Kun velvollisuudesta tulee oikeus. Päivi Topo Johtaja, VTT, dos.

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Kun velvollisuudesta tulee oikeus. Päivi Topo Johtaja, VTT, dos."

Transkriptio

1 Kun velvollisuudesta tulee oikeus Päivi Topo Johtaja, VTT, dos.

2 Muistityö Ikäinstituutissa Sairastuneiden kokemukset mm. arkiympäristöstä ja siitä mikä vahvistaa mielen hyvinvointia, hyvä kohtaaminen Liikunta ja ulkoilu sairastuneille ja läheisille Taideryhmät cafe extempore Hyvä ympäristö kotona ja hoidon piirissä, myös ulkoympäristöt Itsemäärääminen, haavoittuvuus - etiikka Päivi Topo

3 Omia kirjauksia velvollisuuksista oikeuksiksi Hän sai lakaista lattiaa Kaikki saivat jollain tavoin osallistua lounaan valmistamiseen Kerttu pääsi hakemaan ohjaajan kanssa päiväkahvit talon keittiöstä Kaikki, jotka halusivat, saivat osallistua aidan maalaamiseen Hilmalle tuotiin sukkia setvittäväksi: En minä viitsi Hän pääsi ulos Päivi Topo

4 Mitä on tapahtunut? Muistisairauden eteneminen heikentänyt toimeen tarttumista aiotulla tavalla ja asioiden loppuun saattamista Taitoja paljon tallella, mutta helposti jäävät piiloon Muiden apu ja ympäristön tuki välttämätöntä, jotta kykyjä voi edelleen käyttää Muiden vastuulle asteittain aikaisempia omia velvollisuuksia Päivi Topo

5 Itsemäärääminen vaatii kyvykkyyttä Velvollisuuksista luopuminen osa sairausprosessia lisää haavoittuvuutta, riippuvuutta muista Oma toiminta aikaisempaa enemmän muiden arvioivan katseen alla kuinka ylläpitää myönteistä minäkuvaa? Velvollisuuksien menettäminen on konkreettinen merkki sairauden etenemisestä huoli taakaksi olemisesta painaa mieltä Päivi Topo

6 Elämän jatkuvuus muistisairaus kulkee siinä mukana Päivi Topo

7 Itsemäärääminen ja hyvä elämä Itsemäärääminen on osa aikuisuutta Se ilmenee satoina päätöksinä ja niiden toteuttamisina joka päivä Itsemäärääminen ei tarkoita yksisilmäisyyttä vaan eri näkökulmien punnintaa ja päätöksentekoa Itsemäärääminen arvokkuus, riippumattomuus, vastavuoroisuus Päivi Topo

8 Tasapainoilu itsemääräämisen vahvistamisen ja turvallisuuden välillä Itsemäärääminen vaatii kyvykkyyttä Kaikkinainen toimintakyvyn ylläpito on itsemääräämisen vahvistamista Riskit, esim. GPS laite osoittautunut hyödylliseksi, voi liikkua yksin ulkona Päivi Topo

9 Tärkeintä itsemääräämistä tukeva kohtaaminen ja toiminnan mahdollisuuksien tukeminen Itsemääräämisen huomioiminen ja sen toteutuminen mahdollisimman hyvin saattaa olla avain myös mielen hyvinvoinnin tukemiseen Ns. käytösoireet liittyvät n. 70 prosenttisesti psykososiaalisen tai fyysisen ympäristön piirteisiin. Kolmannes liittyy sairauteen. Osuudet samat kehitysvammaisten ihmisten kohdalla Päivi Topo

10 Itsemäärääminen on moniulotteista

11 Ympäristö tukee kyvykkyyttä tai rajoittaa viihtyisyys ja esteettömyys houkuttelee kyvykkyydet esiin

12 1. Kyvykkyyden edistäminen Onko sanallinen ja ei-sanallinen viestintämme helposti ymmärrettävää? Manipuloimmeko vai pyrimmekö yhteisymmärrykseen? Kuuntelemmeko toisen osapuolen viestiä vai takerrummeko yksittäisiin sanoihin, haluammeko ymmärtää? Tarjoammeko mahdollisuuksia kykyjen käyttöön ja ylläpitoon? Toimintakyky!

13 Ympäristö tukee kyvykkyyttä tai rajoittaa viihtyisyys houkuttelee kyvykkyydet esiin

14 2. Tiedon saanti Jotta ihminen voi tehdä itseään koskevia päätöksiä hän tarvitsee itseään koskevia tietoja eri vaihtoehdoista ja niiden seurauksista. Kerrotaanko hänelle hänen tilanteestaan vai onko viesti osoitettu hänen ohitseen omaiselle tai hoitajalle? Potilaslaki ja asiakaslaki korostavat oikeutta tiedonsaantiin

15 3. Päätöksenteko Päätöstä varten ihmisellä on oltava vaihtoehtoja: hoidon vaihtoehdot ja arjen vaihtoehdot (mitä ja milloin syön, menenkö ulos, jäänkö sisään, mitä laitan päälle). On myös oltava aikaa tehdä päätös. Mitä vähäisemmät kyvyt punnita eri vaihtoehtoja ja niiden seurauksia ovat, sen tärkeämpää on, että tarjolla on edelleen mahdollisuuksia tehdä päätöksiä.

16 4. Päätöksen toimeksi saattaminen Jotta päätös voi toteutua, siihen tarvitaan resursseja Riippuen terveydentilasta, toimintakyvystä ja elämänhistoriasta ihminen tarvitsee vähemmän tai enemmän muiden apua päästäkseen päämääräänsä tai hän selviää siitä täysin omin avuin. Monien sairauksien eteneminen kaventaa ihmisen mahdollisuuksia toteuttaa itse omat päätöksensä. Voidaan ollaan tilanteessa, että jo pelkkä asunnosta poistuminen vaatii muiden ihmisten apua tai jo pelkän ulos haluamisen ilmaisu sanallisesti on mahdotonta.

17 5. Oikeus yksityisyyden suojaamiseen Mikäli ihmiseen liittyviä luottamuksellisia tai muutoin intiimejä tietoja levitellään, loukkaa se kyseistä ihmistä. Hänen oikeutensa itse määrätä, miten paljon hän yksityisistä asioistaan kertoo, on sivuutettu. Sosiaali- ja terveysalalla on entistä tärkeämpää teroittaa kaikkien työntekijöiden mieleen salassapitovelvollisuutta.

18 5. Oikeus yksityisyyteen Hoitotyötä tekevät avustavat asiakkaitaan ja potilaitaan päivittäin fyysisesti hyvin intiimeissä tilanteissa. Tämä arkipäiväistää toisen yksityisyyden alueelle menemistä. Hoito- ja auttamistyössä voi helposti unohtua yksityisyyden suuri merkitys ihmisen hyvinvoinnille. Kunnioitus toisen yksityisyyttä kohtaan kertoo siitä, että toista arvostetaan - hänet huomataan ensisijaisesti ihmisenä. Kunnioituksen puute vähitellen esineellistää toisen ihmisen.

