Opiskelija voi painottaa opintojaan haluamaansa suuntaan esim. liikennesuunnittelun tai älyliikenteen opintopoluille.

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Opiskelija voi painottaa opintojaan haluamaansa suuntaan esim. liikennesuunnittelun tai älyliikenteen opintopoluille."

Transkriptio

1 Hämeen Ammattikorkeakoulu Liikenneala Sijoittuminen työelämään Liikennealan insinöörin työtehtävien kirjo on laaja aina liikennejärjestelmien suunnittelusta ja strategisesta ohjauksesta yksityiskohtaiseen liikenneympäristön suunnitteluun sekä liikkumisen ohjauksesta erilaisiin älyliikenteen palveluihin. Liikenneturvallisuuden parantaminen on keskeinen tavoite kaikessa liikennesuunnittelussa. Koska liikenneala kytkeytyy hyvin moniin muihin yhteiskunnan alueisiin, on monialainen osaaminen liikenneinsinöörille eduksi. Myös hyvistä viestintäja vuorovaikutustaidoista on alalla hyötyä. Oppimispolut voi painottaa opintojaan haluamaansa suuntaan esim. liikennesuunnittelun tai älyliikenteen opintopoluille. Liikennesuunnittelun opinnoissa perehdytään kaikkien liikennemuotojen - joukkoliikenteen, autoliikenteen, pyöräilyn, kävelyn - ja pysäköinnin suunnitteluun sekä myös liikenteen ympäristövaikutuksiin ja niiden arviointiin. Lisäksi opiskelija saa valmiudet liikennesuunnittelussa tarvittavien liikennetutkimusten ja välityskykytarkastelujen tekemiseen. Älyliikenteen opinnoissa opiskelija saa kokonaiskäsityksen tieto- ja viestintätekniikan erilaisista keinoista ja mahdollisuuksista liikenteen sujuvuuden ja turvallisuuden parantamiseksi ja oppii hyödyntämään kehittyvän tekniikan mahdollisuuksia osana liikenteen ja kuljetusten suunnittelua. voi täydentää osaamistaan myös muuta FUAS-ammattikorkeakoulujen tarjontaa hyödyntäen ottamalla esimerkiksi logistiikan ja tuotantotalouden opintoja osaksi tutkintoa. Opintojen aikana tarjotaan myös mahdollisuus suorittaa osa opintoja jossakin HAMKin kansainvälisessä vaihtokohteessa. code name sum INLI16A-1021 Ydinosaaminen 150 INLI16A-1000 Lähdetään liikenteeseen 15 LI0105 na HAMKissa 3 3 LI0101 Digitaalinen työskentely 3 3 LI0102 Matematiikan perustyökalut 3 3 LI0204 Fysiikan perusteet 3 3 LI0205 Ihminen liikenteessä 3 3 INLI16A-1002 Liikennealan perusteet 15 LI0206 Liikenne osana yhteiskuntaa 4 4 LI0202 Liikennesuunnittelu 5 5 LI0203 Työelämän ruotsi 3 3 LI0103 Viestintä 3 3 INLI16A-1006 Liikenne ja maankäyttö 15 Sivu 1 / 18

2 LI0301 Liikenneturvallisuus ja -psykologia 5 5 LI0302 Yhdyskuntasuunnittelun perusteet 5 5 LI0701 Liikennealueiden esteetön suunnittelu 5 5 INLI16A-1018 Älykäs liikenne ja liikennetutkimukset 15 LI00BC00 Älyliikenteen perusteet 5 5 LI00BC01 Liikennetutkimukset 5 5 LI00BC02 CAD-perusteet 3 3 LI00BC03 Englanti 2 2 INLI16A-1007 Liikenne ja ympäristö 15 LI0501 Liikenteen ympäristövaikutukset 4 4 LI0502 Kartat ja paikkatieto 5 5 LI0503 Fysiikan sovellukset ja mittaukset 3 3 LI0504 Kemian sovellukset 3 3 INLI16A-1009 Tien ja kadunsuunnittelun perusteet 15 LI0303 Katu- ja tiesuunnittelu 5 5 LI0702 CAD-sovellukset 6 6 LI0703 Geometria 4 4 INLI16A-1008 Liikenne ja kuljetukset 15 LI0601 Tie-, raide-, vesi- ja ilmakuljetukset 5 5 LI0602 Kuljetusketjut 3 3 LI0603 Kuljetukset ja maankäyttö 5 5 LI0405 Ohjeistukset ja tiedonhaku ruotsiksi 2 2 INLI16A-1010 Projektien hallinta 15 LI00BB64 Liikennehankkeiden hallinta 6 6 LI00BB65 Luova ongelmanratkaisu ja tiimityöskentely Yrittäjyys - asennetta ja tekemistä 3 3 LI0803 Ammattialan englanti 3 3 INLI16A-1019 Tekniikan ja liikenteen alan harjoittelu 30 LI00BG78 Harjoittelu 0 INLI16A-1022 Profiloiva osaaminen 75 INLI16A-1011 Liikennesuunnittelu 15 LI00BB75 Liikennesuunnittelu 5 5 LI0902 Liikenteen simulointi 5 5 LI00BB76 Liikenne-ennusteet 5 5 INLI16A-1012 Liikenteenohjaus ja informaatiojärjestelmät 15 LI1001 Liikenteen ohjauksen perusteet 3 3 LI1002 Tieliikenteen liikenteen ohjauksen ohjeet ja suunnittelumenetelmät 3 3 LI1003 Liikennevalojen perustoimintojen suunnittelu 3 3 LI1004 Raideliikenteen liikenteen ohjaus 3 3 LI1005 Joukkoliikenteen informaatiojärjestelmien suunnittelu 3 3 Sivu 2 / 18

3 INLI16A-1013 Liikennejärjestelmien suunnittelu 15 LI1101 Liikennejärjestelmäsuunnittelu 5 5 LI1102 Liikennetalous ja vaikutusten arviointi 5 5 LI1103 Joukkoliikenteen suunnittelu 5 5 INLI16A-1014 Älykäs liikenne 15 LI1201 Älyliikenteen suunnitteluprosessi ja alan standardit 5 5 LI1203 Palvelumuotoilu 5 5 LI00BB77 Älyliikenteen tekniset ratkaisut 5 5 INLI16A-1015 Suunnittelutyö 15 LI1301 Suunnittelutyö INLI16A-1023 Kehittyvä osaaja 0 INLI16A-1020 Opinnäytetyö Opinnäytetyö 0 INLI16A-1021 Ydinosaaminen: 150 op INLI16A-1000 Lähdetään liikenteeseen: 15 op ymmärtää roolinsa vastuullisena ja aktiivisena ryhmän jäsenenä HAMKin oppimisympäristöissä ymmärtää liikennealan tehtäväkentän monitahoisuuden ja työmahdollisuudet sekä osaa suunnitella omia opintojaan osaa viestiä tavoitteellisesti opiskelijana ja työyhteisön jäsenenä sekä kasvokkain että verkossa osaa käyttää yleisimpiä opiskeluun liittyviä tietojärjestelmiä ja ohjelmia osaa soveltaa matematiikan ja fysiikan perustyökaluja alan ongelmanratkaisussa LI0105 na HAMKissa: 3 op Lähdetään liikenteeseen 15 op ymmärtää roolinsa vastuullisena ja aktiivisena ryhmän jäsenenä HAMKin oppimisympäristöissä ymmärtää liikennealan tehtäväkentän monitahoisuuden ja työmahdollisuudet sekä osaa suunnitella omia opintojaan osaa viestiä tavoitteellisesti opiskelijana ja työyhteisön jäsenenä sekä kasvokkain että verkossa Sivu 3 / 18

4 osaa käyttää yleisimpiä opiskeluun liittyviä tietojärjestelmiä ja ohjelmia osaa soveltaa matematiikan ja fysiikan perustyökaluja alan ongelmanratkaisussa Perehdytysopinnot LI0101 Digitaalinen työskentely: 3 op Tämä teema on osa LI01 Lähdetään liikenteeseen moduulia. LI0102 Matematiikan perustyökalut: 3 op Tämä teema on osa LI01 Lähdetään liikenteeseen moduulia. LI0204 Fysiikan perusteet: 3 op Tämä teema on osa LI01 Lähdetään liikenteeseen moduulia. LI0205 Ihminen liikenteessä: 3 op Liikennealan perusteet 15 op. tuntee liikennepoliittisen päätöksenteon, ymmärtää liikenteen merkityksen osana yhteiskuntaa ja osaa vertailla erilaisten suunnitteluratkaisujen toimivuutta käytännössä. osaa toimia työelämässä ruotsin kielellä. tietää liikennepoliittiset tavoitteet osaa kävelyn, pyöräilyn, joukkoliikenteen ja autoliikenteen suunnittelun keskeiset periaatteet osaa vertailla erilaisten suunnitteluratkaisujen toimivuutta käytännössä tuntee liikenneturvallisuuteen ja liikenteen sujuvuuteen liittyvät fysiikan ilmiöt osaa arvioida omaa viestintäosaamistaan osaa kertoa koulutuksestaan, työkokemuksestaan ja työtehtävistään ruotsin kielellä osaa esitellä yritysten ja organisaatioiden toimintaa, tuotteita, prosesseja ja palveluita sekä keskustella näistä aiheista ruotsin kielellä osaa hoitaa toimenkuvansa vaatimia työelämäkontakteja, esim. sähköpostiviestejä, reklamaatioita, puhelintilanteita ja raportointia ruotsin kielellä Liikenteen havainnointi, liikkumistutkimukset. Tämä teema on osa LI01 Lähdetään liikenteeseen moduulia. Sivu 4 / 18

5 INLI16A-1002 Liikennealan perusteet: 15 op osaa kävelyn, pyöräilyn, joukkoliikenteen ja autoliikenteen suunnittelun keskeiset periaatteet tunnistaa liikennesuunnittelun toimenpiteiden keskeiset vaikutukset tietää liikennealan toimijat ja heidän päätehtävänsä ymmärtää liikennettä ohjaavat yhteiskunnalliset vaikutukset tuntee keskeisimmät liikennepolitiikkaan liittyvät suuntaviivat, tavoitteet ja keinot osaa arvioida omaa viestintäosaamistaan osaa kertoa koulutuksestaan, työkokemuksestaan ja työtehtävistään ruotsin kielellä osaa esitellä yritysten ja organisaatioiden toimintaa, tuotteita, prosesseja ja palveluita sekä keskustella näistä aiheista ruotsin kielellä osaa hoitaa toimenkuvansa vaatimia työelämäkontakteja, esim. sähköpostiviestejä, reklamaatioita, puhelintilanteita ja raportointia ruotsin kielellä LI0206 Liikenne osana yhteiskuntaa: 4 op Liikennealan perusteet 15 op osaa kävelyn, pyöräilyn, joukkoliikenteen ja autoliikenteen suunnittelun keskeiset periaatteet tunnistaa liikennesuunnittelun toimenpiteiden keskeiset vaikutukset tietää liikennealan toimijat ja heidän päätehtävänsä ymmärtää liikennettä ohjaavat yhteiskunnalliset vaikutukset tuntee keskeisimmät liikennepolitiikkaan liittyvät suuntaviivat, tavoitteet ja keinot osaa arvioida omaa viestintäosaamistaan osaa kertoa koulutuksestaan, työkokemuksestaan ja työtehtävistään ruotsin kielellä osaa esitellä yritysten ja organisaatioiden toimintaa, tuotteita, prosesseja ja palveluita sekä keskustella näistä aiheista ruotsin kielellä osaa hoitaa toimenkuvansa vaatimia työelämäkontakteja, esim. sähköpostiviestejä, reklamaatioita, puhelintilanteita ja raportointia ruotsin kielellä Liikennealan päätöksenteko ja liikennepolitiikka. Tämä teema on osa LI02 Liikennealan perusteet moduulia. LI0202 Liikennesuunnittelu: 5 op Tämä teema on osa LI02 Liikennealan perusteet moduulia. LI0203 Työelämän ruotsi: 3 op Tämä teema on osa LI02 Liikennealan perusteet moduulia. Sivu 5 / 18

