LUKU 2 PERUSOPETUS YLEISSIVISTYKSEN PERUSTANA
|
|
- Akseli Korhonen
- 8 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 Sisällys LUKU 2 PERUSOPETUS YLEISSIVISTYKSEN PERUSTANA Opetuksen järjestämistä ohjaavat velvoitteet Perusopetuksen arvoperusta Oppimiskäsitys Paikallisesti päätetyt asiat... 4 LUKU 2 PERUSOPETUS YLEISSIVISTYKSEN PERUSTANA Perusopetus luo perustan oppilaiden yleissivistykselle. Kunta on velvollinen järjestämään perusopetusta alueellaan asuville oppivelvollisuusikäisille 1. Perusopetuksen järjestämistä ohjaavat velvoitteet nousevat perustuslaista, perusopetuslaista ja -asetuksesta, valtioneuvoston asetuksista sekä opetussuunnitelman perusteista. Opetuksen järjestämisessä otetaan huomioon myös velvoitteet, jotka tulevat muusta lainsäädännöstä sekä kansainvälisistä sopimuksista, joihin Suomi on sitoutunut. Perusopetus rakentuu yhteiselle arvoperustalle ja käsitykselle oppimisesta. 2.1 Opetuksen järjestämistä ohjaavat velvoitteet Perusopetuksessa noudatetaan valtakunnallisesti yhtenäisiä perusteita siten kuin perusopetuslaissa säädetään. Opetus järjestetään oppilaiden ikäkauden ja edellytysten mukaisesti ja siten, että se edistää oppilaiden tervettä kasvua ja kehitystä. Opetuksessa tulee olla yhteistyössä kotien kanssa. 2 Oppilaalla on oikeus saada opetussuunnitelman mukaista opetusta, oppilaanohjausta sekä riittävää oppimisen ja koulunkäynnin tukea heti tuen tarpeen ilmetessä 3. Opetusryhmät muodostetaan siten, että opetuksessa voidaan saavuttaa opetussuunnitelmassa asetetut tavoitteet 4. Oppilaalla on oikeus saada maksutta opetus ja sen edellyttämät oppikirjat ja muu oppimateriaali, työvälineet ja työaineet. Lisäksi oppilaalla on oikeus saada maksutta opetukseen osallistumisen edellyttämä oppilashuolto sekä laissa määritellyt opintososiaaliset edut ja palvelut. 5 Oppilashuollon järjestämistä ohjaa oppilas- ja opiskelijahuoltolaki 6. Opetukseen osallistuvalla on oikeus turvalliseen opiskeluympäristöön 7. Oppilaalle on annettava jokaisena työpäivänä tarkoituksenmukaisesti järjestetty, täysipainoinen, maksuton ateria. Ruokailutilanteen on oltava ohjattu. 8 Suomen perustuslain ja yhdenvertaisuuslain mukaan ketään ei saa ilman hyväksyttävää perustetta asettaa eri asemaan sukupuolen, iän, etnisen tai kansallisen alkuperän, kansalaisuuden, kielen, uskonnon, vakaumuksen, mielipiteen, seksuaalisen suuntautumisen, terveydentilan, vammaisuuden tai muun henkilöön liittyvän 1 Perusopetuslaki 4 1 mom. 2 Perusopetuslaki 3 2 ja 3 mom. 3 Perusopetuslaki 30 1 mom. (642/2010) 4 Perusopetuslaki 30 2 mom. 5 Perusopetuslaki 31 1 mom. (477/2003) 6 Oppilas- ja opiskelijahuoltolaki (1287/2013) 7 Perusopetuslaki 29 1 mom. 8 Perusopetuslaki 31 2 mom.
2 syyn perusteella 9. Tasa-arvolaki velvoittaa kaikkia oppilaitoksia huolehtimaan siitä, että ihmisillä on sukupuoleen katsomatta samat mahdollisuudet koulutukseen. Opetuksen ja opetusaineistojen tulee tukea tasa-arvolain toteutumista. 10 Opetuksen järjestämisessä otetaan lisäksi huomioon opetushenkilöstön määrään ja kelpoisuuteen liittyvät säännökset sekä muun muassa turvallisuuteen ja työsuojeluun liittyvät säännökset, henkilötietojen käyttöä, julkisuutta ja yksityisyyden suojaa koskevat säännökset, tekijänoikeussäännökset sekä lasten kanssa työskentelevien rikostaustan selvittämistä ohjaavat määräykset. YK:n yleismaailmallinen ihmisoikeuksien julistus muodostaa historiallisen ja eettisen perustulkinnan ihmisoikeuksien merkittävyydestä 11. Suomi on sitoutunut useisiin kansainvälisiin ihmisoikeussopimuksiin, jotka edellyttävät jokaisen lapsen oppimisesta ja hyvinvoinnista huolehtimista. Näistä keskeisiä ovat Lapsen oikeuksien sopimus, Taloudellisia, sosiaalisia ja sivistyksellisiä oikeuksia koskeva kansainvälinen yleissopimus eli ns. TSSsopimus, Euroopan ihmisoikeuksien sopimus sekä Vammaisten henkilöiden oikeuksien sopimus 12. Saamelaisten oikeuksien turvaamiseksi otetaan lisäksi huomioon YK:n julistus alkuperäiskansojen oikeuksista 13. YK:n lapsen oikeuksien sopimus antaa perusopetukselle oikeudellisen perustan. Sopimuksen mukaan lasten kanssa ja lasten hyväksi työskenteleviä velvoittavat sopimuksen yleisperiaatteet, jotka ovat yhdenvertaisuus ja syrjimättömyys, lapsen edun ensisijaisuus, lapsen oikeus suojeluun, huolenpitoon ja kehittymiseen sekä lapsen oikeus ilmaista näkemyksensä ja tulla kuulluksi ja lapsen näkemysten kunnioittaminen. Sopimuksen mukaan jokaisella lapsella on oikeus hyvään elämään sekä yksilölliseen, ruumiilliseen, henkiseen, hengelliseen, moraaliseen ja sosiaaliseen kehittymiseen. 2.2 Perusopetuksen arvoperusta Opetussuunnitelman perusteet on laadittu tässä esitetyn arvoperustan mukaisesti. Oppilaan ainutlaatuisuus ja oikeus hyvään opetukseen Perusopetus perustuu käsitykseen lapsuuden itseisarvoisesta merkityksestä. Jokainen oppilas on ainutlaatuinen ja arvokas juuri sellaisena kuin hän on. Jokaisella on oikeus kasvaa täyteen mittaansa ihmisenä ja yhteiskunnan jäsenenä. Tässä oppilas tarvitsee kannustusta ja yksilöllistä tukea sekä kokemusta siitä, että kouluyhteisössä häntä kuunnellaan ja arvostetaan ja että hänen oppimisestaan ja hyvinvoinnistaan välitetään. Yhtä tärkeä on kokemus osallisuudesta ja siitä, että voi yhdessä toisten kanssa rakentaa yhteisönsä toimintaa ja hyvinvointia. Jokaisella oppilaalla on oikeus hyvään opetukseen ja onnistumiseen koulutyössä. Oppiessaan oppilas rakentaa identiteettiään, ihmiskäsitystään, maailmankuvaansa ja -katsomustaan sekä paikkaansa maailmassa. Samalla hän luo suhdetta itseensä, toisiin ihmisiin, yhteiskuntaan, luontoon ja eri kulttuureihin. Oppimisesta syrjäytyminen merkitsee sivistyksellisten oikeuksien toteutumatta jäämistä ja on uhka terveelle kasvulle ja kehitykselle. Perusopetus luo edellytyksiä elinikäiselle oppimiselle, joka on erottamaton osa hyvän elämän rakentamista. 9 Suomen perustuslaki (731/1999) 6 2 mom. ja yhdenvertaisuuslaki 6 1 mom. 10 Laki naisten ja miesten välisestä tasa-arvosta (609/1986) 5 11 YK:n yleismaailmallinen ihmisoikeuksien julistus YK:n yleissopimus lapsen oikeuksista SopS 59-60/1991, TSS-sopimus SopS 6/1976, Euroopan ihmisoikeussopimus SopS 85-86/1998 ja YK:n yleissopimus vammaisten henkilöiden oikeuksista YK:n julistus alkuperäiskansojen oikeuksista 2007
