Haurukylän asemakaavan laajennus. Janna Kumpula, kehittämispäällikkö
|
|
- Emilia Mattila
- 4 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 Haurukylän asemakaavan laajennus Janna Kumpula, kehittämispäällikkö
2 Yleisötilaisuus
3 Kaavoituksen eteneminen
4 Kaava vireille vastaava kaavoittaja FCG Luonnos oli nähtävillä , yleisötilaisuus lausuntoa - 4 mielipidettä - aluevarauksia tarkistetaan - polttoaineen jakelua koskeva aluevarausmerkintä ja sitä koskeva kaavamääräys poistetaan - asemakaavan määräyksiä tarkennetaan ja täsmennetään - kaavaselostukseen tehdään tarkennuksia valmistuneet selvitykset huomioidaan o sulfidimaa o liikenne o luonto Hanke-esittely ja yleisötilaisuus suunnittelutilanteesta
5 Kaavan eteneminen ehdotusvaiheessa - ehdotus asetettu nähtäville väliselle ajalle - yleisötilaisuus, kaavan esittely MRA 27 - asemakaavaehdotus pidetään nähtävillä vähintään 30 päivän ajan, jolloin kunnan jäsenillä ja osallisilla on oikeus tehdä muistutus kaavaehdotuksesta - nähtäville asettamisesta ja oikeudesta muistutuksen tekemiseen ilmoitetaan kuten kunnalliset ilmoitukset kunnassa julkaistaan, tarvittaessa laajemmin MRA 28 - asemakaavaehdotuksesta on pyydettävä lausunto maakunnan liitolta, elinkeino- liikenne- ja ympäristökeskukselta, kunnalta jonka alueen käyttöön kaava vaikuttaa ja tarpeen mukaan muilta viranomaisilta, joiden toimialaa asemakaavassa käsitellään sekä asemakaavan kannalta keskeisiltä yhteisöiltä
6 Ehdotusvaiheen jälkeen - laaditaan muistutuksiin alustavat vastineet - viranomaisneuvottelu klo 9-11 MRA 26 - viranomaisneuvottelu järjestetään tarvittaessa sen jälkeen, kun kaavaehdotus on ollut julkisesti nähtävänä ja sitä koskevat mielipiteet ja lausunnot on saatu mahdolliset valtakunnalliset, maakunnalliset ja muut keskeiset tavoitteet, valtion toteuttamisvelvoitteiden kannalta tärkeät kysymykset - vastineiden hyväksyminen ja kaavan hyväksymiskäsittely kunnanhallituksessa - kaavan hyväksymiskäsittely kunnanvaltuustossa - osallisilla mahdollisuus muutoksenhakun
7 Kaavaehdotus
8 Rakennusoikeus tonteittain: tontteja yhteensä 13 pinta-ala 19,7 ha rakennusoikeutta k-m 2 tehokkuudet 0,3 0,4
9 Toimitilarakennusten korttelialue Alueelle voidaan rakentaa toimistorakennuksia sekä ympäristöhäiriötä aiheuttamattomia teollisuus- ja varastorakennuksia tai niiden yhdistelmiä. Alueelle voi sijoittua myös palvelun toimintoja ja pienimuotoista toimintaa tukevaa liikerakentamista. kortteli, tontti rak. oik. pintaala tehokkuus K101, 1 4,2 ha k-m 2 0,4 K101, 2 4,9 ha k-m 2 0,4 muutokset luonnoksesta K101, 3 3,6 ha k-m 2 0,4
10 Jätteidenkäsittelyalue Alue varataan jätteen käsittelyyn, välivarastointiin ja loppusijoitukseen. Alueelle saa rakentaa jätteen käsittelyyn, kierrätykseen ja energiatuotantoon liittyviä rakennuksia, rakenteita ja varastokenttiä sekä tarvittavia yhdyskuntateknisiä rakenteita. kortteli, tontti rak. oik. pintaala tehokkuus K101, 4 15,3 ha k-m 2 0,3 muutokset luonnoksesta
11 Suojaviheralue Elinvoimaista puustostoa tulee mahdollisuuksien mukaan säilyttää. muutokset luonnoksesta
12 Teollisuus- ja varastorakennusten korttelialue Alueelle voidaan sijoittaa teollisuus- ja varastorakennuksia sekä toimistotiloja. Alueen ulkovarastointialueille voidaan sijoittaa biomassaterminaali. kortteli, tontti rak. oik. pintaala tehokkuus K103, 1 3,9 ha k-m 2 0,4 muutokset luonnoksesta
13 Teollisuus- ja varastorakennusten ja jätteenkäsittelyn korttelialue Alueella saa käsitellä ja välivarastoida jätteitä, ongelmajätteitä, pilaantuneita maita ja muita ympäristöluvassa määritettyjä materiaaleja. Alueelle saa sijoittaa ongelmajätteen käsittelylaitoksen toimintaan liittyviä rakennuksia ja rakenteita.* Aluetta ei saa käyttää ongelmajätteen loppusijoitusalueena eikä rakenteissa saa käyttää ongelmajätteeksi luokiteltavia materiaaleja. Aluetta voidaan käyttää pysäköintiin ja alueelle saa sijoittaa raskaan kaluston paikoitusalueen sekä järjestää raskaalle kalustolle polttoaineen jakelun. kortteli, tontti K101, 5 K101, 6 K101, 7 6,7 ha 2,9 ha 4,6 ha rak. oik. pintaala tehokkuus k-m 2 0, k-m 2 0, k-m 2 0,3 muutokset luonnoksesta
14 Ympäristöhäiriötä aiheuttamattomien teollisuusrakennusten korttelialue Korttelialueelle ei saa sijoittaa laitosta, joka aiheuttaa ympäristöä häiritsevää melua, tärinää, ilman pilaantumista tai muuta häiriötä. kortteli, tontti rak. oik. pintaala tehokkuus K102, 1 2,4 ha k-m 2 0,4 K102, 2 2,5 ha k-m 2 0,4 muutokset luonnoksesta K102, 3 3,2 ha k-m 2 0,4 K103, 2 2,5 ha k-m 2 0,4 K103, 3 2,5 ha k-m 2 0,4
15 Asemakaavamerkinnät ja -määräykset
