Ajankohtaista yliopistojen aikuiskoulutuksen kehittämisessä

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Ajankohtaista yliopistojen aikuiskoulutuksen kehittämisessä"

Transkriptio

1 Ajankohtaista yliopistojen aikuiskoulutuksen kehittämisessä Johtaja Kirsi Kangaspunta Aikuiskoulutuspolitiikan yksikkö Helsinki

2 Aikuisten hyödyntämiä opiskelumuotoja korkeakoulussa Tutkintoon johtava koulutus YAMK tutkinnot maisteriohjelmat korkeakoulututkintoon johtava koulutus Tutkintojen osat avoin korkeakouluopetus, erilliset opinnot, maksullinen tarjonta Tutkintoa täydentävä koulutus erikoistumisopinnot (huom. omaehtoinen hakeutuminen) maksullinen täydennyskoulutus oppisopimustyyppinen täydennyskoulutus erikoistumiskoulutus

3 Uudistamispaineita Korkeakoulutettujen määrä ja osuus kasvanut ja kasvaa Korkeakoulutetut osallistuvat aikuiskoulutukseen (73% työnantajan tuella, koko väestöstä 52%) Julkinen sektori ja isot yritykset kouluttavat eniten Työelämän muutokset aiheuttavat jatkuvaa osaamisen kehittämisen tarvetta Korkeakoulutetut kokevat tarvitsevansa koulutusta Korkeakoulutettujen työttömyys kasvanut -> työmarkkina-aseman vahvistaminen moninkertaisella koulutuksella Työelämäkytkennän vahvistamisen tarve Nuorten koulutukseen pääsyn turvaaminen - työurien pidentäminen

4 Erikoistumiskoulutukset Erikoistumiskoulutusten aloista ja koulutusohjelmista säädetään okm:n asetuksella (Yliopistolaki 558/ /2011) Jatkokoulutuksessa suoritettavaan lisensiaatin tutkintoon voi sisältyä erikoistumiskoulutus (VN:n asetus yliopistojen tutkinnoista 794/2004) Okm päättää kunkin yliopiston esityksestä stm:tä kuultuaan, mitä erikoistumiskoulutuksia ja niiden erikoisaloja kussakin yliopistossa on, erikoislääkärin, erikoiseläinlääkärin ja erikoishammaslääkärin tutkintoon johtavasta koulutuksesta säädetään erikseen (Okm:n asetus 568/2005) Yliopistot päättävät laajuudesta, op Laadunvarmistus osa yliopiston laadunvarmistusta Erikoistumiskoulutukset eivät sisälly rahoituskriteerinä perusrahoitukseen Osana lisensiaatin tutkintoa ja farmaseutin erikoistumiskoulutus opiskelijalle maksutonta Erikoistumiskoulutusten opiskelijamääristä ei kerätä tietoa, lisensiaattitutkintojen määrä ovat laskeneet

5 Erikoistumisopinnot Yliopistojen erikoistumisopinnot ovat tutkintojärjestelmää täydentäviä, ammatillista kehittymistä edistäviä opintoja, jotka järjestetään väh. 20 ov laajuisena täydennyskoulutuksena korkeakoulututkinnon suorittaneille tai muille riittävät opiskeluvalmiudet omaaville (Asetus korkeakoulututkintojen järjestelmästä 464/ ) Erikoistumisopinnot eivät sisälly rahoituskriteerinä perusrahoitukseen Maksullista, pidempikestoista täydennyskoulutusta Yliopisto päättää hinnoittelusta (VNA yliopistojen toiminnassa perittävistä maksuista 1082/2009 rajoissa) Laadunvarmistus osa yliopiston laadunvarmistusta Erikoistusmisopintojen osallistujamäärät laskeneet

6 Vielä rahoituksesta Koulutuksen rahoituksen laskentakriteereissä mukana avoimen yliopisto-opetuksen ja erillisinä opintoina suoritettujen opintopisteiden yhteenlasketun määrän perusteella määräytyvä osuus, 2% perusrahoituksesta Avoimesta yliopisto-opetuksesta ja erillisistä opinnoista voidaan periä maksua enintään 10 e/opinto-oikeuteen kuuluva op Opettajankoulutuksen opinnot ja farmaseutin erikoistumiskoulutus kuitenkin maksuttomia Julkisoikeudellisilla yliopistoilla mahdollisuus harjoittaa liiketoimintaa, joka tukee sen laissa säädettyjen tehtävien toteuttamista - > tällöin toimitaan avoimilla markkinoilla

7 Psykoterapeuttikoulutus Psykoterapeuttikoulutus: yliopisto vastaa koulutuksesta ja ottaa opiskelijat, järjestävällä yliopistolla tulee olla psykologian tai lääketieteen alan koulutusvastuu, laajuus vähintään 60 op, osaaminen osoitetaan näytöllä Yhtenäisyyttä haetaan konsortiolla, joka linjaa esim. osaamisvaatimuksia ja laatukriteerejä (suosituksia/kannanottoja) Yliopistot voivat periä maksua järjestämästään koulutuksesta, maksut e Lisäksi voi tulla muita kuluja

8 Oppisopimustyyppinen täydennyskoulutus Väh 30 op. laajuista,, > Suunnattu korkeakoulututkinnon suorittaneille työelämässä oleville Okm:n erityisavustus, rahoitusperusteena at ja eat:n laskennallinen yksikköhinta 3268 e n aloittanutta/v Palautetta: Koulutus- ja erityisesti sopimusmalleista tarvitaan konkreettista ohjeistusta ja yhtenäistettyä mallia, koulutuksen sitominen työsopimukseen on ongelmallista, tiukat sopimusehdot eivät houkuttele työnantajia, työnantajaa tulisi pystyä vaihtamaan koulutuksen kuluessa Näyttöjä tulee kehittää, toiminnallisista näytöistä ei ole vielä paljoa kokemuksia, kirjallinen kehittämistehtävä on hyödyllinen, sillä se jää työyhteisön käyttöön Mallia tulee kehittää edelleen tiiviimmin opetusta ja tutkimusta tekevissä yksiköissä (erityisesti yliopistoissa laitokset ja tiedekunnat) Rahoituksen riittävyys ("yksikköhinta") ja riittävyys useampiin koulutuksiin, koulutus- ja toimialakohtainen kattavuus 2012 haku: osallistumismaksut voivat olla suuruudeltaan korkeintaan koulutuksen toteuttamisesta syntyvien kustannusten ja valtion avustuksen välisen erotuksen verran

9 Erikoislääkäri- ja hammaslääkärikoulutuksen ohjauksen siirto Tällä hetkellä OKM säätelee erikoistumiskoulutusta = vastaa asetuksen esittelystä (yliopistojen koulutusvastuut, koulutukseen ottaminen, tavoitteet ja järjestämistapa, koulutusohjelmat ja niiden pituus, tutkinnon suorittaminen, yhteistyöelimet) STM rahoittaa Yliopistot vastaavat koulutuksen sisällöstä ja laativat ja arvioivat erikoislääkärikuulustelut Palvelujärjestelmä toteuttaa Kukaan ei tee erikoisalakohtaista määrällistä ennakointia tai mitoitusta kenelläkään ei ole vastuuta varmistaa, että kaikille erikoisaloille on optimi määrä erikoistuvia lääkäreitä. Erikoistuvien lääkäreiden ohjauksessa puutteita

10 Erikoislääkäri- ja hammaslääkärikoulutuksen ohjauksen siirto HO: Selkeytetään terveydenhuollon korkeakoulutusta tieteenalan kehittymisen ja koulutuksen työelämävastaavuuden varmistamiseksi Valtioneuvosto : erikoislääkäri- ja erikoishammaslääkärikoulutuksen ohjaus siirretään OKM:stä STM:öön Tarkoituksena on selkeyttää koulutuksen rahoitusta osana EVO-koulutusrahoituksen uudistamista, jotta STM:n mahdollisuudet ohjata erikoistumiskoulutusta ja sen mitoitusta vahvistuvat Yliopistojen rooli on tarkoitus säilyttää tai jopa vahvistaa koulutuksen järjestämisessä dl 12/2012

11 Kesu : Korkeakoulujen aikuiskoulutuksella laajennetaan ja päivitetään osaamista Lähtökohtia Lähes kolmasosalla korkeakouluihin valituista uusista opiskelijoista on jo korkeakoulututkinto tai opiskeluoikeus korkeakouluissa. Syynä moninkertaiseen korkeakouluopintoihin ovat mm työelämän eri tehtäviin säädetyt liian yksityiskohtaiset kelpoisuusvaatimukset sekä mahdollisuus hankkia tutkintoon johtavassa koulutuksessa osaamista täydentävää koulutusta maksutta. Tutkinnon jälkeisellä koulutuksella voidaan tukea mm. uusien työnkuvien ja asiantuntija-alojen syntymistä ja korkeakoulutettujen erikoistumista.

