Helsingin nuorten hyvinvointikertomus. - tietoisku
|
|
- Anni Pääkkönen
- 9 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 Helsingin nuorten hyvinvointikertomus - tietoisku
2 Sisältö Tausta, tavoitteet ja tiedon hyödyntäminen Tutustuminen nettisivuston sisältöön Tietokannan käyttö
3 Nuorten kyvyt, taidot ja mahdollisuudet tehdä ja olla (15-29-v) Kuvat: Aleksi Poutanen
4 Tavoitteet Tuottaa ja koota moniäänistä, avointa ja monipuolista tietoa helsinkiläisnuorten hyvinvoinnista Parantaa tiedon hyödyntämistä, tiedolla johtamista ja palveluja nuorille.
5 Toimeksianto Nuorten ohjaus- ja palveluverkosto (NOP) on Helsingissä toimiva yhteistyöryhmä Puheenjohtajana toimii apulaiskaupunginjohtaja ja jäseninä ovat eri virastot, järjestöt ja nuoret Nop verkosto antoi tehtäväksi Tiekelle ja Nk:lle yhteistyössä muiden nuorisotoimijoiden kanssa tuottaa tietoa nuorten hyvinvoinnista.
6 Ei tullut perinteistä raporttia -> avoimeen tietoon perustuva jatkuvasti päivittyvä Internetsivu Kuva: Aleksi Poutanen
7 Tausta-ajattelu Amartya Sen & Martha Nussbaum, toimintamahdollisuuksien teoria (capability approach) Minkälaisia mahdollisuuksia helsinkiläisnuorilla on tehdä ja olla? Minkälaisia kykyjä ja taitoja nuorilla on? Toimintamahdollisuuksia ovat hyvinvoinnin eri osa-alueet ja esim. indikaattorit pyrkivät kuvaamaan nuorten taitoja ja kykyjä.
8 Hyvinvoinnin osa-alueet.
9 Tulevaisuuden hallinta Ajattelun mukaan koulutuksen tavoitteena tulisi olla lasten ja nuorten valmentaminen; demokraattiseen ja aktiiviseen kansalaisuuteen työhön ihmisarvoiseen elämään Tarvittavia kykyjä ja taitoja; Kriittinen ajattelu Vuorovaikutustaitoja Oppimaan oppiminen
10 Tiedon tuottamisen ja hyödyntämisen prosessi TIEDON TUOTANTO, MUODOSTUS JA HALLINTA Informaatiotyökalu Tietokanta Tutkimukset Kokemustieto TIEDON TULKINTA JA YMMÄRTÄMINEN Nuorten työpajat Virastojen yhteyshenkilöt NOP-verkosto Tietoaineiston perusteella toimenpide-ehdotukset TIEDON HYÖDYNTÄMINEN Asiantuntijatyöpajat Toimenpideehdotukset osaksi vuosisuunnittelua eri virastoissa Polittiseen päätöksentekoon - Kh iltakoulu - valtuustoseminaari - nostoja kaupungin strategiaan
11 Tiedon tulkintaa ja ymmärtämistä vuonna asiantuntijatyöpajaa; osallistujia 82 Nk:n aineistofestari: osallistujia 17 Tiekessä osa-aluekohtaiset työpajat n 20 osallistujaa Nuorten työpajat Monikulttuuriset nuoret Lukiolaisten liitto Ruudin ydinryhmä varusmiehet
12 Vuoden 2014 koosteen tarkoitus Tuoda näkyväksi helsinkiläisnuorten hyvinvoinnin tilaa, nostaa tietoa palvelujen kehittämisen ja päätöksenteon tueksi ja toimia toimenpide-ehdotusten työpaperina. ( -> materiaalit) Kuvat: Aleksi Poutanen
13 Esimerkkinostoja tietosisällöstä Nuorten terveystapatottumukset ovat kehittyneet myönteiseen suuntaan. Liikunnan harrastaminen on lisääntynyt ja tupakointi ja humalajuominen on vähentynyt. Lukio on menettänyt suosiotaan ja ammatillinen koulutus on kasvanut. Helsinkiläisistä nuorista jää ilman perusasteen jälkeistä tutkintoa koko maata suurempi osuus. Koulutukseen osallistuvuudessa on isoja alueellisia eroja. Koillisessa ammatillinen koulutus on suosittua, pohjoisessa ja etelässä mennään useammin lukioon. Maahanmuuttajanuoret kokevat työhön pääsyn vaikeaksi.
14 . Nuorten tulokehitys on ollut polarisoituvaa. Yhä enemmän nuoria kuuluu pienituloisten luokkiin ja toimeentulotuen tarve kasvaa. Samalla yhä suurempi osuus kuuluu yli ansaitseviin. Kokemus koulukiusaamisesta on vähentynyt mutta edelleen neljäsosa nuorista kokee koulukiusaamista. Huolestuttavaa on nuorten kokemus siitä, että aikuiset eivät puutu kiusaamiseen. Lisäksi joka viides opiskelevista tytöistä on kokenut seksuaalista häirintää. Yhteisasuminen on kasvanut nuorten asumismuotona, yksinasuminen taas vähentynyt. Yhdeksällä nuoresta kymmenestä on läheisiä ystäviä. Helsinkiläisnuoret kokevat enemmän yksinäisyyttä verrattuna koko maan nuoriin.
15 Tiedon sisältöjen nosto kaupungin strategiaan ja palvelujen kehittämiseen Nuorten ohjaus- ja palveluverkosto tekee vuosittain nostoja ja toimenpide-ehdotuksia tietoaineiston perusteella. Nostoja vuodelle Maahanmuuttajanuorten valintojen ja kotoutumisen tuki 2. Nuorten seksuaalisen häirinnän vähentäminen Näkökulmana: Nuorten oikeudet, osallisuus, köyhyys ja eriarvoistuminen.
16 Tiedolla muovataan käytäntöjä Esitelty ja opastettu käyttöä eri johtoryhmissä, asiantuntijaseminaareissa, nuorille, kaupunginhallitukselle, kaupunginvaltuustolle, kaupungin johtajistolle jne. Vuonna 2015 panostetaan tiedon laatuun, ajantasaisuuteen sekä tiedon ymmärtämiseen, analysointiin ja käyttöön.
