PERHEIDEN PUOLELLA UUDISTUVA SOS-LAPSIKYLÄ

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "PERHEIDEN PUOLELLA UUDISTUVA SOS-LAPSIKYLÄ"

Transkriptio

1 PERHEIDEN PUOLELLA UUDISTUVA SOS-LAPSIKYLÄ

2 4 MITÄ ME TEEMME KOHTI LASTEN JA PERHEIDEN HYVINVOINTIA SOS-Lapsikylä edistää lapsiperheiden hyvinvointia. Ymmärrämme, että hyvinvointi ei kuitenkaan lisäänny vain pahoinvointia poistamalla. Ongelmat eivät ratkea lasten erityispalveluita parantamalla, vaan perheiden auttaminen pitää nähdä laajemmin hyvinvoinnin edistämisenä. Muotoutuvat varhaiset ja ennaltaehkäisevät palvelut ovat toimintamme lähtökohta. Tavoitteemme on, että perheet saavat tarvitsemaansa apua ajoissa, lapset voivat elää omien vanhempiensa kanssa ja tuntea olevansa rakastettuja sekä turvassa. Silloin kun tämä ei tuesta huolimatta onnistu, SOS-Lapsikylä voi tarjota lapselle sijaiskodin. Pyrimme vaikuttamaan siihen, että yhteiskunnassa lasten ja perheiden tarpeet otettaisiin mahdollisimman hyvin huomioon. SOS-Lapsikylä tarjoaa kunnille, yrityksille ja muille sidosryhmille kumppanuutta, jotta lasten ja perheiden hyvinvointi voitaisiin varmistaa. Visio: Jokainen lapsi kasvaa perheessä rakastettuna, arvostettuna ja turvassa. Missio: SOS-Lapsikylä auttaa lasta ja nuorta kasvamaan perheessä Suomessa ja maailmalla. 8 VUOSI 2015 LUKUINA 10 UUDISTUVA SOS- LAPSIKYLÄ 12 TOIMINNAN TUKEMINEN APUMME MAAILMALLA

3 MITÄ ME TEEMME SOS-Lapsikylän työn tarkoituksena on lisätä lasten ja perheiden hyvinvointia Suomessa ja maailmalla. Autamme perheitä varhaisen tuen sekä avo- ja sijaishuollon palveluin. Keräämme myös varoja lasten ja perheiden tukemiseen. SOS-Lapsikylä on toiminut Suomessa vuodesta 1962 ja se on kansainvälisen SOS Children s Villages -järjestön jäsen. Järjestöllä on toimintaa yli 130 maassa. Suomessa SOS-lapsikylätoiminnan kokonaisuus muodostuu SOS-lapsikyläsäätiöstä ja SOS-Lapsikylä ry:stä. SOS-Lapsikylä tarjoaa Suomessa sijaiskodin 200 lapselle ja yhteensä palvelujen piirissä on noin 3300 lasta ja aikuista. Tuotamme jatkuvasti uusia keinoja perheiden hyvinvoinnin lisäämiseen, lapsiperheiden varhaiseen tukemiseen ja vaikeiden ongelmien ehkäisyyn. Kehitämme uudenlaisia lastensuojelupalveluja, rakennamme kuntaja verkostokumppanuuksia sekä tiivistämme yhteistyötä tukijoidemme kanssa. 4 5

4 MITÄ ME TEEMME MITÄ ME TEEMME TOIMINTAMALLI PERHEIDEN TUKEMISEKSI SOS-Lapsikylä on kehittänyt yhdessä Varkauden kaupungin kanssa uudenlaisen toimintamallin, jonka tavoitteena on samanaikaisesti lisätä perheiden hyvinvointia ja vähentää perhepalveluiden kustannuksia. Perheiden hyvinvoinnin edistämisellä tavoitellaan perheiden välisten hyvinvointierojen kaventamista. Malli on herättänyt kiinnostusta myös muissa kunnissa ja jopa Suomen rajojen ulkopuolella. SOS-Lapsikylä on kutsuttu esittelemään uutta toimintamallia OECD:n foorumiin Pariisiin toukokuussa NUORTEN ITSENÄISTYMISEN TUKEMINEN SOS-Lapsikylä panostaa sijoitettuina olleiden nuorten itsenäistymisen tukemiseen. Tällä on tärkeä merkitys myös ylisukupolvisen lastensuojeluasiakkuuden ehkäisemisessä.jälkihuollon tavoitteena on, että nuori saatetaan itsenäiseen elämään, omillaan pärjääväksi aikuiseksi, jolla on tukenaan oma sosiaalinen verkosto. Omarahoituksensa turvin SOS-Lapsikylä voi tukea myös 21 vuotta täyttänyttä lapsikylässä sijoitettuna ollutta nuorta aikuista sosiaalisesti ja taloudellisesti. Tämä ns. jatkohuolto edustaa sitä kodin ja vanhemmuuden tukea, jota aikuistuvat nuoret tavallisesti saavat omilta vanhemmiltaan. YLISUKUPOLVISEN LASTENSUOJELUTARPEEN EHKÄISEMINEN SOS-Lapsikylä on ryhtynyt toimiin ylisukupolvisen lastensuojelukierteen ehkäisemiseksi. Tavoitteena on ehkäistä ylisukupolvisen lastensuojelun toimenpiteiden, kuten huostaanottojen, tarvetta sijaishuollosta aikuistuvien tai jo aikuistuneiden nuorten perheissä. Kehitämme RAY:n tuella yhteisöllisiä malleja itsenäistymisen, parisuhteen ja vanhemmuuden tukemiseen, arjen taitojen hallintaan ja henkisen tuen tarjoamiseen. LAPSEN OSALLISUUDEN TUKEMINEN SOS-Lapsikylä toimii aktiivisesti lasten ja nuorten osallisuuden vahvistamiseksi. Tarkoitus on kannustaa lapsia ja nuoria ilmaisemaan, mitä he haluavat ja toivovat, ja antaa heille kokemus, että he voivat vaikuttaa asioihin. Aikuisia puolestaan opastetaan kuuntelemaan ja arvostamaan lapsen ja nuoren tarpeita sekä ottamaan ne vakavasti, jotta nämä tulevat huomioiduiksi heille tärkeissä asioissa. Jokaisessa toimipisteessämme kokoontuu lasten ja nuorten foorumi. ALAIKÄISTEN TURVAPAIKANHAKIJOIDEN AUTTAMINEN Pakolaiskriisissä SOS-Lapsikylä on keskittänyt auttamistyönsä alaikäisiin, ilman huoltajaa Suomeen tuleviin lapsiin. Olemme perustaneet heille kolme 14-paikkaista ryhmäkotia. Niiden tehtävänä on antaa välitön suoja, turva, hoiva ja huolenpito lapselle niin kauaksi aikaa, kunnes hänen oleskelulupa-asiansa on käsitelty. Teemme myös vaikuttamistyötä lasten edun mukaisen kotouttamistyön toteutumiseksi. 6 7

5 VUOSI 2015 LUKUINA Talous: SOS-Lapsikylän toiminta vuonna 2015 toteutui suunnitellusti ja pystyimme investoimaan tilikauden aikana noin miljoona euroa uusien lapsikyläkotien tilahankintoihin ja toimipisteiden rakennusten peruskorjauksiin. Lastensuojelu: SOS-Lapsikylä, tuotot 2015 SOS-Lapsikylä, kulut 2015 Avohuollon tukitoimien piirissä olleet lapset ja nuoret (0 20 -vuotiaat): 161 Sijoitettuna vuoden aikana olleet lapset ja nuoret (0 20 -vuotiaat): 193 Jatkohuollon tuen piirissä olleet (yli 21-vuotiaat entiset sijoitetut ja heidän perheensä) vuoden aikana: 221 Ryhmäkodeissa olleet alaikäiset turvapaikanhakijat: 31 Kaikille lapsiperheille suunnattujen palvelujen piirissä olleet: Hoitomaksut 65 % Varainhankinnan tuotot 23 % Sijoitus- ja rahoitustoiminnan tuotot 9 % Muut tuotot 2 % Avustukset ja hanketuotot 1 % yht yht Henkilöstökulut, ei sis. varainhankintaa 48 % Käyttömaksut 25 % Muut kulut 9 % Kotien hoitomenot 9 % Varainhankinnan kulut 7 % Sijoitus- ja rahoitustoiminnan kulut 2 % Kaikki asiakkaat (lastensuojelu, jatkohuolto, alaikäiset turvapaikanhakijat ja yleishyödyllinen toiminta) Suomessa yhteensä vuoden aikana: SOS-Lapsikylä, varainhankinnan tuotot SOS-Lapsikylä, varainhankinnan tuottojen ja kulujen suhde Gambia-hankkeen piirissä: lasta ja 334 perhettä Henkilöstö: Henkilöstövahvuus suhteutettuna täyttä työaikaa tekeviin oli 201 henkilötyövuotta. Yksityislahjoitukset 86% Yrityslahjoitukset 14% yht Lasten ja perheiden auttamiseen 73% Varainhankinnan kuluihin 27% 8 9

