2323/ /2018. ASEMAKAAVA KOSKEE Saarennon kylän tilaa 5:254 ja liikennealuetta.
|
|
- Kalevi Melasniemi
- 5 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 /000/08 ASEMAKAAVA KOSKEE Saarennon ylän tilaa : ja liiennealuetta ASEMAKAAVAN MUUTOS KOSKEE aupunginosan, Lehtomäi, orttelin 8 osaa, ravirata-, puisto- ja yleisen tien aluetta Asemaaavan nro 0/00 Selostus liittyy 08 päivättyyn aavaarttaan VALKEALANVÄYLÄ ASEMAKAAVAN SELOSTUS 08, selostusta täydennetty 08 KOUVOLAN KAUPUNKI TEKNKKA- JA YMPÄRISTÖPALVELUT KAUPUNKISUUNNITTELU 08
2 Sisällys PERUS- JA TUNNISTETIEDOT Tunnistetiedot Kaava-alueen sijainti Kaavan taroitus ja perustelut Asemaaavan liiteasiairjat LÄHTÖKOHDAT Selvitys suunnittelualueen oloista Alueen yleisuvaus Suunnittelutilanne ASEMAKAAVAMUUTOKSEN SUUNNITTELUN VAIHEET Suunnittelun tarve Suunnittelun äynnistys ja sitä osevat päätöset Osallistuminen ja yhteistyö Osalliset Vireille tulo Osallistumis- ja vuorovaiutusmenettelyt Viranomaisyhteistyö Asemaaavan tavoitteet Kaavarataisun perusteet Kaavaprosessin aiana annetut mielipiteet ja niiden huomioiminen (lausunnot ja annanotot seä aavoittajan vastineet) ASEMAKAAVAN KUVAUS 9 Kaavan raenne 9 Mitoitus 9 Ympäristön laatua osevien ja muiden asetettujen tavoitteiden toteutuminen 9 Aluevarauset 9 Kaavan vaiutuset 9 Ympäristön häiriöteijät 0 Kaavamerinnät ja -määräyset 0 Nimistö 0 ASEMAKAAVAMUUTOKSEN TOTEUTUS JA SEURANTA
3 (Kannen uva: ortouva 0) PERUS- JA TUNNISTETIEDOT Tunnistetiedot Kunta Kouvolan aupuni Kaupunginosa Lehtomäi seä Saarennon ylä Kaavan nimi Valealanväylä (asemaaava nro 0/00) Asemaaava osee: Saarennon ylän tilaa : ja liiennealuetta Asemaaavan muutos osee: aupunginosan, Lehtomäi, orttelin 8 osaa, ravirata-, puisto- ja yleisen tien aluetta Asemaaavalla ja asemaaavan muutosella muodostuvat aupunginosan, Lehtomäi, orttelin 8 osa, suojaviher- ja atualue seä yleisen tien alue Laatija Teniia- ja ympäristöpalvelut / Kaupunisuunnittelu Osallistumis- ja arviointisuunnitelma täydennetty Vireille tulo 08 Valmisteluvaiheen uuleminen 08 Ilmoitus aavan julisesta nähtävilläolosta 808 Asemaaavan julinen nähtävilläolo Kaava-alueen sijainti Suunnittelualue sijaitsee Lehtomäen ja Saarento-Joelan aupunginosissa noin, m Kouvolan esustan pohjoispuolella Kaava-alue oostuu pääosin Valealanväylän yleisen tien alueesta välillä Ahlmanintie Kuusanlammentie Kaava-alueen pinta-ala on noin 8 ha Kuva Suunnittelualueen sijainti
4 Kaavan taroitus ja perustelut Asemaaavaa muutetaan suunnitteilla olevan tiesuunnitelman edellyttämällä tavalla mm taristamalla Valealanväylän (maantietä 0) yleisen tien aluetta, johon uusi suunnitteilla oleva evyen liienteen väylä sijoittuu Alueen pohjoisosassa Kuusanlammentien ohdalla laajennetaan hiuan asemaaavaa jatamalla atualuetta siten, että se liittyy em aavan yleisen tien alueeseen Asemaaavan liiteasiairjat Liite Ote ajantasa-asemaaavasta Liite Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Liite Asemaaavan seurantalomae Liite Havainneuva, suunniteltu evyen liienteen väylän sijainti LÄHTÖKOHDAT Selvitys suunnittelualueen oloista Alueen yleisuvaus Kaava-alue oostuu asemaaavoitetusta Valealanväylän (maantietä 0) liiennealueesta, sen viereisestä puistoalueesta ja yhdestä