KASPERI II Yleistä hankkeen etenemisestä

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "KASPERI II Yleistä hankkeen etenemisestä"

Transkriptio

1 KASPERI II Yleistä hankkeen etenemisestä

2 Keskeiset sisällöt ja kokemukset - yleistä Vanha kehittämistyön pohja on mahdollistanut nopean etenemisen, kehittämisprosessi uusilla alueilla selvästi hitaampaa Hanketyön roolin muutos vahvistumassa tehtävänä entistä selvemmin kuntien työntekijöiden ja kehittämisprosessien tukeminen, reflektointi ja eteenpäin vieminen Tämä tarve helppo tunnistaa kaikilla alueilla, mahdollisuus kehittämistyön tukemiseen pienillä resursseilla Yhdistelmä laajoja prosesseja ja yksityiskohtaisempaa pilotointia, rakenteelliset muutokset parhaimmillaan pitkän kehittämistyön jatkumona Kuntien muutospaineet rasitteena, mahdollisuus kuitenkin toimia jo ennakoivasti suhteessa tuleviin muutoksiin

3 yleistä Hankkeet alueensa näköisiä, kehittämisprosessi pitää soveltaa kunkin alueen toimijoiden realistisiin mahdollisuuksiin esim. suhteessa moniammatilliseen yhteistyöhön Toisissa kunnissa esim. koulu- ja sosiaalitoimi tekevät ensimmäistä kertaa yhteistyötä, toisissa jo pitkät perinteet Haastavaa erityisesti yhden osahankkeen sisällä, Rakenteet, menetelmät, sisällöt Hankkeiden välinen synergia, kokemusten luonteva jakaminen osahankkeiden kesken, kaikkea ei tarvitse organisoida yhteishankkeesta käsin

4 ELLA Etelä-pohjamaan lapsiperhepalvelut kehittämishanke Alueena koko E-P:n maakunta Päätavoitteena on monialaisten palvelukokonaisuuksien kehittäminen perheiden kanssa tehtävässä työssä: Erityispalveluiden jalkauttaminen peruspalveluihin - Monialainen työ yli sektorirajojen (kuntien, yhteistoiminta-alueiden, ja sairaanhoitopiirin yhteistyönä) - Jalkautuvat palvelut Ennaltaehkäisevät monialaiset rakenteet perheiden palveluissa - Lasten ja perheiden tarpeet / tarpeiden kohtaaminen ja näihin vastaaminen Resurssina kaksi työntekijää ja alun perin puolikkaan henkilön resurssin resurssi on korvattu ehkäisevän työn palvelurakenteen kehittämiseen liittyvällä konsultaatiolla Työ on päässyt liikkeelle hyvin vanhoilta pohjilta Haetaan kunnianhimoisestikin muutosta kuntien toimintarakenteisiin Haasteena muuttuva kuntakenttä ja kuntien sitoutuminen yhteiseen työskentelyyn epävarmassa tilanteessa

5 Hankkeen tavoitteena on monialaisen palvelukokonaisuuden kehittäminen perheiden kanssa tehtävässä työssä huomioiden ehkäisevän palvelun, varhaisen tuen ja korjaavan työn kokonaisuudet. SITTEN KUN huoli on suuri Tavoite 3: Korjaavan työn konsultaatiorakenteiden kehittäminen Perhekeskustyyppiset lapsiperhepalvelut HETI KUN huolta alkaa ilmaantua Tavoite 2: Varhaisen tuen palveluiden kokonaisuuden monialainen kehittäminen ENNEN KUIN ei huolta / huolesta riippumatta Tavoite 1: Ehkäisevän toiminnan kokonaisuuden monialainen kehittäminen ELLA - Etelä-Pohjanmaan lapsiperhepalvelut -kehittämishanke

6 Ehkäisevän työn kokonaisuuden monialainen kehittäminen ENNEN KUIN Kevään ja syksyn 2012 aikana yhteistyössä alueiden kanssa Lähiyhteisö lasten, nuorten ja perheiden hyvinvoinnin tukena -keskustelutilaisuus / Ehkäisevän toiminnan työpaja Tilaisuuksilla verkotettiin kunkin alueen ehkäisevää työtä tekeviä toimijoita ja käytiin keskustelua ajankohtaisista teemoista sekä kartoittettiin alueella toimivia hyviä käytäntöjä. Tilaisuuksissa keskusteltiin ja ideoitiin, miten lasten, nuorten ja perheiden lähellä olevat niin julkiset palvelut kuin järjestöt, kyläyhteisöt, seurakunnat kuin vapaaehtoisetkin voisivat tukea vahvemmin lasten, nuorten ja perheiden arkea. Lisäksi työpajatyyppisesti toteutettuna nostettiin esiin alueen Hyvät Käytännöt. Osa toimintamalleista on vakiintunut konkreettiseen työhön ja osa oli vasta ideointi-asteella. Pohdittiin myös sitä, miten näitä toimintamalleja voitaisiin mahdollisesti vielä kehittää ja levittää eteenpäin. Esimerkkinä tästä oli mm. se, että yhteistoimintaan haettiin kumppaneita yli hallinto- ja toimijarajojen tai sovittiin yhteisen tekemisen kohdista. Alueelliset ehkäisevän toiminnan työpajat keräsivät yhteensä vajaa 130 henkilöä. Alueellisten työpajojen positiivisena haasteena oli valita alueelta paras Hyvä Käytäntö vietäväksi Seinäjoen Rytmikorjaamolle järjestettävään maakunnalliseen Puimalaan. Puimalassa jatkuu alueiden ehkäisevän toiminnan Hyvät Käytännöt työstäminen entistä ehommaksi THL:n asiantuntijan Jukka Pyhäjoen ja Nurmijärven verkostotyönkoordinaattori Olli Laihon johdolla. Puimalaan ovat tervetulleita niin kansalaiset kuin lasten, nuorten ja perheiden kanssa toimivat tahot esimerkiksi neuvoloista, päivähoidosta, kouluilta, vapaa-aikatoimesta, seurakunnista, järjestöistä, vanhempaintoiminnasta, kyläseuroista jne. Syksyn 2012 aikana on ilmestymässä vihkonen, johon on koottu kaikki työpajoissa esille nostetut Etelä-Pohjanmaan alueen ehkäisevän työn Hyvät Käytännöt.

7 2) Varhaisen tuen palveluiden kokonaisuuden monialainen kehittäminen (heti kun) Etelä-Pohjanmaan monialainen kehittäjäverkosto (yhdessä SB:n kanssa) Verkostossa mukana sosiaali-, terveys- ja sivistystoimen sekä erityistason palveluiden, seurakunnan ja järjestöjen edustajia. Kehittäjäverkoston tavoitteena on rakentaa maakuntaan yhteistä näkyä ja tahtotilaa lapsiperhepalvelujen monialaisesta kehittämisestä. Työskentelyn painopistealueina ovat perhekeskustoiminnan merkityksen esille nostaminen, hyviin käytäntöihin tutustuminen ja niiden levittäminen sekä osaamisen vahvistaminen ja ehkäisevän työn kustannusvaikuttavuuden näkyväksi tekeminen. Teemoina mm. peruspalvelujen vahvistaminen (perhekeskustoiminta, asiakkaan huomioiminen kehittämistyössä sekä osaamisen vahvistaminen (osaamisen jakaminen, hyviin toimintatapoihin tutustuminen) Monialaiset tiimit rakentuvat INNO -työryhmätyöskentelyn pohjalta Seinäjoen monialaiset tiimit Yläkouluikäisten monialainen huolipolku -työryhmätyöskentely Nivelvaiheen rakentaminen 5-8 -vuotiaiden lasten ympärille, jotka sijoittuvat Marttilan koulun alkuopetuksen ympärille: lastenneuvolat, päiväkodit, Marttilan 1-2 luokat ja kouluterveydenhoito JOPO -yhteistyön vahvistaminen lastensuojelun, koulun ja vapaa-aikatoimen kanssa

8 Varhaisen tuen palveluiden kokonaisuuden monialainen kehittäminen HETI KUN INNO -työryhmätyöskentely käynnistyy INNO -työryhmät koostuvat kuntien / kuntayhtyminen /yhteistoiminta-alueiden lapsiperhepalveluissa toimivista sosiaali-, terveys- ja sivistystoimen toimiala- ja keskijohdosta. Konsultaatiorakenteita mietittäessä mukana ovat Etelä-Pohjanmaan sairaanhoitopiirin ja Eskoon sosiaalipalvelujen kuntayhtymän edustajat. Työryhmien tavoitteena on kehittää kunnan / yhteistoiminta-alueen lapsiperhepalveluita ja omannäköinen varhaisen tuen monialainen lapsiperhepalvelujen perhekeskustyyppinen palvelurakenne (0-18v.). INNO -työryhmissä keskitytään monialaisen perhekeskustyyppisen työn rakenteistamiseen, lapsiperhepalvelujen johtamiseen ja koordinaatioon sekä tarvittavien tiimi- ja konsultaatiorakenteiden selkeyttämiseen. Perustason ja erityistason konsultaatiorakenteista selkeyttämistä käydään keskustelu alueelle sopivista käytännöistä sekä luodaan sopiva rakenne ja malli. Rakennekonsultointi kehittämistyön tukena Rakennekonsultteina toimivat Tutkimus ja Kehitys Ajatustalo Oy:n asiantuntijat Antti Pelto-Huikko, Tom Tarvainen ja Juha Kaakinen

9 Korjaavan työn konsultaatiorakenteiden kehittäminen SITTEN KUN ELLA -hanke on käynyt keskustelut Etelä-Pohjanmaan sairaanhoitopiirin / Lasten ja nuorisopsykiatrian sekä Eskoon sosiaalipalvelujen kuntayhtymän kanssa konsultaatiokäytänteiden kehittämisestä. Ko. toimijat ovat lupautuneet osallistumaan kuhunkin INNO - työryhmään konsultaatiorakenteita mietittäessä.