19 Hyvässä kohtelussa itsemääräämisen eri puolet korostuvat Aikuinen, tasaveroinen suhtautuminen Henkilöön suhtaudutaan omana subjektinaan. Hänelle kerrotaan mitä tapahtuu ja hän saa tehdä päätöksiä ja valita. Yksilöllinen huomiointi ja toiminta Myönteisen palautteen antaminen ja kannustaminen Viihtyisä ja turvallinen fyysinen ympäristö ja tunnelma Huumorin käyttö ja yhteinen nauru Sosiaaliseen kanssakäymiseen ja yhteisyyteen kannustaminen Vieraanvaraisuus Topo ym. Kohtaamisia dementiahoidon arjessa, Stakes 2007

20 Hyvässä kohtelussa itsemääräämisen ulottuvuudet korostuvat Tunnistetaan kunkin ihmisen tapa ilmaista turvattomuuttaan ja pyritään luomaan turvallisuuden tunne hänen ymmärtämällään tavalla. Seurataan käytösoireita laukaisevia tilanteita ja pyritään vaikuttamaan niihin jo ennalta. Huomioidaan yksityisyys intiimeissä asioissa ja yksityisasioissa. Huomioidaan sairauden aiheuttama hitaus ja aloitekyvyttömyys toiminnassa ja keskusteluissa. Topo ym. Kohtaamisia dementiahoidon arjessa, Stakes 2007

21 Hyvässä kohtelussa itsemääräämiseneri puolet korostuvat Kohdataan toisen ihmisen kokema todellisuus ymmärtävällä, hänen kykyjensä mukaisella ja tilanteeseen sopivalla tavalla. Annetaan mahdollisuus tehdä itse omien kykyjen puitteissa, rohkaistaan. Tarjotaan mielekästä tekemistä, johon voi halutessaan tarttua. Luodaan edellytykset yhteiselle tekemiselle, kannustetaan luovasti Varmistetaan, että ympäristö tukee toiminnallisuutta ja ulkoilun mahdollisuutta. Päivi Topo

22 Itsemääräämisen tukeminen on osa ammattitaitoa ja kanssaihmisyyttä Hoito- ja avustamistehtävissä työskentelevillä on paljon mikrovaltaa. Hoitoa tai apua tarvitseva ihminen on heidän toiminnastaan ja käyttäytymisestään riippuvainen. Erityisesti, jos omat kyvyt pitää puolensa ovat heikot. Kun muistisairaan ihmisen omat kyvyt heikkenevät, kasvaa riski, että hänen itsemääräämisoikeuttaan ei kunnioiteta ja kohteluun hiipii esineellistäviä piirteitä. Itsemääräämisoikeuden kunnioittamisen pitäisi olla yksi olennainen hoidon ja auttamistyön laadun mittari.

23 Aristoteles: Hyvä elämä syntyy hyveitä tekemällä Ponnistelemalla muiden hyväksi saamme itse hyvää ja vahvistumme, kasvamme ihmisinä Onnellinen elämä on hyveellistä elämää, mutta se riippuu myös ulkoisista tekijöistä Hyve on kahden paheen keskiväli : uhkarohkeus - rohkeus - pelkuruus Päivi Topo

Autonomian tukeminen on yhteinen etu

Autonomian tukeminen on yhteinen etu Autonomian tukeminen on yhteinen etu Päivi Topo, dosentti, pääsihteeri Sosiaali- ja terveysalan eettinen neuvottelukunta, ETENE Sosiaali- ja terveysministeriö paivi.topo@stm.fi Sosiaali- ja terveysalan

Lisätiedot

OSAAMISEN ARVIOINTI OSAAMISTAVOITTEET OSAAMISEN HANKKIMINEN

OSAAMISEN ARVIOINTI OSAAMISTAVOITTEET OSAAMISEN HANKKIMINEN Hyväksymismerkinnät 1 (5) Liikunta, liikkuminen ja motoriset taidot n osaamista verrataan laadittuihin opiskelijan keskusteluissa, oppimistehtävillä, portfolioilla tai projekteilla. vertais n itsearviointi

Lisätiedot

Itsemääräämisoikeus. Lauri Kuosmanen Palvelupäällikkö, Vantaan kaupunki, mielenterveyspalvelut Dosentti, Turun yliopisto, hoitotieteen laitos

Itsemääräämisoikeus. Lauri Kuosmanen Palvelupäällikkö, Vantaan kaupunki, mielenterveyspalvelut Dosentti, Turun yliopisto, hoitotieteen laitos Itsemääräämisoikeus Lauri Kuosmanen Palvelupäällikkö, Vantaan kaupunki, mielenterveyspalvelut Dosentti, Turun yliopisto, hoitotieteen laitos Terveyttä Lapista 2015! Sidonnaisuudet Dosentti, Turun yliopisto,

Lisätiedot

Mitä sosiaali- ja terveydenhuollon etiikasta on jäljellä?

Mitä sosiaali- ja terveydenhuollon etiikasta on jäljellä? Mitä sosiaali- ja terveydenhuollon etiikasta on jäljellä? Aira Pihlainen 16.3.2010 Mieli 2010 kansalliset mielenterveyspäivät, Kuopio Esityksen sisältö Mielenterveysetiikka sinulla ja minulla on moraalinen

Lisätiedot

Kokemusasiantuntijan tarina. Kasvamista kokemusasiantuntijaksi

Kokemusasiantuntijan tarina. Kasvamista kokemusasiantuntijaksi Kokemusasiantuntijan tarina Kasvamista kokemusasiantuntijaksi Tie päihdekuntoutujasta kokemusasiantuntijaksi on ollut kivinen ja pitkä. En olisi joskus toipumiseni alussa voinut ikinä kuvitellakaan toimivani

Lisätiedot

Empatiaosamäärä. Nimi: ********************************************************************************

Empatiaosamäärä. Nimi: ******************************************************************************** Empatiaosamäärä EQ Nimi: ******************************************************************************** Luen jokainen väite huolellisesti ja arvioi, miten voimakkaasti olet tai eri sen kanssa. 1. Huomaan

Lisätiedot

Mielestämme hyvä kannustus ja mukava ilmapiiri on opiskelijalle todella tärkeää.

Mielestämme hyvä kannustus ja mukava ilmapiiri on opiskelijalle todella tärkeää. Ops-perusteluonnosten palaute Poikkilaakson oppilailta 1 LUKU 2 B Perusopetuksen arvoperusta Suunta on oikea, ja tekstissä kuvataan hyvin sitä, kuinka kaikilla lapsilla kuuluisi olla oikeus opiskella ja

Lisätiedot

Matkalla naapuruuteen -seminaari Eduskunnan terveiset. Kansanedustaja, TtT Merja Mäkisalo-Ropponen

Matkalla naapuruuteen -seminaari Eduskunnan terveiset. Kansanedustaja, TtT Merja Mäkisalo-Ropponen Matkalla naapuruuteen -seminaari Eduskunnan terveiset Kansanedustaja, TtT Merja Mäkisalo-Ropponen Vammaisten palveluista hallitusohjelmassa Jatketaan vammaispoliittisen ohjelman (VAMPO) toimeenpanoa. Erityisenä

Lisätiedot

Vanhemmuus ja kotoutuminen, verkostojen ja vertaisuuden merkitys

Vanhemmuus ja kotoutuminen, verkostojen ja vertaisuuden merkitys Vanhemmuus ja kotoutuminen, verkostojen ja vertaisuuden merkitys Monikulttuurisuuden asiantuntija Mina Zandkarimi mina.zandkarimi@vaestoliitto.fi Puh: 0503256450 19.5.2014 PERHE JA MAAHANMUUTTO Maahanmuutto

Lisätiedot

Itsemäärääminen mielen hyvinvoinnin ja hyvän arjen edellytyksenä

Itsemäärääminen mielen hyvinvoinnin ja hyvän arjen edellytyksenä Itsemäärääminen mielen hyvinvoinnin ja hyvän arjen edellytyksenä Johtaja, VTT, dos. Ikäinstituutin motto: Elämänvoimaa vanhuuteen elämänvoimaa vanhuudesta Päämäärä on edistää hyvää vanhenemista tukemalla

Lisätiedot

Esitelmä saattohoidosta 22.9.2015

Esitelmä saattohoidosta 22.9.2015 Esitelmä saattohoidosta 22.9.2015 Esitelmä Lapin sairaanhoitopiirin asiakasraadille Lapin keskussairaalassa tapahtuvasta saattohoidosta Tarja Huumonen Diakonissa-sairaanhoitaja AMK Saattohoito Saattohoidolla

Lisätiedot

Miten jaksan omaisena?

