MATKAPUHELINKO PÄRJÄÄMISTÄ TUKEMAAN - opas matkapuhelimen hankintaan ja käyttöön

Transkriptio

1 MATKAPUHELINKO PÄRJÄÄMISTÄ TUKEMAAN - opas matkapuhelimen hankintaan ja käyttöön Leila Helminen Teija Tapanainen Opinnäytetyö Kevät 2001 Diakonia-ammattikorkeakoulu Alppikadun yksikkö

2 OPINNÄYTETYÖN TIIVISTELMÄ DIAKONIA-AMMATTIKORKEAKOULU Alppikadun yksikkö Leila Helminen & Teija Tapanainen MATKAPUHELINKO PÄRJÄÄMISTÄ TUKEMAAN - Opas matkapuhelimen hankintaan ja käyttöön Huhtikuu 2001 Sivuja 50, sis. 4 liitettä Opinnäytetyömme on selostus siitä, miten olemme pyrkineet osaltamme helpottamaan vanhusten ja vammaisten jokapäiväistä elämää. Olemme tuoneet matkapuhelimen käyttömahdollisuuden heidän ulottuvilleen. Keinomme on ollut laatia selkokielinen opas matkapuhelimenkäytöstä. Selkokielinen opas on tarkoitettu henkilöille, joille yleiskieli on liian vaikeaa. Heillä voi olla vaikeuksia mekaanisen lukutaidon omaksumisessa, tekstin ymmärtämisessä, tiedon varastoinnissa ja tietojen soveltamisessa. Selkokieli on yleiskieltä helpompaa, siinä huomioidaan vastaanottajan kielelliset edellytykset. Selkokielessä asiat pyritään ilmaisemaan selkeästi ja lyhyesti. Selkokielessä luettavan tekstin ymmärrettävyys lisääntyy ja helpottuu. Tällä selkokielisellä oppaalla on tarkoitus madaltaa kynnystä matkapuhelimen hankintaan ja sen käyttämiseen. Matkapuhelin luo vanhuksille ja kehitysvammaisille turvallisuutta ja helpottaa yhteydenpitoa. Myös moni kehitysvammainen nuori kokee myönteisenä matkapuhelimen käytön hallinnan. Tämän hetken nuorisokulttuuriin kuuluu ystävyyssuhteiden hoito tekstiviesteillä. Oppaan sisältö rakentuu matkapuhelimen käytön historiasta ja vinkeistä, kuinka käyttää matkapuhelinta. Lisäksi oppaassa on ohjeita hätätilanteeseen ja matkapuhelimen käyttöön liittyvistä etikettisäännöistä. Kirjallisessa osiossa selviää, kuinka opas on muotoutunut. Oppaan teossa olemme käyttäneet selkokielistä materiaalia, oppaantekokirjallisuutta, matkapuhelinten käyttöoppaita ja omaa mukauttamiskykyämme. Asiasanat: Selkokieli, tietoyhteiskunta, matkapuhelimet, vammaiset, vanhukset, kehitysvammaiset Säilytyspaikka: Diakonia-Ammattikorkeakoulu kirjasto, Helsingin Alppikadun yksikkö

3 ABSTRACT The Diaconia Polytechnic in Finland, Alppikatu Unit Authors: Helminen, Leila & Tapanainen, Teija Title: Coping with Mobile Phone Use: a guide for buying and using mobile phones Date: April 2001 Pages: 50 Appendices: 4 This thesis describes the creation of a simplified language guide for people who have difficulties in understanding everyday language. The goal was to create a guide to help with the coping of mobile phone purchasing and use. The sample group consists of senior and handicapped persons: those who have difficulty in learning to read, comprehending written text and in storing and applying acquired information. For ordinary people, also, there is often a lack of simplified language material. Simplified language is easier than standard language and it takes into account the linguistic capabilities of the recipient. In simplified language, things are written as clearly and shortly as possible. Simplified text makes it easier to read and understand. The purpose of the simplified language guide was to ease the buying of phones and the using of mobile phones. The mobile phone gives security for the buyer and eases communication contacting. The operating of a mobile phone can also have positive influence on the development of the mentally handicapped person s self-confidence. At this moment, young people communicate using mobile phones and by sending text messages. Our guide consists of a history of the mobile phone and information how to use the mobile phone. Also, there is information about what to do in emergency situations and how avoid social faux pas. The guide was put together using simplified language material, guide-making literature and mobile phone user manuals. The theoretical part of this thesis deals with the guide making process, what information was used and what was learnt. Keywords: simplified language, information society, mobile phone, elderly, mentally handicapped Filed and stored at: Diaconia Institute Library, Helsinki Training Unit

4 SISÄLTÖ 1 JOHDANTO 1 2 SUUNTANA ESTEETÖN TIETOYHTEISKUNTA 3 3 SELKOKIELI 4 4 SELKOKIELEN HYÖDYNTÄMINEN 4.1 Selkomateriaalin käyttäjäryhmät Vanhukset Kehitysvammaiset 14 5 MATKAPUHELIMET -KÄNNYKKÄYHTEISKUNNAN SYNTY 15 6 SELKOKIELISEN MATKAPUHELINOPPAAN SUUNNITTELU JA TOTEUTUS 6.1 Aiheen valinta ja rajaus Kohderyhmän valinta Tekstin laadinta Oppaan kuvitus Ulkoasu Painatus 25 7 SELKOKIELISEN TEKSTIN LAATIMINEN -KÄÄNTÄMISTÄ VAI MUKAUTTAMISTA 25 8 POHDINTAA JA ARVIOINTIA 29 LÄHTEET 32 LIITTEET LIITE 1. Selkokielistä tietoa matkapuhelimesta 34 LIITE 2. Rahoitusanomus kirje 45 LIITE 3. Näyte laatimastamme selkokielisestä tekstistä 46 LIITE 4. Internet lähteet

5 1 JOHDANTO Tietoyhteiskunnan nopean kehityksen myötä on tullut monia parannuksia mm. oppimiseen, koulutukseen, toimintavälineisiin ja hoitoon. Samalla jokapäiväisessä elämässä selviytyminen vaatii entistä parempia tiedonhallinta- ja käsittelytaitoja. Tulee ymmärtää, mistä on kysymys ja miten asiat liittyvät toisiinsa. Tämä kaikki on entisestään vaikeuttamassa joidenkin ihmisten elämää ja kasvattaa kuilua hyvin menestyvien, tietoa ja taitoa hallitsevien ja toisten tuen varassa olevien välillä. (Juvonen & Fadjuoff 1995, 8.) Joukkoviestintävälineiden käyttämä yleiskieli on joillekin väestöryhmille usein liian vaikeaa. Tästä voi olla seurauksena syrjäytyminen yhteiskuntaelämästä, jos he eivät saa tietoa ja kulttuuritarjontaa itselleen ymmärrettävällä kielellä. Jotta tasa-arvo toteutuisi, on kielellisesti rajoittuneille ihmisille tarjottava kulttuuria ja tietoa heille ymmärrettävällä kielellä. Tätä tarkoitusta varten on kehitetty selkokieli. (Keinänen 1993, 1.) Selkokielisten tuotteiden tarjonnan avulla pyritään osaltaan estämään kielellisesti rajoittuneiden mahdollinen sosiaalinen syrjäytyminen. Samalla heille taataan tasa-arvo ja mahdollisuus osallistumiseen. (Rajala 1990, 9.) Maailman teknisessä kehityksessä on vaikea pysyä mukana. Niillä, jotka syystä tai toisesta eivät pysy kehityksessä mukana, on vaara vieraantua ja syrjäytyä yhteiskunnasta. Tarkoituksenamme on, että voimme osaltamme helpottaa monien selkokieltä tarvitsevien kehityksessä mukana pysymistä, ja samalla oppia itse selkeän kielen merkityksestä. Päädyimme yhdistämään matkapuhelimen ja selkokielen, koska nykyiset matkapuhelimen käyttöoppaat ovat usein vaikealukuisia tavallisellekin käyttäjälle. Hankalien käyttöohjeiden vuoksi saattaa monelta jäädä matkapuhelin hankkimatta, vaikka sille olisi tarvetta.