16 Yleiset määräykset Hulevesien hallinta ja käsittely Rakentamisen aikaisesta hulevesien käsittelyn toteuttamisesta tulee tehdä tonttikohtainen suunnitelma ennen rakentamiseen ryhtymistä. Suunnitelma tulee hyväksyttää asianomaisella viranomaisella. Suunnittelussa on otettava huomioon sade- ja sulamisvesien imeytys- ja viivytysjärjestelmien riittävä mitoitus. Likaisten hulevesien pääsy vesistöihin ja pohjavesiin puhdistamattomina on estettävä. Alueelle on laadittava tonttikohtaiset hulevesien käsittelysuunnitelmat, joissa osoitetaan hulevesien kerääminen ja poistaminen. Suunnittelussa on otettava huomioon sade- ja sulamisvesien imeytys- ja viivytysjärjestelmien riittävä mitoitus. Likaisten hulevesien pääsy vesistöihin ja pohjavesiin puhdistamattomina on estettävä. Liikenne Tie- ja katualueita sekä ajoyhteyksiä suunniteltaessa, tulee varmistaa olemassa olevien yhteyksien säilyminen ja kiinnittää huomiota liikenneturvallisuuteen. Uusia liittymiä suunniteltaessa tulee varmistaa riittävät näkemät. Johtolinjat ja muut teknisen huollon verkot tulee toteuttaa siten, että niiden laitteistot, pylväät yms. sijoitetaan huomioiden tien liikenneturvallisuus ja näkemät. Autopaikkojen vähimmäismäärät: - T-1, TY-1, T ja EJ korttelialueilla 1 autopaikka 2 työntekijää kohti tai kerrosalan 200 k-m 2 kohti - KTY-1 korttelialueella 1 autopaikka 50 k-m 2 kohti
17 Yleiset määräykset Maisema Ennen korttelialueiden rakentumista tulee esittää tonttikohtaisesti maisemaa suojelevat ja parantavat suunnitelmat sekä toimenpiteet. Tonttialueiden osat, joita ei käytetä tonttialueen käyttötarkoitukseen, liikenteeseen, oleskeluun tai muuhun sellaiseen, on pidettävä huolitellussa kunnossa. Olemassa olevaa puustoa tulee mahdollisuuksien mukaan säilyttää. Yhdyskuntatekninen rakentaminen Muuntamoiden sekä yhdyskuntateknistä huoltoa palvelevien rakenteiden rakentaminen on sallittu suojaviheralueilla.* Rakentamista koskeva yleismääräys Rakenteissa ja rakentamisessa voidaan käyttää puhtaita maita, stabiloituja massoja tai soveltuvia jätemateriaaleja ympäristönsuojelulain mukaisesti. Rakenteet toteutetaan niin, että ne eivät estä alueen käyttöä kaavan salliman käyttötarkoituksen mukaiseen rakentamiseen. Happamat sulfaattimaat Infrastruktuurin rakentamista ja tonttikohtaista rakentamista edeltävän maaperäselvitysten yhteydessä tulee mahdollisten happamien sulfaattimaiden esiintyminen selvittää riittävällä määrällä happamoitumistutkimuksia sekä tarvittaessa esittää toimenpiteet happamoitumishaittojen ehkäisemiseksi. Alueelle on tehty happamien sulfaattimaiden selvitys ja ohjeistus rakentamista varten. Selvitystä ja ohjeistusta tulee noudattaa. *) poistettu: sekä maa- ja metsätalousalueille
18 Kytkeytyminen muuhun suunnitteluun
19 Pohjois-Pohjanmaan maakuntakaavan uudistaminen, 3. vaihemaakuntakaavaselostus, hyväksytty mkv Tyrnävän Haurukylän kiertotalouskylä: Maakuntakaava Lisämerkinnällä -1 osoitetaan seudullisesti merkittävien biojalostamojen alueet Suunnittelumääräys: Biojalostamon alueen toimintojen suunnittelussa tulee ottaa huomioon lähiasutukselle aiheutuvat onnettomuusja päästöriskit ja pyrkiä ratkaisuihin, joissa riskit jäävät lieviksi. Hanke on alkuvaiheessa mutta etenemässä nopeasti. Tavoitteena on nykyaikainen, vaiheittain etenevä orgaanisten jätteiden ja maatalouden sekä teollisuuden sivuvirtojen käsittelykeskus. Lopputuotteena olisivat esim. lannoitteet. Alueelle sijoittuisi useita yrityksiä, joten mahdollisia prosesseja ja lopputuotteita olisi useampia.
20 Kaava-alueelle tulossa olevat toimijat Fortum Environmental Construction Oy (Fortum EC) - Oulun seudun teollisuusjätekeskus, Tyrnävä YVA-hanke - ympäristövaikutusten arviointi ohjelma ja -selostus, yhteysviranomaisen perusteltu päätelmä (ELY-keskus) - valmisteilla ympäristölupahakemus (AVI) PTP Luttinen Oy - ympäristöluvanalainen toiminta, olemassa oleva ympäristölupa vuodelta muuta tonttia
21 Ympäristövaikutusten arviointi ( Ympäristövaikutusten arviointimenettelyn (YVA) avulla pyritään vähentämään tai kokonaan estämään hankkeen haitallisia ympäristövaikutuksia. Hankkeet voivat olla esimerkiksi moottoriteitä, kaatopaikkoja tai voimalaitoksia YVAssa hankkeen vaikutukset arvioidaan suunnittelun yhteydessä ennen päätöksentekoa, jolloin tuleviin ratkaisuihin voidaan vaikuttaa. YVA on suunnittelun apuväline, jonka tulokset on otettava huomioon hankkeen lupaharkinnassa hanketta suunnitteleva taho vastaa tarvittavista ympäristöselvityksistä ELY-keskus toimii yhteysviranomaisena tekee päätöksen arviointimenettelyn soveltamisesta yksittäistapauksessa antaa lausunnon arviointiohjelmasta sekä perustellun päätelmän arviointiselostuksen ja annettujen mielipiteiden ja lausuntojen pohjalta
22 HYVÄKSYMISVAIHE EHDOTUSVAIHE VALMISTELUVAIHE ALOITUSVAIHE Nyrölä Liisa 08/2016 LIITE 4 YVA- JA KAAVAMENETTELYJEN SEKÄ NIIHIN LIITTYVIEN NEUVOTTELUJEN JA VUOROVAIKUTUKSEN LIITTYMÄPINTOJA YVA-MENETTELY (Kesto yleensä n. 1 v tai kauemmin) YVA-OHJELMAN LAADINTA YHTEISTYÖ, TIEDOTTAMINEN JA VUOROVAIKUTUS (Menettelyt erikseen tai yhdessä) YHTEISNEUVOTTELU? KAAVOITUS (Kesto vaihtelee kuukausista vuosiin) OAS:N LAADINTA Yhteisneuvottelu ja viranomaisyhteistyö ympäristöasioissa YVA-OHJELMA YHTEYSVIRANOMAISELLE YVA-OHJELMA NÄHTÄVILLÄ OHJAUS- / SEURANTA RYHMÄ VIRANOMAIS- NEUVOTTELU KUULUTUKSET (YVA, KAAVA) PALAUTE YLEISÖTILAISUUS OAS NÄHTÄVILLÄ YHTEYSVIRANOMAISEN LAUSUNTO SELVITYKSET, VAIHTOEHTOJEN VERTAILU JA VAIKUTUSTEN ARVIOINTI YVA-SELOSTUKSEN LAADINTA OHJAUS- / SEURANTA RYHMÄ MAHD. KAAVANEU- VOTTELUT SELVITYKSET, KAAVAN VAIKUTUSTEN ARVIOINTI KAAVALUONNOKSEN * LAADINTA YVA-SELOSTUS YHTEYSVIRANOMAISELLE YVA-SELOSTUS NÄHTÄVILLÄ YHTEISNEUVOTTELU? KUULUTUKSET (YVA, KAAVA) PALAUTE YLEISÖTILAISUUS (MAHD. TYÖPAJAT TMV.) KUNNAN PÄÄTÖS, KAAVALUONNOS NÄHTÄVILLÄ YHTEYSVIRANOMAISEN LAUSUNTO KAAVAEHDOTUKSEN LAADINTA YHTEISNEUVOTTELU? VIRANOMAISNEUVOTTELU KUNNAN PÄÄTÖS KAAVAEHDOTUS NÄHTÄVILLÄ LUVITUSVAIHE KAAVAN HYVÄKSYMINEN JA VOIMAANTULO OAS = OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA YVA = YMPÄRISTÖVAIKUTUSTEN ARVIOINTI PALAUTE = LAUSUNNOT, MUISTUTUKSET JA MIELIPITEET
