Keuhkoahtaumatauti 2007

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Keuhkoahtaumatauti 2007"

Transkriptio

1 Keuhkoahtaumatauti 2007 Maailmanlaajuisesti jopa 16 miljoonaa ihmistä sairastaa keuhkoahtaumatautia. Kansainvälisten tutkimusten mukaan prosenttia tautitapauksista saattaa olla diagnosoimatta (Kinnula, Erikoislääkärilehti 3/2004). Vuoteen 2020 mennessä keuhkoahtaumatauti nousee maailman kolmanneksi yleisimmäksi kuolinsyyksi. Keuhkoahtaumatauti on viime vuosiin asti ollut melko tuntematon sairaus toisin kuin astma, vaikka molempien sairauksien esiintyvyys on samaa luokkaa, noin viisi prosenttia väestöstä. Suomessa on noin oireilevaa keuhkoahtaumatautipotilasta. Kyseessä on todellinen tunnistamaton kansantauti. Suomessa arvioidaan vain noin potilaan saavan hoitoa sairauteensa (taulukko 1). Taulukko Keuhkoahtaumatauti ja siihen hoito Keuhkoahtaumatauti, ei hoitoa Tupakkayskä ilman keuhkojen toimintahäiriötä Kuka sairastuu keuhkoahtaumatautiin? Tupakointi aiheuttaa valtaosan keuhkoahtaumataudista (taulukko 2). Muita harvinaisempia syitä on likainen ja pölyinen työympäristö, ympäristön saasteet sekä perinnölliset tekijät. Myös pieni syntymäpaino ja allergisuus voivat lisätä sairastumisriskiä. Aiemmin arvioitiin, että prosentille tupakoitsijoista kehittyy keuhkoahtaumatauti. Nykyisen arvion mukaan noin puolelle tupakoitsijoista kehittyy keuhkoahtaumatauti jossain elämän vaiheessa. Sairastumisriski kasvaa huomattavasti, kun potilaan tupakointi on kestänyt vähintään vuotta. Sairastumisriski kasvaa myös sen mukaan, mitä aikaisemmin tupakointi on aloitettu.

2 Taulukko 2: Keuhkoahtaumataudin aiheuttajat 10 % tupakointi 90 % työympäristö ja ilmansaasteet ym. Keuhkoahtaumataudin ilmenemismuodot Keuhkoahtaumatauti on moni-ilmeinen sairaus, jonka taudinkuva vaihtelee eri ihmisillä. Sairauden tyypillisiä oireita ovat yskä, hengenahdistus ja limannousu. Yskä on limaista, niin sanottua tupakkayskää. Hengenahdistus johtuu keuhkoputkien ahtautumisesta sekä keuhkorakkuloiden tuhoutumisesta eli emfyseemasta, jonka seurauksena elimistön hapen saanti heikkenee. Limannousu ja yskökset aiheutuvat pitkittyvästä/ kroonisesta keuhkoputkitulehduksesta, joka on usein tupakkayskän ohella sairauden ensimmäinen oire. Joskus potilaalla on vain emfyseema eli keuhkolaajentuma tai obstruktio eli keuhkoputkien ahtautuminen. Useimmilla potilailla sairauden eri ilmenemismuodot esiintyvät samanaikaisesti. Krooninen bronkiitti = tupakkayskä Yskää ja / tai ysköksiä kahtena peräkkäisenä vuotena vähintään kolmen kuukauden ajan (keuhkojen toimintakokeet ovat vielä normaalit) Emfyseema = keuhkolaajentuma Keuhkorakkuloiden tuhoutuminen ja laajentuminen, jolloin hapen siirtyminen elimistöön ja hiilidioksidin poistuminen häiriintyy. Obstruktio eli keuhkoputkien ahtautuminen Keuhkoputket ahtautuvat pääosin pysyvästi, muutos alkaa usein pienistä keuhkoputkista. Tämä on tärkein keuhkoahtaumataudin ilmentymistä.

3 Keuhkoahtaumataudin vaikeusaste Keuhkoahtaumatauti jaetaan eri vaikeusasteisiin sen mukaan, miten paljon keuhkoputkien ahtauma rajoittaa uloshengitysvirtausta. Sekuntikapasiteetti on käyttökelpoinen tapa mitata tätä muutosta. Uloshengityksen sekuntikapasiteetin pienentyessä keuhkoahtaumapotilaan suorituskyky heikkenee ja hän hengästyy aikaisempaa helpommin. Esimerkiksi keskivaikeassa keuhkoahtaumataudissa sekuntikapasiteetti on noin 50 prosenttia terveiden ihmisten keuhkojen toimintakyvystä. Tämä tarkoittaa sitä, että potilas joutuu käytännössä tulemaan toimeen yhdellä keuhkolla. Suurin osa keuhkoahtaumatautipotilaista sairastaa lievää tautia. Keuhkoahtaumataudin oireet etenevät vähitellen ja potilaat tottuvat oireisiinsa. He eivät hakeudu riittävän aikaisin hoitoon, mutta sairaus kuitenkin etenee. Taudin varhainen toteaminen olisi ensiarvoisen tärkeää tautiprosessin pysäyttämiseksi. Keuhkoahtaumataudin esiintyvyys vaikeusasteittain 20 % 5 % 75 % lievä keskivaikea vaikea Miksi keuhkoahtaumatauti on alidiagnosoitu? Keuhkoahtaumatauti kehittyy hitaasti vuosien ja vuosikymmenten kuluessa. Näin ihminen tottuu vähitellen oireisiinsa ja sopeutuu keuhkojen toiminnan heikkenemisen aiheuttamiin rajoituksiin. Lääkäriin hakeutuminen voi tuntua vaikealta, koska potilaat kokevat syyllisyyttä tupakoinnistaan. He vähättelevät oireitaan ja mieltävät ne pelkäksi tupakkayskäksi Tämän vuoksi suurin osa keuhkoahtaumataudin uusista diagnooseista tehdäänkin vasta keskivaikeaa tai vaikeaa tautia sairastavilla, eli vuotta liian myöhään. Joskus myös lääkäreiden asenteissa olisi korjaamisen varaa. Koska sairaus on itse aiheutettu ja liittyy vahvasti tupakointiin, se herättää helposti lääkäreissä kielteisiä tunteita. On hyvä kuitenkin muistaa, että suurin osa hoitamistamme sairauksista liittyy tavalla tai toisella elintapoihin. Perusterveydenhuollon lääkäreiden tietoutta keuhkoahtaumataudista on pyritty lisäämään erilaisten koulutusohjelmien avulla.

4 Terveydenhuollon yleiset ongelmat, kuten lääkäripula ja taloudelliset ongelmat, eivät ole voineet olla vaikuttamatta mahdollisuuksiin todeta sairautta riittävän aikaisin. Keuhkoahtaumataudin toteaminen on helppoa Keuhkoahtaumataudin diagnoosi perustuu potilaan oireisiin ja yksinkertaiseen kysymykseen: tupakoitko? Tutkimusten mukaan vain joka kolmannen potilaan tupakointitiedot kirjataan sairaskertomuksiin, vaikka tupakointi on merkittävä eri sairauksien riskitekijä. Taulukossa on esitetty keuhkoahtaumataudin tärkeimmät oireet. Pitkittyvä yskä o Esiintyy usein erityisesti aamuisin ( tupakkayskä ) Limannousu/ yskökset o Esiintyminen voi vaihdella, usein kuitenkin aamupainotteista. o Infektioiden yhteydessä yskökset muuttuvat värillisiksi. Hengenahdistus o Ilmenee erityisesti rasituksessa. Vähitellen potilaiden fyysinen suorituskyky alenee. Kehittyy hitaasti, jolloin potilaat tottuvat oireisiin. Muut mahdolliset oireet o Laihtuminen o Ajoittainen hengityksen vinkuminen o Syanoosi (huulten, käsien ja jalkaterien sinertävä väri) Potilaan tupakointi ja oireet johtavat usein oikean diagnoosin jäljille. Taudin diagnosointiin tarvitaan spirometria -tutkimus, jolla saadaan hyvä kokonaiskuva potilaan keuhkojen toiminnasta. Keuhkoahtaumatautia sairastavilla puhalluskäyrän muoto antaa jo vahvan viitteen taudin olemassaolosta. Keuhkoahtaumatautia sairastavilta on aina syytä ottaa myös keuhkojen röntgenkuva sekä määrittää peruslaboratoriokokeet. Monissa terveyskeskuksissa on käytössä mikrospirometria -laite, joka sopii hyvin keuhkoahtaumataudin seulontaan. Miksi diagnosointi kannattaa? Mitä varhaisemmassa vaiheessa sairaus todetaan, sen parempi on potilaan ennuste. Varhaisdiagnostiikka mahdollistaa aikaisen puuttumisen potilaan tupakointiin. Tupakoinnin lopettaminen onkin keuhkoahtaumataudin hoidon kulmakivi. Tupakointiin liittyy vahva nikotiini- ja tapariippuvuus, minkä vuoksi lopettaminen on vaikeaa onneksi ei kuitenkaan mahdotonta. Käytössä olevilla lääkkeillä voidaan lisätä onnistumisen mahdollisuutta. Hoitavan lääkärin ja muun hoitohenkilökunnan kannustava asenne lisää onnistumisen mahdollisuuksia. Varhainen diagnostiikka auttaa parantamaan myös potilaiden elämänlaatua, joka on usein huomattavasti heikentynyt. Selviytyminen

