ESIMIESTEN KOKEMUKSIA ERGONOMISESTA TYÖVUOROSUUNNITTELUSTA TERVEYDENHUOLTOALALLA

Transkriptio

1 ESIMIESTEN KOKEMUKSIA ERGONOMISESTA TYÖVUOROSUUNNITTELUSTA TERVEYDENHUOLTOALALLA Satu Holmevaara Pro gradu tutkielma Ergonomia Itä-Suomen yliopisto Lääketieteen laitos Tammikuu 2019

2 ITÄ-SUOMEN YLIOPISTO, Terveystieteiden tiedekunta Lääketieteen laitos Ergonomia HOLMEVAARA, SATU: Esimiesten kokemuksia ergonomisesta työvuorosuunnittelusta terveydenhuoltoalalla Pro Gradu tutkielma 73 sivua, liitteitä 5 sivua Ohjaajat: TtT, Eur.Erg. Susanna Järvelin-Pasanen, TtT Ari Haaranen Tammikuu 2019 Avainsanat: vuorotyö, terveys, ergonominen työaikasuunnittelu Vuorotyö on yleistä ja se on yhdistetty moniin sairauksiin ja terveysriskeihin. Haitalliset terveysvaikutukset ovat seurausta unen ja normaalin vuorokausirytmin häiriintymisestä epäsäännöllisissä työaikajärjestelyissä. Vuorotyön terveyshaittoja voidaan ehkäistä ja vähentää ergonomisella työaikasuunnittelulla. Pro Gradu tutkielman tarkoituksena oli kuvata esimiesten kokemuksia ergonomisesta työvuorosuunnittelusta terveydenhuoltoalalla. Tutkimuksen tavoitteena oli tuottaa tietoa, jonka avulla voidaan kehittää ergonomisten työaikojen toteutumista. Tulosten avulla voidaan kehittää työaikoja vahvistamalla ergonomisten työaikojen toteutumista edistäviä tekijöitä ja ennakoimalla sitä estäviä tekijöitä. Aineiston hankintamenetelmänä olivat ryhmähaastattelut (n=10). Haastattelut nauhoitettiin, litteroitiin ja aineiston analysointi menetelmänä käytettiin induktiivista sisällönanalyysia. Tulokset osoittivat että, ergonomisella työaikasuunnittelulla voidaan edistää työntekijän terveyttä, hyvinvointia, työturvallisuutta, työn sujuvuutta ja näin ollen myös tuottavuutta. Esimiesten näkemyksissä korostui yksilöllisten tekijöiden ja luottamuksellisen esimiesalaissuhteen tärkeys. Työvuorosuunnittelulla voi tukea työssä jaksamista. Työaikaergonomian keinoin voi ehkäistä haitallista kuormitusta suosimalla palautumista edistäviä piirteitä. Vaikutusmahdollisuudet, ennakoitavuus ja yksilöllisten mieltymysten huomioiminen nähtiin työtyytyväisyyttä edistävänä tekijänä. Riittävä henkilöstö mahdollistaa ennakoitavuutta työvuoroihin, tarvittavan osaamisen kehittämistä ja auttaa varautumaan poissaoloihin. Osaamisen kehittämisellä ja hyvällä perehdyttämisellä vältetään tarve joustamiseen suunnitellusta työvuorosta ja mahdollistetaan riittävä palautuminen. Työaikaergonomiaa toteuttamalla voi tukea työssä jaksamista ja estää terveyshaittoja työturvallisuuslain hengen mukaisesti. Sairaalassa käytössä olevaa Titania työaikaergonomiaohjelman käyttämistä suositellaan systemaattisesti sekä yksilö- että työyhteisötasolla. Vastuu työvuorojen ergonomisuudesta on sekä työnantajalla että työntekijällä. Työntekijät tarvitsevat tietoa työaikojen vaikutuksista ja neuvontaa ergonomiseen suunnitteluun. Työntekijöiden sitoutuminen ergonomiseen työvuorosuunnitteluun edistää sen toteutumista. Laatimalla työvuorosuunnitteluun yhteisiä pelisääntöjä saadaan suunnittelusta sujuvaa ja oikeudenmukaista. Vakioitu malli työvuorojen suunnittelusta vähentää epätietoisuutta ja huolta, mitä muutokseen liittyy. Tulevaisuudessa työvuorosuunnittelun nähtiin mahdollistavan ergonomisemmat työvuorosuunnitelmat.

3 UNIVERSITY OF EASTERN FINLAND, Faculty of Health Sciences [Abstract] School of Medicine Ergonomics HOLMEVAARA SATU: Leaders' Experiences of Ergonomic Shift schedule planning in the Healthcare. Thesis, 73 pages, 4 appendixes (5 pages) Tutors: PhD, Eur.Erg. Susanna Järvelin-Pasanen, PhD Ari Haaranen January 2019 Keywords: shiftwork, health, ergonomic shift schedule Shift work is common, and it is related to many diseases and health risks. Adverse health effects are a result of disrupted sleep and normal circadian rhythm in irregular working time arrangements. The health risks of shift work can be prevented and reduced by ergonomic shift schedule. The purpose of this master's thesis was to find out the leaders experiences of ergonomic shift schedule planning in the healthcare. The aim of this study was to produce information that can be used to develop ergonomic working time arrangements. The results can be used to develop work times by reinforcing the factors contributing to the realization of ergonomic working hours and by anticipating the factors that prevent it. The method of obtaining material was group interviews (n=10). The interviews were recorded, transmitted, and the material analysis method used was inductive content analysis. The results showed that ergonomic shift schedule could promote worker health, wellbeing, occupational safety, workflow, and thus productivity. The leaders' views underlined the importance of individual factors and trusted relationships. Workflow planning can support work-related coping. By means of working ergonomics, it can prevent harmful loads by favoring restorative features. Impact opportunities, predictability, and individual preferences were factors in job satisfaction. Enough staff allows for predictability in shifts, developing the skills needed and helping to prepare for absenteeism. By developing knowledge and good orientation, you avoid the need for flexible work shift and allow for adequate recovery. By ergonomic shift schedule can support work-related stress and prevent health harms in accordance with the spirit of the occupational safety and health act. It is recommended systematically at the hospital for the use of Titania's workplace ergonomics program, both at the individual and at the workplace level. Responsibility for the ergonomics of shifts lies with both the employer and the employee. Employees need information on the effects of working hours and advice on ergonomic design. Employee commitment to ergonomic shift planning contributes to its implementation. By designing common rules for work scheduling, planning is smooth and fair. A standardized design of shaping routines reduces uncertainty and concern about the change. In the future, shift planning was seen to allow for more ergonomic workflow plans.

4 SISÄLTÖ 1 JOHDANTO KIRJALLISUUSKATSAUS Työajat ja vuorotyö Vuorotyötä säätelevä lainsäädäntö Vuorotyön yhteys terveyteen Ihmisen normaali vuorokausirytmi Vuorotyön vaikutus uneen Fyysisen toimintakyvyn vaihtelu vuorotyössä Vuorotyön yhteys elintapoihin Työtapaturmat ja kuolleisuus Vuorotyön terveysvaikutukset Sopeutuminen vuorotyöhön Työaikaergonomia ja ergonominen työvuorosuunnittelu Perinteinen, keskitetty ja osallistuva työvuorosuunnittelu Yhteenveto tutkimuksen taustasta TUTKIMUKSEN TARKOITUS JA TAVOITTEET TUTKIMUSAINEISTO JA MENETELMÄT Aineiston keruu Aineiston analysointi TUTKIMUKSEN TULOKSET Taustatiedot Esimiesten tiedot ja valmiudet ergonomisesta työvuorosuunnittelusta Ergonomisen vuorojärjestelmän kriteereiden huomioiminen työaikasuunnittelussa Esimiesten kokemus ergonomisen työaikasuunnittelun toteutumisesta käytännössä Esimiesten näkemyksiä työvuorosuunnittelun tulevaisuudesta Tulosten yhteenveto POHDINTA Tulosten pohdinta Tulosten hyödynnettävyys Tulosten eettisyys... 65

