Työssä jatkaminen kannattaa Henkilöstön arvoa koskeva tieto ja työssä jatkaminen

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Työssä jatkaminen kannattaa Henkilöstön arvoa koskeva tieto ja työssä jatkaminen"

Transkriptio

1 Työssä jatkaminen kannattaa Henkilöstön arvoa koskeva tieto ja työssä jatkaminen Varatoimitusjohtaja Eija Lehto Kannisto HAKU hankkeen päätösseminaari

2 Työssä jatkamisen tukemisella on pitkä historia Kevassa Keva on tehnyt työtä työurien pidentämiseksi pitkään, esimerkiksi ammatillista kuntoutusta yli 30 vuotta ja työelämän kehittämistä yli 10 vuotta. Kevan uudessa strategiassa työssä jatkamisen tukeminen on keskeinen painoalue. Yksi painotus uudessa strategiassa on se, että työssä jatkamiseen liittyviä taloudellisia seikkoja tullaan tarkastelemaan ja tuomaan esiin uusilla tavoilla. Tämä koskee erityisesti työkyvyttömyyden aiheuttamia kustannuksia.

3 Kevan strategiset tavoitteet työssä jatkamisen tukemisessa 1. Mahdollisimman moni jatkaisi työssä omaan eläkeikäänsä tai sen yli 2. Mahdollisimman harva jäisi työkyvyttömyyseläkkeelle 3. Mahdollisimman moni jatkaisi työssä vaikka työkyky olisi alentunut

4 Keva pyrkii vaikuttamaan jatkamisessa suoraan ja välillisesti Välittömiä tapoja ovat mm. ammatillinen kuntoutus, osatyökyvyttömyyseläkkeiden hyödyntäminen, työhyvinvontipalvelut. Välillisessä vaikuttamisessa keskeisessä roolissa on tieto. Tieto motivoi kiinnittämään huomiota esimerkiksi sairauspoissaolojen ja työkyvyttömyyden aiheuttamiin kustannuksiin. Tietoa (mittareita) tarvitaan myös siihen, että työhyvinvoinnin edistämistä ja jatkamisen tukemista voidaan johtaa. Välillisellä vaikuttamisella haluamme vaikuttaa siihen, että työssä jatkamisen kannalta keskeiset avainhenkilöt toimivat jatkamistavoitteen suuntaisesti. Uskomme, että tietoisuus työkyvyttömyyden aiheuttamista kustannuksista ja oikeanlaiset tunnusluvut saavat aikaan toimintaa, joka parantaa edellytyksiä jatkaa työssä.

5 Vastuu jatkamisen tukemisessa jakautuu monelle taholle Ratkaisujen avaimet työssä jatkamisen osalta ovat paikallisella tasolla. Keva tai mikään muukaan taho ei pysty ylhäältä käsin aikaansaamaan pidempiä työuria. Kevan merkitys on tärkeä siinä, että työhyvinvoinnin ja työurien pidentämisen strateginen merkitys kuntien johdossa ymmärretään ja siihen sitoudutaan. Kuntapäättäjien tulee ymmärtää työurien pidentämisen sekä toimintakulttuurin ja asenteiden merkitys ja antaa riittävät taloudelliset resurssit. Virkamiesjohdon tulee organisoida työssä jatkamista tukeva toiminta ja johtaa sitä. Lähiesimiesten tulee olla tietoisia oma työyksikkönsä tilanteesta työhyvinvoinnin ja työkyvyn suhteen ja osata puuttua ongelmiin ajoissa.

6 Työssä jatkamisen tukemisen eri tasot Ennaltaehkäisevä taso Työhyvinvoinnin edistäminen Työturvallisuuden edistäminen Työstä ja työpaikasta johtuvien sairausriskien hallinta Työkyvyn ylläpito ja terveyden edistäminen Varhaisen tuen mallien kehittäminen Varhainen taso Varhaisten työssä selviytymisen ongelmien ja oireiden tunnistaminen ja korjaaminen Työkyvyn seuranta ja työssä selviytymisen tuki Työkyvyttömyyden seuranta mm. sairauspoissaolot Tehostettu taso Työhönpaluun tukeminen ja varmistaminen eri keinoin Työjärjestelyt Uudelleensijoittaminen Työkokeilut Ammatillinen ja lääkinnällinen kuntoutus Sairaanhoito Osatyökyvyttömyyseläke Hyvinvoiva työntekijä ja työyhteisö Oireilua, merkkejä työkykyongelmista MITTARIT, TUNNUSLUVUT Vakavat työkykyongelmat Pauli Forma 6

7 Tietoisuus työkyvyttömyyden kustannuksista on lisääntynyt Kevan tutkimusten mukaan kuntien ylin johto, talous ja rahoitusjohto sekä henkilöstöjohto tuntevat jo varsin hyvin työkyvyttömyyden aiheuttamia kustannuksia. Haasteena on saada tietoa poliittisille päättäjille. Tarvitaan omaa organisaatiota koskevia tunnuslukuja sekä seurannan välineitä. Kevalla on paljon henkilöstön arvoa koskevia tietoa, jotka ovat Kevasta saatavissa ja joita kuntien kannattaa hyödyntää. Tulemme jatkossa kehittämään omia palvelujamme tällä alueella. Laskentamallit työkyvyttömyyden aiheuttamista kustannuksista.

8 Tulokset jatkamisen suhteen ovat olleet myönteisiä Kevan työssä jatkamisen mittarit 2000 ja Omaan eläkeikäänsä tai sen yli jatkaneet (%) 63 vuotiaana eläkkeelle siirtyneiden osuus (%) ,0 42,8 21,6 37,3 Työkyvyttömyyseläkkeiden alkavuus (%) 1,02 0,9 Osatyökyvyttömyyseläkkeiden osuus kaikista tk eläkkeistä (%) Eläkkeelle siirtymisiän odote 25 vuotiaalle 17,5 32,7 58,2 60,6 (2010)

9 Kuntien toiminnassa on tapahtunut paljon myönteistä kehitystä, esimerkkejä: Tehdään henkilöstötilinpäätös säännöllisesti, % Tehdään henkilöstöstrategia tai poliittinen ohjelma säännöllisesti, % Laaditaan työhyvinvointisuunnitelma tai ohjelma, % Tehdään sairauspoissaolojen seurantaa säännöllisesti, % Työhyvinvointiin panostaminen on kunnassamme tehty selkeä strateginen valinta, % Lähde: Kevan Kuntatyö 2010 tutkimus, kuntien henkilöstöasioista vastaavien vastauksia Eija Lehto Kannisto

10 Varhaiseläkkeiden aiheuttamiin kustannuksiin liittyviä väittämiä Kunnassamme on keskusteltu varhaiseläkkeiden työnantajalle aiheuttamista kustannuksista Varhaiseläkkeistä aiheutuvat kustannukset työnantajalle otetaan huomioon kuntamme päätöksenteossa Kuntamme johto tuntee työnantajalle varhaiseläkkeistä aiheutuvat kustannukset Kuntamme poliittiset päättäjät tuntevat varhaiseläkkeistä työnantajalle aiheutuvat kustannukset % 20 % 40 % 60 % 80 % 100 % Täysin samaa mieltä Osittain samaa mieltä Osittain eri mieltä Täysin eri mieltä En osaa sanoa

11 Lopuksi Kunta alalla on tehty paljon hyvää työtä viime vuosina työelämän olosuhteiden parantamiseksi. On luotu toimintatapoja ja malleja, jatkaminen on kehittynyt myönteisesti. Tulevaisuudessa varsinkin tuottavuuden kohottamisvaateet tulevat asettamaan haasteita jatkamisen tukemiselle. Toiminnan on pystyttävä aikaisempaakin kirkkaammin osoittamaan panostuksen hyödyt. Tässä mielessä HAKU hankkeessa tehty työ on ollut tärkeää ja Kevakin on halunnut olla siinä mukana.