5 arkipäivän rutiineista voi olla ylivoimaista. Tupakoinnin lopettaminen kannattaa aina. Parhaiten hyöty ilmenee alla esitetystä Peton käyrästä. Keuhkoahtaumataudin hoito Lääkehoito. Keuhkoahtaumataudin hoidon kulmakivet ovat tupakoinnin lopetus ja lääkehoito. Keuhkoahtaumataudin hoitosuositus päivitettiin vuoden 2004 alkupuolella lääkehoidon osalta. Merkittävin muutos aikaisempaan oli, että lääkehoidon valinta määräytyy nyt oireiden perusteella. Aikaisemmin kriteereinä pidettiin keuhkojen toimintakokeiden tuloksia. Satunnaisesti oireilevan potilaan hoidoksi riittää lyhytvaikutteinen avaava lääke. Jos oireet ovat päivittäisiä tai lähes päivittäisiä, aloitetaan säännöllinen ylläpitohoito pitkävaikutteisella avaavalla lääkkeellä (tiotropium, formoteroli, salmeteroli). Mikäli tarvitaan lisätehoa, voidaan siirtyä käyttämään pitkävaikutteisen tiotropiumin ja salmeterolin/formoterolin yhdistelmää. Toistuvista pahenemisvaiheista kärsivät potilaat, joiden sekuntikapasiteetti (FEV1) on alle 50 prosenttia hyötyvät pitkävaikutteisen avaavan lääkkeen oheen liitettävästä hengitettävästä kortikosteroidista. Muiden keuhkoahtaumatautipotilaiden ei ole todettu hyötyvän hengitettävistä kortikosteroideista. Tutkimusten perusteella tiotropium näyttäisi olevan muita pitkävaikutteisia avaavia lääkkeitä tehokkaampi. Kuntoutus ja ravitsemus. Kuntoutuksen merkitys keuhkoahtaumataudin hoidossa on tärkeä. Kuntoutuksen avulla potilas voidaan motivoida liikkumaan. Liikkumisessa otetaan huomioon hengityksen aiheuttamat rajoitukset. Kuntoutuksen avulla pyritään parantamaan myös potilaan sosiaalista ja psyykkistä hyvinvointia. Sairauteen liittyy usein ahdistuneisuutta ja masennusta. Kuntoutukseen liittyvällä fysioterapialla ohjataan oikean hengitystekniikan oppimisessa. Osa keuhkoahtaumatauti- potilaista on alipainoisia.

6 Heidän energiatarpeensa on lisääntynyt työlään hengitystoiminnan takia. Syöminen kuitenkin usein pahentaa hengenahdistusta, minkä vuoksi energiamäärä jää usein riittämättömäksi. Ravitsemusterapeutin kanssa suunniteltu ruokavalio parantaa potilaan energiansaantia. Ravitsemuksen perusajatuksena on monipuolinen ravinto, joka nautitaan pieninä annoksina useita kertoja päivässä. Jos potilaalla on ylipainoa, painonpudotus on välttämätöntä. Kallis sairaus yhteiskunnalle ja elämänlaatua haittaava potilaalle Keuhkoahtaumataudin ja kroonisen keuhkoputkentulehduksen kokonaiskustannukset Suomessa ovat 840 miljoonaa euroa. Näistä epäsuorien kustannusten osuus on 590 miljoonaa euroa. Keuhkoahtaumataudin hoito on kalliimpaa kuin muiden tupakkatautien, keuhkosyövän ja sepelvaltimotaudin hoito. Kaikista keuhkoahtaumaa sairastavista 25 prosenttia aiheuttaa 85 prosenttia koko sairausryhmän hoitokuluista. Vaikeimmat tautimuodot aiheuttavat suurimman osan kustannuksista, minkä vuoksi varhaisdiagnostiikan merkitys korostuu entisestään. Vuonna 2002 KELA maksoi kroonisen keuhkoputkentulehduksen ja keuhkoahtaumataudin vuoksi sairauspäivärahaa arki/työpäivältä. Tulevaisuuden näkymiä Monet kansantaudit, kuten sepelvaltimotauti, ovat vähentyneet viime vuosikymmeninä. Keuhkoahtaumataudin tilanne on toinen. Ennusteiden mukaan se lisääntyy seuraavan kahdenkymmenen vuoden aikana. On arvioitu, että vuoteen 2020 mennessä keuhkoahtaumatauti on viidenneksi eniten kuluja yhteiskunnalle aiheuttava sairaus ja kolmanneksi merkittävin kuolinsyy maailmassa. Keuhkoahtaumatautia on osittain syystäkin pidetty tupakoivien keski-iän ylittäneiden miesten sairautena. Tämä tilanne saattaa muuttua tulevaisuudessa. Nuorten tyttöjen ja naisten tupakointi lisääntyy huolestuttavasti. Jos tämä tilanne ei muutu, yhä useampi tulevaisuuden keuhkoahtaumapotilas on vuotias pienten lasten äiti Kirjallisuutta Keuhkoahtaumatauti. Käypä hoito -suositus. Duodecim 1999;115: Keuhkoahtaumatauti. Käypä hoito -suosituksen päivitys. Duodecim 2003;119: Krooninen keuhkoputkitulehdus ja keuhkoahtaumatauti (KAT). Valtakunnallinen ehkäisy- ja hoito-ohjelma Väliraportti ( Kansaneläkelaitoksen tilastojulkaisut 2002 ( Prof. V. Kinnula. Erikoislääkärilehti 3/2004:

7

Keuhkoahtaumataudin monet kasvot

Keuhkoahtaumataudin monet kasvot Keuhkoahtaumataudin monet kasvot Alueellinen koulutus 21.4.2016 eval Henrik Söderström / TYKS Lähde: Google Lähde: Google Lähde: Google Lähde: Google Keuhkoahtaumatauti, mikä se on? Määritelmä (Käypä

Lisätiedot

Keuhkoahtaumataudin varhaisdiagnostiikka ja spirometria. Esko Kurttila Keuhkosairauksien ja työterveyshuollon erikoislääkäri

Keuhkoahtaumataudin varhaisdiagnostiikka ja spirometria. Esko Kurttila Keuhkosairauksien ja työterveyshuollon erikoislääkäri Keuhkoahtaumataudin varhaisdiagnostiikka ja spirometria Esko Kurttila Keuhkosairauksien ja työterveyshuollon erikoislääkäri Epidemiologia N. 10%:lla suomalaisista on keuhkoahtaumatauti Keuhkoahtaumatauti

Lisätiedot

Jukka Vadén Ylilääkäri, keuhkosairaudet KHKS 6.10.2011

Jukka Vadén Ylilääkäri, keuhkosairaudet KHKS 6.10.2011 Jukka Vadén Ylilääkäri, keuhkosairaudet KHKS 6.10.2011 Varhaisdiagnostiikkaa? 56-vuotias mies Tupakointi 40 askivuotta, 16 -vuotiaasta 54-vuotiaaksi Rakennustyö, vesieristäjä viimeiset 5 työvuottaan, fyysisesti

Lisätiedot

Keuhkoahtaumapotilaan ohjaus kuntoon!