17 Askelmerkit 2015 Indikaattoreita lisätään, tietokantaa päivitetään Nuorten kokemustiedon keräämistä jatketaan (työkalu tulossa) Aluetiedon esittämiseen työkalu suunnitteilla Koulutusta tiedon käyttöön: Hyvinvointikertomus tietoisku opastusta tiedon sisältöön ja käyttöön. Toteutetaan tilauksesta. Kooste nuorten hyvinvointikertomuksesta 2015 (lokakuu)
18 Askelmerkit klo Toimintakykyajattelu tutummaksi klo 9-12 Indikaattorien ja tietokannan arviointitilaisuus klo Nuorten kokemustieto ja osallistamisen menetelmiä klo Asiantuntijatyöpaja klo 9-16 Nuorten hyvinvointi Helsingissä (kouluterveyskyselyn tulokset 2015, Helsingin nuorisobarometrin tulokset 2015 ja hyvinvointikertomus 2015)
19 Tietoaineistot Internetsivu: Tietokanta:
Helsingin nuorten hyvinvointikertomus
Helsingin nuorten hyvinvointikertomus www.nuortenhyvinvointikertomus.fi Pirjo Mattila, Helsingin kaupungin nuorisoasiainkeskus Stina Högnabba, Helsingin kaupungin tietokeskus Sanna Ranto, Helsingin kaupungin
Sähköinen hyvinvointikertomus Versio 0.3: Aiempaa poikkitoiminnallisemmat indikaattoripaketit
Nuoret Sähköinen hyvinvointikertomus Versio.3: Aiempaa poikkitoiminnallisemmat indikaattoripaketit Hyvinvoinnin ulottuvuudet (teemat) Elämänkaariajattelu A. Osallisuus & vaikuttaminen B. Elämänlaatu &
Kouluterveyskysely 2013 Helsingin tuloksia
Kouluterveyskysely 2013 Helsingin tuloksia 8.11.-13 Harri Taponen 30.10.2013 Mikä on kouluterveyskysely? Kyselyllä selvitettiin helsinkiläisten nuorten hyvinvointia keväällä 2013 Hyvinvoinnin osa-alueita
Hyvinvoinnin tilannekatsaus
Hyvinvoinnin tilannekatsaus Hyvinvointikertomus 2014 Tytti Solankallio-Vahteri Hyvinvointikoordinaattori 16.11.2015 16.11.2015 Hyvinvoinnin edistäminen kunnan tehtävänä Kunnan tehtävänä on (Kuntalaki 410/2015)
Helsingin nuorten ohjaus- ja palveluverkosto
Helsingin nuorten ohjaus- ja palveluverkosto Verkoston tehtävänä nuorisolain 7 a :n mukaisesti koota tietoja nuorten kasvu- ja elinoloista Helsingissä sekä arvioida niiden pohjalta nuorten tilannetta Helsingin
Kuntalaisten kuuleminen ja tiedon hyödyntäminen Siun Sote valmistelussa Hyvinvointifoorumi 2016 2.5.2016 Lahti. Toiminnanjohtaja Elina Pajula
Kuntalaisten kuuleminen ja tiedon hyödyntäminen Siun Sote valmistelussa Hyvinvointifoorumi 2016 2.5.2016 Lahti Toiminnanjohtaja Elina Pajula Pohjois-Karjalan Sosiaaliturvayhdistys ry: 1. Osallisuus ihmisten
Varhaiskasvatuksen neuvottelupäivät 2015. Lastenohjaajan asiantuntemus lapsivaikutusten arvioinnissa
Varhaiskasvatuksen neuvottelupäivät 2015 Lastenohjaajan asiantuntemus lapsivaikutusten arvioinnissa Kirkolliskokouksen päätös Kirkkojärjestys 23 luku 3 Lapsen edun edistämiseksi kirkollisen viranomaisen
Kouluterveyskyselyn tulosten hyödyntäminen
Kouluterveyskyselyn tulosten hyödyntäminen Mikkeli 19.2.2014 19.2.2014 Pauliina Luopa 1 MILLAISTA TIETOA KOULUTERVEYSKYSELYSTÄ SAA? 19.2.2014 Pauliina Luopa 2 Kouluterveyskysely kerää Kokemustietoa 14
Hyvinvointia työstä. Työterveyslaitos www.ttl.fi
Hyvinvointia työstä Nuorten maahanmuuttajien työkyvyn tukeminen työuran alussa (NuMaT) 3.10.2013 Marika Nevala, Merja Turpeinen, Eva Tuominen, Anne Salmi, Lea Henriksson, Jaana Laitinen 2.10.2013 M Turpeinen,
Strategia, johtaminen ja KA. Virpi Einola-Pekkinen 29.4.2015
Strategia, johtaminen ja KA 29.4.2015 Valtiovarainministeriö Talouden ja hyvinvoinnin vakaan perustan rakentaja VM vastaa vakaan ja kestävän kasvun edellytyksiä vahvistavasta talouspolitiikasta valtiontalouden
Mielestämme hyvä kannustus ja mukava ilmapiiri on opiskelijalle todella tärkeää.
