Mieserityisyyden huomioon ottaminen vaikuttavuutta arvioitaessa
|
|
- Marja-Leena Martta Tuominen
- 6 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 Mieserityisyyden huomioon ottaminen vaikuttavuutta arvioitaessa Henri Hyvönen FM, tohtorikoulutettava -tutkimushanke Sukupuolentutkimus, Helsingin yliopisto 1
2 Mikä on mies? 1) Noin puolet ihmisistä määritellään syntymässä miehiksi (erottuva penis ja kivekset) 2) Noin puolet väestöstä määrittelee itsensä miehiksi 3) Miehiä ovat henkilöt, jotka julkisessa toiminnassa tunnistetaan miehiksi ja joiden käyttäytymiseen ja sosiaaliseen asemaan miehenä oleminen vaikuttaa (Hearn, 2014) Mieskeskustelun keskeiset ongelmat: Miesten yhteiskunnalliseen valtaan kohdistuva kritiikki ja miehiin kohdistuvat negatiiviset ajatukset sotkeutuvat keskenään: miehet nähdään ongelmana Puhe suomalaisesta miehestä ja miesten ongelmista koskee lähinnä valkoisen ja heteroseksuaalisen suomalaisen miehen elämää Miehen käyttäytyminen palautetaan väkisin joko vain miehen biologiaan tai vain sosiaaliseen konstruktionismiin Keskustelussa oletetaan, että miehet nyt vain sattuvat olemaan jonkinlaisia; miehissä tai maskuliinisuudessa ei tunnisteta muutoksen mahdollisuutta 2
3 Kriittinen miestutkimus Miesten tunnistamista miehiksi (Hearn & Collinson 1994) Arto Jokisen ( ) mukaan kriittiseen miestutkimukseen ja mieskeskusteluun kuuluu miesvallan vastustaminen ja patriarkaalisten hierarkioiden purkaminen maskuliinisten väkivaltainstituutioiden purkaminen seksuaalisuuden ihmistä kunnioittavampi määrittely ja käytäntö läheisen ja läsnä olevan vanhemmuuden korostaminen myönteinen machoilu eli miehisyyden positiivisten puolien korostaminen Ei mieskritiikkiä, vaan kaikkia ihmisiä sukupuolesta riippumatta kahlitsevien käytänteiden purkamista Emansipatorinen miehuus: suomalaismiehet korostuneet itsemurhia, rikoksia, alkoholismia ja asunnottomuutta mittaavissa tilastoissa 3
4 Miehen kurjuutta glorifioidaan Kuva poistettu. 4
5 Miesten itsetuhoisille elintavoille naureskellaan Kuva poistettu. 5
6 Mitä tiedetään? Tilastollisesti tarkasteltuna miesten ruumiit ovat biologisesti hauraampia kuin naisten: miesten kuolleisuus on ympäri maailmaa kaikissa ikävaiheissa suurempaa kuin naisten (Zarulli ym. 2018) Miesten elinajanodote on kaikkialla tutkituissa länsimaissa huomattavasti naisia alhaisempi Miehet kuvailevat ideologista dilemmaa terveyspalveluiden käytön ja miehiin kohdistuvien odotusten välillä (Pietilä 2008) Miehet arvostavat terveyteen liittyviä palveluita järkevyyden ja toimivuuden näkökulmasta (Ojala ym. 2016) Historiallisesti miesten puhetta ja tunteiden ilmaisua on rajoitettu huomattavasti naisia enemmän erityisesti Pohjoismaissa (Jóhannsdóttir & Gíslason 2018; Jokinen 2000; Siltala 1994) Yhtäältä miehet ihannoivat vaikenemista; toisaalta pojat kasvatetaan vaikenemaan 6
7 Mitä tästä seuraa? Miehillä kuvataan naisia suurempaa kielteisyyttä hakea ulkopuolista apua henkilökohtaisiin ongelmiinsa Miehet arvioivat kysyttäessä toimintakykynsä yläkanttiin Miehet kokevat vaikeuksia kuvata tunteitaan: tällaista toimintaa ei koeta palkitsevana ja sen hyötyjä on vaikea tunnistaa Päihteiden käyttö ei pelkästään alenna miesten työ- ja toimintakykyä, vaan toimii etenkin käytön alkuvaiheessa eräänlaisena itsehoitona: tunteen ilmaisun poissulkeminen ei tarkoita tunne-elämän poissaoloa, vaan naisista poikkeavaa henkisen itsesäätelyn keinojen repertuaaria Miesten motivoimisessa terveyteen ja hyvinvointiin liittyvien palveluiden äärelle korostuu järkevyys: toiminnalle tulee osoittaa päämäärä, joka niveltyy kunkin kohderyhmän maailmankuvaan (työllistyminen, jaksaminen, parempi elämänhallinta); ei pelkkä abstrakti avun hakeminen tai keskustelu 7
8 Mitä tästä ei seuraa? Miehen kurjuus ei ole yksistään yksilöpsykologinen tai miesten olemuksellinen ominaisuus, vaan sosiaalisesti rakennettu: on olemassa näyttöä siitä, että miehen kurjuutta glorifioivat maskuliinisuuden myytit (Jokinen 2000; Reeser 2010) ovat osittain purkautuneet länsimaissa. Tilalle ovat astuneet osallistuva isyys (Eerola 2015), julkinen keskustelu miehiin kohdistuvien rooliodotusten uudistamisesta (Hyvönen 2017) ja sukupuolten tasa-arvon kannattamisen sulautuminen osaksi käsitystä kunnollisesta miehestä (Bridges & Pascoe 2014; Jóhannsdóttir & Gíslason 2018) Riskinä kuitenkin ylioptimismi: miehiä koskevassa tutkimuksessa ja mieskeskustelussa tehdään usein yleistyksiä: kaikkia miehiä edustamaan valitaan kontekstista riippuen joko (työväenluokkainen, kouluttamaton, huonosti yhteistyöhön motivoituva) ongelmamies tai korostetun menestyvä ja avarakatseinen ylemmän keskiluokan mies (Hearn 2014) 8
