ENSIASUNNON OSTAJAN ABC

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "ENSIASUNNON OSTAJAN ABC"

Transkriptio

1 Unelmien koti kiikarissa? ENSIASUNNON OSTAJAN ABC Ensimmäisen oman asunnon ostaminen saattaa tuntua henkisesti ja rahallisesti isolta päätökseltä, johon liittyy paljon uutta ja tuntematonta. Tämä opas kertoo sinulle pähkinänkuoressa kaiken oleellisen, mitä sinun tulee tietää ennen oman asunnon ostamista.

2 ENSIASUNNON OSTAJAN ABC MAKSAISINKO VUOKRAA VAI OSTAISINKO OMAN? Oman kodin osto saattaa tuntua rahallisesti isolta harppaukselta. Asuntolainan maksaminen on kuitenkin verrattavissa kuukausittaiseen vuokran maksuun. Erona on, että asuntolainan lyhennykset päätyvät viime kädessä omaan kukkaroosi, toisin kuin vuokramaksut. Omaan ensiasuntoon liittyy myös muita etuja. Asuntosi myynnistä saatu mahdollinen myynti - voitto on verovapaata, kun olet asunut asunnossasi yhtäjaksoisesti vähintään kahden vuoden ajan. Myös ensiasunnon ostamiseen ottamasi lainan korot ovat verotuksessa osittain vähennyskelpoisia. Oma asunto on siis fiksu sijoitus. MITÄ MINUN TULEE TIETÄÄ ASUNTOLAINASTA ETUKÄTEEN? Asuntolaina-asiat kannattaa hoitaa kuntoon jo asunnon etsinnän alkuvaiheessa. Ennen asuntolainan hakemista, kartoita ensin tulosi ja säästösi: asuntolainan kuukausierä tulee mitoittaa niin, että rahaa jää asumisen kulujen ja muiden kuukausittaisten menojen jälkeen myös säästöön sekä elämän pienien ja isojen ilojen toteuttamiseen. Sovita siis asuntohaaveesi omaan tulotasoosi. Lainatarvetta pohtiessa kannattaa myös varautua mahdolliseen korkojen nousuun ja muutoksiin elämäntilanteessa. Yksi vaihtoehto on säästää lainanmaksun ohella ja varautua sillä tavalla tulevaan. S-Pankin lainalaskurilla voit kokeilla eri lainamäärien ja takaisinmaksun kuukausierien sopivuutta kukkarollesi: S-PANKKI.FI/LAINALASKURI

3 NÄIN PÄÄSET ALKUUN ASUNNON OSTAMISESSA: Listaa kaikki haaveet ja toiveet unelmien kotiin liittyen Kierrä ja vertaile erilaisia asuntoja. Asumismuoto ja sijainti: Rivitalo, kerrostalo vai omakotitalo? Rakennettava, remontoitava vai täysin muuttovalmis? Keskustan sykkeessä, maaseudun rauhassa vai lähiössä palveluiden äärellä? Tarve joukkoliikenteen palveluille? Kodin viihtyvyys: Omalla saunalla vai ilman? Parveke vai oma piha? Mahdollisen lemmikin tarpeet? Mahdollisuus vaikuttaa materiaalija kodinkonevalintoihin? Listat auttavat sinua vertailemaan erilaisia asuntoja keskenään. 2. Hae lainatarjous jo ennen asuntonäytöille menoa. Selvitä kotisi rahoitus jo ennen kuin aloitat kotisi etsimisen. Mielenkiintoiset asunnot menevät nimittäin kaupaksi yleensä lähes heti myyntiin tultuaan, joten saatat joutua toimimaan nopeasti. Hoida siis laina-asiat ensin kuntoon. Saatu lainatarjous ei sido sinua mihinkään, mutta mahdollistaa ostotarjouksen tekemisen milloin vain ja näin unelmien koti ei mene sivu suun. Kun teet kirjallisen ostotarjouksen, muista merkitä siihen lisäehto, jonka nojalla voit perääntyä ostotarjouksestasi, jos pankkisi ei myöntäisikään kyseiseen kohteeseen asuntolainaa. Vain kiertämällä useammalla asuntonäytöllä silmäsi harjaantuu kohteiden ominaisuuksien arviointiin. Pääset myös tarkastelemaan eri asuntovaihtoehtojen hintoja. Tarkista asunnon kunto huolellisesti, sillä jälkikäteen et välttämättä saa korvausta selvästi havaittavista vioista. Uudelle ja vieraalle alueelle muuttoa miettiessäsi selvitä myös alueen mahdolliset rakentamis- ja liikennesuunnitelmat, jotta vältyt yllätyksiltä. 4. Tutustu huolella asiapapereihin. ÄLÄ HÖTKYILE. ASUNNON OSTAMISESSA MALTTI ON VALTTIA. Pyydä seuraavat asiakirjat itsellesi etukäteen tai nappaa ne mukaasi viimeistään asuntonäytöstä ja tutustu niihin huolella kotona: Isännöitsijäntodistus Asunnon pohjapiirros Yhtiöjärjestys PTS (taloyhtiön pitkäntähtäimen suunnitelma) Energiatodistus Taloyhtiön viimeinen tilinpäätös, tulosja taselaskelmat Tilinpäätöksen lisäksi kannattaa tutustua myös taloyhtiön talousarvioon, josta käyvät ilmi esi - merkiksi tulossa olevat yhtiön korjaukset ja hankinnat. Tulevien remonttien kustannukset on hyvä selvittää, jotta osaat sovittaa asuntolainan ja taloyhtiöremontin kuten julkisivutai putkiremontin talouteesi. ONNEA ASUNNON ETSIMISEEN!

4 ENSIASUNNON OSTAJAN LYHYT SANAKIRJA Marginaali Asuntolainan kokonaiskorko muodostuu pankin kanssa neuvotellusta korkomarginaalista ja viitekorosta. Marginaali on siis asiakaskohtainen ja voi vaihdella asunnon ostajan elämäntilanteesta riippuen. Viitekorko Asuntolainan korko muodostuu marginaalista ja viitekorosta. Lainasumma sidotaan siis aina tiettyyn viitekorkoon. Viitekorko tarkoittaa euroalueen viite - korkoa, jolla pankki saa lainattua rahaa muilta pankeilta, ja pankki lainaa näitä varoja sitten viitekorkoa korkeammalla korolla eteenpäin. Suomessa suosituin viitekorko asuntolainoissa on 12 kuukauden Euriborkorko. Asuntolainan vakuus Pankki tarvitsee vastineeksi myöntämälleen asuntolainalle vakuuden turvaamaan lainan takaisinmaksua. Asuntolainan vakuutena toimii pääsääntöisesti ostamasi asunto. Jos omat vakuudet eivät riitä voi lisävakuudeksi liittää pankista ostettavan täytevakuuden, valtion takauksen tai vanhempiesi takauksen. Kotiasi vastaan myönnetään yleensä lainaa enimmillään 70 prosenttia ostettavan asunnon arvosta. Lainaneuvottelussa arvioidaan lainamäärääsi tarvittavat vakuudet tulevan kotisi myyntihinnan ja sijainnin perusteella. Valtiontakaus Asunnonostaja voi saada lainalleen valtiontakauksen. Tämä tarkoittaa, että valtio sitoutuu suorittamaan takaisinkorvauksen, jos asunnon myyntihinta ei yksinään riitä. Valtiontakaus on tarkoitettu tilanteisiin, joissa omat vakuudet eivät riitä koko lainan vakuudeksi. Takausta ei tarvitse hakea erikseen vaan se myönnetään aina lainapäätöksen yhteydessä. ASP-laina ASP tulee sanasta asuntosäästöpalkkio. ASP on Suomen valtion luoma järjestelmä, jolla kannustetaan ensiasunnon hankintaan. Jos haluat ASP-lainan, tulee sinun tehdä pankin kanssa ensin sopimus ASP-säästämisestä ja säästää osa lainasummasta ASP-tilille. Tämän jälkeen pankki lainaa loput kauppasummasta asuntolainana. ASP-säästäjänä saat asuntolainan edullisilla ehdoilla. Korkojen verovähennys Ensiasunnon ostajalla asuntolainan korot ovat verotuksessa osittain vähennyskelpoisia. Voit siis vähentää asuntolainasta maksamiasi korkoja verotuksessa. Varainsiirtovero Varainsiirtovero on vero, joka ostajan tulee maksaa kiinteistön, asunto-osakkeen tai muun arvopaperin hankkimisesta. Ensiasunnon ostajana sinun ei kuitenkaan tarvitse maksaa varainsiirtoveroa, jos omistat asunnosta vähintään 50 %, olet kaupantekohetkellä vuotias, asunto tulee asuinkäyttöösi ja muutat siihen 6 kuukauden kuluessa kaupanteosta ja et ole aikaisemmin omistanut asunnosta tai asuinrakennuksesta vähintään 50 %. Lyhennystapa Lyhennystavalla tarkoitetaan erilaisia vaihtoehtoja, joilla lainaa lyhennetään eli maksetaan takaisin. Asuntolainan kuukausittainen takaisinmaksuerä koostuu aina lainan pääoman lyhennyksestä ja koron osuudesta. Näiden välinen suhde riippuu lyhennystavasta. Yleisimmät lyhennystavat ovat annuiteetti, tasalyhennys ja kiinteä tasaerä. Annuiteetti Annuiteetti on lyhennystapa, jossa takaisinmaksuerä sisältää sekä koron että lyhennyksen. Erä muuttuu koron muuttuessa: jos viitekorko nousee, erä nousee ja jos viitekorko laskee, erä laskee. Laina-aika ei muutu. Annuiteettilaina on hyvä vaihtoehto, jos haluat tietää laina-ajan pituuden tarkalleen etukäteen.

