MaitoManageri: Lean-opit maatalouteen
|
|
- Irma Haavisto
- 7 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 MaitoManageri: Lean-opit maatalouteen 1. Pitkän aikavälin suunnittelu Perusta päätökset pitkän aikavälin tavoitteeseen, vaikka se tapahtuisikin lyhyen aikavälin tavoitteiden kustannuksella. Tämä perusperiaate on helposti sovellettavissa maatalousyrityksiin niin suurissa kuin pienissäkin asioissa. Esimerkiksi on parempi pitää selkeä tauko työssä ja selvittää, miksi jokin asia meni rikki, kun korjata tilanne ilmastointiteipillä ja jatkaa työtä eteenpäin. Maatalousyritykset ovat siirtyneet sukupolvelta toiselle ja usein tavoitteena on saada tila jatkumaan edelleen. Tämä tavoite vaikuttaa siten jokapäiväisessä tekemisessä kuin suuremmassa strategisessa suunnittelussa. 2. Jatkuva prosessivirta Jatkuvan prosessivirran luominen tuo ongelmat esiin. Poista aika, varastot ja muut tekijät, jotka sinulla on varmuuden varalta puskurina. Ne ovat hukkaa, jotka estävät sinua huomaamasta todellisia kehittämiskohteita. Sen sijaan että käyttäisit ylimääräistä aikaa asian tekemiseen reistailusta huolimatta, keskity selvittämään ongelman juurisyy alusta alkaen. Se voi löytyä esim. ennaltaehkäisystä, säännöllisyydestä tai paremmista tilausrutiineista jne. Esimerkiksi 200-lehmän tilalla poikii kaksi lehmää viikossa, kaksi todetaan tiineeksi ja kolme siemennetään. Pienemmät tai suuremmat määrät tarkoittavat lopulta ongelmia eläinvirtojen hallinnassa tai tungosta vasikkaosastolla. (Jos tungosta ei kuitenkaan tule, on vasikkaosasto tarpeettoman suuri). Molemmassa tapauksessa osastolla on hävikkiä ja parannuksia on mahdollista tehdä. Kun päätetään millaisia virtojen tulee olla, mahdollistetaan myös niiden löytäminen. 3. Veto-ohjaus Käytä veto-ohjausta ylituotannon välttämiseksi. Tätä perinteisen elintarviketuotannon periaatetta on vaikeaa soveltaa maataloudessa. Meijeri ajattaa maitoautoja päivästä riippumatta. Biologisista syistä läpimenoajat ovat pitkiä, mikä vähentää mahdollisuutta tuotannon veto-ohjaukseen. Kuitenkin esimerkiksi maatilan suoramyyntipisteessä voidaan arvovirta-analyysin avulla löytää hukkaa käsittelyvaiheessa ja siten lyhentää läpimenoaikoja. Jos läpimenoaika lyhenee uusien tuotteiden valmistuksessa, valmiita tuotteita ei tarvitse varastoida niin paljoa, joka helpottaa puolestaan mukautumista asiakkaan tarpeisiin.
2 4. Tasoittaminen Tasoita työmäärää. On selvää, että työmäärien tasoittaminen vähentää stressiä, parantaa työoloja ja vähentää vammoja ja onnettomuuksia. Stressaavissa työhuipuissa mahdollisuus väärin tekemiselle kasvaa ja laatu usein kärsii. Kun työmäärä on vakaa, lisääntyvät mahdollisuudet vikojen ja parannusten löytämiseen. Maatalousyrityksessä voi tasoittaminen parhaimmillaan olla käytännönläheistä jatkuvaa parantamista säännöllisyyden, järjestyksen ja ennakoivan huollon avulla, joka vähentää odottamattomia töitä esim. erottelumaitoa. Tällainen työmäärän tasoittaminen edellyttää töiden suunnittelua ja täytetöiden pohtimista, joita tehdään kun jokin työ valmistuu ennakoitua aikaisemmin tai jotakin vaihetta joudutaan odottamaan. Esimerkkejä täytetöistä ovat parannusluettelot, työpankit ja käsittelylistat. Näin jokainen tiiminjäsen tietää tärkeimmät asiat juuri nyt ja kykenee varmistamaan, että tarvittavat materiaalit ovat saatavilla töiden tekemistä varten. 5. Pysähdy virheen kohdalla Luo kulttuuri, jossa prosessi keskeytetään ongelmien ratkaisemisen ajaksi. Autotehtailla voi vetää jousesta tai painaa stop-nappia, mutta se ei aina toimi maatalousyrityksessä. Usein on tärkeämpää löytää keinoja kiireettömän ongelman havaitsemiseen, ennen kuin siitä tulee akuutti. Lisäksi tärkeää on järjestää aikaa ongelman juurisyyn löytämiseen, eikä pelkästään rynnätä suin päin ratkaisuun. Käytännön tasolla tämä tarkoittaa esim. taulupalaverin käyttöä poikkeaman löytämiseksi navetassa, vian löytämiseksi koneessa tai korjattavan asian pellolla. Ongelmanratkaisussa käytetään jäsenneltyä toimintatapaa (kuten PDCA, A3 tai ajatuskartta) juurisyyn löytämiseksi ja eri toimenpiteiden arvioimiseksi. Toyotan tehtailla tämä periaate tarkoittaa, että työntekijän on pyydettävä apua välittömästi kun hän kohtaa ongelman, jota ei voi itse ratkaista kerralla. Joillakin työpaikoilla on vaikeaa pyytää apua toisilta, jos työn keskeyttäminen ja muualle meneminen nähdään hukkana/tuhlauksena. Periaate tarkoittaa, että ihmiset ovat tiimi, jotka työskentelevät yhdessä koko liiketoiminnan puolesta sen sijaan, että kukin optimoi omaa työtään. On toki helpompaa jatkaa työskentelyä sen sijaan, että pysähdytään ratkaisemaan ongelma. Kyse on kuitenkin tarpeellisesta työskentelykulttuurin muutoksesta.
