Vaikeasti vammaisen lapsen vanhempana ajatuksia elvytyksestä ja tehohoidosta.

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Vaikeasti vammaisen lapsen vanhempana ajatuksia elvytyksestä ja tehohoidosta."

Transkriptio

1 Vaikeasti vammaisen lapsen vanhempana ajatuksia elvytyksestä ja tehohoidosta. Perheiden kokemusten perusteella koottuja, hoitorajoituksia koskevia ongelmia: Jatkuva muistuttaminen lapsen menehtymisen mahdollisuudesta ja ehdotukset hoitorajoitusten tekemisestä aiheuttavat vanhemmissa epäluottamusta hoitavaa tahoa kohtaan silloin kun pitäisi keskittyä tyä siihen, kuinka lasta voidaan auttaa. Vanhemmat ja lääkärit voivat käsittää suullisesti sovitut asiat eri tavoin. Lääkäri kuitenkin on se, joka merkitsee sopimukset potilasasiakirjoihin omasta näkökulmastaan. Hoitorajoituksia on perusteltu vanhemmille mm. seuraavanlaisesti: lapsi kärsii lapsen elämän lanka on ohut lapsi ei kehity lapsi ei ymmärrä miksi häntä autetaan ei ole resursseja Lääkäri ei halua tilanteeseen, jossa hengityskone joudutaan sammuttamaan. Lääkäri ei halua ventiloida,, sillä on vaikea päättää milloin lopettaa, kun huomataan ettei siitä olekaan apua. Päätösten perustelut ovat epäselvät ja aiheuttavat vanhemmissa hämmennystä. h Vaikuttaa, että tällä hetkellä DNR- päätöksen tekemiseen ei ole tarvetta esittää lääketieteellistä syytä. 1

2 Perheiden kokemusten perusteella koottuja, hoitorajoituksia koskevia ongelmia: Miten toimitaan, jos hoitotoimenpiteessä tulee komplikaatio, lapsi saa allergisen anafylaktisen reaktion tai lapsi joutuu liikenneonnettomuuteen? Päteekö hoitorajoitus myös silloin? Kun päätös on kerran tehty, sen on ilmoitettu kattavan kaikki mahdolliset tilanteet. DNR -päätösten sisältö on epäselvä ja niihin liitetään helposti muita hoitoja rajaavia päätöksiä (ei i.v.-nesteytystä nesteytystä,, ei i.v.-antibioottia antibioottia,, ei monitorointia, ei lisähappea, infektioita ei hoideta). Osa työntekijöistä on automaattisesti tulkinnut DNR päätöksen sisältävän rajoituksen suonensisäisten lääkkeiden antamisesta. Sairaalalla ei ole seurantajärjestelmää. Turhien tai tarpeettomiksi käyneiden hoitorajoitusten purattaminen on omaisten vastuulla. Hoitorajoitusten purkaminen on vaikeaa tai jopa mahdotonta. Näitä lapsia ei elvytetä ENSIMMÄINEN ESIMERKKI Kolmen perheen kokemuksia hoitorajoituksiin liittyvistä tilanteista. 2

3 Virheelliset ennusteet aiheuttivat vakavaa huolta TOINEN ESIMERKKI Suomessa nämä päätökset tekee lääkäri KOLMAS ESIMERKKI 3

4 Laki potilaan asemasta ja oikeuksista 7 Alaikäisen potilaan asema Jos alaikäinen ei kykene päättämään hoidostaan, häntä on hoidettava yhteisymmärryksessä hänen huoltajansa tai muun laillisen edustajansa kanssa. Vastoin tahtoa tehdyt päätökset vaikuttavat koko perheen elämään. Perheeltä kuluu aikaa ja energiaa. Perheelle aiheutuu pelkoa, stressiä, järkytystä, epäluottamusta, epäuskoa, epätoivoa, univaikeuksia, jopa ahdistusta ja masennustakin. Oman lapsensa epätasa-arvoinen arvoinen kohtelu terveydenhuollossa voi horjuttaa uskoa ja luottamusta koko yhteiskuntaa kohtaan. Kaikkein pahinta on pelko ja kokemus siitä, että lasta ei hoideta, jos tulee vakava mutta hoidettavissa oleva tilanne eteen. 4

5 Pessimistiset, totuutena esitettävät ennusteet, aiheuttavat turhaa huolta ja vaikuttavat hoidon suunnitteluun. On toki väärin luoda liian positiivisia kuvia tulevaisuudesta, mutta m vielä vaarallisempana näen liian pessimististen ennusteiden antamista. Pahimmassa tapauksessa lapselle voidaan tehdä hoitorajauksia väärin perustein, joka taas voi tuoda eteen kaikkien kannalta hyvin, hyvin hankalia tilanteita. Lapsille on annettu mm. seuraavanlaisia ennusteita, jotka eivät ole pitäneet paikkaansa: Lapsi menehtyy pian. Lapsi menehtyy ensimmäiseen keuhkokuumeeseen. Lapsi ei tule pääsemään eroon lisähapesta. Ennusteista aiheutuu huolta ja pelkoa tulevaisuudesta, jolloin se tärkein tehdä tämä hetki niin onnelliseksi kuin mahdollista - vaikeutuu. Ennusteet voivat haitata lapsen ja vanhemman välistä vuorovaikutusta usta vanhempien pelätessä tulevaa. Käydään läpi vielä kysymykset, jotka on teillekin jaettuna: KOHTA 1. Esitetään hoitorajausten yleinen perustelu ja tavoite. KOHTA 2. Määritellään erilaiset hoitorajoitustyypit ja niiden täsmälliset sisällöt yksiselitteisesti. Erotetaan saattohoito- ja ei-saattohoitotilanteet ja niissä mahdolliset rajoitukset. KOHTA 3. Esitetään huolellisesti kunkin hoitorajoitustyypin tekemiseen tarvittavat lääketieteelliset kriteerit, jotka ovat samalla eettisiä ja lainmukaisia. Esitetään saattohoitoon siirtymisen kriteeri ja määritetään millä ä perustein ja mitä rajoituksia voidaan tehdä, tilanteessa kun potilas ei ole saattohoidossa. KOHTA 4. Selvennetään, kuka viime kädessä tekee rajoituspäätöksen. Jos tämä on lääkäri, niin minkä erikoisalan tai koulutuksen hänen tulee olla o saanut? Kuinka menetellään, jos lääkärin ja potilaan tai omaisten kanssa ei synny ny yhteisymmärrystä? Miten varmistetaan potilaan tai omaisen osallistuminen stuminen ja tietoisuus päätöksen teosta? KOHTA 5. Miten rajoitukset kirjataan. Millä tavoin järjestetään rajoitusten seuranta ja selvitetään, missä tilanteessa rajoitus tulee purkaa ja kuinka purkaminen tapahtuu käytännössä. 5

