YHTEYDENOTTO JA TAPAAMINEN
|
|
- Hannu-Pekka Kapulainen
- 6 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 YHTEYDENOTTO JA TAPAAMINEN KUNNAN SOSIAALITOIMI Yhteydenotto Yhteydenoton Työklinikalle suorittaa pääasiassa OPPILAITOKSET TYÖKLINIKKA NUORI JA/TAI VANHEMMAT 1. Kunnan sosiaalitoimen sosiaalityöntekijä 2. Toisen asteen ammatillisen oppilaitoksen edustaja 3. Nuori tai hänen vanhempansa TYÖTOIMINNAN TAI ASUMISEN OHJAAJA 4. Työtoiminnan tai asumisen ohjaaja Yhteydenoton aikana sovitaan tapaamisen ajankohta ja tilaisuuteen osallistuvat henkilöt. Tilaisuudessa tulee olla paikalla nuoren ja Työklinikan ohjaajien lisäksi aina nuoren oma sosiaalityöntekijä, jonka kautta nuori ohjataan Työklinikalle. Sosiaalityöntekijän roolina on taata nuoren tuen ja palveluiden saanti myös Työklinikka jakson jälkeen. Tämä tulee kirjata myös henkilön palvelusuunnitelmaan. Lisäksi nuori määrittelee itse muut henkilöt, jotka osallistuvat tapaamiseen. Aloitustapaaminen Tapaamisen tarkoitus jakautuu kahteen osaan, joita ovat 1. Selvitetään nuoren motivaatio osallistua Työklinikalle - nuori esittelee itsensä (ohjaajat auttavat tukikysymyksillä) - nuoren arvio omasta elämäntilanteesta (tyytyväisyys/tyytymättömyys) - nuoren itse määrittelemät unelmat ja tavoitteet 2. Toiminnan esittely - kerrotaan Työklinikan toiminnasta ja kenelle Työklinikka on tarkoitettu - jaetaan esitteet toiminnasta - esitellään toimitilat - koeaika; annetaan nuorelle mahdollisuus tutustua toimintaan esim. 2 viikon ajan, jolloin hän pystyy itse tekemään osallistumispäätöksen oman kokemuksen pohjalta. Se laskee nuoren kynnystä osallistua toimintaan ja lisää motivaatiota. - Kesäharjoittelu; nuori voi osallistua Työklinikalle kesäloman aikana. Tällöin nuorella on mahdollisuus tutustua toimintaan ja tehdä myöhemmin valmistumisen jälkeen kokemukseen perustuva päätös Työklinikan ryhmään osallistumisesta.
2 SITOUTUMINEN TYÖKLINIKALLE JA YKSILÖLLINEN SUUNNITELMA Aloitustapaaminen Osallistuminen; koeaika Osallistuminen; suoraan ryhmään osallistuminen ryhmään ja suunnitelma lopettaminen ryhmässä osallistuminen ryhmään ja suunnitelma Nuori päättää osallistua ryhmään heti aloitustapaamisessa. Nuori päättää valita koeajan. Hän on mukana ryhmässä ja tekee päätöksen Työklinikan jatkosta koeajan päättyessä. - Kynnys aloittaa ryhmässä on matalampi, kun nuori tutustuu rauhassa ryhmään ja tekee itse kokemuspohjaisen päätöksen jatkosta (oma päätös -> parempi motivaatio). - Nuoren päätöstä tuetaan ohjaajan kanssa käytävillä keskusteluilla. Keskustelujen tarkoitus on selventää nuoren toiveita, tavoitteita ja epävarmuutta aiheuttavia asioita. Ohjaajilla on käytössään ratkaisukeskeinen työmalli, jolla nuoria pyritään myös haastamaan erilaisten näkökulmien avulla. - Nuori voi päättää, ettei osallistu ryhmään. Paluu ryhmään on mahdollista myöhemmin, jos nuoren tilanne tai päätös muuttuu. - Toiminnassa korostetaan kokemusten pohjalta tehtäviä päätöksiä ja omaa motivaatiota. Nuori sitoutuu osallistumaan Työklinikalle - Laaditaan suunnitelma Työklinikka - jaksosta, joka sisältää yksilölliset tavoitteet, aikataulun, harjoittelutoiveet, säännölliset yksilöpalaverit, seurannan ja arvioinnin. - Nuori täyttää perustietolomakkeen itse tai tuetusti Suunnitelmassa kiinnitetään erityistä huomiota työllistymisen ja yksityiselämän muutosten päällekkäisyyteen. - Jos nuoren asumismuoto on muuttumassa, niin työllistymistä lykätään siihen asti, kun asumisen aiheuttamalla elämänmuutoksella ei ole suuria vaikutuksia arjen sujumiselle. - Yksi arjen muutos kerrallaan helpottaa nuoren elämänhallintaa
3 RYHMÄTOIMINTA JA VÄLIARVIOINTI Väliarviointi Sosiaaliset taidot Elämänhallinnan taidot Työklinikalle osallistuvat nuoret aloittavat ensin ryhmässä ja osallistuvat ryhmätoimintaan. Tällä tavoin uuden henkilön liittyminen ryhmään on mahdollisimman vaivatonta. Ryhmätoiminnan tarkoituksena on sekä sosiaalisten taitojen että elämänhallintaan ja arkielämään liittyvien taitojen harjoittelu ohjatusti. Ryhmäjakson päättyessä ryhmäläinen tekee väliarvioinnin yhdessä ohjaajan kanssa. Ryhmässä rakennetaan yhdessä yhteisöllisyyttä ja ME - henkeä. Toiminnassa pyritään siihen, että jokainen voi olla oma itsensä ja kaikilla on hyvä olla ryhmässä. Ryhmätoiminnan keskeinen sisältö on se, että ryhmä laatii itse toiminnan pelisäännöt. Ryhmä päättää keskusteltavat aiheet, paikat joissa käydään tutustumassa (työpaikat, kulttuurikohteet, tapahtumat, koulutustilaisuudet ym.) ja viikko-ohjelman. Työklinikan ryhmätoiminnan sisällön suunnittelun raameina ovat työ- sekä itsenäisen elämän valmiuksien lisääminen ja erilaisissa sosiaalisissa tilanteissa toimiminen sekä niistä selviäminen. 1. Sosiaaliset taidot Sosiaalisia taitoja harjoitellaan ryhmässä toimimisen ja keskustelujen avulla. Keskusteluista muodostuu tärkeä kohtaamisen, oman mielipiteen/äänen esiin tulemisen, kuuntelemisen ja toisen huomioimisen foorumi. Keskustelut ryhmäyttävät, lisäävät yhteisöllisyyttä/rohkeutta, antavat uusia näkökulmia, opettavat paljon itsestä (itsereflektio) ja antavat välineitä selviytyä uusissa tilanteissa (esim. työyhteisöissä). Ryhmässä jokaisen erityistarpeet ja toiveet huomioidaan mahdollisuuksien mukaan. Ryhmään voi esim. osallistua ensin kuuntelemalla asioita viereisestä huoneesta ja siirtyä hiljalleen samaan huoneeseen toisten kanssa, kun kokee ryhmän olevan riittävän turvallinen. Nuoret rohkaistaan osallistumaan ryhmän toimintaan omien kykyjen, voimavarojen, tahdon ja tarpeiden mukaan. Ohjaajat pitävät keskusteluilmapiirin positiivisena ja käyttävät huumoria työvälineenä. Nuoria kannustetaan nostamaan esiin erilaisia näkökulmia ja väittelemään asiallisessa hengessä. Tässä mahdollistetaan oman äänen esiin tuominen ja kuulluksi tuleminen. Tällä tavoin tuetaan nuoren keskustelutaitoja.