Henkilöstöjohtamisen haasteita eilen, tänään, huomenna

Henkilöstöjohtamisen haasteita eilen, tänään, huomenna Henkilöstöjohtamisen haasteita eilen, tänään, huomenna Henkilöstöjohdon seminaari 27.3.2012 Varatoimitusjohtaja Eija Lehto-Kannisto Henkilöstöjohtamisen haasteita eilen Perspektiivinä viimeiset noin 10

Lisätiedot

Henkilöstöjohdon rooli ja organisaation tiedonhallinta

Henkilöstöjohdon rooli ja organisaation tiedonhallinta Henkilöstöjohdon rooli ja organisaation tiedonhallinta Strateginen työhyvinvointijohtaminen kunta-alalla Pauli Forma Henkilöstöjohtamisen seminaari 9.4.2013 Perustuu Kevan julkaisuun 1/2013 (Pauli Forma,

Lisätiedot

TOIMINTAOHJE TYÖTERVEYSHUOLLON HENKILÖSTÖLLE AMMATILLISEEN JA LÄÄKINNÄLLISEEN KUNTOUTUKSEEN OHJAUTUMISESTA TYÖTERVEYSHUOLLOSSA

TOIMINTAOHJE TYÖTERVEYSHUOLLON HENKILÖSTÖLLE AMMATILLISEEN JA LÄÄKINNÄLLISEEN KUNTOUTUKSEEN OHJAUTUMISESTA TYÖTERVEYSHUOLLOSSA TOIMINTAOHJE TYÖTERVEYSHUOLLON HENKILÖSTÖLLE AMMATILLISEEN JA LÄÄKINNÄLLISEEN KUNTOUTUKSEEN OHJAUTUMISESTA TYÖTERVEYSHUOLLOSSA TYÖKYVYN VARHAINEN TUKI Työterveyshuoltolain (1383/2001) perusteella työterveyshuollon

Lisätiedot

Työn kaari kuntoon. avulla

Työn kaari kuntoon. avulla Työn kaari kuntoon Kevan Kaari-palveluiden Kevan Kaari-palveluiden avulla Miksi Kaari-palvelut? Haluamme tukea jäsenyhteisöjä ja julkisen sektorin työntekijöitä työssä jatkamisessa: työhyvinvointitoiminnan

Lisätiedot

Suuntana parempi työelämä Työterveyshuolto työpaikan hyvinvoinnin tukena

Suuntana parempi työelämä Työterveyshuolto työpaikan hyvinvoinnin tukena Suuntana parempi työelämä Työterveyshuolto työpaikan hyvinvoinnin tukena, asiantuntija, FM Työelämäryhmän loppuraportti Työterveysyhteistyön kehittäminen Työnantajan, työterveyshuollon ja työntekijän tiivis

Lisätiedot

Työterveyshuolto ja kuntoutusasiakas. Heli Leino Työterveyshuollon ja yleislääketeiteen erikoslääkäri

Työterveyshuolto ja kuntoutusasiakas. Heli Leino Työterveyshuollon ja yleislääketeiteen erikoslääkäri Työterveyshuolto ja kuntoutusasiakas Heli Leino Työterveyshuollon ja yleislääketeiteen erikoslääkäri Ylilääkärii Työterveyshuolto tekee työtä työsuhteessa olevien terveyden edistämiseksi, työtapaturmien

Lisätiedot

Miten rakentaa varhaisen tuen malli? Askeleet kohti sairauspoissaolojen ja työkyvyttömyyseläkkeiden hallintaa

Miten rakentaa varhaisen tuen malli? Askeleet kohti sairauspoissaolojen ja työkyvyttömyyseläkkeiden hallintaa Miten rakentaa varhaisen tuen malli? Askeleet kohti sairauspoissaolojen ja työkyvyttömyyseläkkeiden hallintaa Elon työhyvinvointipalvelut 1 Mallin rakentamisen askeleet 1. Yrityksen johto päättää sitoutua

Lisätiedot

Suomen Kuntaliitto ja Kymenlaakson liitto Maakuntatilaisuus

Suomen Kuntaliitto ja Kymenlaakson liitto Maakuntatilaisuus Suomen Kuntaliitto ja Kymenlaakson liitto Maakuntatilaisuus Kymenlaakson kuntien eläköitymisnäkymät ja työssä jatkaminen Kotka 26.10.2011 Pekka Alanen Keva 2011 lähtien Keva-nimi ja uusi logo käyttöön

Lisätiedot

Palveluohjaus tuottamassa tarvelähtöisyyttä ja osallisuutta tukemassa

Palveluohjaus tuottamassa tarvelähtöisyyttä ja osallisuutta tukemassa Palveluohjaus tuottamassa tarvelähtöisyyttä ja osallisuutta tukemassa Sara Haimi-Liikkanen /Kehittämiskoordinaattori Tarja Viitikko / Projektikoordinaattori KASTE / Kotona kokonainen elämä / Etelä-Kymenlaakson

Lisätiedot

PoKa-hanke. Kuntoutuspäivät 12.4.2011. Keva Sanna Pesonen

PoKa-hanke. Kuntoutuspäivät 12.4.2011. Keva Sanna Pesonen PoKa-hanke Kuntoutuspäivät 12.4.2011 Keva Sanna Pesonen Hankkeen taustaa Pohjois-Karjalan maakunnan alueella käynnissä oleva kuntatyöpaikkojen ammatillisen kuntoutuksen ja työhyvinvoinnin kehittämishanke

Lisätiedot

Aktiivinen tuki työyhteisössä

Aktiivinen tuki työyhteisössä Aktiivinen tuki työyhteisössä Etelä-Savon sairaanhoitopiiri Sirpa Parantala Henkilöstökoordinaattori SP Mikkelin keskussairaala Moision sairaala Sairaansijat ja hoitopaikat Sairaansijat yhteensä 292 1.1.2013

Lisätiedot

Työssä selviytymisen tuki työterveyshuollon näkökulmasta

Työssä selviytymisen tuki työterveyshuollon näkökulmasta Työssä selviytymisen tuki työterveyshuollon näkökulmasta Kari-Pekka Martimo Johtava työterveyslääkäri Valtakunnalliset kuntoutuspäivät 18.-19.3.2010 Tästä aion puhua Mitä on työssä selviytymisen tuki?