10 KOULUTUSSARJA I Kohderyhmä: alueellisten innovaatiotyöryhmien jäsenet KOULUTUSSARJA II Kohderyhmä: monialaisten tiimien jäsenet TUTUSTUMISMATKA: Lempäälä, Hämeenlinnan MONARI, Heinolan perhekeskus ) MITÄ SE MONIALAISUUS SITTEN OIKEIN ON? to , klo Seinäjoki Areena Mitä on ja mitä tarvitaan toimivaan monialaiseen yhteistyöhön? Kehittämispäällikkö, VTM Katariina Pärnä, MLL Lasten ja Nuorten Kuntoutussäätiö Monialaisen yhteistyön kehittämisen haasteet. Asiantuntija Tom Tarvainen, Tutkimus- ja kehitys Ajatustalo 2) RAKENTEET JA KOORDINAATIO monialaisissa lapsiperhepalveluissa to , klo Seinäjoki Areena Perhekeskustyyppiset rakenteet: organisointi, resurssit ja tiedonkulku Projektipäällikkö Maarit Rusanen ja projektityöntekijä Sirpa Huusko, Kainuun perhekeskus Perhekeskuskoordinaattori Kirsi Mäkilä, Heinolan perhekeskus 3) MONIALAISEN TYÖN JOHTAMINEN to , klo Seinäjoki Areena Yhteistoiminnallisen ja monialaisen johtamisen malli KT, rehtori Seija Nykänen, Jyväskylän Vaajakosken koulu Johtajuus ja esimiestyöskentely sekä muutosprosessi -johtajuus KTM, HTM, tohtorikoulutettava Marianne Laurila, Vaasan yliopisto 4) DIALOGINEN JOHTAMINEN ti , klo Seinäjoki Areena Dialoginen johtaminen avain luovuuteen ja innovatiivisuuteen HT, dosentti Sirpa Syvänen, Tampereen yliopisto, Johtamiskorkeakoulu Rakennekonsultointi x2 lokakuu 2012 & tammikuu 2013 Rakennekonsultointi x2 helmikuu 2013 & huhtikuu 2013 Rakennekonsultointi x2 kesäkuu 2013 & syyskuu 2013 ELLA Sirpa Tuomela-Jaskari ja Auli Romppainen 5) VERKOSTOTYÖN TARVE JA TAITO ke , klo Seinäjoki Areena Milloin yhteistoimintaa tarvitaan? Mistä hyvät verkostot on tehty? Asiantuntija Jukka Pyhäjoki, THL 6) MONIALAINEN PALVELUTARPEEN ARVIOINTI to , klo Seinäjoki Kirkonkranni Projektipäällikkö Tytti Rantanen, kehittämissuunnittelijat Anne Uppman ja Tuija Leinonen, Kuulas-hanke 7) AVAIMET TIIMITYÖSKENTELYYN to , klo , Seinäjoki Areena KM, AO, Lto, työnohjaaja Reetta Kekkonen 8) KONSULTAATIOKÄYTÄNTEET to , klo Seinäjoki Areena KORKO -konsultaatio / perheterapeutt.eira Tikkanen Lasten MT -ambulanssi / sostt. Laura Tulensalo JELPPI työryhmän konsultaatio/ psykologi Kati Puumala ja koulukuraattori Sanna Puotinen

11 EETU Ennaltaehkäisevän tuen ja intensiivisen työotteen toimintamalli nuorten palveluihin Hämeenkyrö (hallinnoija), Parkano, Punkalaidun, Pälkäne, Sastamala ja Valkeakoski EETU -osahankkeen tavoitteet tiivistetysti: Kehittää ja mallintaa ennaltaehkäisevää lastensuojelutyön palvelukokonaisuutta ja verkostoyhteistyötä nuorille sekä heidän perheilleen yksilö- ja perhekohtaisen lastensuojelutarpeen vähentämiseksi Kehittää intensiivisen työotteen toimintamalli nuorten parissa työskenteleville ammattilaisille Vahvistaa nuorten ja heidän perheidensä osallisuutta lastensuojelun ennaltaehkäisevää monitoimijaista palvelukokonaisuutta ja palveluprosesseja sekä intensiivityön mallia kehitettäessä Mukana uusia kuntia, hanketyön konkretisoituminen vaatii aikaa Tavoitteissa paljon kuntien jo tekemää työtä sekä yhteistä esim. Kelpo-hankkeen kanssa Haasteena yhden työntekijän kokonaisuus sekä oman paikan löytyminen, pilottityöntekijät aloittamassa kesällä Positiivista vahva sitoutuminen kunnissa yli sektorirajojen

12 Tilannekatsaus Kehittäjätyöntekijät sosionomi (YAMK) Tanja Kotilainen sekä sosionomi (AMK) Tiina Siikaluoma aloittivat hankkeessa ja työskentelevät saakka. Ennaltaehkäisevien ja intensiivisten toimintamallien pilotointi alkanut MATALAN KYNNYKSEN PERHEOHJAUS Sastamala, Hämeenkyrö, Pälkäne, Valmisteluvaihe käynnistymässä Valkeakoski VERKOSTOYHTEISTYÖN NOPEAN TOIMINNAN MALLI Valkeakoski Valmisteluvaiheessa Sastamala MONIALAINEN VERKOSTONEUVOTTELU MALLI Käynnistymässä Pälkäne ja Parkano NUORTEN INTENSIIVINEN TUKI Vertaisryhmä käynnistymässä Pälkäne Vertaisryhmän valmistelu osana Sastamala koulun sosiaalityön kehittämistä Käynnistymässä osana perheohjausta

13 Tilannekatsaus - Eetu OPPILASHUOLLON TOIMINTAMALLIEN KEHITTÄMINEN Hämeenkyrö: Koulun huolipalaveri malli, (valmisteluvaiheessa / käynnistymässä) Parkano: Oppilashuollon käsikirja (käynnistynyt) Punkanlaidun: Oppilashuollolliset konsultaatiot, OHR-toiminnan kehittäminen, huolen puheeksi oton vahvistaminen koulussa, koulun sosiaalityön kehittäminen (valmisteluvaiheessa / käynnistymässä) Sastamala: koulun sosiaalityön kehittäminen YLISEKTORAALISEN YHTEISTYÖN KEHITTÄMINEN Valkeakoski: Naamat tutuksi iltapäivä 4.9. Hämeenkyrö: Koulu ja lastensuojelu tutuksi vierailut (käynnistymässä) HENKILÖSTÖN OSAAMISEN VAHVISTAMINEN Intensiivisestä työotteesta työorientaatioon työpajailtapäivä Tampere Lasten ja nuorten kuulumisen työkalut -vertaisoppimisfoorumi Hämeenkyrö Pilotti vertaisfoorumit (perheohjaus & koulun sosiaalityö 19.9.)

14 OSMO osaamisverkostosta monimuotoinen tuki lasten ja nuorten kehitysympäristöihin Tampere (hallinnoija), Lempäälä, Pirkkala ja Sastamalan perusturvakuntayhtymä OSMO -hankkeessa kehitetään tukea tarvitseville lapsille, nuorille ja heidän perheilleen sekä heidän kanssaan työskenteleville toimivaa verkostoyhteistyön mallia ja monisektoraalista palvelukokonaisuutta. Tavoitteena on syventää nepsy asiantuntijuutta ja mallintaa Nepsy kohderyhmän kautta, miten monitoimijainen osaamisverkosto voi sektorirajat ylittäen tukea lapsia ja nuoria heidän erilaisissa kehitysympäristöissään ja kehityksen kaikissa vaiheissa. Osahankkeessa painottuvat tavoitteet: Verkostoyhteistyötavan rakentaminen Nepsy-asiantuntijuuden syventäminen Osaamisverkon mallintaminen ja monistaminen Vanhalta pohjalta mm. nepsy-valmennus ja koulutukset jatkuvat edelleen Positiivista kovan luokan osaajat ja kokemus ensimmäisestä hankevaiheesta Nuorten syrjäytymisen ehkäisy nousemassa tärkeänä näkökulmana esiin Haasteena jatkossa hankekoordinaation organisoiminen

15 Tapahtumia ja raporttia keväältä 2012 Hanke on edennyt projektisuunnitelman mukaisessa aikataulussa. Projektisuunnitelmaa tarkennettu, tehty kuntakohtaiset toimintasuunnitelmat Monisektoraaliset yhteistyöverkostot eri kunnissa Opas yläkouluikäisten kanssa työskenteleville valmistumassa OmaVoima ja järjestöt luovat yhteisen minne mennä kalenterin yhteistyössä Osmon kanssa, valmistuu syksyksi. Perheneuvolan osallistuminen tarkentumassa: konsultaatiot, pilotti yhteistyön tiivistämisestä oppilashuoltotyön kanssa. Koulutusverkostojen tilanne: Koulutuksissa noin 900 kuulijaa. Nivelvaiheluennot kokeilussa. Konsultaatioita noin Puheluita noin 40. Valmennusasiakkaita noin 15. Yhteistyötapaamisia noin 60. Nepsy-välinelainaamo toimii edelleen

16 Henkilöstömuutokset Milja Koljonen jäänyt vuosiloman kautta äitiyslomalle juhannukselta Projektipäällikkönä jatkaa alkaen Kirsi Koponen (p , Opettaja Ira Vihreälehto lopettaa suunnitelman mukaan. Terveydenhoitaja Kirsi Kulmala on hankkeen projektityöntekijänä Osaajaverkostojen luominen kouluille (erityisesti yläkoulu ja 2. aste) Terveydenhuollon verkostojen luominen Tampereelle Koulutus, konsultointi ym. projektin tehtävät Sami Keto ja Elina Pohjankunnas jatkavat hankkeessa suunnitelmien mukaan.

17 KUULAS Kanta-Hämeen uudistuvat lasten ja nuorten palvelut Riihimäki (hallinnoija), Hämeenlinna, Hausjärvi, Loppi, Forssa, Humppila, Jokioinen, Tammela, Ypäjä, Janakkala ja Hattula Kuulas-hankkeen tavoitteet: 1. Varhaiskasvatuksen, perusopetuksen, terveydenhuollon ja sosiaalialan henkilöstön tehtävänkuviin on tullut tarkennukset siitä, millaista lasten ja nuorten huolenpitoa kunkin ammattikunnan arkiseen työhön liittyy, henkilöstöresurssien tilanne on selvitetty seutukohtaisesti, monialainen yhdessä tekeminen selkiytyy ja käsitykset asiakaslähtöisistä palveluprosesseista konkretisoituneet. 2. Lasten ja nuorten palvelut ovat nykyistä tasavertaisemmin kantahämäläisten lasten, nuorten ja vanhempien saatavilla ja tiedossa, Kanta-Hämeessä on määritelty, mitkä palveluista on tarkoituksenmukaista tuottaa maakunnallisesti, seudullisesti ja kunnallisesti. Monialaisten lapsiperhepalveluiden suunnitteluosaaminen on vahvistunut ja johtaminen selkeytynyt. 3. Lapsi- ja nuorisopalvelut on yksilöity ja koottu siten, että niitä koskevat sisällölliset tiedot ja yhteystiedot ovat vaivatta kuntalaisten saatavilla (sähköisetpalvelut) kuntalainen saa tarvittaessa riittävää ohjausta sopivaa palvelua tai tukea etsiessään( palveluohjaus). Neljä seudullisesti eri lailla painottunutta kokonaisuutta, haasteena löytää hankkeen yhteinen punainen lanka Plussana erittäin kokeneet projektityöntekijät ja vahva osaaminen

18 KUULAS-hankkeen tavoitteet ja kuntapilottien osatavoitteet 1. Tarkennukset tehtävänkuviin kunkin ammattikunnan arkiseen työhön liittyvistä lasten ja nuorten huolenpitotehtävistä, monialainen yhdessä tekeminen selkiytyy, käsitykset asiakaslähtöisistä palveluprosesseista ovat konkretisoituneet 2.Palvelut ovat tasavertaisemmin kantahämäläisten lasten, nuorten ja vanhempien saatavilla ja tiedossa - Kanta-Hämeessä on määritelty tarkoituksenmukaiset maakunnallisesti, seudullisesti ja kunnallisesti tuotetut palvelut -Monialaisten lapsiperhepalveluiden suunnitteluosaaminen on vahvistunut ja johtaminen selkeytynyt 3. Lapsi - ja nuorisopalvelut on yksilöity ja koottu, sisällölliset tiedot ja yhteystiedot ovat vaivatta kuntalaisten saatavilla(sähköiset palvelut), kuntalainen saa riittävää ohjausta sopivaa palvelua tai tukea etsiessään (palveluohjaus ja neuvonta) Hankekuntien johdon ja esimiesten yhteinen koulutus tukemaan monialaisten palveluiden suunnittelua, kehittämistä, johtamis -ta Forssan seutu(humppila,jokioine n, Ypäjä, Tammela) Hämeenlinna Janakkala ja Hattula Riihimäen seutu (Hausjärvi, Loppi) Seudullisen lastensuojelun rakenteen kehittäminen Uuden lastensuojelun palvelurakenteen muodostuminen Forssan seudun yhteisten lastensuojelukäytäntöjen vahvistaminen Lasten ja nuorten perheiden oikea-aikaisen ja tarpeenmukaisen palveluohjauksen lisääminen sekä jäsentäminen Kasvokkaisen, front desk -toimintojen jälkeisten palveluprosessien kehittäminen Sähköisten ja itseohjautuvien palveluiden kehittäminen Luodaan ja selkeytetään yhteistoiminnallisia työkäytäntöjä Tuetaan lasta ja nuorta kehitysympäristöissään vältetään palvelujen käyttäjien siirtämistä palveluyksiköstä toiseen Luodaan ennaltaehkäisevä ja monialainen työskentelykulttuuri peruspalveluihin Jatketaan ja levitetään lapsiperheille kehitettyjä varhaisentuen toimintamalleja Kehitetään sähköisiä palveluita, jotka edistävät lapsiperheiden omatoimista hakeutumista palveluiden piiriin.