4 Ryhmän pelisäännöt - Ryhmä laatii säännöt yhdessä (-> vahva sitoutuminen). - Kaikki ryhmän jäsenet ovat vastuussa ryhmän hyvästä hengestä. - Ryhmään rakennetaan kannustava ja rohkaiseva keskustelukulttuuri, jossa keskusteltavat teemat nousevat nuorilta itseltään. - Kaikkien mielipiteet ja puheenvuorot ovat samanarvoisia - Uudet jäsenet ovat aina tervetulleita ja heidän olonsa tehdään mukavaksi ja turvalliseksi. 2. Elämänhallinnan ja arkielämän taidot Nuoren itsenäisyyttä tukeva toiminta sisältää kaupassa käynnit, toimistotilan siivouksen, ruuan valmistuksen sekä tarjoilun ja keittiön jälkihuollon. Elämänhallintaa tukevaa toimintaa on palautteen antamisen ja saamisen harjoittelu, viranomaisten kanssa toimimisen opettelu tuetusti sekä asioiden hoitaminen tarvittaessa tuetusti (lomakkeiden täyttäminen, puhelut, viranomaistapaamiset, terveydenhuollon tarkastukset ym.) Jaksamista ja peruskuntoa parannetaan säännöllisellä liikunnalla. Ryhmän liikunta on ulkopuolisen liikuntaohjaajan vetämää. Ryhmä tutustuu uusiin urheilulajeihin, joista nuori voi löytää itselleen myös uuden harrastuksen 3. Väliarviointi Jakson puolessa välissä nuori ja ohjaajat käyvät läpi jakson alussa laaditun yksilöllisen suunnitelman toteutumisen tilaa. - Tarkastelun pohjalta nuori tarkentaa tavoitteitaan - Nuori antaa ohjaajille palautetta kuluneesta Työklinikka-jaksosta
5 TYÖHARJOITTELU Työharjoittelun alkuvalmistelu Tutustumiskäynti työpaikalla Tutustumiskäynnin läpikäynti nuoren kanssa Työharjoittelun aloitus Työhönvalmennus työharjoittelussa Työharjoittelu Työharjoittelun arviointi 1. Työharjoittelun alkuvalmistelu Nuori ja ohjaaja laativat yksilöllisen kirjallisen suunnitelman harjoittelujaksosta. Suunnitelmassa määritellään harjoittelutavoitteet ja niiden seuranta jakson aikana ja sen päättyessä. Työharjoittelu toteutetaan henkilön oman mielenkiinnon pohjalta, ei välttämättä nuoren koulutuksen mukaan, sillä osa nuorista ei halua työskennellä alalla, johon on saanut koulutuksen. 2. Tutustumiskäynti työpaikalla Harjoittelupaikkaan tehdään tutustumiskäynti, joka konkretisoi nuorelle työpaikan jo ennen harjoittelujakson alkua. Näin pyritään vähentämään nuoren epävarmuutta ja jännitystä. Käynnin aikana saavaa tietoa on - työpaikan sijainti - työpaikalle kulkeminen - työpaikkaohjaaja ja työkaverit - työpaikan tilat ja työtehtävät Käynnin aikana selvitettäviä asioita ovat - nuoren työtehtävät harjoittelun aikana - harjoittelussa käytettävät työasut ja -välineet - nuoren työaika - työharjoittelun aloitusajankohdan sopiminen Nuori, työpaikan edustaja ja omaohjaaja allekirjoittavat harjoittelusopimuksen
6 3. Tutustumiskäynnin läpikäynti nuoren kanssa Nuori ja ohjaaja läpikäyvät yhdessä tutustumiskäynnin tuntemukset Jos esiin nousee joitakin epäselviä asioita, niin nuori ja ohjaaja ovat uudestaan yhteydessä työpaikan edustajaan Pyritään selvittämään alussa kaikki harjoittelun vaikuttavat tekijät. Näin pohjustetaan harjoittelun aloitus ja loppuun saattaminen mahdollisimman perusteellisesti. 4. Työharjoittelun aloitus (Työhönvalmennus) Nuori ja ohjaaja menevät yhdessä työpaikalle Aluksi harjoitellaan yhdessä kulkemista ja aikatauluja Työpaikkaohjaaja esittäytyy vielä nuorelle ja kertoo oman roolinsa Tutustutaan yhdessä työpaikan käytäntöihin Selvitetään nuoren työtehtävät, laaditaan työtehtävistä kuvallinen työohje ja aloitetaan työn opettelu työohjeiden mukaisesti. 5. Työhönvalmennus työharjoittelussa Ohjaaja on työpaikalla niin kauan kun nuori kokee tarvitsevansa lähiohjausta. Ohjaaja varmistaa, että nuori hallitsee kaikki työtehtävät ennen, kun ohjaajan lähituki vähenee, mutta on tarvittaessa aina käytettävissä. Nuori, ohjaaja ja työpaikkaohjaaja kokoontuvat ja käyvät harjoittelun aloituksen läpi yhdessä. He listaavat nuoren osaamat ja lisää harjoitusta vaativat työtehtävät, sekä sopivat kuinka työpaikkaohjaaja jatkaa nuoren ohjausta (saattaen vaihtaminen). 6. Työharjoittelu Sovitaan yhdessä ohjaajan käyntipäivät ja käyntien sisällöt Harjoittelu pyritään toteuttamaan sovitusti, mutta joskus se joudutaan päättämään etuajassa. Tällöin käydään keskustelu nuoren, ohjaajan ja työpaikkaohjaajan kanssa ja tehdään yhteinen päätös harjoittelun päättämisestä. Nuori saa arvion päätetystä jaksosta ja antaa itse arvion harjoittelusta. 7. Työharjoittelun arviointi Sovitaan ensimmäinen arviointitapaaminen harjoittelun puoliväliin. Tällöin arvioidaan tavoitteiden toteutumista, keskustelleen harjoittelun etenemisestä ja aikataulusta. Suunnitellusti päättyneen harjoittelun lopuksi käydään palautekeskustelu ja loppuarviointi. Tapaamiseen osallistuu nuori, työpaikkaohjaaja ja ohjaaja. Keskustelussa arvioidaan harjoittelua suhteessa nuoren itse asettamiin harjoittelua koskeviin tavoitteisiin. Nuori ja työpaikkaohjaaja antavat oman arvionsa harjoittelusta.