Keuhkoahtaumapotilaan ohjaus kuntoon! VeTe Keuhkoahtaumapotilaan ohjaus kuntoon! Minna Virola, sairaanhoitaja, projektityöntekijä, Pohjois-Pohjanmaan sairaanhoitopiiri (PPSHP), Oulaskankaan sairaala Keuhkoahtaumataudin määritelmä VeTe Keuhkoahtaumataudille

Lisätiedot

sinullako Keuhkoahtaumatauti ja pahenemis vaiheita?

sinullako Keuhkoahtaumatauti ja pahenemis vaiheita? sinullako Keuhkoahtaumatauti ja pahenemis vaiheita? Ahdistaako henkeä? Tärkeää tietoa keuhkoahtaumataudista Keuhkoahtaumatauti kehittyy useimmiten tupakoiville ihmisille. Jos kuulut riskiryhmään tai sairastat

Lisätiedot

COPD MITEN VALITSEN POTILAALLENI OIKEAN LÄÄKKEEN? 21.4.2016 PÄIVI OKSMAN, TYKS Keuhkosairauksien klinikka

COPD MITEN VALITSEN POTILAALLENI OIKEAN LÄÄKKEEN? 21.4.2016 PÄIVI OKSMAN, TYKS Keuhkosairauksien klinikka COPD MITEN VALITSEN POTILAALLENI OIKEAN LÄÄKKEEN? 21.4.2016 PÄIVI OKSMAN, TYKS Keuhkosairauksien klinikka SIDONNAISUUDET Kongressi- ja koulutustilaisuudet: GSK, Leiras Takeda, Boehringer- Ingelheim, Orion

Lisätiedot

Keuhkoahtaumatautipotilaan seurannasta

Keuhkoahtaumatautipotilaan seurannasta Keuhkoahtaumatautipotilaan seurannasta 14.9.2011 Timo Karakorpi Lähde: Keuhkoahtaumataudin hoitoketju, Pirkanmaan sairaanhoitopiiri Tavoite Aloitteellinen tupakasta vieroitus ja sen aktiivinen tukeminen

Lisätiedot

COPD:n diagnostiikka terveydenhuollossa

COPD:n diagnostiikka terveydenhuollossa COPD:n diagnostiikka terveydenhuollossa Harri Stark LT Keuhkosairauksien ja allergologian erikoislääkäri Diacor/Terveystalo 11.2.2016 GOLD (The Global Initiative for Chronic Obstructive Lung Disease):

Lisätiedot

Astmaatikko työelämässä Irmeli Lindström Keuhkosairauksien erikoislääkäri Työterveyslaitos

Astmaatikko työelämässä Irmeli Lindström Keuhkosairauksien erikoislääkäri Työterveyslaitos Astmaatikko työelämässä Irmeli Lindström Keuhkosairauksien erikoislääkäri Työterveyslaitos Työterveyshuollon erikoislääkärikoulutuksen valtakunnallinen seminaari 23.11.2010 Helsingin yliopisto Työikäisen

Lisätiedot

Vetovoimainen ja terveyttä edistävä terveydenhuolto. COPD sairautena. Käypä Hoito 2009. Minna Virola 25.10.2011

Vetovoimainen ja terveyttä edistävä terveydenhuolto. COPD sairautena. Käypä Hoito 2009. Minna Virola 25.10.2011 COPD sairautena Käypä Hoito 2009 Minna Virola 25.10.2011 Keuhkoahtaumataudin määritelmä Keuhkoahtaumataudille (COPD, chronic obstructive pulmonary disease) tyypillisiä piirteitä ovat hitaasti etenevä,

Lisätiedot

203 Krooninen keuhkoastma ja sitä läheisesti muistuttavat krooniset obstruktiiviset keuhkosairaudet

203 Krooninen keuhkoastma ja sitä läheisesti muistuttavat krooniset obstruktiiviset keuhkosairaudet 1 / 5 27.11.2015 13:07 Yhteistyökumppanit / Lääkärit ja terveydenhuolto / Lääkkeet ja lääkekorvaukset / Lääkkeiden korvausoikeudet / Erityiskorvaus / 203 Krooninen keuhkoastma ja sitä läheisesti muistuttavat

Lisätiedot

Keuhkoahtaumatautia sairastavan ohjaus - hoitosuositus omahoidon ohjauksen sisällöstä

Keuhkoahtaumatautia sairastavan ohjaus - hoitosuositus omahoidon ohjauksen sisällöstä WHO Collaborating Centre for Nursing Keuhkoahtaumatautia sairastavan ohjaus - hoitosuositus omahoidon ohjauksen sisällöstä Tiina Kaistila, THM, liikuntafysiologi, TAYS Merja Kukkonen, esh, aoh, HUS Hannele

Lisätiedot

KEUHKOAHTAUMATAUTIPOTILAAN HOITOTYÖ PowerPoint-esitys hoitotyön koulutusohjelmaan

KEUHKOAHTAUMATAUTIPOTILAAN HOITOTYÖ PowerPoint-esitys hoitotyön koulutusohjelmaan KARELIA-AMMATTIKORKEAKOULU Hoitotyön koulutusohjelma Taru Nissinen KEUHKOAHTAUMATAUTIPOTILAAN HOITOTYÖ PowerPoint-esitys hoitotyön koulutusohjelmaan Opinnäytetyö Huhtikuu 2014 OPINNÄYTETYÖ Huhtikuu 2014

Lisätiedot

Keuhkoahtaumataudi hoitokäytännöt Carea alueell. Jussi Männistö

Keuhkoahtaumataudi hoitokäytännöt Carea alueell. Jussi Männistö Keuhkoahtaumataudi hoitokäytännöt Carea alueell Jussi Männistö 15.5.2014 Sidonnaisuuteni kaupalliseen yritykseen (ky) viimeisten 2 v aikana 15.5.2014 Sidonnaisuuden laatu Yritykset Saanut ky:lta apurahan

Lisätiedot

Symbicort Turbuhaler. Päivämäärä, Versio RISKIENHALLINTASUUNNITELMAN JULKINEN YHTEENVETO

Symbicort Turbuhaler. Päivämäärä, Versio RISKIENHALLINTASUUNNITELMAN JULKINEN YHTEENVETO Symbicort Turbuhaler Päivämäärä, Versio RISKIENHALLINTASUUNNITELMAN JULKINEN YHTEENVETO VI.2 Julkisen yhteenvedon osiot VI.2.1 Tietoa sairauden esiintyvyydestä Astma Astma on yleinen hengitysteiden tulehdussairaus,

Lisätiedot

Keuhkoahtaumatauti pahenemisvaiheen hoito

Keuhkoahtaumatauti pahenemisvaiheen hoito Keuhkoahtaumatauti pahenemisvaiheen hoito Keuhkoahtautmatauti Mahdollisimman varhainen taudin diagnostiikka Diagnoosi on oikea Optimaalinen lääkitys ja hoito: -tupakoinnin lopetus -lääkitys -kuntoutus

Lisätiedot

ASTMAN VAIKUTUS PALVELUSKELPOISUUTEEN. Sotilaslääketieteen keskus

ASTMAN VAIKUTUS PALVELUSKELPOISUUTEEN. Sotilaslääketieteen keskus ASTMAN VAIKUTUS PALVELUSKELPOISUUTEEN Astman määritelmä Astma on keuhkoputkien limakalvon eosinofiilinen tulehduksellinen sairaus, jossa keuhkoputkien ja keuhkojen toiminta häiriintyy Oireina ovat yöllinen

Lisätiedot

Luentomateriaali Keuhkoahtaumatauti. Julkaistu 1.9.2014 Perustuu 13.06.2014 päivitettyyn Käypä hoito -suositukseen

Luentomateriaali Keuhkoahtaumatauti. Julkaistu 1.9.2014 Perustuu 13.06.2014 päivitettyyn Käypä hoito -suositukseen Luentomateriaali Keuhkoahtaumatauti Julkaistu 1.9.2014 Perustuu 13.06.2014 päivitettyyn Käypä hoito -suositukseen Näytön varmuusaste Käypä hoito -suosituksissa Koodi Näytön aste Selitys A B C D Vahva tutkimusnäyttö

Lisätiedot

Keuhkoahtaumapotilaan lääkehoito

Keuhkoahtaumapotilaan lääkehoito Keuhkoahtaumapotilaan lääkehoito Käypä Hoito- suositus 2009 Minna Virola, 2011 projektityöntekijä, sh, PPSHP Suositus lääkehoidosta Oireettomat: Ei lääkehoitoa Satunnaisesti oireilevat (FEV1 yleensä yli

Lisätiedot

KEUHKOAHTAUMATAUTI JUHA JAAKKOLA 27.4.16 PERUSTUU 13.06.2014 PÄIVITETTYYN KÄYPÄ HOITO -SUOSITUKSEEN

KEUHKOAHTAUMATAUTI JUHA JAAKKOLA 27.4.16 PERUSTUU 13.06.2014 PÄIVITETTYYN KÄYPÄ HOITO -SUOSITUKSEEN VAASA 27.5.2016 2 3 KEUHKOAHTAUMATAUTI JUHA JAAKKOLA 27.4.16 PERUSTUU 13.06.2014 PÄIVITETTYYN KÄYPÄ HOITO -SUOSITUKSEEN SIDONNAISUUDET EI LÄÄKETEOLLISUUDEN OSAKKEITA JOITAKIN KANS.VÄLISIÄ KONGRESSEJA LÄÄKETEOLLISUUDEN