6 LI0103 Viestintä: 3 op Tämä teema on osa LI02 Liikennealan perusteet moduulia. INLI16A-1006 Liikenne ja maankäyttö: 15 op ymmärtää ja tuntee kaavoitusjärjestelmän sekä yhdyskuntasuunnittelun merkityksen hahmottaa liikennesuunnittelun ja maankäytön suunnittelun yhteyden tunnistaa liikennesuunnittelulliset pääkohdat kullakin kaavatasolla osaa arvioida ja ottaa huomioon liikenneturvallisuus- ja esteettömyysnäkökulmat suunnittelussa LI0301 Liikenneturvallisuus ja -psykologia: 5 op Liikenne ja maankäyttö 15 op ymmärtää ja tuntee kaavoitusjärjestelmän sekä yhdyskuntasuunnittelun merkityksen hahmottaa liikennesuunnittelun ja maankäytön suunnittelun yhteyden tunnistaa liikennesuunnittelulliset pääkohdat kullakin kaavatasolla osaa arvioida ja ottaa huomioon liikenneturvallisuus- ja esteettömyysnäkökulmat suunnittelussa Tämä teema on osa Liikenne ja maankäyttö moduulia. LI0302 Yhdyskuntasuunnittelun perusteet: 5 op Tämä teema on osa Liikenne ja maankäyttö moduulia. LI0701 Liikennealueiden esteetön suunnittelu: 5 op Liikenneympäristön suunnittelu erityisryhmien näkökulmasta. Tämä teema on osa Liikenne ja maankäyttö moduulia. Sivu 6 / 18

7 INLI16A-1018 Älykäs liikenne ja liikennetutkimukset: 15 op tunnistaa älyliikenteen mahdollisuudet, keinot ja tavoitteet liikkumisen ohjauksen ja liikenteen hallinnan tehtävissä osaa tehdä ja analysoida liikennetutkimuksia osaa tuottaa teknisiä piirustuksia ja lukea niitä osaa hakea tarvitsemaansa tietoa, ymmärtää, soveltaa ja välittää sitä englannin kielellä käyttää keskeistä englannin kielen tekniikan sanastoa LI00BC00 Älyliikenteen perusteet: 5 op Älykäs liikenne ja liikennetutkimukset 15 op tunnistaa älyliikenteen mahdollisuudet, keinot ja tavoitteet liikkumisen ohjauksen ja liikenteen hallinnan tehtävissä osaa tehdä ja analysoida liikennetutkimuksia osaa tuottaa teknisiä piirustuksia ja lukea niitä osaa hakea tarvitsemaansa tietoa, ymmärtää, soveltaa ja välittää sitä englannin kielellä käyttää keskeistä englannin kielen tekniikan sanastoa Tämä teema on osa Älykäs liikenne ja liikennetutkimukset- moduulia. LI00BC01 Liikennetutkimukset: 5 op Tämä teema on osa Älykäs liikenne ja liikennetutkimukset- moduulia. LI00BC02 CAD-perusteet: 3 op Tämä teema on osa Älykäs liikenne ja liikennetutkimukset- moduulia. Sivu 7 / 18

8 LI00BC03 Englanti: 2 op Tämä teema on osa Älykäs liikenne ja liikennetutkimukset- moduulia. INLI16A-1007 Liikenne ja ympäristö: 15 op syventää ympäristöön ja luonnontieteisiin liittyvää osaamistaan ja kykenee analysoimaan karttamuotoista tietoa. osaa arvioida liikenteen ympäristövaikutuksia ja ymmärtää liikenteen ja ympäristön välisen vuorovaikutussuhteen osaa tutkia ja analysoida kemiallisia ja fysikaalisia ilmiöitä liikenteen näkökulmasta osaa kemian lainalaisuudet omalla ammattialallaan ymmärtää energiankäytön ympäristövaikutuksia tietää vaarallisten kemikaalien riskit liikenteessä osaa hakea, analysoida ja tuottaa paikkatietoaineistoja osaa tuottaa havainnollisia karttatarkasteluja LI0501 Liikenteen ympäristövaikutukset: 4 op Liikenne ja ympäristö 15 op syventää ympäristöön ja luonnontieteisiin liittyvää osaamistaan ja kykenee analysoimaan karttamuotoista tietoa. osaa arvioida liikenteen ympäristövaikutuksia ja ymmärtää liikenteen ja ympäristön välisen vuorovaikutussuhteen osaa tutkia ja analysoida kemiallisia ja fysikaalisia ilmiöitä liikenteen näkökulmasta osaa kemian lainalaisuudet omalla ammattialallaan ymmärtää energiankäytön ympäristövaikutuksia tietää vaarallisten kemikaalien riskit liikenteessä Sivu 8 / 18

9 osaa hakea, analysoida ja tuottaa paikkatietoaineistoja osaa tuottaa havainnollisia karttatarkasteluja Liikenteen ympäristövaikutukset ja niiden arviointi. Tämä teema on osa Liikenne- ja ympäristö moduulia. LI0502 Kartat ja paikkatieto: 5 op Liikenteen paikkatietoaineistojen ja ohjelmien tuntemus. Tämä teema on osa Liikenne ja maankäyttö moduulia. LI0503 Fysiikan sovellukset ja mittaukset: 3 op Fysiikan sovellukset ja mittaukset liikennealan näkökulmasta. Tämä teema on osa Liikenne ja maankäyttö moduulia. LI0504 Kemian sovellukset: 3 op Kemian sovellukset liikennealan näkökulmasta. Tämä teema on osa Liikenne ja maankäyttö moduulia. INLI16A-1009 Tien ja kadunsuunnittelun perusteet: 15 op osaa tie- ja katusuunnittelun perusteet osaa käyttää CAD-sovellusta oman ammattialan tehtäviin osaa soveltaa geometriaa alan ongelmaratkaisussa LI0303 Katu- ja tiesuunnittelu: 5 op Tien- ja kadunsuunnittelun perusteet 15 op osaa tie- ja katusuunnittelun perusteet osaa käyttää CAD-sovellusta oman ammattialan tehtäviin osaa soveltaa geometriaa alan ongelmaratkaisussa Tämä teema on osa "Tien- ja kadunsuunnittelun perusteet" moduulia. Sivu 9 / 18

10 LI0702 CAD-sovellukset: 6 op NP-ohjelman tai vastaavan suunnitteluohjelmiston käyttö. Tämä teema on osa "Tien- ja kadunsuunnittelun perusteet" moduulia. LI0703 Geometria: 4 op Geometrian perusteiden omaksuminen tie- ja liikennesuunnittelua hyödyntävällä tavalla. Tämä teema on osa "Tien- ja kadunsuunnittelun perusteet" moduulia. INLI16A-1008 Liikenne ja kuljetukset: 15 op ymmärtää kuljetustarpeiden ja tavaravirtojen syntyyn vaikuttavia tekijöitä ymmärtää kuljetusten merkityksen suomalaiselle teollisuudelle/elinkeinoelämälle osaa hahmottaa logistiikan tulevia kehitysnäkymiä ymmärtää elinkeinoelämän kuljetusten merkityksen ja tarpeet osana maankäytön ja liikennejärjestelmän suunnittelua osaa arvioida eri kuljetusvälineiden soveltuvuutta erilaisten kuljetusten toteuttamisessa ymmärtää ja osaa laatia liikennealaa koskevia ohjeistuksia ruotsin kielellä osaa hankkia, käsitellä ja soveltaa liikennealan tietoa ja seurata ammatillista kehitystä ruotsin kielellä LI0601 Tie-, raide-, vesi- ja ilmakuljetukset: 5 op Liikenne ja kuljetukset 15 op ymmärtää kuljetustarpeiden ja tavaravirtojen syntyyn vaikuttavia tekijöitä ymmärtää kuljetusten merkityksen suomalaiselle teollisuudelle/elinkeinoelämälle osaa hahmottaa logistiikan tulevia kehitysnäkymiä ymmärtää elinkeinoelämän kuljetusten merkityksen ja tarpeet osana maankäytön ja liikennejärjestelmän suunnittelua osaa arvioida eri kuljetusvälineiden soveltuvuutta erilaisten kuljetusten toteuttamisessa ymmärtää ja osaa laatia liikennealaa koskevia ohjeistuksia ruotsin kielellä osaa hankkia, käsitellä ja soveltaa liikennealan tietoa ja seurata ammatillista kehitystä ruotsin kielellä Tämä teema on osa Liikenne ja kuljetukset moduulia. LI0602 Kuljetusketjut: 3 op Sivu 10 / 18

11 Tämä teema on osa Liikenne ja kuljetukset moduulia. LI0603 Kuljetukset ja maankäyttö: 5 op Tämä teema on osa Liikenne ja kuljetukset moduulia. LI0405 Ohjeistukset ja tiedonhaku ruotsiksi: 2 op Tämä teema on osa Liikenne ja kuljetukset moduulia. INLI16A-1010 Projektien hallinta: 15 op osaa työskennellä projekteissa osana projektiryhmää käyttää tehokkaasti toimisto-ohjelmistoja suunnitella omaa ajankäyttöään osana projektin toteutusta tunnistaa kilpailuttamiseen liittyviä käytäntöjä viestiä vuorovaikutustilanteissa tarkoituksenmukaista viestintätapaa käyttämällä viestiä itsenäisesti englannin kielellä monikulttuurisissa ammatillisissa tilanteissa esittää ajatuksiaan suullisesti englannin kielellä tyypillisimmissä työelämään ja opiskeluun liittyvissä vuorovaikutus- sekä kokous- ja neuvottelutilanteissa LI00BB64 Liikennehankkeiden hallinta: 6 op Projektien hallinta 15 op osaa työskennellä projekteissa osana projektiryhmää käyttää tehokkaasti toimisto-ohjelmistoja suunnitella omaa ajankäyttöään osana projektin toteutusta tunnistaa kilpailuttamiseen liittyviä käytäntöjä viestiä vuorovaikutustilanteissa tarkoituksenmukaista viestintätapaa käyttämällä Sivu 11 / 18