6 SOS-Lapsikylä laajentaa toimintaansa uusille alueille pääkaupunkiseudulla, jossa se vahvistaa sekä lastensuojelupalvelujaan että kaikille lapsiperheille tarkoitettuja varhaisen tuen palveluja. Samalla se pyrkii madaltamaan perheiden kynnystä hakea apua ajoissa. Tukipalveluita tarjotaan entistä laajemmin myös maahanmuuttajataustaisille nuorille ja perheille. Espoon Tapiolassa 50 vuotta toimineen lapsikylän tilat eivät enää vastaa tämän ajan tarpeisiin, minkä vuoksi SOS-Lapsikylä on hankkimassa Espoon Niittykummusta ja Vantaan Kivistöstä sijaisperheiden tarpeisiin soveltuvia asuntoja. Tavoitteena on, että SOS-Lapsikylä voi jatkossakin tarjota sijaiskoteja myös isoille sisarussarjoille. Sijais- ja lapsikyläkotien lisäksi alueille tulee esimerkiksi nuorten tuettua asumista, perhekuntoutusasuntoja sekä tiloja perhetapaamisiin. Espooseen ja Vantaalle tulee kumpaankin myös SOS-Lapsikylän ylläpitämä palvelupiste SOStari, jossa työskentelee sosiaali- ja terveysalan ammattilaisia. He tukevat niin sijaisperheitä kuin muita alueella asuvia lapsiperheitä ja nuoria. Pääkaupunkiseudun lapsikylä palvelee samalla koko Etelä-Suomen aluetta. 11

7 APUMME MAAILMALLA Työskentelemme lasten, perheiden ja yhteisöjen kanssa voidaksemme taata, että jokaisen lapsen oikeus perheeseen, suojeluun, koulutukseen ja terveydenhuoltoon toteutuu. Lapsikylätoiminnan ohella työtä tehdään entistä enemmän perheiden tukemisen ohjelmissa, jotta perheet voisivat pysyä yhdessä ja vanhemmat pystyisivät huolehtimaan lapsistaan. Kummitoiminnan, kehitysyhteistyön ja hätäavun keinoin SOS-Lapsikylä tukee kehittyvissä maissa kaikkein haavoittuvimmassa asemassa olevia lapsia, perheitä ja yhteisöjä. Suomen ulkoasiainministeriön tuella toteutetaan Perheiden tukemisen ohjelmaa Gambiassa yhteistyössä paikallisen SOS-lapsikyläjärjestön kanssa. Hankkeen piirissä on noin tuhat lasta ja yli kolmesataa huoltajaa. Koulutamme myös hankealueen yhteisöjä lapsen oikeuksiin liittyvissä asioissa. Teemme yhteistyötä muun muassa aluehallinnon, koulujen ja kyläyhteisöjen kanssa. Yli 130 maassa toimiva kansainvälinen lapsikyläverkosto tarjoaa laajat mahdollisuudet osaamisen jakamiseen ja toiminnan kehittämiseen puolin ja toisin. Suomen SOS-Lapsikylä osallistuu yhteistyöryhmiin niin maailmanlaajuisella tasolla kuin lähialueilla Euroopassa, Pohjoismaissa ja Baltiassa. French Polynesia 12 13

8 TOIMINNAN TUKEMINEN SOS-Lapsikylä tarjoaa yrityksille monipuolisia mahdollisuuksia toteuttaa yhteiskuntavastuutaan ja tilaisuuden olla rakentamassa lapsille ja perheille parempaa tulevaisuutta. Yritysrahoituksella on korvaamaton merkitys lähivuosien aikana rakennettavalle pääkaupunkiseudun lapsikylälle. Yritys- ja yksityislahjoittajiemme avulla toimintamme piirissä olevat lapset ja perheet saavat elämyksiä ja kokemuksia sekä tukea arjen haasteisiin. Lahjoitusvaroilla tuetaan muun muassa lasten ja nuorten koulunkäyntiä, harrastus- ja leiritoimintaa sekä nuorten itsenäistymistä. Lisäksi kehitämme ja laajennamme lahjoitusten avulla toimintaamme edistämään lasten ja perheiden hyvinvointia niin Suomessa kuin maailmalla. Yrityskumppanimme tuovat rahallisen tuen lisäksi huvia ja hyötyä lapsikylien lapsille ja nuorille. Erityisen merkityksellisiä nuorillemme ovat yritysten tarjoamat kesätyöpaikat. Näitä mahdollisuuksia pyrimme tulevaisuudessa lisäämään kumppaneidemme kanssa. SOS-LAPSIKYLÄN YRITYSKUMPPANIT

9 Ylitornio Leirikeskus Oravanpesä, Pello Yhteystiedot Vaihde (09) Vihanti 5 SOS-Lapsikylän aluejako 1 Etelä-Suomi Kaarina Tampere Jyväskylä Espoo 1 Keskustoimisto, Helsinki Punkaharju Länsi-Suomi Sisä-Suomi Keski- ja Itä-Suomi Pohjois-Suomi Lapsikylät

PERHEIDEN PUOLELLA UUDISTUVA SOS-LAPSIKYLÄ

PERHEIDEN PUOLELLA UUDISTUVA SOS-LAPSIKYLÄ PERHEIDEN PUOLELLA UUDISTUVA SOS-LAPSIKYLÄ 4 S uomessa ainakin joka kymmenes lapsi kasvaa ilman riittävää huolenpitoa. SOS-Lapsikylä taistelee sen puolesta, että yhä useampi haavoittuvassa asemassa oleva

Lisätiedot

Kuva: Thinkstock / Ryan McVay

Kuva: Thinkstock / Ryan McVay Kuva: Thinkstock / Ryan McVay SOS-LAPSIKYLÄN 1 VUOSI 2014 Toiminnanjohtajan katsaus Lastensuojelussa yhä tärkeämpää on, että nykyiset resurssit kohdennetaan aiempaa järkevämmin, ongelmia ennaltaehkäisevällä

Lisätiedot

PERHEIDEN PUOLELLA UUDISTUVA SOS-LAPSIKYLÄ. Vuosikertomus 2017

PERHEIDEN PUOLELLA UUDISTUVA SOS-LAPSIKYLÄ. Vuosikertomus 2017 PERHEIDEN PUOLELLA UUDISTUVA SOS-LAPSIKYLÄ 1 Vuosikertomus 2017 4 SOS-Lapsikylän tavoitteena on auttaa heikoimmassa asemassa olevia lapsia ja nuoria sekä lisätä lapsiperheiden hyvinvointia Suomessa ja

Lisätiedot

Sijoitetun lapsen ja hänen perheensä tukeminen ja jälleenyhdistäminen - SOS-Lapsikylä ry:n kehittämishanke

Sijoitetun lapsen ja hänen perheensä tukeminen ja jälleenyhdistäminen - SOS-Lapsikylä ry:n kehittämishanke Sijoitetun lapsen ja hänen perheensä tukeminen ja jälleenyhdistäminen - SOS-Lapsikylä ry:n kehittämishanke SOS-LAPSIKYLÄ RY Vuonna 1962 perustettu SOS-Lapsikylä ry on osa maailmanlaajuista SOS Children

Lisätiedot

Vanhemmuus ja kotoutuminen, verkostojen ja vertaisuuden merkitys

Vanhemmuus ja kotoutuminen, verkostojen ja vertaisuuden merkitys Vanhemmuus ja kotoutuminen, verkostojen ja vertaisuuden merkitys Monikulttuurisuuden asiantuntija Mina Zandkarimi mina.zandkarimi@vaestoliitto.fi Puh: 0503256450 19.5.2014 PERHE JA MAAHANMUUTTO Maahanmuutto

Lisätiedot

AUTA LASTA AJOISSA MONIAMMATILLISESSA YHTEISTYÖSSÄ EHKÄISEVÄN LASTENSUOJELUN TAVOITTEET JA PERIAATTEET

AUTA LASTA AJOISSA MONIAMMATILLISESSA YHTEISTYÖSSÄ EHKÄISEVÄN LASTENSUOJELUN TAVOITTEET JA PERIAATTEET AUTA LASTA AJOISSA MONIAMMATILLISESSA YHTEISTYÖSSÄ EHKÄISEVÄN LASTENSUOJELUN TAVOITTEET JA PERIAATTEET Etelä-Suomen aluehallintovirasto Marja-Leena Stenroos 29.4.2014 EHKÄISEVÄN LASTENSUOJELUN KÄSITE Käsite

Lisätiedot

Yhteiset Lapsemme ry Yhteiset Lapsemme rakentaa monikulttuuristen lasten hyvän elämän edellytyksiä.

