TeliaSonera Oyj, Yritysesittely. Hämeen osakesäästäjien sijoituskerho Jarno Lönnqvist

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "TeliaSonera Oyj, Yritysesittely. Hämeen osakesäästäjien sijoituskerho Jarno Lönnqvist 29.11.2012"

Transkriptio

1 TeliaSonera Oyj, Yritysesittely Hämeen osakesäästäjien sijoituskerho Jarno Lönnqvist

2 Kaikki tässä esityksessä sekä myös puheessani olevat viittaukset tulevaisuuteen ovat vain minun omia mielipiteitäni. Viittaukset myös menneisyyden kehitykseen ovat epävarmoja laatijan tekemien mahdollisten virheiden ja tulkintaepäselvyyksien vuoksi. Euroopan tasolla on astunut voimaan MIFID-direktiivi ( 2004/39/EC), jonka mukaan sijoitusneuvonta on luvanvaraista toimintaa. Tätä esitystä ei pidä tulkita millään tavalla sellaiseksi sijoitusneuvonnaksi, mihin direktiivissä viitataan. Neuvonta pitäisi aina lähteä neuvottavan henkilökohtaisesta tilanteesta ja ylipäätään tässä esittämäni ajatukset eivät ole sijoitusneuvoja. Minulla ei ole sijoitusneuvontalupaa enkä usko, että tällaista lupaa on olemassa osakesäästäjien keskusliitollakaan. Esityksessä olevat pohdinnat ovat ajatusten ja keskustelun herättämistä varten ja niitä ei pidä muuksi tulkita. Kukaan muu kuin sijoitusten tekijä ei vastaa sijoitustensa tappioista joten toivottavasti myös riskinkantaja kantaa myös seuraukset mahdollisesti tuottoisista sijoituksista. Vastuunvapauslauseke

3 Mobiili- ja laajakaistaliike-elämä on säänneltyä ja poliittisia intohimoja nostattavaa Valvonta Arabikevät Rajalliset taajuudet Kehitysmaissa hyvin monet poliitikot ovat rikastuneet mobiililiiketoiminnalla Suomessa ei voitu jättää Elisan omistusta Islantiin vaan se piti ostaa valtiolle Poliittinen elämä

4 Digitaalisen maailman infrastruktuurin rakentaja Mahdollistaa muiden toimijoiden siirtymisen digitaaliseen maailmaan Ei toimita itse sisältöä Palvelut pilvessä TV-pilvessä Musiikki pilvessä Radio pilvessä Henkilökohtainen data pilvessä Kaikki pilvessä Tietokoneen muisti jatkuu pilvessä (Eye-Fi) TeliaSoneran toimiala

5 (Mobiili)verkko on kaikkialla ja aina saatavilla. Se syö laajakaistaliiketoimintaa

6 Mobiili-data kasvaa, Internet taskussa

7 Mobiilin kautta katsotaan myös TV:tä Katseluhetket ovat lyhyempiä, oikeaa surffailua mediasta toiseen (mainontaliiketoiminta vaikeampaa) Protokolla-kirjo kasvaa ei vain http/s Tulevaisuudessa yhä enemmän laitteiden välistä kommunikointia Protokollat leviävät

8 Alalletulokynnys korkea Täytyy tehdä koko maan kattava verkko Taajuuksia rajallinen määrä Sijoittajalle ala on hyvä Datamäärä kasvaa myös tulevaisuudessa Tulee uusia aloja ja liikkuva kuva vie kaistaa Käytännössä nyky-yhteiskunnassa pakko olla jokin matkaviestin Taajuuksien rajallisuus rajoittaa mahdollisia kilpailijoita

9 Potentiaaliset Internet käyttäjät on > 100% Kun käyttäjiä on paljon niin kasvu hidastuu. Penetraatio

10 Kehittyneissä maissa jos haluaa kasvua täytyy keskittyä alueille joissa penetraatio on alhainen Vanhukset Vammaiset Köyhemmät ihmiset Kasvavat kuluttajaryhmät kehittyneissä maissa

11 Sama trendi tässäkin, kehittyvät maat!

12 Kehittyvät maat!

13 Älypuhelimien käyttö on SOMEA+pelejä

14 Teliasonera ei ole sijoittunut oikeille kasvumarkkinoille Euraasia on raaka-aineriippuvainen (Turkkia lukuunottamatta) Maailmassa yli 2 miljardia jo netissä!

15 TeliaSonera koostuu kahdesta liiketoiminnasta, mobiili- ja laajakaistaliiketoiminnasta Muut 3 % Liikevaihto% Muut 1 % Käyttökate% Eurasia 16 % Broadband Services 34 % Mobility Services 47 % Eurasia 24 % Broadband Services 33 % Mobility Services 42 % Liiketoiminta-alueet

16 Kaikkialla muualla kuin Ruotsissa laskussa (Espanja pientä) Ruotsissa myös paras kannattavuus Liettua 3 % Mobile liikevaihto Viro 3 % Latvia 3 % Tanska 11 % Espanja 15 % Norja 16 % Ruotsi 32 % Suomi 17 % Espanja Viro 34-5 Latvia Liettua Tanska 14 Norja Suomi 32 Ruotsi LV Muutos% Käyttökate% Mobiililiiketoiminta

17 Käyttökate % Ruotsi on suurin ja kannattavin, vanha kaapeliverkko Telialta, entinen lypsylehmä Broadband liiketoiminnan liikevaihto Tukkumyynti ; 15 % Tanska; 2 % Norja; 2 % Viro; 4 % Liettua; 4 % Suomi; 10 % Ruotsi; 34 % Vanha lypsylehmä Ruotsin kiinteä lankaverkko on voimissaan. Huolimatta tilaus TV:stä se menettää kuitenkin markkinoita Broadband liiketoiminta

18 Euraasian osuus koko mobiililiiketoiminnasta noin 25% ja koko liiketoiminnasta noin 17% Euraasian liiketoiminnan kasvu vuonna 2011 oli 5% (2% yli inflaation eli ei mitään kasvubusinesta) Euraasia-liiketoiminta 2011 Muutos(%) Osuus Euraasia liiketoiminnasta(%) Markkinaosuus Euraasia, ei sekään kasva

19 2012/III Osakkuusyhtiöden tulokset Venäjä Turkki TeliaSonera ilmoitti aikovansa listata Kazakstanilaisen Kcell-teleoperaattorinsa. TeliaSoneran tarkoituksena on myydä 25 miljoonaa osaketta mikä vastaa 25% kcellista. Onko TeliaSonera luopumassa Euraasia liiketoiminnasta? Tero Kivisaari (omistaa 0 TeliaSoneran osaketta) ja hän on siirtynyt Mobilityn johtoon. En löytänyt äkkiä kcellin vuosikertomuksia joten en osaa sanoa hinnasta mitään. Euraasia liiketoiminta, kannattavuus

20 Ei kasvuvaraa enää kehittyneissä maissa. Kasvu hitaampaa kuin BKT:n kasvu! TeliaSonera ei ole saanut Euraasian kasvusta kiinni Siksi kova osinkotuotto, markkinat eivät usko kasvuun. Telepalveluihin käytettävä raha

21 Liikevoitto Liikevaihto 35 % % % % % 10 % % % Liiketulos Liikevoitto% Liikevaihto Jotain täytyy tehdä. TeliaSoneran, kuten kaikkien teleoperaattoiden, täytyy siirtyä digitaalisen puheen välityksestä digitaalisten aineistojen välitykseen. Muuten tulos ja markkinaosuus laskee! Liiketulos

