Valtion omistajaohjauspolitiikka

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Valtion omistajaohjauspolitiikka"

Transkriptio

1 Valtion omistajaohjauspolitiikka

2 Ekokem Pohjoismainen kiertotalousyhtiö Nyborg Kumla Riihimäki Hyvät tuotantolaitokset keskeisillä sijainneilla Riihimäki: Kaksi arinapolttolaitosta yhdyskuntajätteen polttoa ja energiantuotantoa varten Korkealämpötilapolttolaitos vaarallisen jätteen hävittämistä ja energiantuotantoa varten Kiertotalouskylä rakenteilla Kumla, Ruotsi: Arinapolttolaitos yhdyskuntajätteen polttoa ja energiantuotantoa varten Korkealämpötilapolttolaitos vaarallisen jätteen hävittämistä ja energiantuotantoa varten Nyborg, Tanska: Korkealämpötilapolttolaitos (kolme rumpu-uunia) vaarallisen jätteen hävittämistä ja energiantuotantoa varten Lisäksi 30 käsittelykeskuksen verkosto Suomessa, Ruotsissa ja Tanskassa Henkilöstön määrä yhteensä n. 650 Suomessa, Ruotsissa, Tanskassa ja Norjassa

3 Liikevaihto (M ) Käyttökatemarginaali Vahva kasvu ja hyvällä tasolla säilynyt kannattavuus % 28% 28% 27% 27% % % Huom: FAS IFRS

4 Ekokemin liiketoimintamalli Myymme jätehuoltopalveluita Myymme ympäristörakentamisen palveluita Ekokem Uusioraaka-aineet ja -tuotteet Energia Loppusijoitus

5 Ekokemin kehitys vuosien aikana Sakab perustetaan Kommunekemi (myöhemmin NORD) perustetaan Ekokem perustetaan Jätteenkäsittely Riihimäellä aloitetaan Voimala 1 käynnistetään Riihimäellä Ekokem laajenee Ruotsiin Voimala 2 käynnistetään Riihimäellä Uusi strategia: Kohti kiertotaloutta Ekokem laajenee Tanskaan

6 Ekokemin tulevaisuus Arvo omistajille Valtion ja kuntien ongelmajätelaitos Pohjoismainen kiertotaloustoimija Kannattavan kasvun jatkaminen Keskeiset strategiset tavoitteet: Nykyisten vahvojen markkina-asemien puolustaminen Tarjoaman laajentaminen pohjoismaisilla kotimarkkinoilla Kiertotalouskylän käynnistäminen ja konseptin laajentaminen Valikoidut yritysostot Mahdollisen listautumisen tavoitteena kasvustrategian menestyksekkään toteuttamisen varmistaminen > Aika

7 Ekokemin yhteiskuntavastuu Keskeinen edellytys liiketoiminnan menestyksen kannalta On tällä hetkellä ja tulevaisuudessa kilpailutekijä Tähtää taloudellisen tuloksen varmistamiseen, mahdollisuuksien identifioimiseen ja riskien hallintaan Taloudellinen vastuu Kannattavuus Jatkuvuus Verot Ympäristövastuu Ympäristöedut Ympäristöhaitat Sosiaalinen vastuu Työturvallisuus Henkilöstö Osallistuminen yhteiskunnan toimintaan Ekokemin yhteiskuntavastuuraportointi Ekokem edelläkävijöiden joukossa Suomessa Ympäristöraportti vuodesta 1993 lähtien Laajempi yhteiskuntavastuuraportti vuodesta 2001 lähtien Raportointi GRI-standardien* mukaan *Global Reporting Initiative

8 Ekokemilla on jo nyt laaja omistajakunta Ekokemillä on yhteensä hieman yli 400 osakkeenomistajaa

9 Näkökulmia valtion omistajaohjauspolitiikkaan (1/2) Valtion rooli: omistettujen yhtiöiden kehityksen mahdollistaja Pääoman saatavuus merkittäviä kasvuaskeleita varten; omistusosuuden ja pääomarakenteen arviointi yhtiön tarpeiden näkökulmasta Tasavertainen asema kilpailtaessa kyvykkäästä henkilöstöstä Sitoutunutkaan omistaja ei voi paikata mahdollisia puutteita yrityksen kilpailukyvyssä Omistusmallin läpinäkyvyys ja ennakoitavuus Suomen valtion omistajamaineella merkitystä valtion, sen omistamien yhtiöiden ja suomalaisen yhteiskunnan kannalta Poliittisen agendan sekoittuminen omistajaohjaukseen arvonmuodostuksen kannalta ongelmallista Selkeys omistajaohjauksen periaatteissa ja yhtiöiden omistuksen tavoitteiden ymmärtäminen yritysjohdon kannalta välttämätöntä

10 Näkökulmia valtion omistajaohjauspolitiikkaan (2/2) Omistajaohjauksen pitkäjänteisyys ja nopea reagointikyky Omistajan ensisijainen vaikutuskanava: kyvykkään hallituksen valitseminen Yhtiöiden kehittämisessä aikahorisontti vuosia joskus jopa vuosikymmeniä Yhtiöiden tilanteet kuitenkin jatkuvassa muutoksessa ja nopea reagointikyky (tarvittaessa myös omistajan) on keskeinen menestymisen edellytys Kehitysyhtiörakenne voi lisätä joustavuutta Voi edesauttaa kykyä ketterään päätöksentekoon erilaisten yritys- ja rahoitusjärjestelyjen tilanteissa Voi tehostaa valtion pääomien käyttöä Hallintomallin selkeys sekä valtion eri omistuskanavien läpinäkyvyys ja keskinäinen vastuunjako tärkeää

Toimitusjohtajan katsaus

Toimitusjohtajan katsaus Toimitusjohtajan katsaus Vuosi 2015 lyhyesti Loimme aidosti pohjoismaisen kiertotalousyhtiön Otimme käyttöön uuden tavan johtaa organisaatiota Haastavat markkinaolosuhteet käynnistimme tehokkuusohjelman

Lisätiedot

Muovin kierrätyspalvelut yrityksille. Viivi Leiviskä

Muovin kierrätyspalvelut yrityksille. Viivi Leiviskä Muovin kierrätyspalvelut yrityksille Viivi Leiviskä 21.11.2018 2 Jätteenkäsittely on osa ratkaisuistamme kestäville yrityksille ja kunnille Jätteet ovat maailmanlaajuinen ongelma. Tarjoamme monipuolisesti

Lisätiedot

Fortum ja Ekokem yhdessä vahva pohjoismainen kiertotalousyhtiö

Fortum ja Ekokem yhdessä vahva pohjoismainen kiertotalousyhtiö Fortum ja Ekokem yhdessä vahva pohjoismainen kiertotalousyhtiö Pekka Lundmark, toimitusjohtaja Markus Rauramo, City Solutions divisioonan johtaja 27. toukokuuta 2016 1 Fortum ostaa Ekokemin Ainutlaatuinen