5 6.4 Tulosten luotettavuus JOHTOPÄTÖKSET LÄHTEET LIITTEET

6 1 JOHDANTO Työtä tehdään useilla aloilla poikkeavina työaikoina esimerkiksi vuorotyössä, jolloin ihmisen luontainen vuorokausirytmi häiriintyy. Suomessa vuorotyö on varsin yleistä. Vuonna 2010 vuorotyötä teki noin 25 % työntekijöistä. Suomessa kolmivuorotyö on hieman yleisempää hoitoalalla kuin muissa länsimaissa. Terveydenhuoltoalalla yli puolet työskentelee muussa kuin säännöllisessä päivätyössä ja vuorotyöntekijöitä on noin joka kolmas. Terveydenhuoltoalan työntekijöistä noin 90 % on naisia. Vuorotyön suhteellinen osuus todennäköisesti lisääntyy väestön ikääntymisen johdosta (Tilastokeskus 2011, Sutela ja Lehto 2014, Eurofound 2015). Työhön liittyvät tekijät ovat usein niitä, jotka häiritsevät unta. Vuorotyö on yhdistetty moniin sairauksiin ja terveysriskeihin ollen useiden eri kansantautien riskitekijä. Haitalliset terveysvaikutukset ovat seurausta unen ja normaalin vuorokausirytmin häiriintymisestä epäsäännöllisissä työaikajärjestelyissä. Vuorotyön terveysvaikutukset ilmenevät hitaasti (Partonen 2012). Vuorotyössä työn ja muun elämän yhteensovittaminen on hankalaa ja säännöllisten elintapojen ylläpitäminen vaikeaa. Toiset työntekijät sopeutuvat työskentelemään poikkeavina työaikoina paremmin kuin toiset (Hakola ja Kalliomäki-Levanto 2010). Vuorotyön terveyshaittoja voi ehkäistä ja vähentää ergonomisella työaikasuunnittelulla (Härmä ja Sallinen 2008). Työaikaergonomian keinoin voi säädellä työn kuormittavuutta työntekijän voimavaroihin sopiviksi, tukea ihmisen luonnollista vuorokausirytmiä ja edistää palautumista kuormituksesta työpäivän ja työjaksojen jälkeen (Härmä ym. 2011, Dahlgren ym. 2016). Ergonomisella työaikasuunnittelulla voidaan tukea työssä jaksamista, edistää työntekijän terveyttä, hyvinvointia, työturvallisuutta, työn sujuvuutta ja näin ollen myös tuottavuutta. Työaikoihin liittyvien riskien tunnistamisella ja hallinnalla voidaan vaikuttaa työntekijän terveyteen sekä työturvallisuuteen niitä tukien ja edistävästi (Hakola ja Kalliomäki-Levanto 2010). Hyvä työaikasuunnittelu huomioi työntekijän voimavaroja ja riittävän palautumisen. Antamalla työntekijöille tietoa työaikoihin liittyvistä haitoista, neuvoja niiden välttämiseksi sekä ohjausta työvuorosuunnitteluun, voidaan kuormitusta ja työajoista aiheutuvia haittoja ehkäistä ja vähentää sekä edistää selviytymään vuorotyössä (Hakola ym. 2007, Puttonen 2016).

7 Pro Gradu tutkielman tarkoituksena oli kuvata esimiesten kokemuksia ergonomisesta työvuorosuunnittelusta terveydenhuoltoalalla. Aineiston hankintamenetelmänä olivat ryhmähaastattelut (n=10). Tavoitteena oli tuottaa tietoa, jonka avulla voidaan kehittää tutkimuksen kohteena olevan sairaalan ergonomisten työaikojen toteutumista ja vaikuttaa työntekijän terveyteen ja hyvinvointiin sekä työturvallisuuteen ja tuottavuuteen niitä edistävästi.

8 3 2 KIRJALLISUUSKATSAUS 2.1 Työajat ja vuorotyö Ammattiin ja sen harjoittamiseen liittyy olennaisena osana työajat. Työnantaja päättää työajan järjestämisestä. Suomessa työaikoja säädellään työaikalailla, joka noudattaa Euroopan Unionin työaikadirektiiviä. Työaikalain ja direktiivien tarkoituksena on turvallisuuden ja terveyden parantaminen työssä (Työaikalaki 605/1996, Euroopan Unionin työaikadirektiivi 2003/88/EY, Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi 93/104/EY). Työaikalaissa (605/1996) 4 :ssä työaikaan katsotaan kuuluvaksi työhön käytetty aika ja sen lisäksi se aika, jonka työntekijä on velvoitettu olemaan työnantajansa käytettävissä. Työaikalaissa on määritelty minimivaatimukset keskimääräiselle viikkotyöajalle, vuorokausilevolle sekä työlle, jota tehdään öisin ja sunnuntaisin (Työaikalaki 605/1996). Vuorotyössä työ on järjestetty työvuoroihin siten, että työntekijät vuorottelevat määrätyn työvuorosuunnitelman mukaisesti (EU:n työaikadirektiivi 93/104/EY). Vuorotyö määritellään työaikalain (605/1996) mukaan sellaiseksi työksi, missä työvuorot vaihtuvat säännöllisesti ennalta sovituin ajanjaksoin. Vuorotyössä työntekijä ei työskentele pysyvästi yhdessä määrätyssä vuorossa. Työvuorot vaihtuvat säännöllisesti, kun työvuoro jatkuu enintään yhden tunnin työhön sijalle tulleen vuoron kanssa yhtäaikaisesti tai jos työvuorojen väliin jää enintään yksi tunti (Työaikalaki 605/1996). Kolmivuorotyössä päivä on jaettu kolmeen kahdeksan tunnin työvuoroon. Vuorotyössä suurin osa työtunneista tehdään aamu kahdeksan ja iltapäivä kello viiden ulkopuolella. Yövuorossa vähintään kolme tuntia sijoittuu ilta yhdentoista ja aamu kuuden väliseen aikaan (EU:n työaikadirektiivi 93/104/EY, Työaikalaki 605/1996). Työturvallisuuslaissa (738/2002) otetaan huomioon työaikojen vaikutus kuormittumiseen. Työajat rinnastetaan työturvallisuuslaissa vaara- ja haittatekijöiksi (Laki työturvallisuuslain muuttamisesta 329/2013, Työturvallisuuslaki 738/2002). Työajoista aiheutuviin riskeihin voi puuttua ennaltaehkäisevästi (Husman ja Liira 2012). Valtioneuvoston asetus hyvästä työterveyshuoltokäytännöstä (708/2013) korostaa työntekijän työkyvyn edistämistä. Työnantajalla on velvollisuus järjestää työntekijälle