7 ARVIOINTI JA JATKOPOLUTUS Työklinikka - jakson arvioinnit Jatkopolutus eteenpäin Työllistyminen tai paluu Työklinikalle Arviointi 1. Työharjoittelu Nuori, työpaikkaohjaaja ja Työklinikan ohjaaja arvioivat työharjoittelua harjoittelun puolivälissä ja sen päättyessä. - Harjoittelun puolivälissä arvioidaan harjoittelun aloitusta ja etenemistä. Arvioinnin kohteena ovat työtehtävät, työhönvalmennus, työpaikkaohjaus ja harjoittelijan itsearviointi. - Harjoittelun päättyessä arvioidaan harjoittelua kokonaisuutena. Tällöin arvioinnin kohteena on harjoittelijan toiminta, työtehtävät, työpaikka, työpaikkaohjaajan toiminta ja Työklinikan ohjaajan toiminta. Nuori arvioi työharjoittelua työtaitojen, jaksamisen ja motivaation suhteen. Tämän arvion perusteella hän tekee päätöksen seuraavasta vaiheesta. - Nuori palaa ryhmään ja jatkaa seuraavalle työharjoittelujaksolle sitten, kun hän katsoo olevansa siihen valmis - Nuori jatkaa työharjoittelua samassa työpaikassa, jolloin jatkosta laaditaan uusi harjoittelusopimus. Tällöin nuori ja Työklinikan ohjaaja tekevät suunnitelman polutuksesta, jonka päämääränä on työelämä. - Nuori siirtyy toiseen työpaikkaan ja aloittaa uuden työharjoittelun. Nuori ja ohjaaja ovat etsineet uuden harjoittelupaikan jo aiemmin, jolloin uuden jakson aloittaminen on mahdollista toteuttaa heti aiemman työharjoittelujakson päätyttyä. Uuden työharjoittelun aloittaminen toteutetaan nuoren oman päätöksen ja jaksamisen perusteella. 2. Työklinikan jakso Ryhmä arvioi Työklinikan sisältöä ja kehittämistarpeita reaaliaikaisesti Työklinikka jakson jälkeen jokaiselle ryhmän jäsenelle suoritetaan yksilöllinen palautehaastattelu. Haastattelun suorittaa ulkopuolinen henkilö, jolloin ryhmäläisellä on mahdollisuus antaa avointa palautetta Työklinikan toiminnasta.
8 3. Yhteistyötahot Työklinikan toiminnasta pyydetään reaaliaikaista/asiakasprosessikohtaista palautetta Vuosittain yhteistyötahoille toteutetaan palautekysely, jonka tulos huomioidaan kehittämistyössä Polutus eteenpäin Nuori on valmis päättämään Työklinikan jakson ja jatkamaan eteenpäin. Tällöin pysähdytään hetkeksi ja käydään läpi nuoren tilannetta. - Arvioidaan yhdessä aiemmin laadittujen tavoitteiden toteutumista - Nuori, ohjaaja ja sosiaalityöntekijä etsivät yhdessä nuorelle sopivia vaihtoehtoja jatkopolutukseen. Nuori valitsee itselleen sopivimman vaihtoehdon ja palvelun/palveluntuottajan - Nuori ja ohjaaja käyvät tutustumassa palveluun ja nuori päättää palveluun siirtymisestä. Nuori voi palata ryhmään, jos polutus ei onnistu suunnitelman mukaisesti tai hän kokee tarvitsevansa vielä lisää Työklinikan tukea. Nuori määrittelee tarvittaessa uudelleen omat tavoitteensa. Nuori ja ohjaaja pohtivat yhdessä mitä osia prosessista painotetaan uudella jaksolla.
Erilaisille oppijoille selkeyttä jatkosuunnitelmiin
Erilaisille oppijoille selkeyttä jatkosuunnitelmiin Tiina Myllymäki Projektivastaava / Työhönvalmentaja 3kk Ohjaava työhönvalmennuspalvelu projekti 3kk Ohjaava työhönvalmennuspalvelu projekti (2015 2017)
ERITYISTÄ TUKEA TARVITSEVAN OPISKELIJAN OHJAAMINEN TYÖELÄMÄÄN- TOIMINTAMALLI
ERITYISTÄ TUKEA TARVITSEVAN OPISKELIJAN OHJAAMINEN TYÖELÄMÄÄN- TOIMINTAMALLI Valmis -hanke Salon seudun ammattiopisto Toimintamalli Erityistä tukea tarvitsevan opiskelijan ohjaaminen työelämään hotelli-,
Hakeminen. Päivähoitoyksikössä toteutetaan yhteisesti suunniteltua/laadittua toimintakäytäntöä uusien asiakkaiden vastaanottamisessa.
Päivähoidon laatukriteerit Hakeminen Päivähoitoyksikössä toteutetaan yhteisesti suunniteltua/laadittua toimintakäytäntöä uusien asiakkaiden vastaanottamisessa. Henkilökunta tuntee päivähoitoyksikkönsä
TYÖHÖNVALMENNUS PALKKATUKIJAKSOLLA.
TYÖHÖNVALMENNUS PALKKATUKIJAKSOLLA www.valmennuskeskuspublic.fi 2018 TYÖHÖNVALMENNUS VÄLITYÖMARKKINOILLA KENELLE? Välityömarkkinoilla palkkatukijaksolla yhdistyksissä olevat työntekijät. Työntekijällä
AJATUKSIA TYÖPAIKKAOHJAAJALLE PARTURI- KAMPAAJA OPISKELIJAN OHJAAMISESTA JA MOTIVOINNISTA TYÖPAIKALLA
AJATUKSIA TYÖPAIKKAOHJAAJALLE PARTURI- KAMPAAJA OPISKELIJAN OHJAAMISESTA JA MOTIVOINNISTA TYÖPAIKALLA OPISKELIJAN OHJAAMINEN - Työssäoppijalle määritellään henkilökohtainen työpaikkaohjaaja, joka on vastuussa
OHJAAVA TYÖHÖNVALMENNUSPALVELU
#ohjatentyöhön OHJAAVA TYÖHÖNVALMENNUSPALVELU Toteutus, tulokset ja tuotokset Tiina Myllymäki Projektivastaava / työhönvalmentaja 3kk -Ohjaava työhönvalmennuspalvelu -projekti Päätösseminaari 30.3.2017,
Nuorisotakuu nuorisotoimen näkökulmasta Nuorisotoimen ylitarkastaja Kirsi-Marja Stewart, Opetus- ja kulttuuritoimi
Nuorisotakuu nuorisotoimen näkökulmasta 23.09.2014 1 Nuorisotakuu osana nuorisotoimea 1. Nuorten työpajatoiminta 2. Etsivä nuorisotyö 3. Monialainen yhteistyö 2 1. Nuorten työpajat Nuorten työpajoilla
TAKAISIN KOTIIN HUOSTASSAPIDON LOPETTAMINEN
TAKAISIN KOTIIN HUOSTASSAPIDON LOPETTAMINEN Työpaja 9, Pääkaupunkiseudun Lastensuojelupäivät 16. 17.9.2009 Tanja Vanttaja 0800270 Metropolia ammattikorkeakoulu Sofianlehdonkatu 5 Sosiaaliala Sosionomiopiskelijat
MOT JATKO- TYÖLLISTYMISSUUNNITELMA (TELMA)
MOT JATKO- TYÖLLISTYMISSUUNNITELMA (TELMA) VAIHE AJANKOHTA TAVOITE TOIMENPIDE VASTUUHENKILÖT MATERIAALI I HOJKS-palaveri Henkilökohtainen opetuksen järjestämistä koskeva suunnitelma 5.0 mennessä Alkutilanteen
Tuettu työharjoittelu valmentavassa koulutuksessa (valmentava 2)
Tuettu työharjoittelu valmentavassa koulutuksessa (valmentava 2) Jokaiselle opiskelijalle laaditaan henkilökohtainen opetuksen järjestämistä koskeva suunnitelma (HOJKS) Suunnitelman laatiminen aloitetaan
