Sallatunturin asemakaavan laajennus ja muutos, Pyhäjärvenselän teollisuusalue, korttelit

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Sallatunturin asemakaavan laajennus ja muutos, Pyhäjärvenselän teollisuusalue, korttelit"

Transkriptio

1 SALLAN KUNTA Sallatunturin asemakaavan laajennus ja muutos, Pyhäjärvenselän teollisuusalue, korttelit Selostus, ehdotus Asemakaavan vireille tulosta on kuulutettu Valmisteluaineisto on ollut nähtävillä Ehdotus on ollut nähtävillä xx Kunnanhallitus on hyväksynyt asemakaavan Kunnanvaltuusto on hyväksynyt asemakaavan FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY P37632

2 Selostus, ehdotus Persson Puurula Eva Sisällysluettelo 1 PERUS JA TUNNISTETIEDOT TIIVISTELMÄ Kaavaprosessin vaiheet Asemakaava Asemakaavan toteuttaminen SUUNNITTELUN LÄHTÖKOHDAT Alueen yleiskuvaus Luonnonympäristö ja suojelualueet Rakennettu ympäristö, kulttuuriympäristöt, maisema ja kaukomaisema Muinaisjäännökset Liikenne Teknisen huollon verkostot Porotalous Reitistö Suunnittelutilanne Valtakunnalliset alueidenkäyttötavoitteet (VAT) Maakuntakaava Yleiskaava Asemakaava Pohjakartta Rakennusjärjestys Maanomistus Asemakaavan suunnittelun vaiheet Asemakaavan suunnittelun tarve, suunnittelun käynnistäminen ja sitä koskevat päätökset Osallistuminen ja yhteistyö Osalliset Virelletulo Osallistuminen ja vuorovaikutus Viranomaisyhteistyö Suunnittelun tavoitteet Tarkennetut tavoitteet Asemakaavan kuvaus Asemakaavan laajennus ja muutos Aluevaraukset ja Merkinnät Asemakaavan toteuttamisen vaikutukset Ympäristövaikutukset... 21

3 Selostus, ehdotus Persson Puurula Eva Vaikutukset rakennettuun ympäristöön, maisemaan ja kaukomaisemaan Liikenteelliset vaikutukset Vaikutuksia virkistykseen ja reitistöön Vaikutukset yhdyskuntateknisiin verkostoihin ja kuntatalouteen Vaikutukset elinkeinojen toimintamahdollisuuksiin Hulevesien hallinta Vaikutuksia porotalouteen Natura-arvioinnin tarveharkinta Suhde yleiskaavaan Suhde maakuntakaavaan Valtakunnalliset alueidenkäyttötavoitteet (VAT) Nimistö Asemakaavan toteutus Liitteet: - Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) - Valmisteluvaiheen vastineet kaavaluonnoksesta annettuihin lausuntoihin ja mielipiteisiin. - Seurantalomake

4 FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY Selostus, ehdotus 1 (26) Sallatunturin asemakaavan laajennus ja muutos, Pyhäjärvenselän teollisuusalue, korttelit PERUS JA TUNNISTETIEDOT Selostus koskee päivättyä asemakaavaehdotusta. Kunta: Alueen nimi: Kaavan nimi: Sallan kunta Pyhäjärvenselän teollisuusalue Sallatunturin asemakaavan laajennus ja muutos, Suunnittelualueen pinta-ala on yhteensä 29,1140 ha, josta laajennuksen pinta-ala on 26,7333 ha ja muutettavan osan (LT-alue) pinta-ala on 2,3807 ha. Sallatunturin asemakaavan laajennuksella muodostuu korttelit ja rakennusoikeutta yhteensä 9296 k-m 2. Sallatunturin asemakaavan laajennus koskee kunnan omistaman kiinteistön 15:38 osaa ja kiinteistöä 15:39 sekä yleisen tien aluetta (maantie 950). Sallatunturin asemakaavan laajennuksella muodostuu teollisuusrakennusten korttelialuetta, jolla ympäristö asettaa toiminnan laadulle erityisiä vaatimuksia (TY), maa- ja metsätalousaluetta, jolla on erityistä ulkoilun ohjaamistarvetta (MU), sekä katualuetta. Sallatunturin asemakaavan muutos koskee yleisen tien aluetta (LT), joka muuttuu siten, että liittymää osoittava nuolimerkintä siirtyy noin 100 metriä pohjoisen suuntaan. Sallan kunnan edustajana työtä on valvonut maankäyttöinsinööri Gernot Ludwig. Asemakaavan laatija on, projektinvetäjänä toimii Eva Persson Puurula, arkkit. SAFA, YKS 623.

5 FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY Selostus, ehdotus 2 (26) suunnittelualue 2 TIIVISTELMÄ Kuva 1. Suunnittelualueen sijainti maastokartassa MML Kaavaprosessin vaiheet Kunnanhallitus on päättänyt käynnistää Pyhäjärvenselän teollisuusalueen asemakaavoituksen. Kaavoituksen vireille tulosta on kuulutettu Osallistumis- ja arviointisuunnitelma pidetään nähtävillä alkaen. Valmisteluaineisto (Luonnos) julkisesti nähtäville Ehdotus asetetaan julkisesti nähtäville. Kunnanhallituksen käsittely.. 20 Kunnanvaltuuston hyväksyminen Asemakaava Teollisuusaluevaraus oli merkitty jo vuoden 1993 osayleiskaavaan, siirtyi mukaan vuoden 2008 osayleiskaavan muutokseen ja tarkentui vuoden 2016 osayleiskaavan muutoksen yhteydessä. Alue on osayleiskaavassa määrätty asemakaavoitettavaksi. Sallatunturin asemakaavan laajennus mahdollistaa

6 FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY Selostus, ehdotus 3 (26) varasto- ja teollisuusalueen perustamisen sekä kaavatien rakentamisen osayleiskaavan tavoitteiden mukaisesti. Asemakaavoituksen myötä Sallatunturin asemakaava laajenee. Yleisen tien osalta yksi liittymäpaikka muuttuu (muutettava asemakaava-alue). Asemakaavan toteuttamisen edellytyksenä on, että sähkö-, vesi- ja luovuttaa tontteja loppukäyttäjille. 2.3 Asemakaavan toteuttaminen Asemakaavan toteuttaminen alkaa heti voimaantullessaan rakentamista ohjaavana tekijänä. Toteutusta ohjaa kunnan rakennusvalvonta. 3 SUUNNITTELUN LÄHTÖKOHDAT 3.1 Alueen yleiskuvaus Asemakaavoituksen kohteena on pääosin kunnan omistuksessa oleva alue, kiinteistön 15:38 osa. Suunnittelualue sijaitsee noin yksi kilometri kirkonkylän taajamasta etelään. Suunnittelualue ulottuu idässä maantielle 950 (Kuusamontie, Hautajärventie). Kiinteistö 15:39 on yksityisessä omistuksessa ja alueella toimii matkailualan yritys, joka käyttää aluetta varastoalueena mm. puutavaralle. Tontilla on aikaisemmin ollut betoniasema. Kiinteistölle johtaa olemassa oleva metsätie, joka jatkuu etelään suuntaan. 23:10 15:38 4:64 6:54 15:39 6:55 Kuva 2. Suunnittelualueen likimääräinen sijainti maastokartassa MML 2019

7 FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY Selostus, ehdotus 4 (26) Kuva 3. Suunnittelualueen likimääräinen sijainti ortokuvassa MML Luonnonympäristö ja suojelualueet Kunnan omistuksessa oleva kiinteistö 15:38 on rakentamaton ja enimmäkseen metsän peitossa. Keskellä on ojitettu kosteikko. Maasto vetää loivasti länteen Ruuhijoelle päin. Luontoselvitys on laadittu 2006 osayleiskaavan muutoksen perusselvitykseksi (Pöyry Oy ). Asemakaavan alueella ja sen lähiympäristössä ei ole tiedossa olevia luonnonsuojelulain (1096/1996) 42 :n koko maassa rauhoitettujen kasvilajien esiintymiä, 46 :n uhanalaisten lajien havaintopaikkoja eikä luontodirektiivin liitteiden IV a eläinlajien ja IV b kasvilajien havaintopaikkoja ( Herttarekisteri, SYKE). Asemakaavan ympäristössä ei ole suurten petolintujen pesäreviirejä. Suunnittelualue ei sijoitu pohjavesialueille.

8 FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY Selostus, ehdotus 5 (26) Kuva 4. Suunnittelualueen sijainti suhteessa pohjavesialueisiin Karttalähde: paikkatietoikkuna.fi MML 2018 Suunnittelualue sijaitsee noin 3,5 kilometrin etäisyydessä Aatsinki-Onkamo Naturaalueesta (SCI FI ). Kuva 5. Suunnittelualueen sijainti suhteessa Aatsinki-Onkamo Natura-alueeseen SCI FI Karttalähde: paikkatietoikkuna.fi MML 3.3 Rakennettu ympäristö, kulttuuriympäristöt, maisema ja kaukomaisema Sallatunturin matkailukeskuksen alue on laaja ja väljästi rakennettu alue, joka ulottuu kirkonkylästä etelään Poropuistoon asti. Palvelut keskittyvät Sallatunturin laskettelukeskukseen ja loma-asutusta sijaitsee eniten tunturin läheisyydessä pohjois-, länsi- ja eteläpuolella. Loma-asutusta on myös jonkun verran Pyhäjärven pohjois- ja länsipuolella sekä Talokotajärven, Hangasjärven ja Poropuiston lähistöllä.

9 FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY Selostus, ehdotus 6 (26) Maisemaa hallitsevat Sallatunturin huiput 477 m ja 461,5 m mpy, jälkimmäinen toimii laskettelukeskuksena. Tunturilakia lukuun ottamatta suurin osa Sallatunturin matkailukeskuksen alueesta on metsän peitossa olevaa suljettua maisemaa. Suunnittelualueelta ei tunneta arvokkaita kulttuuriympäristökohteita, joihin vaikutuksia voisi kohdistua. Osayleiskaavassa on merkitty Lapin ympäristökeskuksen kulttuuriympäristöt tutuksi -hankkeen inventointikohteita (LKYT). Lähimmät kohteet ovat: Tuliasema Puna-armeijan poteroita Puna-armeijan tähystystikkaat Härkinmylly Pyhäjoki Pato/silta Pyhäjoki Suunnittelualueen lähin kohde on nro 218 (neljän kilometrin etäisyydellä). 3.4 Muinaisjäännökset Kuva 6. Suunnittelualueen sijainti suhteessa osayleiskaavassa merkityt kulttuurihistorialliset kohteet ja Suunnittelualueelta ei tunneta kiinteitä muinaisjäännöskohteita. Lähimmät tunnetut muinaisjäännöskohteet sijaitsevat Pyhäjärven eteläpuolella.

10 FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY Selostus, ehdotus 7 (26) 3.5 Liikenne Kuva 7. Suunnittelualueiden sijainti suhteessa tunnettuihin muinaisjäännöskohteisiin. Karttalähde: paikkatietoikkuna.fi MML (muinaisjäännösrekisteri) Suunnittelualue sijaitsee maantien 950 (Hautajärventien, Kuusamontien) varrella, joka on luokitettu seututieksi. Suurin sallittu ajonopeus suunnittelualueen kohdalla on 100 km/h. Tien itäisellä puolella on vuonna 2018 valmistunut kevyen liikenteen väylä. Keskimääräinen ajoneuvoliikenne on Pyhäjärven kohdalla 1020 (ajoneuvoa/vrk), josta raskaan liikenteen osa on 65 (Liikennevirasto 2017). Kuva 8. Liikennemäärä ja raskas liikennemäärä Lähde: Liikennevirasto

11 FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY Selostus, ehdotus 8 (26) Kuva 9. Maantie 950 (Hautajärventie, Kuusamontie) näkymä pohjoiseen, suunnittelualue on tien vasemmalla puolella. Bussipysäkit. Oikean puolen tieliittymä (itään) johtaa Pyhäjärven pohjoispuolelle. Lähde: GoogleStreetView 2019 Kuva 10. Maantien 950 vasen puolen tieliittymä (länteen) kiinteistölle 15:39. Lähde: GoogleStreetView Teknisen huollon verkostot Suunnittelualue on liitettävissä yleisiin sähkö-, vesi- ja viemäriverkostoihin. Vesihuollon runkolinja kulkee maantietä 950 pitkin. Sallatunturin vesihuoltoverkosto on yhdistetty kirkonkylän verkostoon. Kirkonkylän ja Sallatunturin asemakaava-alueiden vesihuollosta vastaa Sallan Aluelämpö Oy. Suunnittelualueen läpi kulkee pohjois-eteläsuuntainen 2 x 20 kv:n tuplavoimalinja. Yksi linja lähtee itään Pyhäjärven alueelle. Sähköverkostosta vastaa Koillis-Lapin Sähkö Oy.

12 FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY Selostus, ehdotus 9 (26) suunnittelualue Kuva 11. Vesihuollon runkolinjat, paineviemärit (sin) ja tunturivesilinjat (pun). Lähde: Osayleiskaavan selostus suunnittelualue 3.7 Porotalous Kuva 12. Jakeluverkko 20 kv. Lähde: Koillis-Lapin Sähkö Oy Suunnittelualue sijaitsee poronhoitoalueella, Sallan paliskunnassa (pinta-ala km 2, eloporomäärää 5300 ja poronomistajia 144). Poronhoitolaissa (2 ja 3 ) on määritelty poronhoitoalue ja poroille vapaa laidunoikeus. Sallan kunnan alueella porotalous on peruselinkeino, jonka vaikutukset ja toiminta ulottuvat koko Sallan kunnan alueelle. Poromiehillä on oikeus liikkua alueella poronhoitotehtävissä. Alueella asustaa poroja läpi vuoden. Suoalueet ja rantaniityt ovat yleisesti porojen kesälaidunalueita, kangasmaat syksy- ja talvilaidunaluetta. Vapaa laidunnusoikeus on edellytys kannattavalle poronhoidolle.

