Yhteiskunnan toimijoiden sähköriippuvuus
|
|
- Pertti Hämäläinen
- 10 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 1 Yhteiskunnan toimijoiden sähköriippuvuus Teollisuusautomaation tietoturvaseminaari Dosentti, tekn. tri Veli-Pekka Nurmi Tampereen teknillinen yliopisto Sähköenergiatekniikka
2 Mikä ihme sähkökatkoissa kiinnostaa? Yhteiskunnan sähköriippuvuus on kasvanut valtavasti viimeisen vuoden aikana Energiaa ja energiaraaka-aineita käytetään muualla ulko- ja turvallisuuspolitiikan työkaluina Sähköjärjestelmä muodostaa yhteiskunnan kriittisen infrastruktuurin perustan
3 Uhkamallit YETTS 2006 Sähköisen infrastruktuurin häiriintyminen Väestön terveyden ja toimeentuloturvan vakava häiriintyminen Taloudellisen toimintakyvyn vakava häiriintyminen Suuronnettomuudet ja luonnon aiheuttamat onnettomuudet Ympäristöuhkat Terrorismi sekä järjestäytynyt ja muu vakava rikollisuus Väestöliikkeisiin liittyvät uhkat Poliittinen, taloudellinen ja sotilaallinen painostus Sotilaallisen voiman käyttö
4 YETTS 2006, ote uhkakuvista Energiaverkkojen, erityisesti sähkönjakelun toimivuudelta edellytetään energiaintensiivisessä yhteiskunnassa jatkuvasti parempaa laatua. Lisääntyvän energiariippuvuuden vuoksi muun muassa laaja häiriö taajama-alueiden sähkönsaannissa lamauttaisi käytännössä yhteiskunnan normaalin toiminnan. Sää on tyypillisin syy sähkökatkoksiin maassamme. Yhteiskunnan toimivuudelle vakavampi sähköhuollon suurhäiriö, kantaverkon kaatuminen, on mahdollista ilman myrskyjen tai tuhotöiden vaikutusta pelkästään usean ketjuuntuvan häiriön seurauksena. Sähköverkot ovat tärkeä kohde mahdolliselle terrorismin kaltaiselle rikollisuudelle tai viime kädessä sotilaalliselle vaikuttamiselle. Sähköverkkojen ohjaus- ja valvontajärjestelmät ovat suurelta osin tietoliikenteen varassa, joten ongelmat yhdessä näistä synnyttävät ongelmia myös muissa. Teletoiminnan sähkönsaannin turvaamisessa ovat keskeisiä tekijöitä myös käytettävissä olevat henkilöresurssit sekä yhteistoiminnan valmistelut muun muassa sähköyhtiöiden kanssa. 4
5 Näkökulmat Järjestelmänhaltijat: Sähköjärjestelmän, erityisesti voimalaitosten ja siirtoverkon toiminta Sähkön riittävyys Asiakkaat: Varautuminen katkoihin Suomessa on varauduttu tuntiluokan katkoihin Pitkät katkot?
6 Tietojärjestelm Tieto rjestelmät Minkä Mink tahansa tahansa toiminnon toiminnon jos s jos sähk hköt puuttuvat! t puuttuvat! ylläpit yll pitäminen minen menee menee liki liki mahdottomaksi, mahdottomaksi, Energia Energia Länsimaisen elämänmuodon peruseväät Tietoliikenne Tieto liikenne asuminen asuminen asioiminen asioiminen harrastaminen harrastaminen työnteko ty nteko liikkuminen liikkuminen
7 Jos Gudrun tai joku sen sukulaisista päättää tulla meille kylään, niin koko maanpäällinen perusinfra tuhoutuu tai on pois käytöstä ja yhteiskunta menee sekaisin, taloudelliset menetykset ovat erittäin tuntuvat ja ihmisiä kuolee!
8 Jos Gudrun tai joku sen sukulaisista päättää tulla meille kylään, niin koko maanpäällinen perusinfra Välilliset lilliset Tarvitaan Tarvitaan vahingot vahingot väke v keä, voivat voivat kalustoa olla kalustoa olla hyvin hyvin ja ja merkittävi merkitt varaosia. varaosia. viä! tuhoutuu tai on pois käytöstä ja yhteiskunta menee sekaisin, Varautuminen Varautuminen ja ennakoiva ennakoiva yhteistyö rkeää ää! taloudelliset menetykset ovat asiakkaiden asiakkaiden kanssa on hyvin tärke t erittäin tuntuvat ja ihmisiä kuolee!
9 Vahvoja muutostrendejä verkottuminen yhteistyö ulkoistaminen yksityistäminen kansainvälistyminen
10 Toimintaverkko suurhäiriöissä Palveluyritykset Energiayritykset Teleyritykset Virve MEDIA Puolustusvoimat Asiakkaat Asiakkaat Hätäkeskus Pelastustoimi YLE RDS
11 Suurhäiriön syyt Luonto Myrsky Tulva Ukkonen Tekniikan vikaantuminen Tarkoituksellinen Fyysinen vahingoittaminen Kybervahingoittaminen Verkot Etäluettavat mittarit Voimalaitokset
12 2003 laajat sähkökatkot?! , Yhdysvallat ja Kanada, 55 milj. asiakasta Italian pääministeri Silvio Berlusconi vakuutti, että vastaavaa ei voisi ikinä sattua Italiassa pääkaupunkiseutu, asiakasta , Lontoo, asiakasta , Etelä-Malesia, 5/13 osavaltiota , Meksiko, 3 milj. asiakasta Yhdysvallat ja Kanada, 4,3 milj. asiakasta , Ruotsi ja Tanska, 5 milj. asiakasta , koko Italia pl. Sardinia, 56 milj. asiakasta
13 2003 laajat sähkökatkot?! , Yhdysvallat ja Kanada, 55 milj. asiakasta Italian pääministeri Silvio Berlusconi vakuutti, että vastaavaa ei voisi ikinä sattua Italiassa pääkaupunkiseutu, asiakasta , Lontoo, asiakasta , Etelä-Malesia, 5/13 osavaltiota , Meksiko, 3 milj. asiakasta Onnettomuuksia ei välttv lttämättäole Yhdysvallat ja Kanada, 4,3 milj. asiakasta helppo erottaa tarkoituksellisesti aiheutetuista häirih iriöistä! , Ruotsi ja Tanska, 5 milj. asiakasta , koko Italia pl. Sardinia, 56 milj. asiakasta
14 Tietoturva Yksityiskohtia kannattaa varjella Kriittisten kohteiden yksilöinti Kriittiset vikatiedot Kriittisen tekniikan kuvaaminen Suojareletyypit Tietoliikennekaapelien reitit Kulunvalvontajärjestelmien ominaisuudet Tietojärjestelmien salasanatiedot Kriittisten tekijöiden yhteisvaikutuksen esittäminen
15 Tietoturva Yksityiskohtia kannattaa varjella Kriittisten kohteiden yksilöinti Kriittiset vikatiedot Kriittisen tekniikan kuvaaminen Suojareletyypit Tietoliikennekaapelien reitit Tahallista vahingoittamista ei pidä tehdä helpoksi! Kulunvalvontajärjestelmien ominaisuudet Tietojärjestelmien salasanatiedot Kriittisten tekijöiden yhteisvaikutuksen esittäminen
16 Mihin varaudutaan? Kriisitilanteissa eri toimialojen palvelujen kysyntä voi kasvaa äkillisesti tai palvelujen tarjontakyky voi supistua oleellisesti. Samanaikaisia lisähankaluuksia: varaosien saanti vaikeutuu kuljetukset ja tavarantoimitukset takkuavat hinnat nousevat energiansaannissa katkoksia julkisyhteisöjen verotulot pienenevät lainarahan saanti vaikeutuu korot nousevat Enemmän hommia huonommilla voimavaroilla!