3 Arvokasvatuksen merkitys korostuu maailmassa, jossa monimediainen tiedonvälitys, globaalit tietoverkot, sosiaalinen media ja vertaissuhteet muokkaavat lasten ja nuorten arvomaailmaa. Arvokeskustelu oppilaiden kanssa ohjaa oppilaita tunnistamaan ja nimeämään kohtaamiaan arvoja ja arvostuksia sekä pohtimaan niitä myös kriittisesti. Oppilaita tuetaan rakentamaan omaa arvoperustaansa. Koulun ja kotien yhteinen arvopohdinta ja siihen perustuva yhteistyö luovat turvallisuutta ja edistävät oppilaiden kokonaisvaltaista hyvinvointia. Henkilöstön avoin ja kunnioittava suhtautuminen kotien erilaisiin uskontoihin, katsomuksiin, perinteisiin ja kasvatusnäkemyksiin on rakentavan vuorovaikutuksen perusta. Ihmisyys, sivistys, tasa-arvo ja demokratia Perusopetus tukee oppilaan kasvua ihmisyyteen, jota kuvaa pyrkimys totuuteen, hyvyyteen ja kauneuteen sekä oikeudenmukaisuuteen ja rauhaan. Ihmisyyteen kasvussa jännitteet pyrkimysten ja vallitsevan todellisuuden välillä ovat väistämättömiä. Sivistykseen kuuluu taito käsitellä näitä ristiriitoja eettisesti ja myötätuntoisesti sekä rohkeus puolustaa hyvää. Sivistys merkitsee yksilöiden ja yhteisöjen taitoa tehdä ratkaisuja eettisen pohdinnan, toisen asemaan asettumisen ja tietoon perustuvan harkinnan perusteella. Eettisyyden ja esteettisyyden näkökulmat ohjaavat pohtimaan, mikä elämässä on arvokasta. Sivistys ilmenee tavassa suhtautua itseen, muihin ihmisiin, ympäristöön ja tietoon sekä tavassa ja tahdossa toimia. Sivistynyt ihminen pyrkii toimimaan oikein, itseään, toisia ihmisiä ja ympäristöä arvostaen. Hän osaa käyttää tietoa kriittisesti. Sivistykseen kuuluu myös pyrkimys itsesäätelyyn ja vastuunottoon omasta kehittymisestä ja hyvinvoinnista. Perusopetus rakentuu elämän ja ihmisoikeuksien kunnioittamiselle. Se ohjaa niiden puolustamiseen ja ihmisarvon loukkaamattomuuteen. Perusopetus edistää hyvinvointia, demokratiaa ja aktiivista toimijuutta kansalaisyhteiskunnassa. Tasa-arvon tavoite ja laaja yhdenvertaisuusperiaate ohjaavat perusopetuksen kehittämistä. Opetus edistää osaltaan taloudellista, sosiaalista, alueellista ja sukupuolten tasa-arvoa. Opetus on oppilaita uskonnollisesti, katsomuksellisesti ja puoluepoliittisesti sitouttamatonta. Koulua ja opetusta ei saa käyttää kaupallisen vaikuttamisen kanavana. Kulttuurinen moninaisuus rikkautena Perusopetus rakentuu moninaiselle suomalaiselle kulttuuriperinnölle. Se on muodostunut ja muotoutuu eri kulttuureiden vuorovaikutuksessa. Opetus tukee oppilaiden oman kulttuuri-identiteetin rakentumista ja kasvua aktiivisiksi toimijoiksi omassa kulttuurissaan ja yhteisössään sekä kiinnostusta muita kulttuureita kohtaan. Samalla opetus vahvistaa luovuutta ja kulttuurisen moninaisuuden kunnioitusta, edistää vuorovaikutusta kulttuurien sisällä ja niiden välillä ja luo siten pohjaa kulttuurisesti kestävälle kehitykselle. Eri kulttuuri- ja kielitaustoista tulevat ihmiset kohtaavat toisensa perusopetuksessa ja tutustuvat monenlaisiin tapoihin, yhteisöllisiin käytäntöihin ja katsomuksiin. Asioita opitaan näkemään toisten elämäntilanteista ja olosuhteista käsin. Oppiminen yhdessä yli kieli-, kulttuuri-, uskonto- ja katsomusrajojen luo edellytyksiä aidolle vuorovaikutukselle ja yhteisöllisyydelle. Perusopetus antaa perustan ihmisoikeuksia kunnioittavaan maailmankansalaisuuteen ja rohkaisee toimimaan myönteisten muutosten puolesta. Kestävän elämäntavan välttämättömyys Ihminen on osa luontoa ja täysin riippuvainen ekosysteemien elinvoimaisuudesta. Tämän ymmärtäminen on keskeistä ihmisenä kasvussa. Perusopetuksessa tunnistetaan kestävän kehityksen ja ekososiaalisen sivistyksen välttämättömyys, toimitaan sen mukaisesti ja ohjataan oppilaita kestävän elämäntavan omaksumiseen. Kestävän kehityksen ja elämäntavan ulottuvuudet ovat ekologinen ja taloudellinen sekä sosiaalinen ja kulttuurinen. Ekososiaalisen sivistyksen johtoajatuksena on luoda elämäntapaa ja kulttuuria, joka vaalii ihmisar-
4 von loukkaamattomuutta, ekosysteemien monimuotoisuutta ja uusiutumiskykyä sekä samalla rakentaa osaamispohjaa luonnonvarojen kestävälle käytölle perustuvalle kiertotaloudelle. Ekososiaalinen sivistys merkitsee ymmärrystä erityisesti ilmastonmuutoksen vakavuudesta sekä pyrkimystä toimia kestävästi. Ihminen kehittää ja käyttää teknologiaa sekä tekee teknologiaa koskevia päätöksiä arvojensa pohjalta. Hänellä on vastuu teknologian ohjaamisesta suuntaan, joka varmistaa ihmisen ja luonnon tulevaisuuden. Perusopetuksessa pohditaan kulutus- ja tuotantotavoissa ilmeneviä ristiriitoja suhteessa kestävään tulevaisuuteen sekä etsitään ja toteutetaan yhteistoimin ja pitkäjänteisesti elämäntapaamme korjaavia ratkaisuja. Oppilaita ohjataan tuntemaan myös kehitykseen vaikuttavia yhteiskunnallisia rakenteita ja ratkaisuja ja vaikuttamaan niihin. Perusopetus avaa näköalaa sukupolvien yli ulottuvaan globaaliin vastuuseen. 