Lisätiedot

Pientyöpaikoilla uudistuminen mistyö

Pientyöpaikoilla uudistuminen mistyö Pientyöpaikoilla uudistuminen (Punk)-hankeen kehittämisty mistyö Kuntoutusalan tutkimus- ja kehittämiskeskus Kuntoutussäätiö Pirkko Mäkelä-Pusa 17.3.2011 ESR-hanke 2009 2012, Sosiaali- ja terveysministeriö

Lisätiedot

Ennakoiva turvallisuuskulttuuri case Siilinjärvi. 28.4.2016 Kuopio, Musiikkikeskus Johanna Antikainen Työhyvinvointipäällikkö

Ennakoiva turvallisuuskulttuuri case Siilinjärvi. 28.4.2016 Kuopio, Musiikkikeskus Johanna Antikainen Työhyvinvointipäällikkö Ennakoiva turvallisuuskulttuuri case Siilinjärvi 28.4.2016 Kuopio, Musiikkikeskus Johanna Antikainen Työhyvinvointipäällikkö Siilinjärven kunta työnantajana Henkilöstön määrä palvelualueittain 31.12.2015

Lisätiedot

Työeläkekuntoutus työelämässä jatkamisen tukena. Hyte- päivät 23.9.2014 Merja Valle kuntoutuksen kehityspäällikkö

Työeläkekuntoutus työelämässä jatkamisen tukena. Hyte- päivät 23.9.2014 Merja Valle kuntoutuksen kehityspäällikkö Työeläkekuntoutus työelämässä jatkamisen tukena Hyte- päivät 23.9.2014 Merja Valle kuntoutuksen kehityspäällikkö Varman kuntoutujat Keski-ikä n. 47 vuotta, vähän yli puolet miehiä Pitkä työkokemus ja usein

Lisätiedot

Työhyvinvointi keskiössä Hallituksen seminaari

Työhyvinvointi keskiössä Hallituksen seminaari Työhyvinvointi keskiössä Hallituksen seminaari 3.-4.10.2018 25.10.2018 1 Mitä työhyvinvointi on? Työhyvinvointi tarkoittaa turvallista, terveellistä ja tuottavaa työtä, jota ammattitaitoiset työntekijät

Lisätiedot

Työterveys kumppanina tarinoita johtamisesta ja hyvinvoinnista

Työterveys kumppanina tarinoita johtamisesta ja hyvinvoinnista Työterveys kumppanina tarinoita johtamisesta ja hyvinvoinnista Katriina Ahtee, työhyvinvointipalvelujen päällikkö, KM Uudista ja uudistu 28.9.2011 Terveystalon tutkimus 2011: Työurien pidentäminen Työnantajien

Lisätiedot

Terveydenhuoltohenkilöstön terveys

Terveydenhuoltohenkilöstön terveys Terveydenhuoltohenkilöstön terveys työssä; TULE näkökulma Pauli Forma 4.6.2009 Turku Terveydenhuoltoalan potilassiirtoergonomian asiantuntija- työseminaari Muuttuva kuntatyö Katukivenlaskijoita työssään

Lisätiedot

STRATEGISEN HYVINVOINNIN JOHTAMINEN. Ossi Aura & Guy Ahonen

STRATEGISEN HYVINVOINNIN JOHTAMINEN. Ossi Aura & Guy Ahonen STRATEGISEN HYVINVOINNIN JOHTAMINEN Ossi Aura & Guy Ahonen Talentum Pro Helsinki 2016 Copyright 2016 Talentum Media ja kirjoittajat ISBN 978-952-14-2780-0 ISBN 978-952-14-2781-7 (sähkökirja) ISBN 978-952-14-2782-4

Lisätiedot

TYÖHYVINVOINTIKYSELY. Kirteko verkostotapaaminen Seinäjoki

TYÖHYVINVOINTIKYSELY. Kirteko verkostotapaaminen Seinäjoki TYÖHYVINVOINTIKYSELY Kirteko verkostotapaaminen Seinäjoki 24.10.2017 Työhyvinvointikysely työhyvinvointijohtamisen työvälineenä Kyselyn pohjana strategia Tietoa koko henkilöstön työhyvinvoinnista, keskustelun

Lisätiedot

Kunnanvaltuutettu ja kuntatyöntekijän työhyvinvointi

Kunnanvaltuutettu ja kuntatyöntekijän työhyvinvointi Kunnanvaltuutettu ja kuntatyöntekijän työhyvinvointi Tutkimus- ja kehittämisjohtaja Pauli Forma Kuntamarkkinat to 13.9.2012 klo 11.30 11.50 12.9.2012 Pauli Forma 1 Tutkimustuloksia Kevan toimintaympäristötutkimus

Lisätiedot

Ikäihmisten varhainen tuki ja palvelut

Ikäihmisten varhainen tuki ja palvelut Ikäihmisten varhainen tuki ja palvelut Ikääntyvien varhainen tuki Vanhuspalvelulaki: Hyvinvointia edistävät palvelut Ikääntyneen väestön hyvinvointia, terveyttä, toimintakykyä ja itsenäistä suoriutumista

Lisätiedot

Työkykyjohtamisen tila

Työkykyjohtamisen tila Työkykyjohtamisen tila Kaari-laskurin lisäanalyysipalvelussa tehdään Kevan asiantuntijoiden arviointi siitä, miten organisaation työkykyjohtamisen toimintatavat tukevat työkyvyttömyyskustannusten hallintaa.

Lisätiedot

Työkyvyn hallinta, seuranta ja varhainen tuki. Työterveysyhteistyö ja työkyvyn ylläpitäminen korvaamisen edellytyksinä

Työkyvyn hallinta, seuranta ja varhainen tuki. Työterveysyhteistyö ja työkyvyn ylläpitäminen korvaamisen edellytyksinä Työkyvyn hallinta, seuranta ja varhainen tuki Työterveysyhteistyö ja työkyvyn ylläpitäminen korvaamisen edellytyksinä Koulutuskiertue 2012 1 Tavoitteemme on edistää yhteistä näkemystä työterveysyhteistyöstä

Lisätiedot

Työterveyshuolto kehittää työuria. KT Kuntatyönantajat 3.5.2013

Työterveyshuolto kehittää työuria. KT Kuntatyönantajat 3.5.2013 Työterveyshuolto kehittää työuria KT Kuntatyönantajat 3.5.2013 Diapaketin tarkoitus ja käyttö Diapaketti toimii tukimateriaalina, kun kunnat ja kuntayhtymät miettivät, miten voivat tukea henkilöstön työurien

Lisätiedot

Työkyvyttömyyden hinta ja sen estämiskeinot strategisella tasolla

Työkyvyttömyyden hinta ja sen estämiskeinot strategisella tasolla Lapin liitto ja Suomen Kuntaliitto Kuntapäivä, Pyhätunturi 24.9.2013 Työkyvyttömyyden hinta ja sen estämiskeinot strategisella tasolla Pekka Alanen Keva Keva Tänään työssä hyvän huomisen puolesta KuEL

Lisätiedot

Työhyvinvoinnin yhteistyökumppanuus Savonlinnan kaupunki

Työhyvinvoinnin yhteistyökumppanuus Savonlinnan kaupunki Työhyvinvoinnin yhteistyökumppanuus Savonlinnan kaupunki Työstä terveyttä ja elinvoimaa! -seminaari 23.4.2015 Kruunupuisto Henkilöstösihteeri Susanna Laine Sisältö Strategia Henkilöstö Työhyvinvointiohjelma

Lisätiedot

Henkilöstösuunnitelma 2016

Henkilöstösuunnitelma 2016 Henkilöstösuunnitelma 2016 Yt-toimikunta 16.11.2015 Kunnahallitus 16.11.2015 Kunnanvaltuusto 30.11.2015 1 SISÄLLYS 1. Henkilöstösuunnitelman tavoite... 3 2. Henkilöstöpoliittiset linjaukset... 3 3. Työvoimatarpeen

Lisätiedot

Tehostetun ja erityisen tuen kehittämistoiminta Kuntien näkemyksiä kehittämistoiminnan tuloksista