Miten jaksan omaisena? Miten jaksan omaisena? Rovaniemi 20.4.2007 Eija Stengård, PsT Omaisten rooli muuttunut Tiedon antaja Etiologinen tekijä Sairauden kulkuun vaikuttava tekijä Hoidon ja kuntoutuksen voimavara Omainen omana

Lisätiedot

FYSIOTERAPEUTTIEN EETTISET OHJEET

FYSIOTERAPEUTTIEN EETTISET OHJEET FYSIOTERAPEUTTIEN EETTISET OHJEET FYSIOTERAPEUTTIEN EETTISET OHJEET on terveydenhuollon laillistettu ammattihenkilö, jonka tehtävänä on terveyden, liikkumisen, toiminta- ja työkyvyn edistäminen ja ylläpitäminen.

Lisätiedot

II- luento. Etiikan määritelmiä. Eettisen ajattelu ja käytänteet. 1 Etiikka on oikean ja väärän tutkimusta

II- luento. Etiikan määritelmiä. Eettisen ajattelu ja käytänteet. 1 Etiikka on oikean ja väärän tutkimusta II- luento Eettisen ajattelu ja käytänteet Etiikan määritelmiä 1 Etiikka on oikean ja väärän tutkimusta 2. Etiikka ei ole samaa kuin moraali, se on moraalin tutkimusta 3. Etiikka ei ole tutkimusta siitä,

Lisätiedot

Ympäristökysely Taulukkoraportti N=644 Julkaistu: 22.5.2009

Ympäristökysely Taulukkoraportti N=644 Julkaistu: 22.5.2009 Ympäristökysely Taulukkoraportti N=644 Julkaistu: 22.5.2009 Kaikki vastaajat (N=644) Oletko Poika 45 % Tyttö 55 % Ikä 12 v. tai alle 10 % 13 v. 18 % 14 v. 23 % 15 v. 22 % 16 v. 9 % 17 v. 10 % 18 v. 4 %

Lisätiedot

Ensitietotoiminnan ulkoisen arvioinnin tuloksia 14.11.2011

Ensitietotoiminnan ulkoisen arvioinnin tuloksia 14.11.2011 Ensitietotoiminnan ulkoisen arvioinnin tuloksia 14.11.2011 Arviointi- ja koulutusyksikkö 15.11.2011 1 Arvioinnin toteutus n arviointi- ja koulutusyksikkö toteuttanut arviointia vuosien 2009-2011 aikana.

Lisätiedot

Perusopetuksen aamu- ja iltapäivätoiminnan laadun arviointi 2016 Västankvarns skola/ Tukiyhdistys Almus ry.

Perusopetuksen aamu- ja iltapäivätoiminnan laadun arviointi 2016 Västankvarns skola/ Tukiyhdistys Almus ry. Perusopetuksen aamu- ja iltapäivätoiminnan laadun arviointi 06 Västankvarns skola/ toteutti perusopetuksen aamu- ja iltapäivätoiminnan seurantakyselyn lapsille ja huoltajille huhtikuussa 06. Vuoden 06

Lisätiedot

SISÄISEN KASVUN RYHMÄ 2011

SISÄISEN KASVUN RYHMÄ 2011 SISÄISEN KASVUN RYHMÄ 2011 CHI KUNG MEDITAATIO TIETOISUUS ELINVOIMA LIFESTYLE TIISTAISIN klo 1900-2100 keväällä 12 kertaa 18.1.-12.4.11 (ei hiihtolomalla 22.2.) ESPOON IYENGARJOOGAKESKUS NIITTYKUMPU Niittykummuntie

Lisätiedot

Kysely työturvallisuusasenteista

Kysely työturvallisuusasenteista Kysely työturvallisuusasenteista Kyselyllä kartoitetaan työmaiden työturvallisuutta ja työntekijöiden asenteita työturvallisuutta kohtaan. Toivon, että vastaat kyselyn rehellisesti omien mielikuviesi mukaan.

Lisätiedot

FSD2463 European Social Survey 2008: Suomen aineisto

FSD2463 European Social Survey 2008: Suomen aineisto KYSELYLOMAKE Tämä kyselylomake on osa Yhteiskuntatieteelliseen tietoarkistoon arkistoitua tutkimusaineistoa FSD2463 European Social Survey 2008: Suomen aineisto Kyselylomaketta hyödyntävien tulee viitata

Lisätiedot

Eskarista ekalle. eskariope mukana ekaluokan alussa

Eskarista ekalle. eskariope mukana ekaluokan alussa Eskarista ekalle eskariope mukana ekaluokan alussa Taustaa: Kemi mukana Kelpo-kehittämistoiminnan 1. aallossa lv. 2008-2009 alkaen Tavoite: Esi- ja perusopetuksen nivelvaiheen kehittäminen ja yhteistyön

Lisätiedot

Lapsen osallisuus prosessissa Lasten ja edunvalvojien kokemuksia edunvalvojasta lastensuojelussa ja rikosprosessissa

Lapsen osallisuus prosessissa Lasten ja edunvalvojien kokemuksia edunvalvojasta lastensuojelussa ja rikosprosessissa Lapsen osallisuus prosessissa Lasten ja edunvalvojien kokemuksia edunvalvojasta lastensuojelussa ja rikosprosessissa Milja Laakso Asiantuntija, Lastensuojelun edunvalvojatoiminta Pelastakaa Lapset ry Maakunnallinen

Lisätiedot

VASU2017 Varhaiskasvatussuunnitelman perusteiden uudistaminen

VASU2017 Varhaiskasvatussuunnitelman perusteiden uudistaminen VASU2017 KOONTI KYSELYSTÄ HUOLTAJILLE VASU2017 Varhaiskasvatussuunnitelman perusteiden uudistaminen Opetushallitus valmistelee parhaillaan varhaiskasvatussuunnitelman perusteita, ja niiden mukaan laadittava

Lisätiedot

Miten hyvinvointiteknologia tukee muistisairaiden turvallisuutta?

Miten hyvinvointiteknologia tukee muistisairaiden turvallisuutta? TEKNOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS VTT OY Miten hyvinvointiteknologia tukee muistisairaiden turvallisuutta? Kokeilusta käytäntöön seminaari Holiday Club Saimaa, 19.4.2017 Hankkeen tavoitteet Alkavaa muistisairautta

Lisätiedot

Muistikylä projekti

Muistikylä projekti Muistikylä projekti 2016-2018 Projektiesittely 42 -seminaari, 26.4. 2017 Maija Haapakoski Salon Muistiyhdistys ry Muistikylä-projekti 2016-2018 Yhä useampi muistisairas elää kotona, taloyhtiössään ja lähiympäristössään

Lisätiedot

Strategia, johtaminen ja KA. Virpi Einola-Pekkinen 29.4.2015

Strategia, johtaminen ja KA. Virpi Einola-Pekkinen 29.4.2015 Strategia, johtaminen ja KA 29.4.2015 Valtiovarainministeriö Talouden ja hyvinvoinnin vakaan perustan rakentaja VM vastaa vakaan ja kestävän kasvun edellytyksiä vahvistavasta talouspolitiikasta valtiontalouden

Lisätiedot

MIELENTERVEYSTYÖN OMAISSEMINAARI 10.10.2008

MIELENTERVEYSTYÖN OMAISSEMINAARI 10.10.2008 MIELENTERVEYSTYÖN OMAISSEMINAARI 10.10.2008 KAIJA RAY projektivastaava, Omaiset mielenterveystyön tukena keskusliitto ry. SANNA LUODEMÄKI projektisuunnittelija, Omaiset mielenterveystyön tukena keskusliitto

Lisätiedot

AKTIIVINEN VANHENEMINEN. Niina Kankare-anttila Gerontologian ja kansanterveyden kandidaatti Sairaanhoitaja (AMK)