Yhteiset Lapsemme ry Yhteiset Lapsemme rakentaa monikulttuuristen lasten hyvän elämän edellytyksiä. Yhteiset Lapsemme ry 19.10.2017 Strategia 2017-2020 Strateginen tavoite Monikulttuuristen lasten hyvän elämän edellytykset toteutuvat Suomessa. Kansainvälisesti tuemme haavoittuvassa asemassa olevien lasten

Lisätiedot

Palvelut kunnille. Lapsiperheiden kotipalvelu Lasten ja nuorten ammatillinen tukihenkilötyö Perhetyö. Kotineuvola Oy

Palvelut kunnille. Lapsiperheiden kotipalvelu Lasten ja nuorten ammatillinen tukihenkilötyö Perhetyö. Kotineuvola Oy Palvelut kunnille Lapsiperheiden kotipalvelu Lasten ja nuorten ammatillinen tukihenkilötyö Perhetyö Kotineuvola Oy MLL:n Hämeen piirin Kotineuvola Oy:n työntekijät ovat: Sosiaali-, terveys- tai kasvatusalan

Lisätiedot

Nuoria perheitä tukevat palvelut Jyväskylässä ja Äänekoskella. Työelämälähtöinen kehittäminen / Emmi Le

Nuoria perheitä tukevat palvelut Jyväskylässä ja Äänekoskella. Työelämälähtöinen kehittäminen / Emmi Le Nuoria perheitä tukevat palvelut Jyväskylässä ja Äänekoskella Työelämälähtöinen kehittäminen / Emmi Le Perheille kohdennetuilla palveluilla tuetaan vanhempia tai muita huoltajia turvaamaan lasten hyvinvointi

Lisätiedot

TESTAMENTTI ON ARVOKAS PERINTÖ

TESTAMENTTI ON ARVOKAS PERINTÖ TESTAMENTTI ON ARVOKAS PERINTÖ Rakastava koti jokaiselle lapselle 2 SOS-LAPSIKYLÄ Arvokas perintö 3 SOS-Lapsikylän visiona on, että jokainen lapsi voisi kasvaa rakastettuna, arvostettuna ja turvassa. Lapsella

Lisätiedot

Lasten ja nuorten hyvinvointisuunnitelma lastensuojelun näkökulmasta. Pääkaupunkiseudun lastensuojelupäivät 15.-16.9.2009

Lasten ja nuorten hyvinvointisuunnitelma lastensuojelun näkökulmasta. Pääkaupunkiseudun lastensuojelupäivät 15.-16.9.2009 Lasten ja nuorten hyvinvointisuunnitelma lastensuojelun näkökulmasta Pääkaupunkiseudun lastensuojelupäivät 15.- Suunnitelman sisältö 1. Johdanto 2. Lasten ja nuorten hyvinvointityön periaatteet 3. Lasten

Lisätiedot

Pekka Iivonen. Uskonto perusopetuksessa

Pekka Iivonen. Uskonto perusopetuksessa Pekka Iivonen Uskonto perusopetuksessa Perusopetuslaki velvoittaa opetuksen järjestäjiä järjestämään kaikissa kouluissa enemmistön mukaista oman uskonnon opetusta (kaikkialla evankelis-luterilainen uskonto).

Lisätiedot

YHTEENVETO ASIAKASPALAUTTEESTA Lasten asioista vastaavat sosiaalityöntekijät

YHTEENVETO ASIAKASPALAUTTEESTA Lasten asioista vastaavat sosiaalityöntekijät 10.3.2014 YHTEENVETO ASIAKASPALAUTTEESTA Lasten asioista vastaavat sosiaalityöntekijät SOS-lapsikylän toimintakäsikirjan mukaisesti lapsikyliin ja nuorisokotiin sijoitettujen lasten asioista vastaaville

Lisätiedot

Esityksemme sisältö ja tarkoitus:

Esityksemme sisältö ja tarkoitus: Esityksemme sisältö ja tarkoitus: Lyhyt esittely Vantaan Nuorten turvatalon sekä Vantaan kaupungin Viertolan vastaanottokodin toiminnasta. Osoittaa, että ennakoivaan, ennaltaehkäisevään lastensuojelutyöhön

Lisätiedot

Lastensuojelun ja vammaispalvelun rajapinnoista

Lastensuojelun ja vammaispalvelun rajapinnoista Lastensuojelun ja vammaispalvelun rajapinnoista 28.1.2015 Lastensuojelun tarkoitus turvata lapsen oikeus turvalliseen kasvuympäristöön, tasapainoiseen ja monipuoliseen kehitykseen sekä erityiseen suojeluun

Lisätiedot

SISUKAS VERKOSTOYHTEISTYÖ. prosessit ja vastuualueet SISUKAS-PROJEKTI 2015

SISUKAS VERKOSTOYHTEISTYÖ. prosessit ja vastuualueet SISUKAS-PROJEKTI 2015 SISUKAS VERKOSTOYHTEISTYÖ prosessit ja vastuualueet 2015 SISUKAS-PROJEKTI 2015 Lukijalle Sijoitettujen lasten elämään liittyy usein monia menetyksiä, muutoksia, vaihtuvia aikuisia ja kehityksen riskejä.

Lisätiedot

Murkkufoorumi - Vertaisryhmät nuorten vanhemmille. Johanna Syrjänen, Varsinais-Suomen Lastensuojelujärjestöt ry 19.2.2014 1

Murkkufoorumi - Vertaisryhmät nuorten vanhemmille. Johanna Syrjänen, Varsinais-Suomen Lastensuojelujärjestöt ry 19.2.2014 1 Murkkufoorumi - Vertaisryhmät nuorten vanhemmille 19.2.2014 1 Linkki-toiminta Varsinais-Suomen Lastensuojelujärjestöt ry:n Murkkuneuvola hanke (RAY-rahoitus 2011-2015) Tavoitteet: 1. 12-18 vuotiaiden lasten

Lisätiedot

Seppo Lehto Kati Palsanen Sosiaali- ja terveysjohdon neuvottelupäivät Kumppanuudella lapsiperheiden hyvinvoinnin tueksi

Seppo Lehto Kati Palsanen Sosiaali- ja terveysjohdon neuvottelupäivät Kumppanuudella lapsiperheiden hyvinvoinnin tueksi Seppo Lehto Kati Palsanen Sosiaali- ja terveysjohdon neuvottelupäivät 6.2.2018 Kumppanuudella lapsiperheiden hyvinvoinnin tueksi Keitä olemme Eija Ruotsalainen Kokemus Palvelualuepäällikkö, vastaanottopalvelut,

Lisätiedot

PÄÄKAUPUNKISEUDUN LASTENSUOJELUPÄIVÄT 29.-30.9.2011 VANHEMMUUSTYÖ LAPSEN EDUN VAHVISTAJANA TO 29.9.2011 KLO 13:30-16:00 PE 30.9.2011 KLO 9:00-11:30

PÄÄKAUPUNKISEUDUN LASTENSUOJELUPÄIVÄT 29.-30.9.2011 VANHEMMUUSTYÖ LAPSEN EDUN VAHVISTAJANA TO 29.9.2011 KLO 13:30-16:00 PE 30.9.2011 KLO 9:00-11:30 PÄÄKAUPUNKISEUDUN LASTENSUOJELUPÄIVÄT 29.-30.9.2011 VANHEMMUUSTYÖ LAPSEN EDUN VAHVISTAJANA TO 29.9.2011 KLO 13:30-16:00 PE 30.9.2011 KLO 9:00-11:30 /Jaana Pynnönen Lapsen tarpeet ja vanhemmuuden valmiudet