9 Julkisen mieskeskustelun ja hyväksyttynä pidettyjen miehenä olemisen tapojen muutosten vaikutukset miehiin Pääosin emansipoivia: miehet kaikissa yhteiskuntaluokissa kokevat keskustelun vaikuttavan omiin toimintamahdollisuuksiin ja omaan hyvinvointiin myönteisesti Miehenä olemisen vapautuminen ei siten noudata tulo- tai luokkarajoja Näkyy silti voimakkaimmin niissä miesryhmissä, joilla on eniten koettua toimintakykyä ja voimavaroja, mihin liittyy keskeisesti vakaa tulotaso ja korkea koulutus Törmää toisaalta myös konservatiivisiin äänenpainoihin ja antaa niille uutta pontta: uhkakuvina miesten pehmeneminen ja perinteiseksi mielletyn miehenä olemisen kuristava kontrolli Miehen kunnia on myös itsessään arvokas itsetuntoa rakentava asia, vaikka sen vaikutukset saattavatkin vaikeuttaa miesten auttamista 9
10 Mieserityisyys vaikuttavuuden arvioinnissa Historiallisesti miehenä olemiseen liittyvät sosiaaliset odotukset liittyvät vastuullisuuteen (leivän tuominen pöytään, maanpuolustus) Yleisesti hyväksytyissä miehenä olemisen tavoissa tapahtunut muutos ei ole muuttanut tätä asiaa; sen sijaan vastuun kenttä on laajentunut esim. kohti osallistuvaa isyyttä Vaikuttavuuden ja oman kyvykkyyden arvioinnissa voisi auttaa miehiä pohtimaan sitä, kuinka he kokevat onnistuvansa näissä rooleissa ei velvollisuuksilla syyllistäen vaan onnistumisen elämyksiä hakien Usein konkretia on abstraktioita parempi; on parempi tarjota vastauksia kuin herättää kysymyksiä Miksi tätä kysytään? Mihin tämän asian mittaaminen liittyy? Ketkä kaikki hyötyvät siitä, että vastaan tähän kysymykseen? 10
11 Mieserityisyys vaikuttavuuden arvioinnissa Kasvokkain tapahtuvassa tiedonkeruussa haastattelijan sukupuolella ja sosiaalisella asemalla suhteessa haastateltavaan on väliä Edeltävän tutkimustiedon valossa miesten tapa vastata muuttuu merkittävästi vastapuolen henkilökohtaisten ominaisuuksien mukana ja osin peilaa vastapuolen käytöstä (Bridges 2013; Flood 2013) Haastattelijaa ei tietenkään aina voida valita, eikä esim. haastateltavan sukupuoli vaikuta yhdensuuntaisesti siten, että esim. mies sopisi tehtävään aina paremmin kuin nainen: hankitun tiedon arvo riippuu kontekstista Sen sijaan haastattelija voi pyrkiä aktiivisesti tunnistamaan miehenä olemiseen liittyviä kommunikoinnin vakiintuneita tapoja, kuten huumoria, läskiksi vetämistä, oman pärjäämisen liioittelua ja kovaa kielenkäyttöä 11
12 KIITOS! 12
13
Miestyö on työtä, jonka kohteena ja lähtökohtana on mies itse
MIESTYÖ Miestyön keskus Miestyö on työtä, jonka kohteena ja lähtökohtana on mies itse Myyteissä mies on... itsenäinen, ei tarvitse muiden apua ei näytä tunteitaan, ei pelkää vahva ja osaava käyttää tarvittaessa
Sosiaalinen hyvinvointi. Tutkimuspäällikkö Tuija Martelin, THL
Sosiaalinen hyvinvointi Tutkimuspäällikkö Tuija Martelin, THL Sosiaalinen hyvinvointi: Osallistuminen: Järjestö- ja yhdistystoimintaan osallistuminen Suomen ja lähtömaan tapahtumien seuraaminen Äänestäminen
Raportointi >> Perusraportti Tasa arvovaalikone
heli.kiemunki (Lapin ammattiopisto), olet kirjautuneena sisään. 10. maaliskuuta 2011 10:16:23 Your boss is {0} Kirjaudu ulos Etusivu Kyselyt Raportointi Asetukset Käyttäjätiedot Ota yhteyttä Oppaat Help
Sukupuolen merkitys. Sukupuolen huomioon ottava lähestymistapa
Sukupuolen merkitys Sukupuolen huomioon ottava lähestymistapa Sukupuolisensitiivinen työote Tunnistetaan omassa toiminnassa niitä tekijöitä, jotka vaikuttavat miehiin ja naisiin. Huomioidaan miesten ja
ÄijäVirtaa miesten oma juttu
ÄijäVirtaa miesten oma juttu Rayn rahoittama projekti 2016-2018 Tavoite: Ikääntyvien miesten hyvinvoinnin ja toimintakyvyn lisääminen. Toiminnan erityisenä kohteena ovat yksin asuvat miehet. Yksinäisyydestä
SUKUPUOLI IKÄÄNTYVÄSSÄ YHTEISKUNNASSA YTI-LUENNOT 30.10.2012 HANNA OJALA KT, TUTKIJATOHTORI TUTKIJAKOLLEGIUM HANNA.L.OJALA@UTA.FI
SUKUPUOLI IKÄÄNTYVÄSSÄ YHTEISKUNNASSA YTI-LUENNOT 30.10.2012 HANNA OJALA KT, TUTKIJATOHTORI TUTKIJAKOLLEGIUM HANNA.L.OJALA@UTA.FI Kunnes kaupunki meidät erottaa / HS 23.11.2008 2 TÄLLÄ LUENNOLLA (1) Aiheena
Isä seksuaalikasvattaja. Jussi Pekkola, Sairaanhoitaja, seksuaalineuvoja Poikien ja nuortenmiesten keskus&vanhemmuuskeskus
Isä seksuaalikasvattaja Jussi Pekkola, Sairaanhoitaja, seksuaalineuvoja Poikien ja nuortenmiesten keskus&vanhemmuuskeskus Onko eroa isä/äiti seksuaalikasvattajana? Isät äitien kanssa samalla lähtöviivalla
Sinusta tulee isä! - Isäksi kasvamista tukemassa
Sinusta tulee isä! - Isäksi kasvamista tukemassa Tieto isäksi tulemisesta voi olla iloinen, hämmentävä, odotettu tai pelottava. Ajatus itsestä isänä konkretisoituu miehelle hitaasti mutta varmasti, kun
Nuorten toiveammatit ja työelämän sukupuolittuneisuus
Nuorten toiveammatit ja työelämän sukupuolittuneisuus Mia Teräsaho & Miina Keski-Petäjä Nuoret ja tulevaisuus satavuotiaassa Suomessa -seminaari 7.3.2017 Nuoret eivät tee valintoja tyhjiössä Sukupuoliroolit
Sosiaalipalveluja kaikille ja kaiken ikää?