19 Ajankohtaista - Kuulas Ajankohtaiskirje/työskentelytapa Aktiivinen yhteistyö Hamkin kanssa, projektit, harjoittelut toiminnalliset menetelmät, vertaistukitoiminnan kartoitus/hml, asukaspajattaminen Opiskelijayhteistyö laajentaa merkittävästi kehittämistoimintaa ja vie Kuulaksen sinne, minne se ei muuten ehtisi Kaikkien kanssa pajatukset (yhteiset työpajat) läpi ja pilotit saatu sovittua, ihmiset hyvin mukana

20 Kuulas-pilotit JANAKKALA: Tehdään lasten ja nuorten mielenterveyspalveluiden polku varhaiseen tukeen. Ajatuksena on kehittää ennaltaehkäisevää työtä ja arviointia. Kartoittaa sekä suunnitella asiakaslähtöisiä ja tarpeenmukaisia tukitoimia. Mukana työskentelyssä on Tervakosken alaja yläkoulut sekä Kettukallion päiväkoti. HATTULA: Vartu- työryhmän monialaisen tiimin työskentelyn kehittäminen aiempaa enemmän varhaiseen tukeen / isojen pulmien ennaltaehkäisyyn. Mukana työskentelyssä on Koulu, perhetyö, neuvola, varhaiskasvatus ja aina perhe/asiakka HÄMEENLINNA: Lasten ja nuorten palveluohjauksen kehittäminen Kastellissa. LOPPI Monialainen kehittämistyöryhmä: tavoitteena kehittää moniammatillista yhteistyötä, niin että asiakas on mukana koko prosessissa, lähtien palvelutarpeen arvioinnissa ja tukitoimien suunnittelusta tämä liittyy lastensuojeluilmoitusten käytäntöjen yhtenäistämiseen Hupu - koulutus moniammatillisesti

21 Kuulas-pilotit HAUSJÄRVI Monialainen kehittämistyöryhmä: työryhmän perustaminen Hupu- koulutus RIIHIMÄKI Moniammatillinen työryhmä: koostuu eri toimialojen päälliköistä ja esimiehistä varhaisen tuen palveluiden kehittäminen kokonaisuutena esim. moniammatillisen yhteistyön kehittäminen, palvelutarpeen arvioinnin kehittäminen niin, että asiakas on mukana arvioinnissa mukana MLL (vanhempien tukihenkilötoiminnan koordinointi) sähköisen tiedottamisen kehittäminen kokonaisuutena (esim. lapsiperheiden palvelut kokonaisuutena ei toimialoittain)

22 Kuulas-pilotit RIIHIMÄKI Päiväkotiryhmä Aurinkometsä pienryhmätoiminnan kehittäminen (varhainen vuorovaikutus) lasten ja vanhempien osallisuuden vahvistaminen päiväkodin työskentelyssä ja kehittämistyössä (aamukahvit 1 X kk) HAMK opiskelija (projektityö vanhempien ja lasten yhteinen toiminta) opinnäytetyö pienryhmätoiminnasta (ehkä) Nuorten kanssa toimijoiden työryhmän kehittäminen: toimijat tutuksi foorumin järjestäminen liittyy yhteisen oppaan (mahd. myös sähköinen) tukipalvelujen kokoamiseen ja tiedottamiseen HAMK opiskelija (kerää materiaalin oppaaseen ja mahdollisesti kokoaa oppaan) FORSSA Seudullinen kehittämistyöryhmä: lastensuojelukäytäntöjen yhdenmukaistaminen seudullisesti monialaisen työskentelykulttuurin kehittämien (liittyen mm. arviointiin, varhaiseen tukeen jne.) alueen erityisongelman (paljon mielenterveys- ja päihdeperheitä) yhteisistä käytänteistä sopimista moniammatillisesti mm. koulutuksen ja työryhmien kautta

23 VAHVA POHJA ELÄMÄÄN Päijät-Hämeen sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymän Vahva Pohja elämään - hankkeessa kehittäminen tapahtuu perheneuvolan sekä pikkulapsipsykiatrian yhteisessä pikkulapsityöryhmässä. Pikkulapsityöryhmässä työskentelee perheneuvolan ja pikkulapsipsykiatrian henkilöstöä. Hankkeen tuella kehitetään työryhmän uutta työmuotoa. Kohderyhmänä pienet lapset (pääasiassa alle 3-vuotiaat ja enimmillään 5-vuotiaat) ja heidän perheensä, joilla on keskimääräistä suurempi varhaisen vuorovaikutuksen tuen tarve. Pikkulapsityöryhmä tukee lapsen ja vanhempien vuorovaikutusta turvallisen kiintymyssuhteen kehittymiseksi. Hankkeen tavoitteet Kehitetään asiakaslähtöisiä pikkulapsi-ikäisten varhaisen vuorovaikutuksen tukemisen palveluita Tuetaan varhaista puuttumista ja tuodaan perustasolle (päivähoitoon, perhetyöhön, neuvolaan) ja kotiin lapsille ja perheille erityistason tukea Tavoitteena on varhaisen vuorovaikutuksen seudullinen viitekehyksen perustan rakentaminen Haasteena löytää kehittämistyön rooli suhteessa asiakastyöhön kahden organisaation haasteellisessa yhteistyössä Positiivista vahva sitoutuminen uuden mallin luomiseen ja hyvät hanketyöntekijät

24 Koulutusta Yhteiset perheemme seminaarisarja käynnistyy Tiistai klo Vanhempien mielialojen vaikutus lapsen kasvuun. Luennoitsija PsT, theraplaykouluttaja / työnohjaaja, perheterapeutti Saara Salo. Seminaari on täysi. Tervetuloa iltatilaisuuteen. Tiistai klo Vauvan ja leikki-ikäisen lapsen univaikeudet. Luennoitsija vauvaperhetyöntekijä, terveydenhoitaja, varhaislapsuuden vuorovaikutuspsykoterapia Kirsi Juutilainen- Ilmoittautuminen: Tiistai klo Ero lapsiperheessä. Luennoitsija Neuvo-keskuksen koulutuspäällikkö Riitta Mykkänen-Hänninen- Ilmoittautuminen: Vanhemmille Ristinkirkossa Kirkkokatu 4, Lahti Tilaisuuksiin järjestetään lastenhoito yli 1-vuotiaille lapsille. Huom! Lapsiparkkiin ilmoittautumiset viimeistään viikkoa ennen ko. tilaisuutta osoitteella vauvataika@gmail.com. Luennot ja lastenhoito ovat maksuttomia Tiistai klo Hyvinvoiva vanhempi lapsen parhaaksi, luennoitsija Saara Salo Tiistai klo Vauvan ja leikki-ikäisen lapsen univaikeudet, Kirsi Juutilainen Tiistai klo Vanhempana uusperheessä, perheterapeutti Kirsi Heikinheimo Seminaarisarjan järjestävät yhteistyössä Eroperheen kahden kodin lapset -projekti (Ensi- ja turvakoti), Välittäjä hanke, Vauvan Taika -projekti (Diakonialaitos Lahti), Vahva Pohja Elämään -hanke sekä Lahden seurakuntayhtymä.

25 Koulutukset VPE hankkeen työntekijöiden järjestämät Vahvat Vauvat - koulutukset Kohde: Pikkulapsi-ikäisten lasten perheiden sekä raskaana olevien kanssa työskentelevät Sisältö: Pureudutaan case-esimerkkien avulla yhdessä keskustellen varhaisen vuorovaikutuksen kysymyksiin. Esillä ovat mm. raskausajan riskitekijät, vanhemman mielenterveysongelmat ja vuorovaikutuksen puutteiden arviointi Heinola , Asikkala , Nastola , Hollola , Lahti , Hartola Konsultaatiokahvilat Tarkoituksena on yhdessä kuntien työntekijöiden ja hankkeen työntekijöiden sekä lastenpsykiatriain lääkärin kanssa pohtien löytää uusia näkökulmia ja vinkkejä pikkulapsiperheiden kanssa tehtävään työhön. Erityishuomiomme on vanhemman ja lapsen Vuorovaikutuksen kysymyksissä.case tapauksia on tarkoitus käsitellä yleisellä tasolla niin, ettei asiakas tule tunnistetuksi. Keskitymme enemmänkin asiakasperheisiin liittyviin tilanteisiin tai asioihin kuin yksittäiseen perheeseen. Tilaisuuteen mahtuu enintään 8 henkeä. Jotta kustakin kunnasta mahtuisi osallistujia mukaan, toivomme, että valitsette ja evästätte työryhmästänne edustajan. Ilmoittautumisohjeet toimitetaan kuntiin piakkoin. Perhetyölle klo meillä Lastensuojelulle klo Päivähoidolle klo Puhelinkonsultaatio Väliseminaari klo 9 16 Jukka Mäkelä

26 POHJANMAAN PERHEKASTE II - KASTE- FAMILJEPROJEKTET I ÖSTERBOTTEN Mukana koko Pohjanmaan maakunta Tavoitteet: Varhainen tuki ja puuttuminen toimintatapana osaksi kuntien strategioita (Toimiva kouluttajaverkosto, kunnilla oma toimiva varhaisen puuttumisen polku, varhaisen puuttumisen prosessikuvaukset, varhaisen puutumisen koulutus osa kunnan koulutusohjelmaa) Selkeä ja toimiva perhetyö (mm. Perhetyön ja kotipalvelun sisällön selkiinnyttäminen ja selvittäminen sekä perhetyöntekijöiden osaamisen vahvistaminen ) Eroauttamistyö ennaltaehkäisevänä toimintatapana (mm. kehitetään toimintamalli eroauttamisen varhaiseen vaiheeseen, kehitetään ryhmämuotoista tukea vertaisryhmätoiminnan muodossa, menetelmänä yhteistyökeskustelu samarbetssamtal) Erityisosaamisen tuominen peruspalveluihin (syvennetään ja laajennetaan resurssitiimimallia tavoitteena toimiva matalan kynnyksen konsultaatiomalli) Asiakkaiden osallisuus Rekrytointivaikeuksien vuoksi hankekoordinaatio haasteena Hanke on silti päässyt hyvin liikkeelle

27 Varhainen tuki ja puuttuminen toimintatapana osa kuntien strategioita: Huoli puheeksi ajattelutavan/ mallin implementointi jatkuu niissä kunnissa missä henkilökunta on koulutettu. Reflektointipäiviä on järjestetty ja järjestetään, hankkeen aikana, huoli puheeksi- kouluttajille. Kuntien omat kouluttajat järjestävät jatkossa Huoli puheeksi koulutustilaisuuksia. Syksyn aikana järjestetään seitsemässä kunnassa yhdeksän eri koulutusryhmää. Pietarsaaren koordinaatioryhmän perustama Huoli puheeksi työryhmä, nämä ryhmät työstävät työprosessia miten systemaattinen verkostotyö kehitetään, korostaen asiakkaan osallisuutta. Yhteistyö opiskelijoitten kanssa jotka tekevät lopputyönsä menetelmien juurruttamisesta. Syksyllä 2012 alkaa Vaasassa Palmenian järjestämä ruotsinkielinen kouluttaja-koulutus. Koulutus on tarkoitettu lähinnä toisen asteen opettajille, koulukseen mahtuu myös perustyön työntekijöitä.