12 Korkeakoulujen erikoistumiskoulutukset Valtioneuvosto: tavoitteena on selkeyttää tutkintojärjestelmää siten, että korkeakoulututkinnon jälkeen tarvittava laaja osaaminen hankitaan korkeakouluissa tutkintoa täydentävinä erikoistumiskoulutuksina. Koulutuksille luodaan laadunvarmistusjärjestelmä. Erikoistumiskoulutusten kokonaisuus korvaa nykyiset ammattikorkeakoulujen ammatilliset erikoistumisopinnot sekä yliopistojen erikoistumiskoulutukset ja erikoistumisopinnot ja niitä voidaan järjestää tutkintoja täydentävinä koulutuksina taikka osana tutkintoa. Työryhmän tehtävänä on aikuiskoulutuspolitiikan ja korkeakoulupolitiikan tavoitteet huomioon ottaen: määrittää erikoistumiskoulutuksen tehtävä ja tavoitteet määrittää erikoistumiskoulutuksen asema suhteessa tutkintoon johtavaan koulutukseen, korkeakoulujen täydennyskoulutukseen ja muuhun korkeakoulutettujen hyödyntämään täydennyskoulutukseen tehdä esitys tarvittavista säädösmuutoksista, erikoistumiskoulutusten laadunvarmistusjärjestelmästä ja erikoistumiskoulutuksen rahoittamisesta kuvata erikoistumiskoulutuksen toteuttamismalleja dl

13 Kysymyksiä Voi suorittaa tutkinnon jälkeen tai osana tutkintoa Syventää? täydentää? päivittää? Työelämäkytkentä miten määritellään? Yhteys korkeakoulun tutkimus- ja kehitystyöhön miten määritellään? Kytkentä muodolliseen pätevyyteen? Laajuus? vähintään 30 op vai vaihteluväli? Miten sijoittuu tutkintojen kansallisessa viitekehyksessä? Kelpoisuusvaatimukset?

14 Ja lisää kysymyksiä Modulaarinen rakenne, mutta miten huolehditaan kokonaisuuden rakentumisesta? Onko määriteltävä tavoitteellinen suorittamisaika? Mikä taho päättää siitä mitä erikoistumiskoulutuksia on? Laadunvarmistus? Rahoitus - monikanavaisuus

15 Näkökulmia aikuiskoulutuksen johtamisesta osana opetuksen ja koulutuksen johtamista Laadukkaan, houkuttelevan ja tunnetun täydennyskoulutuksen luominen siten, että se täydentää saumattomasti tutkintoon johtavaa koulutusta - yhtymäkohdat perustutkintojen kehittämistyöhön, ydinainesanalyysiin, laajojen kandidaattiohjelmien, maisterivaiheen ja tutkinnon jälkeisen koulutuksen roolien rakentamiseen, modulaarisuus Hyvät työelämäyhteydet edellytys sekä nuorten että aikuisten kouluttamiselle, tutkintojen ja niiden jälkeisten kokonaisuuksien suunnittelulle ja toteuttamiselle Tutkintoon johtavan koulutuksen ja tutkinnon osien avoin tarjoaminen suunnittelu, määrittely, laadunvarmistus, opiskelijapalvelut haasteita opetuksen johtamiselle kokonaisuutena alakohtaisten verkostojen ja korkeakoulujen yhteistyöllä suuri merkitys

16 Ylipistollisen aikuiskoulutuksen uusi kuva? Koulutustarjonta muodostaa yhtenäisen kokonaisuuden, jossa täydennyskoulutuksella selkeä asema ja kytkentä yliopiston profiiliin Uudet erikoistumiskoulutukset ovat kysyttyjä ja arvostettuja Työelämän tarpeet on entistä paremmin huomioitu, työelämäyhteydet ovat vahvoja Aiemmin hankitun osaamisen tunnistaminen ja tunnustaminen on entistä toimivampaa ja kaikkia osapuolia hyödyttävää Avoimen yliopiston opetuksella edelleen tärkeä tehtävä sekä tasa-arvon edistäjänä että yksilöiden ja työelämän osaamistarpeisiin vastaajana?

17 - Keskustelua -

Korkeakoulututkinnon (AMK) jälkeinen osaamisen kehittäminen Quo vadis? 6.11.2012

Korkeakoulututkinnon (AMK) jälkeinen osaamisen kehittäminen Quo vadis? 6.11.2012 Korkeakoulututkinnon (AMK) jälkeinen osaamisen kehittäminen Quo vadis? 6.11.2012 Korkeakoulujen uudet erikoistumiskoulutukset Futurex-seminaari 6.11.2012 Petri Haltia KESU 2011-2016: KORKEAKOULUJEN AIKUISKOULUTUKSELLA

Lisätiedot

OKM:N NÄKEMYS TULEVISTA TYÖELÄMÄN TARPEISIIN VASTAAVISTA TÄYDENNYSKOULUTUSMALLEISTA

OKM:N NÄKEMYS TULEVISTA TYÖELÄMÄN TARPEISIIN VASTAAVISTA TÄYDENNYSKOULUTUSMALLEISTA OKM:N NÄKEMYS TULEVISTA TYÖELÄMÄN TARPEISIIN VASTAAVISTA TÄYDENNYSKOULUTUSMALLEISTA ylitarkastaja Kati Isoaho Aikuiskoulutuspolitiikan yksikkö Työ tekijäänsä opettaa! seminaari Kuopio 14.11.2012 NYKYISIÄ

Lisätiedot

OSAAMISEN ARVIOINNIN KYSYMYKSIÄ. Petri Haltia Osataan!-seminaari

OSAAMISEN ARVIOINNIN KYSYMYKSIÄ. Petri Haltia Osataan!-seminaari OSAAMISEN ARVIOINNIN KYSYMYKSIÄ Petri Haltia Osataan!-seminaari 27.9.2012 KESU 2011-2016: KORKEAKOULUJEN AIKUISKOULUTUKSELLA LAAJENNETAAN JA PÄIVITETÄÄN OSAAMISTA Lähtökohtia Lähes kolmasosalla korkeakouluihin

Lisätiedot

HYVÄT KÄYTÄNNÖT OSAAMISKOKONAISUUKSISSA - KOKEMUKSIA JA UUSIA, TYÖELÄMÄLÄHTÖISIÄ MALLEJA ETSIMÄSSÄ 27.3.2012 Helsinki Sanna Hirsivaara, Petri Haltia

HYVÄT KÄYTÄNNÖT OSAAMISKOKONAISUUKSISSA - KOKEMUKSIA JA UUSIA, TYÖELÄMÄLÄHTÖISIÄ MALLEJA ETSIMÄSSÄ 27.3.2012 Helsinki Sanna Hirsivaara, Petri Haltia HYVÄT KÄYTÄNNÖT OSAAMISKOKONAISUUKSISSA - KOKEMUKSIA JA UUSIA, TYÖELÄMÄLÄHTÖISIÄ MALLEJA ETSIMÄSSÄ 27.3.2012 Helsinki Sanna Hirsivaara, Petri Haltia Ajankohtaista korkeakoulujen aikuisten hyödyntäminen

Lisätiedot

Ajankohtaista aikuiskoulutuksen kehittämisessä. - korkeakoulujen näkökulma. ylitarkastaja Sanna Hirsivaara Aikuiskoulutuspolitiikan yksikkö

Ajankohtaista aikuiskoulutuksen kehittämisessä. - korkeakoulujen näkökulma. ylitarkastaja Sanna Hirsivaara Aikuiskoulutuspolitiikan yksikkö Ajankohtaista aikuiskoulutuksen kehittämisessä - korkeakoulujen näkökulma ylitarkastaja Sanna Hirsivaara Aikuiskoulutuspolitiikan yksikkö Vaasa 31.5.2012 Aikuiskoulutuspolitiikan yksikön toimiala Aikuiskoulutuspolitiikka