23 Ympäristölupa ( ympäristön pilaantumisen vaaraa aiheuttaville toiminnoille tarvitaan ympäristönsuojelulain mukainen lupa ympäristölupahakemus tehdään ympäristönsuojelulaissa tai edelleen -asetuksessa määrätylle lupaviranomaiselle eli aluehallintovirastolle tai kunnan ympäristönsuojeluviranomaiselle merkittävimmät ja alueellisesti merkittävät ympäristöluvat Tyrnävällä: eläinsuojat, elintarviketuotanto, jätteenkäsittely, turvetuotanto, ympäristörakentaminen Aluehallintovirasto Merkittävimmät ja alueellisesti merkittävät ympäristöluvat (YSA 1 ) Kunnan ympäristönsuojeluviranomainen Muut ympäristöluvat (YSA 2 ) Toiminta, jolle tarvitaan sekä vesilain että YSL:n mukainen lupa (YSL 34 )
24 lupakäsittelyn vaiheet kaaviona ( Ympäristölupien valvonta - Ympäristöluvan tarvitsevaa toimintaa valvotaan koko elinkaaren ajan - Valvonnasta vastaavat ELY-keskukset ja kunnan ympäristösuojeluviranomaiset. Ne seuraavat lupamääräysten, kuten päästörajojen noudattamista - Ympäristölupien valvonta perustuu vuosittain laadittavaan valvontasuunnitelmaan Ympäristölainsäädäntöä ympäristönsuojelulaki YSL, luonnonsuojelulaki LSL, maankäyttö- ja rakennuslaki MRL, YVA laki, SOVA laki, vesilaki, jätelaki, terveydensuojelulaki, laki maanteistä ja liikennejärjestelmistä
25 Kaavan selvitykset ja nostoja kaavaselostuksesta
26
27 Sulfidimaaselvitys FCG Suunnittelu ja tekniikka merkittävä kohtalainen hyvin pieni
28 tutkitulla Haurukylän asemakaavan laajennusalueella havaittiin sulfidipitoisia maakerroksia eli potentiaalisia happamia sulfaattimaita, joihin kohdistuvien kaivutöiden seurauksena voi muodostua happamia valuntoja ko. maakerrosten joutuessa hapellisiin olosuhteisiin merkittävin happamoitumisriski liittyy hienorakeisiin lajittuneisiin hiesukerroksiin, joita esiintyy alueen pohjoisosassa hiekka- ja hietakerrosten alla. alueen moreeneihin ja hiekkoihin liittyvä happamoitumisriski on korkeintaan kohtalainen happamien valuntojen välttämiseksi sulfidipitoisten maiden asettamat rajoitteet ja vaatimukset tulee huomioida alueen kaavoituksessa ja jatkosuunnittelussa rakentamisen ajalle on suositeltavaa laatia pintavesien laadunseurantaohjelma, jonka avulla mahdollisiin happamiin valuntoihin voidaan reagoida tehokkaasti ja jota voidaan tarvittaessa laajentaa rakentamisen jälkeiselle ajalle huomioitu suunnittelumääräyksissä
29 Luontoselvitys Ramboll Finland
30 tavanomaista metsätalouskäytössä olevaa talousmetsää alueella ei havaittu luonnontilaisia tai luonnontilaisen kaltaisia uhanalaisia tai lailla suojeltuja luontotyyppejä alueella ei myöskään havaittu uhanalaisia tai suojelustatusta omaavia kasvilajeja. Hankealueen koillisosassa esiintyy pallopäärahkasammalta, joka kuuluu Suomen kansainvälisiin vastuulajeihin hankealue voi kuulua pienenä ja todennäköisesti ei merkittävänä osana luontodirektiivin liitteessä IV (a) mainittujen isojen petolajien, kuten karhun, ilveksen ja suden laajoihin reviireihin. Muita direktiivilajeja ei havaittu eikä arvioida niiden elinympäristövaatimusten perusteella esiintyvän hankealueella selvitysalueen pesimälinnusto koostui pääosin yleisistä ja alueelle tavanomaisista varpuslintulajeista. Selvitysalueella havaittiin pesivänä neljä suojelullisesti merkittävää lintulajia, joiden kokonaisparimäärä oli 7. Selvitysalueen pohjoisosassa havaittiin saalisteleva sinisuohaukkakoiras, jonka pesimäaikainen reviiri kattaa selvitysalueen pohjoisosat. ei tavanomaisesta poikkeavaa
31 Liikenneselvitys Ramboll Finland
32 Mahdollisuus vaiheittaiseen toteutukseen 01 Haurukylän suoralle rinnakkaiset ohituskaistat, 2200 m, josta varsinainen ohituskaista 1700 m 02 uusi liittymä kohtisuoraan valtatiehen - etäisyys Haurukylän liittymästä 240 m - etäisyys Vikiönkosken liittymästä 290 m - valtatielle vasemmalle kääntyvien kaista - valtatielle pääsuunnan eroteltu oikealle kääntyvien kaista 03 Haurukyläntien liittymä säilyy paikallaan - väistötila - pysäkit - mahdollinen kevyenliikenteen yhteys, alikulkuvaraus huomioitu kaavaehdotuksessa
33
34
35 Rakennusoikeus tonteittain: tontteja yhteensä 13 pinta-ala 19,7 ha rakennusoikeutta k-m 2 tehokkuudet 0,3 0,4
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) Alavuden kaupungin RITOLA 16. kaupunginosan kortteli 16005 ja siihen liittyvä suojaviheralue
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) Alue Alavuden kaupungin RITOLA 16. kaupunginosan kortteli 16005 ja siihen liittyvä suojaviheralue / Ympäristöpalvelut 27.01.2015 2 1 n sisältö ja tarkoitus Maankäyttö-
LisätiedotA Asemakaavan muutos. Kurenojantie pää, Villähde. Lahti.fi OAS A (6) D/1080/ /2017. Askonkatu Lahti
OAS A-2716 1 (6) A-2716 22.5.2017 Asemakaavan muutos Kurenojantie pää, Villähde Lahti.fi OAS A-2716 2 (6) Maankäyttö- ja rakennuslain 63 mukainen Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Asemakaavan
LisätiedotEnnen kaavaehdotuksen hyväksymistä kaupunki tekee maankäyttösopimuksen hakijoiden kanssa MRL 91 a ja b edellytysten mukaisesti.