Lisätiedot

Pois syrjästä hanke osallisuuden äärellä

Pois syrjästä hanke osallisuuden äärellä Pois syrjästä hanke osallisuuden äärellä Satakunnan maakunnallinen varhaisvuosien lapsiperhepalveluiden toimijoiden ajankohtaisfoorumi 21.4.2016, Kankaanpää Pois syrjästä hanke ennaltaehkäisee ja puuttuu

Lisätiedot

AUTA LASTA AJOISSA MONIAMMATILLISESSA YHTEISTYÖSSÄ EHKÄISEVÄN LASTENSUOJELUN TAVOITTEET JA PERIAATTEET

AUTA LASTA AJOISSA MONIAMMATILLISESSA YHTEISTYÖSSÄ EHKÄISEVÄN LASTENSUOJELUN TAVOITTEET JA PERIAATTEET AUTA LASTA AJOISSA MONIAMMATILLISESSA YHTEISTYÖSSÄ EHKÄISEVÄN LASTENSUOJELUN TAVOITTEET JA PERIAATTEET Etelä-Suomen aluehallintovirasto Marja-Leena Stenroos 17.10.2013 LAKISÄÄTEINEN PERUSTA Lastensuojelulain

Lisätiedot

Mietteitä vanhusneuvoston jäsenyyden päättyessä. Vanhusneuvosto 19.11.2014 Seurakuntien talo, III linja Yrjö Mattila

Mietteitä vanhusneuvoston jäsenyyden päättyessä. Vanhusneuvosto 19.11.2014 Seurakuntien talo, III linja Yrjö Mattila Mietteitä vanhusneuvoston jäsenyyden päättyessä Vanhusneuvosto 19.11.2014 Seurakuntien talo, III linja Yrjö Mattila Eduskunnan oikeusasiamies ja välikysymys vanhuspalvelulain taustalla Eduskunnan oikeusasiamies

Lisätiedot

Rovaniemen lapset ja perheet

Rovaniemen lapset ja perheet Rovaniemen lapset ja perheet Koko väestö 58 825 ( 31.12.2007) Perheet yhteensä 15 810 Lapsiperheet, % perheistä 43,7 Yksinhuoltajaperheet, % lapsiperheistä 23,0 (SOTKAnet) Lapsia 0 6 vuotiaat 4495 ( 2007),

Lisätiedot

Päihteet ja vanhemmuus

Päihteet ja vanhemmuus Miten auttaa päihderiippuvaista äitiä ja lasta 14.3.2016 Pirjo Selin Vastaava sosiaalityöntekijä Avopalveluyksikkö Aino Keski-Suomen ensi- ja turvakoti ry www.ksetu.fi Päihteet ja vanhemmuus Päihdeäiti

Lisätiedot

Uusi lastensuojelulaki

Uusi lastensuojelulaki 1 Uusi lastensuojelulaki, STM 2 Valmisteluvaiheet Lastensuojelulain kokonaisuudistustyöryhmä 5.1.2005 31.3.2006 Asiantuntijoiden kuuleminen keväällä 2005 Lastensuojelun kehittämisohjelman kehittämisehdotukset

Lisätiedot

Perhekeskustoimintamallin kokonaisuus

Perhekeskustoimintamallin kokonaisuus Perhekeskustoimintamallin kokonaisuus Maakunnallisten perhekeskushankkeiden vastuuhenkilöt ja muut toimijat 27.3.2017 Marjaana Pelkonen, STM:n vastuuhenkilö 1 15.2.2017 Perhekeskustoimintamalli Lähipalvelujen

Lisätiedot

Yhteiset Lapsemme ry Yhteiset Lapsemme rakentaa monikulttuuristen lasten hyvän elämän edellytyksiä.

Yhteiset Lapsemme ry Yhteiset Lapsemme rakentaa monikulttuuristen lasten hyvän elämän edellytyksiä. Yhteiset Lapsemme ry 25.10.2016 Strategia 2017-2020 Strateginen tavoite Monikulttuuristen lasten hyvän elämän edellytykset toteutuvat Suomessa. Kansainvälisesti tuemme haavoittuvassa asemassa olevien lasten

Lisätiedot

Kainuun lasten, nuorten ja lapsiperheiden sosiaali- ja terveyspalvelut. Helena Ylävaara

Kainuun lasten, nuorten ja lapsiperheiden sosiaali- ja terveyspalvelut. Helena Ylävaara Kainuun lasten, nuorten ja lapsiperheiden sosiaali- ja terveyspalvelut Helena Ylävaara Kodin ulkopuolelle sijoitetut 0-17 -vuotiaat, % vastaavanikäisestä väestöstä 4 3,5 3 2,5 2 1,5 1 Kainuu Koko maa Kajaani

Lisätiedot

Rovaniemen kaupungin ennaltaehkäisevä, ohjaava ja ryhmämuotoinen perhetyö vuosina 2012 2013

Rovaniemen kaupungin ennaltaehkäisevä, ohjaava ja ryhmämuotoinen perhetyö vuosina 2012 2013 Rovaniemen kaupungin ennaltaehkäisevä, ohjaava ja ryhmämuotoinen perhetyö vuosina 2012 2013 Rovaniemen kaupungin ennaltaehkäisevä, ohjaava sekä ryhmämuotoinen perhetyö vuosina 2012 2013 Toiminta-ajatus

Lisätiedot

Kuljemme rinnallasi. vaikutamme puolestasi. Autamme sinua ja perhettäsi!

Kuljemme rinnallasi. vaikutamme puolestasi. Autamme sinua ja perhettäsi! Autamme sinua ja perhettäsi! Kuljemme rinnallasi vaikutamme puolestasi [ keski-suomen ensi- ja turvakoti on voittoa tavoittelematon, yleishyödyllinen lastensuojelujärjestö. lue lisää: ksetu.fi ] On oikein

Lisätiedot

LASTENSUOJELUN UUDET KÄYTÄNNÖT JA HAASTEET VANTAALLA

LASTENSUOJELUN UUDET KÄYTÄNNÖT JA HAASTEET VANTAALLA LASTENSUOJELUN UUDET KÄYTÄNNÖT JA HAASTEET VANTAALLA Palveluinnovaatiot ja tuottavuus seminaari Perhepalvelujen johtaja Maritta Pesonen VASTAANOTETUT LASTENSUOJELUILMOITUKSET VANTAALLA VUOSINA 2002-2010

Lisätiedot

Koulu, lastensuojelu, sijaisvanhemmat, lapsen syntymävanhemmat kuka päättää ja ketä kuullaan?

Koulu, lastensuojelu, sijaisvanhemmat, lapsen syntymävanhemmat kuka päättää ja ketä kuullaan? Koulu, lastensuojelu, sijaisvanhemmat, lapsen syntymävanhemmat kuka päättää ja ketä kuullaan? 2.6.2016 Sisukkaasti koulutiellä koulutusprosessi Jaana Pynnönen Kehittämispäällikkö, Pesäpuu ry Jotta jokainen

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveyspalvelut nuorten syrjäytymisen ehkäisyn tukena. Elina Palola, STM

Sosiaali- ja terveyspalvelut nuorten syrjäytymisen ehkäisyn tukena. Elina Palola, STM Sosiaali- ja terveyspalvelut nuorten syrjäytymisen ehkäisyn tukena Elina Palola, STM Syrjäytymisen ehkäisy aloitetaan usein liian myöhään Raskaita lastensuojelutoimia joudutaan tekemään aivan liikaa: ongelmiin

Lisätiedot

Etelä-Suomen aluehallintoviraston lausunto hankehakemukseen

Etelä-Suomen aluehallintoviraston lausunto hankehakemukseen Etelä-Suomen aluehallintoviraston lausunto hankehakemukseen Yrittäjyysosaamista kasvualoille SOTE-palvelut kartalla Paikkatiedon hyödyntäminen terveydenhuollossa 27.11.2015 Jarkko Yliruka, erikoissuunnittelija,

