Yhteenveto. Perlacon Oy: Selvitys Etelä-Karjalan kuntien kantokyvystä

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Yhteenveto. Perlacon Oy: Selvitys Etelä-Karjalan kuntien kantokyvystä"

Transkriptio

1 Yhteenveto Perlacon Oy: Selvitys Etelä-Karjalan kuntien kantokyvystä

2 Väestö Väestö Asukasluvussa alenemaa, Tilastokeskuksen ennuste on pahasti jälkeenjäänyt, nekin kunnat ja kaupungit, joihin on ennakoitu asukasluvun kasvua ovat taantuneet 2018 vuoden 2018 aikana (syyskuu 2018) koko alueen asukasluvussa on ollut 689 asukkaan alenema. Samaan aikaan väestö ikääntyy voimakkaasti tämä voi olla kuntien kannalta uudistuksen mahdollisesti toteutuessa positiivinen asia. Maakuntien kannalta palveluntarve kasvaa ja maksajat vähenevät. Alueelle tulee yli 75-vuotiaita lisää vuodesta 2020 vuoteen 2030 lähes 6.000, toisaalta alakouluikäisten määrä alenee vuoteen 2025 mennessä lähes 1.100:lla tämän paikkaamiseksi tarvittaisiin muuttovoitto, joka vaihtelee minimissään 2200 ja 3300:n välillä. Ikääntyminen alueella alkaa toisaalta olla maturiteetissä Parikkalan, Rautjärven, Ruokolahden ja Savitaipaleen mediaani-ikä jopa vahvistuu vuoteen 2040 tultaessa.

3 Kuntien talous Kuntaliiton valtionosuusarviot ja veroennusteet, vm:n rahoituslaskelmat lähtökohtaisesti asetelma on vino, koska vm on laskenut alkutilanteen virheellisiksi osoittautuneilla oletuksilla (esimerkiksi veron pakkolasku tuskin tulee toteutumaan nykyparametreilla). Soten rahoitus yhtä kuntaa lukuunottamatta muut menettävät soten rahoitusmallissa. Siirtymäaika on pitkä ja valtionosuusjärjestelmä ehtinee muuttua ennen kuin siirtymäaika ehtii umpeutua. Kaikkien kuntien non-sote menot ovat kasvaneet sote-menoja hitaammin erityisen vähän Rautjärvellä ja Savitaipaleessa. Eksoten huomioon ottaminen laskennassa: Vuoden 2018 negatiivinen ennakointi on otettu painelaskelmassa huomioon toimintakatteen muutoksena Paine siirtyy eteenpäin. Verorahoituksen kasvussa on uskottu kuntaliiton veroennustetta Tämän mukaan verotulot tulevat kasvamaan erittäin paljon, vaikka viikonlopun tietojen mukaan viimeisen vuoden kasvu on kerätty varastoihin. Jos alueen verotulot kasvavat vuoteen 2020 mennessä 41 Meuroa, olisi Eksoten 2018 alijäämäarvio syönyt kasvusta jo nyt 38%. Vuodelle 2019 Taipalsaari nosti veroprosenttiaan, samoin Taipalsaari, Imatra ja Lappeenranta yleistä kiinteistöveroprosenttia. Imatra maan korkeimmaksi.

4 Vuotuinen tuloslaskelma alijäämäinen ja arvioitu sopeutustarve Sopeutustarve euroa Imatra x x x 2-4 M Lappeenranta x x x x x x x M Lemi x x x x x x x x 1,5-2,5 M Luumäki x x x x x x x 2-3 M Parikkala x x x x x x 2-3 M Rautjärvi x x x x x x x 2-3 M Ruokolahti x x x x x x x 2-3 M Savitaipale x x x x x x x 1,5-2 M Taipalsaari x x x x x x x x x 2-3 M

5 Imatra Kunnan ja konsernin taseen alijäämä (punaisella kriisikuntaisuus) Lappeenranta Ku Ku/Ko Lemi Ko Ku/Ko Ku/Ko Ku/Ko Ku/Ko Luumäki Parikkala Rautjärvi Ku Ku/Ko Ruokolahti Ku Ku Savitaipale Ko Ku/Ko Ku/Ko Ku/Ko Taipalsaari Ku Ku/Ko Ku/Ko Ku/Ko Ku/Ko Ku/Ko Ku/Ko

6 Mistä johtuu? Kuinka paljon sote voi kasvaa? Kunnat ovat ehkä Taipalsaarta lukuunottamatta sopeuttaneet verorahoituksen hiipuessa kuntaan jäävissä palveluissa on vielä jotain tehtävissä, mutta ilman poliittisesti vaikeita ja epätarkoituksenmukaisia päätöksiä talouden tasapainoa ei saavuteta. Eksote ei ole viime vuoteen tultaessa selittävä tekijä jos tarkastellaan palveluntarvetta ja käyttöä/tarjontaa mutta kuntien nykyiseen tulokehitykseen nähden Eksoten menokehitys on aivan liian suuri. Kun tarkastellaan valtionosuuden ja tuloveron kehitystä havaitaan, että vuodesta Imatran, Lappeenrannan, Lemin, Luumäen ja Taipalsaaren valtionosuus on jopa kasvanut. Lemiä ja Taipalsaarta lukuunottamatta kaikkien tuloverotulo vuoden 2015 veroprosentilla olisi laskenut vuoteen 2018 tultaessa 2019 on epävarma kuntaliiton arvio. Parikkalan ja Ruokolahden toimintakate ei ole sopeutunut, muiden toimintakate ei ole sopeutunut riittävästi. Jos kunnat olisivat kasvattaneet toimintakatettaan kasvutrendin ( ) mukaisesti, kuntien talous ei olisi kestänyt sitä. Nyt, sopeutustrendillä ( ) laskettuna kuntien taloudet ovat hyvin ahtaalla, verorahoituksen jopa absoluuttinen alenema ja epävarma kasvu ovat johtaneet tilanteeseen, missä sopeutustrendinkään mukainen kasvu ei pidä talouksia tasapainossa. Valtionosuuden kasvamattomuus on iso asia, koska Vuoteen 2020 tultaessa Lemin, Parikkalan, Rautjärven ja Taipalsaaren sote-kustannukset eivät saisi kasvaa vaan supistua. Vuoteen 2022 tultaessa Parikkalan, Rautjärven ja Taipalsaaren sote-kustannukset eivät edelleenkään saisi kasvaa. Muille voidaan antaa pieni kasvu.