6 2 Matkapuhelin tuntui mielenkiintoiselta aiheelta sen ajankohtaisuuden ja valoisien tulevaisuuden näkymien takia. Kun vielä pohdimme matkapuhelimen hyötyjä selkokielen tarvitsijoille oli päätös valmis. Halusimme haasteellisen, ajankohtaisen ja hyödyllisen opinnäytetyön. Pyrimme selkokielisellä matkapuhelimen käyttöön liittyvällä oppaalla madaltamaan kynnystä matkapuhelimen hankintaan ja sen käyttämiseen. Matkapuhelimen käytöstä olisi paljon hyötyä myös monelle vanhukselle ja vammaiselle. Se lisäisi turvallisuutta ja helpottaisi yhteydenpitoa. Yhteys hoitajiin ja kuntouttajiin onnistuu vaivattomammin matkapuhelimella. Avun hälyttäminen tapahtuu kätevimmin ja nopeimmin matkapuhelimen avulla. Muistiin ohjelmoidut puhelinnumerot nopeuttavat avun saamista. Mukana kannettava puhelin antaa liikkumisen vapauden kodin ulkopuolelle ja lisää näin fyysistä terveyttä ja sitä kautta vaikuttaa psyykkiseen jaksamiseen. Meille ajatus selkokielisen materiaalin tekemisestä syntyi äidinkielen luennolla perusopintojen aikana, kun meille esiteltiin selkokielisiä kirjoja ja lehtiä. Olemme työssämme vanhusten, vammaisten ja kielivähemmistöjen parissa havainneet, kuinka tärkeää on, että asiat on esitetty selkeästi ja yksinkertaisesti. Näillä ryhmillä on usein paljon rajoitteita ja muun muassa kirjoitetun tekstin ymmärtäminen on rajoittunutta. Selkokielisen ohjeen puuttumisen vuoksi moni tärkeä asia jää toteutumatta tai asia ymmärretään väärin. Myös monen kehitysvammaisen tai kuulovammaisen nuoren itsetunnon kehitykselle voi olla myönteistä vaikutusta matkapuhelimen käytön hallinnasta. Matkapuhelin kuuluu osana nykypäivän nuorisokulttuuriin ja se on eräänlainen merkki muodissa olemisesta. Puhelimen puuttuminen nuorelta vammaiselta saattaa lisää eristäytymistä muista nuorista. Matkapuhelimet ovat tämän päivän nuorten yhdistävä tekijä. Niistä puhutaan ja niitä käytetään paljon. Ystävyyssuhteita hoidetaan myöskin tekstiviestein. Työssämme haluamme korostaa tasa-arvoon vaikuttavan näkökulman lisäksi kuntouttavan ja toimintakykyä lisäävän tehtävän merkitystä. On muistettava, että kaikki vanhukset eivät ole dementoituneita. Dementoituvat vanhukset saattavat olla hyvin eritasoisia ja dementian eri vaiheessa olevia. Dementian syvyys ja sen elämää rajoittavat ominaisuudet näyttäytyvät jokaisella dementiaa sairastavalla vanhuksella

7 3 yksilöllisesti. Olemme kuitenkin lähteneet siitä ydinseikasta, että haluamme oppaamme palvelevan niin suurta osaa vanhuusväestöstä kuin mahdollista, että he pystyisivät käyttämään tasavertaisina kansalaisina matkapuhelinpalveluja. 2 SUUNTANA ESTEETÖN TIETOYHTEISKUNTA Yhteiskunta kaikille -toimintapolitiikka nojaa YK:n yleisohjeisiin ja sen tarkoituksena on edistää ikääntyvien henkilöiden ja vammaisten itsenäistä elämää tasavertaisina ja täysivaltaisina kansalaisina suomalaisessa yhteiskunnassa. Tämä edellyttääkin esteettömän yhteiskunnan luomista. Yhteiskunnan toiminnot, rakenteet ja järjestelmät on tehtävä kaikkien tarpeita vastaaviksi. (Rauhala-Hayes, Topo & Salminen 1998,10.) Suomalaisen vanhuspolitiikan lähtökohdat ovat samankaltaiset kuin YK:n vammaisten henkilöiden mahdollisuuksien yhdenvertaistamista koskevat yleisohjeet. Vanhuspolitiikan periaatteet vuoteen 2001 ovat turvallisuus, normaalisuus, ikäihmisen arvostus, sosiaalinen integraatio, itsemääräämisoikeus, yksilöllisyys, valinnanvapaus, moniarvoisuus, tasa-arvo ja oikeudenmukaisuus. Tietoyhteiskuntakehityksen kannalta tämä merkitsee sitä, että yhteiskunnan tulee aktiivisesti poistaa esteet ikääntyvien ihmisten osallistumisesta tietoyhteiskunnassa ja ehkäistä ikääntyneen väestön syrjäytyminen tietoyhteiskunnassa. (Rauhala-Hayes ym. 1998,10.) Rauhala-Hayes, Topo & Salminen toteavat, että toimintaympäristömme suunnitellaan ja toteutetaan usein ajatellen terveitä ja toimintakykyisiä yksilöitä. Ihmisen suorituskykyä rajoittavat kuitenkin erilaiset synnynnäiset tai onnettomuuksien aiheuttamat vammat ja vanheneminen. Väestön vanheneminen ja kaikkien kansalaisten yhtäläisten mahdollisuuksien varmistaminen on tämän aikakauden suuri haaste. Esteetön maailma on tavoitteellinen elinympäristö, joka ottaa huomioon monet erilaiset ihmisen toimintakykyä rajoittavat tekijät ja tarjoaa näistä huolimatta ihmiselle täysipainoisen elämän. Viestintä- ja tietotekniikalla on usein keskeinen rooli etenkin vuorovaikutukseen liittyvien esteiden poistamiseksi. Tietoverkon avulla

8 4 voidaan monet arkipäivän palvelut tuoda ihmisen ulottuville ja tukea näin hänen itsenäistä elämäänsä. Tekniikan soveltamisen suunnittelussa eri väestöryhmien lähtökohdat huomioon ottaen päädytään käytännössä kaikkien ihmisten elämää helpottaviin ratkaisuihin. (Rauhala-Hayes ym. 1998, 1.) Vammaiset henkilöt ovat yhteiskunnan täysivaltaisia jäseniä, mikä tarkoittaa, että heillä on oikeus omaan elämäntapaansa ja oikeus elää siinä yhteisössä, minkä he ovat valinneet. Heidän tulisi saada tarvitsemansa tuki koulutus-, terveys-, työvoima ja sosiaalirakenteiden parista. Kansalaisten yhtäläisiä oikeuksia vastaavat myös yhtäläiset velvollisuudet. Osana mahdollisuuksien yhdenvertaistamista vammaisille henkilöille tulisi taata täysi vastuu itsestään yhteiskunnan jäsenenä. (Rauhala-Hayes ym 1998, 10.) Suomessa väestön vanheneminen vauhdittuu noin kymmenen vuoden kuluttua, jolloin se etenee eurooppalaista ennätystahtia. Yli 65-vuotiaiden määrä lisääntyy nopeasti ja yli 85-vuotiaiden vanhusten määrä lisääntyy vieläkin nopeammin. Suomessa tulee työväestö olemaan lähes vanhinta OECD maista vuonna Väestön ikääntyminen ei ole vain suomalainen tai eurooppalainen ilmiö vaan se koskee koko maailmaa. (Rauhala-Hayes ym.1998,17.) 3 SELKOKIELI Kirjassa Selkokieli- miten sanoma perille (1986) ovat selkokielen pioneerit Pertti Rajala ja Hannu Virtanen määritelleet selkokielen korostaen kielenhallinnan puutteita: "Selkokielessä kieltä on tietoisesti ja suunnitelmallisesti muutettu niin rakenteellisesti kuin sisällöllisesti helpommaksi ymmärtää. Tyypillisesti selkokielinen viesti tai taideteos suunnataan jollekin rajatulle väestöryhmälle, jonka vastaanottokyvyssä on puutteita." Selkeän kielen kriteereitä on yritetty pitkään määritellä sekä Suomessa että Ruotsissa. Tuloksena on useita määritteitä, jotka eivät kuitenkaan sellaisenaan takaa kielen