Lisätiedot

Pohjois-Karjalan ammattikorkeakoulu

Pohjois-Karjalan ammattikorkeakoulu Pohjois-Karjalan ammattikorkeakoulu Työelämäpalvelut Harri Mikkonen 1. Tutkintokoulutus Ylempi (AMK) Tutkintoon johtava aikuiskoulutus Avoin ammattikorkeakoulu 2. Täydennyskoulutus Erikoistumisopinnot

Lisätiedot

Avoimien yliopistojen neuvottelupäivät Tampereella. Johtaja Hannu Sirén

Avoimien yliopistojen neuvottelupäivät Tampereella. Johtaja Hannu Sirén Avoimien yliopistojen neuvottelupäivät Tampereella Johtaja Hannu Sirén 12.10.2011 Hallitusohjelma Elinikäisen oppimisen tieto-, neuvonta- ja ohjauspalvelut ovat tarjolla kaikille yhden luukun periaatteen

Lisätiedot

Erikoistumiskoulutusta koskeva lainsäädäntö ja sopimukset. Kansallismuseo, 27.2.2015 Hallitusneuvos Virpi Korhonen

Erikoistumiskoulutusta koskeva lainsäädäntö ja sopimukset. Kansallismuseo, 27.2.2015 Hallitusneuvos Virpi Korhonen Erikoistumiskoulutusta koskeva lainsäädäntö ja sopimukset Kansallismuseo, 27.2.2015 Hallitusneuvos Virpi Korhonen Erikoistumiskoulutus tarkoitettu korkeakoulututkinnon jälkeen suoritettaviksi suunnataan

Lisätiedot

HYVÄT KÄYTÄNNÖT OSAAMISKOKONAISUUKSISSA - KOKEMUKSIA JA UUSIA, TYÖELÄMÄLÄHTÖISIÄ MALLEJA ETSIMÄSSÄ 27.3.2012 Helsinki Tuire Palonen

HYVÄT KÄYTÄNNÖT OSAAMISKOKONAISUUKSISSA - KOKEMUKSIA JA UUSIA, TYÖELÄMÄLÄHTÖISIÄ MALLEJA ETSIMÄSSÄ 27.3.2012 Helsinki Tuire Palonen HYVÄT KÄYTÄNNÖT OSAAMISKOKONAISUUKSISSA - KOKEMUKSIA JA UUSIA, TYÖELÄMÄLÄHTÖISIÄ MALLEJA ETSIMÄSSÄ 27.3.2012 Helsinki Tuire Palonen KORKEAKOULUTETTUJEN JATKOKOULUTUKSEN HAASTEET JA EHDOTUS JÄRJESTELMÄN

Lisätiedot

AMCH-seminaari 16.10.2014 Ylilääkäri Teppo Heikkilä, STM

AMCH-seminaari 16.10.2014 Ylilääkäri Teppo Heikkilä, STM Erikoistumiskoulutus siirtyy STM:n vastuulle mikä muuttuu? AMCH-seminaari 16.10.2014 Ylilääkäri Teppo Heikkilä, STM Esityksen sisältö Erikoislääkärikoulutuksen ohjaukseen liittyvä lainsäädäntö Erikoistumiskoulutuksesta

Lisätiedot

Tutkintorakenteen uudistaminen. Ammattikorkeakoulujen talous- ja hallintopäivät, Rovaniemi Johtaja Hannu Sirén

Tutkintorakenteen uudistaminen. Ammattikorkeakoulujen talous- ja hallintopäivät, Rovaniemi Johtaja Hannu Sirén Tutkintorakenteen uudistaminen Ammattikorkeakoulujen talous- ja hallintopäivät, Rovaniemi Johtaja Hannu Sirén 13.10.2011 Hallitusohjelma Koulutustarjonta mitoitetaan kansakunnan sivistystarpeiden ja työmarkkinoiden

Lisätiedot

Johanna Moisio Korkeakoulu- ja tiedeyksikkö

Johanna Moisio Korkeakoulu- ja tiedeyksikkö 12. Millaista päihde- ja mielenterveystyön osaamista koulutus tuottaa? Mielenterveys- ja päihdetyön osaamiselle on kysyntää - mitä haasteita se asettaa korkeaasteen koulutukselle? Johanna Moisio Korkeakoulu-

Lisätiedot

MIKSI KANNATTAA OPISKELLA TERÄSRAKENTEITA

MIKSI KANNATTAA OPISKELLA TERÄSRAKENTEITA 1 MIKSI KANNATTAA OPISKELLA TERÄSRAKENTEITA Professori Mikko Malaska Rakennesuunnittelu, Koulutusdekaani (1.1.2014 alk.) Teknillinen tiedekunta, Oulun yliopisto 2 TERÄSOSAAMINEN TYÖLLISTÄÄ Tällä hetkellä

Lisätiedot

Avoimet yliopistot yliopistouudistuksen, VN:n asetuksen ja KOTA-ohjeiden uudistuksen jälkeisessä elämässä

Avoimet yliopistot yliopistouudistuksen, VN:n asetuksen ja KOTA-ohjeiden uudistuksen jälkeisessä elämässä Avoimet yliopistot yliopistouudistuksen, VN:n asetuksen ja KOTA-ohjeiden uudistuksen jälkeisessä elämässä Satu Helin SHJ, TtT Avoimen yliopiston johtaja Avoimen yliopiston Foorumin pj. JYVÄSKYLÄN YLIOPISTON

Lisätiedot

Kaksoistutkintotyöpaja Hannu Sirén

Kaksoistutkintotyöpaja Hannu Sirén Kaksoistutkintotyöpaja 14.8.2014 Hannu Sirén Koulutusalakohtainen dialogi 2014- OKM käynnistänyt korkeakoulujen kanssa eri aloilla dialogeja 2014. Ammattikorkeakoulu-uudistukseen kytkeytyvän toimilupakierroksen

Lisätiedot

Sosiaalityön koulutus osana yliopistolaitosta ja yhteiskuntatieteellistä koulutusalaa. Johanna Moisio, korkeakoulu- ja tiedepolitiikan osasto

Sosiaalityön koulutus osana yliopistolaitosta ja yhteiskuntatieteellistä koulutusalaa. Johanna Moisio, korkeakoulu- ja tiedepolitiikan osasto Sosiaalityön koulutus osana yliopistolaitosta ja yhteiskuntatieteellistä koulutusalaa Johanna Moisio, korkeakoulu- ja tiedepolitiikan osasto Esityksen sisältö talousraamit yliopistojen rahoitusmallin jatkotyö

Lisätiedot

Opintopolku.fi. Ajankohtaista ohjauksen näkökulmasta. Elinikäinen ohjaus Suomessa 2013 -seminaari 7.10.2013 Ritva Sammalkivi. Opintopolku.

Opintopolku.fi. Ajankohtaista ohjauksen näkökulmasta. Elinikäinen ohjaus Suomessa 2013 -seminaari 7.10.2013 Ritva Sammalkivi. Opintopolku. Ajankohtaista ohjauksen näkökulmasta Elinikäinen ohjaus Suomessa 2013 -seminaari 7.10.2013 Ritva Sammalkivi Oppija ja elinikäinen oppiminen Hakeutujan palvelut Opintojen aikaiset palvelut Siirtymävaiheen

Lisätiedot

Lausuntopyyntö 20.11.2014. Avoimesta yliopisto-opetuksesta perittävä enimmäismaksu

Lausuntopyyntö 20.11.2014. Avoimesta yliopisto-opetuksesta perittävä enimmäismaksu Lausuntopyyntö OKM/75/010/2014 20.11.2014 Opetus- ja kulttuuriministeriö PL 29 00023 VALTIONEUVOSTO Viite Asia Avoimesta yliopisto-opetuksesta perittävä enimmäismaksu Opetus- ja kulttuuriministeriö pyytää

Lisätiedot

Anneli Pohjola Poske 8.5.15

Anneli Pohjola Poske 8.5.15 Sosiaalityön erikoistumiskoulutus Anneli Pohjola Poske 8.5.15 Nykyinen sosiaalityön erikoistumiskoulutus Yhteiskunta- tai valtiotieteen lisensiaatintutkintoon johtava, ns. ammatillinen lisensiaatintutkintoi