Lisätiedot

Ekokemin Salon Jätevoimala-hanke

Ekokemin Salon Jätevoimala-hanke Ekokemin Salon Jätevoimala-hanke KOHTI KIERTOTALOUTTA ketterästi ja kunnianhimoisesti Ekokemin liiketoiminta-alueet Mitä Ekokem tekee? 1 Kehitämme jätteitä vähentäviä ja hyödyntäviä ratkaisuja asiakkaidemme

Lisätiedot

United Bankers Oyj. United Bankers Tuloskasvun tekijät 1.9.2015. United Bankers -konserni Aleksanterinkatu 21 A, 00100 Helsinki

United Bankers Oyj. United Bankers Tuloskasvun tekijät 1.9.2015. United Bankers -konserni Aleksanterinkatu 21 A, 00100 Helsinki United Bankers Oyj United Bankers Tuloskasvun tekijät 1.9.2015 United Bankers -konserni Aleksanterinkatu 21 A, 00100 Helsinki UB Omaisuudenhoito UB Securities UB Rahastoyhtiö UB Capital UB Real Assets

Lisätiedot

Liikevaihto 1985-2004

Liikevaihto 1985-2004 Liikevaihto 1985-24 5 4 Infrastruktuuri & ympäristö 3 Energia 2 Metsäteollisuus 1 1985 1991 1997 23 24 Metsäteollisuus, uusinvestoinnit 12 % vuotuinen kasvu 2 Liikevaihto markkina-alueittain 23 411,6 milj.

Lisätiedot

Tilinpäätös 2006. Erkki Pehu-Lehtonen toimitusjohtaja

Tilinpäätös 2006. Erkki Pehu-Lehtonen toimitusjohtaja Tilinpäätös 26 Erkki Pehu-Lehtonen toimitusjohtaja Liikevaihto 1985-26 7 6 5 4 3 Infrastruktuuri & ympäristö Energia Metsäteollisuus 2 1 Metsäteollisuus, uusinvestoinnit 12 % vuotuinen kasvu 1985 1991

Lisätiedot

KESKON YRITYSESITTELY POHJOIS-SAVON OSAKESÄÄSTÄJILLE RIIKKA TOIVONEN

KESKON YRITYSESITTELY POHJOIS-SAVON OSAKESÄÄSTÄJILLE RIIKKA TOIVONEN KESKON YRITYSESITTELY POHJOIS-SAVON OSAKESÄÄSTÄJILLE RIIKKA TOIVONEN 1 KESKO Q2/2016 RULLAAVA 12 KK Liikevaihto 8 993 milj. Liikevoitto* 253 milj. Sidotun pääoman tuotto* 12,6 % Henkilöstö 30 000 Osakkeenomistajia

Lisätiedot

Tulostiedotustilaisuus 2017 Siili Solutions Oyj Timo Luhtaniemi

Tulostiedotustilaisuus 2017 Siili Solutions Oyj Timo Luhtaniemi Tulostiedotustilaisuus 2017 Siili Solutions Oyj 27.2.2018 Timo Luhtaniemi Vastuuvapauslauseke Tässä materiaalissa esitetyt markkinoihin ja tulevaisuuteen liittyvät lausunnot ja arviot perustuvat yhtiön

Lisätiedot

Osavuosikatsaus 1.1. - 31.3.2005 Erkki Norvio, toimitusjohtaja

Osavuosikatsaus 1.1. - 31.3.2005 Erkki Norvio, toimitusjohtaja Osavuosikatsaus 1.1. - 31.3.2005 Erkki Norvio, toimitusjohtaja 18.5.2005 Ramirent - konserni lyhyesti Ramirent on johtava rakennuskoneiden ja -laitteiden vuokraukseen keskittynyt yritys, joka toimii Suomen,

Lisätiedot

Inspire, Lead, Care. Toimitusjohtaja Jari Latvanen 8. helmikuuta 2017

Inspire, Lead, Care. Toimitusjohtaja Jari Latvanen 8. helmikuuta 2017 Inspire, Lead, Care Toimitusjohtaja Jari Latvanen 8. helmikuuta 2017 1 Liikevaihto laskenut, kannattavuus ennallaan (2012-2016) Liikevaihto laskenut 2 6 % Ruotsi menettänyt markkinaosuuttaan kasvavassa

Lisätiedot

VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS 2018

VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS 2018 VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS 2018 VAHVA KASVU JATKUI VUONNA 2017 LIIKEVOITTO NELINKERTAISTUI 3 VUOSI 2017 OLI ERINOMAINEN 11,6 % LIIKEVAIHDON KASVU 21,0 % MYYNTIKATTEEN KASVU 312,1% LIIKEVOITON KASVU YLI 40

Lisätiedot

Jaakko Pöyry Group Tilinpäätös 2003

Jaakko Pöyry Group Tilinpäätös 2003 Jaakko Pöyry Group Tilinpäätös 23 Liiketoiminnan fokus 23 Kannattavuus Taseen ja maksuvalmiuden vahvistaminen Kohdennetut yritysostot (lähipalvelut, markkina-asema, teknologia tietotaito) Global Network

Lisätiedot

SHAPE & SHARE CRAMO OYJ

SHAPE & SHARE CRAMO OYJ SHAPE & SHARE CRAMO OYJ Varsinainen yhtiökokous 2018 Leif Gustafsson, toimitusjohtaja Helsinki, 28.3.2018 VAHVA ASEMA VUOKRAUS- MARKKINOILLA #2 Euroopassa #1 #2 Pohjoismaissa (Siirtokelpoiset tilat) in

Lisätiedot

Ympäristöohjelma ja ajoneuvot

Ympäristöohjelma ja ajoneuvot Ympäristöohjelma ja ajoneuvot Tiina Viitanen Kehitys-ympäristöpäällikkö Itella Posti Oy 1 Esityksen sisältö Yritysvastuu Itella:ssa Postinjakelun vaiheet CO2- päästökehitys Itellan ympäristöohjelma Ajotapa

Lisätiedot

Kannattavasti kasvava YIT

Kannattavasti kasvava YIT 1 14.11. 2007 YIT OYJ Kannattavasti kasvava YIT Sijoitus - Invest 14.11.2007 klo 11.30-11.50 Konsernijohtaja Hannu Leinonen 15.11.2007 klo 15.30-15.50 Varatoimitusjohtaja Sakari Toikkanen 2 14.11. 2007

Lisätiedot

Toimitusjohtajan katsaus

Toimitusjohtajan katsaus Toimitusjohtajan katsaus Katsaus vuoden 2015 keskeisiin teemoihin Informaation arvo kasvaa Oikea-aikaisen tiedon hyödyntäminen elintärkeää jokaisella toimialalla Fyysisen ja digitaalisen maailman yhdistyminen

Lisätiedot

Liite 5 Kesko Oyj:n varsinaisen yhtiökokouksen pöytäkirjaan 1/2019

Liite 5 Kesko Oyj:n varsinaisen yhtiökokouksen pöytäkirjaan 1/2019 Pääjohtajan katsaus Kesko Oyj:n yhtiökokous 8.4.2019 2 Suurin yhteinen haasteemme on ilmastonmuutoksen pysäyttäminen 3 8.4.2019 Pääjohtajan katsaus Kesko Oyj yhtiökokous 2019 K tarjoaa kestäviä ratkaisuja