Tehostetun ja erityisen tuen kehittämistoiminta Kuntien näkemyksiä kehittämistoiminnan tuloksista Tehostetun ja erityisen tuen kehittämistoiminta 2008-2012 Kuntien näkemyksiä kehittämistoiminnan tuloksista Tehostetun ja erityisen tuen kehittämistoiminta Kehittämistoiminnassa mukana oleville opetuksen

Lisätiedot

Työeläkekuntoutuksen nykytila, toimivuus ja kehittämishaasteet. Kuntoutuspäivät 2016 18.3.2016 Finlandiatalo Tapio Ropponen johtajaylilääkäri Keva

Työeläkekuntoutuksen nykytila, toimivuus ja kehittämishaasteet. Kuntoutuspäivät 2016 18.3.2016 Finlandiatalo Tapio Ropponen johtajaylilääkäri Keva Työeläkekuntoutuksen nykytila, toimivuus ja kehittämishaasteet Kuntoutuspäivät 2016 18.3.2016 Finlandiatalo Tapio Ropponen johtajaylilääkäri Keva Sidonnaisuudet LL, yhteiskuntatieteiden maisteri Vakuutuslääketieteen

Lisätiedot

Sairausvakuutuslaki muuttuu: työkyvyn hallinta ja varhainen tuki

Sairausvakuutuslaki muuttuu: työkyvyn hallinta ja varhainen tuki Sairausvakuutuslaki muuttuu: työkyvyn hallinta ja varhainen tuki Koulutuskiertue Syksy 2010 Kela Uusi painotus lakisääteiseen toimintaan (Sata - komitea 26.5.2009 => linjaus) Työterveyshuollon työkykyä

Lisätiedot

Aktiivinen varhainen tuki työssä jaksamisen ja työhyvinvoinnin tukemiseksi

Aktiivinen varhainen tuki työssä jaksamisen ja työhyvinvoinnin tukemiseksi Aktiivinen varhainen tuki työssä jaksamisen ja työhyvinvoinnin tukemiseksi 1. Tavoitteet Aktiivisen varhaisen tuen toimintamallin on tarkoituksena toimia työvälineenä esimiehille asioiden puheeksi ottamisessa

Lisätiedot

Ammatillinen kuntoutus työelämään paluun ja työssä jatkamisen tukena

Ammatillinen kuntoutus työelämään paluun ja työssä jatkamisen tukena Ammatillinen kuntoutus työelämään paluun ja työssä jatkamisen tukena Epilepsiapotilaan ohjauksen kehittäminen koulutustilaisuus 19.9.2014, TYKS Sanna Filatoff-Rajaniemi Kuntoutusasiantuntija Keva Keva

Lisätiedot

Krits. Kriminaalihuollon tukisäätiö Strategia

Krits. Kriminaalihuollon tukisäätiö Strategia Krits Kriminaalihuollon tukisäätiö Strategia 2019 2021 Tehtävä Visio Kriminaalihuollon tukisäätiön perustehtävä Kriminaalihuollon tukisäätiö tukee rikostaustaisia ja heidän läheisiään, edistää heidän hyvinvointiaan

Lisätiedot

työeläkeasiat Tapani Hellstén Varatoimitusjohtaja, Keva 18.9.2013 Kymenlaakson maakuntatilaisuus

työeläkeasiat Tapani Hellstén Varatoimitusjohtaja, Keva 18.9.2013 Kymenlaakson maakuntatilaisuus Ajankohtaiset t työelämä ä ja työeläkeasiat Tapani Hellstén Varatoimitusjohtaja, Keva 18.9.2013 Kymenlaakson maakuntatilaisuus KuEL palkkasumma 16,1 mrd KuEL maksutulo 4,7 mrd Keva KUEL maksettavat eläkkeet

Lisätiedot

Yhteistoiminta työsuojeluvaltuutetun ja luottamismiehen näkökulmista. Urpo Hyttinen Työympäristötoimitsija

Yhteistoiminta työsuojeluvaltuutetun ja luottamismiehen näkökulmista. Urpo Hyttinen Työympäristötoimitsija Yhteistoiminta työsuojeluvaltuutetun ja luottamismiehen näkökulmista Urpo Hyttinen Työympäristötoimitsija TYÖTURVALLISUUS JA TERVEYS TYÖPAIKALLA Työpaikka Työnantajan vastuu riskinarviointi työolojen seuranta

Lisätiedot

Henkilöstövoimavarojen arviointi. suositus henkilöstöraportoinnin kehittämiseen

Henkilöstövoimavarojen arviointi. suositus henkilöstöraportoinnin kehittämiseen Henkilöstövoimavarojen arviointi suositus henkilöstöraportoinnin kehittämiseen Suosituksen tavoitteet Tämä suositus tukee strategista henkilöstöjohtamista sekä henkilöstön ja työyhteisöjen jatkuvaa kehittämistä

Lisätiedot

Ennaltaehkäisevien ja kuntoutumista tukevien toimintatapojen sekä kehittämistarpeiden kartoitus

Ennaltaehkäisevien ja kuntoutumista tukevien toimintatapojen sekä kehittämistarpeiden kartoitus Ennaltaehkäisevien ja kuntoutumista tukevien toimintatapojen sekä kehittämistarpeiden kartoitus Kotihoidon, tukipalveluiden ja palveluohjauksen henkilökunnalle syksyllä 2014 1. Ikä Vastaajien määrä: 86

Lisätiedot

Masennusperäisen työkyvyttömyyden vähentäminen miten ehkäistä ongelmia ajoissa

Masennusperäisen työkyvyttömyyden vähentäminen miten ehkäistä ongelmia ajoissa Masennusperäisen työkyvyttömyyden vähentäminen miten ehkäistä ongelmia ajoissa Päihde- ja mielenterveyspäivät 11.-12.10.2011 Tampere-Talo Tapio Ropponen johtajaylilääkäri Keva Keva työeläkekentässä Maksutulo

Lisätiedot

Hyvinvointia työstä. 23.11.2012 Eija Lehto, Työhyvinvointipalvelut. Työterveyslaitos www.ttl.fi

Hyvinvointia työstä. 23.11.2012 Eija Lehto, Työhyvinvointipalvelut. Työterveyslaitos www.ttl.fi Hyvinvointia työstä Eija Lehto, erityisasiantuntija IKÄTIETOISELLA JOHTAMISELLA KOHTI TYÖHYVINVOINTIA 23.11.2012 Eija Lehto, Työhyvinvointipalvelut Työhyvinvointi työntekijän omakohtainen kokemus, joka

Lisätiedot

Maintpartner; työhyvinvoinnin strateginen johtaminen Miten mitata työkykyjohtamisen investointeja?