12 viestiä itsenäisesti englannin kielellä monikulttuurisissa ammatillisissa tilanteissa esittää ajatuksiaan suullisesti englannin kielellä tyypillisimmissä työelämään ja opiskeluun liittyvissä vuorovaikutus- sekä kokous- ja neuvottelutilanteissa Tämä teema on osa "Projektien hallinta" moduulia. LI00BB65 Luova ongelmanratkaisu ja tiimityöskentely: 3 op Tämä teema on osa "Projektien hallinta" moduulia Yrittäjyys - asennetta ja tekemistä: 3 op Yrittäjyys on yksilön kykyä ja halua hyödyntää mahdollisuutensa ja luoda innovaatioita. Yritteliään yksilön tiedot, taidot ja asenteet vaikuttavat yrittäjyyden prosessiin. Yritteliäisyys ja yrittäjyys perustuvat liiketoimintamahdollisuuksien etsimiseen, tunnistamiseen ja hyödyntämiseen. Liiketoimintamahdollisuuksia hyödynnetään käyttäjien ja asiakkaiden tarpeisiin luoduilla liikeideoilla ja liiketoimintamalleilla. Teeman suoritettuaan opiskelija osaa etsiä, tunnistaa ja arvioida liiketoimintamahdollisuuksia luoda liikeideoita ja arvioida niiden kiinnostavuutta toimia yritteliäästi arvioida liikeidean taloudellisia ulottuvuuksia esittää ja myydä idean eri kohderyhmille LI0803 Ammattialan englanti: 3 op Englannin soveltainen omalla ammattialalla Tämä teema on osa "Projektien hallinta" moduulia. INLI16A-1019 Tekniikan ja liikenteen alan harjoittelu: 30 op LI00BG78 Harjoittelu: 30 op INLI16A-1022 Profiloiva osaaminen: 75 op INLI16A-1011 Liikennesuunnittelu: 15 op osaa Sivu 12 / 18

13 laatia liikennesuunnitelman, joka ottaa huomioon kävelyn, pyöräilyn, joukko- ja henkilöautoliikenteen sekä raskaan liikenteen tarpeet sovittaa liikennetekniset ratkaisut muiden yhdyskuntasuunnittelun kannalta keskeisten osa-alueiden kanssa tehdä liikenne-ennusteen rajatulla alueella toteuttaa pienen liikenneverkon simuloinnin annetuilla lähtötiedoilla vertailla vaihtoehtojen liikenteellistä toimivuutta simulointiohjelmaa käyttäen Opetussuunnitelma LI00BB75 Liikennesuunnittelu: 5 op Liikennesuunnittelu 15 op osaa laatia liikennesuunnitelman, joka ottaa huomioon kävelyn, pyöräilyn, joukko- ja henkilöautoliikenteen sekä raskaan liikenteen tarpeet sovittaa liikennetekniset ratkaisut muiden yhdyskuntasuunnittelun kannalta keskeisten osa-alueiden kanssa tehdä liikenne-ennusteen rajatulla alueella toteuttaa pienen liikenneverkon simuloinnin annetuilla lähtötiedoilla vertailla vaihtoehtojen liikenteellistä toimivuutta simulointiohjelmaa käyttäen Tämä teema on osa "Liikennesuunnittelu" moduulia. LI0902 Liikenteen simulointi: 5 op Teeman suoritettuaan opiskelija osaa toteuttaa pienen liikenneverkon simuloinnin annetuilla lähtötiedoilla. Tämä teema on osa "Liikennesuunnittelu" moduulia. LI00BB76 Liikenne-ennusteet: 5 op Tämä teema on osa "Liikennesuunnittelu" moduulia. INLI16A-1012 Liikenteenohjaus ja informaatiojärjestelmät: 15 op Sivu 13 / 18

14 osaa laatia erilaisia liikenteenohjaussuunnitelmia ja tietää liikenteen hallinnan periaatteet. osaa suunnitella tieliikenteen ohjausta osaa suunnitella liikennevalojen perustoimintoja tietää raideliikenteen ohjauksen periaatteet tietää joukkoliikenteen lippu- ja informaatiojärjestelmien perusteet osaa hyödyntää automaattisten järjestelmien keräämää tietoa suunnittelussa Opetussuunnitelma LI1001 Liikenteen ohjauksen perusteet: 3 op Liikenteen ohjaus- ja informaatiojärjestelmät 15 op osaa laatia erilaisia liikenteenohjaussuunnitelmia ja tietää liikenteen hallinnan periaatteet. osaa suunnitella tieliikenteen ohjausta osaa suunnitella liikennevalojen perustoimintoja tietää raideliikenteen ohjauksen periaatteet tietää joukkoliikenteen lippu- ja informaatiojärjestelmien perusteet osaa hyödyntää automaattisten järjestelmien keräämää tietoa suunnittelussa Teeman käytyään opiskelija osaa suunnitella liikennevalojen perustoimintoja. Tämä teema on osa "Liikenteen ohjaus ja informaatiojärjestelmät" moduulia. LI1002 Tieliikenteen liikenteen ohjauksen ohjeet ja suunnittelumenetelmät: 3 op Teeman käytyään opiskelija osaa suunnitella tieliikenteen ohjausta. Tämä teema on osa "Liikenteen ohjaus ja informaatiojärjestelmät" moduulia. LI1003 Liikennevalojen perustoimintojen suunnittelu: 3 op Teeman käytyään opiskelija osaa suunnitella liikennevalojen perustoimintoja. Tämä teema on osa "Liikenteen ohjaus ja informaatiojärjestelmät" moduulia. LI1004 Raideliikenteen liikenteen ohjaus: 3 op Sivu 14 / 18

15 Teeman suoritettuaan opiskelija tietää raideliikenteen ohjauksen periaatteet. Tämä teema on osa "Liikenteen ohjaus ja informaatiojärjestelmät" moduulia. LI1005 Joukkoliikenteen informaatiojärjestelmien suunnittelu: 3 op Teeman suoritettuaan opiskelija tietää joukkoliikenteen lippu- ja informaatiojärjestelmien perusteet. Tämä teema on osa "Liikenteen ohjaus ja informaatiojärjestelmät" moduulia. INLI16A-1013 Liikennejärjestelmien suunnittelu: 15 op tunnistaa liikennejärjestelmäsuunnittelun vaiheet ja toimijat sekä heidän roolinsa ymmärtää liikennejärjestelmäsuunnitelman mahdollisuudet ja haasteet strategisen tason työkaluna osaa analysoida ja ennakoida tulevia tarpeita ja muutoksia ja niiden vaikutuksia osaa arvioida suunnittelun liikenteellisiä, taloudellisia, sosiaalisia sekä ympäristö- ja maankäyttövaikutuksia tietää joukkoliikenteen kilpailutuksen käytännöt osaa tehdä joukkoliikenteen linjasto- ja aikataulusuunnitelman LI1101 Liikennejärjestelmäsuunnittelu: 5 op Liikennejärjestelmien suunnittelu 15 op tunnistaa liikennejärjestelmäsuunnittelun vaiheet ja toimijat sekä heidän roolinsa ymmärtää liikennejärjestelmäsuunnitelman mahdollisuudet ja haasteet strategisen tason työkaluna osaa analysoida ja ennakoida tulevia tarpeita ja muutoksia ja niiden vaikutuksia osaa arvioida suunnittelun liikenteellisiä, taloudellisia, sosiaalisia sekä ympäristö- ja maankäyttövaikutuksia tietää joukkoliikenteen kilpailutuksen käytännöt osaa tehdä joukkoliikenteen linjasto- ja aikataulusuunnitelman Sivu 15 / 18

16 Teeman suoritettuaan opiskelija tunnistaa liikennejärjestelmäsuunnittelun vaiheet ja toimijat sekä heidän roolinsa ja ymmärtää liikennejärjestelmäsuunnitelman mahdollisuudet ja haasteet strategisen tason työkaluna. Tämä teema on osa "Liikennejärjestelmien suunnittelu" moduulia. Opetussuunnitelma LI1102 Liikennetalous ja vaikutusten arviointi: 5 op Teeman suoritettuaan opiskelija osaa arvioida suunnittelun liikenteellisiä, taloudellisia, sosiaalisia sekä ympäristö- ja maankäyttövaikutuksia. Tämä teema on osa "Liikennejärjestelmien suunnittelu" moduulia. LI1103 Joukkoliikenteen suunnittelu: 5 op Teeman suoritettuaan opiskelija osaa tehdä joukkoliikenteen linjasto- ja aikataulusuunnitelman. Tämä teema on osa "Liikennejärjestelmien suunnittelu" moduulia. INLI16A-1014 Älykäs liikenne: 15 op tietää yleisimpien älyliikenteen palveluiden keskeiset toimintaperiaatteet ja rakenteen osaa käyttää älyliikenteen palveluiden suunnitteluun liittyviä standardeja tietää älyliikenteen palveluiden kehityksen keskeiset vaiheet ja osaa kuvailla älyliikenteen palveluiden toiminnalliset määrittelyt hyödynnettävissä olevalla tavalla osaa palvelutuotteen suunnitteluprosessin ja tuntee palvelumuotoilun prosessin tuntee keskeiset tietolähteet, joita voidaan hyödyntää avoimen rajapinnan kautta älykkäiden palveluiden "raaka-aineena" (Big Data) LI1201 Älyliikenteen suunnitteluprosessi ja alan standardit: 5 op Älykäs liikenne 15 op tietää yleisimpien älyliikenteen palveluiden keskeiset toimintaperiaatteet ja rakenteen Sivu 16 / 18

17 osaa käyttää älyliikenteen palveluiden suunnitteluun liittyviä standardeja tietää älyliikenteen palveluiden kehityksen keskeiset vaiheet ja osaa kuvailla älyliikenteen palveluiden toiminnalliset määrittelyt hyödynnettävissä olevalla tavalla osaa palvelutuotteen suunnitteluprosessin ja tuntee palvelumuotoilun prosessin tuntee keskeiset tietolähteet, joita voidaan hyödyntää avoimen rajapinnan kautta älykkäiden palveluiden "raaka-aineena" (Big Data) Teeman suoritettuaan opiskelija tietää yleisimpien älyliikenteen järjestelmien keskeiset toimintaperiaatteet ja rakenteen sekä osaa käyttää älyliikenteen suunnitteluun liittyviä standardeja. Tämä teema on osa "Älykäs liikenne" moduulia. LI1203 Palvelumuotoilu: 5 op Teeman suoritettuaan opiskelija osaa käyttää palvelumuotoilun menetelmiä älyliikenteen sovellusten tuottamisessa. Tämä teema on osa "Älykäs liikenne" moduulia. LI00BB77 Älyliikenteen tekniset ratkaisut: 5 op Tämä teema on osa "Älykäs liikenne" moduulia. INLI16A-1015 Suunnittelutyö: 15 op syventää suunnitteluosaamistaan ja suunnittelutyökalujen hallintaa liikennesuunnittelun, älyliikenteen tai liikenteen kuljetusten suunnitteluun liittyvässä työelämän hankkeessa. osaa toimia itsenäisessä asiantuntijaroolissa osana suunnitteluorganisaatiota. osaa toimia osana projektin organisaatiota osaa suunnitella ja dokumentoida oman työnsä etenemistä osaa viestiä vastuullisesti työyhteisössä tietää projektitoiminnan työkalut ja osaa hyödyntää niitä LI1301 Suunnittelutyö: 15 op Suunnittelutyö 15 op Sivu 17 / 18