22 Liikevaihto kasvoi 0,4% Tulos laski 3,1% Kassavirta parani huomattavasti milj. SEK Toimitusjohtaja Lars Nyberg 3. neljänneksen julkistustilaisuudessa: Meidän on myös kiirehdittävä uuden, kestävän liiketoimintamallin rakentamista turvataksemme liikevaihtomme ja kyetäksemme vastaamaan alan kasvaviin haasteisiin. Siksi tarvitsemme uudenlaista johtamista, ja Tero Kivisaari on nyt ottanut vastuun Mobility Services -liiketoiminta-alueesta Eurasia-liiketoiminta-alueen johtajan roolinsa lisäksi. Asiakkaiden käyttäytyminen on muuttumassa nopeasti, minkä vuoksi meidän on siirrettävä liiketoimintamalliemme painopistettä puhepalveluista datapalveluihin TeliaSonera tuskin tulee olemaan yhtä vakaa tuloskone kuin se on ollut aiemmin! Ensimmäinen 9 kuukautta

23 Jakaantuminen huono asia Ideana jakaa yritys kahteen vakaaseen ja kasvavaan Vakaassa yrityksessä ei haeta kasvua kuihtuu pois teknologian kehittyessä Riskialtis ajautuu ongelmiin kun tulee ensimmäiset suuret ongelmat ja ei ole yhtään vakauttavaa liiketoimintaa Loogista olisi että jaetun yrityksen arvo olisi pienempi kuin koko yrityksen arvo (synergia puuttuu). TeliaSoneralla pitää olla joku suunnitelma mitä ei ole paljastettu! Teliasonera

24 Jos TeliaSonera saa liikevaihtonsa kasvuun sekä pystyy rahastamaan vielä lankaverkkoaan sijoitus tulee olemaan hyvä Ala on kasvava Alalle on vaikea päästä Itse omistan jonkun verran TeliaSoneraa ja uskon sen potentiaaliin. Vierastan Ruotsin valtiota omistajana, tietenkin noissa Euraasian maissa on lahjottu! Johtopäätökset

25 KIITOS KUN JAKSOI TÄNNE ASTI!

Orion Oyj, Yritysesittely. Hämeen osakesäästäjien sijoituskerho Jarno Lönnqvist 25.10.2012

Orion Oyj, Yritysesittely. Hämeen osakesäästäjien sijoituskerho Jarno Lönnqvist 25.10.2012 Orion Oyj, Yritysesittely Hämeen osakesäästäjien sijoituskerho Jarno Lönnqvist 25.10.2012 Kaikki tässä esityksessä sekä myös puheessani olevat viittaukset tulevaisuuteen ovat vain minun omia mielipiteitäni.

Lisätiedot

Syyskokous ja markkinakatsaus. Hämeen osakesäästäjien syyskokous Jarno Lönnqvist

Syyskokous ja markkinakatsaus. Hämeen osakesäästäjien syyskokous Jarno Lönnqvist Syyskokous ja markkinakatsaus Hämeen osakesäästäjien syyskokous Jarno Lönnqvist 31.10.2013 Kaikki tässä esityksessä sekä myös puheessani olevat viittaukset tulevaisuuteen ovat vain minun omia mielipiteitäni.

Lisätiedot

Sanoma Oyj, liiketoimintaympäristö. Hämeen osakesäästäjien syyskokous Jarno Lönnqvist 27.9.2012

Sanoma Oyj, liiketoimintaympäristö. Hämeen osakesäästäjien syyskokous Jarno Lönnqvist 27.9.2012 Sanoma Oyj, liiketoimintaympäristö Hämeen osakesäästäjien syyskokous Jarno Lönnqvist 27.9.2012 Kaikki tässä esityksessä sekä myös puheessani olevat viittaukset tulevaisuuteen ovat vain minun omia mielipiteitäni.

Lisätiedot

Markkinakatsaus ja Citycon. Hämeen osakesäästäjien sijoituskerho Jarno Lönnqvist 29.5.2013

Markkinakatsaus ja Citycon. Hämeen osakesäästäjien sijoituskerho Jarno Lönnqvist 29.5.2013 Markkinakatsaus ja Citycon Hämeen osakesäästäjien sijoituskerho Jarno Lönnqvist 29.5.2013 Kaikki tässä esityksessä sekä myös puheessani olevat viittaukset tulevaisuuteen ovat vain minun omia mielipiteitäni.

Lisätiedot

Rahastosijoittaminen. Hämeen osakesäästäjien sijoituskerho Jarno Lönnqvist 21.2.2013

Rahastosijoittaminen. Hämeen osakesäästäjien sijoituskerho Jarno Lönnqvist 21.2.2013 Rahastosijoittaminen Hämeen osakesäästäjien sijoituskerho Jarno Lönnqvist 21.2.2013 Kaikki tässä esityksessä sekä myös puheessani olevat viittaukset tulevaisuuteen ovat vain minun omia mielipiteitäni.

Lisätiedot

Sentimentti. Hämeen osakesäästäjien kevätkokous Jarno Lönnqvist

Sentimentti. Hämeen osakesäästäjien kevätkokous Jarno Lönnqvist Sentimentti Hämeen osakesäästäjien kevätkokous Jarno Lönnqvist 14.4.2011 Kaikki tässä esityksessä sekä myös puheessani olevat viittaukset tulevaisuuteen ovat vain lausujan omia mielipiteitä. Viittaukset

Lisätiedot

Samsung. Hämeen osakesäästäjien sijoituskerho Jarno Lönnqvist 29.5.2013

Samsung. Hämeen osakesäästäjien sijoituskerho Jarno Lönnqvist 29.5.2013 Samsung Hämeen osakesäästäjien sijoituskerho Jarno Lönnqvist 29.5.2013 Kaikki tässä esityksessä sekä myös puheessani olevat viittaukset tulevaisuuteen ovat vain minun omia mielipiteitäni. Viittaukset myös

Lisätiedot

Microsoft Ltd, Yritysesittely. Hämeen osakesäästäjien sijoituskerho Jarno Lönnqvist 31.1.2013

Microsoft Ltd, Yritysesittely. Hämeen osakesäästäjien sijoituskerho Jarno Lönnqvist 31.1.2013 Microsoft Ltd, Yritysesittely Hämeen osakesäästäjien sijoituskerho Jarno Lönnqvist 31.1.2013 Kaikki tässä esityksessä sekä myös puheessani olevat viittaukset tulevaisuuteen ovat vain minun omia mielipiteitäni.

Lisätiedot

Sisällys. Q3 2009 taloudellinen ja operatiivinen katsaus Katsaus liiketoimintoihin

Sisällys. Q3 2009 taloudellinen ja operatiivinen katsaus Katsaus liiketoimintoihin Sisällys Q3 2009 taloudellinen ja operatiivinen katsaus Katsaus liiketoimintoihin Henkilöasiakkaat Yritysasiakkaat Palveluiden ja 3G:n eteneminen Strategian toteutus Ylimääräinen voitonjako Näkymät loppuvuodelle

Lisätiedot

Sisällys. Katsaus vuoteen 2013 Q4 2013 taloudellinen ja operatiivinen katsaus Liiketoimintojen menestyminen Strategian toteutus Näkymät vuodelle 2014

Sisällys. Katsaus vuoteen 2013 Q4 2013 taloudellinen ja operatiivinen katsaus Liiketoimintojen menestyminen Strategian toteutus Näkymät vuodelle 2014 Sisällys Katsaus vuoteen 2013 Q4 2013 taloudellinen ja operatiivinen katsaus Liiketoimintojen menestyminen Strategian toteutus Näkymät vuodelle 2014 2 Vuosi 2013 Liikevaihto edellisen vuoden tasolla Käyttökate

Lisätiedot

Vuosi 2010. Haetaan valtuutusta 0,40 euron lisäosinkoon ja 5 milj. oman osakkeen hankintaan

Vuosi 2010. Haetaan valtuutusta 0,40 euron lisäosinkoon ja 5 milj. oman osakkeen hankintaan Sisällys Katsaus vuoteen 2010 Q4 2010 taloudellinen ja operatiivinen katsaus Liiketoimintojen menestyminen Strategian toteutus Uusien palveluiden ja älypuhelinmarkkinan eteneminen Näkymät vuodelle 2011

Lisätiedot

Pörssikehityksen ennustaminen. Hämeen osakesäästäjien sijoituskerho Jarno Lönnqvist 29.4.2009

Pörssikehityksen ennustaminen. Hämeen osakesäästäjien sijoituskerho Jarno Lönnqvist 29.4.2009 Pörssikehityksen ennustaminen Hämeen osakesäästäjien sijoituskerho Jarno Lönnqvist 29.4.2009 Kaikki tässä esityksessä sekä myös puheessani olevat viittaukset tulevaisuuteen ovat vain lausujan omia mielipiteitä.