Lisätiedot

KORKEAKOULUDIPLOMIKOKOKEILUN TAUSTALLA MONIPUOLISET JA SUJUVAT OPINTOPOLUT. Jyväskylän ammattikorkeakoulu 13.3.2014 Petri Haltia

KORKEAKOULUDIPLOMIKOKOKEILUN TAUSTALLA MONIPUOLISET JA SUJUVAT OPINTOPOLUT. Jyväskylän ammattikorkeakoulu 13.3.2014 Petri Haltia KORKEAKOULUDIPLOMIKOKOKEILUN TAUSTALLA MONIPUOLISET JA SUJUVAT OPINTOPOLUT Jyväskylän ammattikorkeakoulu 13.3.2014 Petri Haltia HO ja korkeakoululaitoksen yhteiset tavoitteet Hallitusohjelma Avoin, oikeudenmukainen

Lisätiedot

Ajankohtaista aikuiskoulutuksesta 2013

Ajankohtaista aikuiskoulutuksesta 2013 Ajankohtaista aikuiskoulutuksesta 2013 Aikuiskoulutukselle asetetut tavoitteet 18-64-vuotiaista vähintään 60 prosenttia osallistuu vuosittain aikuiskoulutukseen Aliedustettujen ryhmien osallistumisen kasvattaminen

Lisätiedot

Korkeasti koulutettujen asiantuntijuuden kehittäminen ja uudistaminen. Erno Lehtinen Oppimistutkimuksen keskus Turun yliopisto

Korkeasti koulutettujen asiantuntijuuden kehittäminen ja uudistaminen. Erno Lehtinen Oppimistutkimuksen keskus Turun yliopisto Korkeasti koulutettujen asiantuntijuuden kehittäminen ja uudistaminen Erno Lehtinen Oppimistutkimuksen keskus Turun yliopisto Korkeakoulutettujen jatkokoulutuksen haasteet Korkeakoulutetut tärkeissä asiantuntijaammateissa

Lisätiedot

Korkeakoulujen erikoistumiskoulutus ja sen kehittäminen. 9.6.2015 ylitarkastaja Sanna Hirsivaara

Korkeakoulujen erikoistumiskoulutus ja sen kehittäminen. 9.6.2015 ylitarkastaja Sanna Hirsivaara Korkeakoulujen erikoistumiskoulutus ja sen kehittäminen 9.6.2015 ylitarkastaja Sanna Hirsivaara Erikoistumiskoulutus Erikoistumiskoulutukset ovat osa koulutusjärjestelmää ja yliopistojen ja ammattikorkeakoulujen

Lisätiedot

Ulkomaisten tutkintojen tunnustaminen Suomessa. Ylitarkastaja Veera Minkin Opetushallitus

Ulkomaisten tutkintojen tunnustaminen Suomessa. Ylitarkastaja Veera Minkin Opetushallitus Ulkomaisten tutkintojen tunnustaminen Suomessa Ylitarkastaja Veera Minkin Opetushallitus 13.12.2016 Esityksen sisältö Yleistä tutkintojen tunnustamisesta ja vertailusta Opetushallituksen päätökset Opettajan

Lisätiedot

Futurex 24.10.2013 Helsinki

Futurex 24.10.2013 Helsinki Futurex 24.10.2013 Helsinki Asiantuntijuus edellä korkeakoulujen uusi erikoistumiskoulutus Työryhmän esitykset kokonaisuudessaan Erikoistumiskoulutuksen kehittäminen Erikoistumiskoulutuksen kehittäminen

Lisätiedot

Valtioneuvoston asetus

Valtioneuvoston asetus 16.11.2017 Asetusluonnos Lausuntoversio Valtioneuvoston asetus opetustoimen henkilöstön kelpoisuusvaatimuksia koskevan asetuksen muuttamisesta Valtioneuvoston päätöksen mukaisesti kumotaan opetustoimen

Lisätiedot

Haku neuropsykologian erikoispsykologin koulutukseen 2016 2019 erikoistumiskoulutus 70 op, Helsingin yliopisto

Haku neuropsykologian erikoispsykologin koulutukseen 2016 2019 erikoistumiskoulutus 70 op, Helsingin yliopisto Haku neuropsykologian erikoispsykologin koulutukseen 2016 2019 erikoistumiskoulutus 70 op, Helsingin yliopisto Yliopistojen erikoistumiskoulutukset ovat korkeakoulututkinnon jälkeen suoritettaviksi tarkoitettuja,

Lisätiedot

Yhteiskunnan osaamistarpeet ja koulutuksen työelämäperusteisuus. Mikko Koskinen, koulutuspäällikkö

Yhteiskunnan osaamistarpeet ja koulutuksen työelämäperusteisuus. Mikko Koskinen, koulutuspäällikkö Yhteiskunnan osaamistarpeet ja koulutuksen työelämäperusteisuus Mikko Koskinen, koulutuspäällikkö Mitä lähdettiin tavoittelemaan? Tavoitteena luoda uusi rakenne korkeakoulutettujen asiantuntijuuden kehittämiselle

Lisätiedot

Osaamisen tunnustaminen

Osaamisen tunnustaminen Osaamisen tunnustaminen Koulunkäynnin tukitehtävien tutkintotoimikunnan yhteistyöpäivä 12.2.2014 Markku Karkama Opetushallitus 1 Osaamisen ja sivistyksen asialla Osaamisen ja sivistyksen parhaaksi Osaamisen

Lisätiedot

Ammatillisesta koulutuksesta sujuvasti ammattikorkeakouluun

Ammatillisesta koulutuksesta sujuvasti ammattikorkeakouluun Ammatillisesta koulutuksesta sujuvasti ammattikorkeakouluun Tilannekartoitus ammatillisen toisen asteen koulutuksen ja AMK:n välisen siirtymävaiheen opintojen ja ohjauksen toteuttamisesta Projektipäällikkö

Lisätiedot

Valmentavat koulutukset VALMA JA TELMA kenelle ja miten?

Valmentavat koulutukset VALMA JA TELMA kenelle ja miten? Valmentavat koulutukset VALMA JA TELMA kenelle ja miten? Taustaksi toisen asteen tutkinto edellytys jatko-opinnoille ja/tai siirtymiselle työelämään tavoite, että kaikki jatkavat peruskoulusta toiselle

Lisätiedot

Ajankohtaista opiskelijavalinnoista

Ajankohtaista opiskelijavalinnoista Erityisasiantuntija Joni Penkari, Opetushallitus Ajankohtaista opiskelijavalinnoista Yliopistojen opintoasiainpäivien työpaja Työpajan rakenne Ajankohtaista opiskelijavalintojen kehittämisen yleisestä

Lisätiedot

Ei PAIKOILLANNE vaan VALMIIT, HEP!

Ei PAIKOILLANNE vaan VALMIIT, HEP! Ei PAIKOILLANNE vaan VALMIIT, HEP! Peda-forum 25.8.2010 Lapin Yliopisto, Rovaniemi 25.8.2010 Johtaja Anita Lehikoinen Korkeakoululaitoksen haasteet laatu, tehokkuus, vaikuttavuus, kansainvälinen kilpailukyky

Lisätiedot

LAUSUNTO 20.1.2016 VIITE; LAUSUNTOPYYNTÖ OKM 077:00/2014 11.12.2015

LAUSUNTO 20.1.2016 VIITE; LAUSUNTOPYYNTÖ OKM 077:00/2014 11.12.2015 LAUSUNTO Ammattikorkeakoulujen rehtorineuvosto Arene ry Pohjoinen Makasiinikatu 7 A 2 00130 HELSINKI www.arene.fi 20.1.2016 VIITE; LAUSUNTOPYYNTÖ OKM 077:00/2014 11.12.2015 ASIA: LAUSUNTOPYYNTÖ OPETUS-

Lisätiedot

KOTA-AMKOTA -seminaari

KOTA-AMKOTA -seminaari Tilastokeskuksen tiedonkeruut korkeakouluilta Opiskelija- ja tutkintotiedonkeruut Vesa Hämäläinen 24.9.2010 Oppilaitostilastojen tiedonkeruut korkeakouluilta Tutkintoon johtavan koulutuksen yliopisto-opiskelijat