18 syventää suunnitteluosaamistaan ja suunnittelutyökalujen hallintaa liikennesuunnittelun, älyliikenteen tai liikenteen kuljetusten suunnitteluun liittyvässä työelämän hankkeessa. osaa toimia itsenäisessä asiantuntijaroolissa osana suunnitteluorganisaatiota. osaa toimia osana projektin organisaatiota osaa suunnitella ja dokumentoida oman työnsä etenemistä osaa viestiä vastuullisesti työyhteisössä tietää projektitoiminnan työkalut ja osaa hyödyntää niitä Teeman suoritettuaan opiskelija osaa toimia osana projektin organisaatiota, suunnitella ja dokumentoida työnsä etenemisät ja viestiä vastuullisesti Opetussuunnitelma INLI16A-1023 Kehittyvä osaaja: 0 op INLI16A-1020 Opinnäytetyö: 15 op Opinnäytetyö: 15 op Osaat toteuttaa työelämää palvelevan tutkimus- ja kehittämishankkeen, jossa osoitat hoitotyön asiantuntijuutta ja sovellat näyttöön perustuvia menetelmiä. Hallitset asiantuntijaviestinnän. -osaa toteuttaa työelämälähtöisen tutkimus- ja kehittämishankkeen soveltaen alan olemassa olevaa tietoa ja menetelmiä -raportoi asiantuntijaviestinnän keinoin -kykenee tarkastelemaan ammatillista osaamistaan ja kehittymistään sekä vastaamaan toimintansa seurauksista Sivu 18 / 18

Liikennealan ko (INLINU15A6)

Liikennealan ko (INLINU15A6) Hämeen Ammattikorkeakoulu Liikennealan ko (INLINU15A6) Sijoittuminen työelämään Liikennealan insinöörin työtehtävien kirjo on laaja aina liikennejärjestelmien suunnittelusta ja strategisesta ohjauksesta

Lisätiedot

Liikennealan ko (INLINU15A6)

Liikennealan ko (INLINU15A6) Hämeen Ammattikorkeakoulu Liikennealan ko (INLINU15A6) Sijoittuminen työelämään Liikennealan insinöörin työtehtävien kirjo on laaja aina liikennejärjestelmien suunnittelusta ja strategisesta ohjauksesta

Lisätiedot

Liikennealan ko (INLINU14A6)

Liikennealan ko (INLINU14A6) Hämeen Ammattikorkeakoulu Liikennealan ko (INLINU14A6) Sijoittuminen työelämään Liikennealan insinöörin työtehtävien kirjo on laaja aina liikennejärjestelmien suunnittelusta ja strategisesta ohjauksesta

Lisätiedot

Liikennealan ko (INLINU14A6)

Liikennealan ko (INLINU14A6) Hämeen Ammattikorkeakoulu Liikennealan ko (INLINU14A6) Sijoittuminen työelämään Liikennealan insinöörin työtehtävien kirjo on laaja aina liikennejärjestelmien suunnittelusta ja strategisesta ohjauksesta

Lisätiedot

Opiskelija voi painottaa opintojaan haluamaansa suuntaan esim. liikennesuunnittelun tai älyliikenteen opintopoluille.

Opiskelija voi painottaa opintojaan haluamaansa suuntaan esim. liikennesuunnittelun tai älyliikenteen opintopoluille. Hämeen ammattikorkeakoulu Liikenneala Sijoittuminen työelämään Liikennealan insinöörin työtehtävien kirjo on laaja aina liikennejärjestelmien suunnittelusta ja strategisesta ohjauksesta yksityiskohtaiseen

Lisätiedot

Rakennus-ja yhdyskuntatekniikan koulutus(rakennusmestari)

Rakennus-ja yhdyskuntatekniikan koulutus(rakennusmestari) Hämeen Ammattikorkeakoulu Rakennus-ja yhdyskuntatekniikan koulutus(rakennusmestari) Rakennusmestari (AMK) koulutus sisältää vastaavalta työnjohtajalta vaadittavat opinnot kaikissa rakentamisen työnjohtotehtävien

Lisätiedot

Sähkö- ja automaatiotekniikka (INSAAI15A7)

Sähkö- ja automaatiotekniikka (INSAAI15A7) Hämeen Ammattikorkeakoulu Sähkö- ja automaatiotekniikka (INSAAI15A7) code name 1 2 3 4 sum INSAA15AYDIN-1000 Ydinosaaminen 165 INSAA15ASA19-1000 Tekniikkaprojekti 15 SA1901 Tietotekniikan työkalut ja opiskelutaidot

Lisätiedot

LIIKUNNAN JA VAPAA-AJAN KOULUTUSOHJELMA

LIIKUNNAN JA VAPAA-AJAN KOULUTUSOHJELMA LIIKUNNAN JA VAPAA-AJAN KOULUTUSOHJELMA Koulutusjohtaja Koulutusohjelmavastaava Opintosihteerit Eija Heikkinen Katri Takala Anna-Maija Rahikkala Marja Haapavaara Liikunnan ja vapaa-ajan koulutusohjelmasta

Lisätiedot

OULUN SEUDUN AMMATTIKORKEAKOULU TEKNIIKAN YKSIKKÖ TIETOTEKNIIKAN OSASTO OHJELMISTOKEHITYKSEN SUUNTAUTUMISVAIHTOEHTO

OULUN SEUDUN AMMATTIKORKEAKOULU TEKNIIKAN YKSIKKÖ TIETOTEKNIIKAN OSASTO OHJELMISTOKEHITYKSEN SUUNTAUTUMISVAIHTOEHTO OULUN SEUDUN AMMATTIKORKEAKOULU TEKNIIKAN YKSIKKÖ TIETOTEKNIIKAN OSASTO OHJELMISTOKEHITYKSEN SUUNTAUTUMISVAIHTOEHTO TUOTEKEHITYSPAINOTTEISET OPINNOT JA YRITYSYHTEISTYÖN MAHDOLLISUUDET EERO NOUSIAINEN eero.nousiainen@oamk.fi

Lisätiedot

Elämänkatsomustieto. Arto Vaahtokari Helsingin yliopiston Viikin normaalikoulu arto.vaahtokari@helsinki.fi. Sari Muhonen

Elämänkatsomustieto. Arto Vaahtokari Helsingin yliopiston Viikin normaalikoulu arto.vaahtokari@helsinki.fi. Sari Muhonen Elämänkatsomustieto Arto Vaahtokari Helsingin yliopiston Viikin normaalikoulu arto.vaahtokari@helsinki.fi OPPIAINEEN TEHTÄVÄ Elämänkatsomustiedon opetuksen ydintehtävänä on edistää oppilaiden kykyä etsiä

Lisätiedot

Tutkinnon suorittaja. ymmärtää identiteetin merkityksen ihmisen elämässä

Tutkinnon suorittaja. ymmärtää identiteetin merkityksen ihmisen elämässä 1 Lasten ja nuorten erityisohjaajan ammattitutkinto PAKOLLISET TUTKINNON OSAT KULTTUURIEN VUOROVAIKUTUS Näytön antaja: Arvioija: Paikka ja aika: KULTTUURINEN IDENTITEETTI ymmärtää kulttuurin ja uskonnon

Lisätiedot

KULTTUURI - JA TAIDETOIMINTA HYVINVOINNIN EDISTÄJÄNÄ

KULTTUURI - JA TAIDETOIMINTA HYVINVOINNIN EDISTÄJÄNÄ Hämeen Ammattikorkeakoulu KULTTUURI - JA TAIDETOIMINTA HYVINVOINNIN EDISTÄJÄNÄ Sijoittuminen työelämään Koulutus on tarkoitettu henkilöille jotka toimivat kulttuuri- ja taidetoiminnan asiantuntija - ja

Lisätiedot

Konetekniikan koulutus syksy 2016 alkaen

Konetekniikan koulutus syksy 2016 alkaen Hämeen Ammattikorkeakoulu Konetekniikan koulutus syksy 2016 alkaen Konetekniikan koulutusvastuualueesta valmistuu koneinsinöörejä, joilla on insinöörin perustaitojen lisäksi hyvä ja ajantasainen erikoisosaaminen

Lisätiedot

AMMATTITAITOA TÄYDENTÄVÄT TUTKINNON OSAT

AMMATTITAITOA TÄYDENTÄVÄT TUTKINNON OSAT Etelä-Savon koulutus Oy Etelä-Savon ammattiopisto AMMATTITAITOA TÄYDENTÄVÄT TUTKINNON OSAT (ruotsi, englanti, matematiikka, fysiikka ja kemia) Mukautettu oppilaitoskohtainen opetussuunnitelma AMMATTITAITOA

Lisätiedot

Teknologiaosamisen johtamisen koulutus

Teknologiaosamisen johtamisen koulutus Hämeen Ammattikorkeakoulu Teknologiaosamisen johtamisen koulutus Sijoittuminen työelämään Ylempi ammattikorkeakoulututkinto on suunniteltu henkilöstön osaamisen nostamiseen ja työelämän tarpeisiin. Opinnot

Lisätiedot

Rakennus-ja yhdyskuntatekniikan koulutus (rakennusmestari)

Rakennus-ja yhdyskuntatekniikan koulutus (rakennusmestari) Hämeen ammattikorkeakoulu Rakennus-ja yhdyskuntatekniikan koulutus (rakennusmestari) Rakennusmestari (AMK) koulutus sisältää vastaavalta työnjohtajalta vaadittavat opinnot kaikissa rakentamisen työnjohtotehtävien

Lisätiedot

Työelämä odottaa osaamista. Esa Poikela Lapin yliopisto esa.poikela@ulapland.fi Pedaforum 26.9.2010

Työelämä odottaa osaamista. Esa Poikela Lapin yliopisto esa.poikela@ulapland.fi Pedaforum 26.9.2010 Työelämä odottaa osaamista Esa Poikela Lapin yliopisto esa.poikela@ulapland.fi Pedaforum 26.9.2010 Lapin yliopiston Työelämä- ja rekrytointi-palvelujen selvitykset 2007 ja 2008 23 osaamisalueesta hallitaan

Lisätiedot

TYÖSSÄOPPIMINEN JA AMMATTIOSAAMISEN NÄYTTÖ. Tutkinnon osa: Yrityksessä toimiminen 15 osp Tavoitteet:

TYÖSSÄOPPIMINEN JA AMMATTIOSAAMISEN NÄYTTÖ. Tutkinnon osa: Yrityksessä toimiminen 15 osp Tavoitteet: TYÖSSÄOPPIMINEN JA AMMATTIOSAAMISEN NÄYTTÖ Tutkinnon osa: Yrityksessä toimiminen 15 osp Tavoitteet: arvioi oman alan tarjontaa ja uusien asiakkaiden löytymistä tuotteistamisen lähtökohdista. täsmentää

Lisätiedot

Tieto ja sen jakaminen LJ-työssä

Tieto ja sen jakaminen LJ-työssä Tieto ja sen jakaminen LJ-työssä Karoliina Laakkonen-Pöntys Maakuntakaavoitusjohtaja Pirkanmaan liitto Esityksen sisältö Pirkanmaan LJS, laadintavaiheen tiedonkeruu ja -jako Aiesopimus ja sen seuranta

