Juha Honkkila ja Ilja Kristian Kavonius
|
|
- Martti Jaakkola
- 9 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 Kansantaloudellinen aikakauskirja 111. vsk. 4/2015 Mikro- ja makrolinkin käyttö kotitalouksien taseiden analyysissä Juha Honkkila ja Ilja Kristian Kavonius Mikro- ja makroaineistojen välinen yhteys ja sen käyttäminen taloudellisessa analyysissä on herättänyt viime vuosien aikana lisääntyvissä määrin kiinnostusta. Syy tähän sekä rahapolitiikassa että rahoitusmarkkinoiden vakauden politiikassa on kasvava tarve yhä hienojakoisemmalle tiedolle. Toisaalta taustalla on ollut lisääntyvä tarve kotitalouksien hyvinvoinnin analyysille, joka on osaltaan perustunut kritiikkiin valitsevasta tavasta keskittyä analysoimaan arvonlisäyksen kasvua. Kotitalouksien mikro- ja makroaineistojen välistä yhteyttä on tarkasteltu ja tarkastellaan lukuisissa kansainvälisissä asiantuntija- työryhmissä. Tässä artikkelissa tarkastelemme yhtä mahdollista käytännön sovellusta, joka perustuu eurooppalaisen kotitalouksien varallisuuskyselyyn ja kansallisten reaali- ja rahoitustilien taseisiin ja tältä pohjalta johdettuihin velkaantumisindikaattoreihin. Varsinaisen aineistoanalyysin johtopäätöksenä on, että tällaisten indikaattorien johtaminen poikkeusleikkausaineistosta on mahdollista, mutta varsinaisen aikasarja-aineiston johtaminen, joka olisi politiikan kannalta keskeistä, vaatii paljon menetelmällistä kehittämistä. Ongelmat liittyvät erityisesti varallisuussiirtymiin eri varallisuusryhmien välillä ja toisaalta eri aineistojen erilaisiin populaatiokattavuuksiin eli siihen miten kattavasti rikkaat kotitaloudet on katettu varallisuuskyselyissä. Tämä artikkeli tarkastelee ns. mikro-makrolinkkiä ja sen mahdollisia käytännön sovelluksia. Mikro-makrolinkillä viitataan tässä yhteydessä tilastolliseen yhteyteen kotitalouksien kyselyaineistojen ja kansantalouden tilinpidon kotitaloussektorin välillä. Lähtökohtaisesti mikro-makrolinkki voisi käsittää ihan minkä hyvänsä talouden sektorin mikro- ja makroaineistojen yhteyden, mutta lukuisista syistä mielenkiinto on viime aikoina pääasiassa keskittynyt kotitaloussektoriin. Alun perin tällaisten mikro- ja makroaineistojen linkkien keskeinen tarkoitus oli lähinnä kahden eri tietolähteen laadun arviointi. Kuitenkin nopeutuneiden rakenteellisen tietotarpeiden myötä on herännyt ajatus, että näitä linkkejä voitaisiin käyttää yhdistämään rakenteellisten mikroaineistojen ja ajantasaisten lyhyellä aikaviipeellä tuotettujen makroaineistojen hyödyt. Käytännössä tämä voisi tarkoittaa laajimmillaan kotitalouksien tilejä, jotka olisi hajotettu kotitaloustyypeittäin. VTL Juha Honkkila on tilastopäällikkö Tilastokeskuksen väestö- ja elinolotilastot-yksikössä ja VTT, dosentti Ilja Kristian Kavonius on vanhempi ekonomisti Euroopan keskuspankissa. Kirjoittajat kiittävät lausunnonantajaa ja Antti Suvantoa hyödyllisistä kommenteista. Artikkeliin mahdollisesti jääneistä virheistä kirjoittajat kantavat vastuun. Tässä artikkelissa esitetyt mielipiteet ja käsitykset ovat kirjoittajien omia, eivätkä välttämättä vastaa Euroopan keskuspankin tai Tilastokeskuksen näkemyksiä. 440
2 Juha Honkkila ja Ilja Kristian Kavonius Paineen tällaisten tilien kehittämiseen voi nähdä tulevan kahdelta suunnalta. Ensimmäinen on tarve kehittää kvantitatiivista hyvinvointitutkimusta. Viimeisempänä ilmentymänä tästä voidaan pitää Thomas Pikettyn (2014) kirjan valtaisaa suosiota. Tätä edelsi suurta huomiota saanut Sitglitzin, Senin ja Fitoussin (2009) raportti 1, jossa esitetään tällaisten tilien kehittämistä. Kuten Kavonius (2011) Kansantaloudellisen aikakauskirjan artikkelissaan osoittaa, raportissa esitetyt ajatukset eivät sinänsä ole uusia, vaan niitä aiemminkin esitetty ns. GDP and beyond -kritiikin yhteydessä. Fleurbaey (2009) on vetänyt tämän keskustelun ansiokkaasti yhteen. Toisena ja ehkä vähemmän esillä olleena motivaationa on rahapolitiikan ja rahoitusmarkkinoiden vakauden politiikasta lähtevä paine. Muun muassa Euroopan keskuspankin pääjohtaja Mario Draghi (2015) korosti Kansainvälisessä valuuttarahastossa Washingtonissa toukokuussa 2015 pitämässään puheessa, että varallisuuden ja tulojen jakautuminen vaikuttaa rahapolitiikkaan ja että rahapolitiikka vaikuttaa myös varallisuuden- ja tulonjakoon. Myös vuonna 2009 julkaistu Kansainvälisen valuuttarahaston ja Financial Stability Boardin tilastollisten tiedonpuutteita (data gaps) käsittelevä, G20-ryhmän valtiovarainministereille ja keskuspankkien pääjohtajille osoitettu raportti suosittelee tällaisten tilien kehittämistä. Suosituksien taustalla on halu ymmärtää paremmin raha- ja finanssipolitiikan sekä rahoitusmarkkinoiden vakauden välitysmekanismeja taloudessa. G20-ryhmän valtiovarainministerit ja kes- 1 Monissa maissa on tämän raportin jälkeen toimitettu kansallisia raportteja, jotka pohtivat kansallisia vaihtoehtoja talouden analyysin kehittämiseksi. Suomen vastaava raportti on Valtioneuvoston kanslia (2011) kuspankkijohtajat tunnustivat helmikuussa 2015 pidetyssä kokouksessaan, että kasvava eriarvoisuus on yhä suurempi riski talouksille. Euroopan komissiolla ja OECD:llä oli vuosina asiantuntijatyöryhmä, joka keskittyi kotitaloustyypeittäin hajotettujen tilien luomiseen (Kavonius 2011). 2 Vuonna 2013 työryhmä toimitti loppuraporttinsa ja kaksi OECD:n työpaperia, joissa suositellaan alustavaa menetelmää tällaisten tilien kehittämiseksi. Samalla se raportoi useille OECD-maille tällaiset tilit (Fesseau ja Mattonetti 2013; Fesseau ym. 2013). Raportti kuitenkin jätti lukuisia avoimia menetelmällisiä kysymyksiä ja lisäksi selvän tarpeen jatkaa tilien muodostamissääntöjen kehittämistä. Tämän takia OECD perusti vuonna 2014 uuden asiantuntijaryhmän, jonka loppuraportti julkaistaan vuonna Tämän OECD-ryhmän työ ja vastaavat aiemmat kansalliset projektit keskittyvät pääasiassa tuloihin ja kulutukseen. Varallisuuteen on sitä vastoin keskitytty huomattavasti vähemmän. Syy ei ole niinkään kiinnostuksen puute vaan sekä mikro-, että makrotason kotitalouksien varallisuusaineistojen puute. Mikro-makrolinkkien kehittämistyö on tähän saakka tuottanut pääasiassa teoreettisia harjoitelmia. Varsinaisiin käytännön politiikkasuosituksiin tähtääviä sovelluksia ei ole esitetty. Keskeinen ongelma on se, että tilit on luotu sellaiselle yksittäiselle vuodelle, jolta on saatavilla eniten lähdeaineistoja ja että nämä aineistot on julkaistu useita vuosia viitevuoden jälkeen. On melko selvää, että niin kauan kuin näillä laskelmilla on merkittävä viive, ne tuskin 2 Juha Honkkila oli asiantuntijajäsenenä OECD:n ensimmäisessä ryhmässä ja Ilja Kristian Kavonius on OECD:n sekä ensimmäisessä että toisessa ryhmässä asiantuntijajäsenenä. 441
3 KAK 4/2015 päätyvät laajempaan käyttöön. Yhdistettyjen mikro- ja makroaineistojen käytettävyyttä tulisikin parantaa esimerkiksi kehittämällä estimointimenetelmiä ajankohtaisen aikasarja-aineiston tuottamiseen. Tämä näkökulma on noussut esille sekä OECD:n asiantuntijaryhmässä, että Euroopan keskuspankin kesäkuussa 2015 järjestämässä workshopissa, jossa keskuspankkien ja kansallisten tilastovirastojen asiantuntijat esittelivät tutkimuksiaan mikromakrolinkin käytännön sovellutuksista. Keskeinen ajatus mikro-makrolinkin soveltamisessa on, että luodaan uusi aineisto, jossa yhdistyvät molempien aineistojen vahvuudet, makroaineistojen ajanmukaisuus ja tiheä frekvenssi sekä mikroaineistojen kotitalouksien jakaumaan liittyvä informaatio. EKP:n workshopissa esille tulleet lähestymistavat aineistojen yhdistämiseksi voidaan jakaa seuraaviin ryhmiin: 1. lisätään rahoitustilinpidon aggregoituun aineistoon kotitalouksien jakaumatietoja; 2. luodaan mikroaineisto, joka on tasoiltaan korjattu makroaineistojen tasolle; 3. keskitytään keskeisimpiin varallisuuseriin ja rakennetaan eräänlainen konseptuaalinen hybridi, joka ei vastaa täysin kummankaan aineiston käsitteitä. Kuten edellä viitattiin, keskeinen kysymys näiden käytettävyyden lisäämisessä on pohtia aikasarjojen luomista näille aineistoille. Tämä edellyttää sekä interpolointi- että ekstrapolointimenetelmien tarkastelua. Tähän mennessä tätä näkökulmaa on tarkasteltu varsin vähän. Tässä artikkelissa esittelemme hieman harvinaisemman, mutta politiikka-analyysin kannalta mielenkiintoisen lähestymistavan, jossa sovelletaan yllä mainituista ensimmäistä ja kolmatta lähestymistapaa. Lisäksi sovellamme mikro-makrolinkkiä vain sellaisten varallisuuserien osalta, jotka ovat vertailukelpoisia mikroja makroaineistossa. Keskitymme kolmeen indikaattoriin, jotka ovat velkaantumisaste (velat/käytettävissä olevat tulot vuoden aikana), velkojen suhde varallisuuteen ja velkojen suhde finanssivarallisuuteen. Velkaindikaattorit on laskettu seuraavien periaatteiden mukaisesti: 1. Likvidin varallisuuden (vertailukelpoisten erien osalta), velan ja tulojen tasot otetaan populaatiokorjatusta makroaineistosta. Populaatiokorjatulla aineistolla viitataan tässä yhteydessä puhtaaseen kotitaloussektoriin, jossa ei ole mukana kotitalouksia palvelevia voittoa tavoittelemattomia yhteisöjä. Lisäksi populaatiosta on poistettu laitosväestö. 2. Eri kotitalousryhmien osuudet näistä eristä otetaan mikroaineistoista. Reaalivarallisuudesta otetaan sekä taso että jakauma mikroaineistosta, sillä kansantalouden tilinpidosta ei ole saatavilla tietoa reaalivarallisuudesta kuin muutamasta maasta. 3. Tulojen, velkojen ja rahoitusvarallisuuden tasojen muutokset lasketaan makroaineistosta. Tässä yhteydessä joudutaan olettamaan, että tulojen ja varallisuuden jakauma väestöryhmittäin ei muutu Tämä olettamus ei varmastikaan vastaa täysin todellisuutta, mutta vuositasolla muutokset tulojen ja etenkin varallisuuden jakautumisessa ovat yleensä olleet varsin pieniä. Tämä on myös yksi oletus, jota OECD on käyttänyt estimoinneissaan, mutta OECD on myös todennut, että menetelmää tulisi tästä kehittää. Yksi potentiaalinen vaihtoehto on tarkastella pystytäisiinkö joillakin muilla aineistoilla korjaamaan laskelmien oletuksia. 4 Tarkempi kuvaus sovelletusta menetelmästä ja linkistä on dokumentoitu artikkeleissa Honkkila ja Kavonius (2013) sekä Kavonius ja Törmälehto (2010). 442