6 KYSYMYKSET: 1. Hoitorajausten yleinen perustelu ja tavoite 2. Määrittely * Mitä hoitorajoituksia on? * Mitä ne sisältävät? * Erotettava saattohoito- ja ei-saattohoitotilanne 3. Kriteerit rajoitusten tekemiseksi * Lääketieteelliset * Eettiset * Lainmukaiset * Saattohoitoon siirtymisen kriteerit * Mitä rajoituksia voi tehdä, kun potilas ei ole saattohoidossa? Millä perusteella? 4. Kuka tekee päätöksen? * Kuka tai ketkä? * Lääkäri - minkä erikoisalan tai koulutuksen saanut? * Potilas itse, omaiset? * Miten varmistetaan potilaan/omaisen osallistuminen ja tietoisuus us päätöksen teosta? * Miten menetellään, jos lääkärin ja potilaan/omaisten kanssa ei synny yhteisymmärrystä? 5. Kirjaaminen ja seuranta * Miten päätös kirjataan? * Miten rajoitusten tarpeellisuutta seurataan? * Missä tilanteessa rajoitus tulee purkaa? * Miten purkaminen tapahtuu käytännössä? 6

Empatiaosamäärä. Nimi: ********************************************************************************

Empatiaosamäärä. Nimi: ******************************************************************************** Empatiaosamäärä EQ Nimi: ******************************************************************************** Luen jokainen väite huolellisesti ja arvioi, miten voimakkaasti olet tai eri sen kanssa. 1. Huomaan

Lisätiedot

Esitelmä saattohoidosta 22.9.2015

Esitelmä saattohoidosta 22.9.2015 Esitelmä saattohoidosta 22.9.2015 Esitelmä Lapin sairaanhoitopiirin asiakasraadille Lapin keskussairaalassa tapahtuvasta saattohoidosta Tarja Huumonen Diakonissa-sairaanhoitaja AMK Saattohoito Saattohoidolla

Lisätiedot

Syksyn aloituskampanjat lippukunnissa

Syksyn aloituskampanjat lippukunnissa Syksyn aloituskampanjat lippukunnissa Partiossa eletään nyt hyvää nousukautta. Jotta sama tilanne jatkuisi, olemme tehneet teille syksyn toiminnan aloittamisen tueksi tarkoitetun vihkon. Viime syksynä

Lisätiedot

IHE Demo / Tampere. toimivien järjestelmien välillä osallistujiksi ovat tulossa tällä hetkellä Mylab, Commit, Carestream, EMC, GE

IHE Demo / Tampere. toimivien järjestelmien välillä osallistujiksi ovat tulossa tällä hetkellä Mylab, Commit, Carestream, EMC, GE IHE Demo / Tampere Terveydenhuollon atk-päivillä Tampereella 25.- 26.5. IHE-profiilien avulla tapahtuva järjestelmien yhteisesittely valmisteilla havainnollistetaan tietojen siirtymistä IHEintegraatioprofiilien

Lisätiedot

Palliatiivisen hoidon käsitteitä

Palliatiivisen hoidon käsitteitä Palliatiivisen hoidon käsitteitä Saattohoitoseminaari 19.2.2016 Mikkeli Marju Asikainen Ylilääkäri Mikkelin seudun SOTE, vammais- ja vanhustenpalvelut Tavoitteet: Terminologia selväksi 3.3.2016 3 Taustat

Lisätiedot

Varhaiskasvatuksen neuvottelupäivät 2015. Lastenohjaajan asiantuntemus lapsivaikutusten arvioinnissa

Varhaiskasvatuksen neuvottelupäivät 2015. Lastenohjaajan asiantuntemus lapsivaikutusten arvioinnissa Varhaiskasvatuksen neuvottelupäivät 2015 Lastenohjaajan asiantuntemus lapsivaikutusten arvioinnissa Kirkolliskokouksen päätös Kirkkojärjestys 23 luku 3 Lapsen edun edistämiseksi kirkollisen viranomaisen

Lisätiedot

Tärkeää tietoa GILENYA -hoidosta. Tähän lääkkeeseen kohdistuu lisäseuranta.

Tärkeää tietoa GILENYA -hoidosta. Tähän lääkkeeseen kohdistuu lisäseuranta. Tärkeää tietoa GILENYA -hoidosta Tähän lääkkeeseen kohdistuu lisäseuranta. Ensimmäisen GILENYA-annoksen jälkeen lääkärisi pyytää sinua jäämään vastaanotolle vähintään kuuden tunnin ajaksi, jotta tarvittaviin

Lisätiedot

Perusopetuksen aamu- ja iltapäivätoiminnan laadun arviointi 2016 Västankvarns skola/ Tukiyhdistys Almus ry.

Perusopetuksen aamu- ja iltapäivätoiminnan laadun arviointi 2016 Västankvarns skola/ Tukiyhdistys Almus ry. Perusopetuksen aamu- ja iltapäivätoiminnan laadun arviointi 06 Västankvarns skola/ toteutti perusopetuksen aamu- ja iltapäivätoiminnan seurantakyselyn lapsille ja huoltajille huhtikuussa 06. Vuoden 06

Lisätiedot

KiVa Koulu tilannekartoituskysely 2016 sivu 1/31. KiVa Koulu tilannekartoituskysely 2016 sivu 2/31. KiVa Koulu tilannekartoituskysely 2016 sivu 3/31

KiVa Koulu tilannekartoituskysely 2016 sivu 1/31. KiVa Koulu tilannekartoituskysely 2016 sivu 2/31. KiVa Koulu tilannekartoituskysely 2016 sivu 3/31 KiVa Koulu tilannekartoituskysely 2016 sivu 1/31 Tervetuloa täyttämään kysely! Koulutunnus: Oppilaiden tilannekartoitussalasana: Kirjaudu kyselyyn KiVa Koulu tilannekartoituskysely 2016 sivu 2/31 Kukaan

Lisätiedot

Saattohoidon toteuttamisen eettinen perusta miksi on oikein hoitaa

Saattohoidon toteuttamisen eettinen perusta miksi on oikein hoitaa Saattohoidon toteuttamisen eettinen perusta miksi on oikein hoitaa Ritva Halila, dosentti, pääsihteeri etene@stm.fi Sosiaali- ja terveysalan eettinen neuvottelukunta ETENE Sidonnaisuudet ei kaupallisia

Lisätiedot

LAPIN OHJE 13/2011 SAIRAANHOITOPIIRIN KUNTAYHTYMÄ johtajaylilääkäri 7.10.2011. Sisältää psykiatriseen hoitotahtoon liittyvät lomakkeet

LAPIN OHJE 13/2011 SAIRAANHOITOPIIRIN KUNTAYHTYMÄ johtajaylilääkäri 7.10.2011. Sisältää psykiatriseen hoitotahtoon liittyvät lomakkeet LAPIN OHJE 13/2011 SAIRAANHOITOPIIRIN KUNTAYHTYMÄ johtajaylilääkäri 7.10.2011 Psykiatrinen hoitotahto Sisältää psykiatriseen hoitotahtoon liittyvät lomakkeet 2 Saatteeksi Tervein mielin Pohjois-Suomessa

Lisätiedot

lähteitä, mitä kirjoittaja on käyttänyt. Ja meille on helpompi nähdä ne, kun me jatkossa tutkimme evankeliumeja.

lähteitä, mitä kirjoittaja on käyttänyt. Ja meille on helpompi nähdä ne, kun me jatkossa tutkimme evankeliumeja. 1 Talmud tutuksi Aloittelemme opetusten sarjaa jossa käsittelemme juutalaisia lähteitä. Siihen sisältyy sekä Talmudin että Midrashin lähteitä. Joskus kun uskovainen kristitty kuulee sanan Talmud, niin

Lisätiedot

Terveydenhuolto Suomessa

Terveydenhuolto Suomessa Stefan Gofferjé Terveydenhuolto Suomessa Maahanmuuttajien ammatilliseen peruskoulutukseen valmistava koulutus 03.08.2012 31-05.2013 Tampereen Aikuiskoulutuskeskus Sisällysluettelo Terveysjärjestelmä...3

Lisätiedot

Miksi kysyttäisiin sosiaalityön asiakkailta?