17 Hyviä neuvoja Ennen kriisiä: Tunnista kriittiset avainhenkilöt ja selvitä heille heidän roolinsa Muodosta jo normaalioloissa organisaation sisäiset ja ulkoiset yhteistoimintaryhmät ja kontaktiverkko häiriötilanteita ja poikkeusoloja varten. Määritä jo normaalioloissa häiriötilanteiden ja poikkeusolojen todennäköiseimmät ongelmat ja mahdolliset ratkaisujen suunnat Vastuuta asiat selvästi Harjoittele normaalioloissa pahimpien vaihtoehtojen toteutumista Pyri järjestelmällisesti ottamaan opiksi aiemmista kriiseistä Valmistaudu kohdentamaan rajalliset voimavarat Kriisin aikana: Toimi etupainotteisesti tilanteen kehittymiseen pahimpien vaihtoehtojen mukaisesti Tiedota usein ja selvästi Kriisin jälkeen: Arvoi, analysoi ja ota opiksi tapahtuneesta Idea: Sanderfeldt 2005
18 On paradigman vaihdon aika Turvallisuuden hallinnan vanha paradigma: Keskitytään onnettomuuksiin ja niiden kvantifiointiin Turvallisuuden hallinnan uusi paradigma: Keskitytään tunnistamaan, arvioimaan ja analysoimaan haavoittuvuuksia (vulnerability)
19 Turvallisuuden hallinta suojaaminen onnettomuuksilta SAFETY SECURITY NORMAALIOLOT NORMAALIOLOT suojaaminen rikollisuudelta YETT DEFENCE suojaaminen sotilaallisilta uhilta HÄIRI IRIÖTILANTEET TILANTEET POIKKEUSOLOT POIKKEUSOLOT
20 Viranomaisopas pitkiin sähkökatkoihin varautumisesta - Energiateollisuus ry - Sener ry - Fingrid Oyj - Huoltovarmuuskeskus - Puolustusministeriö - Turvallisuus- ja puolustusasiain komitea - Tampereen kaupunki - Tampereen Sähkölaitos
21 Kansalaisopas pitkiin sähkökatkoihin varautumisesta - Energiateollisuus ry - Sener ry - Fingrid Oyj - Huoltovarmuuskeskus - Puolustusministeriö - Turvallisuus- ja puolustusasiain komitea - Tampereen kaupunki - Tampereen Sähkölaitos
22 KIITOS! Kysymyksiä ja kommentteja?
YETTS. Tampereen seutukunnan mittaus ja GIS päivät Ikaalinen. Tampereen Sähkölaitos & Tammerkosken Energia Oy TJ, dos.
YETTS Tampereen seutukunnan mittaus ja GIS päivät Ikaalinen Tampereen Sähkölaitos & Tammerkosken Energia Oy TJ, dos. Veli Pekka Nurmi 2.4.2008 Turvallisuustilanteet Nyt Aiemmin Rauhan aika Poikkeusolot
Sähköriippuvuuden riskit
1 Sähköriippuvuuden riskit Käyttövarmuuspäivä Fingrid Oyj, 26.11.2009 Dosentti, tekn. tri Veli-Pekka Nurmi Tampereen teknillinen yliopisto Sähköenergiatekniikka 25.11.2009 Mikä ihme energiassa, sähkössä
Sähköturvallisuuden kolmas ulottuvuus
EK Yritysturvallisuus Juhlaseminaari 12.-13.12.2007 13.12.2007 Sähköturvallisuuden kolmas ulottuvuus Toimitusjohtaja, dosentti Veli-Pekka Nurmi Tampereen Sähkölaitos Tammerkosken Energia Oy TJ, Dos. Veli-Pekka
SPEKin rooli ja mahdollisuudet alueellisen ja paikallisen turvallisuusverkoston aktivoijana
Turvalliseen huomiseen SPEKin rooli ja mahdollisuudet alueellisen ja paikallisen turvallisuusverkoston aktivoijana Veli-Pekka Nurmi Valtuuston puheenjohtaja, dosentti Suomen Pelastusalan Keskusjärjestö
Mitä onnettomuuksista opitaan vai opitaanko? Johtaja, dosentti Veli-Pekka Nurmi Onnettomuustutkintakeskus
Mitä onnettomuuksista opitaan vai opitaanko? Johtaja, dosentti Veli-Pekka Nurmi Onnettomuustutkintakeskus Onnettomuuksista oppiminen Erehtyminen on inhimillistä, mutta saman virheen toistaminen tyhmyyttä!