4 Juha Honkkila ja Ilja Kristian Kavonius Aiemmin mikro- ja makroaineistojen yhdistäminen on perustunut kansantalouden tilinpidon konsepteihin, mikä vaatii huomattavasti epävarmuustekijöitä aiheuttavia estimointeja ja jonka tuottamiseen tarvittavat aineistot valmistuvat hitaasti. Esittelemämme hybridi-menetelmän etuna on se, että indikaattorien tuottaminen on huomattavasti nopeampaa kuin kattavien aineistojen. Keskitymme lähinnä kotitalouksien varallisuustaseisiin, mutta estimoimme myös osan kotitalouksien tuloista. Estimoimme näille vuositason aikasarjat, mutta käytännössä menetelmä sallii myös neljännesvuosittaisten aikasarjojen estimoinnin. Kuten myöhemmin tässä artikkelissa havaitaan, erityisesti aikasarjaestimoinnissa on vielä paljon ongelmia. Tässä vaiheessa kaikki menetelmät ovat kehitysasteella ja käytännön politiikkasovellutusten kehittämiseen menee vielä aikaa. Artikkelin menetelmät on esitetty tarkemmin kirjoittajien artikkelissa, joka julkaistaan lähitulevaisuudessa. 5 Aluksi esittelemme artikkelissa esitetyn sovelluksen ja esittelemme lyhyesti paperissa käytetyt tilastolähteet. Tämän jälkeen esittelemme sovelletun menetelmän ja analysoimme indikaattoreiden osuvuutta. Lopuksi esittelemme tulokset Suomelle, Saksalle ja Ranskalle ja vedämme tulokset yhteen. 1. Käytännön sovellus Tässä artikkelissa esitetty mikro-makromalli yhdistää eurooppalaisen kotitalouksien varallisuuskyselyn Household Finance and Consump- 5 Artikkelin tämän hetkinen versio on esitetty mm. Irving Fisher Committeen ja Puolan keskuspankin järjestämässä workshopissa Combining micro and macro statistical data for financial stability analysis. Experiences, opportunities and challenges Varsovassa joulukuuta tion Surveyn (HFCS) kansallisen tason aineistot kansallisiin rahoitustilinpidon ja reaalitilinpidon taseisiin. Laskelmat on tehty vuosittaisella kansantalouden tilinpidon aineistoilla, mutta käytännössä menetelmää voi soveltaa myös neljännesvuosittaiselle aineistolle. Koska aineistojen linkin muodostamisessa on monia käsitteellisiä ongelmia, niin sovellamme tässä eräänlaista hybriditulo- ja varallisuuskäsitettä, joka ei täysin vastaa kummankaan tilaston käsitettä. Lisäksi olemme keskittyneet pelkästään kolmen indikaattorin estimointiin: velkaantumisaste, velkojen suhde varallisuuteen ja velkojen suhde likvidiin eli finanssivarallisuuteen Käytetyt aineistot Euroalueen kotitalouksien varallisuustutkimus (HFCS) on Euroopan keskuspankin koordinoima kyselytutkimus, joka toteutetaan kansallisissa keskuspankeissa, tilastovirastoissa tai näiden kahden instituution yhteistyönä. Kyselyllä pyritään keräämään mahdollisimman tarkalla tasolla tiedot kotitalouksien varallisuusportfolioista eli reaali- ja rahoitusvarallisuudesta sekä veloista. Myös bruttotulot kerätään suhteellisen tarkalla tasolla. Tämän lisäksi kyselyllä selvitetään mm. kotitalouksien lainansaantiin liittyviä rajoitteita sekä kulutuskäyttäytymistä. Kyselyllä kerättäville muuttujille on yhtenäiset määritelmät, minkä lisäksi kysymysten tarkoille muotoiluille on olemassa suositukset. Muuttujien lisäksi myös tiedonkeruuseen liittyvät menetelmät (esimerkiksi otanta, painotus, imputointi) on yhtenäistetty. Kyseessä on toistaiseksi laajin ylikansallinen harmonisoitu kotitalouksien varallisuutta mittaava kyselytutkimus. Kysely toteutettiin ensimmäisen kerran vuosina , jolloin siihen osallistui 15 maata, eli kaikki nykyiset euroalueen maat pois 443
5 KAK 4/2015 lukien Irlanti, Latvia, Liettua ja Viro. Kyselyn toinen tiedonkeruukierros toteutettiin pääasiassa vuonna 2013, ja tiedot kerättiin kaikissa 18:ssa sen hetkisissä euroalueen jäsenmaissa. Toisen kierroksen tulokset julkaistaan vuoden 2016 aikana. Kyselyn ensimmäisen kierroksen tulokset ja menetelmäseloste ovat saatavilla Euroopan keskuspankin Internet-sivuilta (ECB 2013a, 2013b). Tässä yhteydessä käytetyt makroindikaattorit ovat rahoitustaseiden osalta kansallisista rahoitustilinpidon julkaisuista ja reaalitalouden virtojen osalta kansallisista vuosittaisista sektoritilinpidon julkaisuista. Käytettyjen aineistojen menetelmä perustuu vielä European System of Accounts 1995 järjestelmään, koska European System of Accounts 2010 mukaisia aineistoja ei ollut laskelmien tekovaiheessa vielä julkaistu. Näiden kahden referenssijärjestelmän eroilla on kuitenkin tässä yhteydessä marginaalinen vaikutus tuloksiin ja tässä artikkelissa sovellettu menetelmä on täysin sovellettavissa molempien referenssijärjestelmän aineistoihin. Menetelmän käytettävyyden kannalta on keskeistä, että tämä menetelmä on sovellettavissa neljännesvuosittaisiin euroalueen tileihin (Euro Area Accounts, EAA). Eräs tärkeimmistä ominaisuuksista tällaisen järjestelmän käytettävyyden kannalta on nimenomaan aineistojen nopea valmistuminen viiteajanjakson jälkeen. EAA kattaa rahoitus- ja reaalitalouden neljännesvuosittaiset sektoritilit. Aineisto kattaa euroalueen aggregaatit ja lisäksi vastaavat tilit kaikille euroalueen jäsenmaille. Osa jäsenmaiden rahoitustilien taloustoimista toimitetaan Euroopan keskuspankkiin ja täydelliset reaalitilit Euroopan tilastoviranomaiseen Eurostatiin 85 päivää viiteajankohdan päättymisestä sekä täydelliset kansalliset rahoitustilit Euroopan keskuspankkiin 95 päivää viiteajankohdan päättymisestä. Kansalliset aineistot julkaistaan toisen euroalueen aggregaatin kanssa noin päivää viiteajankohdan päättymisestä Käytetyt käsitteet Yksi Stiglitz-Sen-Fitoussi -raportin keskeisistä teemoista oli sekä tulojen että varallisuuden huomioon ottaminen kotitalouksien taloudellista hyvinvointia arvioitaessa. Tämän artikkelin kannalta se tarkoittaa sitä, että kotitalouksien taloudellisista riskeistä (kuten kykenemättömyydestä selvitä veloistaan tai odottamattomista finanssisokeista) saadaan moniulotteisempi käsitys, kun sekä tulovirrat että olemassa olevat resurssit huomioidaan. Käyttämämme kolme indikaattoria kuvaavat kotitalouksien mahdollisuuksia selvitä velkaantumisongelmistaan kolmessa eri vaiheessa. Ensimmäisessä vaiheessa kotitaloudet lyhentävät velkojaan käytettävissä olevista tuloistaan. Tätä mittaa ensimmäinen indikaattori, velkaantumisaste, joka on kotitalouden velkojen suhde sen vuoden aikana saamiin tuloihin 6. Velanhoitomenojen kasvettua liian suuriksi katettaviksi nykyisillä tuloilla, käyttävät kotitaloudet toisessa vaiheessa likvidiä rahoitusvarallisuuttaan velkojen lyhennysten ja/tai korkojen maksamiseksi. Tämä ei välttämättä vielä ole kovinkaan dramaattinen tilanne yksittäisen kotitalouden kannalta. Toinen indikaattori, velan suhde finanssivarallisuuteen, mittaa kotitalouksien kykyä selvitä veloistaan olemassa olevilla likvideillä säästöillä. Kolmannessa vaiheessa kotitaloudet joutuvat selvitäkseen velanhoitomenoistaan myymään reaalivarallisuuttaan, 6 Periaatteessa indikaattori kuvaa velkojen suhdetta käytettävissä oleviin tuloihin. HFCS:n tulokäsite on kuitenkin bruttotulo, jota tässä käytämme. 444