9 4 työterveyshuolto työstä ja työolosuhteista aiheutuvien terveysvaarojen ja haittojen ehkäisemiseksi. Työterveyshuollon yksi ensisijainen tehtävä on antaa tietoa, neuvontaa ja ohjausta terveyden edistämiseksi ja haittojen ehkäisemiseksi (Valtioneuvoston asetus 708/2013, Valtioneuvoston asetus 1485/2001, Uitti 2014). Epäsäännöllinen työaika ja vuorotyö ovat yleistyneet. Vuonna 2009 noin 27 % työntekijöistä työskenteli noudattaen epäsäännöllistä työaikaa ja säännöllinen päivätyö oli 72 % :lla. Säännöllisesti yötyössä työskenteli 1 % ja aamu- tai iltatyössä 7 %, vuoro-, periodi- tai jaksotyössä oli 16 % työntekijöistä. Vuorotyö on epätyypillisen työajan yleisin muoto ja se on yhteydessä työn luonteeseen. Yöllä työskentely on yleisintä paperija metalliteollisuudessa, kuljetus- ja liikennetyössä sekä sosiaali- ja terveydenhuollossa (Perkiö-Mäkelä ym. 2010, Tilastokeskus 2011, Sutela ja Lehto 2014). Suomessa vuorotyö on yleistä ja noin 25 % työntekijöistä tekee vuorotyötä tai noudattaa epäsäännöllisiä työaikoja. Sosiaali- ja terveydenhuoltoalalla vuorotyö on yleistä ja työntekijöistä noin 90 % on naisia. Vuorotyön suhteellinen osuus todennäköisesti lisääntyy edelleen väestön ikääntymisen johdosta. Sosiaali- ja terveydenhuoltoalan työntekijöistä noin 75 % eläköityy vuoteen 2030 (Tilastokeskus 2011, Sutela ja Lehto 2014, Eurofound 2015). Tilastokeskuksen tekemän haastattelututkimuksen (2010) mukaan vuonna 2009 vuorotyössä oli 23 %, naisista 27 % ja miehistä 19 % (Perkiö-Mäkelä ym. 2010). Euroopassa vuonna 2009 työväestöstä 20 % teki vuorotyötä. Euroopan työolotutkimuksen mukaan (2010) vuorotyöntekijöistä 45 % työskenteli myös yövuoroissa. Säännöllisesti aamu- tai iltatyötä kertoi tekevänsä 7 % ja yötyötä vähintään kerran kuussa 15 % työntekijöistä (Tilastokeskus 2011, Viitasalo ym. 2011). Työ ja terveys Suomessa 2009 haastattelututkimuksen vastaajista alle 35-vuotiaat olivat useimmin määräaikaisessa työsuhteessa. Epäsäännölliset työajat olivat niin ikään yleisempiä nuorilla vuotiailla. Säännöllisestä päivätyöstä poikkeavat työajat olivat yleisimpiä prosessi- ja kuljetustyöntekijöillä sekä alemmilla toimihenkilöillä palvelu-, myynti- ja hoitotyössä (Perkiö-Mäkelä ym. 2010). Miehillä ja naisilla epäsäännöllinen työaika ja viikonlopputyö olivat lähes yhtä yleistä. Miehillä yötyö oli yleisempää (19 %) kuin naisilla (11 %). Viikonlopputyötä, joko

10 5 lauantaina tai sunnuntaina, vähintään kerran kuukaudessa kertoi tekevänsä noin kolmannes. Viikonlopputyötä teki usein vuotiaat naiset, jotka työskentelivät palvelu-, myynti- ja hoitotyössä. Viikonlopputyö oli yleistä myös maanviljelijöiden ja metsätyöntekijöiden keskuudessa (Kandolin ym. 2010, Perkiö-Mäkelä ym. 2010). 2.2 Vuorotyötä säätelevä lainsäädäntö Vuorotyöntekijöiden terveyttä ja turvallisuutta suojellaan monien lakien, asetusten ja sopimusten avulla. Työturvallisuuslaki (738/2002) on velvoittanut lähtien työnantajia selvittämään ja tunnistamaan työajoista aiheutuvia haitta- ja vaaratekijöitä. Työnantajan on arvioitava työaikojen aiheuttamien haitta- ja vaaratekijöiden merkitystä työntekijöiden terveydelle ja turvallisuudelle, mikäli näitä ei voida työstä poistaa (Työturvallisuuslaki 738/2002, Hakola ym. 2013, Laki Työturvallisuuslain muuttamisesta 328/2013). Työaikoja arvioitaessa katsotaan työajan kestoa, mahdollisuuksia säätää työpäivän pituutta, peräkkäisten työvuorojen toistuvuutta, työvuorojen kiertosuuntaa sekä sitä, onko työntekijällä mahdollisuutta riittävään palautumiseen työpäivänsä aikana ja työvuorojen välillä (Työturvallisuuslaki 738/2002, Hakola ym. 2013, Laki Työturvallisuuslain muuttamisesta 328/2013). Työterveyshuoltolaissa (1383/2001) on erikseen määritelty vuorotyöntekijöiden työterveyshuollosta (Työterveyshuoltolaki 1383/2001). Valtioneuvoston asetuksessa (1485/2001) säädetään yötyöntekijöille terveystarkastuksia, kun työstä voi aiheutua erityistä vaaraa (Valtioneuvoston asetus 1485/2001). 2.3 Vuorotyön yhteys terveyteen Vuorotyö on yhdistetty moniin terveysriskeihin ja sairauksiin. Haitalliset terveysvaikutukset ja eriasteiset häiriöt kehon toiminnoissa ovat seurausta unen ja normaalin vuorokausirytmin häiriintymisestä epäsäännöllisissä työaikajärjestelyissä (Härmä ja Sallinen 2008, Karhula 2015). Työaikajärjestelyillä voi tukea työntekijän terveyttä ja helpottaa työn ja muun elämän yhteensovittamista. Ihmisen henkisen ja fyysisen työkyvyn on katsottu noudattavan

11 6 vuorokausirytmiä. Psykofysiologiset valmiudet tehdä työtä ovat korkeimmillaan aamulla ja heikoimmillaan ne ovat keskipäivän tauon jälkeen. Vähäisintä ihmisen valmiudet työn tekemiseen ovat yöllä, jolloin kehon ja mielen on tarkoitus nukkua. Päivän fysiologisesta ja psykologisesta kuormituksesta palautuminen tapahtuu parhaiten yöllä nukkuessa (Hublin ja Härmä 2012). Väsymys voi näkyä työntekijän heikentyneenä työnlaatuna, muistin ja keskittymisen ongelmina sekä vaikeutena oppia uutta. Ihmisen hyvinvointi ja toimintakyky edellyttävät, että biologiset ja sosiaaliset vuorokausirytmit ovat tasapainossa. Vuorokausirytmien epätasapainotila voi heijastua uneen ja virkeyteen. Häiriöt voivat johtaa edelleen haitallisiin kuormitusoireisiin (Hublin ja Härmä 2012, Hublin ja Lagerstedt 2012, Karhula 2015) Ihmisen normaali vuorokausirytmi Ihmisen vuorokausi muodostuu valveillaolosta ja nukkumisesta. Uni-valverytmiä säätelee noin vuorokauden mittainen sirkadiaaninen rytmi ja kehon sisäinen homeostaattinen unen tarve. Tutkittaessa ihmisen elintoimintoja on havaittu useita säännöllisiä jaksoja vuorokausirytmin vaikutuksesta. Työntekijän vuorokausirytmiä ja virkeyden tilaa tahdistaa monet ulkoiset tekijät, kuten työaika ja valo-pimeärytmi sekä sisäsyntyiset eli endogeeniset tekijät. Ihmisen endogeeninen rytmi on normaalisti tuntia. Yleensä ihmisen elimistö pyrkii sopeutumaan valo-pimeärytmiin. Elimistö noudattaa 24 tunnin sirkadiaanista vuorokausirytmiä subrakiasmaattisen tumakkeen tahdistamana. Rytmi säilyy, vaikka kaikki ulkoiset merkit vuorokauden ajasta olisi poistettu (Härmä ja Sallinen 2008). Isoaivojen pohjaosissa oleva subrakiasmaattinen tumake tarvitsee valoa pysyäkseen toiminnassa. Subrakiasmaattinen tumake pyrkii synkronoimaan elimistön rytmit toimintakykyyn optimaalisiksi ja noudattamaan 24 tunnin sirkadiaanista vuorokausirytmiä. Melatoniinin eli pimeähormonin eritys on parasta keskiyön jälkeisinä tunteina. Valolle altistuminen estää sen erittymisen. Melatoniini edistää unen saantia ja auttaa subrakiasmaattista tumaketta pysymään ajassa (Hublin ja Härmä 2012).