3 6. Standardoitu työ Standardoitu työ on perusta jatkuvaan parantamiseen. Standardimenetelmän käyttämisellä on monia suoria etuja. Esimerkiksi työyhteisön haavoittuvuutta vältetään, koska on helpompi ottaa uutta henkilöstöä ja saavuttaa työssä parempi ja tasaisempi laatu, kun kaikki tekevät työnsä samalla tavalla. Suurin etu standardisoidusta työstä on kuitenkin, se että se on perusta jatkuvaan parantamiseen. Ilman standardisointia on vaikeaa löytää poikkeavuuksia ja edelleen mahdollisia kehityskohteita. Esimerkki voisi olla maito- tai lihatilan työohje appeen sekoittamiseen. Vaikka uudelle työntekijälle näytettäisiin appeen tekeminen, on aloittelijan usein vaikeaa muistaa kaikkea. Apetta tekevät saavat vähitellen erilaisia ideoita sekoittamisen helpottamiseksi sen mukaan, millaista lopputulosta he työltä haluavat. Kaikki voisivat sopia appeen lopullisesta laadusta. Lisäksi voitaisiin sopia, kuinka se ape tulisi jakaa ruokintapöydälle tai tyhjätä siltä, että pöytä olisi helppo pitää puhtaana. Vastaavasti sovittava olisi, miltä rehuvaraston kuuluisi näyttää tai missä järjestyksessä koneiden tulisi olla, kun työ on saatu valmiiksi. Kaikki tämä vähentää hukkaa jatkuvasti. Standardin jatkuva tarkistaminen ja parannusten tekeminen mahdollistaa, että kaikki toimivat samalla tavalla ja eri näkökulmat otetaan huomioon tehtävän loppuun saattamisessa. Hyvä puoli on myös se, että ihmiset tulevat tietoisiksi, millainen merkitys on työohjeen säännöllisestä poikkeamasta. 7. Visuaalinen ohjaus mietittävä esimerkkejä Visuaalisen ohjauksen käyttäminen ei jätä mitään ongelmia piiloon. Tämän periaatteen ideana on löytää poikkeavuuksien avulla parannuskohteita. Visualisointeja ei tule käyttää ilman selkeää tarkoitusta. Esimerkkinä voidaan maitotiloilla käyttää lehmien jalkoihin kiinnitettäviä värillisiä nilkkaremmejä. On erittäin vaikeaa erottaa, kuka lehmistä on ummessa tai kenen maito ei saisi mennä tankkiin, jos lehmää ei ole merkitty. Mutta voisiko tätä hyödyntää myös muissa osissa tuotantoa? Sikatiloilla käytetään usein värimerkintöjä eri hoitojen ja merkintöjen seuraamiseksi. Esimerkiksi porsasryhmissä on mahdollista nähdä sekunneissa, millainen on ryhmän liiketaloudellinen kate. Se ei onnistuisi ilman värimerkintöjä. Voisiko tätä hyödyntää myös muussa tuotannossa? Kuvapankeissa on useita erilaisia esimerkkejä, kuinka hyödyntää visualisointeja ennakoinneissa ja seurannassa. Ajatus on, että jonkin asian tekeminen oikein tai vian huomaaminen olisi mahdollisimman helppoa visualisoinnin avulla.
4 8. Valitse kokeiltu tekniikka Käytä vain luotettavaa ja perusteellisesti testattua tekniikkaa, joka sopii työntekijöille ja prosesseihin. Periaatteena tulisi olla, että käytä vain tarvittava, ei enempää (minimiperiaate). Joko työ tai prosessi määrittää käytettävän tekniikan. Teknologian ostaminen ei itsessään saa olla syy. Tosin harvat myöntävät ostavansa uutta teknologiaa tällä tavoin, mutta esimerkeiksi voidaan nostaa uudet karjamanagementia helpottavat ohjelmistot tai modernit traktorit. Molemmissa on valtava potentiaali, joko käsittelemättömän tiedon hyödyntämiseksi tai asetukset tehokkaimpaan tai polttoainepiheimpään ajoon. Kuitenkin nämä mahdollisuudet ja ominaisuudet jätetään usein käyttämättä, siksi todellisia tarpeita olisi harkittava ennen investointia. 9. Johtajuus Kasvata johtajia, jotka tuntevat yrityksen perusteellisesti, sisäistävät yrityksen filosofian ja opettavat myös toisia tekemään niin. Useimmissa maatalousyrityksissä johtoryhmät, jotka istuvat konttoreissa kaukana tuotannosta, eivät ole ongelma. Korostettava on kuitenkin, että johtajan on toimittava roolimallina ja eräänlaisena opettajana henkilöstölle. Virheisiin puuttuminen ja poikkeamiin tarttuminen on tärkeää. Johtajan pystyttävä puuttumaan ongelmiin ja osoitettava, että ongelman juurisyyn ratkaisemiseksi on käytettävä aikaa. Tietysti kaikkien on myös noudatettava työohjeita ja seurattava niitä. Se että kaikki työntekijät noudattavat yhtiön filosofiaa varmistaa, että kaikki tuntevat filosofian ja sen merkityksen päivittäiseen työhön. Jos kaikki työpaikalla tietävät, mikä on tärkeää ja mitä periaatteet ohjaavat työntekoa, vähentää se johtajalta paljon aikaa yksityiskohtaisiin kysymyksiin vastaamiselta. Kun periaatteet ovat selkeitä, voivat työntekijät priorisoida työtehtäviään ja sparrata omaa ajattelutapaansa. 10. Ihmiset ja joukkueet Kehitä erinomaisia ihmisiä ja tiimejä, jotka noudattavat yrityksen filosofiaa. Tällä periaatteella on paljon yhteistä edellisen kanssa. Se korostaa, että toiminta perustuu työyhteisöön ja siksi kaikki työskentelevät yhdessä parannuksia tehden. Johtajan näkökulmasta tämä tarkoittaa kykyä astua sivuun ja antaa työntekijöiden tehdä ratkaisuehdotuksia. Kun antaa vastuun ratkaisusta työntekijöille, antaa samalla paljon tietoa, kuinka asioita voi tehdä paremmin. Kun työntekijät tietävät, mikä on keskeistä yrityksen näkökulmasta ja mitkä periaatteet ohjaavat työn tekemistä, on heillä suuret mahdollisuudet löytää hyviä ratkaisuja ongelmiin.
5 11. Yhteistyökumppanit ja tavarantoimittajat Kunnioita yhteistyökumppaneita ja tavarantoimittajia haastamalla ja auttamalla heitä tulemaan paremmiksi. Tämä periaate on yhteinen pitkän aikavälin ajattelun kanssa. Noudattamalla periaatetta on mahdollista saada pitkät ja kestävät suhteet yhteistyökumppaneiden ja tavarantoimittajien kanssa ja pitää yllä laatua ja toimitusvarmuutta. Esimerkkinä tästä voidaan pitää palavereita, joissa yhdessä palveluntarjoajan (esim. koneasema) kanssa pyritään löytämään parannuksia, joka parantaa säilörehun laatua (vikoihin varautuminen, parempi kommunikointi, selkeämmät rutiinit jne.). Voi olla, että koneyhteistyössä pohditaan kuinka parantaa jatkuvasti koneiden vikojen huoltoa tai seurantaa. (Huomaa, että tässä koneiden huollolla tarkoitetaan myös muutakin, kuin se että se on tehty. Koneiden huolto sisältää jatkuvaa parantamista huoltotoimenpiteissä, että hukka saadaan mahdollisimman pieneksi.) Lean-yrityksissä on usein paljon avoimia, käynnissä olevia parannustoimenpiteitä. Hyvää esimerkkiä yhteistyökumppaneille näyttämällä, on myös heillä mahdollisuus tulla paremmaksi. Se hyödyttää myös omaa yritystä pienentämällä yhteistyöhön liittyvää hukkaa. Haastaminen voi tarkoittaa, että tavarantoimittajille viestitään, että heiltä odotetaan tiettyä tulosta ja että sen saavuttamiseen on olemassa metodeja. 12. Mene paikanpäälle katsomaan näe omin silmin Mene paikanpäälle ja näe omin silmin ymmärtääksesi tilanteen perin pohjin. Suurissa autotehtaissa tämä periaate tarkoittaa, ettei istuttaisi kokoushuoneessa ja mietittäisi ratkaisuja ongelmiin, jotka ovat poissa tuotannosta. Tällainen on maatalousyrityksissä hyvin harvinaista, sillä useimmiten kaikki osallistuvat päivittäisten töiden tekemiseen. Sen sijaan voi olla, ettei arvata kuinka suuri ongelma on tai mitkä tekijät siihen vaikuttavat ilman mittareita ja seurantaa. Niiden avulla voidaan varmistaa, että työskennellään oikeiden parannusten parissa. Periaate koskee myös ongelmanratkaisua. Tärkeää on löytää ja nostaa esiin ongelman juurisyy, ennen kuin siihen voi puuttua ja parantaa. Vaikeaksi asian tekee, jos ihmiset ajattelevat ja uskovat eritavoin johtuen omista näkökulmistaan. Jos lannanpoistolaitteisto menee rikki, omistaja uskoo sen johtuvan puutteellisesta huollosta. Eläintenhoitajan mielestä kyse on siitä, ettei tarjolla ole oikeaa öljyä lisättäväksi. Koneenkäyttäjä ajattelee puolestaan, ettei kone toimi kunnolla. He voisivat ratkaista ongelman kokoontumalla yhteen ja tarkistaa, kuinka konetta tulisi käyttää, öljyä lisätä ja dokumentoida huoltotoimet, niin että ne tulevat tehtyä mahdollisimman pienellä hukalla.