6 Juha Honkkila ja Ilja Kristian Kavonius pahimmassa tapauksessa jopa oman varsinaisen asuntonsa. Kolmas indikaattori, velan suhde kokonaisvarallisuuteen, mittaa kotitalouksien mahdollisuuksia selvitä velanhoitomenoistaan realisoimalla kaikkea olemassa olevaa varallisuuttaan. Hieman toisistaan poikkeavat varallisuuden määritelmät mikro- ja makroaineistoissa sekä käytettävissä olevien aineistojen rajoitukset johtavat siihen, että kummankaan aineiston varallisuuskäsitettä ei sellaisenaan voi soveltaa molempia aineistoja hyödyntävässä analyysissä (Honkkila ja Kavonius 2013). Jotta kansantalouden tilinpidon mukainen varallisuus voidaan teoreettisesti validilla tavalla jakaa kotitalousryhmille kyselyaineiston perusteella, hyödynnämme tässä artikkelissa esitetyssä analyysissämme vain niitä varallisuus- ja tulokäsitteitä, jotka ovat vertailukelpoisia molemmissa aineistoissa. On syytä huomata, että tämä lähtökohta poikkeaa selvästi edellä mainittujen OECD:n asiantuntijaryhmien omaksumasta lähtökohdasta. OECD pitäytyy tiukasti kansantalouden tilipidon käsitteessä, mikä johtaa siihen, että monia taloustoimia joudutaan hajottamaan kohtuullisen satunnaisin perustein. Näin ollen sekä tulosten tulkitseminen että ajantasaisuus saattavat kärsiä. Käyttämämme likvidin varallisuuden käsite sisältää suurimman osan finanssivarallisuudesta eli talletukset, arvopaperisijoitukset (pois lukien listaamattomat osakkeet ja johdannaiset), rahasto-osuudet sekä henki- ja eläkevakuutusrahastot. Kansantalouden tilinpidon mukaisista varallisuuseristä käteisraha, listaamattomat osakkeet ja johdannaiset sekä muut saamiset ja velat jäävät pois. Listaamattomat osakkeet kuuluvat HFCS:n varallisuuskäsitteeseen, mutta varallisuuserän luokitteluperusteet reaali- ja rahoitusvarallisuuteen ovat mikro- ja makrotilastoissa niin erilaiset että tuloksien vertailu on hyvin hankalaa. Voidaan myös ajatella, että listaamattomat osakkeet etenkin perheyritysten osalta ovat vähemmän likvidiä varallisuutta kuin muu rahoitusvarallisuus. Toisaalta tämä sama argumentti pätee myös henkija eläkevakuutusrahastoihin, sillä näiden realisointi on tyypillisesti kallista. Koska ne ovat keskeinen finanssivarallisuuserä, ne ovat otettu mukaan analyysissä käytettyyn varallisuuskäsitteeseen. Niiden mukaan ottamista varallisuuskäsitteeseen voidaan tarkastella myöhemmin uudestaan riippuen missä yhteydessä indikaattoreita loppuen lopuksi käytetään. Sinänsä listaamattomat osakkeet eivät koko talouden näkökulmasta ole kovinkaan merkittävä, mutta sillä on toki iso merkitys joillekin väestöryhmille, kuten yrittäjille. Käteisvarat taas eivät useimmiten ole mukana käyntihaastatteluilla kerättävissä tutkimuksissa, sillä aika harva vastaaja haluaa kertoa kotiinsa kutsumalleen vieraalle ihmisille kotona säilytettävistä käteisvaroistaan. Kansantalouden tilinpidon kotitalouskäsite ei myöskään täysin vastaa kotitalouskyselyissä käytettävää kotitalouskäsitettä. Ensinnäkin, kyselytutkimukset eivät sisällä ns. laitosväestöä 7, jonka osallistuminen tutkimuksiin voi olla hyvin hankalaa. Tämän väestönosan varallisuus voi olla merkittävää. Toiseksi, useissa makrotilastoissa kotitaloudet on yhdistetty kotitalouksia palveleviin voittoa tavoittelemattomiin yhteisöihin. Tällaisilla yhteisöillä, kuten kirkoilla ja ammattiyhdistyksillä, saattaa olla jonkin verran varallisuutta. Jotta kotitalouskäsite olisi mahdollisimman vertailukelpoinen, tehdään 7 Laitosväestöllä viitataan esimerkiksi pitkäaikaisesti tai pysyvästi vanhainkodeissa, hoitolaitoksissa, vankiloissa tai sairaaloissa asuviin. 445
7 KAK 4/2015 aineistoon populaatiokorjaus estimoimalla niille maille, joissa voittoa tavoittelemattomia yhdistyksiä ei erotella kansantalouden tilinpidossa (Honkkila ja Kavonius 2013; Kavonius ja Törmälehto 2010). Vaikka varallisuuskäsite ja kohdejoukko korjataan mahdollisimman vertailukelpoiseksi eri aineistojen välillä, on mikro- ja makrotilastojen tuottamissa varallisuuden arvoissa havaittavissa selkeä tasoero. Tämä ero kohdistuu nimenomaan finanssivarallisuuteen. Tulojen, velkojen ja reaalivarallisuuden osalta molemmat lähdeaineistot tuottavat melko samankaltaisia arvoja. Se, että kyselyaineistot tuottavat makrotilastoja pienempiä summia finanssivarallisuuden arvosta, ei ole mitenkään yllättävää. Ilmiö on havaittu jo aiemmin ja sitä on tutkittu varsin laajalti (Johansson ja Klevmarken 2007, D Alessio ja Ilardi 2012). Kotitalouskyselyiden osalta harha johtuu ensinnäkin siitä, että kotitaloudet eivät joko muista tai halua kertoa varallisuutensa todellisia arvoja. Toiseksi, kyselyt perustuvat otoksiin, joihin ei useinkaan valikoidu kaikista rikkaimmat kotitaloudet (tai heitä ei saada osallistumaan tutkimukseen). Näiden superrikkaiden kotitalouksien tiedot taas sisältyvät makrotilastoihin. Tulojen ja velkojen osalta tästä aiheutuva harha ei ole kovin suuri, mutta koska finanssivarallisuus on hyvin keskittynyttä ja jopa rikkaimman 0,1 prosentin osuus kokonaisvarallisuudesta voi olla merkittävä, saattaa otantaharha yksistään aiheuttaa suuriakin eroja mikro- ja makroaineistoista tuotettavien varallisuustotaalien välillä. Tulosten erilaisuus ei johdu pelkästään kyselyaineistojen ongelmista. Kansantalouden tilinpidossa joudutaan eri sektoreiden välisten taseiden tasapainottamiseksi usein hyväksymään jonkin verran harhaa kotitaloussektorin tietoihin. On kuitenkin huomattava, että vaikka mikro- ja makroaineistojen välisissä tasoeroissa on eroja kun verrataan eri maiden finanssivarallisuutta (ECB 2013b), ovat kansantulon ja kyselytutkimuksen aineistoista lasketut finanssivarallisuuden rakenteet vertailukelpoisten varallisuuserien osalta lähes identtisiä Estimaattorien osuvuus Menetelmän osuvuutta on tällä hetkellä vaikea todentaa, sillä varallisuuskysely on tehty suurelle osasta maista vain yhdelle vuodelle. Menetelmän perusoletus on, että jokaisen yksittäisen kotitalousryhmän instrumenttikohtaiset hinnankehitykset vastaavat keskimääräistä kokonaistalouden tason vastaavan instrumentin hintakehitystä. Lisäksi eri kotitalousryhmien varallisuusluokkien hankinta ja realisointi seuraa koko talouden vastaavien varallisuusluokkien keskimääräistä hankintaa ja realisointia. Koska HFCS kerätään joka toinen/kolmas vuosi, näiden olettamusten pitäisi pitää paikkansa 2-3 vuotta ennen kuin uudet kotitalousryhmien painot voidaan laskea. Yleisesti ottaen näiden olettamusten ei pitäisi tuottaa ongelmaa. Olettamus, jonka mukaan eri kotitalouksien varallisuusluokkien hankinta ja realisointi seuraa koko talouden keskimääräistä vastaavien varallisuusluokkien hankintaa ja realisointia, voi olla perusteltu taloudellisesti vakaina aikoina, mutta taloudellisissa kriiseissä vähävaraisimpien kotitalouksien käytös mahdollisesti poikkeaa muiden kotitalouksien käytöksestä. Olemme testanneet tätä olettamusta Italian aineistoilla, jolla on näiden varallisuustutkimuksien tulokset vuosille 2008 ja On syytä huomata, että tällöin talouskriisi Italiassa oli poikkeuksellisen syvä ja näin ollen valittu 446
8 Juha Honkkila ja Ilja Kristian Kavonius menetelmä oletettavasti tuottaa tavanomaista huomattavasti suuremman eron suhteessa todelliseen kehitykseen. Virhe näkyy erityisesti alimpien tulokvintiilien finanssivarallisuudessa. Kun tarkastellaan velkojen suhdetta finanssivarallisuuteen, alimman kvintiilin velkasuhde oli vuonna 2008 todellisuudessa 80 prosenttia finanssivarallisuudesta (sovelletulla varallisuuskäsitteellä). Estimointimenetelmä, jonka perusvuosi on 2010, antaisi velkasuhteeksi 52 prosenttia. Suuri estimointivirhe näkyy myös toisen kvintiilin luvuissa, mutta muissa osissa tulojakaumaa estimointivirhe on huomattavasti pienempi. OECD:n asiantuntijaryhmän puitteissa tehdyissä tuloja ja kulutusta koskevissa laskelmissa on vastaavia ongelmia. Estimointivirheet tyypillisesti korostuvat alimmissa kvintiileissä, sillä tällöin absoluuttisesti kohtuullisen pienet virheet saavat suhteellisesti huomattavasti suuremman painoarvon. Kuten jo aiemmin mainittiin, myös tämän työn puitteissa tarkastellaan, miten alimpien kvintiilien estimointimenetelmiä voitaisiin parantaa. Lisäksi estimointivirheet ovat vastakkaisia suuri- ja pienituloisten ryhmissä. Alimmissa tuloluokissa vuoden 2010 raportoiduista tuloksista estimoitu finanssivarallisuus vuodelle 2008 on selvästi aliarvioitu, kun ylimpien tuloluokkien finanssivarallisuus on lievästi yliarvioitu. Tämä on sinänsä looginen lopputulos ja indikoi, että koko talouden kehitys on arvioitu oikein. Virheet ovat alimmissa kvintiileissä suuremmat, sillä pienetkin muutokset näkyvät selvästi tuloksissa. Sitä vastoin ylimmissä tulokvintiileissä varallisuuskertymät ovat huomattavasti suuremmat ja näin kohtuullisen suuretkin finanssivarallisuuden realisaatiot näkyvät varsin pieninä muutoksina kokonaisuuteen nähden. Tuloksista voi kuitenkin päätellä, että hyvin poikkeuksellisina aikoina Italiassa alimmat tulokvintiilit ovat keskimääräistä enemmän realisoineet vähäistä finanssivarallisuuttaan ja ylimpien tulokvintiilien suhteellinen finanssivarallisuus on sitä vastoin lisääntynyt. Valitettavasti tämä herkkyysanalyysi pystytään tekemään vain yhdelle maalle yhtenä poikkeuksellisen epävakaana ajanjaksona. Menetelmän syvällisempi analysointi edellyttää useimmille maille useimpia varallisuustutkimuksia. Taulukko 1. Tulot, varallisuus ja velkaantuminen Suomessa, Ranskassa ja Saksassa Suomi Ranska Saksa Euro15* Bruttotulo, mediaani Nettovarallisuus, mediaani Nettovarallisuus, keskiarvo Reaalivarallisuus, mediaani Finanssivarallisuus, mediaani Velat, velkaantuneiden kotitalouksien mediaani Ylimmän tulokvintiilin osuus veloista 39 % 41 % 45 % 40 % Kahden alimman tulokvintiilin osuus veloista 14 % 16 % 12 % 18 % Omistusasujien osuus 69 % 55 % 44 % 60 % * Belgia, Saksa, Kreikka, Espanja, Ranska, Italia, Kypros, Luxemburg, Malta, Alankomaat, Itävalta, Portugali, Slovenia, Slovakia, Suomi. Lähde: HFCS. 447
