Karvian kunnassa myytävänä olevat tontit
|
|
- Jyrki Korpela
- 9 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 Karvian kunnassa myytävänä olevat tontit Esite päivitetty 2016
2 Karvia - it n j it p Karvia on Satakunnan pohjoisin kunta. Yhteistä maarajaa löytyy niin Etelä-Pohjanmaan kuin Pirkanmaankin kanssa, rajanaapureita ovat Kankaanpää, Honkajoki, Parkano, Kauhajoki ja Jalasjärvi (Kurikka). Kunnan asukasluku on noin 2 500, ja työikäinen väestö työllistyy pääosin maatalouden, palveluiden ja pienteollisuuden aloilla. Karviassa on vireää yritystoimintaa, minkä yhtenä mahdollistajana mainittakoon koko kunnan alueelle ulottuva valokuituverkko. Karvia sijoittuu Suomen selälle. Maisema muodostuu kangasmetsistä pohjavesialueineen ja suoalueista turvetuotantoineen. Maalaismaisemaan kuuluvat viljavat peltoaukeat ja laiduntava karja, kuin myös useat järvet ja joet. Kunnan keskusta onkin sijoittunut Kirkkojärven rantamille, ja asutus on levittäytynyt taajama-alueen lisäksi ympäri kuntaa useisiin kyliin, kuten Kanttiin, Sarvelaan, Ämmälään, Saraan, Karviankylään, Alkkiaan ja Suomijärvelle. Kylissä toimii vireitä kyläyhdistyksiä sekä esimerkiksi metsästysseuroja. Karvian on tunnettu kulttuurielämästään sekä aktiivisesti ja monipuolisesti harrastavista kuntalaisistaan. Kevättalvella vietetään musiikin täyttämää Karvia laulaa ja soi -viikkoa, loppukesään sijoittuu kunnan väkimäärän moninkertaistava tapahtumaviikonloppu Karvia-Päivät ja syksyn synkimpänä aikana juhlitaan Willin kansan viikkoa musiikin, teatterin ja erilaisten tapahtumien kautta. Eri harrastusryhmien taitoja ja talkoohenkeä pääsee seuraamaan niin kesäteatterissa kuin jm-radallakin. Karvian ja Kauhajoen rajaseudulla sijaitsee Kauhaneva-Pohjankankaan kansallispuisto, jossa voi nauttia suoluonnon rauhasta ja seurata monipuolista linnustoa. Kansallispuisto sijaitsee keskiaikaisen kulkureitin, Kyrönkankaan tien varrella. Kunnan historiasta kertovat myös kunnossa säilyneet rakennukset, kuten Skanssin aitat Kantissa sekä keskustan keskipiste, kirkko. Uudempaa rakentamista taas edustavat esimerkiksi kunnantalo, kirjasto sekä Karviatalo. Karvia on turvallinen ja luonnonläheinen asuinpaikka - Tervetuloa asumaan ja rakentamaan! - Viereisen sivun kartalle on merkitty Repo-Västilän ja Pappilanrinteen asuinalueet, joihin on kaavoitettu kunnan asuintontteja. Yksityishenkilöiden myymiä tontteja ja asuntoja eri puolelta Karviaa voi kysyä kunnasta tai etsiä kotisivuilta, > Kunta kuntalaisille > Myytävät asunnot ja tontit. Liiketontteja kannattaa kysyä suoraan kunnanjohtajalta!
3 KAUHAJOKI KURIKKA (JALASJÄRVI) SARA KARVIANKYLÄ SARVELA ÄMMÄLÄ ALKKIA KIRKONKYLÄ SUOMIJÄRVI PARKANO HONKAJOKI KANTTI iltarusko SAUNALUOMA kirkkojärvi KANKAANPÄÄ karviatalo PAPPILAN- RINNE kunnantalo kirkko REPO- VÄSTILÄ
4 Repo-Västilä Repo-Västilä Repo-Västilän asuinalue sijoittuu keskustan eteläosaan, Ylä-Satakunnantien ja Karviantien välille. Alueen ympäristöstä löytyy niin liike- kuin asuinrakennuksiakin. Alueelta on keskimäärin 500 metrin matka keskustaajaman palveluihin. Repo-Västilän asuinalueelle voi rakentaa omakotitaloja tai rivitaloja. Myytävänä on 14 tonttia, joiden koot vaihtelevat välillä m2, neliöhinta alueella on 2 /m2. Kaikki tontit hintatietoineen on esitelty seuraavalla sivulla. Asuinalueelle on varattu tiloja myös virkistyskäytön tarpeisiin. Alueella on valmiina kunnallistekniikka sekä valmius valokuituliittymän hankkimiseen. 0 50m 100m Pohjakuva: Maanmittauslaitoksen ortokuva-aineisto 5/2013
5 8:135 Repo 8: KP m2 650 VL AP-5 I u3/ AO-5 I 1579m2 8: :50 8:143 8:171 8: m2 I u3/4 2084m2 1 1 AO-5 2 I u3/ : m2 3 AO-5 I u3/4 350 u3/4 2006m m2 1858m2 2064m2 2115m2 1979m2 138 u3/ VAINIONKATU 99 AO-5 VL AP-5 REVONKATU VÄSTILÄNKATU I m2 8: m2 98 AO VL 2100m : m I u3/4 1851m m m2 8:179 Västilä 7490m2 900 Z Z :88 Z 144 Z 8:197 8: Kortteli Tontti Pinta-ala (m 2 ) Hinta ( ) , , , , , , , , , ,00 MYYTY ,00 MYYTY , , , ,00 MYYTY , , ,00
6 Pappilanrinne Pappilanrinne Pappilanrinteen omakotitaloalueella on vielä tontteja myytävänä! Tontit sijaitsevat Kirkkojärven läheisyydessä asemakaava-alueella. Kaupat, palvelut ja harrastusmahdollisuudet ovat kävelymatkan päässä. Alueella on valmiina kunnallistekniikka ja aluelämpö, myös valokuituliittymän hankkiminen onnistuu helposti. Jäljellä olevat tontit ovat neliöhinnaltaan kaksi (2) euroa. 0 50m 100m Pohjakuva: Maanmittauslaitoksen ortokuva-aineisto 5/2013