Lisätiedot

Täydennyskoulutus muutoksessa. Päivi Haapasalmi

Täydennyskoulutus muutoksessa. Päivi Haapasalmi Täydennyskoulutus muutoksessa Päivi Haapasalmi Täydennyskoulutustarjonta ammattikorkeakouluissa Täydennyskoulutustarjonta Ammattikorkeakoulujen bioanalyytikoille suunnattu täydennyskoulutustarjonta vähäistä

Lisätiedot

Valtioneuvoston asetus

Valtioneuvoston asetus Valtioneuvoston asetus opetustoimen henkilöstön kelpoisuusvaatimuksista annetun asetuksen muuttamisesta Valtioneuvoston päätöksen mukaisesti kumotaan opetustoimen henkilöstön kelpoisuusvaatimuksista annetun

Lisätiedot

Laboratoriohenkilökunnan koulutus; miten turvata tulevaisuuden ammattitaitoinen henkilökunta? Labquality

Laboratoriohenkilökunnan koulutus; miten turvata tulevaisuuden ammattitaitoinen henkilökunta? Labquality Laboratoriohenkilökunnan koulutus; miten turvata tulevaisuuden ammattitaitoinen henkilökunta? Labquality Mikrobiologian laboratorioiden edustajien neuvottelukokous 17.10.2008 Seija Tuokko Laboratoriossa

Lisätiedot

Yhteistyö sekä yhtymäkohdat Ammattistartin ja Kotitalousopetuksen koulutukseen, opetukseen ja ohjaukseen. 3.12.2009 Opetusneuvos Merja Lahdenkauppi

Yhteistyö sekä yhtymäkohdat Ammattistartin ja Kotitalousopetuksen koulutukseen, opetukseen ja ohjaukseen. 3.12.2009 Opetusneuvos Merja Lahdenkauppi Yhteistyö sekä yhtymäkohdat Ammattistartin ja Kotitalousopetuksen koulutukseen, opetukseen ja ohjaukseen 3.12.2009 Opetusneuvos Merja Lahdenkauppi L 630/98 3 Vammaisille opiskelijoille voidaan järjestää

Lisätiedot

Korkeakoulujen sähköinen hakujärjestelmä KSHJ

Korkeakoulujen sähköinen hakujärjestelmä KSHJ Korkeakoulujen sähköinen hakujärjestelmä KSHJ Uudistuksen ensimmäinen vaihe v. 2014 6.11.2012 1 Laadukkaasta koulutuksesta nopeammin työelämään (H.Siren OKM) Tavoitteet: Korkeakouluista valmistuneiden

Lisätiedot

VALMA-muutokset. Lainsäädäntö, rahoitus, järjestämisluvat

VALMA-muutokset. Lainsäädäntö, rahoitus, järjestämisluvat VALMA-muutokset Lainsäädäntö, rahoitus, järjestämisluvat 5.11.2014 VALMA MUUTOSTEN TUULISSA Ammatilliseen peruskoulutukseen valmentavien koulutusten kehittämisseminaari Hallitusneuvos Piritta Sirvio Opetus-

Lisätiedot

Ammatillisesti suuntautuneen aikuiskoulutuksen kokonaisuudistus

Ammatillisesti suuntautuneen aikuiskoulutuksen kokonaisuudistus Ammatillisesti suuntautuneen aikuiskoulutuksen kokonaisuudistus AKKU-johtoryhmän toimenpide-ehdotukset (toinen väliraportti) Opetusministeriön työryhmämuistioita ja selvityksiä 2009:11 AKKU (=ammatillisesti

Lisätiedot

Omaehtoinen opiskelu. www.mol.fi. Työttömyysetuudella tuettu omaehtoinen opiskelu

Omaehtoinen opiskelu. www.mol.fi. Työttömyysetuudella tuettu omaehtoinen opiskelu Omaehtoinen opiskelu www.mol.fi Työttömyysetuudella tuettu omaehtoinen opiskelu Työttömyysetuudella tuettu omaehtoinen opiskelu Vuoden 2010 alusta lukien voit tietyin edellytyksin opiskella päätoimisia

Lisätiedot

Erikoistumiskoulutusten profiili ja asema

Erikoistumiskoulutusten profiili ja asema Erikoistumiskoulutusten profiili ja asema Projektipäällikkö, KT Hannele Seppälä, Erikoistumiskoulutusten koordinaatiohanke, Arene ry Erikoistumiskoulutusten kehittämisen tavoitteita Erikoistumiskoulutukset

Lisätiedot

Hygieniahoitajan osaaminen ja Suomen koulutusjärjestelmä Suomen hygieniahoitajat ry:n jäsenilta

Hygieniahoitajan osaaminen ja Suomen koulutusjärjestelmä Suomen hygieniahoitajat ry:n jäsenilta Hygieniahoitajan osaaminen ja Suomen koulutusjärjestelmä Suomen hygieniahoitajat ry:n jäsenilta 25.1.2019 6.2.2019 Juha Kurtti, tutkimuspäällikkö, Tehy ry 1 6.2.2019 Juha Kurtti, tutkimuspäällikkö, Tehy

Lisätiedot

ALOITUSPAIKAT. Tilastoissa on. Tutkintoon johtava ja valmistava koulutus

ALOITUSPAIKAT. Tilastoissa on. Tutkintoon johtava ja valmistava koulutus ALOITUSPAIKAT Aloituspaikkatilastot sisältävät tiedot vuosittaisesta koulutustarjonnasta. Koulutuksen järjestäjät, oppilaitosten ylläpitäjät, ammattikorkeakoulut, yliopistot ja lääninhallitukset vastaavat

Lisätiedot

Ajankohtaista aikuiskoulutuksesta 2013

Ajankohtaista aikuiskoulutuksesta 2013 Ajankohtaista aikuiskoulutuksesta 2013 Aikuiskoulutuspolitiikan yksikkö Johtaja Kirsi Kangaspunta 14.3.2013 Aikuiskoulutuksen budjettimuutokset Määrärahan muutokset kehyskaudella 2013-2016 verrattuna vuoteen

Lisätiedot

Visio suomalaisesta ammattikorkeakoulutuksesta 2014

Visio suomalaisesta ammattikorkeakoulutuksesta 2014 LIITTOUMAKORKEAKOULUT JA LAINSÄÄDÄNTÖ Liittoumakorkeakouluseminaari, Laurea 1.2.2012 Kommentit,Timo Luopajärvi Visio suomalaisesta ammattikorkeakoulutuksesta 2014 Suomessa on kansainvälisesti kilpailukykyinen

Lisätiedot

Miten korkeakoulujen yhteishaun ja erillishakujen kokonaisuutta tulisi kehittää?

Miten korkeakoulujen yhteishaun ja erillishakujen kokonaisuutta tulisi kehittää? Miten korkeakoulujen yhteishaun ja erillishakujen kokonaisuutta tulisi kehittää? Nykytilan haasteita, mahdollisen kehittämisen aikataulu ja vaihtoehtoja OKM/KTPO 2.6.2016 Tulevat haut ja kehittämisen aikajanaa

Lisätiedot

Tutkinnon suorittajan osaamisen tunnistaminen ja tunnustaminen

Tutkinnon suorittajan osaamisen tunnistaminen ja tunnustaminen Tutkinnon suorittajan osaamisen tunnistaminen ja tunnustaminen Arviointiriihi AEL 25.3.2014 Markku Kokkonen Opetushallitus 1 Osaamisen ja sivistyksen asialla Osaamisen ja sivistyksen parhaaksi Säädökset

Lisätiedot

Erikoistumiskoulutusta koskevat sopimukset. Erikoistumiskoulutusten sopimusvalmistelu -seminaari Jarmo Kallunki, UNIFI

Erikoistumiskoulutusta koskevat sopimukset. Erikoistumiskoulutusten sopimusvalmistelu -seminaari Jarmo Kallunki, UNIFI Erikoistumiskoulutusta koskevat sopimukset Erikoistumiskoulutusten sopimusvalmistelu -seminaari Jarmo Kallunki, UNIFI Tässä alustuksessa 1. Lainsäädäntö 2. UNIFI:n ja Arenen sopimusmallit 3. Sopimuksen