Miksi kysyttäisiin sosiaalityön asiakkailta? Miksi kysyttäisiin sosiaalityön asiakkailta? Asiakaslähtöinen kehittäminen Valtion ja kansalaisyhteiskunnan tavoitteiden yhteen sovittamista Viranomaisammattilaisten ja kansalaisasiakkaiden jaettua asiantuntijuutta

Lisätiedot

Mielipiteet sote-uudistuksesta

Mielipiteet sote-uudistuksesta Mielipiteet sote-uudistuksesta Kansa ei usko sote-uudistuksen onnistumiseen Hallituksen esitys uudeksi sote-järjestämislaiksi annettiin eduskunnalle joulukuun alussa. Eduskunta päättää asiasta ennen kevään

Lisätiedot

Luonnollisten lukujen laskutoimitusten määrittely Peanon aksioomien pohjalta

Luonnollisten lukujen laskutoimitusten määrittely Peanon aksioomien pohjalta Simo K. Kivelä, 15.4.2003 Luonnollisten lukujen laskutoimitusten määrittely Peanon aksioomien pohjalta Aksioomat Luonnolliset luvut voidaan määritellä Peanon aksioomien avulla. Tarkastelun kohteena on

Lisätiedot

Palvelusetelin uudet. Lääkäripalveluyritykset ry Ismo Partanen 040 518 5799

Palvelusetelin uudet. Lääkäripalveluyritykset ry Ismo Partanen 040 518 5799 Hyrrä hankkeen palveluseteliseminaari, Joensuu 11.2.2010 Palvelusetelin uudet mahdollisuudet d Lääkäripalveluyritykset ry Ismo Partanen 040 518 5799 ismo.partanen@lpy.fi www.lpy.fi Palvelusetelilain tavoitteet

Lisätiedot

Ilman huoltajaa tulleen alaikäisen kotoutumissuunnitelma

Ilman huoltajaa tulleen alaikäisen kotoutumissuunnitelma Täytetään yhdessä lapsen/nuoren ja hänen edustajansa kanssa Lapsen nimi ja kutsumanimi Henkilötunnus Maahanmuuttopäivä ja ikä Äidinkieli (-kielet) Kansalaisuus Uskonto Edustajan nimi ja yhteystiedot Missä

Lisätiedot

Potilaan itsemääräämisoikeus ja hoitotahto Tarja Holi johtaja, Valvira

Potilaan itsemääräämisoikeus ja hoitotahto Tarja Holi johtaja, Valvira Potilaan itsemääräämisoikeus ja hoitotahto Tarja Holi johtaja, Valvira 25.11.2013 Tarja Holi 1 Perustuslaki * Jokaisella on oikeus elämään, henkilökohtaiseen vapauteen, koskemattomuuteen ja turvallisuuteen

Lisätiedot

TPS JUNIORIJALKAPALLON EETTISET PELISÄÄNNÖT

TPS JUNIORIJALKAPALLON EETTISET PELISÄÄNNÖT TPS JUNIORIJALKAPALLON EETTISET PELISÄÄNNÖT TPS JUNIORIJALKAPALLON EETTISET PELISÄÄNNÖT Tällä ohjeelle määritetään TPS Juniorijalkapallo ry:n eettiset periaatteet. Ohjeisto noudattelee Valo ry:n eettisiä

Lisätiedot

HOITOTAHDON JA HOITOLINJAUSTEN MÄÄRITTÄMINEN JA NOUDATTAMINEN. 25.5.2010 Mari Kärkkäinen

HOITOTAHDON JA HOITOLINJAUSTEN MÄÄRITTÄMINEN JA NOUDATTAMINEN. 25.5.2010 Mari Kärkkäinen HOITOTAHDON JA HOITOLINJAUSTEN MÄÄRITTÄMINEN JA NOUDATTAMINEN HOITOLINJAUS Tavoitteena on, että potilas saa oikean hoidon oikeaan aikaan oikeassa paikassa. HOITOLINJAUS JA HOITOTAHTO Hoitolinjauksen teko

Lisätiedot

YKSILÖLLINEN ELÄMÄNSUUNNITTELU

YKSILÖLLINEN ELÄMÄNSUUNNITTELU YKSILÖLLINEN ELÄMÄNSUUNNITTELU Mertanen / Martikainen 1 Esimerkkinä yksilölliset aamutoimet Mertanen / Martikainen 2 Kyse on ajattelu- ja toimintatavasta Henkilö saa osallistua oman elämän suunnitteluun

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 159

Espoon kaupunki Pöytäkirja 159 12.06.2013 Sivu 1 / 1 2710/05.10.01/2013 159 Oikaisuvaatimus Huurrepolun ryhmäperhepäiväkodin lakkauttamisesta Valmistelijat / lisätiedot: Marjatta Korhonen, puh. (09) 816 83685 Maria Rauman, puh. (09)

Lisätiedot

Apteekkien työntekijöiden apteekkikohtainen erä 1.10.2009

Apteekkien työntekijöiden apteekkikohtainen erä 1.10.2009 Apteekkien työntekijöiden apteekkikohtainen erä 1.10.2009 Apteekkien Työnantajaliiton koulutusaineisto apteekeille 1.6.2009 / JKK 1 Tavoitteet Apteekkikohtainen erä on tarkoitettu henkilökohtaisen hyvän

Lisätiedot

Muutoksenhakuohje. Muutoksenhakukiellot. Oikaisuvaatimus. Valitusosoitus

Muutoksenhakuohje. Muutoksenhakukiellot. Oikaisuvaatimus. Valitusosoitus Muutoksenhakuohje Muutoksenhakukiellot Päätöksistä ei saa tehdä oikaisuvaatimusta eikä kunnallisvalitusta, jos päätös koskee kuntalain 91 :n mukaan valmistelua tai täytäntöönpanoa työ- tai virkaehtosopimuksen

Lisätiedot

PALLIATIIVINEN SEDAATIO

PALLIATIIVINEN SEDAATIO PALLIATIIVINEN SEDAATIO Juha Nevantaus Osastonylilääkäri Keski-Suomen Keskussairaala 25.10.2013 Päätös saattohoitoon siirtymisestä tehdään neuvotellen potilaan kanssa ja merkitään selkeästi sairauskertomukseen.