Erityisopiskelijan työssäoppimisen ja työllistymisen tuki
Erityisopiskelijan työssäoppimisen ja työllistymisen tuki 11.02.2010 Miika Keijonen 12.2.2010 1 Monimuotoisuus työpaikalla 12.2.2010 2 Monimuotoinen työyhteisö Monimuotoisuutta kunnioittavassa työyhteisössä
Monimuotoisen ohjauksen foorumi OHJAUSTYÖTÄ YRITYKSISSÄ Ohjattu harjoittelu nuorten työllistymispalveluna
Monimuotoisen ohjauksen foorumi 16.10.2012 OHJAUSTYÖTÄ YRITYKSISSÄ Ohjattu harjoittelu nuorten työllistymispalveluna Projektipäällikkö Riina Hiipakka-Lahti, Ohjaaja Outi Lahtinen Nuorten Verkostotyöpaja
Info- tilaisuus Sosiaalihuoltolain mukaisen työtoiminnan palvelusetelelin käyttöönotosta Ritva Anttonen, Laura Vänttinen, Susanna Hult
Info- tilaisuus Sosiaalihuoltolain mukaisen työtoiminnan palvelusetelelin käyttöönotosta 6.9.2018 Ritva Anttonen, Laura Vänttinen, Susanna Hult 6.9.2018 Sosiaalihuoltolain mukainen työtoiminta Sosiaalihuoltolain
Onnistuneella työharjoittelulla kiinni osaamisen perusteisiin
Onnistuneella työharjoittelulla kiinni osaamisen perusteisiin HENRY Foorumi 2012 Lisa Forss Liiketoimintajohtaja, Taitoprofiilit/StaffEdu Oy 1 Taitoprofiilit/StaffEdu Oy Koulutuspalveluita työhallinnolle
Hyvinkää Järvenpää Kerava Mäntsälä Nurmijärvi Pornainen Sipoo Tuusula. PARKKI Nuorten työllistymisen edistämiseksi
Hyvinkää Järvenpää Kerava Mäntsälä Nurmijärvi Pornainen Sipoo Tuusula PARKKI Nuorten työllistymisen edistämiseksi Keski-Uudenmaan nuorisotakuun kuntakokeilu 2016 Sisällys PARKKI -kokeilu... 3 Suunnittelu
Sisällys Toimintasuunnitelman laatiminen... 2 Oppimisympäristön ja pedagogisen toiminnan kuvaus... 2 Laaja-alainen osaaminen... 2
Sisällys Toimintasuunnitelman laatiminen... 2 Oppimisympäristön ja pedagogisen toiminnan kuvaus... 2 Laaja-alainen osaaminen... 2 Oppimiskokonaisuudet, teemat, projektit... 3 Toiminnan dokumentointi ja
työpaikkaohjaajan opas
työpaikkaohjaajan opas LUKIJALLE Tähän oppaaseen on koottu ohjauksessa huomioitavat ydinasiat, jotka antavat vinkkejä työssä tapahtuvan oppimisen suunnitteluun, toteutukseen ja arviointiin. Paljon lisämateriaalia
Toimintasuunnitelma. Varhaiskasvatusyksikkö Karhi-Pajamäki
Toimintasuunnitelma Varhaiskasvatusyksikkö Karhi-Pajamäki 12.11.2018 Toimintasuunnitelman rakenne Varhaiskasvatuksen toimintasuunnitelman laatiminen Työtämme ohjaavat arvot Lapsen varhaiskasvatuksen aloittaminen
Kempeleen kunnan työpaja ZUUMI-PAJA Toimintasuunnitelma 2016
Kempeleen kunnan työpaja ZUUMI-PAJA Toimintasuunnitelma 2016 Kempeleen kunta Nuorisopalvelut xx.xx.2015 Johdanto Nuorisotyö ja -politiikka kuuluvat kunnan tehtäviin (Nuorisolaki, Kuntien nuorisotyö ja
Kokemuksia perhehoidosta. Kuudes tapaaminen. Kouluttajakansio KeVa - perhehoidon valmennus
Kokemuksia perhehoidosta Kuudes tapaaminen Kouluttajakansio KeVa - perhehoidon valmennus Kokemuksia perhehoidosta KeVa perhehoidon valmennuksen kuudes tapaaminen toteutetaan joko 1) paneelina tai 2) tutustumiskäyntinä
Ryhmätoiminnan menetelmäopas Aikuissosiaalityön päivä 21.5.2013. Minna Latonen Hilla-Maaria Sipilä
Ryhmätoiminnan menetelmäopas Aikuissosiaalityön päivä 21.5.2013 Minna Latonen Hilla-Maaria Sipilä Nuorten Kipinä -kehittämisryhmä Tausta Hankkeiden (Ester, Koppi, sähköinen asiointi) yhteiset tavoitteet
TUAS - Nuorten tuettu asuminen
TUAS - Nuorten tuettu asuminen Turun Kaupunkilähetys ry. Liisa Love Mitä TUAS toiminta on? Tukea 18 25 -vuotiaille aikuistuville nuorille itsenäisen elämän ja yksin asumisen alkutaipaleella Nuoria tuetaan
Yhdessä hyvä OTE. KYMENLAAKSO - lähtötilanteesta tavoitetilaan
Yhdessä hyvä OTE KYMENLAAKSO - lähtötilanteesta tavoitetilaan Työtoiminnasta töihin Työtoiminnasta työhön painopisteet lähtötilanteesta tavoitetilaan Lähtötilanne Verkostotyöpajapäivät, palvelumuotoilupäivät,
Työssäoppiminen (ammattillinen peruskoulutus) ja työpaikkaohjaajan tehtävät. Terhi Puntila, Tampereen seudun ammattiopisto, Tredu
Työssäoppiminen (ammattillinen peruskoulutus) ja työpaikkaohjaajan tehtävät Terhi Puntila, Tampereen seudun ammattiopisto, Tredu Työssäoppiminen ammatillisessa peruskoulutuksessa Kaikissa toisen asteen
Kokemusten, arjen ja hyvien vinkkien jakamista
Kokemusten, arjen ja hyvien vinkkien jakamista Huomasin, että muillakin vanhemmilla on samoja huolia ja ajatuksia koulun aloittamisesta kuin itselläni. Äh, en muista vielä Hyviä sinun käytännön nimeä.
ETSIVÄ NUORISOTYÖ JA NUORTEN TALO NEET-nuorten palvelut Keravalla
Keravan nuorisopalvelut ETSIVÄ NUORISOTYÖ JA NUORTEN TALO NEET-nuorten palvelut Keravalla 16.3.2017 Etsivän nuorisotyön asiakkaat NEET-nuoret ovat etsivän nuorisotyön tyypillistä kohderyhmää ikä 16-29
Ikäihmisten perhehoidon valmennus
Ikäihmisten perhehoidon valmennus Arvioi tällä lomakkella perhehoitajan valmiuksiin liittyviä vahvuuksiasi ja kehittämistarpeitasi perhetapaamista ja yhteistä arviointia varten. Kokoa vahvuuksia, tarpeita
SUJUVALLE POLULLE AMMATILLISESSA KOULUTUKSESSA
SUJUVALLE POLULLE AMMATILLISESSA KOULUTUKSESSA - MONIALAINEN YHTEISTYÖMALLI Ota koppi verkostotapaaminen, Hanko 24.10.2018 Tuula Hapulahti, Luksia 26.10.2018 Sujuva polku, Monialainen yhteistyömalli Sujuva
Työhönvalmennuksen prosessikortit
Työhönvalmennuksen prosessikortit Oma halu työelämään Asiakkaaksi ohjautuminen Kyky nähdä asiakkaan osaaminen ja vahvuudet Työhönvalmennus työpaikalla Neuvonta, ohjaus, mentorointi, opetus Työllistyminen
Ammattiopisto Luovi Ammatillinen peruskoulutus. Opetussuunnitelman yhteinen osa opiskelijoille. Hyväksytty 1.0/27.8.