Tiedosta hyvinvointia KansalaisenParas 17.4.2008 Anu Muuri 1 Sosiaalipalveluja kaikille ja kaiken ikää? Anu Muuri Kehittämispäällikkö Stakes/Sosiaalipalvelut Tiedosta hyvinvointia KansalaisParas 17.4.2008
EWA-HYVINVOINTIPROFIILIEN YHTEENVETO VUOTIAIDEN HYVINVOINTIA EDISTÄVÄT KOTIKÄYNNIT
EWA-HYVINVOINTIPROFIILIEN YHTEENVETO 2017-75-VUOTIAIDEN HYVINVOINTIA EDISTÄVÄT KOTIKÄYNNIT Sisällysluettelo Kuva-, kuvio- ja taulukkoluettelo... 3 1 JOHDANTO... 4 2 TOIMINTAKYKY... 6 2.1 Itsenäisyys...
TASA-ARVO JA SUKUPUOLI OPPIMATERIAALEISSA
TASA-ARVO JA SUKUPUOLI OPPIMATERIAALEISSA Muistiot 2011:1 1 Opetushallitus ja tekijät Muistiot 2011:1 ISBN 978-952-13-4639-2 (pdf) ISSN-L 1798-8896 ISSN 1798-890X (verkkojulkaisu) Taitto: Sirpa Ropponen
Isät turvallisuuden tekijänä
Isät turvallisuuden tekijänä Mitä on väkivalta Väkivalta on fyysisen voiman tai vallan tahallista käyttöä tai sillä uhkaamista, joka kohdistuu ihmiseen itseensä, toiseen ihmiseen tai ihmisryhmään tai yhteisöön
TÄHÄN TULEE JÄRJESTÖN NIMI. RAY tukee -barometri 2016
RAY tukee -barometri 2016 JÄRJESTÖTOIMINTAAN OSALLISTUMINEN 1. Kuinka usein olet osallistunut tämän sosiaali- ja terveysalan järjestön toimintaan 12 viime kuukauden aikana? Järjestöllä tarkoitetaan tässä
Miehen kohtaaminen asiakastyössä Miehen näkökulma asiakastyössä 2/2. 17.3.2016 Osa 5/5 Jari Harju & Petteri Huhtamella
Miehen kohtaaminen asiakastyössä Miehen näkökulma asiakastyössä 2/2 17.3.2016 Osa 5/5 Jari Harju & Petteri Huhtamella Miehen kohtaamiseen vaikuttavat tekijät työntekijä tiedot, taidot ammatillinen viitekehys/oma
#tulevaisuudenpeloton. Opiskelijakyselyn tulokset Huhtikuu 2018
#tulevaisuudenpeloton Opiskelijakyselyn tulokset Huhtikuu 2018 Opiskelijakyselyn tulokset Taustatiedot Kysely toteutettiin ajalla 20.3.-8.4.2018 Vastaajia 2055 Lähes 70 % kyselyyn vastanneista oli naisia
MIESTYÖ. Miestyön keskus
MIESTYÖ Miestyön keskus Miestyö on työtä, jonka kohteena ja lähtökohtana on mies itse Miksi mies tarvitsee apua? Muutokset perhesysteemeissä ja vanhemmuudessa haastavat miehiä aikaisempaan verrattuna uudella
RAY TUKEE BAROMETRI Tietoa järjestöille
RAY TUKEE BAROMETRI 2016 Tietoa järjestöille MIKÄ RAY TUKEE -BAROMETRI ON? Raha-automaattiyhdistyksen suunnittelema RAY tukee -barometri on erityyppisten järjestöjen ja avustuskohteiden kohderyhmille suunnattu,
Mitä hyvää, mitä huonoa netissä poikien näkökulmasta? Poikien Talon kokemuksia. Tommi P. Pesonen Projektityöntekijä
Mitä hyvää, mitä huonoa netissä poikien näkökulmasta? Poikien Talon kokemuksia Tommi P. Pesonen Projektityöntekijä www.poikientalo.fi Tuki- ja neuvontapalvelu www.sinuiksi.fi Neuvontatyöntekijät Jussi
Ajatuksia sateenkaariperheiden läheiselle
15.4.2014 Ajatuksia sateenkaariperheiden läheiselle Tiia Aarnipuu, koulutussuunnittelija tiia.aarnipuu@sateenkaariperheet.fi Mitkä sateenkaariperheet? Sukupuoli- ja seksuaalivähemmistöihin kuuluvien ihmisten
Seksuaalikasvatus Poikien ja miesten seksuaali- ja lisääntymisterveys
Seksuaalikasvatus Poikien ja miesten seksuaali- ja lisääntymisterveys Katriina Bildjuschkin Seksuaalikasvatuksen asiantuntija, Seksuaali- ja lisääntymisterveysyksikkö Seksuaali- ja lisääntymisterveys Seksuaali-
MIESTAPAISET ONGELMAT, MIESERITYINEN APU. Miestyön foorumi, Hankasalmi Leo Nyqvist
MIESTAPAISET ONGELMAT, MIESERITYINEN APU Miestyön foorumi, Hankasalmi 12.05.2009 Leo Nyqvist Miestutkimus miestyön näkökulmasta Hallitseva connellilainen maskuliinisuustutkimus on keskittynyt hegemonisen
Naisten syrjintä miesenemmistöisissä työyhteisöissä
Naisten syrjintä miesenemmistöisissä työyhteisöissä Tuija Koivunen & Satu Ojala Tampereen yliopisto Työsuojelurahaston projekti Työssä koettu syrjintä ja myöhempi työura (2015 2017) 1. Tutkimuksessa analysoidaan
SUKUPUOLISUUDEN JA SEKSUAALISUUDEN MONIMUOTOISUUS. Hanna Vilkka
SUKUPUOLISUUDEN JA SEKSUAALISUUDEN MONIMUOTOISUUS Hanna Vilkka Mistä on pienet tytöt tehty? Sokerista, kukkasista, inkivääristä, kanelista. Niistä on pienet tytöt tehty. Mistä on pienet pojat tehty? Etanoista,
Poikien ja nuorten miesten moninaisuus mitä aito kohtaaminen edellyttää?