YHTEISKUNNAN TURVALLISUUSSTRATEGIA - KOMMENTTIPUHEENVUORO
YHTEISKUNNAN TURVALLISUUSSTRATEGIA - KOMMENTTIPUHEENVUORO Ari-Pekka Meuronen Turvallisuuspäällikkö Lappeenrannan kaupunki L A P P E E N R A N N A N K A U P U N K I 19.10.2011 1 PUHEENVUORON SISÄLTÖ Miksi
YHTEISKUNNNAN TURVALLISUUSSTRATEGIA 2010
YHTEISKUNNNAN TURVALLISUUSSTRATEGIA 2010 Pääsihteeri Aapo Cederberg 1 PERUSTANA KOKONAISMAANPUOLUSTUS Kokonaismaanpuolustuksella tarkoitetaan kaikkia niitä sotilaallisia ja siviilialojen toimia, joilla
VISIO YHTEISKUNNAN ELINTÄRKEIDEN TOIMINTOJEN TURVAAMINEN. Väestön elinmahdollisuudet. Yhteiskunnan turvallisuus. Valtion itsenäisyys
Valtioneuvoston periaatepäätös 16.12.2010 VISIO YHTEISKUNNAN ELINTÄRKEIDEN TOIMINTOJEN TURVAAMINEN Väestön elinmahdollisuudet Yhteiskunnan turvallisuus Valtion itsenäisyys Talouden ja infrastruktuurin
Yleistä kuntatoimijoiden varautumisesta. Jaakko Pekki Kehittämisyksikön päällikkö Länsi-Uudenmaan pelastuslaitos
Yleistä kuntatoimijoiden varautumisesta Jaakko Pekki Kehittämisyksikön päällikkö Länsi-Uudenmaan pelastuslaitos Varautumisen kehittyminen Jatkuvuussuunnittelu Valmiussuunnittelu Väestönsuojelu Käsitteistä
Valtiosihteeri Risto Volanen Kuopio 7.6.2007. Yhteiskuntaturvallisuuden haasteet hallinnon näkökulmasta.
Valtiosihteeri Risto Volanen Kuopio 7.6.2007 Yhteiskuntaturvallisuuden haasteet hallinnon näkökulmasta. TURVALLISUUSTILANTEET JA UHKAMALLIT: YETT 2003 Normaaliolot Häiriötilanteet Poikkeusolot Uhkat tietojärjestelmille
VISIO YHTEISKUNNAN ELINTÄRKEIDEN TOIMINTOJEN TURVAAMINEN. Väestön elinmahdollisuudet. Yhteiskunnan turvallisuus. Valtion itsenäisyys
Valtioneuvoston periaatepäätös 16.12.2010 VISIO YHTEISKUNNAN ELINTÄRKEIDEN TOIMINTOJEN TURVAAMINEN Väestön elinmahdollisuudet Yhteiskunnan turvallisuus Valtion itsenäisyys Talouden ja infrastruktuurin
Varautumisseminaari Ritarihuone Dosentti, tekn. tri Veli-Pekka Nurmi
KUNTIEN VARAUTUMINEN MURROKSESSA Varautumisseminaari Ritarihuone 2.12.2009 Dosentti, tekn. tri Veli-Pekka Nurmi LÄHTÖKOHTA Kunnat ovat keskeisiä toimijoita ja palvelujen järjestäjiä myös häiriötilanteissa
Image size: 7,94 cm x 25,4 cm. SKTY:N SYYSPÄIVÄT 21.10.2014, Lahti RISKIENHALLINTA. Eeva Rantanen Ramboll CM Oy
Image size: 7,94 cm x 25,4 cm SKTY:N SYYSPÄIVÄT 21.10.2014, Lahti RISKIENHALLINTA Eeva Rantanen Ramboll CM Oy RISKIENHALLINNASTA KRIISINHALLINTAAN Lähde: Varautuminen ja jatkuvuudenhallinta kunnassa. 2012
Vakavien onnettomuuksien tutkinta ja onnettomuuksista oppiminen. Johtaja, dosentti Veli-Pekka Nurmi Onnettomuustutkintakeskus
Vakavien onnettomuuksien tutkinta ja onnettomuuksista oppiminen Johtaja, dosentti Veli-Pekka Nurmi Onnettomuustutkintakeskus ONNETTOMUUSTUTKINTAKESKUS VAKAVIEN ONNETTOMUUKSIEN JA NIIDEN VAARATILANTEIDEN
Jatkuvuudenhallinta ja varautuminen kunnassa - yleisiä perusteita ja lähtökohtia -
Jatkuvuudenhallinta ja varautuminen kunnassa - yleisiä perusteita ja lähtökohtia - Jaakko Pekki 23.9.2014 Kriisit suurentavat pienten heikkouksien merkittävyyttä! 2 Yhteiskunnan turvallisuusstrategia,
LAPPEENRANNAN KAUPUNGIN VARAUTUMINEN JA VIRANOMAISYHTEISTOIMINTA
LAPPEENRANNAN KAUPUNGIN VARAUTUMINEN JA VIRANOMAISYHTEISTOIMINTA Ari-Pekka Meuronen Turvallisuuspäällikkö Lappeenrannan kaupunki On todennäköistä, että jotain epätodennäköistä tulee tapahtumaan. -Aristoteles
Pelastusalan neuvottelupäivät SN28 8. 10.12.2010
Pelastusalan neuvottelupäivät SN28 8. 10.12.2010 Etelä-Savon pelastuslaitoksella oli myrskyn aiheuttamia hälytystehtäviä yhteensä 210 kpl, Savonlinnan alueella 170 ja Pieksämäen alueella 40. Suurin osa
TAMPEREEN ALUEPELASTUSLAITOS
TAMPEREEN ALUEPELASTUSLAITOS VARAUTUMISEN VALTAKUNNALLISET OPINTOPÄIVÄT 19.-20.10.2011 PIRKANMAAN KUNTIEN VALMIUSTOIMINTA JA PELASTUSTOIMI PELASTUSLAKIUUDISTUS 2011 YHTEISKUNNAN TURVALLISUUSSTRATEGIA 2010
ETELÄ-SAVON VALMIUSSUNNITTELU. Tuomo Halmeslahti Varautumisen valtakunnalliset opintopäivät , Tampere
ETELÄ-SAVON VALMIUSSUNNITTELU Tuomo Halmeslahti Varautumisen valtakunnalliset opintopäivät 20.10.2011, Tampere Mikkeli, Pieksämäki, Savonlinna, Enonkoski, Heinävesi, Hirvensalmi, Joroinen, Juva, Kangasniemi,
TIETOYHTEISKUNNAN TURVAAMINEN YETT-STRATEGIASSA (www.yett.fi)
TIETOYHTEISKUNNAN TURVAAMINEN YETT-STRATEGIASSA (www.yett.fi) Valtakunnallinen TIVA-seminaari Riihimäki 9.5.2007 Pääsihteeri Pertti Hyvärinen Turvallisuus- ja puolustusasiain komitea KOKONAISMAANPUOLUSTUKSEN
Savonlinnan kaupungin valmiustoiminta Kaupunginjohtaja Janne Laine
Savonlinnan kaupungin valmiustoiminta 15.11.2017 Kaupunginjohtaja Janne Laine 1 2 Savonlinna saaristoinen silta- ja lossiyhteyksiin perustuva kuntarakenne Varautumisen perusteet Kunnan varautumisen tarkoitus
Suomen Kokonaismaanpuolustuksen kehittäminen
Suomen Kokonaismaanpuolustuksen kehittäminen 30.10.2010 Aapo Cederberg Pääsihteeri KOKONAISMAANPUOLUSTUS Yhteistyö sota-aikana Vahva perinne PUOLUSTUSMINISTERIÖN TOIMIALA 1) Puolustuspolitiikka; 2) Sotilaallinen
Tapani -myrsky 26.12.2011 ja mitä myrskyistä on opittu
Tapani -myrsky 26.12.2011 ja mitä myrskyistä on opittu Johtaja, valmiuspäällikkö Ilkka Horelli Lounais-Suomen aluehallintovirasto LSAVI, Pelastustoimen ja varautumisen vastuualue, IH 20.11.2013 1 2 3 Lounais-Suomen
TOIMINNAN JATKUVUUDEN HALLINTA
VERSIO 1.0F 15.5.2009 TOIMINNAN JATKUVUUDEN HALLINTA Versio: 1.0F Julkaistu: 15.5.2009 Sisällys 1 Johdanto... 2 2 Soveltamisala... 3 3 Toiminnan jatkuvuuden hallintaa koskevat suositukset... 3 3.1 Johtaminen...