Lisätiedot

LASTEN ASTMAN MINIOHJELMA

LASTEN ASTMAN MINIOHJELMA LASTEN ASTMAN MINIOHJELMA - osana valtakunnallista ASTMAOHJELMAa 1994-2004 Työryhmämuistio 2002 Hengitys ja Terveys ry Sisällys Taustaa s. 3 Työryhmä s. 3 Ohjelman sisältö s. 4 Ohjelman toteutus s. 4 Ohjelman

Lisätiedot

Käypä hoito -suositus. Keuhkoahtaumatauti hoi06040 Päivitetty 13.6.2014

Käypä hoito -suositus. Keuhkoahtaumatauti hoi06040 Päivitetty 13.6.2014 Käypä hoito -suositus Suomalaisen Lääkäriseuran Duodecimin ja Suomen Keuhkolääkäriyhdistys ry:n asettama työryhmä Keuhkoahtaumatauti hoi06040 Päivitetty 13.6.2014 Käypä hoito -suositus perustuu systemaattisesti

Lisätiedot

Liikunta on tärkeä osa toimintakykyä. Kuntoutuskoordinaattori, fysioterapeutti Jenni Vuolahti Kotkan kaupunki

Liikunta on tärkeä osa toimintakykyä. Kuntoutuskoordinaattori, fysioterapeutti Jenni Vuolahti Kotkan kaupunki Liikunta on tärkeä osa toimintakykyä Kuntoutuskoordinaattori, fysioterapeutti Jenni Vuolahti Kotkan kaupunki 24.4.2018 Hengityssairaan jumppa 1. Vuorotahti hiihto käsillä + varpaille nousu seisten x10

Lisätiedot

KEUHKOAHTAUMATAUTI JA LIIKUNTA. Alueellinen keuhkoahtaumatautikoulutus Lappeenrannan kaupungintalo 18.9.2013 ft Outi Wirén SOTE / Helsinki

KEUHKOAHTAUMATAUTI JA LIIKUNTA. Alueellinen keuhkoahtaumatautikoulutus Lappeenrannan kaupungintalo 18.9.2013 ft Outi Wirén SOTE / Helsinki KEUHKOAHTAUMATAUTI JA LIIKUNTA Alueellinen keuhkoahtaumatautikoulutus Lappeenrannan kaupungintalo 18.9.2013 ft Outi Wirén SOTE / Helsinki Tutkimusten mukaan keuhkoahtaumapotilaat liikkuvat vain puolet

Lisätiedot

Autoimmuunitaudit: osa 1

Autoimmuunitaudit: osa 1 Autoimmuunitaudit: osa 1 Autoimmuunitaute tunnetaan yli 80. Ne ovat kroonisia sairauksia, joiden syntymekanismia eli patogeneesiä ei useimmissa tapauksissa ymmärretä. Tautien esiintyvyys vaihtelee maanosien,

Lisätiedot

Astma. Eeva-Maija Nieminen Keuhkosairauksien erikoislääkäri, LT Kliininen opettaja HY HYKS Sydän- ja keuhkokeskus. Astma on

Astma. Eeva-Maija Nieminen Keuhkosairauksien erikoislääkäri, LT Kliininen opettaja HY HYKS Sydän- ja keuhkokeskus. Astma on Astma Eeva-Maija Nieminen Keuhkosairauksien erikoislääkäri, LT Kliininen opettaja HY HYKS Sydän- ja keuhkokeskus Astma on Hengitysteiden tulehduksellinen sairaus, johon liittyy vaihteleva, ainakin osittain

Lisätiedot

Liikunta on lääkettä keuhkoahtaumatautiin.

Liikunta on lääkettä keuhkoahtaumatautiin. OPAS KEUHKOAHTAUMATAUTIA SAIRASTAVILLE Liikunta on lääkettä keuhkoahtaumatautiin. Hengitysliiton tarkoituksena on edistää hengitysterveyttä ja hengityssairaan hyvää elämää. Jaa että minkälainen elämänvaihe?

Lisätiedot

Aikuisiällä alkavan astman ennuste. Astma- ja allergiapäivät 22.1.2015 LT Leena Tuomisto Seinäjoen Keskussairaala

Aikuisiällä alkavan astman ennuste. Astma- ja allergiapäivät 22.1.2015 LT Leena Tuomisto Seinäjoen Keskussairaala Aikuisiällä alkavan astman ennuste Astma- ja allergiapäivät 22.1.2015 LT Leena Tuomisto Seinäjoen Keskussairaala Astman ennusteen mittareita Paraneeko astma kehittyykö remissio? Tarvitaanko jatkuvaa lääkehoitoa?

Lisätiedot

KROONISTA HENGITYSVAJETTA AIHEUTTAVAT SAIRAUDET ULLA ANTTALAINEN, LT, KEUHKOSAIRAUKSIEN JA ALLEROLOGIAN EL., TYKS/KEU 1

KROONISTA HENGITYSVAJETTA AIHEUTTAVAT SAIRAUDET ULLA ANTTALAINEN, LT, KEUHKOSAIRAUKSIEN JA ALLEROLOGIAN EL., TYKS/KEU 1 KROONISTA HENGITYSVAJETTA AIHEUTTAVAT SAIRAUDET 5.10.2016 ULLA ANTTALAINEN, LT, KEUHKOSAIRAUKSIEN JA ALLEROLOGIAN EL., TYKS/KEU 1 LUENNON SISÄLTÖ KROONISEN HENGITYSVAJAUKSEN MÄÄRITELMÄ UNEN VAIKUTUS HENGITYKSEEN

Lisätiedot

Urheilijan astma. Jari Parkkari, ylilääkäri, dosentti Terve Urheilija -ohjelma

Urheilijan astma. Jari Parkkari, ylilääkäri, dosentti Terve Urheilija -ohjelma Urheilijan astma Jari Parkkari, ylilääkäri, dosentti Terve Urheilija -ohjelma KYMPPIYMPYRÄ Tietoa ja taitoa kehittävän, terveyttä edistävän ja vammoja ehkäisevän liikunnan ja urheilun tueksi Fyysis-psyykkissosiaalinen

Lisätiedot

Liikkujan astma. Jari Parkkari, ylilääkäri, dosentti Terve Urheilija -ohjelma

Liikkujan astma. Jari Parkkari, ylilääkäri, dosentti Terve Urheilija -ohjelma Liikkujan astma Jari Parkkari, ylilääkäri, dosentti Terve Urheilija -ohjelma KYMPPIYMPYRÄ Tietoa ja taitoa kehittävän, terveyttä edistävän ja vammoja ehkäisevän liikunnan ja urheilun tueksi Fyysis-psyykkissosiaalinen

Lisätiedot

Nuorena alkaneen astman vaikutus miesten työkykyyn. Irmeli Lindström Keuhkosairauksien erikoislääkäri Työterveyslaitos

Nuorena alkaneen astman vaikutus miesten työkykyyn. Irmeli Lindström Keuhkosairauksien erikoislääkäri Työterveyslaitos Nuorena alkaneen astman vaikutus miesten työkykyyn Irmeli Lindström Keuhkosairauksien erikoislääkäri Työterveyslaitos Työikäisen väestön yleistyvä sairaus Astman esiintyvyyden on todettu 12-kertaistuneen

Lisätiedot

ASTMAPOTILAAN HOITOPOLKU: HENGITYSHOITAJA/ASTMALÄÄKÄRI

ASTMAPOTILAAN HOITOPOLKU: HENGITYSHOITAJA/ASTMALÄÄKÄRI Astmapotilaan hoidon aloitus ja hoitopolku Simon terveysasemalla ASTMAPOTILAAN HOITOPOLKU: HENGITYSHOITAJA/ASTMALÄÄKÄRI Terveyskeskuksessa on jo ennestään käytössä suhteellisen hyvin toimiva astmapotilaan

Lisätiedot

Hyvinkään sairaanhoitoalueen keuhkoahtaumataudin hoitoketju

Hyvinkään sairaanhoitoalueen keuhkoahtaumataudin hoitoketju 1 (8) Hyvinkään sairaanhoitoalueen keuhkoahtaumataudin hoitoketju 12/2018 keuhkoahtaumataudin hoitoketjutyöryhmä Julkaistu www.hus.fi: Ammattilaiselle Hoitoketjut Hyvinkään sairaanhoitoalue Keuhkoahtaumataudin

Lisätiedot

Mari Huusko ja Laura Lassila. Selvitys keuhkoahtaumataudin ryhmäkuntoutuksesta Suomessa