Lisätiedot

Terveydenhuollon kasvava ammattilainen

Terveydenhuollon kasvava ammattilainen Terveydenhuollon kasvava ammattilainen Orion jakautuu 1.7.2006 Orion konserni Uusi Orion Oyj Oriola KD Oyj Orion Pharma Orion Diagnostica KD Oriola Lääkkeiden ja diagnostisten testien T&K, valmistus ja

Lisätiedot

Osavuosikatsaus 1.1. 31.3.2014 [tilintarkastamaton]

Osavuosikatsaus 1.1. 31.3.2014 [tilintarkastamaton] Osavuosikatsaus 1.1. 31.3.2014 [tilintarkastamaton] Uusia aluevaltauksia Ensimmäisen vuosineljänneksen liikevaihto+korkotuotot nousivat 18.6% edellisvuodesta ja olivat EUR 4.7m (EUR 3.9m Q1/20). Ensimmäisen

Lisätiedot

Puolivuotiskatsaus H Siili Solutions Oyj Timo Luhtaniemi

Puolivuotiskatsaus H Siili Solutions Oyj Timo Luhtaniemi Puolivuotiskatsaus H1 2018 Siili Solutions Oyj 14.8.2018 Timo Luhtaniemi Vastuuvapauslauseke Tässä materiaalissa esitetyt markkinoihin ja tulevaisuuteen liittyvät lausunnot ja arviot perustuvat yhtiön

Lisätiedot

TULOSINFO Q3/

TULOSINFO Q3/ TULOSINFO Q3/2018 6.11.2018 TULOSINFO Q3/2018 TOIMITUSJOHTAJA AKU VIKSTRÖM KASVUTARINA JATKUU 7 9/2018 RAVINTOLALIIKETOIMINTA Liikevaihto 66,2 MEUR Kasvua 99,5 % Käyttökate 6,4 MEUR (9,7 %) Kasvua 30,3

Lisätiedot

Peab pohjoismainen yhteiskuntarakentaja

Peab pohjoismainen yhteiskuntarakentaja Peab pohjoismainen yhteiskuntarakentaja EVENTES BUSINESS GARDEN Espoo 1 Liikeideamme Peab on rakennusalan yritys, jonka tärkein tavoite on ehdoton LAATU ja AMMATTITAITO rakennusprosessin kaikissa vaiheissa.

Lisätiedot

Kaupan rakennemuutos Jari Kuosmanen Aluejohtaja, Järvi-Suomen alue 8.10.2014

Kaupan rakennemuutos Jari Kuosmanen Aluejohtaja, Järvi-Suomen alue 8.10.2014 Kaupan rakennemuutos Aluejohtaja, Järvi-Suomen alue 8.10.2014 1 Arja Talma Kesko Liikevaihto 9,2 mrd - K-ryhmän myynti 11,5 mrd 2 000 kauppaa kahdeksassa maassa Yli 1,3 milj. asiakaskäyntiä joka päivä

Lisätiedot

Pörssi-ilta. Sijoittajasuhdepäällikkö Riikka Toivonen 3/2014

Pörssi-ilta. Sijoittajasuhdepäällikkö Riikka Toivonen 3/2014 Pörssi-ilta Sijoittajasuhdepäällikkö Kesko Liikevaihto 9,3 mrd - K-ryhmän myynti 11,6 mrd 5 000 Liikevaihto 9 315 milj. 250 Liikevoitto ilman kertaluonteisia eriä 239 milj. 2 000 kauppaa kahdeksassa maassa

Lisätiedot

CRAMO OYJ Sijoitus-Invest 2010. Vesa Koivula toimitusjohtaja POWERING YOUR BUSINESS

CRAMO OYJ Sijoitus-Invest 2010. Vesa Koivula toimitusjohtaja POWERING YOUR BUSINESS CRAMO OYJ Sijoitus-Invest 2010 Vesa Koivula toimitusjohtaja POWERING YOUR BUSINESS Yhteenveto Q3/2010 Vahvistuneet markkinat, kannattavuus parani Toisen vuosineljäksen lopulla alkanut markkinakäänne jatkui

Lisätiedot

Digia Oyj:n puolivuosikatsaus

Digia Oyj:n puolivuosikatsaus Digia Oyj:n puolivuosikatsaus 2019 9.8.2019 Puolivuosikatsaus 2019 1 2 3 4 5 6 Yhteenveto 1-6/2019 Liikevaihto ja -voitto Q2/2019 Tunnusluvut Liiketoiminnan kehitysaskeleet 1-6/2019 Markkinat, strategia

Lisätiedot

Smart way to smart products Etteplan vuonna 2014: Liikevoitto ja kassavirta paranivat selvästi

Smart way to smart products Etteplan vuonna 2014: Liikevoitto ja kassavirta paranivat selvästi Etteplan vuonna 2014: Liikevoitto ja kassavirta paranivat selvästi Toimitusjohtaja Juha Näkki 11.2.2015 Toimintaympäristö vuonna 2014 Vuosi 2014 oli haastava konepajateollisuuden yrityksille lähes koko

Lisätiedot

Fortumin Suomen sähkönsiirtoliiketoiminnan myynti 12.12.2013

Fortumin Suomen sähkönsiirtoliiketoiminnan myynti 12.12.2013 Fortumin Suomen sähkönsiirtoliiketoiminnan myynti 12.12.2013 Huomautukset Tämä esitys ei muodosta kehotusta ostaa, merkitä tai muutoin hankkia Fortumin osakkeita. Aiemmat tulokset eivät ole tae tulevaisuuden

Lisätiedot

SISÄLLYS ESIPUHE...9 1. JOHDANTO HYVÄÄN JA TEHOKKAASEEN JOHTAMIS- JA HALLINTOJÄRJESTELMÄÄN...11

SISÄLLYS ESIPUHE...9 1. JOHDANTO HYVÄÄN JA TEHOKKAASEEN JOHTAMIS- JA HALLINTOJÄRJESTELMÄÄN...11 ESIPUHE...9 1. JOHDANTO HYVÄÄN JA TEHOKKAASEEN JOHTAMIS- JA HALLINTOJÄRJESTELMÄÄN...11 1.1 Corporate governance hyvän johtamis- ja hallintojärjestelmän normisto Suomessa...15 1.1.1 Osakeyhtiölaki...15

Lisätiedot

Digia Oyj:n liiketoimintakatsaus tammi-maaliskuu

Digia Oyj:n liiketoimintakatsaus tammi-maaliskuu Digia Oyj:n liiketoimintakatsaus tammi-maaliskuu 2019 3.5.2019 Liiketoimintakatsaus tammi-maaliskuu 2019 1 2 3 4 5 6 Yhteenveto Q1/2019 Liikevaihto ja -voitto Q1/2019 Tase ja rahoitus Henkilöstö Markkinat

Lisätiedot

Osavuosikatsaus 1.1. 30.6.2014 [tilintarkastamaton]

Osavuosikatsaus 1.1. 30.6.2014 [tilintarkastamaton] Osavuosikatsaus 1.1. 30.6.2014 [tilintarkastamaton] Monipuolisempia rahoituspalveluita Toisen vuosineljänneksen liikevaihto+korkotuotot nousivat 24.6% edellisvuodesta ja olivat EUR 5.1m (EUR 4.1m /20)