12 7 Vuorokausirytmin muuttuminen 1-2 tuntia saa tahdin sekaisin, jolloin elimistön toiminnot alkavat noudattaa omia rytmejään. Häiriöitä voi syntyä siirryttäessä nopeasti aikavyöhykkeeltä toiselle tai esimerkiksi vuorotyössä. Häiriöt sirkadiaanisessa rytmissä heijastuvat ihmisen uni-valverytmiin ja toistuvaa epätahdistumista pidetään sairauksien riskitekijä (Hublin ja Härmä 2012). Unella on tärkeä rooli aivojen palautumisessa ja sitä kautta vireyden ja tiedollisten toimintojen ylläpitämisessä (Härmä ja Sallinen 2008) Vuorotyön vaikutus uneen Uni on rakentava tila, joka edistää palautumista fyysisestä ja psyykkisestä kuormituksesta (Härmä ja Sallinen 2008). Elimistön kuormittuminen työajoista on katsottu selittävän terveyshaittoja ja sairastumista (Hublin ja Lagerstedt 2012). Vuorotyö vaikuttaa haitallisesti myös työntekijän sosiaaliseen elämään (Hakola ja Kalliomäki-Levanto 2010, Pensola 2010). Vuorotyössä uni ja unirytmi voivat häiriintyä. Lyhentynyt tai häiriintynyt uni on yleisimpiä terveyteen liittyviä vuorotyön vaikutuksia (Hublin ja Lagerstedt 2012). Vaikutukset unen pituuteen ovat riippuvaisia siitä, millainen vuorotyöjärjestelmä on ja ovatko muutokset vuorokausirytmissä tilapäisiä vai pysyviä. Työskentely pysyvästi yövuorossa voi johtaa unen lyhenemiseen (Puttonen ym. 2010). Vuorotyössä ympäristön valolle altistuminen muuttuu. Olennainen tekijä elimistön vuorokausirytmien tahdistamisessa on valo tai sen puuttuminen. Toimintakyvyn eri alueiden on havaittu palautuvan vuorokauden vaihteluista eri tahdissa. Uneliaisuus ja väsymys ovat yleistä vuoro- ja yötyötä tekevillä. Useissa tutkimuksissa suurin osa vuorotyöntekijöistä ilmoitti kokeneensa tahatonta nukahtelua ja uneliaisuutta yövuorossa. Vuorotyössä unirytmi voi seota erityisesti yksittäisten yövuorojen ja aikaisten aamuvuorojen yhteydessä. Yövuoron jälkeen nukkuminen voi olla vaikeaa, sillä valo aktivoi aivoja ja häiritsee nukahtamista (Härmä ja Sallinen 2008, Puttonen ym. 2010). Häiriöt unen laadussa ja määrässä heikentävät hormonitoimintaa ja johtavat epätasapainoon, jolloin esimerkiksi stressihormonien eritys lisääntyy. Ihmisillä on unen tarpeessa suuria yksilöllisiä eroja. Normaalisti aikuinen tarvitsee unta 6-8 tuntia yössä. Unen tarpeeseen vaikuttaa myös ikä. Vastasyntyneiden unentarve on tuntia kun

13 8 vanhukset nukkuvat katkonaisesti ja tarvitsevat syvää unta paljon vähemmän (Järnefelt ja Hublin 2012) Fyysisen toimintakyvyn vaihtelu vuorotyössä Toimintakyky on valmiuksia, joita ihminen tarvitsee selviytyäkseen hänelle asetetuista tehtävistä elämässään. Toimintakyky määrittelee psyykkisten, fyysisten ja sosiaalisten ominaisuuksien suhdetta ihmiseen kohdistettaviin virallisiin ja epävirallisiin odotuksiin nähden. Toimintakykyä arvioidessa on määriteltävä mitä odotuksia ja ominaisuuksia vertaillaan eli millaisia vaatimuksia työtehtävä asettaa yksilön ominaisuuksille (Matikainen ym. 2004). Fyysinen toimintakyky on tärkeä tekijä määriteltäessä työntekijän työkykyä (Mäkitalo 2012). Fyysinen toimintakyky noudattaa vuorokausirytmiä. Fyysisesti kuormittavan työn ei arvioida soveltuvan yövuoroon yhtä hyvin kuin päivävuoroon. Fyysisen suorituskyvyn vuorokausivaihtelua on tutkittu ja todettu, että sydän-ja verenkiertoelimistön maksimaalisen hapenottokyvyn vähenevän yöaikaan noin 5 6 %, mikä selittää myös työntekijöiden kokemusta alentuneesta suorituskyvystä. Tutkimusten mukaan taitoa, tarkkuutta ja nopeutta vaativat fyysiset suoritukset eivät sovellu yöllä tehtäviksi yhtä hyvin kuin päivään (Hakola ym. 2007, Hublin ja Härmä 2012) Vuorotyön yhteys elintapoihin Epäsäännöllisessä vuorokausirytmissä eläminen on elimistölle kaikin puolin haastavaa ja kuluttavaa. Nykytiedon mukaan vuorotyö lisää riskejä sairastua, vaikka työntekijä pyrkisi noudattamaan terveellisiä elintapoja (Hublin ja Härmä 2012). Vuorotyön yhteydestä elintapoihin on saatu myös ristiriitaisia tutkimustuloksia. Työaikamuotojen vaikutusten selvittämistä vaikeuttaa muun muassa se, että ihmiset valikoituvat itse vuorotyöhön. Vuorotyöjärjestelmällä on vaikutusta siihen, millaiset mahdollisuudet työntekijällä on ylläpitää terveellisiä elintapoja. Työaikamuodon on todettu olevan vain yksi työntekijöitä kuvaava ominaisuus (Hakola ym. 2007).

14 9 On esitetty, että krooninen väsymys ja epäterveelliset ruokailutottumukset ovat primaarisyy vuorotyöntekijöiden lisääntyneisiin vatsan ja suoliston vaivoihin (Hublin ja Härmä 2012). Epäterveelliset elintavat kuten tupakointi ja ylipaino ovat niin ikään useiden tutkimusten mukaan yleisempiä vuorotyöntekijöiden keskuudessa (Hakola ym. 2007, Hublin ja Härmä 2012). Työssä ja työoloissa voi olla terveyttä ja toimintakykyä vaarantavia piirteitä. Vuorotyön terveyshaitat ovat yleisiä ja ne heijastuvat työntekijän kokemaan terveyteen ja hyvinvointiin (Aromaa ym. 2010). Työterveyshuolto pyrkii puuttumaan ja poistamaan työhön liittyvien terveyttä vaarantavia tekijöitä, tunnistamalla syysuhteita ja tekemällä tarvittavia toimia riittävän varhain (Aromaa ym. 2010). Tieto tekijöistä, jotka työssä edistävät terveyttä ja jotka sitä vaarantavat, auttaa tekemään valintoja (Husman ja Liira 2012). Sairauksien ja eriasteisen oireilun taustalta löytyy fysiologisten vuorokausirytmien häiriintyminen työajoista. Tutkimustietoa vuorotyön aiheuttamista terveyshaitoista valmistuu koko ajan lisää. Tutkimuksissa on esitetty, että vuorotyössä vuorokausirytmin häiriintymisen lisäksi muutoksia tapahtuu elintavoissa epäsäännöllisissä työajoissa. Sosiaalisten stressitekijöiden katsotaan lisäksi altistavan työntekijää haitallisille terveysvaikutuksille (Hakola ja Kalliomäki-Levanto 2010, Härmä ym. 2011) Työtapaturmat ja kuolleisuus Vuorotyön ja työssä tapahtuvien tapaturmien ja onnettomuuksien väliltä on löydetty vahvaa näyttöä. Yhteyden ajatellaan johtuvan vuorotyön aiheuttamasta uneliaisuudesta ja toimintakyvyn laskusta (Hakola ym. 2007, Härmä ym. 2011). Tutkimusten mukaan väsyneenä kyky arvioida realistisesti omaa toimintakykyään alenee. Väsymys ja alentunut suorituskyky ovat merkittäviä työn laatuun ja työturvallisuuteen vaikuttava seikkoja (Åkerstedt 2003). Väsyneenä ihmisen kyky käsitellä, vastaanottaa tai tuottaa tietoa heikkenee. Kynnys riskien ottamiseen on todettu laskevan väsyneenä ja väsymyksen edelleen lisääntyessä henkisen suoriutumisen tason heikkenevän. Kognitiivisista tehtävistä suoriutuminen yöllä kello kolmen aikaan, 19 tunnin

