AALTO-YLIOPISTON INSINÖÖRITIETEIDEN KORKEAKOULU Rakennetun ympäristön laitos Maa Kiinteistötekniikan syventävä opintojakso Kevät 2016

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "AALTO-YLIOPISTON INSINÖÖRITIETEIDEN KORKEAKOULU Rakennetun ympäristön laitos Maa-20.3376 Kiinteistötekniikan syventävä opintojakso Kevät 2016"

Transkriptio

1 AALTO-YLIOPISTON INSINÖÖRITIETEIDEN KORKEAKOULU Rakennetun ympäristön laitos Maa Kiinteistötekniikan syventävä opintojakso Kevät 2016 Harjoitustyö: H A L K O M I N E N T I L I K O R V A U K S E T T I L U S H A L K O M I S E S S A Halkomisessa jako-osakkaiden välillä on suoritettava rahakorvauksia aina silloin, kun halottavaan tilaan kuuluva kiinteä omaisuus ei jakaudu jako-osakkaiden kesken jakoperusteen mukaan. Tällöin halkomistoimituksessa on määrättävä em. rahakorvaukset ja laadittava niistä tili. Tilushalkomisessa tilan tilukset pyritään pääsääntöisesti jakamaan osakkaiden kesken jakoperusteen mukaan siten, että tilusten jako perustuu jyvitykseen. Tilan jakoa suunniteltaessa on tämän lisäksi otettava huomioon myös muiden kiinteistön omaisuusosien, kuten tilaan kuuluvien rakennusten, metsätiluksilla olevan todellisen puuston sekä tiluksiin sisältyvän erityisarvon, jakautuminen osakkaiden kesken jakoperusteen mukaan. Jako on nimittäin suoritettava siten, etteivät osakkaiden toisilleen maksettavaksi määräytyvät tilikorvaukset muodostu kohtuuttoman suuriksi. Halkomisen tilikorvauksilla huolehditaan siis siitä, että halottavaan tilaan kuuluva kiinteä omaisuus saadaan jaetuksi jakoperusteen mukaan. Tileissä on käsiteltävä ja määrättävä korvaukset kaikista jaettavan tilan sellaisista omaisuusarvoista, joita jyvityksessä ei ole otettu huomioon sekä muista etuuksista, jotka ovat joko siirtyneet omistajalta toiselle tai oltuaan ennen yhteisiä, ovat tulleet jakoperusteesta poikkeavalla tavalla jaetuiksi. Tileinä käsitellään tavallisimmin halottavan tilan puuston, rakennusten tai tiluksilla olevan erikoisarvon jakaminen osakkaiden kesken jakoperusteen mukaisesti sekä myös mahdollinen jakoperusteen mukaisesta osittelusta poikkeaminen. Tilin tekemisen kulku on pääpiirteissään seuraava: - tiliperusteiden käsittely toimituskokouksessa - tilitettävän omaisuuden määrän ja laadun arviointi tai mittaus (kenttätyöt) - omaisuusosan arvon laskenta tai kokonaiskustannusten määritys - tasinkojen eli tilikorvausten laskenta Tilikorvausten arvioinnin perusteet ja tilien laskeminen voidaan selostaa joko pöytäkirjassa tai erillisessä arviokirjassa eli ns. tilikirjassa. Tilikorvausten yhdistelmä merkitään jakosuunnitelmasta laadittavaan jakokirjaan. Tilikirjan yleinen rakenne on seuraava: - arviokirja, jossa lasketaan tilin kohteena olevan omaisuusosan arvo tai tilitettävät kokonaiskustannukset - osittelu, joka osoittaa, kuinka suuri toimituksessa määrätyn ositteluperusteen mukaan laskien on kunkin osuus tilitettävästä omaisuudesta tai suoritettavista kokonaiskustannuksista, sekä kuinka paljon kukin jako-osakas on saanut tilityksen kohteena olevasta omaisuudesta tai osallistunut kokonaiskustannuksiin - korvauslaskelma, jossa määrätään tilikorvausten suorittamisesta, ts. siitä, kuka maksaa kenelle, kuinka paljon, minkä ajan kuluessa ja miten korvauserille on laskettava korkoa. Mikäli erilaisten omaisuusosien tileissä määrätyille tilisuorituksille on annettu sama maksuaika ja sama korko, voidaan tilisuoritukset yhdistää yhdeksi suoritukseksi ns. tilisuoritusten yhdistelmässä. HARJOITUSTYÖSSÄ LAADITTAVAT TILIT:

2 1. RAKENNUSTILI Yleistä Mikäli yhteisten rakennusten ja laitteiden jaosta ei saada aikaan kohtuulliseksi katsottavaa sopimusta jako-osakkaiden kesken, em. omaisuudesta on tehtävä rakennustili. Tilin perusteet Toimituskokouksessa on käsiteltävä (= pöytäkirjaan merkittävä) seuraavat asiat: - selostetaan rakennusten arvioinnin perusteet, - päätetään, mistä rakennuksista ja laitteista tili tehdään ja keiden lunastettaviksi rakennukset määrätään - selvitetään, onko rakennusten arvosta osan katsottava kuuluvan jonkin osakkaan yksityiseen omaisuuteen, - päätetään, millä menetelmällä rakennukset arvioidaan (rakennekustannusmenetelmä, kustannussuhdemenetelmä, tilakustannusmenetelmä tms.) ja mitä tekijöitä arvioinnissa otetaan huomioon - selvitetään rakennusten käyttöarvo jaon jälkeisessä tilanteessa Määrän ja laadun arviointi Rakennusten arvioinnin pohjaksi rakennukset on mitattava arviointimenetelmän edellyttämällä tavalla, missä yhteydessä selvitetään rakennuksen materiaalit, varustetaso, laatutaso jne. Työvaihe sivuutetaan tässä harjoitustyössä (vrt. korvausarviointi). Arvon laskenta Rakennusten arvon laskennassa määritetään yleensä ensin ns. jälleenhankinta-arvo, josta päästään nykyarvoon (päivänarvo, teknillinen arvo) vähentämällä iästä ja kulumisesta aiheutuva arvonalennus. Kun ketään asianosaista ei voida velvoittaa lunastamaan suurempia rakennuksia tai laitteita kuin mitä hän tilansa käyttöön tarvitsee, toimitusmiesten on määritettävä jaon jälkeisen tilanteen mukainen rakennusten tilakohtainen käyttöarvo. Käyttöarvo saattaa olla pienempi kuin nykyarvo, jolloin arvojen erotus on jaosta johtuva menetys. Harjoitustyössä on annettu jaettavan tilan rakennuksista joitakin tietoja. Tilin perustaksi tarvittavien arvojen määrittämisessä voi käyttää apuna esimerkiksi Suomen vakuutusyhtiöiden keskusliiton Rakennusten arvioimisohjetta (1991), josta on kopio harjoitussalin HALKOMI- NEN -kansiossa. Tilin laskeminen Rakennustilin lopputulos esitetään tilikirjassa. Tilikirjassa on esitettävä sekä tilitettävien rakennusten nykyarvot että toimitusmiesten arvioimat rakennusten jaon jälkeisen tilanteen mukaiset käyttöarvot. Tilitettäväksi rakennusomaisuudeksi otetaan rakennusten käyttöarvojen summa. 2. ERIKOISARVON TILI Yleistä Erikoisarvolla tarkoitetaan tiluksen maa- ja metsätaloudellista arvoa suurempaa arvoa esim. asunto- tai teollisuusalueena tai maa-aineksen ottoalueena. Mikäli tiluksilla olevaa erikoisarvoa ei voida ottaa huomioon jyvityksessä, erikoisarvo on tilitettävä. Jyvitys ko. tiluksilla on tällöin tehtävä maa- ja metsätalousarvon mukaan, jolloin jyvityksen mukainen arvo on otettava huomioon erikoisarvoa määrättäessä ja tiliä tehtäessä.