7 Talous- ja toiminta-analyysi Perustyökalu, jota sovelletaan joustavasti eri tarpeisiin. Palvelujen ja osaamisen kehä Lisäpalveluja Strategiatyö Tukea kuntalain mukaisen strategian tuottamiseen. Sopeutustoimien tuki Palvelupaketti sopeutuksen suunnitteluun ja läpivientiin. Kehityspotentiaalin mittaus Elinvoiman mittaus Operatiivisen johtamisen tuki Päättäjäkoulutukset Kiinteistöverokartoitus Palvelurakenteen auditointi ja uudistaminen Investointi- ja kannattavuuslaskelmat Kuntajakoselvitys Vapaaehtoiset ja erityiset kuntajakoselvitykset. 7

Taipalsaaren painelaskelma päivitetty painelaskelma Tuomas Hanhela, Heli Silomäki

Taipalsaaren painelaskelma päivitetty painelaskelma Tuomas Hanhela, Heli Silomäki Taipalsaaren painelaskelma 14.5.2019 päivitetty painelaskelma Tuomas Hanhela, Heli Silomäki Toimintaympäristössä tapahtuneita muutoksia prosessin aikana Tilinpäätösennuste ja Eksoten ylitys näyttivät marraskuussa

Lisätiedot

Etelä- Karjalan kuntien talouden tila ja tulevaisuus

Etelä- Karjalan kuntien talouden tila ja tulevaisuus Etelä- Karjalan kuntien talouden tila ja tulevaisuus Eero Laesterä HT, Tuomas Hanhela KTM 4.12.2018 Teemat (eivät valmiina) Taloustarkastelun edellyttämä väestötarkastelu (Tilastokeskus 1.12.2018, painelaskelmassa

Lisätiedot

Orimattilan maakuntauudistuksen jälkeen. Kuntaliiton maakuntakierros

Orimattilan maakuntauudistuksen jälkeen. Kuntaliiton maakuntakierros Orimattilan maakuntauudistuksen jälkeen Kuntaliiton maakuntakierros 3.5.2018 Kasvut menneessä Trendikasvu Muutos% Muutos Osuus Orimattila 2007 2011 2016 2007-16 euroa muut:sta Kaikki 64 769 74 681 88 005

Lisätiedot

VÄLIRAPORTOINTI TALOUS JA KIINTEISTÖT

VÄLIRAPORTOINTI TALOUS JA KIINTEISTÖT VÄLIRAPORTOINTI TALOUS JA KIINTEISTÖT 1 TYÖRYHMÄ JA SEN TYÖSKENTELY / Työryhmä kartoittaa kuntayhtymien ja selvityksessä mukana olevien maakunnallisten organisaatioiden talouden nykytilaa ja tulevaa kehityssuuntaa

Lisätiedot

Olen vuotias 1/10. Olen - vuotias. Kaikki vastaajat (N=384) yli 65

Olen vuotias 1/10. Olen - vuotias. Kaikki vastaajat (N=384) yli 65 Olen vuotias Olen - vuotias 86 79 81 55 36 38 9-14 15-24 25-34 35-44 45-54 55-64 yli 65 1/1 Olen Olen 25 4 1 15 5 Mies ainen 2/1 Missä kunnassa asut? Missä kunnassa asut? 1 125 1 69 54 36 28 18 24 1 Lappeenranta

Lisätiedot

EKSOTE VUOSINA 2017 JA Eksoten kehitystä ajanjaksolla

EKSOTE VUOSINA 2017 JA Eksoten kehitystä ajanjaksolla EKSOTE VUOSINA 2017 JA 2030 Eksoten kehitystä ajanjaksolla 2010-2040 THL:n arviointi syksy 2018 Eksote on pitkällä, v. 2010 so ja te integroitu Mukana kaikissa kärkihankkeissa Eksoten palvelurakenne erityisen

Lisätiedot

OHJAUSRYHMÄ IMATRA PARIKKALA RAUTJÄRVI RUOKOLAHTI LAPPEENRANTA LEMI LUUMÄKI SAVITAIPALE TAIPALSAARI

OHJAUSRYHMÄ IMATRA PARIKKALA RAUTJÄRVI RUOKOLAHTI LAPPEENRANTA LEMI LUUMÄKI SAVITAIPALE TAIPALSAARI OHJAUSRYHMÄ 13.6.2014 1 Selvitysperusteet Etelä-Karjalassa Kuntarakennelaki on tullut voimaan 1.7.2013. Kuntarakennelain 1 a luvussa (478/2013) säädetään kuntarakenneuudistuksen toteuttamisesta. Luvussa

Lisätiedot

Askola Copyright Perlacon Oy 1

Askola Copyright Perlacon Oy 1 Askola Askolan tase on loppuraportissa esitellyillä mittareilla arvioituna joukon heikoin. Nettolainakanta on suurin ja taseeseen on kertynyt alijäämää. Myös käyttöomaisuuden määrä on pienin. Toisaalta

Lisätiedot

Seutuforum 2016 Kotkan Haminan seudun talousnäkymät nyt ja tulevaisuudessa

Seutuforum 2016 Kotkan Haminan seudun talousnäkymät nyt ja tulevaisuudessa Seutuforum 2016 Kotkan Haminan seudun talousnäkymät nyt ja tulevaisuudessa Merikeskus Vellamo MDI:n ja Perlacon Oy:n yhteisesiintyminen Eero Laesterä, HT Toimitusjohtaja Juha Koskinen, KTM Mennyt ja nykyisyys

Lisätiedot

Sote ja maakuntauudistus Kuinka maakuntien rahoitustarve muuttuu vuodesta ? HT Eero Laesterä KTM Tuomas Hanhela KTM Katja Pesonen

Sote ja maakuntauudistus Kuinka maakuntien rahoitustarve muuttuu vuodesta ? HT Eero Laesterä KTM Tuomas Hanhela KTM Katja Pesonen Sote ja maakuntauudistus Kuinka maakuntien rahoitustarve muuttuu vuodesta 2016-2030? HT Eero Laesterä KTM Tuomas Hanhela KTM Katja Pesonen Laskennan tavoite o Perlacon Oy on käynnistänyt laskentasarjan,

Lisätiedot

Tampereen strategian lähtökohdat - koko kaupungin näkökulma

Tampereen strategian lähtökohdat - koko kaupungin näkökulma Tampereen strategian lähtökohdat - koko kaupungin näkökulma Tampereen kaupungin johdon yhteinen strategiastartti 25.4.2017 konsernijohtaja Juha Yli-Rajala 1 Kaupunkistrategian onnistuminen koko kaupungin

Lisätiedot

Kuntien talous. Keski-Uudenmaan kuntien yhdistymisselvitys. Hannu Joensivu, Markku Vehmas & Eero Laesterä. Kuntalaistilaisuudet

Kuntien talous. Keski-Uudenmaan kuntien yhdistymisselvitys. Hannu Joensivu, Markku Vehmas & Eero Laesterä. Kuntalaistilaisuudet Kuntien talous Keski-Uudenmaan kuntien yhdistymisselvitys Kuntalaistilaisuudet Hannu Joensivu, Markku Vehmas & Eero Laesterä Mistä kaikki johtuu Teollisuuden rakennemuutos ja talouden yleinen taantuma

Lisätiedot

Kunnan ja maakunnan talous ja rahoitus

Kunnan ja maakunnan talous ja rahoitus Kunnan ja maakunnan talous ja rahoitus Kymenlaakson kuntapäivä 25.5.2018 Minna Punakallio, pääekonomisti Kuntaliitto, kuntatalousyksikkö 2 23.5.2018 Julkisyhteisöjen rahoitusjäämä suhteessa bruttokansantuotteeseen,

Lisätiedot

Kuntien talous maakuntauudistuksen jälkeen

Kuntien talous maakuntauudistuksen jälkeen Kuntien talous maakuntauudistuksen jälkeen Pohjanmaan maakuntatilaisuus Vaasa 12.5.2017 Ilari Soosalu Johtaja, kuntatalous Suomen Kuntaliitto Sisältö Mitä muutoksia kuntien talouteen mk-uudistus on tuomassa?