15 10 yhtämittaisen valvomisen jälkeen on verrattavissa suoriutumiseen noin promillen humalatilassa (Hakola ym. 2007, Hublin ja Härmä 2012). Työtapaturmia raportoidaan tapahtuvan yövuorossa keskimäärin 36 % enemmän kuin päivä- tai iltavuorossa (Fischer ym. 2017). Jatkuvasti yötyötä tekevät kohtaavat todennäköisemmin työssään henkistä ja fyysistä väkivaltaa kuin päivä, kaksi- tai kolmivuorotyössä. Tapaturmatilastoissa voidaan nähdä peräkkäisten yövuorojen lisäävän tapaturmatiheyttä ja pitkien (enemmän kuin 9 tuntia) työvuorojen lisäävän vammautumisen- ja loukkaantumisriskiä (Folkard ja Tucker 2003, Fischer ym. 2017, Karhula ym. 2018). Suhdeluku lasketaan tapahtuneiden tapaturmien ja tehtyjen työtuntien perusteella. Tapaturmataajuus ilmoitetaan miljoonaa työtuntia kohti (Tilastokeskus 2018). Väsymys on yhdistetty kohonneeseen liikenneonnettomuusriskiin yövuorosta kotiin palaavilla. Vuonna 2001 valmistuneessa tutkimuksessa tarkasteltiin työperäisten tekijöiden osuutta kokonaiskuolleisuuteen. Tapauksista neljäsosa liitettiin vuorotyöhön ja normaalista poikkeaviin työaikoihin (Hakola ym. 2007) Vuorotyön terveysvaikutukset Luotettavien tutkimustulosten saaminen vuorotyön terveysvaikutuksista on hidasta. Vuorotyön haitallisten terveysvaikutusten on arveltu olevan seurausta unen ja normaalin vuorokausirytmin häiriintymisestä (Partonen 2012). Yö- ja vuorotyö lisää univajetta, joka lisää autonomisen hermoston ja kortisoliryhmien häiriöitä sekä alentaa sokerin sietokykyä johtaen insuliini resistenssiin. Pitkällä aikavälillä stressireaktiot ihmisen elimistössä altistavat sairauksille (Härmä ym. 2011, Hansen ym. 2016). Nykytiedon mukaan vuorotyö häiritsee unta ja aiheuttaa unettomuutta. Häiriintyneen unen on katsottu olevan myös yhteydessä ennen aikaiseen kuolemaan (Gallicchio ym. 2009). Korkea työstressi on yhdistetty vuorotyöhön liittyvään unihäiriöön ja voimakkaaseen väsymykseen. Univaje nostaa kortisolin ja adrenaliinin eritystä sekä sympaattista aktivaatiota, heikentää immuunijärjestelmän toimintaa nostaen tulehdusarvoja, muuttaa rasva- ja sokeriaineenvaihduntaa ja kasvattaa ruokahalua (Hakola ja Kalliomäki-Levanto 2010, Härmä ym. 2011, Hansen ym. 2016).

16 11 Vuorotyön yhteys verenpainetaudin esiintymiseen on kiistanalainen. Yötyön on todettu vaikuttavan suoraan nostaen työntekijän verenpainetta. Vuorotyö altistaa painon nousulle ja lisää alttiutta sydämen rytmihäiriöille. Kokeellisesti toteutetuissa tutkimuksissa vuorotyön on todettu nostavan autonomisen hermoston sympaattista aktiivisuutta. Stressi aktivoi autonomisen hermoston sympaattista, kun taas lepo parasympaattista puolta, mikä selittäisi hermoston sympaattisen aktiivisuuden vaikutusta systoliseen verenpaineeseen (Hakola ym. 2007). Häiriöt vuorokausirytmissä ja univaje ovat todennäköisiä syitä vuorotyöntekijöiden kohonneen sydän- ja verisuonitautiriskin taustalla. Vuorotyö lisää sepelvaltimotaudin vaaraa ja tutkimusten mukaan sen vaara on 40 % korkeampi yötyöammateissa (Puttonen ym. 2010, Proper ym. 2016). Kuolleisuutta aiheuttaviin sydän-ja verisuonitauteihin vuorotyötä ei ole yhdistetty (Hublin ja Härmä 2012). Vuorotyö edistää ateroskleroosin eli valtimonkovettumataudin kehittymistä aiheuttaen itsenäistä lisäriskiä, joka ei riipu perinteisistä sepelvaltimotaudin riskitekijöistä. Sepelvaltimotaudissa valtimot ovat ahtautuneet verenvirtausta haittaavassa määrin ateroskleroosin seurauksena. Ateroskleroosi on havaittavissa miehillä jo ennen 40 ikävuotta. Puttonen ym. (2009) tutkimuksen tulokset viittasivat siihen, että vuorotyö nopeuttaa ateroskleroosin kehittymistä. Sen vaikutukset vuorotyössä ovat piileviä. Häiriöt vuorokausirytmissä ja univaje ovat todennäköisesti vaikuttamassa vuorotyöntekijöiden kohonneeseen sydän- ja verisuonitautiriskiin (Puttonen ym. 2009). Kansainvälinen syöpätutkimuslaitos (International Agency for Research on Cancer, IARC) arvioi vuonna 2008 vuorotyöhön liittyen tehtyjä syöpätutkimuksia. Tehdyssä katsauksessa todettiin, että normaalia vuorokausirytmiä muuttava vuorotyö on todennäköisesti ihmiselle syöpää aiheuttavaa eli karsinogeenista. Syöpäriskin on arvioitu olevan riippuvainen altistumisesta vuorotyössä yölliselle valolle ja nukutun yöunen määrälle. Yötyössä melatoniinin erittyminen estyy ja estrogeenin tuotanto lisääntyy. Rintasyöpäriski vuorotyössä selittyy melatoniinin erittymisen vähenemisestä yövuorossa. Tutkimusten mukaan melatoniinilla on syövän kasvua estäviä vaikutuksia. Estrogeenin erityksellä on taas todettu olevan yhteyttä rintasyöpään. Yöllinen altistuminen valolle selittää näin ollen naisten rintasyöpäriskin lisääntymistä. Riski sairastua rintasyöpään on ilmeisesti riippuvainen yövuorojen ja vuorotyövuosien määrästä (Hakola ym. 2007, Hansen ym. 2012, Åkerstedt ym. 2015).

17 12 Laajassa hoitajaa käsittäneessä kohorttitutkimuksessa todettiin rintasyöpäriskin lisääntyneen 36 % ja paksunsuolen ja peräsuolen syöpäriskin lisääntyneen 35 % yövuoroja tekevillä (Hakola ym. 2007). Vuorotyö lisää tutkimusten mukaan lisäksi ruuansulatuskanavan syöpää ja miehillä huomattavasti riskiä sairastua eturauhassyöpään (Puttonen ym. 2010, Proper ym. 2016). Noin puolet yötyötä tekevistä ilmoittaa, että heillä on usein tai jatkuvasti ruoansulatuselimistön oireita, kuten närästystä, ilmavaivoja ja vatsakipuja. Oireita esiintyy vuorotyöntekijöillä enemmän kuin päivätyötä tekevillä. Vaivat ovat varsin yleisiä vuorotyössä ja sen on todettu johtuvan siitä, miten työntekijä syö yöllä (Hublin ja Härmä 2012). Kehon ruoansulatuselimistön toiminta noudattaa säännöllistä vuorokausirytmiä. Yöaikaan suolen sileän lihaksiston toiminto vähenee, ruuan imeytymiseen tarvittavien entsyymien erittyminen suoleen hidastuu ja ruoka ei sula kunnolla. Epäsäännöllisessä vuorotyössä on haasteita ylläpitää säännöllisiä ja terveellisiä ruokatottumuksia ja tutkimuksissa onkin todettu painon lisääntymisen ja ylipainon olevan yleisempää vuorotyötä tekevillä. Vuorotyötä tekevillä vatsahaava ja pohjukaissuolen haavaumariski on myös kohonnut (Hakola ym. 2007, Hublin ja Härmä 2012). Vuorotyöntekijöiden riski kroonisiin sairauksiin tulisi ottaa huomioon rutiininomaisesti työterveyshuollon ravitsemukseen liittyvässä neuvonnassa (Hemiö ym. 2015). Tutkimusten mukaan tyypin 2 diabeteksen riski on korkeampi vuorotyöntekijöillä. Metabolisen syndrooman riskin on havaittu olevan vuorotyössä jonkin verran korkeampi. Metabolisen oireyhtymän riskitekijöistä keskivartalolihavuutta, kohonneita veren triglyseridipitoisuuksia ja matalia HDL (high density lipoproteiinit) -pitoisuuksia on todettu enemmän vuorotyössä työskentelevillä. Kokonaiskolesteroli arvoihin vuorotyöllä ei ole todettu selvää yhteyttä (Hakola ym. 2007, Puttonen ym. 2010). Vuorotyö aiheuttaa nykytiedon mukaan naisille lisääntymisterveyden häiriöitä. Tunnettuja muutoksia ovat kuukautiskierron häiriöt ja tilapäinen hedelmällisyyden heikkeneminen (Puttonen ym. 2010, Proper ym. 2016). Lisääntymisterveyden häiriöiden syynä on vuorotyön aiheuttaman melatoniinin ja prolaktiinin vuorokausirytmin sekoittuminen (Hakola ym. 2007). Raskauden aikana yötyötä tekevillä naisilla on todettu olevan lisääntynyt keskenmenoriski muihin verrattuna. Vuorotyötä tekevillä naisilla on todettu enemmän keskenmenoja (Stocker ym. 2014, Itani ym. 2016). Yötyötä raskauden aikana tehneillä on havaittu olevan kohonnut riski ennenaikaisesti synnykseen ja heidän