13 FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY Selostus, ehdotus 10 (26) suunnittelualue 3.8 Reitistö Kuva 13. Kiinteä erotusaita sijaitsee 2,5 kilometriä suunnittelualueesta. Maastokartta MML 2019 suunnittelualue suunnittelualue 3.9 Suunnittelutilanne Kuva 14. Latu kulkee lähimmillään 1-1,5 kilometriä suunnittelualueesta. Sallan latukartta Kelkkareitti kulkee suunnittelualueen itäpuolella maantie 950 varrella Valtakunnalliset alueidenkäyttötavoitteet (VAT) Valtakunnalliset alueidenkäyttötavoitteet ovat osa maankäyttö- ja rakennuslain mukaista alueidenkäytön suunnittelujärjestelmää. Alueidenkäyttötavoitteet on otettava huomioon ja niiden toteuttamista on edistettävä maakunnan suunnittelussa, kuntien kaavoituksessa ja valtion viranomaisten toiminnassa. Valtionneuvoston päätöksellä voimaan tuulleet tarkistetut valtakunnalliset alueidenkäyttötavoitteet välittyvät kaavoitukseen maakuntakaavan ja osayleiskaavan kautta.

14 FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY Selostus, ehdotus 11 (26) Maakuntakaava Valtioneuvoston päätös uudistetuista valtakunnalliset alueidenkäyttötavoitteista on tullut voimaan ja koskevat seuraavia kokonaisuuksia: - Toimivat yhdyskunnat ja kestävä liikkuminen - Tehokas liikennejärjestelmä - Terveellinen ja turvallinen elinympäristö - Elinvoimainen luonto- ja kulttuuriympäristö sekä luonnonvarat - Uusiutumiskykyinen energiahuolto Sallan kunnan alue kuuluu Itä-Lapin maakuntakaavaan. Maakuntakaavaalueeseen kuuluvat Kemijärven kaupunki sekä Pelkosenniemen, Posion, Sallan ja Savukosken kunnat. Ympäristöministeriö on vahvistanut Itä-Lapin maakuntakaavan Maakuntakaava on saanut lainvoiman ( Suunnittelualue sijaitsee maakuntakaavassa matkailupalvelujen alueella (RM 1421, Sallatunturi). Sallatunturin alue on luokiteltu seudullisesti merkittäväksi matkailukeskukseksi, jota tulee kehittää elämys- ja luontomatkailun tukikohtana. Sallatunturin alue kuuluu maakuntakaavassa merkittyyn Itä-Lapin matkailun vetovoima-alueeseen, matkailun ja virkistyksen kehittämisen kohdealueeseen (mv 8401, vihreä rajaus). Kehittämisperiaate: Kehitetään kokonaisuuden matkailullista vetovoimaisuutta: luonto- ja kulttuurikohteet, reitit, liikenneyhteydet ja markkinointi. Erityisesti kehitetään matkailukeskusten ja reitin varrella toimivien maaseudun yritysten yhteystyötä. suunnittelualue Kuva 15. Suunnittelualueen sijainti Itä-Lapin maakuntakaavassa

15 FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY Selostus, ehdotus 12 (26)

16 FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY Selostus, ehdotus 13 (26) Maakuntakaavan uudistus on vireillä. Lapin liitto laatii Rovaniemen ja Itä-Lapin maakuntakaavaa, johon kuuluvat Rovaniemen ja Kemijärven kaupungit sekä Pelkosenniemen, Posion, Ranuan, Sallan ja Savukosken kunnat. Lapin liiton hallitus hyväksyi muistutuksiin laaditut vastineet, maakuntakaavaehdotuksen sekä esityksen korvaavaksi alueeksi kokouksessaan Ympäristöministeriö ei ole vielä hyväksynyt maakuntakaavaehdotusta. Uutena on kehittämiskäytävän merkintä (vaaleanpunainen reuna, LK 8452). suunnittelualue Kuva 16. Suunnittelualueen sijainti Rovaniemen ja Itä-Lapin maakuntakaavaehdotuksessa (Lapin liitto)

17 FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY Selostus, ehdotus 14 (26) Yleiskaava Osayleiskaava on ohjeena asemakaavaa laadittaessa ja muutettaessa. Osayleiskaavaa ei voida käyttää rakennusluvan myöntämisen perusteena ranta- ja suunnittelutarvealueella. Valtuusto on hyväksynyt Sallatunturin alueen osayleiskaavan muutoksen oikeusvaikutteisena. Strateginen osayleiskaava luo maankäytölliset toteuttamisedellytykset Sallatunturin kehittämisohjelmassa määritellyille toimenpiteille. Asemakaavoituksen kohteena oleva alue on merkitty varasto- ja teollisuusalueeksi (T). Kunnanvaltuusto on kokouksessaan hyväksynyt Sallatunturin alueen osayleiskaavan osittaisen muutoksen. Vuonna 2008 laadittu Sallatunturin alueen osayleiskaava jää voimaan muutoin, paitsi hyväksyttyjen muutosten osalta. Asemakaavoituksen kohteena oleva alue on tarkennettu ja jäsennetty Merkintä: Teollisuusrakennusten korttelialueeksi, jolla ympäristö asettaa toiminnan laadulle erityisiä vaatimuksia (TY). Määräys: Alue on tarkoitettu teollisuus- ja varastointitoiminnalle, joka ei aiheuta veden tai ilman pilaantumista ja joka ei aiheuta ympäristöhäiriötä loma-asuntoalueella. Ruuhijoen alue Merkintä: Paikallisesti arvokkaaksi luontokokonaisuudeksi (-map, viivarasteroitu alue). Määräys: Alueelle mahdollisesti toteuttavat rakennukset ja muut maisemassa näkyvät rakennelmat on toteutettava siten, etteivät ne turmele luontokokonaisuutta. Muu alue: Merkintä: Maa- ja metsätalousvaltainen alue, jolla on erityistä ulkoilun ohjaamistarvetta. Metsien käsittelyssä tulee noudattaa osayleiskaavan selostukseen sisältyviä ohjeita (MU). Kuva 17. Suunnittelualueen likimääräinen rajaus Sallatunturin alueen osayleiskaavassa (2016)

18 FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY Selostus, ehdotus 15 (26) Asemakaava Ensimmäinen Sallatunturin asemakaava on hyväksytty Suurimmat kaavan laajennukset on tehty vuosina , pienempiä laajennuksia luvulla pääosin keskustan ja Pyhäjärven alueille. Meneillään olevat asemakaavahankkeet ovat mm. vaiheasemakaava, ympärivuotisen asumisen helpottamiseksi sekä asemakaavamuutos kortteleissa ja 153. Sallatunturin asemakaavan laajennusalue Kuva 18. Suunnittelualueen sijainti suhteessa Sallatunturin asemakaavaa (ajantasa 2018)

19 FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY Selostus, ehdotus 16 (26) 3.10 Pohjakartta 3.11 Rakennusjärjestys 3.12 Maanomistus Pyhäjärven alueen pohjakartta on hyväksytty maanmittauslaitoksella MML 3613/ /2013. Sallatunturin asemakaavan pohjakartta on päivitetty ja hyväksytty vuonna Kunnanvaltuusto on hyväksynyt uuden rakennusjärjestyksen. Suunnittelualue on kunnan omistuksessa (kiinteistö 15:38) lukuun ottamatta kiinteistöä 15:39, joka on yksityisessä omistuksessa. Suunnittelualue ulottuu eteläreunassa pienissä määrin kiinteistöihin 6:55 ja 6:54. 4 Asemakaavan suunnittelun vaiheet 4.1 Asemakaavan suunnittelun tarve, suunnittelun käynnistäminen ja sitä koskevat päätökset Kunnanhallitus on päättänyt käynnistää Pyhäjärvenselän teollisuusalueen asemakaavoituksen. Elinkeinojen (matkailu, metsätalous, maarakentaminen ym.) myönteinen kehittyminen on synnyttänyt selkeää kysyntää erilaisten teollisuustonttien tarpeelle (varastointi, hallit ym.). Yrittäjien tahosta on tullut 2017 ja 2018 kyselyjä tonteista em. tarkoitukseen. Sallatunturin koko matkailualueen kehitys ja rakentaminen (maa- ja talorakentaminen) viimeisenä kevyen liikenteen väylän rakentaminen matkailukeskuksen ja kirkonkylän välille sekä Holiday Club Resorts Oy:n majoitusrakentamiset lisäävät selvästi palvelukysyntää erilaisille kiinteistön huoltoa ym. matkailua tukeville palveluille. Myös kasvava Venäjän tavaraliikenne lisää kysyntää erilaisille teollisuustonteille ja niille rakentuville palveluille. Alue on sijainniltaan hyvä matkailukeskuksen ja kirkonkylän välillä, alueella, mihin tulee koko ajan lisää kaavoitusta ja rakentamista. 4.2 Osallistuminen ja yhteistyö Osalliset Osallisella tarkoitetaan alueen maanomistajia ja niitä, joiden asumiseen, työntekoon tai muihin oloihin kaava saattaa huomattavasti vaikuttaa, sekä viranomaisia ja yhteisöjä, joiden toimialaa suunnittelussa käsitellään. Yksityiset ja yhteisöt - maanomistajat ja -haltijat, naapurit, kunnan asukkaat, matkailukeskuksen kävijät - kirkonkylän ja matkailukeskuksen yrittäjät - Koillis-Lapin sähkö Oy - Sallan Aluelämpö Oy - Sallan Paliskunta - Suomen Metsäkeskus - Matkalle Sallaan r.y.

20 FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY Selostus, ehdotus 17 (26) Virelletulo Viranomaiset - Sallan kunta - Lapin elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus (ELY-keskus) - Lapin liitto - Lapin pelastuslaitos, Salla - Lapin maakuntamuseo - Museovirasto Asemakaavan vireille tulosta on kuulutettu Osallistuminen ja vuorovaikutus Kaavoitushankkeen etenemisestä tiedotetaan kuulutuksella Koti-Lappi-lehdessä, kunnan tiedotuslehdessä, kunnanviraston ilmoitustaululla ja kunnan internetsivuilla osoitteella Kaava-asiakirjat asetetaan julkisesti nähtäville kunnan teknisessä toimistossa ja kunnan www-sivuilla hakupolkuina: Kunnan palvelut >> Tekniset palvelut >> Kaavoitus tai Etusivu >> Tontit ja kiinteistöt >> Kaavoitus. Alustava tielinja ja kaavarunko on esitetty yleisötilaisuudessa Aloitusvaihe: Osallistumis- ja arviointisuunnitelma pidetään nähtävillä alkaen. Osallisilla on mahdollisuus esittää ELY-keskukselle neuvottelun käymistä OAS:n riittävyydestä ennen kaavaehdotuksen nähtäville asettamista. - Valmisteluvaihe: Maankäyttö- ja rakennusasetuksen (MRA 30 ) mukaisesti kaavan valmisteluaineisto (kaavaluonnos) asetettiin julkisesti nähtäville Lausuntopyyntö on lähetetty Kuusi lausuntoa ja yksi mielipide on saapunut. - Ehdotusvaihe: Maankäyttö- ja rakennuslain (65 ) mukaisesti kaavaehdotus asetetaan julkisesti nähtäville. Osallisilla ja kunnan jäsenillä on mahdollisuus tehdä muistutus kaavaehdotuksesta. - Hyväksymisvaihe: Kunnanhallituksen käsittely ja kunnanvaltuuston hyväksyminen Viranomaisyhteistyö Viranomaisilta pyydetään lausunnot sekä kaavan valmisteluaineistosta, että ehdotuksesta. Viranomaisneuvottelut/kaavaneuvottelut ELY-keskuksen ja muiden viranomaisten kanssa pidetään tarvittaessa valmisteluvaiheessa (MRL 66 ) ja/tai sen jälkeen, kun ehdotus on ollut nähtävillä ja palaute on saatu (MRA 26 ). 4.3 Suunnittelun tavoitteet Asemakaavoituksen tavoitteena on mahdollistaa varasto- ja teollisuusalueen perustamista osayleiskaavan tavoitteiden mukaisesti kunnan omistamalle maalle. Kunta luovuttaa tontteja loppukäyttäjille.

21 FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY Selostus, ehdotus 18 (26) Asemakaava tulee mahdollistamaan kaavatien rakentamisen ja vesi- ja jätevesiverkostojen laajentamisen alueelle. Suunnittelualueen läpi kulkeva sähkölinja tulee huomioida. Alustava tielinja ja kaavarunko on esitetty yleisötilaisuudessa Kuultiin yrittäjien tarpeita ja toiveita kaavan laajuuteen ja laatuun nähden ja kartoitettiin alustavasti tonttikysyntää Tarkennetut tavoitteet OYK 2008 Alustava kaavarunkoluonnos, osayleiskaavaratkaisun pohja Osayleiskaavassa (2008) oli aluevaraus teollisuusalueelle (T). Osayleiskaavan muutoksen yhteydessä (2016) aluevaraus tarkentui aikaisemmin laaditun kaavarunkoluonnokseen pohjalta (ei oikeusvaikutteinen). Tarkemmassa suunnittelussa kadun sijainti maastossa on muutettu niin, että viemärilinja voidaan rakentaa tien laitaan ja niin, että se toimii gravitaationa. Ei tarvita pumppaamoa. Katu on noin 300 metriä pitempi, mutta sen varteen mahtuu enemmän tontteja. Korttelit sijaitsevat kauempana yleiseltä tieltä, noin 15 m. Välialue toimii näköesteenä. Tiemaiseman muutos on siten vähäinen. Yleisötilaisuudessa esitetty alustava luonnos Kaavaluonnos Alueen keskellä oleva kosteikko on huomioitu paremmin. Alustava luonnos on muokattu annetun palautteen pohjalta niin, että korttelit on yhdistetty isompiin kokonaisuuksiin, mikä mahdollistaa erikokoiset tonttiratkaisut joustavasti.