Lisätiedot

Elinsiirrot. Luennon rakenne. LsN, OTT, MA, dos. Salla Lötjönen Oikeusministeriö. Taustatietoja Lainsäädännöstä. Pohjoismaista vertailua

Elinsiirrot. Luennon rakenne. LsN, OTT, MA, dos. Salla Lötjönen Oikeusministeriö. Taustatietoja Lainsäädännöstä. Pohjoismaista vertailua Elinsiirrot LsN, OTT, MA, dos. Salla Lötjönen Oikeusministeriö Luennon rakenne Taustatietoja Lainsäädännöstä Elinsiirto kuolleelta luovuttajalta Elinsiirto elävältä luovuttajalta Pohjoismaista vertailua

Lisätiedot

Lapsen saattohoito. Ritva Halila, dosentti, pääsihteeri Sosiaali- ja terveysalan eettinen neuvottelukunta ETENE

Lapsen saattohoito. Ritva Halila, dosentti, pääsihteeri  Sosiaali- ja terveysalan eettinen neuvottelukunta ETENE Lapsen saattohoito Ritva Halila, dosentti, pääsihteeri etene@stm.fi www.etene.fi Sosiaali- ja terveysalan eettinen neuvottelukunta ETENE Sidonnaisuudet ei kaupallisia sidonnaisuuksia lastentautien erikoislääkäri

Lisätiedot

HE 5/2011 vp. Helsingin eurooppalaisesta koulusta annetulla. suuruudesta voitaisiin antaa tarkempia säännöksiä

HE 5/2011 vp. Helsingin eurooppalaisesta koulusta annetulla. suuruudesta voitaisiin antaa tarkempia säännöksiä HE 5/2011 vp Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi Helsingin eurooppalaisesta koulusta annetun lain muuttamisesta Helsingin eurooppalaisesta koulusta annettuun lakiin ehdotetaan lisättäväksi säännös,

Lisätiedot

Hengellinen ulottuvuus ja ETENE saattohoidon suositukset

Hengellinen ulottuvuus ja ETENE saattohoidon suositukset Hengellinen ulottuvuus ja ETENE saattohoidon suositukset Ritva Halila dosentti, pääsihteeri etene@stm.fi Sosiaali- ja terveysalan eettinen neuvottelukunta ETENE Sitoumukset: ei kaupallisia sidonnaisuuksia

Lisätiedot

Ammatillinen kuntoutus- Voimaa työvoimaan

Ammatillinen kuntoutus- Voimaa työvoimaan Ammatillinen kuntoutus- Voimaa työvoimaan Terveyskeskuksen näkökulma Terveyskeskuslääkäri Tuula Sassi, Sotkamon terveysasema Sisältö Perusterveydenhuollon rooli ammatilliseen kuntoutukseen ohjaamisessa

Lisätiedot

Hoitotahto ja hoidon rajat syöpäpotilaalla

Hoitotahto ja hoidon rajat syöpäpotilaalla Hoitotahto ja hoidon rajat syöpäpotilaalla Terveyskeskusten johtavien viranhaltijoiden ja Pohjois-Pohjanmaan sairaanhoitopiirin yhteistyöseminaari 14.11.13 Eeva Rahko LT, el Sisältö PPSHP hoitoketjuohjeet

Lisätiedot

Sähköpostiosoite: Postiosoite: PL 10 00099 HELSINGIN KAUPUNKI

Sähköpostiosoite: Postiosoite: PL 10 00099 HELSINGIN KAUPUNKI MUUTOKSENHAKUOHJEET MUUTOKSENHAKU HANKINTAPÄÄTÖKSEEN Tähän päätökseen tyytymätön asianosainen voi hakea päätökseen muutosta vaatimalla hankintaoikaisua tai tekemällä valituksen markkinaoikeudelle taikka

Lisätiedot

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Hallituksen esitys Eduskunnalle sosiaaliturvasta Suomen ja Liettuan välillä tehdyn sopimuksen lakkauttamisesta ja laiksi sen lainsäädännön alaan kuuluvien määräysten voimaansaattamisesta annetun lain kumoamisesta

Lisätiedot

Lapsen itsemäärämisoikeus sukupuoleen Pyöreä pöytä

Lapsen itsemäärämisoikeus sukupuoleen Pyöreä pöytä Lapsen itsemäärämisoikeus sukupuoleen Pyöreä pöytä 13.11.2017 Lapsen itsemääräämisoikeus terveydenhuollossa Merike Helander Merike Helander, lakimies 13.11.2017 2 YK:n yleissopimus lapsen oikeuksista (Sops

Lisätiedot

II- luento. Etiikan määritelmiä. Eettisen ajattelu ja käytänteet. 1 Etiikka on oikean ja väärän tutkimusta

II- luento. Etiikan määritelmiä. Eettisen ajattelu ja käytänteet. 1 Etiikka on oikean ja väärän tutkimusta II- luento Eettisen ajattelu ja käytänteet Etiikan määritelmiä 1 Etiikka on oikean ja väärän tutkimusta 2. Etiikka ei ole samaa kuin moraali, se on moraalin tutkimusta 3. Etiikka ei ole tutkimusta siitä,

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON TÄYTÄNTÖÖNPANOPÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON TÄYTÄNTÖÖNPANOPÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 13.10.2014 COM(2014) 626 final 2014/0290 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON TÄYTÄNTÖÖNPANOPÄÄTÖS Latvian tasavallalle annettavasta luvasta soveltaa yhteisestä arvonlisäverojärjestelmästä

Lisätiedot

Muistisairaan saattohoito eettisiä pohdintoja. Raimo Sulkava, prof neurologi, geriatri 9.10.2014

Muistisairaan saattohoito eettisiä pohdintoja. Raimo Sulkava, prof neurologi, geriatri 9.10.2014 Muistisairaan saattohoito eettisiä pohdintoja Raimo Sulkava, prof neurologi, geriatri 9.10.2014 Nykytilanne Yli 80% pitkäaikaishoidossa olevista potilaista on dementoituneita 12.000 dementiapotilasta kuolee

Lisätiedot

POHJOIS-POHJANMAAN SAIRAANHOITOPIIRI. Laatutyö - laadukas toiminta terveydenhuollossa

POHJOIS-POHJANMAAN SAIRAANHOITOPIIRI. Laatutyö - laadukas toiminta terveydenhuollossa POHJOIS-POHJANMAAN SAIRAANHOITOPIIRI Laatutyö - laadukas toiminta terveydenhuollossa Mitä on laatu? Laatu on esim. asian, asiantilan, tuotteen, toiminnan ominaisuus, jolla kuvataan sitä, MISSÄ MÄÄRIN arvioinnin

Lisätiedot

Ylilääkäri B toteaa 15.2.2001 antamassaan selvityksessä mm. seuraavaa.

Ylilääkäri B toteaa 15.2.2001 antamassaan selvityksessä mm. seuraavaa. 21.3.2002 2879/4/00 Ratkaisija: Oikeusasiamies Riitta-Leena Paunio Esittelijä: Oikeusasiamiehensihteeri Kaija Tanttinen-Laakkonen VASTASYNTYNEEN LAPSEN TUTKIMINEN JA KÄSITTELY 1 KANTELU A arvostelee 20.12.2000

Lisätiedot

Matkalla naapuruuteen -seminaari Eduskunnan terveiset. Kansanedustaja, TtT Merja Mäkisalo-Ropponen

Matkalla naapuruuteen -seminaari Eduskunnan terveiset. Kansanedustaja, TtT Merja Mäkisalo-Ropponen Matkalla naapuruuteen -seminaari Eduskunnan terveiset Kansanedustaja, TtT Merja Mäkisalo-Ropponen Vammaisten palveluista hallitusohjelmassa Jatketaan vammaispoliittisen ohjelman (VAMPO) toimeenpanoa. Erityisenä

Lisätiedot

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ HE 129/2008 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi lasten kotihoidon ja yksityisen hoidon tuesta annetun lain muuttamisesta Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi lasten kotihoidon ja yksityisen hoidon