2.3 Oppimiskäsitys Opetussuunnitelman perusteet on laadittu perustuen oppimiskäsitykseen, jonka mukaan oppilas on aktiivinen toimija. Hän oppii asettamaan tavoitteita ja ratkaisemaan ongelmia sekä itsenäisesti että yhdessä muiden kanssa. Oppiminen on erottamaton osa yksilön ihmisenä kasvua ja yhteisön hyvän elämän rakentamista. Kieli, kehollisuus ja eri aistien käyttö ovat ajattelun ja oppimisen kannalta olennaisia. Uusien tietojen ja taitojen oppimisen rinnalla oppilas oppii reflektoimaan oppimistaan, kokemuksiaan ja tunteitaan. Myönteiset tunnekokemukset, oppimisen ilo ja uutta luova toiminta edistävät oppimista ja innostavat kehittämään omaa osaamista. Oppiminen tapahtuu vuorovaikutuksessa toisten oppilaiden, opettajien ja muiden aikuisten sekä eri yhteisöjen ja oppimisympäristöjen kanssa. Se on yksin ja yhdessä tekemistä, ajattelemista, suunnittelua, tutkimista ja näiden prosessien monipuolista arvioimista. Siksi oppimisprosessissa on olennaista oppilaiden tahto ja kehittyvä taito toimia ja oppia yhdessä. Oppilaita ohjataan myös ottamaan huomioon toimintansa seuraukset ja vaikutukset muihin ihmisiin ja ympäristöön. Yhdessä oppiminen edistää oppilaiden luovan ja kriittisen ajattelun ja ongelmanratkaisun taitoja sekä kykyä ymmärtää erilaisia näkökulmia. Se myös tukee oppilaiden kiinnostuksen kohteiden laajentumista. Oppiminen on monimuotoista ja sidoksissa opittavaan asiaan, aikaan ja paikkaan. Oppimaan oppimisen taitojen kehittyminen on perusta tavoitteelliselle ja elinikäiselle oppimiselle. Siksi oppilasta ohjataan tiedostamaan omat tapansa oppia ja käyttämään tätä tietoa oppimisensa edistämiseen. Oppimisprosessistaan tietoinen ja vastuullinen oppilas oppii toimimaan yhä itseohjautuvammin. Oppimisprosessin aikana hän oppii työskentely- ja ajattelutaitoja sekä ennakoimaan ja suunnittelemaan oppimisen eri vaiheita. Jotta oppilas voisi oppia uusia käsitteitä ja syventää ymmärrystä opittavista asioista, häntä ohjataan liittämään opittavat asiat ja uudet käsitteet aikaisemmin oppimaansa. Tietojen ja taitojen oppiminen on kumuloituvaa ja se vaatii usein pitkäaikaista ja sinnikästä harjoittelua. Oppilaan kiinnostuksen kohteet, arvostukset, työskentelytavat ja tunteet sekä kokemukset ja käsitykset itsestä oppijana ohjaavat oppimisprosessia ja motivaatiota. Oppilaan minäkuva sekä pystyvyyden tunne ja itsetunto vaikuttavat siihen, millaisia tavoitteita oppilas asettaa toiminnalleen. Oppimisprosessin aikana saatava rohkaiseva ohjaus vahvistaa oppilaan luottamusta omiin mahdollisuuksiinsa. Monipuolisen myönteisen ja realistisen palautteen antaminen ja saaminen ovat keskeinen osa sekä oppimista tukevaa että kiinnostuksen kohteita laajentavaa vuorovaikutusta. 2.4 Paikallisesti päätetyt asiat
5 Arvoperusta ja oppimiskäsitys Sallan perusopetuksessa Sallan kunnan perusopetuksen opetussuunnitelman arvopohjaa täydentävät seuraavat arvot, jotka ovat yhteisiä koko Sallan sivistystoimessa: Toivon ilmapiiri uskotaan tulevaisuuteen ja elämän hyvyyteen täällä Sallassa pidetään merkityksellisenä työtämme sivistystoimessa pidetään merkityksellisenä mahdollisuutta oppia ja opiskella koko elämän ajan pidetään yllä myönteinen ja kannustava puhe- ja toimintakulttuuri Kollektiivinen optimismi uskotaan ihmisen hyvyyteen huomioidaan kaikkien kanssakulkijoiden ihmisarvo, kukaan ei ole parempi toista Tiimisisu käsitellään vaikeitakin asioita yhdessä ajatellaan, innostutaan ja tehdään yhdessä ymmärretään myös toisia näkökulmia, yhtä totuutta ei ole Yhteisluottamus on usko ja tunne siitä että me yhdessä pystymme keskittymään oikeisiin asioihin löytämään toistemme vahvuudet ja tukemaan sekä hyödyntämään niitä. ollaan ylpeitä meistä Edellisen lukuvuoden lopussa yhteisöllisen oppilashuollon arviointikokouksessa valitaan seuraavaa vuotta varten yksi painopistealue arvoista. Arvojen toteutumista seurataan lukuvuoden aikana ja arvioidaan keväällä yhteisöllisen oppilashuollon arviointikokouksessa. Arvot tuodaan esille kaikessa koulun toiminnassa ja oppiaineissa. Oppitunneilla, välitunneilla tai kodin ja koulun välisessä yhteistyössä keskustellaan esimerkiksi oppilaiden toiminnasta arvojen kautta, jolloin arvot konkretisoituvat oppilaille. Arvoja tuodaan esille myös esimerkiksi julistein sivistystoimen tiloissa, koulujen tiedotteissa ja nettisivuilla. Sallan kunnan perusopetuksen oppimiskäsityksen painopiste on reflektointi. Sivistystoimen arvot tukevat kouluissa toteutettavaa oppimiskäsitystä. Oppimista reflektoidaan ohjatusti koulun toiminnassa. Oppitunneilla, välitunneilla tai kodin ja koulun välisessä yhteistyössä pohditaan oppimista ja toimintaa reflektoinnin ydinkysymysten avulla (mitä tein/opin, miten tein/opin, miksi tein/opin, miksi en tehnyt/oppinut).
6 Seuraavassa taulukossa on kuvattu esimerkinomaisesti tiimisisu Laatuaapisen mukaisesti arvioituna. Arvo Taso 0 Taso 1 Taso 2 Taso 3 Taso 4 Esim. Tiimisisu Asiasta ei tiedetä mitään. Asian kehittämistä ei koeta tärkeäksi. Asian kehittämiseksi ei tehdä mitään toimenpiteitä Asia on olemassa ja ääneen todettu. Asian kehittäminen on otettu esille keskusteluissa sekä mahdollisissa suunnitelmissa. Asian kehittäminen koetaan tärkeäksi Toimenpiteet asian kehittämiseksi on käynnistetty ja asioista on sovittu yhteisesti. Joku on vastuutettu hoitamaan asiaa Asiaa kehitetään työyhteisössä henkilöstön ja työnjohdon kesken. Toimenpiteet tuottavat tuloksia ja näkyvät ulospäin. Asian kehittäminen on johtanut kehittämiskohteen kehittymiseen Asiakkaat ovat aiempaa tyytyväisempiä palveluun Jotain tulee valmiiksi
LUKU 2 PERUSOPETUS YLEISSIVISTYKSEN PERUSTANA
LUKU 2 PERUSOPETUS YLEISSIVISTYKSEN PERUSTANA 2.1 Opetuksen järjestämistä ohjaavat velvoitteet (1/2) Opetus järjestetään oppilaiden ikäkauden ja edellytysten mukaisesti ja siten, että se edistää oppilaiden
OPS 2016 Keskustelupohja vanhempainiltoihin VESILAHDEN KOULUTOIMI
OPS 2016 Keskustelupohja vanhempainiltoihin VESILAHDEN KOULUTOIMI Valtioneuvoston vuonna 2012 antaman asetuksen pohjalta käynnistynyt koulun opetussuunnitelman uudistamistyö jatkuu. 15.4.-15.5.2014 on
Johdanto. Ajattelun taidot ja oppiminen
Ajattelun taidot ja oppiminen Johdanto Kun yhteiskunta ja työelämä muuttuvat voimakkaasti, joudumme koulutyössä miettimään entistä tarkemmin, millaisia valmiuksia elämässä tarvitaan. Mitä pitäisi oppia
Opetussuunnitelman perusteet esi- ja perusopetuksessa Osa ohjausjärjestelmää, jonka tarkoitus on varmistaa opetuksen tasa-arvo ja laatu sekä luoda
Opetussuunnitelman perusteet esi- ja perusopetuksessa Osa ohjausjärjestelmää, jonka tarkoitus on varmistaa opetuksen tasa-arvo ja laatu sekä luoda hyvät edellytykset oppilaiden kasvulle, kehitykselle ja
Ankeat opetusmenetelmät, karut oppimisympäristöt, luutuneet käsitykset Oppiminen kuntoon!