AKTIIVINEN VANHENEMINEN. Niina Kankare-anttila Gerontologian ja kansanterveyden kandidaatti Sairaanhoitaja (AMK) AKTIIVINEN VANHENEMINEN Niina Kankare-anttila Gerontologian ja kansanterveyden kandidaatti Sairaanhoitaja (AMK) Luennon sisältö: Suomalaisten ikääntyminen Vanheneminen ja yhteiskunta Aktiivinen vanheneminen

Lisätiedot

KOKEMUKSIA TOIMINTAKYKYÄ. Itsenäiseen elämään sopivin palveluin -hanke 2011-2014 Merja Marjamäki

KOKEMUKSIA TOIMINTAKYKYÄ. Itsenäiseen elämään sopivin palveluin -hanke 2011-2014 Merja Marjamäki KOKEMUKSIA TOIMINTAKYKYÄ ARVIOIVISTA MENETELMISTÄ Itsenäiseen elämään sopivin palveluin -hanke 2011-2014 Merja Marjamäki Itsenäiseen elämään sopivin palveluin -hanke Tavoitteena on saada tietoa lievästi

Lisätiedot

2. Perhehoidossa oleva henkilö saa perheenomaista hoitoa ja läheisiä ihmissuhteita

2. Perhehoidossa oleva henkilö saa perheenomaista hoitoa ja läheisiä ihmissuhteita Perhehoidon laatuvaatimukset 1. Perhehoito on lakien ja määräysten mukaista ja valvottua 2. Perhehoidossa oleva henkilö saa perheenomaista hoitoa ja läheisiä ihmissuhteita 3. Perhehoito on asiakaslähtöistä:

Lisätiedot

Sähköpostiosoite: Postiosoite: PL 10 00099 HELSINGIN KAUPUNKI

Sähköpostiosoite: Postiosoite: PL 10 00099 HELSINGIN KAUPUNKI MUUTOKSENHAKUOHJEET MUUTOKSENHAKU HANKINTAPÄÄTÖKSEEN Tähän päätökseen tyytymätön asianosainen voi hakea päätökseen muutosta vaatimalla hankintaoikaisua tai tekemällä valituksen markkinaoikeudelle taikka

Lisätiedot

Varhaiskasvatuksen neuvottelupäivät 2015. Lastenohjaajan asiantuntemus lapsivaikutusten arvioinnissa

Varhaiskasvatuksen neuvottelupäivät 2015. Lastenohjaajan asiantuntemus lapsivaikutusten arvioinnissa Varhaiskasvatuksen neuvottelupäivät 2015 Lastenohjaajan asiantuntemus lapsivaikutusten arvioinnissa Kirkolliskokouksen päätös Kirkkojärjestys 23 luku 3 Lapsen edun edistämiseksi kirkollisen viranomaisen

Lisätiedot

SYRJÄKYLÄN SYLVIT VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA

SYRJÄKYLÄN SYLVIT VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA JANAKKALAN KUNTA PERHEPÄIVÄHOITO SYRJÄKYLÄN SYLVIT VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA SYLI, HALI, HUUMORI, RAVINTO, RAJAT JA RAKKAUS; SIINÄ TARJOOMAMME PAKKAUS SISÄLLYSLUETTELO JOHDANTO ARVOT KASVATUSPÄÄMÄÄRÄT

Lisätiedot

Tunnistetaanko työttömän palvelutarpeet? Miten työtön ohjautuu terveydenhuoltoon?

Tunnistetaanko työttömän palvelutarpeet? Miten työtön ohjautuu terveydenhuoltoon? Tunnistetaanko työttömän palvelutarpeet? Miten työtön ohjautuu terveydenhuoltoon? Työttömän henkilön hoito ja palveluprosessi -koulutus 8.12.2015 Katariina Korkeila Turun hyvinvointitoimiala, terveyspalvelut

Lisätiedot

Voiko kohtaamista johtaa?- myönteisen vuorovaikutuksen luominen hoivakontakteissa. Mainio Vire Oy Laura Saarinen

Voiko kohtaamista johtaa?- myönteisen vuorovaikutuksen luominen hoivakontakteissa. Mainio Vire Oy Laura Saarinen Voiko kohtaamista johtaa?- myönteisen vuorovaikutuksen luominen hoivakontakteissa Mainio Vire Oy Laura Saarinen Yrityksen arvopohja luo jo suunnan kohtaamiselle Yrityksemme arvot on luotu yhdessä henkilökuntamme

Lisätiedot

LAPSEN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA

LAPSEN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA 1/9 Lapsen nimi: Pvm: Keskusteluun osallistujat: LAPSEN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA Lapsen varhaiskasvatussuunnitelma (Lapsen vasu) on päivähoidon henkilöstön ja vanhempien työväline, jonka avulla luodaan

Lisätiedot

Eettinen ennakkoarviointi ihmistieteissä Tieteiden talo 2.11.2010. www.helsinki.fi/yliopisto. Elina Virokannas 2.11.2010

Eettinen ennakkoarviointi ihmistieteissä Tieteiden talo 2.11.2010. www.helsinki.fi/yliopisto. Elina Virokannas 2.11.2010 Eettinen ennakkoarviointi ihmistieteissä Tieteiden talo 2.11.2010 VTT Elina Virokannas www.helsinki.fi/yliopisto 1 Sisältö: www.helsinki.fi/yliopisto 2 Pirkko-Liisa Rauhala & Elina Virokannas: Sosiaalityön

Lisätiedot

Onnistunut liikkumissuunnitelma - ohjeet liikkumissuunnitelman tekemiseen

Onnistunut liikkumissuunnitelma - ohjeet liikkumissuunnitelman tekemiseen Onnistunut liikkumissuunnitelma - ohjeet liikkumissuunnitelman tekemiseen Mikä on liikkumissuunnitelma ja miksi se kannattaa tehdä? Liikkumissuunnitelma antaa konkreettisen suunnan Liikkumissuunnitelma

Lisätiedot

Mihin huomio kiinnittyy s, e kasvaa ja vahvistuu

Mihin huomio kiinnittyy s, e kasvaa ja vahvistuu Mihin huomio kiinnittyy, se kasvaa ja vahvistuu Marika Tammeaid 31.10.2011 1 1. päivä: ä Ratkaisukeskeisyyden perusteet Ratkaisukeskeisyyden perusteet Ongelmapuheesta ratkaisupuheeseen Arvostavan vuorovaikutuskulttuurin

Lisätiedot

Mitä lapsen tulisi varhaiskasvatuksesta saada? Leikki-ikäisen hyvän kasvun eväät MLL 25.10.2013 Helsinki Marjatta Kalliala

Mitä lapsen tulisi varhaiskasvatuksesta saada? Leikki-ikäisen hyvän kasvun eväät MLL 25.10.2013 Helsinki Marjatta Kalliala Mitä lapsen tulisi varhaiskasvatuksesta saada? Leikki-ikäisen hyvän kasvun eväät MLL 25.10.2013 Helsinki Marjatta Kalliala Lasta ei voida ohjelmoida kokemaan sitä mitä aikuiset toivovat hänen kokevan.