Lisätiedot

Rokotetutkimukset lapsen terveyden edistäjänä

Rokotetutkimukset lapsen terveyden edistäjänä Rokotetutkimukset lapsen terveyden edistäjänä Rokotetutkimukset lapsen terveyden edistäjänä Hyvä vanhempi, mietitkö lapsesi osallistumista rokotetutkimukseen? Tämä vihko tarjoaa sinulle tietoa päätöksesi

Lisätiedot

Potilaan oikeudet. Esitteitä 2002:8

Potilaan oikeudet. Esitteitä 2002:8 Potilaan oikeudet Esitteitä 2002:8 Potilaan oikeudet Potilaan oikeusturvan parantamiseksi Suomessa on laki potilaan oikeuksista. Laki koskee koko terveydenhuoltoa ja sosiaalihuollon laitoksissa annettavia

Lisätiedot

Diakonian tutkimuspäivä 2014

Diakonian tutkimuspäivä 2014 M O N I T I E T E I S I Ä L Ä H E S T Y M I S T A P O J A N U O R T E N T O I M I J U U T E E N J A V O I M A A N T U M I S E E N Diakonian tutkimuspäivä 2014 TM Anna Juntunen TM Johanna Mantere TAUSTALLA

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 37. Nuorisovaltuusto 17.03.2015 Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 37. Nuorisovaltuusto 17.03.2015 Sivu 1 / 1 Nuorisovaltuusto 17.03.2015 Sivu 1 / 1 37 Sääntömuutos kohtiin: 6 Hallitus, 7 Tapahtumat ja tiedotus Selostus NYKYISET SÄÄNNÖT: 6 Hallitus Nuorisovaltuuston hallitukseen kuuluvat nuorisovaltuuston puheenjohtajisto

Lisätiedot

Lausuntopyyntö STM 2015

Lausuntopyyntö STM 2015 Lausuntopyyntö STM 2015 1. Vastaajatahon virallinen nimi Nimi - Vaasan sairaanhoitopiirin ky 2. Vastauksen kirjanneen henkilön nimi Nimi - Göran Honga 3. Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot Nimi Asema

Lisätiedot

Hoidon porrastus Onko Käypä hoito-suosituksista apua? Pasi Salmela 8.10.09 OYS

Hoidon porrastus Onko Käypä hoito-suosituksista apua? Pasi Salmela 8.10.09 OYS Hoidon porrastus Onko Käypä hoito-suosituksista apua? Pasi Salmela 8.10.09 OYS Hoitosuositus asiantuntijoiden laatima tieteelliseen näyttöön perustuva kannanotto tietyn taudin, harvemmin tietyn oirekuvan

Lisätiedot

Potilaan asema ja oikeudet

Potilaan asema ja oikeudet Potilaan asema ja oikeudet Lakimies, VT Heli Kajava 12.9.2018 1 Potilaan oikeudet potilaslaissa (laki potilaan asemasta ja oikeuksista 785/1992) oikeus laadultaan hyvään terveydentilan edellyttämään hoitoon

Lisätiedot

Eettinen ennakkoarviointi ihmistieteissä Tieteiden talo 2.11.2010. www.helsinki.fi/yliopisto. Elina Virokannas 2.11.2010

Eettinen ennakkoarviointi ihmistieteissä Tieteiden talo 2.11.2010. www.helsinki.fi/yliopisto. Elina Virokannas 2.11.2010 Eettinen ennakkoarviointi ihmistieteissä Tieteiden talo 2.11.2010 VTT Elina Virokannas www.helsinki.fi/yliopisto 1 Sisältö: www.helsinki.fi/yliopisto 2 Pirkko-Liisa Rauhala & Elina Virokannas: Sosiaalityön

Lisätiedot

Valvottu TB - hoito. HUS-piirin koulutusseminaari 28.4.08 Ilmi Rönnemaa osastonhoitaja

Valvottu TB - hoito. HUS-piirin koulutusseminaari 28.4.08 Ilmi Rönnemaa osastonhoitaja Valvottu TB - hoito HUS-piirin koulutusseminaari 28.4.08 Ilmi Rönnemaa osastonhoitaja Tuberkuloosi paranee JOS lääkäri määrää tehokkaan lääkeyhdistelmän hoitoaika on riittävä JOS potilas ottaa lääkkeet

Lisätiedot

Johdatus diskreettiin matematiikkaan Harjoitus 7, 28.10.2015

Johdatus diskreettiin matematiikkaan Harjoitus 7, 28.10.2015 Johdatus diskreettiin matematiikkaan Harjoitus 7, 28.10.2015 1. Onko olemassa yhtenäistä verkkoa, jossa (a) jokaisen kärjen aste on 6, (b) jokaisen kärjen aste on 5, ja paperille piirrettynä sivut eivät

Lisätiedot

Monikulttuurisuuden kohtaaminen terveydenhoitajan työssä. Tehyn terveydenhoitajajaoston opintopäivät 24.11.2015 Ansa Haaviko

Monikulttuurisuuden kohtaaminen terveydenhoitajan työssä. Tehyn terveydenhoitajajaoston opintopäivät 24.11.2015 Ansa Haaviko Monikulttuurisuuden kohtaaminen terveydenhoitajan työssä Tehyn terveydenhoitajajaoston opintopäivät 24.11.2015 Ansa Haaviko 6.12.2015 2 käsitteitä Maahanmuuttaja = siirtolainen tai pakolainen Siirtolainen=

Lisätiedot

VAMMAISPALVELUHAKEMUS

VAMMAISPALVELUHAKEMUS 1 VAMMAISPALVELUHAKEMUS Hakijan henkilötiedot Sukunimi Etunimet Henkilötunnus Osoite Ammatti Puhelinnumero Haettavat palvelut (Huomioi, että hakemus täytetään vain niiden palveluiden osalta, joita haetaan)

Lisätiedot

Vanhuus, kuolema ja terveydenhuollon eettiset periaatteet

Vanhuus, kuolema ja terveydenhuollon eettiset periaatteet Vanhuus, kuolema ja terveydenhuollon eettiset periaatteet Ritva Halila, dosentti, pääsihteeri etene@stm.fi Sosiaali- ja terveysalan eettinen neuvottelukunta ETENE Sidonnaisuudet ei sidonnaisuuksia teollisuuteen

Lisätiedot

Psykiatrinen hoitotahto

Psykiatrinen hoitotahto Psykiatrinen hoitotahto Osastoryhmän päällikkö, TtT Päivi oininen HU, Hyvinkään sairaanhoitoalue, psykiatria Taustaa Väitöstutkimus Pakko, potilaan kokema hoito ja elämän laatu potilaan osallisuutta tulee

Lisätiedot

ARA-PAJA 19.3.2014 Laitoshoidon purku ja asumisen kehittäminen

ARA-PAJA 19.3.2014 Laitoshoidon purku ja asumisen kehittäminen ARA-PAJA 19.3.2014 Laitoshoidon purku ja asumisen kehittäminen Asumisen ja asuntoverkostojen kehittäminen Mitä teemme tällä hetkellä: - Olemme Kymenlaaksossa sitoutuneet kehittämään laitoshoidon tilalle