Lisätiedot

Exel Compositesin strategia 2014 2018

Exel Compositesin strategia 2014 2018 Exel Compositesin strategia 2014 2018 Toimitusjohtaja Riku Kytömäki 4. marraskuuta 2014 Komposiittien markkinakysynnän odotetaan kasvavan sekä määrässä että arvossa mitattuna Komposiittimarkkinat Materiaalimarkkinoita

Lisätiedot

Smart way to smart products. Etteplan Q3/2014: Liikevaihto kasvoi ja liikevoitto parani

Smart way to smart products. Etteplan Q3/2014: Liikevaihto kasvoi ja liikevoitto parani Etteplan Q3/2014: Liikevaihto kasvoi ja liikevoitto parani Toimitusjohtaja Juha Näkki 29.10.2014 Toimintaympäristö 7-9/2014 Kysyntätilanteessa ei tapahtunut merkittäviä muutoksia edelliseen vuosineljännekseen

Lisätiedot

Seutukaupunkiseminaari Riku Bitter Miia Nahkuri. #riiconnecting

Seutukaupunkiseminaari Riku Bitter Miia Nahkuri. #riiconnecting Seutukaupunkiseminaari 20.3.2019 Riku Bitter Miia Nahkuri Valtuuston tehtävät ja työskentely RIIHIMÄKI Kasvukäytävä Kiertotalous Koulutus Riihimäki tunnetaan ennakkoluulottomana yritysten, kulttuurin

Lisätiedot

Digitaalinen riskienhallinnan työkalu: Riskit haltuun helposti ja nopeasti. Riskienhallinta ja kestävä kehitys: Velvollisuudet eduksi

Digitaalinen riskienhallinnan työkalu: Riskit haltuun helposti ja nopeasti. Riskienhallinta ja kestävä kehitys: Velvollisuudet eduksi Kestävä kehitys valmistavassa teollisuudessa 2/3: Kilpailuetua tavoitteellisuudella 4. Kestävä kehitys valmistavassa teollisuudessa 1/3: Kestävästi tehokkuutta Kestävä kehitys valmistavassa teollisuudessa

Lisätiedot

Tavoitteena kannattava kasvu. Yhtiökokous Repe Harmanen, toimitusjohtaja 16.3.2015

Tavoitteena kannattava kasvu. Yhtiökokous Repe Harmanen, toimitusjohtaja 16.3.2015 Tavoitteena kannattava kasvu Yhtiökokous Repe Harmanen, toimitusjohtaja 16.3.2015 Asiakaslupauksemme Takaamme jatkuvuuden ja teemme tulevaisuuden ajallaan ja rahallaan. 1. Toimintamme Merkittävin osa liiketoiminnastamme

Lisätiedot

Ylin johto yritysvastuun suunnannäyttäjänä. Ratkaisun paikka 2013. Anni Vepsäläinen 14.5.2013

Ylin johto yritysvastuun suunnannäyttäjänä. Ratkaisun paikka 2013. Anni Vepsäläinen 14.5.2013 Ylin johto yritysvastuun suunnannäyttäjänä Ratkaisun paikka 2013 Anni Vepsäläinen 14.5.2013 Esityksen rakenne Lyhyt yrityksen ja sen taustan esittely Vastuuajattelu Diacorissa Yritysjohdon roolista yritysvastuussa

Lisätiedot

Lemminkäinen Oyj. Osavuosikatsaus 1-6 / 2011 Toimitusjohtaja Timo Kohtamäki

Lemminkäinen Oyj. Osavuosikatsaus 1-6 / 2011 Toimitusjohtaja Timo Kohtamäki Lemminkäinen Oyj Osavuosikatsaus 1-6 / 211 Toimitusjohtaja Timo Kohtamäki Keskeistä vuoden 211 toisella neljänneksellä Tilauskanta oli ennätyskorkea: 1,7 mrd euroa Infrarakentamisessa hyvä tuloskehitys,

Lisätiedot

KESTÄVÄÄ TYÖTÄ CASE L&T Jorma Mikkonen, yhteiskuntasuhdejohtaja Eben 17.11.2015

KESTÄVÄÄ TYÖTÄ CASE L&T Jorma Mikkonen, yhteiskuntasuhdejohtaja Eben 17.11.2015 KESTÄVÄÄ TYÖTÄ CASE L&T Jorma Mikkonen, yhteiskuntasuhdejohtaja Eben 17.11.2015 Lassila & Tikanoja Oyj 2 MAAILMA ON RAJUSSA MURROKSESSA Lassila & Tikanoja Oyj Mukaillen: Finland Futures Research Centre

Lisätiedot

MAGNUS ROSÉN, TOIMITUSJOHTAJA YHTIÖKOKOUS

MAGNUS ROSÉN, TOIMITUSJOHTAJA YHTIÖKOKOUS MAGNUS ROSÉN, TOIMITUSJOHTAJA YHTIÖKOKOUS 17.3.2016 Liikevaihto kasvoi 635,6 milj. euroon, kasvua 3,6 % tai 6,0 % vertailukelpoisilla valuuttakursseilla EBITA 66,8 (65,8) milj. EUR tai 10,5 % (10,7 %)

Lisätiedot

Tase töihin. yhteiskuntavastuu perusarvoksi. Pääministeri Juha Sipilä

Tase töihin. yhteiskuntavastuu perusarvoksi. Pääministeri Juha Sipilä Tase töihin yhteiskuntavastuu perusarvoksi Pääministeri Juha Sipilä Valtio-omistajan rooli kansantaloudessa Valtion omistamien yhtiöiden arvo Suomessa Euroopan suurin (suhteessa bkt:hen) Yhtiöiden kirjo

Lisätiedot

JÄTTEIDEN ENERGIAHYÖDYNTÄMINEN SUOMESSA Kaukolämpöpäivät 2015, Radisson Blu Hotel Oulu Esa Sipilä Pöyry Management Consulting

JÄTTEIDEN ENERGIAHYÖDYNTÄMINEN SUOMESSA Kaukolämpöpäivät 2015, Radisson Blu Hotel Oulu Esa Sipilä Pöyry Management Consulting JÄTTEIDEN ENERGIAHYÖDYNTÄMINEN SUOMESSA Kaukolämpöpäivät 2015, Radisson Blu Hotel Oulu Esa Sipilä Pöyry Management Consulting SISÄLLYS Jätteen energiahyödyntämisen nykytila Kierrätystavoitteet ja kaatopaikkakielto

Lisätiedot

JÄTTEIDEN ENERGIAHYÖDYNTÄMINEN SUOMESSA Energiateollisuuden ympäristötutkimusseminaari HAUS kehittämiskeskus Oy, Helsinki Esa Sipilä Pöyry