Lisätiedot

FILOSOFIA JA USKONTO LÄNSIMAINEN NÄKÖKULMA USKONTOON. Thursday, February 19, 15

FILOSOFIA JA USKONTO LÄNSIMAINEN NÄKÖKULMA USKONTOON. Thursday, February 19, 15 FILOSOFIA JA USKONTO LÄNSIMAINEN NÄKÖKULMA USKONTOON USKONNONFILOSOFIA HY USKONNONFILOSOFIAA OPISKELLAAN JA TUTKITAAN SEURAAVISSA TIETEISSÄ: TEOLOGINEN TIEDEKUNTA (KRISTILLINEN PUOLI) TEOREETTINEN FILOSOFIA

Lisätiedot

Esiopetuksen arvot. Arvokysely tammikuu 2015

Esiopetuksen arvot. Arvokysely tammikuu 2015 Esiopetuksen arvot Arvokysely tammikuu 2015 Yleistä kyselystä - Toteutettu Savonlinnan esiopetusyksiköissä - Aikuisille kysely netissä - Lapset keskustelivat ryhmissään aikuisen johdolla (valitsivat 12:sta

Lisätiedot

Asiakkaan kohtaaminen ja vuorovaikutus

Asiakkaan kohtaaminen ja vuorovaikutus Asiakkaan kohtaaminen ja vuorovaikutus Hyvään elämään kuuluu Itsemääräämisoikeuden toteutuminen sekä oikeus kunnioittavaan kohteluun vuorovaikutukseen ja oman tahdon ilmaisuun tulla aidosti kuulluksi ja

Lisätiedot

2. Kirjoita sähköpostiosoitteesi sille varattuun kenttään ja paina Lähetä varmistusviesti -painiketta.

2. Kirjoita sähköpostiosoitteesi sille varattuun kenttään ja paina Lähetä varmistusviesti -painiketta. OHJE KÄYTTÄJÄTUNNUKSEN TEKEMISESTÄ WILMAAN Ennen kuin pääset ilmoittamaan lapsesi kouluun, tulee sinun tehdä käyttäjätunnukset wilmaan. Jos esiopetuksessa olevan lapsesi päiväkodissa on otettu wilma käyttöön,

Lisätiedot

3. Asumismuotonne Ympyröikää oikea vaihtoehto 1. Omakotitalo 2. Rivitalo/paritalo 3. Kesäasunto 4. Muu, mikä?

3. Asumismuotonne Ympyröikää oikea vaihtoehto 1. Omakotitalo 2. Rivitalo/paritalo 3. Kesäasunto 4. Muu, mikä? KYLÄKYSELY TAUSTATIEDOT 1. Millä alueella asutte? Ympyröikää oikea vaihtoehto 1. Kaukas 2. Uusikylä 3. Myllykylä 2. Montako henkilöä talouteenne kuuluu? 0-6 v. henkilöä 7-17 v. henkilöä 18-65 v. henkilöä

Lisätiedot

Rohkeus uudistua ja kasvaa. Uskallus uudistua, rohkeus rikkoja rajoja SMTS Helmiseminaari 17.2.2016

Rohkeus uudistua ja kasvaa. Uskallus uudistua, rohkeus rikkoja rajoja SMTS Helmiseminaari 17.2.2016 Rohkeus uudistua ja kasvaa Uskallus uudistua, rohkeus rikkoja rajoja SMTS Helmiseminaari 17.2.2016 Euroopan erikoisliikeketjut 2015 Olemme tänään Euroopan neljänneksi suurin omalla alallamme 227 112 115

Lisätiedot

ymmärtää lapsuuden arvon ainutkertaisuuden edistää omalla toiminnallaan lapsen kasvurauhaa tukee lapsen itsetuntoa ja minäkuvan kehittymistä

ymmärtää lapsuuden arvon ainutkertaisuuden edistää omalla toiminnallaan lapsen kasvurauhaa tukee lapsen itsetuntoa ja minäkuvan kehittymistä 1 Lasten ja nuorten erityisohjaajan ammattitutkinto VALINNAISET TUTKINNON OSAT ERITYISTÄ TUKEA TARVITSEVIEN LASTEN JA HEIDÄN PERHEIDENSÄ OHJAUS JA TUKEMINEN Näytön antaja Arvioija: Paikka ja aika: AMMATTITAITOVAATIMUS

Lisätiedot

LÄHIHOITAJAN EETTISET OHJEET

LÄHIHOITAJAN EETTISET OHJEET LÄHIHOITAJAN EETTISET OHJEET Tehtävän nimi (Raportti, Essee ) 31.5.2005 Oulun seudun ammattiopisto Kontinkankaan yksikkö Lähihoitajakoulutus STAP 39 T Tiina Opiskelija (opiskelijan nimi) Opettaja Onerva

Lisätiedot

Monikulttuurisuuden kohtaaminen terveydenhoitajan työssä. Tehyn terveydenhoitajajaoston opintopäivät 24.11.2015 Ansa Haaviko

Monikulttuurisuuden kohtaaminen terveydenhoitajan työssä. Tehyn terveydenhoitajajaoston opintopäivät 24.11.2015 Ansa Haaviko Monikulttuurisuuden kohtaaminen terveydenhoitajan työssä Tehyn terveydenhoitajajaoston opintopäivät 24.11.2015 Ansa Haaviko 6.12.2015 2 käsitteitä Maahanmuuttaja = siirtolainen tai pakolainen Siirtolainen=

Lisätiedot

MYÖNTEINEN ELÄMÄNMUUTOS lähtee käyntiin 10.5.2016!

MYÖNTEINEN ELÄMÄNMUUTOS lähtee käyntiin 10.5.2016! Tiedäthän sellaisen ikävän tunteen, kun ei jaksaisi tehdä mitään ja haluaisi vetää vain peiton korville? Uusi, miellyttävä tapa keventää mieltä ja taakkaa ekurssin avulla. Liity pilottiryhmään ja tule

Lisätiedot

Omaisyhteistyö tukena muutostilanteissa

Omaisyhteistyö tukena muutostilanteissa Omaisyhteistyö tukena muutostilanteissa Salo 5.11. 2015 Erityisen mainiot perheet- teemailta Omaisena edelleen ry, TK 1 Valtakunnallisen yhdistyksen tavoitteena tukea niitä omaisia ja läheisiä, joiden

Lisätiedot

1. Sosiaali- ja terveysalan toimijat kunnioittavat asiakkaidensa ja potilaidensa ihmisarvoa ja perusoikeuksia

1. Sosiaali- ja terveysalan toimijat kunnioittavat asiakkaidensa ja potilaidensa ihmisarvoa ja perusoikeuksia 1. Sosiaali- ja terveysalan toimijat kunnioittavat asiakkaidensa ja potilaidensa ihmisarvoa ja perusoikeuksia Ihmisarvon kunnioittaminen ja siihen liittyen yhdenvertaisuus, syrjimättömyys ja yksityisyyden

Lisätiedot

VIESTINNÄN TYÖKALUPAKKI AUKI

VIESTINNÄN TYÖKALUPAKKI AUKI VIESTINNÄN TYÖKALUPAKKI AUKI Drum Communications 2014! We re sorry but no part of this publication, whether in hardcopy, electronic or verbal form, may be quoted used or reproduced in any form without

Lisätiedot

Ympäristöön säilötty muisti auttaa selviytymään arjessa. Kouvolan seudun Muisti ry Dos. Erja Rappe

Ympäristöön säilötty muisti auttaa selviytymään arjessa. Kouvolan seudun Muisti ry Dos. Erja Rappe Ympäristöön säilötty muisti auttaa selviytymään arjessa Kouvolan seudun Muisti ry 14.2.2017 Dos. Erja Rappe 9.2.2017 Al Esityksen sisältö Ympäristö ja hyvinvointi Muistisairaalle tärkeitä ympäristötekijöitä

Lisätiedot

Kuinka vammaisen henkilön päätöksentekoa voidaan tukea?