Ammattiopisto Luovi Ammatillinen peruskoulutus Opetussuunnitelman yhteinen osa opiskelijoille Hyväksytty 1.0/27.8.2009 Johtoryhmä Opetussuunnitelma 2.0/24.06.2010 2 (20) Sisällysluettelo 1 Tietoa Ammattiopisto
Kelan työhönvalmennus. Päivi Väntönen Projektipäällikkö, Kela @vantonenpp paivi.vantonen@kela.fi 11.11.2014
Kelan työhönvalmennus Päivi Väntönen Projektipäällikkö, Kela @vantonenpp paivi.vantonen@kela.fi 11.11.2014 Kela tukee työllistymisessä ja opiskelussa Ammatillinen kuntoutusselvitys (2015) Työkokeilu (2015)
OTE 4 Mallit työllistymiseen ja osallisuuteen. Painopisteet lähtötilanteesta tavoitetilaan
OTE 4 Mallit työllistymiseen ja osallisuuteen Painopisteet lähtötilanteesta tavoitetilaan Työtoiminnasta töihin Lähtötilanne Työtoiminnasta työhön painopisteet lähtötilanteesta tavoitetilaan Verkostotyöpajapäivät,
Mitä LIITO on. Mitä lisäarvoa NUORI saa
LIITO on Vaihtoehtoinen tapa toteuttaa työvaltaista oppimista, jossa nuorelle tarjotaan yksilöllisesti tuettu yhteisöllinen oppimisympäristö. Oppimisympäristö, jolla vahvistetaan tai uudelleensuunnataan
SIIRTYMÄVAIHEEN TYÖPARI
SIIRTYMÄVAIHEEN TYÖPARI Suuntakaksikko Toimintamalli osallisuuteen ja työllistymiseen PÄHEE OTE OPINNOISTA TÖIHIN PALVELUPOLKU Päijät-Hämeen maakunta 2020 VAMMAISPALVELUT Palvelusuunnitelman SEURANTA JA
ERTO / YSTEA Työhyvinvointi osana toimivaa työyhteisöä Vaativat asiakaspalvelutilanteet
ERTO / YSTEA Työhyvinvointi osana toimivaa työyhteisöä Vaativat asiakaspalvelutilanteet.0.0 JS Partners Oy Toimiva työyhteisö selkeät tavoitteet ja yhteiset pelisäännöt tarkoituksenmukaiset työvälineet
EU/ETA- ALUEEN ULKOPUOLELLA KOULUTTAUTUNEIDEN HAMMASLÄÄKÄREIDEN HARJOITTELUN OPINTOKIRJA
S i v u 1 EU/ETA- ALUEEN ULKOPUOLELLA KOULUTTAUTUNEIDEN HAMMASLÄÄKÄREIDEN HARJOITTELUN OPINTOKIRJA Harjoittelijan nimi Henkilötunnus Yhteystiedot S i v u 2 YLEISTÄ Hammaslääkärin laillistuksen saamiseksi
Verkostotyöpaja Learning cafe-yhteenvedot
Verkostotyöpaja 12.4.2018 Learning cafe-yhteenvedot Työtoiminnasta töihin Miten voidaan lisätä asiakkaiden ja muiden toimijoiden tietoisuutta työllistymistä tukevista palveluista? Netin kautta, esitteet
Ammatillisen verkoston kehittämisen hyvät käytännöt
Ammatillisen verkoston kehittämisen hyvät käytännöt Tuettu Oppisopimus Itä-Uudenmaan oppisopimuskeskus SISÄLLYS 1 AMMATILLISEN VERKOSTON KEHITTÄMISEN PROSESSI 1 2 HYVÄT KÄYTÄNNÖT 2 2.1 Yritysten kanssa
Tervetuloa Teinilän Lastenkotiin
Tervetuloa Teinilän Lastenkotiin Lapsen nimi: LASTEN OIKEUKSIEN JULISTUS Lapsella on oikeus Erityiseen suojeluun ja hoivaan Riittävään osuuteen yhteiskunnan voimavaroista Osallistua ikänsä ja kehitystasonsa
Murkkufoorumi - Vertaisryhmät nuorten vanhemmille. Johanna Syrjänen, Varsinais-Suomen Lastensuojelujärjestöt ry 19.2.2014 1
Murkkufoorumi - Vertaisryhmät nuorten vanhemmille 19.2.2014 1 Linkki-toiminta Varsinais-Suomen Lastensuojelujärjestöt ry:n Murkkuneuvola hanke (RAY-rahoitus 2011-2015) Tavoitteet: 1. 12-18 vuotiaiden lasten
Hyvän kohtaamisen voima ja merkitys vammaisen lapsen ja nuoren arjessa. Johanna Kaario Kehitysvammaisten Tukiliitto
Hyvän kohtaamisen voima ja merkitys vammaisen lapsen ja nuoren arjessa Johanna Kaario Kehitysvammaisten Tukiliitto 21.11.2018 Tampere Oikeus osallisuuteen YK:n lasten oikeuksien sopimus - Syrjimättömyys
Lisäopetus Perusopetuksen päättäneille nuorille
Lisäopetus Perusopetuksen päättäneille nuorille Oppimis- ja ohjauskeskus mäntykangas Mitä on lisäopetus Mäntykankaalla? Mäntykankaan koulun lisäopetuksen tavoitteet tukevat jatko-opintoihin siirtymistä
HARJOITTELUN OHJAUKSEN LAATUKRITEERIT
Sosiaali- ja terveysala/päivitys 12.4.2011 HARJOITTELUN OHJAUKSEN LAATU 1. Tiedonkulku Suunnitellulla tiedonkululla varmistetaan yhteistyö harjoittelupaikan ja oppilaitoksen välillä. - harjoittelupaikassa
NUORTEN ERITYISTUKEA TARVITSEVIEN ODOTTAVIEN ÄITIEN TUKEMISEN TOIMINTAMALLEJA. Marita Väätäinen Sanna Vähätiitto Oulun kaupunki
NUORTEN ERITYISTUKEA TARVITSEVIEN ODOTTAVIEN ÄITIEN TUKEMISEN TOIMINTAMALLEJA Marita Väätäinen Sanna Vähätiitto Oulun kaupunki Siskot-ryhmän taustaa Siskot -projekti on Mannerheimin Lastensuojeluliiton
Mielekkäät työtehtävät houkuttelevat harjoittelijoita!