3 Tilin perusteet Toimituskokouksessa on käsiteltävä seuraavat asiat: - määritettävä eli rajattava ne erikoisarvoa omaavat alueet, joilla tili tehdään (kuviot, merkinnät kartalla, alueen mitat, tms.) - määrättävä hinnoitteluperusteet (mk/m 2, mk/m 3, tms.); miten ja mitkä tekijät vaikuttavat erikoisarvoisen omaisuuden arvoon - selvitettävä ko. erikoisarvoisen omaisuuden hintataso (esim. keskimääräinen hinta) paikkakunnalla tilityshetkellä Ranta-alueiden osalta on selvitettävä mm. - voiko ranta-alueelle rakentaa (saako rakennuslupaa), ranta-asemakaavan tarve - rantarakennuspaikkojen menekki paikkakunnalla ja sen perusteella todennäköinen myyntiaikataulu Maa-ainesten ottoalueiden osalta on selvitettävä mm. - mahdolliset maa-ainesten oton rajoitukset, maa-ainesten ottamislupa tai mahdollisuudet sellaisen saamiselle - maa-aineksen menekki ja hinta paikkakunnalla ja sen perusteella todennäköinen myyntiaikataulu Määrän ja laadun arviointi Ranta-alueiden osalta määritetään rakennuspaikkojen koko ja määrä sekä ratkaistaan mahdolliset "rakennuspaikkakohtaiset" arvoon vaikuttavat tekijät. Hahmoteltuja rakennuspaikkoja ei kuitenkaan piirretä eikä erikseen esitetä asiakirjoissa. Maa-ainesten ottoalueiden osalta suoritetaan maa-aineksen määrän selvittämiseksi tarvittavat mittaukset ja laskelmat. Arvon laskenta Tilikirjassa on erikoisarvoisten tilusten arviointi esitettävä niin yksityiskohtaisesti, että tuloksen muodostuminen käy siitä yksityiskohdittain ilmi. Laskenta on johdettava toimituskokouksessa hyväksytyistä tai päätetyistä perusteista. Tulevaisuudessa saatavat tulot diskontataan tilintekohetkeen sopivaa korkokantaa käyttäen. Liitteessä 2 on esimerkki. 3. PUUSTOTILI Yleistä Puustotilissä (metsätili) määritetään kunkin osakkaan saamilla metsätiluksilla olevan puuston arvo eli metsän arvo ilman maapohjan arvoa (vrt. metsän jyvitys). Metsän kuvioinnissa sekä puuston määrän ja laadun arvioinnissa tulisi käyttää ajantasaista metsäsuunnitelmaa. Metsän ja puuston arvioinnista on maanmittauslaitoksen kehittämiskeskus antanut ohjeen: Metsänarviointisuositus Puuston arvon laskeminen

4 Puuston hinnoittelua koskevat päätökset käsittävät - peruskantohintojen (mk/m 3 ) määrittämisen runkolajeittain - peruskantohintoihin liittyvien järeys-, vyöhyke- ja laatukorjausten määrittämisen - hakkuukypsyysikää nuoremman puuston nykyarvon määrittämisen odotusarvolisän tai odotusarvokertoimen avulla (taulukot), - taimikoiden kustannusarvon määrittämisen (taulukot) - puuttuvia metsänhoitotöitä vastaavien arvonalennusten määrittämisen Tilin laskenta Puustotilin laskennassa määritetään kuvioittain puuston kuutiomäärien ja annettujen hintatietojen perusteella kuvion puuston kokonaisarvo ja niistä edelleen jako-osakkaan saaman puuston arvo. Puustotilin lopputulos esitetään tilikirjassa samaan tapaan kuin muutkin tilit. Harjoitustyössä puustotilin perusteet käsitellään ja kirjataan pöytäkirjaan täsmällisesti. Maksettavat kantohinnat ja muut puuston arvioimisessa tarvittavat hintatekijät päätetään ja kirjataan pöytäkirjaan. Lopullinen tilikirja puustotilistä laaditaan esimerkiksi liitteessä 1 olevan mallin mukaisesti. 4. PUUTTUVAN TUOTTOPUUSTON TILI Yleistä Metsän jyvitykseen sisältyy maapohjan ohella ko. metsätyypillä oleva keskimääräinen puusto, kun taas puustotilissä käsitellään tiluksilla olevaa todellisuuspuustoa. Tällöin metsätiluksille on siis laskettu keskimääräisen puuston arvon mukainen osa puustoa liikaa. Jos osakkaat saavat metsää kukin osittelunsa mukaan, 'jyvitys puusto' ei aiheuta eriarvoisuutta jakoon eikä sitä tarvitse ottaa huomioon tileissä. Puuttuvan tuottopuuston tili joudutaan tekemään silloin kun metsätilus vaihtuu muuhun maankäyttölajiin. Metsää osuuttaan enemmän saava osakas on tällöin oikeutettu saamaan ko. keskimääräisen puuston arvon suuruisen korvauksen osittelunsa mukaisen metsän jyvitysarvon ylittävältä osalta. Tilin laskeminen Puuttuvan tuottopuuston tilissä lasketaan ensin puhdastuotto jyvitysarvon yksikköä kohden ja vähennetään siitä metsän maapohjan osuus, jolloin saadaan tuottopuuston arvo. Tilikorvausten laskemisessa käytettävät menetelmät ovat a) tuottoarvomenettely b) raha-arvomenettely Tilin laskemisesta em. menetelmin on esimerkkejä TMO:ssa luku ja julkaisussa Maaseutualueiden kiinteistötekniikka C55 s (TKK/ Kiinteistöopin laboratorio). 5. OSITTELUSTA POIKKEAMISEN TILI

5 Mikäli tarkoituksenmukaisen jaon aikaansaamiseksi on jouduttu poikkeamaan kokonaisosittelusta, puuttuvan jyvitysarvon korvaamiseksi on tehtävä tili. Tilin tekemiseksi on määritettävä jyvitysyksikön hinta (vrt. puuttuvan tuottopuuston tili).

6 Liite 1 TILIKIRJA PUUSTOTILISTÄ TN:o halkomisessa tilalla KOTIRANTA RN:o 2:12 KYLÄLÄN kylässä HAUKIVUOREN kunnassa MIKKELIN lääniä. YHDISTELMÄ PUUSTOSTA: Tila jm Palsta Saanut puita arvosta, mk erikseen yhteensä 2:12/1, Kotipalsta Koto Metsäpalsta :12/2 Kotipalsta Ranta Metsäpalsta :12/3 Kotipalsta Tanhua Ulkopalsta Yhteensä mk OSITTELU JA TILISUORITUSYHDISTELMÄ: Tila jm Osuus Osuus mk Saanut mk Saa mk Maksaa mk 2:12/jm1 2/ :12/jm2 3/ :12/jm3 5/ Yhteensä 10/ Edellä mainitut suoritusmäärät ja niille 1. päivästä huhtikuuta 2000 suorittamispäivään laskettava 5 %:n korko on maksettava viimeistään 31.päivänä joulukuuta TAI Puustotilin tilisuoritukset on yhdistetty muiden tilisuoritusten kanssa tiliyhdistelmän osoittamalla tavalla. Esitetty asianosaisille, toimituspaikalla 28.maaliskuuta 2000 Toimitusinsinööri RISTO REIPAS Risto Reipas

7 Liite 2 TILIKIRJA ERIKOISARVON TILISTÄ TN:o halkomisessa tilalla KOTIRANTA RN:o 2:12 KYLÄLÄN kylässä HAUKIVUOREN kunnassa MIKKELIN lääniä. Tilitettävä erikoisarvo: AINESMAANOTTOALUE: Soranottoalue kuviolla 41, pinta-ala ha, jyvitetty jyväluvulla 48. ALUEEN ERIKOISARVO: Arvon määrittämisessä käytettävät lähtötiedot: - alueen soramäärä m 3 - vuotuinen kysyntä alueella m 3 - soran hinta paikkakunnalla 3,00 mk/m 3 - soran menekkiaika (n) 4 v. - diskonttauskorko (p) 5 % Soran arvo: - vuotuinen tuloerä (e) = mk (1,0p) n - 1 T = e x = mk (1,0p) n x 0,0p Sora-alueen arvo metsämaana: 100 jyvän pellon arvo mk/ha 48 jyvän metsämaan arvo mk/ha Kuvion 41 arvo metsämaana: 0,500 ha x mk/ha = mk Alueen lopullinen erikoisarvo: => ( mk mk) = mk

8 OSITTELU JA TILISUORITUSYHDISTELMÄ: Tila jm Osuus Osuus mk Saanut mk Saa mk Maksaa mk 2:12/jm1 2/ :12/jm2 3/ :12/jm3 5/ Yhteensä 10/ Erikoisarvon tilin tilisuoritus on yhdistetty muiden tilien tilisuoritusten kanssa tiliyhdistelmän osoittamalla tavalla. Esitetty asianosaisille toimituspaikalla 28. maaliskuuta 2000 Toimitusinsinööri RISTO REIPAS Risto Reipas

Tällaisissa tapauksissa on käsiteltävä korvaukset yleisimmin:

Tällaisissa tapauksissa on käsiteltävä korvaukset yleisimmin: TILIKORVAUKSET Jyvitykseen perustuvissa jako- ja järjestelytoimituksissa q kiinteistö jaetaan tai kiinteistön tiluksia vaihdetaan maapohjan arvoa kuvaavan jyvityksen mukaan. q Tällöin muut kiinteistöön

Lisätiedot

Metsän arvostuskysymykset yhteismetsän laajentuessa liittymisten kautta. Arvokäsitteitä

Metsän arvostuskysymykset yhteismetsän laajentuessa liittymisten kautta. Arvokäsitteitä Metsän arvostuskysymykset yhteismetsän laajentuessa liittymisten kautta MML 3.5.2010 Eero Autere (MH) Raito Paananen Metsävaratietoasiantuntija (MMM, LKV) 5.5.2010 1 5.5.2010 2 Arvokäsitteitä Käyttöarvo

Lisätiedot

KOKONAISARVOHALKOMINEN

KOKONAISARVOHALKOMINEN AALTO-YLIOPISTON INSINÖÖRITIETEIDEN KORKEAKOULU Rakennetun ympäristön laitos Maa-20.3376 Kiinteistötekniikan syventävä opintojakso Kevät 2016 KOKONAISARVOHALKOMINEN 1 Kokonaisarvohalkomisen suorittamisen