Lisätiedot

Laadukkaasta koulutuksesta nopeammin työelämään. Maija Innola Opintoasiain- ja Peda-forum päivät , Kuopio

Laadukkaasta koulutuksesta nopeammin työelämään. Maija Innola Opintoasiain- ja Peda-forum päivät , Kuopio Laadukkaasta koulutuksesta nopeammin työelämään Maija Innola Opintoasiain- ja Peda-forum päivät 23.8.2011, Kuopio Kehittämislinjaukset - hallitusohjelma Painopistealueet köyhyyden, eriarvoisuuden ja syrjäytymisen

Lisätiedot

Ammatillisesti suuntautuneen aikuiskoulutuksen kokonaisuudistus (AKKU) 2.väliraportti 6.3.2009. 5.3.2009 Markku Koponen 1

Ammatillisesti suuntautuneen aikuiskoulutuksen kokonaisuudistus (AKKU) 2.väliraportti 6.3.2009. 5.3.2009 Markku Koponen 1 Ammatillisesti suuntautuneen aikuiskoulutuksen kokonaisuudistus (AKKU) 2.väliraportti 6.3.2009 1 Kokonaisuudistuksen lähtökohdat Tavoitteena ollut selkiyttää hajanaista hallintoa, rahoitusta, etuuksia

Lisätiedot

Ei PAIKOILLANNE vaan VALMIIT, HEP!

Ei PAIKOILLANNE vaan VALMIIT, HEP! Ei PAIKOILLANNE vaan VALMIIT, HEP! Anita Lehikoinen Koulutukseen siirtymistä ja tutkinnon suorittamisen nopeuttamista pohtivan työryhmän puheenjohtaja Nopeuttamisryhmän n toimeksianto Työryhmä ja ohjausryhmä

Lisätiedot

OIKEUS TUKEEN HETI KUN TARVE ILMENEE: SAAKO RIITTÄVÄT VALMIUDET JATKOA AJATELLEN? ONKO TULEVAISUUDESTA REALISTINEN VISIO?

OIKEUS TUKEEN HETI KUN TARVE ILMENEE: SAAKO RIITTÄVÄT VALMIUDET JATKOA AJATELLEN? ONKO TULEVAISUUDESTA REALISTINEN VISIO? OAJ NYT ESITYKSIÄ Työryhmän kuultavana 27.1.2012 Pääpaino oltava varhaisessa puuttumisessa ja järjestelmässä, joka estää ettei lapsesi koe seuraavaa: ei suorita peruskoulua ei jatka peruskoulun jälkeen

Lisätiedot

Erikoistumiskoulutuksen uudet visiot. Sosiaalityön kevätseminaari Jarmo Kallunki, UNIFI

Erikoistumiskoulutuksen uudet visiot. Sosiaalityön kevätseminaari Jarmo Kallunki, UNIFI Erikoistumiskoulutuksen uudet visiot Sosiaalityön kevätseminaari 12.5.2015 Jarmo Kallunki, UNIFI Osaamistavoitteet & sisältö Osaamistavoitteet: tämän esityksen kuunneltuaan ja harjoitukseen osallistuttuaan

Lisätiedot

Opetustoimen henkilöstön kelpoisuusvaatimuksista annetun asetuksen muuttaminen

Opetustoimen henkilöstön kelpoisuusvaatimuksista annetun asetuksen muuttaminen Lausunto 1 (5) Opetus- ja kulttuuriministeriö kirjaamo@minedu.fi Lausuntopyyntö OKM/83/010/2014 Opetustoimen henkilöstön kelpoisuusvaatimuksista annetun asetuksen muuttaminen Koulutuksella hankitun tutkinnon

Lisätiedot

Katsaus kelpoisuusasetuksen tilanteeseen ja ajankohtaisiin palvelussuhdeasioihin. 25.11.2010 Seinäjoki Riikka-Maria Yli-Suomu

Katsaus kelpoisuusasetuksen tilanteeseen ja ajankohtaisiin palvelussuhdeasioihin. 25.11.2010 Seinäjoki Riikka-Maria Yli-Suomu Katsaus kelpoisuusasetuksen tilanteeseen ja ajankohtaisiin palvelussuhdeasioihin 25.11.2010 Seinäjoki Riikka-Maria Yli-Suomu Puheenvuoron sisältö Ammatillisen koulutuksen opetushenkilöstön kelpoisuusehdot

Lisätiedot

Miksi oikeustulkeille tarvitaan erikoistumiskoulutusta?

Miksi oikeustulkeille tarvitaan erikoistumiskoulutusta? Miksi oikeustulkeille tarvitaan erikoistumiskoulutusta? Liisa Tiittula 18.8.2017 Oikeustulkkauksen erikoistumiskoulutuksen infotilaisuus Näkökulmia Yhteiskunnallinen tilanne tulkkauksen kasvanut tarve

Lisätiedot

Opetusministeriön asetus

Opetusministeriön asetus Opetusministeriön asetus yliopistojen perusrahoituksen laskentakriteereistä Annettu Helsingissä 15 päivänä lokakuuta 2009 Opetusministeriön päätöksen mukaisesti säädetään 24 päivänä heinäkuuta 2009 annetun

Lisätiedot

Ammattikorkeakoulutuksessa tulevaisuus. Johtaja Anita Lehikoinen Educa-messut, Helsinki 28.1.2012

Ammattikorkeakoulutuksessa tulevaisuus. Johtaja Anita Lehikoinen Educa-messut, Helsinki 28.1.2012 Ammattikorkeakoulutuksessa tulevaisuus Johtaja Anita Lehikoinen Educa-messut, Helsinki 28.1.2012 SUOMALAINEN KORKEAKOULULAITOS 2020 Suomalainen korkeakoululaitos on vuonna 2020 laadukkaampi, vaikuttavampi,

Lisätiedot

Ajankohtaista koulutuspolitiikassa. Johtaja Mika Tammilehto Koulutuspolitiikan osasto Ammatillisen koulutuksen vastuualue 9.12.

Ajankohtaista koulutuspolitiikassa. Johtaja Mika Tammilehto Koulutuspolitiikan osasto Ammatillisen koulutuksen vastuualue 9.12. Ajankohtaista koulutuspolitiikassa Johtaja Mika Tammilehto Koulutuspolitiikan osasto Ammatillisen koulutuksen vastuualue 9.12.2013 Hallituksen rakennepoliittinen ohjelma Suomen kokonaistuotanto jää tänä

Lisätiedot

Opettajaksi Suomessa ulkomailla suoritettujen opintojen perusteella Maisa Montonen, opetusneuvos

Opettajaksi Suomessa ulkomailla suoritettujen opintojen perusteella Maisa Montonen, opetusneuvos Opettajaksi Suomessa ulkomailla suoritettujen opintojen perusteella 4.6.2018 Maisa Montonen, opetusneuvos Ulkomailla tutkinnon suorittanut haluaa opettajaksi Suomessa. Pitäisikö selvittää mahdollisuus

Lisätiedot

Yliopistokoulutuksen kokonaisuuden johtaminen. Avoimien yliopistojen neuvottelupäivät Hannu Sirén

Yliopistokoulutuksen kokonaisuuden johtaminen. Avoimien yliopistojen neuvottelupäivät Hannu Sirén Yliopistokoulutuksen kokonaisuuden johtaminen Avoimien yliopistojen neuvottelupäivät Hannu Sirén 29.9.2010 Yliopistouudistus Hallinto Johtaminen Rahoitusmalli Muu ohjaus Yliopistolaki - Aiempaa vahvemmin

Lisätiedot

VALTAKUNNALLINEN SOSIAALITYÖN YLIOPISTOVERKOSTO JOHTORYHMÄN KOKOUS

VALTAKUNNALLINEN SOSIAALITYÖN YLIOPISTOVERKOSTO JOHTORYHMÄN KOKOUS VALTAKUNNALLINEN SOSIAALITYÖN YLIOPISTOVERKOSTO JOHTORYHMÄN KOKOUS Aika: Keskiviikko klo 16:00 18:00 Paikka: Helsingin yliopisto, Unioninkatu 40, Istuntosali Jäsenet ja varajäsenet: Maritta Törrönen HY

Lisätiedot

Kuvallisen ilmaisun ammatillinen perustutkinto 1.8.2015

Kuvallisen ilmaisun ammatillinen perustutkinto 1.8.2015 18.11.2014 Kuvallisen ilmaisun ammatillinen perustutkinto 1.8.2015 Heljä Järnefelt erityisasiantuntija Tutkinnon perusteet perustuvat uusiin lakeihin Avaa hyperlinkki Laki ammatillisesta koulutuksesta

Lisätiedot

AHOT korkeakouluissa hanke: http://ahot.utu.fi Työelämässä hankitun osaamisen tunnustaminen Itä- Suomen korkeakouluissa hanke: www.uef.