Mari Huusko ja Laura Lassila. Selvitys keuhkoahtaumataudin ryhmäkuntoutuksesta Suomessa Mari Huusko ja Laura Lassila Selvitys keuhkoahtaumataudin ryhmäkuntoutuksesta Suomessa Opinnäytetyö Syksy 2008 Sosiaali- ja terveysalan yksikkö Fysioterapian koulutusohjelma SEINÄJOEN AMMATTIKORKEAKOULU

Lisätiedot

SPIROMETRIATUTKIMUKSEN SUORITTAMINEN, KÄYRIEN VALITSEMINEN JA VIRHELÄHTEET LABORATORIOHOITAJA ANNA GULDBRAND

SPIROMETRIATUTKIMUKSEN SUORITTAMINEN, KÄYRIEN VALITSEMINEN JA VIRHELÄHTEET LABORATORIOHOITAJA ANNA GULDBRAND SPIROMETRIATUTKIMUKSEN SUORITTAMINEN, KÄYRIEN VALITSEMINEN JA VIRHELÄHTEET LABORATORIOHOITAJA ANNA GULDBRAND Anna on ollut 2015 uudistettu suositus spirometria- ja PEF-mittausten suoritus ja tulkinta työryhmän

Lisätiedot

Asbestialtistuneen muistilista

Asbestialtistuneen muistilista Asbestialtistuneen muistilista Asbesti on merkittävin työelämässä terveydellisiä haittavaikutuksia aiheuttanut aine. Vaikka asbestin käyttö on kielletty, sille altistuneita on edelleen noin 50 000 60 000.

Lisätiedot

Astmaatikon alkuverryttely

Astmaatikon alkuverryttely Astmaatikon alkuverryttely LT, dosentti Jari Parkkari Tampereen Urheilulääkäriasema Allergian ja astman esiintyvyys Allergia- ja astmadiagnoosit ovat yleistymässä. Lapsista ja nuorista 15 25 % saa siitepölyaikana

Lisätiedot

Seretide. 12-2014, v05 RISKIENHALLINTASUUNNITELMAN JULKINEN YHTEENVETO

Seretide. 12-2014, v05 RISKIENHALLINTASUUNNITELMAN JULKINEN YHTEENVETO Seretide 12-2014, v05 RISKIENHALLINTASUUNNITELMAN JULKINEN YHTEENVETO VI.2 Julkisen yhteenvedon osiot VI.2.1 Tietoa sairauden esiintyvyydestä Astma Astma on keuhkosairaus, jossa pieniä keuhkoputkia ympäröivät

Lisätiedot

Kuka on näkövammainen?

Kuka on näkövammainen? Näkövammat 1 Sisältö Kuka on näkövammainen? 3 Millaisia näkövammat ovat? 4 Näöntarkkuus 4 Näkökenttä 4 Kontrastien erotuskyky 6 Värinäkö 6 Silmien mukautuminen eri etäisyyksille 6 Silmien sopeutuminen

Lisätiedot

Lääkäri löytää kuntoutusta helpoimmin tules-potilaille

Lääkäri löytää kuntoutusta helpoimmin tules-potilaille kuntoutus Riikka Shemeikka VTT, erikoistutkija Hanna Rinne VTM, tutkija Erja Poutiainen FT, dosentti, tutkimusjohtaja Lääkäri löytää kuntoutusta helpoimmin tules-potilaille Lääkärien mielestä kuntoutusta

Lisätiedot

ASTMAN VAIKUTUS PALVELUSKELPOISUUTEEN. Ilmailulääketieteen keskus. Sotilaslääketieteen Keskus

ASTMAN VAIKUTUS PALVELUSKELPOISUUTEEN. Ilmailulääketieteen keskus. Sotilaslääketieteen Keskus ASTMAN VAIKUTUS PALVELUSKELPOISUUTEEN Matti Mäntysaari Sotilaslääketieteen Keskus Astman määritelmä Astma on keuhkoputkien limakalvon eosinofiilinen tulehduksellinen sairaus, jossa keuhkoputkien ja keuhkojen

Lisätiedot

Työkyvyn arviointi keuhkosairauksissa

Työkyvyn arviointi keuhkosairauksissa Työkyvyn arviointi keuhkosairauksissa Irmeli Lindström 12.5.2017 Työterveyslaitos Esittäjän Nimi www.ttl.fi 1 Työkyvyttömyys käsitteenä Perustuu sairausvakuutus-, työeläke-, kansaneläke- sekä ammattitauti-

Lisätiedot

H E N G I T Y S V A J A U K S E E N J O H T A V A T T A V A L L I S I M M A T S A I R A U D E T

H E N G I T Y S V A J A U K S E E N J O H T A V A T T A V A L L I S I M M A T S A I R A U D E T H E N G I T Y S V A J A U K S E E N J O H T A V A T T A V A L L I S I M M A T S A I R A U D E T U L L A A N T T A L A I N E N, L T, K E U H K O S A I R A U K S I E N J A A L L E R G O L O G I A N E L.

Lisätiedot

Incruse (umeklidiniumbromidi) 04-2014, Versio RISKIENHALLINTASUUNNITELMAN JULKINEN YHTEENVETO

Incruse (umeklidiniumbromidi) 04-2014, Versio RISKIENHALLINTASUUNNITELMAN JULKINEN YHTEENVETO EMA/208283/2014 Incruse (umeklidiniumbromidi) 04-2014, Versio RISKIENHALLINTASUUNNITELMAN JULKINEN YHTEENVETO Tämä on Incruse-valmisteen riskienhallintasuunnitelman yhteenveto (RMP), jossa esitetään toimenpiteet,

Lisätiedot

Nuorten mielenterveyden häiriöt ja työllistyminen

Nuorten mielenterveyden häiriöt ja työllistyminen Nuorten mielenterveyden häiriöt ja työllistyminen Annamari Tuulio-Henriksson Dosentti, johtava tutkija, Kelan tutkimusosasto Suomen epidemiologian seuran ja Kelan seminaari 27.10.2011 Nuoret ja työllistymisen

Lisätiedot

Muistipoliklinikan toiminnan kehittäminen

Muistipoliklinikan toiminnan kehittäminen Muistipoliklinikan toiminnan kehittäminen Geriatri Pirkko Jäntti 25.5.2015 Mistä muistipoliklinikan toiminnan kehittämistyössä aloitetaan? Selvitetään muistisairaiden laskennallinen osuus kunnan väestöstä

Lisätiedot

Käypä hoito -indikaattorit, depressio

Käypä hoito -indikaattorit, depressio 1 Käypä hoito -indikaattorit, depressio Ohessa kuvatut indikaattoriehdotukset pohjautuvat Depressio Käypä hoito suositukseen (2014). Käypä hoito -työryhmä on nostanut suosituksesta keskeisiksi implementoitaviksi

Lisätiedot

Muistisairaana kotona kauemmin

Muistisairaana kotona kauemmin Muistisairaana kotona kauemmin Merja Mäkisalo Ropponen Terveystieteiden tohtori, kansanedustaja Muistiliitto ry:n hallituksen puheenjohtaja Nykytilanne Suomessa sairastuu päivittäin 36 henkilöä muistisairauteen.

Lisätiedot

Potilaan itsemääräämisoikeutta edellytetään laissa potilaan asemasta ja oikeuksista. Hoitotahto sitoo terveydenhuollon ammattihenkilöstöä.