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveysalan kehittämisen ja johtamisen koulutus

Sosiaali- ja terveysalan kehittämisen ja johtamisen koulutus Hämeen Ammattikorkeakoulu Sosiaali- ja terveysalan kehittämisen ja johtamisen koulutus code name 1 2 3 sum YAKJA16XPROFILOIVA-1000 PROFILOIVA 45 YAKJA16XYKJ05-1000 Toimintaympäristön muutoksiin varautuminen

Lisätiedot

SÄHKÖTEKNIIKAN KOULUTUSOHJELMA 2010

SÄHKÖTEKNIIKAN KOULUTUSOHJELMA 2010 SÄHKÖTEKNIIKAN KOULUTUSOHJELMA 2010 Sähkötekniikan koulutusohjelman toimintaympäristö ja osaamistavoitteet Sähkötekniikan koulutusohjelma on voimakkaasti poikkialainen ja antaa mahdollisuuden perehtyä

Lisätiedot

Sairaanhoitajakoulutus (SHHTNU15A8)

Sairaanhoitajakoulutus (SHHTNU15A8) Hämeen Ammattikorkeakoulu Sairaanhoitajakoulutus (SHHTNU15A8) SIJOITTUMINEN TYÖELÄMÄÄN Sairaanhoitajan työnä on hoitaa eri-ikäisiä ihmisiä ja edistää väestön terveyttä. Sairaanhoitaja toimii sosiaali-

Lisätiedot

Turun Aikuiskoulutuskeskus Kärsämäentie 11, 20360 Turku 0207 129 200 www.turunakk.fi SOSIAALI- JA TERVEYSALAN PERUSTUTKINTO, LÄHIHOITAJA

Turun Aikuiskoulutuskeskus Kärsämäentie 11, 20360 Turku 0207 129 200 www.turunakk.fi SOSIAALI- JA TERVEYSALAN PERUSTUTKINTO, LÄHIHOITAJA Turun Aikuiskoulutuskeskus Kärsämäentie 11, 20360 Turku 0207 129 200 www.turunakk.fi SOSIAALI- JA TERVEYSALAN PERUSTUTKINTO, LÄHIHOITAJA AMMATTITAIDON ARVIOINTI TUTKINNON OSA: KASVUN TUKEMINEN JA OHJAUS

Lisätiedot

TUKIMATERIAALI: Arvosanan kahdeksan alle jäävä osaaminen

TUKIMATERIAALI: Arvosanan kahdeksan alle jäävä osaaminen TERVEYSTIETO Terveystiedon päättöarvioinnin kriteerit arvosanalle 8 ja niitä täydentävä tukimateriaali Opetuksen tavoite Terveyttä tukeva kasvu ja kehitys T1 ohjata oppilasta ymmärtämään terveyden laaja-alaisuutta,

Lisätiedot

AHOT-prosessien johtaminen Pedaforum 2013

AHOT-prosessien johtaminen Pedaforum 2013 AHOT-prosessien johtaminen Pedaforum 2013 Tampere 21.8.2013 Riitta Pyykkö & Tero Keva Turun yliopisto AHOT-toiminnan vaiheita Suomessa Periaatteiden luominen Aiemmin hankitun osaamisen tunnustaminen korkeakouluissa,

Lisätiedot

YRKK18A Agrologi (ylempi AMK), Ruokaketjun kehittäminen, Ylempi AMK-tutkinto

YRKK18A Agrologi (ylempi AMK), Ruokaketjun kehittäminen, Ylempi AMK-tutkinto Seinäjoen Ammattikorkeakoulu Oy YRKK18A Agrologi (ylempi AMK), Ruokaketjun kehittäminen, Ylempi AMK-tutkinto Ruokaketjun kehittämisen koulutuksen opinnot on tarkoitettu asiantuntijoille, jotka tarvitsevat

Lisätiedot

prosessiteollisuuden perustutkinto

prosessiteollisuuden perustutkinto Ammatillisten perustutkintojen uudistuminen prosessiteollisuuden perustutkinto Infotilaisuus 30.11.2009 Perustutkinnon muodostuminen Ammatillinen perustutkinto muodostuu seuraavasti: 1. Ammatilliset tutkinnon

Lisätiedot

Elinikäisen oppimisen avaintaidot ammatillisten perustutkintojen tutkinnon perusteissa

Elinikäisen oppimisen avaintaidot ammatillisten perustutkintojen tutkinnon perusteissa Elinikäisen oppimisen avaintaidot ammatillisten perustutkintojen tutkinnon perusteissa Sirkka-Liisa Kärki Tutkinnot yksikön päällikkö, Opetusneuvos Ammattikoulutus Euroopan parlamentin ja neuvoston suositus2005/0221

Lisätiedot

SÄHKÖISEN LIIKETOIMINNAN AMMATILLISET ERIKOISTUMIS- OPINNOT (30 op) 30.9.2010 31.5.2011

SÄHKÖISEN LIIKETOIMINNAN AMMATILLISET ERIKOISTUMIS- OPINNOT (30 op) 30.9.2010 31.5.2011 1 SÄHKÖISEN LIIKETOIMINNAN AMMATILLISET ERIKOISTUMIS- OPINNOT (30 op) 30.9.2010 31.5.2011 Sähköinen liiketoiminta on tieto- ja viestintätekniikan hyödyntämistä yrityksen liiketoiminnassa ja liiketoimintaprosesseissa.

Lisätiedot

ymmärtää lapsuuden arvon ainutkertaisuuden edistää omalla toiminnallaan lapsen kasvurauhaa tukee lapsen itsetuntoa ja minäkuvan kehittymistä

ymmärtää lapsuuden arvon ainutkertaisuuden edistää omalla toiminnallaan lapsen kasvurauhaa tukee lapsen itsetuntoa ja minäkuvan kehittymistä 1 Lasten ja nuorten erityisohjaajan ammattitutkinto VALINNAISET TUTKINNON OSAT ERITYISTÄ TUKEA TARVITSEVIEN LASTEN JA HEIDÄN PERHEIDENSÄ OHJAUS JA TUKEMINEN Näytön antaja Arvioija: Paikka ja aika: AMMATTITAITOVAATIMUS

Lisätiedot

Rakentamisen koulutus (YARKAI15A3)

Rakentamisen koulutus (YARKAI15A3) Hämeen Ammattikorkeakoulu Rakentamisen koulutus (YARKAI15A3) code name 1 2 sum YARKA15APROFILOIVA-1000 PROFILOIVA 80 YARKA15AYRK01-1000 Rakentamistalous 20 YRK0101 Strateginen johtaminen ja talous 5 5

Lisätiedot

Rakennus- ja yhdyskuntatekniikka (insinööri)

Rakennus- ja yhdyskuntatekniikka (insinööri) Hämeen ammattikorkeakoulu Rakennus- ja yhdyskuntatekniikka (insinööri) Sijoittuminen työelämään Rakentamisen osaajia tarvitaan yhteiskunnassamme kaikkialla. Talojen lisäksi rakennustekniikkaa sovelletaan

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveysalan kehittämisen ja johtamisen koulutus (YAKJAI15A3)

Sosiaali- ja terveysalan kehittämisen ja johtamisen koulutus (YAKJAI15A3) Hämeen Ammattikorkeakoulu Sosiaali- ja terveysalan kehittämisen ja johtamisen koulutus (YAKJAI15A3) code name 1 2 3 sum YAKJA15APROFILOIVA-1000 PROFILOIVA 90 YAKJA15AYKJ01-1000 Toimintaympäristön muutos

Lisätiedot

YLIOPISTOARVOSANOJEN LINJA. Opetussuunnitelma 2010-2011

YLIOPISTOARVOSANOJEN LINJA. Opetussuunnitelma 2010-2011 YLIOPISTOARVOSANOJEN LINJA 2010-2011 Sisältö Esimerkki linjan opinnoista Tavoitteet Opetusmenetelmät Opintojen sisältö. tavoitteet ja vaadittavat suoritukset Kasvatustieteen perusopinnot Erityispedagogiikan

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveysalan kehittämisen ja johtamisen koulutus

Sosiaali- ja terveysalan kehittämisen ja johtamisen koulutus Hämeen Ammattikorkeakoulu Sosiaali- ja terveysalan kehittämisen ja johtamisen koulutus SIJOITTUMINEN TYÖELÄMÄÄN Ylempi ammattikorkeakoulututkinto on suunniteltu henkilöstön osaamisen nostamiseen ja työelämän

Lisätiedot

HOTELLI- JA RAVINTOLA-ALAN koulutusohjelma MATKAILUN koulutusohjelma

HOTELLI- JA RAVINTOLA-ALAN koulutusohjelma MATKAILUN koulutusohjelma AMMATTIKORKEAKOULUTUTKINTO PÄIVÄOPISKELU HOTELLI- JA RAVINTOLA-ALAN MATKAILUN 210 op / Restonomi (AMK) / Bachelor of Hospitality Management / 2012 2015 HOTELLI- JA RAVINTOLA-ALAN MATKAILUN 210 op / Restonomi

Lisätiedot

Lauri Hellsten, Espoon yhteislyseon lukio Mika Setälä, Lempäälän lukio

Lauri Hellsten, Espoon yhteislyseon lukio Mika Setälä, Lempäälän lukio Lukion opetussuunnitelman perusteet 2016 Teemaopinnot Lauri Hellsten, Espoon yhteislyseon lukio Mika Setälä, Lempäälän lukio 1 5.22 Teemaopinnot "Teemaopinnot ovat eri tiedonaloja yhdistäviä opintoja.