Lisätiedot

Toimitusjohtajan katsaus. Kai Telanne Alma Median yhtiökokous 17.3.2015

Toimitusjohtajan katsaus. Kai Telanne Alma Median yhtiökokous 17.3.2015 Toimitusjohtajan katsaus Kai Telanne Alma Median yhtiökokous Agenda Alma Median liiketoiminnat 2014 Katsaus Suomen mediamarkkinaan Alma Median tulos 2014 Alma Median strategia ja tulevaisuuden näkymät

Lisätiedot

Welhon liiketoiminta osaksi DNA:ta 31.5.2010

Welhon liiketoiminta osaksi DNA:ta 31.5.2010 Welhon liiketoiminta osaksi DNA:ta 31.5.2010 Welhon liiketoiminta osaksi DNA:ta Perustiedot (1/2) Sanoma myy Suomen suurimman kaapelitelevisio-operaattori Welhon liiketoiminnan tietoliikennekonserni DNA:lle

Lisätiedot

YIT:n tapahtumia. Hannu Leinonen Toimitusjohtaja. Ylimääräinen yhtiökokous

YIT:n tapahtumia. Hannu Leinonen Toimitusjohtaja. Ylimääräinen yhtiökokous 1 YIT:n tapahtumia Hannu Leinonen Toimitusjohtaja Ylimääräinen yhtiökokous 6.10.2008 Itävalta Latvia Liettua Norja Puola Romania Ruotsi Saksa Suomi Tanska Tshekki Unkari Venäjä Viro 2 Sisältö Osavuosikatsaus

Lisätiedot

Osavuosikatsaus 1.1. - 31.3.2005 Erkki Norvio, toimitusjohtaja

Osavuosikatsaus 1.1. - 31.3.2005 Erkki Norvio, toimitusjohtaja Osavuosikatsaus 1.1. - 31.3.2005 Erkki Norvio, toimitusjohtaja 18.5.2005 Ramirent - konserni lyhyesti Ramirent on johtava rakennuskoneiden ja -laitteiden vuokraukseen keskittynyt yritys, joka toimii Suomen,

Lisätiedot

Toimitusjohtajan katsaus

Toimitusjohtajan katsaus Toimitusjohtajan katsaus Katsaus vuoden 2015 keskeisiin teemoihin Informaation arvo kasvaa Oikea-aikaisen tiedon hyödyntäminen elintärkeää jokaisella toimialalla Fyysisen ja digitaalisen maailman yhdistyminen

Lisätiedot

Terveydenhuollon kasvava ammattilainen

Terveydenhuollon kasvava ammattilainen Terveydenhuollon kasvava ammattilainen Orion jakautuu 1.7.2006 Orion konserni Uusi Orion Oyj Oriola KD Oyj Orion Pharma Orion Diagnostica KD Oriola Lääkkeiden ja diagnostisten testien T&K, valmistus ja

Lisätiedot

Kamux tilinpäätöstiedote 2018

Kamux tilinpäätöstiedote 2018 Kamux tilinpäätöstiedote 218 1.3.219 Toimitusjohtaja Juha Kalliokoski Talousjohtaja Tapio Arimo Sisältö Vuosikatsaus 218 Q4 ja 218 lyhyesti Taloudellinen kehitys Näkymät ja taloudelliset tavoitteet Yhteenveto

Lisätiedot

Sisällys. Katsaus vuoteen 2012 Q4 2012 taloudellinen ja operatiivinen katsaus Liiketoimintojen menestyminen Strategian toteutus Näkymät vuodelle 2013

Sisällys. Katsaus vuoteen 2012 Q4 2012 taloudellinen ja operatiivinen katsaus Liiketoimintojen menestyminen Strategian toteutus Näkymät vuodelle 2013 Sisällys Katsaus vuoteen 2012 Q4 2012 taloudellinen ja operatiivinen katsaus Liiketoimintojen menestyminen Strategian toteutus Näkymät vuodelle 2013 2 Vuosi 2012 Liikevaihdon kasvu ylitti jälleen toimialan

Lisätiedot

Vuosi Haetaan valtuutusta 5 milj. oman osakkeen hankintaan

Vuosi Haetaan valtuutusta 5 milj. oman osakkeen hankintaan Sisällys Katsaus vuoteen 2011 Q4 2011 taloudellinen ja operatiivinen katsaus Liiketoimintojen menestyminen Strategian toteutus Uusien palveluiden ja älypuhelinmarkkinan eteneminen Näkymät vuodelle 2012

Lisätiedot

Liikevaihto 378 milj. (363) Käyttökate 135 milj. (127), 36 % liikevaihdosta (35) Liikevoitto 82 milj. (73)

Liikevaihto 378 milj. (363) Käyttökate 135 milj. (127), 36 % liikevaihdosta (35) Liikevoitto 82 milj. (73) Sisällys Q3 2011 taloudellinen ja operatiivinen katsaus Liiketoimintojen menestyminen Strategian toteutus Uusien palveluiden ja älypuhelinmarkkinan eteneminen Näkymät loppuvuodelle 2011 2 Q3 2011 taloudellinen

Lisätiedot

Q keskeiset tapahtumat

Q keskeiset tapahtumat Sisällys Q1 2012 taloudellinen ja operatiivinen katsaus Liiketoimintojen menestyminen Strategian toteutus Mobiilidatan ja älypuhelinmarkkinan kehitys Uusien palveluiden eteneminen Näkymät vuodelle 2012

Lisätiedot

Tikkurila. Osavuosikatsaus tammi-syyskuulta 2012. Toimitusjohtaja Erkki Järvinen ja CFO Jukka Havia

Tikkurila. Osavuosikatsaus tammi-syyskuulta 2012. Toimitusjohtaja Erkki Järvinen ja CFO Jukka Havia Tikkurila Osavuosikatsaus tammi-syyskuulta 2012 Toimitusjohtaja Erkki Järvinen ja CFO Jukka Havia Huomautus Kaikki tässä esityksessä esitetyt yritystä tai sen liiketoimintaa koskevat lausumat perustuvat

Lisätiedot

Osavuosikatsaus 1.7. - 30.9.2001

Osavuosikatsaus 1.7. - 30.9.2001 Osavuosikatsaus 1.7. - 30.9.2001 1 Elisan kasvu jatkui ja taloudellinen asema säilyi hyvänä Valitun strategian mukainen ohjelma eteni Osakevaihtotarjous Soonin osakkeenomistajille toteutui, Elisan omistus

Lisätiedot

Q1-Q4 2013 Q4 2013 Q4 2012

Q1-Q4 2013 Q4 2013 Q4 2012 Atria Oyj Tilinpäätös 1.1. 31.12. Toimitusjohtaja Juha Gröhn Atria-konserni Katsaus 1.1.-31.12. Milj. *Kertaluonteiset erät, jotka sisältyvät raportoituun liikevoittoon Q1- Q1- Liikevaihto 360,6 360,6