asuintontista, seä alueen pohjoisosassa asemaaavan ulopuolisesta Kuusanlammentien alueesta Maantiellä 0 ja valtatiellä on eseinen rooli Kouvolan seudun liiennejärjestelmässä alueen maanäyttöä seä paiallista että seudullista liiennettä palvelevina väylinä Valealanväylän liiennemäärät ovat noin 000 ajoneuvon luoaa vuoroaudessa Tiellä liiuu esimäärin pyöräilijää ja jalanulijaa vuoroaudessa Väylän jalanulu- ja pyöräilyyhteysissä on puutteita, ja liienteestä aiheutuu mm meluhaittoja maantien viereiselle asutuselle Valaelanväylä sijoittuu taajamaraenteen reunalle Väylän itäpuolella on Valealan Hevosystäväinseura ry:n omistama jo 900 -luvun alussa nyyisellä paialla aloittanut ravirata Pohjoisempana on lievästi umpuilevaa tiiviisti raennettua asemaaavoitettua Raviylän pientaloaluetta Lähialueen raennusanta pääosin 990 luvulta, mutta alueen vanhimmat pientalot ovat luvun taitteesta Valelanväylän ja asutusen väliin on raennettu meluvallia ja aitaa, mutta melusuojausessa on puutteita Valealanväylän länsipuolelta alueen rajoittuu Savonradan rautatiealueeseen, jona taana on Savonsuontien teollisuus- ja työpaia-alue, jossa on mm energiahuollon toimintoja ja jäteasema Suunnittelualueen luonnonoloista on hyvät tiedot, niitä on selvitetty aiaisemman aavoitusen ja mm Vt aluevaraussuunnitelman yhteydessä vuonna 0 Luontoselvitysessä ei tunnistettu merittäviä luontoohteita aava-alueella Valealanväylän tiejasolla tai sen läheisyydessä ei ole luoiteltuja pohjavesialueita Maaperän airausen perusteella maan pintaosassa todettiin lähes olme metriä savea tai silttiä ja alla olmisen metriä moreenia
5 Kuva Kaupungin maanomistus meritty sinisellä, vuoratut alueet punaisella Suunnittelutilanne Maauntaaava, yleisaava ja asemaaava Maauntaaavatilanne on esitetty OAS:n sivulla, yleisaavatilanne sivuilla - ja asemaaavatilanne sivulla Selvityset Suunnittelualueen luonnonoloja on selvitetty aiaisemman aavoitusen ja mm Vt yleissuunnitelman yhteydessä vuonna 0 Muita aavaa osevia asiairjoja ovat: Maantien 0 ja valtatien parantaminen välillä Kouvola-Valeala, aluevaraussuunnitelma, Sito Oy, 90 Kouvolan eseisen aupunialueen osayleisaavan täydentävä luontoselvitys 0 Luontoselvitys Kotansiipi, 00 Kouvolan aupungin meluselvitys 0, WSP Finland Oy, 0 Jalanulu- ja pyöräilyväylän raentamisen Raviylän ohdalle mahdollistavaa tiesuunnitelmaa on aloitettu laatia syysuussa 0 Tiesuunnitelma valmistuu helmiuussa 08 ja raennussuunnitelma huhtiuussa 08 Raennusjärjestys Kouvolan uusi raennusjärjestys on hyväsytty 0800 ja tullut lainvoimaisesi 000
6 Pohjaartta Pohjaartta on MRL a :n muainen ASEMAKAAVAMUUTOKSEN SUUNNITTELUN VAIHEET Suunnittelun tarve Asemaaavan ja -muutosen taroitusena on mahdollistaa suunnitellun j+pp -tien sijoittamisen valtatien varteen asemaaavan yleisen tien alueelle välillä Liisanatu-Kuusanlammentie Lisäsi on tarpeen parantaa meluntorjuntaa Ahlmanintien ja Kuusanlammentien välillä, toteuttaa raviradan liittymän väistötila seä parantaa Valealanväylän ja Kuusanlammentien liittymäjärjestelyjä Suunnittelun äynnistys ja sitä osevat päätöset Suunnittelu on äynnistynyt Kouvolan aupungin aloitteesta vuonna 0 Osallistuminen ja yhteistyö Osalliset Suunnittelualueen ja lähialueiden iinteistöjen