22 FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY Selostus, ehdotus 19 (26) 5 Asemakaavan kuvaus 5.1 Asemakaavan laajennus ja muutos Kuva 19. Sallatunturin asemakaavan laajennus ja muutos, luonnos Suunnittelualueen pinta-ala on yhteensä 29,1140 ha, josta laajennuksen pinta-ala on 26,7333 ha ja muutettavan osan pinta-ala on 2,3807 ha. Muutettava alue, yleisen tien alue (LT) on otettu mukaan kaavan suunnittelualueeseen, koska yksi liittymää osoittavat nuoli siirtyy (pohjoinen liittymä) ja tältä osin kaava muuttuu. Mitoitus TY 9,2960 ha rakennusoikeus (e=0,10) 9296 k-m 2 MU 15,0924 ha Katu 2,3448 ha LT 2,3807 ha

23 FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY Selostus, ehdotus 20 (26) Korttelialueet Sallatunturin asemakaavan laajennuksella muodostuu teollisuusrakennusten korttelialuetta, jolla ympäristö asettaa toiminnan laadulle erityisiä vaatimuksia (TY). Merkintäkohtainen määräys: Alue on tarkoitettu teollisuus- ja varastointitoiminnalle. Toiminta ei saa aiheuttaa veden tai ilman pilaantumista. Toimintaa ei saa heikentää loma-asuntoalueiden viihtyisyyttä eikä matkailualan toimintaedellytyksiä. Sallatunturin asemakaavan laajennuksella muodostuu kolme korttelia, korttelit Kortteli 467 on kiinteistön 15:39 mukainen. Korttelissa 468 muodostuu kuusi tonttia ja korttelissa 467 seitsemän tonttia. Tonttijako on ohjeellinen. Tontit ovat neliömetrin kokoisia kaavassa esitetyn tonttijaon mukaan. Rakennusoikeus osoitetaan tehokkuusluvulla e=0,10. Jos tontti on esim k- m 2 suuruinen, rakennusoikeus on 500 k-m 2. Rakennusoikeutta muodostuu yhteensä 9296 k-m 2. Suurin sallittu kerrosluku on yksi. Muut aluevaraukset Maa- ja metsätalousalue, jolla on erityistä ulkoilun ohjaamistarvetta (MU) ympäröi kortteleita. Katualuevaraus on noin 1000 metriä pitkä ja muodostaa rengastien, joka liittyy maantiehen 950 (Kuusamontie, Hautajärventie) kahdessa paikassa. Katualuevaraus mahdollistaa uuden kadun rakentamisen (740 metriä) ja olemassa olevan tien parantamisen (260 metriä). Katualuevaraus on 20 metriä leveä uuden tien osalta ja noin 16 metriä parannettavan tien osalta. Tieleveys on alustavan luonnoksen mukaan 6 metriä. Vesihuollon linjat voidaan sijoittaa tien laitaan. Yleisen tien alue (LT). Yleisen tien alueella on kaksi liittymää osoittavaa nuolimerkintää voimassa olevassa asemakaavassa, joista yksi on siirretty noin 100 metriä pohjoisen suuntaan. Yleisen tien ulkopuolella on kaavassa varattu alueen osa näkemäalueeksi (nä). Näkemäalue on mitoitettu mitoitusnopeudelle 100 km/h Tiehallinnon suunnitteluohjeiden mukaisesti. 5.2 Aluevaraukset ja Merkinnät

24 FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY Selostus, ehdotus 21 (26) YLEISMÄÄRÄYKSET Tonttien pintavedet on ohjattava hallitusti alueelta niin, ettei kiinteistölle eikä ympäristölle aiheudu haittaa tai vahinkoa. Kuivatus- ja hulevedet tulee ensisijaisesti imeyttää maastoon kiinteistön alueella. Kiinteistön omistaja tai haltija vastaa kiinteistönsä hulevesien hallinnasta. Kaikki jätevedet on johdettava yleiseen viemäriverkkoon. Kiinteistön tai rakennuspaikan omistaja tai haltija on velvollinen rakentamaan liittymisjohdon yleiseen vesi- ja viemärijohtoon. Mikäli jätevesiä ei ole mahdollista johtaa suoraan yleiseen viemäriverkkoon, tulee kiinteistönomistajan tai haltijan huolehtia jätevesien pumppauksesta. 5.3 Asemakaavan toteuttamisen vaikutukset Ympäristövaikutukset Vaikutukset luontoon ja luonnonympäristöön kohdistuvat kortteli- ja katualuevarausten alueille, jotka ovat rakentamattomia ja metsän peitossa. Kasvillisuus poistuu rakentamisen tieltä. Korttelissa 467 (kiinteistö 15:39) toimi matkailualan yritys, joka käyttää aluetta varastoalueena mm. puutavaralle. Tontilla on aikaisemmin ollut betoniasema. Kasvillisuus on enimmäkseen jo poistettu.

25 FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY Selostus, ehdotus 22 (26) Ympäristövaikutuksia on huomioitu kaavamerkinnällä (TY) ja merkintäkohtaisella määräyksellä. Yleismääräyksillä huomioidaan hulevesien hallintaa. Yleismääräyksellä määrätään kaikki jätevedet johdettavaksi yleiseen viemäriverkkoon. Asemakaavan alueella ja sen lähiympäristössä ei ole tiedossa olevia luonnonsuojelulain (1096/1996) 42 :n koko maassa rauhoitettujen kasvilajien esiintymiä, 46 :n uhanalaisten lajien havaintopaikkoja eikä luontodirektiivin liitteiden IV a eläinlajien ja IV b kasvilajien havaintopaikkoja ( Herttarekisteri, SYKE). Asemakaavan ympäristössä ei ole suurten petolintujen pesäreviirejä. Suunnittelualueelta ei tunneta luonnonsuojelukohteita, eikä luonnon monimuotoisuuden kannalta arvokkaita alueita, joihin vaikutukset voisi kohdistua. Suunnittelualue ei sijoitu pohjavesialueelle. Lähin vesistö on Ruuhijoki. Asemakaavan toteuttaminen ei vaikuta merkittävästi pintavesiin Vaikutukset rakennettuun ympäristöön, maisemaan ja kaukomaisemaan Asemakaavan laajennuksella muodostuu teollisuuskortteleiden ryhmä, joka sijaitsee erillään muista rakennusryhmistä Sallatunturin matkailukeskuksen alueella. Tonteille voidaan rakentaa yksikerroksisia teollisuushalleja ja tonttialuetta voidaan käyttää varastoalueena mm. puutavaralle, maarakentamisen aineistolle ja matkailuyritysten kalustoille. Kortteliryhmä on metsän ympäröimä ja siten suljetussa maisemassa. Kortteleiden ja yleisen tien välinen alue toimii näköesteenä, jolloin tiemaiseman muutos on vähäinen. Teollisuusalueen maisemavaikutukset ovat vähäiset, kun kohde ei avaudu maisemakuvassa avoimeen ympäristöön, kuten vesistöön, ja etäisyys Sallatunturin laskettelukeskuksesta on riittävä. Alueelta ei tunneta arkeologiseen kulttuuriperintöön kuuluvia kohteita. Suunnittelualueelta ei tunneta arvokkaita inventoituja kulttuuriympäristöjä, joihin vaikutuksia voisi kohdistua Liikenteelliset vaikutukset Asemakaavan toteuttaminen edellyttää uuden kadun rakentamista ja yleiselle tielle, maantielle 950 (Kuusamontie, Hautajärventie) tulee uusi liittymä. Uusi katu on kiertotie, jonka toinen pää on olemassa oleva tieliittymä. Kadun pituus on 1275 metriä, josta 1000 metriä on uutta tietä ja 275 metriä parannettavaa tietä. Suunnittelualueen kohdalla sallittu ajonopeus maantiellä on 100 km/t. Liikenneturvallisuus on huomioitu merkitsemällä Tiehallinnon suunnitteluohjeiden mukaisia näkemäalueita kaavaan. Asemakaavan toteuttaminen kasvattaa maantien 950 liikennekuormaa. Raskaan liikenteen määrä kasvaa jonkun verran. Vaikutus ei ole kokonaisuudessaan merkittävä. Liikennekuorma on suurinta kadun rakentamisen aikana ja kun tontille rakennetaan halleja ja infraa. Uusi liittymä rakennetaan tien länsipuolella. Rakentaminen ei vaikuta kevyen liikenteen väylään, joka kulkee yleisen tien itäpuolella. Yleisen tien varrella on linja-autopysäkki suunnittelualueen kohdalla. Asemakaavan toteuttamisella ei ole vaikutusta niihin.

26 FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY Selostus, ehdotus 23 (26) Vaikutuksia virkistykseen ja reitistöön Suunnittelualueen etäisyys lähimpään ulkoilureittiin on 1-1,5 kilometriä. Metsäisessä, suljetussa maisemassa näkyvyys reittiin asti on hyvin vähäinen. Alueella ei ole moottorikelkkailureittejä eikä ulkoilureittejä. Kantatie 950 varrella itäpuolella kulkee maastoliikennelain 13 :n tarkoittama moottorikelkkailureitti, johon ei kohdistu vaikutuksia asemakaavan toteuttamisesta. Ulkoilureitti, hiihtoreitti ja Sirkan laavu sijoittuvat noin 1,1 km lounaaseen. Asemakaavan toteuttamisella ei ole vaikutuksia hiihtoreitin käyttäjiin Vaikutukset yhdyskuntateknisiin verkostoihin ja kuntatalouteen Asemakaavan laajennuksen toteuttaminen edellyttää kadun rakentamista ja vesihuollon verkoston laajenemista suunnittelualueelle. Syntyy kunnan investointitarvetta. Kaavamääräyksen mukaan kaikki jätevedet on johdettava yleiseen viemäriin. Viemärilinja voidaan rakentaa uuden kadun laitaan niin, että se toimii gravitaationa. Vesihuollon runkolinja kulkee maantietä 950 pitkin, johon suunnittelualue rajautuu. Suunnittelualueen läpi kulkee kaksi 20 kv -sähkölinjaa, joihin tontit voidaan liittää Vaikutukset elinkeinojen toimintamahdollisuuksiin Asemakaavoitus vastaa esille tulleeseen teollisuustonttien kysyntään. Alue on sijainniltaan hyvä matkailukeskuksen ja kirkonkylän välillä ja on liitettävissä yhdyskuntateknisiin verkostoihin. Elinkeinojen (matkailu, metsätalous, maarakentaminen ym.) myönteinen kehittyminen on synnyttänyt selkeää kysyntää erilaisten teollisuustonttien tarpeelle (hallit ym.). Yrittäjien tahosta on tullut vuosina 2017 ja 2018 kyselyjä tonteista em. tarkoitukseen. Sallatunturin matkailukeskuksen alueella tulee koko ajan lisää kaavoitusta ja rakentamista. Sallatunturin koko matkailualueen kehitys ja rakentaminen (maa- ja talorakentaminen) viimeisenä kevyen liikenteen väylän rakentaminen matkailukeskuksen ja kirkonkylän välille sekä Holiday Club Resorts Oy:n majoitusrakentamiset lisäävät selvästi palvelukysyntää erilaisille kiinteistön huolto ym. matkailua tukeville palveluille. Myös kasvava Venäjän tavaraliikenne lisää kysyntää erilaisille teollisuustonteille ja niille rakentuville palveluille. Näin ollen, asemakaavan laajennuksella on myönteisiä vaikutuksia Sallan elinkeinot mukaan lukien matkailuelinkeinon toimintaedellytyksiin Hulevesien hallinta Suunnittelualue viettää loivasti länteen Ruuhijokea päin. Alueen keskellä oleva kosteikko on ojitettu ja johtaa vedet pääosin lounaan suuntaan Hulevesien hallinta on huomioitu kaavamääräyksellä. Olettamus on, että kuivatusja hulevedet voidaan imeyttää maastoon tontin/kiinteistön alueella tai johtaa uuden kadun ojiin.

27 FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY Selostus, ehdotus 24 (26) Vaikutuksia porotalouteen Suunnittelualue sijaitsee poronhoitoalueella, Sallan paliskunnassa ja poroilla on vapaa laidunoikeus. Poromiehillä on oikeus liikkua alueella poronhoitotehtävissä. Asemakaavan toteuttamisen myötä poroille vapaa laidunalue pienenee sen mukaan, kun alueella rakennetaan ja poistetaan kasvillisuutta. Korttelialueiden ja katualueen yhteinen pinta-ala on noin 11,7 ha. Kauttakulku suunnittelualueen keskellä olevan suoalueen kautta on mahdollista. Teollisuusalueelle ei todennäköisesti istuteta kasveja, jotka houkuttelevat poroja. Etäisyys kiinteään erotusaitaan on noin 2,5 kilometriä. Suunnittelualueella ei ole poroaitoja. Vaikutus Sallan paliskunnan porotalouteen on arvioltaan kokonaisuudessaan vähäinen Natura-arvioinnin tarveharkinta Suunnittelualue sijaitsee noin 3,5 kilometrin etäisyydessä Aatsinki-Onkamo Naturaalueesta (SCI FI ). Asemakaavan laajennuksen ja muutoksen mahdollistama rakentaminen ei merkittävästi heikennä niitä Natura-alueen luonnonarvoja, joiden suojelemiseksi alue on valittu Natura 2000 verkostoon. Asemakaavan toteuttamisen (maaston muokkaus, kaavatien ja rakennusten rakentaminen) ja käytön vaikutukset (melu) eivät yllä Natura-alueelle eivätkä alueen läheisyyteen. Näin ollen luonnonsuojelulain 65 :n mukaista Natura-arviointia ja siihen liittyvää lausuntomenettelyä ei ole tarpeen tehdä Suhde yleiskaavaan Teollisuusaluevaraus oli merkitty jo vuoden 1993 osayleiskaavaan, siirtyi mukaan vuoden 2008 osayleiskaavan muutokseen ja tarkentui vuoden 2016 osayleiskaavan muutoksen yhteydessä. Osayleiskaava on ohjeena asemakaavaa laadittaessa ja muutettaessa. TY Teollisuusrakennusten korttelialueeksi, jolla ympäristö asettaa toiminnan laadulle erityisiä vaatimuksia. Alue on tarkoitettu teollisuus- ja varastointitoiminnalle, joka ei aiheuta veden tai ilman pilaantumista ja joka ei aiheuta ympäristöhäiriötä lomaasuntoalueella. Asemakaavan merkintä on sama. Tarkemmassa suunnittelussa TYkorttelialueiden ja kadun sijainti maastossa on muutettu. Katu on noin 300 metriä pitempi kuin yleiskaavan ratkaisussa ja näin ollen sen varteen mahtuu enemmän tontteja. Uusi tielinja mahdollistaa viemärilinjan rakentamisen tien laitaan niin, että se toimii gravitaationa. Ei tarvita pumppaamoa. Kortteleiden etäisyys yleiselle tielle on kasvanut. Välialue toimii näköesteenä, jolloin tiemaiseman muutos on vähäinen.