28 Selkeä ja toimiva perhetyö K5-alueella kehittämispäiviä sosiaali- ja perhetyöntekijöille. Alustavat keskustelut käyty Vaasan kaupungin ja Kyrönmaan kuntien kanssa, mitkä heidän kiinnostuksen kohteet olisivat tämän hankeen aikana. Perustetaan perhetyön työryhmä, minkä tarkoitus on jatkaa toimintansa myös hankkeen jälkeen. Työryhmään kuuluisi perhetyöntekijöitä, esimiehiä, perhetyön käyttäjiä sekä osaamiskeskuksista edustusta.

29 Lapsilähtöinen eroauttaminen ennaltaehkäisevänä toimintatapana Kehitetään toimintamalli eroauttamisen varhaiseen vaiheeseen, (struktuuri yhteistyökeskustelulle). Tarkoitus on että vähintään 10 perhettä osallistuisi kokeiluun. Pietarsaaren alueella ja K5-alueella halutaan kokeilla perheinterventiota/ lapset puheeksi-keskustelua eroauttamistyössä. Vertaisryhmätoiminnan kehittäminen: Vaasan ensi- ja turvakotiyhdistys on valmis lähtemään jalkauttamaan neuvokeskuksen menetelmiä Pohjanmaalle ja hakee rahoitusta raha-automaattiyhdistykseltä Ero lapsiperheessä koulutuspäivä järjestetään alkuvuodesta 2013 kuntien työyhteisöille, tavoitteena lisätä työntekijöiden valmiuksia kohdata perustyössään eroperheitä.

30 Erityisosaamisen tuominen peruspalveluihin Syvennetään ja laajennetaan resurssitiimimalli. RIST ja ANK-tiimien palvelut otetaan käyttöön ja osaaminen levitetään ja juurrutetaan peruspalveluihin. Videointi missä asiakkaita ovat mukana kehittämässä palvelua Asiakkaan osallisuus Kulkee punaisena lankana läpi kaikkia tavoitteita Kehitetään työtapoja jotka tukevat asiakkaan osallisuutta Osallisuusseminaarin järjestäminen keväällä 2013 yhdessä mm. sos.hankkeen kanssa.

Ella-hankkeen koulutussarja. 1) MITÄ SE MONIALAISUUS SITTEN OIKEIN ON? to klo , Seinäjoki Areena

Ella-hankkeen koulutussarja. 1) MITÄ SE MONIALAISUUS SITTEN OIKEIN ON? to klo , Seinäjoki Areena ELLA Ella-hankkeen koulutussarja Etelä-Pohjanmaan lapsiperhepalve KOULUTUSSARJA I Sivistys, sosiaali- ja terveystoimen johtavat viranhaltijat Alueellisten INNOtyöryhmien jäsenet r r 1) MITÄ SE MONIALAISUUS

Lisätiedot

KASPERI II kehittämistyö

KASPERI II kehittämistyö KASPERI II kehittämistyö 2011-2013 Kansallisen sosiaali- ja terveydenhuollon kehittämisohjelman (KASTE-ohjelma) mukainen lasten, nuorten ja perheiden palvelujen kehittäminen Väli-Suomessa (KASPERI ja KASPERI

Lisätiedot

KASPERI II kehittämisen kaari -keskeiset tulokset ja tuotokset kehittämisalueittain KASPERI II ohjausryhmän päätöskokous

KASPERI II kehittämisen kaari -keskeiset tulokset ja tuotokset kehittämisalueittain KASPERI II ohjausryhmän päätöskokous 28.10.2013 KASPERI II kehittämisen kaari -keskeiset tulokset ja tuotokset kehittämisalueittain KASPERI II ohjausryhmän päätöskokous 28.10.2013 Ennaltaehkäisevien palveluiden kehittämisalue Tavoitteena

Lisätiedot

PROJEKTIKOORDINAATTORI TYTTI RANTANEN. KUULAS-hanke, Kanta-Hämeen uudistuvat lasten ja nuorten palvelut

PROJEKTIKOORDINAATTORI TYTTI RANTANEN. KUULAS-hanke, Kanta-Hämeen uudistuvat lasten ja nuorten palvelut PROJEKTIKOORDINAATTORI TYTTI RANTANEN KLA-hanke, Kanta-Hämeen uudistuvat lasten ja nuorten palvelut 1.11.2011 31.10.2013 KATE II-hanke, Riihimäki Väli-uomen KAPERI II Kanta-Hämeen maakunta hankealueena

Lisätiedot

Osahankekohtaiset arviointisuunnitelmat

Osahankekohtaiset arviointisuunnitelmat Osahankekohtaiset arviointisuunnitelmat 6.9.2012 12.9.2012 KASPERI II arviointikysymykset 1. Miten intensiivistä työotetta voi viedä varhaisemman tuen vaiheeseen? miten uutta toimintamallia luodaan, asiakasohjaus,

Lisätiedot

KASPERI II hankkeen Osallisuuden helmet seminaari Terveiset Lasten Kaste osaohjelmasta

KASPERI II hankkeen Osallisuuden helmet seminaari Terveiset Lasten Kaste osaohjelmasta KASPERI II hankkeen Osallisuuden helmet seminaari 22.5.2013 Terveiset Lasten Kaste osaohjelmasta Arja Hastrup Kehittämispäällikkö Terveyden ja hyvinvoinnin laitos Lasten, nuorten ja lapsiperheiden palveluja

Lisätiedot

KASPERI II hankekatsaus 6/2012

KASPERI II hankekatsaus 6/2012 KASPERI II hankekatsaus 6/2012 Yhteistä työskentelyä kevään aikana Hankekäynnit joka hankkeessa lähinnä arviointikysymyksiin liittyen Ohjausryhmätyöskentelyn kautta tukeminen / ohjaaminen Yhteiset tapaamiset

Lisätiedot

Etelä-Pohjanmaan lapset, nuoret ja lapsiperheet -kehittämishanke

Etelä-Pohjanmaan lapset, nuoret ja lapsiperheet -kehittämishanke Etelä-Pohjanmaan lapset, nuoret ja lapsiperheet -kehittämishanke Projektikoordinaattori, YTM Sirpa Tuomela-Jaskari p. 044 754 1789, email: sirpa.tuomela-jaskari@seinajoki.fi Projektityöntekijä, sosionomi

Lisätiedot

Otetaanko perheet puheeksi?

Otetaanko perheet puheeksi? Otetaanko perheet puheeksi? Vanhempien mielenterveys- ja päihdepalveluiden kehittämishanke peruspalveluissa 13.6.2012 Minna Asplund Kaisa Humaljoki Mielen avain Sosiaali- ja terveysministeriön Kaste hanke

Lisätiedot

Tehdään yhdessä! Tukea nopeasti, monitoimijaisuutta tarpeen mukaan

Tehdään yhdessä! Tukea nopeasti, monitoimijaisuutta tarpeen mukaan Tehdään yhdessä! Tukea nopeasti, monitoimijaisuutta tarpeen mukaan Etelä-Pohjanmaan LAPE-seminaari lasten ja perheiden parissa toimiville tahoille (viranhaltijat, luottamushenkilöt, kunnat, seurakunnat,

Lisätiedot

Jyväskylän seudun Perhe -hanke Perheen parhaaksi 6.11.2008 Projektipäällikkö KT, LTO Jaana Kemppainen

Jyväskylän seudun Perhe -hanke Perheen parhaaksi 6.11.2008 Projektipäällikkö KT, LTO Jaana Kemppainen Jyväskylän seudun Perhe -hanke Perheen parhaaksi 6.11.2008 Projektipäällikkö KT, LTO Jaana Kemppainen Neuvolan perhetyön asiakkaan ääni: Positiivinen raskaustesti 2.10.2003 Miten tähän on tultu? Valtioneuvoston

Lisätiedot

x Työ jatkuu vielä Kaste II Toteutunut osittain - työ jatkuu Kaste II

x Työ jatkuu vielä Kaste II Toteutunut osittain - työ jatkuu Kaste II Painopistealueittain teksti hankehakemuksesta KONKREETTISET TOIMENPITEET Etelä-Savo Keski-Suomi Ehkäisevän työn kehittäminen Sijaishuollon kehittäminen 1. ei toteudu 2. toteutunut 3. toteutunut hyvin 1.

Lisätiedot

LAPE-hanke

LAPE-hanke www.omahäme.fi LAPE-hanke Oma Hämeen (Kanta-Häme) LAPE-hanke LAPE-hanke syventää maakunnallista sote-valmisteluun tähtäävää palveluiden muutosta Kärkihankkeen linjauksen mukaisesti hankkeen päätavoite

Lisätiedot

Yleistä Perhekeskustoiminnasta. Valtakunnallinen ohjaus, Keski-Pohjanmaan tilanne

Yleistä Perhekeskustoiminnasta. Valtakunnallinen ohjaus, Keski-Pohjanmaan tilanne Yleistä Perhekeskustoiminnasta Valtakunnallinen ohjaus, Keski-Pohjanmaan tilanne Lasten ja nuorten hyvinvointisuunnitelma +Soiten palvelukuvaukset Jalkautuvat palvelut. Kohtaamispaikkojen perustaminen?