Poikien ja nuorten miesten moninaisuus mitä aito kohtaaminen edellyttää? #Ainutlaatuinen- seminaari Antti Ervasti Erityistason seksuaaliterapeutti (NACS) Erityistason perheterapeutti Psykoterapeutti (ET,
VAIKUTTAVUUTTA VALTAKUNNALLISESTA YHTEISTYÖSTÄ, TERVEYDEN EDISTÄMISEN VERKKO-OPETUSHANKE
Tiedosta hyvinvointia Kuntien hyvinvointistrategiat 1 VAIKUTTAVUUTTA VALTAKUNNALLISESTA YHTEISTYÖSTÄ, TERVEYDEN EDISTÄMISEN VERKKO-OPETUSHANKE VirtuaaliAMK-seminaari 29.10.2003 Projektipäällikkö Kristiina
Vuorovaikutusta arjessa näkökulmana palaute
Vuorovaikutusta arjessa näkökulmana palaute 28.5.2013 Minna Lappalainen, TtM, TRO, työnohjaaja minna.lappalainen@apropoo.fi Tavoitteena: Erilaisten näkökulmien ja työvälineiden löytäminen arjen vuorovaikutustilanteisiin:
EDUCA 29.-30.1.2010 SIVISTYS SIIVITTÄÄ, KOULUTUS KANTAA KESKIMÄÄRÄINEN TYTTÖ JA POIKA. VTT/Sosiologi Hanna Vilkka 30.1.2010
EDUCA 29.-30.1.2010 SIVISTYS SIIVITTÄÄ, KOULUTUS KANTAA KESKIMÄÄRÄINEN TYTTÖ JA POIKA VTT/Sosiologi Hanna Vilkka 30.1.2010 1) MIHIN LAPSELLA ON OIKEUS SUKUPUOLISENA? 2) MIHIN LAPSELLA ON OIKEUS SEKSUAALISENA?
Maaningan kunta HENKILÖSTÖRAPORTTI. Kaupunginhallitus 30.3.2015
Maaningan kunta HENKILÖSTÖRAPORTTI 214 Kaupunginhallitus 3.3.215 JOHDANTO 1 Henkilöstön hyvinvointi ja jaksaminen on viime vuosina noussut esille useissa yhteyksissä. Kunnassa on toteutettu henkilöstökysely
20-30-vuotiaat työelämästä
Sakari Nurmela Tutkimuksen toteuttaminen ja sisältö Tutkimuksen toteuttaminen Tutkimukseen vastanneet edustavat maamme 20-30-vuotiasta lapsetonta väestöä (pl. Ahvenanmaan maakunnassa asuvat). Kyselyyn
Isän kohtaamisen periaatteita
TOIMIVAT KÄYTÄNNÖT Isän kohtaamisen periaatteita Isä määrittelee itse avun tarpeensa Voimavarakeskeisyys Sukupuolisensitiivisyys Ennaltaehkäisevyys Matala kynnys Dialogisuus Nopeasti yhteys myös isään,
ISYYDEN TUKEMINEN MAHDOLLISUUDET JA HAASTEET
22.9.2010 OULU TUKEVA-HANKE ISYYDEN TUKEMINEN MAHDOLLISUUDET JA HAASTEET ILMO SANERI MIESSAKIT RY Miessakit ry 1 Miessakit ry 20. lokakuuta 2010 2 SOTA-AIKA JA ISYYS sodan aikana isät rintamalla sodan
www.lyomatonlinja.fi 09 276 6280 - Väkivallan katkaisu ohjelma miehille - Ennaltaehkäisev -Verkostotyö
www.lyomatonlinja.fi 09 276 6280 - Väkivallan katkaisu ohjelma miehille - Ennaltaehkäisev isevä työ -Verkostotyö -Kokeilut Miehen Linja maahanmuuttajamiehille maahanmuuttajamiehille 09 www.lyomatonlinja.fi/miehenlinja.htm
ALUEELLINEN HYVINVOINTIKERTOMUS & ALUEELLISEN HYTE-TYÖN VAIKUTTAVUUS
ALUEELLINEN HYVINVOINTIKERTOMUS & ALUEELLISEN HYTE-TYÖN VAIKUTTAVUUS Sinikka Bots 07 02 2017 HUS HyTe _SB ALUEELLINEN HYVINVOINTIKERTOMUS 07 02 2017 HUS HyTe _SB HELSINGIN JA UUDENMAAN SAIRAANHOITOPIIRIN
Sukupuolinäkökulman valtavirtaistaminen. Hanna Onwen-Huma
Sukupuolinäkökulman valtavirtaistaminen Hanna Onwen-Huma 7.6.2011 Ihmiset = naiset ja miehet Julkinen päätöksenteko vaikuttaa ihmisten elämään ja arkeen Ihmiset ovat naisia ja miehiä, tyttöjä ja poikia
F 64. Transsukupuolisuus osana itseäni. Anita Pistemaa
F 64 Transsukupuolisuus osana itseäni. Anita Pistemaa Yleistä... Sukupuoli-identiteettejä: Transvestiitti Mies / Nainen / intersukupuolinen Transsukupuolinen nainen/-mies Genderqueer (yl. muunsukupuolinen)
SOTE- uudistuksella kohti tervettä ja hyvinvoivaa Suomea
SOTE- uudistuksella kohti tervettä ja hyvinvoivaa Suomea Turvallinen Suomi - seminaari Scandic Park Hotel Mannerheimintie 46 Helsinki 18.3.2015 Timo Keistinen lääkintöneuvos Sosiaali- ja terveydenhuollon
Torstai Mikkeli
Torstai 14.2.2013 Mikkeli OSUVA (2012 2014) - Osallistuva innovaatiotoiminta ja sen johtamista edistävät tekijät sosiaali- ja terveydenhuollossa. hanke tutkii minkälaisilla innovaatiojohtamisen toimintatavoilla
Kouluterveyskysely 2013, P-S avi. Reija Paananen, FT, Erikoistutkija
Kouluterveyskysely 2013, P-S avi Reija Paananen, FT, Erikoistutkija www.thl.fi/kouluterveyskysely Yksilö kasvaa osana yhteisöjä 2 Kouluterveyskysely Valtakunnallisesti kattavin nuorten (14-20 v) elinoloja
Liikkuja polku verkostotapaaminen
Liikkuja polku verkostotapaaminen 29.11.2018 Antti Pelto-Huikko Juha Heikkala Järjestön strateginen johtaminen Vaikuttavuuden arviointi Järjestöjen vaikuttavuus Vaikuttavuusketjut Vaikuttavuusketju on