9 KAK 4/2015 Kuten aiemmin tässä artikkelissa mainittiin, uudet HFCS-tulokset valmistuvat ensi vuonna. Tämä mahdollistaa paremmin nykyisen menetelmän tuloksien todentamisen ja mahdollisten vaihtoehtoisten menetelmien kokeilemisen. Ampudia ym. (2014) ovat nykyisen laman vaikutuksia kotitalouksiin tutkivassa työpaperissaan estimoineet varallisuustutkimuksen tuloksien kehittymistä käyttämällä mm. eri varallisuusinstrumenttien hintoja. 2. Analyysi Tarkastelun kohteena olevat Suomi, Ranska ja Saksa ovat suhteessa muuhun euroalueeseen varsin hyvätuloisia maita (taulukko 1). Sen sijaan kotitalouksien varallisuus on suhteellisen alhaisella tasolla, etenkin tuloihin verrattuna. Saksan mediaaninettovarallisuus oli euroalueen alhaisin vuonna 2010, mikä herätti vilkasta keskustelua EKP:n julkaistua varallisuuskyselyn tulokset keväällä Saksalaisten kotitalouksien suhteellisen alhainen varallisuus selittyy enimmäkseen alhaisella reaalivarallisuuden määrällä, mikä taas johtuu euroalueen pienimmästä omistusasujien osuudesta (44 prosenttia). Suomalaisilla kotitalouksilla taas on suhteellisen vähän finanssivarallisuutta. Euroalueen kotitalouksista vuonna 2010 hieman alle puolet (44 %) olivat velkaantuneita (ECB 2013a). Noin 20 prosentilla kotitalouksista oli velkaa, joka kohdistui omaan varsinaiseen asuntoon. Asuntovelan merkitys kokonaisveloissa oli suuri. Kotitalouksien velkasummasta 63 prosenttia oli velkaa, jonka vakuutena oli oma varsinainen asunto. Lisäksi 20 prosentilla veloista vakuutena oli jokin muu kiinteistö. Suomessa velkaantuneiden kotitalouksien osuus oli selvästi suurempi kuin euroalueella keskimäärin, noin 60 prosentilla suomalaisista kotitalouksista oli velkaa. Saksassa ja Ranskassa velkaantuneiden kotitalouksien osuus oli 47 prosenttia, eli hieman korkeampi kuin euroalueella yhteensä. Suomalaiset kotitaloudet olivat muuhun euroalueeseen verrattuna varsin velkaantuneita, kun taas ranskalaisilla ja saksalaisilla kotitalouksilla oli keskimääräistä vähemmän velkaa. Suhteutettuna tuloihin ja varallisuuteen velkaantuminen näyttäisi kaikissa kolmessa maassa olevan ylemmän keskiluokan ongelma. Suomessa kolmanteen ja neljänteen tuloviidennekseen kuuluvien kotitalouksien velkaantumisaste oli yli sata prosenttia, kun se kaikilla kotitalouksilla oli noin 90 prosenttia (kuvio 1.1). Myös Ranskassa ja Saksassa velkaantumisasteet olivat suurimmat samoissa tuloluokissa, vaikka indikaattorin taso koko tulojakaumassa oli alhaisempi kuin Suomessa. Suhteessa tuloihin velkojen jakautumisprofiili on Ranskassa ja Saksassa hyvin samankaltainen. Neljä ylintä tulokymmenystä on Ranskassa hieman enemmän velkaantuneita kuin Saksassa mutta alin tuloneljännes on selvästi vähemmän velkaantunut. Ero toisaalta eri maiden ja toisaalta eri tuloviidenneksien välillä korostuu kun verrataan velkoja suhteessa finanssivarallisuuteen (kuvio 1.2). Suomessa finanssivarallisuuden taso on alhaisempi kuin Ranskassa tai Saksassa, joten tämä velkaantumisindikaattori tuottaa erityisen korkeita lukuja Suomelle. Kolmas ja neljäs tuloviidennes ovat Suomessa melko velkaantuneita, ja niillä on suhteessa velkoihin varsin vähän likvidiä varallisuutta. Verrattuna kokonaisvarallisuuteen (kuvio 1.3) tilanne tasoittuu hieman. Tämä johtuu pitkälti siitä, että ylempään keskiluokkaan kuuluvista kotitalouksista melko usealla on omistusasunto, mikä näkyy sekä kokonaisvarallisuuden määrässä että asuntolainojen määrässä. 448
10 Juha Honkkila ja Ilja Kristian Kavonius Kuvio 1 Kotitalouksien velkaantuminen eri velkakäsitteillä tuloviidenneksittäin Saksassa, Ranskassa ja Kuvio Kuvio 1 Kotitalouksien 1 Kotitalouksien velkaantuminen eri eri velkakäsitteillä tuloviidenneksittäin Saksassa, Saksassa, Ranskassa Ranskassa ja ja Suomessa Kuvio 1 Kotitalouksien velkaantuminen eri velkakäsitteillä Suomessa Suomessa tuloviidenneksittäin Saksassa, Ranskassa ja Suomessa 1.1 Velan suhde bruttotuloihin 1.1 Velan 1.1 Velan suhde suhde bruttotuloihin bruttotuloihin 1.2 Velan suhde finanssivarallisuuteen 1.2 Velan 1.2 Velan suhde suhde finanssivarallisuuteen DE FR FI DE FR FI DE DE FR FR FI FI DE DE FR FR FI FI I II III IV V I II III IV V I II I IIIII IVIII VIV V I II I IIIII IVIII VIV V 1.3 Velan suhde kokonaisvarallisuuteen 1.3 Velan 1.3 Velan suhde suhde kokonaisvarallisuuteen DE FR FI DE DE FR FR FI FI I II III IV V I II I IIIII IVIII VIV V Suhteessa finanssivarallisuuteen saksalaiset ovat vähemmän velkaantuneita kuin ranskalaiset, kun taas suhteessa kokonaisvarallisuuteen ranskalaiset ovat vähemmän velkaantuneita kuin saksalaiset. Taustalla tässä ilmiössä on, että saksalaiset omistavat suhteellisen vähän reaalivarallisuutta ja suhteellisesti suurempi osuus heidän portfoliostaan on sijoitettu finanssivarallisuuteen. Saksassa omistetaan vähemmän asuntoja. Tämän taustalla on kulttuuriset tekijät. Perinteisesti Saksassa on ajateltu, että asunto ostetaan loppuelämäksi. Lisäksi korkeat transaktiokustannukset, läpinäkymättömät markkinat ja tuloverotuksesta puuttuvat lainavähennykset hillitsevät asuntojen hintojen kehitystä. 8 Kuten edelläkin on viitattu, Saksassa kotitalouksien varallisuus ja velat ovat selvästi alhaisempia kuin Ranskassa. Suomen tilanne on jossain näiden kahden valtion välissä. Edellä esitellyn hybridimenetelmän keskeinen hyöty on, että se tarjoaa mahdollisuuden tarkastella varallisuuden muutosta ajassa tuloviidenneksittäin, joka aiemmin ei ollut mahdollista. Koska tällaisen analyysin kehittäminen on vasta hyvin alussa, estimoimme aluksi sarjat vain vuosille Kun rakenteellista varallisuusaineistoja on enemmän ja menetelmät ovat vakiintuneet, niin tätä menetelmää voi soveltaa myöhemmille vuosille sekä neljännesvuosittaiseen aineistoon. Neljännesvuosittaisen indikaattorijärjestelmän etuna olisi nimenomaan se, että järjestelmän tulokset olisivat 8 Tähän on viime aikoina jossain määrin havahduttu Saksassa ja 1. kesäkuuta 2015 tuli voimaan laki, jonka mukaan sen henkilön, joka on tehnyt sopimuksen asuntovälittäjän kanssa, on maksettava hänen palkkionsa. Aiemmin maksut tulivat automaattisesti ostajan/vuokraajan maksettavaksi. Tämän oletettu laskevan asuntovälittäjien hintoja, mutta toisaalta jo nyt on käynyt ilmi, että osa asuntovälittäjistä on löytänyt tavan kiertää tätä lakia. 449
11 KAK 4/2015 Kuvio 2 Kotitalouksien velan muutos vuosina eri velkakäsitteillä tuloviidenneksittäin Saksassa, Kuvio 2 Kuvio Kotitalouksien 2 Kotitalouksien velan muutos velan muutos vuosina Ranskassa vuosina ja Suomessa eri velkakäsitteillä eri velkakäsitteillä tuloviidenneksittäin tuloviidenneksittäin Saksassa, Saksassa, Kuvio Kotitalouksien velan muutos vuosina eri velkakäsitteillä tuloviidenneksittäin Saksassa, Ranskassa ja Suomessa Ranskassa Ranskassa ja Suomessa ja Suomessa 2.1 Velan suhde bruttotuloihin 2.2 Velan suhde finanssivarallisuuteen 2.1 Velan 2.1 suhde Velan bruttotuloihin suhde bruttotuloihin 2.2 Velan 2.2 suhde Velan finanssivarallisuuteen suhde finanssivarallisuuteen 15,0 4,0 10,0 2,0 15,0 15,0 4,0 4,0 5,0 0,0 10,0 10,0 2,0 2,0-2,0 0,0 5,0 5,0 0,0 0,0-4,0-5,0-2,0-2,0 0,0 0,0 DE FR FI -6,0-4,0-4,0-5,0-5,0 DE FR FI DE I DEII IIIFR IV FR V FI FI -6,0-6,0 DE I DEII IIIFR IV FR V FI FI I II IIII II IV III V IV V I II IIII II IV III V IV V 2.3 Velan suhde kokonaisvarallisuuteen 2.3 Velan 2.3 suhde Velan suhde kokonaisvarallisuuteen 3,0 2,0 3,0 1,0 2,0 0,0 1,0-1,0 0,0-2,0-1,0-2,0 3,0 2,0 1,0 0,0-1,0 DE -2,0 FR FI DE I DEII IIIFR IV FR V FI FI I II IIII II IV III V IV V nopeammin käytettävissä politiikkatarkoituksiin. Tyypillisesti sekä rahapoliittinen päätöksen teko että rahoitusmarkkinoiden vakauden analyysi edellyttävät mahdollisimman ajanmukaisia aineistoja. Kuviot näyttävät mielenkiintoisen talouskehitykseen liittyvän eron Saksassa, Ranskassa ja Suomessa. Vuosina Saksassa velka väheni kaikissa tuloviidenneksissä, kun taas ranskalaiset kotitaloudet velkaantuivat lisää. Suomessa ja Ranskassa velat ovat kasvaneet selvästi suhteessa tuloihin. Saksassa velat ovat pienentyneet suhteessa tuloihin ja varallisuuteen kaikissa tuloviidenneksissä. Ranskalaisten velkaantuneisuus suhteessa varallisuuteen on myös hieman lisääntynyt. Suhteessa finanssivarallisuuteen suomalaisten velat ovat ensimmäisessä, kolmannessa ja neljännessä tulokvintiilissä kasvaneet, mutta pienentyneet toisessa ja viidennessä kvintiilissä. Viidennessä kvintiilissä tämän taustalla on ollut pitkälle varallisuuden arvotusten muutokset, joiden vaikutus on suurinta rikkaissa kotitalouksissa, jotka omistavat enemmän finanssivarallisuutta. Suhteessa kokonaisvarallisuuteen suomalaisten velat ovat lisääntyneet. Menetelmän tuottamat erot saman maan sisällä eri tuloryhmien välillä etenkin velkojen suhteessa finanssivarallisuuteen ovat varsin pienet. Italian aineistolla tehty analyysi, kuten tuoreimmat tiedot Suomen kotitalouksien varallisuuskehityksestä (Tilastokeskus 2015) kuitenkin osoittavat, että taantuman aikana pienituloisimmissa kotitalouksissa finanssivarallisuus kasvaa suurituloisempia hitaammin, tai jopa pienenee. Tuloksiin kannattaa siis suhtautua varauksella. Velkaantumiskehitys alimmissa tuloviidenneksissä on mahdollisesti tuottamiamme lukuja huolestuttavampaa. Toisaalta Tilastokeskuksen tietojen perusteella myös velkaantuminen on ollut keskimääräistä hitaampaa alemmassa keskiluokassa, sillä taantuman aikana velan saanti on vaikeutunut mer- 450