Lisätiedot

Pohjois-Suomen lasten KASTE

Pohjois-Suomen lasten KASTE Pohjois-Suomen lasten KASTE Oikea-aikaista apua lapsiperheille osallisuus ennakointi monialaisuus Laadukkaammat ja vaikuttavammat palvelut Lapset, nuoret ja lapsiperheet Sivistys ja kulttuuri Lapset, nuoret

Lisätiedot

KAINUUN PERHEKESKUKSET JA PERHEASEMAT

KAINUUN PERHEKESKUKSET JA PERHEASEMAT KAINUUN PERHEKESKUKSET JA PERHEASEMAT 27.2.2017 Helena Saari Perhekeskusvastaava 27.2.2017 Kainuun sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymä / HS Kainuun sijainti ja väkiluku kunnittain Ivalo 625 km Kainuu

Lisätiedot

Hankkeen ja muutosagen4n työn tulokset

Hankkeen ja muutosagen4n työn tulokset Hankkeen ja muutosagen4n työn tulokset LAPE Pohjanmaa: Lapsi- ja perhe keskiössä 1 Pohjanmaan LAPE-hanke Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelman maakunnallinen hanke Rahoitus 1.1.2017-31.12.2018, työntekijät

Lisätiedot

Kehrä II -kehittämishanke. Myyrmäen ja KivA:n varhaiskasvatuksen laajennettu johtoryhmä

Kehrä II -kehittämishanke. Myyrmäen ja KivA:n varhaiskasvatuksen laajennettu johtoryhmä Kehrä II -kehittämishanke Myyrmäen ja KivA:n varhaiskasvatuksen laajennettu johtoryhmä 25.9.2012 KASTE-ohjelma Kaste-ohjelman tavoitteena on, että: I. Hyvinvointi- ja terveyserot kaventuvat ja II. Sosiaali-

Lisätiedot

Kärkihanke Lape Kymenlaakso

Kärkihanke Lape Kymenlaakso Kärkihanke Lape Kymenlaakso 1 Kärkihanke Lape-Kymenlaakso Hankkeen omistaja: Kotkan kaupunki Hankekumppanit: Kymenlaakson kunnat, Carea Kymenlaakson sairaanhoito- ja sosiaalipalveluiden kuntayhtymä Yhteiseen

Lisätiedot

LAPSI- JA PERHEPALVELUJEN MUUTOSOHJELMA LAPE. LAPE Oma Häme, projektisuunnittelija Liisa Jormalainen

LAPSI- JA PERHEPALVELUJEN MUUTOSOHJELMA LAPE. LAPE Oma Häme, projektisuunnittelija Liisa Jormalainen LAPSI- JA PERHEPALVELUJEN MUUTOSOHJELMA LAPE, projektisuunnittelija Liisa Jormalainen Hallituksen kärkihanke LAPE Lapsi- ja perhepalvelut uudistetaan vuosina 2016-2018 siten, että ne vastaavat nykyistä

Lisätiedot

Varhainen tuki, hoito ja kuntoutus perhekeskuksen tehtävänä

Varhainen tuki, hoito ja kuntoutus perhekeskuksen tehtävänä Varhainen tuki, hoito ja kuntoutus perhekeskuksen tehtävänä Kooste hankkeissa tehdystä työstä. Ehdotus kokonaisuuden jäsentämiseksi Keskeisiä tuloksia kehittämistyöstä 2017-2018 (raportit ja kyselyt) Koonneet:

Lisätiedot

Perhepalvelut Kotkassa Iloa vanhemmuuteen. Hannele Pajanen

Perhepalvelut Kotkassa Iloa vanhemmuuteen. Hannele Pajanen Perhepalvelut Kotkassa Iloa vanhemmuuteen Hannele Pajanen 17.11.2016 Iloa vanhemmuuteen - hanke jatkaa kehittämistyötä - monessa on mukana oltu Lastentalo- hanke Lapsen paras Lapsen ääni I Lapsen ääni

Lisätiedot

Kainuun sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymä / HS

Kainuun sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymä / HS LAPE - lastensuojelun oppimisverkosto 12.9.2016, Kuopio Helena Saari Perhekeskusvastaava Tarja Juppi Lapsiperheiden sosiaalipalvelujen vs.vastuualuepäällikkö 16.9.2016 Kainuun sosiaali- ja terveydenhuollon

Lisätiedot

PALMIKKO-hanke. Tukea perheille lasten kasvattamiseen v. 2013 2016

PALMIKKO-hanke. Tukea perheille lasten kasvattamiseen v. 2013 2016 PALMIKKO-hanke TOIMINTASUUNNITELMA v. 2016 Tukea perheille lasten kasvattamiseen v. 2013 2016 sosiaali- ja terveystoimen, varhaiskasvatuksen, koulu- ja vapaa-aikatoimen, seurakuntien ja kolmannen sektorin

Lisätiedot

Väkivaltatyön osaamisen kehittäminen ja verkostointi LAPE:n perhekeskushankkeissa. THL:n toimintamallit, koordinaatio ja tuki

Väkivaltatyön osaamisen kehittäminen ja verkostointi LAPE:n perhekeskushankkeissa. THL:n toimintamallit, koordinaatio ja tuki Väkivaltatyön osaamisen kehittäminen ja verkostointi LAPE:n perhekeskushankkeissa THL:n toimintamallit, koordinaatio ja tuki 28.8.2017 Martta October 1 28.8.2017 Esityksen nimi / Tekijä 2 Väkivallan ehkäisy

Lisätiedot

Hyvinvointineuvola oululaisen perheen tukena. terveydenhoitaja Johanna Moilala

Hyvinvointineuvola oululaisen perheen tukena. terveydenhoitaja Johanna Moilala Hyvinvointineuvola oululaisen perheen tukena terveydenhoitaja Johanna Moilala Mikä on hyvinvointineuvola? Hyvinvointineuvolan ideana on toimia kuin pienten kuntien palveluiden; saman katon alla, josta

Lisätiedot

STM rahoittama Kehittyvä Napero hanke

STM rahoittama Kehittyvä Napero hanke STM rahoittama Kehittyvä Napero hanke II vaihe 1.11.2007 30.10.2009 sosiaali terveys ja päivähoidon yhteistyöhanke perhepalvelumallien kehittäminen perustyöhön 1.9.2008 TK2008 1 KEHITTYVÄ NAPERO hanke

Lisätiedot

Varhaista tukea ja kumppanuutta rakentamassa

Varhaista tukea ja kumppanuutta rakentamassa Varhaista tukea ja kumppanuutta rakentamassa Lasten, nuorten ja lapsiperheiden palvelujen uudistaminen Lasten Kaste kehittämistyö jatkuu Kehittämispäällikkö Arja Hastrup Lasten, nuorten ja lapsiperheiden

Lisätiedot

Teema: ARVOsta parastaminen LAPSEN ÄÄNEEN

Teema: ARVOsta parastaminen LAPSEN ÄÄNEEN Teema: ARVOsta parastaminen LAPSEN ÄÄNEEN Toivottujen kehittämisteemojen jatkuminen LAPSEN ÄÄNESSÄ Osallisuuden edistäminen Ehkäisevän lastensuojelun vahvistaminen Matalan kynnyksen toimintamallien kehittäminen

Lisätiedot

Erityispalvelut neuvolatyöntekijöiden tukena. Valtakunnalliset neuvolapäivät Paasitorni 17-18.10. 2012 Kristiina Knuutinen, Tiina Koskinen, Kajaani

Erityispalvelut neuvolatyöntekijöiden tukena. Valtakunnalliset neuvolapäivät Paasitorni 17-18.10. 2012 Kristiina Knuutinen, Tiina Koskinen, Kajaani Erityispalvelut neuvolatyöntekijöiden tukena Valtakunnalliset neuvolapäivät Paasitorni 17-18.10. 2012 Kristiina Knuutinen, Tiina Koskinen, Kajaani TUKEVA Kainuun osahanke Maarit Rusanen Sirpa Huusko Kristiina

Lisätiedot

LAPSET PUHEEKSI TOIMINTAMALLI / YHDEN PUHELUN PERIAATE KESKI-POHJANMAALLA

LAPSET PUHEEKSI TOIMINTAMALLI / YHDEN PUHELUN PERIAATE KESKI-POHJANMAALLA LAPSET PUHEEKSI TOIMINTAMALLI / YHDEN PUHELUN PERIAATE KESKI-POHJANMAALLA Lapset puheeksi keskustelusta neuvonpitoon Lapset puheeksi keskustelu tarjotaan koulutuksen käyneen ammattilaisen pitämänä joko

Lisätiedot

Monitoimijainen yhteistyö Haastatteluiden yhteenveto Hanko

Monitoimijainen yhteistyö Haastatteluiden yhteenveto Hanko Monitoimijainen yhteistyö Haastatteluiden yhteenveto Hanko 10.11.2017 1 Haastatteluiden yhteenveto / Hanko: Monitoimijaisuuden toteutuminen tällä hetkellä Olemassa olevat rakenteet ja käytänteet Hangossa

Lisätiedot

Satakunnan perhekeskustoimintamalli Perhelähtöisesti. Yhteistyössä. Lähellä. Luonnos

Satakunnan perhekeskustoimintamalli Perhelähtöisesti. Yhteistyössä. Lähellä. Luonnos Satakunnan perhekeskustoimintamalli Perhelähtöisesti. Yhteistyössä. Lähellä. Luonnos 10.10.17 Satakunnan perhekeskus Perhelähtöisesti. Yhteistyössä. Lähellä. Verkostomainen palvelukokonaisuus Kokoaa yhteen

Lisätiedot

VAHVA POHJA ELÄMÄÄN - hanke 1.11.2011 31.10.2013. 22.5.2013 Osallisuuden helmi

VAHVA POHJA ELÄMÄÄN - hanke 1.11.2011 31.10.2013. 22.5.2013 Osallisuuden helmi VAHVA POHJA ELÄMÄÄN - hanke 1.11.2011 31.10.2013 22.5.2013 Osallisuuden helmi Hallinnointi: Hanketta hallinnoi Päijät-Hämeen sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymä Hankkeen johtajana toimii Päijät-Hämeen

Lisätiedot

PERHEKESKUKSET KAINUUSSA 4.6.2015 Helena Saari perhekeskusvastaava. 5.6.2015 Kainuun sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymä / HS

PERHEKESKUKSET KAINUUSSA 4.6.2015 Helena Saari perhekeskusvastaava. 5.6.2015 Kainuun sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymä / HS PERHEKESKUKSET KAINUUSSA 4.6.2015 Helena Saari perhekeskusvastaava PERHEKESKUKSET KAINUUSSA Ristijärven perheasema Suomussalmen perhekeskus Paltamon perheasema Puolanka Suomussalmi Hyrynsalmen perheasema

Lisätiedot

Lasten, nuorten ja perheiden Kaste valtakunnalliset kuulumiset

Lasten, nuorten ja perheiden Kaste valtakunnalliset kuulumiset Lasten, nuorten ja perheiden Kaste valtakunnalliset kuulumiset Yhdessä tehden Kaste etenee PaKasteen työseminaari III, Kuusamo Arja Hastrup, THL 18.3.2010 Arja Hastrup 1 Lasten, nuorten ja perheiden Kaste

Lisätiedot

Perhekeskukset Suomessa

Perhekeskukset Suomessa Perhekeskukset Suomessa Palvelut, yhteistoiminta ja johtaminen Marjatta Kekkonen Erityisasiantuntija, FT, VTM Lasten, nuorten ja perheiden palveluyksikkö Selvityksen tavoite ja aineisto SELVITYKSEN TAVOITTEENA

Lisätiedot

Uusi Päijät-Häme / maakuntavalmistelu Hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen

Uusi Päijät-Häme / maakuntavalmistelu Hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen Uusi Päijät-Häme / maakuntavalmistelu Hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen Turvallisuusverkosto 19.4.2018 Susanna Leimio Sosiaalialan osaamiskeskus Verso Taustaa Hyvinvoinnin ja terveyden edistämis (hyte)

Lisätiedot

Uudet käytännöt ja muutosprosessin alku kunta- ja aluetasolla. TerveSos Lapset ja perheet Kaste -hanke Projektipäällikkö Jaana Kemppainen

Uudet käytännöt ja muutosprosessin alku kunta- ja aluetasolla. TerveSos Lapset ja perheet Kaste -hanke Projektipäällikkö Jaana Kemppainen Uudet käytännöt ja muutosprosessin alku kunta- ja aluetasolla TerveSos 13.5.2009 Lapset ja perheet Kaste -hanke Projektipäällikkö Jaana Kemppainen Hankkeen toteuttaminen 1.11.2008 31.10.2010 Hallinnoija

Lisätiedot

PERHEKESKUSEKOSYSTEEMI KANTA-HÄMEESSÄ

PERHEKESKUSEKOSYSTEEMI KANTA-HÄMEESSÄ PERHEKESKUSEKOSYSTEEMI KANTA-HÄMEESSÄ Maakunnan sote-liikelaitos Kunta Maakuntataso Perhekeskusverkoston palvelujohtaja + Kanta-Hämeen perhekeskusverkoston johtoryhmä (SOTESIHY+ Järjestöt) Seututaso Forssan

Lisätiedot

Millainen on suomalainen perhekeskus? Kehittämistyön uusimmat vaiheet

Millainen on suomalainen perhekeskus? Kehittämistyön uusimmat vaiheet Millainen on suomalainen perhekeskus? Kehittämistyön uusimmat vaiheet Lastensuojelun haasteet 2015 kehittämistyöllä tuloksiin 9.6.2015 Oulu Kehittämispäällikkö Arja Hastrup Millaisena suomalainen perhekeskus

Lisätiedot

Projektipäällikkö Minna Tuominen, Perusopetuspalvelut/Yhteiset palvelut

Projektipäällikkö Minna Tuominen, Perusopetuspalvelut/Yhteiset palvelut Koulutuksellinen tasa-arvo arvo kehittämishanke 2013-2015 Projektipäällikkö Minna Tuominen, Perusopetuspalvelut/Yhteiset palvelut Koulutuksellinen tasa-arvo -kehittämishanke 2013-2015 Koulutuksellinen

Lisätiedot

Uudet käytännöt ja muutosprosessin alku kunta- ja aluetasolla

Uudet käytännöt ja muutosprosessin alku kunta- ja aluetasolla Uudet käytännöt ja muutosprosessin alku kunta- ja aluetasolla Jukka Mäkelä, lastenpsykiatri, kehittämispäällikkö 15.5.2009 1 Mikä nykyisissä palveluissa vikana Vähintään 65 000 nuorta vaarassa joutua syrjäytetyksi

Lisätiedot

Hyvinvointikoulun toimintamalli ja varhainen tuki

Hyvinvointikoulun toimintamalli ja varhainen tuki Hyvinvointikoulun toimintamalli ja varhainen tuki Hyvinvointipäällikkö Arto Willman, Sivistys- ja kulttuuripalvelut, kehittämisyksikkö, Oulun kaupunki HYVINVOINTIPÄÄLLIKKÖ Poikkitoiminnallinen kehittäminen

Lisätiedot

MYYRMÄEN KEHITTÄMISHETKI VARHAISKASVATUS JA LASTENSUOJELU KEHRÄ II RIIKKA PYYKÖNEN

MYYRMÄEN KEHITTÄMISHETKI VARHAISKASVATUS JA LASTENSUOJELU KEHRÄ II RIIKKA PYYKÖNEN MYYRMÄEN KEHITTÄMISHETKI VARHAISKASVATUS JA LASTENSUOJELU KEHRÄ II 17.9.2012 RIIKKA PYYKÖNEN SOSIAALI- JA TERVEYDENHUOLLON KANSALLINEN KEHITTÄMISOHJELMA (KASTE). STM TAVOITTEENA: Hyvinvointi- ja terveyserot

Lisätiedot

KASPERI II Väli-Suomen lasten, nuorten ja perheiden palveluiden kehittämishanke 2011-2013. Vahva pohja elämään hanke 1.11.2011 31.10.

KASPERI II Väli-Suomen lasten, nuorten ja perheiden palveluiden kehittämishanke 2011-2013. Vahva pohja elämään hanke 1.11.2011 31.10. VAHVA POHJA ELÄMÄÄN HANKKEEN OHJAUSRYHMÄKOKOUS Aika: 3.10.2012 klo 13.30-15.30 Paikka: Ravintola Wanha Herra, Laaksokatu 17, Lahti, kokoustila Paikalla: Juha Luomala, Sirkka-Liisa Pylväs, Sirpa Ernvall,

Lisätiedot

LIPERIN KUNNAN ESI- JA PERUSOPETUKSEN OPPILASHUOLTO. Kuopio Tukipalvelujen koordinaattori Päivi Ikonen Liperin kunta

LIPERIN KUNNAN ESI- JA PERUSOPETUKSEN OPPILASHUOLTO. Kuopio Tukipalvelujen koordinaattori Päivi Ikonen Liperin kunta LIPERIN KUNNAN ESI- JA PERUSOPETUKSEN OPPILASHUOLTO Kuopio 26.3.2014 Tukipalvelujen koordinaattori Päivi Ikonen Liperin kunta Oppilashuollon kehittäminen Liperissä Lukuvuoden 2011-12 aikana yhteensä neljä

Lisätiedot

NEPSY-KEHITTÄMINEN Tuotokset ja jatkosuunnitelma

NEPSY-KEHITTÄMINEN Tuotokset ja jatkosuunnitelma NEPSY-KEHITTÄMINEN Tuotokset ja jatkosuunnitelma Maakunnan LAPE-ryhmä 22.10.2018 Maria Antikainen ja Sari Miettinen Pirkanmaan LAPE Nepsy-palveluiden kehittäminen Pirkanmaan LAPEssa Lähtötilanne: Nepsy-palveluiden

Lisätiedot

HYVINVOIVA KASVUYHTEISÖ. Tuomo Lukkari

HYVINVOIVA KASVUYHTEISÖ. Tuomo Lukkari HYVINVOIVA KASVUYHTEISÖ Tuomo Lukkari 8.5.2019 HYVINVOIVA KASVUYHTEISÖ KEHITTÄMISEN PERUSAJATUS Hyvinvointia voidaan vaikuttavimmin tukea siellä missä lapset ja perheet elävät arkeaan. Sen vuoksi kasvuympäristöissä

Lisätiedot

Lapset puheeksi, verkostot suojaksi. Kanta-Hämeen LAPE-hanke

Lapset puheeksi, verkostot suojaksi. Kanta-Hämeen LAPE-hanke Lapset puheeksi, verkostot suojaksi Kanta-Hämeen LAPE-hanke Kanta-Hämeen LAPE-hankkeen kehittämiskokonaisuudet Toimintakulttuurin muutos Perhekeskustoimintamalli Erityis-ja vaativan tason palvelujen kehittäminen

Lisätiedot

Väkivaltatyön osaamisen kehittäminen ja verkostointi maakuntien perhekeskushankkeissa. THL:n toimintamallit, koordinaatio ja tuki

Väkivaltatyön osaamisen kehittäminen ja verkostointi maakuntien perhekeskushankkeissa. THL:n toimintamallit, koordinaatio ja tuki Väkivaltatyön osaamisen kehittäminen ja verkostointi maakuntien perhekeskushankkeissa THL:n toimintamallit, koordinaatio ja tuki 31.5.2017 Martta October 1 Työpaja 8: Väkivallan ehkäisy Klo 11 12 työpajan

Lisätiedot

Perhesosiaalityö varhaisen tuen palveluissa

Perhesosiaalityö varhaisen tuen palveluissa Perhesosiaalityö varhaisen tuen palveluissa Lastensuojelun ja perhetyön kehittäminen Kokkolassa Mistä lähdettiin liikkeelle, mikä tarve? Yhteistyön puuttuminen Lastensuojelun vetäytyminen Laki Tutkimuksia

Lisätiedot

Etelä Suomen LAPSEN ÄÄNI kehittämisohjelma

Etelä Suomen LAPSEN ÄÄNI kehittämisohjelma Etelä Suomen LAPSEN ÄÄNI kehittämisohjelma LAPSEN ÄÄNI - KEHITTÄMISOHJELMA 27.2.2009 STM:n rahoituspäätös: valtionavustus 11.3. (15.1.m ) m 1.1.2009 31.10.2011 väliselle ajalle Kokonaisuutta koordinoi,

Lisätiedot

Aika: Tiistai klo Loma- ja kurssikeskus Onnela, Rantatie 34, Tuusula

Aika: Tiistai klo Loma- ja kurssikeskus Onnela, Rantatie 34, Tuusula YHTEENVETO 22.9.2009 LASTEN JA NUORTEN HYVINVOINTISUUNNITELMIEN TOIMEENPANO JA ARVIOINTI Aika: Tiistai 22.9.2009 klo 10 15.30 Paikka: Loma- ja kurssikeskus Onnela, Rantatie 34, Tuusula Asiantuntija: Sirkka

Lisätiedot

Hyvinvointikoulu Kiiminkijoen koulu

Hyvinvointikoulu Kiiminkijoen koulu Hyvinvointikoulu Kiiminkijoen koulu 4.9.2018 Hyvinvointikoulun kehittäminen Kiiminkijoen hyvinvointikoulun pilotointi 2013 Hyvinvointiseminaarit 2013-2014 Yhteistyön käynnistäminen Toimijoiden välinen

Lisätiedot

Lapsiperheiden ja nuorten päihdepalvelujen kehittäminen Kainuussa

Lapsiperheiden ja nuorten päihdepalvelujen kehittäminen Kainuussa Lapsiperheiden ja nuorten päihdepalvelujen kehittäminen Kainuussa Hyvinvointi hakusessa riippuvuus riskinä Lappi/ Kainuu (Kaste-ohjelma) 2013-2015 Kainuun kehittämisosio Saara Pikkarainen, projektipäällikkö

Lisätiedot

Lasten ja nuorten psykososiaalisten erityispalvelujen seudullinen kehittäminen Lapissa

Lasten ja nuorten psykososiaalisten erityispalvelujen seudullinen kehittäminen Lapissa Lasten ja nuorten psykososiaalisten erityispalvelujen seudullinen kehittäminen Lapissa Hanketta hallinnoi Rovaniemen kaupunki Toteutuksesta vastaa Pohjois-Suomen sosiaalialan osaamiskeskus Mukana Lapin

Lisätiedot

ARVO- hankkeen ensimmäinen koulutuspäivä 13.8.2008: MONIAMMATILLISEN YHTEISTYÖN JOHTAMINEN Kouluttaja: Ulla Rasimus, KM

ARVO- hankkeen ensimmäinen koulutuspäivä 13.8.2008: MONIAMMATILLISEN YHTEISTYÖN JOHTAMINEN Kouluttaja: Ulla Rasimus, KM ARVO- hankkeen ensimmäinen koulutuspäivä 13.8.2008: MONIAMMATILLISEN YHTEISTYÖN JOHTAMINEN Kouluttaja: Ulla Rasimus, KM TERVETULOA! Ohjelma: sivu 1/2 Klo 10.00 10.10 Päivän avaus Heidi Gerdt, erikoissuunnittelija