AHOT korkeakouluissa hanke: http://ahot.utu.fi Työelämässä hankitun osaamisen tunnustaminen Itä- Suomen korkeakouluissa hanke: www.uef. AHOT korkeakouluissa hanke: http://ahot.utu.fi Työelämässä hankitun osaamisen tunnustaminen Itä- Suomen korkeakouluissa hanke: www.uef.fi/ahot Työelämäosaamisen tunnistamisesta ja tunnustamisesta UEF:n

Lisätiedot

AMK kysely/haastattelut ja työpaja 12.9. 2012 - otteita matkan varrelta

AMK kysely/haastattelut ja työpaja 12.9. 2012 - otteita matkan varrelta AMK kysely/haastattelut ja työpaja 12.9. 2012 - otteita matkan varrelta 6.11.2012 Jaana Kullaslahti, HAMK Ammatillinen opettajakorkeakoulu Ulla Nuutinen, HAMK Ammatillinen opettajakorkeakoulu Ammattikorkeakoulujen

Lisätiedot

KOHTI UUTTA "KOULUTUSSTRATEGIAA"

KOHTI UUTTA KOULUTUSSTRATEGIAA KOHTI UUTTA "KOULUTUSSTRATEGIAA" Humanistisen tiedekunnan koulutuksen kehittämisen aamupäivä 26.8.2015 Minna-Riitta Luukka Hallitusohjelma OKM:n linjaukset Kesu Suomi osaamisen kasvu-uralle Miten kehitämme

Lisätiedot

Uuden varhaiskasvatuslain vaikutukset ja lastenhoitajien opintopolut

Uuden varhaiskasvatuslain vaikutukset ja lastenhoitajien opintopolut Uuden varhaiskasvatuslain vaikutukset ja lastenhoitajien opintopolut Varhaiskasvatuksen ilta: JHL, Super, TEHY, JYTY Tampere, 24.10.2018 janne.hernesniemi@jhl.fi Koulutuspoliittinen asiantuntija ry Uuden

Lisätiedot

OMAVALVONTA SOSIAALI JA TERVEYDENHUOLLON LAINSÄÄDÄNNÖSSÄ. Riitta Husso, Valvira 25.8.2015

OMAVALVONTA SOSIAALI JA TERVEYDENHUOLLON LAINSÄÄDÄNNÖSSÄ. Riitta Husso, Valvira 25.8.2015 OMAVALVONTA SOSIAALI JA TERVEYDENHUOLLON LAINSÄÄDÄNNÖSSÄ Riitta Husso, Valvira 25.8.2015 1 Omavalvonta Palveluntuottaja vastaa siitä, että palvelu täyttää sille asetetut vaatimukset. Omavalvonnalla tarkoitetaan

Lisätiedot

HAMK / Ammatillinen opettajakorkeakoulu /

HAMK / Ammatillinen opettajakorkeakoulu / HAMK / Ammatillinen opettajakorkeakoulu / Ammatillinen opettajankoulutus Opetusharjoittelu ammatillisessa opettajankoulutuksessa VE14-verkko-opiskeluryhmien infotilaisuus Adobe Connect -istunto 4.6.2014

Lisätiedot

Osaamisen tunnistaminen ja tunnustaminen M. Lahdenkauppi Opetusneuvos, AM-PE

Osaamisen tunnistaminen ja tunnustaminen M. Lahdenkauppi Opetusneuvos, AM-PE Osaamisen tunnistaminen ja tunnustaminen 5.2.2015 M. Lahdenkauppi Opetusneuvos, AM-PE Osaamisen tunnistaminen Aikaisemmin hankittua osaamista verrataan perustutkinnon perusteissa määriteltyihin ammattitaitovaatimuksiin

Lisätiedot

Yliopistotason opetussuunnitelmalinjaukset

Yliopistotason opetussuunnitelmalinjaukset Yliopistotason opetussuunnitelmalinjaukset Aalto-yliopiston akateemisten asiain komitea 30.8.2011 Alkaneen lukuvuoden aikana suunnitellaan yliopiston perustutkintojen opetussuunnitelmat ja tutkintovaatimukset

Lisätiedot

Liite 1 (6) 27.1.2015

Liite 1 (6) 27.1.2015 Liite 1 (6) Liite 1 Hallituksen esitys eduskunnalle laeiksi lukiolain, ammatillisesta peruskoulutuksesta annetun lain, ammatillisesta aikuiskoulutuksesta annetun lain sekä vapaasta sivistystyöstä annetun

Lisätiedot

Yliopistot ja niitä vastaavat korkeakoulut. Tutkinnot Kaksiportainen tutkintorakenne Haku Opiskelijavalinta Opinto-oikeus Opintojen pisteitys

Yliopistot ja niitä vastaavat korkeakoulut. Tutkinnot Kaksiportainen tutkintorakenne Haku Opiskelijavalinta Opinto-oikeus Opintojen pisteitys Yliopistot ja niitä vastaavat korkeakoulut Tutkinnot Kaksiportainen tutkintorakenne Haku Opiskelijavalinta Opinto-oikeus Opintojen pisteitys Yliopistot ja niitä vastaavat korkeakoulut Opetus- ja kulttuuriministeriön

Lisätiedot

Osaamisen tunnistaminen ja tunnustaminen näyttötutkinnoissa. Markku Kokkonen Koulutus- ja tutkintotoimikunnat Opetushallitus

Osaamisen tunnistaminen ja tunnustaminen näyttötutkinnoissa. Markku Kokkonen Koulutus- ja tutkintotoimikunnat Opetushallitus Osaamisen tunnistaminen ja tunnustaminen näyttötutkinnoissa Markku Kokkonen Koulutus- ja tutkintotoimikunnat Opetushallitus Henkilökohtaistaminen Laki ammatillisesta aikuiskoulutuksesta (631/1998, muut.

Lisätiedot

Sosiaalialan AMK verkosto 11.2.2015

Sosiaalialan AMK verkosto 11.2.2015 1 ( 5) Sosiaalialan AMK verkosto 11.2.2015 Eduskunta Sosiaali- ja terveysvaliokunta Sosiaalialan ammattikorkeakouluverkoston lausunto hallituksen esitykseen (HE 354/2014 vp) laiksi sosiaalihuollon ammattihenkilöistä

Lisätiedot

Korkeakoulutettujen oppisopimustyyppisen täydennyskoulutuksen suunnittelu ja toteutus (2 pv), 9.-10.10.2012

Korkeakoulutettujen oppisopimustyyppisen täydennyskoulutuksen suunnittelu ja toteutus (2 pv), 9.-10.10.2012 Korkeakoulutettujen oppisopimustyyppisen täydennyskoulutuksen suunnittelu ja toteutus (2 pv), 9.-10.10.2012 FUTUREX Korkea-asteen oppisopimustyyppinen koulutus 9.-10.10.2012 Tarita Tuomola, Metropolia

Lisätiedot

Lapin innovaatioassistentti -valmennuskokonaisuus 2016

Lapin innovaatioassistentti -valmennuskokonaisuus 2016 Lapin innovaatioassistentti -valmennuskokonaisuus 201 Lapin innovaatioassistentti -valmennuksen tiedot: Valmennuksen osiot: Hakijasta tekijäksi -valmennus ja Innoassari-valmennus Valmennuksen laajuus:

Lisätiedot

Ajankohtaista ammatillisessa aikuiskoulutuksessa

Ajankohtaista ammatillisessa aikuiskoulutuksessa Ajankohtaista ammatillisessa aikuiskoulutuksessa Soila Nordström Opetusneuvos / Sosiaali-, terveys- ja liikunta-ala Ammatillinen aikuiskoulutus yksikkö 19.3.2015 Näyttötutkinnot: tilastotietoja Vuosina

Lisätiedot

Tehyn koulutuspoliittiset linjaukset ensihoidon näkökulma Ensihoitopalvelualan opintopäivä

Tehyn koulutuspoliittiset linjaukset ensihoidon näkökulma Ensihoitopalvelualan opintopäivä Tehyn koulutuspoliittiset linjaukset ensihoidon näkökulma Ensihoitopalvelualan opintopäivä 26.3.2018 26.3.2018 Juha Kurtti / Yhteiskuntasuhteet ja kehittäminen 1 Miksi koulutuspolitiikka on Tehylle tärkeää?