Lisätiedot

Siun soten kehys Omistajaohjaus

Siun soten kehys Omistajaohjaus Siun soten kehys 2018 Omistajaohjaus 10.10.2017 MAKSUSOSUUKSIEN PERUSTEET Perussopimuksen 24 ja 25 Järjestämis- ja tuottamisvastuun aiheuttamat nettokustannukset rahoitetaan jäsenkuntien suorittamalla

Lisätiedot

Sote- ja maakuntauudistus

Sote- ja maakuntauudistus Sote- ja maakuntauudistus Maakuntien tilaama maakunta ja kuntakohtainen tarkastelu Eero Laesterä HT, Tuomas Hanhela KTM 6.6. Kuntakohtainen tarkastelu Kuntakohtainen laskenta on toteutettu painelaskelmana.

Lisätiedot

Valtuustoseminaariin HTT Eero Laesterä

Valtuustoseminaariin HTT Eero Laesterä Valtuustoseminaariin 7.12.2011. HTT Eero Laesterä Aineistot: Tilastokeskuksen tiedonantajapalautteet 1997 2010 Kuntaliiton veromalli 8/2011, jota on käytetty arvion pohjana. Ristiinan omat arviot talouden

Lisätiedot

Kuntatalousohjelma vuosille , Kevät Kunta- ja aluehallinto-osasto

Kuntatalousohjelma vuosille , Kevät Kunta- ja aluehallinto-osasto Kuntatalousohjelma vuosille 2020-2023, Kevät 2019 Kunta- ja aluehallinto-osasto Vaalikauden viimeinen kuntatalousohjelma on tekninen Vaalikauden lopussa laadittava kuntatalousohjelma on julkisen talouden

Lisätiedot

Tarvasjoen kunta liitoskumppaneiden painelaskelmat. HT Eero Laesterä

Tarvasjoen kunta liitoskumppaneiden painelaskelmat. HT Eero Laesterä Tarvasjoen kunta liitoskumppaneiden painelaskelmat HT Eero Laesterä 20.3.2014 Väestön muutokset Kunnan nimi: Tarvasjoki KNO 838 Muutos 2011-2040 2011 Osuus 2020 Osuus 2030 Osuus 2040 Osuus kpl kpl/v. %:ia

Lisätiedot

Kuntaliiton maakuntatilaisuus

Kuntaliiton maakuntatilaisuus Päivitetty kuntakohtaisilla dioilla 8.5.2016 Kuntaliiton maakuntatilaisuus 22.4.2016 Klo 12.00-16.00, Wanha Walimo, Vesijärvenkatu 25, LAHTI HT Eero Laesterä Erityisasiantuntija Tuomas Hanhela Muutos 2000

Lisätiedot

Kuntien ja maakuntien talouden kehitys sekä Kuntien Jakoavain työkalu

Kuntien ja maakuntien talouden kehitys sekä Kuntien Jakoavain työkalu Kuntien ja maakuntien talouden kehitys sekä Kuntien Jakoavain työkalu 24.11.2017 Ilari Soosalu, hankejohtaja rahoitus Sisältö Talousympäristö Kuntien talouden tilanne ja näkymiä Maakuntien talouden näkymiä

Lisätiedot

VÄESTÖ KANSALAISUUDEN JA KIELEN MUKAAN ETELÄ- KARJALASSA, LAPPEENRANNASSA JA IMATRALLA

VÄESTÖ KANSALAISUUDEN JA KIELEN MUKAAN ETELÄ- KARJALASSA, LAPPEENRANNASSA JA IMATRALLA VÄESTÖ KANSALAISUUDEN JA KIELEN MUKAAN ETELÄ- KARJALASSA, LAPPEENRANNASSA JA IMATRALLA Tilastoja vuosilta 1997-2018 Etelä-Karjalassa, Lappeenrannassa ja Imatralla asuvat ulkomaan kansalaiset 1997-2018

Lisätiedot

Kunnan ja maakunnan talous ja rahoitus

Kunnan ja maakunnan talous ja rahoitus Kunnan ja maakunnan talous ja rahoitus Etelä-Karjalan maakuntatilaisuus 21.5.2018 Henrik Rainio, vs. johtaja Kuntaliitto, kuntatalousyksikkö Julkisyhteisöjen rahoitusjäämä suhteessa bruttokansantuotteeseen,

Lisätiedot

17.00 tilaisuuden avaus, Anna Helminen, kaupunginhallituksen pj, Imatra

17.00 tilaisuuden avaus, Anna Helminen, kaupunginhallituksen pj, Imatra OHJELMA 16.30 kahvit ja suolapala 17.00 tilaisuuden avaus, Anna Helminen, kaupunginhallituksen pj, Imatra 17.10 Etelä-Karjalan kuntarakenneselvitys, kuntajakoselvittäjät Aija Tuimala ja Taina Ketola 17.40

Lisätiedot

Suunnittelukehysten perusteet

Suunnittelukehysten perusteet Kaupunginhallitus 344 19.06.2017 Vuoden 2018 talousarvion ja vuosien 2018-2020 taloussuunnitelman suunnittelukehykset ja ohjeet liikelaitoksille 2875/02.02.00/2017 KHALL 19.06.2017 344 Talouden tasapaino

Lisätiedot

Sote- ja maakuntauudistuksen vaikutus kuntatalouteen Jakoavaimen esittely

Sote- ja maakuntauudistuksen vaikutus kuntatalouteen Jakoavaimen esittely Sote- ja maakuntauudistuksen vaikutus kuntatalouteen Jakoavaimen esittely Keskisuurten kuntien sosiaali- ja terveysjohdon tapaaminen 24.3.2017 Minna Punakallio Pääekonomisti Seuraa minua Twitterissä: @MinnaPunakallio

Lisätiedot

Etelä-Karjalan kuntien ympäristönsuojelu Vaihtoehdot sekä arvio vaikutuksista kuntien maksuosuuksiin eri vaihtoehdoissa

Etelä-Karjalan kuntien ympäristönsuojelu Vaihtoehdot sekä arvio vaikutuksista kuntien maksuosuuksiin eri vaihtoehdoissa Etelä-Karjalan kuntien ympäristönsuojelu Vaihtoehdot sekä arvio vaikutuksista kuntien maksuosuuksiin eri vaihtoehdoissa 22.6.2017 I \ \ \ \ \ \ Toimintaympäristön kuvaus ~ Maakunnassa on kaksi seudullista

Lisätiedot

Rahoituksen siirto kunnista maakuntiin ja vaikutukset kuntien rahoitukseen. Verojaosto Markku Nissinen Finanssineuvos, VM

Rahoituksen siirto kunnista maakuntiin ja vaikutukset kuntien rahoitukseen. Verojaosto Markku Nissinen Finanssineuvos, VM Rahoituksen siirto kunnista maakuntiin ja vaikutukset kuntien rahoitukseen Verojaosto 29.3.2017 Markku Nissinen Finanssineuvos, VM 1 28.3.2017 Etunimi Sukunimi Rahoituksen siirto kunnista maakuntiin LÄHTÖKOHTA:

Lisätiedot

Sote- ja maakuntauudistus

Sote- ja maakuntauudistus Sote- ja maakuntauudistus Maakuntien tilaama maakunta ja kuntakohtainen tarkastelu Eero Laesterä HT, Tuomas Hanhela KTM 06.06.2017 Kuntakohtainen tarkastelu Kuntakohtainen laskenta on toteutettu painelaskelmana.