5 Tasalyhennys Tasalyhennys on lyhennystapa, jossa takaisinmaksuerä sisältää pelkän lyhennyksen. Lyhennys pysyy samana. Lyhennyksen lisäksi maksetaan korko, jonka määrä vaihtelee jäljellä olevan lainamäärän ja korkotason mukaan. Laina-aika ei muutu. Tasalyhennys on hyvä vaihtoehto, jos haluat alussa maksaa suurempia takaisinmaksueriä ja haluat tietää laina-ajan pituuden tarkalleen etukäteen. Kiinteä tasaerä Kiinteä tasaerä on lyhennystapa, jossa kaikki takaisinmaksuerät (lyhennys + korko) ovat laina-aikana yhtä suuria, eli jos viitekorko laskee, laina-aika lyhenee ja jos viitekorko nousee, laina-aika pitenee. Takaisinmaksuerä on kuitenkin aina vähintään koron suuruinen, eli jos sovittu erä ei riitä kattamaan korkoja, maksuerä nousee. Kiinteä tasaerä on hyvä lyhennysvaihtoehto, jos haluat, että kuukausittain maksamasi määrä pysyy aina samansuuruisena. Mahdollisuus käyttää kiinteää tasaerää tarkistetaan tapauskohtaisesti. Tarjouskauppa Kun asunto myydään tarjouskauppa-mallilla, ostajat tekevät tarjoukset lähtöhinnasta ylöspäin. Myyjä voi itse valita, minkä tarjouksen hyväksyy. Lainaneuvottelu Lainaneuvottelussa sovit pankin laina-asiantuntijan kanssa lainan määrästä, korosta, takaisinmaksusta ja vakuuksista. Lainaneuvottelun tarkoitus on kartoittaa elämäntilannettasi ja asunnonhankintasuunnitelmaasi. Lainaneuvottelussa saat tukea myös muun muassa ostotarjouksen tekemiseen ja varsinaiseen kaupantekoon. Lainatarjous Lainatarjous on pankilta saamasi tarjous asuntolainasta. Se kertoo sinulle marginaalin ja koron sekä ehtoihin liittyviä asioita. Saatu lainatarjous ei vielä sido sinua mihinkään, mutta se on hyvä olla valmiina jo asunnon etsinnän alkuvaiheessa. Asunto-osakeyhtiö tai taloyhtiö Kun ostat osakehuoneiston, ostat osakkeet, jotka oikeuttavat asunnon hallintaan ja sinusta tulee näin asunto-osake - yhtiön, eli taloyhtiön osakas. Osakehuoneistolla tarkoitetaan yleensä kerros-, rivitalo-, tai paritaloasuntoa. Asunnon myyntihinta Myyntihinta on summa, jonka ostaja maksaa myyjälle. Asunnon velaton myyntihinta Asuntojen myynti-ilmoituksissa ilmoitettu asunnon velaton myyntihinta tai velaton hinta tarkoittaa hintaa, johon on myyntihinnan lisäksi sisällytetty mahdollinen asunto-osakkeen velkaosuus taloyhtiön lainasta. Velaton hinta kertoo siis myyntihintaa paremmin, minkä suuruinen asunnosta maksettava kokonaishinta on. Jos taloyhtiöllä on velkaa, sinulla on yleensä mahdollisuus valita, haluatko lyhentää yhtiölainaa kuukausittain rahoitusvastikkeena osakeyhtiölle vai maksatko oman osuutesi yhtiön lainasta kerralla pois. Jos asuntoon ei sisälly velkaosuutta, on myyntihinta ainoa hinta, joka ilmoituksessa näkyy. Hoitovastike Hoitovastikkeella katetaan muun muassa taloyhtiön rakennusten ylläpidosta ja erilaisista palveluista syntyvät menot. Hoitovastike koostuu esimerkiksi korjaus- ja lämmityskuluista. Yhtiövastike Yhtiövastike muodostuu hoitovastikkeesta ja mahdollisesta rahoitusvastikkeesta, jolla lyhennetään asuntoon kohdistuvaa yhtiölainaa. Rahoitusvastikkeella kate taan pitkävaikutteisia menoja, jotka aiheutuvat kiinteistön ja rakennuksen rakentamisesta, peruskorjauksesta ja uudistuksesta.

6

Millainen on Osuuspankin asuntopalvelu?

Millainen on Osuuspankin asuntopalvelu? Millainen on Osuuspankin asuntopalvelu? 1 Mistä asuntopalvelumme koostuu? Olitpa sitten hankkimassa ensimmäistä omaa kotia tai vaihtamassa nykyistä, saat meiltä juuri sinulle sopivan asuntolainan. Hoidamme

Lisätiedot

Ensimmäiseen omaan kotiin

Ensimmäiseen omaan kotiin Ensimmäiseen omaan kotiin Tarja Lehtonen 18.11.2014 Ensimmäiseen omaan kotiin Aihealueet Huomioitavaa ennen asunnon ostoa ASP lyhyesti Asuntolaina Korkovaihtoehdot Vakuudet OmaTakaus Vakuutukset Verotus

Lisätiedot

Asumisen palvelumme sinulle

Asumisen palvelumme sinulle Asumisen palvelumme sinulle 1 Mistä asumisen palvelumme koostuvat? Olitpa sitten hankkimassa ensimmäistä omaa kotia tai vaihtamassa nykyistä, saat meiltä juuri sinulle sopivan asuntolainan. Hoidamme myös

Lisätiedot

Tunnetko asuntolainariskisi?

Tunnetko asuntolainariskisi? Tunnetko asuntolainariskisi? Studia Monetaria 12.10.2010 Peter Palmroos, tutkija Esityksen sisältö Asuntoluottojen riskit lainanottajalle Vakuuksien hinnan kehitys Maksukyvyn säilyminen Pankkien asuntoluottoriskit

Lisätiedot

Ensiasunnon osto TTY 2014

Ensiasunnon osto TTY 2014 Ensiasunnon osto TTY 2014 Pirkan OP- Kiinteistökeskus Oy Jaakko Simola Myyntineuvottelija 2 Esityksen sisältö 1. Op-Kiinteistökeskus 2. Vuokralle vai omaan 3. Sopiva ensikoti 4. Asuntonäyttö 5. Ensimmäisen

Lisätiedot

Asunto Oy Vantaan Kaneli Tikkurilantie 35,01370 Vantaa Asunto Oy Vantaan Kaneli sijaitsee omalla tontilla.