Lisätiedot

Lukiolaisen bisneslinja

Lukiolaisen bisneslinja Lukiolaisen bisneslinja Opinto-ohjelma Lukiolaisen bisneskoulun opintoja voivat suorittaa sekä lukiolaisen bisneslinjan että yleislinjan opiskelijat. Linjalla opiskelevien opinto-ohjelmaan sisältyy kolme

Lisätiedot

Yrittäjyyskoulu Keski-Suomi. Kohderyhmä: Ammatillisen koulutuksen opiskelijat

Yrittäjyyskoulu Keski-Suomi. Kohderyhmä: Ammatillisen koulutuksen opiskelijat Yrittäjyyskoulu Keski-Suomi Kohderyhmä: Ammatillisen koulutuksen opiskelijat Kuvaus: Osa Y4-prosessia Keski-Suomen ammatillisen koulutuksen järjestäjät: Jyväskylän koulutuskuntayhtymä, Jämsän seudun koulutuskeskus

Lisätiedot

Suoritettava tutkinto. Valmistuvan työtehtäviä. Opintojen toteutus. OPETUSSUUNNITELMA Medianomi (AMK), monimuotototeutus

Suoritettava tutkinto. Valmistuvan työtehtäviä. Opintojen toteutus. OPETUSSUUNNITELMA Medianomi (AMK), monimuotototeutus OPETUSSUUNNITELMA Medianomi (AMK), monimuotototeutus Media-alan monimuotototeutuksessa syvennyt kuvalliseen viestintään. Opinnoissasi paneudut kuvalliseen ilmaisuun ja visuaaliseen viestintään soveltamalla

Lisätiedot

Sairaanhoitajakoulutus

Sairaanhoitajakoulutus Hämeen Ammattikorkeakoulu Sairaanhoitajakoulutus SIJOITTUMINEN TYÖELÄMÄÄN Sairaanhoitajan työnä on hoitaa eri-ikäisiä ihmisiä ja edistää väestön terveyttä. Sairaanhoitaja toimii sosiaali- ja terveysalalla

Lisätiedot

Vaikutusten arviointi jatkuvassa yleiskaavaprosessissa

Vaikutusten arviointi jatkuvassa yleiskaavaprosessissa Vaikutusten arviointi jatkuvassa yleiskaavaprosessissa Liikenne ja maankäyttö 8.10.2015 Rinnakkaissessio 6 Menetelmätyöpaja - suunnittelun ja päätöksenteon uudet työvälineet Johanna Palomäki yleiskaava-arkkitehti

Lisätiedot

Uusi liikennepolitiikka

Uusi liikennepolitiikka Uusi liikennepolitiikka Ylijohtaja Anne Herneoja 28.11.2012 Liikenteen VISIO 2030+ Kilpailukykyä ja hyvinvointia vastuullisella liikenteellä Valtioneuvoston liikennepoliittinen selonteko eduskunnalle n

Lisätiedot

HLJ 2011 -liikennejärjestelmäehdotus 2.3.2011

HLJ 2011 -liikennejärjestelmäehdotus 2.3.2011 Liite 4 HLJ 2011 -liikennejärjestelmäehdotus 2.3.2011 Helsingin seudun liikenne 2.3.2011 Liikennejärjestelmän visio Korkealaatuiset ja ekotehokkaat liikkumis- ja kuljetusmahdollisuudet edistävät seudun

Lisätiedot

TRADENOMIKOULUTUS LIIKETALOUDEN KOULUTUS

TRADENOMIKOULUTUS LIIKETALOUDEN KOULUTUS TRADENOMIKOULUTUS LIIKETALOUDEN KOULUTUS TUTKINNOT Tutkintojen ja muun osaamisen kansallinen viitekehys (National Qualifications Framework NQF) Suomen kansallisessa tutkintojen viitekehyksessä kaikki tutkinnot

Lisätiedot

KOMPETENSSIT Itsearviointi. Liiketalouden koulutus

KOMPETENSSIT Itsearviointi. Liiketalouden koulutus Koulutus Opiskelija Opettajatuutori Liiketalouden koulutus OPPIMISEN TAIDOT Osaan arvioida ja kehittää osaamistani ja oppimistapojani. Osaan hankkia, käsitellä ja arvioida tietoa kriittisesti ja tehdä

Lisätiedot

MATEMAATTIS- LUONNONTIETEELLINEN OSAAMINEN

MATEMAATTIS- LUONNONTIETEELLINEN OSAAMINEN MATEMAATTIS- LUONNONTIETEELLINEN OSAAMINEN Matematiikka ja matematiikan soveltaminen, 4 osp Pakollinen tutkinnon osa osaa tehdä peruslaskutoimitukset, toteuttaa mittayksiköiden muunnokset ja soveltaa talousmatematiikkaa

Lisätiedot

Uudistuva insinöörikoulutus. Seija Ristimäki

Uudistuva insinöörikoulutus. Seija Ristimäki Uudistuva insinöörikoulutus Seija Ristimäki Metropolia lyhyesti Monialainen ammattikorkeakoulu Toimipaikat sijaitsevat Helsingissä, Espoossa ja Vantaalla Neljä koulutusalaa: kulttuuri liiketalous sosiaali-

Lisätiedot

Tekijä: Pirkko Jokinen. Osaamisen arviointi

Tekijä: Pirkko Jokinen. Osaamisen arviointi Tekijä: Pirkko Jokinen Osaamisen arviointi Arviointi kohdistuu Osaamisen eli pätevyyden arviointiin = tutkinnon edellyttämät oppimistulokset (learning outcomes) Arvioidaan tiedot, taidot ja asenteet Opintojakson

Lisätiedot

Mikkeli Luonnos MEDIA MEDIATAITOJEN OPINTOKOKONAISUUS. Mikkelin Yhteiskoulun lukio Etelä-Savon ammattiopisto, kulttuuriala

Mikkeli Luonnos MEDIA MEDIATAITOJEN OPINTOKOKONAISUUS. Mikkelin Yhteiskoulun lukio Etelä-Savon ammattiopisto, kulttuuriala Mikkeli Luonnos MEDIA MEDIATAITOJEN OPINTOKOKONAISUUS Mikkelin Yhteiskoulun lukio Etelä-Savon ammattiopisto, kulttuuriala Mikkeli Luonnos Puheviestintä Puheviestintä Lukio opintokokonaisuus Mikkelin Yhteiskoulun

Lisätiedot

Case Hoviagents. Oppimisprojekti /TKI3 Kevät 2012 30.4.2012 1

Case Hoviagents. Oppimisprojekti /TKI3 Kevät 2012 30.4.2012 1 Case Hoviagents Oppimisprojekti /TKI3 Kevät 2012 30.4.2012 1 PROJEKTIRYHMÄ Projektin ohjaava opettaja: Mervi Väisänen Case Hoviagents - projektiryhmä: Elina Rönkkö Minta Rimpiläinen Janne Sirviö Juho Huusko

Lisätiedot

Eväitä opintojen sujumiseen - opintojen suunnittelu ja esteettömyys opiskelussa uraohjaaja Marika Tuupainen ja opintopsykologi Katri Ruth

Eväitä opintojen sujumiseen - opintojen suunnittelu ja esteettömyys opiskelussa uraohjaaja Marika Tuupainen ja opintopsykologi Katri Ruth Johdatus akateemisiin opintoihin 1 op, kaikille yhteiset luennot Eväitä opintojen sujumiseen - opintojen suunnittelu ja esteettömyys opiskelussa uraohjaaja Marika Tuupainen ja opintopsykologi Katri Ruth

Lisätiedot

Rakennus- ja yhdyskuntatekniikan koulutus, rakennusmestari (RMRTNU15A3)

Rakennus- ja yhdyskuntatekniikan koulutus, rakennusmestari (RMRTNU15A3) Hämeen Ammattikorkeakoulu Rakennus- ja yhdyskuntatekniikan koulutus, rakennusmestari (RMRTNU15A3) code name 1 2 3 4 sum RMRTN15AYDIN-1000 Ydinosaaminen 135 RMRTN15ARM01-1000 Mestariopiskelijaksi kasvu

Lisätiedot

Orientointia opiskeluun ja osaamisen tunnistamista ensimmäisen vuoden harjoittelun osalta

Orientointia opiskeluun ja osaamisen tunnistamista ensimmäisen vuoden harjoittelun osalta TAMK Sosionomikoulutus, Sosionomi (AMK) 16ASO ENNAKKOTEHTÄVÄ 1 TAMMIKUU 2016 Orientointia opiskeluun ja osaamisen tunnistamista ensimmäisen vuoden harjoittelun osalta Tämän ennakkotehtävän tavoitteena

Lisätiedot

Ammattitaitoa edistävä ohjattu harjoittelu I ja II / Kehittyvä osaaja

Ammattitaitoa edistävä ohjattu harjoittelu I ja II / Kehittyvä osaaja 1 JYVÄSKYLÄN AMMATTIKORKEAKOULU Hyvinvointi, Toimintaterapia Ammattitaitoa edistävä ohjattu harjoittelu I ja II / Kehittyvä osaaja Tavoite- ja arviointilomake Opiskelijan nimi ja ryhmätunnus Opintojakson

Lisätiedot

Pohjois-Karjalan ammattikorkeakoulu

Pohjois-Karjalan ammattikorkeakoulu Pohjois-Karjalan ammattikorkeakoulu Työelämäpalvelut Harri Mikkonen 1. Tutkintokoulutus Ylempi (AMK) Tutkintoon johtava aikuiskoulutus Avoin ammattikorkeakoulu 2. Täydennyskoulutus Erikoistumisopinnot

Lisätiedot

Maantieteellinen tieto ja ymmärrys 7 Maapallon karttakuvan 8. keskeisen paikannimistön tunteminen 7 Luonnonmaantiete ellisten ilmiöiden 8

Maantieteellinen tieto ja ymmärrys 7 Maapallon karttakuvan 8. keskeisen paikannimistön tunteminen 7 Luonnonmaantiete ellisten ilmiöiden 8 Oppiaineen nimi: MAANTIETO 7-9 Vuosiluokat Opetuksen tavoite Sisältöalueet Laajaalainen osaaminen Arvioinnin kohteet oppiaineessa Maantieteellinen tieto ja ymmärrys 7 Maapallon karttakuvan hahmottaminen

Lisätiedot

OPS2010, RUOTSI, ENGLANTI, SAKSA Ruotsi

OPS2010, RUOTSI, ENGLANTI, SAKSA Ruotsi OPS2010, RUOTSI, ENGLANTI, SAKSA Ruotsi Pakolliset kurssit (1-5) 1. Opiskelu ja vapaa-aika (RUB1) Kurssi niveltää perusopetuksen ja lukion kielenopetusta ja vahvistaa sanaston ja perusrakenteiden hallintaa

Lisätiedot

Terveydenhoitaja koulutus

Terveydenhoitaja koulutus Hämeen Ammattikorkeakoulu Terveydenhoitaja koulutus SIJOITTUMINEN TYÖELÄMÄÄN: Terveydenhoitajan työnä on yksilöiden, perheiden ja yhteisöjen terveyden edistäminen sekä terveysriskien ja sairauksien ehkäiseminen

Lisätiedot

Nuorten tieto- ja neuvontatyön osaamiskartta Pirjo Kovalainen 14.4.2016

Nuorten tieto- ja neuvontatyön osaamiskartta Pirjo Kovalainen 14.4.2016 Nuorten tieto- ja neuvontatyön osaamiskartta Pirjo Kovalainen 14.4.2016 Nuorten tieto- ja neuvontatyön osaamiskartta Osaamiskartan laatiminen ja kehitystyön prosessi lähti liikkeelle osana laajempaa laadun

Lisätiedot

Konetekniikan koulutus syksystä 2017 alkaen

Konetekniikan koulutus syksystä 2017 alkaen Hämeen ammattikorkeakoulu Konetekniikan koulutus syksystä 2017 alkaen Konetekniikan koulutusvastuualueesta valmistuu koneinsinöörejä, joilla on insinöörin perustaitojen lisäksi hyvä ja ajantasainen erikoisosaaminen

Lisätiedot

Oulun kielten opetussuunnitelma. Kielten opettajien tapaaminen 3.3. Pauliina Kanervo ja Eija Ruohomäki

Oulun kielten opetussuunnitelma. Kielten opettajien tapaaminen 3.3. Pauliina Kanervo ja Eija Ruohomäki Oulun kielten opetussuunnitelma Kielten opettajien tapaaminen 3.3. ja Eija Ruohomäki In a nutshell jokainen opettaja kielenopettaja kielten opetuksessa painotetaan maailman kielellistä ja kulttuurista

Lisätiedot

AHOT korkeakouluissa hanke: http://ahot.utu.fi Työelämässä hankitun osaamisen tunnustaminen Itä- Suomen korkeakouluissa hanke: www.uef.