7 Tontti Pinta-ala (m 2 ) Hinta ( ) , ,00 MYYTY ,00 MYYTY ,00 MYYTY ,00 MYYTY ,00
8 Rakentajan avuksi Karvialaisten rakennusalan ammattilaisten avulla rakentaminen käy kätevästi! Kunnan kotisivuilta ( löydät kattavan listan paikallisista asiantuntijoista yhteystietoineen. Edustettuna on mm. maarakennus ja muu koneurakointi pohjarakentaminen rakennusliikkeet, kirvesmiehet ja urakoitsijat muurarit ja muu erikoisrakentaminen hirsirakentaminen puusepät lvi- ja sähköpalvelut valmiit mökit, saunat ja muut rakennukset rakentamisen suunnittelu ja valvonta rakennustarvikkeiden ja -välineiden myynti Lisätietoa tonttitarjonnasta, rakennusluvista ja muusta rakentamiseen liittyvästä: Tarja Hosiasluoma Kunnanjohtaja tarja.hosiasluoma@karvia.fi Jaakko Kallioniemi Rakennusmestari jaakko.kallioniemi@karvia.fi Pii Lepola Kanslisti pii.lepola@karvia.fi Raisa Karinsalo-Manninen Rakennustarkastaja raisa.karinsalo-manninen@parkano.fi Ilmari Mattila Aluearkkitehti ilmari.mattila@kankaanpaa.fi KARVIAN KUNTA Kylä-Karviantie Karvia karvia@karvia.fi
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA MRL 63 JA KAAVALUONNOS
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA MRL 63 JA KAAVALUONNOS Asemakaavan muutos koskien Karvian keskustan kortteleita 82 ja 83 sekä M aluetta. Tilat 230-405-8-76, 8-180, 8-179, 8-220 11.11.2013 Pohjois-Satakunnan
ASEMAKAAVALLA MUODOSTUU KORTTELIT 95, 96, 97, 98, 99, 100,101 SEKÄ PUISTO- JA KATUALUEET
KARVIAN KIRKONKYLÄN KORTTELEITA 82, 83 JA M-ALUETTA KOSKEVA ASEMAKAAVAN MUUTOS (Västilän asuin-alueen asemakaava) ASEMAKAAVALLA MUODOSTUU KORTTELIT 95, 96, 97, 98, 99, 100,101 SEKÄ PUISTO- JA KATUALUEET
TIETOA TAAJAMAN TONTEISTA PIENTALORAKENTAJALLE
TIETOA TAAJAMAN TONTEISTA PIENTALORAKENTAJALLE KIURUVEDEN KAUPUNKI PL 28, 74701 Kiuruvesi, puh. vaihde (017) 272 900 www.kiuruvesi.fi Palvelut>Tonttitarjonta 11.5.2012 Vapaita pientalotontteja on taajaman
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA MRL
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA MRL 63 KARVIAN RANTAYLEISKAAVAN MUUTOS KOSKIEN VUORIJÄRVEN KYLÄN TILOJA RUISNIEMI 230-408-24-8 JA HONKARINNE 230-408-24-1 3.11.2013 Pohjois-Satakunnan aluearkkitehti
Karkkilan kaupungin. Myytävät omakotitontit 2008
Karkkilan kaupungin Myytävät omakotitontit 2008 Karkkilan kaupungin vaihde Puhelin (09) 22 5051 Mittaus- ja kiinteistötoimi Mittaus- ja kiinteistöpäällikkö Tapio Jokela puh. 044 553 3421 tapio.jokela@karkkila.fi
KOKOUSKUTSU KARVIAN KUNNANVALTUUSTO 5/2015. Torstai 1.10.2015 klo 19.00. Kahvitarjoilu klo 18:45
Kunnanhallitus 23.10.2006 I KOKOUSKUTSU KARVIAN KUNNANVALTUUSTO 5/2015 KOKOUSPAIKKA JA -AIKA: Karvian kunnantalo, valtuustosali Torstai 1.10.2015 klo 19.00 Käsitellään kokouskutsussa luetellut asiat. Kahvitarjoilu
Ukonniemen tontit nyt myynnissä!
Asetu asumaan Ukonniemen tontit nyt myynnissä! Vireä kunta vetten äärellä Leppävirta on lähes 10 000 asukkaan kunta Pohjois-Savossa, Viitostien varrella. Leppävirran alueella sijaitsevat suuret järvet
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA MRL 63 KARVIAN RANTAYLEISKAAVAN MUUTOS KOSKIEN KIRKONKYLÄN TILAA RASTIAINEN
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA MRL 63 KARVIAN RANTAYLEISKAAVAN MUUTOS KOSKIEN KIRKONKYLÄN TILAA RASTIAINEN 230-405-1-6 15.11.2014 Pohjois-Satakunnan aluearkkitehti Ilmari Mattila 1. SUUNNITTELUALUE
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA KIISKINMÄEN ASEMAKAAVAN MUUTOS JA LAAJENNUS
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA KIISKINMÄEN ASEMAKAAVAN MUUTOS JA LAAJENNUS 12.10.2015, tarkistettu 13.1.2016 KUNTA Euran kunta 050 Kylä Kauttua 406 Korttelit 902-926, 930-940, 950-969, 971-974 Kaavan
TIETOA TAAJAMAN TONTEISTA PIENTALORAKENTAJALLE
TIETOA TAAJAMAN TONTEISTA PIENTALORAKENTAJALLE KIURUVEDEN KAUPUNKI PL 28, 74701 Kiuruvesi, puh. vaihde (017) 272 900 www.kiuruvesi.fi Palvelut>Tonttitarjonta 10.3.2016 Vapaita pientalotontteja on taajaman
PIHA-ALUEIDEN TALVIKUNNOSSAPIDON TYÖALUEKARTAT
Tekninen toimi 11.9.2013 Sivu 1 / 20 LIITE 3. PIHA-ALUEIDEN TALVIKUNNOSSAPIDON TYÖALUEKARTAT Liitteessä olevissa kartoissa on talvikunnossapidetävät piha-alueet. Keltaiseksi värjätyt alueet kuvaavat rakennuksia.