Ops-perusteluonnosten palaute Poikkilaakson oppilailta 1 LUKU 2 B Perusopetuksen arvoperusta Suunta on oikea, ja tekstissä kuvataan hyvin sitä, kuinka kaikilla lapsilla kuuluisi olla oikeus opiskella ja
Marika Ahola, tiedontuotannon koordinaattori, Lapin sosiaali- ja terveysturvayhdistys ry Marko Palmgren, verkostojohtaja, Lapin liitto
Marika Ahola, tiedontuotannon koordinaattori, Lapin sosiaali- ja terveysturvayhdistys ry Marko Palmgren, verkostojohtaja, Lapin liitto Maakuntauudistusta koskevan kierroksen tavoitteena on kuulla kuntalaisia
Hyvinvointikertomus ohjaustyökaluna kunta - sote yhteistyössä
Hyvinvointikertomus ohjaustyökaluna kunta - sote yhteistyössä Kainuun sote - kunnat / Saara Pikkarainen/ terveyden edistämisen erikoissuunnittelija Kainuun sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymä /Saara
Sosiaali- ja terveyspalvelut nuorten syrjäytymisen ehkäisyn tukena. Elina Palola, STM
Sosiaali- ja terveyspalvelut nuorten syrjäytymisen ehkäisyn tukena Elina Palola, STM Syrjäytymisen ehkäisy aloitetaan usein liian myöhään Raskaita lastensuojelutoimia joudutaan tekemään aivan liikaa: ongelmiin
Lounais-Suomen alueen hyvinvointikertomus 2015 Satakunta ja Varsinais-Suomi -
Lounais-Suomen alueen hyvinvointikertomus 2015 Satakunta ja Varsinais-Suomi - Lisää viraston nimi, tekijän nimi ja osasto 20.4.2015 1 Terveydenhuoltolaki 12 Kunnan on seurattava asukkaittensa terveyttä
Tukioppilaat hyvinvoinnin rakentajina koulussa tukioppilastoimintaa 40 vuotta
Tukioppilaat hyvinvoinnin rakentajina koulussa tukioppilastoimintaa 40 vuotta Tukioppilastoiminnan uusi esittelyvideo (linkki) Tukioppilastoiminnan toimijat ja yhteistyökumppanit Toimijat koulun tukioppilastoiminnassa
Osaaminen monipuolisesti esiin Kyvyt.fi eportfolio-palvelun ja Open Badges -konseptin avulla. Eric Rousselle Discendum Oy
Osaaminen monipuolisesti esiin Kyvyt.fi eportfolio-palvelun ja Open Badges -konseptin avulla Eric Rousselle Taustani :n toimitusjohtaja Verkko-oppimisratkaisujen kehittäjänä vuodesta 1991 lähtien Pitkä
Ammattiin opiskelevien hyvinvointi ja terveys. Niina Mustonen, THL Kuntamarkkinat 15.9.2011
Ammattiin opiskelevien hyvinvointi ja terveys Niina Mustonen, THL Kuntamarkkinat 15.9.2011 Kouluterveyskyselyn tuloksia 2010 Fyysisissä työoloissa koetaan puutteita Opiskelua haittaa huono ilmanvaihto
Hyvän ohjauksen kriteerityö
Hyvän ohjauksen kriteerityö Oppilaan- ja opinto-ohjauksen kansalliset kehittämispäivät 29.4.2014 Opetusneuvos Anneli Rautiainen Esi- ja perusopetuksen yksikön päällikkö 21. vuosituhannen oppimisen taidot
Lasten ja nuorten hyvinvointisuunnitelma lastensuojelun näkökulmasta. Pääkaupunkiseudun lastensuojelupäivät 15.-16.9.2009
Lasten ja nuorten hyvinvointisuunnitelma lastensuojelun näkökulmasta Pääkaupunkiseudun lastensuojelupäivät 15.- Suunnitelman sisältö 1. Johdanto 2. Lasten ja nuorten hyvinvointityön periaatteet 3. Lasten
Kouluterveyskysely 2017 Poimintoja Turun tuloksista
Kouluterveyskysely 2017 Poimintoja Turun tuloksista Sisältö 1. Kyselyn taustatietoja THL:n kansallinen Kouluterveyskysely Kouluterveyskyselyyn 2017 vastanneet 2. Kyselyn tuloksia 2.1 Hyvinvointi, osallisuus
Kouluterveyskyselyn tulosten hyödyntäminen. Kempeleen lasten ja nuorten hyvinvoinnin kehittämisilta
Kouluterveyskyselyn tulosten hyödyntäminen en lasten ja nuorten hyvinvoinnin kehittämisilta Arja Rantapelkonen 27.3.2014 Aineisto kouluterveyskysely v. 2013 Peruskoulun 8. luokka Peruskoulun 9. luokka
Pelastakaa Lapset - sitoutumaton kansalaisjärjestö
Pelastakaa Lapset - sitoutumaton kansalaisjärjestö Pelastakaa Lapset ry on vuonna 1922 perustettu, poliittisesti ja uskonnollisesti sitoutumaton kansalaisjärjestö, joka tukee erityisesti vaikeissa oloissa
Kumppanuuskyselyn tulokset. Harri Taponen, Tuula Vesanen, Tommi Laitio
Kumppanuuskyselyn tulokset Harri Taponen, Tuula Vesanen, Tommi Laitio Vastaajat ja toimintasektori yksityinen 11 kolmas sektori julkinen Kysely 0.-30..013, yhteensä vastaajaa eli % kohderyhmästä Vapaat
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 10/ (5) Nuorisolautakunta Ntj/
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 10/2014 1 (5) 89 Ruudin ydinryhmän tehtävät HEL 2014-012413 T 12 04 01 Päätös päätti vahvistaa Ruudin ydinryhmän tehtävät seuraaviksi: 1. Päättäjämiitti: valitsee aiheet työryhmiin,
Alueellisen terveys- ja hyvinvointitutkimuksen (ATH) hyödyntäminen hyvinvointikertomustyössä
Alueellisen terveys- ja hyvinvointitutkimuksen (ATH) hyödyntäminen hyvinvointikertomustyössä Hankekoordinaattori Eeva Elomäki Hankekoordinaattori Sari Turunen Perusterveydenhuollon yksikkö, PKSSK ATH-tutkimus
Kouluterveyskysely Poimintoja Turun tuloksista
Kouluterveyskysely 2017 Poimintoja Turun tuloksista Sisältö 1. Kyselyn taustatietoja THL:n kansallinen Kouluterveyskysely Kouluterveyskyselyyn 2017 vastanneet 2. Kyselyn tuloksia 2.1 Hyvinvointi, osallisuus
Kokemuksia kentältä - Helsingin nuorisoasiankeskuksen osallistuva budjetointi suunnittelija Inari Penttilä, Helsingin nuorisoasiainkeskus
Kokemuksia kentältä - Helsingin nuorisoasiankeskuksen osallistuva budjetointi suunnittelija Inari Penttilä, Helsingin nuorisoasiainkeskus 21.5.2013 projektisuunnittelija Heini Turkia Vaikuttaminen kaupunkiin
Lasten ja nuorten päihteidenkäyttö Kouluterveyskyselyn 2017 tulosten valossa
Lasten ja nuorten päihteidenkäyttö Kouluterveyskyselyn 2017 tulosten valossa Päihdeasiain neuvottelukunnan kokous 11.4.2018 Katariina Lappalainen, erityissuunnittelija, Sivistystoimi Kouluterveyskyselystä
HELSINGIN KAUPUNKI RAPORTTI 1 (6) NUORISOASIAINKESKUS 28/1/2014
HELSINGIN KAUPUNKI RAPORTTI 1 (6) RUUTI-VERKOSTON ENSIMMÄINEN TOIMINTAKAUSI Ruuti-verkoston tavoitteena on vahvistaa Helsingin kaupungin demokraattisen osallistumisen ja vaikuttamisen mahdollisuuksia nuorille.