Lisätiedot

Tilinpäätös 2006. Erkki Pehu-Lehtonen toimitusjohtaja

Tilinpäätös 2006. Erkki Pehu-Lehtonen toimitusjohtaja Tilinpäätös 26 Erkki Pehu-Lehtonen toimitusjohtaja Liikevaihto 1985-26 7 6 5 4 3 Infrastruktuuri & ympäristö Energia Metsäteollisuus 2 1 Metsäteollisuus, uusinvestoinnit 12 % vuotuinen kasvu 1985 1991

Lisätiedot

Sisällys. Q taloudellinen ja operatiivinen katsaus Liiketoimintojen menestyminen Strategian toteutus Näkymät vuodelle 2013

Sisällys. Q taloudellinen ja operatiivinen katsaus Liiketoimintojen menestyminen Strategian toteutus Näkymät vuodelle 2013 Sisällys Q3 2013 taloudellinen ja operatiivinen katsaus Liiketoimintojen menestyminen Strategian toteutus Näkymät vuodelle 2013 2 Q3 2013 keskeiset tapahtumat Toimintaympäristö jatkui haasteellisena Hintakampanjointi

Lisätiedot

Sisällys. Q3 2012 taloudellinen ja operatiivinen katsaus Liiketoimintojen menestyminen Strategian toteutus Loppuvuoden näkymät

Sisällys. Q3 2012 taloudellinen ja operatiivinen katsaus Liiketoimintojen menestyminen Strategian toteutus Loppuvuoden näkymät Sisällys Q3 2012 taloudellinen ja operatiivinen katsaus Liiketoimintojen menestyminen Strategian toteutus Loppuvuoden näkymät 2 Q3 2012 keskeiset tapahtumat Vahva, odotustemme mukainen neljännes Kannattavuus

Lisätiedot

Sijoittaja- ja analyytikkotapaaminen

Sijoittaja- ja analyytikkotapaaminen Sijoittaja- ja analyytikkotapaaminen Wulff-Yhtiöt - markkinajohtaja Suomessa 2009 myynti tuotteet toimisto atk-oheis yritysimago NASDAQ OMX alkaen 2000 WUF1V ainoa toimistomaailman alan listattu yritys

Lisätiedot

Sisältö. 1. Katsaus vuoteen 2015 2. Kohokohtia 3. Näkymät vuodelle 2016 4. Katsaus vuoden 2015 tulokseen 5. Tase ja osinko 6. Alkuvuoden näkymät

Sisältö. 1. Katsaus vuoteen 2015 2. Kohokohtia 3. Näkymät vuodelle 2016 4. Katsaus vuoden 2015 tulokseen 5. Tase ja osinko 6. Alkuvuoden näkymät Kim Ignatius CFO Sisältö 1. Katsaus vuoteen 2015 2. Kohokohtia 3. Näkymät vuodelle 2016 4. Katsaus vuoden 2015 tulokseen 5. Tase ja osinko 6. Alkuvuoden näkymät Katsaus vuoteen 2015 Vuoden 2015 kesällä

Lisätiedot

Kestävää kauneutta vuodesta 1862. Sijoitus Invest 11.11.2015 Minna Avellan, sijoittajasuhdepäällikkö

Kestävää kauneutta vuodesta 1862. Sijoitus Invest 11.11.2015 Minna Avellan, sijoittajasuhdepäällikkö Kestävää kauneutta vuodesta 1862 Sijoitus Invest 11.11.2015 Minna Avellan, sijoittajasuhdepäällikkö Huomautus Kaikki tässä esityksessä esitetyt yritystä tai sen liiketoimintaa koskevat lausumat perustuvat

Lisätiedot

Osavuosikatsaus tammi-syyskuulta 2013 7.11.2013. Toimitusjohtaja Erkki Järvinen ja CFO Jukka Havia

Osavuosikatsaus tammi-syyskuulta 2013 7.11.2013. Toimitusjohtaja Erkki Järvinen ja CFO Jukka Havia Osavuosikatsaus tammi-syyskuulta 2013 7.11.2013 Toimitusjohtaja Erkki Järvinen ja CFO Jukka Havia Huomautus Osavuosikatsauksen laatimisessa on sovellettu vuonna 2013 käyttöönotettuja uusia tai uudistettuja

Lisätiedot

KESKON TULOS 2015 MIKKO HELANDER

KESKON TULOS 2015 MIKKO HELANDER KESKON TULOS 2015 MIKKO HELANDER 3.2.2016 1 KESKEISET ASIAT VUONNA 2015 Päivittäistavarakaupassa vakaa markkina-asema ja hyvä kannattavuus Rauta- ja sisustuskaupan kannattavuus parani selvästi Keskon uusi

Lisätiedot

Osavuosikatsaus Q2 2012 13.7.2012

Osavuosikatsaus Q2 2012 13.7.2012 Osavuosikatsaus Q2 2012 13.7.2012 Sisällys Q2 2012 taloudellinen ja operatiivinen katsaus Liiketoimintojen menestyminen Strategian toteutus Mobiilidatan ja älypuhelinmarkkinan kehitys Uusien palveluiden

Lisätiedot

Vuosi 2015. Haetaan valtuutusta 5 milj. oman osakkeen hankintaan. * Raportoidut: 2 % ja 8 %

Vuosi 2015. Haetaan valtuutusta 5 milj. oman osakkeen hankintaan. * Raportoidut: 2 % ja 8 % 1 Sisällys Katsaus vuoteen 2015 Q4 2015 taloudellinen ja operatiivinen katsaus Liiketoimintojen menestyminen Strategian toteutus Näkymät ja ohjeistus vuodelle 2016 2 Vuosi 2015 Kaikkien aikojen paras tulos

Lisätiedot

Osavuosikatsaus

Osavuosikatsaus Osavuosikatsaus 1.7.2006 30.9.2006 1 Elisan Q3 2006 Q3 2006 ja taloudellinen tilanne Katsaus matkaviestintään ja kiinteän verkon liiketoimintaan Strategian toteutus Yhdysliikennemaksut Näkymät vuodelle

Lisätiedot

Toimitusjohtajan katsaus

Toimitusjohtajan katsaus Liite 4 Digia Oyj Toimitusjohtajan katsaus 16.3.2011 Juha Varelius Toimitusjohtaja Katsauskauden 2010 pääkohdat Katsauskauden pääkohdat Liikevaihto kasvoi selvästi 130,8 (120,3) miljoonaa euroa, kasvua

Lisätiedot

Osavuosikatsaus Tammi-syyskuu 2014 27.10.2014 Talous- ja rahoitusjohtaja Jukka Erlund

Osavuosikatsaus Tammi-syyskuu 2014 27.10.2014 Talous- ja rahoitusjohtaja Jukka Erlund Osavuosikatsaus Tammi-syyskuu 2014 Talous- ja rahoitusjohtaja Kesko Oyj:n toimitusjohtajaksi Mikko Helander Kesko Oyj:n hallitus on nimittänyt Kesko Oyj:n toimitusjohtajaksi ja Keskokonsernin pääjohtajaksi

Lisätiedot

Kamux Puolivuosikatsaus tammi kesäkuu 2018

Kamux Puolivuosikatsaus tammi kesäkuu 2018 Kamux Puolivuosikatsaus tammi kesäkuu 218 23.8.218 Toimitusjohtaja Juha Kalliokoski Talousjohtaja Tapio Arimo Sisältö Puolivuosikatsaus 218 Q2/218 lyhyesti Taloudellinen kehitys Näkymät ja taloudelliset

Lisätiedot

Bank, Union Square -auditorio Helsinki 14.2.2014 www.basware.fi/vuosikertomus www.basware.com/annualreport

Bank, Union Square -auditorio Helsinki 14.2.2014 www.basware.fi/vuosikertomus www.basware.com/annualreport BASWARE OYJ:N VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS Bank, Union Square -auditorio Helsinki 14.2.2014 www.basware.fi/vuosikertomus www.basware.com/annualreport TOIMITUSJOHTAJAN KATSAUS Esa Tihilä KATSAUS VUOTEEN 2013