18 13 vastasyntyneet lapset ovat useammin alipainoisia (Hakola ym. 2007). Epäsäännölliseen työhön liittyviä muita terveysongelmia ovat mielenterveysoireet ja stressiin liittyvät sairaudet (Hakola ja Kalliomäki-Levanto 2010, Härmä ym. 2011, Hansen ym. 2016). 2.4 Sopeutuminen vuorotyöhön Ihmiset sopeutuvat vuorokausirytmien muutoksiin yksilöllisesti (Hublin ja Härmä 2012). Noin 20 % ihmisistä ei sopeudu vuorotyöhön (Hakola ym. 2007). Ikääntyneenä kyky sopeutua heikkenee. Osalla ihmisistä elimistön ja sosiaalisen elämän rytmit ovat niin pysyviä, heidän ollessa joko ilta- tai aamuihmisiä, että pyrkimys muuttaa heidän vuorokausirytmiään voi aiheuttaa haitallista väsymystä. Ikääntyminen muuttaa useita ihmisiä aamutyyppisiksi ja se voi näyttäytyä vaikeutena sopeutua erityisesti yöllä valvomiseen (Hublin ja Partonen 2015). Yötyö vaatii eniten sopeutumista ja vuorokausirytmien sopeuttamista (Hublin ja Härmä 2012). Tutkimusten mukaan vuorotyöntekijät hyötyisivät säännöllisestä koulutuksesta ja neuvonnasta, joka edistää selviytymään vuorotyöstä ja sen terveysriskeistä (Puttonen 2016). Työterveyslaitoksen tekemä pitkittäistutkimus tehtiin vuosina yhdistämällä Titania-vuorojärjestelmän tietoja sairaalakohorttin tietoihin. Siinä seurattiin eri työvuorojen vaikutuksia noin työntekijällä. Jatkuvaa yötyötä tekevät työntekijät kertoivat vaikeuksista nukahtaa ja väsymyksestä vapaa-ajalla enemmän kuin kolmivuorotyössä. Yötyö koetaan raskaana, mutta sitä tekevät ovat päivä- ja kolmivuorotyöntekijöihin verrattuna tyytyväisempiä työhönsä (Karhula ym. 2018). Noin kaksi kolmesta yötyöntekijästä ilmoittaa kärsivänsä työaikojen aiheuttamista terveys haitoista. Terveys haittojen tai sosiaalisen elämän hankaluksien vuoksi siitä on arvioinut luopuvansa noin neljännes yötyöntekijöistä. Työajoista aiheutuvat haitat ilmenevät yksilöllisesti. Päivästä toiseen, epäsäännöllisesti toistuvat nukkumaanmeno- ja heräämisajat johtavat vireystilaan vaikuttavien elimistön rytmien häiriintymiseen. Univalverytmin vaihteluihin sopeutuminen on hidasta. Sopeutumiseen vaikuttaa monet yksilölliset ominaisuudet kuten persoonallisuus, työhön ja sosiaaliseen tukeen liittyvät tekijät (Hakola ym. 2007).

19 14 Muutokset uni-valverytmissä voivat häiritä unta ja vireyttä. Unen tarpeessa on yksilöllisiä eroja. Naiset tekevät vuorotyötä enemmän kuin miehet, vaikka miesten on arveltu sopeutuvan epäsäännöllisiin työaikoihin paremmin. Elintavat, vammaisuus ja mahdolliset sairaudet vaikuttavat sopeutumiseen ja saattavat rajoittaa sitä. Sopeutuminen edellyttää kykyä nukkua normaalista poikkeavina vuorokauden aikoina (Hakola ym. 2007). Liikunnan vaikutusta uneen ja vuorotyöhön sopeutumiseen on tutkittu. Fyysisen aktiivisuuden on todettu parantavan unta ja lisäävän vuorotyöhön sopeutumista. Liikunta vähensi myös väsymyksen tunnetta yövuorossa sekä vaikutti positiivisesti tuki- ja liikuntaelimistön oireisiin (Härmä ja Sallinen 2008). Vuorotyöhön soveltuvuutta on arvioitava, jos työntekijällä on sairauksia tai häiriöitä. Näiden merkitystä arvioidessa on keskeistä jaksaminen vuorotyössä ja miten vireystila sekä sen säilyttäminen epäsäännöllisessä vuorotyössä onnistuu ja millaista työntekijän palautumiskyky on. Vuoden sisällä sairastettu sydäninfarkti on aina este vuorotyölle. Psykoosisairautta, erilaisista mielialahäiriöistä tai päihderiippuvuudesta kärsiville työntekijöille sairaus on yleensä este tehdä epäsäännöllistä työaikaa, kuten vuorotyötä. Huonosti tasapainossa oleva diabetes, epilepsia, astma tai muu yleisesti toimintakykyä alentava sairaus voi rajoittaa soveltuvuutta vuorotyöhön ja soveltuvuutta on arvioitava yksilöllisesti (Hublin ja Härmä 2012). Vuorotyöhön sopeutumista voi edistää huolehtimalla työkunnosta. Työaika, työstä saatavat palkkiot, työvuorojen säännöllisyys ja ennustettavuus vaikuttavat myös sopeutumiseen. Ihmisen vuorokausirytmi muodostuu erilaisista tapahtumista. Työn lisäksi päivää ovat rytmittämässä harrastukset ja ateriarytmi. Voimattomuus ja tunne, ettei jaksa harrastaa työn ulkopuolella on vahva merkki haitallisesta kuormittumisesta (Hakola ym. 2007). Vuorotyöntekijöiden ja säännöllisessä päivätyössä olevien ravinnon määrässä ja laadussa ei ole olennaisia eroja. Hyvä ravitsemus auttaa jaksamaan ja sen avulla voi vaikuttaa vireyteen yöllä. Verensokereiden vaihteluita voi tasoittaa kuitupitoinen ruoka, kun taas sokeripitoiset valmisteet vaikuttavat verensokereihin aiheuttaen nopeita vaihteluita, jotka lisäävät väsymyksen tunnetta. Ruokahalun on todettu lisääntyvän yöllä ja glukoosinsiedon olevan alentunutta. Ruokarytmin säännöllisyyden ja ravitsemuksellisen tasapainon säilyttäminen on vuorotyössä haasteellista, mutta toteutuessaan sen avulla voi