Lisätiedot

Lastensuojelun avohuollon laatukäsikirja

Lastensuojelun avohuollon laatukäsikirja Lastensuojelun avohuollon laatukäsikirja Laatuperiaatteita Lapsen huolenpidosta ja kasvatuksesta ovat vastuussa lapsen vanhemmat ja muut huoltajat. Tähän tehtävään heillä on oikeus saada apua ja tukea

Lisätiedot

Lasten ja nuorten palvelut remonttiin

Lasten ja nuorten palvelut remonttiin Lasten ja nuorten palvelut remonttiin Jukka Mäkelä, lastenpsykiatri, kehittämispäällikkö 17.4.2009 1 Mikä nykyisissä palveluissa vikana Vähintään 65 000 nuorta vaarassa joutua syrjäytetyksi (Stakes 2008)

Lisätiedot

Syrjäytymisen kustannukset. Maritta Pesonen Perhepalveluiden johtaja

Syrjäytymisen kustannukset. Maritta Pesonen Perhepalveluiden johtaja Syrjäytymisen kustannukset Maritta Pesonen Perhepalveluiden johtaja Vantaan kaupunki, perhepalvelut 2 Aikuissosiaalityö: Työttömyysprosentti Vantaalla on 8,9 %, Toimeentulotukea saa vantaalaisista 9,1

Lisätiedot

Päihdehaittojen ehkäiseminen lapsen edun näkökulmasta

Päihdehaittojen ehkäiseminen lapsen edun näkökulmasta 1 2 Päihdehaittojen ehkäiseminen lapsen edun näkökulmasta Petra Kouvonen Ohjelmajohtaja Lapset, nuoret ja perheet satavuotiaassa Suomessa -ohjelma (2013 2017), ITLA 3 Lapsen etu Lapsen etu toteutuu YK:n

Lisätiedot

Terveyden ja hyvinvoinnin tähden

Terveyden ja hyvinvoinnin tähden Terveyden ja hyvinvoinnin tähden Sosiaalipalvelut Ympäristöpalvelut Terveyspalvelut Suupohjan peruspalvelu- liikelaitoskuntayhtymä Sosiaalipalvelut Tuotamme ja kehitämme lapsiperheiden sosiaalityötä, aikuissosiaalityötä

Lisätiedot

Lapsiperheiden palvelut ja lastensuojelupalvelut

Lapsiperheiden palvelut ja lastensuojelupalvelut Lapsiperheiden palvelut ja lastensuojelupalvelut Lastensuojelun perusta Vanhemmat ovat ensisijaisesti vastuussa lapsen huolenpidosta ja kasvatuksesta. Tähän tehtävään heillä on oikeus saada apua yhteiskunnalta.

Lisätiedot

VISIO. Suomi, jossa jokainen nuori saa, osaa ja haluaa olla mukana, toimia ja vaikuttaa valitsemallaan tavalla.

VISIO. Suomi, jossa jokainen nuori saa, osaa ja haluaa olla mukana, toimia ja vaikuttaa valitsemallaan tavalla. VISIO Suomi, jossa jokainen nuori saa, osaa ja haluaa olla mukana, toimia ja vaikuttaa valitsemallaan tavalla. MISSIO (TOIMINTA-AJATUS) Nuorten Suomi on palvelujärjestö, joka edistää nuorten toimijuutta

Lisätiedot

Peruskoulujen tasa-arvo hanke

Peruskoulujen tasa-arvo hanke Peruskoulujen tasa-arvo hanke Peruskoulujen tasa-arvo hanke Opetus- ja kulttuuriministeriön rahoittama hanke, joka kohdennetaan koulutuksellista tasa-arvoa edistäviin toimenpiteisiin Hankekokonaisuus,

Lisätiedot

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ HE 129/2008 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi lasten kotihoidon ja yksityisen hoidon tuesta annetun lain muuttamisesta Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi lasten kotihoidon ja yksityisen hoidon

Lisätiedot

ymmärtää lapsuuden arvon ainutkertaisuuden edistää omalla toiminnallaan lapsen kasvurauhaa tukee lapsen itsetuntoa ja minäkuvan kehittymistä

ymmärtää lapsuuden arvon ainutkertaisuuden edistää omalla toiminnallaan lapsen kasvurauhaa tukee lapsen itsetuntoa ja minäkuvan kehittymistä 1 Lasten ja nuorten erityisohjaajan ammattitutkinto VALINNAISET TUTKINNON OSAT ERITYISTÄ TUKEA TARVITSEVIEN LASTEN JA HEIDÄN PERHEIDENSÄ OHJAUS JA TUKEMINEN Näytön antaja Arvioija: Paikka ja aika: AMMATTITAITOVAATIMUS

Lisätiedot

Mitä uutta uusi lastensuojelulaki on tuonut? Aila Puustinen-Korhonen perhekuntoutuskeskuksen johtaja

Mitä uutta uusi lastensuojelulaki on tuonut? Aila Puustinen-Korhonen perhekuntoutuskeskuksen johtaja 1 Mitä uutta uusi lastensuojelulaki on tuonut? Aila Puustinen-Korhonen perhekuntoutuskeskuksen johtaja 1 Uusi lastensuojelulaki 417/2007 tuo lastensuojelun koko palvelujärjestelmän yhteiseksi tehtäväksi

Lisätiedot

Vanhempien näkemyksiä alle kouluikäisen neurologista kuntoutusta ja ohjausta saavan lapsen kuntoutuksesta sekä heidän osallisuudestaan siihen

Vanhempien näkemyksiä alle kouluikäisen neurologista kuntoutusta ja ohjausta saavan lapsen kuntoutuksesta sekä heidän osallisuudestaan siihen Vanhempien näkemyksiä alle kouluikäisen neurologista kuntoutusta ja ohjausta saavan lapsen kuntoutuksesta sekä heidän osallisuudestaan siihen Mäntykangas 2 Kysely toteutettiin strukturoidulla lomakkeella

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 12. 12 Toimeentulotuen tilanne ja uudistukset sekä lastensuojelupalvelujen palvelurakennemuutos

Espoon kaupunki Pöytäkirja 12. 12 Toimeentulotuen tilanne ja uudistukset sekä lastensuojelupalvelujen palvelurakennemuutos 17.09.2014 Sivu 1 / 1 3684/05.17.00/2014 12 Toimeentulotuen tilanne ja uudistukset sekä lastensuojelupalvelujen palvelurakennemuutos Valmistelijat / lisätiedot: Marja Dahl, puh. 050 306 2416 Mari Ahlström,

Lisätiedot

Kohti lapsi- ja perhelähtöisiä palveluita

Kohti lapsi- ja perhelähtöisiä palveluita Kohti lapsi- ja perhelähtöisiä palveluita Sopivaa tukea oikeaan aikaan Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma (LAPE) on yksi Juha Sipilän hallituksen 26 kärkihankkeesta. Muutosta tehdään - kohti lapsi-

Lisätiedot

PERHEHOIDON PÄIVIEN TYÖPAJA 2018

PERHEHOIDON PÄIVIEN TYÖPAJA 2018 PERHEHOIDON PÄIVIEN TYÖPAJA 2018 JAETTU VANHEMMUUS Turun Kaupungin sijaishuolto Sosiaaliohjaajat Taija Vuorinen, Anu Kosonen 8.11.2018 Turun Kaupungin Sijaishuolto/Ulkopuoliset sijoitukset Johtava sosiaalityöntekijä

Lisätiedot

Etelä-Suomen metsäverkkohanke

Etelä-Suomen metsäverkkohanke Etelä-Suomen metsäverkkohanke Esko Laitinen Metsänomistajien liitto Etelä-Suomi Taloustutkimus Oy:n vuonna 2010 tekemään tutkimukseen vastasi noin 1500 metsänomistajaa. Heidän tyytyväisyytensä metsäalan

Lisätiedot

TIKKAKOSKEN ALUEEN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA

TIKKAKOSKEN ALUEEN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA TIKKAKOSKEN ALUEEN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA Tikkakosken varhaiskasvatuspalvelut 41160 Tikkakoski SISÄLLYS 1. TIKKAKOSKEN VARHAISKASVATUSPALVELUT 2 2. TOIMINTA-AJATUS JA TOIMIVA ARKI......3 3. HYVINVOIVA

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 17/ (5) Kaupunginhallitus Kj/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 17/ (5) Kaupunginhallitus Kj/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 17/2013 1 (5) 498 V Stj / Valtuutettu Sari Näreen aloite lapsilähtöisen lastensuojelutyön kehittämisestä Päätös päätti esittää kaupunginvaltuustolle, että kaupunginvaltuusto

Lisätiedot

KASPERI II hankkeen Osallisuuden helmet seminaari Terveiset Lasten Kaste osaohjelmasta

KASPERI II hankkeen Osallisuuden helmet seminaari Terveiset Lasten Kaste osaohjelmasta KASPERI II hankkeen Osallisuuden helmet seminaari 22.5.2013 Terveiset Lasten Kaste osaohjelmasta Arja Hastrup Kehittämispäällikkö Terveyden ja hyvinvoinnin laitos Lasten, nuorten ja lapsiperheiden palveluja

Lisätiedot

Ilman huoltajaa tulleen alaikäisen kotoutumissuunnitelma

Ilman huoltajaa tulleen alaikäisen kotoutumissuunnitelma Täytetään yhdessä lapsen/nuoren ja hänen edustajansa kanssa Lapsen nimi ja kutsumanimi Henkilötunnus Maahanmuuttopäivä ja ikä Äidinkieli (-kielet) Kansalaisuus Uskonto Edustajan nimi ja yhteystiedot Missä

Lisätiedot

Mielestämme hyvä kannustus ja mukava ilmapiiri on opiskelijalle todella tärkeää.