Lisätiedot

Alma Median tulos Q1 2011. Kai Telanne, toimitusjohtaja Tuomas Itkonen, talous- ja rahoitusjohtaja 29.4.2011

Alma Median tulos Q1 2011. Kai Telanne, toimitusjohtaja Tuomas Itkonen, talous- ja rahoitusjohtaja 29.4.2011 Alma Median tulos Q1 2011 Kai Telanne, toimitusjohtaja Tuomas Itkonen, talous- ja rahoitusjohtaja 29.4.2011 1 Agenda Avainkohdat Q1 Markkinoiden kehitys Segmenttikatsaukset Taloudellinen kehitys Q1 ja

Lisätiedot

Sisällys. Q2 2013 taloudellinen ja operatiivinen katsaus Liiketoimintojen menestyminen Strategian toteutus Näkymät vuodelle 2013

Sisällys. Q2 2013 taloudellinen ja operatiivinen katsaus Liiketoimintojen menestyminen Strategian toteutus Näkymät vuodelle 2013 Sisällys Q2 2013 taloudellinen ja operatiivinen katsaus Liiketoimintojen menestyminen Strategian toteutus Näkymät vuodelle 2013 2 Q2 2013 keskeiset tapahtumat PPO-yhtiöt konsolidoitiin 1.5. alkaen Kilpailutilanne

Lisätiedot

Digia Oyj. Osavuosikatsaus 10-12/2008 Ja Tilinpäätös 2008. Juha Varelius Toimitusjohtaja 3.2.2009

Digia Oyj. Osavuosikatsaus 10-12/2008 Ja Tilinpäätös 2008. Juha Varelius Toimitusjohtaja 3.2.2009 Digia Oyj Osavuosikatsaus 10-12/2008 Ja Tilinpäätös 2008 3.2.2009 Juha Varelius Toimitusjohtaja Pääkohdat 2008 ja Q4/2008 2 2008 Digia Plc Katsauskauden pääkohdat 2008 Liikevaihto ja liikevoitto kasvoivat

Lisätiedot

Ferratum Oyj:n Eurooppalainen Kesäbarometri 2015

Ferratum Oyj:n Eurooppalainen Kesäbarometri 2015 sivu 1 Ferratum Oyj:n Eurooppalainen Kesäbarometri 2015 Kesälomaan käytettävä kulutus suhteutettuna talouden tuloihin Kesäkulutus Euroopassa SUHTEELLINEN KULUTUS ERI MAISSA VIRO 60.2 % 17 % LATVIA BULGARIA

Lisätiedot

Soneran Assitiimi 03/09/2010

Soneran Assitiimi 03/09/2010 Soneran Assitiimi TeliaSonera Telia Ab ja Sonera Oyj fuusioituivat joulukuussa 2002 Pääkonttori Tukholmassa 2009 liikevaihto 109 161 milj. SEK Henkilöstöä noin 29 700 Osakkeet listattu Nasdaq OMX Stockholm

Lisätiedot

Atria Capital Markets Day ohjelma

Atria Capital Markets Day ohjelma Atria Capital Markets Day 2018 Atria Oyj Toimitusjohtaja Juha Gröhn Atria Capital Markets Day ohjelma 10.00 10.30 Tervetuloa / toimitusjohtaja Juha Gröhn Atria Oyj Atrian Terveen Kasvun Strategia 2020

Lisätiedot

Kamux Osavuosikatsaus tammi syyskuu 2018

Kamux Osavuosikatsaus tammi syyskuu 2018 Kamux Osavuosikatsaus tammi syyskuu 218 22.11.218 Toimitusjohtaja Juha Kalliokoski Talousjohtaja Tapio Arimo Sisältö Osavuosikatsaus 218 Q3/218 lyhyesti Taloudellinen kehitys Näkymät ja taloudelliset tavoitteet

Lisätiedot

Osavuosikatsaus 1-6/

Osavuosikatsaus 1-6/ Digia Oyj Osavuosikatsaus 1-6/2010 12.8.2010 Juha Varelius Toimitusjohtaja Pääkohdat Katsauskauden pääkohdat Liikevaihto kasvoi selvästi Liikevaihto 67,8 miljoonaa euroa (61,9 MEUR), kasvua 9,7 % Liikevoitto

Lisätiedot

Technopolis Oyj on kiinteistöihin, toimitilojen vuokraukseen ja palveluihin erikoistunut pörssiyhtiö. Yhtiö on keskittynyt monikäyttäjäympäristöihin.

Technopolis Oyj on kiinteistöihin, toimitilojen vuokraukseen ja palveluihin erikoistunut pörssiyhtiö. Yhtiö on keskittynyt monikäyttäjäympäristöihin. Pörssisäätiön kiinteistöaamu 19.9.2012 1 Technopolis Oyj on kiinteistöihin, toimitilojen vuokraukseen ja palveluihin erikoistunut pörssiyhtiö. Yhtiö on keskittynyt monikäyttäjäympäristöihin. Sen keskeinen

Lisätiedot

Neomarkka Oyj Uusi strategia: teolliset sijoitukset

Neomarkka Oyj Uusi strategia: teolliset sijoitukset Neomarkka Oyj Uusi strategia: teolliset sijoitukset SijoitusInvest 08 Sari Tulander Neomarkka Oyj, Aleksanterinkatu 48 A, 00100 Helsinki Neomarkka lyhyesti Neomarkka Oyj:n on sijoitusyhtiö, joka sijoittaa

Lisätiedot

VMP Oyj Puolivuosikatsaus. tammi-kesäkuu Juha Pesola, toimitusjohtaja Jarmo Korhonen, talousjohtaja

VMP Oyj Puolivuosikatsaus. tammi-kesäkuu Juha Pesola, toimitusjohtaja Jarmo Korhonen, talousjohtaja VMP Oyj Puolivuosikatsaus tammi-kesäkuu 2018 29.8.2018 Juha Pesola, toimitusjohtaja Jarmo Korhonen, talousjohtaja Sisältö 1. VMP:n Q2/18 lyhyesti 2. Taloudellinen kehitys 3. Näkymät ja taloudelliset tavoitteet

Lisätiedot

Osavuosikatsaus Q3 2014

Osavuosikatsaus Q3 2014 Osavuosikatsaus Q3 2014 Sisällys Q3 2014 taloudellinen ja operatiivinen katsaus Liiketoimintojen menestyminen Strategian toteutus Näkymät ja ohjeistus vuodelle 2014 2 Q3 2014 keskeiset tapahtumat Kaikkien

Lisätiedot

VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS 26.3.2009 TERVETULOA

VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS 26.3.2009 TERVETULOA VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS 26.3.2009 TERVETULOA VUODEN 2008 TILINPÄÄTÖKSEN, TOIMINTAKERTOMUKSEN JA TILINTARKASTUKERTOMUKSEN ESITTÄMINEN TOIMITUSJOHTAJAN KATSAUKSEN ESITTÄMINEN Oral Hammaslääkärit Oyj, varsinainen

Lisätiedot

Osavuosikatsaus 1-6/

Osavuosikatsaus 1-6/ Digia Oyj Osavuosikatsaus 1-6/2009 6.8.2009 Juha Varelius Toimitusjohtaja Katsauskauden pääkohdat 1-6/2009 Katsauskauden pääkohdat 1-6/2009 Liikevaihto laski hieman Liikevaihto 61,9 miljoonaa euroa, laskua

Lisätiedot

Osavuosikatsaus Tammi-maaliskuu 2015. Talous- ja rahoitusjohtaja Jukka Erlund 29.4.2015

Osavuosikatsaus Tammi-maaliskuu 2015. Talous- ja rahoitusjohtaja Jukka Erlund 29.4.2015 Osavuosikatsaus Tammi-maaliskuu 2015 Talous- ja rahoitusjohtaja Jukka Erlund 29.4.2015 1 Keskeiset tapahtumat Päivittäistavarakaupan myynti kasvoi hieman ja kannattavuus säilyi hyvällä tasolla Rauta- ja