9 5 ymmärrettävyyttä. Selkokieli ei ole sama kuin yksinkertaistettu ja karsittu kieli. Ymmärrettävän kielen tulee olla sidoksellista ja asian tulee edetä jouhevasti, vaikka sen takia teksti pitenisikin. Selkokieli voi myös olla hyvinkin erilaista eri kohderyhmille. Sitä kirjoitettaessa pyritään ottamaan huomioon vastaanottajan kielellinen kyvykkyys ja hänen kokemusmaailmansa. Selkokieltä ei pidä ajatella erilliseksi kieleksi, vaan se on verrattavissa esimerkiksi sanoihin virkakieli tai yleiskieli. (Juvonen & Fadjukoff 1995, 36.) Sanakirjan mukaan selkokieli on yksinkertaista ja helppolukuista. (Nurmi, Rekiaro & Rekiaro 1994,623) Irja Vinni (1998) määrittelee selkokielen väitöskirjassaan seuraavasti: "Selkokieli on helposti luettavaa kieltä, jossa yleiskieltä on tietoisesti muutettu niin rakenteellisesti kuin sisällöllisesti helpommaksi ymmärtää. Selkokielessä otetaan huomioon vastaanottajan kielelliset edellytykset." Hänen tutkimuksestaan ilmenee, että erot selkokielisten ja yleiskielisten tekstien välillä olivat yleensä merkittäviä. Yleiskieliset tekstit olivat ylivoimaisen vaikeita joillekin kehitysvammaisista. Kuitenkin selkokielisen tekstin kautta lukija voi edetä myös yleiskielisten tekstien lukemiseen. Selkokielisen tekstin lukeminen antaa kehitysvammaiselle tietoa, elämyksiä ja kokemuksia. (Vinni 1998, 99.) Marjukka Järvinen (1998) on kuvannut selkokielen olevan tietoisesti mukautettua kieltä. Mukautettaessa on kiinnitetty huomiota tekstin luettavuuteen ja ymmärret- tävyyteen. Tekstiä mukautettaessa on lukijoiden kielelliset edellytykset ja kiinnostuksen kohteet otettu huomioon. Selkokirjoittajien tavoitteet ovat samat kuin muillakin mukautetun kielen kirjoittajilla. Esimerkiksi lapsille kirjoitetut tekstit ovat mukautettua kieltä. (Sainio 2000, 55.) Selkokirjan määrittelylle on etsitty apua myös lastenkirjallisuuden alueelta. Ruotsalaisen tutkijan Göte Klinbergin mukaan kaikki selvästi lapsia varten kirjoitettu kirjallisuus määritellään lastenkirjallisuudeksi. Selkokirjat määritellään samanlaisen merkitsemisen avulla eli selkokirjallisuudeksi nimetyt kirjat ovat selkokirjoja.

10 6 Selkokirjoille on annettu oma tunnus ja niille on usein esimerkiksi kirjastoissa varattu oma hylly. (Sainio 2000, 55.) Selkokielen tutkimus on melko vähäistä. Irja Vinnin väitöskirjan lisäksi on vain joitakin tutkielmia. Mainita kuitenkin kannattaa myös väitöskirja vuodelta 1998, mikä ei ole selkokielestä, mutta se on kirjoitettu myös selkokielisenä versiona. Se on Irja Jylhän väitöskirja "Yhdessä ja erikseen harjaantumisoppilaiden ja ala-asteen oppilaiden yhteistoiminnallisten ryhmien muotoutuminen sekä sosiaalisen integraation toteuttaminen kuvaamataidon opetuskokeilussa". Sen selkokielinen nimi on Yhdessä työskentelemisen kokemuksia. (Sainio 2000, 101.) Useissa Euroopan maissa on kehitetty selkokieltä vastaavia käytäntöjä. Pohjoismaat ovat kehityksen kärjessä tällä alueella. Selkokielisen tekstin laatijoille on nykyisin jo olemassa kaksi kansainvälistä ohjeistoa. Eurooppalainen vuonna 1988 perustettu kansalaisjärjestö ILSMH European Association of Inclusion International ( aiemmin International League of Societies for Persons with Mental Handicap), joka toimii 15:ssä Euroopan unionin maassa kehitysvammaisten ja heidän omaistensa ihmisoikeuksien parantamisen puolesta on laatinut ohjeistuksen, joka on käännetty Euroopan unionin tuella kaikille EU:n virallisille kielille. Ohjeisto keskittyy selkokieleen yksipuolisesti kehitysvammaisten kannalta, koska sen laatija on kehitysvamma-alan järjestö. Ohjeiston suomalainen nimi on Tee se helpoksi. (Sainio 2000, 7.) Toisessa ohjeistossa on selkokielen eri käyttäjäryhmät otettu huomioon. Sen julkaisija on YK:n alainen kirjastojärjestö IFLA ( International Federation of library Associations and Institutions). Ohjeisto on laadittu vuonna Sen nimi on Guidelines for Easy-to-read Materials. Se on ilmestynyt englanniksi. Ruotsissa se on käännetty ruotsiksi. Suomeksi sitä ei olla vielä käännetty. (Sainio 2000, 8.) Selkokielen kehitys on alkanut Suomessa 1970-luvulla aluksi kehitysvammahuollon piirissä. Haluttiin estää kehitysvammaisten sosiaalinen syrjäytyminen ja alettiin puhua heidän oikeuksistaan ja osallistumisestaan. Ruotsissa selkokirjoja ja muuta selkomateriaalia oli ilmestynyt jo muutamaa vuotta aiemmin. Suomenruotsalainen selkomateriaalin tuotanto on kehittynyt koko ajan suomenkielisen rinnalla,

11 7 esimerkiksi Selkouutiset- lehti on ilmestynyt alusta asti ruotsin kielellä nimellä LLbladet. (Sainio 2000, 47.) Kehitysvammahuollon myönteisten kokemusten myötä myös eri vammaisryhmissä huomattiin selkotekstit käyttökelpoisiksi myös heille. Myös maahanmuuttajien opetuksessa helppolukuinen materiaali huomattiin toimivaksi opetuksen oheismateriaaliksi. Maahanmuuttajat ovatkin viime aikoina nousseet Selkouutisten toiseksi suurimmaksi käyttäjäryhmäksi (14 %) kehitysvammaisten (30 %) jälkeen. ( Selkokielen kehittämisessä on myös Suomen vanhustenhuolto ollut merkittävästi mukana, kun on huomattu materiaalin soveltuvuus erityisesti dementoituville vanhuksille. Usein selkomateriaaleja on tuotettu erityisesti yhtä käyttäjäryhmää varten, mutta osittain niitä on tuotettu niin, että ne on suunnattu kaikille käyttäjäryhmille. Vuonna 1981 on järjestetty ensimmäinen selkokirjallisuusseminaari ja sen jälkeen niitä on pidetty säännöllisesti. Seminaarit ovat koonneet selkokielen asiantuntijat yhteen pohtimaan ja kehittämään selkokieltä. (Sainio 2000, 4.) Selkokielen ja sen soveltamisen ideoimista ja selkokielen edistämistä varten perustettiin vapaamuotoinen sosiaali- ja terveysjärjestöjen selkotyöryhmä vuonna Siinä on mukana lähes kaikki selkokielen käyttäjäryhmiä edustavat järjestöt. Neljä vuotta myöhemmin perustettiin opetusministeriöön selkokielityöryhmä. Vuodesta 1990 lähtien se on myöntänyt selkokirjoille tunnuksen, mikä ilmaisee kirjan olevan selkokirjan. ja jakanut tukea selkokirjojen tekijöille ja kustantajille. Samana vuonna on Selkouutiset -lehti ilmestynyt säännöllisesti suomeksi ja ruotsiksi. (Sainio 2000, 47.) Maaliskuussa 2000 on Raha-automaattiyhdistyksen tuella aloittanut Selkokeskus, joka tukee selkokielisen kirjallisuuden julkaisemista ja tekee selkokielisiä esitteitä ja tiedotteita ja organisoi koulutusta. (