Mielekkäät työtehtävät houkuttelevat harjoittelijoita! Vuoden 2013 aikana 359 Turun yliopiston opiskelijaa suoritti yliopiston rahallisesti tukeman harjoittelun. Sekä harjoittelun suorittaneilta opiskelijoilta
AMMATTIKORKEAKOULUOPISKELIJAN HARJOITTELUPOLKU
Vantaan kaupunki Perhepalvelut Vantaan Praksis Lasten suojelun Praksis Heidi Tondi Laura Kivistö 14.01.2010 AMMATTIKORKEAKOULUOPISKELIJAN HARJOITTELUPOLKU 1. YHTEYDENOTTO Opiskelija / oppilaitos ottaa
TYÖSSÄOPPIMISEN LAATUKRITEERIT TYÖPAIKALLE Yhdessä tekemällä -hanke
TYÖSSÄOPPIMISEN LAATUKRITEERIT TYÖPAIKALLE Yhdessä tekemällä -hanke Yhdessä tekemällä -hanke (S10924) 1 TYÖSSÄOPPIMISEN LAATUKRITEERIT TYÖPAIKALLE Työssäoppimisen laatukriteerit työpaikalle on laadittu
11.02.2015/ Anna-Liisa Lämsä. Työnantajien näkemyksiä erityistä tukea tarvitsevien työllistämisestä
Työnantajien näkemyksiä erityistä tukea tarvitsevien työllistämisestä Työnantajakysely ja työnantajien haastattelut Vuoden 2014 alussa työnantajille tehty työnantajakysely 161 vastaajaa 51 työnantajan
SEURAN SINETTIKRITEERIEN ARVIOINTI TYÖSTÖPOHJA SEURAN KÄYTTÖÖN
SEURAN SINETTIKRITEERIEN ARVIOINTI TYÖSTÖPOHJA SEURAN KÄYTTÖÖN Ohessa osa-alueittain alueittain taulukot, joihin on jo täytetty riittävän tason kuvaus kaikista osa-alueista. Taulukon perässä ovat kysymykset,
Lasten ja nuorten hyvinvoinnista vastaavan toimielimen ja sen jäsenen oma-arvio Kunta Toimielimen nimi Arvioijan nimi Pvm
tilasta 1. Suunnitelma ohjaa konkreettisesti kunnan toimintaa 1.1. Suunnitelman laadinta on yhteistyöprosessi, johon voivat osallistua kaikki joiden toimin lasten, nuorten ja perheiden hyvinvointiin vaikutetaan.
PÄIVÄ- JA TYÖTOIMINTA PSYKOSOSIAALISET AVOPALVELUT
PÄIVÄ- JA TYÖTOIMINTA PSYKOSOSIAALISET AVOPALVELUT PÄIVÄ- JA TYÖTOIMINTA PÄIVÄ- JA TYÖTOIMINTA ON OSA PORIN PERUS- TURVAN PSYKOSOSIAALISIA AVOPALVELUJA. SEN PERUSTEHTÄVÄ ON EDISTÄÄ ASIAKKAAN KOKONAISVALTAISTA
VANTAAN VALO. Vantaan Valo sijaitsee hyvien kulkuyhteyksien varrella, aivan Korson juna-aseman lähettyvillä. VANTAAN VALO
VANTAAN VALO Yhteystiedot: Palveluesimies Kati Hytönen 050 312 1717, kati.hytonen@vantaa.fi Toimistoassistentti Aila Enström, 043 825 4537, aila.enström@vantaa.fi Vahtimestari, Heikki Reinikainen, 043
Oppisopimuskoulutuksen ennakkojaksosta VALMAan
Oppisopimuskoulutuksen ennakkojaksosta VALMAan Susanna Kosonen Projektipäällikkö Oppisopimuskoulutuksen ennakkojakso-hanke Keuda Oppisopimuskoulutuksen ennakkojakso OPPISOPIMUS Ennakkojaksolta valmiuksia
Lastenpsykiatrian osastolle tutkimusjaksolle tulevan lapsen hoidon prosessimalli
Lastenpsykiatrian osastolle tutkimusjaksolle tulevan lapsen hoidon prosessimalli Lapsi ja vanhemmat/ huoltajat Omahoitaja / työpari Omahoitajien toiminta tutkimusjaksolla Perhehoitotyö Hoitohenkilökunta
Erityinen tuki-webinaari
Erityinen tuki-webinaari 4.9.2018 14.00-14.30 Erityinen tuki osana henkilökohtaistamista ja HOKS-prosessia. Lehtori, EO Annikki Torikka, TAMK. 14.30-14.55 Opiskelija toimijana- miten toimijuutta vahvistetaan?
Recovery orietation vastaus
Käytännön näkökulma Toipumisorientaatioon asumispalvelun arjessa Mikä muuttuu kun asenne muuttuu? Lilinkotisäätiö Recovery orietation vastaus Lilinkotisäätiön asumispalveluissa on pitkään kehitetty - asukkaiden
Työnantajien näkemyksiä ja kokemuksia erityistä tukea tarvitsevien työllistämisestä
Työnantajien näkemyksiä ja kokemuksia erityistä tukea tarvitsevien työllistämisestä Anna-Liisa Lämsä KT, TYP-verkostopäällikkö Pohjois-Pohjanmaan työllistymistä edistävä monialainen yhteispalvelu Työnantajakysely
SATAOSAA työhönvalmennus
SATAOSAA työhönvalmennus Yhteistyöterveiset SATAOSAA-hankkeesta. Olemme kehittämässä Satakuntalaisten osatyökykyisten työllistymisen ja osallisuuden edistämiseksi maakunnallista, eri toimijat yhdistävää
Valmentava ja kuntouttava opetus ja ohjaus. Työelämään valmentautuminen ja työllistyminen - yhteistyön kehittäminen työelämän kanssa
Valmentava ja kuntouttava opetus ja ohjaus Työelämään valmentautuminen ja työllistyminen - yhteistyön kehittäminen työelämän kanssa Pvm 4.12.2009 Helsinki Opetushallitus 1 Työelämään valmentautuminen ja
Asiakaspeili-lomakkeeseen kirjattuja asioita voidaan käyttää myös sosiaalityön palvelujen kehittämisessä.