Malila Mäntykangas Nikula Puistorinne Riutankallio. Vuorisen alueen tontit Mesiläntien tontit Rikulintien Päivölä-tila Salahmin omakotitalo
Malila Mäntykangas Nikula Puistorinne Riutankallio Vuorisen alueen tontit Mesiläntien tontit Rikulintien Päivölä-tila Salahmin omakotitalo MALILA / MÄNTYKANGAS Mäntykangas on maisemallisesti kaunista asuntoaluetta
PENNALA LASTIKANRINNE KORTTELI 36
ORIMATTILAN KAUPUNKI PENNALA LASTIKANRINNE KORTTELI 36 ASEMAKAAVAN MUUTOS KAAVASELOSTUS LUONNOS 9.2.2018 TARKISTETTU 19.3.2018 Asemakaavamuutoksen selostus, joka koskee 15.3.2018 päivättyä ehdotusvaiheen
ASEMAKAAVAN SELOSTUS. 1. Perus- ja tunnistetiedot. 3. Lähtökohdat. 1.1 Tunnistetiedot. 1.2 Kaava-alueen sijainti. 1.3 Kaavan nimi ja tarkoitus
ASEMAKAAVAN SELOSTUS 1. Perus- ja tunnistetiedot 1.1 Tunnistetiedot Suunnittelutyö koskee asemakaavamuutosta: Paraisten kaupungin Österbyn (05) kaupunginosan Korttelin 19 osassa sekä osassa Österbyntien
rak.paikka 6 Työtie 18 AP 5454 *) ei myyntiä 816,39 1956,39
R O V A N I E M I Paikkatieto- ja Tonttipalvelut päiväys 12.4.2016 Määräaikainen tonttihaku ajalla 14. - 28.4. 2016 klo 15.00 mennessä. Asumiseen tarkoitettuja tontteja / rakennuspaikkoja on haettavana
Unelma toteutuu, oma tupa. Vieremä. Kunnanvirasto, Myllyjärventie 1, 74200 VIEREMÄ Puh. 0400-370160, viereman.kunta@vierema.fi
Unelma toteutuu, oma tupa Vieremä Kunnanvirasto, Myllyjärventie 1, 74200 VIEREMÄ Puh. 0400-370160, viereman.kunta@vierema.fi Unelmana oma koti Taajaman tontit Haja-asutusalueen tontit Malila Mäntykangas
PENNALA LASTIKANRINNE KORTTELI 36
ORIMATTILAN KAUPUNKI PENNALA LASTIKANRINNE KORTTELI 36 ASEMAKAAVAN MUUTOS KAAVASELOSTUS Asemakaavamuutoksen selostus, joka koskee 4.5.2018 päivättyä asemakaavakarttaa. Asemakaavamuutos koskee korttelin
PIENEN KUNNAN ASUNTOTUOTANTOHAASTEET JA MAHDOLLISUUDET. Case Tervo
PIENEN KUNNAN ASUNTOTUOTANTOHAASTEET JA MAHDOLLISUUDET Case Tervo Petteri Ristikangas Kunnanjohtaja Tervon kunta Tervo Tervo on vajaan 1700 asukkaan kunta keskellä järvirikasta Pohjois-Savoa. Sijainti
Korttelin 252 tonttien 7 ja 8 sekä leikkikentän ja Iisaksentien katualueen asemakaavamuutos
Korttelin 252 tonttien 7 ja 8 sekä leikkikentän ja Iisaksentien katualueen asemakaavamuutos Aluerajaus kunnanhallituksen päätös 8.12.2014 268 OAS- ja luonnosvaiheen nähtävilläolo 12.2.-22.2. ja 2.3.-23.3.2015
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 )
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) KARVIAN KUNTA 22.3.2016 Karvian Keskustaajaman osayleiskaavan muutos koskien Härkämäen alueen T, TY-1, T-1, MY-5, MA, VL, ET, AT ja AM aluevarauksia. OAS
Diaari 380/10.02.03/2014. NUMMELAN KAUPUNGINOSAN HAKANPÄÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS KOSKEE: Korttelia 360
Diaari 380/10.02.03/2014 NUMMELAN KAUPUNGINOSAN HAKANPÄÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS KOSKEE: Korttelia 360 NUMMELAN KAUPUNGINOSAN HAKANPÄÄN ASEMAKAAVAN MUUTOKSELLA MUODOSTUU: Kortteli 360 ULVILAN KAUPUNKI MAANKÄYTTÖOSASTO
Alueen asemakaava ja yleissuunnitteluohjeet
2 Sijainti Siirin tontit sijaitsevat n. 5 km keskustasta itään. Alue sijaitsee aivan Harvoilanmäen asuntomessualueen vieressä. Asuntomessualue avasi Siirin uuden asuinalueen. Kaikkiaan Siirin alueelle
MYRSKYLÄ. puh. 019 510 850
ME MYRSKYLÄ Myrskylän kunnalla on tarjolla kolme erilaista asuinaluetta. Kirkkojärven rannan, Narikon ja Palostenmäen tonttialueet sijaitsevat kävelymatkan päässä keskustasta, josta löytyvät kaikki tarvittavat
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Tammelan kunta Hakkapeliitantie 2 31300 Tammela puh 03 41201
Kydön asemakaavalaajennus ja -muutos, korttelit 738 ja 738B Aluerajaus kunnanhallituksen päätös ei mittakaavassa Kohde ja suunnittelualue Hakija / Suunnittelutehtävä ja tavoite Alue sijoittuu osin Tammelan
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 )
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) Ak 214005183 KANKAANPÄÄN KAUPUNKI 17.12.2015 ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS Kankaanpään kaupungin 4. kaupunginosan (Tapala) korttelia 303 (tontit 1 ja
Multian tonttitarjonta 2015
Tarjous koskee kaava-alueen tontteja. Kaipaatko maalle maaseudun rauhaan? Multia sijaitsee Pohjanmaan ja Keski-Suomen välisellä metsäisellä vedenjakajalla. Kunnan alueella on Kiiskilänmäki, keskisen Suomen
KUNNANVALTUUSTO 2/2017
KUNNANVALTUUSTO 2/2017 Aika Torstai 20.4.2017 klo 19.00 19.23 Paikka Karvian kunnantalo, Valtuustosali Läsnä Paikalla 20 valtuutettua Ervelä Mari Halmela Kari Hietaluoma Jaakko Hietanen Toni Huhtaluoma
ORIMATTILAN KAUPUNKI
ORIMATTILAN KAUPUNKI PENNALA, LASTIKANRINNE, KORTTELI 36, TONTTI 1. ASEMAKAAVAN MUUTOKSEN OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 2017 Luonnos 13.12.2017 Orimattilan kaupunki, tekninen palvelukeskus Kaupungintalo,
MAANKÄYTTÖSUUNNITELMA
PYHÄJOEN STRATEGINEN MAANKÄYTTÖSUUNNITELMA PARHALAHTI PYHÄJOEN KESKUSTA - hallinto ja palvelut (viheralueet ja väylät yhdistävät) - asuminen - ympäristöstä selkeästi erottuva kokonaisuus, joka osittain
PERUSTIETOJA KUNNASTA
PERUSTIETOJA KUNNASTA Nimi Maaninka on saamenkieltä ja tarkoittaa siikaa. Suomenkielinen asutus on omaksunut nimen, vaikkakin alkuperäinen merkitys on unohtunut. Ensimmäistä kertaa nimi esiintyy jo 1500-luvun
0.9 ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA -MÄÄRÄYKSET: 1.011 Asuinkerrostalojen ja rivitalojen korttelialue. 1.04 Erillispientalojen korttelialue.