Lisätiedot

KUNTIIN KOHDISTUVAT TALOUDELLISET VAIKUTUKSET SOTE- JA MAAKUNTAUUDISTUKSEN YHTEYDESSÄ KOKKOLA / KEVÄT 2017

KUNTIIN KOHDISTUVAT TALOUDELLISET VAIKUTUKSET SOTE- JA MAAKUNTAUUDISTUKSEN YHTEYDESSÄ KOKKOLA / KEVÄT 2017 KUNTIIN KOHDISTUVAT TALOUDELLISET VAIKUTUKSET SOTE- JA MAAKUNTAUUDISTUKSEN YHTEYDESSÄ KOKKOLA / KEVÄT 2017 1. KUNNILTA MAAKUNNILLE SIIRTYVIEN TEHTÄVIEN JA NIIDEN RAHOITUKSEN SIIRTO MAAKUNNILLE SIIRTYVIEN

Lisätiedot

Kuntatalouden tilannekatsaus

Kuntatalouden tilannekatsaus Kuntatalouden tilannekatsaus 8.9.17 Helsinki Taloustorstai Minna Punakallio Pääekonomisti Kuntaliitto Twitter @MinnaPunakallio Kokonaistaloudelliset ennusteet ja taustaoletukset Lähde: Vuodet 15-1 Tilastokeskus,

Lisätiedot

Ikäjakauma kunnittain, Eksoten alue

Ikäjakauma kunnittain, Eksoten alue Ikäjakauma kunnittain, Eksoten alue Kunta Ikäluokat 2003 2013 2025 Imatra Yhteensä 29 969 ikäryhmän osuus 28 219 ikäryhmän osuus 26 467 ikäryhmän osuus 0-14 4 491 15,0 % 3 658 13,0 % 3 371 12,7 % 15-64

Lisätiedot

Sote- ja maakuntauudistus

Sote- ja maakuntauudistus Sote- ja maakuntauudistus Maakuntien tilaama maakunta ja kuntakohtainen tarkastelu Eero Laesterä HT, Tuomas Hanhela KTM 06.06.2017 Kuntakohtainen tarkastelu Kuntakohtainen laskenta on toteutettu painelaskelmana.

Lisätiedot

Sote- ja maakuntauudistus

Sote- ja maakuntauudistus Sote- ja maakuntauudistus Maakuntien tilaama maakunta ja kuntakohtainen tarkastelu Eero Laesterä HT, Tuomas Hanhela KTM 06.06.2017 Kuntakohtainen tarkastelu Kuntakohtainen laskenta on toteutettu painelaskelmana.

Lisätiedot

TAULUKKO 1 KUNTIEN RAHOITTAMAT KULJETUKSET VUONNA 2013 MAAKUNNITTAIN KÄYTTÖTARPEEN MUKAAN (1 000 ) TAULUKKO 2

TAULUKKO 1 KUNTIEN RAHOITTAMAT KULJETUKSET VUONNA 2013 MAAKUNNITTAIN KÄYTTÖTARPEEN MUKAAN (1 000 ) TAULUKKO 2 TAULUKKO 1 KUNTIEN RAHOITTAMAT KULJETUKSET VUONNA 2013 MAAKUNNITTAIN KÄYTTÖTARPEEN MUKAAN (1 000 ) Alue Avoin joukko- Opetustoim. Sos. toimen Yhteensä 2012 2011 liikenne kulj. kulj. 2013 Etelä-Karjala

Lisätiedot

Nurmijärven talous sote- ja maakuntauudistuksen jälkeen. Eero Laesterä, HT

Nurmijärven talous sote- ja maakuntauudistuksen jälkeen. Eero Laesterä, HT Nurmijärven talous sote- ja maakuntauudistuksen jälkeen Eero Laesterä, HT 5.4.2017 2 Väestö Väestömuutos Nurmijärvi 2006 2011 2015 2020 2030 2040 2006-15 2006-15/v 2006-15 2006-15/v 2015-20 2015-20/v 2015-20

Lisätiedot

Valtiovarainvaliokunta Sote maakuntauudistus, valtiontalous, kuntatalous

Valtiovarainvaliokunta Sote maakuntauudistus, valtiontalous, kuntatalous Liite 1. Onnistuva Suomi tehdään lähellä Finlands framgång skapas lokalt Valtiovarainvaliokunta 5.6.2018 Sote maakuntauudistus, valtiontalous, kuntatalous Suomen Kuntaliitto, kuntatalousyksikkö 5,0 4,5

Lisätiedot

TAULUKKO 1 KUNTIEN RAHOITTAMAT KULJETUKSET VUONNA 2012 MAAKUNNITTAIN KÄYTTÖTARPEEN MUKAAN (1 000 ) TAULUKKO 2

TAULUKKO 1 KUNTIEN RAHOITTAMAT KULJETUKSET VUONNA 2012 MAAKUNNITTAIN KÄYTTÖTARPEEN MUKAAN (1 000 ) TAULUKKO 2 TAULUKKO 1 KUNTIEN RAHOITTAMAT KULJETUKSET VUONNA 2012 MAAKUNNITTAIN KÄYTTÖTARPEEN MUKAAN (1 000 ) Alue Avoin joukko- Opetustoim. Sos. toimen Yhteensä 2011 2010 liikenne kulj. kulj. 2012 Etelä-Karjala

Lisätiedot

TA2018 valmistelu Palvelusopimusneuvottelut syksy 2017

TA2018 valmistelu Palvelusopimusneuvottelut syksy 2017 TA2018 valmistelu Palvelusopimusneuvottelut syksy 2017 TA2018 valmistelu Lappeenrannan kaupunginhallituksen 4.9.2017 linjauksen ja kuntajohtajien neuvottelukunnassa aiemmin käydyn keskustelun pohjalta

Lisätiedot

Kuntien rahoitukseen liittyvät tasausjärjestelmät

Kuntien rahoitukseen liittyvät tasausjärjestelmät Kuntien rahoitukseen liittyvät tasausjärjestelmät Kuntatalo 31.10.2017 SOTE ja MAAKUNTAUUDISTUKSEN VASTUUVALMISTELIJOIDEN TAPAAMINEN Valtiovarainministeriö / Kunta ja aluehallintoosasto Miikka Vähänen

Lisätiedot

Rahoituksen siirto ja kunnan peruspalvelujen valtionosuus. Eduskunnan hallintovaliokunnan infotilaisuus

Rahoituksen siirto ja kunnan peruspalvelujen valtionosuus. Eduskunnan hallintovaliokunnan infotilaisuus Rahoituksen siirto ja kunnan peruspalvelujen valtionosuus Eduskunnan hallintovaliokunnan infotilaisuus 10.3.2017 MinnaMarja Jokinen Lainsäädäntöneuvos, VM 1 9.3.2017 Etunimi Sukunimi Rahoituksen siirto