omistajat ja haltijat Kaaois-Suomen ELY-esus Kymenlaason pelastuslaitos Kouvolan Vesi Oy Telia Oyj ja Elisa Oyj KSS Lämpö Oy, KSS Vero Oy ja KSS Energia Oy Vireille tulo Haneen aloitusvaiheen yleisötilaisuus (mm haneen lähtöohdat ja tavoitteet) pidettiin 08 Asemaaavan ja -muutosen vireille tulosta ilmoitettiin 08 aupungin internet-sivuilla, ilmoitustaululla ja Kouvolan Sanomissa Osallistumis- ja vuorovaiutusmenettelyt Osallistumis- ja vuorovaiutusmenettelystä seä aavoitusen vaiheista on errottu osallistumisja arviointisuunnitelmassa, joa on selostusen liitteenä Osallistumis- ja arviointisuunnitelmaan (OAS) oli mahdollista tutustua 08 välisenä aiana OAS:stä annettiin palautetta Viranomaisyhteistyö Asemaaavahane ei ose maanäyttö- ja raennuslain :ssä mainittuja valtaunnallisia alueidenäyttötavoitteita tai ole muutoin maanäytön, luonnonarvojen, ulttuuriympäristön tai valtion viranomaisen toteuttamisvelvollisuuden annalta merittävä, joten asemaaavamuutosesta ei ole eriseen neuvoteltu ELY-esusen anssa Asemaaavan valmisteluvaiheen aineisto on lähetetty lausunnolle Kaaois-Suomen ELY -esuseen Kaaois-Suomen ELY:n, tiesuunnitelmaa laativan onsultin ja aupungin eri toimijoiden anssa on oltu yhteydessä aavan luonnosvaiheessa Asemaaavan tavoitteet Asemaaavan tavoitteena on, että jalanulu- ja pyöräilyväylä voidaan sijoittaa valtatien varteen laadittavan tie- ja raennussuunnitelman muaisesti välillä Liisanatu-Kuusanlammentie Väylän raentaminen on Kaaois-Suomen ELY:n ohteista ensimmäisten toteutettavien jouossa
7 Tavoitteena on saada Kouvolan ja Valealan välinen evyen liienteen vero untoon Kaavarataisu mahdollistaa myös raviradan nyyisen liittymän siirtämisen hiuan pohjoisemmasi jalanulu- ja pyöräilyväylää raennettaessa Samalla liittymä varustetaan väistötilalla Kaavarataisun perusteet Esitettyyn rataisuun päädyttiin, osa suunnitelman atsottiin toteuttavan sille asetettuja tavoitteita Kaavaprosessin aiana annetut mielipiteet ja niiden huomioiminen (lausunnot ja annanotot seä aavoittajan vastineet) Asemaaavan valmisteluvaihe (aavaluonnos) Kaavan valmisteluaineistoon oli mahdollista tutustua 08 välisen ajan (MRL - ja MRA 0 ) Asiasta ilmoitettiin aupungin internet-sivuilla, ilmoitustaululla, Kouvolan Sanomissa seä irjeitse ja sähöpostilla erillisen jaelulistan muaan Palaute pyydettiin 08 mennessä Kaavaluonnosesta annettiin lausuntoa ja muuta palautetta: Telia Finland Oyj: Telia Finland Oyj:n lausunto: Asemaaavassa on suunniteltu lv Telian aapelireitin päälle Toivoisimme, että aavassa varattaisiin johtoalue aapeleille lv:n uloluisaan Kaapelisiirroista on ilmoitettava viioa ennen maanraennustöiden aloitusta Kaapeliartat ja näytöt voitte pyytää wwwveroselvitysfi autta Siirroista aiheutuneet ulut lasutetaan työn tilaajalta Vastine: Kaapelit sijaitsevat asemaaavan yleisen tien alueella (LT), johon ei ole taroitusenmuaista osoittaa johtoaluetta eriseen Yleisesti liienne-, atu- tai vastaaville alueille ei osoiteta aavaan johtoja varten varattuja alueen osia Kaava ei estä sijoittamasta johtoja yleisen tien alueelle Kaapelisiirtojen ustannuset ohdistetaan ensisijaisesti mahdollisten sijoitussopimusten muaisesti Lausunto meritään tiedosi Kaaois-Suomen elineino-, liienne- ja