28 FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY Selostus, ehdotus 25 (26) MU maa- ja metsätalousalueeksi, jolla on erityistä ulkoilun ohjaamistarvetta (-map). Paikallisesti arvokas luontokokonaisuus. Alueelle mahdollisesti toteuttavat rakennukset ja muut maisemassa näkyvät rakennelmat on toteutettava siten, etteivät ne turmele luontokokonaisuutta. Asemakaavan merkintä on sama. Suunnittelualue ei ulotu osayleiskaavassa merkittyyn Ruuhijokivarren alueeseen, ei siten turmele luontokokonaisuutta Suhde maakuntakaavaan Itä-lapin maakuntakaava on saanut lainvoiman Asemakaavan laajennus sijaitsee matkailupalvelujen alueella, (RM 1421 Sallatunturi). Sallatunturin alue on luokiteltu seudullisesti merkittäväksi matkailukeskukseksi, jota tulee kehittää elämys- ja luontomatkailun tukikohtana. Osayleiskaava on ohjeena sekä yleiskaavaa että asemakaavaa laadittaessa ja muutettaessa. Asemakaavan toteuttaminen ei ole esteenä maakuntakaavan tavoitteiden toteuttamiselle. Asemakaava edistää myös matkailuelinkeinon ja matkailua palvelevien yritysten toimintamahdollisuuksia alueella Valtakunnalliset alueidenkäyttötavoitteet (VAT) Valtioneuvoston päätös uudistetuista valtakunnalliset alueidenkäyttötavoitteista on tullut voimaan Asemakaava edistää Sallassa toimivien matkailu-, metsätalous- ja maarakentamisen elinkeinojen toimintamahdollisuuksia alueella vastaamalla teollisuustonttien kysyntään. - Suunnittelualue on osaa Sallatunturin matkailukeskustan aluetta, joka on maakuntakaavassa luokiteltu seudullisesti merkittäväksi matkailukeskukseksi, jota tulee kehittää elämys- ja luontomatkailun tukikohtana. Asemakaava edistää matkailukeskuksen kehittämistä. - Alue- ja yhdyskuntarakenne ei merkittävästi muutu. Alue voidaan liittää olemassa oleviin teknisen huollon verkostoihin ja tiestöön. - Suunnittelualueelta ei tunneta luonnonsuojelukohteita, joihin vaikutuksia voisi kohdistua. - Suunnittelualueelta ei tunneta kiinteitä muinaisjäännöskohteita. - Suunnittelualueella ei ole valtakunnallisesti arvokkaita inventoituja kulttuuriympäristöjä, joihin vaikutuksia voisi kohdistua. Asemakaava edistää toimivan yhdyskunnan ja terveellisen ja turvallisen elinympäristön valtakunnallisten alueidenkäyttötavoitteiden toteuttamista alueella.

29 FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY Selostus, ehdotus 26 (26) 5.4 Nimistö Uusi katunimi Pyhäjärvenseläntie 6 Asemakaavan toteutus Asemakaavan toteutuminen alkaa heti voimaantullessaan rakentamista ohjaavana tekijänä. Alueen toteutuksessa on otettava huomioon pelastusajoneuvojen liikkumismahdollisuudet niin että kaduille on kaikissa tilanteissa raskailla sammutusajoneuvoilla esteetön pääsy, riittävä kantavuus ja että kääntöpaikat ovat riittävät myös talviolosuhteissa. Suositus: Asemakaavan teollisuustonttien reunoille olisi hyvä jättää maisemapuita tai muodostaa kapeita metsäisiä viheralueita.

30 LIITE 1

31 SALLAN KUNTA Sallatunturin asemakaavan laajennus, Pyjäjärvenselän teollisuusalue Osallistumis- ja arviointisuunnitelma FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY P37632

32 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Sisällysluettelo 1 Mitä ja missä on suunnitteilla Suunnittelun tausta ja tavoitteet Suunnittelun lähtökohdat ja suunnittelutilanne Yleistä Maakuntakaava Yleiskaava Asemakaava Rakennusjärjestys Pohjakartta Miten ja mitä vaikutuksia arvioidaan Ketkä ovat osallisia ja miten suunnittelussa tiedotetaan Miten työ etenee ja milloin voi osallistua Kuka valmistelee ja ohjaa... 8

33 FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1 (8) Sallatunturin asemakaavan laajennus Sallatunturin asemakaavan laajennus, Pyjäjärvenselän teollisuusalue 1 Mitä ja missä on suunnitteilla Asemakaavoituksen kohteena on pääosin kunnan omistuksessa oleva alue, joka sijaitsee Hautajärventien (Kuusamontien, maantie 950) varrella noin yksi kilometri kirkonkylän taajamasta etelään (ks. sijaintikartta). Asemakaavoituksen myötä Sallatunturin asemakaava laajenee. 2 Suunnittelun tausta ja tavoitteet Kunnanhallitus päätti käynnistää Sallatunturin matkailualueen yleiskaavassa olevan Pyhäjärvenselän teollisuusalueen asemakaavoituksen. Elinkeinojen (matkailu, metsätalous, maarakentaminen ym.) myönteinen kehittyminen on synnyttänyt selkeää kysyntää erilaisten teollisuustonttien tarpeelle (hallit ym.) Yrittäjien tahosta on tullut 2017 ja 2018 kyselyjä tonteista em. tarkoitukseen. Sallatunturin koko matkailualueen kehitys ja rakentaminen (maa- ja talorakentaminen) viimeisenä kevyenliikenteen väylän rakentaminen matkailukeskuksen ja kirkonkylän välille sekä Holiday Club Resorts Oy:n majoitusrakentamiset lisäävät selvästi palvelukysyntää erilaisille kiinteistön huolto ym. matkailua tukeville palveluille. Myös kasvava Venäjän tavaraliikenne lisää kysyntää erilaisille teollisuustonteille ja niille rakentuville palveluille. Sallatunturin matkailualueen osayleiskaavassa on Pyhäjärvenselän alueelle teollisuusaluevaraus. Alue on sijainniltaan hyvä matkailukeskuksen ja kirkonkylän välillä, alueella, mihin tulee itsessään myös koko ajan lisää kaavoitusta ja rakentamista. Alustava tielinja ja kaavarunko on esitetty yleisötilaisuudessa Kuultiin yrittäjien tarpeita ja toiveita kaavan laajuuteen ja laatuun nähden ja kartoitettiin alustavasti tonttikysyntää. Asemakaavoituksen tavoitteena on mahdollistaa varasto- ja teollisuusalueen perustamista osayleiskaavan mukaisesti sekä kaavatien rakentamista ja sähkö-, vesi- ja jätevesiverkostojen laajentamista alueelle. Kunta luovuttaa tontteja loppukäyttäjille. 3 Suunnittelun lähtökohdat ja suunnittelutilanne 3.1 Yleistä Suunnittelualue on kunnan omistuksessa lukuun ottamatta kiinteistöä 15:39, joka on yksityisessä omistuksessa ja jossa toimi matkailualan yritys, joka käyttää aluetta varastoalueena mm. puutavaralle. Tontilla on aikaisemmin ollut betoniasema. Muu alue on rakentamaton ja metsän peitossa. Keskellä on kosteikko. Suunnittelualue sijaitsee maantien 950 (Hautajärventien, Kuusamontien) varrella. Suurin sallittu ajonopeus on 100 km/h. Tien toisella puolella on vuonna 2018 valmistunut kevyen liikenteen väylä. Suunnittelualueen läpi kulkee pohjois-eteläsuuntainen 2 x 20 kv:n tupla-voimalinja. Sähköverkostosta vastaa Koillis-Lapin Sähkö Oy.

34 FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 2 (8) Sallatunturin asemakaavan laajennus Vesihuollon runkolinja kulkee maantien 950 ja Pyhäjärven välisellä alueella. Sallatunturin vesihuoltoverkosto on yhdistetty kirkonkylän verkostoon. Kirkonkylän ja Sallatunturin asemakaava-alueiden vesihuollosta vastaa Sallan Aluelämpö Oy. Sallatunturin matkailualue ulottuu kirkonkylästä Poropuistoon asti. Alue on luokiteltu seudulliseksi merkittäväksi matkailukeskukseksi. Kuva 1. Asemakaavoitettavan alueen alustava rajaus maastokartalla MML 2019 Kuva 2. Asemakaavoitettavan alueen alustava rajaus ortokuvalla MML 2019

35 FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 3 (8) Sallatunturin asemakaavan laajennus 3.2 Maakuntakaava Sallan kunnan alue kuuluu Itä-Lapin maakuntakaavaan, joka on saanut lainvoiman ( Maakuntakaava-alueeseen kuuluvat Kemijärven kaupunki sekä Pelkosenniemen, Posion, Sallan ja Savukosken kunnat. Suunnittelualue sijaitsee maakuntakaavaan merkityllä matkailupalvelujen alueella (RM 1421, Sallatunturi). Sallatunturin alue on luokiteltu seudullisesti merkittäväksi matkailukeskukseksi, jota tulee kehittää elämys- ja luontomatkailun tukikohtana. Sallatunturin alue kuuluu maakuntakaavassa merkittyyn Itä-Lapin matkailun vetovoimaalueeseen, matkailun ja virkistyksen kehittämisen kohdealueeseen (mv 8401, vihreä rajaus). Kehittämisperiaate: Kehitetään kokonaisuuden matkailullista vetovoimaisuutta: luonto- ja kulttuurikohteet, reitit, liikenneyhteydet ja markkinointi. Erityisesti kehitetään matkailukeskusten ja reitin varrella toimivien maaseudun yritysten yhteystyötä. suunnittelualue Kuva 3. Suunnittelualueen sijainti Itä-Lapin maakuntakaavassa.

36 FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Sallatunturin asemakaavan laajennus 4 (8) Maakuntakaavan uudistus on vireillä. Lapin liitto laatii Rovaniemen ja Itä-Lapin maakuntakaavaa, johon kuuluvat Rovaniemen ja Kemijärven kaupungit sekä Pelkosenniemen, Posion, Ranuan, Sallan ja Savukosken kunnat. Lapin liiton hallitus hyväksyi muistutuksiin laaditut vastineet, maakuntakaavaehdotuksen sekä esityksen korvaavaksi alueeksi kokouksessaan Uutena on kehittämiskäyttävän merkintä (vaaleanpunainen reuna, LK 8452). suunnittelualue Kuva 4. Suunnittelualueen sijainti Rovaniemen ja Itä-Lapin maakuntakaavaehdotuksessa, Lähde: Lapin liitto

37 FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 5 (8) Sallatunturin asemakaavan laajennus 3.3 Yleiskaava Osayleiskaava on ohjeena asemakaavaa laadittaessa ja muutettaessa. Osayleiskaavaa ei voida käyttää rakennusluvan myöntämisen perusteena ranta- ja suunnittelutarvealueella. Valtuusto on hyväksynyt Sallatunturin alueen osayleiskaavan muutoksen oikeusvaikutteisena. Strateginen osayleiskaava luo maankäytölliset toteuttamisedellytykset Sallatunturin kehittämisohjelmassa määritellyille toimenpiteille. Asemakaavoituksen kohteena oleva alue on merkitty varasto- ja teollisuusalueeksi (T). Kunnanvaltuusto on kokouksessaan hyväksynyt Sallatunturin alueen osayleiskaavan osittaisen muutoksen. Vuonna 2008 laadittu Sallatunturin alueen osayleiskaava jää voimaan muutoin, paitsi hyväksyttyjen muutosten osalta. Asemakaavoituksen kohteena oleva alue on tarkennettu ja jäsennetty Merkintä: Teollisuusrakennusten korttelialueeksi, jolla ympäristö asettaa toiminnan laadulle erityisiä vaatimuksia (TY). Merkintäkohtainen määräys: Alue on tarkoitettu teollisuus- ja varastointitoiminnalle, joka ei aiheuta veden tai ilman pilaantumista ja joka ei aiheuta ympäristöhäiriötä loma-asuntoalueella. Ruuhijoen alue on merkitty paikallisesti arvokkaaksi luontokokonaisuudeksi (map, viivarasteroitu alue). MU Kuva 5. Sunnittelualue suhteessä Sallatunturin alueen osayleiskaavan muutokseen 2016

38 FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 6 (8) Sallatunturin asemakaavan laajennus 3.4 Asemakaava Ensimmäinen Sallatunturin asemakaava on hyväksytty Suurimmat kaavan laajennukset on tehty vuosina , pienempiä laajennuksia luvulla pääosin keskustan ja Pyhäjärven alueille. Meneillään olevat asemakaavahankkeet ovat mm. vaiheasemakaava, ympärivuotisen asumisen helpottamiseksi sekä asemakaavamuutos kortteleissa ja 153. Sallatunturin asemakaavan laajennusalue Kuva 6. Suunnittelualueen sijainti suhteessa Sallatunturin asemakaavaan (ajantasa 2018)

39 FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 7 (8) Sallatunturin asemakaavan laajennus 3.5 Rakennusjärjestys 3.6 Pohjakartta Kunnanvaltuusto on hyväksynyt uuden rakennusjärjestyksen. Pyhäjärven alueen pohjakartta on hyväksytty maanmittauslaitoksella MML 3613/ /2013. Sallatunturin asemakaavan pohjakartta on päivitetty ja hyväksytty vuonna Miten ja mitä vaikutuksia arvioidaan Arvioidaan asemakaavan toteuttamisen vaikutuksia seuraavasti: - Vaikutukset luontoon ja luonnonympäristöön - Vaikutukset maisemaan - Vaikutukset rakennettuun ympäristöön - Kulttuuriympäristövaikutuksia - Vaikutukset liikenteen, tiestöön ja reitistöihin - Vaikutukset teknisen huollon verkostoihin (sähkö, vesi, viemäri ja hulevesi) - Vaikutukset palveluihin ja yhdyskuntarakenteeseen - Taloudelliset vaikutukset Arvioinnit perustuvat nykytilanteesta tehtyihin havaintoihin ja selvityksiin ja osallisilta saatuun palautteeseen. 5 Ketkä ovat osallisia ja miten suunnittelussa tiedotetaan Osallisella tarkoitetaan alueen maanomistajia ja niitä, joiden asumiseen, työntekoon tai muihin oloihin kaava saattaa huomattavasti vaikuttaa, sekä viranomaisia ja yhteisöjä, joiden toimialaa suunnittelussa käsitellään. Yksityiset ja yhteisöt - maanomistajat ja -haltijat, naapurit, kunnan asukkaat, matkailukeskuksen kävijät - kirkonkylän ja matkailukeskuksen yrittäjät - Koillis-Lapin sähkö Oy - Sallan Aluelämpö Oy - Sallan Paliskunta - Suomen Metsäkeskus - Matkalle Sallaan r.y. Viranomaiset - Sallan kunta - Lapin elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus (ELY-keskus) - Lapin liitto - Lapin pelastuslaitos, Salla - Lapin maakuntamuseo - Museovirasto Kaavoitushankkeen etenemisestä tiedotetaan kuulutuksella Kotikymppi-lehdessä, kunnan tiedotuslehdessä, kunnanviraston ilmoitustaululla ja kunnan internetsivuilla osoitteella