Mielestämme hyvä kannustus ja mukava ilmapiiri on opiskelijalle todella tärkeää. Ops-perusteluonnosten palaute Poikkilaakson oppilailta 1 LUKU 2 B Perusopetuksen arvoperusta Suunta on oikea, ja tekstissä kuvataan hyvin sitä, kuinka kaikilla lapsilla kuuluisi olla oikeus opiskella ja

Lisätiedot

Tervetuloa Tienviittoja tulevaisuuteen ikäperheseminaariin 4.11.2014

Tervetuloa Tienviittoja tulevaisuuteen ikäperheseminaariin 4.11.2014 Tervetuloa Tienviittoja tulevaisuuteen ikäperheseminaariin 4.11.2014 Ohjelma 9.30 Avaussanat Riitta Hakoma, vammaispalvelujen johtaja, Etelä-Karjalan Sosiaali- ja terveyspiiri 9.45 Kehitysvammaisten Palvelusäätiön

Lisätiedot

POHJOIS-SATAKUNNAN PERUSPALVELU- LIIKELAITOSKUNTAYHTYMÄ PERHESOSIAALITYÖ

POHJOIS-SATAKUNNAN PERUSPALVELU- LIIKELAITOSKUNTAYHTYMÄ PERHESOSIAALITYÖ POHJOIS-SATAKUNNAN PERUSPALVELU- LIIKELAITOSKUNTAYHTYMÄ PERHESOSIAALITYÖ PERHESOSIAALITYÖN TOIMIPISTEET: Lastensuojelun palvelut: Peruspalvelukeskus Virastotalo, Kuninkaanlähteenkatu 8, 38700 Kankaanpää,

Lisätiedot

INVESTOINNIT EHKÄISEVIIN PALVELUIHIN NÄKYVÄT LASTENSUOJELUSSA

INVESTOINNIT EHKÄISEVIIN PALVELUIHIN NÄKYVÄT LASTENSUOJELUSSA INVESTOINNIT EHKÄISEVIIN PALVELUIHIN NÄKYVÄT LASTENSUOJELUSSA Valtakunnalliset neuvolapäivät 30.10.2008 Paasitorni, Helsinki Maire Ahopelto Perusturvajohtaja, Utajärven ja Vaalan kunnat 18.5.2008 saakka,

Lisätiedot

Matkalla naapuruuteen -seminaari Eduskunnan terveiset. Kansanedustaja, TtT Merja Mäkisalo-Ropponen

Matkalla naapuruuteen -seminaari Eduskunnan terveiset. Kansanedustaja, TtT Merja Mäkisalo-Ropponen Matkalla naapuruuteen -seminaari Eduskunnan terveiset Kansanedustaja, TtT Merja Mäkisalo-Ropponen Vammaisten palveluista hallitusohjelmassa Jatketaan vammaispoliittisen ohjelman (VAMPO) toimeenpanoa. Erityisenä

Lisätiedot

Kenelle tää oikein kuuluu? Lapsi monialaisessa lakiviidakossa

Kenelle tää oikein kuuluu? Lapsi monialaisessa lakiviidakossa Kenelle tää oikein kuuluu? Lapsi monialaisessa lakiviidakossa 23.11.2016 Kuopio Jaana Pynnönen, YTM, sosiaalityöntekijä Kuka huomaa minut? Kuka kertoo minulle, mitä minulle tapahtuu? Onko äiti vihainen

Lisätiedot

Lapsille, nuorille ja perheille parempi kunta ja maakunta - miten sen teemme?

Lapsille, nuorille ja perheille parempi kunta ja maakunta - miten sen teemme? Lapsille, nuorille ja perheille parempi kunta ja maakunta - miten sen teemme? Hanne Kalmari PsL, kehitys- ja kasvatuspsykologian erikoispsykologi Lape-muutosohjelman hankepäällikkö Muutos tehdään yhdessä

Lisätiedot

Lastensuojelu Suomen Punaisen Ristin toiminnassa

Lastensuojelu Suomen Punaisen Ristin toiminnassa Lastensuojelu Suomen Punaisen Ristin toiminnassa Koulutusmateriaali vapaaehtoisille SPR/ Päihdetyö / Kati Laitila Koulutuksen tavoite Edistää lasten ja nuorten turvallisuuden, terveyden, oikeuksien ja

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA 2016

TOIMINTASUUNNITELMA 2016 Sivu 1/5 TOIMINTASUUNNITELMA 2016 Yleistä MLL Meilahden yhdistys ry () on keskoslasten ja heidän vanhempiensa ja muiden läheistensä sekä keskosten kanssa työskentelevien oma yhdistys. Yhdistyksen tavoitteena

Lisätiedot

ARA-PAJA 19.3.2014 Laitoshoidon purku ja asumisen kehittäminen

ARA-PAJA 19.3.2014 Laitoshoidon purku ja asumisen kehittäminen ARA-PAJA 19.3.2014 Laitoshoidon purku ja asumisen kehittäminen Asumisen ja asuntoverkostojen kehittäminen Mitä teemme tällä hetkellä: - Olemme Kymenlaaksossa sitoutuneet kehittämään laitoshoidon tilalle

Lisätiedot

Mahdolliset linkit valtioneuvoston strategioihin ja muuhun selvitys- ja tutkimustoimintaan:

Mahdolliset linkit valtioneuvoston strategioihin ja muuhun selvitys- ja tutkimustoimintaan: 3.3.1 Miten eri maissa lasten ja nuorten terveyttä ja hyvinvointia edistävät palvelut tuotetaan eri hallintokuntien kuten sosiaali-, terveys- ja koulutoimen yhteistyöllä? Koko: 100 000 Aikajänne: 3/2016

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveydenhuollon kehittämistoiminnan ajankohtaiset kysymykset

Sosiaali- ja terveydenhuollon kehittämistoiminnan ajankohtaiset kysymykset Sosiaali- ja terveydenhuollon kehittämistoiminnan ajankohtaiset kysymykset POHJOIS-SUOMEN SOSIAALIALAN OSAAMISKESKUKSEN NEUVOTTELUKUNNAN KOKOUS 27.2.2014 Pirjo Sarvimäki STM Sosiaalihuollon kehittämistoimintaa

Lisätiedot

2009 Lastensuojelun asiakkaana olevien alle 18-vuotiaiden osuus ikäluokasta, tavoitteena osuuden pieneneminen.

2009 Lastensuojelun asiakkaana olevien alle 18-vuotiaiden osuus ikäluokasta, tavoitteena osuuden pieneneminen. Sosiaali- ja terveystoimen strategisen palvelusopimuksen mittarit YDINPROSESSI: LASTEN JA NUORTEN KASVUN TUKEMINEN SPS: Tuetaan lasten ja nuorten normaalia kasvua ja kehitystä Lastensuojelun asiakkaana

Lisätiedot

Luottamus sytyttää - oletko valmis?