Asunto Oy Vantaan Kaneli Tikkurilantie 35,01370 Vantaa Asunto Oy Vantaan Kaneli sijaitsee omalla tontilla. Asunto Oy Vantaan Kaneli Tikkurilantie 35,01370 Vantaa Asunto Oy Vantaan Kaneli sijaitsee omalla tontilla. MYYNTIHINTALUETTELO pvm 26.1.2015 Hinnat voimassa toistaiseksi Päivitetty 4.1.2016 Huoneisto tyyppi

Lisätiedot

Ålandsbanken asuntolaina

Ålandsbanken asuntolaina Ålandsbanken asuntolaina Ålandsbankenin asuntolaina on joustava Ålandsbankenissa tiedämme, miten tärkeää on, että asuntolainan sisältö on oikea juuri sinulle. Asunnon tai talon ostaminen tai uuden rakentaminen

Lisätiedot

Taloyhtiön korjaushankkeen rahoitus

Taloyhtiön korjaushankkeen rahoitus Taloyhtiön korjaushankkeen rahoitus Taloyhtiölaina / Osakaslaina Saavatko taloyhtiöt lainaa Nordeasta? Millaisia muutoksia on tapahtunut uusien säädösten myötä? Suomen talous edelleen alavireessä, mutta

Lisätiedot

ASUNTO OY SULKULAN HUVITUS, JYVÄSKYLÄ Ryytipolku 6 40520 Jyväskylä lainaosuus MYYNTIHINNASTO 22.4.2014 MUUTOKSET MAHDOLLISIA

ASUNTO OY SULKULAN HUVITUS, JYVÄSKYLÄ Ryytipolku 6 40520 Jyväskylä lainaosuus MYYNTIHINNASTO 22.4.2014 MUUTOKSET MAHDOLLISIA Ryytipolku 6 40520 Jyväskylä lainaosuus MYYNTIHINNASTO 22.4.2014 vuokratontin Huoneisto- Pinta- Myynti- Pitkäaik. Velaton arvioitu Osake- Osake Asunto Krs tyyppi ala hinta lainaosuus hinta lunastusosuus

Lisätiedot

Ensiasunnon ostajan vero-ohjeet

Ensiasunnon ostajan vero-ohjeet Ensiasunnon ostajan vero-ohjeet Hanna Silander Lakimies Veronmaksajain Keskusliitto ry 15.3.2017 Oman asunnon ostaminen ja verotus Rahoitus Säästöt Laina Lahja Asunnon ostaminen Varainsiirtovero / ensiasunnon

Lisätiedot

Helsingin OP Pankki Oyj. Vesa Väätänen

Helsingin OP Pankki Oyj. Vesa Väätänen Helsingin OP Pankki Oyj Vesa Väätänen OP-bonuksia keskittämisestä Palkitsemme asiakkaitamme keskittämisestä markkinoiden parhailla keskittämiseduilla. Viime vuonna asiakkaillemme kertyi OP-bonuksia 195

Lisätiedot

SIJOITUSANALYYSI 2h+kk+ph, Kauppurienkatu 5, Oulu KOHDETIEDOT

SIJOITUSANALYYSI 2h+kk+ph, Kauppurienkatu 5, Oulu KOHDETIEDOT KOHDETIEDOT Sivu 1 PERUSTIEDOT VUOKRATIEDOT Sijainti Kauppurienkatu 5, Oulu Vuokra 610,00 /kk Kaupunginosa Keskusta Hoitovastike 110,00 /kk Yhtiö As Oy Kauppurienkatu 5 Rahoitusvastike - Rakennusvuosi

Lisätiedot

Verkkokurssin tuotantoprosessi

Verkkokurssin tuotantoprosessi Verkkokurssin tuotantoprosessi Tietotekniikan perusteet Excel-osion sisältökäsikirjoitus Heini Puuska Sisältö 1 Aiheen esittely... 3 2 Aiheeseen liittyvien käsitteiden esittely... 3 2.1 Lainapääoma...

Lisätiedot

Osoite: Pyhän Katariinan tie 8 c, KAARINA Voimassa toistaiseksi Päivitetty Hoitovastike. Hoito ja.

Osoite: Pyhän Katariinan tie 8 c, KAARINA Voimassa toistaiseksi Päivitetty Hoitovastike. Hoito ja. AS OY KAARINAN KANTTORINKULMA Myyntihinnasto 20.4.2018 Osoite: Pyhän Katariinan tie 8 c, 20780 KAARINA Voimassa toistaiseksi Päivitetty 23.1.2019 Asunto krs. Huoneisto tyyppi Pinta ala m² Osakkeiden numerot

Lisätiedot

KOLME SUKUPOLVEA ENSIASUNTOA HANKKIMASSA. Kehittämispäällikkö Ilkka Lehtinen 12.3.2012

KOLME SUKUPOLVEA ENSIASUNTOA HANKKIMASSA. Kehittämispäällikkö Ilkka Lehtinen 12.3.2012 KOLME SUKUPOLVEA ENSIASUNTOA HANKKIMASSA Kehittämispäällikkö Ilkka Lehtinen 12.3.2012 KOLME SUKUPOLVEA Munkkivuori 1960 Tapiola 1979 Taka-Töölö 2011 12.3.2012 2 ENSIASUNNON HANKINTA KOLMESSA SUKUPOLVESSA

Lisätiedot

Näytesivut. 100 ja 1 kysymystä putkiremontista

Näytesivut. 100 ja 1 kysymystä putkiremontista 18 Asuminen on Suomessa kallista. Asunto-osakkeen ostaminen on monelle elämän suurin yksittäinen hankinta, ja oma koti on jokaiselle hyvin tärkeä. Lisäksi taloyhtiön korjaushankkeet ovat kalliita, erityisesti

Lisätiedot

Hoitovastike + erillisveloitukset. Rahoitusvastike. Myyntihinta. Lainaosuus. Velaton hinta. lyhennysvapaan. Osakkeiden numerot lkm

Hoitovastike + erillisveloitukset. Rahoitusvastike. Myyntihinta. Lainaosuus. Velaton hinta. lyhennysvapaan. Osakkeiden numerot lkm MYYNTIHINNASTO 1 (7) asunnot, autopaikat, pienajoneuvopaikat 27.12.2011 Asunto Oy Keravan Akatemia voimassa toistaiseksi Keskikatu 1, 04200 KERAVA Päivitetty 30.11.2012 Krs. Huoneistotyyppi Pinta-ala m

Lisätiedot

Niko Nummelin MITÄ ENSIASUNTOA OSTAVAN YKSITYISHENKILÖN TULISI TIETÄÄ ERILAISISTA RAHOITUSMAHDOLLISUUKSISTA?

Niko Nummelin MITÄ ENSIASUNTOA OSTAVAN YKSITYISHENKILÖN TULISI TIETÄÄ ERILAISISTA RAHOITUSMAHDOLLISUUKSISTA? Niko Nummelin MITÄ ENSIASUNTOA OSTAVAN YKSITYISHENKILÖN TULISI TIETÄÄ ERILAISISTA RAHOITUSMAHDOLLISUUKSISTA? Liiketalouden koulutusohjelma 2015 MITÄ ENSIASUNTOA OSTAVAN YKSITYISHENKILÖN TULISI TIETÄÄ ERILAISISTA

Lisätiedot

Tarjoudumme ostamaan tässä mainitut osakkeet tarjouksessa mainituilla ja muuten sovittavilla kauppaehdoilla. Kauppakirja allekirjoitetaan viimeistään.

Tarjoudumme ostamaan tässä mainitut osakkeet tarjouksessa mainituilla ja muuten sovittavilla kauppaehdoilla. Kauppakirja allekirjoitetaan viimeistään. TARJOUS, asunto-osake Tarjoudumme ostamaan tässä mainitut osakkeet tarjouksessa mainituilla ja muuten sovittavilla kauppaehdoilla. 1. Kaupantekopäivä Kauppakirja allekirjoitetaan viimeistään. 2. Kaupan

Lisätiedot

Asunto Oy Vantaan Kaneli

Asunto Oy Vantaan Kaneli Asunto Oy Vantaan Kaneli Ennakkomarkkinoinnin alustava MYYNTIHINTALUETTELO pvm 26.1.2015 Hinnat voimassa toistaiseksi Päivitetty Huoneisto tyyppi m2 myyntihinta lainaosuus velaton hinta velaton hinta 1.

Lisätiedot

Taloyhtiölaina ja AsuntoJousto

Taloyhtiölaina ja AsuntoJousto Taloyhtiölaina ja AsuntoJousto rahoittamisen ratkaisuina Suomen Asunto-osakkeenomistajien ajankohtaiskatsaus 21.11.2011 Mikko Knuutila Johtaja, yritysasiakkaat 1745 Kanta-Helsingin Yrityskonttori Nordea

Lisätiedot

Vakka-Suomen taloyhtiöilta

Vakka-Suomen taloyhtiöilta Vakka-Suomen taloyhtiöilta 28.3.2019 S i n i k k a S a r i n K a l a n n i n S ä ä s t ö p a n k k i Säästöpankkiryhmä Edistämme säästäväisyyttä ja asiakkaidemme taloudellista hyvinvointia lähellä asiakasta.