Maintpartner; työhyvinvoinnin strateginen johtaminen Miten mitata työkykyjohtamisen investointeja? Maintpartner; työhyvinvoinnin strateginen johtaminen Miten mitata työkykyjohtamisen investointeja? 17.3.2015 Suomi ja Työtulevaisuus Jari Syrjälä Henkilöstöjohtaja Maintpartner Suomessa Liiketoimintamme

Lisätiedot

Kuntasektorin ajankohtaisia haasteita

Kuntasektorin ajankohtaisia haasteita Kuntasektorin ajankohtaisia haasteita Tykyhelmi, Kuopio 12.2.2013 Tutkimuspäällikkö Margareta Heiskanen www.kt.fi Kunta-alan haasteet ja mahdollisuudet Julkisen talouden rahoituksen riittävyys -> henkilöstömenosäästöt

Lisätiedot

VARHAINEN TUKI / PUHEEKSIOTTAMINEN. Sari Anetjärvi

VARHAINEN TUKI / PUHEEKSIOTTAMINEN. Sari Anetjärvi VARHAINEN TUKI / PUHEEKSIOTTAMINEN Sari Anetjärvi Pienten asioiden filosofia Työyhteisössä, kuten elämässä yleensäkin, pienet asiat, niin hyvät kuin huonotkin, ovat merkittäviä. Pienestä ongelmasta on

Lisätiedot

Osatyökykyisen tukeminen työpaikalla. Tehy, Työsuojelun teemaseminaari , Tuija Merkel, työkykykoordinaattori Espoon kaupunki

Osatyökykyisen tukeminen työpaikalla. Tehy, Työsuojelun teemaseminaari , Tuija Merkel, työkykykoordinaattori Espoon kaupunki Osatyökykyisen tukeminen työpaikalla Tehy, Työsuojelun teemaseminaari 7.11.2017, Tuija Merkel, työkykykoordinaattori Espoon kaupunki Työkyvyn hallinta; Varhainen tuki työpaikalla Työhyvinvoinnin lähtökohdat

Lisätiedot

Henkilöstöjohtamisen rooli reformin

Henkilöstöjohtamisen rooli reformin Henkilöstöjohtamisen rooli reformin toteuttamisessa Johtaminen, säästöt ja henkilöstö Johdon ja henkilöstöjohtamisen kehittämispäivä 28.10.2015 Riikka-Maria Yli-Suomu, puheenjohtaja, AMKE:n HRMD-verkosto

Lisätiedot

IÄSTÄ VOIMAA TYÖHÖN Varsinais-Suomen sairaanhoitopiirin työkaarimalli

IÄSTÄ VOIMAA TYÖHÖN Varsinais-Suomen sairaanhoitopiirin työkaarimalli IÄSTÄ VOIMAA TYÖHÖN Varsinais-Suomen sairaanhoitopiirin työkaarimalli Työhyvinvointiviikko, 28.1.2015 työhyvinvointisuunnittelija Saija Jokinen Työhyvinvointiviikko, 28.1.2015 Iästä voimaa työhön työhyvinvointisuunnittelija

Lisätiedot

Työkyvyttömyyden hinta ja sen estämiskeinot strategisella tasolla

Työkyvyttömyyden hinta ja sen estämiskeinot strategisella tasolla Lapin liitto ja Suomen Kuntaliitto Kuntapäivä, Pyhätunturi 24.9.2013 Työkyvyttömyyden hinta ja sen estämiskeinot strategisella tasolla Pekka Alanen Keva Keva Tänään työssä hyvän huomisen puolesta KuEL

Lisätiedot

ARVO. Lohja 25.11.2008 Ryhmätyö: osaamisen vaatimukset tulevaisuudessa, aikaperspektiivi 3 vuotta

ARVO. Lohja 25.11.2008 Ryhmätyö: osaamisen vaatimukset tulevaisuudessa, aikaperspektiivi 3 vuotta ARVO Lohja 25.11.2008 Ryhmätyö: osaamisen vaatimukset tulevaisuudessa, aikaperspektiivi 3 vuotta Haasteet: asiakas & kumppanuus Asiakkuuden määrittäminen - segmentit Kasvatuskumppanuuden toteutuminen perheiden

Lisätiedot

Miten työpaikan esimiestä voidaan tukea kohtaamaan osatyökykyinen työntekijä

Miten työpaikan esimiestä voidaan tukea kohtaamaan osatyökykyinen työntekijä Miten työpaikan esimiestä voidaan tukea kohtaamaan osatyökykyinen työntekijä Kuormittavuuden hallinta työssä seminaari, Orton 10.11.2011 FL, projektipäällikkö Pirkko Mäkelä-Pusa Kuntoutussäätiö Työurien

Lisätiedot

AKTIIVINEN VÄLITTÄMINEN - TYÖKYVYN TUKEMINEN

AKTIIVINEN VÄLITTÄMINEN - TYÖKYVYN TUKEMINEN AKTIIVINEN VÄLITTÄMINEN - TYÖKYVYN TUKEMINEN Sisältö 3. Aktiivisen välittämisen tavoitteet 4. Hyvän työyhteisön perusteet 5. Aktiivisen välittämisen vaiheet 6. Varhaisen tuen ennakoivat ja edistävät toimet

Lisätiedot

Varhainen puuttuminen ja välittäminen työhyvinvoinnin edistämisessä ja seurannassa

Varhainen puuttuminen ja välittäminen työhyvinvoinnin edistämisessä ja seurannassa Varhainen puuttuminen ja välittäminen työhyvinvoinnin edistämisessä ja seurannassa Elintarvikealan tuottavuustalkoot Seminaari 1.10.2009 Valio Oy Elisa Putula ja Seija Hoikka Valion tehtävä ja arvot Tehtävä:

Lisätiedot

Johtaminen ja yritysjohtaminen osaamistarjotin samiedu.fi

Johtaminen ja yritysjohtaminen osaamistarjotin samiedu.fi Johtaminen ja yritysjohtaminen osaamistarjotin 1.8.2019-31.12.2019 Tervetuloa opiskelemaan Ammattiopisto SAMIeduun! Tähän esitteeseen olemme koonneet johtamisen ja yritysjohtamisen opintokokonaisuuksia

Lisätiedot

Aktiivisen tuen toimintatavan itsearviointityökalu

Aktiivisen tuen toimintatavan itsearviointityökalu 1 (5) Aktiivisen tuen toimintatavan itsearviointityökalu Aktiivisen tuen toimintatapa tukee työhyvinvoinnin ja työkyvyn johtamista. Aktiivisen tuen toimintatavan tavoitteena on varmistaa sujuva työ työpaikoilla.

Lisätiedot

Miten työterveyshuolto. tukee työssä jatkamista

Miten työterveyshuolto. tukee työssä jatkamista Miten työterveyshuolto tukee työssä jatkamista 2 Miten työterveyshuolto tukee työssä jatkamista Sisällys Saatteeksi 3 Aktiivinen tuki ja työterveysyhteistyö 4 Varhainen tuki ja työterveysyhteistyö 6 Tehostettu

Lisätiedot

Haastattelurunko työpaikoille

Haastattelurunko työpaikoille Kallionpää P, Immonen J, Välimaa N, Herse F, Leskelä R-L. Työkyvyn hallinta, seuranta ja varhainen tuki. Tutkimus sairausvakuutuslain vuoden 2011 muutoksen vaikutuksista työpaikkojen toimintaan. Työpapereita

Lisätiedot

Henkilöstö strategisena voimavarana

Henkilöstö strategisena voimavarana Henkilöstö strategisena voimavarana - henkilöstösuunnitelmat toiminnan tuloksellisuuden tukena Terttu Malo Kirkon koulutuskeskus Henkilöstö strategisena voimavarana - lähtökohta Toimintaympäristöjen muutokset

Lisätiedot

Terveydellä ja hyvinvoinnilla lisäarvoa liiketoiminnalle

Terveydellä ja hyvinvoinnilla lisäarvoa liiketoiminnalle Terveydellä ja hyvinvoinnilla lisäarvoa liiketoiminnalle Case Skanska, 16.3.216 Kirsi Mettälä, Skanska Hanna von Weissenberg, Terveystalo Maailmanlaajuinen Skanska Yhdysvallat Norja Ruotsi Suomi Iso-Britannia

Lisätiedot

Osaamisen johtaminen on merkittävä julkishallinnon johtajien osaamisen sisältöalue.