Ajankohtaista varautumisesta ja Jäätyvä 2018 kokemukset
Julkinen Käyttötoimikunta 27.11.2018 Arto Pahkin Ajankohtaista varautumisesta ja Jäätyvä 2018 kokemukset AJANKOHTAISTA VARAUTUMISESTA Energia-alan varautumispäivä 15.11.2018 VANTAA Tilaisuudessa kuultiin
Tietojärjestelmien varautuminen
Tietojärjestelmien varautuminen Riihimäki 24.5.2005 Harri Pursiainen ylijohtaja PTS:n tietoyhteiskuntasektorin puheenjohtaja 1 Valtioneuvoston periaatepäätös yhteiskunnan elintärkeiden toimintojen turvaamisesta
VÄESTÖNSUOJELUN UHKAMALLIT
Maanpuolustuskorkeakoulu VÄESTÖNSUOJELUN UHKAMALLIT Kapteeni Olli Teirilä/Strategian laitos 0 Väestönsuojelun uhkamallit Yleistä Uhkamalli, -kuva ja arvio Valtioneuvoston selonteko lähteenä Sodankuvan
Kansallinen varautuminen kriiseihin. Yleissihteeri, Jari Kielenniva
Kansallinen varautuminen kriiseihin Yleissihteeri, Jari Kielenniva 24.1.2019 www.turvallisuuskomitea.fi 1 www.turvallisuuskomitea.fi UHKAMALLIT 2018 Globaali Yhteiskunta Terveysturvallisuuden häiriöt Terrorismi
Kriisitilanteiden tietoliikenne, informaatioinfrastruktuurin turvaaminen
Kriisitilanteiden tietoliikenne, informaatioinfrastruktuurin turvaaminen IPLU-projektin järjestämä seminaari IP-verkkojen luotettavuudesta, 17.5.2006 Kari Wirman 2 Yhteiskunnan toimintojen riippuvuudet
Sähköjärjestelmän varautuminen vakaviin normaaliajan häiriöihin ja poikkeusoloihin ja sen nykytila Juha Kekkonen Fingrid Oyj
Sähköjärjestelmän varautuminen vakaviin normaaliajan häiriöihin ja poikkeusoloihin ja sen nykytila Juha Kekkonen Fingrid Oyj Häiriöt verkkojärjestelmän arkipäivää Sää on tyypillisin syy sähkönjakelun häiriöihin
Kuntien varautumisen muutostarpeet - tärkeät askeleet kohti parempaa valmiutta ja kykyä
Kuntien varautumisen muutostarpeet - tärkeät askeleet kohti parempaa valmiutta ja kykyä Jaakko Pekki 25.3.2015 YETTS:n ja YTS:n Uhkamallit 2003 Tietojärjestelmiin kohdistuvat uhat Laiton maahantulo ja
Maakuntien varautumisen kehittäminen - Riskien arviointi. Varautumisjohtaja Jussi Korhonen Maakuntien kriisiviestintäseminaari
Maakuntien varautumisen kehittäminen - Riskien arviointi Varautumisjohtaja Jussi Korhonen 4.12.2018 Maakuntien kriisiviestintäseminaari Varautumisen alueellinen koordinaatiotehtävä maakunnille Yhteensovittamiselle
Kirkot kriisien kohtaajina. Suomen valtion kriisistrategia
Kirkot kriisien kohtaajina 25.3.2009 Valtiosihteeri Risto Volanen Suomen valtion kriisistrategia TURVALLISUUSTILANTEET JA UHKAMALLIT: YETT Normaaliolot Häiriötilanteet Poikkeusolot Uhkat tietojärjestelmille
Kohti sisäisen turvallisuuden strategiaa
Kohti sisäisen turvallisuuden strategiaa Ratkaisujen Suomi - Pääministeri Juha Sipilän hallituksen strateginen ohjelma 29.5.2015 Suomi on maailman turvallisin maa asua, yrittää ja tehdä työtä. Hallitus
Elinkeinoelämä ja huoltovarmuus
Elinkeinoelämä ja huoltovarmuus Puheenjohtaja Jaakko Rauramo Puolustustaloudellinen suunnittelukunta 1.3.2005 Huoltovarmuuden turvaamisen periaate Väestön toimeentulo Välttämättömän talouden jatkuvuus
Tietoturvallisuuden vaatimukset ja vaikutukset liiketoimintaan sekä yhteiskuntaan
Tietoturvallisuuden vaatimukset ja vaikutukset liiketoimintaan sekä yhteiskuntaan Markku Siltanen CISA, CGEIT, CRISC Miksi yhteiskunta haluaa suojautua On viimeinkin ymmärretty tietotekniikan ja sen laadullisen
Varautumis- ja valmiussuunnittelman laadinta Fingridissä Pekka Niemi
KÄYTTÖTOIMIKUNNAN KOKOUS 29.5.2019 ÄETSÄ Varautumis- ja valmiussuunnittelman laadinta Fingridissä Velvoite sähkömarkkinalaissa Velvoite sähkömarkkinalaissa Fingrid laatii muiden verkonhaltijoiden tavoin
Kansallinen riskiarvio. Ohjaus- ja kehittämisjohtaja Taito Vainio
Kansallinen riskiarvio Ohjaus- ja kehittämisjohtaja Taito Vainio 1 Kansallinen riskiarvio Kansallinen riskiarvio laaditaan Euroopan parlamentin ja neuvoston päätökseen N:o 1313/2013/EU unionin pelastuspalvelumekanismista