Lisätiedot

Marraskuun työllisyyskatsaus 11/2013

Marraskuun työllisyyskatsaus 11/2013 NÄKYMIÄ MARRASKUU 2013 KAAKKOIS-SUOMEN ELY-KESKUS Marraskuun työllisyyskatsaus 11/2013 Julkaisuvapaa tiistaina 20.12.2013 klo 9.00 Kaakkois-Suomen työllisyyskatsaus marraskuu 2013 Kaakkois-Suomessa oli

Lisätiedot

Raportointi jäsenkunnille. Tammi-syyskuu 2014

Raportointi jäsenkunnille. Tammi-syyskuu 2014 Raportointi jäsenkunnille Tammi-syyskuu 2014 Eksoten tulos Tammi-syyskuu 2014 Muutos 2014 Tammi-syyskuu 2014 Koko vuosi TP 2013 EKSOTE YHTEENSÄ 1000 EUR E2014 vs. TP 2013 Toteuma Budjetti Erotus Ennuste

Lisätiedot

Talousnäkymät maakunta- ja soteuudistuksen Raija Vaniala

Talousnäkymät maakunta- ja soteuudistuksen Raija Vaniala Talousnäkymät maakunta- ja soteuudistuksen jälkeen Sote-uudistuksen verorahoitus koko maassa Yli puolet (17,7 mrd ) kuntien käyttötalouden nettokustannuksista siirtyy maakunnille. Verorahoituksen jakautuminen

Lisätiedot

ICT-selvitykset kuntajakoselvittäjän näkökulmasta

ICT-selvitykset kuntajakoselvittäjän näkökulmasta 8.10.2014 ICT-selvitykset kuntajakoselvittäjän näkökulmasta Aija Tuimala FCG Konsultointi 14.10.2014 Page 1 14.10.2014 Page 2 Selvitys Etelä-Karjalan kuntarakenteesta Valtuustojen yhteisseminaari Kuntien

Lisätiedot

SEURAKUNTATALOUS JA TULEVAISUUDEN HAASTEET

SEURAKUNTATALOUS JA TULEVAISUUDEN HAASTEET SEURAKUNTATALOUS JA TULEVAISUUDEN HAASTEET Mikkelin hiippakunnan luottamushenkilöiden neuvottelupäivä 10.10.2015 Lakimiesasessori Jyri Klemola HIIPPAKUNNAN SEURAKUNTIEN TALOUS, TALOUDEN TASAPAINO Kirkkohallituksen

Lisätiedot

Kuntien vuoden 2018 veroprosentit

Kuntien vuoden 2018 veroprosentit Kuntien vuoden 2018 veroprosentit Kuntaliiton tiedustelu 17.11.2017 % Kuntien keskimääräinen tuloveroprosentti sekä tuloveroprosenttia nostaneet kunnat 1985-2018 Kuntien lkm 20,5 181 200 180 19,5 19,0

Lisätiedot

Forssan seudun kuntajako Forssa Humppila Jokioinen Tammela

Forssan seudun kuntajako Forssa Humppila Jokioinen Tammela Forssan seudun kuntajako Forssa Humppila Jokioinen Tammela Forssa 1.12.2014 HT Eero Laesterä Yleinen talous 3.12.2014 Copyright Perlacon Oy 2014 2 Kaikki yhteensä painokertoimin Painotettu Tasepohja Sij.

Lisätiedot

Kunnan ja maakunnan talous ja rahoitus

Kunnan ja maakunnan talous ja rahoitus Kunnan ja maakunnan talous ja rahoitus Etelä-Pohjanmaan maakuntatilaisuus 27.4.2018 Henrik Rainio, vs. johtaja Kuntaliitto, kuntatalousyksikkö Julkisyhteisöjen rahoitusjäämä suhteessa bruttokansantuotteeseen,

Lisätiedot

Talousarvio 2011 ja taloussuunnitelma 2011-2013. Kvsto 3.11.2010

Talousarvio 2011 ja taloussuunnitelma 2011-2013. Kvsto 3.11.2010 Talousarvio 2011 ja taloussuunnitelma 2011-2013 Kvsto 3.11.2010 Kansantalouden kehitys Yksiköity tavaraliikenne viennin osalta vuosina 2006 2010 (Helsingin Satama) Tonnia Kansantalouden ennustelukuja vuodelle

Lisätiedot

Rahoituksen siirto ja kunnan peruspalvelujen valtionosuus. Valtiovarainvaliokunta Markku Nissinen Finanssineuvos, VM

Rahoituksen siirto ja kunnan peruspalvelujen valtionosuus. Valtiovarainvaliokunta Markku Nissinen Finanssineuvos, VM Rahoituksen siirto ja kunnan peruspalvelujen valtionosuus Valtiovarainvaliokunta 21.3.2017 Markku Nissinen Finanssineuvos, VM 1 22.3.2017 Etunimi Sukunimi Rahoituksen siirto kunnista maakuntiin LÄHTÖKOHTA:

Lisätiedot

Maakunnan talous ja rahoitus

Maakunnan talous ja rahoitus Maakunnan talous ja rahoitus Maakuntatilaisuus Kajaani 24.4.2018 Mikko Mehtonen, kehityspäällikkö Kuntaliitto, kuntatalousyksikkö Kuntatalousohjelman nostot keväällä 2018 Kuntatalous vahvistui 2017 edelleen,

Lisätiedot

Kuntien vuoden 2019 veroprosentit

Kuntien vuoden 2019 veroprosentit Kuntien vuoden 2019 veroprosentit Lähde: verohallinto % 20,5 20,0 19,5 19,0 18,5 18,0 17,5 17,0 16,5 38 Kuntien keskimääräinen tuloveroprosentti sekä tuloveroprosenttia nostaneet kunnat 1985-2019 56 79

Lisätiedot

Kuntatalouden kehitys vuoteen 2020

Kuntatalouden kehitys vuoteen 2020 Kuntatalouden kehitys vuoteen 2020 Lähde: Kuntatalousohjelma 15.9.2016 sekä Kuntaliiton laskelmat Kehitysarviossa on huomioitu kiky-sopimus, mutta ei maakuntauudistusta Kokonaistaloudelliset ennusteet

Lisätiedot

Pohjois-Savon kuntien tilinpäätökset Lähde: Kysely kunnilta, huhtikuu 2018

Pohjois-Savon kuntien tilinpäätökset Lähde: Kysely kunnilta, huhtikuu 2018 Pohjois-Savon kuntien tilinpäätökset 2017 Lähde: Kysely kunnilta, huhtikuu 2018 Vuosi 2017 Kuntien toimintakulut laskivat -1,3% (+1,5% v. 2016) Toimintakate parani +0,7% (-1,6% v. 2016) Verotulot kasvoivat

Lisätiedot

TAULUKKO 1 KUNTIEN RAHOITTAMAT KULJETUKSET VUONNA 2010 MAAKUNNITTAIN KÄYTTÖTARPEEN MUKAAN (1 000 ) TAULUKKO 2

TAULUKKO 1 KUNTIEN RAHOITTAMAT KULJETUKSET VUONNA 2010 MAAKUNNITTAIN KÄYTTÖTARPEEN MUKAAN (1 000 ) TAULUKKO 2 TAULUKKO 1 KUNTIEN RAHOITTAMAT KULJETUKSET VUONNA 2010 MAAKUNNITTAIN KÄYTTÖTARPEEN MUKAAN (1 000 ) Alue Avoin joukko- Opetustoim. Sos. toimen Terv.huollon Yhteensä 2009 2008 liikenne kulj. kulj. kulj.