Oppiminen, osaaminen, kestävä hyvinvointi ja johtaminen. Anneli Rautiainen 1.11.2013 Esi- ja perusopetuksen yksikön päällikkö
Oppiminen, osaaminen, kestävä hyvinvointi ja johtaminen Anneli Rautiainen 1.11.2013 Esi- ja perusopetuksen yksikön päällikkö TAVOITTEENA MAAILMAN OSAAVIN KANSA 2020 OPPIMINEN OSAAMINEN KESTÄVÄ HYVINVOINTI
Ketään ei jätetä - nuorille integroidut palvelut TE-palveluiden avulla tukea nuorten työllistymiselle ma 9.3.2015
Ketään ei jätetä - nuorille integroidut palvelut TE-palveluiden avulla tukea nuorten työllistymiselle ma 9.3.2015 1 5.3.2015 Uudenmaan työ- ja elinkeinotoimisto, Helsingin keskusta Vuonna 2013 uudistuneet
Järjestöjen kokemustiedon kerääminen osana hyvinvointikertomustyötä
Järjestöjen kokemustiedon kerääminen osana hyvinvointikertomustyötä Sähköinen hyvinvointikertomus työryhmä 5.6.2018 Sara Löyttyjärvi, Hämeen Setlementti ry Yleistä Kokemustietoa keräämällä tavoitetaan
Kouluterveyskysely 2013, Itä-Suomi. Reija Paananen, FT, Erikoistutkija
Kouluterveyskysely 2013, Itä-Suomi Reija Paananen, FT, Erikoistutkija www.thl.fi/kouluterveyskysely Yksilö kasvaa osana yhteisöjä 2 Kouluterveyskysely Valtakunnallisesti kattavin nuorten (14-20 v) elinoloja
Arjen turvaa kunnissa -toimintamalli
Arjen turvaa kunnissa -toimintamalli European Public Sector Award Winner 2013 Hyvinvointia ja turvallisuutta kuntalaisille taloudellisuutta ja tehokkuutta kuntatasolle Projektipäällikkö Marko Palmgren
Komeustiedon kerääminen sähköiseen. hyvinvointikertomukseen. Hyvinvoinnin yhteistyöryhmä
Komeustiedon kerääminen sähköiseen hyvinvointikertomukseen Hyvinvoinnin yhteistyöryhmä 30.10.2015 Marjo Riitta Tervonen, erityisasiantuntija, SOSTE Maarit Niva, asiantuntija, Oulun kaupunki Sähköinen hyvinvointikertomus
Sivistys- ja henkilöstötoimi. Valtuustoseminaari 15. 16.11.2012 Ritva Viljanen
Sivistys- ja henkilöstötoimi Valtuustoseminaari 15. 16.11.2012 Ritva Viljanen Nuorten syrjäytyminen pääkaupunkiseudulla 14 400 nuorta (15 29 -vuotiaita) kateissa (23 % koko maan syrjäytyneistä nuorista)
OPISKELUN KUORMITTAVUUS Ypäjän Hevosopisto
OPISKELUN KUORMITTAVUUS Vaikeuksia omatoimisuutta vaativissa tehtävissä Vaikeuksia sopivan opiskelutavan löytämisessä 21 20 Vaikeuksia läksyjen tekemisessä 14 Vaikeuksia kirjoittamista vaativissa tehtävissä
PÄTEVÄ on kätevä - terveyden edistämisen johtamisen ja suunnittelun oma portaali
PÄTEVÄ on kätevä - terveyden edistämisen johtamisen ja suunnittelun oma portaali 6.9.2011 -päätösseminaari Tamperetalo Marita Päivärinne projektisuunnittelija, TtM Minna Pohjola projektipäällikkö, th ylempi
YKSILÖLLINEN ELÄMÄNSUUNNITTELU
YKSILÖLLINEN ELÄMÄNSUUNNITTELU Mertanen / Martikainen 1 Esimerkkinä yksilölliset aamutoimet Mertanen / Martikainen 2 Kyse on ajattelu- ja toimintatavasta Henkilö saa osallistua oman elämän suunnitteluun
Jämsän ja Kuhmoisten elinvoimapaja
Jämsän ja Kuhmoisten elinvoimapaja 12.3.2019 Kuinka meillä voidaan? Hyvinvoinnin tila ja hyvinvointikertomukset kunnissamme Nina Peränen, hyvinvointikoordinaattori KSSHP Terveys WHO: täydellisen fyysisen,
Vanhemmuus ja kotoutuminen, verkostojen ja vertaisuuden merkitys
Vanhemmuus ja kotoutuminen, verkostojen ja vertaisuuden merkitys Monikulttuurisuuden asiantuntija Mina Zandkarimi mina.zandkarimi@vaestoliitto.fi Puh: 0503256450 19.5.2014 PERHE JA MAAHANMUUTTO Maahanmuutto
Uutta tietoa lasten ja nuorten hyvinvoinnista. Nina Halme, erikoistutkija Terveyden ja hyvinvoinnin laitos Lape -päivät, Helsinki
Uutta tietoa lasten ja nuorten hyvinvoinnista Nina Halme, erikoistutkija Terveyden ja hyvinvoinnin laitos 22.9.2017 Lape -päivät, Helsinki Uudistunut Kouluterveyskysely Tietoa perusopetuksen oppilaiden
Loimaan lasten ja nuorten hyvinvointisuunnitelma vuosille 2014-2016
Perusturvalautakunta 39 18.03.2014 Perusturvalautakunta 110 21.10.2014 Kaupunginhallitus 400 17.11.2014 Vapaa-aikalautakunta 106 16.12.2014 Kaupunginhallitus 8 19.01.2015 Kaupunginvaltuusto 6 26.01.2015
Lapset puheeksi työtapa Porin perusturvan perussosiaalityössä
Lapset puheeksi työtapa Porin perusturvan perussosiaalityössä 11.05.2016 / Porin perusturva, sosiaali- ja perhepalvelut /aikuissosiaalityön päällikkö Krista Virtanen Haluatko onnelliseksi porilaiseksi?