12 8 Selkokieli on kehitetty tuomaan tieto kielellisesti rajoittuneiden henkilöiden kuten kehitysvammaisten ja vanhusten ulottuville. Selkokirjat ja lehdet ovat yhteiskunnallisen tiedon välittäjä ja täten väylä kehitysvammaisille integroitumisessa yhteiskuntaan. Jos selkokieliset sovellukset eivät saavuta kehitysvammaista, on tämä väylä tukossa. (Keinänen 1993, 30.) Selkokieltä tarvitsevilla on usein vaikeuksia saada tietoa tiedotusvälineistä, asioida virastoissa, täyttää lomakkeita ja tulkita opasteita. Yleisesti käytetty kieli on heille liian monimutkaista ja heiltä saattaa puuttua asiaan liittyvät yleis- ja pohjatiedot. (Juvonen & Fadjukoff 1995, 9.) Olemme tulleet opinnäytetyöprosessin aikana itsekin huomaamaan, kuinka tärkeää olisi ilmaista asioita selkokielellä. Monet kaavakkeiden täyttämiset sujuisivat helpommin, jos ne olisi muotoiltu selkokieliseen muotoon. Tämä seikka tulisi ottaa huomioon lomakekaavakkeita suunniteltaessa ja uudistettaessa. Vaikeaselkoiset, tiheään kirjoitusasuun painetut kaavakkeet kuormittavat usein turhaankin itse asiakasta ja asiakaspalvelutyöntekijää. Selkeät lomakkeet vähentäisivät asiakaspalvelujen kuormittuvuutta. Sähköinen media ei jostain syystä ole innostunut selkokielestä, eikä selkokielisiä radio- ja Tv-ohjelmia juurikaan ole. Joissakin paikallisradioissa on kokeiltu selkokielisiä uutislähetyksiä. Suomen selkokirjallisuuden perustaja Pertti Rajala kuitenkin väittää, että esimerkiksi suosittu TV-sarja Kauniit ja rohkeat on selkoohjelma, sillä siinä puhutaan selvästi ja edetään hitaasti. (www://staff.oamk.fi/~pesillan/selkokieli.html.) Kauniit ja rohkeat -sarja on suurelta osin vanhusväestön suosiossa. Tärkeä seikka on sarjan selkokielinen ulosanti ja jaksoissa näytetään paljon toistoja, jotka myös auttavat hahmottamaan sarjan juonen kulkua. Joitakin kokeiluja selkokielisestä Internet-sivuista on tehnyt muun muassa satakuntalainen kehitysvammaisten ryhmä KeViKe-opistosta. Lähivuosina Internetin merkitys oletettavasti lisääntyy. (Sainio 2000, 150.)

13 9 Kirjastoissa on selkokirjojen tarjontaa jonkun verran. Pääkaupungin kirjastoista selkokirja-hakusanalla löytyi 100 julkaisua. Lukuun sisältyy suomen- ja ruotsinkielistä kauno- ja tietokirjallisuutta ja lehtiä kuten Selkouutiset, LL-bladet (lätt-läst), Tuntosarvi-lehti sekä Leija-lehti. Opasmateriaaleja löytyi myös muutamia mm. Ikääntyvän kuntoutujan opas 2000, Perusteita perhelainsäädännöstä sekä monenlaisia kotieläintenhoito-oppaita. Selkokeskuksen antaman tiedon mukaan selkokirjoja on tällä hetkellä noin 120 (selkokieli logolla merkittynä). Selkokirjoja ilmestyy noin kymmenen kappaletta vuodessa. Minna Keinäsen tekemässä kartoituksessa selkosovellusten käytöstä Suomen kehitysvammahuollossa 1993 ilmeni, että asuntoloiden ja toimintakeskusten henkilökunta tunsi selkosovellukset heikosti. On siis aivan ymmärrettävää, että kehitysvammaisetkaan eivät tunne selkokielistä materiaalia. Henkilökunta tunsi kuitenkin paremmin selkosovellukset kuin kehitysvammaiset. Kehitysvammaisten parissa työskentelevän henkilökunnan tulisi saada paremmin jaettua tämä tieto myöskin vammaisille. (Keinänen 1993, 30.) Kokemustemme mukaan myös vanhustenhuollossa tietämys selkokielestä on liian vähäistä. Vanhainkotien osastoilta harvoin löytyy selkokielisiä lehtiä ja laitosten kirjastoissa ei selkokielisten kirjojen määrä voi kehua. Onneksi nykyään sosiaali- ja terveydenhuollon koulutuksessa jo enemmän puhutaan selkokielestä. Tulevat ammattilaiset vievät varmasti tietoa ja hankkivat selkomateriaalia työpaikoille. 4 SELKOKIELEN HYÖDYNTÄMINEN 4.1 Selkomateriaalin käyttäjäryhmät Kansainvälinen kirjastojärjestö IFLA:n ohjeissa on kaikki käyttäjäryhmät käsitelty tasapuolisesti. Selkomateriaalin tarvitsijoita on monenlaisia ihmisiä hyvin erilaisista syistä. Pääryhmiä on kuitenkin hahmotettavissa vammaiset henkilöt, joilla on luontainen selkosovellusten tarve ja lukijat, joilla on rajoittunut luku- ja tai kielitaito,

14 10 jotka ainakin jonkun aikaa hyötyvät selkosovellutuksista. Heille selkomateriaali voi toimia hyvänä harjoituksena tai lukemiskiinnostuksen herättäjänä. (Sainio 2000, 39.) On arvioitu, että selkokielestä hyötyy maassamme ainakin henkilöä, ehkä jopa Selkokieltä tarvitsevat monet vammaisryhmät, kuten kehitysvammaiset, osa CP-vammaisista, MBD-oireisista, kuulovammaisista, kuurosokeista, vaikeasti monivammaisista, liikuntavammaisista, epileptikoista, pitkäaikaissairaista, useat iäkkäät ihmiset, kuten dementoituvat vanhukset, hahmotus ja lukivaikeuksista kärsivät, pakolaiset ja muut maahanmuuttajat, vähemmistökulttuurien edustajat ja suomen kieltä opiskelevat. Nämä selkokielen käyttäjäryhmät ovat hyvinkin heterogeenisia. Heidän kielelliset valmiutensa vaihtelevat sekä ryhmien välillä että ryhmien sisällä yksilöllisesti. (Saarinen & Parviainen 1995, 83.) Esimerkiksi kehitysvammaisen ihmisen on vaikea ymmärtää tilaan, aikaan, syysuhteisiin ja määriin liittyviä asioita. Heille kilo voi olla vähemmän kuin 100 g. Osa heistä ei opi koskaan lukemaan ja kirjoittamaan, ymmärtämään luokituksia tai yläkäsitteitä, selviytymään yksinkertaisistakaan asioista ilman toisen henkilön apua. Osa voi oppia tulemaan toimeen hyvinkin itsenäisesti ja tarvitsee vain hiukan helpotettua selkokieltä. (Saarinen, Parviainen 1995, 83.) Käyttäjäryhmien laaja kirjo ilmenee hyvin Bror Tronbacken (1997) kaaviosta. On kuitenkin huomioitava, että usein vain osa kohderyhmästä tarvitsee selkosovellutuksia ja usein selkosovellutuksia tarvitsevat ryhmät menevät päällekkäin. Päällekkäisyydet ovat myös kuviossa esitetty summittaisesti, esimerkiksi kaikki afaatikot eivät ole vanhuksia. (Sainio 2000, 39.)

15 11 Kaavio 1: Selkomateriaalien käyttäjäryhmät Bror Tronbacke 1997 Usein selkosovellutukset on laadittu joillekin tietyille käyttäjäryhmille ottaen huomioon ryhmien erityistarpeet. Selkomateriaalin tarve riippuu käyttötarkoituksesta ja elämäntilanteesta. Ryhmillä on kuitenkin enemmän heitä yhdistäviä piirteitä; kuin heitä erottavia piirteitä, siksi monille selkosovellutuksille on käyttöä useilla eri ryhmillä. Lukijoita on usein enemmän kuin oletetaan. Vaikka selkokielisen materiaalin tarve johtuu samasta syystä yksilölliset erot ovat suuret. Lukemistaito voi olla eri ihmisten välillä hyvinkin eritasoista, siksi olisi hyvä olla selkomateriaaleja, jotka ovat vaikeudeltaan eri tasoisia. (Sainio 2000, 40.)