Lisätiedot

ETELÄ-KARJALAN PELASTUSLAITOS

ETELÄ-KARJALAN PELASTUSLAITOS ETELÄ-KARJALAN PELASTUSLAITOS Toiminnan kuvaus Etelä-Karjalan pelastuslaitos vastaa kaikissa olosuhteissa siitä, että pelastuslaitokselle säädetyt tehtävät suunnitellaan ja toteutetaan mahdollisimman tehokkaalla

Lisätiedot

Kuntien taloudellisen aseman muutoksia Sote uudistuksessa

Kuntien taloudellisen aseman muutoksia Sote uudistuksessa Kuntien taloudellisen aseman muutoksia Sote uudistuksessa Kymenlaakson kunnat Luonnos 5.4.2016 Heikki Miettinen 2014tp_2014ktal_2015 väestöenn_v52 Lähtökohdat Lähtökohdat Tavoitteena arvioida kuntien jäljelle

Lisätiedot

Kunnan ja maakunnan talous ja rahoitus

Kunnan ja maakunnan talous ja rahoitus Onnistuva Suomi tehdään lähellä Kunnan ja maakunnan talous ja rahoitus Pirkanmaan maakuntatilaisuus 9.5.2018 Sanna Lehtonen, kehittämispäällikkö Kuntaliitto, kuntatalousyksikkö Julkisyhteisöjen rahoitusjäämä

Lisätiedot

Itä-Suomen huippukokous 30.8.2011. Virpi Kölhi

Itä-Suomen huippukokous 30.8.2011. Virpi Kölhi Itä-Suomen huippukokous 30.8.2011 Virpi Kölhi Etelä-Karjalan sosiaali- ja terveyspiiri (Eksote) järjestää jäsenkuntien puolesta erikoissairaanhoidon, kehitysvammaisten erityishuollon, perusterveydenhuollon

Lisätiedot

Kunnan ja maakunnan talous ja rahoitus

Kunnan ja maakunnan talous ja rahoitus Kunnan ja maakunnan talous ja rahoitus Päijät-Hämeen maakuntatilaisuus 3.5.2018 Henrik Rainio, vs. johtaja Kuntaliitto, kuntatalousyksikkö Julkisyhteisöjen rahoitusjäämä suhteessa bruttokansantuotteeseen,

Lisätiedot

Kuntaliiton maakuntatilaisuus

Kuntaliiton maakuntatilaisuus Kuntaliiton maakuntatilaisuus 22.4.2016 Klo 12.00-16.00, Wanha Walimo, Vesijärvenkatu 25, LAHTI HT Eero Laesterä Erityisasiantuntija Tuomas Hanhela Muutos 2000 2014 (mrd euroa) 00 01 02 03 04 05 06 07

Lisätiedot

Pääekonomisti vinkkaa. Vinkki 2: Kuntatalouden ennuste

Pääekonomisti vinkkaa. Vinkki 2: Kuntatalouden ennuste Pääekonomisti vinkkaa Vinkki 2: Kuntatalouden ennuste Kuntatalousohjelma julkaistiin 4.4.2019 Kuntatalousohjelma https://vm.fi/artikkeli/-/asset_publisher/kuntatalousohjelma-vuosille-2020-2023-julkaistu

Lisätiedot

MAAKUNTA- JA SOTE - UUDISTUS

MAAKUNTA- JA SOTE - UUDISTUS MAAKUNTA- JA SOTE - UUDISTUS Aija Tuimala etunimi.sukunimi@ekarjala.fi www.ekarjala.fi 1 UUDISTUKSEN TILANNE / Perustuslakivaliokunnan lausunto 1.6. / Valinnanvapauden vaiheistaminen (toteutusvaiheen pidentäminen)

Lisätiedot

Maakuntien ja kuntien rahoitus sote- ja maakuntauudistuksen jälkeen Kymenlaakson Liitto

Maakuntien ja kuntien rahoitus sote- ja maakuntauudistuksen jälkeen Kymenlaakson Liitto Maakuntien ja kuntien rahoitus sote- ja maakuntauudistuksen jälkeen Kymenlaakson Liitto 2 3 4 5 VM/KAO PÄIVITETTY 21.12.2016 Kuntien talouden tasapainotilan muutos ja sen laskennallinen paine kunnallisveroprosenttiin

Lisätiedot

Raportointi jäsenkunnille. Tammi-maaliskuu 2015

Raportointi jäsenkunnille. Tammi-maaliskuu 2015 Raportointi jäsenkunnille Tammi-maaliskuu 2015 Eksoten tulos Q1 2015 Kausi Jäsenkuntien maksuosuudet Toimintakate Tulos Alijäämä Raportointikokous BUDJ TOT/ENN BUDJ TOT/ENN BUDJ TOT/ENN BUDJ TOT/ENN 3/2014

Lisätiedot

Heinäkuun työllisyyskatsaus 7/2013

Heinäkuun työllisyyskatsaus 7/2013 NÄKYMIÄ HEINÄKUU 2013 Heinäkuun työllisyyskatsaus 7/2013 Julkaisuvapaa tiistaina 20.8.2013 klo 9.00 Kaakkois-Suomen työllisyyskatsaus heinäkuu 2013 Työttömien työnhakijoiden määrä on kasvanut, mutta Kaakkois-Suomessa

Lisätiedot

IMATRAN SEUTUA KOSKEVA TUKIALUE- ALOITE VALTIONEUVOSTOLLE

IMATRAN SEUTUA KOSKEVA TUKIALUE- ALOITE VALTIONEUVOSTOLLE IMATRAN SEUTUA KOSKEVA TUKIALUE- ALOITE VALTIONEUVOSTOLLE Maakuntahallitus 14.1.2019 Satu Sikanen Aluekehitysjohtaja Etelä-Karjalan liitto Kauppakatu 40 D, 53100 Lappeenranta etunimi.sukunimi@ekarjala.fi

Lisätiedot

TALOUSLUKUJEN VERTAILUA

TALOUSLUKUJEN VERTAILUA TALOUSLUKUJEN VERTAILUA Keuruu vs. selvitysalue Tero Mäkelä LUVUT ON LASKETTU SEURAAVASTI: Tuloslaskelmista on poistettu kertaluonteiset erät, koska ne eivät ole pysyviä Verotulot on laskettu Keuruun veroprosenteilla,

Lisätiedot

Onnistunut kuntarakennemuutos

Onnistunut kuntarakennemuutos Onnistunut kuntarakennemuutos Aija Tuimala, FCG Konsultointi 250814 Varkaus 8.9.2014 Page 1 8.9.2014 Page 2 Kuntajaon kehittämisen tavoitteet ja muuttamisen edellytykset Kuntarakennelaki 2 Kuntajaon kehittämisen

Lisätiedot

Vuoden 2020 budjetointi alkaa, ole valmis!