Lisätiedot

Opettajaksi tai varhaiskasvatuksen ammattiin ulkomaisten opintojen perusteella Maisa Montonen, opetusneuvos

Opettajaksi tai varhaiskasvatuksen ammattiin ulkomaisten opintojen perusteella Maisa Montonen, opetusneuvos Opettajaksi tai varhaiskasvatuksen ammattiin ulkomaisten opintojen perusteella 2.10.2019 Maisa Montonen, opetusneuvos Ulkomailla tutkinnon suorittanut haluaa opettajaksi Suomessa. Pitäisikö selvittää mahdollisuus

Lisätiedot

Korkeakoulujen opiskelijavalintojen uudistaminen, vaihe II

Korkeakoulujen opiskelijavalintojen uudistaminen, vaihe II Korkeakoulujen opiskelijavalintojen uudistaminen, vaihe II Miksi opiskelijavalintoja uudistetaan (OKM) Opiskelijavalintoja uudistamalla pyritään alentamaan korkeakouluopintojen aloittamisikää, saamaan

Lisätiedot

Haku maisterikoulutukseen (Oulun yliopisto) ( 15.12.2014 klo 08:00 30.1.2015 klo 15:00 )

Haku maisterikoulutukseen (Oulun yliopisto) ( 15.12.2014 klo 08:00 30.1.2015 klo 15:00 ) Konetekniikka Haku maisterikoulutukseen (Oulun yliopisto) ( 15.12.2014 klo 08:00 30.1.2015 klo 15:00 ) Valintaperusteet Hakukelpoisuus ja mahdolliset hakemista koskevat rajoitukset: Hakukelpoisia ovat

Lisätiedot

Ammattipätevyysseminaari. Yli-insinööri Timo Repo

Ammattipätevyysseminaari. Yli-insinööri Timo Repo Ammattipätevyysseminaari Yli-insinööri Timo Repo Keskeiset säädökset Opetus- ja kulttuuriministeriö valmistelee ammatilliseen koulutukseen liittyvän lainsäädännön ja valtioneuvoston päätökset sekä ohjaa

Lisätiedot

Henkilöstön osaamisen kehittäminen

Henkilöstön osaamisen kehittäminen Henkilöstön osaamisen kehittäminen Sirkka Salvi Jyväskylän kr. Opisto Carita Sirkka Seurakuntaopisto Minna Valtonen ja Jussi Murtovuori Diak Vesa Nuorva Centria Kirkon kasvatuksen päivät 9.1.2019 klo 16.30

Lisätiedot

Ammatillisen koulutuksen tutkintojärjestelmän kehittäminen (TUTKE2)

Ammatillisen koulutuksen tutkintojärjestelmän kehittäminen (TUTKE2) Ammatillisen koulutuksen tutkintojärjestelmän kehittäminen (TUTKE2) Ammatillisen tutkintojärjestelmän kehittämistyön eteneminen Aiemmat ammatillisten tutkintojen asemointia ja tutkinto-järjestelmän kehittämistä

Lisätiedot

Työelämässä vaadittava osaaminen opetuksen, ohjauksen ja arvioinnin perustaksi

Työelämässä vaadittava osaaminen opetuksen, ohjauksen ja arvioinnin perustaksi Työelämässä vaadittava osaaminen opetuksen, ohjauksen ja arvioinnin perustaksi Ammatillisen koulutuksen yhteistyöfoorumi 2015 M/S Viking Gabriella ke 25.3.2015 opetusneuvos Seija Rasku seija.rasku@minedu.fi

Lisätiedot

HY:n opiskelijarekisterin opinto-oikeuden kattavuudet ja edupersonaffiliation

HY:n opiskelijarekisterin opinto-oikeuden kattavuudet ja edupersonaffiliation HY:n opiskelijarekisterin opinto-oikeuden kattavuudet ja edupersonaffiliation Dokumentin tarkoitus Haka-infrastruktuuri on korkeakoulujen yhteinen käyttäjätunnistusjärjestelmä, jota käytetään mm. käyttöoikeuksien

Lisätiedot

VALMA - säädösmuutokset

VALMA - säädösmuutokset VALMA - säädösmuutokset Ammatilliseen peruskoulutukseen valmistavien ja valmentavien koulutusten aseman ja sisällön selkiyttäminen 16.1.2014, Opetushallitus Hallitusneuvos Piritta Väinölä Opetus- ja kulttuuriministeriö

Lisätiedot

Teologisia tutkintoja voidaan suorittaa Helsingin yliopistossa, Joensuun yliopistossa ja Åbo Akademissa.

Teologisia tutkintoja voidaan suorittaa Helsingin yliopistossa, Joensuun yliopistossa ja Åbo Akademissa. Asetus teologisista tutkinnoista 7.4.1995/517 1 LUKU Yleisiä säännöksiä 1 Koulutusvastuu Teologisia tutkintoja voidaan suorittaa Helsingin yliopistossa, Joensuun yliopistossa ja Åbo Akademissa. 2 Tutkinnot

Lisätiedot

Työssäoppiminen - talous- etiikka

Työssäoppiminen - talous- etiikka Työssäoppiminen - talous- etiikka! Soili Nevala Asiantuntija SuPer ry SuPerin eettinen työryhmä Työssäoppiminen Osa perustutkinnon vaatimasta ammattitaidosta opitaan oppilaitoksen ulkopuolella työpaikoilla

Lisätiedot

Yhteiset tutkinnon osat

Yhteiset tutkinnon osat Yhteiset tutkinnon osat 24.5.2018 Tuija Laukkanen Ammatillinen osaaminen Säädökset Laki ammatillisesta koulutuksesta L531/2017 Valtioneuvoston asetus ammatillisesta koulutuksesta A673/2017 Uudet yhteiset

Lisätiedot

Aineenopettajan koulutuksen uusien opiskelijoiden info

Aineenopettajan koulutuksen uusien opiskelijoiden info Aineenopettajan koulutuksen uusien opiskelijoiden info 15.6.2016 http://www.helsinki.fi/okl/koulutukset/aineenopettajan/uudet_opiskelijat.html INFO 15.6.2016 Opettajan pedagogisten opintojen opiskelijavalinta

Lisätiedot

Kaksoistutkintotyöpaja 14.8.2014. Hannu Sirén

Kaksoistutkintotyöpaja 14.8.2014. Hannu Sirén Kaksoistutkintotyöpaja 14.8.2014 Hannu Sirén Koulutusalakohtainen dialogi 2014- OKM käynnistänyt korkeakoulujen kanssa eri aloilla dialogeja 2014. Ammattikorkeakoulu-uudistukseen kytkeytyvän toimilupakierroksen

Lisätiedot

KOTA-AMKOTA -seminaari

KOTA-AMKOTA -seminaari Tilastokeskuksen opiskelija- ja tutkintotiedonkeruut korkeakouluista KOTA-AMKOTA -seminaari Vesa Hämäläinen 24.9.2009 Oppilaitostilastojen tiedonkeruut korkeakouluilta Tutkintoon johtavan koulutuksen yliopisto-opiskelijat

Lisätiedot

Futurex seminaari Sanna Hirsivaara ylitarkastaja Korkeakoulu- ja tiedeyksikkö

Futurex seminaari Sanna Hirsivaara ylitarkastaja Korkeakoulu- ja tiedeyksikkö Futurex seminaari 6.6. 2011 Sanna Hirsivaara ylitarkastaja Korkeakoulu- ja tiedeyksikkö Osaava ja luova Suomi Opetus- ja kulttuuriministeriö 2010 Tulevaisuuskatsaus Suomen menestyminen edellyttää, että

Lisätiedot