6 13. Yksimielisyys Tee päätökset hitaasti ja yksimielisesti, punnitse eri vaihtoehtoja ja toteuta asiat nopeasti. Leanin tapa työskennellä ongelmien parissa on usein uusi monissa maatalousyrityksissä. Perinteisesti, kun ongelma ilmenee, ratkaisu pyritään löytämään niin pian kuin mahdollista, jotta voidaan jatkaa työskentelyä. Silloin ongelmaa ei usein ratkaista perin pohjin, vaan jokainen etsii ratkaisun, joka on paras hänen näkökulmastaan. Muiden on vaikeaa pysyä perässä. Tämä periaate voidaan muuttaa siten, että varataan aikaa ongelman pohtimiselle yhdessä. Pohdinnassa voi hyödyntää A3 tai PDCA-välineitä. On ajan ja resurssien tuhlausta miettiä ratkaisuja, jotka eivät ole pysyviä ja jotka vievät aikaa seurata, meneekö uudistus odotetusti. Maatalousyrityksissä tämä periaate edellyttää myös parannusehdotusten tärkeysjärjestykseen asettamista eli päättämistä tekemistä, joihin tulee tarttua ensimmäisenä. Tämä lisää mahdollisuutta, että tärkein uudistus tulee toteutetuksi. Vaihtoehto on, ettei mitään tapahdu, koska kukaan ei tarkalleen tiedä miten parannusehdotuksia käsiteltäisiin. 14. Oppiva organisaatio Oppivaksi organisaatioksi tullaan hellittämättömällä pohdinnalla ja jatkuvalla parantamisella. Myös tämän periaate on vaikeaa sisäistää monissa maatalousyrityksissä. Pelkkä ongelmanratkaisu on loppu viimein vain hukkaa, siitä on myös otettava opiksi. Kun on löydetty hyvä ratkaisu, on myös mietittävä onko ratkaisu hyödynnettävissä myös yhteydessä. Jos jollakin on idea, sitä ei tulisi säilyttää itsellään puhumatta muille, kuinka sitä voisi käyttää. On myös hyvä pohtia, miksi asiat ovat niin kuin ne ovat sekä hyvät että huonot asiat. Kun löytää vastauksen tähän kysymykseen, johtaa se usein parannukseen. Artikkelisuomennos Lean i lantbruket.
Hanna Åström Lean coach, lean methodology The Rural Economy and Agricultural Society of Halland
Hanna Åström Lean coach, lean methodology The Rural Economy and Agricultural Society of Halland hanna.astrom@hushallningssallskapet.se +46 35 46538 Hushållningssällskapet Halland The Rural Economy and
LisätiedotLiiketoiminnan johtaminen
MaitoManageri johtaminen ja johtajuus-kysely Liiketoiminnan johtaminen 1. Osaan määrittää yrityksellemme tulevaisuuden vision (tavoitetilan) 2. Viestin siten, että kaikki tilalla työskentelevät ovat tietoisia
LisätiedotAlkukartoitus Opiskeluvalmiudet
Alkukartoitus Opiskeluvalmiudet Päivämäärä.. Oppilaitos.. Nimi.. Tehtävä 1 Millainen kielenoppija sinä olet? Merkitse rastilla (x) lauseet, jotka kertovat sinun tyylistäsi oppia ja käyttää kieltä. 1. Muistan
LisätiedotSuomen Lean-yhdistys ry Lean Association of Finland. Lean-ajatusmalli. Valunkäytön seminaari Kalle Arsalo
Suomen Lean-yhdistys ry Lean Association of Finland Lean-ajatusmalli Valunkäytön seminaari 30.03.2017 Kalle Arsalo 19.8.2015 Suomen Lean-yhdistys ry Aatteellinen v. 2009 perustettu henkilöjäsenyhdistys
LisätiedotLean-implementaation tiekartta VSSHP:ssä Heikki Laurila Lean projektijohtaja VSSHP, Kehittämispalvelut
Lean-implementaation tiekartta VSSHP:ssä 8.5.2017 Heikki Laurila Lean projektijohtaja VSSHP, Kehittämispalvelut 1 VSSHP strategia 2017-2018, neljä strategista päämäärää Kaiken toiminnan on tuotettava arvoa
LisätiedotMitä Lean on? Lean5 Europe Oy Ltd
Mitä Lean on? Lean5 Europe Oy Ltd Tommi Elomaa MITÄ ON LEAN? 1. ARVO TEHDÄÄN VAIN SITÄ, MIKÄ TUOTTAA ARVOA ASIAKKAALLE. EI TEHDÄ MITÄÄN MUUTA. Leanin keskeinen ajatus on päinvastainen Tarkoitus ei ole
LisätiedotPIENI KAMPANJAKOULU. Ohjeita onnistuneen kampanjan toteuttamiseen 1 PIENI KAMPANJAKOULU
PIENI KAMPANJAKOULU Ohjeita onnistuneen kampanjan toteuttamiseen 1 PIENI KAMPANJAKOULU PIENI KAMPANJAKOULU Sana kampanja on peräisin ranskalaisesta sanasta campagne ja tarkoittaa että, pyritään vaikuttamaan
LisätiedotYrityskohtaiset LEAN-valmennukset
Yrityskohtaiset LEAN-valmennukset Lean ajattelu: Kaikki valmennuksemme perustuvat ajatukseen: yhdessä tekeminen ja tekemällä oppiminen. Yhdessä tekeminen vahvistaa keskinäistä luottamusta luo positiivisen
LisätiedotTuotannon luotettavuus
Tuotannon luotettavuus Tuomas Särkilahti Skanska Talonrakennus Oy 1 Sisältö 1. Skanskan Luotettavan Tuotannon Toimintapa (LTT) 2. Miksi tuotannon luotettavuus on tärkeää 3. Miten varmistamme luotettavan
LisätiedotLean johtaminen ja työkalut. Työpaja 16.3.2016
Lean johtaminen ja työkalut Työpaja 16.3.2016 Lean ja Lean Construction Teoriainformoidut käytännön ihmiset MITÄ ON LEAN? LEAN on johtamisfilosofia joka on koko organisaatiota koskeva laaja-alainen muutosprosessi,
LisätiedotProsessit sujuviksi. Työkaluina A 3 ongelmanratkaisumenetelmä ja arvovirtakuvaus
Helpotusta arkeen-pienryhmä, ProAgria Pohjois-Karjala 4. tapaaminen, 6.6.2017 Prosessit sujuviksi Työkaluina A 3 ongelmanratkaisumenetelmä ja arvovirtakuvaus Tapaamisen sisältö Kuulumiset: kriittiset kehittämiskohteet