20 15 lievittää ruuansulatuselimistön ongelmia, jotka voivat heikentää unen laatua (Hakola ym. 2007, Härmä ym. 2011). Työntekijä voi itse edistää parhaiten sopeutumistaan vuorotyöhön tarkastelemalla elintapojaan ja -rytmejään (Aromaa ym. 2010). Riittämätön uni ja palautuminen aiheuttavat riskejä terveydelle. Sairaalaloissa tehtävässä jaksotyössä palautuminen on tärkeää, kun ehkäistään terveyshaittoja (Geurts ym. 2006). Vuorotyössä palautumista edistää vapaa-ajalla ajatusten irrottaminen työstä. Työn ulkopuolella tulee välttää käyttämästä samoja voimavaroja kuin mitä työssä käyttää. Palautumiseen työntekijä voi katsoa saavansa nopeasti helpotusta alkoholista, jouten olosta ja epäterveellisestä ruuasta, jotka todellisuudessa rasittavat entisestään elimistöä. Sopeutumisessa perheen ja muiden läheisten tuki sekä riittävän unen mahdollistaminen ovat tärkeitä tekijöitä (Hublin ja Härmä 2012). Ikääntyneenä kyky sopeutua vuorotyöhön heikkenee. Unen rakenne muuttuu sekä sairauksien että muuttuneiden elämäntilanteiden mukana. Aamutyyppiset ihmiset soveltuvat paremmin aikaisiin aamuvuoroihin ja vastaavasti iltatyyppiset sopeutuvat tekemään paremmin yövuoroja. Ihmisistä tulee ikääntyessä enemmän aamutyyppisiä. Sopeutuminen epäsäännöllisiin työvuoroihin alkaa heiketä noin 45. vuoden jälkeen, jolloin palautuminen työvuoron kuormituksesta ja yövuoron jälkeen nukahtaminen vaikeutuvat (Partonen 2012). Työväestön ikääntyessä työaikojen haittojen ehkäisyllä voidaan tavoitella yhteiskunnan toivomia työuran pidennyksiä (Hublin ja Härmä 2012, Sutela ja Lehto 2014). Hyvä työkyky tukee kaikkien elämänalueiden hyvinvointia ja edistää työssä jaksamista ja jatkamista. Hyvien työvuosien lisäämiseksi vaaditaan työkyvyn edistämistä jo työuran varhaisessa vaiheissa (Aromaa ym. 2010). 2.5 Työaikaergonomia ja ergonominen työvuorosuunnittelu Ergonomia on tieteenala, joka tutkii ja kehittää ihmisen ja järjestelmien vuorovaikutusta. Ergonomian teorian, periaatteiden, tietojen ja menetelmien soveltamisen tavoitteena on optimoida turvallisuutta, terveyttä ja hyvinvointia sekä häiriötöntä ja tehokasta

21 16 järjestelmän toimintaa (Väyrynen ym. 2004, Launis ja Lehtelä 2011, International Ergonomics Association 2016). Epäsäännöllisiin työaikoihin sopeutumista voidaan edistää ergonomisin perustein suunnitelluilla työvuoroilla. Työaikaergonomia tarkoittaa työvuorojen tekemistä vuorotyössä niin, että työntekijän hyvinvoinnista, jaksamisesta ja riittävästä palautumisesta huolehditaan työpäivän ja työjaksojen jälkeen. Työaikojen sääntelyllä huolehditaan työsuojelusta ja työturvallisuudesta työpaikoilla. Työnantajan ja työntekijän tehtävä on huolehtia yhteisesti työpaikan työturvallisuudesta (Hakola ja Kalliomäki- Levanto 2010). Ergonomisesti suunnitelluilla työajoilla voidaan säädellä työn henkistä ja fyysistä kuormittavuutta työntekijän voimavaroihin sopiviksi. Perehdyttämällä työvuorojen ergonomiseen suunnitteluun voidaan ehkäistä haitallista kuormitusta, edistää kuormituksesta palautumisessa sekä tukea työkyvyn ja työmotivaation säilymistä. Palautumiseen työvuorojen aikana ja niiden välissä tulee varata riittävästi aikaa (Costa 2010, Härmä ym. 2011). Sopeutumista helpottamaan laaditut, ergonomisia periaatteita noudattavat työvuorot ottavat huomioon työntekijöiden yksilölliset erot ja joustavat elämän eri vaiheissa. Yksilölliset tekijät vaikuttavat häiriöiden ilmaantumisen. Hyvässä vuorojärjestelmässä työntekijöillä on vaikutusmahdollisuuksia omiin työaikoihinsa (Hakola ja Kalliomäki- Levanto 2010). Väsymyksestä ja unihäiriöistä kärsivä vuorotyöntekijä hyötyy yövuorojen vähentämisestä, nopeiden paluiden välttämisestä ja nopeasti eteenpäin kiertävästä vuorojärjestelmästä (Härmä ym. 2018). Yötyötä ei suositella, jos työntekijällä on ongelmia vatsan tai suoliston kanssa, tunne-elämän epävakautta, alttiutta psykosomaattiseen oireiluun tai unihäiriöihin. Suunnittelussa voidaan edetä ergonomisesti huomioimalla ihmisten yksilölliset erot ja sopeutumiskyky. Erilaiset vuorojärjestelmät vaikuttavat uneen eri tavoin (Härmä ym. 2011).

22 17 Työterveyslaitos on laatinut vuorotyöjärjestelmän ergonomisiksi kriteereiksi suosituksen (Taulukko 1). TAULUKKO 1. Ergonomisen vuorojärjestelmän kriteerit. Härmä ym. 2011, Härmä ja Sallinen 2008). Vaikutusmahdollisuudet ja ennakoitavuus Peräkkäiset työvuorot Yötyö Aamuvuoro Vapaapäivä Viikonloppu Pitkät työvuorot ( 8 tuntia) Suositus Työntekijällä on vaikutusmahdollisuuksia työaikoihin ja käytettäviin vuorotyöjärjestelmiin. Työvuoroissa tapahtuvista muutoksista ilmoittamisesta ja niiden korvaamisesta on sovittu etukäteen. Peräkkäisiä työvuoroja on korkeintaan kuusi. Aamu tai iltavuoroja on peräkkäin korkeintaan kolme. Kierto suunta eteenpäin (aamu ilta yö) Peräkkäisten työvuorojen väli on vähintään 11 tuntia Yötyö on vapaaehtoista Pelkkää yötyötä tulee välttää. Yövuoroja on kerrallaan yksi, korkeintaan kaksi. Jakson viimeisen yövuoron jälkeen on vähintään kaksi vapaapäivää ja yövuoron jälkeen työhön ei mielellään palata aamuvuoroon Aamuvuoro alkaa ennen kello 06 korkeintaan kerran viikossa Ei yksittäisiä orpoja vapaapäivä ei myöskään yksittäisiä työpäiviä Viikonloppuisin työvuoroja korkeintaan kerran kuukaudessa Harkiten jos sopii työn luonteeseen, kuormitus pysyy kohtuullisena ja palautumiseen riittävästi aikaa (vähintään 11 tuntia) Vaikutus Työn ja yksityiselämän yhteensovittaminen paranee. Mahdollisuus suunnitella vapaa-ajan toimintoja paranee. Väsymystä kiertyy vähemmän Vuorokausirytmin mukautumisongelmat vähenevät. Sosiaalinen vuorovaikutus kohenee. Vältetään unen lyheneminen. Riittävästi palautumisaikaa. Yöunen määrä pitenee ja väsymystä kerääntyy vähemmän. Vuorokausirytmin mukautumisongelmat vähenevät ja mahdolliset pitkäaikaiset terveyshaitat vähenevät. Uni lyhenee aamuvuoron yhteydessä vähemmän ja vuorokausirytmin mukautumisongelmat vähenevät Vältetään unen lyheneminen Vapaajakso pysyy yhtenäisenä Sosiaalinen vuorovaikutus kohentuu Vältetään unen lyheneminen