40 FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 8 (8) Sallatunturin asemakaavan laajennus Kaava-asiakirjat asetetaan julkisesti nähtäville kunnan teknisessä toimistossa ja kunnan www-sivuilla hakupolkuina: Kunnan palvelut >> Tekniset palvelut >> Kaavoitus tai Etusivu >> Tontit ja kiinteistöt >> Kaavoitus. 6 Miten työ etenee ja milloin voi osallistua Tavoitteellinen aikataulu: ALOITUS 2019/ 02 VALMISTELUVAIHE 2019 / 03 EHDOTUSVAIHE 2019 / HYVÄKSYMISVAIHE 2019 / 06 Asemakaavan vireilletulosta kuulutetaan. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) asetetaan julkisesti nähtäville. OAS:n riittävyydestä voi lausua. Kaavaluonnos liitteineen asetetaan julkisesti nähtäville 30 päivää ja asiasta kuulutetaan. Osallisilla on nähtävilläolon aikana mahdollisuus kertoa mielipiteensä luonnoksesta Sallan kunnalle. Viranomaisilta pyydetään lausuntoja. Asemakaavaehdotus laaditaan luonnoksesta saadun palautteen pohjalta. Kaavaehdotus asetetaan nähtäville 30 päivää ja asiasta kuulutetaan. Osallisilla on nähtävilläolon aikana mahdollisuus toimittaa kirjallinen muistutus kaavaehdotuksesta Sallan kunnalle. Viranomaisilta pyydetään lausuntoja. Kaava tarkistetaan tarvittaessa. Kunnanhallitus käsittelee ja kunnanvaltuusto hyväksyy kaavan, joka astuu voimaan valitusajan päättyessä kuulutuksella. Mahdolliset valitukset käsitellään hallinto-oikeudessa. Viranomaisneuvottelut tai kaavaneuvottelut ELY-keskuksen kanssa pidetään tarvittaessa valmisteluvaiheessa tai ehdotusvaiheessa sen jälkeen, kun ehdotus on ollut nähtävillä ja palaute on saatu. 7 Kuka valmistelee ja ohjaa Sallan kunnassa kaavoitusta ohjaa kunnanhallitus ja elinvoimajaosto. Lisätietoja saa Sallan kunnan teknisestä toimistosta ja kaavanlaatijalta FCG Oy:stä. Sallan kunta Gernot Ludwig maankäyttöinsinööri gernot.ludwig<a>salla.fi p Jouko Piisilä mittaustyönjohtaja jouko.piisila<a>salla.fi p Eva Persson Puurula arkkitehti SAFA, YKS 623 Ainonkatu Rovaniemi p eva.persson-puurula <a>fcg.fi Postipolku SALLA

41 LIITE 2

42 SALLAN KUNTA Sallatunturin asemakaavan laajennus ja muutos, Pyhäjärvenselän teollisuusalue Valmisteluvaiheen vastineet kaavaluonnoksesta annettuihin lausuntoihin ja mielipiteisiin FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY P37632

43 Valmisteluvaiheen vastineet kaavaluonnoksesta annettuihin lausuntoihin ja mielipiteisiin I (I) Sallatunturin asemakaavan laajennus ja muutos, Pyhäjärvenselän teollisuusalue Sisällysluettelo 1 Lausunnot ELY-keskus Lapin maakuntamuseo Sallan paliskunta Lapin pelastuslaitos Suomen metsäkeskus Museovirasto Mielipiteet Mielipide... 5

44 FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY Valmisteluvaiheen vastineet kaavaluonnoksesta annettuihin lausuntoihin ja mielipiteisiin 1 (5), Pyhäjärvenselän teollisuusalue Sallatunturin asemakaavan laajennus ja muutos, Pyhäjärvenselän teollisuusalue 1 Lausunnot 1.1 ELY-keskus Valmisteluaineisto (kaavaluonnos) on ollut julkisesti nähtävillä Lausuntopyyntö on lähetetty Kuusi lausuntoa ja yksi mielipide on saapunut. Lapin liitto on ilmoittanut sähköpostitse, että Lapin liiton virastolla ei ole lausuttavaa asemakaavasta. Lausunto Lausunnon pääkohdat: 1. ELY-keskus toteaa, ettei asemakaavan alueella eikä lähiympäristössä ei ole tiedossa olevia luonnonsuojelulain (1096/1996) 42 :n koko maassa rauhoitettujen kasvilajien esiintymiä, 46 :n uhanalaisten lajien havaintopaikkoja eikä luontodirektiivin liitteiden IV a eläinlajien ja IV b kasvilajien havaintopaikkoja ( Hertta-rekisteri, SYKE). Asemakaavan ympäristössä ei ole suurten petolintujen pesäreviirejä. 2. Suunnittelualue sijaitsee noin 3,5 kilometrin etäisyydessä Aatsinki-Onkamo Natura-alueesta (SCI FI ). Kaavaselostusluonnoksessa todetaan, että asemakaavan laajennuksen ja muutoksen mahdollistama rakentaminen ei merkittävästi heikennä niitä Natura-alueen luonnonarvoja, joiden suojelemiseksi alue on valittu Natura 2000 verkostoon ja että Natura-arviointia ei tarvita. ELY-keskus katsoo, että asemakaavan toteuttamisen (maaston muokkaus, kaavatien ja rakennusten rakentaminen) ja käytön vaikutukset (melu) eivät yllä Natura-alueelle eivätkä alueen läheisyyteen. Näin ollen luonnonsuojelulain 65 :n mukaista Natura-arviointia ja siihen liittyvää lausuntomenettelyä ei ole tarpeen tehdä. 3. ELY-keskus toteaa, että mikäli osayleiskaavassa alue on selvitetty kasvilajien ja luontotyyppien osalta, eikä alueelta ole havaittu lajeja ja luontotyyppejä, ei ole tarpeen tehdä luontoselvitystä maastossa välisenä aikana. Muutoin selvitys tulee tehdä. 4. Alueella ei ole moottorikelkkailureittejä eikä ulkoilureittejä. Kantatie 950 varrella itäpuolella kulkee maastoliikennelain 13 :n tarkoittama moottorikelkkailureitti, johon ei kohdistu vaikutuksia asemakaavan toteuttamisesta. Ulkoilureitti, hiihto-reitti ja Sirkan laavu sijoittuvat noin 1,1 km lounaaseen. Asemakaavan toteuttamisella ei ole vaikutuksia hiihtoreitin käyttäjiin. 5. Teollisuusalueen maisemavaikutukset ovat vähäiset, kun kohde ei avaudu maisemakuvassa avoimeen ympäristöön, kuten vesistöön, ja etäisyys Sallatunturin laskettelukeskuksesta on riittävä. Asemakaavan TY-alueen tonttien reunoille olisi hyvä jättää maisemapuita tai muodostaa kapeita metsäisiä EV-alueita. VU-alueelta ei tulee kaataa puustoa.

Sallatunturin asemakaavan laajennus, Pyjäjärvenselän teollisuusalue

Sallatunturin asemakaavan laajennus, Pyjäjärvenselän teollisuusalue SALLAN KUNTA Sallatunturin asemakaavan laajennus, Pyjäjärvenselän teollisuusalue Osallistumis- ja arviointisuunnitelma FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY 14.2.2019 0615-P37632 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Lisätiedot

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma FCG Finnish Consulting Group Oy SALLATUNTURIN MATKAILUKESKUS POROPUISTO Sallan kunta SALLATUNTURIN ASEMAKAAVAN MUUTOS JA LAAJENNUS (Tieliikennealue ja kevyen liikenteen väylä) Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Lisätiedot

Teollisuusalueen asemakaavan muutos

Teollisuusalueen asemakaavan muutos TUUSNIEMEN KUNTA Teollisuusalueen asemakaavan muutos Kaavaselostus, luonnos FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY 673-P35521 FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY Kaavaselostus, luonnos 1 (10) Sisällysluettelo 1 PERUS-

Lisätiedot

Äkäslompolon asemakaavan muutos, korttelit 45, 64, 65, 67, 68 ja 199 sekä M-aluetta

Äkäslompolon asemakaavan muutos, korttelit 45, 64, 65, 67, 68 ja 199 sekä M-aluetta KOLARIN KUNTA Äkäslompolon asemakaavan muutos, korttelit 45, 64, 65, 67, 68 ja 199 sekä M-aluetta FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY 430-P35004 1 (8) Persson-Puurula Eva Sisällysluettelo 1... 1 2 Miksi kaavoitukseen

Lisätiedot

INARIN KUNTA. Inarin kunta Tekninen osasto Kaavoitus. Inarin kirkonkylän asemakaavan muutos; KORTTELIT 79 JA 80

INARIN KUNTA. Inarin kunta Tekninen osasto Kaavoitus. Inarin kirkonkylän asemakaavan muutos; KORTTELIT 79 JA 80 INARIN KUNTA Inarin kunta Tekninen osasto Kaavoitus Inarin kirkonkylän asemakaavan muutos; KORTTELIT 79 JA 80 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma OAS 15.2.2017 Yleistä osallistumis- ja arviointisuunnitelmasta

Lisätiedot

KITTILÄN KUNTA TEKNINEN OSASTO

KITTILÄN KUNTA TEKNINEN OSASTO 1, 2. kunnanosa, Sirkka Lounaisrinteen korttelin 965 asemakaavamuutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 3.12.2018 Ilmakuva Maanmittauslaitos 2017 2 1. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Maankäyttö-

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS)

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) Teollisuusalueen asemakaavan muutos 1 (5) Leskinen Timo 10.4.2018 Teollisuusalueen OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) Mikä on osallistumis- ja? Maankäyttö- ja rakennuslain 63 :n mukaan tulee kaavoitustyöhön

Lisätiedot

KEMIJÄRVEN KAUPUNKI ASEMAKAAVAN MUUTOS 8. KAUPUNGINOSA KORTTELEISSA 8216 JA 8223

KEMIJÄRVEN KAUPUNKI ASEMAKAAVAN MUUTOS 8. KAUPUNGINOSA KORTTELEISSA 8216 JA 8223 KEMIJÄRVEN KAUPUNKI ASEMAKAAVAN MUUTOS 8. KAUPUNGINOSA KORTTELEISSA 8216 JA 8223 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA MAANKÄYTTÖ 2016 Suunnittelualue Suunnittelualue sijaitsee Suomun matkailukeskuksessa

Lisätiedot

KITTILÄN KUNTA TEKNINEN OSASTO

KITTILÄN KUNTA TEKNINEN OSASTO KITTILÄN KUNTA Puh 0400 356 500, Fax 016-642 259 1 18.10.2010 KITTILÄN KUNTA, 2. kunnanosa, Sirkka Akanrovan alueen asemakaavamuutos, osa 1 (Tiealueet ja kevyen liikenteen väylä) Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Lisätiedot

RANTSILAN KIRKONKYLÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELISSA 33

RANTSILAN KIRKONKYLÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELISSA 33 FCG Suunnittelu ja tekniikka Oy SIIKALATVAN KUNTA RANTSILAN KIRKONKYLÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELISSA 33 Kaavaselostus ASEMAKAAVAN MUUTOKSELLA MUODOSTUU MAA- JA METSÄTALOUSALUETTA. P27193 13.5.2015 Kaavan

Lisätiedot

KITTILÄN KUNTA, 2. kunnanosa, Sirkka. Akanrovan asemakaavan muutos ja laajennus (korttelit , ja 1068) II- vaihe

KITTILÄN KUNTA, 2. kunnanosa, Sirkka. Akanrovan asemakaavan muutos ja laajennus (korttelit , ja 1068) II- vaihe 1 KITTILÄN KUNTA, 2. kunnanosa, Sirkka Akanrovan asemakaavan muutos ja laajennus (korttelit 1000 1038, 1041 1046 ja 1068) II- vaihe Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 15.3.2017 Ilmakuva Maanmittauslaitos

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS)

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 1 (6) 5.4.2019 Korttelin 46 (osa) OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) Mikä on osallistumis- ja? Maankäyttö- ja rakennuslain 63 :n mukaan tulee kaavoitustyöhön sisällyttää kaavan laajuuteen ja sisältöön

Lisätiedot

KITTILÄN KUNTA, 2. kunnanosa, Sirkka. Taalojärven rinteen asemakaava (Seita) Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

KITTILÄN KUNTA, 2. kunnanosa, Sirkka. Taalojärven rinteen asemakaava (Seita) Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1 KITTILÄN KUNTA, 2. kunnanosa, Sirkka Taalojärven rinteen asemakaava (Seita) Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 30.11.2016 Ilmakuva Maanmittauslaitos 2015 2 1. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Lisätiedot

KEMIJÄRVEN KAUPUNKI ASEMAKAAVAN MUUTOS 8. KAUPUNGINOSA KORTTELISSA 8216

KEMIJÄRVEN KAUPUNKI ASEMAKAAVAN MUUTOS 8. KAUPUNGINOSA KORTTELISSA 8216 KEMIJÄRVEN KAUPUNKI ASEMAKAAVAN MUUTOS 8. KAUPUNGINOSA KORTTELISSA 8216 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA MAANKÄYTTÖ 2019 Suunnittelualue Suunnittelualue sijaitsee Suomun matkailukeskuksessa itä-suomun

Lisätiedot

KITTILÄN KUNTA TEKNINEN OSASTO LIITE 2

KITTILÄN KUNTA TEKNINEN OSASTO LIITE 2 1 KITTILÄN KUNTA, 2. kunnanosa, Sirkka Levin teollisuusalueen asemakaava Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 14.10.2015 Ilmakuva Maanmittauslaitos 2015 2 1. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Maankäyttö-

Lisätiedot

ASEMAKAAVAN MUUTOS 2. KAUPUNGINOSA (SÄRKIKANGAS) KORTTELI 2148 TONTTI 1. Kemijärven kaupunki, maankäyttö