Sähkön tuotannon ja varavoiman kotimaisuusaste korkeammaksi Sähkö osana huoltovarmuutta
Sähkön tuotannon ja varavoiman kotimaisuusaste korkeammaksi Sähkö osana huoltovarmuutta Fingridin käyttövarmuuspäivä 26.11.2008, Mika Purhonen HVK PowerPoint template A4 24.11.2008 1 Sähkön tuotannon kapasiteetti
Ulkoistaminen ja varautumiseen liittyvät sopimusasiat alihankkijan näkökulmastakulmasta. Pentti Tammelin YIT Teollisuus- ja verkkopalvelut
Ulkoistaminen ja varautumiseen liittyvät sopimusasiat alihankkijan näkökulmastakulmasta Pentti Tammelin YIT Teollisuus- ja verkkopalvelut Verkkojen toiminta tulee varmistaa puheen, datan tai kuvansiirtoon
Miksi varautuminen on tärkeää? Näkökulmia toiminnan jatkuvuuden suunnitteluun
Miksi varautuminen on tärkeää? Näkökulmia toiminnan jatkuvuuden suunnitteluun World Economic Forumin riskikartta 2018 Listalla muun muassa: Kyberhyökkäykset Tietovarkaudet Kriittisen infrastruktuurin häiriöt
Sähkökatkot lyhyemmiksi simulointityökalun. 23.5.2013 Pertti Raatikainen ja Seppo Horsmanheimo VTT
Sähkökatkot lyhyemmiksi simulointityökalun avulla 23.5.2013 Pertti Raatikainen ja Seppo Horsmanheimo VTT 2 Lähtökohta 1/2 2000-luvulla syys- ja talvimyrskyjen määrä on kasvanut Myrskytuhot aiheuttaneet
Suurhäiriö on aina mahdollinen kuinka siihen voidaan varautua? Käyttövarmuuspäivä 26.11.2009 Suunnittelupäällikkö Timo Kaukonen, Fingrid Oyj
Suurhäiriö on aina mahdollinen kuinka siihen voidaan varautua? Käyttövarmuuspäivä 26.11.2009 Suunnittelupäällikkö Timo Kaukonen, Fingrid Oyj 2 Suurhäiriöön varautuminen Häiriöt maailmalla Häiriöt Suomessa
SISÄINEN TURVALLISUUS KUNNASSA PAIKALLISHALLINNON NÄKÖKULMA
SISÄINEN TURVALLISUUS KUNNASSA PAIKALLISHALLINNON NÄKÖKULMA Kaupunginsihteeri Jari Horttanainen Sisäisen turavallisuuden strategian valmistelu, Itä-Suomen alueellinen työpaja Kuopiossa 28.10.2016 NYKYTILANNE
Toiminnan jatkuvuus - käytännön näkökulma
Toiminnan jatkuvuus - käytännön näkökulma Juha Pietarinen Tilaisuus, Esittäjä Jatkuvuudenhallinnan syvin olemus Se on sitä, että asiat harkitaan etukäteen ja kuvitellaan tapaus sikseenkin elävästi, että
YMPÄRISTÖTERVEYDENHUOLLON VARAUTUMINEN JA VALMIUSSUUNNITTELU
YMPÄRISTÖTERVEYDENHUOLLON VARAUTUMINEN JA VALMIUSSUUNNITTELU Anne-Kaarina Lyytinen Ympäristöterveydenhuollon ylitarkastaja Ympäristöterveydenhuollon alueelliset koulutuspäivät Terveysvalvonnan johdon iltapäivä
Kooste riskienhallinnan valmistelusta
Kooste riskienhallinnan valmistelusta 14.11.2017 Varautuminen ja riskienhallintaalajaosto Jukka Koponen Maakunnan riskienhallinnan valmistelusta Riskienhallinta-asioiden valmistelutyöstä huolehtii maakunnan
Suomen kyberturvallisuusstrategia ja toimeenpano-ohjelma Jari Pajunen Turvallisuuskomitean sihteeristö
Suomen kyberturvallisuusstrategia ja toimeenpano-ohjelma Jari Pajunen Turvallisuuskomitean sihteeristö 7.2.2014 1 Taloussanomat/It-viikko uutisoi 17.1.2014 "Jääkaappi osallistui roskapostin lähettämiseen
Valmiuspäällikkö Sakari Ahvenainen. Valmiusohje ja ajankohtaista varautumisesta. Helsingin TIVA ja joukkoviestintäpooli (JVP)
Valmiuspäällikkö Sakari Ahvenainen Helsingin TIVA ja joukkoviestintäpooli (JVP) Valmiusohje ja ajankohtaista varautumisesta Lapin TIVA:n alueseminaari 24.9.2009 Rovaniemi JVP:n ohje valmius-suunnitelman
evare Valtionhallinnon ICT-varautumisen kehittäminen
evare Valtionhallinnon ICT-varautumisen kehittäminen ITJORY 10.6.2009 kalevi.halonen@vm.fi evare hanke VM:n 17.2.2009 asettama Valtionhallinnon ICTvarautumisen kehittämishanke (VM 11:04/2006) Toimikausi
Poikkeusolojen riskianalyysi
Poikkeusolojen riskianalyysi Vesa-Pekka Tervo riskienhallintapäällikkö Väestönsuojelun neuvottelupäivät, Käpylä, 25.4.2013 KUP:n organisaatio Pelastusjohtaja Apulaispelastusjohtaja Turvallisuuspalvelut
Luonnos - VAHTI-ohje 2/2016 Toiminnan jatkuvuuden hallinta