Lisätiedot

A s u n t. Myyntihinta. Lainaosuus

A s u n t. Myyntihinta. Lainaosuus 1 (5) Asunto Asunto Oy Helsingin Pelimanni Myyntihinnasto 6.7.2011 Pasuunatie 4a, 00420 Helsinki Voimassa toistaiseksi Päivitetty 07.12.2012 krs. Huoneisto tyyppi numerot luku A s u n t hinta ~/m2 /kk

Lisätiedot

ENSI- ASUNNON OSTAMISEN OPAS

ENSI- ASUNNON OSTAMISEN OPAS ENSI- ASUNNON OSTAMISEN OPAS 1 SISÄLLYS- LUETTELO 1. ENSIASUNNON OSTAMINEN...3 Haluan oman asunnon mitä seuraavaksi?... 4 2. KUKA ON ENSIASUNNON OSTAJA?...5 3. ASUNTOLAINA JA MITÄ SIINÄ KANNATTAA HUOMIOIDA...6

Lisätiedot

HELSINGIN OP PANKKI OYJ

HELSINGIN OP PANKKI OYJ HELSINGIN OP PANKKI OYJ 12.9.2012 NUUTINEN JUHA RISTO SAMULI POHJOISKAARI 12 A 6 00200 HELSINKI ALHO MARJUT KRISTIINA Kiitos 7.5.2012 tekemästäsi lainatarjouspyynnöstä Olemme mielellämme mukana toteuttamassa

Lisätiedot

Tarjoudumme ostamaan tässä mainitut osakkeet tarjouksessa mainituilla ja muuten sovittavilla kauppaehdoilla. Kauppakirja allekirjoitetaan viimeistään.

Tarjoudumme ostamaan tässä mainitut osakkeet tarjouksessa mainituilla ja muuten sovittavilla kauppaehdoilla. Kauppakirja allekirjoitetaan viimeistään. TARJOUS, asunto-osake Tarjoudumme ostamaan tässä mainitut osakkeet tarjouksessa mainituilla ja muuten sovittavilla kauppaehdoilla. 1. Kaupantekopäivä Kauppakirja allekirjoitetaan viimeistään. 2. Kaupan

Lisätiedot

On olemassa eri lainatyyppiä, jotka eroavat juuri sillä, miten lainaa lyhennetään. Tarkastelemme muutaman yleisesti käytössä olevan tyypin.

On olemassa eri lainatyyppiä, jotka eroavat juuri sillä, miten lainaa lyhennetään. Tarkastelemme muutaman yleisesti käytössä olevan tyypin. Rahoitusmuodot HUOM. Tässä esitetään vain teoriaa ja joitakin esimerkkejä. Enemmän esimerkkejä ja laskuja löytyy ratkaistuina EXCEL-tiedostosta "Rahoitusmuodot - laskut ja esimerkit", joka on MOODLESSA

Lisätiedot

ASUNTO OY KUOPION TUULIKANNEL

ASUNTO OY KUOPION TUULIKANNEL Sivu 1 lainaosuus ENNAKKOMARKKINOINTIHINNASTO 28.1.2016 ENNAKKOMARKKINOINTI vuokratontin Huoneisto- Pinta- Myynti- Pitkäaik. Velaton arvioitu Osake- Osake Asunto Krs tyyppi ala hinta lainaosuus hinta lunastusosuus

Lisätiedot

Lainaosuus. lukumäärä. Myyntihinta

Lainaosuus. lukumäärä. Myyntihinta Valitse sinulle sopivin maksutapa alla olevista vaihtoehdoista Tässä kohteessa on kaksi erilaista vaihtoehtoa maksaa kauppahinta. Voit valita vaihtoehdon, jossa on yhtiölaina tai vaihtoehdon, johon ei

Lisätiedot

Asunnon ja taloyhtiön kunnon selvittäminen

Asunnon ja taloyhtiön kunnon selvittäminen Nordea Pankki Asumisen ilta Asunnon ja taloyhtiön kunnon selvittäminen Mikko Juva Pientalorakentamisen kehittämiskeskus PRKK Onnistunut asuntokauppa Tunnista asunnon kunto Selvitä taloyhtiön kunto

Lisätiedot

Asumismenot 2012. Tiedotustilaisuus 12.6.2012

Asumismenot 2012. Tiedotustilaisuus 12.6.2012 Asumismenot 2012 Tiedotustilaisuus 12.6.2012 Tutkimuskysymys Mitä asuminen maksaa eri kotitalouksille, eri asumismuodoissa ja eri kaupungeissa nyt ja viiden vuoden päästä? Yhteenveto Keskimääräinen asumismenojen

Lisätiedot

Maa- ja metsätilojen sukupolvenvaihdospäivä. Liedon Säästöpankki Pankinjohtaja Esko Tuuppa 14.3.2012 Lieto

Maa- ja metsätilojen sukupolvenvaihdospäivä. Liedon Säästöpankki Pankinjohtaja Esko Tuuppa 14.3.2012 Lieto Maa- ja metsätilojen sukupolvenvaihdospäivä Liedon Säästöpankki Pankinjohtaja Esko Tuuppa 14.3.2012 Lieto Sukupolvenvaihdokset rahoittajan näkökulmasta I Uuden ja nuoren yrittäjän perusinvestointi monesti

Lisätiedot

Korkokatto taloyhtiön lainoille Suojaudu korkoriskiltä asettamalla katto korkomenoille

Korkokatto taloyhtiön lainoille Suojaudu korkoriskiltä asettamalla katto korkomenoille Korkokatto taloyhtiön lainoille Suojaudu korkoriskiltä asettamalla katto korkomenoille Korkoriski asunto-osakeyhtiössä Yleistyneiden remonttien takia taloyhtiöt ovat joutuneet nostamaan merkittäviä lainapääomia

Lisätiedot

Omistusasuntolainojen valtiontakaukset

Omistusasuntolainojen valtiontakaukset Valtiokonttori OHJE 1 (6) Omistusasuntolainojen valtiontakaukset 1 Omistusasuntolainat Omistusasuntolainojen valtiontakauksia ja takauskorvauksen maksua sääntelee laki omistusasuntolainojen valtiontakauksesta

Lisätiedot

41,0 m². Kerrostalo, 2h,k. Kuparisepänkatu 1, Kerava, Sampola

41,0 m². Kerrostalo, 2h,k. Kuparisepänkatu 1, Kerava, Sampola Kuparisepänkatu 1, 41,0 m² Kohdenumero 627671 Kerrostalo, 2h,k As Oy Keravan Kuparilinna nyt myynnissä! Moderneja, ekologisia, kustannustehokkaita ja ennen kaikkea tyylikkäitä uusia koteja valmistuu Keravan

Lisätiedot

m 2 Osakkeiden numerot Velaton hinta Myyntihinta Lainaosuus

m 2 Osakkeiden numerot Velaton hinta Myyntihinta Lainaosuus Myyntihinnasto Voimassa toistaiseksi sunto Oy Espoon Piruetti Osoite Runoratsunkatu 3, 02600 Espoo Päivitetty 22.03.2018 Huoneisto Huoneistotyyppi Pintaala m 2 hinta arvio kk (koron osuus) arvio kk Hoito-

Lisätiedot

Myyntihinnasto 1.9.2011 asunnot, asuntojen autopaikat, moottoripyöräpaikka. Osakkeiden. Myyntihin- lkm

Myyntihinnasto 1.9.2011 asunnot, asuntojen autopaikat, moottoripyöräpaikka. Osakkeiden. Myyntihin- lkm Asunto Oy Helsingin Lieska Suvannontie 2a, 00510 Helsinki Myyntihinnasto 1.9.2011 asunnot, asuntojen autopaikat, moottoripyöräpaikka Voimassa toistaiseksi Osakkeiden lkm Päivitetty 10.12.2012 Tontin vuokravastike

Lisätiedot

Lapintie 9 E ja F. Osakkeiden. Hoitovastike- Pääomavastike- Pääomavastike-

Lapintie 9 E ja F. Osakkeiden. Hoitovastike- Pääomavastike- Pääomavastike- SRV Pirkanmaa / Asuntomyynti Asunto Oy Tampereen Lapintien Loiste Myyntihinnasto 07.08.2015 Tampellan esplanadi 2, 33100 Tampere Lapintie 9 E ja F päivitetty 28.12.2015 puh. 0201455979 33100 Tampere Voimassa

Lisätiedot

Asunto Oy Lahden Alfred RS-hinnasto pvm 26.11.2010 Osoite Radansivunkatu 10, 15100 LAHTI Voimassa toistaiseksi Päivitetty 26.10.2012.