ympäristöesus KASELY:n lausunto: Asemaaavaa muutetaan laadittavan tiesuunnitelman edellyttämällä tavalla Liiuminen seliytyy KASELY pitää aavamuutosta tervetulleena On hyvä, että aupuni parantaa elinympäristön laatua KASELY esittää seuraavaa täydennystä OAS:n tavoite - ohtaan: Kaavarataisu mahdollistaa myös raviradan nyyisen liittymän siirtämisen hiuan pohjoisemmasi jalanulu- ja pyöräilyväylää raennettaessa Samalla liittymä varustetaan väistötilalla Vastine: Meritään tiedosi OAS täydennetään lausunnon muaisesti Kymenlaason pelastuslaitos Kymenlaason pelastuslaitosen lausunto: Kouvolan aupuni on pyytänyt pelastuslaitoselta lausuntoa asemaaavamuutosesta, jolla mahdollistetaan evyen liienteen väylän sijoittuminen Valealanväylän itäpuolelle yleisen tien alueelle ja taristetaan sen vaatimia aluevarausia Suunnitteilla oleva jalanulu- ja pyöräilyväylä lisää turvallisuutta Vastine: Meritään tiedosi Kouvalan Vesi Oy Kouvolan Vesi Oy:n lausunto: Kouvolan Vesi Oy:llä ei ole huomautettavaa asemaaavan muutoseen Asemaaavan muutosella ei ole vaiutusta vesihuollon järjestämiseen Vastine: Meritään tiedosi
8 Mielipiteitä luonnosesta saatiin olmen lähialueen iinteistön omistajalta: Palautteissa ei esitetty huomautettavaa aavaluonnosen suhteen Palautteissa esitettiin: Meluvalli Liisanadun ja Valealan väylän välissä tulee säilyttää, osa se eristää näyvyyttä ja melua tieltä seä rautatieltä Kuusanlammentie ohdalla luonnosen EV-alueelle jäävää vallia/aitaa tulisi jataa pohjoiseen, osa häiritsevää melua tulee pihalle nyyisen vallin yli etelästä Tontin ja EV-alueen välinen oja huonossa unnossa Osoitteissa Kuusanlammentie ja ellarien uivatus on järjestetty ilmeisesti putella Valealanväylän ali, ja tulisi tarvittaessahuomioida väylän suunnittelussa Kuusanlammentie raennuspaian raennusoieuden ei toivota pienenevän Ratsastajien yhteys taamaastoon tulee säilyttää o raennuspaian ja aavan puistoalueen välistä Vastine: Tiesuunnitelman muaan uusi jalanulu- ja pyöräilyväylä on suunniteltu siten, että se liittyy/päättyy Liisanadun pohjoispäähän ja evyen liienteen väylä jatuu Liisanatua Ahlmanintielle Kaavaarttaan Liisanadun ohdalle on meritty melunsuojaustarve ja meluvalli säilyy Liisanadun ja Valealanväylän välissä Kaava-alueen pohjoisosassa asutusen ohdalla on tarpeen melunsuojausen parantaminen ja aavaarttaan on meritty yseinen melunsuojaustarve Kellarien uivatus tulee tarvittaessa ottaa huomioon väylän suunnitelmissa Kuusanlammentie raennuspaia jää asemaaavan ulopuolelle ja sen raennusoieus määräytyy aupungin raennusjärjestysen muaan Raennusoieuteen vaiuttaa raennuspaian pinta-ala Tarvittaessa adun alle jäävää aluetta voidaan ompensoida lisäalueella raennuspaian sivulta ja taaa Ratsastajien yhteys taamaastoon on uitenin syytä säilyttää raennuspaian ja aavan puistoalueen välistä Kaavaarttaa on täydennetty luonnosvaiheen jäleen Julinen nähtävilläolo (aavaehdotus) Kaavahanetta äsiteltiin tenisen lautaunnan oousessa 08 Lautaunta hyväsyi asemaaavaehdotusen ja päätti asetettaan sen julisesti nähtäville 0 vr:n ajasi Asemaaavan muutosehdotus asetettiin maanäyttö- ja raennusasetusen :n seä -lain :n muaisesti julisesti nähtäville Lausuntopyynnöt toimitettiin seuraaville