Luo / Muokkaa Lähetä Lausunnonantajat Yhteenveto Luonnos - VAHTI-ohje 2/2016 Toiminnan jatkuvuuden hallinta Johdanto Kommentit ja huomiot - Johdanto Tiivistäisin alkuun jatkuvuuden määritelmän esim. seuraavasti:
TIETOTURVALLISUUDESTA TOIMINNAN TURVALLISUUTEEN. Tietoturva Nyt! Säätytalo Toimitusjohtaja Raimo Luoma
TIETOTURVALLISUUDESTA TOIMINNAN TURVALLISUUTEEN Tietoturva Nyt! 4.11.2015 Säätytalo Toimitusjohtaja Raimo Luoma HUOLTOVARMUUDEN PERUSTAVOITE Huoltovarmuuden turvaamisesta annetun lain tarkoituksena on
YHTEISKUNNAN ELINTÄRKEIDEN TOIMINTOJEN TURVAAMISEN STRATEGIA
Valtioneuvoston periaatepäätös YHTEISKUNNAN ELINTÄRKEIDEN TOIMINTOJEN TURVAAMISEN STRATEGIA TIVA-alueseminaari Helsinki 15.11.2007 Yleissihteeri Petteri Kajanmaa Turvallisuus- ja puolustusasiain komitea
VARAUTUMISSEMINAARI VARAUTUMINEN ALUEHALLINNON UUDISTUKSESSA
VARAUTUMISSEMINAARI 4.12.2008 VARAUTUMINEN ALUEHALLINNON UUDISTUKSESSA Pelastusylijohtaja Pentti Partanen VARAUTUMINEN Tarkoitetaan kaikkia niitä hallinnon ja elinkeinoelämän, tai jopa yksittäisen
Turvallisuus. Käytettävyys. Yhteistyö. Hallinnon turvallisuusverkkohanke Hankkeen esittely
Turvallisuus. Käytettävyys. Yhteistyö. Hallinnon turvallisuusverkkohanke Hankkeen esittely Valtiovarainministeriö TUVE-hanke 03/2012 TUVE - esityksen sisältö 1. Mitä hallinnon turvallisuusverkolla tarkoitetaan
YHTEISKUNNAN ELINTÄRKEIDEN TOIMINTOJEN TURVAAMISEN STRATEGIA
Valtioneuvoston periaatepäätös YHTEISKUNNAN ELINTÄRKEIDEN TOIMINTOJEN TURVAAMISEN STRATEGIA - tietojärjestelmäalan uhkakuvista - TIVA-alueseminaari Oulu 7.11.2007 Yleissihteeri Petteri Kajanmaa Turvallisuus-
Kivihiilen merkitys huoltovarmuudelle 2010-luvulla
Kivihiilen merkitys huoltovarmuudelle ll 2010-luvulla Hiilitieto ry:n seminaari 18.3.2010 Ilkka Kananen Ilkka Kananen 19.03.2010 1 Energiahuollon turvaamisen perusteet Avointen energiamarkkinoiden toimivuus
Globaalien toimintaympäristöjen käytettävyyden turvaaminen
Globaalien toimintaympäristöjen käytettävyyden turvaaminen Yhteiskunnan kokonaisturvallisuus Yhteiskunnan turvallisuudesta huolehtiminen on valtiovallan keskeisimpiä tehtäviä ja yhteiskunnan elintärkeät
Kriisiviestintää koko Suomelle Case Fingrid Oyj: Laadukkaampaa ja energisempää kriisiviestintää
Kriisiviestintää koko Suomelle Case Fingrid Oyj: Laadukkaampaa ja energisempää kriisiviestintää Kantaverkko Sähkönsiirron runkoverkko, johon ovat liittyneet pääasiassa suuret voimalaitokset ja tehtaat
HARVA-ALUEIDEN TURVALLISUUS
HARVA-ALUEIDEN TURVALLISUUS Pelastustoimen näkökulma Kuntamarkkina, 13.9.2017 Jari Lepistö Määritelmät: turvallisuus Ennen puheessa korostui kontrollointi ja järjestyksen pito (Security) Nykyään puhutaan
Tapani myrsky
Tapani myrsky 26.12.2011 Johtaja, valmiuspäällikkö Ilkka Horelli Lounais-Suomen aluehallintovirasto LSAVI, Pelastustoimen ja varautumisen vastuualue, IH 11.9.2013 1 26.12.2011 Myrsky saapui aamuyöllä 26.12.2011
Opetustoimen varautuminen
Opetustoimen varautuminen ml. varhaiskasvatus, liikunta-, nuoriso- ja kirjastotoimi STM:n Valmiusseminaari 15.-16.5.2017 Haikon kartano Tiina Mäkitalo 16.5.2017 1 Yhteiskunnan elintärkeät toiminnot YTS,
Kuntien valmiussuunnittelun tukeminen/koordinointi
14.9.2012 Kuntien valmiussuunnittelun tukeminen/koordinointi kuntien valmiussuunnitelmien päivittäminen. Kootaan seutukunnittain hallintokuntakohtaiset työryhmät Kuhunkin työryhmään jokaisesta kunnasta
Sisäinen turvallisuus maakunnan strategisena voimavarana
Sisäinen turvallisuus maakunnan strategisena voimavarana Ari Evwaraye Sisäministeriö Alueiden uudistumisen neuvottelukunta 17.11.2017 (Valtioneuvoston periaatepäätös 5.10.2107) 10.11.2017 2 Sisäisen turvallisuuden
KRIITTISEN TELEINFRASTRUKTUURIN TURVAAMINEN
KRIITTISEN TELEINFRASTRUKTUURIN TURVAAMINEN VIRVE-päivä 19.3.2013 Toimitusjohtaja Ilkka Kananen 1. Miksi Suomessa tarvitaan huoltovarmuutta? 2. Mihin huoltovarmuus perustuu? 3. Miten huoltovarmuutta turvataan?