JÄTTEIDEN ENERGIAHYÖDYNTÄMINEN SUOMESSA Energiateollisuuden ympäristötutkimusseminaari HAUS kehittämiskeskus Oy, Helsinki Esa Sipilä Pöyry JÄTTEIDEN ENERGIAHYÖDYNTÄMINEN SUOMESSA Energiateollisuuden ympäristötutkimusseminaari 28.1.2016 HAUS kehittämiskeskus Oy, Helsinki Esa Sipilä Pöyry Management Consulting JÄTTEENPOLTON KAPASITEETTI Jätteiden

Lisätiedot

Wulff-Yhtiöt Oyj

Wulff-Yhtiöt Oyj Wulff-Yhtiöt merkittävä pohjoismainen toimija 2010 myynti Suomi Ruotsi Norja Viro Tanska ratkaisut toimisto IT-tarvikkeet liike/mainoslahjat ergonomia messut ja tapahtumamarkkinointi NASDAQ OMX alkaen

Lisätiedot

Pohjoismaiden johtava viinien ja väkevien alkoholijuomien bränditalo

Pohjoismaiden johtava viinien ja väkevien alkoholijuomien bränditalo 27.8.2018 TOIMITUSJOHTAJA PEKKA TENNILÄ Pohjoismaiden johtava viinien ja väkevien alkoholijuomien bränditalo NASDAQ HELSINGIN AVOIMET OVET -TILAISUUS Johtava viinien ja väkevien alkoholijuomien bränditalo

Lisätiedot

STRATEGIA tiivis

STRATEGIA tiivis STRATEGIA 2022 20.4.2018 tiivis Itikka osuuskunnan strategia 2022 ROHKEASTI ETEENPÄIN KOHTI VUOTTA 2022 VUODESTA 1914 ITIKKA OSUUSKUNNAN VISIO ja STRATEGIA 2022 VISIOMME Tuemme aktiivisesti osuuskunnan

Lisätiedot

Tilinpäätös Erkki Pehu-Lehtonen toimitusjohtaja

Tilinpäätös Erkki Pehu-Lehtonen toimitusjohtaja Tilinpäätös 27 Erkki Pehu-Lehtonen toimitusjohtaja Liikevaihto 1985-27 8 7 6 5 Infrastruktuuri & ympäristö Energia 4 Metsäteollisuus 3 2 1 Metsäteollisuus, uudet investoinnit 12 % vuotuinen kasvu 1985

Lisätiedot

Etteplan Oyj - Kone- ja laitesuunnittelun edelläkävijä. Juha Näkki, toimitusjohtaja 26.3.2013

Etteplan Oyj - Kone- ja laitesuunnittelun edelläkävijä. Juha Näkki, toimitusjohtaja 26.3.2013 Etteplan Oyj - Kone- ja laitesuunnittelun edelläkävijä Juha Näkki, toimitusjohtaja 26.3.2013 Etteplan lyhyesti Suomen suurin kone- ja laitesuunnitteluun erikoistunut yritys ja suurimpien joukossa Ruotsissa

Lisätiedot

Varsinainen yhtiökokous 18.3.2014. Toimitusjohtaja Mika Vehviläinen

Varsinainen yhtiökokous 18.3.2014. Toimitusjohtaja Mika Vehviläinen Varsinainen yhtiökokous 18.3.2014 Toimitusjohtaja Mika Vehviläinen Havaintoja Cargotecista 18.3.2014 3 Markkina-asema Brändit Vahvuudet Asiakastyytyväisyys Tuotteet ja teknologia 18.3.2014 4 Taloudellinen

Lisätiedot

Johda kunnan toimintaa kokonaisuutena uuden kuntalain kehykset johtamiselle. Minna-Marja Jokinen Lainsäädäntöneuvos Valtiovarainministeriö

Johda kunnan toimintaa kokonaisuutena uuden kuntalain kehykset johtamiselle. Minna-Marja Jokinen Lainsäädäntöneuvos Valtiovarainministeriö Johda kunnan toimintaa kokonaisuutena uuden kuntalain kehykset johtamiselle Minna-Marja Jokinen Lainsäädäntöneuvos Valtiovarainministeriö Esityksen teemat Kunnan toiminnan johtaminen kokonaisuutena Kuntastrategia

Lisätiedot

Toimitusjohtajan katsaus

Toimitusjohtajan katsaus Toimitusjohtajan katsaus Heikki Malinen 1 Strategia ja toimintatapa Viisi toiminnan ydinaluetta Investointien elinkaaren kattava konsepti Teknologian ja paikallisten olosuhteiden hyvä tuntemus Vahva markkina-asema

Lisätiedot

YHTIÖKOKOUS

YHTIÖKOKOUS YHTIÖKOKOUS 26.4.2017 YHTIÖKOKOUS 26.4.2017 TOIMITUSJOHTAJAN KATSAUS: MARKKU VIRTANEN VUODEN 2016 TÄRKEIMMÄT TAPAHTUMAT Tammikuu Helmikuu Smile Henkilöstöpalvelut osti TOR-Palvelut Classic American Diner,

Lisätiedot

Vertailulukujen oikaisu vuodelle 2013

Vertailulukujen oikaisu vuodelle 2013 HKScan Oyj Pörssitiedote 28.4.2014, klo 11:00 Vertailulukujen oikaisu vuodelle 2013 HKScan on noudattanut 1.1.2014 alkaen uusia IFRS 10 (Konsernitilinpäätös) ja IFRS 11 (Yhteisjärjestelyt) - standardeja.

Lisätiedot

Serve-ohjelman panostus palvelututkimukseen

Serve-ohjelman panostus palvelututkimukseen Serve-ohjelman panostus palvelututkimukseen Jaana Auramo 1.2.2012 Miksi Serve panostaa palvelututkimukseen? Taataan riittävä osaamispohja yritysten kilpailukyvyn kasvattamiseen Tutkimusvolyymin ja laadun

Lisätiedot

Osaamisen johtaminen NCC:ssä Henkilöstöjohtaja Kristiina Kero. NCC Rakennus Oy Kristiina Kero

Osaamisen johtaminen NCC:ssä Henkilöstöjohtaja Kristiina Kero. NCC Rakennus Oy Kristiina Kero Osaamisen johtaminen NCC:ssä Henkilöstöjohtaja 28.1.2011 1 NCC-konserni Kotimarkkina-aluetta ovat Pohjoismaat. Toimintaa on myös Saksassa, Baltiassa ja Pietarissa. NCC-konserni Liikevaihto 4,9 Mrd Henkilöstö

Lisätiedot

LASSILA & TIKANOJA OYJ VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS

LASSILA & TIKANOJA OYJ VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS LASSILA & TIKANOJA OYJ VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS 18.3.2015 HALLINTAREKISTERÖITYJEN ÄÄNESTYSOHJEET 2 3 YHTIÖKOKOUS 18.3.2015 4 TOIMITUSJOHTAJAN KATSAUS 5 VUOSI 2014 LYHYESTI 2014 liikevaihto 639,7 milj. e

Lisätiedot

Varsinainen yhtiökokous 2008. Toimitusjohtaja Hannu Syrjänen 1.4.2008

Varsinainen yhtiökokous 2008. Toimitusjohtaja Hannu Syrjänen 1.4.2008 Varsinainen yhtiökokous 2008 Toimitusjohtaja Hannu Syrjänen 1.4.2008 Kasvava eurooppalainen mediayhtiö Toimii yli 20 maassa Johtava monialainen mediayhtiö Suomessa; valikoidut kansainvälisen kasvun alueet