Potilaan itsemääräämisoikeutta edellytetään laissa potilaan asemasta ja oikeuksista. Hoitotahto sitoo terveydenhuollon ammattihenkilöstöä. 1 Hoitotahto Potilaan itsemääräämisoikeutta edellytetään laissa potilaan asemasta ja oikeuksista. Hoitotahto sitoo terveydenhuollon ammattihenkilöstöä. Hoitotahdossa ihminen ilmaisee tahtonsa sellaisen

Lisätiedot

Astman lääkehoitoportaat ylös ja alas

Astman lääkehoitoportaat ylös ja alas Astman lääkehoitoportaat ylös ja alas Alueellinen koulutuspäivä 9.3.2017 VSSHP / TYKS EL Henrik Söderström Mistä astmassa on kyse Astma on pitkäaikainen keuhkosairaus, johon kuuluvat keuhkoputkiston limakalvotulehdus

Lisätiedot

Keuhkoahtaumatauti. Miten COPD-potilaan pahenemisvaiheen hoito onnistuu terveyskeskussairaalassa. Keuhkoahtaumataudin patofysiologiaa

Keuhkoahtaumatauti. Miten COPD-potilaan pahenemisvaiheen hoito onnistuu terveyskeskussairaalassa. Keuhkoahtaumataudin patofysiologiaa Keuhkoahtaumatauti Miten COPD-potilaan pahenemisvaiheen hoito onnistuu terveyskeskussairaalassa keuhkoahtaumatauti on sairaus, jolle on tyypillistä hitaasti etenevä pääosin palautumaton hengitysteiden

Lisätiedot

PEF-TYÖPAIKKASEURANTA AMMATTIASTMAN DIAGNOSTIIKASSA. Kosteusvaurioastma-koulutus kevät 2010 Keuhkosairauksien erikoislääkäri Irmeli Lindström

PEF-TYÖPAIKKASEURANTA AMMATTIASTMAN DIAGNOSTIIKASSA. Kosteusvaurioastma-koulutus kevät 2010 Keuhkosairauksien erikoislääkäri Irmeli Lindström PEF-TYÖPAIKKASEURANTA AMMATTIASTMAN DIAGNOSTIIKASSA Kosteusvaurioastma-koulutus kevät 2010 Keuhkosairauksien erikoislääkäri Irmeli Lindström PEF= Peak expiratory flow eli uloshengityksen huippuvirtaus

Lisätiedot

25.10.2011 Minna Virola. Keuhkoahtaumapotilaan liikunta ja ravitsemus

25.10.2011 Minna Virola. Keuhkoahtaumapotilaan liikunta ja ravitsemus 25.10.2011 Minna Virola Keuhkoahtaumapotilaan liikunta ja ravitsemus Liikunta Keuhkoahtaumatautiin sairastuvat vähentävät liikkumistaan ja välttävät hengästymistä hengenahdistuksen pelossa. Joidenkin tutkimusten

Lisätiedot

COPD:n hoidon porrastus

COPD:n hoidon porrastus COPD:n hoidon porrastus 21.4.2016 el Riika Liukkonen TYKS/ Keuhkosairauksien klinikka Keuhkoahtaumataudin hoitoketju Perusterveydenhuolto Ennaltaehkäisy ja varhaisdiagnostiikka Hoidon tarpeen arviointi

Lisätiedot

KEUHKOAHTAUMATAUTIA SAIRASTAVAN ARJESSA SELVIYTYMINEN

KEUHKOAHTAUMATAUTIA SAIRASTAVAN ARJESSA SELVIYTYMINEN Opinnäytetyö (AMK) Hoitotyön koulutusohjelma Sairaanhoitaja 2013 Minna Mäkinen & Margareetta Raitanen KEUHKOAHTAUMATAUTIA SAIRASTAVAN ARJESSA SELVIYTYMINEN Järjestöjen tuki OPINNÄYTETYÖ (AMK) TIIVISTELMÄ

Lisätiedot

TerveysInfo. Ataksiaoireyhtymät : tietoa etenevistä ataksiasairauksista Perustietoa ataksiasairaudesta sekä sairauden hoidosta ja kuntoutuksesta.

TerveysInfo. Ataksiaoireyhtymät : tietoa etenevistä ataksiasairauksista Perustietoa ataksiasairaudesta sekä sairauden hoidosta ja kuntoutuksesta. TerveysInfo MS tauti Ataksiaoireyhtymät : tietoa etenevistä ataksiasairauksista Perustietoa ataksiasairaudesta sekä sairauden hoidosta ja kuntoutuksesta. 1996 5, A5 : 46 s. : piirr. : 2 väri Hakusanat:

Lisätiedot

Harvinaissairauksien yksikkö. Lausunto Ehlers-Danlos tyyppi III:n taudinkuvasta. Taustaa. Alfa-tryptasemia. 21/03/16 /ms

Harvinaissairauksien yksikkö. Lausunto Ehlers-Danlos tyyppi III:n taudinkuvasta. Taustaa. Alfa-tryptasemia. 21/03/16 /ms Lausunto Ehlers-Danlos tyyppi III:n taudinkuvasta Taustaa EDS potilasyhdistys ja yksittäinen potilas ovat lähestyneet HYKS harvinaissairauksien yksikköä ja pyytäneet lausuntoa, minkälainen sairaus Ehlers-Danlos

Lisätiedot

Palmoplantaarinen pustuloosi PPP-opas

Palmoplantaarinen pustuloosi PPP-opas Palmoplantaarinen pustuloosi PPP-opas Palmoplantaarinen pustuloosi, PPP, on rakkuloiva kämmenten ja jalkapohjien ihosairaus. Yleisin sairastumisikä on 30 50 ikävuoden vaiheilla, vaikka poikkeuksiakin on.

Lisätiedot

TIETOA REUMATAUDEISTA. Selkärankareuma

TIETOA REUMATAUDEISTA. Selkärankareuma TIETOA REUMATAUDEISTA 1 Selkärankareuma Selkärankareuma (muita nimiä Bechterewin tauti, spondyloarthritis ankylopoetica) on reumasairaus joka nimensä mukaisesti aiheuttaa oireita ja tulehdusta selkärangassa.

Lisätiedot

Kertausta astman ja keuhkoahtaumataudin diagnostiikasta ja hoidosta. Antti Saarinen LT, keuhkosairauksien erikoislääkäri

Kertausta astman ja keuhkoahtaumataudin diagnostiikasta ja hoidosta. Antti Saarinen LT, keuhkosairauksien erikoislääkäri Kertausta astman ja keuhkoahtaumataudin diagnostiikasta ja hoidosta Antti Saarinen LT, keuhkosairauksien erikoislääkäri Etunimi Sukunimi 09.06.2017 Astman DG Astmaan sopivat oireet (ja status) JA Spirometriassa

Lisätiedot

COPD - nykyinen käsitys sairaudesta 2016 KATRI SALIN

COPD - nykyinen käsitys sairaudesta 2016 KATRI SALIN COPD - nykyinen käsitys sairaudesta 2016 KATRI SALIN COPD Keuhkoahtaumatauti on krooninen sairaus, jolle ovat tyypillisiä etenevä ilmateiden ahtaus ja krooninen tulehdus. Altistavat tekijät ovat haitalliset

Lisätiedot

Entyvio 300 mg kuiva aine välikonsentraatiksi infuusionestettä varten, liuos (vedolitsumabi)

Entyvio 300 mg kuiva aine välikonsentraatiksi infuusionestettä varten, liuos (vedolitsumabi) Entyvio 300 mg kuiva aine välikonsentraatiksi infuusionestettä varten, liuos (vedolitsumabi) RISKIENHALLINTASUUNNITELMAN JULKINEN YHTEENVETO 27.6.2014, versio 1.0 VI.2 Julkisen yhteenvedon osiot VI.2.1

Lisätiedot

Urheilijan allergiat ja astma. Jari Parkkari, ylilääkäri, dosentti Terve Urheilija ohjelma UKK-instituutti

Urheilijan allergiat ja astma. Jari Parkkari, ylilääkäri, dosentti Terve Urheilija ohjelma UKK-instituutti Urheilijan allergiat ja astma Jari Parkkari, ylilääkäri, dosentti Terve Urheilija ohjelma UKK-instituutti KYMPPIYMPYRÄ Tietoa ja taitoa kehittävän, terveyttä edistävän ja vammoja ehkäisevän liikunnan ja

Lisätiedot

TUPAKOINNIN LOPETTAMINEN KANNATTAA AINA

TUPAKOINNIN LOPETTAMINEN KANNATTAA AINA TUPAKOINNIN LOPETTAMINEN KANNATTAA AINA Kaikki tietävät, että tupakointi on epäterveellistä. Mutta tiesitkö, että tupakoinnin lopettaminen kannattaa, vaikka olisit tupakoinut jo pitkään ja että lopettaminen

Lisätiedot

Spirometriatutkimuksen tulkinta. Harri Lindholm, erikoislääkäri Työterveyslaitos Toimintakykylaboratorio

Spirometriatutkimuksen tulkinta. Harri Lindholm, erikoislääkäri Työterveyslaitos Toimintakykylaboratorio Spirometriatutkimuksen tulkinta Harri Lindholm, erikoislääkäri Työterveyslaitos Toimintakykylaboratorio Mitä spirometrialla tutkitaan? Keuhkojen ventilaatio eli tuuletuskyky Toimintahäiriön luonne Toimintahäiriön

Lisätiedot

Hengityselimistön lääkkeet

Hengityselimistön lääkkeet Hengityselimistön lääkkeet Salla Kalsi Proviisori Yskän hoidossa käytettävät lääkkeet Yskä on normaalisti keuhkoja suojeleva refleksitoiminta Tilapäinen yskä ei yleensä vaadi hoitoa Yskänlääkkeiden tehoa