Kouluterveyskysely Vantaan kaupungin tulokset
Kouluterveyskysely 2017 - Vantaan kaupungin tulokset 4. 5.-luokkalaisten tulokset HYVINVOINTI JA YSTÄVÄT Lähes kaikki (90 %) ovat tyytyväisiä elämäänsä, pojat useammin kuin tytöt. Suuri osa (86 %) kokee
Pohjois-Suomen KASTE päätösseminaari
Järjestöjen osallisuus hyvinvointikertomukseen Pohjois-Suomen KASTE päätösseminaari 22.9.2015 päätösseminaari 22.9.2015 Marjo Riitta Tervonen, erityisasiantuntija, SOSTE Maarit Niva, asiantuntija, Oulun
KOOSTE NUORTEN HYVINVOINTIKERTOMUKSESTA 2014
Stina Högnabba, Sanna Ranto, Vesa Keskinen, Pirjo Mattila, Tiina Nurmi, Harri Taponen KOOSTE NUORTEN HYVINVOINTIKERTOMUKSESTA 2014 3 TYÖPAPEREITA 2014 TYÖPAPEREITA ARBETSPAPPER WORKING PAPERS 2014:3 SISÄLLYS
HYVINVOINTIKERTOMUS. Lapset ja nuoret
HYVINVOINTIKERTOMUS Lapset ja nuoret LASTEN JA NUORTEN HYVINVOINTI JOENSUUSSA Lapsiperheiden määrä suhteessa kaikkiin perheisiin on laskenut. Yksinhuoltajaperheitä on lähes neljännes lapsiperheistä. Lasten
GRUNDTVIG-ohjelma. - Tavoitteet ja kohderyhmät - Aikuiskoulutus Grundtvigissa
GRUNDTVIG-ohjelma - Tavoitteet ja kohderyhmät - Aikuiskoulutus Grundtvigissa Grundtvig-ohjelma Monialaista aikuiskoulutuksen eurooppalaista yhteistyötä useilla aikuiskoulutuksen kehittämisalueilla Tarjoaa
MATALAN KYNNYKSEN TOIMINTAA NUORILLE YHTEISTYÖNÄ
MATALAN KYNNYKSEN TOIMINTAA NUORILLE YHTEISTYÖNÄ Nuorten syrjäytyminen ja palveluiden ulkopuolelle jääminen on kestoteema. Syrjäytymisen inhimillinen puoli ja sen pitkäaikaisvaikutukset ja nuorten syrjäytymisen
Valtakunnallisen työpajayhdistyksen alueellinen toiminta 2015. Palautekyselyn tuloksia. www.tpy.fi
Valtakunnallisen työpajayhdistyksen alueellinen toiminta 2015 Palautekyselyn tuloksia Alueellinen toiminta TPY:ssä Yhdistyksen alueelliseen toimintaan lukeutuvat alueelliset koulutukset ja työpajojen alueellisten
Mittauksesta. Kouvolan kaupungin 360 mittaukset ja henkilökohtaiset purkucoachaukset Yhteenvetoraportti ja vertailut toimialoittain
Free and Focus co-energy. Kouvolan kaupungin 360 mittaukset ja henkilökohtaiset purkucoachaukset Yhteenvetoraportti ja vertailut toimialoittain 4.4.2016 Innotiimi / Anssi Juutilainen www.innotiimi-icg.com
Kouluterveyskyselyn 2015 tuloksia
Kouluterveyskyselyn 2015 tuloksia Lasten terveyskäräjät 1.12.2015 Anni Matikka THL Kouluterveyskysely Tuottaa kattavasti seurantatietoa 14-20 vuotiaiden terveydestä ja hyvinvoinnista Paikallisen päätöksenteon
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 8/2014 1 (5) Ympäristölautakunta Yj/6 20.05.2014
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 8/2014 1 (5) 172 Ympäristölautakunnan lausunto Matti Niirasen ym. talousarvioaloitteesta nuorten kesätyöpaikkojen määrärahan korottamisesta HEL 2014-003356 T 00 00 03 Lausunto
Kouluterveyskysely 2013, Itä-Suomi. Reija Paananen, FT, Erikoistutkija
Kouluterveyskysely 2013, Itä-Suomi Reija Paananen, FT, Erikoistutkija www.thl.fi/kouluterveyskysely Yksilö kasvaa osana yhteisöjä 2 Kouluterveyskysely Valtakunnallisesti kattavin nuorten (14-20 v) elinoloja
Eväitä opintojen sujumiseen ja esteettömyys opiskelussa. Opintopsykologi Katri Ruth
Johdatus akateemisiin opintoihin 2012 Eväitä opintojen sujumiseen ja esteettömyys opiskelussa. Opintopsykologi Katri Ruth Tervetuloa opiskelijaksi! Opintopsykologi Katri Ruth MIKÄ INNOSTAA SINUA OPISKELEMAAN?