ASIAKASPEILI KOKEMUKSENI PALVELUNKÄYTTÄJÄNÄ Asiakaspeilin tavoitteena on saavuttaa aikuissosiaalityön palveluissa parempaa ymmärrystä siitä, miten palvelunkäyttäjä kokee oman tilanteensa, ammattilaisten
Kiinni työelämässä -seminaari 11.11.09
MAHIS TYÖHÖN Kiinni työelämässä -seminaari Työllistymisen tuet ja palvelut Sari Honkonen ja Arja Pitkänen 11.11.09 1 TYÖLLISTYMISTÄ EDELTÄVÄT PALVELUT Työssäoppiminen on oppilaitoksen järjestämää työpaikalla
OMA VÄYLÄ HANKE RYHMÄMUOTOINEN KUNTOUTUS
OMA VÄYLÄ HANKE RYHMÄMUOTOINEN KUNTOUTUS RYHMÄKOKO 2-8 RYHMIEN KOKOONPANO MIETITTÄVÄ TARKOIN, RATKAISEVINTA YHTEINEN ELÄMÄNTILANNE TOIMINNALLISET KEINOT JA RYHMÄLÄISTEN OMA AKTIIVINEN TOIMINTA RYHMIEN
Vaskitien päiväkodin toimintasuunnitelma
Vaskitien päiväkodin toimintasuunnitelma 2017-2018 Toimintakulttuuri Toimimme pienryhmissä porrastaen, mikä mahdollistaa lapsen yksilöllisen kohtaamisen ja turvallisen vuorovaikutusilmapiirin. Pienryhmä
- silta parempaan tulevaisuuteen -
- silta parempaan tulevaisuuteen - - silta parempaan tulevaisuuteen - Kuopion seudun työvalmennussäätiön perustivat (25.4.2008): Kuopio, Siilinjärvi, Maaninka, Karttula EkoKuopio ry, Ekomaa-yhdistys ry
Muuttajanpolku kohti omannäköistä kotia ja elämää. Muuttoräppi löytyy netistä:
Muuttajanpolku kohti omannäköistä kotia ja elämää Muuttoräppi löytyy netistä: http://www.kvps.fi/perheille/muuttovalmennus/ Elämäntilanteen kuvaus ja tulevaisuuden suunnittelu Missä haluaisin asua? Millaisessa
Hoitojakso nuorisopsykiatrian osastolla
Hoitojakso nuorisopsykiatrian osastolla Nuori ja vanhemmat Lähettävä taho: Perusterveydenhuolto Erikoissairaanhoito Yksityislääkäri Hoidontarpeen arviointi Huolen herääminen ja yhteydenotto Hoidontarpeen
KP OTE. Opinnoista töihin
KP OTE Opinnoista töihin KP OTE Opinnoista töihin Oma Tie Työhöntoimintamallin LUONNOS 29.5.2018 KP OTE- hankkeen tavoitteet KP OTE- hankkeen päätavoite on sovittaa yhteen eri organisaatioiden toimintaa
Sosiaalipalveluohjaajat. Anna Kinnunen & Katja Pietikäinen. Sosiaalitoimisto, Lapinlahden kunta
Sosiaalipalveluohjaajat Anna Kinnunen & Katja Pietikäinen Sosiaalitoimisto, Lapinlahden kunta www.lapinlahti.fi 10.067 asukasta Vireä kulttuuri- ja liikuntapitäjä Kuntaliitos Varpaisjärven kunnan kanssa
Jamit-hankkeen kokemuksia työluotsityöstä
Jamit-hankkeen kokemuksia työluotsityöstä Hanna Takamaa 18.9.2014 Case 1. Asiakas on vuoden kestävällä työ/opintovapaalla omasta työstään, joka on fyysisesti raskasta, terveydentilassa tules-oireita, lisäksi
MIEPÄ -kuntoutusmalli. Paljon tukea tarvitsevien palveluprosessit ja rakenteet Pohjois-Suomessa seminaari Amira Bushnaief
MIEPÄ -kuntoutusmalli Paljon tukea tarvitsevien palveluprosessit ja rakenteet Pohjois-Suomessa seminaari 15.1.2014 Amira Bushnaief MIEPÄ RAY:n rahoittama kehityshanke vuosina 2003-2010 Oulun kaupungin
Sovari-vaikuttavuusmittarin hyödyntäminen työpajatoiminnassa
Sovari-vaikuttavuusmittarin hyödyntäminen työpajatoiminnassa Riitta Kinnunen, asiantuntija Valtakunnallinen työpajayhdistys ry Valtakunnalliset työpajapäivät 27.4.2016 Sovari sosiaalisen vahvistumisen
Päivätoimintayksikkö Kotipääsky tarjoaa ohjattua ryhmätoimintaa alueen mielenterveyskuntoutujille.
Päivätoimintayksikkö Kotipääsky tarjoaa ohjattua ryhmätoimintaa alueen mielenterveyskuntoutujille. Erilaisissa ryhmissä kuntoutujilla on mahdollisuus harjoitella sosiaalisia ja arkielämän hallintaan liittyviä
OSATA. Osaamispolkuja tulevaisuuteen
OSATA Osaamispolkuja tulevaisuuteen Miksi OSATA? Tulevaisuuden työelämässä uudenlaiset osaamisyhdistelmät korostuvat eikä työ sitoudu enää välttämättä tiettyyn ammattiin Opinto- ja työpolut eivät ole enää
TYÖKOKEILUN ARVIOINTI
TYÖKOKEILUN ARVIOINTI Työkokeilijan sukunimi * Työkokeilijan etunimi * Työkokeilun alkamis- ja päättymispäivä * Alku: Loppu: Työkokeilupaikka tai työympäristö * Jaksoon voi liittyä useampi eri kohde tai
1. Johdanto Hyvinkään Opisto on vuonna 1927 perustettu vapaan sivistystyön oppilaitos, joka tarjoaa kaikille avointa koulutusta. Hyvinkään Opisto tarj
1. Johdanto Hyvinkään Opisto on vuonna 1927 perustettu vapaan sivistystyön oppilaitos, joka tarjoaa kaikille avointa koulutusta. Hyvinkään Opisto tarjoaa kaikille avoimia suomen kielen kursseja pääsääntöisesti
SUONENJOEN KAUPUNKI PÄIVÄKESKUS KRITEERIT
2014 SUONENJOEN KAUPUNKI PÄIVÄKESKUS KRITEERIT SUONENJOEN KAUPUNGIN PÄIVÄKESKUKSEN TOIMINTA-AJATUS: Iloa ja eloa ikääntyneen arkeen. Omien voimavarojen mukaan, yhdessä ja yksilöllisesti. PÄIVÄKESKUS JOHDANTO
Miten tukea nuorta alkavalla uralla?
Miten tukea nuorta alkavalla uralla? Nuorta asennetta työelämään Vanhustyön Trainee hanke 23.10.2017 Erja Sandberg KT, erityispedagogi Taustalla Paljon epäonnistumisenkokemuksia, jotka aiheuttavat: 1.
Ikäihmisten palvelut TEHOSTETTU PALVELUASUMINEN. Visiomme: Meille asiakas on keskiössä! Olo on kaikin puolin kodikas.
Ikäihmisten palvelut TEHOSTETTU PALVELUASUMINEN Visiomme: Meille asiakas on keskiössä! Olo on kaikin puolin kodikas. RANUAN KUNTA/Perusturva Yleinen info. 1 Tervetuloa palveluasumiseen! Asukasvalintakäsittely
OHJEET KEHITYSKESKUSTELULLE ÅBO AKADEMIN PSYKOLOGIHARJOITTELIJOIDEN KANSSA
OHJEET KEHITYSKESKUSTELULLE ÅBO AKADEMIN PSYKOLOGIHARJOITTELIJOIDEN KANSSA Hyvät harjoittelunohjaajat, Åbo Akademin psykologian ja logopedian laitos (IPL) työskentelee projektin parissa, jonka tavoitteena
4.12.2015 VAMOS VAIKUTTAVA SOSIAALISEN KUNTOUTUKSEN KONSEPTI
4.12.2015 VAMOS VAIKUTTAVA SOSIAALISEN KUNTOUTUKSEN KONSEPTI Sosiaalinen kuntoutus pähkinänkuoressa Sosiaaliseen kuntoutukseen kuuluu: 1) sosiaalisen toimintakyvyn ja kuntoutustarpeen selvittäminen; 2)
Alakouluikäisten tyttöjen kerhomuotoinen ryhmätoiminta Timanttikerho
Alakouluikäisten tyttöjen kerhomuotoinen ryhmätoiminta Timanttikerho Pois syrjästä hanke Säkylän kehittämisosio Sisällys 1 Mikä on Timantti -kerho?... 3 2 Tavoitteet... 3 3 Resurssit... 4 4 Kerhotoiminta...
Opiskelijan kannustaminen työssäoppimiseen ja näyttöihin
Opiskelijan kannustaminen työssäoppimiseen ja näyttöihin Kotityö ja puhdistuspalvelujen perustutkinnossa Nakkila Pirkko 29.11.2012 Työllistyminen on yksi keskeinen keino syrjäytymisen ehkäisemiseen Riittävät
NUORTEN TALO. Miten Nuorten talo syntyi?