Ankeat opetusmenetelmät, karut oppimisympäristöt, luutuneet käsitykset Oppiminen kuntoon! Pirkanmaan ympäristökasvatuspäivä 2.6.2015 Päivi Ikola Aluejohtaja Uutta vai vanhaa? 2.6.2015 Päivi Ikola Perusopetuksen
Kouluhyvinvoinnin vahvistaminen osallisuutta kehittämällä TIINA ANNEVIRTA, OKL, TURUN YLIOPISTO EMMI VIRTANEN, KESKUSKOULU, LIETO
Kouluhyvinvoinnin vahvistaminen osallisuutta kehittämällä TIINA ANNEVIRTA, OKL, TURUN YLIOPISTO EMMI VIRTANEN, KESKUSKOULU, LIETO Hyvinvointia tukeva kouluarki 2 Koululla on yhä tärkeämpi rooli lapsen
OPS Minna Lintonen OPS
26.4.2016 Uuden opetussuunnitelman on tarkoitus muuttaa koulu vastaamaan muun yhteiskunnan jatkuvasti muuttuviin tarpeisiin. MINNA LINTONEN Oppilaat kasvavat maailmaan, jossa nykyistä suuremmassa määrin
Lohjan kaupunki OPS2016. Perusopetuksen paikallinen opetussuunnitelma
Lohjan kaupunki OPS2016 Perusopetuksen paikallinen opetussuunnitelma Kasvatus- ja opetuslautakunta 27.4.2016 Sisällys 1 PAIKALLISEN OPETUSSUUNNITELMAN MERKITYS JA LAADINTA... 4 1.1 Opetussuunnitelman perusteet
Aikuisten perusopetus
Aikuisten perusopetus Laaja-alainen osaaminen ja sen integrointi oppiaineiden opetukseen ja koulun muuhun toimintaan 23.1.2015 Irmeli Halinen Opetussuunnitelmatyön päällikkö OPETUSHALLITUS Uudet opetussuunnitelman
Säkylän perusopetuksen opetussuunnitelma luvut 1-12 1.8.2016
Opetushallitus Perusopetuksen opetussuunnitelman perusteet 2014 luvut 1-12 Säkylän perusopetuksen opetussuunnitelma luvut 1-12 1.8.2016 1 Sisällys LUKU 1 PAIKALLISEN OPETUSSUUNNITELMAN MERKITYS JA LAADINTA...
Opetussuunnitelmat. uudistuvat Tarja Ruohonen
Opetussuunnitelmat uudistuvat 2016 Tarja Ruohonen OPS-uudistuksen tavoitteita: Kasvun ja oppimisen jatkumon vahvistaminen Rakennetaan olemassaoleville vahvuuksille Määritellään kasvatustyötä ja toimintakulttuurin
Kuka määrittelee. varhaiskasvatussuunnitelman. opetussuunnitelman ja. perusteiden arvot? Johtaja Jorma Kauppinen Opetushallitus EDUCA-messut 27.1.
Kuka määrittelee opetussuunnitelman ja varhaiskasvatussuunnitelman perusteiden arvot? Johtaja Jorma Kauppinen Opetushallitus EDUCA-messut 27.1.2017 Opetushallitus pähkinänkuoressa Opetushallitus ja Kansainvälisen
Elämänkatsomustieto. Arto Vaahtokari Helsingin yliopiston Viikin normaalikoulu arto.vaahtokari@helsinki.fi. Sari Muhonen
Elämänkatsomustieto Arto Vaahtokari Helsingin yliopiston Viikin normaalikoulu arto.vaahtokari@helsinki.fi OPPIAINEEN TEHTÄVÄ Elämänkatsomustiedon opetuksen ydintehtävänä on edistää oppilaiden kykyä etsiä
LUKU 1 PAIKALLISEN OPETUSSUUNNITELMAN MERKITYS JA LAADINTA... 5 1.1 Opetussuunnitelman perusteet ja paikallinen opetussuunnitelma... 5 1.
LUKU 1 PAIKALLISEN OPETUSSUUNNITELMAN MERKITYS JA LAADINTA... 5 1.1 Opetussuunnitelman perusteet ja paikallinen opetussuunnitelma... 5 1.2 Paikallisen opetussuunnitelman laatimista ohjaavat periaatteet...
Inarin kunnan perusopetuksen saamenkielisen opetuksen opetussuunnitelma 1.8.2016
Inarin kunnan perusopetuksen saamenkielisen opetuksen opetussuunnitelma 1.8.2016 Sivistyslautakunta 15.6.2016 / 35 2 SISÄLLYS LUKU 1 INARIN KUNNAN PERUSOPETUKSEN OPETUSSUUNNITELMAN MERKITYS JA LAADINTA...
Mielestämme hyvä kannustus ja mukava ilmapiiri on opiskelijalle todella tärkeää.
Ops-perusteluonnosten palaute Poikkilaakson oppilailta 1 LUKU 2 B Perusopetuksen arvoperusta Suunta on oikea, ja tekstissä kuvataan hyvin sitä, kuinka kaikilla lapsilla kuuluisi olla oikeus opiskella ja
Enontekiön kunta Perusopetuksen opetussuunnitelma 2016
Enontekiön kunta Perusopetuksen opetussuunnitelma 2016 Hyväksytty sivistyslautakunnassa 6.4.2016 29 2 Sisällys LUKU 1 PERUSOPETUS YLEISSIVISTYKSEN PERUSTANA... 7 1.1 Opetuksen järjestämistä ohjaavat velvoitteet...
Yleisten osien valmistelu
Taiteen perusopetuksen opetussuunnitelman perusteet Yleisten osien valmistelu Alustavien luonnosten tarkastelua Taiteen perusopetuksen opetussuunnitelman perusteiden uudistaminen 15.4.2016 Opetushallitus
Opetussuunnitelman arvopohja ja tuntijako
Opetussuunnitelman arvopohja ja tuntijako Outi Rinne 16.3.2016 Perusopetuksen ohjausjärjestelmä (1.1) Perusopetuksen ohjausjärjestelmän tarkoituksena on varmistaa koulutuksen tasa-arvo ja laatu sekä luoda
Sivltk 14.6.2016 35 oheismateriaali. Perusopetuksen Opetussuunnitelma
Sivltk 14.6.2016 35 oheismateriaali Perusopetuksen Opetussuunnitelma 2 LUKU 1 PAIKALLISEN OPETUSSUUNNITELMAN MERKITYS JA LAADINTA 1.1 Opetussuunnitelman perusteet ja paikallinen opetussuunnitelma Perusopetuksen
Tasa-arvo- ja yhdenvertaisuussuunnitelma. Rauman musiikkiopisto
Tasa-arvo- ja yhdenvertaisuussuunnitelma Rauman musiikkiopisto Sivistysvaliokunta, kesäkuu 2018 SISÄLTÖ 1. Tasa-arvo- ja yhdenvertaisuussuunnitelman tarkoitus. 3 2. Tasa-arvoon ja yhdenvertaisuuteen liittyvä
OPS2016 Uudistuva perus- ja lisäopetus. Irmeli Halinen Opetussuunnitelmatyön päällikkö OPETUSHALLITUS
OPS2016 Uudistuva perus- ja lisäopetus Irmeli Halinen Opetussuunnitelmatyön päällikkö OPETUSHALLITUS Aamupäivän rakenne Uudet perusteet ja koulun kehittäminen Mistä uudistuksessa on kysymys Mitkä ovat
Työtavat... 26 Opetuksen eheyttäminen ja ilmiöpohjainen oppiminen... 27 5. OPPIMISTA JA HYVINVOINTIA EDISTÄVÄ KOULUTYÖN JÄRJESTÄMINEN...
Luonnos 4.4.2016 Sisällysluettelo 1. KERAVAN OPETUSSUUNNITELMAN MERKITYS JA LAADINTA... 5 Johdanto... 5 Opetussuunnitelman valtakunnalliset perusteet Keravan perusopetuksen opetussuunnitelman perustana...