Asunto Oy Lahden Alfred RS-hinnasto pvm 26.11.2010 Osoite Radansivunkatu 10, 15100 LAHTI Voimassa toistaiseksi Päivitetty 26.10.2012. 1(5) Asunto Oy Lahden Alfred RS-hinnasto pvm 26.11.2010 Osoite Radansivunkatu 10, 15100 LAHTI Voimassa toistaiseksi Päivitetty 26.10.2012 Krs. Huoneistotyyppi Ominaisuudet Pinta-ala nrot Asunto A1 I 1h+tupak+s

Lisätiedot

Kerava, Sampola Kohdenumero h,k, parvi, 40,0 m² Kov Energialuokka B 2018 Mh ,00 Vh ,00

Kerava, Sampola Kohdenumero h,k, parvi, 40,0 m² Kov Energialuokka B 2018 Mh ,00 Vh ,00 Kerrostalo Kerava, Sampola Kohdenumero 627695 2h,k, parvi, 40,0 m² Kov. 2019 Energialuokka B 2018 Mh. 86 420,00 Vh. 216 800,00 Kuparisepänkatu 1. As Oy Keravan Kuparilinna nyt myynnissä! Moderneja, ekologisia,

Lisätiedot

Velaton hinta. Myyntihinta. Lainaosuus

Velaton hinta. Myyntihinta. Lainaosuus Asunto Oy Keravan Aleksinkaarre Ennakkomarkkinointihinnasto pvm 13.04.2017 Kauppakaari 12 B, 04200 Kerava Voimassa toistaiseksi Asunto Myynti A 1 I 1h+kt 31,5 1-315 315 53 210 113 250 166 460 126,00 236,25

Lisätiedot

ASUNTO OY TURUN PAAPUURI Eerik Pommerilaisen ranta 20, 20810 Turku

ASUNTO OY TURUN PAAPUURI Eerik Pommerilaisen ranta 20, 20810 Turku ASUNTO OY TURUN PAAPUURI Eerik Pommerilaisen ranta 20, 20810 Turku HINNASTO 29.1.2015/Päivitetty 10.8.2015 MYYNTI HINTA LAINA OSUUS VELATON HINTA TONTTI VELKA VELATON HINTA + TONTTIVELKA HOITO RAHOITUS

Lisätiedot

Copyright (C) 2012 Matias Savolainen & Marko Kaarto

Copyright (C) 2012 Matias Savolainen & Marko Kaarto Asunto 400 000 Pankista lainaa 200 000 Pankista lainaa 200 000 Omaa rahaa 100 000 Copyright (C) 2012 Matias Savolainen & Asunto 400 000 Omaa rahaa 100 000 + 100 000 = 200 000 Pankista lainaa 200 000 Pankista

Lisätiedot

ASUNTO- SIJOITTAMINEN

ASUNTO- SIJOITTAMINEN ASUNTO- SIJOITTAMINEN 2016 OPAS ASUNTOSIJOITTAMISTA SUUNNITTELEVALLE SAASTOPANKKI.FI / FACEBOOK.COM/SAASTOPANKKI SIJAINTI & MUUT ASUNNON OSTOVINKIT SIVU 8 SIJOITUS- ASUNNOLLA JOPA 10 % TUOTTO SIVU 14 10

Lisätiedot

ASUNTO OY SULKULAN JASPI, JYVÄSKYLÄ Ryytipolku Jyväskylä lainaosuus MYYNTIHINNASTO MUUTOKSET MAHDOLLISIA

ASUNTO OY SULKULAN JASPI, JYVÄSKYLÄ Ryytipolku Jyväskylä lainaosuus MYYNTIHINNASTO MUUTOKSET MAHDOLLISIA Ryytipolku 2 40520 Jyväskylä lainaosuus MYYNTIHINNASTO 1.9.2015 vuokratontin Huoneisto- Pinta- Myynti- Pitkäaik. Velaton arvioitu Osake- Osake Asunto Krs tyyppi ala hinta lainaosuus hinta lunastusosuus

Lisätiedot

Taloudelliset laskelmat

Taloudelliset laskelmat Taloudelliset laskelmat Pielisen Tietoverkko Juuka 31.3.214 LUONNOS LASKENTAOLETUKSET 31.3.214 2 Laskentaoletukset Investoinnit Ominaisuus Kuvaus Rakentamisaikataulu Runkoverkon rakentaminen tapahtuu vuonna

Lisätiedot

Viimeinen erä on korot+koko laina eli 666, 67 + 100000 100667, 67AC.

Viimeinen erä on korot+koko laina eli 666, 67 + 100000 100667, 67AC. Kotitehtäviä 6. Aihepiiri Rahoitusmuodot Ratkaisuehdotuksia 1. Pankki lainaa 100000 bullet-luoton. Laina-aika on 4kk ja luoton (vuotuinen) korkokanta 8% Luoton korot maksetaan kuukausittain ja laskutapa

Lisätiedot

Osoite Laajavuorentie 6 Voimassa toistaiseksi Vantaa Päivitetty Hoito-,

Osoite Laajavuorentie 6 Voimassa toistaiseksi Vantaa Päivitetty Hoito-, sunto Oy Vantaan Neulansilmä Myyntihinnasto Osoite Laajavuorentie 6 Voimassa toistaiseksi 14.9.2018 01620 Vantaa Päivitetty 4.10.2018 Hoito+laaja kaista- pääomavastike Pinta-ala luku- Myynti- Laina- vastike

Lisätiedot

Varkaus, Hertunranta Kohdenumero h,tupak,s, 80,7 m² Kov Energialuokka C 2013 Mh ,00 Vh ,00

Varkaus, Hertunranta Kohdenumero h,tupak,s, 80,7 m² Kov Energialuokka C 2013 Mh ,00 Vh ,00 Kerrostalo Varkaus, Hertunranta Kohdenumero 601717 4h,tupak,s, 80,7 m² Kov. 2017 Energialuokka C 2013 Mh. 118 200,00 Vh. 289 200,00 Hertunranta 4. UUDESSA Asunto Oy Hertun Purjeessa ensimmäisen kerroksen

Lisätiedot

HE 151/2015 vp. Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi asuntosäästöpalkkiolain 3 :n ja 7 :n muuttamisesta

HE 151/2015 vp. Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi asuntosäästöpalkkiolain 3 :n ja 7 :n muuttamisesta Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi asuntosäästöpalkkiolain 3 :n ja 7 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ HE 151/2015 vp Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi asuntosäästöpalkkiolakia siten,

Lisätiedot

Taloyhtiö 2015-15.4.2015. Taloyhtiön rahoitusratkaisut

Taloyhtiö 2015-15.4.2015. Taloyhtiön rahoitusratkaisut Taloyhtiö 2015-15.4.2015 Taloyhtiön rahoitusratkaisut Tom Lönnroth 13.4.2015 Sisältö Hypo - Asuntorahoittamisen erikoisliike Suuret korjaushankkeet ja niiden taloudelliset vaikutukset Remonttirahoituksen

Lisätiedot

Asunto- ja kiinteistöosakkeen. kauppa ja omistaminen. Matti Kasso

Asunto- ja kiinteistöosakkeen. kauppa ja omistaminen. Matti Kasso Asunto- ja kiinteistöosakkeen kauppa ja omistaminen Matti Kasso TALENTUM Helsinki 2014 2., uudistettu painos Copyright 2014 Talentum Media Oy ja Matti Kasso ISBN 978-952-14-2157-0 ISBN 978-952-14-2158-7

Lisätiedot

YHTEENVETO LAINATARJOUKSISTA 2.3.2015

YHTEENVETO LAINATARJOUKSISTA 2.3.2015 1 YHTEENVETO LAINATARJOUKSISTA 2.3.2015 Danske Bank Oyj Kuntarahoitus Oyj Nordea Pankki Suomi Oyj Laina-aika 1+ 9 vuotta 10 tai 15 vuotta 10 vuotta Lyhennykset Tasalyhennyksin puolivuosittain. Tasalyhennyksin

Lisätiedot

TERVETULOA OSASTOLLEMME. B1 2krs. VUOKRATASOKLINIKKAAN SELVITTÄMÄÄN VUOKRAHUONEISTOSI KÄYPÄ VUOKRA

TERVETULOA OSASTOLLEMME. B1 2krs. VUOKRATASOKLINIKKAAN SELVITTÄMÄÄN VUOKRAHUONEISTOSI KÄYPÄ VUOKRA TERVETULOA OSASTOLLEMME B1 2krs. VUOKRATASOKLINIKKAAN SELVITTÄMÄÄN VUOKRAHUONEISTOSI KÄYPÄ VUOKRA Asuntosijoittaja ja putkiremontti VERO2010, 10.3.2010 Marina Congress Center DI Paavo Marttila, hallituksen

Lisätiedot

Sijoitusasuntolaskuri

Sijoitusasuntolaskuri Sijoitusasuntolaskuri SISÄLLYS 1.0 Kohdetiedot 1.1 Arkistointitiedot 1.2 Perustiedot 1.3 Tulot 1.4 Menot 1.5 Tulojen ja Menojen muutokset 1.6 Remontit 1.7 Rahoitus 1.8 Verotus 2.0 Taloudellinen Arviointi