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA KAPERNAUMI KORTTELI 43 (OSA) TEKNIIKKAKESKUS Suunnittelualueen sijainti alue sijaitsee Seinäjoen kaupungin n korttelissa 43. Alue sijaitsee Ruukintien varressa Kaasumestarinkadun
LisätiedotKITTILÄN KUNTA TEKNINEN OSASTO
1 KITTILÄN KUNTA, 2. kunnanosa, Sirkka Levin korttelin 27 tontin 1 asemakaavamuutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 20.4.2018 Ilmakuva Maanmittauslaitos 2017 2 1. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma
LisätiedotASEMAKAAVAN MUUTOS, NEITSYTMÄKI, KORTTELI 658
ASEMAKAAVAN MUUTOS, NEITSYTMÄKI, KORTTELI 658 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 15.8.2016 KUNTA Euran kunta 050 KYLÄ Kauttua 406 KORTTELI 658 TONTTI 3 KIINTEISTÖT 2:574 (osa) 2:261 Kaavan laatija
LisätiedotOSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 4/2015
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 4/2015 TYÖNUMERO: E27370 SIIKAJOEN KUNTA RUUKIN ASEMANSEUDUN ASEMAKAAVAMUUTOS YH KORTTELIN 20 AJONEUVOLIITTYMÄÄ VARTEN SWECO YMPÄRISTÖ OY OULU JOHDANTO Maankäyttö-
LisätiedotKesärannan ranta-asemakaava / kaavaehdotuksen hyväksyminen
Kunnanhallituksen 61 02.10.2014 Kunnanhallituksen 82 04.12.2014 Kunnanhallituksen 23 20.05.2015 Kunnanhallitus 119 09.06.2015 Kunnanvaltuusto 36 17.06.2015 Kesärannan ranta-asemakaava / kaavaehdotuksen
LisätiedotSORMULAN TEOLLISUUSALUEEN KORTTELEIDEN 659 ja 660 ASE- MAKAAVAMUUTOS
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA SORMULAN TEOLLISUUSALUEEN KORTTELEIDEN 659 ja 660 ASE- MAKAAVAMUUTOS Asemakaavan muutos koskee kortteleita 659 ja 660 ja siihen rajoittuvia katu- ja liikennealueita.
LisätiedotSAPPEEN RANTA-ASEMAKAAVAN KUMOAMINEN. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma
FCG Finnish Consulting Group Oy Jouko ja Minna Poukkanen SAPPEEN RANTA-ASEMAKAAVAN KUMOAMINEN Osallistumis- ja arviointisuunnitelma FCG Finnish Consulting Group Oy Osallistumis- ja arviointisuunnitelma
LisätiedotSuunnittelualue. Suunnittelun lähtökohdat. Suunnittelutilanne. SÄKYLÄN KUNTA , tark Sivu 1 / 6
SÄKYLÄN KUNTA Sivu 1 / 6 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Ristolan asemakaavan muutos Suunnittelualue Varsinais-Suomen ELY-keskus on käynnistänyt tiesuunnitelman laatimisen valtatien 12 parantamiseksi
LisätiedotKORTTELI 14, tontit 11 ja 12, ASEMAKAAVAN MUUTOS
Sysmä, Suurikylä SISÄLLYS 1. SUUNNITTELUALUE 2. SUUNNITTELUN TAVOITTEET 3. SUUNNITTELUN LÄHTÖKOHDAT 3.0 Kaavoituspäätös 3.1 Maanomistus 3.2 Kaavatilanne 3.3 Rakennusjärjestys 3.4 Luonnon ja kulttuurihistorian
LisätiedotOsallistumis- ja arviointisuunnitelma 5.9.2013
Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 5.9.2013 ÄHTÄRIN KAUPUNKI Mustikkavuoren asemakaavan muutos, OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Maankäyttö-ja rakennuslain 63 :n mukaan tulee kaavoitustyöhön sisällyttää
LisätiedotOSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
ARKKITEHTITOIMISTO KEIJO TOLPPA L I I T E 1 Savonniemenkatu 3B1 57100 Savonlinna Puh. 0400 139 077 arkkitehtitoimisto.tolppa@spynet.fi 21.1.2018 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA VALKSAAREN RANTA-ASEMAKAAVAN
LisätiedotOSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS)
Teollisuusalueen asemakaavan muutos 1 (5) Leskinen Timo 10.4.2018 Teollisuusalueen OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) Mikä on osallistumis- ja? Maankäyttö- ja rakennuslain 63 :n mukaan tulee kaavoitustyöhön
LisätiedotOSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 16.6.2010 Muutettu 11.11.2010, 10.2.2012 KUNTA Euran kunta 050 Kylä Kirkonkylä 407 Korttelit osa 175, 186-197 Kaavan laatija REJLERS OY Aloite tai hakija Euran kunta
LisätiedotSAVONLINNAN KAUPUNKI TURTIANNIEMEN RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS SELOSTUS
1 SAVONLINNAN KAUPUNKI TURTIANNIEMEN RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS SELOSTUS Ehdotus TURTIANNIEMEN RANTA-ASEMAKAAVAN OSITTAINEN KUMOAMINEN OSALLE TILASTA 740-577-22-46 Arkkitehtitoimisto Keijo Tolppa 30.5.2018
LisätiedotOSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS)
1 (6) 5.4.2019 Korttelin 46 (osa) OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) Mikä on osallistumis- ja? Maankäyttö- ja rakennuslain 63 :n mukaan tulee kaavoitustyöhön sisällyttää kaavan laajuuteen ja sisältöön
LisätiedotKITTILÄN KUNTA TEKNINEN OSASTO
1, 2. kunnanosa, Sirkka Lounaisrinteen korttelin 965 asemakaavamuutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 3.12.2018 Ilmakuva Maanmittauslaitos 2017 2 1. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Maankäyttö-
LisätiedotLAPUAN KAUPUNKI 8. LIUHTARIN KAUPUNGINOSA ASEMAKAAVAN MUUTOS JA LAAJENNUS KORTTELI 849 OAS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 18.3.
LAPUAN KAUPUNKI 8. LIUHTARIN KAUPUNGINOSA ASEMAKAAVAN MUUTOS JA LAAJENNUS KORTTELI 849 OAS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 18.3.2014 18.3.2014 Lapuan kaupunki Maankäyttö- ja kiinteistöosasto Poutuntie
LisätiedotOSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA , päivitetty
Kulomäentie II asemakaava ja asemakaavan muutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Tämä asiakirja on osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS), joka on kunnan esitys yhteistyöstä osallisille. Se määrittelee
LisätiedotFOCUS-LIIKEKESKUKSEN ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS 3508 VALMISTELUAINEISTO
FOCUS-LIIKEKESKUKSEN ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS 3508 VALMISTELUAINEISTO ASEMAKAAVAN TARKOITUS Asemakaavalla tarkennetaan ylempiasteisissa kaavoissa (maakuntakaava ja yleiskaava) määriteltyjä alueen
LisätiedotUtsuvaaran asemakaavan laajennus ja korttelin 802 asemakaavamuutos
1 KITTILÄN KUNTA, 2. kunnanosa, Sirkka Utsuvaaran asemakaavan laajennus ja korttelin 802 asemakaavamuutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 11.4.2016 Ilmakuva Maanmittauslaitos 2014 2 1. Osallistumis-
LisätiedotKITTILÄN KUNTA, 2. kunnanosa, Sirkka. Akanrovan asemakaavan muutos ja laajennus (korttelit , ja 1068) II- vaihe
1 KITTILÄN KUNTA, 2. kunnanosa, Sirkka Akanrovan asemakaavan muutos ja laajennus (korttelit 1000 1038, 1041 1046 ja 1068) II- vaihe Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 15.3.2017 Ilmakuva Maanmittauslaitos
LisätiedotPADASJOKI KEULAINMETSÄN RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS Keulainniemi OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
PADASJOKI KEULAINMETSÄN RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS Keulainniemi OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1. Suunnittelualue ja maanomistus Päiväys 9.1.2017 Alue sijaitsee Padasjoen kunnan Jokioisten kylässä
LisätiedotLevin asemakaava-alueen kortteleiden 150, 165, 166 ja 169 asemakaavamuutos (Sirkan koulu ja päiväkoti)
1, 2. kunnanosa, Sirkka Levin asemakaava-alueen kortteleiden 150, 165, 166 ja 169 asemakaavamuutos (Sirkan koulu ja päiväkoti) Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 14.12.2012 Ilmakuva suunnittelualueelta
LisätiedotOSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Asemakaavan muutos ja -laajennus 16. kaupunginosan korttelin 6285 tontti 2 sekä viereinen asemakaavaton alue, Nikkarinkuja 5 Ilmakuva suunnittelualueesta Pictometry,
LisätiedotMURSKETIEN ASEMAKAAVA
UURAISTEN KUNTA MURSKETIEN ASEMAKAAVA ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 2.9.2015 Kaava-alueen ohjeellinen sijainti, kaava-alue rajattu punaisella (pohjakuva MML2015).