Kuinka vammaisen henkilön päätöksentekoa voidaan tukea? Kuinka vammaisen henkilön päätöksentekoa voidaan tukea? Maarit Mykkänen, Savon Vammaisasuntosäätiö Kehitysvammaliiton opintopäivät 2015 Tuetusti päätöksentekoon -projekti Projektin toiminta-aika: 2011-31.7.2015

Lisätiedot

DEMENTIAHOIDON PROFIILIMALLI

DEMENTIAHOIDON PROFIILIMALLI DEMENTIAHOIDON PROFIILIMALLI 4.3.2010 4.3.2010 Fyysinen agressiivisuus Levottomuus Kielellinen agressiivisuus Huutelu Häiritseminen Sylkeminen Ulosteilla sotkeminen Pahantuulen puuskat Epäluuloisuus Vaeltelu/eksyminen

Lisätiedot

Pietari ja rukouksen voima

Pietari ja rukouksen voima Nettiraamattu lapsille Pietari ja rukouksen voima Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Kääntäjä: Anni Kernaghan Sovittaja: Ruth Klassen Suomi Apostoli Pietari matkusti ympäri maata kertomassa

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Ihmisen toivottomuuden alku

Nettiraamattu lapsille. Ihmisen toivottomuuden alku Nettiraamattu lapsille Ihmisen toivottomuuden alku Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Byron Unger; Lazarus Sovittaja: M. Maillot; Tammy S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Alina Rukkila Tuottaja: Bible for

Lisätiedot

Kysely asukkaiden läheisille 2-3/2017

Kysely asukkaiden läheisille 2-3/2017 Kysely asukkaiden läheisille 2-3/2017 22.3.2017 Kysely Wilhelmiinan asukkaiden läheisille Kysely toteutettiin 23.2-19.3.2017 Kysely lähti 99 vastaanottajalle (88 kpl vuonna 2016), vastauksia saimme kaikkiaan

Lisätiedot

Asiakkaan oma arvio kotihoidon tarpeesta. Palvelutarpeen arvion pohjalta on laadittu yksilöllinen hoito ja palvelusuunnitelma

Asiakkaan oma arvio kotihoidon tarpeesta. Palvelutarpeen arvion pohjalta on laadittu yksilöllinen hoito ja palvelusuunnitelma 1(5) FYYSINEN TOIMINTAKYKY Asiakkaalla on koettu kotihoidon tarve. Asiakas ei selviydy päivittäisistä toiminnoista itsenäisesti koska hänen toimintakykynsä on selkeästi alentunut. Palveluntarve MAPLe_5

Lisätiedot

Hyvinvointi ja liikkuminen

Hyvinvointi ja liikkuminen Hyvinvointi ja liikkuminen varhaiskasvatussuunnitelman perusteissa Varhaiskasvatuslaissa määritellyt tavoitteet 1) edistää jokaisen lapsen iän ja kehityksen mukaista kokonaisvaltaista kasvua, terveyttä

Lisätiedot

Itsemääräämisoikeuden edistäminen ja ennakolliset toimet rajoitustoimien käytön ehkäisemiseksi

Itsemääräämisoikeuden edistäminen ja ennakolliset toimet rajoitustoimien käytön ehkäisemiseksi Itsemääräämisoikeuden edistäminen ja ennakolliset toimet rajoitustoimien käytön ehkäisemiseksi Itsemääräämisoikeus ja asiakirjat THL 18.11.2016 Liisa Murto Ihmisoikeuslakimies Kynnys ry/vike Itsemääräämisoikeus

Lisätiedot

Syksyn aloituskampanjat lippukunnissa

Syksyn aloituskampanjat lippukunnissa Syksyn aloituskampanjat lippukunnissa Partiossa eletään nyt hyvää nousukautta. Jotta sama tilanne jatkuisi, olemme tehneet teille syksyn toiminnan aloittamisen tueksi tarkoitetun vihkon. Viime syksynä

Lisätiedot

Laadukasta saattohoitoa jo vuodesta 1988. Kun ei ole enää mitään tehtävissä, on vielä paljon tekemistä.

Laadukasta saattohoitoa jo vuodesta 1988. Kun ei ole enää mitään tehtävissä, on vielä paljon tekemistä. Laadukasta saattohoitoa jo vuodesta 1988. Kun ei ole enää mitään tehtävissä, on vielä paljon tekemistä. Pirkanmaan Hoitokoti Pirkanmaan Hoitokoti on Tampereella sijaitseva 24-paikkainen saattohoitokoti.

Lisätiedot

Hyvinvoinnin tilannekatsaus

Hyvinvoinnin tilannekatsaus Hyvinvoinnin tilannekatsaus Hyvinvointikertomus 2014 Tytti Solankallio-Vahteri Hyvinvointikoordinaattori 16.11.2015 16.11.2015 Hyvinvoinnin edistäminen kunnan tehtävänä Kunnan tehtävänä on (Kuntalaki 410/2015)

Lisätiedot

Palveluja ikäihmisille Vanhuspalvelulaki ja uudet mahdollisuudet?

Palveluja ikäihmisille Vanhuspalvelulaki ja uudet mahdollisuudet? Palveluja ikäihmisille Vanhuspalvelulaki ja uudet mahdollisuudet? Kotona kokonainen elämä, Hyvinkää6.9.2013 Sirpa Andersson, erikoistutkija VTT, THL, ikäihmisten palvelut -yksikkö 1 Esittelen: vanhuspalvelulakia

Lisätiedot

Opetussuunnitelman perusteet esi- ja perusopetuksessa Osa ohjausjärjestelmää, jonka tarkoitus on varmistaa opetuksen tasa-arvo ja laatu sekä luoda

Opetussuunnitelman perusteet esi- ja perusopetuksessa Osa ohjausjärjestelmää, jonka tarkoitus on varmistaa opetuksen tasa-arvo ja laatu sekä luoda Opetussuunnitelman perusteet esi- ja perusopetuksessa Osa ohjausjärjestelmää, jonka tarkoitus on varmistaa opetuksen tasa-arvo ja laatu sekä luoda hyvät edellytykset oppilaiden kasvulle, kehitykselle ja

Lisätiedot

Luottamus ja yrittäjän etiikka

Luottamus ja yrittäjän etiikka Luottamus ja yrittäjän etiikka S E I N Ä J O K I, 2 6. 4. 2 0 1 6 M I K A E L P E N T I K Ä I N E N Pasi Rahikainen Motto alkuun Voi olla eettistä toimintaa ilman luottamusta mutta ei luottamusta ilman

Lisätiedot

Kotihoidon sisältö ja myöntämisperusteet. Johdanto

Kotihoidon sisältö ja myöntämisperusteet. Johdanto Kotihoidon sisältö ja myöntämisperusteet 1 (5) Kotihoidon sisältö ja myöntämisperusteet Johdanto n ja Imatran kaupungin kotihoidon toiminta perustuu lakiin sosiaalihuollon asiakkaan asemasta ja oikeuksista,

Lisätiedot

Itsemääräämisoikeus ja tuettu päätöksenteko

Itsemääräämisoikeus ja tuettu päätöksenteko Itsemääräämisoikeus ja tuettu päätöksenteko Itsemääräämisoikeus Itsemääräämisoikeus tarkoittaa, että ihmisellä on oikeus määrätä omasta elämästään ja tehdä omia valintoja. Useimmat päämiehet tarvitsevat

Lisätiedot

Kuntien haasteet sosiaali- ja terveydenhuollon palveluiden järjestämisessä - valvonnan näkökulma

Kuntien haasteet sosiaali- ja terveydenhuollon palveluiden järjestämisessä - valvonnan näkökulma Kuntien haasteet sosiaali- ja terveydenhuollon palveluiden järjestämisessä - valvonnan näkökulma Hyvin saumattu sosiaali- ja terveydenhuollon valvonta Ylijohtaja Marja-Liisa Partanen, Valvira Valviran

Lisätiedot

Yhteistyö muistisairaan ihmisen ja hänen läheisensä kanssa

Yhteistyö muistisairaan ihmisen ja hänen läheisensä kanssa Yhteistyö muistisairaan ihmisen ja hänen läheisensä kanssa Elämä kotona muistisairaan ihmisen tukemisen uudet mahdollisuudet Ulla Eloniemi-Sulkava, Dosentti, FT, erikoissairaanhoitaja Muistisairaudet ja

Lisätiedot

Osaamisen tunnistaminen/tunnustaminen

Osaamisen tunnistaminen/tunnustaminen Sotelan ttk 8509 Osaamisen tunnistaminen/tunnustaminen Hyviä käytäntöjä etsimässä Marjatta Karkkulainen 10.3.2015 Missä se osaaminen luuraa??? Lähtökohtana: osaamisen tunnistaminen Hakeutumisvaiheessa

Lisätiedot

Vaikeasti vammaisen lapsen vanhempana ajatuksia elvytyksestä ja tehohoidosta.