VARHAINEN PUUTTUMINEN
VARHAINEN PUUTTUMINEN Ei ole olemassa yhtä varhaisen puuttumisen määri-telmää; yleisesti tarkoitetaan sitä, että ongelmat havaitaan ja niihin pyritään löytämään ratkaisuja mahdollisimman aikaisessa vaiheessa
Pojat, miehet ja tapaturmat aina sattuu ja tapahtuu? Pojat ja miehet unohdettu sukupuoli? -seminaari
Pojat, miehet ja tapaturmat aina sattuu ja tapahtuu? Pojat ja miehet unohdettu sukupuoli? -seminaari 22.10.2012 Tutkija Jaana Markkula, Tapaturmien ehkäisyn yksikkö Esityksen punainen lanka Tilastot miltä
Sukupuolisensitiivisen työotteen arkea
Sukupuolisensitiivisen työotteen arkea Sukupuolisensitiivisuus tarkoittaa kykyä ja herkkyyttä huomioida sukupuolen erilaiset vaikutukset lasten ja nuorten kasvussa ja kehityksessä. Siihen liittyy myös
VAIKUTTAVUUSARVIOINNIN HAASTEET
Suomen Akatemia & TEKES seminaari 12.10.2005 VAIKUTTAVUUSARVIOINNIN HAASTEET Arto Mustajoki Helsingin yliopisto Suomen Akatemia Kulttuurin ja yhteiskunnan tutkimuksen toimikunta (Esityksen alkuosassa on
KOKEILE KOUTSAUSTA! Ratkaisukeskeinen coaching-ohje
KOKEILE KOUTSAUSTA! Ratkaisukeskeinen coaching-ohje Miniopas Mitä koutsaus on? Coaching - tai suomalaisittain koutsaus - on tehokas työkalu. Se on tulostavoitteista ja konkreettiseen toimintaan tähtäävää.
Työ- ja toimintakyky. Kehittämispäällikkö Päivi Sainio, THL
Työ- ja toimintakyky Kehittämispäällikkö Päivi Sainio, THL Mitä toimintakyky tarkoittaa? kykyä selviytyä itseään tyydyttävällä tavalla jokapäiväisen elämänsä toiminnoista omassa elinympäristössään toimintakyky
Suvaitsevaisuudesta yhdenvertaisuuteen -hanke
Suvaitsevaisuudesta yhdenvertaisuuteen -hanke NORMIKRIITTISYYS KOULUIHIN Sakki, Seta ja FSS toteuttavat opetusministeriön rahoittaman hankkeen Nettisivut nuorille www.normit.fi ja www.normer.fi Vuoden
VÄKIVALTA SAMAA SUKUPUOLTA OLEVIEN SUHTEISSA
VÄKIVALTA SAMAA SUKUPUOLTA OLEVIEN SUHTEISSA Seinäjoki 30.9.2009 Sirkka Perttu Projektipäällikkö Helsingin yliopisto Koulutus- ja kehittämiskeskus Palmenia sirkka.perttu@helsinki.fi Homofobia / syrjintä
SOSIODEMOGRAFISET TEKIJÄT JA ELÄMÄNTAVAT SOSIOEKONOMISTEN TERVEYSEROJEN TAUSTALLA SUOMESSA
SOSIODEMOGRAFISET TEKIJÄT JA ELÄMÄNTAVAT SOSIOEKONOMISTEN TERVEYSEROJEN TAUSTALLA SUOMESSA Suvi Peltola Kandidaatintutkielma (keväältä 2011) Kansanterveystiede Ohjaajat: Markku Myllykangas ja Tiina Rissanen
MAUSTE-hanke Maahanmuuttajien näkemyksiä seksuaaliterveydestä ja turvataidoista
MAUSTE-hanke 2015-2016 Maahanmuuttajien näkemyksiä seksuaaliterveydestä ja turvataidoista Haastattelun tarkoitus Saada tietoa maahanmuuttajien seksuaaliterveydestä,seksuaaliohjauksen ja neuvonnan tarpeista,
ISÄKSI KASVAMASSA ISÄN JA VAUVAN VÄLINEN SUHDE
ISÄKSI KASVAMASSA ISÄN JA VAUVAN VÄLINEN SUHDE Tieto isäksi tulemisesta Isän ja vauvan välinen suhde saa alkunsa jo silloin kun pariskunta suunnittelee vauvaa ja viimeistään silloin kun isä saa tiedon
Kouluterveyskysely 2017
Kouluterveyskysely 2017 Otteita tuloksista Työryhmä Johtava hoitaja Hannele Nikander-Tuominen Johtava koulupsykologi Cecilia Forsman Terveydenhoitaja Nina Itälä Johtava rehtori Vesa Malin Lukion rehtori
Yksin asuvat toimeentulo, terveys ja hyvinvointi
Yksin asuvat toimeentulo, terveys ja hyvinvointi Tuloksia tiivistetysti Anneli Miettinen, Väestöliitto (nyk. Kela) Toimeentulovaikeudet yleisempiä yksin asuvilla Yksin asuvilla toimeentulovaikeudet olivat
Itsemurhat. Prof. Kristian Wahlbeck Vaasa 25.09.07 MIELENTERVEYDEN ENSIAPU
Itsemurhat Prof. Kristian Wahlbeck Vaasa 25.09.07 Vaasan mielenterveystyön osaamiskeskus Vasa kompetenscentrum för mentalvård Vaasa Excellence Centre for Mental Health ITSETUHOINEN KÄYTTÄYTYMINEN JA ITSEMURHA
Kouluterveyskysely 2017
Kouluterveyskysely 2017 Otteita tuloksista 19.4.2018 Työryhmä Johtava hoitaja Hannele Nikander-Tuominen Johtava koulupsykologi Cecilia Forsman Terveydenhoitaja Nina Itälä Johtava rehtori Vesa Malin Lukion
FT Arto Tiihonen. www.miksiliikun.fi
FT Arto Tiihonen www.miksiliikun.fi Leikki leikkinä: kisailua, sattumaa, huimausta ja rooleja Leikki kokemuksena: elämys-, identiteetti-, osallisuus- ja toimijuuskokemuksia Miksi siis oikeastaan leikimme?