LisätiedotISO-KALAJÄRVI, RANTA-ASEMAKAAVA Ranta-asemakaava koskee Juhtimäen kylän (407), tilaa Metsäkestilä (2-87)
Liite 5 / Ymp.ltk 21.1.2014 / 8 ISO-KALAJÄRVI, RANTA-ASEMAKAAVA Ranta-asemakaava koskee Juhtimäen kylän (407), tilaa Metsäkestilä (2-87) OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 21.1.2014 IKAALISTEN KAUPUNKI
LisätiedotINARIN KUNTA. Inarin kunta Tekninen osasto Kaavoitus. Inarin kirkonkylän asemakaavan muutos; KORTTELIT 79 JA 80
INARIN KUNTA Inarin kunta Tekninen osasto Kaavoitus Inarin kirkonkylän asemakaavan muutos; KORTTELIT 79 JA 80 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma OAS 15.2.2017 Yleistä osallistumis- ja arviointisuunnitelmasta
LisätiedotSUOLAHDEN KAUPUNKI ASEMAKAAVAN MUUTOS 3. KAUPUNGINOSAN KORTTELEISSA 9, 14 JA KUKKULANPUISTOSSA
SUOLAHDEN KAUPUNKI ASEMAKAAVAN MUUTOS 3. KAUPUNGINOSAN KORTTELEISSA 9, 14 JA KUKKULANPUISTOSSA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 28.7.2006 Suunnittelualue ja nykyinen maankäyttö Voimassa olevan kaavan
LisätiedotOSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
ARKKITEHTITOIMISTO KEIJO TOLPPA L I I T E 1 Savonniemenkatu 3B1 57100 Savonlinna Puh. 0400 139 077 arkkitehtitoimisto.tolppa@spynet.fi 25.11.2016 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA SAVONRANTA, KIRKONKYLÄN
LisätiedotKESKEISEN ALUEEN OSAYLEISKAAVAN MUUTOS, KOLMOSTIEN JA KYLPYLÄKADUN LIITTYMÄALUE
Liite 17 / Ymp.ltk 18.2.2014 / 25 KESKEISEN ALUEEN OSAYLEISKAAVAN MUUTOS, KOLMOSTIEN JA KYLPYLÄKADUN LIITTYMÄALUE OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 18.2.2014 tark. 16.12.2014 IKAALISTEN KAUPUNKI Kaavoitus-
LisätiedotRAUTION ASEMAKAAVAN MUUTOS JA LAAJENNUS
KALAJOENKAUPUNKI RAUTIONASEMAKAAVAN MUUTOSJALAAJENNUS OSALLISTUMIS JAARVIOINTISUUNNITELMA(OAS) 11.1.2012/18.2.2019 OSALLISTUMIS JAARVIOINTISUUNNITELMANTARKOITUS MRL63 :nmukaankaavaalaadittaessatuleelaatiasuunnitelmaosallistumis
LisätiedotKITTILÄN KUNTA, 2. kunnanosa, Sirkka
, 2. kunnanosa, Sirkka Levin asemakaava ja asemakaavan muutos (Rakkavaara 9 ja kortteli 420) Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Ilmakuva suunnittelualueelta (2006) ja suunnittelualueen rajaus 1 2 1.
LisätiedotImmeljärven pohjoispuolen asemakaava ja asemakaavamuutos
1 KITTILÄN KUNTA, 2. kunnanosa, Sirkka Immeljärven pohjoispuolen asemakaava ja asemakaavamuutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 22.3.2017 Ilmakuva Maanmittauslaitos 2015 2 1. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma
LisätiedotMÄNTSÄLÄN KUNTA. 1(7) Maankäyttöpalvelut 13.4.2011 KAPULI IIB-VAIHEEN ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA, OAS
1(7) KAPULI IIB-VAIHEEN ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA, OAS PROJ. NRO 223 Sijainti on osoitettu oheisessa karttaliitteessä. ALOITE TAI HAKIJA SUUNNITTELUN KOHDE
LisätiedotLevin asemakaava ja asemakaavamuutos (Ounasrannan sähköasema)
KITTILÄN KUNTA 1 Puh 0400 356 500, Fax 016-642 259 7.12.2012 KITTILÄN KUNTA, 2. kunnanosa, Sirkka Levin asemakaava ja asemakaavamuutos (Ounasrannan sähköasema) Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 7.12.2012
LisätiedotJALASJÄRVEN KUNTA KIRKONSEUDUN ASEMAKAAVAN MUUTOS OSAKORTTELI 215. Vastaanottaja Jalasjärven kunta
Vastaanottaja Asiakirjatyyppi Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Päivämäärä JALASJÄRVEN KUNTA KIRKONSEUDUN ASEMAKAAVAN MUUTOS OSAKORTTELI 215 JALASJÄRVEN KUNTA KIRKONSEUDUN ASEMAKAAVAN MUUTOS OSAKORTTELI
LisätiedotASEMAKAAVA 691/AKM MARJATIE Pyhättömän (13) kaupunginosan korttelin 31 tontit 3 ja 10 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1.9.
691/AK LIITE 1 ASEMAKAAVA 691/AKM MARJATIE Pyhättömän (13) kaupunginosan korttelin 31 tontit 3 ja 10 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1.9.2015 1. SUUNNITTELUALUE Suunnittelualue sijaitsee Heinolan
LisätiedotEURAJOEN KUNTA. Lapijoen päiväkodin asemakaavan muutos. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma. Työ: 25177
EURAJOEN KUNTA Lapijoen päiväkodin asemakaavan muutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Työ: 25177 Turussa 19.3.2012, tark. 5.6.2012, tark. 4.9.2012, tark. 9.11.2012 AIRIX Ympäristö Oy PL 669 20701
Lisätiedot1 MIKÄ ON OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNI- TELMA (OAS)
FCG Suunnittelu ja tekniikka Oy Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1 ( 6 ) RAUTALAMMIN KUNTA SONKARI-KIESIMÄ RANTAOSAYLEISKAAVAN MUUTOS, OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1 MIKÄ ON OSALLISTUMIS-
LisätiedotOSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
RAHKOLAN KAUPUNGINOSAN (3) VÄHÄINEN ASEMAKAAVAN MUUTOS OSA KORTTELIA 16 KIINTEISTÖT 143-406-12-5, 143-406-12-7 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 12.6.2019 IKAALISTEN KAUPUNKI Kaavoitustoimi 2019 1.