Lisätiedot

LAPSEN/NUOREN LÄÄKEHOIDON SUUNNITELMA PÄIVÄHOITOA/KOULUA VARTEN

LAPSEN/NUOREN LÄÄKEHOIDON SUUNNITELMA PÄIVÄHOITOA/KOULUA VARTEN i Hyvinvointipalvelut Päivähoito ja perusopetus 30.8.2013 Huoltaja vastaa siitä, että lapsen/nuoren lääkehoidon tarve ja lääkehoidon kannalta kaikki tarvittava tieto on käytettävissä. Huoltaja vastaa myös

Lisätiedot

HOITOTAHTO. VT Paula Kokkonen, Hanasaari 3.2.2014

HOITOTAHTO. VT Paula Kokkonen, Hanasaari 3.2.2014 HOITOTAHTO VT Paula Kokkonen, Hanasaari 3.2.2014 1 VT PAULA KOKKONEN 3.2.2014 Mikä on hoitotahto / hoitotestamentti? Tahdonilmaisu, jolla tavoitellaan hyvää kuolemaa Miksi sitä tarvitaan? Lääketieteen

Lisätiedot

Laadukasta saattohoitoa jo vuodesta 1988. Kun ei ole enää mitään tehtävissä, on vielä paljon tekemistä.

Laadukasta saattohoitoa jo vuodesta 1988. Kun ei ole enää mitään tehtävissä, on vielä paljon tekemistä. Laadukasta saattohoitoa jo vuodesta 1988. Kun ei ole enää mitään tehtävissä, on vielä paljon tekemistä. Pirkanmaan Hoitokoti Pirkanmaan Hoitokoti on Tampereella sijaitseva 24-paikkainen saattohoitokoti.

Lisätiedot

Potilaan käsikirja. Potilaan opas turvalliseen hoitoon sairaalassa 1(16) Tämän kirjan omistaa: -----------------------------------------

Potilaan käsikirja. Potilaan opas turvalliseen hoitoon sairaalassa 1(16) Tämän kirjan omistaa: ----------------------------------------- 1(16) Potilasturvallisuuden edistämisen ohjausryhmä Potilaan käsikirja Potilaan opas turvalliseen hoitoon sairaalassa Tämän kirjan omistaa: ----------------------------------------- Meritullinkatu 8, Helsinki

Lisätiedot

perusopetuslain muuttamisesta

perusopetuslain muuttamisesta Rinnakkaisteksti Laki perusopetuslain muuttamisesta Eduskunnan päätöksen mukaisesti muutetaan 21 päivänä elokuuta 1998 annetun perusopetuslain (628/1998) 16 ja 17, 30 :n 1 momentti, 31 a :n 2 momentti,

Lisätiedot

Mikrobilääkkeiden käytön ohjaus infektiokonsultin näkökulmasta mahdollisuudet ja vaikeudet

Mikrobilääkkeiden käytön ohjaus infektiokonsultin näkökulmasta mahdollisuudet ja vaikeudet Mikrobilääkkeiden käytön ohjaus infektiokonsultin näkökulmasta mahdollisuudet ja vaikeudet Elina Kolho Mikrobilääkkeiden käyttö klassiset interventiot Tavoite: mikrobilääkkeiden käytön vähentäminen resistenssiongelman

Lisätiedot

ALOITTEEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

ALOITTEEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ LAKIALOITE 74/2004 vp Sairausvakuutuslaki Eduskunnalle ALOITTEEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Tämä lakialoite on rinnakkaislakialoite hallituksen esitykselle HE 50/2004 vp. Lakialoitteessa ehdotan, että erityishoitorahan

Lisätiedot

Isän vanhemmuus eron jälkeen

Isän vanhemmuus eron jälkeen Isän vanhemmuus eron jälkeen Miestyön foorumi Työpajaesitys 31.5.-1.6.2011 Riitta Mykkänen-Hänninen Koulutuspäällikkö Lastensuojelun Keskusliitto / Neuvokeskus-projekti Neuvokeskus-projekti 2010-2012 Yhden

Lisätiedot

Laki vammaisuuden perusteella järjestettävistä esityispalveluista

Laki vammaisuuden perusteella järjestettävistä esityispalveluista Laki vammaisuuden perusteella järjestettävistä esityispalveluista 1. 1. Vastaajan taustatiedot Etunimi Sukunimi Sähköposti Organisaatio, jota vastaus edustaa Mahdollinen tarkennus Heli Sahala heli.sahala@kotka.fi

Lisätiedot

Matematiikan tukikurssi

Matematiikan tukikurssi Matematiikan tukikurssi Kurssikerta 8 1 Derivaatta Tarkastellaan funktion f keskimääräistä muutosta tietyllä välillä ( 0, ). Funktio f muuttuu tällä välillä määrän. Kun tämä määrä jaetaan välin pituudella,

Lisätiedot

Liite 6 YLITORNION YHTEISKOULUN LUKION KRIISISUUNNITELMA

Liite 6 YLITORNION YHTEISKOULUN LUKION KRIISISUUNNITELMA Liite 6 YLITORNION YHTEISKOULUN LUKION KRIISISUUNNITELMA 2 SISÄLLYSLUETTELO 1. Yleistä kriisisuunnitelmasta... 3 2. Vastuullisuus kriisitilanteessa... 3 3. Kriisitilanteet ja toiminta niiden aikana...

Lisätiedot

Ylä-Savon SOTE kuntayhtymän ASIAKASRAATI

Ylä-Savon SOTE kuntayhtymän ASIAKASRAATI Ylä-Savon SOTE kuntayhtymän ASIAKASRAATI Asiakasraatitoiminta tiiviisti Yhtymähallituksen jaosto päätti asiakasraati toiminnan aloittamisesta 27.11.2013 Asiakasraatia vetää kehittämispäällikkö, jonka vastuualueena

Lisätiedot

HOITOTAHTO TEORIASTA KÄYTÄNTÖÖN. Marja-Liisa Laakkonen LT, geriatrian el Helsingin sosiaali- ja terveysvirasto Laakson sairaala

HOITOTAHTO TEORIASTA KÄYTÄNTÖÖN. Marja-Liisa Laakkonen LT, geriatrian el Helsingin sosiaali- ja terveysvirasto Laakson sairaala HOITOTAHTO TEORIASTA KÄYTÄNTÖÖN Marja-Liisa Laakkonen LT, geriatrian el Helsingin sosiaali- ja terveysvirasto Laakson sairaala Hoitotahto Kirjallisella tai suullisella hoitotahdolla potilas voi ennakoidusti

Lisätiedot

Lääkkeiden velvoitevarastointi - uudistunut asetus

Lääkkeiden velvoitevarastointi - uudistunut asetus Lääkkeiden velvoitevarastointi - uudistunut asetus Päivi Nevalampi, tarkastaja Velvoitevarastointi keskustelutilaisuus 25.9.2015 Lupamenettelyt Alittaminen Korvaaminen = velvoitteen järjestäminen erityistapauksessa

Lisätiedot

AIKUISTEN AVOMUOTOISEN MIELENTERVEYSKUNTOUTUKSEN KEHITTÄMISHANKE (AMI)

AIKUISTEN AVOMUOTOISEN MIELENTERVEYSKUNTOUTUKSEN KEHITTÄMISHANKE (AMI) AIKUISTEN AVOMUOTOISEN MIELENTERVEYSKUNTOUTUKSEN KEHITTÄMISHANKE (AMI) 01. Ohjaajan nimi 02. Kyselyyn vastaamisen päivämäärä 03. Kuntoutuslaitos 1 Arinna Oy 2 Avire-Kuntoutus Oy 3 KK-Kunto Oy, Lappeenrannan