ASEMAKAAVAN MUUTOS 2. KAUPUNGINOSA (SÄRKIKANGAS) KORTTELI 2148 TONTTI 1. Kemijärven kaupunki, maankäyttö ASEMAKAAVAN MUUTOS 2. KAUPUNGINOSA (SÄRKIKANGAS) KORTTELI 2148 TONTTI 1 Kemijärven kaupunki, maankäyttö 1 1 PERUS- JA TUNNISTETIEDOT 1.1 Tunnistetiedot Asemakaavan muutos 2.kaupunginosan (SÄRKIKANGAS),

Lisätiedot

KAUNISPÄÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS; ETELÄRINNE II: KORTTELIT 214 JA 215

KAUNISPÄÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS; ETELÄRINNE II: KORTTELIT 214 JA 215 KAUNISPÄÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS; ETELÄRINNE II: KORTTELIT 214 JA 215 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) Inarin kunta Tekninen osasto Pekka Junttila kaavoitusinsinööri 24.9.2014, 17.5.2017 Osallistumis-

Lisätiedot

Sallatunturin vaiheasemakaava

Sallatunturin vaiheasemakaava SALLAN KUNTA Sallatunturin vaiheasemakaava Osallistumis- ja arviointisuunnitelma FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY 20.12.2018 0615-P37022 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 20.12.2018 Sisällysluettelo

Lisätiedot

Kuva 1. Ilmakuva suunnittelualueelta ja suunnittelualueen rajaus. Maanmittauslaitos

Kuva 1. Ilmakuva suunnittelualueelta ja suunnittelualueen rajaus. Maanmittauslaitos 1 Sallatunturin matkailukeskuksen korttelien 35-39 ja 153 KL-, RM-, RT- ja YK-alueiden, VL-alueiden sekä katualueen ja yleiselle jalankululle ja pyöräilylle varatun alueen sekä vesialueen (Keselmäjärven

Lisätiedot

Akanrovan alueen asemakaavamuutos, osa 2 (korttelit sekä Ounasjoentien länsipuoli)

Akanrovan alueen asemakaavamuutos, osa 2 (korttelit sekä Ounasjoentien länsipuoli) KITTILÄN KUNTA Puh 0400 356 500, Fax 016-642 259 1 1.11.2010 KITTILÄN KUNTA, 2. kunnanosa, Sirkka Akanrovan alueen asemakaavamuutos, osa 2 (korttelit 1000 1035 sekä Ounasjoentien länsipuoli) Osallistumis-

Lisätiedot

Sallatunturin matkailukeskuksen korttelin 32. LPA, VL ja VP-alueiden asemakaavan muutos, Karhulammen hotelli

Sallatunturin matkailukeskuksen korttelin 32. LPA, VL ja VP-alueiden asemakaavan muutos, Karhulammen hotelli 1 Sallatunturin matkailukeskuksen korttelin 32. LPA, VL ja VP-alueiden asemakaavan muutos, Karhulammen hotelli Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Kuva 1. Ilmakuva suunnittelualueelta ja suunnittelualueen

Lisätiedot

KAUNISPÄÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS; VANHASELKÄ, KORTTELIT 153, 154 JA 255

KAUNISPÄÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS; VANHASELKÄ, KORTTELIT 153, 154 JA 255 KAUNISPÄÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS; VANHASELKÄ, KORTTELIT 153, 154 JA 255 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) Inarin kunta Tekninen osasto Pekka Junttila kaavoitusinsinööri 18.2.2015 Yleistä osallistumis-

Lisätiedot

KAUNISPÄÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS TARPOMA JA SIIHEN LIITTYVÄ RETKEILY- JA ULKOILUALUE

KAUNISPÄÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS TARPOMA JA SIIHEN LIITTYVÄ RETKEILY- JA ULKOILUALUE KAUNISPÄÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS TARPOMA JA SIIHEN LIITTYVÄ RETKEILY- JA ULKOILUALUE OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) Inarin kunta Tekninen osasto Pekka Junttila kaavoitusinsinööri 23.12.2015 Yleistä

Lisätiedot

PELKOSENNIEMEN KUNTA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

PELKOSENNIEMEN KUNTA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA PELKOSENNIEMEN KUNTA ASEMAKAAVAN MUUTOS PYHÄTUNTURI / OSA-ALUE C SOUTAJAN RANNAN ALUE Pyhätunturin matkailualueella korttelissa 582 kiinteistöjen 583-403-77-1, 583-403-77-45 ja 583-403-77-46 alueilla OSALLISTUMIS-

Lisätiedot

Utsuvaaran asemakaavan laajennus ja korttelin 802 asemakaavamuutos

Utsuvaaran asemakaavan laajennus ja korttelin 802 asemakaavamuutos 1 KITTILÄN KUNTA, 2. kunnanosa, Sirkka Utsuvaaran asemakaavan laajennus ja korttelin 802 asemakaavamuutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 11.4.2016 Ilmakuva Maanmittauslaitos 2014 2 1. Osallistumis-

Lisätiedot

Ylitornio. Alkkulan asemakaavan Laajennus. Alkkulan teollisuusalue OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS)

Ylitornio. Alkkulan asemakaavan Laajennus. Alkkulan teollisuusalue OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) Seitap Oy Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1 Ylitornio Alkkulan asemakaavan Laajennus. OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 26.3.2015 YLITORNIO KUNTA SEITAP OY 2015 Seitap Oy Osallistumis-

Lisätiedot

Levin asemakaava-alueen kortteleiden 150, 165, 166 ja 169 asemakaavamuutos (Sirkan koulu ja päiväkoti)

Levin asemakaava-alueen kortteleiden 150, 165, 166 ja 169 asemakaavamuutos (Sirkan koulu ja päiväkoti) 1, 2. kunnanosa, Sirkka Levin asemakaava-alueen kortteleiden 150, 165, 166 ja 169 asemakaavamuutos (Sirkan koulu ja päiväkoti) Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 14.12.2012 Ilmakuva suunnittelualueelta

Lisätiedot

RANTSILAN ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELISSA 221

RANTSILAN ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELISSA 221 FCG Suunnittelu ja tekniikka Oy SIIKALATVAN KUNTA RANTSILAN ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELISSA 221 Kaavaselostus ASEMAKAAVALLA MUODOSTUU KORTTELI 221. P30129 2.8.2016 Kaavan vireille tulo: Tekninen lautakunta._.2015

Lisätiedot

OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS)

OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) OAS 1 (5) Äyskosken ranta-asemakaavan muutos TERVON KUNTA ÄYSKOSKEN RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 1.8.2019 MIKÄ ON OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA? Maankäyttö-

Lisätiedot

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 19.5.2015

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 19.5.2015 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 19.5.2015 VETELIN KUNTA Harmaakiven asemakaavan muutos ja laajennus OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Maankäyttö-ja rakennuslain 63 :n mukaan tulee kaavoitustyöhön

Lisätiedot

RANTSILAN KIRKONKYLÄN KORTTELIN 33 TONTTIEN 1 5 ASEMAKAAVAN MUUTOS

RANTSILAN KIRKONKYLÄN KORTTELIN 33 TONTTIEN 1 5 ASEMAKAAVAN MUUTOS FCG Suunnittelu ja tekniikka Oy SIIKALATVAN KUNTA RANTSILAN KIRKONKYLÄN KORTTELIN 33 TONTTIEN 1 5 ASEMAKAAVAN MUUTOS Kaavaselostus ASEMAKAAVAN MUUTOKSELLA MUODOSTUU KORTTELIN 33 TONTIT 1, 3, 4 JA 5 SEKÄ

Lisätiedot

Sorronniemen asemakaavan laajennus ja Sorronniemen ranta-asemakaavan osittainen kumoaminen, mt. 362 Kymentaantien liikennealue.

Sorronniemen asemakaavan laajennus ja Sorronniemen ranta-asemakaavan osittainen kumoaminen, mt. 362 Kymentaantien liikennealue. IITTI KIRKONKYLÄ Sorronniemen asemakaavan laajennus ja Sorronniemen ranta-asemakaavan osittainen kumoaminen, mt. 362 Kymentaantien liikennealue. ASEMAKAAVALLA KUMOUTUU OSA SORRONNIEMEN RANTA- ASEMAKAAVAN

Lisätiedot

INARIN KUNTA. Inarin kunta Tekninen osasto Kaavoitus. Inarin kirkonkylän asemakaavan muutos; Menesjärvenpolku ja kadun nimeäminen

INARIN KUNTA. Inarin kunta Tekninen osasto Kaavoitus. Inarin kirkonkylän asemakaavan muutos; Menesjärvenpolku ja kadun nimeäminen INARIN KUNTA Inarin kunta Tekninen osasto Kaavoitus Inarin kirkonkylän asemakaavan muutos; Menesjärvenpolku ja kadun nimeäminen Osallistumis- ja arviointisuunnitelma OAS 7.12.2016 Yleistä osallistumis-

Lisätiedot

Immeljärven pohjoispuolen asemakaava ja asemakaavamuutos

Immeljärven pohjoispuolen asemakaava ja asemakaavamuutos 1 KITTILÄN KUNTA, 2. kunnanosa, Sirkka Immeljärven pohjoispuolen asemakaava ja asemakaavamuutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 3.12.2014 Ilmakuva Maanmittauslaitos 2014 2 1. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Lisätiedot

Immeljärven pohjoispuolen asemakaava ja asemakaavamuutos

Immeljärven pohjoispuolen asemakaava ja asemakaavamuutos 1 KITTILÄN KUNTA, 2. kunnanosa, Sirkka Immeljärven pohjoispuolen asemakaava ja asemakaavamuutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 22.3.2017 Ilmakuva Maanmittauslaitos 2015 2 1. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Lisätiedot

KITTILÄN KUNTA, 2. kunnanosa, Sirkka

KITTILÄN KUNTA, 2. kunnanosa, Sirkka , 2. kunnanosa, Sirkka Levin asemakaava ja asemakaavan muutos (Rakkavaara 9 ja kortteli 420) Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Ilmakuva suunnittelualueelta (2006) ja suunnittelualueen rajaus 1 2 1.

Lisätiedot

KITTILÄN KUNTA, 2. kunnanosa, Sirkka. Tilan Joensuu RN:o 20:25 asemakaavan muutos. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

KITTILÄN KUNTA, 2. kunnanosa, Sirkka. Tilan Joensuu RN:o 20:25 asemakaavan muutos. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma KITTILÄN KUNTA, 2. kunnanosa, Sirkka Tilan Joensuu RN:o 20:25 asemakaavan muutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 7.4.2015 Ilmakuva Maanmittauslaitos 2015 1. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Lisätiedot

Pelkosenniemen kunta Osa-alue C, Soutajan alue Korttelit 89 ja 90 sekä katu- ja virkistysalueet

Pelkosenniemen kunta Osa-alue C, Soutajan alue Korttelit 89 ja 90 sekä katu- ja virkistysalueet Pelkosenniemen kunta Osa-alue C, Soutajan alue Korttelit 89 ja 90 sekä katu- ja virkistysalueet OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Asemakaavan muutos 2013 1. YLEISTÄ Maankäyttö- ja rakennuslain 63 :n

Lisätiedot

SALLAN KUNTA 1 Postipolku SALLA Kuva 1. Ilmakuva suunnittelualueelta ja suunnittelualueen rajaus.

SALLAN KUNTA 1 Postipolku SALLA Kuva 1. Ilmakuva suunnittelualueelta ja suunnittelualueen rajaus. SALLAN KUNTA 1 SALLAN KUNTA Sallan Kalliojärven ja Rytijärven asemakaava Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Kuva 1. Ilmakuva suunnittelualueelta ja suunnittelualueen rajaus. Maanmittauslaitos 1. Miksi

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 16.6.2010 Muutettu 11.11.2010, 10.2.2012 KUNTA Euran kunta 050 Kylä Kirkonkylä 407 Korttelit osa 175, 186-197 Kaavan laatija REJLERS OY Aloite tai hakija Euran kunta

Lisätiedot

KAUNISPÄÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS; ETELÄRINNE II

KAUNISPÄÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS; ETELÄRINNE II KAUNISPÄÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS; ETELÄRINNE II OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) Inarin kunta Tekninen osasto Pekka Junttila kaavoitusinsinööri 24.9.2014 Yleistä osallistumis- ja arviointisuunnitelmasta

Lisätiedot

Levin asemakaava ja asemakaavamuutos (Ounasrannan sähköasema)

Levin asemakaava ja asemakaavamuutos (Ounasrannan sähköasema) KITTILÄN KUNTA 1 Puh 0400 356 500, Fax 016-642 259 7.12.2012 KITTILÄN KUNTA, 2. kunnanosa, Sirkka Levin asemakaava ja asemakaavamuutos (Ounasrannan sähköasema) Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 7.12.2012

Lisätiedot

OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS)

OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) OAS 1 (5) TUUSNIEMEN KUNTA KIRKONKYLÄN ASEMAKAAVAN LAAJENNUS OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 8.9.2017 MIKÄ ON OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA? Maankäyttö- ja rakennuslain 63 :n mukaan tulee

Lisätiedot

INARIN KIRKONKYLÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS; KITTILÄN RATSUTIE

INARIN KIRKONKYLÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS; KITTILÄN RATSUTIE INARIN KIRKONKYLÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS; KITTILÄN RATSUTIE ASEMAKAAVAN SELOSTUS LUONNOS 16.4.2018 Inarin kunta Tekninen osasto Kaavoitus 1. PERUS- JA TUNNISTETIEDOT 1.1 Tunnistetiedot Kunta: Inarin kunta

Lisätiedot

Sahantien asemakaavan muutos

Sahantien asemakaavan muutos JUUPAJOEN KUNTA Sahantien asemakaavan muutos FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY 9.12.2016 P26375P001 1 (5) 9.12.2016 Liite 2 Sisällysluettelo 1 n tarkoitus... 2 2 Suunnittelualue... 2 3 Suunnittelun tavoitteet...