NUORTEN TALO Miten Nuorten talo syntyi? NUORTEN TALON HISTORIA 2009: YLILYÖNTI AVASI OVENSA OSANA ETSIVÄÄ TYÖTÄ Etsivä työ avasi tammikuussa matalan kynnyksen kohtaamispaikka Ylilyönnin osana perustyötä.
OPAS- TUSTA Työpaikoille. Ammattiosaamisen näyttöjen arviointi
OPAS- TUSTA Työpaikoille Ammattiosaamisen näyttöjen arviointi MITÄ OVAT AMMATTI- OSAAMISEN NÄYTÖT koulutuksen järjestäjän ja työelämän yhdessä suunnittelemia, toteuttamia ja arvioimia työtehtäviä työssäoppimispaikassa
TUKIPAJA. vertaistuellinen työtapa selviytymiskeinot tasa-arvoisuus luottamuksellisuus voimaantuminen
TUKIPAJA Räätälöityä apua erityistarpeisiin Tukea vaativaan vanhemmuuteen vertaistuellinen työtapa selviytymiskeinot tasa-arvoisuus luottamuksellisuus voimaantuminen Tukipaja on vuonna 2008 perustettu
Antavatko Kelan standardit mahdollisuuden toteuttaa hyvää kuntoutusta mielenterveysongelmaisille? Anne Lemmetty
Antavatko Kelan standardit mahdollisuuden toteuttaa hyvää kuntoutusta mielenterveysongelmaisille? 15.10.2013 Anne Lemmetty Antavatko Kelan standardit mahdollisuuden toteuttaa hyvää kuntoutusta mielenterveysongelmaisille?
Kehityskeskustelulomake
Kehityskeskustelulomake Täytetty: PERUSTIEDOT Henkilötiedot Nimi: Syntymäaika: Osoite: Puhelin: E-mail: Huoltajan yhteystiedot: Opiskelu Ryhmänohjaajan/luokanvalvojan nimi: Mitkä asiat ovat hyvin elämässäsi
Mallit työllistymiseen ja osallisuuteen. Pähee OTE. näyttöön perustuva. työhönvalmennus ja tuettu työ vammaispalveluissa.
Mallit työllistymiseen ja osallisuuteen Pähee OTE näyttöön perustuva työhönvalmennus ja tuettu työ vammaispalveluissa versio 1 6/18 TYÖHÖNVALMENNUS VALMENNUS JA TYÖ/OPISKELUPAIKAN ETSINTÄ Ensisijainen
Kykyviisari. Työ- ja toimintakyvyn itsearviointimenetelmän hyödyntäminen asiakastyössä
Kykyviisari Työ- ja toimintakyvyn itsearviointimenetelmän hyödyntäminen asiakastyössä Kykyviisari sopii kaikille työikäisille Kykyviisari on työ- ja toimintakyvyn arviointimenetelmä kaikille työikäisille,
PEILISALI - sosiaalityön reflektiivisen itsearvioinnin lomake
Kuvastin PEILISALI - sosiaalityön reflektiivisen itsearvioinnin lomake Peilisalin itsearviointiteemojen avulla työntekijä voi reflektoida tekemäänsä työtä ja asiakkaan tilannetta ikään kuin ulkopuolisen
Tiinan tarina. - polkuni työelämään
Tiinan tarina - polkuni työelämään Tiinan tarina on syntynyt Aspa-säätiön Silta työhön -projektissa (ESR, STM). Tarina kertoo projektin toimintamalleista sekä tositapahtumiin pohjautuvista kokemuksista.
YHDESSÄ HYVÄ OTE OPINNOISTA TÖIHIN
YHDESSÄ HYVÄ OTE OPINNOISTA TÖIHIN ERITYISEN TUEN MALLI OPINNOISTA TÖIHIN SIIRRYTTÄESSÄ KENELLE: Erityistä tukea tarvitseville opiskelijoille ja heitä työllistäville työnantajille. MIKSI: Opintojen mahdollistajaksi,
Hyvinkää Järvenpää Kerava Mäntsälä Nurmijärvi Pornainen Sipoo Tuusula. PARKKI Nuorten työllistymisen edistämiseksi
Hyvinkää Järvenpää Kerava Mäntsälä Nurmijärvi Pornainen Sipoo Tuusula PARKKI Nuorten työllistymisen edistämiseksi Keski-Uudenmaan nuorisotakuun kuntakokeilu 2016 Sisällys PARKKI -kokeilu... 3 Suunnittelu
INFIM-harjoittelu. Infotilaisuus 14.2.2013. Harjoitteluinfon sisältö
INFIM-harjoittelu Infotilaisuus 14.2.2013 Harjoitteluinfon sisältö Harjoittelutuki ja harjoittelusopimus Harjoittelun tavoitteet ja sisältö Harjoittelun suorittaminen Harjoittelupaikan hakeminen Vinkkejä
SAATEKIRJE KYSYMYKSET. Taustakysymykset. Hei!
SAATEKIRJE Hei! Olemme TAOK:in ammatillisen opettajakoulutuksen opiskelijoita ja teemme koulutukseemme liittyvän kehittämistyön yhteistyössä Tampereen seudun ammattiopisto, Tredun aikuiskoulutuksen ja
Kokemuksia perhehoidosta. Kuudes tapaaminen. Kouluttajakansio Ikäihmisten perhehoidon valmennus
Kokemuksia perhehoidosta Kuudes tapaaminen Kouluttajakansio Ikäihmisten perhehoidon valmennus Copyright Perhehoitoliitto ry Ilmarisenkatu 17 A 40100 Jyväskylä p. 040 310 1440 toimisto@perhehoitoliitto.fi
Kokeile ja kehitä -seminaari 7.11
Kokeile ja kehitä -seminaari 7.11 Miten ohjaustilanteissa voidaan tunnistaa hyvinvoinnin ja opinnoissa onnistumisen yhteys? Arto Saloranta TOTEEMI TOIMIJUUS Itsesäätely Itseohjautuvuus Vastuunotto Päätöksentekokyky
Elämän kartat. yksilölähtöisen elämän suunnitteluvälineinä
Elämän kartat yksilölähtöisen elämän suunnitteluvälineinä Olen oman elämäni päämies, saan tehdä itsenäisiä päätöksiä ja vastata niistä. (Samuli Palmu, Harjavalta) Elämän kartat Kartat auttavat meitä ymmärtämään,
TEEMAHARJOITTELU- Sari Harmoinen KTK248 INFO
TEEMAHARJOITTELU- Sari Harmoinen sari.harmoinen@oulu.fi KTK248 INFO Palkatonta harjoittelua laaja-alaisesti erilaisissa kasvatusalan organisaatioissa (ks. Weboodi) 4. vk opiskelijoille 408038S Teemaharjoittelu
EDURO-SÄÄTIÖN NUORTEN PALVELUT JA NEUROPSYKIATRINEN KUNTOUTUS. 6.10.2015 Tanja Raappana
EDURO-SÄÄTIÖN NUORTEN PALVELUT JA NEUROPSYKIATRINEN KUNTOUTUS 6.10.2015 Tanja Raappana Eduro-säätiö Toiminnan ohjaus Työ- ja toimintakyvynarvionninp alvelut Kuntoutuksen palvelut Osaamisen vahvistamisen