Kouluterveyskyselyn tulokset 2013 Aineisto kuntapäättäjät. Palveluvaliokunta
Kouluterveyskyselyn tulokset 2013 Aineisto kuntapäättäjät Palveluvaliokunta Arja Rantapelkonen 29.1.2014 Esityksen aihe - Nimi Sukunimi Tausta Kysely toteutetaan joka toinen vuosi kuntien peruskouluissa,
Kinnula, Pihtipudas ja Viitasaari elinvoimapaja
Kinnula, Pihtipudas ja Viitasaari elinvoimapaja 2.4.2019 Kuinka meillä voidaan? Hyvinvoinnin tila ja hyvinvointikertomukset kunnissamme Nina Peränen, hyvinvointikoordinaattori KSSHP Terveys WHO: täydellisen
Ikäystävällinen Hervannan palvelualue -projekti
Valokuva: 2012 BLOM Ikäystävällinen Hervannan palvelualue -projekti Ympäristöministeriö Tampereen kaupunki Tampereen Kotilinnasäätiö Tampereen Vanhuspalveluyhdistys ry Vaihtoehtoja ikäihmisen asumiseen
HYVÄN KASVUN OHJELMA 2015-2020. Palveluvaliokunta 10.2.2015
HYVÄN KASVUN OHJELMA 2015-2020 Palveluvaliokunta 10.2.2015 Tavoitetila, toimenpiteet, arviointi,resursointi, rakenteet KEMPELEEN KOULUSTRATGIA 2000-2004 Oppiva organisaatio Oppilaan hyvinvointi Opetuksen
Yhdenvertaisuus vahvistaa osallisuutta
Yhdenvertaisuus vahvistaa osallisuutta Ritva Viljanen 10.12.2013 3.1.2014 Ritva Viljanen Kuva: Rhinoceros / Opetusvirasto 1 Kuva: Matti Tirri Nuoret Helsingissä Vuoden 2013 alussa 15 29-vuotiaita oli Helsingissä
Lasten ja nuorten kulttuuriseminaari
Lasten ja nuorten kulttuuriseminaari Power Park 14.4.2010 Valtakunnallinen vapaan sivistystyön kehittämisohjelma 2008 2012 Vapaan sivistystyön tarkoituksena on järjestää elinikäisen oppimisen periaatteen
Nuorten vaikuttamismahdollisuudet Helsingissä
Nuorten vaikuttamismahdollisuudet Helsingissä 25.11.2013 1 Nuoret Helsingissä Vuoden 2013 alussa 15 29-vuotiaita oli Helsingissä 135 528 eli 22 % koko Helsingin väestöstä ja 14 % koko maan samanikäisistä
Kouluterveyskysely 2013 Keski-Pohjanmaa. Reija Paananen, FT, Erikoistutkija www.thl.fi/kouluterveyskysely
Kouluterveyskysely 2013 Keski-Pohjanmaa Reija Paananen, FT, Erikoistutkija www.thl.fi/kouluterveyskysely Yksilö kasvaa osana yhteisöjä 2 Kouluterveyskysely Valtakunnallisesti kattavin nuorten (14-20 v)
Henkilöstörakenteen ja työnjaon kehittäminen erikoissairaanhoidon vuodeosastoilla v. 2011-2013. Kys-Erva johtoryhmien kokous 22.8.
Henkilöstörakenteen ja työnjaon kehittäminen erikoissairaanhoidon vuodeosastoilla v. 2011-2013 Kys-Erva johtoryhmien kokous 22.8.2014 Hallintoylihoitaja Kaija Heikura Tausta ja tarkoitus Hoitotyön toimintojen
Kouluterveyskysely 2013 Kokkola. Reija Paananen, FT, Erikoistutkija www.thl.fi/kouluterveyskysely
Kouluterveyskysely 2013 Kokkola Reija Paananen, FT, Erikoistutkija www.thl.fi/kouluterveyskysely Yksilö kasvaa osana yhteisöjä 2 Kouluterveyskysely Valtakunnallisesti kattavin nuorten (14-20 v) elinoloja
LASTENSUOJELUN PRAKSIS
LASTENSUOJELUN PRAKSIS vastaa lastensuojelun haasteisiin Kehrä Pääkaupunkiseudun lastensuojelupäivät Kehittävä sosiaalityöntekijä 30.9.2011 Tiina Muukkonen Lastensuojelun haasteet niistä on runsaudenpula
KUTSU. Lapin nuorten hyvinvointi yhteisenä tavoitteena - OHJELMATYÖSKENTELY
Lappi KUTSU Lapin nuorten hyvinvointi yhteisenä tavoitteena - OHJELMATYÖSKENTELY Lapin nuorisopolitiikan kehittämisohjelma 2015 (NUPO) -projekti kutsuu kuntien opetus-, nuoriso-, sosiaali- ja terveystoimen
Lastensuojelun palvelujen käyttö, kustannukset ja vaikuttavuus tilastoissa ja tutkimuksessa Järvenpää 10.9.2010 Antti Väisänen Terveys- ja
Lastensuojelun palvelujen käyttö, kustannukset ja vaikuttavuus tilastoissa ja tutkimuksessa Järvenpää 10.9.2010 Antti Väisänen Terveys- ja sosiaalitalous-yksikkö (CHESS) Esityksen sisältö Sosiaalitalous
Työelämä odottaa osaamista. Esa Poikela Lapin yliopisto esa.poikela@ulapland.fi Pedaforum 26.9.2010
Työelämä odottaa osaamista Esa Poikela Lapin yliopisto esa.poikela@ulapland.fi Pedaforum 26.9.2010 Lapin yliopiston Työelämä- ja rekrytointi-palvelujen selvitykset 2007 ja 2008 23 osaamisalueesta hallitaan
Nuorten yhteiskuntatakuu 8.5.2012. Elise Virnes
Nuorten yhteiskuntatakuu 8.5.2012 Elise Virnes Nuorten yhteiskuntatakuu Pääministeri Kataisen hallitusohjelmaan on kirjattu nuorten yhteiskuntatakuun toteuttaminen nuorten työllisyyden edistämiseksi ja
Kouluterveyskyselytuloksista. toiminnan suunnitteluun. Hallinnollinen ayl Leila Mikkilä, Oulun kaupunki avoterveydenhuolto
Kouluterveyskyselytuloksista hyötyä toiminnan suunnitteluun Hallinnollinen ayl Leila Mikkilä, Oulun kaupunki avoterveydenhuolto Kouluterveyskysely Terveyden ja hyvinvoinnin laitos Kouluterveyskysely THL
Hyvä kuntapäättäjä! Kouluterveyskyselyn tulokset kunnan poliittisessa päätöksenteossa. Miten indikaattorikoostetta voidaan hyödyntää?