Lisätiedot

ikiön seulonta- ja kromosomitutkimukset

ikiön seulonta- ja kromosomitutkimukset POTILASOHJE 1 (8) S ikiön seulonta- ja kromosomitutkimukset POTILASOHJE 2 (8) SISÄLLYSLUETTELO Mitä kehityshäiriöiden seulonta tarkoittaa? 3 Ultraääniseulontatutkimukset 4 Varhainen ultraääniseulonta Toisen

Lisätiedot

Tupakkalain muutos 2010

Tupakkalain muutos 2010 Tupakkalaki Tupakkalain muutos 2010 Tupakkalain muutos tuli voimaan 1.10.2010. Lain tavoitteena on tupakkatuotteiden käytön vähittäinen loppuminen. 2010 Suomessa työssään päivittäin passiivisesti tupakalle

Lisätiedot

PSORIASIKSEN HOIDON BARO METRI NYKYTILA SUOMESSA. Janssen & Psoriasisliitto

PSORIASIKSEN HOIDON BARO METRI NYKYTILA SUOMESSA. Janssen & Psoriasisliitto PSORI PSORIASIKSEN HOIDON BARO NYKYTILA SUOMESSA METRI Janssen & Psoriasisliitto Psoriasis on ihon ja nivelten monimuotoinen, krooninen, usein suvuittain esiintyvä immunologinen tulehdustauti. Iho- ja

Lisätiedot

LIITE III MUUTOKSET VALMISTEYHTEENVETOON JA PAKKAUSSELOSTEESEEN

LIITE III MUUTOKSET VALMISTEYHTEENVETOON JA PAKKAUSSELOSTEESEEN LIITE III MUUTOKSET VALMISTEYHTEENVETOON JA PAKKAUSSELOSTEESEEN 41 KABERGOLIINIA SISÄLTÄVIEN LÄÄKEVALMISTEIDEN VALMISTEYHTEENVEDON 4.2 Annostus ja antotapa: Seuraava tieto tulee lisätä sopivalla tavalla:

Lisätiedot

ASTMAN VAIKUTUS PALVELUSKELPOISUUTEEN. Sotilaslääketieteen keskus

ASTMAN VAIKUTUS PALVELUSKELPOISUUTEEN. Sotilaslääketieteen keskus ASTMAN VAIKUTUS PALVELUSKELPOISUUTEEN Astman määritelmä Astma on keuhkoputkien limakalvon tulehduksellinen sairaus, jossa keuhkoputkien supistumisherkkyys on lisääntynyt Oireina ovat yskä, limaneritys,

Lisätiedot

CORTIMENT (budesonidi) 26.11.2013, versio 1.0 RISKIENHALLINTASUUNNITELMAN JULKINEN YHTEENVETO

CORTIMENT (budesonidi) 26.11.2013, versio 1.0 RISKIENHALLINTASUUNNITELMAN JULKINEN YHTEENVETO CORTIMENT (budesonidi) 26.11.2013, versio 1.0 RISKIENHALLINTASUUNNITELMAN JULKINEN YHTEENVETO VI.2 Julkisen yhteenvedon osiot VI.2.1 Tietoa sairauden esiintyvyydestä Haavainen paksusuolentulehdus (UC)

Lisätiedot

ASTMAN OMAHOITOKORTTI

ASTMAN OMAHOITOKORTTI ASTMAN OMAHOITOKORTTI www.hengitys.fi www.astmatesti.fi www.pef.fi Erikieliset astmatestit löydät osoitteesta: www.asthmacontroltest.com GSK, Piispansilta 9 A 00 Espoo Puh. 00 0 0 0, www.gsk.fi GSK-tuoteinfo

Lisätiedot

Terveysliikunnan yhteiskunnallinen merkitys voiko terveysliikunnalla tasapainottaa kuntataloutta?

Terveysliikunnan yhteiskunnallinen merkitys voiko terveysliikunnalla tasapainottaa kuntataloutta? Terveysliikunnan yhteiskunnallinen merkitys voiko terveysliikunnalla tasapainottaa kuntataloutta? Tommi Vasankari Prof., LT UKK-instituutti & THL Kaarinan kaupungin stretegiaseminaari Kaarina 1.6.2009

Lisätiedot

Astmapotilaan ohjaus ja omahoidon ohjaus

Astmapotilaan ohjaus ja omahoidon ohjaus Astmapotilaan ohjaus ja omahoidon ohjaus Hämeenlinna 15.3.2018 Sairaanhoitaja Tarja Mansikka / Kanta-Hämeen keskussairaala Riihimäen yksikkö, keuhkosairauksien pkl Lähetteellä terveyskeskuksesta, työterveyshuollosta,

Lisätiedot

301111 Mitä tavallinen psykiatri ymmärtää kehitysvammaisen mielenterveysongelmista? Yl juha kemppinen

301111 Mitä tavallinen psykiatri ymmärtää kehitysvammaisen mielenterveysongelmista? Yl juha kemppinen 301111 Mitä tavallinen psykiatri ymmärtää kehitysvammaisen mielenterveysongelmista? Yl juha kemppinen Vastaus: hyvin vähän Tietoakin on ollut vaikea hankkia, nyt on juuri uusi kirja julkaistu Tavallisimmin

Lisätiedot

Palliatiivinen palveluketju Etelä- Savossa. 19.02.2016 Jarmo Lappalainen Ylilääkäri PTH-yksikkö

Palliatiivinen palveluketju Etelä- Savossa. 19.02.2016 Jarmo Lappalainen Ylilääkäri PTH-yksikkö Palliatiivinen palveluketju Etelä- Savossa 19.02.2016 Jarmo Lappalainen Ylilääkäri PTH-yksikkö Käsitteet Palliatiivisella hoidolla tarkoitetaan potilaan kokonaisvaltaista hoitoa siinä vaiheessa kun etenevää

Lisätiedot

Opas harvinaistoiminnasta

Opas harvinaistoiminnasta Opas harvinaistoiminnasta Hengitysliiton tarkoituksena on edistää hengitysterveyttä ja hengityssairaan hyvää elämää. 2 Harvinaiset Hengitysliiton harvinaistoiminta Hengitysliiton harvinaistoiminta edistää

Lisätiedot

PSYKIATRIAN ESH JA TYÖKYVYN TUKEMINEN

PSYKIATRIAN ESH JA TYÖKYVYN TUKEMINEN PSYKIATRIAN ESH JA TYÖKYVYN TUKEMINEN Juhani Ojanen Erikoissairaanhoidon rooli Erikoissairaanhoidon rooli on sairauksia ja oireita korjaava ja hoitava toiminta. Lähde: Eläketurvakeskus 05/2011 Keskustelualoitteita

Lisätiedot

Palveluketju paperilla ja käytännössä. Erityisliikunnan symposio 2.6.2016 Scandic Park Helsinki Janne Haarala ja Veera Farin Hengitysliitto ry

Palveluketju paperilla ja käytännössä. Erityisliikunnan symposio 2.6.2016 Scandic Park Helsinki Janne Haarala ja Veera Farin Hengitysliitto ry Palveluketju paperilla ja käytännössä Erityisliikunnan symposio 2.6.2016 Scandic Park Helsinki Janne Haarala ja Veera Farin Hengitysliitto ry Hengitysliitto Edistää hengitysterveyttä ja hengityssairaan

Lisätiedot

Kirsi Ylä-Tuuhonen erikoistuva lääkäri TAYS, Lastenklinikka

Kirsi Ylä-Tuuhonen erikoistuva lääkäri TAYS, Lastenklinikka MILLOIN PÄIVYSTYSLÄHETE TAYS:IIN, TAYS-TEMPUT JA KOTIOHJEET PÄIVYSTYKSESTÄ AHDISTUSKOHTAUKSEN JÄLKEEN Kirsi Ylä-Tuuhonen erikoistuva lääkäri TAYS, Lastenklinikka ASTMAN PAHENEMIVAIHE/ OBSTRUKTIIVINEN BRONKIITTI

Lisätiedot

Voiko muistisairauksia ennaltaehkäistä?