Lisätiedot

Esiopetuksen arvot. Arvokysely tammikuu 2015

Esiopetuksen arvot. Arvokysely tammikuu 2015 Esiopetuksen arvot Arvokysely tammikuu 2015 Yleistä kyselystä - Toteutettu Savonlinnan esiopetusyksiköissä - Aikuisille kysely netissä - Lapset keskustelivat ryhmissään aikuisen johdolla (valitsivat 12:sta

Lisätiedot

DNR ei elvytetä ei hoideta. Esitelmä Akuuttihoitopäivillä 22.5.2015

DNR ei elvytetä ei hoideta. Esitelmä Akuuttihoitopäivillä 22.5.2015 DNR ei elvytetä ei hoideta Esitelmä Akuuttihoitopäivillä 22.5.2015 Tehohoidon vastuulääkäri 2001- Anestesiaylilääkäri 2008- Ensihoitolääkäri 2003-2012 Ei taloudellisia sidonnaisuuksia 22.05.2015 www.esshp.fi

Lisätiedot

Joukkoliikennepalvelujen markkinoinnin ja kehittämisen asiakasarvoselvitys

Joukkoliikennepalvelujen markkinoinnin ja kehittämisen asiakasarvoselvitys Joukkoliikennepalvelujen markkinoinnin ja kehittämisen asiakasarvoselvitys Nykyisillä resursseilla enemmän asiakkaita, käyttöä ja suosittelua: Millaiset palvelut tuottaisivat arvoa asiakkaille? Miten niistä

Lisätiedot

Asia T-237/00. Patrick Reynolds vastaan Euroopan parlamentti

Asia T-237/00. Patrick Reynolds vastaan Euroopan parlamentti Asia T-237/00 Patrick Reynolds vastaan Euroopan parlamentti Henkilöstö Tilapäinen siirto muihin tehtäviin yksikön edun mukaisesti Henkilöstösääntöjen 38 artikla Poliittinen ryhmä Siirron ennenaikainen

Lisätiedot

Miten korkeakoulujen yhteishaun ja erillishakujen kokonaisuutta tulisi kehittää?

Miten korkeakoulujen yhteishaun ja erillishakujen kokonaisuutta tulisi kehittää? Miten korkeakoulujen yhteishaun ja erillishakujen kokonaisuutta tulisi kehittää? Nykytilan haasteita, mahdollisen kehittämisen aikataulu ja vaihtoehtoja OKM/KTPO 2.6.2016 Tulevat haut ja kehittämisen aikajanaa

Lisätiedot

Jyväskylän yliopisto. Yhteiskuntatieteellinen tiedekunta. Yhteiskuntatieteiden ja filosofian hakukohde: valintakoe 31.5.

Jyväskylän yliopisto. Yhteiskuntatieteellinen tiedekunta. Yhteiskuntatieteiden ja filosofian hakukohde: valintakoe 31.5. KAIKILLE HAKIJOILLE YHTEISET KYSYMYKSET (20 op) Määrittele lyhyesti seuraavat käsitteet. 1. Intersektionaalisuus (2 op) 2. Instrumentaalisesti rationaalinen toiminta(2 op) 3. Suhteellinen köyhyys(2 op)

Lisätiedot

saattohoito Tutkimuksen tilanne Raimo Sulkava Itä Suomen yliopisto 6.11.2012 Nykytilanne Yli 80% pitkäaikaishoidossa olevista potilaista

saattohoito Tutkimuksen tilanne Raimo Sulkava Itä Suomen yliopisto 6.11.2012 Nykytilanne Yli 80% pitkäaikaishoidossa olevista potilaista Muistisairaudesta kärsivien potilaiden saattohoito Tutkimuksen tilanne Raimo Sulkava Geriatrian professori Itä Suomen yliopisto 6.11.2012 Nykytilanne Yli 80% pitkäaikaishoidossa olevista potilaista on

Lisätiedot

Jäsenluettelo ja henkilörekisterit. Olli Välke Opintokeskus Visio

Jäsenluettelo ja henkilörekisterit. Olli Välke Opintokeskus Visio Jäsenluettelo ja henkilörekisterit Olli Välke Opintokeskus Visio Yhdistyksen jäsenluettelo Yhdistyslain mukaan hallituksen on pidettävä yhdistyksen jäsenistä luetteloa. Hallituksen kannattaa antaa jäsenluettelon

Lisätiedot

Ajatuksia ikääntyvien palomiesten peloista Tuula Mattila/ Uudet Tuumat

Ajatuksia ikääntyvien palomiesten peloista Tuula Mattila/ Uudet Tuumat Ajatuksia ikääntyvien palomiesten peloista Tuula Mattila/ Uudet Tuumat Tuula Mattila/ Uudet Tuumat 6.5.2014 1 Kyselyn tarkoituksena oli selvittää ikääntyvien palomiesten pelkoja ja pelkojen vaikutusta

Lisätiedot

Marjaana Sorokin 17.11.2015

Marjaana Sorokin 17.11.2015 Marjaana Sorokin 17.11.2015 2005 2008 2011 2014 Elatusapusopimukset 34 559 35 693 44 385 52 173 Sopimukset lapsen huollosta, asumisesta ja tapaamisoikeudesta, joissa sovittu: 40 124 42 792 44 933 47 614

Lisätiedot

OIKEUSAPUPÄÄTÖS EI VASTANNUT MYÖNNETTYÄ OIKEUSAPUA

OIKEUSAPUPÄÄTÖS EI VASTANNUT MYÖNNETTYÄ OIKEUSAPUA 15.5.2015 Dnro 1973/4/14 Ratkaisija: Oikeusasiamies Petri Jääskeläinen Esittelijä: Oikeusasiamiehensihteeri Terhi Arjola-Sarja OIKEUSAPUPÄÄTÖS EI VASTANNUT MYÖNNETTYÄ OIKEUSAPUA 1 KANTELU A arvosteli 5.5.2014

Lisätiedot

KUNTIEN ROOLI MUUTOKSESSA Vaikuttamisiltapäivä ja EK-foorumi 3.2.