Keravan kasvatus- ja opetuslautakunta 7.6.2016/ 68
Keravan kasvatus- ja opetuslautakunta 7.6.2016/ 68 Sisällysluettelo 1. KERAVAN OPETUSSUUNNITELMAN MERKITYS JA LAADINTA... 7 Johdanto... 7 Opetussuunnitelman valtakunnalliset perusteet Keravan ruotsinkielisen
Käsitys oppimisesta koulun käytännöissä
Käsitys oppimisesta koulun käytännöissä Aktiivisuus, vuorovaikutus ja myönteiset kokemukset oppimiskäsityksen kuvauksessa Tampere 28.1.2015 Eija Kauppinen Oppimiskäsitys perusopetuksen opetussuunnitelman
Iisalmen kaupunki Sivistyspalvelukeskus Varhaiskasvatus ESIOPETUKSEN LUKUVUOSISUUNNITELMA. Lukuvuosi - Yksikkö. Esiopetusryhmän nimi
Lukuvuosi - Yksikkö Esiopetusryhmän nimi Esiopetusryhmän henkilöstö Lukuvuoden painotusalueet Esioppilaiden määrä Tyttöjä Poikia LUKUVUODEN TYÖAJAT Syyslukukausi / 20 - / 20 Syysloma / 20 - / 20 Joululoma
DEMOKRATIA JA OPPILAIDEN OSALLISUUS KOULUJEN KANSAINVÄLISTÄMISESSÄ
DEMOKRATIA JA OPPILAIDEN OSALLISUUS KOULUJEN KANSAINVÄLISTÄMISESSÄ 5.9.2014 Kristina Kaihari Perusopetuksen ops-uudistuksen keskiössä oppilaiden osallisuutta vahvistava toimintakulttuuri TAVOITTEET Luoda
Käsitys oppimisesta koulun käytännöissä
Käsitys oppimisesta koulun käytännöissä Oppimiskäsityksen kuvaus Helsinki 6.3.2015 1 Oppimiskäsitys perusopetuksen opetussuunnitelman perusteissa Perusteissa kuvataan oppimiskäsitys, jonka pohjalta opetussuunnitelman
TERVEISET OPETUSHALLITUKSESTA
TERVEISET OPETUSHALLITUKSESTA Oppimisen ja osaamisen iloa turvallisessa ympäristössä Uudet opetussuunnitelmalinjaukset 23.11.2015 Irmeli Halinen Opetusneuvos Opetussuunnitelmatyön päällikkö OPPIMINEN OPETUS
Opetussuunnitelman perusteiden uudistaminen
Opetussuunnitelman perusteiden uudistaminen Irmeli Halinen Opetussuunnitelmatyön päällikkö OPETUSHALLITUS LUMA-seminaari 15.1.2013 1 Opetussuunnitelmatyön kokonaisuus 2 Yleissivistävän koulutuksen uudistaminen
Opetussuunnitelmauudistus Suomessa Tiina Tähkä, Opetushallitus
Opetussuunnitelmauudistus Suomessa 2.6.2015 Tiina Tähkä, Opetushallitus MAHDOLLINEN KOULUKOHTAINEN OPS ja sen varaan rakentuva vuosisuunnitelma PAIKALLINEN OPETUSSUUNNITELMA Paikalliset tarpeet ja linjaukset
USKONTO. Oppiaineen tehtävä
1 USKONTO Oppiaineen tehtävä Uskonnon opetuksen tehtävänä on antaa oppilaalle laaja uskonnollinen ja katsomuksellinen yleissivistys. Opetus perehdyttää oppilasta opiskeltavaan uskontoon ja sen monimuotoisuuteen,
TUKIMATERIAALI: Arvosanan kahdeksan alle jäävä osaaminen
TERVEYSTIETO Terveystiedon päättöarvioinnin kriteerit arvosanalle 8 ja niitä täydentävä tukimateriaali Opetuksen tavoite Terveyttä tukeva kasvu ja kehitys T1 ohjata oppilasta ymmärtämään terveyden laaja-alaisuutta,
Opetushallitus. Perusopetuksen opetussuunnitelman perusteet 2014
Opetushallitus Perusopetuksen opetussuunnitelman perusteet 2014 sekä Harjavallan kaupungin perusopetuksen paikallisesti päätetyt osuudet 2016 2 Sisällys LUKU 1 PAIKALLISEN OPETUSSUUNNITELMAN MERKITYS JA
Miltä maailma näyttää?
Miltä maailma näyttää? Globaali näkökulma lasten ja nuorten tulevaisuuteen (Jari Kivistö) Kasvava ihminen ja tulevaisuuden koulu -seminaari Kokkolassa 7.8.2013 Globaalikasvatuksen tehtävä on
LUKU 1 PAIKALLISEN OPETUSSUUNNITELMAN MERKITYS JA LAADINTA
RÄÄKKYLÄN KUNNAN 1 2 Sisällys LUKU 1 PAIKALLISEN OPETUSSUUNNITELMAN MERKITYS JA LAADINTA 3 1.1 Opetussuunnitelman perusteet ja paikallinen opetussuunnitelma 3 1.2 Paikallisen opetussuunnitelman laatimista
Mikkelissä islamin opetus järjestetään keskitetysti ja yhdysluokkaopetuksena.
13.4.6 Uskonto Islam Tässä oppimääräkuvauksessa tarkennetaan kaikille yhteisiä uskonnon sisältöjä. Paikalliset opetussuunnitelmat laaditaan uskonnon yhteisten tavoitteiden ja sisältökuvausten sekä eri
OPS2016 painottaa toimintakulttuurin muutosta
OPS2016 painottaa toimintakulttuurin muutosta, projektitutkija 2.11.2016 OPS2016 Muovaa käsitystä oppimisesta Oppimisen ilo Oppijan aktiivinen rooli, ongelmanratkaisutaidot Monipuoliset oppimisympäristöt
Kasvun kikatusta leikin lumoissa
Kasvun kikatusta leikin lumoissa Tarkastelukiikarissa toimintakulttuurin kehittäminen ja sitä ohjaavat periaatteet Osallisuus, yhdenvertaisuus ja tasa-arvo Inklusiivisessa toimintakulttuurissa edistetään
Helsingin Suomalainen Yhteiskoulu. Perusopetuksen opetussuunnitelma
Helsingin Suomalainen Yhteiskoulu Perusopetuksen opetussuunnitelma Uusi opetussuunnitelma astuu voimaan 3-6 luokilla 1.8.2016, 7. luokalla 1.8.2017, 8. luokalla 1.8.2018 ja 9. luokalla 1.8.2019 Hyväksytty
Perusopetuksen opetussuunnitelma Turussa
Perusopetuksen opetussuunnitelma Turussa OPS 2016 koordinaattori Tuija Vänni 8.9.2016 Vänni 2016 1 Ytimenä on, että oppiminen syntyy kannustavassa vuorovaikutuksessa se, mitä opiskellaan, auttaa ymmärtämään
Opetushallitus. Aikuisten perusopetuksen opetussuunnitelma Pudasjärvi 2016
Opetushallitus Aikuisten perusopetuksen opetussuunnitelma Pudasjärvi 2016 1 Sisällys LUKU 1 PAIKALLISEN OPETUSSUUNNITELMAN MERKITYS JA LAADINTA... 4 1.1 Opetussuunnitelman perusteet ja paikallinen opetussuunnitelma...
5.12 Elämänkatsomustieto
5.12 Elämänkatsomustieto Elämänkatsomustieto oppiaineena on perustaltaan monitieteinen. Filosofian ohella se hyödyntää niin ihmis-, yhteiskunta- kuin kulttuuritieteitäkin. Elämänkatsomustiedon opetuksessa
Tilat ja opetussuunnitelmien perusteet
Tilat ja opetussuunnitelmien perusteet Eija Kauppinen 13.4.2016 Perusopetuksen oppimiskäsitys Oppilas on aktiivinen toimija ja oppii asettamaan tavoitteita, ratkaisemaan ongelmia ja toimimaan muiden kanssa.