Vuoden 2020 budjetointi alkaa, ole valmis! Vuoden 2020 budjetointi alkaa, ole valmis! 7.3.2019 Minna Punakallio @MinnaPunakallio Talousennusteita Suomen kansantalous nyt ja ennusteet https://www.kuntaliitto.fi/asiantuntijapalvelut/talous/paaekonomis

Lisätiedot

TALOUSKATSAUS JA TALOUSARVION 2018 VALMISTELUTILANNE. Eeva Suomalainen Talousjohtaja

TALOUSKATSAUS JA TALOUSARVION 2018 VALMISTELUTILANNE. Eeva Suomalainen Talousjohtaja TALOUSKATSAUS JA TALOUSARVION 2018 VALMISTELUTILANNE Eeva Suomalainen Talousjohtaja TALOUSKATSAUS Valtionvarainministeriön (VM) mukaan Suomen talous on selvässä nousussa. Ennusteen mukaan Suomen talous

Lisätiedot

Kuntatalouden kehitys vuoteen 2021 Lähde: Kuntatalousohjelma sekä Kuntaliiton laskelmat

Kuntatalouden kehitys vuoteen 2021 Lähde: Kuntatalousohjelma sekä Kuntaliiton laskelmat Kuntatalouden kehitys vuoteen 2021 Lähde: Kuntatalousohjelma 19.9.2017 sekä Kuntaliiton laskelmat Kehitysarviossa on pyritty huomioimaan sote- ja maakuntauudistuksen vaikutukset kuntatalouteen vuonna 2020

Lisätiedot

Kuuma-kunnat Kuntajakoselvityksen talousosio

Kuuma-kunnat Kuntajakoselvityksen talousosio Kuuma-kunnat Kuntajakoselvityksen talousosio Perlacon Oy, HT Eero Laesterä KTM, BBA, IAT Katja Pesonen Erityisasiantuntija Tuomas Hanhela Teemat Lähentymiskriteerit Sopeutustarpeet 5.5.2014 Copyright Perlacon

Lisätiedot

Kirsi Mukkala KESKI-SUOMEN KUNTIEN ALUSTAVAT TILINPÄÄTÖSTIEDOT 2016

Kirsi Mukkala KESKI-SUOMEN KUNTIEN ALUSTAVAT TILINPÄÄTÖSTIEDOT 2016 31.3.2017 Kirsi Mukkala KESKI-SUOMEN KUNTIEN ALUSTAVAT TILINPÄÄTÖSTIEDOT 2016 1 Alustavat tilinpäätöstiedot 2016 Perustuvat kuntiin lähetettyyn kyselyyn tiedot on koottu 13.-29.3.2017 välisenä aikana Tiedot

Lisätiedot

Nilakan kuntien talous tp 2013

Nilakan kuntien talous tp 2013 Huom! Tarkistamaton raakaversio, ei julkaisukelpoinen Nilakan kuntien talous tp 2013 Keitele Keiteleen taseessa on kertynyttä alijäämää vähän, ainoastaan 9 /asukas. Sen veroprosentti 19,5% on selvityskuntien

Lisätiedot

Huhtikuun työllisyyskatsaus 4/2013

Huhtikuun työllisyyskatsaus 4/2013 NÄKYMIÄ HUHTISKUU 2013 KAAKKOIS-SUOMEN ELY-KESKUS Huhtikuun työllikatsaus 4/2013 Julkaisuvapaa tiistaina 21.5.2013 klo 9.00 Kaakkois-Suomen työllikatsaus kuu 2013 Työttömänä olevien työnhakijoiden määrä

Lisätiedot

Vaikeavammaisten kuljetuspalveluesite

Vaikeavammaisten kuljetuspalveluesite Vaikeavammaisten kuljetuspalveluesite Asiointi- ja virkistysmatkat Hakeminen Vaikeavammaisten kuljetuspalvelua voi hakea henkilö, jolla on erityisiä vaikeuksia liikkumisessa ja joka ei vammansa tai sairautensa

Lisätiedot

Hattula Hämeenlinna Janakkala

Hattula Hämeenlinna Janakkala Hattula Hämeenlinna Janakkala Kuntarakenneselvitys- talouden tarkastelua Riitta Ekuri 24.4.2014 Page 1 Talouden nykytila-analyysistä ja ennakoinnista Keskusteltavia asioita: Vuoden 2013 luvut tilinpäätösaikataulut

Lisätiedot

Heinäkuun työllisyyskatsaus 7/2012

Heinäkuun työllisyyskatsaus 7/2012 2011 tammi helmi maalis huhti touko kesä heinä elo syys loka marras joulu 2012 tammi helmi maalis huhti touko kesä heinä -5,7-6,4-6,7-5,7-5,7-4,5-4,3-4,5-4,0-3,9-2,9-2,6-0,6 1,1 2,5 2,9 3,0 3,2 4,0 NÄKYMIÄ

Lisätiedot

Kuntien ja kuntayhtymien toimintamenojen kasvuprosentit

Kuntien ja kuntayhtymien toimintamenojen kasvuprosentit % 10 9 8 7 6 5 4 3 2 1 0-1 -2 8,6 Kuntien ja kuntayhtymien toimintamenojen kasvuprosentit 1991-2022 -0,5 5,6 2,9 2,8 5,2 7,2 5,1 5,2 5,2-3 -4-4,4-5,1-5 -6 1) 2) 2) 3) 4) 91 92 93 94 95 96 97 98 99 00 01

Lisätiedot

Kuntien ja maakuntien talousnäkymät

Kuntien ja maakuntien talousnäkymät Onnistuva Suomi tehdään lähellä Kuntien ja maakuntien talousnäkymät Kuntapäivät Minna Punakallio Pääekonomisti Kuntaliitto Sanna Lehtonen Kehittämispäällikkö Kuntaliitto Talouskasvu piristynyt vihdoinkin

Lisätiedot

Maakuntakierrosten koko maan talousdiat. Syksy 2013

Maakuntakierrosten koko maan talousdiat. Syksy 2013 Maakuntakierrosten koko maan talousdiat Syksy 2013 Kuntien ja kuntayhtymien vuoden 2012 tilinpäätökset Lähde: Tilastokeskus Vuosikate: Tietoja kuntien taloudesta vuosilta 2006 2012 Sisältää liikelaitokset.

Lisätiedot

31.3.2015 Minna Uschanoff. Tilinpäätös 2014

31.3.2015 Minna Uschanoff. Tilinpäätös 2014 31.3.2015 Minna Uschanoff Tilinpäätös 2014 Yleinen kehitys Valkeakosken asukasluku nousi hieman. Valkeakoskelaisia oli vuoden 2014 lopussa 21 162 eli 33 asukasta enemmän kuin vuotta aikaisemmin. Valkeakosken

Lisätiedot

Kuntatalouden kehitys vuoteen 2020

Kuntatalouden kehitys vuoteen 2020 Kuntatalouden kehitys vuoteen 2020 Lähde: VM 5.9.2016 sekä Kuntaliiton laskelmat Kehitysarviossa on huomioitu kiky-sopimus, mutta ei maakuntauudistusta Kuntien ja kuntayhtymien bruttomenot, mrd. 2014 2015*

Lisätiedot

Kuntien ja kuntayhtymien talous, mrd. (painelaskelman mukaan)

Kuntien ja kuntayhtymien talous, mrd. (painelaskelman mukaan) Kuntien ja kuntayhtymien talous, mrd. (painelaskelman mukaan) 2016 2017 2018 2019 2020 2021 2022 1) Toimintakate -27,78-27,51-28,05-29,03-11,77-12,06-12,39 Verotulot 22,10 22,54 23,17 24,22 13,65 13,27

Lisätiedot

Miltä kuntatalousvuosi 2019 näyttää?