viranomaistahoille: Kaaois-Suomen ELY-esus ja Kymenlaason pelastuslaitos Kaava-aineisto lähetettiin tiedosi ja mahdollista lausuntoa varten seuraaville toimijoille: aupungin alueella olevat verostotoimijat seä aupungin omat toimijat (yleisaavoitus, raennusvalvonta, ympäristöpalvelut, maaomaisuuden hallinta, yhdysuntateninen suunnittelu, vihersuunnittelu) Kaavan julisesta nähtävilläolosta lähetettiin myös tieto sähöpostitse osalliselle, joa oli antanut palautetta ja yhteystietonsa aavan valmisteluvaiheen aiana Asemaaavan muutosesta annettiin julisen nähtävilläolon aiana ysi lausunto Muistutusia ei jätetty: Lausunto ja vastine: KSS Lämpö: KSS Lämmöllä ei ole alueella auolämpöä tai maaaasua, ei siis ommentoitavaa 8
9 Vastine: Meritään tiedosi Lausunto ei aiheuta muutosia aavaehdotuseen ASEMAKAAVAN KUVAUS Kaavan raenne Asemaaavassa ja asemaaavan muutosessa tarennetaan Valealanväylän yleisen tien aluetta, johon uusi suunniteltu evyen liienteen väylä sijoittuu Alueen pohjoisosassa Kuusanlammentien ohdalla laajennetaan hiuan asemaaavaa jatamalla atualuetta siten, että se liittyy em yleisen tien alueeseen Asutusen ohdalla puistoaluetta maantien vieressä muutetaan suuojaviheralueesi Osoitteessa Kuusanlammentie olevaan R-tonttia laajennetaan hiuan Valaelanväylän suuntaan Lisäsi joitain asemaaavamerintöjä ja -määräysiä tarennetaan Mitoitus Alueiden pinta-alat ja niiden muutoset ilmenevät asemaaavan seurantalomaeesta (liite ) Ympäristön laatua osevien ja muiden asetettujen tavoitteiden toteutuminen Asemaaava antaa edellytyset aavan tavoitteiden toteuttamiselle Aluevarauset R Erillisten ja ytettyjen pientalojen orttelialue Raennusten sijoittumista on ohjattu raennusalalla Raentamisen määrä on osoitettu tehouusluvulla e=0, ja masimierrosluumäärä on I ½ LT Yleisen tien alue Maanäyttömerintää on äytetty Valealanväylän (maantietä 0) alueella ja aluerajausta on tarennettu Melunsuojaustarve on osoitettu merinnällä, joa osoittaa, että liiennealue on varustettava meluvallilla tai muulla melua estävällä raenteella, jona ääneneristävyys liiennemelua vastaan esitetään taremmissa suunnitelmissa Yleisen tien alueella on ajoneuvoliittymän liimääräistä sijaintia osoittavat nuolet Ahlmanintien ja Kuusanlammentien risteysissä ja raviradan liittymässä EV Suojaviheralue Maanäyttömerintää on äytetty entisen puiston ohdalla suoja-alueella asutusen suuntaan Muut erityiset määräyset Tähän asemaaavan muutoseen liittyy muita erityisiä määräysiä: AUTOPAIKKAMÄÄRÄYKSET R orttelialueella: Ysi autopaia/8 -m tai vähintään ysi autopaia/asunto TONTTIJAKO Tämän asemaaavan alueella raennusortteleihin on laadittava erillinen tonttijao Kaavan vaiutuset Raennettu ympäristö, aupuniuva ja ulttuuriperinnön vaaliminen Asemaaavalla ei ole vaiutusia raennettuun ympäristöön, aupuniuvaan eiä ulttuuriperinnön vaalimiseen 9