16 12 Kaikilla käyttäjäryhmillä ei ole tietoa käytettävästä selkokielimateriaalista, koska sen olemassaoloa ei juuri markkinoida. Kirjastoissakin selkohylly on sijoitettu usein perimmäiseen nurkkaan eikä kirjaston henkilökuntakaan ole selvillä selkokielisestä kirjallisuudesta. Usein kysyttäessä selkokielistä kirjallisuutta kirjastovirkailijat ohjaavat kysyjän isotekstisen kirjallisuuden luo. Isotekstinen kirjallisuus on vain suuremmalla kirjainkoolla painettua tekstiä, eikä siinä ole huomioitu lukijan kielellisiä rajoitteita. Kirjakaupoissa vielä vähemmän tunnetaan selkokielistä kirjallisuutta. Aivan kuten liikuntavammainen tarvitsee esimerkiksi sähköpyörätuolia, ihminen, jolla on vaikeuksia kielen ymmärtämisessä, tarvitsee kommunikointia helpottavia apuvälineitä. Selkokieli on yksi tällainen apuväline, joka lisäksi on tärkeä asia tasaarvon toteutumisen, mahdollisimman normaalin elämän, osallistumisen mahdollistumisen, omatoimisuuden, itsemääräämisoikeuden ja valinnan vapauden kannalta - asioiden, jotka muille kuin selkokielen käyttäjäryhmille ovat usein itsestään selviä oikeuksia. (Saarinen & Parviainen 1995, 80.) Vanhukset Väestön vanheneminen tapahtuu tilanteessa, jossa koko maan väkiluku supistuu. Pienenevän väestön keskuudessa tapahtuu suhteellisen suuri muutos. Jo nyt monissa kunnissa noin kolmannes kuntalaisista on yli 65-vuotiaita ja lähes joka neljäs on eläkkeellä. Kronologisen ikäkäsityksen rinnalle on tullut kognitiivinen iän käsite. Kognitiivisessa iässä on kysymys mielen tilasta. Kognitiiviselle iälle on haettu selitystä psykologiasta ja onkin väitetty, että mitä tyytyväisempi ihminen on elämäänsä sitä nuoremmaksi hän itsensä tuntee. Eri tutkimuksissa on todettu, että on hyvin tavallista, että ikääntyvät tuntevat itsensä vuotta nuoremmaksi kuin oikea ikä on. Ikääntymisen liittyvät asiat ovat hyvin yksilöllisiä.. Yli 65-vuotiaiden suuri enemmistö asuu kotonaan ja osallistuu aktiivisesti yhteiskunnan toimintaan. Yhteiskunnan palveluja vanhusväestö käyttää ja tarvitsee suhteellisen aktiivisesti lähelle 80 ikävuotta. (Rauhala-Hayes ym. 1998,17.) Viestintä- ja tietoteknologioiden kehittämisen kannalta vanhusväestö nyky-suomessa tarjoaa markkinasektorin. Jotta näillä markkinoilla saa tuotteilleen jalansijaa, tulee

17 13 niiden olla helposti käytettäviä, kestää ja olla hinnaltaan kohtuullisia. Tuotteiden käytön tulee olla mahdollista ajankohdasta ja paikasta riippumatta ja niiden suunnittelussa täytyy ottaa huomioon korkean iän huonontama näkökyky sekä kuulo ja käsien vapina. Informaatiojärjestelmien täytyy myös tarjota nopeasti ja helposti tietoa erityisistä vanhuksiin liittyvistä palveluista. (Rauhala-Hayes ym. 1998, 20.) Mielestämme vanhuksille suunnatun matkapuhelimen tulee olla yksinkertainen perusmalli. Selkeä näyttöruutu, isot näppäimet ja yksinkertaiset ohjeet helpottavat matkapuhelimen käyttämistä. Vanhusten puhelimissa tarvitaan usein vain perustoimintoja, jotka ovat soittaminen ja puhelun vastaanottaminen. On myös vanhuksia, jotka hyötyvät matkapuhelimen erikoistoiminnoista. Erikoistoimintoina voidaan mainita tekstiviestipalvelut ja Internetin käyttö. Nämäkin toimintomahdollisuudet tulee olla valittavissa. Toisille vanhuksille mahdolliset erikoistoiminnot saattavat vain aiheuttaa sekaannusta ja hämmennystä puhelimen käytössä. Kaikkien tulisi saada ympäröivästä yhteiskunnasta vastaanottokykynsä mukaista tietoa. Näin ei kuitenkaan aina ole kaikkien vanhusten kohdalla. Heikko koulutustaso, dementia tai aivan normaalit vanhenemismuutokset hankaloittavat monien vanhusten tiedon saantia ja yleisten palveluiden käyttöä. Heillä voi ilmetä vaikeuksia tiedotusvälineitten vaikeaselkoisia viestejä tulkittaessa. Puutteellinen tiedon saanti ja rajoitukset palveluiden käytössä heikentävät vanhusten toimintakykyisyyttä, vaikuttavat heidän mahdollisuuteensa säädellä omaa elämäänsä ja johtavat siten jopa sosiaaliseen syrjäytymiseen. Toisaalta, jos vanhus saa tarvitsemaansa tietoa ymmärrettävässä muodossa, niin hänen tyytyväisyytensä elämään kasvaa, vanhus kokee olevansa hyödyllinen sekä hän voi tuntea itsensä merkitykselliseksi. (Alanen & Huhtala 1993, 1.) Selkokielen tarvetta on eniten ikäryhmissä vuotiaat. Tarve on sidoksissa tähän ikäjakaumaan sen vuoksi, koska normaalit vanhenemismuutokset lisääntyvät tässä ikäryhmässä. Selkokielen tarvetta kasvattaa myös vanhusten huono koulutustaso, sillä tämän ikäryhmän edustajat eivät ole voineet käydä kouluja samoin kuin nuoremmat. Vanhuksille selkokieli voi merkitä eräänlaista apuvälinettä. Vanhusten parissa työskentelevät näkevät selkokielitarpeen lähinnä virikemateriaalin näkökulmasta. Vain jotkut ovat tiedostaneet selkokielellä olevan käyttöä myös sellaisissa yhteyksissä,

18 14 joissa voidaan tukea vanhuksen tasavertaisuutta yhteiskunnan jäsenenä. (Alanen & Huhtala 1993, 53.) Välttämättä kaikki ikääntymisen aiheuttamat muutokset eivät edellytä tiedonvälityksessä selkokielen käyttöä, usein riittää painetun tekstin isompi kirjasinkoko. Kuitenkin selkokielisovellutukset olisivat tarpeen esimerkiksi dementiaa sairastaville vanhuksille. (Rajala & Virtanen 1986, 48.) Kehitysvammaiset Kehitysvammaisten lukemiseen vaikuttavat älyllisten taitojen ohella monet muut seikat. Näiden asioiden huomioon ottaminen edistää luetun ymmärtämistä. Selkokieliset tekstit auttavat ymmärtämisessä. Selkokielisten tekstien käyttö opetuksessa ja harrastuslukemisessa on konkreettinen keino auttaa tekstin ymmärtämisessä. Lukija voi selkotekstien kautta edetä myös yleiskielisten tekstien lukemiseen. Selkokieltä tarvitsevia henkilöitä tulisi opettaa käyttämään enemmän selkotekstejä ja asenteet selkokieltä kohtaan pitäisi muuttaa myönteisimmiksi, sillä se on tehokas apuväline siinä kuin muutkin apuvälineet. (Vinni 1998, 107.) Tulevaisuuden tutkimuksen kannalta on tärkeää, että helpotettua kieltä tutkitaan niissä käyttäjäryhmissä, jotka sitä tarvitsevat. On myöskin tärkeää, että kirjakielemme koskemattomuuteen annetaan vapauksia ja etsitään kielen kautta tapoja auttaa erityisryhmiä ymmärtämään lukemaansa. Kehitysvammaisen lukemisen tarkoitus on erilainen kuin muilla ihmisillä. Hän ei pysty kehitysvammaisuudestaan johtuen sellaisiin töihin, joissa vaaditaan hyvää ja tarkkaa lukemista ja sen ymmärtämistä. Lukeminen antaa hänelle kuitenkin tietoa, elämyksiä ja kokemuksia niin kuin muillekin ihmisille. (Vinni 1998,107.) Kehitysvammaisten älykkyysosamäärää voidaan mitata testein. Älykkyysosamäärien pohjalta kehitysvammainen on henkilö, jonka älykkyysosamäärä on alle 70. ÄO pisteytyksen avulla voidaan määritellä kehitysvamma-aste. Kehitysvammaiset voidaan luokitella lievästi, keskiasteisesti, vaikeasti ja syvästi kehitysvammaisiin. Kehitysvammaisuus on hyvin monimuotoinen ilmiö, joka vaihtelee eri yksilöillä