Miltä kuntatalousvuosi 2019 näyttää? Miltä kuntatalousvuosi 2019 näyttää? 10.1.2019 Henrik Rainio, kuntatalouspäällikkö Kuntaliitto, kuntatalousyksikkö Kuntasektorin vuosikate sekä tilikauden tulos vuosina 1997-2022, mrd. 5,0 4,5 4,0 3,5

Lisätiedot

Kuntien talouden tila ja näkymät eteenpäin

Kuntien talouden tila ja näkymät eteenpäin Kuntien talouden tila ja näkymät eteenpäin Minna Punakallio Pääekonomisti Seuraa minua Twitterissä: @MinnaPunakallio 13.2.2018 Missä mennään? Lähde: OP Suhdanne-ennuste, tammikuu 2018 2 13.2.2018 Kuntatalouden

Lisätiedot

Porvoon kaupungin talouden. kehitys Perustuen väestöennusteen mallintamiseen Henrik Rainio, Saija Männistö

Porvoon kaupungin talouden. kehitys Perustuen väestöennusteen mallintamiseen Henrik Rainio, Saija Männistö Porvoon kaupungin talouden kehitys 2020-2040 Perustuen väestöennusteen mallintamiseen 17.6.2019 Henrik Rainio, Saija Männistö Porvoon kaupungin talouden kehitys 2020-2040: Lähtökohdat ja oletukset Taustalla

Lisätiedot

Kuntatalouden kehitys vuoteen Lähde: Peruspalveluohjelma sekä Kuntaliiton laskelmat

Kuntatalouden kehitys vuoteen Lähde: Peruspalveluohjelma sekä Kuntaliiton laskelmat Kuntatalouden kehitys vuoteen 2018 Lähde: Peruspalveluohjelma 3.4.2014 sekä Kuntaliiton laskelmat Kokonaistaloudelliset ennusteet ja taustaoletukset Lähde: Vuodet 2012-2013 Tilastokeskus, vuosien 2014-2018

Lisätiedot

KH 407 Valmistelija/lisätiedot: Kehitysjohtaja Markku Heinonen, puh

KH 407 Valmistelija/lisätiedot: Kehitysjohtaja Markku Heinonen, puh Kaupunginhallitus 407 06.10.2014 Kaupunginhallitus 502 24.11.2014 Etelä-Karjalan erityinen kuntajakoselvitys 1034/00.04.00/2013 KH 407 Valmistelija/lisätiedot: Kehitysjohtaja Markku Heinonen, puh. 040

Lisätiedot

Etelä-Karjalan kuntarakenneselvitys

Etelä-Karjalan kuntarakenneselvitys Etelä-Karjalan kuntarakenneselvitys KUNTAINFOT ELO-SYYSKUU 2014 1 9.9.2014 Page 2 Koko Etelä-Karjalan kattava selvitys VM:n asettaman erityisen kuntajakoselvityksen selvittäjinä Etelä- Karjalassa Aija

Lisätiedot

Kuntatalouden kehitys vuoteen 2023

Kuntatalouden kehitys vuoteen 2023 Kuntatalouden kehitys vuoteen 2023 Päivitetty 4.4.2019 Lähde: Kuntaliiton laskelmat, Kevään 2019 kuntatalousohjelma (4.4.2019) Mikko Mehtonen 4.4.2019 Kokonaistaloudelliset ennusteet ja taustaoletukset

Lisätiedot

Kuntien ja kuntayhtymien talousarviot ja taloussuunnitelmat kysely

Kuntien ja kuntayhtymien talousarviot ja taloussuunnitelmat kysely Kuntien ja kuntayhtymien talousarviot ja taloussuunnitelmat kysely Kuntien ja kuntayhtymien talousarviot ja taloussuunnitelmat Taloustutkimus Oy toteutti valtiovarainministeriön toimeksiannosta tiedustelun

Lisätiedot

Kuntatalouden tila ja näkymät

Kuntatalouden tila ja näkymät Kuntatalouden tila ja näkymät Taloustorstai 20.9.2018 Minna Punakallio Pääekonomisti @MinnaPunakallio Kansantalouden ennustelukuja vuodelle 2019 Julkaisu- BKT, Työttö- Ansiotasoajankohta muutos myys- indeksin

Lisätiedot

Lokakuun työllisyyskatsaus 10/2013

Lokakuun työllisyyskatsaus 10/2013 NÄKYMIÄ LOKAKUU 2013 Lokakuun työllikatsaus 10/2013 Julkaisuvapaa tiistaina 26.11.2013 klo 9.00 Kaakkois-Suomen työllikatsaus kuu 2013 Työttömyyden kuva ei ole Kaakkois-Suomessa olennaisesti muuttunut

Lisätiedot

Luonnos Kuntaliiton lausunnoksi sote- ja maakuntauudistuksesta Lakiasiain johtaja Arto Sulonen

Luonnos Kuntaliiton lausunnoksi sote- ja maakuntauudistuksesta Lakiasiain johtaja Arto Sulonen Luonnos Kuntaliiton lausunnoksi sote- ja maakuntauudistuksesta 22.9.2016 Lakiasiain johtaja Arto Sulonen Lausuntoluonnoksen tarkoitus Tukea kuntia niiden valmistellessa omia lausuntojaan Antaa kunnille

Lisätiedot

KH 407 Valmistelija/lisätiedot: Kehitysjohtaja Markku Heinonen, puh

KH 407 Valmistelija/lisätiedot: Kehitysjohtaja Markku Heinonen, puh Kaupunginhallitus 407 06.10.2014 Kaupunginhallitus 502 24.11.2014 Kaupunginvaltuusto 109 08.12.2014 Etelä-Karjalan erityinen kuntajakoselvitys 1034/00.04.00/2013 KH 407 Valmistelija/lisätiedot: Kehitysjohtaja

Lisätiedot

Kuntien vuoden 2017 veroprosentit. Kuntaliiton tiedustelu

Kuntien vuoden 2017 veroprosentit. Kuntaliiton tiedustelu Kuntien vuoden 2017 veroprosentit Kuntaliiton tiedustelu % 20,5 Kuntien keskimääräinen tuloveroprosentti sekä tuloveroprosenttia nostaneet kunnat 1985-2017 181 Kuntien lkm 200 180 19,5 156 160 19,0 18,5

Lisätiedot

Vuoden 2015 talousarvionesityksen ja vuosien 2016 2017 taloussuunnitelmaesitysten

Vuoden 2015 talousarvionesityksen ja vuosien 2016 2017 taloussuunnitelmaesitysten Ohje 1 (6) Vuoden 2015 talousarvionesityksen ja vuosien 2016 2017 taloussuunnitelmaesitysten perusteet Valtionosuusjärjestelmän muutos koskettaa ensimmäisen kerran kuntia vuoden 2015 talousarvioiden osalta.

Lisätiedot