1(2) Hyvä kuntapäättäjä! Olemme koonneet kuntasi Kouluterveyskyselyn tuloksista tiiviin indikaattorikoosteen poliittisen päätöksenteon tueksi. Toivomme, että koosteesta on hyötyä tehtävässäsi! Kouluterveyskyselyn
Lukiolaisten ja toisen asteen ammatillista perustutkintoa suorittavien elämäntilanne ja toimeentulo
Lukiolaisten ja toisen asteen ammatillista perustutkintoa suorittavien elämäntilanne ja toimeentulo Opetusministeriö Ulla Hämäläinen 29.10.2007 Taustaa Hämäläinen, U. Juutilainen, V-P. ja Hellsten, K.
Koulun kerhotoiminnan valtakunnallinen ajankohtaistilaisuus Katse tulevaisuuteen uusi ja viihtyisä koulupäivä Paasitorni
Koulun kerhotoiminnan valtakunnallinen ajankohtaistilaisuus 4.10.2013 Katse tulevaisuuteen uusi ja viihtyisä koulupäivä Paasitorni Opetusneuvos, esi- ja perusopetuksen yksikön päällikkö Anneli Rautiainen
AIKA JA OPPIMINEN ASKO KARJALAINEN 2007 OULUN YLIOPISTO OPPIMISYHTEISÖT AJASSA SEMINAARI KUOPION YLIOPISTOSSA 22.11.2007
AIKA JA OPPIMINEN ASKO KARJALAINEN 2007 OULUN YLIOPISTO OPPIMISYHTEISÖT AJASSA SEMINAARI KUOPION YLIOPISTOSSA 22.11.2007 AJAN ARVOITUS? AJAN HALLINNAN KOKEMUS ON TÄRKEÄ, JOS SE KATOAA UHKAA MIELEN JÄRKKYMINEN
Nuorten hyvinvointi Keski-Suomessa vuosina 2009-2013. Ammatillisten oppilaitosten 1. ja 2. vuoden opiskelijat (alle 21-vuotiaat) Kouluterveyskysely
Nuorten hyvinvointi Keski-Suomessa vuosina 2009-2013 (alle 21-vuotiaat) Kouluterveyskysely Perusindikaattorit ELINOLOT Ainakin yksi vanhemmista tupakoi Vähintään yksi vanhemmista työttömänä vuoden aikana
Kaikki mukaan! Tiedosta toimintaan. Pääkaupunkiseudun kouluterveyskysely- seminaari 2018
Kaikki mukaan! Tiedosta toimintaan. Pääkaupunkiseudun kouluterveyskysely- seminaari 2018 Tervetuloa Espoo Asukasluvultaan Suomen toiseksi suurin kaupunki 278 000 asukasta Kaupunki muodostuu viidestä nopeasti
Kansainvälinen toiminta toista astetta yhdistämässä
Kansainvälinen toiminta toista astetta yhdistämässä KansainväliSYYSpäivät 6.11.2013 Rea Tuominen, Jyväskylän ammattiopisto S12012 Kehittämisen strategia Megatrendit (globalisaatio, tietotekniikka, verkostot
KOOSTE NUORTEN HYVINVOINTIKERTOMUKSESTA 2014
Stina Högnabba, Sanna Ranto, Vesa Keskinen, Pirjo Mattila, Tiina Nurmi, Harri Taponen KOOSTE NUORTEN HYVINVOINTIKERTOMUKSESTA 2014 3 TYÖPAPEREITA 2014 TYÖPAPEREITA ARBETSPAPPER WORKING PAPERS 2014:3 SISÄLLYS
ULKOMAISEN HENKILÖSTÖN TUKIPALVELUIDEN SEURANTARAPORTTI LUOVUTETTU 27.4.2012 KEHITTÄMISTYÖRYHMÄ JYVÄSKYLÄN YLIOPISTO
ULKOMAISEN HENKILÖSTÖN TUKIPALVELUIDEN KEHITTÄMISTYÖRYHMÄ SEURANTARAPORTTI LUOVUTETTU JYVÄSKYLÄN YLIOPISTO SISÄLLYS Johdanto...1 1 Toimenpide-ehdotusten toteutuminen ja kv-henkilöstöpalveluiden kehittyminen...2
Opetussuunnitelman perusteet esi- ja perusopetuksessa Osa ohjausjärjestelmää, jonka tarkoitus on varmistaa opetuksen tasa-arvo ja laatu sekä luoda
Opetussuunnitelman perusteet esi- ja perusopetuksessa Osa ohjausjärjestelmää, jonka tarkoitus on varmistaa opetuksen tasa-arvo ja laatu sekä luoda hyvät edellytykset oppilaiden kasvulle, kehitykselle ja
Riskeistä mahdollisuuksiksi
Riskeistä mahdollisuuksiksi Riskienhallintamenetelmä valtion organisaatioille Kaiku-Luotain kartoittaa valtion virastojen riskejä Riskien tunnistaminen on välttämätöntä, jotta tuloksia tuottava riskienhallintaprosessi
OSALLISTAVAT MENETELMÄT HYGIENIAHOITAJAN TYÖSSÄ
OSALLISTAVAT MENETELMÄT HYGIENIAHOITAJAN TYÖSSÄ Valtakunnalliset hygieniahoitajien koulutuspäivät 15.5.2014 Tampere Hygieniahoitaja Ulla Maija Höglund MITEN HYGIENIAHOITAJA PYSTYY VAIKUTTAMAAN KUULIJAAN?