Mitä sinuun jäi? Sukupuoli sosiaalipsykologiassa
Mitä sinuun jäi? Sukupuoli sosiaalipsykologiassa 16.1-23.2.2012 Pohdinta Mitä ajattelit sukupuolesta kurssin alussa? Mitä ajattelet siitä nyt? ( Seuraako sukupuolesta ihmiselle jotain? Jos, niin mitä?)
KUNTARAKENTEEN MUUTOS JA SUKUPUOLTEN TASA-ARVO Päättäjä- ja kuntalaisnäkökulmia Paras-uudistukseen
KUNTARAKENTEEN MUUTOS JA SUKUPUOLTEN TASA-ARVO Päättäjä- ja kuntalaisnäkökulmia Paras-uudistukseen 27.10.2011 SARI PIKKALA Tasa-arvotiedon keskus Minna Tampereen yliopisto sari.pikkala@uta.fi, p. 040 190
Sosioekonomiset terveyserot 90-vuotiailla naisilla ja miehillä
Sosioekonomiset terveyserot 90-vuotiailla naisilla ja miehillä Työpäivä on päättynyt Finlaysonilla vuonna 1950. Kuva: Tampereen museoiden kuva-arkisto Linda Enroth, Tohtoriopiskelija Terveystieteiden yksikkö
Kaikki osallisiksi mitä haluamme muuttaa tällä ohjelmakaudella?
Kaikki osallisiksi mitä haluamme muuttaa tällä ohjelmakaudella? Erityisasiantuntija Sakari Kainulainen Diakonia-ammattikorkeakoulu 11.3.2015 Finlandia-talo Mitkä ovat tärkeimmät ESR:ää koskevat muutokset?
MIES JA TERVEYS MUUTOKSESSA
MIES JA TERVEYS MUUTOKSESSA TERVEYDENHOITAJAPÄIVÄT 2013 Ilkka Pietilä Terveystieteiden yksikkö ja Gerontologian tutkimuskeskus Tampereen yliopisto 8.2.2013 Esityksen rakenne 1 2 3 terveys ja perinteinen
Miehen kohtaaminen asiakastyössä Asiakastyö miehen näkökulmasta. 11.02.2016 Osa 4/5 Jari Harju ja Petteri Huhtamella Miestyön keskus
Miehen kohtaaminen asiakastyössä Asiakastyö miehen näkökulmasta 11.02.2016 Osa 4/5 Jari Harju ja Petteri Huhtamella Miestyön keskus Miestyö Työtä, jonka kohteena ja lähtökohtana on mies itse. Miehille
Työelämän ulkopuolella olevien osallisuus ja hyvinvointi kyselytutkimuksen tuloksia
Työelämän ulkopuolella olevien osallisuus ja hyvinvointi kyselytutkimuksen tuloksia Euroopan sosiaalirahaston TL 5:n hankkeiden asiakkaille suunnattu kyselytutkimus (2017) Lars Leemann & Anna Keto-Tokoi
Kulttuuri ja kieli ohjauksessa
Kulttuuri ja kieli ohjauksessa Monikulttuurista ohjausta tutkimushankkeissa 04/03/15 Päivikki, Koponen, Satu Jokela, Anneli Weiste-Paakkanen, Liisa Larja, Marja-Leena Viitaniemi, 1 UTH-tutkimus Ulkomaista
Kuntajohtajien kokema uhkailu tai häirintä
Kuntajohtajien kokema uhkailu tai häirintä Kuntaliiton, Kevan ja Kuntajohtajat ry:n yhteinen Kuntajohtajien työhyvinvointikysely 2018 Tiedonkeruu 12.6.-1.7.2018 184 vastausta, vastausprosentti 59. Elokuu
Terveysneuvontapisteiden asiakkaat -hyvinvointi ja palvelujen käyttö Päihdetiedotusseminaari, Lissabon
Terveysneuvontapisteiden asiakkaat -hyvinvointi ja palvelujen käyttö Päihdetiedotusseminaari, Lissabon 17.6.2017 Kristiina Laitinen Aineisto Valtakunnallinen terveysneuvontapisteiden asiakkaiden hyvinvointia,
Lataa Nuorten päihteettömyyden edistäminen - Marjatta Pirskanen. Lataa
Lataa Nuorten päihteettömyyden edistäminen - Marjatta Pirskanen Lataa Kirjailija: Marjatta Pirskanen ISBN: 9789512703791 Sivumäärä: 132 Formaatti: PDF Tiedoston koko: 21.92 Mb Väitöskirjan tiivistelmä:
Järjestö 2.0 -työryhmäpäivä Antti Pelto-Huikko, erityisasiantuntija
Vaikuttavuusketju toiminnan jäsentämisessä ja arvioinnin suunnittelussa - pohjaa maakunnallisten Järjestö 2.0 - hankkeiden vaikuttavuusketjun laadintaan Järjestö 2.0 -työryhmäpäivä 13.11.2017 Antti Pelto-Huikko,
Suomalaisten mielenterveys
Suomalaisten mielenterveys LT, dosentti Jaana Suvisaari Yksikön päällikkö, Mielenterveysongelmat ja päihdepalvelut -yksikkö 18.2.2013 Suomalaisten mielenterveys / Jaana Suvisaari 1 Suomalaisten mielenterveys
HENKILÖSTÖTUTKIMUS 2017 Parikkalan kunta. Jani Listenmaa, Hanna Aho
HENKILÖSTÖTUTKIMUS 2017 Parikkalan kunta Jani Listenmaa, Hanna Aho Yleistä tutkimuksesta Tutkimuksen tavoitteena oli kartoittaa Parikkalan kunnan henkilöstön hyvinvointia ja jaksamista, työyhteisön tilaa
Segregaatio ja (2/2007 4/2008) TKn, ETLAn ja PTn yhteishanke Rahoittaja: ESR / STM (S 02239)
Segregaatio ja sukupuolten väliset v palkkaerot (2/2007 4/2008) TKn, ETLAn ja PTn yhteishanke Rahoittaja: ESR / STM (S 02239) www.tilastokeskus.fi/segregaatio SUKUPUOLTEN PALKKAEROT SUOMESSA Yksityisen
VALMENNUSOHJELMAN / INTERVENTION KUVAUS
Myötätunto itseä kohtaan - ohjelman tutkiminen ja kehittäminen suomalaisen työelämän tarpeisiin TSR hankenumero 115274 MYÖTÄTUNNON MULLISTAVA VOIMA HELSINGIN YLIOPISTON TUTKIMUSHANKE VALMENNUSOHJELMAN