LisätiedotAsemakaavamuutos koskee kortteleita 79-81, 85 ja sekä katu-, viher- ja erityisaluetta
LOIMAAN KAUPUNKI 27.3.2018 1( 5) Asemakaavamuutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma AK 0619 Lamminkadun eteläpään asemakaavamuutos 6. (Suopelto) kaupunginosa Asemakaavamuutos koskee kortteleita
LisätiedotAkanrovan alueen asemakaavamuutos, osa 2 (korttelit sekä Ounasjoentien länsipuoli)
KITTILÄN KUNTA Puh 0400 356 500, Fax 016-642 259 1 1.11.2010 KITTILÄN KUNTA, 2. kunnanosa, Sirkka Akanrovan alueen asemakaavamuutos, osa 2 (korttelit 1000 1035 sekä Ounasjoentien länsipuoli) Osallistumis-
LisätiedotPalokadun vaiheittainen asemakaavan muutos. Ehdotus
Palokadun vaiheittainen asemakaavan muutos Ehdotus Kaavan laatija: Akaan kaupunki Päiväys: 9.8.2017 KAAVAN TUNNISTETIEDOT Kaavan nimi Palokadun vaiheittainen asemakaavan muutos Kaavan päiväys 9.8.2017
LisätiedotImmeljärven pohjoispuolen asemakaava ja asemakaavamuutos
1 KITTILÄN KUNTA, 2. kunnanosa, Sirkka Immeljärven pohjoispuolen asemakaava ja asemakaavamuutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 3.12.2014 Ilmakuva Maanmittauslaitos 2014 2 1. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma
LisätiedotOsallistumis- ja arviointisuunnitelma 19.5.2015
Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 19.5.2015 VETELIN KUNTA Harmaakiven asemakaavan muutos ja laajennus OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Maankäyttö-ja rakennuslain 63 :n mukaan tulee kaavoitustyöhön
LisätiedotESPOON KAUPUNKI Kaupunkisuunnittelukeskus Asemakaavayksikkö 14.10.2003 6034/503/2002. asemakaavan muutos, alue 132201
ESPOON KAUPUNKI Kaupunkisuunnittelukeskus Asemakaavayksikkö 14.10.2003 6034/503/2002 KILONPUISTO IA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1. SUUNNITELMAN NIMI JA SUUNNITTELUALUE ASEMAKAAVA KILONPUISTO
LisätiedotVARKAUDEN KAUPUNKI ASEMAKAAVAN MUUTOS 16. KAUPUNGINOSAN KORTTELIN 9251 TONTILLE 2 ( )
A R K K I T E H T U U R I T O I M I S T O A R K T E S O Y, 10.04.2017 1 ASEMAKAAVAN MUUTOS 16. KAUPUNGINOSAN KORTTELIN 9251 TONTILLE 2 (915-16-9251-2) OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (Liite 4) Täydennetty
LisätiedotKITTILÄN KUNTA TEKNINEN OSASTO LIITE 2
1 KITTILÄN KUNTA, 2. kunnanosa, Sirkka Levin teollisuusalueen asemakaava Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 14.10.2015 Ilmakuva Maanmittauslaitos 2015 2 1. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Maankäyttö-
LisätiedotKITTILÄN KUNTA TEKNINEN OSASTO
KITTILÄN KUNTA Puh 0400 356 500, Fax 016-642 259 1 18.10.2010 KITTILÄN KUNTA, 2. kunnanosa, Sirkka Akanrovan alueen asemakaavamuutos, osa 1 (Tiealueet ja kevyen liikenteen väylä) Osallistumis- ja arviointisuunnitelma
LisätiedotKirismäen asemakaava ja asemakaavan muutos A24100
Kaarinan kaupunki Kirismäen asemakaava ja asemakaavan muutos osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1 Maankäyttö- ja rakennuslain 63 mukainen osallistumis- ja arviointisuunnitelma Osallistumis- ja arviointisuunnitelmaa
LisätiedotINARIN KUNTA. Inarin kunta Tekninen osasto Kaavoitus. Inarin kirkonkylän asemakaavan muutos; Menesjärvenpolku ja kadun nimeäminen
INARIN KUNTA Inarin kunta Tekninen osasto Kaavoitus Inarin kirkonkylän asemakaavan muutos; Menesjärvenpolku ja kadun nimeäminen Osallistumis- ja arviointisuunnitelma OAS 7.12.2016 Yleistä osallistumis-
LisätiedotOSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
ASEMAKAAVAN MUUTOS 3. KAUPUNGINOSA Korttelit 3063 Uimahallin ja Jyvälänpuiston päiväkodin alueet OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA MAANKÄYTTÖ 2018 Suunnittelualue Suunnittelun kohteena on noin 1,5
LisätiedotOSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
ARKKITEHTITOIMISTO KEIJO TOLPPA L I I T E 1 Savonniemenkatu 3B1 57100 Savonlinna Puh. 0400 139 077 arkkitehtitoimisto.tolppa@spynet.fi 17.3.2015 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA RANTASALMEN ASEMAKAAVAN
LisätiedotKONNEVEDEN KIRKONKYLÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS, MUSEOTIE
KONNEVEDEN KIRKONKYLÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS, MUSEOTIE OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 2.1.2017 KUNTA Konnevesi 275 KYLÄ Kärkkäiskylä 404 KORTTELI Kortteli 33 tontti 4 KIINTEISTÖ 275-404-23-217
LisätiedotLAPPARI2018, ASEMAKAAVAMUUTOS
TORNION KAUPUNKI Tekniset palvelut Kaavoitus ja mittaus 07.11.2018 1(5) LAPPARI2018, ASEMAKAAVAMUUTOS 07.11.2018 Kuva 1: Kaavamuutosalueen sijainti ilmakuvassa 2 Suunnittelualue Maankäyttö- ja rakennuslain
LisätiedotMÄNTSÄLÄN KUNTA. 1(6) Maankäyttöpalvelut 28.3.2011 KAPULI IIC-VAIHEEN ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA, OAS
1(6) KAPULI IIC-VAIHEEN ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA, OAS PROJ. NRO 223c Sijainti on osoitettu oheisessa karttaliitteessä. ALOITE TAI HAKIJA SUUNNITTELUN KOHDE
LisätiedotVT 4:N MUUTOKSIIN LIITYVÄ LEIVONMÄEN ASEMAKAAVOJEN OSITTAINEN KUMOAMINEN JA MUUTOS SEKÄ ASEMAKAAVAN LAAJENNUS
VT 4:N MUUTOKSIIN LIITYVÄ LEIVONMÄEN ASEMAKAAVOJEN OSITTAINEN KUMOAMINEN JA MUUTOS SEKÄ ASEMAKAAVAN LAAJENNUS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 23.8.2017 Asemakaavan kumoaminen maantiealueelta Asemakaavan