19 15 vaikeusasteen ja ilmenemismuodon suhteen. Vahvuudet ja heikkoudet ilmenevät kehitysvammaisilla hyvin eritasoisesti ja yksilöllisesti. (Autio, Palo, Kaski & Manninen 1992, 13.) Selkokielinen opas matkapuhelimen käyttöön liittyvistä asioista soveltuu varmasti kaikille selkokieltä tarvitseville. Olemme kuitenkin oppaan suunnittelussa lähteneet lähinnä vanhusten ja kehitysvammaisten tarpeista, koska meillä oli mielenkiintoa juuri näitä ryhmiä kohtaan. Meillä kaikilla tulee olla mahdollisuus tasa-arvoiseen elämään, omien ajatusten julkituomiseen ja oman elämän kehittämiseen. Oppaan avulla pyrimme osaltaan saamaan vanhukset ja kehitysvammaiset nykypäivän tietoliikenteen käyttäjiksi ja ehkä myös jossakin tapauksissa kehittäjiksi. Ehkä tulevina käyttäjinä he voisivat antaa arvokasta tietoa tarpeistaan matkapuhelimia valmistaville yrityksille. Tämä mahdollistaisi uusien entistä parempien puhelimen valmistamisen. Täten vanhukset ja kehitysvammaiset olisivat vaikuttamassa omiin asioihinsa ja auttaisivat kehityksen eteenpäin menoa. Laitevalmistajien tulisi huomata tämä tärkeä seikka ja mahdollistaa yhteistyö. 5 MATKAPUHELIMET - KÄNNYKKÄYHTEISKUNNAN SYNTY Timo Kopomaa on kirjassaan Kännykkä-yhteiskunnan synty (2000) tutkinut suomalaista matkapuhelinkulttuuria ja sen yleisyyttä. Hän kartoittaa matkapuhelimen käyttöä ja sen sosiaalisia merkityksiä osana kaupunkikulttuuria ja urbaania elämäntapaa. Suomessa on asukaslukuun suhteutettuna eniten matkapuhelimia maailmassa. Liittymiä oli vuonna 1999 noin 3,2 miljoonaa. Tilastokeskuksen mukaan matkapuhelimia oli noin 60 sataa asukasta kohden. Matkapuhelimien liittymien määrä kasvoi vuonna 1998 noin liittymällä kuukaudessa. Tilastokeskuksen kuluttajatutkimuksen mukaan vuonna 1998 kotitalouksista 70 prosentilla oli joko oma

20 16 tai työsuhdematkapuhelin. Elokuussa 1998 useammalla kuin joka toisella oli matkapuhelinliittymä ja vuoden lopussa matkapuhelinliittymien määrä ylitti kiinteiden puhelimien liittymän määrän. Tämä on kansainvälisesti poikkeuksellista. Pohjoismaissa on seuraavaksi eniten matkapuhelinliittymiä suhteutettuna asukaslukuun. Kysymys siitä, kenellä on kannettava matkapuhelin mukana, on vaihtunut kysymykseksi, miksi kaikilla ei ole vielä omaa kännykkää? (Kopomaa 2000, 25.) Henkilökohtaiseen käyttöön hankittujen matkapuhelimien määrä kaksinkertaistui Suomessa vuodesta 1994 vuoteen 1996 ja jälleen vuodesta 1996 vuoteen Erityisesti nuoret lisäsivät osuuttaan matkapuhelimien haltijoina 1990-luvun puolivälin jälkeen. Kännykkä hankitaan useimmiten uutena, koska laitteet ovat edullisia ja halutaan laitteisiin kehitettyjä uusia ominaisuuksia. Kännykän suosion taustalla on useita tekijöitä. Televiestinnällä on ollut vahva infrastruktuuri. Tietoliikenne vapautettiin kilpailulle Suomessa ennen muita Euroopan maita, mikä johti halpoihin tietoliikennehintoihin. Teleyhtiöiden kilpailu synnytti puolestaan kattavan sähköisen tiedonvälityksen infrastruktuurin, jota ovat kadehtineet monet valtion telemonopolin varassa olevat Euroopan maat. Pohjoismaiden telehallinnot loivat ensimmäiset merkittävät markkinat maailmassa kehittämällä yhdessä matkapuhelinten NMT-standardin ( Nordic Mobile Telephone), joka oli avoin kaikille laitevalmistajille. (Kopomaa 2000, 25.) Matkapuhelinten yleisyyteen varmasti on vaikuttanut niiden turvallisuutta edistävät ominaisuudet. Tiedotusvälineet ovat uutisoineet jo monista tilanteista, missä matkapuhelin on pelastanut ihmishenkiä, kun apua on voitu hälyttää nopeasti matkapuhelimella. Turvallisuustekijät ja nopea tavoitettavuus ovat edistäneet matkapuhelinten yleisyyttä lasten keskuudessa, kun monet aikuiset ovat innostuneet hankkimaan matkapuhelimen jälkikasvulleen, jotta tavoittaisivat heidät nopeasti. Kopomaa (2000, 25) toteaa, että laitevalmistajat ovat sijoittaneet alusta asti tuntuvasti matkapuhelinten kehittämiseen ja markkinointiin. Laitteiden hankintahinnat ja puhelumaksut ovat olleet kohtuulliset. Suomalaiseen kansanluonteeseen on liitetty teknologiaintoilu, jonka on osaltaan arveltu lisänneen kiinnostusta matkapuhelinten hankintaan.

21 17 Kännykkä ei vain siirrä puhelua toiseen aikaan ja paikkaan tai korvaa lankapuhelinta. Kännykälle syntyy oma käyttökulttuurinsa, joka puolestaan luo uutta kaupunkikulttuuria ja uusia elämäntapoja. Kännykkä näyttääkin edistävän kasvokkain tapahtuvia kohtaamisia, koska sen avulla liikkuvan elämäntavan omaavien ihmisten tapaamiset helpottuvat. Tulevia tapaamisia järjestetään usein kännykällä. (Roos 2000, 132.) Elämäntapatutkimuksen näkökulmasta matkapuhelin tekee mahdolliseksi aiempaa joustavammat työasioiden järjestelyt, lisää perhesuhteiden intensiteettiä ja sosiaalista kanssakäymistä. Matkapuhelin tarjoaa mahdollisuuden yhdistää aktiivinen, liikkuva elämäntapa kontakteihin, jotka on aiemmin kotona. Äärimmäinen esimerkki jatkuvassa liikkeessä olevasta kaupunkilaisesta on rullaluistelija, joka ihonmyötäisessä asussaan nappikuulokkeineen ja mikrofoneineen hoitelee puhelinyhteyksiä vauhdista. (Roos 2000, 132.) Roos (2000, 150) epäilee, että kännykkä on jo juurtunut lähtemättömästi elämäntapaamme ja kanssakäymisen muotoihin. Voidaan kuitenkin epäillä sen olevan eräänlainen välietappi nopean teknologisen kehityksen tiellä. Kännykkään on jo tullut ja on tulossa erilaisia toimintoja, joten sen puhelinominaisuus saattaa pian jäädä takaalalle. Vuonna 2002 avautuvan UMTS-verkon (Universal Mobile Telecommunication System) puhelu onkin enää vain lisäpalvelu langattomassa datasiirtoverkossa, eikä laitetta enää voida kutsua puhelimeksi vaan matkaviestimeksi. (Helminen 2000.) Kun liittymätyyppi on mietitty, tulee miettiä matkapuhelimen hankintaa. Erilaisia puhelimia on paljon ja niistä täytyy löytää kullekin sopiva malli. On ns. kaupunkipuhelimia ja kaksitaajuuspuhelimia ja Internet-ominaisuudella varustettuja laitteita. Puhelimen käytön tarpeen määrittely on ensisijaisen tärkeää. Jos puhelinta käytetään vain puheluihin, on silloin parasta hankkia aivan tavallinen perusmallinen matkapuhelin. Jos matkapuhelimen käyttöalue rajoittuu jonkun kaupungin alueelle, kannattaa ehkä hankkia city-kännykkä (1800 alueen puhelin) liittymineen tai kaksitaajuuspuhelin ja city-liittymä.