12 Juha Honkkila ja Ilja Kristian Kavonius kittävästi. Jopa kolme-neljä vuotta on siis liian pitkä aika, jotta finanssivarallisuuden ja velkojen muutosten voitaisiin olettaa pysyvän vakioisena. Menetelmää tulee jatkossa kehittää siten, että se huomioi paremmin eri kotitalousryhmien toisistaan poikkeavan käyttäytymisen erilaisissa taloustilanteissa. 3. Loppupäätelmät Tässä artikkelissa on esitetty mikro- ja makrolinkin sovellus makroaineistolle. Fundamentaalinen ongelma on, että ajanmukaisen tulonjakoja varallisuudenjakoaineiston kysyntä tulee selvästi lisääntymään jatkossa, eivätkä kyselyaineistojen tuotantoaikataulut pysty vastaamaan tähän kysyntään. Näin ollen jää karkeasti kaksi vaihtoehtoa: joko kehittää pienempään otokseen perustuvia nopeasti valmistumia kyselyitä tai pyrkiä tuottamaan analyyttisesti hyödyllisiä tuloksia linkittämällä rakenteellista mikroaineistoa ja nopeasti valmistuvaa makroaineistoa. Ensimmäistä vaihtoehto on kehitetty Clevelandin Federal Reserve Bankissa, mutta jälkimmäinen on osaksi kustannussyistä osoittautunut myös hyödylliseksi. Mikro- ja makroaineistojen linkittämisellä on myös toinen hyödyllinen näkökulma. Tyypillisesti tulon- ja varallisuudenjakoon liittyvät asiat on nähty eriarvoisuuskysymyksinä, mutta on syytä huomata, että muun muassa keskuspankit ja kansainvälinen valuuttarahasto ovat lisääntyvissä määrin kiinnostuneet tällaisista aineistoista. Tämä mielenkiinto liittyy lähinnä rahoitusmarkkinoiden vakauden analyysiin. Mikäli aineisto pystytään liittämään osaksi suurempaa makrotaloudellista taseiden analyysiä, sitä voitaisiin potentiaalisesti käyttää analysoitaessa taseiden riskinvälitystä. Lisäksi analyysia voitaisiin kehittää siten, että riskikorjaamalla näitä taseita ja laskemalla tältä pohjalta mittareita, jotka mittaavat sektorin tai alasektorin taloudellista stressaantumista (distance to distress). On myös selvästi havaittavissa, että mikro- ja makroaineistojen taseiden analyysi ja niiden välisen yhteyden ymmärtäminen on lisääntyvissä määrin kiinnostusta soveltaa myös muihin talouden sektoreihin. Muun muassa useimmat viimeiset yritykset luoda globaalisia rahoitusvirtatilastoja (global flows of fundeja) on tyypillinen esimerkki tällaisen sektoreittaisen analyysin laajentamisesta. Toisaalta kuten G-20 valtiovarainministerien ja keskuspankkijohtajien lausunnoista on huomattavissa, nykyinen pitkittynyt kansainvälinen talouskriisi on entisestään lisännyt huolta eriarvoisuuden kasvamisesta ja sen vaikutuksista talouksiin. Tässä artikkelissa on esitelty yksikertainen kehikko, jossa tällaista mikro-makrolinkkiä on käytetty erilaisten velkaantumisindikaattorien estimointiin tuloviidenneksittäin. Menetelmässä on vielä parantamisen varaa. Erityisesti kovassa taloudellisessa turbulenssissa alimpien tuloviidenneksien tulokset vääristyvät, sillä menetelmä ei benchmark-vuosien välillä ota huomioon mahdollisia varallisuussiirtymiä eri tuloviidenneksien välillä. Ongelma tähän asti on ollut, että mikrovarallisuusaineistoja on ollut vähän saatavilla. Euroopan keskuspankkijärjestelmän toteuttaman varallisuustutkimuksen myötä mikroaineisto saatavuus parantuu huomattavasti ja mahdollisuudet menetelmän parantamiseksi lisääntyvät. Lisäksi aineistojen kattavuudessa on vielä kehittämistä. Yksi keskeinen kehittämisalue on parantaa menetelmiä sen selvittämiseksi, miten rikkaimmat katetaan mikroaineistoissa. Varallisuus on tyypillisesti jakautunut huomattavan epätasaisesti ja näin ollen on erityisen tärkeää, että rikkaimmat katetaan hyvin mikroaineistoissa. Tässä artikke- 451
13 KAK 4/2015 lissa tämä sovellus on tehty vuosittaisella aineistolla, mutta tulevaisuudessa pyrkimyksenä on soveltaa menetelmää neljännesvuosittaisille aineistoille ja näin lisätä aineiston käyttömahdollisuuksia sekä rahapoliittisessa päätöksenteossa että rahoitusmarkkinoiden vakauden analyysissä. Kuten Mario Draghi (2015) korosti Kansainvälisessä valuuttarahastossa pitämässään puheessaan: tulo- ja varallisuuserojen kehitys vaikuttaa rahapolitiikkaan ja rahapolitiikka vaikuttaa tulo- ja varallisuuseroihin. Kirjallisuus Ampudia, M., A. Pavlivkova, J. Slacelek and E.Vogel (2014), Household Heterogenity in the Euro Area since the Onset of the Great Recession, Working Papers 1705, European Central Bank, Frankfurt am Main D Alessio, G.and G. Ilardi (2012), Non-sampling Errors in Household Surveys: The Bank of Italy s Experience. In Davino, Cristina and Luigi Fabbris (ed.): Survey Data Collection and Integration, Springe,r Berlin: Draghi, M. (2015), The ECB s recent monetary policy measures: Effectiveness and challenges, puhe kansaivälisessä valuuttarahastossa Washingtonissa 14. toukokuuta 2015, ecb.europa.eu/press/key/date/2015/html/ sp en.html (viitattu ). ECB (2013a)., The Eurosystem Household Finance and Consumption Survey: Results for the First Wave, European Central Bank Statistics Paper Series, No. 2. ECB (2013b), The Eurosystem Household Finance and Consumption Survey: Methodological Report for the First Wave, European Central Bank Statistics Paper Series, No. 1. European System of Accounts 1995 (ESA95), Council (EC) Regulation No 2223/96 of 25 June 1996 on the European system of national and regional accounts in the Community, Official Journal of the European Union L 310/ Fesseau, M. and M. L. Mattonetti (2013), Distributional Measures Across Household Groups in a National Accounts Framework: Results from an Experimental Cross-country Exercise on Household Income, Consumption and Saving, OECD Statistics Working Papers, No. 2013/04, OECD Publishing. Fesseau, M., F. Wolff and Mattonetti, M.L. (2013), A Cross-country Comparison of Household Income, Consumption and Wealth between Micro Sources and National Accounts Aggregates, OECD Statistics Working Papers, No. 2013/03, OECD Publishing. Fleurbaey, M. (2009), Beyond GDP: The Quest for a Measure of Social Welfare, Journal of Economic Literature Volume 47/4. Honkkila, J. and I. K. Kavonius (2013), Micro and Macro Analysis on Household Income, Wealth and Saving in the Euro Area, Working Papers 1619, European Central Bank. IMF/FSB report to the G-20 Finance Ministers and Central Bank Governors, (viitatttu ) Kavonius, I. K. (2011): Talouden ja hyvinvoinnin mittaamisen kehityslinjat ja haasteet kansantalouden tilinpidolle, Kansantaloudellinen aikauskirja 107: Kavonius, I. K. ja Törmälehto, V-M. (2010), Integrating Micro and Macro Accounts The Linkages between Euro Area Household Wealth Survey and Aggregate Balance Sheets for Households, the 31st General Conference of The International Association for Research in Income and Wealth, pdf (viitattu ). Johansson, F. and Klevmarken, A. (2007): Comparing Register and Survey Wealth Data. In: Essays on Measurement Error and Nonresponse. Uppsala University Economic Studies 103: Piketty, T. (2014): Capital in the Twenty-First Century, The Belknap Press of Harward University Press, Cambridge and London
14 Juha Honkkila ja Ilja Kristian Kavonius Stiglitz, J. E., Sen, A. ja Fitoussi, J-P. (2009): Report by the Commission on the Measurement of EconomicPerformance and Social Progress, www. stiglitz-sen-fitoussi.fr. Tilastokeskus (2015). Kotitalouksien varallisuus Valtioneuvoston kanslia (2011), BKT ja kestävä hyvinvointi Yksi luku ei riitä suomalaisen yhteiskunnan tilan kuvaamiseen, Valtioneuvoston kanslia 12/2011, /622966/R1211_Bkt+ja+kest%C3%A4v%C3% A4+hyvinvointi.pdf/f7970e6f-208b-4d12-a e5895a?version=1.0 (viitattu ). 453
Suomalaisen hyvinvoinnin haasteita. Tilastokeskus-päivä 4.11.2008
Suomalaisen hyvinvoinnin haasteita Tilastokeskus-päivä 4.11.28 Kaksi näkökulmaa suomalaisen hyvinvoinnin haasteista 1) Väestön ikääntymisen seuraukset :! Talouskasvun hidastuminen, kun työikäinen väestö
Asuntojen hinnat, kotitalouksien velka ja makrotalouden vakaus
Asuntojen hinnat, kotitalouksien velka ja makrotalouden vakaus XXXIV valtakunnallinen asunto- ja yhdyskuntapäivä 10.5.2012 Lauri Kajanoja Esityksen sisältö 1. Suomen Pankki, rahapolitiikka ja asuntomarkkinat
Euro & talous 2/2012 Rahoitusjärjestelmän vakaus 2012
Euro & talous 2/212 Rahoitusjärjestelmän vakaus 212 Johtokunnan varapuheenjohtaja Pentti Hakkarainen 8.5.212 SUOMEN PANKKI FINLANDS BANK BANK OF FINLAND Teemat 1) Suomen rahoitusjärjestelmän vakaustilanne
Työllisyysaste 1980-2005 Työlliset/Työikäinen väestö (15-64 v)
Työllisyysaste 198-25 Työlliset/Työikäinen väestö (15-64 v 8 % 75 7 Suomi EU-15 EU-25 65 6 55 5 8 82 84 86 88 9 92 94 96 98 2 4** 21.9.24/SAK /TL Lähde: European Commission 1 Työllisyysaste EU-maissa 23
Talouskriisi sosiaaliindikaattoreiden
Talouskriisi sosiaaliindikaattoreiden valossa Euroopan talouskriisi ja elinolot Tilastokeskus, 11.3.2012 Hannele Sauli Kaisa-Mari Okkonen Kotitalouksien reaalitulokehitys kriisimaissa ja Itä- Euroopassa
Kotitalouksien velkaantuneisuus. Elina Salminen, Analyytikko
Kotitalouksien velkaantuneisuus Elina Salminen, Analyytikko 19.4.2017 Lähde: Macrobond Kotitalouksien velkaantumisasteen kehitys maltillista 150 % % 12,5 125 10,0 7,5 100 5,0 75 2,5 50 0,0 25-2,5 0 2000
Eläkkeet ja eläkeläisten toimeentulo Susan Kuivalainen, Juha Rantala, Kati Ahonen, Kati Kuitto ja Liisa-Maria Palomäki (toim.
Eläkkeet ja eläkeläisten toimeentulo 1995 2015 Susan Kuivalainen, Juha Rantala, Kati Ahonen, Kati Kuitto ja Liisa-Maria Palomäki (toim.) Eläkeläisten toimeentulo on parantunut useimmilla keskeisillä toimeentulomittareilla
Työllisyysaste 1980-2004 Työlliset/Työikäinen väestö (15-64 v)
Työllisyysaste 198-24 Työlliset/Työikäinen väestö (15-64 v 8 % 75 7 Suomi EU-15 65 6 55 5 8 82 84 86 88 9 92 94 96 98 2 4** 3.11.23/SAK /TL Lähde: European Commission 1 Työttömyysaste 1985-24 2 % 2 15
Kuinka pitkälle ja nopeasti asuntomarkkinat yhdentyvät?