LisätiedotKITTILÄN KUNTA, 2. kunnanosa, Sirkka. Tilan Joensuu RN:o 20:25 asemakaavan muutos. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma
KITTILÄN KUNTA, 2. kunnanosa, Sirkka Tilan Joensuu RN:o 20:25 asemakaavan muutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 7.4.2015 Ilmakuva Maanmittauslaitos 2015 1. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma
LisätiedotOSALLISTUMINEN MAANKÄYTÖN
OSALLISTUMINEN MAANKÄYTÖN SUUNNITTELUUN KEURUU 18.4.2012 Ritva Schiestl Ympäristölakimies Ritva Schiestl 19.4.2012 Osallistuminen ja vaikuttaminen perustuslain mukaan Kansanvaltaisuus Kansanvaltaan sisältyy
LisätiedotOSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS)
OAS 1 (5) TUUSNIEMEN KUNTA KIRKONKYLÄN ASEMAKAAVAN LAAJENNUS OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 8.9.2017 MIKÄ ON OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA? Maankäyttö- ja rakennuslain 63 :n mukaan tulee
LisätiedotOSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA NEITSYTMÄEN ASEMAKAAVAN MUUTOS
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 11.8.2011 tarkistettu 10.2.2012 KUNTA Euran kunta 050 Kylä Kauttua 406 Korttelit 650-600 Kaavan laatija REJLERS OY Aloite tai hakija Euran kunta Suunnittelualueen
LisätiedotOsallistumis- ja arviointisuunnitelma Koiviston asemakaavan laajennus (nro 249) Päivityshistoria Yla PIR 891/1103/2016
Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Koiviston asemakaavan laajennus (nro 249) Päivityshistoria 8.9.2017 Yla PIR 891/1103/2016 PIR 996/1103/2017 Osallistumis- ja arviointisuunnitelman tarkoitus Osallistumis-
LisätiedotOSALLISTUMIS- JA ARVIOINTI- SUUNNITELMA ( OAS )
INSINÖÖRITOIMISTO POUTANEN OY OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTI- SUUNNITELMA ( OAS ) 11.9.2017, tark. 4.6.2018 RANTA-ASEMAKAAVA, LIESJÄRVI Kunta : TAMMELA Tilat : 834-421-10-6, 10-31, 10-54, 10-69, 10-84 1. Suunnittelualue
LisätiedotOSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
KARJALOHJA RANTA-ASEMAKAAVA Tila: Lehtoniemi 1:204 Kylä: 427 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Päiväys 19.9.2012 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS)
LisätiedotOULAISTEN KAUPUNKI OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
OULAISTEN KAUPUNKI ASEMAKAAVAN MUUTOS KOSKIEN 15. KIVISENKANGAS KAUPUNGINOSAN KIVIKANKAANTIEN ITÄPUOLISIA KORTTELEITA SEKÄ NIIHIN LIITTYVIÄ KATU- JA PUISTOALUEITA. OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
LisätiedotOSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 16.6.2010 Muutettu 11.11.2010, 10.2.2012, 27.11.2013, 5.3.2014 KUNTA Euran kunta 050 Kylä Kirkonkylä 407 Korttelit osa 175, 186-197 Kaavan laatija REJLERS OY Aloite
LisätiedotOSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 11.9.2012 tark. 15.10.2013
OAS 1 (6) 15.10.2013 Kirkonkylän asemakaavan muutos TUUSNIEMEN KUNTA KIRKONKYLÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS, KULAJOEN ALUE OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 11.9.2012 tark. 15.10.2013 MIKÄ ON OSALLISTUMIS
LisätiedotIso-Räyrinki Kirsinranta ranta-asemakaava
Iso-Räyrinki Kirsinranta ranta-asemakaava OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Maankäyttö- ja rakennuslain 63 :n mukaan tulee kaavoitustyöhön sisällyttää kaavan laajuuteen ja sisältöön nähden tarpeellinen
LisätiedotKEMIJÄRVEN KAUPUNKI ASEMAKAAVAN MUUTOS 8. KAUPUNGINOSA KORTTELISSA 8216
KEMIJÄRVEN KAUPUNKI ASEMAKAAVAN MUUTOS 8. KAUPUNGINOSA KORTTELISSA 8216 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA MAANKÄYTTÖ 2019 Suunnittelualue Suunnittelualue sijaitsee Suomun matkailukeskuksessa itä-suomun
LisätiedotOSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS)
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) Alue Asemakaavan muutos koskien Alavuden kaupungin Salmi 10. kaupunginosan korttelia 10046 ja siihen / Ympäristöpalvelut 20.10.2014 2 / 8 1 Osallistumis- ja
LisätiedotPännäisten asemakaavan muutos korttelissa 3. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Kaavakoodi: 599401201402
Pännäisten asemakaavan muutos korttelissa 3 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Kaavakoodi: 599401201402 2 Sisällysluettelo: 1. SUUNNITTELUALUE... 3 2. LÄHTÖKOHDAT JA TAVOITTEET... 4 3. SUUNNITTELUTILANNE...
LisätiedotSAVONLINNAN KAUPUNKI TURTIANNIEMEN RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS SELOSTUS, LUONNOS
1 SAVONLINNAN KAUPUNKI TURTIANNIEMEN RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS SELOSTUS, LUONNOS TURTIANNIEMEN RANTA-ASEMAKAAVAN OSITTAINEN KUMOAMINEN OSALLE TILASTA 740-577-2-3 Arkkitehtitoimisto Keijo Tolppa 12.6.2015
LisätiedotOsmajärven alueen ranta- asemakaava, osittainen kumoaminen
S U U N N IT T EL U JA T EK N IIK K A LEPPÄVIRRAN KUNTA Osmajärven alueen ranta- asemakaava, osittainen kumoaminen Kaavaselostus, ehdotus FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY P20689 Kaavaselostus, ehdotus 1
LisätiedotOPPIPOJANTIE II OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA
OPPIPOJANTIE II OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) on kunnan esitys yhteistyötavasta osallisille. Se määrittelee kaavan valmistelussa ja kaavan vaikutusten
LisätiedotOULAISTEN KAUPUNKI OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA ASEMAKAAVAN MUUTOS KOSKIEN 1. OULAS KAUPUNGINOSAN KORTTELIN 1 TONTTIA 5.