LisätiedotRauhala. on maakunnan paras maatila! Kannattavin Tehokkain Haluttu ja mukava työpaikka. Hyvää elämää ihmisille ja eläimille
Rauhala on maakunnan paras maatila! Kannattavin Tehokkain Haluttu ja mukava työpaikka Hyvää elämää ihmisille ja eläimille Yrityksen perustiedot Omistajat: Ismo ja Miika Takkunen Ismo vastaa tilanjohtaminen
LisätiedotLEAN. Enemmän arvoa vähemmällä. Mitä LEAN on? LEAN on filosofia, jolla pyritään hyödyntämään resurssit maksimaalisesti
LEAN Mitä LEAN on? Enemmän arvoa vähemmällä LEAN on filosofia, jolla pyritään hyödyntämään resurssit maksimaalisesti Keskittyy kyseenalaistamaan ja eliminoimaan kaikkea, joka ei tuo asiakkaalle lisäarvoa
LisätiedotLEAN-JOHTAMISEN KESKEISET PERIAATTEET
Poista hukka! Lopeta sähläys! LEAN-JOHTAMISEN KESKEISET PERIAATTEET Webinaari - Keskiviikko 14.2 klo 09:00-10:00 - Webinaari Webinaarin sisältö klo 09:00-10:00 Avaus ja puhujien / KULMIAN esittely Osallistujien
LisätiedotOivalluksia eri maiden karjamanagementista tavoiteltavat huiput ja varottavat sudenkuopat Maitovalmennus
Oivalluksia eri maiden karjamanagementista tavoiteltavat huiput ja varottavat sudenkuopat Maitovalmennus 6.9.2018 Petri Koivisto projektipäällikkö MaitoLiideri-hanke ProAgria Oulu ASKELMERKKEJÄ, MaitoLiideri
LisätiedotKonttorirotasta oman työn tuunaajaksi
Konttorirotasta oman työn tuunaajaksi Osa 1: Kuinka valmiita me olemme? Tutkimuksen perustiedot Tutkimukseen on haastateltu 1000 suomalaista Kohderyhmänä olivat 18-64 -vuotiaat pois lukien eläkeläiset
LisätiedotHukkahaavit ja Kaizen. Mitä Hukkahaavi ja Kaizen on? Susanna Mantere Välinehuoltotyönohjaaja
Hukkahaavit ja Kaizen Susanna Mantere Välinehuoltotyönohjaaja 7.10.2016 Mitä Hukkahaavi ja Kaizen on? Hukkahaavi prosessin tarkastelua johon osallistuu eri ammattiryhmiä ja useampi työyksikkö Kaizen on
LisätiedotTunnista työstressi etsi ratkaisu ongelmaan. Lyhytohjeet työpaikalle.
Tunnista työstressi etsi ratkaisu ongelmaan. Lyhytohjeet työpaikalle. Asiantuntija Tarja Räty Työturvallisuuskeskus TTK Hyödyllinen ja haitallinen stressi Stressi on normaali reaktio, joka pitää ihmisen
LisätiedotKonttorirotasta oman työn tuunaajaksi
Konttorirotasta oman työn tuunaajaksi Osa 1: Kuinka valmiita me olemme? Tutkimuksen perustiedot Tutkimukseen on haastateltu 1000 suomalaista Kohderyhmänä olivat 18-64 -vuotiaat pois lukien eläkeläiset
LisätiedotMerkityksellistä johtamista. Ihminen keskiössä suunta, tilannekuva ja tavoite kirkkaana
Merkityksellistä johtamista Ihminen keskiössä suunta, tilannekuva ja tavoite kirkkaana Henkilöstökokemus Asiakkuudet ja asiakaskokemus Digitalisaatio ja tekoäly Kansainvälistyminen ja kasvu Onko yrityksellänne
LisätiedotSeuratoiminnan. Tämä on seuroille tarkoitettu työkirja urheiluseuran tulevaisuuden pohtimiseen. Kokoa tiimi omasta seurasta.
Seuratoiminnan Tulevaisuus Miten meidän urheiluseuramme menestyy muuttuvassa maailmassa? 1 Kokoa tiimi omasta seurasta. Tämä on seuroille tarkoitettu työkirja urheiluseuran tulevaisuuden pohtimiseen. 2
LisätiedotVIRTAUSTEHOKKUUDEN LISÄÄMINEN PATOLOGIAN LABORATORIOSSA
VIRTAUSTEHOKKUUDEN LISÄÄMINEN PATOLOGIAN LABORATORIOSSA Mikko Laiho 6.2.2015 TEHOKKUUSMATRIISI LEAN ON TÄHDEN TAVOITTELUA VAIHTELUA VÄHENTÄMÄLLÄ RESURSSITEHOKKUUS VIRTAUSTEHOKKUUS Vaihtelu Voi syntyä mm.
LisätiedotRakennusteollisuuden työturvallisuuskannanotto. RATUKE-seminaari , Kansallismuseo Tarmo Pipatti
Rakennusteollisuuden työturvallisuuskannanotto RATUKE-seminaari 11.11.2010, Kansallismuseo Tarmo Pipatti Työturvallisuuskannanotto 2010-2015 :n hallitus asetti vuoden 2010 alussa tavoitteen, jonka mukaan
LisätiedotKäyttäjätietojen hallintaratkaisujen arkkitehtuurin tehostaminen. Juha Kervinen Lead Architect, Trusteq Oy
Käyttäjätietojen hallintaratkaisujen arkkitehtuurin tehostaminen Juha Kervinen Lead Architect, rusteq Oy Aiheet Lopputulos paranee työvaiheiden tehostamisella arkastelemme yrityksen käyttäjätietojen hallintaa
LisätiedotLean-pienryhmä, ProAgria Pohjois-Karjala 3. tapaaminen, Prosessit sujuviksi. Miten työntekijät mukaan?
Lean-pienryhmä, ProAgria Pohjois-Karjala 3. tapaaminen, 20.4.2017 Prosessit sujuviksi Miten työntekijät mukaan? Päivän sisältö Kuulumiset Lean-ajattelu ihmisten johtamisessa Viikkopalaverit Parannustaulut
LisätiedotOHJEITA VALMENTAVALLE JOHTAJALLE
OHJEITA VALMENTAVALLE JOHTAJALLE Maria Ruokonen 10.3.2013 Tunne itsesi ja tunnista unelmasi. Ymmärrä missä olet kaikkein vahvin. Miksi teet sitä mitä teet? Löydä oma intohimosi. Menestymme sellaisissa
LisätiedotMerkityksellistä johtamista. Ihminen keskiössä suunta, tilannekuva ja tavoite kirkkaana
Merkityksellistä johtamista Ihminen keskiössä suunta, tilannekuva ja tavoite kirkkaana Henkilöstökokemus Asiakkuudet ja asiakaskokemus Digitalisaatio ja tekoäly Kansainvälistyminen ja kasvu Onko yrityksellänne
LisätiedotMILLAINEN ON HYVÄ RYHMÄ?