Kuinka pitkälle ja nopeasti asuntomarkkinat yhdentyvät? OP -kiinteistökeskusten 60-vuotisjuhlaseminaari 9.8.2006 Pentti Hakkarainen, johtokunnan jäsen, Suomen Pankki Asuntomarkkinoilla vahvoja kansallisia
Elintarvikkeiden verotus ja ruoan hinta Suomessa
Elintarvikkeiden verotus ja ruoan hinta Suomessa Esityksen on tehnyt Päivittäistavarakauppa ry:n toimeksiannosta EY julkisesti saatavilla olevan tilasto- ja tilinpäätöstiedon pohjalta vuonna 2017. Suomessa
Elintarvikkeiden verotus ja ruoan hinta Suomessa. Helmikuu 2015
Elintarvikkeiden verotus ja ruoan hinta Suomessa Helmikuu 2015 Sisältö 1. Elintarvikkeiden verotus Suomessa 2. Ruoan hintataso ja sen kehitys Suomessa Tausta Työn on laatinut Päivittäistavarakauppa ry:n
1(5) Julkisyhteisöjen rahoitusasema ja perusjäämä
1(5) EU-lainsäädäntö asettaa julkisen talouden hoidolle erilaisia finanssipoliittisia sääntöjä, joista säädetään unionin perussopimuksessa ja vakaus- ja kasvusopimuksessa. Myös kansallinen laki asettaa
Talous tutuksi - Tampere 9.9.2014 Seppo Honkapohja Johtokunnan jäsen / Suomen Pankki
Talous tutuksi - Tampere Johtokunnan jäsen / Suomen Pankki Maailmantalouden kehitys 2 Bruttokansantuotteen kasvussa suuria eroja maailmalla Yhdysvallat Euroalue Japani Suomi Kiina (oikea asteikko) 125
Työllisyysaste 1980-2004 Työlliset/Työikäinen väestö (15-64 v)
1 8 % Työllisyysaste 198-24 Työlliset/Työikäinen väestö (15-64 v 75 7 Suomi 65 6 55 5 45 8 82 84 86 88 9 92 94 96 98 2 4** 16.5.23/SAK /TL Lähde: European Commission 2 Työttömyysaste 1985-24 2 % 2 15 15
Niin sanottu kestävyysvaje. Olli Savela, yliaktuaari 26.4.2014
Niin sanottu kestävyysvaje Olli Savela, yliaktuaari 26.4.214 1 Mikä kestävyysvaje on? Kestävyysvaje kertoo, paljonko julkista taloutta olisi tasapainotettava keskipitkällä aikavälillä, jotta velkaantuminen
Elintarvikkeiden verotus ja ruoan hinta Suomessa. Elokuu 2013
Elintarvikkeiden verotus ja ruoan hinta Suomessa Elokuu 2013 Sisältö 1. Elintarvikkeiden verotus Suomessa 2. Ruoan hintataso Suomessa Tausta Työn on laatinut Päivittäistavarakauppa ry:n toimeksiannosta
ARVOPAPERISIJOITUKSET SUOMESTA ULKOMAILLE 31.12.2003
TIEDOTE 27.5.24 ARVOPAPERISIJOITUKSET SUOMESTA ULKOMAILLE 31.12.23 Suomen Pankki kerää tietoa suomalaisten arvopaperisijoituksista 1 ulkomaille maksutasetilastointia varten. Suomalaisten sijoitukset ulkomaisiin
Julkisyhteisöjen velka neljännesvuosittain
Julkinen talous 2016 Julkisyhteisöjen velka neljännesvuosittain 2016, 1. vuosineljännes Julkisyhteisöjen velka kasvoi 2,8 miljardia euroa vuoden 2016 ensimmäisellä neljänneksellä Julkisyhteisöjen EDP-velka
Talouspolitiikan näkökulmia asuntotuotantoon
Suomen Pankki Talouspolitiikan näkökulmia asuntotuotantoon 27.9.2016 1 Työmarkkinoiden yhteensopivuusongelma osin alueellinen Kuukauden aikana avoinna olleet työpaikat työtöntä kohti 2012 Asuntomarkkinoiden
HUOM: yhteiskunnallisilla palveluilla on myös tärkeä osuus tulojen uudelleenjaossa.
1 2. JULKISEN SEKTORIN MENOT SUOMESSA JA ERÄISSÄ MUISSA MAISSA (NÄMÄ TIEDOT OVAT TUOMALAN UUDESTA JULKAISEMATTOMASTA KÄSIKIRJOITUKSESTA) EI SAA LEVITTÄÄ ULKOPUIOLELLE LUENTOJEN! Tässä luvussa tarkastelemme
Talouden ja hyvinvoinnin mittaamisen kehityslinjat ja haasteet kansantalouden tilinpidolle *
Kansantaloudellinen aikakauskirja 107. vsk. 3/2011 Talouden ja hyvinvoinnin mittaamisen kehityslinjat ja haasteet kansantalouden tilinpidolle * Ilja Kristian Kavonius VTT, Senior Economist-Statistician
Työllisyysaste Työlliset/Työikäinen väestö (15 64 v)
Työllisyysaste 198 26 Työlliset/Työikäinen väestö (15 64 v 8 % Suomi 75 EU 15 EU 25 7 65 6 55 5 8 82 84 86 88 9 92 94 96 98 2 4** 6** 5.4.25/SAK /TL Lähde: European Commission 1 Työttömyysaste 1985 26
Kattavan arvion tulokset
Kattavan arvion tulokset 26.10.2014 Kattavan arvion tulokset Pääomavajeita havaittiin 25 pankissa, yhteensä 25 miljardia euroa Tasearvion tuloksena 48 miljardin euron heikennys tase-erien arvoihin Tasearvion
Julkisyhteisöjen EMU-velka 2008, 4. vuosineljännes
Julkinen talous 2009 Julkisyhteisöjen EMU-velka 2008, 4. vuosineljännes Julkisyhteisöjen EMU-velka nousi vuoden 2008 viimeisellä neljänneksellä Julkisyhteisöjen nimellishintainen EMU-velka kasvoi vuoden
Työllisyysaste 1980-2003 Työlliset/Työikäinen väestö (15-64 v)
1 Työllisyysaste 1980-2003 Työlliset/Työikäinen väestö (15-64 v) 80 % Suomi 75 70 65 60 EU-15 Suomi (kansallinen) 55 50 80 82 84 86 88 90 92 94 96 98 00 02 9.9.2002/SAK /TL Lähde: European Commission;
Työllisyysaste Työlliset/Työikäinen väestö (15-64 v)
1 Työllisyysaste 198-24 Työlliset/Työikäinen väestö (15-64 v) 8 % 75 7 Suomi EU-15 65 6 55 5 45 8 82 84 86 88 9 92 94 96 98 2 4** 16.5.23/SAK /TL Lähde: European Commission 2 Työllisyysaste EU-maissa 23
Velkakriisi-illuusio. Jussi Ahokas. Oulun sosiaalifoorumissa 10.9. ja Rovaniemellä 15.9.2011
Velkakriisi-illuusio Jussi Ahokas Oulun sosiaalifoorumissa 10.9. ja Rovaniemellä 15.9.2011 Velkakriisin syövereissä Julkisen sektorin velkaantuminen nopeutunut kaikissa länsimaissa Julkinen velkaantuminen
Palvelujen tuottavuus kasvun pullonkaula?
Palvelujen tuottavuus kasvun pullonkaula? Pääjohtaja Erkki Liikanen Kaupan päivä 23.1.2006 Marina Congress Center Talouden arvonlisäys, Euroalue 2004 Maatalous ja kalastus 3 % Rakennusala 5 % Teollisuus
Elintarvikkeiden hintataso ja hintojen kehitys 12.9.2011
ja hintojen kehitys Elintarvikkeiden kuluttajahinnat Suhteessa maan yleiseen hintatasoon on elintarvikkeiden hinta Suomessa Euroopan alhaisimpia. Arvonlisäverottomilla hinnoilla laskettuna elintarvikkeiden
PÄÄTÖKSET. ottaa huomioon Euroopan keskuspankkijärjestelmän ja Euroopan keskuspankin perussäännön ja erityisesti sen 5 artiklan ja 46.
1.6.2016 FI L 144/99 PÄÄTÖKSET EUROOPAN KESKUSPANKIN PÄÄTÖS (EU) 2016/868, annettu 18 päivänä toukokuuta 2016, valmistelevien toimien järjestämisestä yksityiskohtaisten luottotietojen keräämiseksi Euroopan
Välillisen verotuksen rooli elintarvikkeiden ja eräiden muiden tuotteiden hinnanmuodostuksessa
Kauppa 2010 -päivä Päivittäistavarakaupan aamupäivä 30.9.2009 Välillisen verotuksen rooli elintarvikkeiden ja eräiden muiden tuotteiden hinnanmuodostuksessa Hanna Karikallio Pellervon taloudellinen tutkimuslaitos
Suomen talouden tila ja lähitulevaisuus
Juha Kilponen Suomen Pankki Suomen talouden tila ja lähitulevaisuus ELY Areena Talousseminaari Turku, 25.1.2016 25.1.2016 Julkinen 1 Suomen talouden tilanne edelleen hankala Suomen talouden kasvu jää ennustejaksolla
ottaa huomioon Euroopan keskuspankkijärjestelmän ja Euroopan keskuspankin perussäännön ja erityisesti sen 5.1, 5.2, 12.1 ja 14.
L 14/36 FI EUROOPAN KESKUSPANKIN SUUNTAVIIVAT (EU) 2016/66, annettu 26 päivänä marraskuuta 2015, Euroopan keskuspankin tilastointiin liittyvistä tiedonantovaatimuksista neljännesvuosittaisessa rahoitustilinpidossa
muutos *) %-yks. % 2016
TERVEYDENHUOLLON KÄYTTÖMENOT SUHTEESSA (%) BKT:HEN OECD-MAISSA 2000-2015 SEKÄ SUHTEIDEN MUUTOKSET %-YKSIKKÖINÄ JA PROSENTTEINA Vuosi 2015: laskeva järjestys Current expenditure on health, % of gross domestic
KOMISSION DELEGOITU ASETUS (EU) N:o /, annettu ,
EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 17.10.2014 C(2014) 7461 final KOMISSION DELEGOITU ASETUS (EU) N:o /, annettu 17.10.2014, Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EU) N:o 1305/2013 liitteen I sekä Euroopan
Elintarvikkeiden verotus Suomessa 27.2.2012
Elintarvikkeiden verotus Suomessa 27.2.2012 Elintarvikkeiden kuluttajahinnasta noin 40 % on veroja Erilaisten verojen osuus on noin 40% elintarvikkeiden kuluttajahinnasta: Kuluttajat maksavat elintarvikkeiden
Irlannin tilanne. Valtiovarainministeri Jyrki Katainen Hallituksen tiedotustilaisuus 22.11.2010
Irlannin tilanne Valtiovarainministeri Jyrki Katainen Hallituksen tiedotustilaisuus 22.11.2010 Irlanti pyysi lainaa rahoitusmarkkinoidensa vakauttamiseksi Irlannin hallitus pyysi eilen Euroopan rahoitusvakausjärjestelyjen
EU:n liikenneturvallisuusohjelma tuottaa hyviä tuloksia tavoite 25 000 ihmishengen säästämisestä Euroopan teillä voidaan saavuttaa vuonna 2010
IP/07/584 Bryssel, 27 april 2007 EU:n liikenneturvallisuusohjelma tuottaa hyviä tuloksia tavoite 25 000 ihmishengen säästämisestä Euroopan teillä voidaan saavuttaa vuonna 2010 Euroopan komissio käynnisti
Julkisyhteisöjen velka neljännesvuosittain
Julkinen talous 2016 Julkisyhteisöjen velka neljännesvuosittain 2015, 4. vuosineljännes Julkisyhteisöjen velka suhteessa bruttokansantuotteeseen oli 63,1 prosenttia vuoden 2015 lopussa Julkisyhteisöjen
01/2016 ELÄKETURVAKESKUKSEN TUTKIMUKSIA TIIVISTELMÄ. Juha Rantala ja Marja Riihelä. Eläkeläisnaisten ja -miesten toimeentuloerot vuosina 1995 2013
01/2016 ELÄKETURVAKESKUKSEN TUTKIMUKSIA TIIVISTELMÄ Juha Rantala ja Marja Riihelä Eläkeläisnaisten ja -miesten toimeentuloerot vuosina 1995 2013 Sukupuolten välinen tasa-arvo on keskeinen arvo suomalaisessa
Erkki Liikanen Suomen Pankki. Euro & talous 4/2015. Rahapolitiikasta syyskuussa 2015 24.9.2015. Julkinen
Erkki Liikanen Suomen Pankki Euro & talous 4/2015 Rahapolitiikasta syyskuussa 2015 24.9.2015 1 EKP:n neuvosto seuraa taloustilannetta ja on valmis toimimaan 2 Inflaatio hintavakaustavoitetta hitaampaa
Voidaanko fiskaalisella devalvaatiolla tai sisäisellä devalvaatiolla parantaa Suomen talouden kilpailukykyä?