Eurajoen perusopetuksen opetussuunnitelma 2016
Eurajoen perusopetuksen opetussuunnitelma 2016 2 Sisällys LUKU 1 PAIKALLISEN OPETUSSUUNNITELMAN MERKITYS JA LAADINTA... 5 1.1 Opetussuunnitelman perusteet ja paikallinen opetussuunnitelma... 5 1.2 Paikallisen
Maantieteellinen tieto ja ymmärrys 7 Maapallon karttakuvan 8. keskeisen paikannimistön tunteminen 7 Luonnonmaantiete ellisten ilmiöiden 8
Oppiaineen nimi: MAANTIETO 7-9 Vuosiluokat Opetuksen tavoite Sisältöalueet Laajaalainen osaaminen Arvioinnin kohteet oppiaineessa Maantieteellinen tieto ja ymmärrys 7 Maapallon karttakuvan hahmottaminen
Aikuisten perusopetuksen opetussuunnitelma 2015
Liite TAJO 24.5.2016 53 Tampereen aikuislukio Aikuisten perusopetuksen opetussuunnitelma 2015 1 Sisällys LUKU 1 PAIKALLISEN OPETUSSUUNNITELMAN MERKITYS JA LAADINTA... 5 1.1 Opetussuunnitelman perusteet
Uudistustyön suunta IRMELI HALINEN
Uudistustyön suunta Missä perusteiden linjauksissa muutos ilmenee? (1) Koulun ja opetuksen suhde muuttuvaan yhteiskuntaan Arvoperusta, tehtävä ja velvoitteet Toimintakulttuuri ja koulutyön järjestäminen
Kansalaisen taidot 2 (OPH 2011) Opettajan peruskysymykset
- UUSI OPS 2016 - Osallistava opetus ja oppilaan ajattelun kehittäminen Markus Leppiniemi Kansalaisen taidot 1 (OPH 2011) Ajattelun taidot Työskentelyn ja vuorovaikutuksen taidot Käden ja ilmaisun taidot
OPETUSSUUNNITELMA AIKUISTEN PERUSOPETUS
OPETUSSUUNNITELMA AIKUISTEN PERUSOPETUS Vahvistettu 21.6.2016 Rehtorin päätös 98/20/2016 Sisällys LUKIJALLE... 5 1 PAIKALLISEN OPETUSSUUNNITELMAN LAADINTAA OHJAAVAT PERIAATTEET... 6 1.1 Paikallisen opetussuunnitelman
AIKUISTEN PERUSOPETUKSEN OPETUSSUUNNITELMAN PERUSTEET 2015
AIKUISTEN PERUSOPETUKSEN OPETUSSUUNNITELMAN PERUSTEET 2015 Määräykset ja ohjeet 2015:37 Opetushallitus Määräykset ja ohjeet 2015:37 ISBN 978-952-13-6125-8 (pdf) ISSN-L 1798-887X ISSN 1798-8888 (verkkojulkaisu)
Kasvatus- ja opetustoimen toimenpiteet resurssiviisaan Lappeenrannan tiekartan tavoitteiden toteuttamiseksi
Kasvatus- ja opetuslautakunta 63 17.08.2015 Kasvatus- ja opetustoimen toimenpiteet resurssiviisaan Lappeenrannan tiekartan tavoitteiden toteuttamiseksi 551/00.04.00/2014 KOLA 63 Valmistelija / lisätiedot:
Opetussuunnitelmauudistus opettajan näkökulmasta. Uudistuva esiopetus Helsinki Lastentarhanopettajaliitto puheenjohtaja Anitta Pakanen
Opetussuunnitelmauudistus opettajan näkökulmasta Uudistuva esiopetus Helsinki 4.12.2014 Lastentarhanopettajaliitto puheenjohtaja Anitta Pakanen Uudistus luo mahdollisuuksia Pohtia omaa opettajuutta Pohtia
Toimintakulttuuri. Arviointikulttuuri
Koulutuksen tavoitteet Säädökset ja perusta Lait ja määräykset Opintojenaikainen arviointi Usko Itseen oppijana Oman oppimisprosessin ymmärtäminen Työpaja 1 tavoitteet Toimintakulttuuri Arvostelusta oppimisen
TERVEISET OPETUSHALLITUKSESTA
TERVEISET OPETUSHALLITUKSESTA Oppimisen ja osaamisen iloa Uudet opetussuunnitelmalinjaukset todeksi Irmeli Halinen Opetusneuvos Opetussuunnitelmatyön päällikkö OPPIMINEN OPETUS JA OPISKELU PAIKALLISET
KASAKKAMÄEN KOULUN YHDENVERTAISUUS- JA TASA-ARVOSUUNNITELMA. Vuosille
KASAKKAMÄEN KOULUN YHDENVERTAISUUS- JA TASA-ARVOSUUNNITELMA Vuosille 2017-18 1 KASAKKAMÄEN KOULUN YHDENVERTAISUUS- JA TASA-ARVOSUUNNITELMA Sisällysluettelo 1. Johdanto 2. Tasa-arvolaki koulussa 3. Yhdenvertaisuuden
Kari Uusikylä professori emeritus Helsingin yliopisto
Kari Uusikylä professori emeritus Helsingin yliopisto Tavoitteista vuorovaikutusta, joka tähtää oppilaiden persoonallisuudenkehityksen edistämiseen kasvatustavoitteiden suunnassa. (Matti Koskenniemi) Mikä
Akaan lukion aikuislinjan aikuisten perusopetuksen opetussuunnitelma 2016
Akaan lukion aikuislinjan aikuisten perusopetuksen opetussuunnitelma 2016 Opiskeluhuoltoryhmä 12.5.2016 Opiskelijakunnan kuuleminen 16.5.2016 Opettajankokous 19.05.2016 Koulutuslautakunta 02.06.2016 1
Kohti varhaiskasvatuksen ammattilaisuutta HYVINKÄÄN VASU2017
Kohti varhaiskasvatuksen ammattilaisuutta HYVINKÄÄN VASU2017 kohtaa lapsen Välittää lapsista aidosti ja on töissä heitä varten Suhtautuu lapsiin ja heidän tunteisiinsa ja tarpeisiinsa empaattisesti On
Varhaiskasvatuksen neuvottelupäivät 2015. Lastenohjaajan asiantuntemus lapsivaikutusten arvioinnissa
Varhaiskasvatuksen neuvottelupäivät 2015 Lastenohjaajan asiantuntemus lapsivaikutusten arvioinnissa Kirkolliskokouksen päätös Kirkkojärjestys 23 luku 3 Lapsen edun edistämiseksi kirkollisen viranomaisen
Arvopohja OPS työn pohjaksi / KESTÄVÄN ELÄMÄNTAVAN NÄKÖKULMA UUSI OPPIMAISEMA ARVOPOHJA JA SEN TESTAAMINEN KAUPUNKISTRATEGIALLA JA PAIKALLISTEEMOILLA
Arvopohja OPS työn pohjaksi / KESTÄVÄN ELÄMÄNTAVAN NÄKÖKULMA UUSI OPPIMAISEMA ARVOPOHJA JA SEN TESTAAMINEN KAUPUNKISTRATEGIALLA JA PAIKALLISTEEMOILLA TAUSTANA: 1. Vtk-OPS-perusteet 2. Pudasjärven kuntasuunnitelman
LUKU 2 ARVOT JA OPPIMISKÄSITYS. Porin Kristillisen koulun opetussuunnitelma koulukohtainen osuus 1.8.2016
Porin Kristillisen koulun opetussuunnitelma koulukohtainen osuus 1.8.2016 Hyväksytty Porin Kristillisen koulun johtokunnassa 4.4.2016 Sisällysluettelo... 1 Porin Kristillisen koulun opetussuunnitelma koulukohtainen
Toimintakulttuuri muutoksessa
Toimintakulttuuri muutoksessa Mervin messissä- työskentely Keskustelu- ja muistiinkirjaamistehtävät A ja B: A-tehtävä: Jokaisen lapsen ainutlaatuisuus oppijana Ymmärretään lapsen ainutlaatuisuus oppijana(yksilönä)
Opetushallituksen vahvistamat opetussuunnitelman perusteet ovat mustalla fontilla, Espoon kuntakohtainen opetussuunnitelma on sinisellä.