MILLAINEN ON HYVÄ RYHMÄ? Miniopas - Itsearvio Tässä oppaassa on kuvattu hyvän, toimivan ryhmän ominaisuuksia. Arvioi oppaan avulla omien ryhmiesi toimintaa. Verratkaa yhdessä arviointejanne. Millainen
Lisätiedot925 Design on paremman työelämän suunnittelutoimisto
925 Design on paremman työelämän suunnittelutoimisto Hanke-esittely: Luovan yrityskulttuurin rakentaminen 925 DESIGN 7.3.2014 Yrityksestämme KESTÄVÄ KILPAILUKYKY VAATII ROHKEAA AJATTELUA, FIKSUJA TYÖNTEKEMISEN
LisätiedotTapani Ahola. Lyhytterapiainstituutti Oy
Tapani Ahola Lyhytterapiainstituutti Oy Osaavaa työ- ja työhönvalmennusta hanke 1.1.2008-31.3.2012, Loppuseminaari 9.12.2011 Tavoitteistaminen 1/5 Tavoitteistaminen tekee ongelmista puhumisen helpommaksi.
LisätiedotElämäntaitojen nelikenttä
Polunvalaisija Elämäntaitojen nelikenttä A B Pitkän aikavälin tavoite Lyhyen aikavälin tavoite Nyt Punnitseminen V a l l i t s e v a t a j a t u k s e t T O I S T O K u i n k a u s e i n a j a t t e l
LisätiedotSAK:N NÄKEMYKSET HYVÄSTÄ TYÖSTÄ JA UUSI HYVÄN TYÖN MITTARI
SAK:N NÄKEMYKSET HYVÄSTÄ TYÖSTÄ JA UUSI HYVÄN TYÖN MITTARI LÄHTÖKOHDAT SAK:n tavoitteena on hyvinvointia rakentava työelämä SAK:n edustajakokous 2011: Työelämän ihmisoikeudet toteutuvat silloin, kun tärkeäksi
LisätiedotTyöhyvinvoinnin koulutukset 2017
Työhyvinvoinnin koulutukset 2017 Osallistu Elon työhyvinvointiaiheisiin koulutuksiin. Voit osallistua yksittäisille kursseille tai suorittaa työhyvinvoinnin superosaajan opintokokonaisuuden. Kaikki koulutukset
LisätiedotYllättävän, keskustelun aikana puhkeavan ristiriidan käsittely
Yllättävän, keskustelun aikana puhkeavan ristiriidan käsittely TOIMI NÄIN Pysäytä keskustelu hetkeksi ja sanoita havaitsemasi ristiriita. Kysy osallistujilta, mitä he ajattelevat havainnostasi. Sopikaa
LisätiedotTuotantotalous päivittäisessä arjen johtamisessa. Heta Jauhiainen, talousasiantuntija Lauri Tölli, talousasiantuntija ProAgria Oulu
Tuotantotalous päivittäisessä arjen johtamisessa Heta Jauhiainen, talousasiantuntija Lauri Tölli, talousasiantuntija ProAgria Oulu Usein Lainaa nyt 2 krt liikevaihto Tulikin tehtyä tuo robopihatto x120x2x365
LisätiedotADHD-LASTEN TUKEMINEN LUOKKAHUONEESSA
ADHD-LASTEN TUKEMINEN LUOKKAHUONEESSA Tässä luvussa annetaan neuvoja parhaista tavoista tukea ADHD-lasta luokkahuoneessa. Lukuun on sisällytetty myös metodologiaan liittyviä ehdotuksia, joiden avulla voidaan
Lisätiedot3. Ryhdy kirjoittamaan ja anna kaiken tulla paperille. Vääriä vastauksia ei ole.
1 Unelma-asiakas Ohjeet tehtävän tekemiseen 1. Ota ja varaa itsellesi omaa aikaa. Mene esimerkiksi kahvilaan yksin istumaan, ota mukaasi nämä tehtävät, muistivihko ja kynä tai kannettava tietokone. Varaa
LisätiedotKÄYTÄNNÖSSÄ PARAS. Lean Yrityspalvelut. VAKK 15.09.2014 Vakk LEAN Yrityspalvelut Minna Kiviharju
KÄYTÄNNÖSSÄ PARAS. Lean Yrityspalvelut VAKK 15.09.2014 Vakk LEAN Yrityspalvelut Minna Kiviharju LEAN? VAKK 15.09.2014 Vakk LEAN Yrityspalvelut Minna Kiviharju Millaisia ongelmia LEAN ratkaisee? Hidaste
LisätiedotTYÖOHJEET VR-HYVINKÄÄ
TEEMU JAUHIAINEN, JONI NORDSTRÖM TYÖOHJEET VR-HYVINKÄÄ Metropolia Ammattikorkeakoulu KONE- JA TUOTANTOTEKNIIKKA Projektisuunnitelma 19.3.2014 Sisällys Lyhenteet 1 Johdanto 1 2 Projektin tavoitteet 1 3
LisätiedotMaailma muu(uu meidän on muute(ava toimintatapojamme
Maailma muu(uu meidän on muute(ava toimintatapojamme Kanna(ava liiketoiminta vaa5i johtamista mitä se on? (Risto Harisalo) Management asioiden johtamista Suunnittelua Organisointia ja roolitusta Ohjausta
LisätiedotMiten ratkaistaan eettisiä ristiriitoja sosiaali- ja terveydenhuollon arjessa?
