitä kärsimättä. Näin kehottavat velvollisuus ja hyöty samalla tavalla molempia sopimusosapuolia avustamaan toisiaan, ja näiden samojen ihmisten on koetettava yhdistää tähän kaksinaiseen suhteeseen kaikki ne etuisuudet, jotka siitä riippuvat. Tehtävä 3 jakaantui kahteen osaan; a osassa kysyttiin kolmen etiikan alueelle kuuluvan termin määritelmiä, b osassa tehtävänä oli tunnistaa ja analysoida kahdelta filosofian klassikolta valittua tekstinäytettä etiikan valossa. Arvioinnissa on varsinaisen asiasisällön lisäksi kiinnitetty huomiota vastausten selkeyteen ja rakenteeseen, jolloin jälkimmäisellä tarkoitetaan, että esimerkiksi b osassa ei ole pelkästään analysoitu tekstinäytteitä vaan myös niiden keskinäistä suhdetta. Tehtävän a osassa vastaajat onnistuivat yllättävän hyvin. Myös b osaan tuli joukko erinomaisia vastauksia, joskin jälkimmäisen tekstin tunnistaminen tuotti vaikeuksia. Teksti oli kiistämättä vaikea tunnistettava, joten väärästä tunnistuksesta ei ole rangaistu ankarasti, jos itse tekstin sisältö on oikein paikannettu ja ymmärretty. Tehtävästä suoriutuminen edellytti pääsykoekirjan luvun 7 (Hyvästä ja pahasta) hallitsemista. Osion a määritelmät löytyvät suoraan kirjasta: - Normatiivisessa etiikassa pyritään perustelemaan, mitkä asiat ovat moraalisesti hyviä, mitkä normit ovat sellaisia, että ihmisten tulisi niitä noudattaa. - Metaetiikan tavoitteena on tarkastella eettisten teorioiden rakennetta, eettisten käsitteiden käyttötapoja, sitä mitä hyvän käsitteellä tarkoitetaan. - Deontologisessa etiikassa teon eettinen arviointi ei perustu teon tuottamiin seurauksiin, vaan itse tekoon tai teon oikeuttavaan sääntöön. Kantin kategoriseen imperatiiviin perustuva teoria on esimerkki deontologisesta etiikasta. Ensimmäisen analysoitavan tekstinäytteen kirjoittaja on Thomas Hobbes (Leviathan) ja toisen Jean Jacques Rousseau (Yhteiskuntasopimuksesta). Kolmas kysytty etiikan edustaja on John Rawls. Hobbes pääsääntöisesti tunnistettiin, mutta Rousseaun tunnistaminen oli vaikeampaa ja hänen sijaansa ehdotettiin usein John Lockea. Sen sijaan kysytyksi kolmanneksi etiikan edustajaksi ehdotettiin usein Rousseauta. Tekstit edustavat yhteiskuntafilosofiaa, tarkemmin yhteiskuntasopimusteorioita. Pohtiessaan hyvän yhteiskunnan luonnetta, hyvää elämää ja oikeudenmukaisuutta yhteiskuntasopimusteoriat ovat kiinnittyneet etiikan peruskysymyksiin. Yhteiskuntasopimusteoriat pohtivat luonnontilan ja järjestäytyneen yhteiskunnan suhdetta. Niihin sisältyy ajatus, että järjestäytynyt yhteiskunta perustuu sopimuksiin, jotka koskevat vallan jakamista ja yhteisen toiminnan sääntöjä ja normeja. Hobbesin tekstinäyte tuo esiin hänen ajatuksensa, että luonnontilassa olevat ihmiset eivät ole rationaalisia ja moraalisia. Luonnontila on kaikkien sotaa kaikkia vastaan. Siksi tarvitaan sopimus,

6 jolla perustetaan järjestäytynyt kansalaisyhteiskunta, joka suuntaa ihmisten toiminnan yhteiseen hyvään. Tarvitaan kuitenkin myös mahti, joka pitää ihmiset kurissa ja suojelee heitä ulkopuolisilta vihollisilta. Tämä tarkoittaa, että yhteiskuntasopimuksella valta luovutetaan jakamattomana ja absoluuttisena yksinvaltiaalle. Hobbesilla yhteiskuntasopimus siis lopettaa kansalaisten mahdollisuuden poliittiseen vaikuttamiseen. Kun suvereeni on valittu, ei kansalaisilla enää ole mahdollisuutta valittaa suvereenin toiminnasta eikä erottaa suvereenia. Hobbesin yhteiskuntasopimusteorian voidaan sanoa edustavan utilitaristista, normatiivista etiikkaa. Yksilön kustannuksella Hobbes korostaa kokonaisuuden merkitystä. Toisen tekstin kirjoittaja Rousseau edustaa individualismia. Häntä innostivat valistusajan ihanteet. Tekstinäytteestä tulee esiin, että tärkeä kysymys Rousseaulle on, miten yksilö voi säilyttää oikeutensa ja vapautensa yhteiskuntasopimuksen solmimisen jälkeen. Rousseau alkaa siis pohtia yksilön poliittisen vaikuttamisen mahdollisuuksia ja tätä kautta demokratian periaatteita. Jos yhteiskuntasopimus rikotaan, saa kukin palata ensimmäisiin oikeuksiinsa ja saa takaisin luonnollisen vapautensa. Rousseaun ongelmaksi kuitenkin muodostuu kysymys yleistahdon ja vapauden periaatteen välisen suhteen tulkitsemisesta. Rousseaun yhteiskuntasopimusteoria edustaa utilitaristista velvollisuusetiikkaa. Immanuel Kant katsoikin Rousseaun yleistahdon käsitteen ennakoivan omaa kategorista imperatiiviaan. Vaikka molemmat tekstit edustavat yhteiskuntasopimusteorioita, sisältyy niihin hyvin erilainen käsitys yksilön ja yhteiskunnan välisestä suhteesta. Hobbesilla järki ja moraali edellyttävät yksilöllisestä vapaudesta luopumista Rousseaulla järki ja moraali voivat toteutua vain siellä, missä yksilön vapaudet otetaan huomioon. Hobbesille yhteiskunta on olemuksellisesti yksi persoona, kun taas Rousseaulle keskeistä on yksilön oikeuksien ja yhteiskunnan oikeuksien tasapaino. Kolmas kysytty etiikan edustaja on John Rawls, joka myös edustaa individualismia ja yhteiskuntasopimusteorioita. Hänen yhteiskuntasopimuksensa koskee yhteiskunnan perusrakenteiden oikeudenmukaisuusperiaatteita. Hän etsii sellaisia periaatteita, jotka omaa etuaan ajavat vapaat ja rationaaliset ihmiset voisivat hyväksyä yhteenliittymisen ehdoiksi tasavertaisessa alkutilanteessa. Myös hänen teoriansa siis edustaa utilitaristista, normatiivista etiikkaa.