Lisätiedot

ASEMAKAAVAN MUUTOS / KAAVASELOSTUS 8. KAUPUNGINOSA (SUOMU) KORTTELI Kemijärven kaupunki, maankäyttö

ASEMAKAAVAN MUUTOS / KAAVASELOSTUS 8. KAUPUNGINOSA (SUOMU) KORTTELI Kemijärven kaupunki, maankäyttö ASEMAKAAVAN MUUTOS / KAAVASELOSTUS 8. KAUPUNGINOSA (SUOMU) KORTTELI 8054 Kemijärven kaupunki, maankäyttö 1 KAAVASELOSTUS Sisällysluettelo 1 PERUS- JA TUNNISTETIEDOT... 2 1.1 Tunnistetiedot... 2 1.2 Kaava-alueen

Lisätiedot

SAVONLINNAN KAUPUNKI TURTIANNIEMEN RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS SELOSTUS

SAVONLINNAN KAUPUNKI TURTIANNIEMEN RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS SELOSTUS 1 SAVONLINNAN KAUPUNKI TURTIANNIEMEN RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS SELOSTUS Ehdotus TURTIANNIEMEN RANTA-ASEMAKAAVAN OSITTAINEN KUMOAMINEN OSALLE TILASTA 740-577-22-46 Arkkitehtitoimisto Keijo Tolppa 30.5.2018

Lisätiedot

KAUNISPÄÄN ASEMAKAAVAN LAAJENNUS; VALTATIE 4:N LÄNSIPUOLEN TEOLLISUUS- JA VARASTOALUE OSALLISTUMIS- JA ARVIONTISUUNNITELMA (OAS)

KAUNISPÄÄN ASEMAKAAVAN LAAJENNUS; VALTATIE 4:N LÄNSIPUOLEN TEOLLISUUS- JA VARASTOALUE OSALLISTUMIS- JA ARVIONTISUUNNITELMA (OAS) KAUNISPÄÄN ASEMAKAAVAN LAAJENNUS; VALTATIE 4:N LÄNSIPUOLEN TEOLLISUUS- JA VARASTOALUE OSALLISTUMIS- JA ARVIONTISUUNNITELMA (OAS) Inarin kunta Tekninen osasto 13.7.2016 2 (6) Yleistä osallistumis- ja arviointisuunnitelmasta

Lisätiedot

Sallatunturin asemakaavan laajennus, Pyhäjärven alue

Sallatunturin asemakaavan laajennus, Pyhäjärven alue SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA SALLAN KUNTA Sallatunturin asemakaavan laajennus, Pyhäjärven alue FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY 0615-P15392P002 1 (11) Sisällysluettelo 1 Mitä ja missä on suunnitteilla... 1

Lisätiedot

Osmajärven alueen ranta- asemakaava, osittainen kumoaminen

Osmajärven alueen ranta- asemakaava, osittainen kumoaminen S U U N N IT T EL U JA T EK N IIK K A LEPPÄVIRRAN KUNTA Osmajärven alueen ranta- asemakaava, osittainen kumoaminen Kaavaselostus, ehdotus FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY P20689 Kaavaselostus, ehdotus 1

Lisätiedot

KIVIJÄRVEN KUNTA PENTTILÄN YHTEISMETSÄN RANTA-ASEMA- KAAVAN OSITTAINEN KUMOAMINEN. Kaavaselostus, ehdotusvaihe

KIVIJÄRVEN KUNTA PENTTILÄN YHTEISMETSÄN RANTA-ASEMA- KAAVAN OSITTAINEN KUMOAMINEN. Kaavaselostus, ehdotusvaihe KIVIJÄRVEN KUNTA PENTTILÄN YHTEISMETSÄN RANTA-ASEMA- KAAVAN OSITTAINEN KUMOAMINEN FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY P31477 1 (8) S. Paananen, T. Järvinen Sisällysluettelo 1 Tiivistelmä... 1 1.1 Kaavaprosessin

Lisätiedot

ASEMAKAAVAN MUUTOS 2. KAUPUNGINOSA (SÄRKIKANGAS) KORTTELI 2033 TONTIT 2 JA 9. Kemijärven kaupunki, maankäyttö

ASEMAKAAVAN MUUTOS 2. KAUPUNGINOSA (SÄRKIKANGAS) KORTTELI 2033 TONTIT 2 JA 9. Kemijärven kaupunki, maankäyttö ASEMAKAAVAN MUUTOS 2. KAUPUNGINOSA (SÄRKIKANGAS) KORTTELI 2033 TONTIT 2 JA 9 Kemijärven kaupunki, maankäyttö 1 1 PERUS- JA TUNNISTETIEDOT 1.1 Tunnistetiedot Asemakaavan muutos 2.kaupunginosan (SÄRKIKANGAS),

Lisätiedot

KITTILÄN KUNTA TEKNINEN OSASTO

KITTILÄN KUNTA TEKNINEN OSASTO 1 KITTILÄN KUNTA, 1. kunnanosa, Kittilä Kirkonkylän teollisuusalueen asemakaava Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 23.1.2015 Ilmakuva Maanmittauslaitos 2013 2 1. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Lisätiedot

IVALON ASEMAKAAVAN MUUTOS JA LAAJENNUS; ETELÄPÄÄ

IVALON ASEMAKAAVAN MUUTOS JA LAAJENNUS; ETELÄPÄÄ IVALON ASEMAKAAVAN MUUTOS JA LAAJENNUS; ETELÄPÄÄ OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) Inarin kunta Tekninen osasto Pekka Junttila kaavoitusinsinööri 15.5.2012, 30.4.2013 Yleistä osallistumis- ja

Lisätiedot

KITTILÄN KUNTA TEKNINEN OSASTO

KITTILÄN KUNTA TEKNINEN OSASTO 1 KITTILÄN KUNTA, 2. kunnanosa, Sirkka Levin korttelin 27 tontin 1 asemakaavamuutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 20.4.2018 Ilmakuva Maanmittauslaitos 2017 2 1. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Lisätiedot

KITTILÄN KUNTA, 2. kunnanosa, Sirkka. Hissitien asemakaavamuutos (Levin asemakaava-alueen korttelit 32/1,2,4 ja 36/2-3)

KITTILÄN KUNTA, 2. kunnanosa, Sirkka. Hissitien asemakaavamuutos (Levin asemakaava-alueen korttelit 32/1,2,4 ja 36/2-3) 1 KITTILÄN KUNTA, 2. kunnanosa, Sirkka Hissitien asemakaavamuutos (Levin asemakaava-alueen korttelit 32/1,2,4 ja 36/2-3) Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 5.1.2012 Ilmakuva suunnittelualueesta (2006)

Lisätiedot

KITTILÄN KUNTA TEKNINEN OSASTO

KITTILÄN KUNTA TEKNINEN OSASTO 1 KITTILÄN KUNTA, 1. kunnanosa, Kittilä Kirkonkylän asemakaavamuutos (Ylä-Kittilän niitty) Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 8.12.2014 Ilmakuva Maanmittauslaitos 2013 2 1. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Lisätiedot

Ylitornio. Alkkulan asemakaavan muutos Kortteli 32a OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS)

Ylitornio. Alkkulan asemakaavan muutos Kortteli 32a OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) Seitap Oy Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1 Ylitornio Alkkulan asemakaavan muutos OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 30.6.2016 YLITORNIO KUNTA SEITAP OY 2016 Seitap Oy Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS)

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1 (6) 10.12.2018 Huutokosken teollisuusalueen asemakaavan OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) Mikä on osallistumis- ja arviointisuunnitelma? Maankäyttö- ja

Lisätiedot

KAUNISPÄÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS; TARPOMA JA SIIHEN LIITTYVÄ RETKEILY-JA ULKOILUALUE ASEMAKAAVASELOSTUS LUONNOS

KAUNISPÄÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS; TARPOMA JA SIIHEN LIITTYVÄ RETKEILY-JA ULKOILUALUE ASEMAKAAVASELOSTUS LUONNOS KAUNISPÄÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS; TARPOMA JA SIIHEN LIITTYVÄ RETKEILY-JA ULKOILUALUE ASEMAKAAVASELOSTUS LUONNOS Inarin kunta Tekninen osasto Pekka Junttila Kaavoitusinsinööri 7.3.2016 1. PERUS- JA TUNNISTETIEDOT

Lisätiedot

KIVIJÄRVEN KUNTA PENTTILÄN YHTEISMETSÄN RANTA- ASEMAKAAVAN OSITTAINEN KUMOAMINEN. Kaavaselostus, valmisteluvaihe

KIVIJÄRVEN KUNTA PENTTILÄN YHTEISMETSÄN RANTA- ASEMAKAAVAN OSITTAINEN KUMOAMINEN. Kaavaselostus, valmisteluvaihe KIVIJÄRVEN KUNTA PENTTILÄN YHTEISMETSÄN RANTA- ASEMAKAAVAN OSITTAINEN KUMOAMINEN FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY P31477 1 (10) Paananen Susanna Sisällysluettelo 1 TIIVISTELMÄ... 1 1.1 Kaavaprosessin vaiheet...

Lisätiedot

KITTILÄN KUNTA, 2. kunnanosa, Sirkka Utsuvaaran asemakaavan korttelin 820 asemakaavamuutos

KITTILÄN KUNTA, 2. kunnanosa, Sirkka Utsuvaaran asemakaavan korttelin 820 asemakaavamuutos 1 KITTILÄN KUNTA, 2. kunnanosa, Sirkka Utsuvaaran asemakaavan korttelin 820 asemakaavamuutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 4.2.2009 Ilmakuva ja suunnittelualueen rajaus 2 1. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA ASEMAKAAVAN MUUTOS 3. KAUPUNGINOSA Korttelit 3063 Uimahallin ja Jyvälänpuiston päiväkodin alueet OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA MAANKÄYTTÖ 2018 Suunnittelualue Suunnittelun kohteena on noin 1,5

Lisätiedot

Sallatunturin matkailukeskuksen korttelin 24 RM-, YK- ja VL-alueiden sekä katualueen asemakaavan muutos, Hotelli Revontulen

Sallatunturin matkailukeskuksen korttelin 24 RM-, YK- ja VL-alueiden sekä katualueen asemakaavan muutos, Hotelli Revontulen 1 Sallatunturin matkailukeskuksen korttelin 24 RM-, YK- ja VL-alueiden sekä katualueen asemakaavan muutos, Hotelli Revontulen kortteli Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 5.11.2015 Kuva 1. Ilmakuva suunnittelualueelta

Lisätiedot

Seitap Oy Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1 2013 Sodankylä, Kakslauttasen asemakaava ja asemakaavan muutos

Seitap Oy Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1 2013 Sodankylä, Kakslauttasen asemakaava ja asemakaavan muutos Seitap Oy Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1 SODANKYLÄ KAKSLAUTTASEN ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS KAKSLAUTTASEN RANTA-ASEMAKAAVAN OSITTAINEN MUUTOS ASEMAKAAVAKSI JA ASEMAKAAVAN MUUTOS KAKSLAUTTASEN

Lisätiedot

KITTILÄN KUNTA TEKNINEN OSASTO

KITTILÄN KUNTA TEKNINEN OSASTO KITTILÄN KUNTA Puh 0400 356 500, Fax 016-642 259 1 24.7.2013 KITTILÄN KUNTA, 2. kunnanosa, Sirkka Akanrovan alueen asemakaavamuutos, osa 2 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Päivitetty 24.7.2013 Ilmakuva

Lisätiedot

Luettelo selostuksen liiteasiakirjoista Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Tilastolomake Kaavakartta ja määräykset

Luettelo selostuksen liiteasiakirjoista Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Tilastolomake Kaavakartta ja määräykset RAUTALAMMIN KUNTA 1(10) SISÄLLYSLUETTELO 1 TIIVISTELMÄ...2 1.1 KAAVAPROSESSIN VAIHEET...2 1.2 ASEMAKAAVAN MUUTOS...2 1.3 ASEMAKAAVAN MUUTOKSEN TOTEUTTAMINEN...2 2 LÄHTÖKOHDAT...2 2.1 SELVITYS SUUNNITTELUALUEEN

Lisätiedot

KAAVIN KUNTA KAAVINJÄRVI RIKKAVESI YMPÄRISTÖN RANTAOSAYLEISKAAVAN MUUTOS. 1 MIKÄ ON OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS)

KAAVIN KUNTA KAAVINJÄRVI RIKKAVESI YMPÄRISTÖN RANTAOSAYLEISKAAVAN MUUTOS. 1 MIKÄ ON OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) FCG Suunnittelu ja tekniikka Oy OAS 1 (5) KAAVIN KUNTA KAAVINJÄRVI RIKKAVESI YMPÄRISTÖN RANTAOSAYLEISKAAVAN MUUTOS. OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1 MIKÄ ON OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

Lisätiedot

PORNAINEN. Tikantie ASEMAKAAVAN MUUTOS. Päiväys

PORNAINEN. Tikantie ASEMAKAAVAN MUUTOS. Päiväys PORNAINEN Tikantie ASEMAKAAVAN MUUTOS Päiväys 10.5.2017 Vireille tulosta ilmoitettu: KH:n päätös 16.1.2017 Luonnos nähtävänä (MRA 30 ) 31.1-14.2.2017 Ehdotus nähtävänä (MRA 27 ) Hyväksytty kunnanvaltuustossa

Lisätiedot

Kemijärven kaupunki 1 (7)

Kemijärven kaupunki 1 (7) Kemijärven kaupunki 1 (7) Kemijärven kaupunki 2 (7) Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Osallistumis- ja arviointisuunnitelma asemakaavamuutoksesta Savukosken kunnan asemakaava-alueella koskien mm. vanhusten

Lisätiedot

Höyhtiönlahden, Kontanniemen ja Ruponlahden ranta-asemakaavojen kumoaminen

Höyhtiönlahden, Kontanniemen ja Ruponlahden ranta-asemakaavojen kumoaminen PIHTIPUTAAN KUNTA Höyhtiönlahden, Kontanniemen ja Ruponlahden ranta- Kaavaselostus FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY 1.4.2019 P37114 Kaavaselostus 1 (17) Timo Leskinen 1.4.2019 Sisällysluettelo 1 Tiivistelmä...