Osaamisen johtaminen on merkittävä julkishallinnon johtajien osaamisen sisältöalue. Osaamisen strateginen johtaminen on noussut esille eri tutkimuksissa 1990- luvulla Osaamisen johtaminen on merkittävä julkishallinnon johtajien osaamisen sisältöalue. 1 1. Koulutus- ja kehittämistoiminta

Lisätiedot

Hyvinvointia työstä 19.9.2014. Työterveyslaitos www.ttl.fi

Hyvinvointia työstä 19.9.2014. Työterveyslaitos www.ttl.fi Hyvinvointia työstä 19.9.2014 Työkykyinen työntekijä -yhteinen tavoitteemme terveydenhuollossa Alueellisella yhteistyöllä tukea työkykyyn verkostoseminaari 19.9.2014 Lahti Timo Leino, ylilääkäri TTL 19.9.2014

Lisätiedot

Muistiohjelman eteneminen

Muistiohjelman eteneminen Kansallinen muistiohjelma: tavoitteena muistiystävällinen Suomi Pirkanmaan kunnille tehdyn kyselyn tuloksia Kirsti Kuusterä Asiantuntija, Muistiliiton muistiohjelmatoiminta Sihteeri, STM:n muistiohjelman

Lisätiedot

Työhyvinvointi yhtymässä 2013

Työhyvinvointi yhtymässä 2013 Työhyvinvointi yhtymässä 2013 Marita Simola työhyvinvointipäällikkö 25.4.2013 Yhtymän työhyvinvointisuunnitelman painopistealueet vuosina 2012-2013 1. Hyvinvoiva työyhteisö, työyhteisön toimivuus. 2. Mahdollistaa

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveysalan perustutkinto

Sosiaali- ja terveysalan perustutkinto Sivu 1/6Sivu 1/6 KOMMENTIT 1(6) Opetushallitus / Aira Rajamäki PL 380 00531 Helsinki aira.rajamaki@oph.fi Sosiaali- ja terveysalan perustutkinto Ohessa Kuuloliiton kommentit sosiaali- ja terveysalan perustutkinnon

Lisätiedot

Työkyvyn hallinta ja varhainen tuki

Työkyvyn hallinta ja varhainen tuki Työkyvyn hallinta ja varhainen tuki Pirkko Mäkinen, asiantuntija Työturvallisuuskeskus TTK pirkko.makinen@ttk.fi 19.11.2013 Työkyvyn hallinta, seuranta ja varhainen tuki Työkyvyn hallinta tarkoittaa toimintatapoja,

Lisätiedot

Kaupunkistrategian toteuttamisohjelma 5:

Kaupunkistrategian toteuttamisohjelma 5: Kaupunkistrategian toteuttamisohjelma 5: Henkilöstöohjelma 2010-2013 16.11.2009 123 Kaupunginvaltuusto HENKILÖSTÖOHJELMA 1 Henkilöstöohjelman lähtökohdat Johtamisvisio Linjakas johtajuus ja yhteinen sävel.

Lisätiedot

Tukevasti kotona - myös muistisairaana Yhteinen vastuu ikääntyneistä Tulit juuri oikeaan paikkaan

Tukevasti kotona - myös muistisairaana Yhteinen vastuu ikääntyneistä Tulit juuri oikeaan paikkaan Tukevasti kotona - myös muistisairaana Yhteinen vastuu ikääntyneistä Tulit juuri oikeaan paikkaan Juha Jolkkonen geriatrian erikoislääkäri, EMBA osastopäällikkö sairaala-, kuntoutus- ja hoivapalvelut 21.9.2015

Lisätiedot

TUORSNIEMEN KOULUN TOIMINTASUUNNITELMA 2016 TUORSNIEMEN KOULU TUORSNIEMEN KOULUN TOIMINTA AJATUS 2010-2016

TUORSNIEMEN KOULUN TOIMINTASUUNNITELMA 2016 TUORSNIEMEN KOULU TUORSNIEMEN KOULUN TOIMINTA AJATUS 2010-2016 TUORSNIEMEN KOULUN TOIMINTA AJATUS 2010-2016 Tuorsniemen koulun tehtävänä on tukea oppilaan kokonaisvaltaista kasvua yksilölliset erot huomioon ottaen ja opettaa niitä perustietoja ja taitoja, joita oppilas

Lisätiedot

Työntekijän työkyvyn tukeminen Aktiivinen tuki

Työntekijän työkyvyn tukeminen Aktiivinen tuki Varhainen tukeminen osa esimiestyötä asiantuntijapalvelut Tehostettu tuki kun työpaikan eivät riitä 1. Työntekijän ongelman tunnistaminen 2. Esimies ottaa asian puheeksi 3. Työpaikan 4. Työterveyshuollon

Lisätiedot

Ammatillisen kuntoutuksen keinot käyttöön

Ammatillisen kuntoutuksen keinot käyttöön Tänään työssä hyvän huomisen puolesta Ammatillisen kuntoutuksen keinot käyttöön Yl Tapio Ropponen, Keva ja Yl Anne Lamminpää, Valtiokonttori Tavoitetila Työssä voidaan hyvin Osatyökykyiset työ- ja toimintakykynsä

Lisätiedot

Lataa Nuorten mielenterveyshäiriöt. Lataa

Lataa Nuorten mielenterveyshäiriöt. Lataa Lataa Nuorten mielenterveyshäiriöt Lataa ISBN: 9789522456465 Sivumäärä: 142 Formaatti: PDF Tiedoston koko: 12.03 Mb Tämä opas tarjoaa nuorten parissa työskenteleville aikuisille tietoa yleisimmistä nuorten

Lisätiedot

LUONNOS OPETUKSEN JÄRJESTÄJÄN PAIKALLINEN KEHITTÄMISSUUNNITELMA

LUONNOS OPETUKSEN JÄRJESTÄJÄN PAIKALLINEN KEHITTÄMISSUUNNITELMA OPETUKSEN JÄRJESTÄJÄN PAIKALLINEN KEHITTÄMISSUUNNITELMA 2013-2016 Koulutus ja tutkimus kehittämissuunnitelma 2012 2016 linjaa valtakunnalliset painopistealueet, jotka koulutuspoliittisesti on päätetty

Lisätiedot

RAISION KAUPUNGIN HENKILÖSTÖSTRATEGIA 2014 2017. Raisio KASVUN PAIKKA

RAISION KAUPUNGIN HENKILÖSTÖSTRATEGIA 2014 2017. Raisio KASVUN PAIKKA RAISION KAUPUNGIN HENKILÖSTÖSTRATEGIA 2014 2017 Raisio KASVUN PAIKKA TULEVIEN VUOSIEN HENKILÖSTÖHALLINNOLLISIA HAASTEITA Niukat taloudelliset resurssit Henkilöstön eläköityminen Henkilöstön saatavuus ja

Lisätiedot

PUOLANGAN KUNNAN HYVINVOINTIKERTOMUS 2017

PUOLANGAN KUNNAN HYVINVOINTIKERTOMUS 2017 Sivu 1 / 5 PUOLANGAN KUNNAN HYVINVOINTIKERTOMUS 2017 Vuonna 2017 kunta järjesti kuntalaisille peruspalvelut, huolehti infrastruktuurista ja kehitti kunnan elinvoimaisuutta asetettujen tavoitteiden mukaisesti