Lisätiedot

TAVOITE TOIMENPITEET VASTUUTAHO AIKATAULU. kartoitetaan ennaltaehkäisevä työ kaikki ikäryhmät

TAVOITE TOIMENPITEET VASTUUTAHO AIKATAULU. kartoitetaan ennaltaehkäisevä työ kaikki ikäryhmät TOIMENPIDE-EHDOTUKSET 1. ENNALTAEHKÄISEVÄ TYÖ 1.1 Tehostetaan ennaltaehkäisevää työtä kartoitetaan ennaltaehkäisevä työ kaikki ikäryhmät Aloitetaan työ 2011 ja päivitetään vuosittain Toimenpiteet jaetaan

Lisätiedot

Lasten, nuorten ja perheiden palveluiden muutostyö Inno-työryhmissä

Lasten, nuorten ja perheiden palveluiden muutostyö Inno-työryhmissä Lasten, nuorten ja perheiden palveluiden muutostyö Inno-työryhmissä 2.9.2013 Ella-hankkeen loppuseminaari Tehtävät 1) Löytää välineitä lasten, nuorten ja lapsiperheiden palvelujen koordinaation kehittämiselle

Lisätiedot

PERHEKESKUSEKOSYSTEEMI KANTA-HÄMEESSÄ

PERHEKESKUSEKOSYSTEEMI KANTA-HÄMEESSÄ PERHEKESKUSEKOSYSTEEMI KANTA-HÄMEESSÄ Maakunnan sote-liikelaitos Kunta Maakuntataso Seututaso Perhekeskuksen lähipalvelut ja toimipisteet Perhekeskusverkoston palvelujohtaja + Kanta-Hämeen perhekeskusverkoston

Lisätiedot

Kehittämispäivä Projektipäällikkö Minna Tuominen, Perusopetuspalvelut

Kehittämispäivä Projektipäällikkö Minna Tuominen, Perusopetuspalvelut Koulutuksellinen tasa-arvo kehittämishanke 2013-2015 Kehittämispäivä 20.8.2014 Projektipäällikkö Minna Tuominen, Perusopetuspalvelut Koulutuksellinen tasa-arvo -hankkeessa kehitetään lasten ja nuorten

Lisätiedot

LAPE UUDISTUSOHJELMA TUOMO LUKKARI, MUUTOSAGENTTI Ω OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖ

LAPE UUDISTUSOHJELMA TUOMO LUKKARI, MUUTOSAGENTTI Ω OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖ LAPE UUDISTUSOHJELMA TUOMO LUKKARI, MUUTOSAGENTTI Ω OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖ HYVINVOIVA KASVUYHTEISÖ- PROSESSI HYVINVOINTI JA SEN JOHTAMINEN MUODOSTUVAN MAAKUNNAN HAASTEET JA MAHDOLLISUUDET LAPE

Lisätiedot

Perhekeskustoimintamallin kokonaisuus

Perhekeskustoimintamallin kokonaisuus Perhekeskustoimintamallin kokonaisuus Maakunnallisten perhekeskushankkeiden vastuuhenkilöt ja muut toimijat 27.3.2017 Marjaana Pelkonen, STM:n vastuuhenkilö 1 15.2.2017 Perhekeskustoimintamalli Lähipalvelujen

Lisätiedot

LAPE UUDISTUSOHJELMA TUOMO LUKKARI, MUUTOSAGENTTI Ω OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖ

LAPE UUDISTUSOHJELMA TUOMO LUKKARI, MUUTOSAGENTTI Ω OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖ LAPE UUDISTUSOHJELMA TUOMO LUKKARI, MUUTOSAGENTTI Ω OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖ VIITEKEHYS POHJOIS-POHJANMAALLA Lasten ja perheiden palvelujen kokonaisuudistus Varhaiskasvatus ja koulu keskiössä mutta

Lisätiedot

LAPE KYMENLAAKSO Yhdessä kohti lapsi- ja perhelähtöisiä palveluita

LAPE KYMENLAAKSO Yhdessä kohti lapsi- ja perhelähtöisiä palveluita LAPE KYMENLAAKSO Yhdessä kohti lapsi- ja perhelähtöisiä palveluita Hallituksen kärkihanke, valtakunnallinen toimeenpano-ohjelma Projektihenkilöstö Tarja Tammekas, Projektipäällikkö Hankeaika 2017-2018

Lisätiedot

Varhaiskasvatus, koulu ja oppilaitos lasten ja nuorten hyvinvoinnin tukena. Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma (LAPE)

Varhaiskasvatus, koulu ja oppilaitos lasten ja nuorten hyvinvoinnin tukena. Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma (LAPE) Varhaiskasvatus, koulu ja oppilaitos lasten ja nuorten hyvinvoinnin tukena Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma (LAPE) 40 M LAPE MUUTOSOHJELMA Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma (LAPE) on yksi

Lisätiedot

Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma Satakunnassa

Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma Satakunnassa Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma Satakunnassa SATULA-hanke Pomarkku 4.12.2017 Tiina Tenho ja Mirja Isoviita Mikä on lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma? Kärkihanke, jonka vastuuministeriöinä

Lisätiedot

Teemme lasten, nuorten ja perheiden hyvää arkea. Yhdessä. Lähellä.

Teemme lasten, nuorten ja perheiden hyvää arkea. Yhdessä. Lähellä. Teemme lasten, nuorten ja perheiden hyvää arkea. Yhdessä. Lähellä. LAPE Etelä-Savon perhekeskustoimintamalli Saara Hanhela 7.3.2018 2 3 LAPE muutosta ohjaavat periaatteet 1 LAPSEN ETU KESKIÖSSÄ Lapsen

Lisätiedot

V E RY I M P O RTA N T P E R S O N S

V E RY I M P O RTA N T P E R S O N S V E RY I M P O RTA N T P E R S O N S = O P P I L A AT, J OT K A O P P I M I S E N S A J A KO U L U N K Ä Y N T I N S Ä T U E K S I TA RV I T S E VAT VA AT I VA A E R I T Y I S T Ä T U K E A. Terhi Ojala_24042019

Lisätiedot

Käydään läpi hankkeen väliarviointi muutamien arviointikysymysten välityksellä. Kootaan yksityisten ja pienten ryhmien vastaukset.

Käydään läpi hankkeen väliarviointi muutamien arviointikysymysten välityksellä. Kootaan yksityisten ja pienten ryhmien vastaukset. KEHITTÄJÄTIIMI_KOKKOLA 10/10 Aika 19.8.2010 klo 14 16.10 Paikka kokoushuone Donner Läsnä Neuvola, Kerttu Peltola Neuvola, Seija Ritamäki Lapsiperheiden kotipalvelu, Anita Pöyhönen Varhaiskasvatus, Anne-Mari

Lisätiedot

HUOLIPOLKU/ LAPSET PUHEEKSI- MENETELMÄ OPETUSPALVELUT- PERHEPALVELUT

HUOLIPOLKU/ LAPSET PUHEEKSI- MENETELMÄ OPETUSPALVELUT- PERHEPALVELUT HUOLIPOLKU/ LAPSET PUHEEKSI- MENETELMÄ OPETUSPALVELUT- PERHEPALVELUT I MINULLA EI OLE HUOLTA OPETUS-, PERHE- (kouluterveydenhuolto) ja TERVEYSPALVELUT (kuntoutus) SEKÄ PERHEIDEN OMATOIMISUUS TÄYDENTÄVÄT

Lisätiedot

Lapsiperheiden tiimipalvelu KEINU Tampereen hyvinvointineuvolan toimintamallin esittely

Lapsiperheiden tiimipalvelu KEINU Tampereen hyvinvointineuvolan toimintamallin esittely Lapsiperheiden tiimipalvelu KEINU Tampereen hyvinvointineuvolan toimintamallin esittely Tamperelainen hyvinvointineuvolan toimintamalli reipas (noin) 10-vuotias Lähtölaukauksena Pirkanmaan mielenterveyshankkeen

Lisätiedot

Näkökulmia valtakunnalliseen perhekeskusmalliin. Vaikuttavuuden jäljillä seminaari 24.9.2015 Seinäjoki Kehittämispäällikkö Arja Hastrup

Näkökulmia valtakunnalliseen perhekeskusmalliin. Vaikuttavuuden jäljillä seminaari 24.9.2015 Seinäjoki Kehittämispäällikkö Arja Hastrup Näkökulmia valtakunnalliseen perhekeskusmalliin Vaikuttavuuden jäljillä seminaari 24.9.2015 Seinäjoki Kehittämispäällikkö Arja Hastrup Lähde: Halme & Kekkonen & Perälä 2012: Perhekeskukset Suomessa. Palvelut,

Lisätiedot

Lastensuojelu osana perhepalveluja - mikä on lastensuojelun suunta ja paikka tulevaisuudessa?

Lastensuojelu osana perhepalveluja - mikä on lastensuojelun suunta ja paikka tulevaisuudessa? Lastensuojelu osana perhepalveluja - mikä on lastensuojelun suunta ja paikka tulevaisuudessa? Lastensuojelukoulutus 11.11.2015 Marjo Lavikainen, sosiaalineuvos 9.11.2015 Kärkihanke: Lapsi- ja perhepalvelujen

Lisätiedot

Lapsille, nuorille ja perheille parempi kunta ja maakunta - miten sen teemme?

Lapsille, nuorille ja perheille parempi kunta ja maakunta - miten sen teemme? Lapsille, nuorille ja perheille parempi kunta ja maakunta - miten sen teemme? Hanne Kalmari PsL, kehitys- ja kasvatuspsykologian erikoispsykologi Lape-muutosohjelman hankepäällikkö Muutos tehdään yhdessä

Lisätiedot

Yhteistyön johtamisen kysymykset Lastensuojelun oppimisverkosto

Yhteistyön johtamisen kysymykset Lastensuojelun oppimisverkosto Yhteistyön johtamisen kysymykset Lastensuojelun oppimisverkosto 16.3.2015 ELLA -hanke (2011-2013) Monialaisen yhteistyön ja johtamisen kehittäminen Koulutussarjat työntekijöille ja johdolle (ennen kuin

Lisätiedot

TARKENNETTU TOIMINTASUUNNITELMA Hanke Länsi-Suomen Kaste -hanke 2014 2016

TARKENNETTU TOIMINTASUUNNITELMA Hanke Länsi-Suomen Kaste -hanke 2014 2016 TARKENNETTU TOIMINTASUUNNITELMA Hanke Länsi-Suomen Kaste -hanke 2014 2016 Kehittämisosio ja toiminta-aika Päämäärä Pois syrjästä Salon kehittämisosio 2014 310.2016 Lasten ja nuorten syrjäytymisen ja ylisukupolvisten

Lisätiedot

Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma. Millaista tukea maakuntien muutostyöhön tarvitaan? Arja Hastrup, Terveyden ja hyvinvoinnin laitos

Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma. Millaista tukea maakuntien muutostyöhön tarvitaan? Arja Hastrup, Terveyden ja hyvinvoinnin laitos Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma Millaista tukea maakuntien muutostyöhön tarvitaan? Arja Hastrup, Terveyden ja hyvinvoinnin laitos 27.1.2017 LAPE muutostyöhön tukea Tuumasta toimeen Lape maakunnallinen

Lisätiedot

Aikuissosiaalityö ja muut aikuisten palvelut -Mitä ne ovat?