Lisätiedot

VMP Oyj Puolivuosikatsaus. tammi-kesäkuu Juha Pesola, toimitusjohtaja Jarmo Korhonen, talousjohtaja

VMP Oyj Puolivuosikatsaus. tammi-kesäkuu Juha Pesola, toimitusjohtaja Jarmo Korhonen, talousjohtaja VMP Oyj Puolivuosikatsaus tammi-kesäkuu 2018 29.8.2018 Juha Pesola, toimitusjohtaja Jarmo Korhonen, talousjohtaja Sisältö 1. VMP:n Q2/18 lyhyesti 2. Taloudellinen kehitys 3. Näkymät ja taloudelliset tavoitteet

Lisätiedot

Elisan hallituksen vastauksen perustelut Novator Finland Oy:n ehdotukselle 27.11.2007

Elisan hallituksen vastauksen perustelut Novator Finland Oy:n ehdotukselle 27.11.2007 Elisan hallituksen vastauksen perustelut Novator Finland Oy:n ehdotukselle 27.11.2007 Yhteenveto Novatorin ehdotuksista Yhtiön nykyisten hallituksen jäsenten vapauttaminen tehtävistään Hallituksen uusien

Lisätiedot

Tulostiedotustilaisuus 2018 Siili Solutions Oyj Timo Luhtaniemi

Tulostiedotustilaisuus 2018 Siili Solutions Oyj Timo Luhtaniemi Tulostiedotustilaisuus 2018 Siili Solutions Oyj 27.2.2019 Timo Luhtaniemi Vuonna 2018 liikevaihdon kasvu jatkui suunnitellusti, mutta kannattavuus laski Liikevaihto 70,4 MEUR Liikevaihdon kasvu 21 % EBITDA

Lisätiedot

Smart way to smart products. Etteplan Q2/2014: Kannattavuus parani

Smart way to smart products. Etteplan Q2/2014: Kannattavuus parani Etteplan Q2/2014: Kannattavuus parani Toimitusjohtaja Juha Näkki 13.8.2014 Toimintaympäristö 4-6/2014 Teknisten suunnittelupalveluiden ja teknisen dokumentoinnin ensimmäisen vuosineljänneksen lopussa alkanut

Lisätiedot

Toimitusjohtajan katsaus

Toimitusjohtajan katsaus Toimitusjohtajan katsaus 14.3.2005 Sisällys Vuosi 2004 Näkymät vuodelle 2005 Strategiset valinnat Vuosi 2004 Tietoliikennemarkkinat Elisa säilytti asemansa kovassa kilpailussa Kokonaismarkkinan kasvu pieni

Lisätiedot

Suominen Oyj Tulos Q Helsinki, Nina Kopola, toimitusjohtaja Tapio Engström, talousjohtaja

Suominen Oyj Tulos Q Helsinki, Nina Kopola, toimitusjohtaja Tapio Engström, talousjohtaja Suominen Oyj Tulos Q1 2013 Helsinki, 19.4.2013 Nina Kopola, toimitusjohtaja Tapio Engström, talousjohtaja Suominen Oyj 19.4.2013 1 Sisältö Suomisen Q1 2013 lyhyesti Taloudellinen katsaus Q1 2013 Strategian

Lisätiedot

Lehto Group Oyj Puolivuosikatsaus tammi kesäkuu 2016

Lehto Group Oyj Puolivuosikatsaus tammi kesäkuu 2016 Lehto Group Oyj Puolivuosikatsaus tammi kesäkuu 2016 18.8.2016 Hannu Lehto, toimitusjohtaja Veli-Pekka Paloranta, talousjohtaja 1 Innovatiivinen rakennusalan uudistaja AKTIIVINEN SUUNNITTELUN OHJAUS SUORAVIIVAINEN

Lisätiedot

FiSERN 1. Tutkija Harri Kostilainen, Diak

FiSERN 1. Tutkija Harri Kostilainen, Diak Mitkä tekijät selittävät sosiaalisen yrityksen perustamista ja tukevat sen menestymisen mahdollisuuksia? alustavia tuloksia FiSERN 1. Tutkija Harri Kostilainen, Diak Näkökulma Miten sosiaalinen yritys

Lisätiedot

MARTELA Puolivuosikatsaus 1-6/ elokuuta 2016

MARTELA Puolivuosikatsaus 1-6/ elokuuta 2016 MARTELA Puolivuosikatsaus 1-6/ 9. elokuuta 1 Työympäristöasiantuntija Martela on yksi Pohjoismaiden johtavista käyttäjälähtöisiä työ- ja oppimisympäristöjä toteuttavista yrityksistä. Tarjoamme asiakkaillemme

Lisätiedot

Timo Kohtamäki. Toimitusjohtajan katsaus

Timo Kohtamäki. Toimitusjohtajan katsaus Timo Kohtamäki Toimitusjohtajan katsaus Kannattavasti kasvava Lemminkäinen 2 2 Katsauksen sisältö Vuosi 2011 lyhyesti Lemminkäisen strategia Vuoden 2012 näkymät 3 Vuoden 2011 pääkohdat Kilpailukyky vahvistui:

Lisätiedot

Digian kasvun perustan luomisen vuosi, koko vuoden liikevaihto kasvoi noin 7 %

Digian kasvun perustan luomisen vuosi, koko vuoden liikevaihto kasvoi noin 7 % Digian kasvun perustan luomisen vuosi, koko vuoden liikevaihto kasvoi noin 7 % Digia Oyj Tilinpäätöstiedote 2016 Timo Levoranta 3.2.2017 Kasvustrategian vaiheet toteutus vaatii muutosta ja tuo mahdollisuuksia

Lisätiedot

Toimitusjohtajan katsaus

Toimitusjohtajan katsaus Toimitusjohtajan katsaus Kimmo Alkio, toimitusjohtaja Yhtiökokous Finlandia-talo, Helsinki 25.3.2013 Sisältö Tieto lyhyesti Markkinat Vuosi 2012 Strategian toteutus 2012 2016 Vuosi 2013 2 2 Olemme sitoutuneet

Lisätiedot

SATO Oyj. OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-31.3.2011 Erkka Valkila. Osavuosikatsaus 1-3/2011 29.4.2011 1

SATO Oyj. OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-31.3.2011 Erkka Valkila. Osavuosikatsaus 1-3/2011 29.4.2011 1 SATO Oyj OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-31.3.2011 Erkka Valkila Osavuosikatsaus 1-3/2011 29.4.2011 1 Sisältö 1. Toimintaympäristö 2. Strategia 3. SATO 1-3/2011 4. Näkymät vuodelle 2011 Osavuosikatsaus 1-3/2011 29.4.2011

Lisätiedot

MIKKO JÄÄSKELÄINEN Yrityksen arvo. Tuotantotalous 1 /

MIKKO JÄÄSKELÄINEN Yrityksen arvo. Tuotantotalous 1 / MIKKO JÄÄSKELÄINEN Yrityksen arvo Tuotantotalous 1 / 28.2.2017 Luennot AIEMMAT þ MITÄ ON TUOTANTOTALOUS? þ YRITTÄJYYS þ TUOTTEET JA TUOTANTO þ YRITTÄJÄPANEELI þ YRITYKSEN PROSESSIT þ MYYNTI JA MARKKINOINTI