Lisätiedot

Kiinteistötoimitukset, rajat ym. ProAgrian Vältä lakitupa sopimustietoa maatalousyrittäjille -koulutus 22.11.2011

Kiinteistötoimitukset, rajat ym. ProAgrian Vältä lakitupa sopimustietoa maatalousyrittäjille -koulutus 22.11.2011 Kiinteistötoimitukset, rajat ym. ProAgrian Vältä lakitupa sopimustietoa maatalousyrittäjille -koulutus 22.11.2011 Arviointipäällikkö Mika Summala Pohjois-Karjalan maanmittaustoimisto 1 MAANMITTAUSLAITOS

Lisätiedot

AALTO-YLIOPISTO PÄIVÖLÄ 2016 Kiinteistöoppi Arvo Vitikainen 1(6)

AALTO-YLIOPISTO PÄIVÖLÄ 2016 Kiinteistöoppi Arvo Vitikainen 1(6) Arvo Vitikainen 1(6) H A L K O M I N E N 1 Tehtävänanto Tehtävänä on lkomalla jakaa yhteisomistuksessa oleva tila omistajaosakkaiden kesken. Halottavaan tilaan kuuluu oheisista kartoista (liite 1) ilmenevät

Lisätiedot

KORVAUKSET. m Korvaukset on käsiteltävä viran puolesta m Täyden korvauksen periaate m Käypä hinta ennen lunastusta olleen tilanteen mukaan

KORVAUKSET. m Korvaukset on käsiteltävä viran puolesta m Täyden korvauksen periaate m Käypä hinta ennen lunastusta olleen tilanteen mukaan KORVAUKSET 33 Maan luovuttamisesta sekä vahingosta, haitasta tai kustannuksista, jotka tähän lakiin perustuvasta toimenpiteestä aiheutuvat kiinteistön omistajalle, tieosakkaalle tai 10 :ssä tarkoitetun

Lisätiedot

YHTEISMETSÄN PERUSTAMINEN

YHTEISMETSÄN PERUSTAMINEN YHTEISMETSÄN PERUSTAMINEN Pahkakosken yhteismetsä Uusi kiinteistörakenne YHTEISMETSÄ q Kahteen tai useampaan kiinteistöön kuuluva yhteinen alue, joka on tarkoitettu käytettäväksi kestävän metsätalouden

Lisätiedot

Halkominen on jakotoimitus, jolla puretaan tilan yhteisomistus. Yhteisomistus on voinut syntyä esim. perikunnalle.

Halkominen on jakotoimitus, jolla puretaan tilan yhteisomistus. Yhteisomistus on voinut syntyä esim. perikunnalle. 26.5.2016/av Halkominen on jakotoimitus, jolla puretaan tilan yhteisomistus. Yhteisomistus on voinut syntyä esim. perikunnalle. KML 49.1 Jakoperusteena halkomisessa on osakkaan omistama osuus [esim 1/3

Lisätiedot

Maa Kiinteistötekniikan syventävä opintojakso Kevät 2016

Maa Kiinteistötekniikan syventävä opintojakso Kevät 2016 AALTO-YLIOPISTON INSINÖÖRITIETEIDEN KORKEAKOULU Rakennetun ympäristön laitos Maa-20.3376 Kiinteistötekniikan syventävä opintojakso Kevät 2016 HALKOMINEN Lainsäädäntö, ohjeet ja muu kirjallisuus: Kiinteistönmuodostamislaki

Lisätiedot

Halkominen on jakotoimitus, jolla puretaan tilan yhteisomistus. Yhteisomistus on voinut syntyä esim. perikunnalle.

Halkominen on jakotoimitus, jolla puretaan tilan yhteisomistus. Yhteisomistus on voinut syntyä esim. perikunnalle. 20.1.2016/av Halkominen on jakotoimitus, jolla puretaan tilan yhteisomistus. Yhteisomistus on voinut syntyä esim. perikunnalle. KML 49.1 Jakoperusteena halkomisessa on osakkaan omistama osuus [esim 1/3

Lisätiedot

ERIKNÄSIN KARTANON HALKOMINEN

ERIKNÄSIN KARTANON HALKOMINEN ERIKNÄSIN KARTANON HALKOMINEN Tila Eriksnäs 1:121 käsittää viisi palstaa ja sen kokonaispinta-ala on 307,60 ha. Alueesta noin 30 ha on peltoa ja 263 ha metsää. Tilalla sijaitsee pinta-alaltaan noin 4

Lisätiedot

Yhteismetsä. omistusratkaisuna. Yhteismetsän perustaminen ja oman maan liittäminen yhteismetsään

Yhteismetsä. omistusratkaisuna. Yhteismetsän perustaminen ja oman maan liittäminen yhteismetsään Yhteismetsä omistusratkaisuna Yhteismetsän perustaminen ja oman maan liittäminen yhteismetsään Kalle Konttinen 040-5636066, kalle.konttinen@maanmittauslaitos.fi Esityksen sisältö 1. Yhteismetsien taustoista

Lisätiedot

Yhteismetsä omistusratkaisuna

Yhteismetsä omistusratkaisuna Yhteismetsä omistusratkaisuna Yhteismetsän perustaminen ja oman maan liittäminen yhteismetsään Kalle Konttinen 040-5636066, kalle.konttinen@maanmittauslaitos.fi Esityksen sisältö 1. Yhteismetsien taustoista

Lisätiedot

Polvelta Toiselle - messut 6.5.2016 ja 14.5.2016. Kuolinpesä metsän omistajana

Polvelta Toiselle - messut 6.5.2016 ja 14.5.2016. Kuolinpesä metsän omistajana Polvelta Toiselle - messut 6.5.2016 ja 14.5.2016 Kuolinpesä metsän omistajana Projektineuvoja Jorma Kyllönen Tietoinen metsänomistus -hanke 2 Kuolinpesä Puhekielessä perikunta Itsenäinen verotusobjekti,

Lisätiedot

Halkomistoimitus uudistumassa

Halkomistoimitus uudistumassa Tekninen ohjelma esitelminen on dokumentoitu kongressijulkaisuun (Proceedings), joka jaettiin osallistujille. Halukkaat voivat tutustua sisältöön mm. TKK:n ja MML:n kirjastoissa ja jatkossa myös FIG:n

Lisätiedot

Maanmittaustoimitukset sukupolvenvaihdoksessa

Maanmittaustoimitukset sukupolvenvaihdoksessa Maanmittaustoimitukset sukupolvenvaihdoksessa Polvelta Toiselle -messut Kouvola 6.5.2016 Mikko Pekonen Maanmittauslaitos Yli 200-vuotias Maanmittauslaitos tekee erilaisia maanmittaustoimituksiakuten esimerkiksi

Lisätiedot

METSÄSUUNNITTELU YKSITYISMETSISSÄ

METSÄSUUNNITTELU YKSITYISMETSISSÄ 1 METSÄSUUNNITTELU YKSITYISMETSISSÄ KEHITYS: 50-70 luvut: tilakohtaisia suunnitelmia 1975: alueellinen metsäsuunnittelu, keskitetty järjestelmä 1985: Taso-metsätaloussuunnitelma, kerättiin tarkempia puustotietoja

Lisätiedot

Kiinteistötoimitukset metsätilalla

Kiinteistötoimitukset metsätilalla Kiinteistötoimitukset metsätilalla Kalle Konttinen 040-5636066, kalle.konttinen@maanmittauslaitos.fi Esityksen sisältö Maanmittauslaitoksen organisaatiouudistus Yleistä kiinteistötoimituksista Kiinteistötoimitukset

Lisätiedot

ARVIOLAUSUNTO 19.8.2014 METSÄSELVITYS. OTSO Metsäpalvelut Henri Maijala Pielisentie 54-56 81700 Lieksa

ARVIOLAUSUNTO 19.8.2014 METSÄSELVITYS. OTSO Metsäpalvelut Henri Maijala Pielisentie 54-56 81700 Lieksa " r 19.8.2014 METSÄSELVITYS OTSO Metsäpalvelut Henri Maijala Pielisentie 54-56 81700 Lieksa Pohjois-Karjalan ulosottovirasto Lieksan sivutoimipaikka Urheilukatu 3 A 81700 Lieksa ARVIOLAUSUNTO Arvion kohde

Lisätiedot

MAA-AINESTEN OTTAMISSUUNNITELMAN TARKASTAMISESTA JA OTTAMISTOIMINNAN VALVONNASTA SUORITETTAVAT MAKSUT

MAA-AINESTEN OTTAMISSUUNNITELMAN TARKASTAMISESTA JA OTTAMISTOIMINNAN VALVONNASTA SUORITETTAVAT MAKSUT MAA-AINESTEN OTTAMISSUUNNITELMAN TARKASTAMISESTA JA OTTAMISTOIMINNAN VALVONNASTA SUORITETTAVAT MAKSUT Mäntyharjun kunnassa maa-ainesten ottamissuunnitelman tarkastamisesta, ottamistoiminnan valvonnasta

Lisätiedot

SISÄLLYS. N:o 1188. Laki kiinteistönmuodostamislain muuttamisesta. Annettu Helsingissä 20 päivänä joulukuuta 1996

SISÄLLYS. N:o 1188. Laki kiinteistönmuodostamislain muuttamisesta. Annettu Helsingissä 20 päivänä joulukuuta 1996 SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA 1996 Julkaistu Helsingissä 30 päivänä joulukuuta 1996 N:o 1188 1191 SISÄLLYS N:o Sivu 1188 Laki kiinteistönmuodostamislain muuttamisesta... 3433 1189 Kiinteistönmuodostamisasetus...