Aikuissosiaalityö ja muut aikuisten palvelut -Mitä ne ovat? Aikuissosiaalityö ja muut aikuisten palvelut -Mitä ne ovat? Perhekeskustoimintamallin ja aikuisten palvelujen yhdyspinnat työpaja Sirpa Karjalainen Hankekoordinaattori PRO SOS aikuissosiaalityön kehittämishanke

Lisätiedot

Kehittämistiimi: Haavisto, Moisander-Pohjonen, Vesterinen, Åstedt

Kehittämistiimi: Haavisto, Moisander-Pohjonen, Vesterinen, Åstedt Huomisen hyvinvointia lapsille ja perheille Päijät-Hämeessä Kehittämistiimi: Anne Haavisto, Marita Moisander Pohjonen, Elina Vesterinen ja Tuija Åstedt 1 Maakunnallisen LAPE-muutostyön tavoite LAPSET JA

Lisätiedot

Lastensuojelun laitoshoidon monitoimijainen kehittäminen lastensuojelulaitosten ja lasten- ja

Lastensuojelun laitoshoidon monitoimijainen kehittäminen lastensuojelulaitosten ja lasten- ja LAPE-Kymenlaakso Lastensuojelun laitoshoidon monitoimijainen kehittäminen - lastensuojelulaitosten ja lasten- ja nuorisopsykiatrian välinen yhteistyö LAPE-Kymenlaakson laitoshoidon kehittämisen tavoitteet

Lisätiedot

Perhekeskukset Suomessa

Perhekeskukset Suomessa Perhekeskukset Suomessa Palvelut, yhteistoiminta ja johtaminen Lapsen hyvä arki päätösseminaari 7.9.2013 Marjatta Kekkonen Erityisasiantuntija, VTM, FT Lasten, nuorten ja perheiden palveluyksikkö, LANU

Lisätiedot

Lapsi ja perhe keskiössä Pohjanmaan muutosohjelma

Lapsi ja perhe keskiössä Pohjanmaan muutosohjelma #lapepohjanmaa #lapeösterbotten Lapsi ja perhe keskiössä Pohjanmaan muutosohjelma LANDSKAPSREFORMEN I ÖSTERBOTTEN MAAKUNTAUUDISTUS POHJANMAALLA Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma (LAPE) Mitä halutaan?

Lisätiedot

SOTE-palvelut, tilannekatsaus Johanna Patanen Projektipäällikkö, sote-koordinaattori p

SOTE-palvelut, tilannekatsaus Johanna Patanen Projektipäällikkö, sote-koordinaattori p SOTE-palvelut, tilannekatsaus 11.10.2018 Johanna Patanen Projektipäällikkö, sote-koordinaattori p. 040 685 4035 Johanna.patanen@popmaakunta.fi www.popmaakunta.fi www.facebook.com/popmaakunta Twitter:@POPmaakunta

Lisätiedot

LAPSI- JA PERHEPALVELUJEN MUUTOSOHJELMA

LAPSI- JA PERHEPALVELUJEN MUUTOSOHJELMA LAPSI- JA PERHEPALVELUJEN MUUTOSOHJELMA 1 Kaisa-Maria Rantajärvi ja Tuula Mäntymäki LAPIN LAPE-HANKE PERHEKESKUSTOIMINTAMALLI LAPPIIN INTEGROIDUT MONITOIMIJAISET PALVELUT PERHEILLE 2 Hankkeen tavoitteet

Lisätiedot

HYVINVOIVA LAPSI JA NUORI - hanke

HYVINVOIVA LAPSI JA NUORI - hanke HYVINVOIVA LAPSI JA NUORI - hanke Lasten, nuorten ja perheiden palveluiden kehittäminen Perhekeskustyö vanhemmuuden tukena Kaarina, Turku, Raisio, Parainen ja Kemiönsaari Marjo Oinonen projektipäällikkö

Lisätiedot

LAPE-muutosohjelma, LAPE Etelä-Savo Monitoimijainen arviointi ja monitoimijaiset rakenteet Etelä-Savossa

LAPE-muutosohjelma, LAPE Etelä-Savo Monitoimijainen arviointi ja monitoimijaiset rakenteet Etelä-Savossa LAPE-muutosohjelma, LAPE Etelä-Savo Monitoimijainen arviointi ja monitoimijaiset rakenteet Etelä-Savossa Olli Humalamäki Erityisen- ja vaativamman tason koordinaattori LAPE Etelä-Savo Mitä haetaan? Selkeämpi

Lisätiedot

Lape-hankkeen tulokset

Lape-hankkeen tulokset Lape-hankkeen tulokset P-K LAPE Pohjois-Karjala Valtakunnallinen Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma LAPE 1 Hankkeen perustiedot P-K LAPE Hankeaika: 1.3.2017-31.12.2018 Kärkihanke: Lapsi- ja perhepalveluiden

Lisätiedot

Ajankohtaiskatsaus Kehittäjätiimi Kaisa-Maria Rantajärvi ja Tuula Mäntymäki

Ajankohtaiskatsaus Kehittäjätiimi Kaisa-Maria Rantajärvi ja Tuula Mäntymäki Ajankohtaiskatsaus Kehittäjätiimi 29.11.2017 Kaisa-Maria Rantajärvi ja Tuula Mäntymäki Perhekeskuksen rakennuspalikat = kansalliset linjaukset Selkiytetään ja konkretisoidaan perhekeskuksen tehtävät lasten

Lisätiedot

Ehdottaja Pilotti/kehittämistehtävä Toimijat Muuta, kysymyksiä Next step Sosiaalipäivystys/ Sirpa Määttä

Ehdottaja Pilotti/kehittämistehtävä Toimijat Muuta, kysymyksiä Next step Sosiaalipäivystys/ Sirpa Määttä Ehdottaja Pilotti/kehittämistehtävä Toimijat Muuta, kysymyksiä Next step Sosiaalipäivystys/ Sirpa Määttä Risu Rikoksista irti suuntaamalla uudelleen RISU -Rikoksista irti suuntaamalla uudelleen moniammatillinen

Lisätiedot

Leppäkaarteen päiväkodin yhteisöllinen oppilashuolto

Leppäkaarteen päiväkodin yhteisöllinen oppilashuolto 25.08.2016 Leppäkaarteen päiväkodin yhteisöllinen oppilashuolto Päiväkodissamme noudatetaan Siilinjärven kunnan esiopetuksen oppilashuoltosuunnitelmaa. Yhteisöllisen oppilashuollon tarkoituksena on luoda

Lisätiedot

Valtakunnallinen koulutuskierros Lahti Huomisen hyvinvointia lapsille ja perheille Päijät-Hämeessä Anne-Marie Haavisto

Valtakunnallinen koulutuskierros Lahti Huomisen hyvinvointia lapsille ja perheille Päijät-Hämeessä Anne-Marie Haavisto Valtakunnallinen koulutuskierros Lahti 29.11.2017 Huomisen hyvinvointia lapsille ja perheille Päijät-Hämeessä Anne-Marie Haavisto 1 5.12.2017 anne-marie.haavisto@phhyky.fi 044 729 7993 Matalan kynnyksen

Lisätiedot

Väkivaltatyö-ja toimijat Päijät- Hämeessä

Väkivaltatyö-ja toimijat Päijät- Hämeessä Väkivaltatyö-ja toimijat Päijät- Hämeessä Toimintaohjelma/ taustaa Lähisuhde- ja perheväkivallan ehkäisyyn ja palveluiden järjestämiseen huomiota hallitusohjelmassa sekä SHL luonnoksessa AVI pyysi viime

Lisätiedot

Perhekeskus työpajan tuotokset työskentelystä. Marjatta Kekkonen Erityisasiantuntija, Lapset, nuoret ja perheet yksikkö

Perhekeskus työpajan tuotokset työskentelystä. Marjatta Kekkonen Erityisasiantuntija, Lapset, nuoret ja perheet yksikkö Perhekeskus työpajan tuotokset 20.9.2016 työskentelystä Marjatta Kekkonen Erityisasiantuntija, Lapset, nuoret ja perheet yksikkö Mitkä perhekeskuksen* palveluista ja toiminnoista tulee tuottaa lähipalveluina

Lisätiedot

Olkkari. Verkostoituva perhekeskus Jalkautuvat erityispalvelut Hyvinvoiva lapsi-ja nuori -hanke

Olkkari. Verkostoituva perhekeskus Jalkautuvat erityispalvelut Hyvinvoiva lapsi-ja nuori -hanke Olkkari Verkostoituva perhekeskus Jalkautuvat erityispalvelut Hyvinvoiva lapsi-ja nuori -hanke Mikä hanke? Hyvinvoiva lapsi ja nuori -hanke on lastensuojelun ennaltaehkäisevä hanke nopea reagointi Palvelutarpeet

Lisätiedot

VARHAISEN VAIHEEN EROTYÖSKENTELY. Sari-Anne Loisa-Lindberg erosensitiivinen sosiaaliohjaaja sosionomi, psykoterapeutti

VARHAISEN VAIHEEN EROTYÖSKENTELY. Sari-Anne Loisa-Lindberg erosensitiivinen sosiaaliohjaaja sosionomi, psykoterapeutti VARHAISEN VAIHEEN EROTYÖSKENTELY Sari-Anne Loisa-Lindberg erosensitiivinen sosiaaliohjaaja sosionomi, psykoterapeutti marraskuu 2016: Miten tavoittaa eroa pohtivat vanhemmat mahdollisimman varhaisessa

Lisätiedot

KALLIO-KAMPIN KEHITTÄMISHETKI KOULUT JA LASTENSUOJELU KEHRÄ II RIIKKA PYYKÖNEN

KALLIO-KAMPIN KEHITTÄMISHETKI KOULUT JA LASTENSUOJELU KEHRÄ II RIIKKA PYYKÖNEN KALLIO-KAMPIN KEHITTÄMISHETKI KOULUT JA LASTENSUOJELU KEHRÄ II 25.9.2012 RIIKKA PYYKÖNEN SOSIAALI- JA TERVEYDENHUOLLON KANSALLINEN KEHITTÄMISOHJELMA (KASTE). STM TAVOITTEENA: Hyvinvointi- ja terveyserot

Lisätiedot

YHDESSÄ!-ohjelma. Yhteiskehittämispäivä Monitoimijainen perhetyö ja perhekuntoutus Laura Nyyssönen lastensuojelun kehittämisasiantuntija

YHDESSÄ!-ohjelma. Yhteiskehittämispäivä Monitoimijainen perhetyö ja perhekuntoutus Laura Nyyssönen lastensuojelun kehittämisasiantuntija YHDESSÄ!-ohjelma Yhteiskehittämispäivä Monitoimijainen perhetyö ja perhekuntoutus 1.3.2018 Laura Nyyssönen lastensuojelun kehittämisasiantuntija MISTÄ ON KYSE? LAPE lasten, nuorten ja perheiden palvelujen

Lisätiedot