AHOT korkeakouluissa hanke: http://ahot.utu.fi Työelämässä hankitun osaamisen tunnustaminen Itä- Suomen korkeakouluissa hanke: www.uef. AHOT korkeakouluissa hanke: http://ahot.utu.fi Työelämässä hankitun osaamisen tunnustaminen Itä- Suomen korkeakouluissa hanke: www.uef.fi/ahot Työelämäosaamisen tunnistamisesta ja tunnustamisesta UEF:n

Lisätiedot

Opinnoissa luot pohjan ammattitaidolle. Sinulla on vahvat käytännön taidot ja hallitset

Opinnoissa luot pohjan ammattitaidolle. Sinulla on vahvat käytännön taidot ja hallitset Hämeen Ammattikorkeakoulu Muotoilun koulutus SIJOITTUMINEN TYÖELÄMÄÄN Koulutus antaa valmiuksia ja osaamista sekä muotoilualan yrittäjyyteen että teollisuuden ja kaupan aloille. Tutkinnon suorittanut voi

Lisätiedot

Suoritettava tutkinto. Valmistuvan työtehtäviä. Opintojen toteutus. Opintojen rakenne ja sisältö. OPETUSSUUNNITELMA Sairaanhoitaja (AMK)

Suoritettava tutkinto. Valmistuvan työtehtäviä. Opintojen toteutus. Opintojen rakenne ja sisältö. OPETUSSUUNNITELMA Sairaanhoitaja (AMK) OPETUSSUUNNITELMA Karelia-ammattikorkeakoulussa suoritat sairaanhoitajatutkinnon työelämäläheisissä, moniammatillisissa ja moderneissa oppimisympäristöissä. Opintojesi aikana hyödynnät oppimisessasi monimuotoisesti

Lisätiedot

Opetussuunnitelman perusteet esi- ja perusopetuksessa Osa ohjausjärjestelmää, jonka tarkoitus on varmistaa opetuksen tasa-arvo ja laatu sekä luoda

Opetussuunnitelman perusteet esi- ja perusopetuksessa Osa ohjausjärjestelmää, jonka tarkoitus on varmistaa opetuksen tasa-arvo ja laatu sekä luoda Opetussuunnitelman perusteet esi- ja perusopetuksessa Osa ohjausjärjestelmää, jonka tarkoitus on varmistaa opetuksen tasa-arvo ja laatu sekä luoda hyvät edellytykset oppilaiden kasvulle, kehitykselle ja

Lisätiedot

POLKU OSAAMISEN YTIMEEN

POLKU OSAAMISEN YTIMEEN OSAAMISMATKA POLKU OSAAMISEN YTIMEEN MIKSI OSATA? Ohjauksen ja opetuksen roolin tulee muuttua siten, että se tukee oppijan osaamisidentiteetin kehittymistä ja antaa valmiuksia rakentaa omia yksilöllisiä

Lisätiedot

Liikunnanohjaus. Ammattitaidon osoittamistavat. Utbildning Ab

Liikunnanohjaus. Ammattitaidon osoittamistavat. Utbildning Ab 1/6 Liikunnanohjaus Ammattitaidon osoittamistavat Opiskelija tai tutkinnon suorittaja osoittaa ammattitaitonsa toimimalla liikunnan ohjaustehtävissä. Hän hankkii tarvittavan tiedon, osallistuu tapahtuman

Lisätiedot

STRATEGISET PÄÄMÄÄRÄT

STRATEGISET PÄÄMÄÄRÄT STRATEGISET PÄÄMÄÄRÄT Kasvihuonekaasupitoisuudet ilmakehässä vakiinnutetaan tasolle, joka estää vaaralliset muutokset ja mahdollistaa sopeutumisen Rakennettu ympäristö on energiatehokas, elinvoimainen

Lisätiedot

OSAAMISEN ARVIOINTI ARVIOINTIKOHTEET JA OSAAMISTAVOITTEET OSAAMISEN HANKKIMINEN Arvioidaan suhteutettuna opiskelijan yksilöllisiin tavoitteisiin.

OSAAMISEN ARVIOINTI ARVIOINTIKOHTEET JA OSAAMISTAVOITTEET OSAAMISEN HANKKIMINEN Arvioidaan suhteutettuna opiskelijan yksilöllisiin tavoitteisiin. Hyväksymismerkinnät 1 (6) OSAAMISEN ARVIOINTI ARVIOINTIKOHTEET JA OSAAMISTAVOITTEET OSAAMISEN HANKKIMINEN Arvioidaan suhteutettuna opiskelijan yksilöllisiin tavoitteisiin. Viestintä- ja vuorovaikutusosaaminen

Lisätiedot

Kuvallisen ilmaisun ammatillinen perustutkinto 1.8.2015

Kuvallisen ilmaisun ammatillinen perustutkinto 1.8.2015 18.11.2014 Kuvallisen ilmaisun ammatillinen perustutkinto 1.8.2015 Heljä Järnefelt erityisasiantuntija Tutkinnon perusteet perustuvat uusiin lakeihin Avaa hyperlinkki Laki ammatillisesta koulutuksesta

Lisätiedot

Ammattitaitoa edistävä ohjattu harjoittelu III / Ammattitaitoa edistävä syventävä harjoittelu. Edistynyt osaaja

Ammattitaitoa edistävä ohjattu harjoittelu III / Ammattitaitoa edistävä syventävä harjoittelu. Edistynyt osaaja 1 JYVÄSKYLÄN AMMATTIKORKEAKOULU Hyvinvointi, Toimintaterapia Ammattitaitoa edistävä ohjattu harjoittelu III / Ammattitaitoa edistävä syventävä harjoittelu Edistynyt osaaja Tavoite- ja arviointilomake Opiskelijan

Lisätiedot

POLIISI (AMK) -MUUNTOKOULUTUS (45 op) OPETUSSUUNNITELMA. Lukuvuosi

POLIISI (AMK) -MUUNTOKOULUTUS (45 op) OPETUSSUUNNITELMA. Lukuvuosi 1 POLIISI (AMK) -MUUNTOKOULUTUS (45 op) OPETUSSUUNNITELMA Lukuvuosi 2015 2016 Opetussuunnitelma on käsitelty koulutustoiminnan ohjausryhmässä 5.5.2015. Poliisiammattikorkeakoulun hallitus on hyväksynyt

Lisätiedot

HAMK / Ammatillinen opettajakorkeakoulu /

HAMK / Ammatillinen opettajakorkeakoulu / HAMK / Ammatillinen opettajakorkeakoulu / Ammatillinen opettajankoulutus Opetusharjoittelu ammatillisessa opettajankoulutuksessa VE14-verkko-opiskeluryhmien infotilaisuus Adobe Connect -istunto 4.6.2014

Lisätiedot

Toimialan ja yritysten uudistuminen

Toimialan ja yritysten uudistuminen Toimialan ja yritysten uudistuminen - mahdollisuuksia ja karikoita Jari Kuusisto MIT Sloan School of Management University of Vaasa 1 Jari Kuusisto University of Vaasa Esityksen rakenne Metsäsektorin lähtötilanne

Lisätiedot

SOSIAALI-, TERVEYS- JA LIIKUNTA-ALA

SOSIAALI-, TERVEYS- JA LIIKUNTA-ALA SOSIAALI-, TERVEYS- JA LIIKUNTA-ALA SAIRAANHOITAJAN JA TERVEYDENHOITAJAN KOULUTUS TUTKINNOT Tutkintojen ja muun osaamisen kansallinen viitekehys (National Qualifications Framework NQF) Suomen kansallisessa

Lisätiedot

Digiliike liiketoiminnan ja palvelun uudet ulottuvuudet. DigiERKO 17.8.2016 Salla Huttunen

Digiliike liiketoiminnan ja palvelun uudet ulottuvuudet. DigiERKO 17.8.2016 Salla Huttunen Digiliike liiketoiminnan ja palvelun uudet ulottuvuudet DigiERKO 17.8.2016 Salla Huttunen DigiERKO-hanke Opetusministeriön rahoittama 18 ammattikorkeakoulun yhteishanke, jossa kehitetään modulaarista ja

Lisätiedot

SOSIAALI- JA TERVEYSALAN PERUSTUTKINTO, LÄHIHOITAJA 79/ 011/ 2014 AMMATTITAIDON ARVIOINTI LASTEN JA NUORTEN MIELENTERVEYDEN EDISTÄMINEN

SOSIAALI- JA TERVEYSALAN PERUSTUTKINTO, LÄHIHOITAJA 79/ 011/ 2014 AMMATTITAIDON ARVIOINTI LASTEN JA NUORTEN MIELENTERVEYDEN EDISTÄMINEN SOSIAALI- JA TERVEYSALAN PERUSTUTKINTO, LÄHIHOITAJA 79/ 011/ 2014 AMMATTITAIDON ARVIOINTI TUTKINNON OSA: TUTKINNON OSAN SUORITTAJA: RYHMÄTUNNUS: TUTKINTOTILAISUUDEN AJANKOHTA: TUTKINTOTILAISUUDEN PAIKKA:

Lisätiedot

OPS2016. Uudistuvat oppiaineet ja vuosiluokkakohtaisten osuuksien valmistelu 21.10.2015. Eija Kauppinen OPETUSHALLITUS

OPS2016. Uudistuvat oppiaineet ja vuosiluokkakohtaisten osuuksien valmistelu 21.10.2015. Eija Kauppinen OPETUSHALLITUS OPS2016 Uudistuvat oppiaineet ja vuosiluokkakohtaisten osuuksien valmistelu 21.10.2015 Eija Kauppinen OPETUSHALLITUS 1 Paikallinen opetussuunnitelma Luku 1.2 Paikallisen opetussuunnitelman laatimista ohjaavat

Lisätiedot

AUTOMAATIOTEKNIIKAN KOULUTUSOHJELMA

AUTOMAATIOTEKNIIKAN KOULUTUSOHJELMA AUTOMAATIOTEKNIIKAN KOULUTUSOHJELMA Suomen teollisuuden kilpailukyky perustuu yhä enemmän tietotaitoon. Automaation avulla osaaminen voidaan hyödyntää tehostuvana tuotantona. Automaatiotekniikan koulutusohjelman

Lisätiedot

Liiketoiminnan kehittämisen koulutus

Liiketoiminnan kehittämisen koulutus Hämeen Ammattikorkeakoulu Liiketoiminnan kehittämisen koulutus SIJOITTUMINEN TYÖELÄMÄÄN Ylempi ammattikorkeakoulututkinto on suunniteltu henkilöstön osaamisen nostamiseen ja työelämän tarpeisiin. Opinnot

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveysalan kehittämisen ja johtamisen koulutus

Sosiaali- ja terveysalan kehittämisen ja johtamisen koulutus Hämeen ammattikorkeakoulu Sosiaali- ja terveysalan kehittämisen ja johtamisen koulutus SIJOITTUMINEN TYÖELÄMÄÄN Ylempi ammattikorkeakoulututkinto on suunniteltu henkilöstön osaamisen nostamiseen ja työelämän

Lisätiedot

AUDIOVISUAALISEN VIESTINNÄN PERUSTUTKINTO. Jokilaaksojen koulutuskuntayhtymä. Opetussuunnitelman tutkintokohtainen osa.