23 18 Laadittujen suositusten lisäksi työntekijöiden yksilöllisiä toiveita huomioimalla voi lisätä hyvinvointia. Kriteereiden on katsottu olevan erityisesti ikääntyneiden työntekijöiden työssä jaksamista ja jatkamista tukevia (Härmä ym. 2011). Ergonomisessa työvuorosuunnittelussa otetaan huomioon riittävän unen ja työstä palautumisen näkökulma. Siinä on sovittu, kuinka mahdollisista muutoksista työvuoroihin ilmoitetaan ja kuinka ne korvataan työntekijälle. Hyvän työvuorosuunnittelun lähtökohtana on, että työajat suunnitellaan huomioiden tehtävä työ ja sitä tekevät työntekijät (Hakola ja Kalliomäki-Levanto 2010, Härmä ym. 2011). Hyvä työvuorosuunnittelu noudattaa voimassaolevaa lakia sekä virka- ja työehtosopimusta. Se huomioi taloudellisia ja tuotannollisia seikkoja sekä työntekijöiden yksilöllisiä tarpeita, että terveyteen ja turvallisuuteen liittyviä näkökulmia. Vuorotyön haittojen ehkäisyssä ja vähentämisessä pitää sovittaa yhteen työntekijöiden, työnantajien ja jopa yhteiskunnallisia näkökulmia (Hakola ja Kalliomäki-Levanto 2010, Härmä ym. 2011). Ergonomisten seikkojen huomioiminen ennalta suunnitteluvaiheessa voi lisätä tuottavuutta terveiden ja levänneiden työntekijöiden avulla (Leppänen ym. 1991, Launis ja Lehtelä 2011). Työaikojen kehittäminen työpaikalla on jatkuvaa selvittelyä, suunnittelua, seurantaa ja arviointia ollakseen tavoitteellista (Launis 2011). Ergonomisesti suunnitelluissa työajoissa palautumiseen työvuorojen välissä on suunniteltu riittävästi aikaa. Tutkimukset puhuvat eteenpäin kiertävän järjestelmän puolesta ja sitä pidetään suositeltavana. Unen on todettu olevan laadultaan parempaa eteenpäin kiertävissä järjestelmissä Eteenpäin kiertävän järjestelmän yhteydessä fyysisiä, sosiaalisia ja psykologisia ongelmia on kuvattu vähemmän kuin taaksepäin kiertävien järjestelmien yhteydessä, koska näissä turvataan parhaiten palautumis- ja nukkumisaikaa (Härmä ym. 2006, Hakola ja Kalliomäki-Levanto 2010, Härmä ym. 2011). Liian pitkät työvuorot tai liian lyhyet vuorojen välit haittaavat palautumista työstä. Ikääntyneiden palautumisaika on pidempi ja kierron tulisi olla nopeampi. Jokaiseen työvuoroon suositellaan pidempää taukoa, jonka aikana on mahdollista ruokailla lämmin ateria. Jos yövuoroja pitää tehdä, niin niitä suositellaan vain yhtä tai kahta kerrallaan. Peräkkäisten työvuorojen väliin suositellaan vähintään 11 tuntia aikaa palautumiseen (Hakola ja Kalliomäki-Levanto 2010, Hakola ym. 2013).

24 19 Aikaisia aamuvuoroja, jotka alkavat ennen kello kuutta, ei suositella, kuin kerran viikossa. Ergonomisessa työvuorosuunnittelussa peräkkäisiä aamu- tai iltavuoroja on enintään kolme ja peräkkäisiä työvuoroja kuusi. Ergonomisesti suunnitelluissa työvuoroissa ei ole yksittäisiä vapaa päiviä eikä yksittäisiä työpäiviä vapaapäivien keskellä (Hakola ja Kalliomäki-Levanto 2010, Hakola ym. 2013). Yksi vapaapäivä on todettu riittämättömäksi palautumiseen työviikosta (Hakola ym. 2013). Jakson viimeisen työpäivän jälkeen suositellaan vähintään kahta vapaapäivää. Päivällä uni on todettu olevan kevyempää ja usein riittämätöntä kunnolliseen palautumiseen (Åkersted 2003, Härmä ym. 2011). Yli kahdeksan tunnin työvuoroja ei suositella. Mikäli pitkiä työvuoroja on työnluonteen vuoksi tehtävä, on näissä huomioitava kuormittuminen ja oltava riittävästi palauttavia taukoja. Pelkän yötyön tekemistä ei suositella ja sen tulee olla aina vapaaehtoista. Viikonloppu työtä suositellaan enintään kerran kuukaudessa (Härmä ja Sallinen 2008, Hakola ja Kalliomäki-Levanto 2010). 2.6 Perinteinen, keskitetty ja osallistuva työvuorosuunnittelu Haitallista kuormitusta ja työajoista aiheutuvia haittoja voi ehkäistä ja vähentää antamalla tietoa, neuvontaa ja ohjausta työvuorosuunnitteluun (Hakola ym. 2007). Vuorotyössä on todettu olevan vaikea yhdistää työtä ja vapaa-aikaa verrattuna päivävuorossa työskenteleviin. Vuorotyössä työajat sisältävä monia epäsosiaalisia ominaisuuksia, kuten pitkät työviikot, ilta- ja yövuoroja, viikonlopputyötä ja nopeita paluita työvuorosta toiseen (Karhula ym. 2017). Perinteisessä työvuorosuunnittelumallissa esimies tai hänen valtuuttamansa henkilö suunnittelee työvuorot. Keskitetty työvuorosuunnittelu tarkoittaa henkilöstöresurssien ja osaamisen suunnittelua optimaaliseksi toiminnan takaamiseksi. Keskitetty työvuorosuunnittelumalli voidaan katsoa kuuluvaksi perinteiseen työvuorosuunnittelumalliin. Keskitetyn toimintalähtöisen työvuorosuunnittelun tavoite on auttaa tasaamaan kuormittavuutta yksiköissä tarkastelemalla henkilöstösijoituksia ja yksiköiden kuormitusta. Esimerkiksi Bjerregård Madsen ym. (2016) katsauksessa todetaan, että työvuorosuunnittelua keskittämällä voidaan vapauttaa hoitotyön

25 20 lähijohtamista päivittäisjohtamiseen. Sen avulla voidaan lisäksi hallita työhyvinvointia ja henkilöstökuluja (Bjerregård Madsen ym. 2016). Keskitetty työvuorosuunnittelu voi olla ratkaisu resurssien riittämiseksi ja kustannussäästöjen aikaansaamiseksi, koska se vähentää ylitöiden tarvetta, kun työntekijät saadaan sujuvasti useamman osaston käyttöön tarpeen mukaan (Legrain ym. 2015). Työvuorosuunnittelun keskittämisessä työntekijät valitsevat vuoroja eri yksiköistä, mikä on todettu lisäävän tyytyväisyyttä työvuoroihin. Malli edellyttää halukkuutta työskennellä useissa paikoissa ja hyvää perehdytystä yksikön toimintaan ja hoitoprosesseihin. Sen avulla työntekijät voivat saada joustoja työvuorolistoihin (Wright ja Mahar 2013). Osallistuvassa työvuorosuunnittelussa henkilökunta suunnittelee työvuorot itsenäisesti ottaen huomioon työaikalain, työehtosopimukset, organisaation toiminnan ja työpaikkakohtaisesti laaditut pelisäännöt. Osallistuvasta työvuorosuunnittelusta käytetään yleisesti myös käsitteitä yhteisöllinen työvuorosuunnittelu, työaika-autonomia tai autonominen työvuorosuunnittelu. Osallistuvan suunnittelun on todettu lisäävän työn hallintaa ja vaikuttavan myönteisesti työntekijän sitoutumiseen ja työmotivaatioon (Hakola ym. 2007, Hakola ja Kalliomäki-Levanto 2010, Husman ja Liira 2012). Työaikojen joustavuuden ja oman työajan hallinnan on katsottu lisäävän positiivisesti työntekijän kokemaa hyvinvointia (Ala-Mursula 2006). Mahdollisuus osallistua ja vaikuttaa omien työvuorojensa suunnitteluun vähentää vuorotyöstä aiheutuvia terveyshaittoja ja erityisesti naisten työstressin aiheuttamia sairauspoissaoloja. Eri tutkimuksissa saadut tulokset vaihtelevat, mutta osallistuvia toimintatapoja pidetään lupaavina keinoina vaikuttaa työoloihin liittyvään sairastavuuteen (mm. Ala-Mursula 2006, Husman ja Liira 2012, Nuutinen ym. 2013). 2.7 Yhteenveto tutkimuksen taustasta Nykytiedon mukaan vuoro- ja yötyön vaikutukset terveyteen ovat poikkeuksetta negatiivisia, mutta haittoja voidaan vähentää hyvällä työaikojen suunnittelulla. Vuorotyö tarjoaa työntekijälle joitakin etuja vapaa-ajan, rahallisten lisäkorvausten ja oman