Lisätiedot

Yhteismetsän ja osuuksien arvon muodostus

Yhteismetsän ja osuuksien arvon muodostus Yhteismetsän ja osuuksien arvon muodostus Metsätilakoon ja rakenteen parantaminen-tietopaketti metsätilojen sukupolvenvaihdoksiin Säätytalo 12.10.2011 Esa Ärölä Maanmittauslaitos / Kehittämiskeskus 1 YMA

Lisätiedot

YHTEISMETSÄPÄIVIEN 6.-7.4.2016 VISAISTEN KYSYMYSTEN VASTAUKSET

YHTEISMETSÄPÄIVIEN 6.-7.4.2016 VISAISTEN KYSYMYSTEN VASTAUKSET YHTEISMETSÄPÄIVIEN 6.-7.4.2016 VISAISTEN KYSYMYSTEN VASTAUKSET Vastaajina: Pirjo Havia, Metsä Premium Oy Kalle Konttinen, Maanmittauslaitos Jukka Matilainen, Suomen metsäkeskus Jukka Peltola, KHT, Jukka

Lisätiedot

Tila-arvio kertoo metsän arvon. Pasi Kiiskinen 29.3.2014

Tila-arvio kertoo metsän arvon. Pasi Kiiskinen 29.3.2014 Tila-arvio kertoo metsän arvon Pasi Kiiskinen 29.3.2014 OTSO METSÄPALVELUIDEN HISTORIA Suomen metsäkeskus jakaantuu kahtia 2012. Jaossa metsäkeskukselle jäi kestävän metsätalouden kehittäminen ja viranomaisasiat.

Lisätiedot

HATTULAN KUNNAN MAA-AINESTEN OTTAMISSUUNNITELMAN TARKASTAMISESTA JA OTTAMISTOIMINNAN VALVONNASTA PERITTÄVÄT MAKSUT

HATTULAN KUNNAN MAA-AINESTEN OTTAMISSUUNNITELMAN TARKASTAMISESTA JA OTTAMISTOIMINNAN VALVONNASTA PERITTÄVÄT MAKSUT 1 HATTULAN KUNNAN MAA-AINESTEN OTTAMISSUUNNITELMAN TARKASTAMISESTA JA OTTAMISTOIMINNAN VALVONNASTA PERITTÄVÄT MAKSUT MAA-AINESLUPA- JA VALVONTAVIRANOMAISEN TAKSA 1 YLEISTÄ Hattulan kunnassa maa-ainesten

Lisätiedot

Maanmittauksen työkalut sukupolvenvaihdostilanteessa - metsämaiden kohtalo omistajan käsissä. Kari Tuppurainen , Kajaanin spv-messut

Maanmittauksen työkalut sukupolvenvaihdostilanteessa - metsämaiden kohtalo omistajan käsissä. Kari Tuppurainen , Kajaanin spv-messut 1 Maanmittauksen työkalut sukupolvenvaihdostilanteessa - metsämaiden kohtalo omistajan käsissä Kari Tuppurainen 30.9.2017, Kajaanin spv-messut Lähtökohta: Maanmittauksen työkaluilla varaudutaan harvoin

Lisätiedot

PYÖTSAAREN MAAOSAKASKUNNAN SÄÄNNÖT

PYÖTSAAREN MAAOSAKASKUNNAN SÄÄNNÖT 1 PYÖTSAAREN MAAOSAKASKUNNAN SÄÄNNÖT 1. YLEINEN PÄÄTÖKSENTEKO 1 Osakaskunnan nimi Pyötsaaren maaosakaskunta 2 Kotipaikka Haminan Kaupunki 3 Yhteinen alue Haminan kaupungissa sijaitsevan Vepsun saaren ja

Lisätiedot

Päätös. Laki. yhteismetsälain muuttamisesta

Päätös. Laki. yhteismetsälain muuttamisesta EDUSKUNNAN VASTAUS 135/2007 vp Hallituksen esitys laiksi yhteismetsälain muuttamisesta Asia Hallitus on antanut eduskunnalle esityksensä laiksi yhteismetsälain muuttamisesta (HE 111/2007 vp). Valiokuntakäsittely

Lisätiedot

MITTAUS JA KIINTEISTÖT YKSIKÖN TEHTÄVISTÄ PERITTÄVÄT MAKSUT

MITTAUS JA KIINTEISTÖT YKSIKÖN TEHTÄVISTÄ PERITTÄVÄT MAKSUT MITTAUS JA KIINTEISTÖT YKSIKÖN TEHTÄVISTÄ PERITTÄVÄT MAKSUT 2013 KOPIOLAITOKSEN HINNASTO KOPIOT MITTAUS JA KIINTEISTÖT YKSIKÖN KARTOISTA Koko Mustavalkoinen Värillinen paperi muovi paperi muovi A4 2,40

Lisätiedot

Liite 6 Kaupunginhallitus 2.5.2016

Liite 6 Kaupunginhallitus 2.5.2016 MAANVUOKRASOPIMUS Allekirjoittaneet ovat tänään tehneet seuraavan maanvuokrasopimuksen, joka korvaa sopimusosapuolten 28.10.2013 allekirjoittaman maanvuokrasopimuksen. Vuokranantaja Ulvilan kaupunki (0204910-7)

Lisätiedot

~KTJ. Page 1 of 1. httns:llwww.kti. ti/tuotanto/selaintietooalvelulsivusto/tuloste/karttatuloste.html?1am!:=fi... 2.3.2012.

~KTJ. Page 1 of 1. httns:llwww.kti. ti/tuotanto/selaintietooalvelulsivusto/tuloste/karttatuloste.html?1am!:=fi... 2.3.2012. httns:llwww.kti. ti/tuotanto/selaintietooalvelulsivusto/tuloste/karttatuloste.html?1am!:=fi... 2.3.2012 KTJ-Selaintietopalvelu, Maanmittauslaitos Page 1 of 1 ~KTJ Karttatuloste Tulostettu 02.03.2012 o[j

Lisätiedot

4 HALKOMINEN 4.1 YLEISTÄ 4.2 VIREILLETULO 2 (15) Halkomismenettely

4 HALKOMINEN 4.1 YLEISTÄ 4.2 VIREILLETULO 2 (15) Halkomismenettely 1 (15) 4 HALKOMINEN 4.1 YLEISTÄ... 2 4.1.1 Halkomismenettely... 2 4.1.2 Sovellettavat säännökset... 2 4.2 VIREILLETULO... 2 4.2.1 Hakemus, vireilletulo ja toimitusmääräys... 2 4.3 TOIMITUSMIEHET... 3 4.4

Lisätiedot

Yhteismetsistä. Tero Laitinen ,

Yhteismetsistä. Tero Laitinen , Yhteismetsistä Tero Laitinen 040-8017886, tero.laitinen@maanmittauslaitos.fi Metsäkiinteistöt perinnönjaossa ja kiinteistötoimituksissa (vaihtoehdot) Omistus ja metsätilat halutaan pitää ennallaan (ei

Lisätiedot

4 HALKOMINEN 4.1 YLEISTÄ 4.2 VIREILLETULO 2 (16) Toimituksen rekisteröinti Halkomismenettely

4 HALKOMINEN 4.1 YLEISTÄ 4.2 VIREILLETULO 2 (16) Toimituksen rekisteröinti Halkomismenettely 4 HALKOMINEN 1 (16) 4 HALKOMINEN... 2 4.1 YLEISTÄ... 2 4.1.1 Halkomismenettely... 2 4.1.2 Sovellettavat säännökset... 2 4.2 VIREILLETULO... 2 4.2.1 Hakemus, vireilletulo ja toimitusmääräys... 2 4.3 TOIMITUSMIEHET...