Luottamus sytyttää - oletko valmis? 16.03.2016 Jyväskylä PESÄPUU RY Toivo syntyy tekemisestä, pienistä teoista, hiljaisten äänten kuulemisesta, teoista, jotka jättävät toivon jälkiä. Toivo on tie unelmien toteutumiseen. Luottamus sytyttää

Lisätiedot

Riittävätkö lastensuojelun keinot. 20.9.2012 Hilkka Karttunen Lastensuojelun palvelupäällikkö

Riittävätkö lastensuojelun keinot. 20.9.2012 Hilkka Karttunen Lastensuojelun palvelupäällikkö 1 Riittävätkö lastensuojelun keinot 20.9.2012 Hilkka Karttunen Lastensuojelun palvelupäällikkö 2 Lastensuojelu / väkivalta 2010 2011 2012 /8 Ls. ilmoitukset 2925 2512 1887 Ennakolliset ls. ilmoitukset

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma 2016: Perheen hyvä arki

Toimintasuunnitelma 2016: Perheen hyvä arki Toimintasuunnitelma 2016: Perheen hyvä arki 1. Tavoitteena lapsiystävällinen yhteiskunta MLL:n Suunta 2024 strategia: Suomi on lapsiystävällinen yhteiskunta Vuonna 2016 piirin toiminnassa korostuvat Vapaaehtoisuuden

Lisätiedot

Kainuun sote. Perhekeskus

Kainuun sote. Perhekeskus Kainuun sote Perhekeskus Perheiden hyvinvointi on meille tärkeintä. Neuvolatoiminta Neuvolapalvelut ovat kuntalaisille maksuttomia. Neuvolan laajat terveystarkastukset tarjoavat perheille tilaisuuden keskustella

Lisätiedot

Lastensuojelun edunvalvonnan tarpeen arvioiminen lastensuojeluprosessissa. 18.9.2013 Marjukka Heikkilä

Lastensuojelun edunvalvonnan tarpeen arvioiminen lastensuojeluprosessissa. 18.9.2013 Marjukka Heikkilä Lastensuojelun edunvalvonnan tarpeen arvioiminen lastensuojeluprosessissa 18.9.2013 Marjukka Heikkilä LSL 22 Lapselle tulee lastensuojeluasiassa määrätä edunvalvoja käyttämään huoltajan sijasta lapsen

Lisätiedot

Urhea-toiminta Vantaalla. Urhea-seminaari, 17.3.2016, Jyväskylä Ilkka Kalo Perusopetuksen johtaja

Urhea-toiminta Vantaalla. Urhea-seminaari, 17.3.2016, Jyväskylä Ilkka Kalo Perusopetuksen johtaja Urhea-toiminta Vantaalla Urhea-seminaari, 17.3.2016, Jyväskylä Ilkka Kalo Perusopetuksen johtaja Taustaa Vantaalla 19 vuosiluokkien 7.-9.koulua, joissa oppilaita yhteensä n. 7000 18.3.2016 2 Taustaa Vantaalla

Lisätiedot

Tukioppilaat hyvinvoinnin rakentajina koulussa tukioppilastoimintaa 40 vuotta

Tukioppilaat hyvinvoinnin rakentajina koulussa tukioppilastoimintaa 40 vuotta Tukioppilaat hyvinvoinnin rakentajina koulussa tukioppilastoimintaa 40 vuotta Tukioppilastoiminnan uusi esittelyvideo (linkki) Tukioppilastoiminnan toimijat ja yhteistyökumppanit Toimijat koulun tukioppilastoiminnassa

Lisätiedot

Varhainen tuki järjestön näkökulma perhekeskusmallin kehittämiseen. Milla Kalliomaa 29.8.2008

Varhainen tuki järjestön näkökulma perhekeskusmallin kehittämiseen. Milla Kalliomaa 29.8.2008 Varhainen tuki järjestön näkökulma perhekeskusmallin kehittämiseen Milla Kalliomaa 29.8.2008 MLL Perhe hankkeessa q Valtakunnallinen kumppaniorganisaatio q yhdistykset/piirijärjestöt laajasti mukana kuntien

Lisätiedot

Lapsen sijoitus. Reunaehtoja työlle. 23.11.2015 Pinja Salmi/Lapsiperheiden sosiaalityö

Lapsen sijoitus. Reunaehtoja työlle. 23.11.2015 Pinja Salmi/Lapsiperheiden sosiaalityö Lapsen sijoitus Reunaehtoja työlle Sijoitukseen vaikuttavia lakeja Perustuslaki (mm. 21 asian laillinen käsittely) Lapsen oikeuksien sopimus (mm. Lapsen etu) Kuntalaki (mm. 44 julkisen vallan käyttö virkasuhteessa)

Lisätiedot

Yhdessä erilainen. Jyväskylän museoiden pedagoginen strategia ja toimintasuunnitelma 2009-2015

Yhdessä erilainen. Jyväskylän museoiden pedagoginen strategia ja toimintasuunnitelma 2009-2015 Yhdessä erilainen Jyväskylän museoiden pedagoginen strategia ja toimintasuunnitelma 2009-2015 Pedastrategiaa koostavat museolehtorit Raija Manninen, Suomen Käsityön museo Tuula Vuolio-Vallenius, Keski-Suomen

Lisätiedot

Lasten ja Nuorten ohjelma

Lasten ja Nuorten ohjelma Lasten ja Nuorten ohjelma RVS LASTEN JA NUORTEN KASVUN TUKEMINEN RYHMIEN VÄLISEN SOPIMUKSEN OHJELMALLE ASETTAMAT TAVOITTEET Panostetaan lapsiperheiden koti- ja perhepalveluihin. Tavoitteena on saada lasten

Lisätiedot

Opetussuunnitelman perusteet esi- ja perusopetuksessa Osa ohjausjärjestelmää, jonka tarkoitus on varmistaa opetuksen tasa-arvo ja laatu sekä luoda

Opetussuunnitelman perusteet esi- ja perusopetuksessa Osa ohjausjärjestelmää, jonka tarkoitus on varmistaa opetuksen tasa-arvo ja laatu sekä luoda Opetussuunnitelman perusteet esi- ja perusopetuksessa Osa ohjausjärjestelmää, jonka tarkoitus on varmistaa opetuksen tasa-arvo ja laatu sekä luoda hyvät edellytykset oppilaiden kasvulle, kehitykselle ja

Lisätiedot

Erityisesti Isä-projekti Mari Tuomainen 12.6.2013. www.tyynela.fi

Erityisesti Isä-projekti Mari Tuomainen 12.6.2013. www.tyynela.fi Erityisesti Isä-projekti Mari Tuomainen 12.6.2013 www.tyynela.fi 2 Erityisesti Isä-projektin lähtökohdat Verkostoista noussut huoli päihteitä käyttävien isien isyydestä/ isättömistä lapsista Isäkeskeinen

Lisätiedot

LASTEN, NUORTEN JA LAPSIPERHEIDEN PALVELUJA UUDISTETAAN

LASTEN, NUORTEN JA LAPSIPERHEIDEN PALVELUJA UUDISTETAAN LASTEN, NUORTEN JA LAPSIPERHEIDEN PALVELUJA UUDISTETAAN Kehittämistyön suunnittelu- ja työkokous /Etelä-Suomi 14.3.2013 Etelä-Suomen nuorten elinvoimaisuuden vahvistamiseksi ja syrjään jäämisen ehkäisemiseksi

Lisätiedot

Ikäystävällinen Hervannan palvelualue -projekti

Ikäystävällinen Hervannan palvelualue -projekti Valokuva: 2012 BLOM Ikäystävällinen Hervannan palvelualue -projekti Ympäristöministeriö Tampereen kaupunki Tampereen Kotilinnasäätiö Tampereen Vanhuspalveluyhdistys ry Vaihtoehtoja ikäihmisen asumiseen

Lisätiedot

TALOUSARVIOEHDOTUS VUODELLE 2016

TALOUSARVIOEHDOTUS VUODELLE 2016 Pohjois-Karjalan pelastuslaitos -liikelaitos TALOUSARVIOEHDOTUS VUODELLE 2016 ENSIHOITOPALVELUT TULOSALUE www.pkpelastuslaitos.fi Pohjois-Karjalan pelastuslaitos -liikelaitos etunimi.sukunimi@pkpelastuslaitos.fi

Lisätiedot

Lasten ja nuorten mielenterveystyön palveluketju Pirkanmaan sairaanhoitopiirissä

Lasten ja nuorten mielenterveystyön palveluketju Pirkanmaan sairaanhoitopiirissä UNIVERSAALIT PALVELUT Terve ja hyvinvoiva, normaalisti kasvava ja kehittyvä lapsi/nuori Riittävän hyvät ja turvalliset kasvuolosuhteet ASIAKKUUSPOLKU terveen kehityksen Ammattilaisten tehtävänä on tukea