Vaikeasti vammaisen lapsen vanhempana ajatuksia elvytyksestä ja tehohoidosta. Vaikeasti vammaisen lapsen vanhempana ajatuksia elvytyksestä ja tehohoidosta. Perheiden kokemusten perusteella koottuja, hoitorajoituksia koskevia ongelmia: Jatkuva muistuttaminen lapsen menehtymisen mahdollisuudesta

Lisätiedot

Työssäoppiminen - talous- etiikka

Työssäoppiminen - talous- etiikka Työssäoppiminen - talous- etiikka! Soili Nevala Asiantuntija SuPer ry SuPerin eettinen työryhmä Työssäoppiminen Osa perustutkinnon vaatimasta ammattitaidosta opitaan oppilaitoksen ulkopuolella työpaikoilla

Lisätiedot

Hyvinvoinnin edistäminen

Hyvinvoinnin edistäminen Hyvinvoinnin edistäminen keskeinen kestävyystavoite HVYINVOIPA-hankeen loppuseminaari 7.2.2014 Helsinki Helmi Risku-Norja, MTT Taloustutkimus NELJÄ YDINVIESTIÄ 1. Väestön hyvinvoinnin edistäminen on kestävyystavoitteiden

Lisätiedot

DIALOGISEN KOHTAAMISEN MERKITYS SUREVAN LÄHEISEN ELÄMÄSSÄ

DIALOGISEN KOHTAAMISEN MERKITYS SUREVAN LÄHEISEN ELÄMÄSSÄ DIALOGISEN KOHTAAMISEN MERKITYS SUREVAN LÄHEISEN ELÄMÄSSÄ Surukonferenssi 27.4.2017 klo 13.00 14.30 28.4.2017 klo 12.30 14.00 Varpu Lipponen TtT, FM, yliopettaja, psykoterapeutti Dialoginen kohtaaminen

Lisätiedot

Hyvä vesihuoltohanke, suunnittelijan näkökulma

Hyvä vesihuoltohanke, suunnittelijan näkökulma Hyvä vesihuoltohanke, suunnittelijan näkökulma Hannu Pirinen Pohjois-Karjalan aikuisopisto 16.03.2012 Maveplan Oy March 14, 2012 2 PÄÄVAIHEET: Osuuskunnan perustaminen Liittymishalukkuuden selvittäminen

Lisätiedot

I osa. laatu. Riitta Räsänen YTT, TtM, esh

I osa. laatu. Riitta Räsänen YTT, TtM, esh I osa Ikäihmisten tarpeet ja palveluiden laatu Riitta Räsänen YTT, TtM, esh Laatuhoiva Oy Esitykseni pohjana Räsänen Riitta. Ikääntyneiden asiakkaiden elämänlaatu ympärivuorokautisessa hoivassa sekä hoivan

Lisätiedot

Päätöksentekomenetelmät

Päätöksentekomenetelmät L u e n t o Päätösongelmia löytyy joka paikasta Hanna Virta / Liikkeenjohdon systeemit Päätöksentekomenetelmät Luennon sisältö Johdanto päätöksentekoon Päätöksenteko eri tilanteissa Päätöspuut Päästökauppa:

Lisätiedot

Yrittäjyyskoulutuksen tila yliopistoissa. TEKin Yrittäjyys RoadShow Oulussa 29.1.2014. DI Pirre Hyötynen, asiamies, koulutus- ja työvoimapolitiikka

Yrittäjyyskoulutuksen tila yliopistoissa. TEKin Yrittäjyys RoadShow Oulussa 29.1.2014. DI Pirre Hyötynen, asiamies, koulutus- ja työvoimapolitiikka Yrittäjyyskoulutuksen tila yliopistoissa TEKin Yrittäjyys RoadShow Oulussa 29.1.2014 1 - Hyödyntääkö yliopisto yrittäjyyspotentiaalinsa? - Koulutuksen uudet tuulet - Diplomityö: Opiskelijoiden yrittäjyysvalmiuksien

Lisätiedot

Seniori-Vamos Etsivää ja osallistavaa seniorityötä Vanhusneuvoston seminaari Tampere

Seniori-Vamos Etsivää ja osallistavaa seniorityötä Vanhusneuvoston seminaari Tampere Seniori-Vamos Etsivää ja osallistavaa seniorityötä 2018-2020 Vanhusneuvoston seminaari 31.5.2018 Tampere Etsivää ja osallistavaa vanhustyötä Espoossa, Helsingissä ja Tampereella Helsingin Diakonissalaitoksen

Lisätiedot

KiVa Koulu tilannekartoituskysely 2016 sivu 1/31. KiVa Koulu tilannekartoituskysely 2016 sivu 2/31. KiVa Koulu tilannekartoituskysely 2016 sivu 3/31

KiVa Koulu tilannekartoituskysely 2016 sivu 1/31. KiVa Koulu tilannekartoituskysely 2016 sivu 2/31. KiVa Koulu tilannekartoituskysely 2016 sivu 3/31 KiVa Koulu tilannekartoituskysely 2016 sivu 1/31 Tervetuloa täyttämään kysely! Koulutunnus: Oppilaiden tilannekartoitussalasana: Kirjaudu kyselyyn KiVa Koulu tilannekartoituskysely 2016 sivu 2/31 Kukaan

Lisätiedot

Muistipalvelut. Kanta-Hämeen Muistiyhdistys ry Kasarmikatu Hämeenlinna p

Muistipalvelut. Kanta-Hämeen Muistiyhdistys ry Kasarmikatu Hämeenlinna p Muistipalvelut Kanta-Hämeen Muistiyhdistys ry Kasarmikatu 12 13100 Hämeenlinna p. 044 726 7400 info@muistiaina.fi Kanta-Hämeen Muistiyhdistys ry tarjoaa Muistipalveluita Hämeenlinnan alueella asuville

Lisätiedot

Mihin kotityöpalvelu perustuu asiakkaan kanssa tehtyyn sopimukseen

Mihin kotityöpalvelu perustuu asiakkaan kanssa tehtyyn sopimukseen Mihin kotityöpalvelu perustuu asiakkaan kanssa tehtyyn sopimukseen Tässä materiaalissa kerrotaan tärkeät asiat kotityöpalvelusopimuksesta, kartoituskäynnistä asiakkaan kodissa. Laadukkaat kotityöpalvelut

Lisätiedot

Muutoksenhakuohje. Muutoksenhakukiellot. Oikaisuvaatimus. Valitusosoitus

Muutoksenhakuohje. Muutoksenhakukiellot. Oikaisuvaatimus. Valitusosoitus Muutoksenhakuohje Muutoksenhakukiellot Päätöksistä ei saa tehdä oikaisuvaatimusta eikä kunnallisvalitusta, jos päätös koskee kuntalain 91 :n mukaan valmistelua tai täytäntöönpanoa työ- tai virkaehtosopimuksen

Lisätiedot

Ikäihmisten kotona asumien tukeminen tulevaisuudessa yhteenveto asiakaspalautteista muistisairaiden näkökulmasta

Ikäihmisten kotona asumien tukeminen tulevaisuudessa yhteenveto asiakaspalautteista muistisairaiden näkökulmasta Ikäihmisten kotona asumien tukeminen tulevaisuudessa yhteenveto asiakaspalautteista muistisairaiden näkökulmasta 10.4.2017 Ulla Halonen, kehittämispäällikkö, Muistiluotsi asiantuntija- ja tukikeskus, Keski-Suomen