Lisätiedot

KML:N MUKAISET LUNASTUKSET

KML:N MUKAISET LUNASTUKSET KML:N MUKAISET LUNASTUKSET 1. VESIJÄTÖN LUNASTUS 2. YHTEISEN ALUEEN LUNASTUS 3. ULKOPALSTAN LUNASTUS 4. TONTIN / RAKENNUSPAIKAN OSAN LUNASTUS Aalto-yliopisto / Maankäyttötieteiden laitos Maaoikeusinsinööri

Lisätiedot

8. TILUSJÄRJESTELYT 2 (19)

8. TILUSJÄRJESTELYT 2 (19) 1 (19) 8. TILUSJÄRJESTELYT 8.1 UUSJAKO... 3 8.1.1. Uusjaon edellytykset... 3 8.1.2. Uusjaon hakeminen... 4 8.1.3. Uusjaon laajuus... 4 8.1.4. Uusjaon toimitsijat ja heidän tehtävänsä... 5 8.1.5. Tilusten

Lisätiedot

Osakaskunnan päätöksenteko

Osakaskunnan päätöksenteko Osakaskunnan päätöksenteko Sisältö Osakaskunnan rooli ja osakkaan oikeudet Kokouksen/hoitokunnan toimivalta Kokouksen laillisuus Äänestysmenettely Muutoksenhaku Mistä osakaskunta voi päättää? Pyyntirajoitukset

Lisätiedot

1. Haltuunottokokous (14.3.2013)

1. Haltuunottokokous (14.3.2013) Maantietoimitus 2012-428465 Seinäjoen itäinen ohikulkutie VT19 1. Haltuunottokokous (14.3.2013) 2. Näyttökokous (Tietöiden valmistuttua) 3. Loppukokous Maantietoimitus. Asialista. 1. Tiedottaminen ja kokouksen

Lisätiedot

FCG Planeko Oy Selostus 1 (8) Pihkainmäen yhteismetsä 17.4.2008 Rakennuspaikkaselvitys 5873-C9116

FCG Planeko Oy Selostus 1 (8) Pihkainmäen yhteismetsä 17.4.2008 Rakennuspaikkaselvitys 5873-C9116 FCG Planeko Oy Selostus 1 (8) ALUEEN MÄÄRITTELY:... 2 1. PERUSTIEDOT... 2 1.1. Suunnittelutilanne... 2 1.2. Maanomistus... 2 1.3. Rakennettu ympäristö... 2 1.4. Luonnonympäristö... 3 2. TAVOITTEET... 6

Lisätiedot

MAA-AINESTEN OTTAMISSUUNNITELMAN TARKASTAMISESTA JA OTTAMISTOIMINNAN VALVONNASTA SUORITETTAVAT MAKSUT JA VAKUUDET VIHDIN KUNNASSA

MAA-AINESTEN OTTAMISSUUNNITELMAN TARKASTAMISESTA JA OTTAMISTOIMINNAN VALVONNASTA SUORITETTAVAT MAKSUT JA VAKUUDET VIHDIN KUNNASSA VIHDIN KUNTA Ympa 9.12.2008 Ympa liite 7 MAA-AINESTEN OTTAMISSUUNNITELMAN TARKASTAMISESTA JA OTTAMISTOIMINNAN VALVONNASTA SUORITETTAVAT MAKSUT JA VAKUUDET VIHDIN KUNNASSA 1 Yleistä 2 Tarkastusmaksu Maa-ainesten

Lisätiedot

LUOVUTUSKIRJA Sibelius-Akatemian, Yleisradio Oy:n Helsingin Kaupungin Sekä Helsingin Musiikkitalo Oy:n välillä

LUOVUTUSKIRJA Sibelius-Akatemian, Yleisradio Oy:n Helsingin Kaupungin Sekä Helsingin Musiikkitalo Oy:n välillä LUOVUTUSKIRJA Sibelius-Akatemian, Yleisradio Oy:n ja Helsingin Kaupungin Sekä Helsingin Musiikkitalo Oy:n välillä 2 (8) Allekirjoittaneet sopijapuolet ovat tänään tehneet seuraavan luovutuskirjan (jäljempänä

Lisätiedot

Yrittäjän eläkelain (YEL) 140 :n 1 momentissa tarkoitetun valtion osuuden lopullinen määrä vuodelta

Yrittäjän eläkelain (YEL) 140 :n 1 momentissa tarkoitetun valtion osuuden lopullinen määrä vuodelta Selvits Sosiaali- ja tervesministeriö Vakuutusosasto PL 33 00023 VALTIONEUVOSTO Yrittäjän eläkelain (YEL) 140 :n 1 momentissa tarkoitetun valtion osuuden lopullinen määrä vuodelta Eläketurvakeskuksen selvitksen

Lisätiedot

Ehdotus Nousiaisten kunnassa maa-ainesten ottamissuunnitelman tarkastamisesta ja ottamistoiminnan valvonnasta suoritettaviksi maksuiksi

Ehdotus Nousiaisten kunnassa maa-ainesten ottamissuunnitelman tarkastamisesta ja ottamistoiminnan valvonnasta suoritettaviksi maksuiksi Maa-ainestaksat Ehdotus Nousiaisten kunnassa maa-ainesten ottamissuunnitelman tarkastamisesta ja ottamistoiminnan valvonnasta suoritettaviksi maksuiksi 1 Yleistä Maa-ainesten ottamissuunnitelman tarkastamisesta

Lisätiedot

12.11.2003 1 SOPIMUKSEN OSAPUOLET...3 2 SOPIMUKSEN TARKOITUS...3 3 SOPIMUKSEN SOVELTAMISALUE...3

12.11.2003 1 SOPIMUKSEN OSAPUOLET...3 2 SOPIMUKSEN TARKOITUS...3 3 SOPIMUKSEN SOVELTAMISALUE...3 SOPIMUS VIIMEISEN LAITOKSEN PERIAATTEESTA JOHTUVAN ELÄKESELVITTELYN TE- KEMISESTÄ VALTIOKONTTORIN, KUNTIEN ELÄKEVAKUUTUKSEN, KANSANELÄKELAI- TOKSEN, KIRKON KESKUSRAHASTON JA ELÄKETURVAKESKUKSEN KESKEN

Lisätiedot

LOPEN KUNNAN MAA-AINESTAKSA

LOPEN KUNNAN MAA-AINESTAKSA 1 LOPEN KUNNAN MAA-AINESTAKSA 1 Yleistä Maa-ainesten ottamissuunnitelman tarkastamisesta, ottamistoiminnan valvonnasta sekä muista viranomaistehtävistä suoritettavat maksut Maa-ainesten ottamissuunnitelman

Lisätiedot

5.8.2014, ver 6 Sivu 1 / 6. Mäntsälän kunta y-tunnus: 0129261-5 Heikinkuja 4, 04600 Mäntsälä puhelin: 019-264 5000 kunnanhallitus xx.xx.

5.8.2014, ver 6 Sivu 1 / 6. Mäntsälän kunta y-tunnus: 0129261-5 Heikinkuja 4, 04600 Mäntsälä puhelin: 019-264 5000 kunnanhallitus xx.xx. 5.8.2014, ver 6 Sivu 1 / 6 MAANVUOKRASOPIMUS VUOKRANANTAJA (Levanto/ VPK) Mäntsälän kunta y-tunnus: 0129261-5 osoite: Heikinkuja 4, 04600 Mäntsälä puhelin: 019-264 5000 päätös: kunnanhallitus xx.xx.2014

Lisätiedot

Kiinteistön edustalla oleva vesijättö voidaan liittää sen kohdalla olevaan kiinteistöön laissa säädetyin edellytyksin täyttä korvausta vastaan.

Kiinteistön edustalla oleva vesijättö voidaan liittää sen kohdalla olevaan kiinteistöön laissa säädetyin edellytyksin täyttä korvausta vastaan. Vesijätön lunastus Kari Tuppurainen kari.tuppurainen@maanmittauslaitos.fi 0400-719023 28.4.2015, Pohjois-Savon Kalatalouskeskus ry:n vuosikokous Hotelli Iso Valkeinen, Kuopio Kiinteistön edustalla oleva

Lisätiedot

MAANVUOKRASOPIMUS. 1.1 Sopijapuolet Vuokranantaja: Raahen kaupunki, ly-tunnus 1791817-6 PL 62, 92101 Raahe

MAANVUOKRASOPIMUS. 1.1 Sopijapuolet Vuokranantaja: Raahen kaupunki, ly-tunnus 1791817-6 PL 62, 92101 Raahe MAANVUOKRASOPIMUS Liite 4 1. JOHDANTO 1.1 Sopijapuolet Vuokranantaja: Raahen kaupunki, ly-tunnus 1791817-6 PL 62, 92101 Raahe Vuokralainen: SF-Caravan Lohenpyrstö Ry Haapatie 24, 92140 Pattijoki Vuokralainen

Lisätiedot

4 HALKOMINEN 4.1 YLEISTÄ 4.2 VIREILLETULO 2 (16) Halkomismenettely

4 HALKOMINEN 4.1 YLEISTÄ 4.2 VIREILLETULO 2 (16) Halkomismenettely 1 (16) 4 HALKOMINEN 4.1 YLEISTÄ... 2 4.1.1 Halkomismenettely... 2 4.1.2 Sovellettavat säännökset... 2 4.2 VIREILLETULO... 2 4.2.1 Hakemus, vireilletulo ja toimitusmääräys... 2 4.3 TOIMITUSMIEHET... 3 4.4

Lisätiedot

Lunastusmenettely. 1 Ilkka Alm

Lunastusmenettely. 1 Ilkka Alm Lunastusmenettely 1 Ilkka Alm 1 Lunastuslainsäädäntö 2 Lunastuslupa ja lunastustoimitus 3 Voimajohtoalueen lunastuskorvaukset 2 Ilkka Alm Laki kiinteän omaisuuden ja erityisten oikeuksien lunastuksesta

Lisätiedot

~KTJ. Page 1 of 1. https:/ Iwww.ktj.fi/tuotanto/selaintietopal velulsivusto/tuloste/karttatuloste.html?lang= FI... 26.3.2013.