Lisätiedot

Asteen verran paremmin

Asteen verran paremmin yhdessä paremmmin Asteen verran paremmin Humap361 perustuu moderniin systeemiseen johtamisajatteluun, jonka lähtökohtana on yhteistyösuhteiden ja koko työyhteisön kehittäminen. me lupaamme Vastuullinen

Lisätiedot

Monitoimijaisella yhteiskehittelyllä kohti asiakaslähtöistä toimintatapaa kokemuksia Sabir-hankkeesta

Monitoimijaisella yhteiskehittelyllä kohti asiakaslähtöistä toimintatapaa kokemuksia Sabir-hankkeesta Monitoimijaisella yhteiskehittelyllä kohti asiakaslähtöistä toimintatapaa kokemuksia Sabir-hankkeesta Pääkaupunkiseudun lastensuojelupäivät 29-30.9.2011 Sosiaalityöntekijä Helena Boxström Projektipäällikkö

Lisätiedot

Lastensuojelun valtakunnalliset linjaukset ja laatusuositukset Laatupäivät Tampere 10.2.2009. 9.2.2009 Hanna Heinonen 1

Lastensuojelun valtakunnalliset linjaukset ja laatusuositukset Laatupäivät Tampere 10.2.2009. 9.2.2009 Hanna Heinonen 1 Lastensuojelun valtakunnalliset linjaukset ja laatusuositukset Laatupäivät Tampere 10.2.2009 9.2.2009 Hanna Heinonen 1 Lastensuojelun kansalliset linjaukset Kansallisten linjausten tavoitteena on ohjata

Lisätiedot

Lastensuojelupalvelut. Yhdessä perheen kanssa

Lastensuojelupalvelut. Yhdessä perheen kanssa Lastensuojelupalvelut Yhdessä perheen kanssa Vaahteramäki Oy - Sijaishuoltopalvelut Vaahteramäellä on sijaishuoltoyksiköt Alavudella ja Peräseinäjoella. Alavuden asemanseudulla sijaitsevat sijaishuoltoyksiköt

Lisätiedot

Ehkäisevän päihdetyön hanke Loppuseminaari Janne Takala, projektikoordinaattori A klinikkasäätiö Lasinen lapsuus

Ehkäisevän päihdetyön hanke Loppuseminaari Janne Takala, projektikoordinaattori A klinikkasäätiö Lasinen lapsuus Ehkäisevän päihdetyön hanke Loppuseminaari 11.11.2010 Janne Takala, projektikoordinaattori A klinikkasäätiö Lasinen lapsuus Haasteena lapsen oikeus päihteettömään elämään A-klinikkasäätiö > hoitopalvelutuotanto

Lisätiedot

Lieksan Somaliperheyhdistys

Lieksan Somaliperheyhdistys Lieksan Somaliperheyhdistys Monikulttuurisuuden edistäminen v. 2015 Lieksan Somaliperheyhdistys ry Metka kylätalo, Rantalantie 7, 81720 Lieksa 1. Yhdistyksen tarkoitus Lieksan Somaliperheyhdistys ry on

Lisätiedot

ERITYISYYS JA YKSILÖLLISYYS - KUINKA HUOMIOIMME LASTEN JA PERHEIDEN TODELLISET TARPEET

ERITYISYYS JA YKSILÖLLISYYS - KUINKA HUOMIOIMME LASTEN JA PERHEIDEN TODELLISET TARPEET ERITYISYYS JA YKSILÖLLISYYS - KUINKA HUOMIOIMME LASTEN JA PERHEIDEN TODELLISET TARPEET OULUN VARHAISKASVATTAJA MESSUT -2010 Riitta Kaivola / Piia Roos 19.11.2010 KUNNIOITUS Kaskela, M & Kekkonen, M. 2007.

Lisätiedot

Aspa mahdollistaa itsenäisen elämän

Aspa mahdollistaa itsenäisen elämän Aspa mahdollistaa itsenäisen elämän Olemme itsenäistä asumista ja asumispalveluja tarjoava yhteiskunnallinen toimija. omistaa 100 % Aspa-säätiö käyttää osingon asuntojen hankintaan ja kehittää asumista

Lisätiedot

POIJUPUISTON LASTENSUOJELUPALVELUT

POIJUPUISTON LASTENSUOJELUPALVELUT POIJUPUISTON LASTENSUOJELUPALVELUT POIJUPUISTON LASTENSUOJELUPALVELUT VASTAANOTTOKOTI TEHOSTETTU PERHETYÖ KOTIUTUS- JA TUKITYÖRYHMÄ 2 POIJUPUISTON VASTAANOTTOKOTI Espoolaisten 13-18 -vuotiaiden nuorten

Lisätiedot

Lastensuojelulain toimeenpano

Lastensuojelulain toimeenpano Lastensuojelulain toimeenpano Oppilaan parhaaksi - yhteistä huolenpitoa 24.9.2009 28.9.2009 Hanna Heinonen 1 Esityksen sisältö Käsitemäärittely Lastensuojelulaki > uudistuksen tausta ja tavoitteet Ehkäisevä

Lisätiedot

Kodin ulkopuolella asuvat vammaiset lapset ja lakiuudistukset

Kodin ulkopuolella asuvat vammaiset lapset ja lakiuudistukset Kodin ulkopuolella asuvat vammaiset lapset ja lakiuudistukset Sanna Ahola Erityisasiantuntija 28.11.2016 Esityksen nimi / Tekijä 1 Milloin lapsi voidaan sijoittaa kodin ulkopuolelle? Lastensuojelulain

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA Hanke Kaste hanke 2014 2016 Pois syrjästä -hanke Kehittämisosio ja Säkylän osakokonaisuus

TOIMINTASUUNNITELMA Hanke Kaste hanke 2014 2016 Pois syrjästä -hanke Kehittämisosio ja Säkylän osakokonaisuus TOIMINTASUUNNITELMA Hanke Kaste hanke 2014 2016 Pois syrjästä -hanke Kehittämisosio ja Säkylän osakokonaisuus toiminta-aika Tavoite Perheiden kokonaisvaltaisen auttamismallien kehittäminen ja verkostomaisen

Lisätiedot

Ajatuksia nuorten maahanmuuttajien kotoutumisen tukemisesta ja syrjäytymisen ehkäisemisestä

Ajatuksia nuorten maahanmuuttajien kotoutumisen tukemisesta ja syrjäytymisen ehkäisemisestä Ajatuksia nuorten maahanmuuttajien kotoutumisen tukemisesta ja syrjäytymisen ehkäisemisestä Monikulttuuriasiain neuvottelukunta 19.9.2012 Aino-Marja Kairamo Tekijöitä, jotka pahentavat syrjäytymisriskiä

Lisätiedot

Nostoja VAIKUTA lasten ja perheiden palveluihin kyselyn tuloksista LAPE Pirkanmaa

Nostoja VAIKUTA lasten ja perheiden palveluihin kyselyn tuloksista LAPE Pirkanmaa Nostoja VAIKUTA lasten ja perheiden palveluihin kyselyn tuloksista 2017-2018 LAPE Pirkanmaa Kyselyn perustiedot Pirkanmaan Lape-hankkeessa on ollut avoin kysely toimijoiden nettisivuilla koko hankkeen

Lisätiedot

Sosiaalihuollon palvelutehtäväkohtaiset palveluprosessit

Sosiaalihuollon palvelutehtäväkohtaiset palveluprosessit Sosiaalihuollon palvelutehtäväkohtaiset palveluprosessit 6.4.2017 Sosisaalihuollon palvelutehtätäkohtaiset palveluprosessit / Niina Häkälä ja Antero Lehmuskoski 1 Sosiaalihuollon palveluprosessit Yleiset

Lisätiedot

Globaali keskinäisriippuvuus kasvavat jännitteet

Globaali keskinäisriippuvuus kasvavat jännitteet ja kasvavat jännitteet Megatrendit 2016 KENELLÄ ON VISIO? Millaista yhteiskuntaa rakennamme teknologian avulla? "Muuttuuko ihmiskunta enemmän seuraavan 30 vuoden aikana kuin viimeisen 300 vuoden aikana?"

Lisätiedot