Lisätiedot

MARTELA OSAVUOSIKATSAUS 1-3 / huhtikuuta 2012

MARTELA OSAVUOSIKATSAUS 1-3 / huhtikuuta 2012 MARTELA OSAVUOSIKATSAUS 1-3 / 2012 27. huhtikuuta 2012 TAMMI MAALISKUU 2012 Konsernin tammi-maaliskuun liikevaihto oli 32,0 milj. euroa (27,4), jossa oli kasvua edelliseen vuoteen 16,9 prosenttia. Liikevaihtoa

Lisätiedot

Kamux puolivuosiesitys

Kamux puolivuosiesitys Kamux puolivuosiesitys 1.1. 30.6.2017 24.8.2017 Kamuxin kannattava kasvu jatkui strategian mukaisesti 1. Strategia kasvaa Euroopan johtavaksi käytettyjen autojen vähittäiskaupan ketjuksi toimii Jälleen

Lisätiedot

MARTELA TILINPÄÄTÖS /

MARTELA TILINPÄÄTÖS / MARTELA TILINPÄÄTÖS 01-12 / 8.2.2012 TAMMI JOULUKUU Konsernin tammi-joulukuun liikevaihto oli 130,7 milj. euroa (108,4), jossa oli kasvua edelliseen vuoteen 20,6 prosenttia. Liikevaihtoa kasvatti alkuvuonna

Lisätiedot

Digitaalisten ekosysteemien rakentaja

Digitaalisten ekosysteemien rakentaja Digitaalisten ekosysteemien rakentaja Digia Oyj:n tilinpäätösesitys 2018 8.2.2019 Tilinpäätösesitys 1 2 3 4 5 Yhteenveto Vuosi 2018 Strategian toteutus Markkinakehitys Tulevaisuuden näkymät Vahvan kasvun

Lisätiedot

Liiketoiminta, logistiikka ja tutkimustarpeet

Liiketoiminta, logistiikka ja tutkimustarpeet VTT Älykkään liikenteen ja logistiikan seminaari Espoo 2.11.2010 Vuorineuvos, taloustiet. tri Kari Neilimo Liiketoiminta, logistiikka ja tutkimustarpeet Muuttuva elinkeinojen rakenne; kasvava ja monimuotoistuva

Lisätiedot

- Liikevaihto katsauskaudella 1-6/2005 oli 11,2 meur (9,5 meur 1-6/2004), jossa kasvua edellisestä vuodesta oli 17,2 %.

- Liikevaihto katsauskaudella 1-6/2005 oli 11,2 meur (9,5 meur 1-6/2004), jossa kasvua edellisestä vuodesta oli 17,2 %. Done Solutions Oyj Pörssitiedote 10.8.2005 klo 09.00 DONE SOLUTIONS OYJ:N LIIKEVAIHTO JA -TULOS KASVUSSA Osavuosikatsaus 1-6/2005 - Liikevaihto katsauskaudella 1-6/2005 oli 11,2 meur (9,5 meur 1-6/2004),

Lisätiedot

TOIMITUSJOHTAJAN KATSAUS

TOIMITUSJOHTAJAN KATSAUS TOIMITUSJOHTAJAN KATSAUS Sievi Capital Oyj:n Yhtiökokous 8.4.2014 Harri Takanen Sievi Capital Oyj:n sijoitusstrategia ja tavoitteet Pääomasijoitukset Sievi Capital Oyj sijoittaa varansa kasvupotentiaalia

Lisätiedot

Kamux Puolivuosikatsaus tammi kesäkuu 2018

Kamux Puolivuosikatsaus tammi kesäkuu 2018 Kamux Puolivuosikatsaus tammi kesäkuu 218 23.8.218 Toimitusjohtaja Juha Kalliokoski Talousjohtaja Tapio Arimo Sisältö Puolivuosikatsaus 218 Q2/218 lyhyesti Taloudellinen kehitys Näkymät ja taloudelliset

Lisätiedot

MARTELA OSAVUOSI- KATSAUS /

MARTELA OSAVUOSI- KATSAUS / MARTELA OSAVUOSI- KATSAUS 01-09 / 26.10. TAMMI SYYSKUU Konsernin tammi-syyskuun liikevaihto oli 91,7 milj. euroa (74,4), jossa oli kasvua edelliseen vuoteen 23,4 prosenttia. Liikevaihtoa kasvatti alkuvuonna

Lisätiedot

Kamux kasvun ja kansainvälistymisen kaistalla

Kamux kasvun ja kansainvälistymisen kaistalla Kamux kasvun ja kansainvälistymisen kaistalla Kamux nopeasti kasvanut käytettyjen autojen myyntiin erikoistunut vähittäiskaupan ketju Kamux Perustettu vuonna 2003 51 autoliikettä 1 Yli 150 000 myytyä autoa

Lisätiedot

SATO Oyj OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-30.6.2011. Erkka Valkila. Osavuosikatsaus 1-6/2011 5.8.2011 1

SATO Oyj OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-30.6.2011. Erkka Valkila. Osavuosikatsaus 1-6/2011 5.8.2011 1 SATO Oyj OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-30.6.2011 Erkka Valkila Osavuosikatsaus 1-6/2011 5.8.2011 1 Sisältö 1. Toimintaympäristö 2. Strategia 3. SATO 1-6/2011 4. Näkymät vuodelle 2011 Osavuosikatsaus 1-6/2011 5.8.2011

Lisätiedot

MARTELA OSAVUOSIKATSAUS 1-6 / elokuuta 2012

MARTELA OSAVUOSIKATSAUS 1-6 / elokuuta 2012 MARTELA OSAVUOSIKATSAUS 1-6 / 3. elokuuta TAMMI KESÄKUU Konsernin tammi-kesäkuun liikevaihto oli 67,1 milj. euroa (57,9), jossa oli kasvua edelliseen vuoteen 15,9 prosenttia. Liikevaihtoa kasvatti vuoden

Lisätiedot

10.8.2011 Wulff-Yhtiöt Oyj Sijoittaja- ja analyytikkotilaisuus

10.8.2011 Wulff-Yhtiöt Oyj Sijoittaja- ja analyytikkotilaisuus 10.8.2011 Wulff-Yhtiöt Oyj Sijoittaja- ja analyytikkotilaisuus Wulff merkittävä toimistomaailman toimija Pohjoismaissa ö 1 Wulff-Yhtiöt lukuina ö 2 Wulff-Yhtiöt Oyj liikevaihdon jakautuminen vuonna 2010

Lisätiedot

ASKELEEN EDELLÄ SIJOITTAMINEN TULEVIIN PÖRSSIYHTIÖIHIN

ASKELEEN EDELLÄ SIJOITTAMINEN TULEVIIN PÖRSSIYHTIÖIHIN ASKELEEN EDELLÄ SIJOITTAMINEN TULEVIIN PÖRSSIYHTIÖIHIN PRIVANET SECURITIES OY TOIMITUSJOHTAJA HANSDOTTER OY HALLITUKSEN JÄSEN AS.OY TURUN JUNEO HALLITUKSEN PUHEENJOHTAJA OTM TURUN YLIOPISTO CEFA HANKEN