Määräysnumero Ulkoasu selitys 0.9 ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA -MÄÄRÄYKSET: 1.011 Asuinkerrostalojen ja rivitalojen korttelialue. 1.04 Erillispientalojen korttelialue. 5.01 Puisto. 5.02 Lähivirkistysalue. 7.09
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 )
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) Ak 5189 KANKAANPÄÄN KAUPUNKI 22.11.2016 ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS Kankaanpään kaupungin 7. kaupunginosan (Reima) korttelin 543 tontteja 1 ja 2, korttelin
Iin kunta PL Ii KAAVOITUSKATSAUS
Iin kunta PL 24 90 Ii 6.2.2008 KAAVOITUSKATSAUS Kaavoituskatsaus käsittää tarkastelun Iin kunnassa ja Pohjois-Pohjanmaan liitossa vireillä olevista ja lähiaikoina vireille tulevista kaava-asioista. Iin
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 )
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) KARVIAN KUNTA 22.3.2016 ASEMAKAAVA Karvian Kirkonkylän kortteleita 53, 54, 55,56 ja katualuetta koskeva asemakaavan muutos OAS Osallistumis- ja arviointisuunnitelma
ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA -MÄÄRÄYKSET
ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA -MÄÄRÄYKSET AP AO AO-24 AL VP VL VK ET E-3 Asuinpientalojen korttelialue. Erillispientalojen korttelialue. Erillispientalojen korttelialue. Kullekin tontille saa rakentaa enintään
Hulkkionkaaren asemakaavan II-alueen rakentamistapaohjeet, korttelit ja 6625
Hulkkionkaaren asemakaavan II-alueen rakentamistapaohjeet, korttelit 6618-6621 ja 6625 Hulkkionkaaren II-alue sijaitsee Voivalan kaupunginosassa, Hulkkiontien ja Rajakaaren koillispuolella. Alue on pääasiassa
Kemijärven kaupunki 1 (7)
Kemijärven kaupunki 1 (7) Kemijärven kaupunki 2 (7) Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Osallistumis- ja arviointisuunnitelma asemakaavamuutoksesta Savukosken kunnan asemakaava-alueella koskien mm. vanhusten
BRÄNDÖÖN POHJOISOSAN ASEMAKAAVAN MUUTOS 15.11.2013
BRÄNDÖÖN POHJOISOSAN ASEMAKAAVAN MUUTOS 15.11.2013 Kaavatunnus 484AKAM32013 1 PERUS- JA TUNNISTETIEDOT 1.1 Tunnistetiedot KIRKONSEUTU ASEMAKAAVAN MUUTOS Asemakaavan muutos koskee: Merikarvian kunnan Pappilan
MARKKINAKENTÄN ALUEEN ASEMAKAAVAN MUUTOS
HARTOLA, Kirkonseudun asemakaava-alue MARKKINAKENTÄN ALUEEN ASEMAKAAVAN MUUTOS SELOSTUS Ehdotus Koskee 21.3.2012 PÄIVÄTTYÄ ASEMAKAAVAKARTTAA Asemakaavan muutos koskee: Kirkonseudun asemakaava-alue kortteli
RAKENNUSLAUTAKUNTA 2/2013
RAKENNUSLAUTAKUNTA 2/2013 Aika: Torstai 25.4.2013 klo. 18.00-19.38 Paikka: Karvian kunnantalo, kunnanhallituksen kokoushuone Läsnä: Pekka Niskala puheenjohtaja Jaana Vähäsavo varapuheenjohtaja Kari Aalto
Kuhilaspellon asemakaavan muutoksen rakentamistapaohjeet, korttelit ja kortteleiden 6406, 6421 ja 6453 osat
Kuhilaspellon asemakaavan muutoksen rakentamistapaohjeet, korttelit 6441-6443 ja kortteleiden 6406, 6421 ja 6453 osat Kuhilaspellon alue sijaitsee Voivalan kaupunginosassa, pääasiassa Koronniityntien länsipuolella.