Sosiaali- ja terveydenhuolto osana häiriötilanteisiin ja poikkeusoloihin varautumista
Sosiaali- ja terveydenhuolto osana häiriötilanteisiin ja poikkeusoloihin varautumista Väestönsuojelun neuvottelupäivä 2013 Neuvotteleva virkamies Merja Rapeli 30.4.2013 Varautumisen lähtökohdat Lähtökohtana
Turvallisuussuunnittelu, varautuminen vai molemmat? Varautumisjohtaja Jussi Korhonen
Turvallisuussuunnittelu, varautuminen vai molemmat? Varautumisjohtaja Jussi Korhonen 24.1.2019 Sisäministeriön pelastusosaston tehtävät ja varautuminen Sisäministeriön pelastusosasto johtaa, ohjaa ja kehittää
Jokainen voi varautua - omatoiminen varautuminen ilmastovaikutuksiin
Jokainen voi varautua - omatoiminen varautuminen ilmastovaikutuksiin Helsingin seudun ilmastoseminaari 11.2.2016 Suomen Pelastusalan Keskusjärjestö SPEK Karim Peltonen, karim.peltonen@spek.fi Twitter:
Sisäisen turvallisuuden strategia. Ari Evwaraye Sisäministeriö
Sisäisen turvallisuuden strategia Ari Evwaraye Sisäministeriö 26.1.2018 2 Sisäisen turvallisuuden määritelmä Ne yhteiskunnan ominaisuudet, joiden johdosta väestö voi nauttia oikeusjärjestelmän takaamista
Yhteiskunnan turvallisuusstrategia 2017 Hyväksytty valtioneuvoston periaatepäätöksenä
Yhteiskunnan turvallisuusstrategia 2017 Hyväksytty valtioneuvoston periaatepäätöksenä 2.11.2017 1 YHTEISKUNNAN TURVALLISUUSSTRATEGIAN PERUSTEET Yhteiskunnan turvallisuusstrategia (YTS) valtioneuvoston
KOULUTUSTARJOTIN 1 (11) Ryhmäkoko Hinta (alv 24 %) Koulutuskuvaukset Tavoite Kesto. Kokonaisvaltainen riskienhallinta
KOULUTUSTARJOTIN 1 (11) Kokonaisvaltainen riskienhallinta Osallistuja tiedostaa kokonaisvaltaisen riskienhallinnan periaatteet. Osallistuja ymmärtää eri tahojen laatimien riskianalyysien ja uhkamallien
Sotilaallinen näkökulma osana globaalia turvallisuutta
Sotilaallinen näkökulma osana globaalia turvallisuutta 1 Lähtökohtia: sotilaallinen globaalissa turvallisuudessa 2 Sodan luonne ja sen muutos 3 Sotilaallinen työkaluna 4 Seurauksia Itämerellä ja Pohjolassa
LIITE 3 KÄSITTEET JA MÄÄRITELMÄT
KÄSITTEET JA MÄÄRITELMÄT CBRNE DSA Elintärkeä toiminto Lyhenne CBRNE tulee englanninkielisistä sanoista ehemical (kemiallinen), biological (biologinen), radiological (säteily), nuelear (ydin) ja explosives
Ajankohtaista maakunta- ja pelastustoimen uudistuksesta
Ajankohtaista maakunta- ja pelastustoimen uudistuksesta LSPel jäsenpalokuntien hallinnon ja päällystön seminaari 14.10.2017 Erityisasiantuntija Jouni Pousi Twitter @PousiJouni 1 Tavoitteena sujuvoittaa
alueellisen ja paikallisen turvallisuusyhteistyön mahdollisuudet
Turvalliseen huomiseen alueellisen ja paikallisen turvallisuusyhteistyön mahdollisuudet 10.12.2009 Kimmo Kohvakka toimitusjohtaja Turvalliseen huomiseen Ajatuksia johtamisesta Perpetual optimism is a force
Kyber turvallisuus vesilaitoksilla Uhkakuvat ja varautuminen
Kyber turvallisuus vesilaitoksilla Uhkakuvat ja varautuminen 20.5.2015, Vesihuolto 2015 Insta Automation Oy, Jyri Stenberg Yhteiskunnan turvallisuusstrategia Suomalaisen yhteiskunnan elintärkeitä toimintoja
Gustin: Disaster and Recovery Planning: A Guide for Facility Managers T esitelmä
Gustin: Disaster and Recovery Planning: A Guide for Facility Managers T-110.5690 2. esitelmä Tuomas Toropainen 23.11.2005 Tuomas Toropainen () Gustin: Disaster & Recovery Planning 23.11.2005 1 / 16 2.
HUOVI-portaali. Huoltovarmuustoiminnan uusi painopiste: toiminnallinen huoltovarmuus
Miten yrityksesi toiminta jatkuu, kun sähkönsaannissa on pitkäkestoinen katko tietoliikenneyhteydet ovat poikki myrskyn vuoksi tuotantokiinteistö tuhoutuu tulipalossa tärkeimmän raaka-ainetoimittajan tai
VALVO JA VARAUDU PAHIMPAAN
VALVO JA VARAUDU PAHIMPAAN Erkki Sivonen Senior Account Manager Nordic LAN&WAN Communication erkki.sivonen@lanwan.fi 5/13/2015 5/13/2015 5/13/2015 1.10.2013 UUSI SÄHKÖMARKKINALAKI JATKUVUUDENHALLINNAN
Varautumisen paikallisia ja alueellisia toimintamalleja, kommentteja
Varautumisen paikallisia ja alueellisia toimintamalleja, kommentteja Varautumisen opintopäivät 19.-20.10.2011, Tampere Valmiuspäällikkö Hannu Kuhanen Määritelmistä Valmius: suunnittelun tuloksena saavutettu
Pelastuslaitosten varautumis ja väestönsuojelutoiminta. Varautumisseminaari 19.3.2014
Pelastuslaitosten varautumis ja väestönsuojelutoiminta Varautumisseminaari 19.3.2014 Taustaa Väestönsuojelujaoston johtokunnan seminaari 14. 15.1.2014 Kyselyt pelastuslaitoksille 13.2. 16 laitosta vastasi
YHTEISTOIMINTASUUNNITELMA SIVIILI-ILMAILUN ONNETTOMUUKSIEN VARALTA
YHTEISTOIMINTASUUNNITELMA SIVIILI-ILMAILUN ONNETTOMUUKSIEN VARALTA Veli-Matti Sääskilahti 8.5.2014 Lento-onnettomuuksia Suomessa Comp Air 8, Jämijärvi 2014-8 menehtynyttä, 3 loukkaantunutta Copterline
Kohti puhdasta sähköjärjestelmää
Kohti puhdasta sähköjärjestelmää Fingrid vastaa Suomen sähkönsiirron kantaverkosta Sähkö on välttämätön osa kaikkien suomalaisten arkipäivää. Yhteiskuntamme toimii sähköllä. Fingrid Oyj vastaa sähkön siirrosta
Pelastustoimen uudistamishanke
STM valmiusseminaari 26.-27.5.2016, Haikon kartano Pelastustoimen uudistamishanke V-P Ihamäki Pelastusjohtaja, pelastusjohtajat pj. (Länsi-Uudenmaan pelastuslaitos) PELASTUSLAITOSTEN KUMPPANUUSVERKOSTO
Työpaja #10 lyhyt kertaus. #tuki2018 #stöd2018
Työpaja #10 lyhyt kertaus Edellinen työpaja keskittyi pääosin varautumisen käsitteisiin Tietosuoja ja jatkuvuudenhallinta ISO27001 vs. tietosuoja-asetus ISO27001 ja tietosuoja-asetus varautumisen näkökulmasta
Kohti sisäisen turvallisuuden strategiaa
Kohti sisäisen turvallisuuden strategiaa Ratkaisujen Suomi - Pääministeri Juha Sipilän hallituksen strateginen ohjelma 29.5.2015 Suomi on maailman turvallisin maa asua, yrittää ja tehdä työtä. Sisäisen
VÄESTÖNSUOJELUN TULEVAISUUS?