Lisätiedot

Osavuosikatsaus 7 9 / 2009 22.10.2009

Osavuosikatsaus 7 9 / 2009 22.10.2009 Osavuosikatsaus 7 9 / 2009 22.10.2009 Ajoissa aloitetut toimet tuottavat tulosta kassavirta vahva, kaikki liiketoiminta-alueet plussalla Kassavirta investointien jälkeen 216 miljoonaa euroa vahvin vuosineljännes

Lisätiedot

Osavuosikatsaus 1-3/2014 30.4.2014 Juha Varelius, toimitusjohtaja SERVICE & SOFTWARE

Osavuosikatsaus 1-3/2014 30.4.2014 Juha Varelius, toimitusjohtaja SERVICE & SOFTWARE Osavuosikatsaus 1-3/2014 30.4.2014 Juha Varelius, toimitusjohtaja Katsauskauden pääkohdat Katsauskauden 1-3/2014 pääkohdat Digia-konserni 1-3/2014 1-3/2013 Muutos % Liikevaihto 23 958 23 513 1,9 % Liikevoitto

Lisätiedot

Q3/2009 Osavuosikatsaus. 11.11. 2009 Toimitusjohtaja Magnus Rosén

Q3/2009 Osavuosikatsaus. 11.11. 2009 Toimitusjohtaja Magnus Rosén Q3/29 Osavuosikatsaus 11.11. 29 Toimitusjohtaja Magnus Rosén Tammi-syyskuu lyhyesti Liikevaihto aleni -29, % 376,3 (53,1) :oon; -22,4 % paikallisessa valuutassa Liikevoitto 32,4 (99,4) ; liikevoittomarginaali

Lisätiedot

Osavuosikatsaus 1-6/2014

Osavuosikatsaus 1-6/2014 Osavuosikatsaus 1-6/2014 8.8.2014 Juha Varelius, toimitusjohtaja Katsauskauden pääkohdat Katsauskauden 1-6/2014 pääkohdat Digia-konserni 1-6/2014 1-6/2013 Muutos % Liikevaihto 48 455 51 523-6,0 % Liikevoitto

Lisätiedot

Q2 2011 keskeiset tapahtumat

Q2 2011 keskeiset tapahtumat Sisällys Q2 2011 taloudellinen ja operatiivinen katsaus Liiketoimintojen menestyminen Strategian toteutus Uusien palveluiden ja älypuhelinmarkkinan eteneminen Näkymät loppuvuodelle 2011 2 Q2 2011 keskeiset

Lisätiedot

Toimitusjohtajan katsaus

Toimitusjohtajan katsaus Toimitusjohtajan katsaus 14.3.2005 Sisällys Vuosi 2004 Näkymät vuodelle 2005 Strategiset valinnat Vuosi 2004 Tietoliikennemarkkinat Elisa säilytti asemansa kovassa kilpailussa Kokonaismarkkinan kasvu pieni

Lisätiedot

OSAVUOSIKATSAUS TAMMI-SYYSKUU 2015 PÄÄJOHTAJA MIKKO HELANDER 22.10.2015

OSAVUOSIKATSAUS TAMMI-SYYSKUU 2015 PÄÄJOHTAJA MIKKO HELANDER 22.10.2015 OSAVUOSIKATSAUS TAMMI-SYYSKUU 215 PÄÄJOHTAJA MIKKO HELANDER 22.1.215 1 KESKEISET TAPAHTUMAT Q3 Toimenpiteet päivittäistavarakaupan kilpailukyvyn vahvistamiseksi ovat edenneet suunnitellusti ja toimialan

Lisätiedot

Osavuosikatsaus 1.1. 30.9.2013 [tilintarkastamaton]

Osavuosikatsaus 1.1. 30.9.2013 [tilintarkastamaton] Osavuosikatsaus 1.1. 30.9.2013 [tilintarkastamaton] Kohti kansainvälistymistä Kolmannen vuosineljänneksen liikevaihto+korkotuotot nousivat 13.7% edellisvuodesta ja olivat EUR 4.3m (EUR 3.8m Q3/2012). Vuoden

Lisätiedot

OLVI OYJ PÖRSSITIEDOTE 07.08.2003 klo 09.00 1(4)

OLVI OYJ PÖRSSITIEDOTE 07.08.2003 klo 09.00 1(4) OLVI OYJ PÖRSSITIEDOTE 07.08.2003 klo 09.00 1(4) OLVI-KONSERNIN OSAVUOSIKATSAUS 1.1.- 30.6.2003 (6 KK) Konsernin liikevaihto laski 1,2 % 53,60 (54,27) milj. euroon ja liikevoitto oli 3,82 (3,92) milj.

Lisätiedot

YIT-konserni Osavuosikatsaus 1-6/2008

YIT-konserni Osavuosikatsaus 1-6/2008 YIT-konserni Osavuosikatsaus 1-6/2008 Hannu Leinonen Konsernijohtaja Analyytikko- ja sijoittajatilaisuus 25.7.2008 1 Sisältö Osavuosikatsaus 1-6/2008 Strategisia askeleita kaudella Näkymät vuodelle 2008

Lisätiedot

Tilinpäätöstiedote 1-12/2010 4.2.2011

Tilinpäätöstiedote 1-12/2010 4.2.2011 Digia Oyj Tilinpäätöstiedote 1-12/2010 4.2.2011 Juha Varelius Toimitusjohtaja Pääkohdat 2 2011 Digia Plc Katsauskauden pääkohdat Liikevaihto kasvoi selvästi 130,8 (120,3) miljoonaa euroa, kasvua 8,7 prosenttia

Lisätiedot

ZA6284. Flash Eurobarometer 413 (Companies Engaged in Online Activities) Country Questionnaire Finland (Finnish)

ZA6284. Flash Eurobarometer 413 (Companies Engaged in Online Activities) Country Questionnaire Finland (Finnish) ZA8 Flash Eurobarometer (Companies Engaged in Online Activities) Country Questionnaire Finland (Finnish) FL - Companies engaged in online activities FIF A Myykö yrityksenne verkon kautta ja/tai käyttääkö

Lisätiedot

Ferratum-ryhmän Euroopan ja Kansainyhteisön maiden Joulubarometri 2015

Ferratum-ryhmän Euroopan ja Kansainyhteisön maiden Joulubarometri 2015 Ferratum-ryhmän Euroopan ja Kansainyhteisön maiden Joulubarometri 2015 Sivu 2 Joulun rahankulutus suhteessa kotitalouden käytössä oleviin tuloihin Euroopan ja kansainyhteisön maiden kulutus jouluna 2015:

Lisätiedot

Alma Median tulos Q1 2013. Kai Telanne, toimitusjohtaja Juha Nuutinen, talous- ja rahoitusjohtaja 26.4.2013

Alma Median tulos Q1 2013. Kai Telanne, toimitusjohtaja Juha Nuutinen, talous- ja rahoitusjohtaja 26.4.2013 Alma Median tulos Q1 2013 Kai Telanne, toimitusjohtaja Juha Nuutinen, talous- ja rahoitusjohtaja 26.4.2013 Agenda Pääkohdat Q1 Markkinoiden kehitys Taloudellinen kehitys Strategia ja tulevaisuuden näkymät

Lisätiedot

Atria Oyj 1.1. 30.6.2009

Atria Oyj 1.1. 30.6.2009 Atria Oyj 1.1. 30.6.2009 Atria-konserni Katsaus Q2 Konsernin liikevaihto kasvoi 1,6 % ja liikevoitto jäi edellisvuoden tasosta Kiinteillä valuuttakursseilla laskettuna konsernin liikevaihto kasvoi 7,8