ASEMAKAAVAN MUUTOS 2. KAUPUNGINOSA (SÄRKIKANGAS) KORTTELI 2148 TONTTI 1. Kemijärven kaupunki, maankäyttö
ASEMAKAAVAN MUUTOS 2. KAUPUNGINOSA (SÄRKIKANGAS) KORTTELI 2148 TONTTI 1 Kemijärven kaupunki, maankäyttö 1 1 PERUS- JA TUNNISTETIEDOT 1.1 Tunnistetiedot Asemakaavan muutos 2.kaupunginosan (SÄRKIKANGAS),
ASUNTO OY VANTAAN PITKÄSIIMA 35 A 5 KPL ET 97 m2 ja 2 kpl ET 109 m2
ENNKOMARKKINOINTIESITE 19.6.2015 ASUNTO OY VANTAAN PITKÄSIIMA 35 A 5 KP ET 97 m2 ja 2 kpl ET 109 m2 Taiteilijan näkemys www.ptmhouse.fi Kohteen tiedot Pitkäsiima 35 A, 01490 Vantaa Pitkäsiiman erillistalot
LINJAT/PUISTOMÄKI Tarjolla hyvä elämä Fiskarsista
LINJAT/PUISTOMÄKI Tarjolla hyvä elämä Fiskarsista LINJAT/PUISTOMÄKI Tarjolla hyvä elämä Fiskarsissa! Fiskarsin ruukin asuinalueet rakennetaan vaiheittain tiivistämällä olemassa olevia alueita. Tarjolla
Kaavoitus- ja mittaustoimi 9.5.2016. Ikaalisten kaupungin myytäviä YRITYSTONTTEJA
Kaavoitus- ja mittaustoimi 9.5.2016 Ikaalisten kaupungin myytäviä YRITYSTONTTEJA Arvoisa yritystontista kiinnostunut! Tässä esitteessä esittelemme Sinulle varattavissa ja myynnissä olevia Ikaalisten kaupungin
Untolan alueen rakentamistapaohjeet, korttelit
Untolan alueen rakentamistapaohjeet, korttelit 2729-2733 Untolan alue sijaitsee Littoisten kaupunginosassa, Paaskunnan ja Lähteenmäen asuinalueiden välissä. Alueen rakennuskanta on pääasiassa uudehkoa.
http://sr512201/webmap/content/result.htm
Määräysnumero Ulkoasu selitys 1.02 ASUINPIENTALOJEN KORTTELIALUE 1.04 ERILLISPIENTALOJEN KORTTELIALUE. 3.01 LIIKERAKENNUSTEN KORTTELIALUE, JOLLE SAADAAN RAKENTAA KASVIHUONERAKENNUKSIA SEKÄ TÄHÄN TARKOITUKSEEN
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA MRL
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA MRL 63 KARVIAN RANTAYLEISKAAVAN MUUTOS KOSKIEN VUORIJÄRVEN KYLÄN TILOJA RUISNIEMI 230-408-24-8 JA HONKARINNE 230-408-24-1 19.3.2014 Pohjois-Satakunnan aluearkkitehti
1. Keskusurheilukenttä
Lainvoimaiset kaavat 1. Keskusurheilukenttä Vastuuhenkilö: Kaisu Kuusela Urheilu- ja virkistystoimintojen korttelialue. Pinta-ala (%) 24 600 m² (100%) Rakennusoikeutta 4470 k-m² Kadut Vesiputket 2013 Aikataulu:
RAKENTAMISOHJEET Hyväksytty rakennuslupajaostossa
RAKENTAMISOHJEET Hyväksytty rakennuslupajaostossa 6.5.2013 71 Asemakaavamääräykset Asemakaava nro 001781 1. Erillispientalojen korttelialue AO. 2. Suurin sallittu kerrosluku Iu½. 3. Asuinrakennus tulee
TARJOUSTEN PERUSTEELLA MYYTÄVÄ LIIKETONTTI JA LUOVUTUSEHDOT
1 TARJOUSTEN PERUSTEELLA MYYTÄVÄ LIIKETONTTI JA LUOVUTUSEHDOT HAKUAIKA: 17.3. - 9.4.2014 KELLO 15:00 MENNESSÄ Yleisehdot ja tiedot: - ostaja maksaa kaupungille kauppahinnan lisäksi kauppakirjan laatimiskustannuksena
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Tammelan kunta Hakkapeliitantie 2 31300 Tammela puh 03 41201. Kydön asemakaavamuutos, kortteli 738 (tontit 1-3)
Kydön asemakaavamuutos, kortteli 738 (tontit 1-3) Aluerajaus kunnanhallituksen päätös 18.2.2013 OAS-vaiheen nähtävillä olo 2.5. 31.5.2013 luonnosvaiheen nähtävillä olo 2.5. 31.5.2013 ehdotusvaiheen nähtävillä
Kaavoitus- ja mittaustoimi 22.1.2016. Ikaalisten kaupungin myytäviä YRITYSTONTTEJA 2016
Kaavoitus- ja mittaustoimi 22.1.2016 Ikaalisten kaupungin myytäviä YRITYSTONTTEJA 2016 Arvoisa yritystontista kiinnostunut! Tässä esitteessä esittelemme Sinulle varattavissa ja myynnissä olevia Ikaalisten
VAPAALA. Kaava- merkintä. Lisäksi tal.tilaa m2/as. Rak.oik. as.tilaa k-m2. Myyntihinta
VAPAALA Kortteli Tontti Lähiosoite Kaava- merkintä Pintaala m2 Rak.oik. as.tilaa k-m2 Lisäksi tal.tilaa m2/as. Myyntihinta VAPAALA 13005 30 Ilpolantie 12 AO 621 180 0 117 000 13005 31 Ilpolantie 14 AO
Lounais-Empon asemakaavan muutoksen rakentamistapaohjeet, korttelit , 7301 tontit 2-4, 7302 ja 7304
Lounais-Empon asemakaavan muutoksen rakentamistapaohjeet, korttelit 7299-7300, 7301 tontit 2-4, 7302 ja 7304 Lounais-Empon alue sijaitsee Kuusistossa Empon asemakaavoitetun pientaloalueen lounaiskulmassa.