AUDIOVISUAALISEN VIESTINNÄN PERUSTUTKINTO. Jokilaaksojen koulutuskuntayhtymä. Opetussuunnitelman tutkintokohtainen osa. AUDIOVISUAALISEN VIESTINNÄN PERUSTUTKINTO Jokilaaksojen koulutuskuntayhtymä Opetussuunnitelman tutkintokohtainen osa Media-assistentti Hyväksytty:9.5.205 2 Sisällys. JOHDANTO... 3 2. AUDIOVISUAALISEN VIESTINNÄN

Lisätiedot

KOULUTUSPOLKU - KOULUTTAUDU LUOKKAKURSSEILLA MEPCO-OSAAJAKSI

KOULUTUSPOLKU - KOULUTTAUDU LUOKKAKURSSEILLA MEPCO-OSAAJAKSI 1.6.2016 1 (7) KOULUTUSPOLKU - KOULUTTAUDU LUOKKAKURSSEILLA MEPCO-OSAAJAKSI MEPCO HRM PALKAT TOIMINNALLISUUS Käyttäjän peruskurssi RAPORTOINTI Vuodenvaihdekurssi Pääkäyttäjäkurssi Raportoinnin alkeet ja

Lisätiedot

Rakennus- ja yhdyskuntatekniikka (insinööri)

Rakennus- ja yhdyskuntatekniikka (insinööri) Hämeen Ammattikorkeakoulu Rakennus- ja yhdyskuntatekniikka (insinööri) Sijoittuminen työelämään Rakentamisen osaajia tarvitaan yhteiskunnassamme kaikkialla. Talojen lisäksi rakennustekniikkaa sovelletaan

Lisätiedot

Maailmankansalaisena Suomessa. Liisa Jääskeläinen Opetusneuvos 4.2.2011

Maailmankansalaisena Suomessa. Liisa Jääskeläinen Opetusneuvos 4.2.2011 Maailmankansalaisena Suomessa Liisa Jääskeläinen Opetusneuvos 4.2.2011 Globaalikasvatus Tarkoitus Maailmankansalaisena Suomessa -hanke 1) tunnistaa olennaisia globalisoitumisen ilmenemisulottuvuuksia teemat

Lisätiedot

AMK-tutkinto. 210 opintopistettä

AMK-tutkinto. 210 opintopistettä Liiketalouden koulut tusohjelma, Porvoo, aikuiset Liiketalouden koulutusohjelma pähkinänkuoressa Liiketalouden koulutusohjelman profiili Koulutuksen tavoitteet Ammatillinenn kasvu Opetussuunnitelma Liiketalouden

Lisätiedot

Kemia. Perusteluonnoksen 15.4.2014 pohjalta. Hannes Vieth Helsingin normaalilyseo

Kemia. Perusteluonnoksen 15.4.2014 pohjalta. Hannes Vieth Helsingin normaalilyseo Kemia Perusteluonnoksen 15.4.2014 pohjalta Hannes Vieth Helsingin normaalilyseo OPPIAINEEN TEHTÄVÄ Kemian opetus tukee oppilaan luonnontieteellisen ajattelun sekä maailmankuvan kehittymistä. auttaa ymmärtämään

Lisätiedot

28.4.2010 SUUNNITTELUMENETELMÄT JA TIETOTARPEET MAANKÄYTÖN JA LIIKENTEEN SUUNNITTELUSSA

28.4.2010 SUUNNITTELUMENETELMÄT JA TIETOTARPEET MAANKÄYTÖN JA LIIKENTEEN SUUNNITTELUSSA EKOTULI+LINTU-SEMINAARI SUUNNITTELUMENETELMÄT JA TIETOTARPEET MAANKÄYTÖN JA LIIKENTEEN SUUNNITTELUSSA TAUSTAA Taustalla 2009 valmistunut selvitys Maankäyttö ja liikenneturvallisuus, ohjaajana Saara Toivonen

Lisätiedot

OSAAMISEN TUNNISTAMISEN JA TUNNUSTAMISEN MITOITUKSEN PERIAATTEET JA ARVOSANOJEN MUUNTAMINEN AMMATILLISESSA KOULUTUKSESSA

OSAAMISEN TUNNISTAMISEN JA TUNNUSTAMISEN MITOITUKSEN PERIAATTEET JA ARVOSANOJEN MUUNTAMINEN AMMATILLISESSA KOULUTUKSESSA OSAAMISEN TUNNISTAMISEN JA TUNNUSTAMISEN MITOITUKSEN PERIAATTEET JA ARVOSANOJEN MUUNTAMINEN AMMATILLISESSA KOULUTUKSESSA OPH 501 2018 OPETUSHALLITUS UTBILDNINGSSTYRELSEN 2018 S I S Ä L T Ö OSAAMISEN TUNNISTAMISEN

Lisätiedot

TieVie-hanke 2001-02 Saksan kieli. Ritva Huurtomaa

TieVie-hanke 2001-02 Saksan kieli. Ritva Huurtomaa TieVie-hanke 2001-02 Saksan kieli Ritva Huurtomaa Tavoitteet suunnitella ja toteuttaa verkkokurssina saksan kieliopin oppimiseen ja harjoittelemiseen innostava kokonaisuus saksan opintojaan aloittavia

Lisätiedot

OSAAMISEN ARVIOINTI OSAAMISTAVOITTEET OSAAMISEN HANKKIMINEN

OSAAMISEN ARVIOINTI OSAAMISTAVOITTEET OSAAMISEN HANKKIMINEN Hyväksymismerkinnät 1 (5) Liikunta, liikkuminen ja motoriset taidot n osaamista verrataan laadittuihin opiskelijan keskusteluissa, oppimistehtävillä, portfolioilla tai projekteilla. vertais n itsearviointi

Lisätiedot

JOKILAAKSOJEN KOULUTUSKUNTAYHTYMÄ TUTKINTOKOHTAINEN OPETUSSUUNNITELMA YHTEISET TUTKINNON OSAT

JOKILAAKSOJEN KOULUTUSKUNTAYHTYMÄ TUTKINTOKOHTAINEN OPETUSSUUNNITELMA YHTEISET TUTKINNON OSAT 1 JOKILAAKSOJEN KOULUTUSKUNTAYHTYMÄ TUTKINTOKOHTAINEN OPETUSSUUNNITELMA YHTEISET TUTKINNON OSAT 2 Sisällys 3. YHTEISET TUTKINNON OSAT... 4 3.1 VIESTINTÄ- JA VUOROVAIKUTUSOSAAMINEN 11 osp... 4 3.1.1.1 ÄIDINKIELI,

Lisätiedot

KOULUTUSOHJELMA JA TUTKINTONIMIKE: Artesaani TUTKINNON OSA: Toteuttamisen suunnittelu LAAJUUS: 10 ov TUTKINNON OSAN AMMATTITAITOVAATIMUKSET

KOULUTUSOHJELMA JA TUTKINTONIMIKE: Artesaani TUTKINNON OSA: Toteuttamisen suunnittelu LAAJUUS: 10 ov TUTKINNON OSAN AMMATTITAITOVAATIMUKSET TUTKINTO: Käsi- ja taideteollisuusalan perustutkinto KOULUTUSOHJELMA JA TUTKINTONIMIKE: Artesaani TUTKINNON OSA: Toteuttamisen suunnittelu LAAJUUS: 10 ov TUTKINNON OSAN AMMATTITAITOVAATIMUKSET TUTKINNON

Lisätiedot

Yhteiset tutkinnon osat uudistuvat!

Yhteiset tutkinnon osat uudistuvat! Yhteiset tutkinnon osat uudistuvat! Yhteistyöseminaari 15.8.2017 Tuija Laukkanen Ammatillinen perus- ja aikuiskoulutus Tilanne säädösten ja yhteisten tutkinnon osien valmistelun osalta Ammatillisen koulutuksen

Lisätiedot

KOULUTUSOHJELMA JA TUTKINTONIMIKE: Artesaani. TUTKINNON OSA: Kulttuurilähtöinen valmistaminen LAAJUUS: 10 ov TUTKINNON OSAN AMMATTITAITOVAATIMUKSET

KOULUTUSOHJELMA JA TUTKINTONIMIKE: Artesaani. TUTKINNON OSA: Kulttuurilähtöinen valmistaminen LAAJUUS: 10 ov TUTKINNON OSAN AMMATTITAITOVAATIMUKSET TUTKINTO: Käsi- ja taideteollisuusalan perustutkinto KOULUTUSOHJELMA JA TUTKINTONIMIKE: Artesaani TYÖVALTAINEN OPETUSSUUNNITELMA TUTKINNON OSA: Kulttuurilähtöinen valmistaminen LAAJUUS: 10 ov TUTKINNON

Lisätiedot

KULJETUSALAN TYÖNJOHTOKOULUTUKSEN PERUSTEET KOKEILUA VARTEN

KULJETUSALAN TYÖNJOHTOKOULUTUKSEN PERUSTEET KOKEILUA VARTEN 11.4.2012 1 (11) KULJETUSALAN TYÖNJOHTOKOULUTUKSEN PERUSTEET KOKEILUA VARTEN 1 Koulutuksen kokonaistavoitteet n työnjohtokoulutuskokeilun tavoitteena on kouluttaa henkilöitä, jotka osaavat organisoida

Lisätiedot

Liiketalouden perustutkinnon toteutus- ja arviointisuunnitelma Pori

Liiketalouden perustutkinnon toteutus- ja arviointisuunnitelma Pori Liiketalouden perustutkinnon toteutus- ja arviointisuunnitelma Pori Hyväksymispäätökset Työelämäjaos 27.4.2015 Johtokunta 11.6.2015 1 Sisällys Jaksosuunnitelma...2 Jaksosuunnitelma...3 Jaksosuunnitelma...4

Lisätiedot

Tutkintojen, oppimäärien ja muiden osaamiskokonaisuuksien sijoittuminen vaativuustasoille

Tutkintojen, oppimäärien ja muiden osaamiskokonaisuuksien sijoittuminen vaativuustasoille Tutkintojen, oppimäärien ja muiden osaamiskokonaisuuksien sijoittuminen vaativuustasoille Liite Kansallinen vaativuustaso / eurooppalaisen tutkintojen viitekehyksen taso Taso1 Tutkinnot, oppimäärät ja

Lisätiedot

KULJETUSALAN TYÖNJOHTOKOULUTUKSEN PERUSTEET KOKEILUA VARTEN

KULJETUSALAN TYÖNJOHTOKOULUTUKSEN PERUSTEET KOKEILUA VARTEN TYÖNJOHTOKOULUTUSKOKEILU LIITE 2 1 KULJETUSALAN TYÖNJOHTOKOULUTUKSEN PERUSTEET KOKEILUA VARTEN 1. Koulutuksen kokonaistavoitteet n työnjohtokoulutuskokeilun tavoitteena on kouluttaa henkilöitä, jotka osaavat

Lisätiedot