OULAISTEN KAUPUNKI ASEMAKAAVAN MUUTOS KOSKIEN 1. OULAS KAUPUNGINOSAN KORTTELIN 1 TONTTIA 5. OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 7.12.2017 Suunnitelman tarkoituksena on maankäyttö- ja rakennuslain 63
LisätiedotVT 4:N MUUTOKSIIN LIITYVÄ LEIVONMÄEN ASEMAKAAVOJEN OSITTAINEN KUMOAMINEN JA MUUTOS SEKÄ ASEMAKAAVAN LAAJENNUS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
VT 4:N MUUTOKSIIN LIITYVÄ LEIVONMÄEN ASEMAKAAVOJEN OSITTAINEN KUMOAMINEN JA MUUTOS SEKÄ ASEMAKAAVAN LAAJENNUS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Asemakaavan kumoaminen maantiealueelta Asemakaavan laajentaminen
LisätiedotEURAJOEN KUNTA. Kirkonseudun asemakaavan muutos, korttelin 40 tontti 2. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma. Työ: 26024
EURAJOEN KUNTA Kirkonseudun asemakaavan muutos, korttelin 40 tontti 2 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Työ: 26024 Turku, 21.12.2012, tark. 28.3.2013 AIRIX Ympäristö Oy PL 669 20701 TURKU Puhelin 010
LisätiedotSimo Maksniemen asemakaavan muutos ja laajennus OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 26.06.2014
Seitap Oy Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1 Simo Maksniemen asemakaavan muutos ja laajennus OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 26.06.2014 Seitap Oy 2014 Seitap Oy Osallistumis- ja arviointisuunnitelma
Lisätiedot1 PERUS- JA TUNNISTETIEDOT
ASEMAKAAVAN SELOSTUS Kortteli 1725 18.5.2018 Asemakaavan muutos JARDno-2018-2139 Kaavatunnus 170010 Vireilletulo ja kaavaluonnos, kuuleminen kirjeellä (MRA 30 ) 24.5. 8.6.2018 Asemakaavaehdotuksen hyväksyminen
LisätiedotTAMPERE Dnro TRE: 1031/10.02.01/2008. Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma 26.8.2010
TAMPERE Dnro TRE: 1031/10.02.01/2008 Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma 26.8.2010 LAKALAIVA-6037-9, -10, -11 JA -12, TEOLLISUUSTONTTIEN MUUTTAMINEN LIIKE- JA TOIMISTORAKENNUSTEN
LisätiedotOSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS)
OAS 1 (5) Äyskosken ranta-asemakaavan muutos TERVON KUNTA ÄYSKOSKEN RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 1.8.2019 MIKÄ ON OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA? Maankäyttö-
LisätiedotOSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA TUUPALAN KOULUALUEEN ASEMAKAAVAMUUTOS
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA TUUPALAN KOULUALUEEN ASEMAKAAVAMUUTOS Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Lähtökohdat Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) on lakisääteinen (MRL 63 ) kaavan
LisätiedotTEIKANKAAN KAUPUNGINOSA (13), TEIKANKAAN LÄNSIOSA ASEMAKAAVAN LAAJENNUS
Liite _ TEIKANKAAN KAUPUNGINOSA (13), TEIKANKAAN LÄNSIOSA ASEMAKAAVAN LAAJENNUS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 20.2.2018. tark 22.10.2018 IKAALISTEN KAUPUNKI Kaavoitustoimi 2018 1. SUUNNITTELUALUE
LisätiedotA k a a n p o r t i n ( S a t a m a t i e - L e n t i l ä n t i e ) a s e m a- k a a v a n m u u t o s Osallistumis- ja arviointisuunnitelma
A k a a n p o r t i n ( S a t a m a t i e - L e n t i l ä n t i e ) a s e m a- k a a v a n m u u t o s Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Kaavan laatija: Akaan kaupunki Päiväys: 2.9.2015 Diaari nro:
LisätiedotSallatunturin matkailukeskuksen korttelin 32. LPA, VL ja VP-alueiden asemakaavan muutos, Karhulammen hotelli
1 Sallatunturin matkailukeskuksen korttelin 32. LPA, VL ja VP-alueiden asemakaavan muutos, Karhulammen hotelli Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Kuva 1. Ilmakuva suunnittelualueelta ja suunnittelualueen
LisätiedotOSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
ARKKITEHTITOIMISTO KEIJO TOLPPA L I I T E 1 Savonniemenkatu 3B1 57100 Savonlinna Puh. 0400 139 077 arkkitehtitoimisto.tolppa@spynet.fi 20.11.2017 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA VALKSAAREN RANTA-ASEMAKAAVAN
LisätiedotAsemakaavan ja asemakaavamuutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma
LOIMAAN KAUPUNKI Asemakaavan ja asemakaavamuutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma 17.09.2013 Nahinlahden alue (Myllykylä) 1( 5) Kaava-alueen sijainti Ilmakuva kaava-alueesta. Mikä osallistumis-
LisätiedotKITTILÄN KUNTA TEKNINEN OSASTO
1 KITTILÄN KUNTA, 1. kunnanosa, Kittilä Kirkonkylän asemakaavamuutos (Ylä-Kittilän niitty) Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 8.12.2014 Ilmakuva Maanmittauslaitos 2013 2 1. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma
LisätiedotOAS KLAUKKALAN KYIJYNPUISTO PUISTOALUETTA KOSKEVA ASEMAKAAVAN MUUTOS. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Klaukkala, Kyijynpuisto
Sivu 1/6 Kaavatunnus: 3-297 Asia n:o: 121/10.02.03/2019 17.6.2008, päivitetty 26.2.2019 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma KLAUKKALAN KYIJYNPUISTO PUISTOALUETTA KOSKEVA ASEMAKAAVAN MUUTOS 26.2.2019
LisätiedotOsallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS)
1 MITEN VOIN VAIKUTTAA RAKENNUSJÄRJESTYKSEEN? 1 Mikä on rakennusjärjestys Jokaisessa kunnassa tulee olla rakennusjärjestys, mutta sen määräykset voivat olla erilaisia kunnan eri alueilla (MRL 14.1 ). Rakennusjärjestyksen
LisätiedotOsallistumis- ja arviointisuunnitelma
Kaavatunnus 2-225 Asianro Nurmijärven kunta /Ympäristötoimialue/Asemakaavoitus Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 19.06.2012 Asemakaavan muutos, Kirkonkylä, Alhonniitty, kortteli 2604, tontti 2 1. Suunnittelualueen
LisätiedotSandsundin teollisuusalueen asemakaavan muutos. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Kaavakoodi:
Sandsundin teollisuusalueen asemakaavan muutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Kaavakoodi: 599406201501 1. Innehåll SANDSUNDIN TEOLLISUUSALUEEN ASEMAKAAVAN MUUTOS... 1 1. SUUNNITTELUALUE...
LisätiedotOSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 30.3.2017 MARMORIKUJA 6 ASEMAKAAVAN MUUTOS NRO 002208 Tontin omistaja hakee asemakaavan muutosta osoitteessa Marmorikuja 6. Asemakaavaa on esitetty muutettavaksi niin,
LisätiedotTeollisuusalueen asemakaavan muutos
TUUSNIEMEN KUNTA Teollisuusalueen asemakaavan muutos Kaavaselostus, luonnos FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY 673-P35521 FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY Kaavaselostus, luonnos 1 (10) Sisällysluettelo 1 PERUS-
LisätiedotKITTILÄN KUNTA TEKNINEN OSASTO
1 KITTILÄN KUNTA, 1. kunnanosa, Kittilä Kirkonkylän teollisuusalueen asemakaava Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 23.1.2015 Ilmakuva Maanmittauslaitos 2013 2 1. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma
LisätiedotOSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKI KORTTELIN 2023 (OSA) ASEMAKAAVAN MUUTOS 1.
1 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) 24.10.2014 ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKI KORTTELIN 2023 (OSA) ASEMAKAAVAN MUUTOS 1. SUUNNITTELUALUE KUVA 1 Suunnittelualueen sijainti osoitettu sinisellä ympyrällä.
LisätiedotMÄNTTÄ-VILPPULAN KAUPUNKI
LIITE 1 MÄNTTÄ-VILPPULAN KAUPUNKI ASEMAKAAVAN MUUTOS KAUPUNGINOSAN NRO 8 KORTTELIN 801 TONTTI 7 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 17.11.2014, TARK. 6.2.2015 Sisältö 1 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMAN
LisätiedotKEMIJÄRVEN KAUPUNKI ASEMAKAAVAN MUUTOS 2. KAUPUNGINOSA KORTTELI 2502 SEKÄ VIRKISTYSALUE Puustellin alue OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
KEMIJÄRVEN KAUPUNKI ASEMAKAAVAN MUUTOS 2. KAUPUNGINOSA KORTTELI 2502 SEKÄ VIRKISTYSALUE Puustellin alue OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA MAANKÄYTTÖ 2014 Suunnittelualue Suunnittelualue sijaitsee Kemijärven
Lisätiedot