22 18 Tänä päivänä matkapuhelimia myydään joka puolella, joten tarjontaa on. Hinnat ovat edulliset, mutta käyttöikä on suhteellisen lyhyt. Tämä taas pistää harkitsemaan käytetyn puhelimen ostoa. Käytetyn puhelimen ostajan on hyvä tuntea jo hiukan puhelimen toimintoja tai pyytää opastusta käyttöön. Usein on varminta ostaa uusi puhelin, koska siinä puhelimille myönnetään takuuaika. Pelkkä takuuaika ei kuitenkaan riitä, vaan on syytä varmistaa jo ostohetkellä että saa myös korjauksen ajaksi tilalle toimivan puhelimen. Uuden puhelimen ostaja saa myöskin tarvittavan alkuopastuksen laitemyyjältä ja voi ongelmien kohdatessa myöhemminkin ottaa yhteyttä myyjään. 6 SELKOKIELISEN MATKAPUHELINOPPAAN SUUNNITTELU JA TOTEUTUS 6.1 Aiheen valinta ja rajaus Selkotekstin aihe on rajattava selkeästi ja sillä tulee olla tavoitteet. Tekstin tulee välittää selkeä kokonaiskuva käsiteltävästä asiasta ja tekstin tulee olla sidoksellista. (Juvonen & Fadjukoff 1995, 38.) Oppaan tarkoituksena on saada kehitysvammaiset henkilöt matkapuhelinpalvelujen piiriin ja aktiivisiksi käyttäjiksi. Näin pyrimme lisäämään kehitysvammaisten integroitumista yhteiskuntaan. Tämä taas lisää tyytyväisyyttä omaa elämää kohtaan ja antaa turvallisuuden tunnetta, kun henkilö tuntee hallitsevansa itseään ja omaa ympäristöään. Oppaan avulla pyrimme lisäämään kehitysvammaisten valinnanmahdollisuuksia, tilaisuuksia ja itsenäistä päätöksentekoa. Uusien asioiden oppiminen ja hallitseminen parantaa kehitysvammaisen henkilön toimintakykyä ja itsetuntoa. Oppaassamme haluamme tuoda esille seikkoja, jotka helpottavat matkapuhelimen hankintaa ja sen käytön aloitusta. Matkapuhelinten laajojen valikoimien ja lukuisten matkapuhelinliittymien erilaisuuksien takia ei matkapuhelimen ja liittymän hankinta

23 19 ole kovin yksinkertaista. Liittymää hankittaessa tulee miettiä sen käyttöalue, jotta tietäisi riittääkö ns. kaupunkiliittymä. Eri laitevalmistajilla on myös erilaisia liittymätyyppejä. Perusliittymän lisäksi voi lisäpalveluita hankkia lisämaksusta. Valitessa operaattoria kannattaa tehdä hintavertailuja puhelumaksujen ja tekstiviestien hintojen suhteen. Selkotekstin kirjoittamisessa tärkein perusta on aiheen ymmärtäminen. On ymmärrettävä ja tiedettävä tarkasti mitä kirjoittaa. On perehdyttävä aiheeseen laajasti ja tutustuttava myös taustamateriaaliin. Usein joudutaan aihetta rajaamaan ja valitsemaan näkökulma, josta asiaa tarkastellaan. Yksityiskohtia joudutaan usein karsimaan ja valituksi tulee olennainen aines. Kirjoittajan on sitten jäsenneltävä aihe hyvin mielessään ja pyrittävä kirjoittamaan teksti suoraa selkokieliseksi. (Juvonen & Fadjukoff 1995, 39.) Matkapuhelin tuntui mielenkiintoiselta ja ajankohtaiselta aiheelta. Kun vielä pohdimme matkapuhelimen hyötyjä selkokielen käyttäjille syntyi päätös selkokielisen matkapuhelinoppaan teosta helposti. Halusimme haasteellisen, ajankohtaisen ja hyödyllisen opinnäytetyön. Ideaamme saimme tukea opettajilta ja toisilta opiskelijoilta, jotka kokivat hankkeemme hyvänä. Se loi uskoa meihinkin. Mietimme pikkuhiljaa mitä asioita otamme oppaan sisällöksi ja miten lähtisimme opasta toteuttamaan. Ensin täytyi tietysti tutkia, oliko kyseistä opasta jo tehtynä ja kuinka paljon asiaa on tutkittu. Kävi ilmi, että tällaista opasta ei ollut. Selkokielen tarvetta on tutkittu vammaisilla ja vanhuksilla. Oppaan sisältöä mietittäessä päätimme ottaa mukaan myös historiaa, koska tämä on vielä niin tuore asia, ja asioista lukemien auttaa hahmottamaan kokonaiskuvaa ja johdattelee mukavasti aiheeseen. Tutustuttuamme aiheeseen liittyvään kirjallisuuteen ja matkapuhelinoppaisiin päätimme sisällyttää oppaaseen aivan perusasioita matkapuhelimesta ja sen perustoiminnoista. Oppaaseen tuli myös joitakin etikettisääntöjä ja kuinka toimia hätätilanteessa. Jos olisimme saaneet toteuttaa oppaan yhteistyössä laitevalmistajan kanssa, olisi sisältö muotoutunut pitkälti heidän

24 20 toiveidensa mukaisesti. Tähän oppaaseen otimme asioita, jotka koimme tärkeiksi ja tarpeellisiksi. 6.2 Kohderyhmän valinta Yleensä selkokielimateriaalin laadinnassa on otettava huomioon kohderyhmä, koska selkokieli on erilaista eri kohderyhmille. Ennen kirjoitusprosessin alkua on hyvä selvittää ainakin tekstin käyttäjäryhmän ikä, hahmotuskyky ja ymmärryskyky. (Juvonen & Fadjukoff 1995, 39.) Matkapuhelinoppaan laadinnassa olemme joutuneet huomioimaan usean käyttäjäryhmän edellytyksiä. Olemme yrittäneet soveltaa kaikkien käyttäjäryhmien tarpeita, sillä matkapuhelinopas on yleisteos, joka ei palvele vain tiettyä käyttäjäryhmää. Oli hiukan hankalaa saada tekstiin tulevat sanat kaikkien ymmärrettäviksi, niin huonosti suomea puhuvan kuin vanhuksenkin. Eri ikäryhmillä ja kulttuurin omaavilla ihmisillä on joillekin sanoille omia merkityksiä. Puhutaan asioista eri sanoilla. Selkomateriaalia tuotettaessa tulee koko ajan huomioida kohderyhmän menneisyys, senhetkinen elämäntilanne ja tulevaisuus. Varsinkin vanhusten kohdalla on liikkeelle lähdettävä käyttämällä hyväksi heidän aiempia kokemuksiaan ja taitojaan kuitenkin unohtamatta juuri sen hetkistä elämäntilannetta. Kiinteä vuorovaikutus kohderyhmään on tarpeen kaikkea selkomateriaalia tuotettaessa. (Rajala & Virtanen 1986, 34.) Olemme testanneet opasversiota ammatillisten opintojen käytännön harjoittelun yhteydessä. Vanhusten ja kehitysvammaisten lisäksi meillä on ollut myös tilaisuus testata opasversiotamme kuulovammaisilla ja joillakin maahanmuuttajilla. Testauksen jälkeen olemme tehneet korjauksia opasversioon. Kohderyhmän tapaamisen lisäksi olemme haastatelleet myös matkapuhelinalan ammattilaista saadaksemme teknistä asiantuntija-apua, ettei asiavirheitä tulisi oppaaseen. Kielellisissä kysymyksissä olemme saaneet apua äidinkielen opettajalta.