KUNTIEN ROOLI MUUTOKSESSA Vaikuttamisiltapäivä ja EK-foorumi 3.2. Päijät-Hämeen liitto The Regional Council of Päijät-Häme KUNTIEN ROOLI MUUTOKSESSA Vaikuttamisiltapäivä ja EK-foorumi 3.2. @Jari_Parkkonen #PHliitto Lähde: Tilastokeskus Kartta ja analyysi: Timo Aro Lähde:

Lisätiedot

Lausuntopyyntö STM 2015

Lausuntopyyntö STM 2015 Lausuntopyyntö STM 2015 1. Vastaajatahon virallinen nimi Nimi - Itä-Savon sairaanhoitopiirin kuntayhtymä 2. Vastauksen kirjanneen henkilön nimi Nimi - Panu Peitsaro 3. Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot

Lisätiedot

SOTE-uudistus ja Hankasalmi. Puheenvuoro tiistaina 9.12.2014 Keski-Suomen SOTE 2020 -tilaisuudessa Matti Mäkinen kunnanjohtaja Hankasalmen kunta

SOTE-uudistus ja Hankasalmi. Puheenvuoro tiistaina 9.12.2014 Keski-Suomen SOTE 2020 -tilaisuudessa Matti Mäkinen kunnanjohtaja Hankasalmen kunta SOTE-uudistus ja Hankasalmi Puheenvuoro tiistaina 9.12.2014 Keski-Suomen SOTE 2020 -tilaisuudessa Matti Mäkinen kunnanjohtaja Hankasalmen kunta Kuntien omistajaohjaus aivan auki Palvelujen järjestäminen

Lisätiedot

Mobiiliturva Palvelun käyttöönotto

Mobiiliturva Palvelun käyttöönotto Mobiiliturva Palvelun käyttöönotto Protecting the irreplaceable f-secure.com Sovelluksen lataus Tilattuaan Mobiiliturva palvelun, asiakas saa Android-laitteeseensa latauslinkin*, jota klikkaamalla sovellus

Lisätiedot

Puheenjohtajana taloyhtiössä rooli ja vastuut

Puheenjohtajana taloyhtiössä rooli ja vastuut Puheenjohtajana taloyhtiössä rooli ja vastuut Taloyhtiö 2016 -tapahtuma 6.4.2016 Simo Vihemäki lakimies, OTM, luvan saanut oikeudenkäyntiavustaja Kiinteistöliitto Uusimaa 2 Hallituksen puheenjohtaja (AOYL

Lisätiedot

OHJ-1151 Ohjelmointi IIe

OHJ-1151 Ohjelmointi IIe Tampereen teknillinen yliopisto Ohjelmistotekniikan laitos OHJ-1151 Ohjelmointi IIe Harjoitustyö Tomaattisota Välipalautus / Loppudokumentaatio Assistentin nimi Välipalautusaika (päivä ja kellonaika) ja

Lisätiedot

Omaiset ja kuntoutumisprosessi

Omaiset ja kuntoutumisprosessi Omaiset ja kuntoutumisprosessi -omaiset tukena vai jarruna Merja Latva-Mäenpää Omaiset mielenterveystyön tukena E-P ry Lähdeaineistoa alustukseen Leif Berg ja Monica Johansson, Uudenmaan omaisyhdistys,

Lisätiedot

Ohje hakulomakkeen täyttämiseen yliopistohaku.fi -palvelussa

Ohje hakulomakkeen täyttämiseen yliopistohaku.fi -palvelussa Hakijan ohje Opetushallitus kevät 2013 Ohje hakulomakkeen täyttämiseen yliopistohaku.fi -palvelussa Tässä ohjeessa on kuvattu miten hakulomake täytetään ja lähetetään yliopistohaku.fi-palvelussa. Näytön

Lisätiedot

Kuolevan potilaan kohtaaminen. Heidi Penttinen, LT Syöpätautien erikoislääkäri, Syöpäkeskus, HUS Psykoterapeutti, YET

Kuolevan potilaan kohtaaminen. Heidi Penttinen, LT Syöpätautien erikoislääkäri, Syöpäkeskus, HUS Psykoterapeutti, YET Kuolevan potilaan kohtaaminen Heidi Penttinen, LT Syöpätautien erikoislääkäri, Syöpäkeskus, HUS Psykoterapeutti, YET Mikä tämän esityksen tavoite on? Saada neuvoja kuolevan ihmisen kohtaamiseen. Saada

Lisätiedot

Muistitutkimuksiin liittyvistä testeistä Tarja niittymäki

Muistitutkimuksiin liittyvistä testeistä Tarja niittymäki Muistitutkimuksiin liittyvistä testeistä Tarja niittymäki Testeille asetettavia ominaisuuksia Hyvä seulontatesti tunnistaa mahdollisimman tarkkaan sellaiset tapaukset jotka halutaan tavoittaa( sensitiivisyys)

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 9/2014 1 (6) Kaupunginhallitus Stj/2 03.03.2014

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 9/2014 1 (6) Kaupunginhallitus Stj/2 03.03.2014 Helsingin kaupunki Pöytäkirja 9/2014 1 (6) 264 Sosiaali- ja terveysviraston uudet virat ja virkanimikemuutokset 1.4.2014 lukien HEL 2014-000765 T 01 01 00 Päätös päätti seuraavista sosiaali- ja terveysviraston

Lisätiedot

Moniammatillinen lääkehoidon arviointi. Maija Pirttijärvi

Moniammatillinen lääkehoidon arviointi. Maija Pirttijärvi Moniammatillinen lääkehoidon arviointi Taustaa Fimea kokosi vuoden 2012 alusta moniammatillista verkostoa ikäihmisten lääkkeiden käytön järkeistämiseksi Verkoston ydin rakentui tiiviistä kehittämisverkostosta,

Lisätiedot

Joensuun seudun hankintatoimi

Joensuun seudun hankintatoimi HANKINTAOIKAISU- JA OIKAISUVAATIMUSOHJEET Päätöksen tekijä JOENSUUN KAUPUNKI Joensuun seudun hankintatoimi Päätöspäivä ja Hankintaoikaisu- ja oikaisuvaatimusoikeus Hankintayksikön päätökseen tai muuhun

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 15. Valmistelijat / lisätiedot: Henry Laine, puh. 050 395 2151 etunimi.sukunimi@espoo.fi

Espoon kaupunki Pöytäkirja 15. Valmistelijat / lisätiedot: Henry Laine, puh. 050 395 2151 etunimi.sukunimi@espoo.fi 01.02.2016 Sivu 1 / 1 2248/02.07.00/2015 57 1.6.2015 15 Omakotitonttien luovuttaminen jatkuvan tonttihaun kautta Valmistelijat / lisätiedot: Henry Laine, puh. 050 395 2151 etunimi.sukunimi@espoo.fi Päätösehdotus

Lisätiedot

Ajankohtaista Liikenneviraston hankinnan ohjauksesta. Vesiväyläpäivä 2016, 6.4.2016

Ajankohtaista Liikenneviraston hankinnan ohjauksesta. Vesiväyläpäivä 2016, 6.4.2016 Ajankohtaista Liikenneviraston hankinnan ohjauksesta Vesiväyläpäivä 2016, 6.4.2016 Esityksen sisältö Hankintalain kokonaisuudistuksen viivästyminen Käytännön ohjeita EU-hankintoihin Ajankohtaista Kipon

Lisätiedot

Muistio Keski Suomen mielenterveys ja päihdepalvelujen ohjausryhmän kokouksesta 9.9.2010

Muistio Keski Suomen mielenterveys ja päihdepalvelujen ohjausryhmän kokouksesta 9.9.2010 1 Keski Suomen sairaanhoitopiiri Muistio Keski Suomen mielenterveys ja päihdepalvelujen ohjausryhmän kokouksesta 9.9.2010 Aika: Torstai 9.9.2010 klo 13.00 15.30 Paikka: Keski Suomen keskussairaala, Ravintola

Lisätiedot

Luento 6. June 1, 2015. Luento 6

Luento 6. June 1, 2015. Luento 6 June 1, 2015 Normaalimuodon pelissä on luontevaa ajatella, että pelaajat tekevät valintansa samanaikaisesti. Ekstensiivisen muodon peleissä pelin jonottaisella rakenteella on keskeinen merkitys. Aluksi

Lisätiedot