Lisätiedot

Sisällys. Q taloudellinen ja operatiivinen katsaus Katsaus liiketoimintoihin

Sisällys. Q taloudellinen ja operatiivinen katsaus Katsaus liiketoimintoihin Sisällys Q3 2010 taloudellinen ja operatiivinen katsaus Katsaus liiketoimintoihin Henkilöasiakkaat Yritysasiakkaat Strategian toteutus Uusien palveluiden eteneminen Näkymät vuodelle 2010 2 Q3 2010 keskeiset

Lisätiedot

Sampo Oyj:n varsinainen yhtiökokous Kari Stadigh Konsernijohtaja

Sampo Oyj:n varsinainen yhtiökokous Kari Stadigh Konsernijohtaja Sampo Oyj:n varsinainen yhtiökokous 2016 Kari Stadigh Konsernijohtaja Hyvä tulos kaikilla liiketoiminta-alueilla Milj. 2 000 1 800 1 600 1 400 1 200 1 000 800 600 400 200 0-200 Sampo-konsernin tulos ennen

Lisätiedot

YIT:n maantieteellinen laajentuminen

YIT:n maantieteellinen laajentuminen 1 YIT:n maantieteellinen laajentuminen Hannu Leinonen Toimitusjohtaja Tilaisuus, analyytikoille, sijoittajille ja medialle 30.5.2008 2 Sisältö Maantieteellisen laajentumisen strategian toteuttaminen YIT:n

Lisätiedot

Digia Oyj: Q4 ja tilinpäätöstiedote 2014. 5.2.2015 / Juha Varelius, toimitusjohtaja

Digia Oyj: Q4 ja tilinpäätöstiedote 2014. 5.2.2015 / Juha Varelius, toimitusjohtaja Digia Oyj: Q4 ja tilinpäätöstiedote 2014 5.2.2015 / Juha Varelius, toimitusjohtaja Katsauskauden pääkohdat Markkinat, liiketoiminta ja näkymät Kotimaa Qt Osingonjakoehdotus Esityksen sisältö Katsauskauden

Lisätiedot

Liite 4. Digia Oyj. Tilinpäätös 2009. Juha Varelius Toimitusjohtaja

Liite 4. Digia Oyj. Tilinpäätös 2009. Juha Varelius Toimitusjohtaja Digia Oyj Tilinpäätös 2009 Juha Varelius Toimitusjohtaja Katsauskauden pääkohdat Liikevaihto 120,3 MEUR, laskua 2,3 prosenttia (123,2 MEUR) Liikevoitto negatiivinen -7,8 MEUR (13,4 MEUR) Liikevoitto ennen

Lisätiedot

Atria Oyj Tilinpäätös 2012

Atria Oyj Tilinpäätös 2012 Atria Oyj Tilinpäätös 2012 Toimitusjohtaja Juha Gröhn 21.2.2013 21.2.2013 1 Atria-konserni Katsaus 2012 Milj. Q4 2012 Q4 2011 Q1-Q4 2012 Q1-Q4 2011 Liikevaihto 360,6 338,7 1 343,6 1 301,9 Liikevoitto 7,8

Lisätiedot

Tilinpäätöstiedote Tammi-joulukuu Pääjohtaja Mikko Helander

Tilinpäätöstiedote Tammi-joulukuu Pääjohtaja Mikko Helander Tilinpäätöstiedote Tammi-joulukuu 2014 10.2.2015 Pääjohtaja Mikko Helander Q4 2014 Tilinpäätöstiedote 10.2.2015 1 Keskeiset tapahtumat Keskon kannattavuus pysyi hyvällä tasolla vaikeasta markkinatilanteesta

Lisätiedot

OSAVUOSIKATSAUS TAMMI-KESÄKUU 2015 PÄÄJOHTAJA MIKKO HELANDER 22.7.2015

OSAVUOSIKATSAUS TAMMI-KESÄKUU 2015 PÄÄJOHTAJA MIKKO HELANDER 22.7.2015 OSAVUOSIKATSAUS TAMMI-KESÄKUU 2015 PÄÄJOHTAJA MIKKO HELANDER 22.7.2015 1 KESKEISET TAPAHTUMAT Q2 K-ruokakauppojen markkinaosuuden arvioidaan kasvaneen Rauta- ja erikoiskaupan kannattavuuden paraneminen

Lisätiedot

Sisällys. Q1 2014 taloudellinen ja operatiivinen katsaus Liiketoimintojen menestyminen Strategian toteutus Näkymät vuodelle 2014

Sisällys. Q1 2014 taloudellinen ja operatiivinen katsaus Liiketoimintojen menestyminen Strategian toteutus Näkymät vuodelle 2014 Sisällys Q1 2014 taloudellinen ja operatiivinen katsaus Liiketoimintojen menestyminen Strategian toteutus Näkymät vuodelle 2014 2 Q1 2014 keskeiset tapahtumat Liikevaihto ja tulos kasvoivat Kilpailu oli

Lisätiedot

YIT siirtyy seuraavaan kehitysvaiheeseen. Juhani Pitkäkoski 5.2.2013

YIT siirtyy seuraavaan kehitysvaiheeseen. Juhani Pitkäkoski 5.2.2013 YIT siirtyy seuraavaan kehitysvaiheeseen Juhani Pitkäkoski 5.2.2013 Sisältö Jakautumisen perustelut Jakautumisen hyödyt ja alustava suunnitelma osittaisjakautumiselle Kaksi itsenäistä yhtiötä, Caverion

Lisätiedot

http://qfx.quartalflife.com/clients/fi/atria/rss/newsentry.aspx?id=1000717206&culture=fi-fi

http://qfx.quartalflife.com/clients/fi/atria/rss/newsentry.aspx?id=1000717206&culture=fi-fi Tulosta sivu Atria Yhtymä Oyj PÖRSSITIEDOTE 26.7.2005 KLO 10.00 ATRIA YHTYMÄ OYJ:N OSAVUOSIKATSAUS 1.1. 30.6.2005 Atria-konsernin liikevoitto katsauskaudelta oli 15,9 miljoonaa euroa (20,1 milj. euroa).

Lisätiedot

Jakelutoiminta kansainvälistymisen toisena tukijalkana?

Jakelutoiminta kansainvälistymisen toisena tukijalkana? Jakelutoiminta kansainvälistymisen toisena tukijalkana? Erkki Järvinen toimitusjohtaja CMD, Kansainvälistymisstrategia Taustaa 2 n kansainvälistymisen keihäänkärjiksi valitut toimialat: Lehtijakelutoiminta

Lisätiedot

Tikkurila 150 vuotta värien voimaa Pörssi-ilta Tampereella 7.3.2013. Toimitusjohtaja Erkki Järvinen

Tikkurila 150 vuotta värien voimaa Pörssi-ilta Tampereella 7.3.2013. Toimitusjohtaja Erkki Järvinen Tikkurila 150 vuotta värien voimaa Pörssi-ilta Tampereella 7.3.2013 Toimitusjohtaja Erkki Järvinen Huomautus Kaikki tässä esityksessä esitetyt yritystä tai sen liiketoimintaa koskevat lausumat perustuvat

Lisätiedot

Atria Oyj 1.1. 31.3.2010

Atria Oyj 1.1. 31.3.2010 Atria Oyj 1.1. 31.3. Toimitusjohtaja Matti Tikkakoski 28.4. Atria-konserni Katsaus Milj. Liikevaihto 305,9 310,7 1.316,0 Liikevoitto 1,0-0,4 27,5 Liikevoitto-% 0,3-0,1 2,1 Voitto ennen veroja -1,8-5,5

Lisätiedot

Elisa Oyj:n osavuosikatsaus

Elisa Oyj:n osavuosikatsaus :n osavuosikatsaus 1.1.2003-31.3.2003 Toimitusjohtaja Liiketoiminta tuo kassavirtaa - tulos vielä epätyydyttävä Konsernin liikevaihto oli 371 milj. euroa (384) liikevaihdon supistumisen takana kirjauskäytännön