25 Tekstin laadinta Sidosteisuutta voidaan luoda joko kieliopillisin tai semattisin keinoin. Sidosteisuuden lisäksi selkotekstille on tärkeää temaattinen sanajärjestys eli se tapa miten uutta tietoa esitetään tekstissä. Selkotekstissä korostuvat teemojen johdonmukainen kuljetus ja uuden tiedon luonteva liittäminen tekstiin. Lukijan motivointiin tulee myös erityisesti kiinnittää huomiota selkotekstin laadinnassa. Lukijan tulisi kokea lukemansa itselleen tärkeäksi, tarpeelliseksi ja samalla saada onnistumisen kokemuksia sekä tukea itsetunnolleen. (Juvonen & Fadjukoff 1995, 38.) Selkokielisen tekstin tulee noudattaa seuraavia periaatteita: 1. Käytetään lyhyitä lauseita. 2. Vältetään vaikeita lauserakenteita ( ei monia lauseenvastikkeita ja sivulauseita yhteen virkkeeseen). 3. Käytetään runsaasti verbejä ja substantiiveja, vähän adjektiiveja ja adverbejä. 4. Vältetään pitkiä sanoja. 5. Käytetään tuttuja ja yleisiä sanoja. 6. Oudot ja vaikeat sanat selitetään tekstin yhteydessä. 7. Vältetään erityissanastoa. 8. Käytetään varoen kielikuvia. 9. Pyritään selkeään ja loogisesti etenevään kerrontaan. 10. Vältetään ajan ja paikan runsasta vaihtelua. (Sainio 2000, 56.) Kieliopin kertaus tuli meille ajankohtaiseksi, kun tutustuimme ohjeistoon siitä, miten selkokieltä laaditaan. Olemme parhaamme mukaan yrittäneet huomioida oppaassamme ohjeistossa annettuja ohjeita. Suunnitelmiimme kuuluivat selkokielen tekemiseen liittyvät alkeisopinnot. Varsinaista koulutusta selkokielisen tekstin laadintaan ei ole, mutta joskus järjestetään tilaisuuksia, missä voi saada neuvoja selkokielen asiantuntijoilta. Esimerkiksi tammikuussa 2001 Kehitysvammaliitto järjesti tilaisuuden nimeltään Selkokirjoittajien klinikka. Valitettavasti saimme tiedon tilaisuudesta liian myöhään. Olemme kuitenkin perehtyneet alan kirjallisuuteen ja opimme koko ajan lisää.

26 Oppaan kuvitus Selkokirjan tai muun selkokielisen aineiston peruslähtökohtana on se, että kuva ja teksti vastaavat toisiaan. Selkokielistä tekstiä kuvitettaessa tai sanoitettaessa on aina mietittävä, millainen kuvan ja tekstin yhdistelmä on toimivin. (Keinänen 1993, 3.) Mietittäessä selkokielisen tekstin kuvitusta on ensiksi määriteltävä mikä tehtävä kuvalla on tekstin yhteydessä. Kuva voi välittää tietoja tai täydentää tekstin informaatiota. Se voi myös keventää tekstiä, viihdyttää tai tarjota esteettisen elämyksen. On kuitenkin tärkeää, että kuvan rakenne ja eri merkit viittaavat niin laajalti kuin mahdollista lukijalle tuttuihin tosiasioihin. (Juvonen & Fadjukoff 1995, 56.) Kuvilla voidaan laajentaa katsojan käsityksiä ilmiöistä ja asioista, koska kuvat täydentävät ja merkityksiä. Kuva on viestintä väline, sen tarkoituksena on välittää sanoma. Kuvat sisältävät usein ainesta, joka ei ole muutettavissa arkikielen sanoiksi. Kuva voi havainnollistaa ja konkretisoida tekstin osia, varsinkin paljon tietoa sisältäviä jaksoja. (Juvonen & Fadjukoff 1995, 51.) Testasimme opasta ja siihen tulevia kuvia harjoittelupaikoissamme ja näin saimme lopulta valittua sopivat kuvat oppaaseemme. Itse Sim -kortti ja laturi ovat vaikeita kuvia käsittää ja näitä jouduimme etsimään pitkäänkin, ennen kuin sopivat kuvat löytyivät. Matkapuhelin on jo niin tunnettu käsite, että sen hahmottaminen oli jo paljon helpompaa. Oppaaseemme valitut kuvat ovat yksinkertaisia ja selkeitä. Kuvien tarkoitus on selventää tekstiä ja auttaa ymmärtämään sitä. Kuvia on kolme: Sim-kortti, laturi ja matkapuhelin. Nämä kolme laitetta yhdessä mahdollistavat matkapuhelimen käytön aloituksen ja käyttämisen. Matkapuhelimen ja laturin kuvat ovat pienemmässä koossa kuin aidosti olisivat. Paras mahdollinen kuvien esitystapa olisi ollut niiden tuominen esille luonnollisessa koossa.

27 23 Kuvat ovat tärkeitä selkokirjoissa seuraavista syistä: 1. Kuvan avulla voidaan konkretisoida tekstiä ja etenkin sen paljon informaatiota sisältäviä kohtia. 2. Kuva suo hetken rentoutumisen lukemisessa ja avaa mietiskelevän kokemuksen. 3. Kuva puhuttelee lukijan henkilökohtaista mielikuvitusmaailmaa, aktivoi muistoja, unelmia ja tiedostamattomia kokemuksia. 4. Kuva piristää ja aktivoi lukijan ilmaisuvoimaa sekä käsitys- ja puhemaailmaa. 5. Kuva on vuorovaikutuksessa muistitoimintojen kanssa. Kertomuksen kappaleet, kirjan tiedot ja yksityiskohdat kiinnittyvät kuvaan, jonka kautta ne on helppo palauttaa mieliin. 6. Kuvat antavat taiteellisen ja esteettisen kokemuksen. 7. Kuva voi selventää tekstin käsitteitä niin, että sanat on helpompi ymmärtää. (Rajala 1990, 33.) Usein abstrakti piirros voi esimerkiksi esittää paljon paremmin jonkin tunteen kuin konkreettinen valokuva. Näin selkokirjoihin voidaan valita hyvin monenlaisia kuvia. (Rajala 1990, 33.) Tietokuvassa määritellään olennaisin asia, joka kuvasta on käytävä ilmi. Sommittelussa olennaisen informaation on korostuttava, eikä se saa peittyä tarpeettomiin yksityiskohtiin. Kuvan mittasuhteiden tulee olla mielellään totuudenmukaisia myös suhteessa painotuotteen muihin kuviin. On myös varottava, ettei kuva luo vääriä mielikuvia, eikä siinä saa olla liikaa symbolisuutta. Myös perspektiivin käytössä on syytä olla varovainen. (Juvonen & Fadjukoff 1995, 52.) Usein on jo olemassa valmista kuvamateriaalia selkomateriaalin valmistamisen pohjaksi. Tällöin kuvaa voidaan muokata tarkoitukseen sopivaksi. Ensin etsitään kuvasta keskeisen visuaalisen elementin perusmuoto ja tarvittaessa se pelkistetään. Kuvaan tai sen viereen lisätään erikokonaisuudeksi lisätietoa sisältäviä yksityiskohtia vain juuri sen verran, kun on tarpeellista, ettei kuvan keskeinen informaatio jää välittymättä. (Juvonen & Fadjukoff 1995, 58.)

28 24 Kuvat tekivät oppaastamme luettavamman ja konkreettisemman. Oppaasta välittyi kuvien ja tekstin avulla haluamme informaatio. 6.5 Ulkoasu Kuvien valinnan tai tekemisen jälkeen kiinnitetään huomio materiaalin konstailemattomuuteen ja selkeään ulkoasuun ja taittoon. Kuvien ja tekstin asettelulla eli taitollisilla ratkaisuilla voidaan huomattavasti vaikuttaa sanoman ymmärrettävyyteen ja kiinnostavuuteen. Selkojulkaisuihin helppolukuisuus syntyy pääosin samoja keinoja käyttäen kuin muissakin painotuotteissa. (Juvonen & Fadjukoff 1995, 61.) Pienaakkoset (gemena) ovat luettavampia kuin suuraakkoset (versaali). Pienaakkosten käyttö on selkokielen tuottamisessa järkevämpää. On tosin joitakin aikuisia kehitysvammaisia, jotka ovat tottuneempia lukemaan suuraakkosia. Kirjasinkoolla on myös merkitystä. Liian pientä kirjasinkokoa on vaikea lukea, ja liian suuri kirjasinkoko tekee pitkät otsikot vaikealukuisiksi. Pystysuora muoto on helpompilukuista kuin kursiivi, joka toimii tehokeinona. Lukemista helpottavat tekstissä olevat kiintopisteet, esimerkiksi lihavoinnit. Musta teksti vaalealla pohjavärillä on luettavinta. (Juvonen & Fadjukoff 1995, 61.) Päätimme oppaassa käyttää kirjasinkokoa 16 ja pystysuoria pienaakkosia, koska ne tekevät tekstistä luettavimpia. Käytämme myös joitakin lihavointeja kiintopisteinä tekstissä. Oppaamme painatuskoko on A5. Kustannussyistä oppaamme on mustavalkoinen, vaikka olisimme halunneet ainakin kannen värilliseksi, että se houkuttelisi oppaaseen tarttumiseen. Musta teksti valkoisella pohjalla on luettavinta ja selkeintä. Mahdollisuuksien mukaan tulee kiinnittää huomiota myös paperin valintaan, jottei paperi olisi liian häikäisevää.