Juha Kilponen Suomen Pankki Voidaanko fiskaalisella devalvaatiolla tai sisäisellä devalvaatiolla parantaa Suomen talouden kilpailukykyä? Helsinki, Economicum 30.11.2015 Mielipiteet ovat kirjoittajan omia
Rahoitusmarkkinoiden näkymiä. Leena Mörttinen/EK 5.3.2013
Rahoitusmarkkinoiden näkymiä Leena Mörttinen/EK 5.3.2013 Fundamentit, joiden varaan euron vakaus rakentuu Poliittinen vakaus Euroalueen vakaus Politiikka: Velkoja ja velallismaiden on löydettävä poliittinen
Miten kuvata taloudellista hyvinvointia? Olli Savela, yliaktuaari, kansantalouden tilinpito Näkökulmia talouteen ja hyvinvointiin seminaari 7.3.
Miten kuvata taloudellista hyvinvointia? Olli Savela, yliaktuaari, kansantalouden tilinpito Näkökulmia talouteen ja hyvinvointiin seminaari 7.3.2011 Kansantalouden tilinpito Kansainvälinen talouden kuvaus-
Elvyttävä kansalaisosinko
Elvyttävä kansalaisosinko 6.2.2016 Helsingin yliopisto Patrizio Lainà Suomen Talousdemokratia ry:n pääsihteeri Määrällisen elvytyksen (QE) ongelmia Inflaatiotavoitteen epäonnistuminen (kuvio) Nollakorkorajoite
SUOMEN PANKIN AJANKOHTAISIA ARTIKKELEITA TALOUDESTA
SUOMEN PANKIN AJANKOHTAISIA ARTIKKELEITA TALOUDESTA Sisältö Kotitalouksien varallisuus on selvästi epätasaisemmin jakautunut kuin tulot 3 ANALYYSI Kotitalouksien varallisuus on selvästi epätasaisemmin
European Survey on Language Competences (ESLC) EU:n komission tutkimus vieraiden kielten osaamisesta EU-maissa www.surveylang.org
European Survey on Language Competences (ESLC) EU:n komission tutkimus vieraiden kielten osaamisesta EU-maissa www.surveylang.org ESLC pähkinänkuoressa PISA-tutkimusten kaltainen OECD Organization for
TYÖOLOJEN KEHITYS. Näin työmarkkinat toimivat 9.11.2015 EVA. Hanna Sutela Erikoistutkija, YTT hanna.sutela@tilastokeskus.fi
TYÖOLOJEN KEHITYS Näin työmarkkinat toimivat 9.11.2015 EVA Hanna Sutela Erikoistutkija, YTT hanna.sutela@tilastokeskus.fi % Palkansaajien koulutusrakenne Työolotutkimukset 1977-2013 100 90 10 13 14 20
Tilastotiedote 2007:1
TAMPEREEN KAUPUNGIN TALOUS- JA STRATEGIARYHMÄ TIETOTUOTANTO JA LAADUNARVIOINTI Tilastotiedote 2007:1 25.1.2007 TULONJAKOINDIKAATTORIT 1995 2004 Tilastokeskus kokosi vuodenvaihteessa kotitalouksien tulonjakoa
Lasten ja lapsiperheiden toimeentulo Suomessa ja Euroopassa. Lasten ja lapsiperheiden elinolot -seminaari 26.2.2014 Kaisa-Mari Okkonen
Lasten ja lapsiperheiden toimeentulo Suomessa ja Euroopassa Lasten ja lapsiperheiden elinolot -seminaari 26.2.2014 Kaisa-Mari Okkonen Tarkastelussa Lasten ja lapsiperheiden tulot, pienituloisuus ja koettu
*) %-yks. % 2018*)
TERVEYDENHUOLLON KÄYTTÖMENOT SUHTEESSA (%) BKT:HEN OECD-MAISSA 2000-2017 SEKÄ SUHTEIDEN MUUTOKSET %-YKSIKKÖINÄ JA PROSENTTEINA Vuosi 2017: laskeva järjestys Current expenditure on health, % of gross domestic
Kotitalouksien nettorahoitusvarojen elpyminen jatkui vuoden 2012 ensimmäisellä neljänneksellä
Kansantalous 2012 Rahoitustilinpito 2012, 1. vuosineljännes Kotitalouksien nettorahoitusvarojen elpyminen jatkui vuoden 2012 ensimmäisellä neljänneksellä Kotitalouksien nettorahoitusvarojen vuoden 2011
Pankkikriisit ja niiden ehkäiseminen
Pankkikriisit ja niiden ehkäiseminen Matti Estola Itä-Suomen yliopisto, Joensuun kampus Luento 8: Eurojärjestelmän perusteista ja euron kriisistä 1 1 Tämän luennon tekstit on poimittu lähteistä: http://www.ecb.int/home/html/index.en.html
Verot, palkat ja kehysriihi VEROTUS JA VALTIONTALOUS - MITÄ TEHDÄ SEURAAVAKSI?
Verot, palkat ja kehysriihi VEROTUS JA VALTIONTALOUS - MITÄ TEHDÄ SEURAAVAKSI? 1 HALLITUKSEN PUOLIVÄLITARKASTELUN JA KEHYSRIIHEN NÄKYMISTÄ 1) Kehysriihi ja valtiontalous 2) Kohtuullinen verotus tukemaan
muutos *) %-yks. % 2017*)
TERVEYDENHUOLLON KÄYTTÖMENOT SUHTEESSA (%) BKT:HEN OECD-MAISSA 2000-2016 SEKÄ SUHTEIDEN MUUTOKSET %-YKSIKKÖINÄ JA PROSENTTEINA Vuosi 2016: laskeva järjestys Current expenditure on health, % of gross domestic
Sisäasiainministeriö E-KIRJELMÄ SM2004-00600
Sisäasiainministeriö E-KIRJELMÄ SM2004-00600 SM Waismaa Marjo 3.12.2004 EDUSKUNTA Suuri valiokunta Viite Asia E-kirjelmä aloitteesta neuvoston päätökseksi euron suojelemisesta väärentämiseltä nimeämällä
Eurokriisin vaikutukset esimerkkinä taloudellisesta katastrofista
Eurokriisin vaikutukset esimerkkinä taloudellisesta katastrofista Author : albert John Maynard Keynes luonnehti eräässä kirjoituksessaan 1930-luvun lamaa nykyajan suurimmaksi sellaiseksi katastrofiksi,
Työllisyysaste Työlliset/Työikäinen väestö (15-64 v)
1 Työllisyysaste 1989-23 Työlliset/Työikäinen väestö (15-64 v 75 8 % Suomi EU 7 65 6 55 5 89 91 93 95 97 99 1* 3** 13.1.23/SAK /TL Lähde: OECD Economic Outlook December 22 2 Työllisyysaste EU-maissa 23
Kulutus tekstiiliin ja muotiin eri Euroopan maissa. Toukokuu 2017
Kulutus tekstiiliin ja muotiin eri Euroopan maissa Toukokuu 2017 Kulutus tekstiiliin ja muotiin eri Euroopan maissa / sisällysluettelo Keskeiset huomiot 1. Kulutus vaatteisiin ja jalkineisiin yhteensä
Suomalaisten velat kaksinkertaistuivat
Julkinen BoF Online 2 2015 Suomalaisten velat kaksinkertaistuivat 20 vuodessa Petri Mäki-Fränti Tässä julkaisussa esitetyt mielipiteet ovat kirjoittajan omia eivätkä välttämättä edusta Suomen Pankin kantaa.
Valtion takauskanta 30,6 miljardia joulukuun lopussa
Julkinen talous 213 Valtion takaukset 212, 4. vuosineljännes Valtion takauskanta 3,6 miljardia joulukuun lopussa Valtion takauskanta oli 3,6 miljardia euroa vuoden 212 lopussa. Takauskanta oli joulukuun
Eurojärjestelmän rahapolitiikka Tavoite, välineet ja tase
Samu Kurri Kansainvälisen ja rahatalouden toimisto, Suomen Pankki Eurojärjestelmän rahapolitiikka Tavoite, välineet ja tase Elvyttävä kansalaisosinko tilaisuus 6.2.2016 Esitetyt näkemykset ovat omiani.
Valtion takauskanta 33,2 miljardia joulukuun 2013 lopussa
Julkinen talous 2013 Valtion takaukset 2013, 4 vuosineljännes Valtion takauskanta 33,2 miljardia joulukuun 2013 lopussa Valtion takauskanta oli 33,2 miljardia euroa vuoden 2013 neljännen neljänneksen lopussa
Velkaantumistilasto 2015
Tulot ja kulutus 2016 Velkaantumistilasto 2015 Asuntokunnilla asuntovelkaa keskimäärin 95 740 euroa Asuntokunnilla oli asuntovelkaa keskimäärin 95 740 euroa asuntovelallista asuntokuntaa kohti vuonna 2015,
Finanssipolitiikka EU:ssa. Finanssineuvos Marketta Henriksson
Finanssipolitiikka EU:ssa Finanssineuvos Marketta Henriksson Perussopimus asettaa rajat Julkisen talouden alijäämä suhteessa bruttokansantuotteeseen ei saa ylittää kolmea prosenttia Julkisen velan suhde
ottaa huomioon Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen ja erityisesti sen 127 artiklan 2 kohdan ensimmäisen luetelmakohdan,
L 14/30 21.1.2016 EUROOPAN KESKUSPANKIN SUUNTAVIIVAT (EU) 2016/65, annettu 18 päivänä marraskuuta 2015, eurojärjestelmän rahapolitiikan kehyksen täytäntöönpanossa sovellettavasta markkina-arvon aliarvostuksesta
Rahapolitiikka ja kansainvälinen talous
4 2014 Rahapolitiikka ja kansainvälinen talous PÄÄTTÄVÄISTEN TOIMIEN AIKA Finanssikriisi kärjistyi maailmanlaajuiseksi talouskriisiksi syyskuussa kuusi vuotta sitten. Näiden vuosien aikana kehittyneiden
Julkinen kuuleminen TV UHF taajuuksien käytöstä tulevaisuudessa: Lamyn raportti
Julkinen kuuleminen TV UHF taajuuksien käytöstä tulevaisuudessa: Lamyn raportti Fields marked with are mandatory. Tähdellä () merkityt kentät ovat pakollisia. 1 Vastaajan profiili Vastaan: Yksityishenkilönä
Talouden ja rahoitusmarkkinoiden näkymiä
Talouden ja rahoitusmarkkinoiden näkymiä Ylä-Savon kauppakamariosasto 16.5.2011 Pentti Hakkarainen Johtokunnan varapuheenjohtaja Suomen Pankki Maailmantaloudessa piristymisen merkkejä 60 Teollisuuden ostopäällikköindeksi,
Ferratum-ryhmän Euroopan ja Kansainyhteisön maiden Joulubarometri 2015
Ferratum-ryhmän Euroopan ja Kansainyhteisön maiden Joulubarometri 2015 Sivu 2 Joulun rahankulutus suhteessa kotitalouden käytössä oleviin tuloihin Euroopan ja kansainyhteisön maiden kulutus jouluna 2015:
Julkisyhteisöjen alijäämä ja velka 2014
Julkinen talous 205 Julkisyhteisöjen alijäämä ja velka 204 Julkisyhteisöjen alijäämä 3,3 prosenttia ja velka 59,3 prosenttia suhteessa bruttokansantuotteeseen vuonna 204 Tilastokeskuksen Eurostatille raportoimien
JULKINEN TALOUS ENSI VAALIKAUDELLA
Verot, menot ja velka JULKINEN TALOUS ENSI VAALIKAUDELLA - VALTION MENOT 2012-2015 - VEROTUKSEN TASO 1 Ruotsi Bulgaria Suomi Viro Malta Luxemburg Unkari Itävalta Saksa Tanska Italia Belgia Alankomaat Slovenia
Julkisyhteisöjen alijäämä ja velka 2015
Julkinen talous 206 Julkisyhteisöjen alijäämä ja velka 205 Julkisyhteisöjen alijäämä 2,7 prosenttia ja velka 63, prosenttia suhteessa bruttokansantuotteeseen vuonna 205 Tilastokeskuksen Eurostatille raportoimien
PUOLUEIDEN JÄSENMÄÄRÄT LASKEVAT EUROOPASSA UUDELLEEN- ARVIOINNIN PAIKKA
012 Peruste #1 2 2015 väki ja valta PUOLUEIDEN JÄSENMÄÄRÄT LASKEVAT EUROOPASSA UUDELLEEN- ARVIOINNIN PAIKKA Puoluejäsenyyksien määrä vaihtelee suuresti Euroopan maissa. Vaihtelusta huolimatta luvut ovat
Kevät 2004 - Mitä vaikutusmahdollisuuksia Suomella on Euroopan unionin päätöksentekojärjestelmässä?