10 Teninen huolto Suunniteltu evyen liienteen väylä sijoittuu yleisen tien alueella olevan Telian aapelireitin päälle Vesihuollon järjestämiseen asemaaavalla ei ole vaiutusta Yhdysuntaraentamisen ustannuset Muutos ei oleellisesti vaiuta verostojen raentamisustannusiin Uutta atua joudutaan parantamaan tai raentamaan noin 00 metriä Liienne Kevyenliienteen yhteysien parantuminen lisää turvallisia ulumahdollisuusia erityisesti Kuusanoselta ja Kouvola esustasta Valealan suuntaan Kaavarataisu mahdollistaa raviradan nyyisen liittymän säilymisen ja siirtämisen pohjoisemmasi, jolloin se palvelee paremmin raviradan aluetta Samalla liittymä voidaan varustaa väistötilalla Suojaviheralueen autta on ratsastajilla yhteys raviradan alueelta maastoon pohjoiseen suuntaan Suojaviheralueelle voi myös tarvittaessa lisätä liienteen häiriöltä suojaavia maisemaraenteita Sosiaalinen ympäristö ja palvelut Asemaaavalla ei ole vaiutusta sosiaaliseen ympäristöön eiä palveluihin Viheralueet, maisema ja luonnonympäristö Asemaaava ei aiheuta merittävää muutosta viheralueisiin ja luonnonympäristöön verrattuna nyyiseen aavaan, vaia apea puistoalue yleisen tien alueen ja asutusen välissä muutetaanin äyttötaroitusta paremmin vastaavasi suojaviheralueesi Muut vaiutuset Ei muita vaiutusia Ympäristön häiriöteijät Asemaaavalla ei ole merittäviä nyytilanteesta poieavia vaiutusia olemassa oleviin häiriöteijöihin suunnittelualueella tai sen ympäristössä Asemaaavassa ei alueelle esitetä sellaista jatuvaa toimintaa, joa lisäisi ympäristömelun määrää alueella Kaavaan on meritty asutusen ohdalle liiennealueelle melunsuojaustarve, joa tarentuu taremmassa suunnittelussa Puuttuvan melusuojausen myötä asuinalueen mahdolliset melun aiheuttamat häiriöt vähenevät Väylien raentamisenaiaisten häiriöiden ja niiden havaitseminen ja ennaoiminen liittyvät yseisten ohteiden suunnitteluun ja toteutuseen Raentamisen aiaiset häiriöt ovat lyhytaiaisia ja hallittavia Kaavamerinnät ja -määräyset Kaavamerinnät ja -määräyset ilmenevät aavamuutosehdotusesta Kaavamerinnät ja määräyset noudattavat ympäristöministeriön julaisemia ohjeita Kaava on vireillä olevan ELYesusen laatiman j+pp tien tiesuunnitelman muainen Nimistö Nimistöön ei tehdä muutosia 0
11 ASEMAKAAVAMUUTOKSEN TOTEUTUS JA SEURANTA Asemaaava ja -muutos valmistuu hyväsymismenettelyyn vuonna 08 Alueen jatototeutus voidaan äynnistää asemaaavan saatua lainvoiman Kouvolassa 08, täydennetty 08 Anne Kangasniemi-Kuia aupunginaritehti Heii Kauppi aavoitusinsinööri
12 LTE : Pienteollr 0 V : : V V 8:9 8 0 : : :0 T- e=0, : :9 : V AHLMANNINTIE : :99 0 Pt ET ET- e=00 SAVONSUONTIE 0 9 e=0,0 : : : Yltien alue Tieoieus 9 EV LT : Yltien alue LR Yltien alue 8: 8: 0 8: 8: : : :8 TALONPOJAN- 00 PUISTO : :8 9 VP e=0, : 8 : : : :89 et- 8 : 0 e=0, : : : : EERIKINKATU 8 8: t T : 0 0 LT : : :9 : -990 : 9 Hevostalli LR 9 8 TALONPOJANTIE : t Yltien alue h- 9 0 I 00 et : : : 0 0 8: : : KURVINPUISTO e=0, Raviatsomo HEVOSMIEHENTIE le 9 0 Hevostalli 8:8 Kiosi 8: : :90 db :8 db 8: : : 0 I / -990 e=0, : 8 : I 8e=0, e=0, SUUROJANPUISTO e=0, I I e=0, 9 0 e=0, 0 8 e=0, 8: :0 AR 80 e=0, t I e=0, I I e=0, e=0, 0 : 0 VP -990 VP88 SUUROJANPUISTO le -990 e=0, e=0, t KURVINPUIS ev :0 e=0, 9 8: e=0, t VP -0ev KURVINPUISTO e=0, le : e=0, 0 8: Yltien alue var 0 VU VP ar : ar ar 0 ar ar SAVONTALONTIE LEHTOKUJA 9 09 e=0, ar 8 0 ar ar 8 e=0, 9 8 ar 8 8: t ajo -990 Pi t pato ar t 8: -990 : -990 ar LAIDUNKUJA SAARESTIE VALJASKUJA ar e=0, -990 t 00 : e=0, var t t AR VP 8 KUUSANLAMMENTIESUUROJANPUISTO KURVINNTYNKUJA 9 8 VESITORNINKATU -990 tr 00 KUUSANLAMMENTIE ar 0 t : -990 VALJASKUJA