Lisätiedot

Vanhempien näkemyksiä alle kouluikäisen neurologista kuntoutusta ja ohjausta saavan lapsen kuntoutuksesta sekä heidän osallisuudestaan siihen

Vanhempien näkemyksiä alle kouluikäisen neurologista kuntoutusta ja ohjausta saavan lapsen kuntoutuksesta sekä heidän osallisuudestaan siihen Vanhempien näkemyksiä alle kouluikäisen neurologista kuntoutusta ja ohjausta saavan lapsen kuntoutuksesta sekä heidän osallisuudestaan siihen Mäntykangas 2 Kysely toteutettiin strukturoidulla lomakkeella

Lisätiedot

LAPIN OHJE 13/2011 SAIRAANHOITOPIIRIN KUNTAYHTYMÄ johtajaylilääkäri 7.10.2011. Sisältää psykiatriseen hoitotahtoon liittyvät lomakkeet

LAPIN OHJE 13/2011 SAIRAANHOITOPIIRIN KUNTAYHTYMÄ johtajaylilääkäri 7.10.2011. Sisältää psykiatriseen hoitotahtoon liittyvät lomakkeet LAPIN OHJE 13/2011 SAIRAANHOITOPIIRIN KUNTAYHTYMÄ johtajaylilääkäri 7.10.2011 Psykiatrinen hoitotahto Sisältää psykiatriseen hoitotahtoon liittyvät lomakkeet 2 Saatteeksi Tervein mielin Pohjois-Suomessa

Lisätiedot

ERITYISYYS JA YKSILÖLLISYYS - KUINKA HUOMIOIMME LASTEN JA PERHEIDEN TODELLISET TARPEET

ERITYISYYS JA YKSILÖLLISYYS - KUINKA HUOMIOIMME LASTEN JA PERHEIDEN TODELLISET TARPEET ERITYISYYS JA YKSILÖLLISYYS - KUINKA HUOMIOIMME LASTEN JA PERHEIDEN TODELLISET TARPEET OULUN VARHAISKASVATTAJA MESSUT -2010 Riitta Kaivola / Piia Roos 19.11.2010 KUNNIOITUS Kaskela, M & Kekkonen, M. 2007.

Lisätiedot

Uudistuva muistisairauksien varhaisdiagnostiikka

Uudistuva muistisairauksien varhaisdiagnostiikka Uudistuva muistisairauksien varhaisdiagnostiikka Mitä tämä voisi olla? Perusselvitykset. 17.5.2016 Ari Rosenvall, yleislääket. el. Perusselvitykset Varhaisen diagnostiikan peruskivi on varhainen havaitseminen.

Lisätiedot

Ampumahiihdon sinettiseurakriteerit

Ampumahiihdon sinettiseurakriteerit Ampumahiihdon sinettiseurakriteerit 2005 - 1. Seuralla on nuorisovastaava ja hänellä tukihenkilö. Seuralla tulee olla nuorisotoiminnasta vastaava henkilö ja hänellä nimetty tukihenkilö. Nuorisovastaavalla

Lisätiedot

Turun Aikuiskoulutuskeskus Kärsämäentie 11, 20360 Turku 0207 129 200 www.turunakk.fi SOSIAALI- JA TERVEYSALAN PERUSTUTKINTO, LÄHIHOITAJA

Turun Aikuiskoulutuskeskus Kärsämäentie 11, 20360 Turku 0207 129 200 www.turunakk.fi SOSIAALI- JA TERVEYSALAN PERUSTUTKINTO, LÄHIHOITAJA Turun Aikuiskoulutuskeskus Kärsämäentie 11, 20360 Turku 0207 129 200 www.turunakk.fi SOSIAALI- JA TERVEYSALAN PERUSTUTKINTO, LÄHIHOITAJA AMMATTITAIDON ARVIOINTI TUTKINNON OSA: KASVUN TUKEMINEN JA OHJAUS

Lisätiedot

Inhimillisesti tehokas johtaminen esimiehen näkökulmasta. Inhimillisesti tehokas sairaala ja johtaminen

Inhimillisesti tehokas johtaminen esimiehen näkökulmasta. Inhimillisesti tehokas sairaala ja johtaminen Inhimillisesti tehokas johtaminen esimiehen näkökulmasta Inhimillisesti tehokas sairaala ja johtaminen Sairaanhoitopiirin johtaja Jari Jokela Osaaminen muutoksen avain tulevassa Sotessa 15.4.2016 1 Tulevaisuuden

Lisätiedot

KYKYVIISARI-keskeiset käsitteet. Mitä on työkyky? Mitä on toimintakyky? Mitä on sosiaalinen osallisuus? Työterveyslaitos SOLMU

KYKYVIISARI-keskeiset käsitteet. Mitä on työkyky? Mitä on toimintakyky? Mitä on sosiaalinen osallisuus? Työterveyslaitos SOLMU KYKYVIISARIkeskeiset käsitteet KYKYVIISARI-keskeiset käsitteet Mitä on työkyky? Mitä on toimintakyky? Mitä on sosiaalinen osallisuus? Työterveyslaitos SOLMU www.ttl.fi 2 Mitä työkyky on? Työkyky rakentuu

Lisätiedot

Miten esimies voi edistää yhdenvertaisuutta kansainvälistyvässä työyhteisössä?

Miten esimies voi edistää yhdenvertaisuutta kansainvälistyvässä työyhteisössä? Miten esimies voi edistää yhdenvertaisuutta kansainvälistyvässä työyhteisössä? Tutkija Päivi Vartiainen tutkimushanke, Tampereen yliopisto, kasvatustieteiden yksikkö Kulttuurien välisen työn valmiuksien

Lisätiedot

1. JAKSO - SÄÄNNÖT Tavat, käytös, toisen kunnioittava kohtaaminen, huomaavaisuus, kohteliaisuus.

1. JAKSO - SÄÄNNÖT Tavat, käytös, toisen kunnioittava kohtaaminen, huomaavaisuus, kohteliaisuus. 1. JAKSO - SÄÄNNÖT Tavat, käytös, toisen kunnioittava kohtaaminen, huomaavaisuus, kohteliaisuus. 1. Ympäristö a. Tässä jaksossa ympäristö rakennetaan pedagogiikkaa tukevien periaatteiden mukaisesti ja

Lisätiedot

JATKO-OPINTOSUUNNITELMA KASVATUSTIETEEN TOHTORIN TUTKINTOON

JATKO-OPINTOSUUNNITELMA KASVATUSTIETEEN TOHTORIN TUTKINTOON Jyväskylän yliopisto Kasvatustieteiden tiedekunta JATKO-OPINTOSUUNNITELMA KASVATUSTIETEEN TOHTORIN TUTKINTOON Henkilökohtaiseen jatko-opintosuunnitelmaan (HOPS) kirjataan tohtorin tutkintoon sisällytettävät

Lisätiedot

IKÄIHMISTEN PERHEHOITOA VARSINAIS-SUOMESSA. Varsinais-Suomen ikäihmisten ja kehitysvammaisten perhehoitoyksikkö, Kirsi Ollonqvist 22.3.

IKÄIHMISTEN PERHEHOITOA VARSINAIS-SUOMESSA. Varsinais-Suomen ikäihmisten ja kehitysvammaisten perhehoitoyksikkö, Kirsi Ollonqvist 22.3. IKÄIHMISTEN PERHEHOITOA VARSINAIS-SUOMESSA Varsinais-Suomen ikäihmisten ja kehitysvammaisten perhehoitoyksikkö, Kirsi Ollonqvist 22.3.2017 VARSINAIS-SUOMEN PERHEHOITOYKSIKKÖ Yhteistyökunnat 2017: Kaarina,

Lisätiedot