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 )
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) Ak 5192 KANKAANPÄÄN KAUPUNKI 28.02.2017 ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS Kankaanpään kaupungin 7. kaupunginosan (Reima) korttelia 527 ja puistoaluetta koskeva
Pyhännän kunta. Kaavoituskatsaus 2013
Pyhännän kunta Kaavoituskatsaus 2013 Rakennuslain 7 :n mukaisesti ilmoitetaan seuraavaa: 1. Voimassa olevat asemakaavat: 1.1 Asemakaavat: - Kirkonseudun asemakaava - Leiviskänkankaan asemakaava - Ukonojan
Rakennustutkimus RTS Oy
Rakennustutkimus RTS Oy HELMIKUU 2012 / ASTA-MESSUT KÄDETTÖMYYS KASVAA PIENRAKENTAMISESSA Viime vuonna omakotirakentamista aloitettiin 11 700 asuntoa. Tästä tuottajamuotoisen rakentamisen osuus oli 1 700
ARVIOLAUSUNTO. Morsiussaaren asemakaava-alueen tonttien arvosta
ARVIOLAUSUNTO Morsiussaaren asemakaava-alueen tonttien arvosta 1 Tehtävän tarkoitus Kohteen kuvaus Tehtävän tarkoituksena on määritellä otsikossa mainitun ja jäljempänä kuvattujen kohteiden kansainvälisen
Mellunkylä 47298/1. Heka Mellunkylä Vuokkiniemenkatu. Sijainti. Tontti. Asemakaava. Poikkeamispäätös. Ratkaisu HANKESELOSTUS 1 (11) 21.03.
HANKESELOSTUS 1 (11) Heka Mellunkylä Vuokkiniemenkatu 21.03.2014 Mellunkylä 47298/1 Heka Mellunkylä Vuokkiniemenkatu Sijainti Tontti 47298 / 1 Vuokkiniemenkatu, Mellunkylä 00920 Helsinki Tontti on Kontulantien,
KAAVAMÄÄRÄYKSET. A-3 Asuinrakennusten korttelialue.
KAAVAMÄÄRÄYKSET A-3 Asuinrakennusten korttelialue. Kortteleissa nro 16, 118, 120, 136-139, 145a, 146a, 166-169, 182, 192, 195 ja 197 oleville tonteille rakennettaessa on, mikäli tonteille ei ole vahvistettu
Palveluasumisen haasteita Millainen toimintamalli, minne (tontit) ja milloin?
Palveluasumisen haasteita Millainen toimintamalli, minne (tontit) ja milloin? Kuntamarkkinat 11.9.2013. Marko Kankare kaupungingeodeetti KAUPUNKI PÄHKINÄNKUORESSA Asukasluku 46 000, kasvu alle 1 % / vuosi,
Pyhännän kunta. Kaavoituskatsaus Voimassa olevat asemakaavat: 1.1 Asemakaavat:
Pyhännän kunta Kaavoituskatsaus 2017 Rakennuslain 7 :n mukaisesti ilmoitetaan seuraavaa: 1. Voimassa olevat asemakaavat: 1.1 Asemakaavat: - Leiviskänkankaan asemakaava laajennuksineen - Kirjavaniemen asemakaava
PARAISTEN KAUPUNKI KIRJAISSUNDET RANTA-ASEMAKAAVA- MUUTOS
PARAISTEN KAUPUNKI KIRJAISSUNDET RANTA-ASEMAKAAVA- MUUTOS Maanmittari Oy Öhman 2014 RANTA-ASEMAKAAVASELOSTUS 1 PERUS- JA TUNNISTETIEDOT Ranta-asemakaavaselostus koskee 2.1.2014 päivättyä ranta-asemakaavakarttaa.
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 )
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) Ak 5188 KANKAANPÄÄN KAUPUNKI 25.10.2016 ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS Kankaanpään kaupungin 1. kaupunginosan (Keskus) korttelia 40 koskeva asemakaavan
Läsnä Paavo Tuuliniemi puheenjohtaja Susanna Viitasaari Jaana Vähäsavo Jaakko Viitala jäsen poissa :n 15 ajan. Poissa Riina Tallberg varapuheenjohtaja
VAPAA-AJANLAUTAKUNTA 2/2011 Aika Torstai 14.4.2011 klo 17.00 18. Paikka Karvian kunnantalo, lautakuntien kokoushuone Läsnä Paavo Tuuliniemi puheenjohtaja Susanna Viitasaari jäsen Jaana Vähäsavo jäsen Jaakko
Mellunkylä 47295/1. Sijainti. Tontti. Asemakaava. Poikkeamispäätös. Ratkaisu HANKESELOSTUS 1 (11) Helsingin Asumisoikeus Oy / Vienanpuisto 21.03.
HANKESELOSTUS 1 (11) Helsingin Asumisoikeus Oy / Vienanpuisto 21.03.2014 Mellunkylä 47295/1 Helsingin Asumisoikeus Oy / Vienanpuisto Sijainti Tontti 47295 / 1 Vienankatu, Mellunkylä 00920 Helsinki Tontti
RAKENTAMISTAPAOHJE RIESKALAN (37.) KAUPUNGINOSAN HEIKKILÄNMÄEN ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS
RIESKALAN (37.) KAUPUNGINOSAN HEIKKILÄNMÄEN ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS Koskee Rieskalan (37.) kaupunginosan kortteleita: 26-30, 34-39, 5 Liittyy asemakaavaan n:o 609 1562 Rakentamistapaohjeet koskevat
Pyhännän kunta. Kaavoituskatsaus Rakennuslain 7 :n mukaisesti ilmoitetaan seuraavaa: 1. Voimassa olevat asemakaavat: 1.
Pyhännän kunta Kaavoituskatsaus 2019 Rakennuslain 7 :n mukaisesti ilmoitetaan seuraavaa: 1. Voimassa olevat asemakaavat: 1.1 Asemakaavat: - Leiviskänkankaan asemakaava laajennuksineen - Kirjavaniemen asemakaava
Multia sijaitsee Pohjanmaan ja Keski-Suomen välisellä metsäisellä vedenjakajalla. Kunnan alueella on Kiiskilänmäki, keskisen Suomen korkein kohta,
Multia sijaitsee Pohjanmaan ja Keski-Suomen välisellä metsäisellä vedenjakajalla. Kunnan alueella on Kiiskilänmäki, keskisen Suomen korkein kohta, runsaasti vesistöjä ja luontopolkuja vaihtelevassa maastossa.