VOIMAA VAIKUTTAVUUTEEN
VOIMAA VAIKUTTAVUUTEEN Yhteiskunnallinen markkinointi onnistumisen työvälineenä 1.11.2016 klo 14.10-14.40 Jonna Heliskoski, Markkinointijohtaja, Suomen kansallismuseo Tohtorikoulutettava, Hanken School
Mies Asiakkaana Mieslähtöisen työn kehittämisprosessi. Miessakit ry & Miestyön Osaamiskeskus 2011
Mies Asiakkaana Mieslähtöisen työn kehittämisprosessi Miessakit ry:n raportteja 1/2011 Peter Peitsalo Annankatu 16 B 28 00120 Helsinki SISÄLLYS JOHDANTO... 5 MIESLÄHTÖISEN TYÖN KEHITTÄMISPROSESSI... 6
Opiskelijan siirtymät ja opintopolun sujuvuus koulutuksen nivelvaiheissa
Opiskelijan siirtymät ja opintopolun sujuvuus koulutuksen nivelvaiheissa Alustavia tuloksia Ohjauksen päivät 8.5.2019 Jani Goman, Johanna Kiesi, Niina Rumpu etunimi.sukunimi@karvi.fi www.karvi.fi 2 Arviointiaineisto
Miksi nuorisotyöntekijän ammattiosaamista tarvitaan koululla?
Miksi nuorisotyöntekijän ammattiosaamista tarvitaan koululla? Maija Lanas 3.10.2017 Oulun yliopisto University of Oulu Nuorisotyöllä on paljon annettavaa kouluun. Mitä? Uusille toimijoille ei kuitenkaan
Mielen hyvinvoinnin edistäminen oppilaitoksissa
Mielen hyvinvoinnin edistäminen oppilaitoksissa Sosiaali- ja terveysalan opettaja Jaana Kivipelto-Karjalainen Projektisuunnittelija Elina Korhonen Kehityspäällikkö Ulla Ruuskanen Mielen hyvinvointi projekti
DNA: Tutkimus puhelimen rikkoutumisesta
DNA: Tutkimus puhelimen rikkoutumisesta 2016 Julkinen 1 Tutkimuksen tausta, menetelmä ja tiedonkeruu Tavoite Tutkimuksen tavoitteena oli selvittää puhelimelle sattuneita vahinkoja sekä rikkoutumisen riskitilanteita.
SAKU ry ammatillisen koulutuksen hyvinvoinnin edistämisen KUMPPANINA. Suomen ammatillisen koulutuksen kulttuuri- ja urheiluliitto, SAKU ry
SAKU ry ammatillisen koulutuksen hyvinvoinnin edistämisen KUMPPANINA Suomen ammatillisen koulutuksen kulttuuri- ja urheiluliitto, SAKU ry Hyvä hetki ajattelutavan muutokselle ESR-tuen avulla päästiin kehittämään
2014 ELÄKESELVITTELYN ASIAKASPALAUTEKYSELYN TULOKSET
2014 ELÄKESELVITTELYN ASIAKASPALAUTEKYSELYN TULOKSET Sisällys 1 Johdanto... 2 2 Taustatiedot... 3 Sukupuoli... 3 Ikä... 3 Asuinkunta... 4 Aikuissosiaalityön tai toimeentulotuen asiakkuus... 4 Oma tilanne
PIDÄ HUOLTA ITSESTÄ TYÖYHTEISÖSTÄ AMMATTITAIDOSTA
PIDÄ HUOLTA ITSESTÄ TYÖYHTEISÖSTÄ AMMATTITAIDOSTA Annamari Mäki-Ullakko, Ilmarinen, 5.11.2015 ESITYKSEN SISÄLTÖ 1. Oma jaksaminen on perusta 2. Työyhteisössä jokainen vaikuttaa ja on vastuussa 3. Ammattitaidon
ALKAVAN ISYYDEN TUKEMINEN HELSINKI 24.9.2015
ALKAVAN ISYYDEN TUKEMINEN HELSINKI 24.9.2015 Ilmo Saneri Isätyöntekijä työnohjaaja Annankatu 16 B 28 00120 Helsinki puh: (09) 6126 620 miessakit@miessakit.fi www.miessakit.fi Miessakit ry miehiä tukevaa
Kuntoutuksen hyödyn raportointi palvelujen suunnitteluun tukena. Tuomas Reiterä Suunnittelija Kela, Kuntoutuspalvelujen ryhmä
Kuntoutuksen hyödyn raportointi palvelujen suunnitteluun tukena Tuomas Reiterä Suunnittelija Kela, Kuntoutuspalvelujen ryhmä Mitä on kuntoutuksen hyödyn arviointi ja raportointi? 2 Tietojen hyödyntäminen
Kohtaamiset nuoren vahvuuksiksi ja voimavaroiksi
Kohtaamiset nuoren vahvuuksiksi ja voimavaroiksi Valtakunnalliset lastensuojelupäivät 30.9.2014 Hämeenlinna Pixabay Minna Rytkönen TtT, TH, tutkija, Itä-Suomen yliopisto, hoitotieteen laitos minna.rytkonen@uef.fi
LAPE UUDISTUSOHJELMA TUOMO LUKKARI, MUUTOSAGENTTI Ω OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖ
LAPE UUDISTUSOHJELMA TUOMO LUKKARI, MUUTOSAGENTTI Ω OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖ HYVINVOIVA KASVUYHTEISÖ- PROSESSI HYVINVOINTI JA SEN JOHTAMINEN MUODOSTUVAN MAAKUNNAN HAASTEET JA MAHDOLLISUUDET LAPE
Isyyttä arjessa ja ihanteissa. KT Johanna Mykkänen & FM Ilana Aalto
Isyyttä arjessa ja ihanteissa KT Johanna Mykkänen & FM Ilana Aalto Mitä on tehty ja miksi? Tilannekatsaus tämän hetken isyyden tutkimuksen sisältöihin ja menetelmiin Tarkoituksena vastata kysymyksiin mitä
Solidaarisuus kansalaisyhteiskunnassa
Solidaarisuus kansalaisyhteiskunnassa tt Solidarity in my Project -verkostotapaaminen 5.9.2018 Porvoo Leena Suurpää Kiistanalainen solidaarisuus Jos erilaisuuden puolustajat vaativat samaan aikaan sekä
Koulukokemusten kansainvälistä vertailua 2010 sekä muutokset Suomessa ja Pohjoismaissa WHO- Koululaistutkimus (HBSC- Study).