Voiko muistisairauksia ennaltaehkäistä? Voiko muistisairauksia ennaltaehkäistä? Juha Rinne, Neurologian erikoislääkäri ja dosentti Professori PET- keskus ja neurotoimialue, TYKS ja Turun yliopisto MITÄ MUISTI ON? Osatoiminnoista koostuva kyky

Lisätiedot

Osaaminen työkykyä arvioitaessa eläke- ja kuntoutusratkaisuissa. Osaaminen osana työkykyä seminaari 21.1.2010 Seppo Kettunen, ylilääkäri

Osaaminen työkykyä arvioitaessa eläke- ja kuntoutusratkaisuissa. Osaaminen osana työkykyä seminaari 21.1.2010 Seppo Kettunen, ylilääkäri Osaaminen työkykyä arvioitaessa eläke- ja kuntoutusratkaisuissa Osaaminen osana työkykyä seminaari 21.1.2010 Seppo Kettunen, ylilääkäri Mitä on työkyky? Työn vaatimukset ja työympäristö Osaaminen Terveydentila

Lisätiedot

Astma: omahoito ja kontrollien toteutuminen

Astma: omahoito ja kontrollien toteutuminen Astma: omahoito ja kontrollien toteutuminen Hanna Tapanainen 11.4.2018 Alueellinen astma- ja allergiakoulutus Filha ja Hyvinkään sairaala Esityksen sisältö Astman omahoito Astman seuranta suositusten mukaan

Lisätiedot

Mitä keuhkoahtaumataudin Käypä hoidossa oikeastaan sanotaan?

Mitä keuhkoahtaumataudin Käypä hoidossa oikeastaan sanotaan? Mitä keuhkoahtaumataudin Käypä hoidossa oikeastaan sanotaan? COPD tautina POTILAS, hänen arviointi LÄÄKEHOIDON valinta NYT VAIKUTUS POTILAASEEN TULEVAISUUDEN RISKI KOMPLIKAATIOT = ENNUSTE VERENPAINE-

Lisätiedot

19.2.2014, versio 1.0 RISKIENHALLINTASUUNNITELMAN JULKINEN YHTEENVETO

19.2.2014, versio 1.0 RISKIENHALLINTASUUNNITELMAN JULKINEN YHTEENVETO Femoston 1/10 tabletti, kalvopäällysteinen Femoston 2/10 tabletti, kalvopäällysteinen Femoston Conti 1/5 tabletti, kalvopäällysteinen Femoston Conti 0,5/2,5 tabletti, kalvopäällysteinen 19.2.2014, versio

Lisätiedot

Perinnöllisyys harvinaisten lihastautien aiheuttajana. Helena Kääriäinen Terveyden ja hyvinvoinnin laitos Tampere

Perinnöllisyys harvinaisten lihastautien aiheuttajana. Helena Kääriäinen Terveyden ja hyvinvoinnin laitos Tampere Perinnöllisyys harvinaisten lihastautien aiheuttajana Helena Kääriäinen Terveyden ja hyvinvoinnin laitos Tampere 17.11.2011 Mistä lihastauti aiheutuu? Suurin osa on perinnöllisiä Osassa perimä altistaa

Lisätiedot

SYDÄNPOTILAS ja SEKSUAALISUUS

SYDÄNPOTILAS ja SEKSUAALISUUS SYDÄNPOTILAS ja SEKSUAALISUUS Sydäntukihoitajien alueellinen koulutuspäivä 11.01.2016 Silvennoinen Tiina Seksuaaliterapeutti- ja neuvoja SEKSUAALISUUS - Mitä se on? * Seksuaalisuus liittyy kiinteästi ihmisen

Lisätiedot

COPD avohoidossa. Eeva-Maija Nieminen keuhkosairauksien erikoislääkäri vs. kliininen opettaja HY, Sydän- ja keuhkokeskus HYKS

COPD avohoidossa. Eeva-Maija Nieminen keuhkosairauksien erikoislääkäri vs. kliininen opettaja HY, Sydän- ja keuhkokeskus HYKS COPD avohoidossa Eeva-Maija Nieminen keuhkosairauksien erikoislääkäri vs. kliininen opettaja HY, Sydän- ja keuhkokeskus HYKS 12.12.2014 Sidonnaisuudet (< 10 v) Luennoitsija/asiantuntija: Almirall Amgen

Lisätiedot

HPV-rokote tulee rokotusohjelmaan mitä, kenelle, miksi?

HPV-rokote tulee rokotusohjelmaan mitä, kenelle, miksi? HPV-rokote tulee rokotusohjelmaan mitä, kenelle, miksi? Tuija Leino THL Kerron tässä alkavasta rokotusohjelmasta rokotteesta Miksi otettu ohjelmaan? Miltä taudilta suojaudutaan? Miksi otettu ohjelmaan

Lisätiedot

INFLECTRA SEULONTAKORTTI

INFLECTRA SEULONTAKORTTI Demyelinoiva sairaus Jos potilaalla on aiempi tai äskettäin puhjennut demyelinioiva sairaus, anti-tnf-hoidon hyödyt ja haitat on arvioitava huolellisesti ennen INFLECTRA -hoidon aloitusta. INFLECTRA -hoidon

Lisätiedot

Uinti ja astma. Marja Päivinen tutkija LitM Helsingin urheilulääkäriasema

Uinti ja astma. Marja Päivinen tutkija LitM Helsingin urheilulääkäriasema Uinti ja astma Marja Päivinen tutkija LitM Helsingin urheilulääkäriasema Uinti sopii astmaatikoille Astmassa hengitys on vaikeutunut, hengitysteiden ahtautumisen vuoksi. Astman oireita ovat hengenahdistus,

Lisätiedot

Astmalääkkeiden inhalointitekniikka vauvasta leikki-ikään opas vanhemmille

Astmalääkkeiden inhalointitekniikka vauvasta leikki-ikään opas vanhemmille Astmalääkkeiden inhalointitekniikka vauvasta leikki-ikään opas vanhemmille Johdanto Tämän oppaan tarkoituksena on tukea perheen selviytymistä kotona astman kanssa. Oppaassa käsitellään lasten astmalääkkeiden

Lisätiedot

Rintakipu ja hengenahdistus - keuhkosairaudet

Rintakipu ja hengenahdistus - keuhkosairaudet Rintakipu ja hengenahdistus - keuhkosairaudet vt Professori Paula Maasilta paula.maasilta@helsinki.fi Kliiniset opettajat: Hanna-Riikka Kreivi (0504272914, hanna-riikka.kreivi@hus.fi) Eeva-Maija Nieminen

Lisätiedot

Milloin Prednisolonia lasten akuutissa uloshengitysvaikeudessa?

Milloin Prednisolonia lasten akuutissa uloshengitysvaikeudessa? Milloin Prednisolonia lasten akuutissa uloshengitysvaikeudessa? Riitta Turunen, LL Virusoppi, Turun yliopisto Lastenklinikka, Turun yliopisto Akuutti uloshengitysvaikeus Määritelmä: Limakalvoturvotus ja

Lisätiedot

Hyvinvointiin vaikuttavia lopettamisen hyötyjä ovat myös parempi suorituskyky, stressin väheneminen, parempi uni ja keskittymiskyky.

Hyvinvointiin vaikuttavia lopettamisen hyötyjä ovat myös parempi suorituskyky, stressin väheneminen, parempi uni ja keskittymiskyky. Tupakatta terveenä! 2 Lopettaminen kannattaa aina! Tupakkatuotteet lyhentävät käyttäjänsä elinikää keskimäärin 8 10 vuotta. Ilman tupakkaa on terveempi ja sairastumisriski pienenee. Elämänlaatu paranee

Lisätiedot

TieToa keuhkoahtaumataudista ja INSPIOLTO -lääkkeestä

TieToa keuhkoahtaumataudista ja INSPIOLTO -lääkkeestä potilasohje INSPIOLTO-lääkeTTä käyttävien hoidon Tueksi TieToa keuhkoahtaumataudista ja INSPIOLTO -lääkkeestä Mikä on keuhkoahtaumatauti? Hengitysteissä ilma kulkee keuhkoputkia pitkin keuhkoihin. Hengitystiet

Lisätiedot

Työperäinen COPD - milloin epäilen ja miten tutkin?

Työperäinen COPD - milloin epäilen ja miten tutkin? Hyvinvointia työstä Työperäinen COPD - milloin epäilen ja miten tutkin? Keuhkosairauksien erikoislääkäri Irmeli Lindström 10.10.2016 Työterveyslaitos Esittäjän Nimi www.ttl.fi 2 Presentation heading /

Lisätiedot

Enemmän kuin pintaa - harjoitteluita ja opinnäytteitä Psoriasisliittossa. SoveLi-messut 11.3.2011

Enemmän kuin pintaa - harjoitteluita ja opinnäytteitä Psoriasisliittossa. SoveLi-messut 11.3.2011 Enemmän kuin pintaa - harjoitteluita ja opinnäytteitä Psoriasisliittossa SoveLi-messut 11.3.2011 Psoriasis on tulehduksellinen, pitkäaikainen iho ja tai nivelsairaus, jota sairastaa n. 2,5 3 % väestöstä

Lisätiedot