~KTJ. Page 1 of 1. https:/ Iwww.ktj.fi/tuotanto/selaintietopal velulsivusto/tuloste/karttatuloste.html?lang= FI... 26.3.2013. https:/ Iwww.ktj.fi/tuotanto/selaintietopal velulsivusto/tuloste/karttatuloste.html?lang= FI... 26.3.2013 KT J-Selaintietopalvelu, Maanmittauslaitos Page 1 of 1 ~KTJ Karttatuloste Tulostettu 26.03.2013

Lisätiedot

Vuokrakohde vuokrataan vuokralaiselle antennimaston ja siihen liittyvän laitetilan/tilojen sijoittamiseksi ja käyttämiseksi kiinteistöllä.

Vuokrakohde vuokrataan vuokralaiselle antennimaston ja siihen liittyvän laitetilan/tilojen sijoittamiseksi ja käyttämiseksi kiinteistöllä. MAANVUOKRASOPIMUS 1. Vuokranantaja Suonenjoen kaupunki PL 13 Y-tunnus: 0208061-4 77601 Suonenjoki 2. Vuokralainen Elisa Oyj PL 40 Y-tunnus 0116510-6 00061 ELISA 3. Vuokrakohde Sopimuksen liitteenä (liite

Lisätiedot

LUNASTUSTOIMITUS 1. LUNASTUSTOIMITUKSEN KÄYTTÖALA 2. LUNASTUSTOIMITUSMENETTELY 3. LUNASTUSTOIMITUKSESSA RATKAISTAVAT ASIAT 4. HALTUUNOTTOKATSELMUS

LUNASTUSTOIMITUS 1. LUNASTUSTOIMITUKSEN KÄYTTÖALA 2. LUNASTUSTOIMITUSMENETTELY 3. LUNASTUSTOIMITUKSESSA RATKAISTAVAT ASIAT 4. HALTUUNOTTOKATSELMUS LUNASTUSTOIMITUS 1. LUNASTUSTOIMITUKSEN KÄYTTÖALA 2. LUNASTUSTOIMITUSMENETTELY 3. LUNASTUSTOIMITUKSESSA RATKAISTAVAT ASIAT 4. HALTUUNOTTOKATSELMUS 5. KOHTEEN VAHVISTAMINEN 6. KORVAUKSET JA KUSTANNUKSET

Lisätiedot

MAA-AINESTEN OTTAMISSUUNNITELMAN TARKASTAMISESTA JA OTTAMISTOIMINNAN VALVONNASTA SUORITETTAVAT MAKSUT

MAA-AINESTEN OTTAMISSUUNNITELMAN TARKASTAMISESTA JA OTTAMISTOIMINNAN VALVONNASTA SUORITETTAVAT MAKSUT MAA-AINESTEN OTTAMISSUUNNITELMAN TARKASTAMISESTA JA OTTAMISTOIMINNAN VALVONNASTA SUORITETTAVAT MAKSUT Tammelan kunnassa maa-ainesten ottamissuunnitelman tarkastamisesta, ottamistoiminnan valvonnasta sekä

Lisätiedot

Yhteismetsän perustaminen

Yhteismetsän perustaminen Yhteismetsän perustaminen Tilusjärjestelytoimitukset Aalto yliopisto 2.5.2017 Esa Ärölä Maanmittauslaitos Yksityismetsänomistus Yli 5 ha:n yksityismetsien metsätilat: Omistusmuoto Osuus yksityismetsien

Lisätiedot

Vastikkeet taloyhtiössä

Vastikkeet taloyhtiössä Vastikkeet taloyhtiössä Kristel Pynnönen Apulaispäälakimies Suomen Kiinteistöliitto OSAKKEENOMISTAJAN VASTIKKEENMAKSUVELVOLLISUUS Asunto-osakeyhtiön erityispiirre Asoy:ssä pääasiallinen tulolähde Keskeinen

Lisätiedot

Maa-ainesten ottamissuunnitelman tarkastamisesta ja ottamistoiminnan valvonnasta suoritettavat maksut. Hangon kaupunki Tekninen ja ympäristövirasto

Maa-ainesten ottamissuunnitelman tarkastamisesta ja ottamistoiminnan valvonnasta suoritettavat maksut. Hangon kaupunki Tekninen ja ympäristövirasto 1(6) 1 Yleistä 2 Tarkastusmaksu tarkastamisesta ja ottamistoiminnan valvonnasta sekä muista viranomaistehtävistä luvan hakija tai toimenpiteen suorittaja on velvollinen suorittamaan maaaineslain (555/81)

Lisätiedot

Sastamalan kaupungissa kiinteistörekisteritunnus 790-1-27-12 osoitteessa Lapinmäenkatu 38200 SASTAMALA

Sastamalan kaupungissa kiinteistörekisteritunnus 790-1-27-12 osoitteessa Lapinmäenkatu 38200 SASTAMALA HAKIJA Sastamalan kaupunki PL 23 38201 SASTAMALA KIINTEISTÖ Sastamalan kaupungissa kiinteistörekisteritunnus 790-1-27-12 osoitteessa Lapinmäenkatu 38200 SASTAMALA Kiinteistön omistaa Kiinteistö Oy Pohjolan

Lisätiedot

yhteisö ja sen kotipaikka on Tammelan kunta.

yhteisö ja sen kotipaikka on Tammelan kunta. VESIOIKEUDELLISEN YHTEISÖN SÄÄNNÖT Pvm 3.1.2013 1 Yhteisön nimi ja kotipaikka Yhteisön nimi on Mustialanlammin keskivedenkorkeuden pysyvän muuttamisen vesioikeudellinen yhteisö ja sen kotipaikka on Tammelan

Lisätiedot

MAA-AINESTEN OTTAMISSUUNNITELMAN JA YHTEISLUVAN TARKASTAMISESTA JA OTTAMISTOIMINNAN VALVONNASTA SUORITETTAVAT MAKSUT

MAA-AINESTEN OTTAMISSUUNNITELMAN JA YHTEISLUVAN TARKASTAMISESTA JA OTTAMISTOIMINNAN VALVONNASTA SUORITETTAVAT MAKSUT Kärkölän kunta Ympäristölautakunta 30.1.2013 10 15.6.2016 28, muutos MAA-AINESTEN OTTAMISSUUNNITELMAN JA YHTEISLUVAN TARKASTAMISESTA JA OTTAMISTOIMINNAN VALVONNASTA SUORITETTAVAT MAKSUT 1 (5) Kärkölän

Lisätiedot

Yhteismetsän hallinto

Yhteismetsän hallinto LAAJENEVAT JA KEHITTYVÄT YHTEISMETSÄT Koulutusprojekti 2012-2014 PEREHDYTYSAINEISTO 1/2013 Yhteismetsän hallinto Perehdytysaineisto yhteismetsien avainhenkilöille 14.2.2014 Kemijärven, Kuusamon, Posion

Lisätiedot

PIEKSÄMÄEN KAUPUNKI TEKNINEN LAUTAKUNTA MAANKÄYTTÖ MAKSUT 2016

PIEKSÄMÄEN KAUPUNKI TEKNINEN LAUTAKUNTA MAANKÄYTTÖ MAKSUT 2016 PIEKSÄMÄEN KAUPUNKI TEKNINEN LAUTAKUNTA MAANKÄYTTÖ MAKSUT 2016 Voimaantulo 1.3.2016 Tekninen lautakunta hyväksynyt 14 10.02.2016 1. Asemakaavan laatimisesta perittävät korvaukset Maankäyttö- ja rakennuslain

Lisätiedot

PIEKSÄMÄEN KAUPUNGIN MAA-AINESTEN OTTAMISSUUNNITELMAN TARKASTAMISESTA JA OTTAMISTOIMINNAN VALVONNASTA SUORITETTAVAT MAKSUT

PIEKSÄMÄEN KAUPUNGIN MAA-AINESTEN OTTAMISSUUNNITELMAN TARKASTAMISESTA JA OTTAMISTOIMINNAN VALVONNASTA SUORITETTAVAT MAKSUT PIEKSÄMÄEN KAUPUNKI RAKENNUSLAUTAKUNTA PIEKSÄMÄEN KAUPUNGIN MAA-AINESTEN OTTAMISSUUNNITELMAN TARKASTAMISESTA JA OTTAMISTOIMINNAN VALVONNASTA SUORITETTAVAT MAKSUT RAKENNUSLAUTAKUNTA 03.12.2009 34 PIEKSÄMÄEN

Lisätiedot

Keuruun seurakunta / Keuruun kaupunki

Keuruun seurakunta / Keuruun kaupunki M A A N V U O K R A S O P I M U S 1 JOHDANTO 1.1 Sopijapuolet Vuokranantaja: Keuruun seurakunta (Y-tunnus 02083946) Kippavuorentie 11 42700 Keuruu Yhteyshenkilö: talouspäällikkö Heikki Kangas heikki.kangas@evl.fi

Lisätiedot

Puitesopimuksen osapuolet ja soveltaminen

Puitesopimuksen osapuolet ja soveltaminen Puitesopimus Keski-Suomen työpajoilla tapahtuvaa nuorisoasteen koulutuksena toteutettavaa opetussuunnitelmaperusteisen koulutuksen opintojaksojen suorittamista koskien Puitesopimuksen osapuolet ja soveltaminen

Lisätiedot

MAANVUOKRASOPIMUS 1 JOHDANTO. 1.1 Sopijapuolet. Vuokranantaja: Jämsän kaupunki Y- 0175622-1 Seppolantie 10 42100 Jämsä

MAANVUOKRASOPIMUS 1 JOHDANTO. 1.1 Sopijapuolet. Vuokranantaja: Jämsän kaupunki Y- 0175622-1 Seppolantie 10 42100 Jämsä 1 MAANVUOKRASOPIMUS 1 JOHDANTO 1.1 Sopijapuolet Vuokranantaja: Jämsän kaupunki Y- 0175622-1 Seppolantie 10 42100 Jämsä Vuokralainen: Jämsän Vesi liikelaitos Y-0175622-1-300 Teollisuuskatu 10 42100 Jämsä

Lisätiedot

lunastustoimitus Rautarouva

lunastustoimitus Rautarouva Voimajohtoalueen lunastustoimitus Rautarouva 07.06.2017 08.06.2017 Hausjärven kunta, Riihimäen kaupunki, Janakkalan kunta, Hämeenlinnan kaupunki, Lopen kunta, Tammelan kunta, Forssan kaupunki Voimajohtoalueen

Lisätiedot

Lempäälän seurakunta myy Kuljun vanhan seurakuntatalon (kt SARASTUS) kiinteistön rakennuksineen.