Kuntakeskusten hankkeita - Kiiminki. Kaupunkisuunnitteluseminaari XII Oulun kaupungin kaavoitus / kaavoitusarkkitehti Juho Peltoniemi
Kaupunkisuunnitteluseminaari XII 17.10.2018 Oulun kaupungin kaavoitus / kaavoitusarkkitehti Juho Peltoniemi Käynnissä olevat kaavahankkeet: neljä asemakaavahanketta ja yksi kaavarunko Asemakaavahankkeista
Työpajatilaisuudet Oulunsalon maankäytön kehittämisestä
Työpajatilaisuudet Oulunsalon maankäytön kehittämisestä Yhdyskunta- ja ympäristöpalvelut järjestivät 2.6. ja 10.6.2015 kaksivaiheisen työpajatilaisuuden Oulunsalon keskustan ja asemakaavoitetun alueen
kansi Luku 19 Kaavoituksella ohjataan kaikkea rakentamista KM Suomi Luku 19
kansi Luku 19 Kaavoituksella ohjataan kaikkea rakentamista Ennakkokäsityksiä 1. Miksi on tärkeää, että rakentamista suunnitellaan tarkoin? 2. Mitä seikkoja pitää ottaa huomioon uuden koulun sijoittamisessa?
Kydön asemakaavamuutos, kortteli 738 (tontit 1-3)
Kydön asemakaavamuutos, kortteli 738 (tontit 1-3) Kaavaselostus 3.9.2014 Tammelan kunnan kaavoitus kaavoittaja Miika Tuki 31300 Tammela puh 050 4643274 miika.tuki@tammela.fi TUNNISTETIEDOT Kaavan nimi:
KUOPION KAUPUNGIN KERROS- JA RIVITALOTONTTITARJONTAA. Rakennuttajien infotilaisuus Jarkko Meriläinen
KUOPION KAUPUNGIN KERROS- JA RIVITALOTONTTITARJONTAA Rakennuttajien infotilaisuus 22.10.2018 Jarkko Meriläinen MALJALAHTI - 1 tontti 2-kerroksiselle rakennukselle, rakennusoikeus 1300 k-m². - Tonttien
Höljäkän kylän keskustan osayleiskaava
1 NURMEKSEN KAUPUNKI Höljäkän kylän keskustan osayleiskaava YLEISKAAVAMERKINNÄT JA MÄÄRÄYKSET Kehittämistavoitemerkinnät ja niihin liittyvät määräykset: Alueen tiivistämis-/eheyttämistarve. Alueen lisärakentaminen
Rakentamisen ajankohtaiskatsaus. Rakentamisen Ennakointikamari 6.5.2014 Tarmo Pipatti
Rakentamisen ajankohtaiskatsaus Rakentamisen Ennakointikamari 6.5.2014 Tarmo Pipatti Rakentamisen suhdanteet Rakennustuotannon arvo vuonna 2013: korjausrakentaminen ohitti uudisrakentamisen Yhteensä 28,8
1.02 Asuinpientalojen ja rivitalojen korttelialue. 1.04 Erillispientalojen korttelialue.
Määräysnumero Ulkoasu 0.9 selitys ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA - MÄÄRÄYKSET: 1.02 Asuinpientalojen ja rivitalojen korttelialue. 1.04 Erillispientalojen korttelialue. 5.02 Lähivirkistysalue. 5.03 6.011 Lähivirkistysalue,
FORSSAN OMAKOTITALOTONTIT
1(32) Ojalanmäen pellot copyright Forssan kaupunki FORSSAN OMAKOTITALOTONTIT Tutustu Forssan tonttitarjontaan www.forssa.fi Lisätietoja Forssan tonteista ja ajantasaisesta varaustilanteesta Aki Härmä Tomi
Pyhännän kunta. Kaavoituskatsaus Voimassa olevat asemakaavat: 1.1 Asemakaavat:
Pyhännän kunta Kaavoituskatsaus 2018 Rakennuslain 7 :n mukaisesti ilmoitetaan seuraavaa: 1. Voimassa olevat asemakaavat: 1.1 Asemakaavat: - Leiviskänkankaan asemakaava laajennuksineen - Kirjavaniemen asemakaava
Tiedotus- ja keskustelutilaisuus Karperön Singsbyn alueen osayleiskaavasta torstaina 10.3.2016 klo 18 20 Norra Korsholms skolassa
Tiedotus- ja keskustelutilaisuus Karperön Singsbyn alueen osayleiskaavasta torstaina 10.3.2016 klo 18 20 Norra Korsholms skolassa Kooste mielipiteistä: Virkistys Karperönjärvi on virkistyksen kannalta
KANKAANPÄÄN KAUPUNKI YMPÄRISTÖKESKUS / SUUNNITTELUTOIMISTO
KANKAANPÄÄN KAUPUNKI Kankaanpään kaupungin 7. kaupunginosan (Reima) korttelia 553 sekä korttelin 555 tontteja 6 ja 7 koskeva asemakaavan muutos. Pitkämäen rivitalotonttien asemakaavamuutos. 214005189 YMPÄRISTÖKESKUS
KANKAANPÄÄN KAUPUNKI YMPÄRISTÖKESKUS / SUUNNITTELUTOIMISTO
KANKAANPÄÄN KAUPUNKI Kankaanpään kaupungin 7. kaupunginosan (Reima) korttelia 553 sekä korttelin 555 tontteja 6 ja 7 koskeva asemakaavan muutos. Pitkämäen rivitalotonttien asemakaavamuutos. 214005189 YMPÄRISTÖKESKUS
Kauppiaantanhua 2. Kauklahti, Espoo
2 Kauklahti, spoo 2 Kauklahti, 278 spoo spoon Kauklahti on vehreä ja luonnonläheinen pikkukaupunki, joka henkii rauhaa ja houkuttelee aitoon, kiireettömään elämään. lueelta löytyvät kaikki sujuvan arjen
Asetu mukavasti. Kuortaneelle. Asumaan
Asetu mukavasti Kuortaneelle Asumaan Nauttimaan Elämään 1. MÄYRY Uusi, kaavoitettu asuntoalue Mäyryn taajamassa, golfkentän vieressä järvinäkymällä. Hyvät yhteydet Seinäjoelle, Alavudelle, Lehtimäelle
KANKAANPÄÄN KAUPUNKI YMPÄRISTÖKESKUS / SUUNNITTELUTOIMISTO LUONNOS
KANKAANPÄÄN KAUPUNKI Kankaanpään kaupungin 7. kaupunginosan (Reima) korttelia 553, korttelin 543 tontteja 1 ja2, korttelin 555 tontteja 6 ja 7 sekä korttelin 551 tontteja 1 ja 2 koskeva asemakaavan muutos.