Lisätiedot

PÄLKÄNE SAPPEEN ETU VAINION RANTA ASEMAKAAVAN MUUTOS. Osallistumis ja arviointisuunnitelma

PÄLKÄNE SAPPEEN ETU VAINION RANTA ASEMAKAAVAN MUUTOS. Osallistumis ja arviointisuunnitelma PÄLKÄNE Osallistumis ja arviointisuunnitelma 5.2.2015 SISÄLLYSLUETTELO 1. TUNNISTETIEDOT... 3 2. SUUNNITTELUALUE JA NYKYINEN MAANKÄYTTÖ... 3 3. SUUNNITTELUTEHTÄVÄN MÄÄRITTELY JA TAVOITTEET... 4 4. SUUNNITTELUN

Lisätiedot

JOUTSAN ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELISSA 100 / 1 ASEMAKAAVASELOSTUS. Ote asemakaavakartasta, kaavamuutosalue rajattuna punaisella

JOUTSAN ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELISSA 100 / 1 ASEMAKAAVASELOSTUS. Ote asemakaavakartasta, kaavamuutosalue rajattuna punaisella JOUTSAN ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELISSA 100 / 1 ASEMAKAAVASELOSTUS Ote asemakaavakartasta, kaavamuutosalue rajattuna punaisella SISÄLLYSLUETTELO 1. LÄHTÖKOHDAT 1.1 Selvitys suunnittelualueen oloista 1.2

Lisätiedot

ASEMAKAAVAN MUUTOS, NEITSYTMÄKI, KORTTELI 658

ASEMAKAAVAN MUUTOS, NEITSYTMÄKI, KORTTELI 658 ASEMAKAAVAN MUUTOS, NEITSYTMÄKI, KORTTELI 658 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 15.8.2016 KUNTA Euran kunta 050 KYLÄ Kauttua 406 KORTTELI 658 TONTTI 3 KIINTEISTÖT 2:574 (osa) 2:261 Kaavan laatija

Lisätiedot

KAUNISPÄÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS JA LAAJENNUS; LUTTORINNE

KAUNISPÄÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS JA LAAJENNUS; LUTTORINNE KAUNISPÄÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS JA LAAJENNUS; LUTTORINNE OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) Inarin kunta Tekninen osasto Pekka Junttila kaavoitusinsinööri 2.9.2014 Yleistä osallistumis- ja arviointisuunnitelmasta

Lisätiedot

Luettelo selostuksen liiteasiakirjoista Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Tilastolomake Kaavakartta ja määräykset

Luettelo selostuksen liiteasiakirjoista Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Tilastolomake Kaavakartta ja määräykset RAUTALAMMIN KUNTA 1(7) SISÄLLYSLUETTELO 1 TIIVISTELMÄ...2 1.1 KAAVAPROSESSIN VAIHEET...2 1.2 ASEMAKAAVAN MUUTOS...2 1.3 ASEMAKAAVAN MUUTOKSEN TOTEUTTAMINEN...2 2 LÄHTÖKOHDAT...2 2.1 SELVITYS SUUNNITTELUALUEEN

Lisätiedot

Utsuvaara III asemakaava ja korttelin 802 asemakaavamuutos

Utsuvaara III asemakaava ja korttelin 802 asemakaavamuutos KITTILÄN KUNTA KITTILÄN KUNTA, 2. kunnanosa, Sirkka Utsuvaara III asemakaava ja korttelin 802 asemakaavamuutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 22.10.2014 Ilmakuva Maanmittauslaitos 2014 1 2 1. Osallistumis-

Lisätiedot

Salla Sallatunturin asemakaava Pan Parks Poropuisto alue OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS)

Salla Sallatunturin asemakaava Pan Parks Poropuisto alue OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) Seitap Oy Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1 Salla Sallatunturin asemakaava Pan Parks Poropuisto alue OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 09.07.2009 Sallan kunta Seitap Oy 2009 Seitap Oy Osallistumis-

Lisätiedot

Riihiniemen ranta- asemakaava osittainen kumoaminen

Riihiniemen ranta- asemakaava osittainen kumoaminen S U U N N IT T EL U JA T EK N IIK K A KAAVIN KUNTA Riihiniemen ranta- asemakaava osittainen kumoaminen Kaavaselostus FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY P23617 Kaavaselostus 1 (2) Sisällysluettelo 1 Tiivistelmä...

Lisätiedot

KIRKONKYLÄ KORTTELIN 198 VAIHEASEMAKAAVAN MUUTOS

KIRKONKYLÄ KORTTELIN 198 VAIHEASEMAKAAVAN MUUTOS 107-AK1706 SAUVON KUNTA KIRKONKYLÄ KORTTELIN 198 VAIHEASEMAKAAVAN MUUTOS KAAVASELOSTUS Kaavaluonnos Versio 0.9 5.10.2017 Nosto Consulting Oy Nosto Consulting Oy 2 (12) Sisällysluettelo 1. Perus- ja tunnistetiedot...

Lisätiedot

ASEMAKAAVAN SELOSTUS

ASEMAKAAVAN SELOSTUS 1/12 KEMIJÄRVEN KAUPUNKI ASEMAKAAVAN MUUTOS KAUPUNGINOSA 3. KESKUSTA KORTTELI 3063, PUISTOT JA KADUT ASEMAKAAVAN SELOSTUS 1 PERUS- JA TUNNISTETIEDOT 1.1 Tunnistetiedot Asemakaavan muutos Kemijärven kaupunki

Lisätiedot

Ranta-asemakaavan muutos koskee osaa Sulkavan kunnan Ruokoniemen kylän tilasta 2:49.

Ranta-asemakaavan muutos koskee osaa Sulkavan kunnan Ruokoniemen kylän tilasta 2:49. SULKAVAN KUNTA RANTA-SASTAVIN RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS Kaavaselostus 26.11.2013 Ranta-asemakaavan muutos koskee osaa Sulkavan kunnan Ruokoniemen kylän tilasta 2:49. Ranta-asemakaavan muutoksella muodostuu

Lisätiedot

ASEMAKAAVAN MUUTOS 8. KAUPUNGINOSA (SUOMU) KORTTELIT Kemijärven kaupunki, maankäyttö

ASEMAKAAVAN MUUTOS 8. KAUPUNGINOSA (SUOMU) KORTTELIT Kemijärven kaupunki, maankäyttö ASEMAKAAVAN MUUTOS 8. KAUPUNGINOSA (SUOMU) KORTTELIT 8216 Kemijärven kaupunki, maankäyttö 1 KAAVASELOSTUS Sisällysluettelo 1 PERUS- JA TUNNISTETIEDOT... 2 1.1 Tunnistetiedot... 2 1.2 Kaava-alueen sijainti...

Lisätiedot

IITTI KUUSIKALLION ALUE ASEMAKAAVAN KUMOAMINEN KAUSALA. 118/ /2017 Khall Valtuusto Voimaantulo

IITTI KUUSIKALLION ALUE ASEMAKAAVAN KUMOAMINEN KAUSALA. 118/ /2017 Khall Valtuusto Voimaantulo 118/10.02.03/2017 Khall 26.3.2018 62 Valtuusto 24.4.2018 9 Voimaantulo 16.8.2018 IITTI KAUSALA KUUSIKALLION ALUE ASEMAKAAVAN KUMOAMINEN 1.12.2017 Vireille tulosta ilmoitettu KH:n päätöksellä 17.11.2014

Lisätiedot

SEMENTTIVALIMON ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

SEMENTTIVALIMON ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA PAIMION KAUPUNKI Tekninen ja ympäristöpalvelut Kaavoitus SEMENTTIVALIMON ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA vireille tulo:..2017 päivitetty: 8.5.2017 on lakisääteinen (MRL 63 ) kaavan laatimiseen

Lisätiedot

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Pitkämön tekojärven tilan 7:391 ranta-asemakaavan muutos

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Pitkämön tekojärven tilan 7:391 ranta-asemakaavan muutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 16.3.2016 KURIKAN KAUPUNKI Pitkämön tekojärven tilan 7:391 ranta-asemakaavan muutos OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Maankäyttö- ja rakennuslain 63 :n mukaan

Lisätiedot

Korttelin 46 (osa) asemakaavan muutos

Korttelin 46 (osa) asemakaavan muutos KEITELEEN KUNTA Korttelin 46 (osa) asemakaavan muutos Kaavaselostus (luonnos) Kunnanvaltuusto:..201_ FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY P37311 Kaavaselostus (luonnos) 1 (12) Timo Leskinen / Heli Lievonen

Lisätiedot

Simo Maksniemen asemakaavan muutos ja laajennus OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 26.06.2014

Simo Maksniemen asemakaavan muutos ja laajennus OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 26.06.2014 Seitap Oy Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1 Simo Maksniemen asemakaavan muutos ja laajennus OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 26.06.2014 Seitap Oy 2014 Seitap Oy Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Lisätiedot

SELOSTUS, kaavaehdotus

SELOSTUS, kaavaehdotus JOUTSAN RANTAOSAYLEISKAAVAN MUUTOS SIIKANIEMI SELOSTUS, kaavaehdotus 28.6.2017 Ote rantayleiskaavakartasta, kaava-alueella punainen rajaus SISÄLLYSLUETTELO 1. LÄHTÖKOHDAT 1.1 Selvitys suunnittelualueen

Lisätiedot

P Kuva 1. Suunnittelualueen sijainti (punainen ympyrä) ja likimääräinen rajaus (punainen katkoviiva).

P Kuva 1. Suunnittelualueen sijainti (punainen ympyrä) ja likimääräinen rajaus (punainen katkoviiva). Tekla 17.1.2019 4, liite no 6 1 (8) Leskinen Timo Lapinlahden kunta Korttelin 61 (osa) asemakaavan muutos (OAS) Mikä on osallistumis- ja arviointisuunnitelma? Maankäyttö- ja rakennuslain 63 :n mukaan tulee

Lisätiedot

Muonio. KUKASLOMPOLON RANTA- ASEMAKAAVAN MUUTOS Korttelit sekä VR-2 ja VR-3 aluetta OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 7.2.

Muonio. KUKASLOMPOLON RANTA- ASEMAKAAVAN MUUTOS Korttelit sekä VR-2 ja VR-3 aluetta OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 7.2. Seitap Oy Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1 Muonio KUKASLOMPOLON RANTA- ASEMAKAAVAN MUUTOS Korttelit 11 14 sekä VR-2 ja VR-3 aluetta OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 7.2.2019 Seitap Oy

Lisätiedot

KESKEISEN ALUEEN OSAYLEISKAAVAN MUUTOS, KOLMOSTIEN JA KYLPYLÄKADUN LIITTYMÄALUE

KESKEISEN ALUEEN OSAYLEISKAAVAN MUUTOS, KOLMOSTIEN JA KYLPYLÄKADUN LIITTYMÄALUE Liite 17 / Ymp.ltk 18.2.2014 / 25 KESKEISEN ALUEEN OSAYLEISKAAVAN MUUTOS, KOLMOSTIEN JA KYLPYLÄKADUN LIITTYMÄALUE OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 18.2.2014 tark. 16.12.2014 IKAALISTEN KAUPUNKI Kaavoitus-

Lisätiedot

SAPPEEN RANTA-ASEMAKAAVAN KUMOAMINEN. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

SAPPEEN RANTA-ASEMAKAAVAN KUMOAMINEN. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma FCG Finnish Consulting Group Oy Jouko ja Minna Poukkanen SAPPEEN RANTA-ASEMAKAAVAN KUMOAMINEN Osallistumis- ja arviointisuunnitelma FCG Finnish Consulting Group Oy Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Lisätiedot

Suunnittelualue. Suunnittelun lähtökohdat. Suunnittelutilanne. SÄKYLÄN KUNTA , tark Sivu 1 / 6

Suunnittelualue. Suunnittelun lähtökohdat. Suunnittelutilanne. SÄKYLÄN KUNTA , tark Sivu 1 / 6 SÄKYLÄN KUNTA Sivu 1 / 6 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Ristolan asemakaavan muutos Suunnittelualue Varsinais-Suomen ELY-keskus on käynnistänyt tiesuunnitelman laatimisen valtatien 12 parantamiseksi

Lisätiedot

Muonio. VISANNON RANTA- ASEMAKAAVAN MUUTOS Korttelit 1, 2 ja 3 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS)

Muonio. VISANNON RANTA- ASEMAKAAVAN MUUTOS Korttelit 1, 2 ja 3 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) Seitap Oy Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1 Muonio VISANNON RANTA- ASEMAKAAVAN MUUTOS Korttelit 1, 2 ja 3 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 21.2.2017 Seitap Oy 2017 Seitap Oy Osallistumis-

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS)

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 1 (6) 3.10.2018 Lempyyn osayleiskaavan OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) Mikä on osallistumis- ja? Maankäyttö- ja rakennuslain 63 :n mukaan tulee kaavoitustyöhön sisällyttää kaavan laajuuteen

Lisätiedot

Mustikkakankaan teollisuusalueen asemakaavan muutos ja laajennus Osallistumis- ja arviointisuunnitelma LUONNOS 26.1.2015

Mustikkakankaan teollisuusalueen asemakaavan muutos ja laajennus Osallistumis- ja arviointisuunnitelma LUONNOS 26.1.2015 Mustikkakankaan teollisuusalueen asemakaavan muutos ja laajennus Osallistumis- ja arviointisuunnitelma LUONNOS 26.1.2015 KAAVAMUUTOKSEN KOHDE, TARKOITUS JA TAVOITTEET Mustikkakankaan teollisuusalue sijaitsee

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 4/2015

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 4/2015 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 4/2015 TYÖNUMERO: E27370 SIIKAJOEN KUNTA RUUKIN ASEMANSEUDUN ASEMAKAAVAMUUTOS YH KORTTELIN 20 AJONEUVOLIITTYMÄÄ VARTEN SWECO YMPÄRISTÖ OY OULU JOHDANTO Maankäyttö-

Lisätiedot

KURJENRAUMAN RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS

KURJENRAUMAN RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS 311-RAK1716 NAANTALIN KAUPUNKI KURJENRAUMAN RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS KAAVASELOSTUS Kaavaehdotus Versio 1.0 18.5.2018 Nosto Consulting Oy Nosto Consulting Oy 2 (11) Sisällysluettelo 1. Perus- ja tunnistetiedot...

Lisätiedot

Suunnittelualue sijaitsee Keuruun länsiosassa Jyrkeejärven etelärannalla Hakemaniemessä.

Suunnittelualue sijaitsee Keuruun länsiosassa Jyrkeejärven etelärannalla Hakemaniemessä. 1 PERUS- JA TUNNISTETIEDOT 1.1 Tunnistetiedot Kunta Kylä Tilat Kaavan nimi Kaavan laatu Keuruu Pihlajavesi 249-407-2-59 Hakemaniemi 249-407-2-97 Eemelinranta Pihlajaveden osayleiskaava Osayleiskaavan muutos

Lisätiedot