Lisätiedot

Seinäjoen työhyvinvointiseminaari

Seinäjoen työhyvinvointiseminaari Seinäjoen työhyvinvointiseminaari 7. 8.2.2018 Työhyvinvointijohtamisen merkitys muutoksessa Susanna Gardemeister työelämäasiantuntija Julkisen alan työeläkeosaaja Hoidamme koko julkisen sektorin henkilöstön

Lisätiedot

TYÖTTÖMYYS ON PAHIN YHTEISKUNNALLINEN ONGELMA

TYÖTTÖMYYS ON PAHIN YHTEISKUNNALLINEN ONGELMA TYÖTTÖMYYS ON PAHIN YHTEISKUNNALLINEN ONGELMA Suomen talouden ja työllisyyden parantaminen edellyttää viennin vetoa ja monipuolistamista, investointeja sekä tuottavuuden kasvua kaikilla sektoreilla. Seuraavan

Lisätiedot

Masto-hanke. masennusperäisen työkyvyttömyyden vähentämiseksi

Masto-hanke. masennusperäisen työkyvyttömyyden vähentämiseksi Masto-hanke masennusperäisen työkyvyttömyyden vähentämiseksi Tukea työikäisten mielenterveydelle ja työkyvylle Työhyvinvoinnin edistämiseksi Masto-hanke tuo mielenterveysteemoja työterveys- ja työsuojeluhenkilöstön

Lisätiedot

TYÖHYVINVOINTI. Henkilöstöpäällikkö Tuula Lehtinen. Naantalin kaupunki

TYÖHYVINVOINTI. Henkilöstöpäällikkö Tuula Lehtinen. Naantalin kaupunki TYÖHYVINVOINTI Henkilöstöpäällikkö Tuula Lehtinen Toiminta-ajatus: Henkilöstö- ja koulutuspolitiikan keinoja hyväksi käyttämällä luoda henkilökunnalle edellytykset hyvän palvelun tuottamiseen pitkäjänteisesti

Lisätiedot

Työhyvinvoinnin ja työkyvyn strateginen johtaminen ja työterveysyhteistyö seurakunnissa vuonna Laura Pekkarinen Keva

Työhyvinvoinnin ja työkyvyn strateginen johtaminen ja työterveysyhteistyö seurakunnissa vuonna Laura Pekkarinen Keva Työhyvinvoinnin ja työkyvyn strateginen johtaminen ja työterveysyhteistyö seurakunnissa vuonna 2015 Laura Pekkarinen Keva 13.10.2015 2 Kirkon työpaikkoihin kohdistuu muutospaineita Toimintaympäristö muuttuu.

Lisätiedot

Kaupunginvaltuusto

Kaupunginvaltuusto Kaupunginvaltuusto 13.11.2014 108 1 Kemijärvi 2020 Vedenvälkettä ja vihreää kultaa Kemijärven kaupunki on vuonna 2020 Itä-Lapin elinvoimainen palvelu- ja seutukuntakeskus, joka hyödyntää maantieteellistä

Lisätiedot

Osatyökykyinen työssä vai työkyvyttömänä? Valtakunnalliset Kuntoutuspäivät 10. 11.4.2013 Tapio Ropponen johtajaylilääkäri Keva

Osatyökykyinen työssä vai työkyvyttömänä? Valtakunnalliset Kuntoutuspäivät 10. 11.4.2013 Tapio Ropponen johtajaylilääkäri Keva Osatyökykyinen työssä vai työkyvyttömänä? Valtakunnalliset Kuntoutuspäivät 10. 11.4.2013 Tapio Ropponen johtajaylilääkäri Keva Keva työeläkekentässä Maksutulo, mrd euroa 2012 Sijoitusten arvo, mrd euroa

Lisätiedot

Osatyökykyiset työssä ohjelma Tutkimusosio

Osatyökykyiset työssä ohjelma Tutkimusosio Sosiaali- ja terveysministeriö: Osatyökykyiset työssä ohjelma Tutkimusosio Nina Nevala, LitT, dos., vanhempi tutkija, Työterveyslaitos/ STM Osatyökykyiset työssä ohjelma (nina.nevala@ttl.fi) Raija Tiainen,

Lisätiedot

AKVA Palveluntuottajien koulutus Työkyky tuloksellisuuden mittarina. Kirsi Vainiemi Asiantuntijalääkäri, Kela 27.10.2014

AKVA Palveluntuottajien koulutus Työkyky tuloksellisuuden mittarina. Kirsi Vainiemi Asiantuntijalääkäri, Kela 27.10.2014 AKVA Palveluntuottajien koulutus Työkyky tuloksellisuuden mittarina Kirsi Vainiemi Asiantuntijalääkäri, Kela 27.10.2014 Kelan ammatillisen kuntoutuksen lainsäädäntö Kokonaisvaltainen arviointi Kansaneläkelaitos

Lisätiedot

Kuntoutus Paltamon työllisyyskokeilussa

Kuntoutus Paltamon työllisyyskokeilussa Kuntoutus Paltamon työllisyyskokeilussa Riitta-Liisa Kokko & Peppi Saikku 26.11.2013 Kuntoutus Paltamon työllisyyskokeilussa / Riitta-Liisa Kokko & Peppi Saikku 1 Tutkimuksen näkökulma Työikäisten kuntoutuksella

Lisätiedot

Mitä on kuntoutuskumppanuus ja kuinka se voisi toimia Satakunnassa?

Mitä on kuntoutuskumppanuus ja kuinka se voisi toimia Satakunnassa? Mitä on kuntoutuskumppanuus ja kuinka se voisi toimia Satakunnassa? Janne Jalava & Tuomas Koskela / Innokuntoutus 15.6.2009 1 Kuntoutujat-ryhmän kehittämiskonsultoinnin periaatteet Kuntoutuksen uusiin

Lisätiedot

Työeläkelaitos mukana pidentämässä työuria

Työeläkelaitos mukana pidentämässä työuria Työeläkelaitos mukana pidentämässä työuria Eksote 21.1.2015 Ulla Palmroos Kuntoutuspäällikkö Keva Eläketurva Suomessa Työntekijän eläketurva muodostuu joko yhdestä tai useammasta työeläkkeestä sen mukaan,

Lisätiedot

TYÖKYVYN TUKEMISEN TOIMINTAMALLI. Työpaikan nimi: Yhteystiedot Osoite: Puhelin: Sähköposti:

TYÖKYVYN TUKEMISEN TOIMINTAMALLI. Työpaikan nimi: Yhteystiedot Osoite: Puhelin: Sähköposti: TYÖKYVYN TUKEMISEN TOIMINTAMALLI Työpaikan nimi: Yhteystiedot Osoite: Puhelin: Sähköposti: Yhdyshenkilö työkykyasioissa/yhteystiedot: Mallin laadinnassa mukana olleet: Työkyvyn tuen malli on laadittu yrityksen

Lisätiedot

Työhyvinvointi työterveyslääkärin näkökulmasta

Työhyvinvointi työterveyslääkärin näkökulmasta Hyvinvointia maakuntaan VIII, Hyvinvointia työssä ja vapaa-ajalla seminaari 21.1.2015 Työhyvinvointi työterveyslääkärin näkökulmasta Kirsti Hupli, Työterveyshuollon ylilääkäri Etelä-Karjalan Työkunto Oy

Lisätiedot

Tuottavuuden tunnusluvut Eteva. Markku Niemelä, toimitusjohtaja, Eteva Ossi Aura, työhyvinvoinnin tutkimus- ja kehitysjohtaja, Terveystalo