Lisätiedot

Osavuosikatsaus 1.1. 31.3.2014 [tilintarkastamaton]

Osavuosikatsaus 1.1. 31.3.2014 [tilintarkastamaton] Osavuosikatsaus 1.1. 31.3.2014 [tilintarkastamaton] Uusia aluevaltauksia Ensimmäisen vuosineljänneksen liikevaihto+korkotuotot nousivat 18.6% edellisvuodesta ja olivat EUR 4.7m (EUR 3.9m Q1/20). Ensimmäisen

Lisätiedot

Osavuosikatsaus Tammi-maaliskuu

Osavuosikatsaus Tammi-maaliskuu Osavuosikatsaus Tammi-maaliskuu 29 28.4.29 Keskon osavuosikatsaus 1-3/29 Ruokakeskolla vakaa kasvu- ja kannattavuuskehitys Kysyntä heikkeni erityisesti rautakaupassa sekä auto- ja konekaupassa Liiketoiminnan

Lisätiedot

Osavuosikatsaus

Osavuosikatsaus Osavuosikatsaus 1.1.2006 31.3.2006 1 Elisan Q1 2006 Q1 2006 ja taloudellinen tilanne Katsaus matkaviestintään ja kiinteän verkon liiketoimintaan Strategian toteuttaminen Näkymät vuodelle 2006 2 Q1 2006

Lisätiedot

Osavuosikatsaus 1-9/

Osavuosikatsaus 1-9/ Digia Oyj Osavuosikatsaus 1-9/2010 29.10.2010 Juha Varelius Toimitusjohtaja Pääkohdat Katsauskauden pääkohdat Liikevaihto kasvoi selvästi Liikevaihto 94,8 miljoonaa euroa (87,1 MEUR), kasvua 8,8 % Liikevoitto

Lisätiedot

BELTTON-YHTIÖT OYJ:N OSAVUOSIKATSAUS 1.1. - 31.3.2006. Beltton-Yhtiöt Oyj PÖRSSITIEDOTE 10.5.2006, klo 9.00

BELTTON-YHTIÖT OYJ:N OSAVUOSIKATSAUS 1.1. - 31.3.2006. Beltton-Yhtiöt Oyj PÖRSSITIEDOTE 10.5.2006, klo 9.00 Julkaistu: 2006-05-10 08:00:03 CEST Wulff - Pörssitiedote BELTTON-YHTIÖT OYJ:N OSAVUOSIKATSAUS 1.1. - 31.3.2006 Beltton-Yhtiöt Oyj PÖRSSITIEDOTE 10.5.2006, klo 9.00 BELTTON-YHTIÖT OYJ:N OSAVUOSIKATSAUS

Lisätiedot

YIT-konserni Osavuosikatsaus 1-9/2008

YIT-konserni Osavuosikatsaus 1-9/2008 YIT-konserni Osavuosikatsaus 1-9/28 Hannu Leinonen Konsernijohtaja Analyytikko- ja sijoittajatilaisuus 29.1.28 Itävalta Latvia Liettua Norja Puola Romania Ruotsi Saksa Suomi Tanska Tshekki Unkari Venäjä

Lisätiedot

ANALYYTIKKO- TAPAAMINEN JUKKA ERLUND 18.12.2015

ANALYYTIKKO- TAPAAMINEN JUKKA ERLUND 18.12.2015 ANALYYTIKKO- TAPAAMINEN JUKKA ERLUND 18.12.2015 VÄHITTÄISKAUPAN KEHITYS TOIMINTAMAISSA LIUKUVA 12 KK 10,0 8,0 6,0 4,0 2,0 0,0-2,0 Viro Ruotsi Liettua Norja Latvia Suomi Viimeisin kuukausi 1/2013 2/2013

Lisätiedot

OLVI OYJ PÖRSSITIEDOTE 4.11.2004 klo 09.00 1(4)

OLVI OYJ PÖRSSITIEDOTE 4.11.2004 klo 09.00 1(4) OLVI OYJ PÖRSSITIEDOTE 4.11.2004 klo 09.00 1(4) OLVI-KONSERNIN OSAVUOSIKATSAUS 1.1.- 30.9.2004 (9 KK) Konsernin liikevaihto kasvoi 16,0 % 99,90 (86,09) milj. euroon ja liikevoitto oli 7,83 (7,65) milj.

Lisätiedot

Tilinpäätös 1.1.2004 31.12.2004

Tilinpäätös 1.1.2004 31.12.2004 Tilinpäätös 1.1. 31.12. Elisa Oyj Tilinpäätös 10.2.2005 1 Elisan vuosi Vuosi ja taloudellinen tilanne Katsaus matkaviestintään ja kiinteän verkon liiketoimintaan Toiminnan kehittäminen Tulevaisuuden näkymät

Lisätiedot

Vuosikatsaus [tilintarkastamaton]

Vuosikatsaus [tilintarkastamaton] Vuosikatsaus 1.1. 31..2 [tilintarkastamaton] OPR-Vakuus konserni Neljännen vuosineljänneksen antolainaus kasvoi 6.6% edellisvuodesta ollen EUR 46.2m (EUR 28.7m /2). Neljännen vuosineljänneksen liiketoiminnan

Lisätiedot

Pörssi-illat maaliskuu 2011 Varatoimitusjohtaja, talousjohtaja Pekka Vähähyyppä

Pörssi-illat maaliskuu 2011 Varatoimitusjohtaja, talousjohtaja Pekka Vähähyyppä Varatoimitusjohtaja, talousjohtaja Pekka Vähähyyppä 1 Stockmann-konserni lyhyesti Kansainvälinen vähittäiskaupan yritys, joka on perustettu vuonna 1862 Kolme liiketoimintayksikköä: tavarataloryhmä, Lindex

Lisätiedot

BELTTON-YHTIÖT OYJ:N TILINPÄÄTÖSTIEDOTE. Beltton-Yhtiöt Oyj PÖRSSITIEDOTE 13.02.2003 klo 9.00

BELTTON-YHTIÖT OYJ:N TILINPÄÄTÖSTIEDOTE. Beltton-Yhtiöt Oyj PÖRSSITIEDOTE 13.02.2003 klo 9.00 Julkaistu: 2003-02-13 08:06:55 CET Wulff - neljännesvuosikatsaus BELTTON-YHTIÖT OYJ:N TILINPÄÄTÖSTIEDOTE Beltton-Yhtiöt Oyj PÖRSSITIEDOTE 13.02.2003 klo 9.00 BELTTON-YHTIÖT OYJ:N TILINPÄÄTÖSTIEDOTE TILIKAUDELTA

Lisätiedot

OSAVUOSIKATSAUS TAMMI-SYYSKUU 2015 TALOUS- JA RAHOITUSJOHTAJA JUKKA ERLUND

OSAVUOSIKATSAUS TAMMI-SYYSKUU 2015 TALOUS- JA RAHOITUSJOHTAJA JUKKA ERLUND OSAVUOSIKATSAUS TAMMI-SYYSKUU 215 TALOUS- JA RAHOITUSJOHTAJA JUKKA ERLUND 23.1.215 1 KESKEISET TAPAHTUMAT Q3 Toimenpiteet päivittäistavarakaupan kilpailukyvyn vahvistamiseksi ovat edenneet suunnitellusti

Lisätiedot

Sisällys. 2009 taloudellinen ja operatiivinen katsaus Katsaus liiketoimintoihin

Sisällys. 2009 taloudellinen ja operatiivinen katsaus Katsaus liiketoimintoihin Sisällys 2009 taloudellinen ja operatiivinen katsaus Katsaus liiketoimintoihin Henkilöasiakkaat Yritysasiakkaat Palveluiden ja 3G:n eteneminen Strategian toteutus Voitonjako Näkymät vuodelle 2010 2 Vuosi

Lisätiedot