Espoon kaupunki Opetussuunnitelmakokonaisuus luvuista 1-5, 8 ja 9 sisältäen Opetushallituksen vahvistamat opetussuunnitelman perusteet ja kuntakohtaisen opetussuunnitelman Opetushallituksen vahvistamat
Oppimisympäristöt perusopetuksen opetussuunnitelman perusteissa 2014
Oppimisympäristöt perusopetuksen opetussuunnitelman perusteissa 2014 Eija Kauppinen Opetushallitus Rakennusfoorumi 6.11.2018, Helsinki Oppimisympäristöt muutoksessa Valtioneuvoston asetus perusopetuslaissa
Kolarin kunta OPS. Sivistyslautakunta
Kolarin kunta OPS Sivistyslautakunta 16.6.2016 Sisällys LUKU 1 PAIKALLISEN OPETUSSUUNNITELMAN MERKITYS JA LAADINTA... 4 1.1 Opetussuunnitelman perusteet ja paikallinen opetussuunnitelma... 4 1.2 Paikallisen
Annettu Helsingissä 28 päivänä kesäkuuta 2012 Valtioneuvoston asetus perusopetuslaissa tarkoitetun opetuksen valtakunnallisista tavoitteista ja
Annettu Helsingissä 28 päivänä kesäkuuta 2012 Valtioneuvoston asetus perusopetuslaissa tarkoitetun opetuksen valtakunnallisista tavoitteista ja perusopetuksen tuntijaosta Valtioneuvoston päätöksen mukaisesti
PERUSOPETUKSEN OPETUSSUUNNITELMAN PERUSTEET 2014. Määräykset ja ohjeet 2014:96
PERUSOPETUKSEN OPETUSSUUNNITELMAN PERUSTEET 2014 Määräykset ja ohjeet 2014:96 Opetushallitus Määräykset ja ohjeet 2014:96 ISBN 978-952-13-5998-9 (nid.) ISBN 978-952-13-5999-6 (pdf) ISSN-L 1798-887X ISSN
Joensuun seudun opetussuunnitelma. Keskeiset uudistukset
Joensuun seudun opetussuunnitelma Keskeiset uudistukset Opetussuunnitelman käyttöönotto Uuden opetussuunnitelman mukainen opetus alkaa kaikissa kouluissa 1.8.2016 Luokissa 1-6 uusi opetussuunnitelma kokonaisuudessaan
PERUSOPETUKSEN OPETUSSUUNNITELMAN PERUSTEET Määräykset ja ohjeet 2014:96
PERUSOPETUKSEN OPETUSSUUNNITELMAN PERUSTEET 2014 Määräykset ja ohjeet 2014:96 4. painos Opetushallitus Määräykset ja ohjeet 2014:96 ISBN 978-952-13-5998-9 (nid.) ISBN 978-952-13-5999-6 (pdf) ISSN-L 1798-887X
Perusopetuksen fysiikan ja kemian opetussuunnitelmien perusteiden uudistaminen
Perusopetuksen fysiikan ja kemian opetussuunnitelmien perusteiden uudistaminen Tiina Tähkä tiina.tahka@oph.fi MAOL Pori 6.10.2012 1 Perusopetuksen fysiikan ja kemian opetussuunnitelmien perusteiden uudistaminen
Siirtyminen varhaiskasvatuksesta esiopetukseen ja esiopetuksesta Tähän tarvittaessa otsikko. perusopetukseen
Siirtyminen varhaiskasvatuksesta esiopetukseen ja esiopetuksesta Tähän tarvittaessa otsikko perusopetukseen Tarton Johtajuusfoorumi 12.-13.5.2016 Tuula Nyman Kartanonrannan päiväkodin johtaja Kartanonrannan
LUKU 1 PAIKALLISEN OPETUSSUUNNITELMAN MERKITYS JA LAA- DINTA
LUKU 1 PAIKALLISEN OPETUSSUUNNITELMAN MERKITYS JA LAA- DINTA 1.1 Opetussuunnitelman perusteet ja paikallinen opetussuunnitelma Perusopetuksen ohjausjärjestelmän tarkoituksena on varmistaa koulutuksen tasa-arvo
KULTTUURIKASVATUSSUUNNITELMAT - tukea opetussuunnitelman toteuttamiseen
KULTTUURIKASVATUSSUUNNITELMAT - tukea opetussuunnitelman toteuttamiseen Kulttuuria kouluun -työpaja 7.9.2016, Utajärvi Mikko Hartikainen Opetushallitus Uudistuvat opetussuunnitelmat 2012-2017 Yleissivistävä
USKONTO. Oppiaineen tehtävä
USKONTO Oppiaineen tehtävä Uskonnon opetuksen tehtävänä on antaa oppilaalle laaja uskonnollinen ja katsomuksellinen yleissivistys. Opetus perehdyttää oppilasta opiskeltavaan uskontoon ja sen monimuotoisuuteen,
(TOIMINTAYKSIKÖN NIMI) vuosisuunnitelma sekä toimintakertomus
(TOIMINTAYKSIKÖN NIMI) vuosisuunnitelma sekä toimintakertomus 2017 2018 Sisällys 1 Toimintayksikön esiopetuksen ja varhaiskasvatuksen vuosisuunnitelma 1.1 Esiopetuksen ja varhaiskasvatuksen vuosisuunnitelman
Sanoista tekoihin! Kielen, kulttuurin ja katsomusten moninaisuus varhaiskasvatussuunnitelman perusteissa. Kirsi Tarkka
Sanoista tekoihin! Kielen, kulttuurin ja katsomusten moninaisuus varhaiskasvatussuunnitelman perusteissa Kirsi Tarkka 12.11.2018 Rovaniemi Varhaiskasvatus otsikoissa! Päiväkodit sulkevat ovensa seurakunnalta
HAAPAJÄRVEN LUKION TASA-ARVO- JA YHDENVERTAISUUSSUUNNITELMA
HAAPAJÄRVEN LUKION TASA-ARVO- JA YHDENVERTAISUUSSUUNNITELMA 2016-2019 1. Johdanto Naisten ja miesten välisestä tasa-arvosta annetun lain 5 a : mukaan (609/1986, muutettu lailla 1329/2014) koulutuksen järjestäjä
Sisällys 1 Paikallisen opetussuunnitelman merkitys ja laadinta Opetussuunnitelman perusteet ja paikallinen opetussuunnitelma
Sysmän perusopetuksen opetussuunnitelma 1.8.2016 Sisällys 1 Paikallisen opetussuunnitelman merkitys ja laadinta... 5 1.1 Opetussuunnitelman perusteet ja paikallinen opetussuunnitelma... 5 1.2 Paikallisen
JOHDATUS KODIN JA KOULUN YHTEISTYÖHÖN Monikulttuurisuustaitojen kehittäminen kouluyhteisössä -seminaari Jyväskylä
JOHDATUS KODIN JA KOULUN YHTEISTYÖHÖN Monikulttuurisuustaitojen kehittäminen kouluyhteisössä -seminaari Jyväskylä 4.9.2008 Pirjo Immonen-Oikkonen Opetusneuvos OPH KE/OH www.edu.fi Osaamisen ja sivistyksen
1. Oppimisen arviointi
1. Oppimisen arviointi Koulu vaikuttaa merkittävästi siihen, millaisen käsityksen oppilaat muodostavat itsestään oppijana ja ihmisenä. Arviointi ohjaa ja kannustaa oppilasta opiskelussa sekä kehittää oppilaan
Helsingin aikuislukio. Aikuisten perusopetuksen opetussuunnitelma
Helsingin aikuislukio Aikuisten perusopetuksen opetussuunnitelma 1.8.2016 Sisältö 1 PAIKALLISEN OPETUSSUUNNITELMAN MERKITYS JA LAADINTA.. 4 1.1 Opetussuunnitelman perusteet ja paikallinen opetussuunnitelma...