Turvalliseen huomiseen VÄESTÖNSUOJELUN TULEVAISUUS? Kimmo Kohvakka Toimitusjohtaja VARAUTUMISSEMINAARI Ritarihuone 4.12.2008 ESITYKSEN RAKENNE 1. TOIMINTAYMPÄRISTÖMUUTOKSISTA 2. UHKIEN ARVIOINTI JA RISKIANALYYSI
Tietoturvan johtaminen suomalaisen liikkeenjohdon näkökulmasta
Tietoturvan johtaminen suomalaisen liikkeenjohdon näkökulmasta Suomalaisen tietoturvayhtiö Silverskin Information Securityn tilaamassa tutkimuksessa kysyttiin sadan yritysjohtajan näkemyksiä tietoturvan
LIITE 3 KÄSITTEET JA MÄÄRITELMÄT
KÄSITTEET JA MÄÄRITELMÄT Elintärkeä toiminto Toiminto, joka on välttämätön yhteiskunnan toimivuuden kannalta Yhteiskunnan elintärkeitä toimintoja ovat johtaminen, kansainvälinen ja EU-toiminta, puolustuskyky,
Helsingin kaupunki Esityslista 1/ (5) Sosiaali- ja terveyslautakunta Sotep/
Helsingin kaupunki Esityslista 1/2015 1 (5) Päätöshistoria Helsingin Energia -liikelaitos 29.12.2014 HEL 2014-011631 T 00 00 03 Kaupunginhallitus on pyytänyt Helsingin Energialta lausuntoa valtuutettu
Tuotantorakenteen muutos haaste sähköjärjestelmälle. johtaja Reima Päivinen Käyttövarmuuspäivä
Tuotantorakenteen muutos haaste sähköjärjestelmälle johtaja Reima Päivinen Käyttövarmuuspäivä Tuulivoiman ja aurinkovoiman vaikutukset sähköjärjestelmään sähköä tuotetaan silloin kun tuulee tai paistaa
TURVALLISUUDEN HUOMIOMINEN OHJELMISTON HANKINTAKETJUSSA
TURVALLISUUDEN HUOMIOMINEN OHJELMISTON HANKINTAKETJUSSA Turvallinen ohjelmistokehitys seminaari 30.9.2008 1 Turvallisuusvaatimukset ohjelmiston hankinnassa Tehtävä/toiminta liittyvä toiminnot/prosessit
Kuntamarkkinat 20 v - Paikallinen turvallisuussuunnittelu seminaari Suunnitelma tehty, mitä sitten?
Kuntamarkkinat 20 v - Paikallinen turvallisuussuunnittelu seminaari Suunnitelma tehty, mitä sitten? Kuntatalo B3.3, 11.9.2013 Jussi Rahikainen, pelastustoimen kehittämispäällikkö Suunnitelmallinen turvallisuusyhteistyö
Sisällysluettelo LIIKENNEVIRASTO OHJE 2 (7) 31.10.2011 Dnro 4258/005/2011
LIIKENNEVIRASTO OHJE 2 (7) Sisällysluettelo 1 VARAUTUMISSUUNNITTELU... 3 1.1 Säädösperusta... 3 1.2 Varautumistoiminnan tavoite... 3 2 VARAUTUMISSUUNNITELMIEN LAADINTA... 4 2.1 Varautumistoiminnan hierarkia...
Suomen turvallisuuskehityksestä ja sen vaikutuksista matkailuun. Keskiyön Savotta Kansliapäällikkö Ritva Viljanen Sisäasiainministeriö
Suomen turvallisuuskehityksestä ja sen vaikutuksista matkailuun Keskiyön Savotta 20.6.2011 Kansliapäällikkö Ritva Viljanen Sisäasiainministeriö 30.6.2011 Sisäasiainministeriön tulevaisuuskatsaus sisältää
Varautuminen ja väestönsuojelu Varsinais-Suomen pelastuslaitoksen malliin
- Varautuminen ja väestönsuojelu Varsinais-Suomen pelastuslaitoksen malliin Toimintaympäristönä Varsinais-Suomi Kuntia (omistajat): 28 Asukkaita 467 000 Päätoimista henkilöstöä 572 Sopimuspalokuntalaisia
Häiriötilanteisiin varautuminen Porissa. KEHTO-FOORUMI 21.3.2013 Pasi Vainio riskienhallintapäällikkö Porin kaupunki
Häiriötilanteisiin varautuminen Porissa KEHTO-FOORUMI 21.3.2013 Pasi Vainio riskienhallintapäällikkö Porin kaupunki Uhkat / riskit Asuin-, elin- ja työympäristö (tieto, henkilöstö, materiaali, maine, ympäristö
Liikenne- ja viestintäministeriö Puolustusvoimat Huoltovarmuuskeskus Riihimäki (TIVA:t )
Liikenne- ja viestintäministeriö Puolustusvoimat Huoltovarmuuskeskus Riihimäki 30.8. 2.9.2005 (TIVA:t 31.8. 1.9.2005) valmiuspäällikkö Veli-Pekka Kuparinen Tampere 11.10.2005 TESTATTAVAT ASIAT OMIEN TOIMINTAMAHDOL-
Yhteiskunnan turvallisuusstrategian perusteet
Yhteiskunnan turvallisuusstrategian perusteet 1 Sisältö 10:30-11.00 YTS2017: Yhteiskunnan elintärkeät toiminnot Strategiset tehtävät Keskustelu n 5-10 min 11.30-12.00 Hybridiuhat ja informaatiovaikuttaminen