Lisätiedot

Lappeenranta, Kanavansuu Kohdenumero h,k,s, 96,0 m² Kov Energialuokka D 2007 Mh ,43 Vh ,00

Lappeenranta, Kanavansuu Kohdenumero h,k,s, 96,0 m² Kov Energialuokka D 2007 Mh ,43 Vh ,00 Kerrostalo Lappeenranta, Kanavansuu Kohdenumero 569715 4h,k,s, 96,0 m² Kov. 1999 Energialuokka D 2007 Mh. 102 726,43 Vh. 115 000,00 Läntinen Kanavatie 23. Perheasunto kolmella makuuhuoneella sinulle joka

Lisätiedot

Asuntolainan syvin olemus. Toimitusjohtaja Matti Inha

Asuntolainan syvin olemus. Toimitusjohtaja Matti Inha Asuntolainan syvin olemus Toimitusjohtaja Matti Inha Asuntolainan syvin olemus Miksi yleensä kannattaa ottaa asuntolainaa?? perussyy on mahdollisuus hankkia kallis ja tuloihin nähden aina huomattavan iso

Lisätiedot

ASUNNON OSTAJAN NÄKÖKULMA

ASUNNON OSTAJAN NÄKÖKULMA ASUNNON OSTAJAN NÄKÖKULMA HAAVEET TODELLISUUS Riittävän tilava asunto - Asunnon sijainti - lainakantokyky, epävarmuus työpaikasta päiväkodit, koulut, palvelut, liikenneyhteydet Muutto pienempään/ suurempaan

Lisätiedot

Aloittavan Yrityksen Rahoitus Startian aamiastilaisuus

Aloittavan Yrityksen Rahoitus Startian aamiastilaisuus Aloittavan Yrityksen Rahoitus Startian aamiastilaisuus Suvi Kankaanpää, Yrityksen pankkineuvoja 25.11.2016 Yritysten rahoitusmuodot Yritysten rahoitusmuodot Rahoitusmuoto asiakkaan tarpeen mukaan Kertaluontoinen

Lisätiedot

Alennettu tontin. 2h+kt+s+ viherhuone+ parvi 85,0 0 85,0 15707-16695 989 224 450 494 500 718 950 107 357 331,50 1 493,39 455,18 2 280,07

Alennettu tontin. 2h+kt+s+ viherhuone+ parvi 85,0 0 85,0 15707-16695 989 224 450 494 500 718 950 107 357 331,50 1 493,39 455,18 2 280,07 A 4 Asunto Asunto Oy Helsingin Emmy Myyntihinnasto pvm 16.01.2014 Osoite Mechelininkatu 3 00100 Helsinki Voimassa toistaiseksi päivitys 13.08.2015 Osuus Kokonais Alennettu Alennettu tontin Huoneisto Pintaala

Lisätiedot

Asumisen odotukset ja huolet Huomioita Nordean kyselytutkimuksesta

Asumisen odotukset ja huolet Huomioita Nordean kyselytutkimuksesta Asumisen odotukset ja huolet Huomioita Nordean kyselytutkimuksesta Olli Kärkkäinen, yksityistalouden ekonomisti 30.5.2017 Asumisen unelmia Yli puolet vastaajista asuu omistusasunnossa Mikä näistä asumismuodoista

Lisätiedot

As. Oy Espoon Koho Ennakkomarkkinointihinnasto Pyyntitie 1, Espoo. Pääomavastike. Hoitovastike. Huoneistotyyppi. Osake lkm.

As. Oy Espoon Koho Ennakkomarkkinointihinnasto Pyyntitie 1, Espoo. Pääomavastike. Hoitovastike. Huoneistotyyppi. Osake lkm. As. Oy Espoon Koho Ennakkomarkkinointihinnasto 5.4.06 Pyyntitie, 030 Espoo Porras Nro Krs. m Myynti n. /m A 050 5 h+kt 30,5 894 56 80 3 580 89 400 05 657 07 6 0 A 05 5 h+kt 5 3 05 90 450 050 30 500 67

Lisätiedot

Hitas on Helsingin kaupungin omistamille tonteille rakennettujen asuntojen hinta- ja laatutason sääntelyjärjestelmä.

Hitas on Helsingin kaupungin omistamille tonteille rakennettujen asuntojen hinta- ja laatutason sääntelyjärjestelmä. MIKÄ HITAS ON? Hitas on Helsingin kaupungin omistamille tonteille rakennettujen asuntojen hinta- ja laatutason sääntelyjärjestelmä. Hitasin tarkoituksena on tarjota asunnon ostajille kohtuuhintaisia omistusasuntoja

Lisätiedot

Hoito- ja pääomavastike (vain koron osuus) yht. Pääomavastike. Hoitovastike. (korko ja lyhennys, arvio /kk)

Hoito- ja pääomavastike (vain koron osuus) yht. Pääomavastike. Hoitovastike. (korko ja lyhennys, arvio /kk) Asunto krs. Valitse sinulle sopivin maksutapa alla olevista vaihtoehdoista Tässä kohteessa on kaksi erilaista vaihtoehtoa maksaa kauppa. Voit valita vaihtoehdon, jossa on yhtiölaina tai vaihtoehdon, johon

Lisätiedot

ASUNTO OY SULKULAN MELBA, JYVÄSKYLÄ

ASUNTO OY SULKULAN MELBA, JYVÄSKYLÄ Ryytipolku 4 40520 Jyväskylä Huom! Autopaikkoja ei myydä 25,0 m2 asunnon yhteydessä lainaosuus MYYNTIHINNASTO 10.4.2015 - päiv. laina. 22.3.2016 vuokratontin Huoneisto- Pinta- Myynti- Pitkäaik. Velaton

Lisätiedot

Opas ensiasunnon ostoon. Tia Illikainen

Opas ensiasunnon ostoon. Tia Illikainen Opas ensiasunnon ostoon Tia Illikainen Opinnäytetyö Liiketalouden koulutusohjelma 2013 Tiivistelmä Liiketalouden koulutusohjelma Tekijä tai tekijät Tia Illikainen Opinnäytetyön nimi Opas ensiasunnon ostoon.

Lisätiedot

TIETOJA HUONEISTOSTA TIETOJA AUTOPAIKASTA TIEDOT KIINTEISTÖSTÄ JA TALOYHTIÖSTÄ

TIETOJA HUONEISTOSTA TIETOJA AUTOPAIKASTA TIEDOT KIINTEISTÖSTÄ JA TALOYHTIÖSTÄ 12.9.18 1 TIETOJA HUONEISTOSTA Osoite: Höyrymyllyntie 8 A 32, 90520 Oulu Kaupunki/Kunta: Oulu Kaupungin/Kunnanosa: Toppilansalmi Talotyyppi: Kerrostalo Huoneet: 3h(2mh+oh) +kk+kh/wc+s+vh+et+lasit. parv

Lisätiedot

YHTEENVETO LAINATARJOUKSISTA 13.11.2014 (vesi- ja viemärilaitos)

YHTEENVETO LAINATARJOUKSISTA 13.11.2014 (vesi- ja viemärilaitos) YHTEENVETO LAINATARJOUKSISTA 13.11.2014 (vesi- ja viemärilaitos) 1 Danske Bank Oyj Kuntarahoitus Oyj Nordea Pankki Suomi Oyj Lainan määrä 220.000 euroa 220.000 euroa 220.000 euroa Laina-aika 10 vuotta

Lisätiedot

MYYNTIESITE. LIIKE- JA ASUINHUONEISTO 78,25 m² KASKENKADULLA TURUSSA VARSINAIS-SUOMEN

MYYNTIESITE. LIIKE- JA ASUINHUONEISTO 78,25 m² KASKENKADULLA TURUSSA VARSINAIS-SUOMEN MYYNTIESITE 1 VARSINAIS-SUOMEN MYYNTIESITE ULOSOTTOVIRASTO PL 363, Sairashuoneenkatu 2-4 20100 TURKU 22.07.2015 Puhelin Vaihde 029 56 26400, Telekopio 029 56 26488 Sähköposti varsinais-suomi.uo@oikeus.fi

Lisätiedot

Hoito- ja pääomavastike (vain koron osuus) yhteensä. Pääomavastike. Hoitovastike. (korko ja lyhennys, arvio /kk)

Hoito- ja pääomavastike (vain koron osuus) yhteensä. Pääomavastike. Hoitovastike. (korko ja lyhennys, arvio /kk) Valitse sinulle sopivin maksutapa alla olevista vaihtoehdoista Tässä kohteessa on kaksi erilaista vaihtoehtoa maksaa kauppa. Voit valita vaihtoehdon, jossa on yhtiölaina tai vaihtoehdon, johon ei oteta