Globaalikasvatusta aineenopettajille
Globaalikasvatusta aineenopettajille Maailmankoulu Opettajien ja kasvattajien globaalikasvatuksen tukipalvelu Globaalikasvatuksen tehtävänä on Avata ihmisten silmät ja mieli maailman erilaisille todellisuuksille.
Oppilaiden Vastanneita Vastaus-% Oppilaat 4. - 9.lk 570 108 18,9 % Vanhemmat 1061 33 3,1 %
Oppilaiden lkm Vastanneita Vastaus-% Oppilaat 4. - 9.lk 570 108 18,9 % 1061 33 3,1 % Muu Oppilaan tausta ei ole taakka Vähemmistökulttuurien tuntemus Oman kulttuurin arvostaminen Yhteisen päätöksenteon
Mustasaaren kunta Suomenkielisen perusopetuksen opetussuunnitelma 2016
Mustasaaren kunta Suomenkielisen perusopetuksen opetussuunnitelma 2016 2 Sisällys LUKU 1 PAIKALLISEN OPETUSSUUNNITELMAN MERKITYS JA LAADINTA... 7 1.1 Opetussuunnitelman perusteet ja paikallinen opetussuunnitelma...
Perusopetuksen opetussuunnitelma luokat 1-6
1 Oripään kunta Perusopetuksen opetussuunnitelma luokat 1-6 1.8.2017 Sisällys 2 3 4 5 6 7 8 9 LUKU 1 PAIKALLISEN OPETUSSUUNNITELMAN MERKITYS JA LAADINTA 1.1 Opetussuunnitelman perusteet ja paikallinen
Ylöjärven perusopetuksen
Opetushallitus Määräys 104/011/2014 Ylöjärven perusopetuksen opetussuunnitelma 1.8.2016 Luvut 2, 3, 7, 8, 9 ja 10 2 Sisällys LUKU 2 PERUSOPETUS YLEISSIVISTYKSEN PERUSTANA... 4 2.1 Opetuksen järjestämistä
Lahden kv-syyspäivät 12.11.2014. etwinning: Vastauksia opsuudistuksen kansainvälistymisen ja tieto- ja viestintäteknologian haasteisiin
Lahden kv-syyspäivät 12.11.2014 etwinning: Vastauksia opsuudistuksen kansainvälistymisen ja tieto- ja viestintäteknologian haasteisiin Paula Mattila, OPS-osuus! Opetushallitus Perusopetuksen ops-perusteiden
Metsäoppimisen mahdollisuudet uuden opetussuunnitelman näkökulmasta
Metsäoppimisen mahdollisuudet uuden opetussuunnitelman näkökulmasta Lusto 20.5.2013 Opetusneuvos Lea Houtsonen OPETUSHALLITUS lea.houtsonen@oph.fi Pääministeri Jyrki Kataisen hallituksen ohjelma 22.6.2011:
Miten esimies voi edistää yhdenvertaisuutta kansainvälistyvässä työyhteisössä?
Miten esimies voi edistää yhdenvertaisuutta kansainvälistyvässä työyhteisössä? Tutkija Päivi Vartiainen tutkimushanke, Tampereen yliopisto, kasvatustieteiden yksikkö Kulttuurien välisen työn valmiuksien
Opetushallitus. Perusopetuksen opetussuunnitelman perusteet: luvut 1-12
Opetushallitus Perusopetuksen opetussuunnitelman perusteet: luvut 1-12 Luonnos 19.9.2014 1 Sisällysluettelo LUKU 1 PAIKALLISEN OPETUSSUUNNITELMAN MERKITYS JA LAADINTA... 4 1.1 Opetussuunnitelman perusteet
KASVUA JA OPPIMISTA TUKEVA TOIMINTAKULTTUURI
KASVUA JA OPPIMISTA TUKEVA TOIMINTAKULTTUURI L U O N N O S P E R U S O P E T U K S E N O P E T U S S U U N N I T E L M A N P E R U S T E I K S I 2 0 1 4 ( 1 4. 1 1. 2 0 1 2 ) KOULUN TOIMINTAKULTTUURI Historiallisesti
Saamelaisalueen koulutuskeskus Sámi oahpahusguovddáš Säämi máttááttâskuávdáš Sää mvuu d škoou l jemkõõskõs KULTTUURISET JA EETTISET OHJEET
Saamelaisalueen koulutuskeskus Sámi oahpahusguovddáš Säämi máttááttâskuávdáš Sää mvuu d škoou l jemkõõskõs KULTTUURISET JA EETTISET OHJEET KULTTUURISET JA EETTISET OHJEET 1. YLEISTÄ Opetusalan työtä säätelevät
Virpi Louhela-Risteelä & Sari Koskenkari. Copyright 2009.
Virpi Louhela-Risteelä & Sari Koskenkari Copyright 2009. Pedagoginen kehittämistyö (Kuulluksi tulemisen pedagogiikka, Louhela 2012) Opetusmetodinen kehittämistyö (NeliMaaliopetusmetodi 2009) Opettaja-oppilassuhteiden
Mitä on kestävä kehitys
Kestävä kehitys on maailmanlaajuisesti, alueellisesti ja paikallisesti tapahtuvaa jatkuvaa ja ohjattua yhteiskunnallista muutosta, jonka päämääränä on turvata nykyisille ja tuleville sukupolville hyvät
Nivalan kaupungin perusopetuksen opetussuunnitelma 2016
Nivalan kaupungin perusopetuksen opetussuunnitelma 2016 Nimi Kunta Hyväksymispäivämäärä Nivalan kaupungin perusopetuksen opetussuunnitelma 2016 Nivala SISÄLTÖ 1. Perusopetuksen arvoperusta...............................
ALUEELLISET TYÖPAJAT. Ulla Ilomäki-Keisala
ALUEELLISET TYÖPAJAT Alueellisten työpajojen työskentelylle on tunnusomaista: 1. Osallistava ja vuorovaikutteinen kouluttaminen opsprosessin käynnistämiseen ja ohjaamiseen, 2. Uusien toimintatapojen etsiminen
EVANKELIS-LUTERILAINEN USKONTO VUOSILUOKAT 1-2
EVANKELIS-LUTERILAINEN USKONTO VUOSILUOKAT 1-2 Oppiaineen tehtävä vuosiluokilla 1-2 Uskonnon opetuksen tehtävänä on antaa oppilaille laaja uskonnollinen ja katsomuksellinen yleissivistys. Opetus perehdyttää
Luku 6 Oppimisen arviointi
Luku 6 Oppimisen arviointi Koulu vaikuttaa merkittävästi siihen, millaisen käsityksen oppilaat muodostavat itsestään oppijana ja ihmisenä. Arviointi ohjaa ja kannustaa oppilasta opiskelussa sekä kehittää
Ndoromo Owen Suomen Punainen Risti Vaasan suomalainen osasto. Miten kotoutua maahanmuuttajasta kuntalaiseksi?
Ndoromo Owen Suomen Punainen Risti Vaasan suomalainen osasto Miten kotoutua maahanmuuttajasta kuntalaiseksi? Useimmat meistä viettävät koko elämänsä yhdessä tietyssä kulttuuriympäristössä. Siitä syystä