pp SAARESTIE SUURSUONRA ar 0 Merinnän selitys: Kaava-alue AHLMANINTIE LSANKATU TALONPOJANTIE KUSTAANKATU VALKEALANVÄYLÄ e=00 RAVIRATA RAVITALLINKUJA VU- LAUKONTIE 00 LT VALKEALANVÄYLÄ VP SUUROJANKATU LAUKONTIE SAARESTIE VP KUUSANLAMMENTIE R 8 HEVOSMIEHENTIE et- SUUROJANKATU HEVOSHAANKATU RAVIKATU SAVONTALONTIE RAVIKATU 9 AR VP 80 e=0, VP RAVIKATU RAVIKATU SALMENTIE e=0, KALLIOTARHANKATU VESITORNINKATU 00 VESITORNINKATU VP 0 0 m KOUVOLA Ote ajantasa-asemaaavasta Kaavatunnus 0/00
13 Kouvolan aupuni Kaupunisuunnittelu OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA LTE VALKEALANVÄYLÄ Pvm 808 ASEMAKAAVA KOSKEE Saarenon ylän tilaa : ja liiennealuetta Täyd 08 ASEMAKAAVAN MUUTOS KOSKEE aupunginosan, Lehtomäi, orttelin 8 osaa, ravirata, puisto- ja yleisen tien aluetta ASEMAKAAVALLA JA ASEMAKAAVAN MUUTOKSELLA MUODOSTU- VAT aupunginosan, Lehtomäi orttelin 8 osa, suojaviher- ja atualue seä yleisen tien alue Asemaaava 0/00 nro Diaari / TELA /000/08 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) laaditaan aavoitusen alaessa alueen asuaita, järjestöjä, unnan ja valtion viranomaisia seä muita osallisia varten Siinä esitetään aavahaneen perustietojen lisäsi suunnitelma osallistumisen ja vuorovaiutusen järjestämisestä seä vaiutusten arvioinnista Osallistumis- ja arviointisuunnitelma on nähtävillä oo aavoitustyön ajan ohteen omalla internetsivulla osoitteessa wwwouvolafi/valealanvayla ja sitä täydennetään tarvittaessa Suunnittelun lähtöohdat ja tavoitteet Aloite Asemaaavan muutos on tullut vireille aupungin aloitteesta vuonna 0 Kaavamuutos on ollut muana vuoden 08 aavoitusohjelmassa Kuva Kaava-alueen alueen sijainti
14 Tavoite Asemaaavaa tarastellaan Ahlmanintien ja Kuusanlammentien väliseltä alueelta ja aavaa muutetaan tiesuunnitelman edellyttämällä tavalla mm taristamalla Valealanväylän yleisen tien aluetta, johon uusi suunnitteille oleva jalanulu- ja pyöräilyväylä sijoittuu Alueen pohjoisosassa Kuusanlammentien ohdalla laajennetaan hiuan asemaaavaa jatamalla atualuetta siten, että se liittyy em yleisen tien alueeseen Nyyiseen asemaaavaan tehdään tiesuunnitelman edellyttämiä muutosia yleisen tien alueeseen Kaavarataisu mahdollistaa myös raviradan nyyisen liittymän siirtämisen hiuan pohjoisemmasi jalanulu- ja pyöräilyväylää raennettaessa Samalla liittymä varustetaan väistötilalla Lisäsi asutusen ohdalla puistoaluetta muutetaan suojaviheralueesi, Kuusanlammentien atualuetta jatetaan hiuan pohjoiseen ja yhtä R-tonttia laajennetaan Nyytilanne Suunnittelualue sijaitsee Lehtomäen ja Saarento-Joelan aupunginosissa noin, m Kouvolan esustan pohjoispuolella Kaava-alue oostuu pääosin Valealanväylän yleisen tien alueesta välillä Ahlmanintie Kuusanlammentie Kaavaalueen pinta-ala on noin 8 ha Maantie 0 (Valealanväylä) on pohjoinen sisääntulotie Kouvolan esustaan Mielin ja Heinolan suunnista Se on täreä yhteys Kouvolan ja Kuusanosen suunnista Valealaan niin ajoneuvo- uin jalanulu- ja pyöräliienteelle Jalanulu- ja pyöräilyväylän puuttumisen vuosi pyöräilijät ja jalanulijat joutuvat ulemaan pientareella Ahlmanintieltä aina Kuusanlammentien liittymän saaa Tällä osuudella liienneturvallisuus on heio ja tien parantamisella on orea prioriteetti Maantien 0 