Lisätiedot

KAUPPAKIRJAN JA TALOUSSUUNNITELMAN LIITE 15.10.2013 ASUNTO OY HELSINGIN FENIXINRINNE Fenixinrinne 5, 00580 Helsinki 1 (5)

KAUPPAKIRJAN JA TALOUSSUUNNITELMAN LIITE 15.10.2013 ASUNTO OY HELSINGIN FENIXINRINNE Fenixinrinne 5, 00580 Helsinki 1 (5) Fenixinrinne 5, 00580 Helsinki 1 (5) YLEISTÄ Asunto Oy Helsingin Fenixinrinne on vapaarahoitteinen Hitas-omistusasuntokohde. Fenixinrinne sijaitsee Etelä-Hermannissa kävelymatkan päässä Kalasataman metroasemalta

Lisätiedot

84,5 m², 3h+kt+s+lasit...,

84,5 m², 3h+kt+s+lasit..., Kohteen ilmoittaja Nimi: Veli-Matti Kopio Puh: 050-315 3084 ihomes LKV Portti 2 02270 Espoo Puh: 050 315 3080 HUIPPUPAIKALLA MEREN RANNALLA, SAUNALLA, SUURELLA LASITETULLA PARVEKKEELLA, TERASSILLA JA UPEALLA

Lisätiedot

ITÄINEN RANTAKATU 50, TURKU MYYNTIESITE THIS IS WHERE THE STORY BEGINS.

ITÄINEN RANTAKATU 50, TURKU MYYNTIESITE THIS IS WHERE THE STORY BEGINS. ITÄINEN RANTAKATU 50, TURKU MYYNTIESITE TURKU, KERROSTALO 2 2-3h+k (yhtiöjärjestyksen mukaan 4h+k), 76 m, 335 000 Vastaava välittäjä Annika Virtanen KIINTEISTÖNVÄLITTÄJÄ LKV, PARTNER 050 540 4524 annika@bolkv.fi

Lisätiedot

Asumismenot 2013. Tiedotustilaisuus 20.8.2013

Asumismenot 2013. Tiedotustilaisuus 20.8.2013 Asumismenot 2013 Tiedotustilaisuus 20.8.2013 Esityksen rakenne 1. Kotitalouksien asumismenojen mennyt ja tuleva kehitys 2. Verojen merkitys hoitokuluissa, pois lukien pääomakulut 3. Kotitalouksien tyyppiremontit

Lisätiedot

Velkaannu viisaasti. Opas velan ottajalle Elli Reunanen FINE

Velkaannu viisaasti. Opas velan ottajalle Elli Reunanen FINE Velkaannu viisaasti Opas velan ottajalle 2018 Elli Reunanen FINE FINE 2018 Elli Reunanen Sisällys Velkaannu viisaasti 3 Miksi tarvitset velkaa? 3 Ennen kuin otat lainaa oman talouden läpikäyminen 3 Ennen

Lisätiedot

MYYNTIESITE KERROSTALOYKSIÖ PORISSA VARSINAIS-SUOMEN. ULOSOTTOVIRASTO PL 363, Linnankatu 43 20101 TURKU 10.11.2014

MYYNTIESITE KERROSTALOYKSIÖ PORISSA VARSINAIS-SUOMEN. ULOSOTTOVIRASTO PL 363, Linnankatu 43 20101 TURKU 10.11.2014 MYYNTIESITE 1 VARSINAIS-SUOMEN MYYNTIESITE ULOSOTTOVIRASTO PL 363, Linnankatu 43 20101 TURKU 10.11.2014 Puhelin Vaihde 029 56 26400, Telekopio 029 56 26488 Sähköposti varsinais-suomi.uo@oikeus.fi KERROSTALOYKSIÖ

Lisätiedot

TALOYHTIÖN TALOUDEN TILAN ARVIOINTI

TALOYHTIÖN TALOUDEN TILAN ARVIOINTI TALOYHTIÖN TALOUDEN TILAN ARVIOINTI Mitä taloyhtiöstä kannattaa huomioida asuntoa ostaessa? Voit tehdä uuden kodin ostopäätöksen turvallisemmalla mielellä kun olet kartoittanut keskeiset asiat myös taloyhtiön

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 73. 73 Kerrostalotontin määräosan myynti Tapiolasta VVO Kodit Oy:lle, korttelin 12220 tontti 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 73. 73 Kerrostalotontin määräosan myynti Tapiolasta VVO Kodit Oy:lle, korttelin 12220 tontti 1 31.08.2015 Sivu 1 / 1 2478/02.07.00/2015 73 Kerrostalotontin määräosan myynti Tapiolasta VVO Kodit Oy:lle, korttelin 12220 tontti 1 Valmistelijat / lisätiedot: Laura Schrey, puh. 040 536 1739 etunimi.sukunimi@espoo.fi

Lisätiedot

Kerava, Alikerava Kohdenumero h,kt,s, 55,5 m² Kov Energialuokka C 2013 Mh ,00 Vh ,00

Kerava, Alikerava Kohdenumero h,kt,s, 55,5 m² Kov Energialuokka C 2013 Mh ,00 Vh ,00 Kerrostalo Kerava, Alikerava Kohdenumero 627016 2h,kt,s, 55,5 m² Kov. 2018 Energialuokka C 2013 Mh. 68 300,00 Vh. 216 500,00 Santaniitynkatu 19. Makua asumiseen! Uudessa As Oy Keravan Korianterissa huolella

Lisätiedot

Millaiset ovat Suomen asuntolainamarkkinat ja miten kotitaloudet voivat hallita lainariskejään?

Millaiset ovat Suomen asuntolainamarkkinat ja miten kotitaloudet voivat hallita lainariskejään? Millaiset ovat Suomen asuntolainamarkkinat ja miten kotitaloudet voivat hallita lainariskejään? Studia Monetaria 15.11.2011 Jukka Vesala, apulaisjohtaja, Finanssivalvonta Peter Palmroos, tutkija, Finanssivalvonta

Lisätiedot

1 (5) Suomen Hypoteekkiyhdistyksen kuluttajille tarjoamat luotot

1 (5) Suomen Hypoteekkiyhdistyksen kuluttajille tarjoamat luotot 1 (5) Hypoteekkiyhdistyksen kuluttajille tarjoamat luotot Tämä esite sisältää yleistiedot Hypoteekkiyhdistyksen (jäljempänä Hypo) kuluttajille tarjoamista luotoista 1.1.2017 alkaen. Joistain näissä yleistiedoissa

Lisätiedot

Ylivieska Kohdenumero h,k,s, 69,0 m² Kov Energialuokka Ei e-tod. Mh ,56 Vh ,00

Ylivieska Kohdenumero h,k,s, 69,0 m² Kov Energialuokka Ei e-tod. Mh ,56 Vh ,00 Kerrostalo Ylivieska Kohdenumero 680141 3h,k,s, 69,0 m² Kov. 2014 Energialuokka Ei e-tod. Mh. 87 851,56 Vh. 195 270,00 Savisilta 8. Huom! rahoitusvastike laskee: 1.7.2017 alkaen 690,00 euroa/kk. Etsitkö

Lisätiedot

Hanskat tiskiin vai vasara käteen?

Hanskat tiskiin vai vasara käteen? Hanskat tiskiin vai vasara käteen? Mitä suomalaiset ajattelevat kotiensa kunnossapidosta ja korjaamisesta Tiedotustilaisuus 12.4.2011 Tina Wessman, Qualitems Oy Tutkimuksen tarkoitus ja toteutus Tarkoitus:

Lisätiedot

LINNANKATU 34, TURKU MYYNTIESITE THIS IS WHERE THE STORY BEGINS.