Kouluterveyskysely 2017
Kouluterveyskysely 2017 Tulosten haltuunoton ja käytön toimintamalli Helsingissä 23.11.2017 Kouluterveyskyselyn vahvuudet ja Helsingin vastaajat Kysely tarjoaa valtakunnallista ja kaupunkikohtaista seurantatietoa
Toisen asteen opiskelijoiden kouluhyvinvointi ja osallisuus
Toisen asteen opiskelijoiden kouluhyvinvointi ja osallisuus Kouluterveyskysely 2017 18.1.2018 Pk-seudun Kouluterveyskyselyseminaari/Kivimäki THL 1 Esityksen sisältö Yleistä Kouluterveyskyselystä Sähköinen
Nuorisotakuu nuorisotoimen näkökulmasta Nuorisotoimen ylitarkastaja Kirsi-Marja Stewart, Opetus- ja kulttuuritoimi
Nuorisotakuu nuorisotoimen näkökulmasta 23.09.2014 1 Nuorisotakuu osana nuorisotoimea 1. Nuorten työpajatoiminta 2. Etsivä nuorisotyö 3. Monialainen yhteistyö 2 1. Nuorten työpajat Nuorten työpajoilla
Pohjois-Pohjanmaan osallisuusvalmistelu. Helena Liimatainen Pohjois-Pohjanmaan järjestörakenne - hanke
Pohjois-Pohjanmaan osallisuusvalmistelu Helena Liimatainen Pohjois-Pohjanmaan järjestörakenne - hanke Osallisuuden valmistelu Maakuntastrategian valmistelu alkanut Järjestöjen verkostoissa järjestetty
Ajankohtaista koulutuspolitiikassa. Johtaja Mika Tammilehto Koulutuspolitiikan osasto Ammatillisen koulutuksen vastuualue 9.12.
Ajankohtaista koulutuspolitiikassa Johtaja Mika Tammilehto Koulutuspolitiikan osasto Ammatillisen koulutuksen vastuualue 9.12.2013 Hallituksen rakennepoliittinen ohjelma Suomen kokonaistuotanto jää tänä
Kansalaisen hyvinvointi (tieto)
Kansalaisen hyvinvointi (tieto) terveyspalveluiden toiminnan ohjaajana -case sähköinen hyvinvointikertomus 1 Kunnan toiminnan kolmikanta HYVINVOINTI ELINVOIMA KUNNAN PALVELUT 30.5.2013 etunimi sukunimi
KOULUTUKSEN JÄRJESTÄMISEN VALTAKUNNALLINEN VIITEKEHYS JA UUSI GRADIA
KOULUTUKSEN JÄRJESTÄMISEN VALTAKUNNALLINEN VIITEKEHYS JA UUSI GRADIA Vesa Saarikoski Yhdessä kohti uutta Jyväskylän koulutuskuntayhtymän perehdytys- ja talousarvioseminaari 5.10.2017 Valtion talousarvioesitys
NÄKÖKULMIA LAADUN HALLINTAAN. Anu Räisänen
NÄKÖKULMIA LAADUN HALLINTAAN Anu Räisänen LAADUNHALLINNAN AVAINKÄSITTEITÄ Kansallinen alueellinen paikallinen- institutionaalinen LAADUNHALLINTA: laatupolitiikka ja sen konkretisointi laadunohjauksessa
Monikulttuurisuus näyttötutkinnoissa
Monikulttuurisuus näyttötutkinnoissa KT 1.9.2016 Taustaa Valtioneuvoston asetus ammatilliseen aikuiskoulutukseen liittyvästä henkilökohtaistamisesta 1.8.2015 Näyttötutkinto-opas 2015 Näyttötutkinto-oppaan
Mietteitä vanhusneuvoston jäsenyyden päättyessä. Vanhusneuvosto 19.11.2014 Seurakuntien talo, III linja Yrjö Mattila
Mietteitä vanhusneuvoston jäsenyyden päättyessä Vanhusneuvosto 19.11.2014 Seurakuntien talo, III linja Yrjö Mattila Eduskunnan oikeusasiamies ja välikysymys vanhuspalvelulain taustalla Eduskunnan oikeusasiamies
Kohti kuntouttavaa arkea. Toimintakykyajattelu OPSissa ja HOJKSissa
Kohti kuntouttavaa arkea Toimintakykyajattelu OPSissa ja HOJKSissa Oppimisen ja kasvun tuen päivät Jyväskylä 22.9.2016 Oppimis- ja ohjauskeskus Valteri VALTERI on Opetushallituksen toimialaan kuuluva valtakunnallinen
Kristiina Härkäpää, Lapin yliopisto
Kristiina Härkäpää, Lapin yliopisto Toimintakykyisyyttä? Työkykyisyyttä? Työssä jaksamista? Työllistymistä? Sosiaalista osallisuutta? Työvuosia? Työuralle ohjautuminen: nuorten syrjäytymisen ehkäisy, vammaisten
SÄHKÖISEN LIIKETOIMINNAN AMMATILLISET ERIKOISTUMIS- OPINNOT (30 op) 30.9.2010 31.5.2011
1 SÄHKÖISEN LIIKETOIMINNAN AMMATILLISET ERIKOISTUMIS- OPINNOT (30 op) 30.9.2010 31.5.2011 Sähköinen liiketoiminta on tieto- ja viestintätekniikan hyödyntämistä yrityksen liiketoiminnassa ja liiketoimintaprosesseissa.
Lappeenrannan lukiokoulutuksen strateginen kehittämissuunnitelma Suomen paras lukiokoulutus 2022
Lappeenrannan lukiokoulutuksen strateginen kehittämissuunnitelma Suomen paras lukiokoulutus 2022 Painopistealueet Kivijalka: Turvallinen oppisympäristö Yhteisöllisyys ja yhdessä tekeminen Kannustava ilmapiiri