Miten ratkaistaan eettisiä ristiriitoja sosiaali- ja terveydenhuollon arjessa? Seminaari 28.3.2019 Paneeli: Miten vähentää eettistä kuormitusta sosiaali- ja terveydenhuollossa? Mika Virtanen, projektipäällikkö,
LisätiedotLEAN KYSin Kliinisen Fysiologian yksikössä
LEAN KYSin Kliinisen Fysiologian yksikössä Aoh Leena Taskinen 1 Mitä Lean on? Ø Lean on johtamisjärjestelmä, joka perustuu työn vakioimiseen ja vakioidun työn systemaattiseen ja jatkuvaan kehittämiseen
LisätiedotVirtauttaminen. Arto Saari
Virtauttaminen Professori Arto Saari Tampereen teknillinen yliopisto, Rakennustekniikan laboratorio RAIN-tutkimuksen loppuseminaari 11.12.2018, Helsinki Arto Saari 11.12.2018 1 Tutkimusryhmä Tohtorikoulutettava,
LisätiedotTyöpaikkaosaamisen kehittämisen malli monikulttuurisille työpaikoille
Työpaikkaosaamisen kehittämisen malli monikulttuurisille työpaikoille Mitä on osaaminen ja osaamisen kehittäminen työssä? Työpaikoilla eletään jatkuvassa muutoksessa. Asiakkaiden tarpeet muuttuvat ja työpaikalla
LisätiedotYRKK18A Agrologi (ylempi AMK), Ruokaketjun kehittäminen, Ylempi AMK-tutkinto
Seinäjoen Ammattikorkeakoulu Oy YRKK18A Agrologi (ylempi AMK), Ruokaketjun kehittäminen, Ylempi AMK-tutkinto Ruokaketjun kehittämisen koulutuksen opinnot on tarkoitettu asiantuntijoille, jotka tarvitsevat
LisätiedotMILJOONA LITRAA YKSILLÄ HARTEILLA -
2.2.2017 MILJOONA LITRAA YKSILLÄ HARTEILLA - HUOMIO TYÖN TEHOKKUUTEEN JO NAVETTASUUNNITTELUSSA Kehittämisneuvoja OSK ItäMaito 1 2.2.2017 HUIPPUOSAAJA. MILLÄ EVÄILLÄ..? 2 Valtakunnallinen huippuosaaja Navetan
LisätiedotKyselytutkimus sosiaalialan työntekijöiden parissa Yhteenveto selvityksen tuloksista
Kyselytutkimus sosiaalialan työntekijöiden parissa Yhteenveto selvityksen tuloksista Aula Research Oy toteutti Pelastakaa Lapset ry:n toimeksiannosta kyselytutkimuksen lasten ja nuorten kanssa työskenteleville
LisätiedotMeidän visiomme......sinun tulevaisuutesi
Meidän visiomme... Asiakkaittemme akunvaihdon helpottaminen...sinun tulevaisuutesi Uusia asiakkaita, lisää kannattavuutta ja kehitystä markkinoiden tahdissa Synergy Battery Replacement Programme The Battery
LisätiedotAIKUISVÄESTÖN HYVINVOINTIMITTARI Minun elämäntilanteeni
AIKUISVÄESTÖN HYVINVOINTIMITTARI Minun elämäntilanteeni Ihmisen hyvinvointi on kokonaisuus, jossa on eri osa-alueita. Tämä mittari auttaa sinua hahmottamaan, mitä asioita hyvinvointiisi kuuluu. Osa-alueet:
LisätiedotTietosuojan perusteet
Tietosuojan perusteet Hei Tietosuoja on liiketoiminnallemme elintärkeä asia. Vuonna 2018 sovellettavaksi tuleva EU:n tietosuoja-asetus korostaa sen merkitystä entisestään. Siksi sinunkin on syytä tuntea
LisätiedotPorvoon kaupunki 2011 Henkilöstökysely QPS 34+
1,2 1 0,8 0,6 0,4 0,2 0 1 Porvoon kaupunki 2011 Henkilöstökysely QPS 34+ Porvoo 2011 - Borgå 2011 N = 1273 Sukupuoli 100 % 90 % 80 % 81 % 70 % 60 % 50 % 40 % 30 % 20 % 18 % 10 % 0 % mies nainen Ikäryhmä
LisätiedotTAVOITTEENA HYVIN JOHDETTU, TULOKSELLINEN JA UUSIEN RATKAISUJEN LÖYTÄMISEEN INNOSTAVA VALTIONHALLINTO
TAVOITTEENA HYVIN JOHDETTU, TULOKSELLINEN JA UUSIEN RATKAISUJEN LÖYTÄMISEEN INNOSTAVA VALTIONHALLINTO Valtionhallinnon henkilöstölle suunnatun kyselyn tuloksia 16.03.2012 Koonneet: Virpi Einola-Pekkinen
Lisätiedot1. Ohjaustyylit. Esimerkkejä tyylin käyttötilanteista. Tavoite. Työpaikkaohjaajan toiminta. Tulokset
1. Ohjaustyylit on hyvä tunnistaa itselleen ominaiset tavat ohjata opiskelijoita. on hyvä osata joustavasti muuttaa ohjaustyyliään erilaisiin tilanteisiin ja erilaisille opiskelijoille sopivaksi. Seuraavaksi
LisätiedotNäin suunnittelet ja rakennat oman verkkokurssin. Työkirja. TiiaKonttinen
Näin suunnittelet ja rakennat oman verkkokurssin Työkirja TiiaKonttinen Hei, ihan huippua, että latasit tämän oppaan ja haluat oppia, miten voit suunnitella ja tehdä oman verkkokurssisi. Tämän työkirjan
LisätiedotNykytila Tavoitetila Ihannetila Toimenpiteet Arviointi Mittari/Seurantatapa
Uudenmaan LAPE / Ketterät kokeilut tuloskortti Ketterän kokeilun nimi:_nuorten vanhempien kohdennettu vertaistuki Kokeilun toteutusalue (maantieteellinen): Hanko Kokeilun ajanjakso: Lokakuu 2017-Huhtikuu2018
LisätiedotKysymykset ja vastausvaihtoehdot
KAARI-TYÖHYVINVOINTIKYSELY 1 (8) Kysymykset ja vastausvaihtoehdot JOHTAMINEN TYÖYKSIKÖSSÄ Tässä osiossa arvioit lähiesimiehesi työskentelyä. Myös esimiehet arvioivat omaa lähiesimiestään. en enkä Minun
LisätiedotMaitotilayrittäjä Jukka Määttä, Arvolan Karjapiha Oy
Maitotilayrittäjä Jukka Määttä, Arvolan Karjapiha Oy Lean pilottihanke 2014-2015 Valion alkutuotanto kokoonkutsuja Suomen Yrittäjäopisto järjesti Seinäjoella kolme kokoontumista+opintomatka Tanskaan pienryhmät+oma
LisätiedotHyria. Strategia määrittelee, mitkä tavoitteet ovat Hyriassa tärkeitä ja mikä on se tapa, jolla niitä halutaan toteuttaa.
Hyria 2018 Strategia määrittelee, mitkä tavoitteet ovat Hyriassa tärkeitä ja mikä on se tapa, jolla niitä halutaan toteuttaa. Strategian avulla toteutamme visiomme. Hyria 2018 Strategia ei anna suoraa
LisätiedotNextMakers-kasvuyritysbarometri. Julkaistu Microsoft Fluxissa
NextMakers-kasvuyritysbarometri Julkaistu 9.2.2017 Microsoft Fluxissa NextMakers-kasvuyritysbarometri 1/2017 NextMakers-barometri käsittelee kasvuyrityksille kiinnostavia, ajankohtaisia aiheita. Ensimmäisen
LisätiedotDENACODE NUDDIS Käsikirja huoltajalle
FINSKA LAPSI- JA KOULUTUSHALLINTO 2018-09-25 DENACODE NUDDIS Käsikirja huoltajalle Mikä on Nuddis? Nuddis on Bollnäsin kunnan digitaalinen läsnäolojärjestelmä esikoululle. Läsnäolojärjestelmän tarkoitus
LisätiedotPUHUMISEN HARJOITUSTESTI. Tehtävä 1 KERTOMINEN
PUHUMISEN HARJOITUSTESTI Tehtävä 1 KERTOMINEN Kerro, mitä teet, kun sinua jännittää. Sinulla on kaksi minuuttia aikaa miettiä, mitä sanot ja 1,5 minuuttia aikaa puhua. Aloita puhuminen, kun kuulet kehotuksen
LisätiedotSuomen Ekonomien hallitukseen Hallitushaastattelut Taitavaksi haastattelijaksi
Suomen Ekonomien hallitukseen 2018-2020 Hallitushaastattelut Taitavaksi haastattelijaksi Infoa haastattelijalle Nina Juhava, 29.8.2017 5.9.2017 Hallitushaastattelut Hallitushaastattelut 1. Esityö: Tehtävän
LisätiedotTee siitä totta! Klubiprojektien kehitysopas
Tee siitä totta! Klubiprojektien kehitysopas Lionsklubit, jotka järjestävät mielekkäitä palveluprojekteja, vaikuttavat monella tavalla niiden ihmisten elämään, joita he auttavat. Klubijäsenet tuntevat