Koulukokemusten kansainvälistä vertailua 1 sekä muutokset Suomessa ja Pohjoismaissa 1994-1 WHO- Koululaistutkimus (HBSC- Study). Pääjohtaja Aulis Pitkälä Tiedotustilaisuus 8.8.12, Opetushallitus Osaamisen
Mitä kuuluu isä? Isäseminaari 5.3 2009 Mirjam Kalland
Mitä kuuluu isä? Isäseminaari 5.3 2009 Mirjam Kalland Teoreettinen lähtökohta Raskausaikana vanhemman varhaiset, tiedostamattomat, esi-verbaaliset kokemukset aktivoituvat ja vaikuttavat mielikuviin vauvasta
ZA4811. Flash Eurobarometer 227 (Expectations of European Citizens Regarding the Social Reality in 20 Years' Time)
ZA4811 Flash Eurobarometer 227 (Expectations of European Citizens Regarding the Social Reality in 20 Years' Time) Country Specific Questionnaire Finland Flash Eurobarometer on The expectations and wishes
Monikulttuurinen parisuhde kotoutuuko seksuaalisuus?
Monikulttuurinen parisuhde kotoutuuko seksuaalisuus? Monikulttuurinen osaamiskeskus 2.11.2015 1 Monikulttuurisesta parisuhteesta lyhyesti Jokaisella parilla omat yksilölliset perusteet - rakkaus - sopimus
Keliakialiiton strategia
Keliakialiiton strategia 2016 2020 Keliakialiitto ry Kuvat ja taitto: Sonja Tuomi Painopaikka: Waasa Graphics Oy, 2015 Keliakialiiton strategia 2016 2020 Visio 2020... 4 Toiminta-ajatus... 6 Toimintaympäristön
Puolison rooli nais- ja miesjohtajien urilla
Puolison rooli nais- ja miesjohtajien urilla Suvi Heikkinen Jyväskylän yliopiston kauppakorkeakoulu NaisUrat-hanke Työn ja yksityiselämän tasapaino 6.5.2014 Väitöskirjatutkimus Pyrkimyksenä on selvittää
Terveystarkastuksen kautta hyvinvointikartoitukseen. L.Toivonen - Työterveys Aalto
Terveystarkastuksen kautta hyvinvointikartoitukseen Työterveys Aalto 9 toimipaikkaa Työntekijöitä 103 Yritys- / yrittäjäasiakkaita n. 2500 Henkilöasiakkaita n. 32 000 Työterveyspalvelut - Työpaikkaselvitys
Parisuhteen merkitys hyvinvoinnille. Henry ry 21.10.2014
Parisuhteen merkitys hyvinvoinnille Henry ry 21.10.2014 Kuka minä olen? Heikki Syrjämäki Tampereen perheasiain neuvottelukeskus http://www.tampereenseurakunnat.fi/perheneuvonta http://www.city.fi/blogit/suhdeklinikka
VauvaPolku Polku hyvinvoivaan vauvaperhe-elämään oppimispelin ja siihen liittyvän tutkimuksen esittely
VauvaPolku Polku hyvinvoivaan vauvaperhe-elämään oppimispelin ja siihen liittyvän tutkimuksen esittely Anna Rönkä, Eija Sevón ja Katja Raitio Jyväskylän yliopisto Susanna Sillanpää Family Support House
PING METRICS Copyright Dagmar Oy
PING METRICS 2018 a PING METRICS KULUTTAJIEN NÄKÖKULMA MAINOSTAJIEN NÄKÖKULMA VAIKUTTAJAMARKKINOINNIN TUTKIMUS Kuluttajien keskuudessa toteutetun Vaikuttajamarkkinoinnin tutkimuksen toteutuksesta ja analyysistä
Kyselytuloksia: Oikeuksien toteutuminen vammaisten henkilöiden arjessa Tea Hoffrén
Kyselytuloksia: Oikeuksien toteutuminen vammaisten henkilöiden arjessa 1 15.12.2017 Tea Hoffrén Mitä ja miksi? Kohderyhmä: vammaiset henkilöt, omaiset ja läheiset sekä vammaisneuvosto- ja vammaisjärjestötoimijat
Pohjalaismaakuntien väestö ja perheet
Pohjalaismaakuntien väestö ja perheet Mihin pohjalaismaakunnat ovat menossa? Pohjalaismaakunnat tilastojen ja tutkimusten valossa -seminaari, Seinäjoki 9.3.212 Jari Tarkoma Esityksen sisältö Väestönkehitys
Toiminnallinen vertaistuki yhdistyksessä osana sosiaalisesti kestävää kehitystä
Toiminnallinen vertaistuki yhdistyksessä osana sosiaalisesti kestävää kehitystä Pohjois-Suomen Järjestöpäivät Oulu 15.3, Rovaniemi 16.3.2012 Toiminnanjohtaja Ville Liimatainen Sosiaalinen kestävyys Sosiaalisesti