Lempäälän seurakunta myy Kuljun vanhan seurakuntatalon (kt SARASTUS) kiinteistön rakennuksineen. ILMOITUS KIINTEISTÖN MYYNNISTÄ Myyntikohde Lempäälän seurakunta myy Kuljun vanhan seurakuntatalon (kt 418-424-9-441 SARASTUS) kiinteistön rakennuksineen. Myyntikohde on 1950-luvulla rakennettu pääosin

Lisätiedot

Kittilän Kunta (y-tunnus 0191406-6), Valtatie 15, 99100 Kittilä. Jäljempänä tässä sopimuksessa Kunta

Kittilän Kunta (y-tunnus 0191406-6), Valtatie 15, 99100 Kittilä. Jäljempänä tässä sopimuksessa Kunta 1 MAANKÄYTTÖSOPIMUS 1. Johdanto Kunta ja Maanomistajat sopivat asemakaavoitusta koskevasta kaavoitus- ja toteuttamiskustannusten jakamisesta maankäyttö- ja rakennuslain 91 b :n mukaisesti seuraavaa: 2.

Lisätiedot

Arvo Vitikainen. Halkominen ja yhteisen alueen jako TIEDE + TEKNOLOGIA. Maanmittaustieteiden laitos

Arvo Vitikainen. Halkominen ja yhteisen alueen jako TIEDE + TEKNOLOGIA. Maanmittaustieteiden laitos Maanmittaustieteiden laitos Halkominen ja yhteisen alueen jako Arvo Vitikainen TIEDE + TEKNOLOGIA OPPIMATERIAALI Aalto-yliopiston julkaisusarjat TIEDE + TEKNOLOGIA 3/2011 Halkominen ja yhteisen alueen

Lisätiedot

Ulkoilureitit. Ulkoilureittiin kuuluvaksi sen liitännäisalueena katsotaan ulkoilureitin käyttäjien lepoa ja virkistymistä varten tarvittavat alueet.

Ulkoilureitit. Ulkoilureittiin kuuluvaksi sen liitännäisalueena katsotaan ulkoilureitin käyttäjien lepoa ja virkistymistä varten tarvittavat alueet. Ulkoilulaki 606/73 ULKOILUREITTI Arvo Vitikainen 2016 Ulkoilureitit Jos yleisen ulkoilutoiminnan kannalta on tärkeätä saada johdetuksi ulkoilijain kulkeminen kiinteistön kautta eikä siitä aiheudu huomattavaa

Lisätiedot

Sotilasvammalain mukaiset. Asunnon muutostyöt

Sotilasvammalain mukaiset. Asunnon muutostyöt Sotilasvammalain mukaiset Asunnon muutostyöt sisällysluet telo 1 ESIPUHE 2 ASUNNON MUUTOSTYÖT 3 MITÄ MUUTOSTOITÄ KORVATAAN 4 KORVATTAVAT PERUSKORJAUSTYÖT 5 KUINKA KORVAUSTA HAETAAN? 6 KORVAUSMÄÄRÄT 7 KORVAUSTEN

Lisätiedot

5 TILUSVAIHTO 5.1 YLEISTÄ 5.2 VIREILLETULO 2 (7) Toimituksen tarkoitus ja kohde. KML ja 64 66

5 TILUSVAIHTO 5.1 YLEISTÄ 5.2 VIREILLETULO 2 (7) Toimituksen tarkoitus ja kohde. KML ja 64 66 1 (7) 5 TILUSVAIHTO 5.1 YLEISTÄ... 2 5.2 VIREILLETULO... 2 5.2.1 Hakemus, vireilletulo ja toimitusmääräys... 2 5.3 TOIMITUSMIEHET... 4 5.4 TOIMITUKSEN ASIANOSAISET... 4 5.5 TOIMITUSMENETTELY... 4 5.5.1

Lisätiedot

Maaningan kunnan alueella sijaitsevien soranottoalueiden tila ja kunnostustarve

Maaningan kunnan alueella sijaitsevien soranottoalueiden tila ja kunnostustarve Maaningan kunnan alueella sijaitsevien soranottoalueiden tila ja kunnostustarve Elina Nuortimo 11/2010 Pohjois-Savon elinkeino-, liikenne ja ympäristökeskuksen julkaisuja 2 Pohjois-Savon elinkeino-, liikenne-

Lisätiedot

ARVOMETSÄ METSÄN ARVO 15.3.2016

ARVOMETSÄ METSÄN ARVO 15.3.2016 SISÄLTÖ MAA JA PUUSTO NETTONYKYARVO NETTOTULOT JA HAKKUUKERTYMÄT ARVOMETSÄ METSÄN ARVO 15.3.2016 KUNTA TILA REK.NRO 1234567892 LAATIJA: Antti Ahokas, Metsäasiantuntija 2 KASVUPAIKKOJEN PINTAALA JA PUUSTO

Lisätiedot

Kiinteistöasiamies..2016 297-

Kiinteistöasiamies..2016 297- Kiinteistöasiamies..2016 297- V U O K R A S O P I M U S (luonnos 7.1.2016) Kuopion kaupunki vuokraa kenelle ( ) maanvuokralain 5. luvun mukaisena vuokrauksena Kuopion kaupungissa sijaitsevan kiinteistön

Lisätiedot

Tuulenpesä Tilan tai tontin pinta-ala n. 0,5000 ha Alue varattu pääasiassa maa- ja metsätalouden harjoittamista varten.

Tuulenpesä Tilan tai tontin pinta-ala n. 0,5000 ha Alue varattu pääasiassa maa- ja metsätalouden harjoittamista varten. MYYNTIESITE 1 VARSINAIS-SUOMEN MYYNTIESITE ULOSOTTOVIRASTO PL 363, Sairashuoneenkatu 2-4 20100 TURKU 12.12.2016 Puhelin Vaihde 029 56 26400, Telekopio 029 56 26488 Sähköposti varsinais-suomi.uo@oikeus.fi

Lisätiedot

MYYNTIESITE ASUINKIINTEISTÖ KIURUVEDELLÄ

MYYNTIESITE ASUINKIINTEISTÖ KIURUVEDELLÄ MYYNTIESITE POHJOIS-SAVON ULOSOTTOVIRASTO PL 81, Viestikatu 3 70601 KUOPIO 01.02.2016 Puhelin 02956 27900, Telekopio 02956 27937 Sähköposti pohjois-savo.uo@oikeus.fi ASUINKIINTEISTÖ KIURUVEDELLÄ Nettihuutokauppa

Lisätiedot

Lunastustoimitus. Teppo Rantanen, maanmittausinsinööri (DI) Maanmittauslaitos, Hämeenlinnan palvelupiste

Lunastustoimitus. Teppo Rantanen, maanmittausinsinööri (DI) Maanmittauslaitos, Hämeenlinnan palvelupiste Lunastustoimitus Teppo Rantanen, maanmittausinsinööri (DI) Maanmittauslaitos, Hämeenlinnan palvelupiste 4.-5.12.2017 Lunastamalla voidaan hankkia kiinteää omaisuutta, hankkia pysyvä tai määräaikainen käyttöoikeus,

Lisätiedot

Maa-20.3382 Arviointitoimitukset I

Maa-20.3382 Arviointitoimitukset I Maa-20.3382 Arviointitoimitukset I YKSITYISTIETOIMITUS (viittaukset esityksessä yksityistielakiin) ª Arvo Vitikainen / 2015 YKSITYISTIETOIMITUKSEN RUNKO 1. Kokousaika- ja paikka 2. Vireilletulo ja tiedottaminen

Lisätiedot

SISÄLLYS. N:o 204. Maa- ja metsätalousministeriön asetus. peltokasvien tuen vuoden 1991 viljelyvaatimuksesta poikkeamisesta vuonna 2001