Pohjois-Satakunnan tuulivoimapuistojen kaavoitushanke Karvia, tarkastusmatka 2013
Pohjois-Satakunnan tuulivoimapuistojen kaavoitushanke Karvia, tarkastusmatka 2013 Tiina Vasko 2013 Satakunnan Museo SISÄLLYSLUETTELO 1. Johdanto.5 2. Kohteet...6 2.1. Karvia Malkaneva...6 2.2. Karvia Kärmeskallio
ASEMAKAAVAN MUUTOS 2. KAUPUNGINOSA (SÄRKIKANGAS) KORTTELI 2033 TONTIT 2 JA 9. Kemijärven kaupunki, maankäyttö
ASEMAKAAVAN MUUTOS 2. KAUPUNGINOSA (SÄRKIKANGAS) KORTTELI 2033 TONTIT 2 JA 9 Kemijärven kaupunki, maankäyttö 1 1 PERUS- JA TUNNISTETIEDOT 1.1 Tunnistetiedot Asemakaavan muutos 2.kaupunginosan (SÄRKIKANGAS),
Rakennus on rakennettu asuinrakennuksena, mutta sen käyttötarkoitus on muutettu v päiväkodiksi.
Kiinteistö 3485/16, Kiikkaistenkuja 13, 01800 Klaukkala Tontti Tontti sijaitsee Klaukkalan asemakaava-alueella. Asemakaavamerkintä on AO2 ½I, erillispientalojen korttelialue. Tontin pinta-ala on 1 882
ASEMAKAAVAN MUUTOKSEN LAADINTA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA ( MRL 63 )
In s i n ö ö r i - j a K i i n t e i s t ö t o i m i s t o H a v a n k a O y Keskuskatu 5, 39700 PARKANO p. 040 833 9275, 0400-234 349, 03-4482 702 email:havanka@kolumbus.fi http://www.kolumbus.fi/havanka
Tontti Mäntsälästä. Osta tai vuokraa tontti! www.mantsala.fi
Tontti Mäntsälästä Osta tai vuokraa tontti! www.mantsala.fi Mäntsälän kunnan pientalotonttialueet Osta tai vuokraa tontti! Ruusutarhat Männikkö II Kaunismäki Rivitaloalue Mäntsälän kunnan omakoti- ja rivitalotontit
TONTTEJA JA KIINTEISTÖJÄ
TONTTEJA JA KIINTEISTÖJÄ 1. Tannila (tontit 1 ja 2) Alueella on valmis vesi- ja viemäriverkosto, omakotitalotonttien koot ovat noin 3500 m 2 4000 m 2 ja niiden rakennusoikeus on 0,15, kaavamerkintä on
Kaavoituskatsaus 2014
Pyhännän kunta Kaavoituskatsaus 2014 Rakennuslain 7 :n mukaisesti ilmoitetaan seuraavaa: 1. Voimassa olevat asemakaavat: 1.1 Asemakaavat: - Kirkonseudun asemakaava - Leiviskänkankaan asemakaava laajennuksineen
Rovaniemen kaupunki Hirvaan yleiskaava yleiskaavan muutos Tilojen RN:o 16:9, 19:2, 19: 28 ja 19:35 alueilla
Rovaniemen kaupunki Hirvaan yleiskaava yleiskaavan muutos Tilojen RN:o 16:9, 19:2, 19: 28 ja 19:35 alueilla OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA KAAVOITUS 2007 SUUNNITTELUALUE: SIJAINTIKARTTA Hirvaan
m kaava-alueen rajan ulkopuolella oleva viiva.
Määräysnumero Ulkoasu 0.9 selitys ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA - MÄÄRÄYKSET: 1.011 1.021 1.041 1.0411 1.042 1.0421 2.07 Asuinkerrostalojen ja rivitalojen korttelialue. Mikäli rakennuksen pituus on yli 12 metriä,
Omakotitalon rakentajanopas
opas Omakotitalon rakentajanopas Muistathan, että rakennuslupa tulee hakea vuoden kuluessa kunnan tontin varaamisesta, ja rakentaminen tulee aloittaa kolmen vuoden kuluessa luvan myöntämisestä. Asiantuntijat
Maaseutumaisen pientaloasumisen kehittäminen Pienmäen asuinaluesuunnitelma, Niemisjärvi, Hankasalmi
Maaseutumaisen pientaloasumisen kehittäminen Pienmäen asuinaluesuunnitelma, Niemisjärvi, Hankasalmi Oulun yliopisto, Arkkitehtuurin osasto, Puustudio, Moderni puukaupunki hanke Diplomityön esittely 16.06.2008
Äijälänrannan asuntomessujen tonttien hakeminen ja rakentajien valinta
Äijälänrannan asuntomessujen tonttien hakeminen ja rakentajien valinta haettavat tontit haettavana 32 kpl pientalotontteja (AP 2) tontteja voivat hakea yksityiset henkilöt, talotehtaat ja rakennusalan
Kortteli: 281 ASEMAKAAVAN MUUTOS. Kunnanhallituksen kaavoituspäätös 2.11.2015 236 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma nähtävänä 13-26.11.
ILMAJOKI 16.12.2015 Ahonkylä Asemakaavan muutoksen selostus, KORTTELI 281, TONTIT 1 JA 2 1 PERUS- JA TUNNISTETIEDOT 1.1 Tunnistetiedot Alue: VIHTAKALLION ALUE Kunta: ILMAJOKI Kunnanosa: AHONKYLÄN KUNNANOSA
Iin kunta PL 24 91101 Ii 5.2.2007 KAAVOITUSKATSAUS
Iin kunta PL 24 90 Ii 5.2.2007 KAAVOITUSKATSAUS Kaavoituskatsaus käsittää tarkastelun Iin kunnassa ja Pohjois-Pohjanmaan liitossa vireillä olevista ja lähiaikoina vireille tulevista kaava-asioista. Iin