Lisätiedot

Strategia 2020 Strategiatyön keskeiset johtopäätökset

Strategia 2020 Strategiatyön keskeiset johtopäätökset Strategiatyön keskeiset johtopäätökset KPY:n nykyistä visiota, toiminta-ajatusta ja arvoja ei ole tarpeen olennaisesti muuttaa Strategisesti KPY profiloituu jatkossa yhä vahvemmin pitkän aikavälin teolliseksi

Lisätiedot

Kamux Osavuosikatsaus tammi syyskuu 2018

Kamux Osavuosikatsaus tammi syyskuu 2018 Kamux Osavuosikatsaus tammi syyskuu 218 22.11.218 Toimitusjohtaja Juha Kalliokoski Talousjohtaja Tapio Arimo Sisältö Osavuosikatsaus 218 Q3/218 lyhyesti Taloudellinen kehitys Näkymät ja taloudelliset tavoitteet

Lisätiedot

Osavuosikatsaus 1 3/2015. Tase vahvistui ja kassavirta oli selvästi positiivinen

Osavuosikatsaus 1 3/2015. Tase vahvistui ja kassavirta oli selvästi positiivinen Osavuosikatsaus 1 3/215 Tase vahvistui ja kassavirta oli selvästi positiivinen Taloudellinen kehitys Tase, rahoitus ja rahavirta Näkymät ja ohjeistus Toimintaympäristö Q1/215 Suomi Käynnissä suuria infrahankkeita.

Lisätiedot

Kansalliset seniorit PORVOO

Kansalliset seniorit PORVOO Kansalliset seniorit PORVOO Marjo Miettinen Hallituksen puheenjohtaja Ensto-konserni @marjomannu Ensto sähköistysratkaisujen tarjoaja Enston liiketoiminta-alueet: Ensto Smart Buildings Ensto Digital Solutions

Lisätiedot

OKO Pankki Oyj. Yhtiökokous Toimitusjohtaja Mikael Silvennoinen

OKO Pankki Oyj. Yhtiökokous Toimitusjohtaja Mikael Silvennoinen OKO Pankki Oyj Yhtiökokous 27.3.2007 Toimitusjohtaja Mikael Silvennoinen 1 OKO-konsernin strategia 2006-2009 Visio Suomen vetovoimaisin ja menestyvin finanssipalveluyritys Taloudellisen lisäarvon luominen

Lisätiedot

Reinforcing your business

Reinforcing your business Reinforcing your business Osavuosikatsaus Q3 2010 Exel Composites Oyj Vesa Korpimies Toimitusjohtaja Heinä-syyskuu 2010 lyhyesti Jatkuvien toimintojen liikevaihto 18,7 (15,9) M, kasvua 17,3 % Jatkuvien

Lisätiedot

Ibero Liikelahjat osaksi Wulff-konsernia

Ibero Liikelahjat osaksi Wulff-konsernia Ibero Liikelahjat osaksi Wulff-konsernia Wulff-Yhtiöt on ostanut 28.9.2008 Ibero Liikelahjat Oy:n koko osakekannan Progift Oy:ltä. Yrityskauppa vahvistaa Wulff-konsernin liikelahjamyyntiä ja asemaa liikelahjamarkkinoilla.

Lisätiedot

Pörssi-ilta, Jyväskylä Kirsi Jalasaho, VP IR & Marketing

Pörssi-ilta, Jyväskylä Kirsi Jalasaho, VP IR & Marketing Pörssi-ilta, Jyväskylä 21.3.2017 Kirsi Jalasaho, VP IR & Marketing We connect bricks and clicks, front and end Digitaalisen kaupankäynnin ratkaisut myymälästä verkkoon suomalaisille ja globaaleille asiakkaille

Lisätiedot

Takuutuloksia urakkapalkalla - Jaamme riskiä. Osaamissijoitusyhtiö Comset www.comset.3i www.comset.se www.comset.dk

Takuutuloksia urakkapalkalla - Jaamme riskiä. Osaamissijoitusyhtiö Comset www.comset.3i www.comset.se www.comset.dk Takuutuloksia urakkapalkalla - Jaamme riskiä 1 Yritysarvo on tulevien rahavirtojen summa. Kasvava yritysarvo = kasvava kassavirta. Arvokas yritys toimii hyvänä yrityskansalaisena ja tuottaa arvoa omistajille,

Lisätiedot

Wärtsilä Oyj Abp. Osavuosikatsaus tammi-syyskuu 2005 Konsernijohtaja Ole Johansson 28.10.2005. Wärtsilä

Wärtsilä Oyj Abp. Osavuosikatsaus tammi-syyskuu 2005 Konsernijohtaja Ole Johansson 28.10.2005. Wärtsilä Wärtsilä Oyj Abp Osavuosikatsaus tammi-syyskuu 2005 Konsernijohtaja Ole Johansson 28.10.2005 Missio ja Visio Missio Toimitamme ratkaisuja, jotka tukevat asiakkaiden liiketoimintaa tuotteen koko elinkaaren

Lisätiedot

Osavuosikatsaus 1-9/2015

Osavuosikatsaus 1-9/2015 Osavuosikatsaus 1-9/215 Taloudellinen kehitys Tase, rahoitus ja rahavirta Näkymät ja ohjeistus Strategia vuosille 216 219 Toimintaympäristö vuonna 215 Suomi Käynnissä suuria infrahankkeita. Hintakilpailu

Lisätiedot

CapMan ostaa teollisuuskunnossapidon Fortumilta. Jukka Järvelä, partneri, CapMan Buyout

CapMan ostaa teollisuuskunnossapidon Fortumilta. Jukka Järvelä, partneri, CapMan Buyout CapMan ostaa teollisuuskunnossapidon Fortumilta Jukka Järvelä, partneri, CapMan Buyout 21 September 2006 1 CapMan johtava pääomasijoittaja Pohjoismaissa Pohjoismainen läsnäolo ja markkina-asema perustettu

Lisätiedot

Wulff-Yhtiöt Oyj Yhtiökokous

Wulff-Yhtiöt Oyj Yhtiökokous 1 myynti Suomi Ruotsi Norja Viro Tanska Wulff-Yhtiöt alansa merkittävin pohjoismainen toimija ratkaisut toimisto IT-tarvikkeet liike- ja mainoslahjat ergonomia messut ja tapahtumamarkkinointipalvelut NASDAQ

Lisätiedot

Biokaasulla liikenteessä. Marja Virta

Biokaasulla liikenteessä. Marja Virta Biokaasulla liikenteessä Marja Virta 14.3.2018 Sisältö Remeo lyhyesti Miksi kaasuautot? Ensimmäiset kokemukset Kaasun kulutus Kaasuautojen hyödyt Miten kehittää kaasuautojen käyttöä? Maailma, jossa luonnonvaroja

Lisätiedot