SISÄLLYS. N:o 204. Maa- ja metsätalousministeriön asetus. peltokasvien tuen vuoden 1991 viljelyvaatimuksesta poikkeamisesta vuonna 2001 SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA 2001 Julkaistu Helsingissä 14 päivänä maaliskuuta 2001 N:o 204 212 SISÄLLYS N:o Sivu 204 Maa- ja metsätalousministeriön asetus peltokasvien tuen vuoden 1991 viljelyvaatimuksesta poikkeamisesta

Lisätiedot

Kangasalan kunnassa kiinteistörekisteritunnus 211-462-7-61 osoitteessa Tykkitie, 36240 KANGASALA

Kangasalan kunnassa kiinteistörekisteritunnus 211-462-7-61 osoitteessa Tykkitie, 36240 KANGASALA HAKIJA Rakennusliike Lapti Mannerheimintie 107 00280 HELSINKI KIINTEISTÖ Kangasalan kunnassa kiinteistörekisteritunnus 211-462-7-61 osoitteessa Tykkitie, 36240 KANGASALA VIREILLETULOPERUSTE Ympäristönsuojelulaki

Lisätiedot

1 JOUKKOLIIKENTEEN LIPPU- JA MAKSUJÄRJESTELMÄ OY:N YHTIÖJÄRJESTYS

1 JOUKKOLIIKENTEEN LIPPU- JA MAKSUJÄRJESTELMÄ OY:N YHTIÖJÄRJESTYS 1 JOUKKOLIIKENTEEN LIPPU- JA MAKSUJÄRJESTELMÄ OY:N YHTIÖJÄRJESTYS YHTIÖJÄRJESTYS Liite perustamissopimukseen 1 Yhtiön toiminimi ja kotipaikka Yhtiön toiminimi on Joukkoliikenteen lippu- ja maksujärjestelmä

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 57. 57 Omakotitonttien luovuttaminen omatoimiseen rakentamiseen vuonna 2015

Espoon kaupunki Pöytäkirja 57. 57 Omakotitonttien luovuttaminen omatoimiseen rakentamiseen vuonna 2015 01.06.2015 Sivu 1 / 1 2248/02.07.00/2015 57 Omakotitonttien luovuttaminen omatoimiseen rakentamiseen vuonna 2015 Valmistelijat / lisätiedot: Henry Laine, puh. 050 395 2151 etunimi.sukunimi@espoo.fi Päätösehdotus

Lisätiedot

IMATRAN KAUPUNGIN PALKKIO- JA MATKUSTUSSÄÄNTÖ

IMATRAN KAUPUNGIN PALKKIO- JA MATKUSTUSSÄÄNTÖ IMATRAN KAUPUNGIN PALKKIO- JA MATKUSTUSSÄÄNTÖ Sisällysluettelo PALKKIO- JA MATKUSTUSSÄÄNTÖ 1 Soveltamisala 1 2 Luottamushenkilöiden kokouspalkkiot 1 3 Samana päivänä pidetyt kokoukset 1 4 Vuosipalkkiot

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 57

Espoon kaupunki Pöytäkirja 57 03.06.2013 Sivu 1 / 1 2512/02.07.00/2013 57 Saunalahden yhteistoiminta- ja esisopimuksen mukaisten kiinteistöjärjestelyperiaatteiden hyväksyminen Saunalahdenportin asemakaavamuutos-alueella Valmistelijat

Lisätiedot

verotus valmistui Kunnallisvero Yhteisövero Uskonnolliset yhteisöt Kiinteistövero

verotus valmistui Kunnallisvero Yhteisövero Uskonnolliset yhteisöt Kiinteistövero VUODEN 2010 VEROTULOT Rahatoimisto KAUNIAISTEN KAUPUNKI GRANKULLA STAD KH 9.2.2011 Vuoden 2009 maksuunpannut verot Kaupungin saamiin vuoden 2010 verojen tilityksiin vaikuttaa merkittävästi vuoden 2009

Lisätiedot

Paikkatietopalvelut Maksut ja taksat 1.1.2015

Paikkatietopalvelut Maksut ja taksat 1.1.2015 Paikkatietopalvelut Maksut ja taksat 1.1.2015 VIRALLISET KARTTA- JA REKISTERIOTTEET Arvonlisävero 0% Kaupungin karttakopiot (tonttijakokartta, toimituskartta, kiinteistörekisterikartta ym. viralliset kartat)

Lisätiedot

Metsätilan arvonmääritys

Metsätilan arvonmääritys Metsätilan arvonmääritys Lahti 26.1.2019 Toimitusjohtaja Markku Vaario, LKV, AKA Kaakkois-Suomen Metsätilat Oy LKV Metsänhoitoyhdistys Etelä-Karjala, johtaja Mihin tarvitaan metsän arvon määritystä Kiinteistökauppa

Lisätiedot

Kotkan kaupungin SÄÄDÖSKOKOELMA Nro 7

Kotkan kaupungin SÄÄDÖSKOKOELMA Nro 7 Kotkan kaupungin SÄÄDÖSKOKOELMA 2015 Nro 7 MAA-AINESTEN OTTAMISSUUNNITELMAN TARKASTAMISESTA JA OTTAMISTOIMINNAN VALVONNASTA SUORITETTAVAT MAKSUT (Hyväksytty ympäristölautakunnassa 26.2.2015) 1 Yleistä

Lisätiedot

kokouksessa päivänä kuuta 20

kokouksessa päivänä kuuta 20 VUOLIJOEN KUNNAN VESIMAKSUTAKSA Hyväksytty kokouksessa päivänä kuuta 20 Voimaantulopäivä: Vesilaitostoiminnan kustannusten korvaamiseksi perii Vuolijoen kunta laitokseen liittymisestä ja sen käytöstä annetut

Lisätiedot

LOVIISA, MERIHEINÄ RANTA-ASEMAKAAVA

LOVIISA, MERIHEINÄ RANTA-ASEMAKAAVA MAANMITTARI OY ÖHMAN Sten Öhman Sunnantie 7 10900 Hanko 044-2530464 sten.ohman@netsten.fi 12.11.2012, korjattu 15.1.2015 LOVIISA, MERIHEINÄ RANTA-ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1. Suunnittelualue

Lisätiedot

NAANTALIN KAUPUNKI MAANVUOKRASOPIMUS 1 Lammasluoto. 1.2 Vuokralainen Naantalin purjehdusseura ry, y-tunnus 0638337-2, PL 57, 21101 Naantali.

NAANTALIN KAUPUNKI MAANVUOKRASOPIMUS 1 Lammasluoto. 1.2 Vuokralainen Naantalin purjehdusseura ry, y-tunnus 0638337-2, PL 57, 21101 Naantali. NAANTALIN KAUPUNKI MAANVUOKRASOPIMUS 1 1 OSAPUOLET 1.1 Vuokranantaja Naantalin kaupunki, y-tunnus 0135457-2, Käsityöläiskatu 2, 21100 Naantali. 1.2 Vuokralainen Naantalin purjehdusseura ry, y-tunnus 0638337-2,

Lisätiedot

SISÄLLYS. N:o 331. Maa- ja metsätalousministeriön asetus. kiinteistötoimitusmaksusta annetun maa- ja metsätalousministeriön asetuksen muuttamisesta

SISÄLLYS. N:o 331. Maa- ja metsätalousministeriön asetus. kiinteistötoimitusmaksusta annetun maa- ja metsätalousministeriön asetuksen muuttamisesta SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA 2003 Julkaistu Helsingissä 2 päivänä toukokuuta 2003 N:o 331 332 SISÄLLYS N:o Sivu 331 Maa- ja metsätalousministeriön asetus kiinteistötoimitusmaksusta annetun maa- ja metsätalousministeriön

Lisätiedot

HELSINGIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 9/2011 1 TERVEYSLAUTAKUNTA 31.5.2011

HELSINGIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 9/2011 1 TERVEYSLAUTAKUNTA 31.5.2011 HELSINGIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 9/2011 1 195 PALKAN TAKAISINPERINNÄN KOHTUULLISTAMISTA KOSKEVA VAATIMUS Terke 2011-275 Esityslistan asia TJA/26 TJA Terveyslautakunta päätti kohtuullistaa tämän päätöksen

Lisätiedot

Raportointi ja taseselvitys 1.1.2009 alkaen

Raportointi ja taseselvitys 1.1.2009 alkaen 1 Raportointi ja taseselvitys 1.1.2009 alkaen Pasi Lintunen Voimajärjestelmän käyttö / Tasepalvelu Tasepalveluseminaari 19.8.2008 2 Yleistä taseselvityksestä Taseselvityksessä selvitetään sähkömarkkinatoimijoiden

Lisätiedot

SISÄLLYS. N:o 1367. Laki. nimikirjalain 4 ja 9 :n muuttamisesta. Annettu Helsingissä 30 päivänä joulukuuta 1999

SISÄLLYS. N:o 1367. Laki. nimikirjalain 4 ja 9 :n muuttamisesta. Annettu Helsingissä 30 päivänä joulukuuta 1999 SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA 1999 Julkaistu Helsingissä 31 päivänä joulukuuta 1999 N:o 1367 1378 SISÄLLYS N:o Sivu 1367 Laki nimikirjalain 4 ja 9 :n muuttamisesta... 3631 1368 Laki kansaneläkelain muuttamisesta...

Lisätiedot