LisätiedotReilun Pelin työkalupakki: Työkäytäntöjen kehittäminen
Reilun Pelin työkalupakki: Työkäytäntöjen kehittäminen Tavoite Oppia menetelmä, jonka avulla työyhteisöt voivat yhdessä kehittää työkäytäntöjään. Milloin työkäytäntöjä kannattaa kehittää? Työkäytäntöjä
Lisätiedot2. Työvälineiden, materiaalien ja menetelmien hallinta
Työskentely maatalousalalla 1. Työprosessin hallinta Maatilan tai maaseutuyrityksen työtehtävien tekeminen Tyydyttävä T1 noudattaa työaikoja ja toimii ohjattuna työohjeiden mukaisesti suhtautuu myönteisesti
Lisätiedot2.4. Oppimistyyleistä
2.4. Oppimistyyleistä 1. Käytännölliset Näin ajattelevilla todellisuus koostuu siitä, mitä he aistivat näkemällä, koskettamalla, kuulemalla, haistamalla ja maistamalla. He huomaavat ja pystyvät palauttamaan
LisätiedotVaalan kuntastrategia 2030
Vaalan kuntastrategia 2030 Mikä on kuntastrategia? Kuntastrategiassa kunnanvaltuusto päättää kunnan toiminnan ja talouden pitkän aikavälin tavoitteista. Strategisen suunnittelun tarkoituksena on etsiä
LisätiedotTyömäärän vaihtelu automaattilypsy- navetoissa 4Dbarn projekti Maitoyrittäjät ry vuosikokousseminaari Jouni Pitkäranta, Arkkitehti SAFA
Työmäärän vaihtelu automaattilypsy- navetoissa 4Dbarn projekti 11.3 2015 Maitoyrittäjät ry vuosikokousseminaari Jouni Pitkäranta, Arkkitehti SAFA Robottinavettatutkimus V. 2014 aikana 33 robottinavettaa
LisätiedotMustasaaren kunnan henkilöstöstrategia 2014 2017
Mustasaaren kunnan henkilöstöstrategia 2014 2017 Yhteistyötoimikunta 14.4.2014 Henkilöstöjaosto 12.5.2014 Kunnanhallitus 16.6.2014 Kunnanvaltuusto 22.9.2014 Mustasaaren kunnassa rima on korkealla. Haluamme
LisätiedotMiten saan työtiimin ponnistelemaan yrityksen tavoitteen eteen? Kuka innostuu mitenkin?
Miten saan työtiimin ponnistelemaan yrityksen tavoitteen eteen? Kuka innostuu mitenkin? Heta Jauhiainen, johtava asiantuntija, ProAgria Keskusten Liitto Timo Viinamäki, maitoyrittäjä, Viinamäen Farmi Oy
LisätiedotTietojärjestelmän kehittäminen syksy 2003
Tietojärjestelmän kehittäminen syksy 2003 Ryhmä C2 Väliraportti 2-24.10. Päivi Laiterla Tomas Windahl Toni Nikkanen Antti Lehto 1 Sisällysluettelo Rich Picture...4 Käsitemalli...5 P-tason
LisätiedotMITEN SUHTAUDUN MUUTOKSEEN?
MITEN SUHTAUDUN MUUTOKSEEN? Miniopas - Itsearvio Miten suhtaudut muutokseen? Arvioi omia ajattelu- ja toimintamallejasi. Verratkaa arviointejanne yhdessä työkavereidenne kanssa. Ohje tämän oppaan käyttöön
LisätiedotPalautteen antamisen kulttuuri
7.5.2013 Palautteen antamisen kulttuuri Rondo Training Oy/ Leena Nousiainen www.dazzle.fi www.rondotraining.fi 1 Palautteen antamisen kulttuuri 2 Kriittiset menestystekijät Alkuun Story of your shoes Mitä
Lisätiedot11.02.2015/ Anna-Liisa Lämsä. Työnantajien näkemyksiä erityistä tukea tarvitsevien työllistämisestä
Työnantajien näkemyksiä erityistä tukea tarvitsevien työllistämisestä Työnantajakysely ja työnantajien haastattelut Vuoden 2014 alussa työnantajille tehty työnantajakysely 161 vastaajaa 51 työnantajan
LisätiedotYhteinen asiointipiste Työpaja Muistio Virve Kuorelahti, Gofore
Yhteinen asiointipiste Työpaja 2 9.11.2017 Muistio Virve Kuorelahti, Gofore Työpajan tarkoitus Tunnistaa ja kuvata tärkeimmät asiakastyypit Tunnistaa keskeiset palvelut Tämän työpajan jälkeen jatkatte
LisätiedotTyön organisointi uusiksi. Minna Dammert
Työn organisointi uusiksi Minna Dammert Vastakkainasettelua tulisi välttää Lisämyyntiä! Miten voisimme tuottaa enennän? Miten pärjäämme olemassa olevin resurssein? Lisäkäsiä! * Ei ehdi, ei kerkiä Pysähdyttävä
LisätiedotTUNNE ITSESI TYÖNHAKIJANA
TUNNE ITSESI TYÖNHAKIJANA Sisällysluettelo: 1. Johdanto 2. Omien taitojen tunnistaminen 3. Omista taidoista kertominen 4. Työnhaun viidakko 5. Miten ylläpitää motivaatiota? 6. Työntekijöiden terveisiä
LisätiedotTausta. Arkisia esimerkkejä Erilaiset yhdistäjät. Hokaa moka. Välinehuollon valtakunnalliset koulutuspäivät
Hokaa moka Välinehuollon valtakunnalliset koulutuspäivät 6.-7.10.2016, Helsinki Tausta Shigeo Shingo, Toyotan tehtaat 1960-luvulla Poka yoke = virhe vältä Erilaisia keinoja, joiden avulla virheiden tekemisestä
LisätiedotMITÄ ON GEMBA-WALK? Janne Metsolahti Työnjohtaja YIT Infra Oy
MITÄ ON GEMBA-WALK? Janne Metsolahti Työnjohtaja YIT Infra Oy janne.metsolahti@yit.fi MITÄ ON GEMBA-WALK? Sana gemba tulee japanin kielestä ja tarkoittaa todellista paikkaa, paikkaa jossa arvo tuotetaan
LisätiedotSosiaalisen median ja Internet-palveluiden käyttöehdot opetuksessa. Elias Aarnio Innopark Oy / Educoss-hanke
Sosiaalisen median ja Internet-palveluiden käyttöehdot opetuksessa Elias Aarnio Innopark Oy / Educoss-hanke elias.aarnio@innopark.fi Palveluiden käyttö sisältää sopimussuhteen Erilaisten sosiaalisen median
LisätiedotKasvilajikohtainen tuottaminen (Nurmentuotanto) 1. Työprosessin hallinta. Valitun kasvin viljelyn suunnitteleminen
Kasvilajikohtainen tuottaminen (Nurmentuotanto) 1. Työprosessin hallinta Valitun kasvin viljelyn suunnitteleminen Tyydyttävä T1 suunnittelee ja arvioi ohjattuna viljelyä ja siihen liittyviä työvaiheita
LisätiedotTyönantajien näkemyksiä ja kokemuksia erityistä tukea tarvitsevien työllistämisestä
Työnantajien näkemyksiä ja kokemuksia erityistä tukea tarvitsevien työllistämisestä Anna-Liisa Lämsä KT, TYP-verkostopäällikkö Pohjois-Pohjanmaan työllistymistä edistävä monialainen yhteispalvelu Työnantajakysely
LisätiedotEkologisen innovaation merkitys. Ympäristön kannalta hyvät liiketoimintapäätökset
Ekologisen innovaation merkitys Ympäristön kannalta hyvät liiketoimintapäätökset Meidän kaikkien täytyy ottaa ekologinen innovaatio huomioon Kun 53 % eurooppalaisten yritysten päätöksentekijöistä pitää
LisätiedotPalaute kuvapuhelinpalveluiden toteuttamisesta ammattilaisen näkökulmasta
Palaute kuvapuhelinpalveluiden toteuttamisesta ammattilaisen näkökulmasta virtu.fi sähköiset palvelut lappilaisille Pohjois-Suomen sosiaalialan osaamiskeskus Käyttäjien osallistuminen suunnitteluprosessiin
LisätiedotLUOTETTAVA JA TASAPAINOTETTU TUOTANTO RAKENNUSALALLA - Tahtiaikatuotannosta uutta ajattelua ohjaukseen
LUOTETTAVA JA TASAPAINOTETTU TUOTANTO RAKENNUSALALLA - Tahtiaikatuotannosta uutta ajattelua ohjaukseen LCIFIN2 Workshop 21.11.2013 Juha Salminen TkT, Kehitysjohtaja, Consti Yhtiöt Kumppanisi korjausrakentamisessa
LisätiedotOSA 1 SISÄINEN VOIMA. Oma mieli on ihmisen vallassa ei se mitä ympärillä tapahtuu. Kun tämän ymmärtää, löytää vahvuuden.