LINNANKATU 34, TURKU MYYNTIESITE THIS IS WHERE THE STORY BEGINS. LINNANKATU 34, TURKU MYYNTIESITE TURKU, KERROSTALO 2 4h+k+vh+kh+kph+s+erill.wc+las.p., 182 m, 719 000 Vastaava välittäjä Kaarina Nikkanen MYYNTINEUVOTTELIJA, KiAT, PARTNER 040 053 2642 kaarina@bolkv.fi

Lisätiedot

m 2 Osakkeiden numerot Velaton hinta Myyntihinta Lainaosuus

m 2 Osakkeiden numerot Velaton hinta Myyntihinta Lainaosuus Myyntihinnasto Voiassa toistaiseksi sunto Oy Espoon Piruetti Osoite Runoratsunkatu 3, 0600 Espoo Päivitetty 6.09.018 Huoneisto Huoneistotyyppi Pintaala hinta arvio kk Pääoavastike (koron osuus) arvio kk

Lisätiedot

OP-Pohjola. Pankin rahoituspalvelut taloyhtiöille ja yksityishenkilöille 04.11.2014 Jouko Kuningas Päijät-Hämeen Osuuspankki

OP-Pohjola. Pankin rahoituspalvelut taloyhtiöille ja yksityishenkilöille 04.11.2014 Jouko Kuningas Päijät-Hämeen Osuuspankki Pankin rahoituspalvelut taloyhtiöille ja yksityishenkilöille 04.11.2014 Jouko Kuningas Päijät-Hämeen Osuuspankki 2 Taloyhtiön valmistautuminen remonttiin Tee korjaussuunnitelma ja noudata sitä Aloita ennakkosäästäminen

Lisätiedot

Kaunis koti Lauttasaaren parhaimmalla paikalla

Kaunis koti Lauttasaaren parhaimmalla paikalla Kaunis koti Lauttasaaren parhaimmalla paikalla Lauttasaaren paras sijainti loistavien kulkuyhteyksien ja kauniin merenrannan läheisyydessä Tehokas pohjaratkaisu käyttää 45 m 2 tilan tehokkaasti monikäyttöinen

Lisätiedot

KERROSTALOHUONEISTO 4H+K SALOSSA, HALIKON KÄRÄVUORESSA. Myydään nettihuutokaupalla www.huutokaupat.com -sivustolla ajalla 1.6.-20.6.

KERROSTALOHUONEISTO 4H+K SALOSSA, HALIKON KÄRÄVUORESSA. Myydään nettihuutokaupalla www.huutokaupat.com -sivustolla ajalla 1.6.-20.6. MYYNTIESITE 1 VARSINAIS-SUOMEN MYYNTIESITE ULOSOTTOVIRASTO PL 363, Sairashuoneenkatu 2-4 20100 TURKU 31.05.2016 Puhelin Vaihde 029 56 26400, Telekopio 029 56 26488 Sähköposti varsinais-suomi.uo@oikeus.fi

Lisätiedot

MERIKATU 13, HELSINKI MYYNTIESITE THIS IS WHERE THE STORY BEGINS.

MERIKATU 13, HELSINKI MYYNTIESITE THIS IS WHERE THE STORY BEGINS. MERIKATU 13, HELSINKI MYYNTIESITE HELSINKI, KERROSTALO 2 4h+k+kph+wc+las.p+2at., 193 m, 2 360 000 Vastaava välittäjä Matias Von Schantz Myyntineuvottelija, Partner 0500 870872 matias@bolkv.fi Harvinaisuus!

Lisätiedot

Asuntolainan ottaminen yksityishenkilön näkökulmasta

Asuntolainan ottaminen yksityishenkilön näkökulmasta Asuntolainan ottaminen yksityishenkilön näkökulmasta Vienola, Heidi 2012 Hyvinkää Laurea-ammattikorkeakoulu Hyvinkää Asuntolainan ottaminen yksityishenkilön näkökulmasta Heidi Vienola Liiketalous Opinnäytetyö

Lisätiedot

Talousmatematiikan perusteet: Luento 2. Sarjat Sovelluksia korkolaskentaan

Talousmatematiikan perusteet: Luento 2. Sarjat Sovelluksia korkolaskentaan Talousmatematiikan perusteet: Luento 2 Sarjat Sovelluksia korkolaskentaan Viime luennolla Lukujono on päättyvä tai päättymätön jono reaalilukuja a 1, a 2,, a n, joita sanotaan jonon termeiksi. Erikoistapauksia

Lisätiedot

Taloyhtiön remonttiratkaisu Kokonaisratkaisu taloyhtiön korjausrakentamisen tarpeisiin

Taloyhtiön remonttiratkaisu Kokonaisratkaisu taloyhtiön korjausrakentamisen tarpeisiin Taloyhtiön remonttiratkaisu Kokonaisratkaisu taloyhtiön korjausrakentamisen tarpeisiin Energiaekspertti kurssi 3.11.2015 OP Tampere Kati Klint Taloyhtiön remonttiratkaisu on kokonaisratkaisu taloyhtiön

Lisätiedot

Seinäjoki, Kertunlaakso Kohdenumero h+k+s, 61,0 m² Kov Energialuokka E 2013 Mh ,00 Vh ,00

Seinäjoki, Kertunlaakso Kohdenumero h+k+s, 61,0 m² Kov Energialuokka E 2013 Mh ,00 Vh ,00 Rivitalo Seinäjoki, Kertunlaakso Kohdenumero 635245 3h+k+s, 61,0 m² Kov. 2008 Energialuokka E 2013 Mh. 145 000,00 Vh. 145 000,00 Juhaninkatu 3. Etsitkö tehokkaalla pohjalla olevaa siistiä rivitalokolmiota,

Lisätiedot

Järvenpään kaupunki Rahoitusmallivertailu. Päivitetty Alakartanon ja Kyrölän moduulitilojen rahoitus. 1Copyright inspira 2.3.

Järvenpään kaupunki Rahoitusmallivertailu. Päivitetty Alakartanon ja Kyrölän moduulitilojen rahoitus. 1Copyright inspira 2.3. Järvenpään kaupunki Rahoitusmallivertailu Alakartanon ja Kyrölän moduulitilojen rahoitus Päivitetty 1Copyright inspira Moduulitilojen kartoitetut rahoitusmallit Taustaa Järvenpään kaupunki on suunnitellut

Lisätiedot

Asumisen suunnitelmani. Kehitysvammaisten Palvelusäätiö Asumisen yksilölliset tukimallit projektin tuottamaa aineistoa

Asumisen suunnitelmani. Kehitysvammaisten Palvelusäätiö Asumisen yksilölliset tukimallit projektin tuottamaa aineistoa Asumisen suunnitelmani Asumisen yksilölliset tukimallit projektin tuottamaa aineistoa Asumisen suunnitelmani Jos suunnittelet muuttoa, on hyödyllistä pohtia etukäteen, millaiset asiat ovat sinulle tärkeitä

Lisätiedot

VARSINAIS-SUOMEN MYYNTIESITE ULOSOTTOVIRASTO

VARSINAIS-SUOMEN MYYNTIESITE ULOSOTTOVIRASTO MYYNTIESITE 1 VARSINAIS-SUOMEN MYYNTIESITE ULOSOTTOVIRASTO PL 363, Linnankatu 43 20101 TURKU 11.02.2015 Puhelin Vaihde 029 56 26400, Telekopio 029 56 26488 Sähköposti varsinais-suomi.uo@oikeus.fi LIIKEHUONEISTO

Lisätiedot

Lohja, Virkkala Kohdenumero h+k, 59,3 m² Kov Energialuokka D Mh ,41 Vh ,00

Lohja, Virkkala Kohdenumero h+k, 59,3 m² Kov Energialuokka D Mh ,41 Vh ,00 Kerrostalo Lohja, Virkkala Kohdenumero 612359 2h+k, 59,3 m² Kov. 1964 Energialuokka D Mh. 85 150,41 Vh. 99 000,00 Helsingiuksentie 63. Rauhallisesta taloyhtiöstä ylimmän kerroksen valoisa kaksio, jossa

Lisätiedot

Tarjoudumme ostamaan tässä mainitun kiinteistön ja sillä olevat rakennukset tarjouksessa mainituilla ja muuten sovittavilla kauppaehdoilla.

Tarjoudumme ostamaan tässä mainitun kiinteistön ja sillä olevat rakennukset tarjouksessa mainituilla ja muuten sovittavilla kauppaehdoilla. TARJOUS, kiinteistö Tarjoudumme ostamaan tässä mainitun kiinteistön ja sillä olevat rakennukset tarjouksessa mainituilla ja muuten sovittavilla kauppaehdoilla. 1. Kaupantekopäivä Kauppakirja allekirjoitetaan

Lisätiedot

Vantaa, Kivistö Kohdenumero h+kt+ranskalainen parveke, 22,5 m² Kov Energialuokka C Mh ,04 Vh ,00

Vantaa, Kivistö Kohdenumero h+kt+ranskalainen parveke, 22,5 m² Kov Energialuokka C Mh ,04 Vh ,00 Kerrostalo Vantaa, Kivistö Kohdenumero 605103 1h+kt+ranskalainen parveke, 22,5 m² Kov. 2018 Energialuokka C Mh. 57 565,04 Vh. 148 500,00 Spinellikuja 5. Tehokasneliöinen 4. kerroksen pikkukoti valmistumassa

Lisätiedot