Ylioppilaskoetehtäviä YH4-kurssi Eurooppalaisuus ja Euroopan unioni Alla on vanhoja Eurooppalaisuus ja Euroopan unioni -kurssiin liittyviä reaalikoekysymyksiä. Kevät 2004 - Mitä vaikutusmahdollisuuksia
Jatkuuko euroalueen erkaantuminen miten käy Suomen. Talouden näkymät Kuntamarkkinat 11.9.2013 Pasi Holm
Jatkuuko euroalueen erkaantuminen miten käy Suomen Talouden näkymät Kuntamarkkinat 11.9.2013 Pasi Holm Johtopäätökset Talouden kolmoisongelma (suhdannetilanne, talouden rakennemuutos sekä julkisen talouden
Kulutus tekstiiliin ja muotiin eri Euroopan maissa
Kulutus tekstiiliin ja muotiin eri Euroopan maissa Kulutus tekstiiliin ja muotiin eri Euroopan maissa / sisällysluettelo 1. Kulutus vaatteisiin ja jalkineisiin yhteensä asukasta kohden 2016 2. Kulutus
Alkaako taloustaivaalla seljetä?
..9 Alkaako taloustaivaalla seljetä? Lauri Uotila Pääekonomisti Sampo Pankki.9. 9 Kokonaistuotannon kasvu, % %, vuosikasvu neljänneksittäin Kiina 9 Venäjä USA Euroalue - - - Japani - - 9 9 - - - - - Teollisuuden
Tilastonäkymä: Yksityinen eurooppayhtiö
Tilastonäkymä: Yksityinen eurooppayhtiö 09/10/2007-19/11/2007 Kriteereitä vastaavia vastauksia: 517/517 OSALLISTUMINEN Maa DE - Saksa 80 (15.5%) PL - Puola 51 (9.9%) DA - Tanska 48 (9.3%) NL - Alankomaat
Suhdannekatsaus. Johtava ekonomisti Penna Urrila 8.8.2014
Suhdannekatsaus Johtava ekonomisti Penna Urrila 8.8.2014 Maailmantalouden iso kuva ? 160 140 120 100 80 USA:n talouden kehitystä ennakoivia indikaattoreita Vasen ast. indeksi 1985=100 Kuluttajien luottamusindeksi,
Viron talousnäkymat. Märten Ross Eesti Pank 11. maaliskuu 2009
Viron talousnäkymat Märten Ross Eesti Pank 11. maaliskuu 2009 Haavoittuvuudet: enimmäkseen täysmyytti tai sitten historiaa Kuinka haavoittuva on Viron talous? Olettehan kuulleet vielä viime aikoinakin
Erkki Liikanen Suomen Pankki. Talouden näkymistä. Budjettiriihi 9.9.2015
Suomen Pankki Talouden näkymistä Budjettiriihi 1 Kansainvälisen talouden ja rahoitusmarkkinoiden kehityksestä 2 Kiinan pörssiromahdus heilutellut maailman pörssejä 2.4 2.2 2.0 1.8 1.6 1.4 1.2 1.0 0.8 MSCI
Euroalueen julkisen velkakriisin tämän hetkinen tilanne
Euroalueen julkisen velkakriisin tämän hetkinen tilanne Aktuaariyhdistys 22.11.2012 Seppo Honkapohja Suomen Pankki Esitetyt näkemykset ovat omiani. Ne eivät välttämättä edusta Suomen Pankin kantaa. 1 Esityksen
Kannustinloukuista eroon oikeudenmukaisesti
2 2015 Kannustinloukuista eroon oikeudenmukaisesti JOHDANTO... 2 1 TYÖNTEON KANNUSTIMET JA KANNUSTINPAKETTI... 4 1.1 Kannustinpaketti... 5 2 KANNUSTINPAKETIN VAIKUTUKSET TYÖNTEON KANNUSTIMIIN JA TULONJAKOON...
Hallituksen budjettiesitys ja kunnat. Olli Savela, Hyvinkään kaupunginvaltuutettu Turku 22.9.2013
Hallituksen budjettiesitys ja kunnat Olli Savela, Hyvinkään kaupunginvaltuutettu Turku 22.9.2013 1 0-200 -400 Hallitusohjelman, kehysriihen 22.3.2012 ja kehysriihen 21.3.2013 päätösten vaikutus kunnan
Talouden näkymät vuosina
Talouden näkymät vuosina 211 213 Euro & talous 5/211 Pääjohtaja Erkki Liikanen Talouskasvu hidastuu Suomessa tuntuvasti 18 Talouden elpyminen pysähtyy Prosenttimuutos edellisestä vuodesta (oikea asteikko)
Talouden kehitysnäkymiä meillä ja muualla. Leena Mörttinen/EK 6.5.2014
Talouden kehitysnäkymiä meillä ja muualla Leena Mörttinen/EK 6.5.2014 Suomen rakennemuutoksessa kasvun eväät luotava yhdessä uudestaan 1. Suomen tehtävä oma rankka rakennemuutoksensa samalla kun globalisoitunutta
Velkakriisi ei ole ohi. Miten suojautua kriisin edessä?
Velkakriisi ei ole ohi. Miten suojautua kriisin edessä? Meelis Atonen TAVEX OY konsernin kultapuolen johtaja . Ranskan edellinen presidentti Nicolas Sarkozy on julistanut eurokriisin voitetuksi jo 2012
Ajankohtaiskatsaus talouteen ja työmarkkinoihin. Vaikuttamisiltapäivä ja EK-foorumi Lahti 3.2.2016 Simo Pinomaa, EK
Ajankohtaiskatsaus talouteen ja työmarkkinoihin Vaikuttamisiltapäivä ja EK-foorumi Lahti 3.2.2016 Simo Pinomaa, EK 125 120 Bruttokansantuote Vol.indeksi 2005=100, kausitas. Hidas kasvu: - työttömyys -
Osa 15 Talouskasvu ja tuottavuus
Osa 15 Talouskasvu ja tuottavuus 1. Elintason kasvu 2. Kasvun mittaamisesta 3. Elintason osatekijät Suomessa 4. Elintason osatekijät OECD-maissa 5. Työn tuottavuuden kasvutekijät Tämä on pääosin Mankiw
Ensimmäisen lapsen hankinta - Vertaileva tutkimus vanhemmuuteen siirtymisen muodosista
Ensimmäisen lapsen hankinta - Vertaileva tutkimus vanhemmuuteen siirtymisen muodosista Katja Forssén & Veli-Matti Ritakallio Sosiaalipolitiikan laitos Perheiden muuttuvat elinolot kirjan julkaisuseminaari
Monikanavaisen rahoituksen vaikutuksia priorisoitumiselle? Markku Pekurinen, tutkimusprofessori Osastojohtaja - Palvelujärjestelmäosasto
Monikanavaisen rahoituksen vaikutuksia priorisoitumiselle? Markku Pekurinen, tutkimusprofessori Osastojohtaja - Palvelujärjestelmäosasto Rahoituksen tarkastelussa kolme tasoa 1. Rahoitustapa Miten sosiaali-
Maailmantalouden suuret kysymykset Suhdannetilanne ja -näkymät
Samu Kurri Suomen Pankki Maailmantalouden suuret kysymykset Suhdannetilanne ja -näkymät Euro & talous 1/2015 25.3.2015 Julkinen 1 Maailmantalouden suuret kysymykset Kasvun elementit nyt ja tulevaisuudessa
Kansainvälisen talouden näkymät
Toimistopäällikkö, Suomen Pankki Kansainvälisen talouden näkymät Elvyttävä talouspolitiikka vauhdittaa kasvua 1 Teemat Maailmantalouden näkymät ja riskit: Heikomman kehityksen riskit varjostavat noususuhdannetta
Kehysriihen 2013 veromuutosten tulonjakovaikutukset
1 Kehysriihen 2013 veromuutosten tulonjakovaikutukset Muistio 5.4.2013 (päivitetty 9.4.2013) Marja Riihelä ja Heikki Viitamäki 1 Aluksi Muistiossa tarkastellaan vuoden 2013 kehysriihessä päätettyjen veromuutosten
Euroopan talouskriisi ja elinolot. Kansainvälinen palkkavertailu 11.3.2013
Euroopan talouskriisi ja elinolot Kansainvälinen palkkavertailu 11.3.2013 Esityksen aiheita Suomalaisen palkansaajan asema on parantunut hieman Euroopassa talouskriisin aikana ja sitä seuraavina vuosina
Kuinka rahapolitiikasta päätetään?
Kuinka rahapolitiikasta päätetään? EKP:n neuvoston kokous Helsingissä 5.5.2011 Pääjohtaja Erkki Liikanen Suomen Pankki Studia Monetaria luento Rahamuseo, Helsinki 26.4.2011 Mihin rahapolitiikalla pyritään?
Talouden näkymät kiinteistö- ja rakentamisalan kannalta
Talouden näkymät kiinteistö- ja rakentamisalan kannalta 29.1.2014 Leena Mörttinen/EK Suomen rakennemuutoksessa kasvun eväät luotava yhdessä uudestaan 1. Suomella edessä oma rankka rakennemuutos samalla,
LIITTEET. asiakirjaan
ROOPAN KOMISSIO Bryssel 2.11.201 COM(201) 906 final ANNEXES 1 to LIITTEET asiakirjaan LUONNOS KOMISSION JA NVOSTON YHTEISEKSI TYÖLLISYYSRAPORTIKSI - oheisasiakirja komission tiedonantoon vuotuisesta kasvuselvityksestä
Kustannuskilpailukyvyn tasosta
Suomen Pankki Kustannuskilpailukyvyn tasosta Kommenttipuheenvuoro Pekka Sauramon esitykseen Tulkitsen samoin kuin Pekka Kustannuskilpailukyky on heikentynyt vuosituhannen vaihteen jälkeen Kustannuskilpailukyvyn