OSA 1 SISÄINEN VOIMA Oma mieli on ihmisen vallassa ei se mitä ympärillä tapahtuu. Kun tämän ymmärtää, löytää vahvuuden. Marcus Aurelius HERÄÄT TUNTEESEEN, ETTÄ TEHTÄVÄÄ ON LIIKAA. Et jaksa uskoa omiin
LisätiedotFiksu kasvu Lean ajattelu osana tehokasta projektijohtamista
Fiksu kasvu Lean ajattelu osana tehokasta projektijohtamista Projektipäivät Lean workshop 01.11.2017 1 Talent Vectia Agenda 1 2 3 Miten tuoda Lean ajattelu osaksi projektijohtamista? Miten luoda fiksua
LisätiedotToimiva työyhteisö DEMO
Toimiva työyhteisö DEMO 7.9.6 MLP Modular Learning Processes Oy www.mlp.fi mittaukset@mlp.fi Toimiva työyhteisö DEMO Sivu / 8 TOIMIVA TYÖYHTEISÖ Toimiva työyhteisö raportti muodostuu kahdesta osa alueesta:
LisätiedotJohtajien kehittyminen tuloksellisuuden parantamiseksi
Johtajien kehittyminen tuloksellisuuden parantamiseksi Investoi EBW johtajuustaitoihin EBW työelämän tunneäly järjestelmä antaa johtajuuden voiman sinun käsiisi! Sinä tiedät, millaista johtajuustyyppiä
LisätiedotValitusten, riitautusten ja maksunpalautusten ratkaiseminen. Välillä jotain menee pieleen tilauksessa. Haluamme auttaa sinua, jos näin käy.
Valitusten, riitautusten ja maksunpalautusten ratkaiseminen Välillä jotain menee pieleen tilauksessa. Haluamme auttaa sinua, jos näin käy. Mahdolliset tilanteet 1 2 Valitukset ja riitautukset Jos asiakas
LisätiedotYRITYSJOHTAMISEN ERIKOISAMMATTI- TUTKINTO
YRITYSJOHTAMISEN ERIKOISAMMATTI- TUTKINTO LEAN-ajattelun johtaminen #lean 18.5.2016 1 KOULUTUKSEN RUNKO YRITYKSEN JOHTAMINEN JA KEHITTÄMINEN 25.5.2016 10.8.2016 14.9.2016 19.10.2016 16.11.2016 1. STARTTI.
LisätiedotTyössäoppimisen toteuttaminen
Työssäoppimisen toteuttaminen 1 Sisällöt Määritelmät Valmistautuminen työssäoppimisen ohjaamiseen Mitä meidän työyhteisössä voi oppia? Yhteistyö oppilaitoksen kanssa Tutkinnon perusteiden merkitys työssäoppimisessa
LisätiedotVisio: Arjen riskit hallintaan ennakoiden ja yhteistyössä! 4.5.2014 Yhteiset palvelut/jhaa 1
Visio: Arjen riskit hallintaan ennakoiden ja yhteistyössä! 4.5.2014 Yhteiset palvelut/jhaa 1 Kokemuksia työnohjauksesta johdon näkökulmasta 4.5.2014 Yhteiset palvelut/jhaa 2 Työnohjauksen peruskysymyksiä
LisätiedotKilpailija-analyysi - markkinatilanne
Kilpailija-analyysi - markkinatilanne Tässä modulissa kyse on siitä, että kirkastetaan ja haetaan faktoja markkinatilanteesta, jotta tiedämme, missä olemme suhteessa muihin sekä miten voisimme sitten erottua
LisätiedotLean5 Perusleiri. Salossa 12.3. ja 19.3.2015
Salossa 12.3. ja 19.3.2015 Salossa 12.3 ja 19.3.2015 Puskeeko kiire päälle? Eikö toiminta meinaa pysyä tekemisen tahdissa, tai eikö myyjillä meinaa riittää aika tarjousten vääntämiseen? Loppuvatko tuotannosta
LisätiedotKIELENOPPIJOITA TIEDONHANKINTA KESKIÖSSÄ KUUNTELEMALLA OPPIJA (AUDITIIVINEN) KIELEN KÄYTTÖ, VUOROVAIKUTUS NÄKEMÄLLÄ
KIELENOPPIJOITA KIELEN KÄYTTÖ, VUOROVAIKUTUS TIEDONHANKINTA KESKIÖSSÄ KUUNTELEMALLA OPPIJA (AUDITIIVINEN) TEKEMÄLLÄ OPPIJA (KINESTEETTINEN) LUOVA KIELENKÄYTTÄJÄ HOLISTINEN OPPIJA (KOKONAISUUDET TÄRKEITÄ)
LisätiedotAsfalttiprosessin tehokas hallinta ja tuottavuuden parantamisen keinot. Asfalttiseminaari 6.3.2008 Lauri Merikallio Vakeva Oy
Asfalttiprosessin tehokas hallinta ja tuottavuuden parantamisen keinot Mitä opittavaa meillä on valmistavalta teollisuudelta? Asfalttiseminaari 6.3.2008 Lauri Merikallio Vakeva Oy Alustuksen tavoitteena
LisätiedotLCI-PÄIVÄT 2015 RANTASIPI AIRPORT MITEN LEAN CONSTRUCTION LUO UUTTA POTENTIAALIA RAKENNUSALAN KEHITTÄMISEEN
LCI-PÄIVÄT 2015 RANTASIPI AIRPORT MITEN LEAN CONSTRUCTION LUO UUTTA POTENTIAALIA RAKENNUSALAN KEHITTÄMISEEN KIINTEISTÖJOHTAJA TEPPO SALMIKIVI HELSINGIN YLIOPISTO, TILA- JA KIINTEISTÖKESKUS HELSINGIN YLIOPISTO
Lisätiedot