Tuottavuuden tunnusluvut Eteva. Markku Niemelä, toimitusjohtaja, Eteva Ossi Aura, työhyvinvoinnin tutkimus- ja kehitysjohtaja, Terveystalo Tuottavuuden tunnusluvut Eteva Markku Niemelä, toimitusjohtaja, Eteva Ossi Aura, työhyvinvoinnin tutkimus- ja kehitysjohtaja, Terveystalo Eteva kuntayhtymä 47 omistajakuntaa 26 kunnan alueella 150 toimipaikkaa

Lisätiedot

Henkilöstöraportti 2014

Henkilöstöraportti 2014 Henkilöstöraportti 2014 2 Sisällysluettelo 1 Johdanto 3 2 Henkilöstön määrä ja rakenne 3 2.1 Henkilöstömäärä 3 2.2 Henkilöstö sopimusaloittain 4 2.3 Virka- ja työvapaat ja kokonaistyöaika 5 2.4 Ikäjakauma

Lisätiedot

Henkilöstön hyvinvointia, työkykyä ja osaamista ylläpitävä toiminta

Henkilöstön hyvinvointia, työkykyä ja osaamista ylläpitävä toiminta Henkilöstön hyvinvointia, työkykyä ja osaamista ylläpitävä toiminta 2016 Naantalin kaupunki panostaa työhyvinvointiin Työterveyshuolto on kattava Lakisääteinen työterveyshuolto (lakisääteiset terveystarkastukset,

Lisätiedot

Yrittäjien hyvinvointi, työkyky ja osallistuminen kuntoutukseen. Projektipäällikkö Kimmo Terävä, VTM 22.3.2012

Yrittäjien hyvinvointi, työkyky ja osallistuminen kuntoutukseen. Projektipäällikkö Kimmo Terävä, VTM 22.3.2012 Yrittäjien hyvinvointi, työkyky ja osallistuminen kuntoutukseen Projektipäällikkö Kimmo Terävä, VTM 22.3.2012 Pientyöpaikoilla uudistuminen (Punk) 2009-2012 1. Pientyöpaikkojen työkyvyn tukemisen ja työterveyshuoltoyhteistyön

Lisätiedot

Hankkeen arviointi ja alueellinen verkostomalli. Kymenlaakson Muisti - ja dementiaverkostohanke: Loppuseminaari 10.3.2008 Arja-Tuulikki Wilén

Hankkeen arviointi ja alueellinen verkostomalli. Kymenlaakson Muisti - ja dementiaverkostohanke: Loppuseminaari 10.3.2008 Arja-Tuulikki Wilén Hankkeen arviointi ja alueellinen verkostomalli Kymenlaakson Muisti - ja dementiaverkostohanke: Loppuseminaari 10.3.2008 Arja-Tuulikki Wilén Kymenlaakson Muisti - ja dementiaverkostohanke 2.06-31.3.08

Lisätiedot

Nuorten kuntoutuspalveluiden kehittäminen Kelassa Seija Sukula Kuntoutuksen etuuspäällikkö Kela

Nuorten kuntoutuspalveluiden kehittäminen Kelassa Seija Sukula Kuntoutuksen etuuspäällikkö Kela 1 Nuorten kuntoutuspalveluiden kehittäminen Kelassa 22.2.2018 Seija Sukula Kuntoutuksen etuuspäällikkö Kela 2 Mitä kuntoutuspalveluita tarjoamme nuorille nyt ja jatkossa? kuntoutuskurssit eri sairausryhmille,

Lisätiedot

12.1.2015. 1. Palvelu on helposti saatavaa, asiakaslähtöistä ja turvallista

12.1.2015. 1. Palvelu on helposti saatavaa, asiakaslähtöistä ja turvallista 1 (4) HOITO- JA HOIVATYÖN TOIMINTAOHJELMA 2015-2016 Väestön ikääntyminen, palvelu- ja kuntarakenteen muutos, palveluiden uudistamistarve, väestön tarpeisiin vastaavuus, kilpailu osaavasta työvoimasta ja

Lisätiedot

Työpaikan keinot työkyvyn tukemisessa maatilalla

Työpaikan keinot työkyvyn tukemisessa maatilalla Työpaikan keinot työkyvyn tukemisessa maatilalla Porvoo 8.4.2014 Kuninkaantien työterveys JAMIT-hanke, Kuntoutussäätiö Marja Heikkilä Projektisuunnittelija JAMIT -hanke Tavoitteena on edistää työhyvinvointia

Lisätiedot

Vanhustyö 2015. 10.2.2015 Finlandia-talo, Helsinki. Tuula Haatainen varatoimitusjohtaja

Vanhustyö 2015. 10.2.2015 Finlandia-talo, Helsinki. Tuula Haatainen varatoimitusjohtaja Vanhustyö 2015 10.2.2015 Finlandia-talo, Helsinki Tuula Haatainen varatoimitusjohtaja Lähde: Laatusuositus 2013 2 Tavoitteena ikäystävällinen Suomi Seitsemän teema-aluetta ikäystävällisen Suomen rakentamiseksi

Lisätiedot

Varhainen tukihyvinvoinnin. lapselle

Varhainen tukihyvinvoinnin. lapselle Tiedosta hyvinvointia Varhaisen tuen tutkimus ja kehittäminen 1 Varhainen tukihyvinvoinnin edellytys lapselle KT, erikoistutkija Liisa Heinämäki Stakes Liisa Heinämäki Tiedosta hyvinvointia Varhaisen tuen

Lisätiedot

Monitoimialainen työnantajaedunvalvoja kuntakonsernissa

Monitoimialainen työnantajaedunvalvoja kuntakonsernissa Liite 2 Yksityisen sektorin työnantajaedunvalvontaa Monitoimialainen työnantajaedunvalvoja kuntakonsernissa AVAINTAn missio AVAINTA toimii kuntaomisteisten yritysten ja yhteisöjen työnantajaedunvalvojana

Lisätiedot

Kuntoutus monialaisen verkoston yhteistyönä

Kuntoutus monialaisen verkoston yhteistyönä Kuntoutus monialaisen verkoston yhteistyönä Raija Kerätär 2.11.2015 www.oorninki.fi Kuntoutus Järvikoski 2013 Korjaavaa tai varhaiskuntoutuksellista toimintaa, joka käynnistyy Työ- ja toimintakykyisyyden

Lisätiedot

Kolmiportaisen ja erityisen tuen kehittämissuunnitelma Vantaalla. Opetuslautakunta

Kolmiportaisen ja erityisen tuen kehittämissuunnitelma Vantaalla. Opetuslautakunta Kolmiportaisen ja erityisen tuen kehittämissuunnitelma Vantaalla Opetuslautakunta 10.6.2019 VARHAISKASVATUKSEN SUUNNITELMA 2019-2021 Kehityksen ja oppimisen tuen henkilöstön lisääminen Henkilöstön kokemus

Lisätiedot

Ikääntyneiden kuntoutus, selvitystyön näkökulmat

Ikääntyneiden kuntoutus, selvitystyön näkökulmat Ikääntyneiden kuntoutus, selvitystyön näkökulmat Ennaltaehkäisevä kuntoutus toimintakyvyn hiipuessa Akuuttiin sairastumiseen liittyvä kuntoutus OSAAMISEN KEHITTÄMINEN TIEDONKULKU RAKENTEET Riskitekijöiden

Lisätiedot