liiennemäärä on ajoneuvoa vuoroaudessa, joista rasaita ajoneuvoja on noin 80 Tiellä liiuu esimäärin pyöräilijää ja jalanulijaa vuoroaudessa Alueen itäpuolella on Valealan Hevosystäväinseura ry:n omistama jo luvun alussa nyyisellä paialla aloittanut ravirata Pohjoisempana on lievästi umpuilevaa pientaloaluetta Lähialueen raennusanta pääosin 990 luvulta, mutta alueen vanhimmat pientalot ovat luvun taitteesta Alue uuluu vesijohto- ja viemäriveroston piiriin Valelanväylän ja asutusen väliin on raennettu meluvallia ja aitaa Liienne aiheuttaa edelleen jonin verran meluhaittaa asutuselle Länsipuolelta alueen rajoittuu Savonradan rautatiealueeseen Suunnittelualueen luonnonoloja on selvitetty aiaisemman aavoitusen ja mm Vt yleissuunnitelman yhteydessä vuonna 0 Yleissuunnitelman luontoselvitysessä ei tunnistettu luontoohteita aava-alueella
15 Kuva Viistoilmauva v 0, näymä etelästä Maanomistus Kouvolan aupuni omistaa alueen adut ja puistot Muulta osin alue on valtion tai ysityisessä omistusessa (ts aavan liite ) Kaavatilanne Suunnittelualueeseen vaiuttaa olme aavatasoa - maauntaaava, yleisaava ja asemaaava - joista yleispiirteisempi aava ohjaa aina ysityisohtaisempaa aavaa Kymenlaason maauntaaava Ympäristöministeriön 8008 ja 800 vahvistamassa Kymenlaason maauntaaavassa Taajamat ja niiden ympäristöt Valealanväylä on meritty asiajorataisesi seututiesi Kuva Suunnittelualueen sijainti Kymenlaason maauntaaavassa Keseisen aupunialueen osayleisaava Alueella on voimassa 0 lainvoiman saanut oieusvaiutteinen Keseisen aupunialueen osayleisaava Kaavassa Valealanväylä on meritty tieosuudesi, jona parantamistoimet ja tilatarpeet on määritelty 90 päivätyssä aluevaraussuunnitelmassa Aluevaraussuunnitelmassa esitetyt tie ja liittymisjärjestelyt seä muut rataisut ovat yleispiirteisiä ja uvaavat liimääräisesti tarvittavan tieliienneväyläalueen Tara liiennealueen raja määritellään asemaaavoitusen tai tiesuunnittelun yhteydessä
16 Valealanväylän itäpuolelle on meritty lisäsi evyen liienteen yhteystarve Kuva Suunnittelualueen sijainti Kouvolan eseisen aupunialueen osayleisaavassa Lehtomäi-Suursuo osayleisaava Lehtomäi-Suursuo osayleisaavassa (Kv 800) Valealanväylä on meritty yleisen tien alueesi (LT) Kuva Suunnittelualueen sijainti Lehtomäi-Suursuo osayleisaavassa Asemaaava Suunnittelualueella on voimassa asi asemaaavaa: 0099 hyväsytty Kuusanlammentie asemaaava ja muutos (9:) ja hyväsytty Raviylän asemaaava ja muutos Valealanväylä on meritty merinnällä LT Raviylän aavassa merintä LT on selitetty yleisen tien alueesi, Kuusanlammentien aavassa taas LT on auttaulu- tai sisääntulotie suoja- ja näemäaluei-
17 neen LT alueen pohjoispäässä asutusen ohdalla on merintä, joa osoittaa, että liiennealue on varustettava meluvallilla tai muulla melua estävällä raenteella, jona ääneneristävyys liiennemelua vastaan esitetään taremmissa suunnitelmissa Aivan suunnittelualueen pohjoisosassa ei ole asemaaavaa Vaiutusten arviointi Kuva Kaava-alue rajattuna punaisella ajantasa-asemaaavassa Kaavasuunnitelman vaiutusia selvitetään aluetta osevien perusselvitysten, laadittavien selvitysten ja maastoäyntien, seä osallisilta ja viranomaisilta saatavan palautteen avulla Kaavan välittömiä ja välillisiä vaiutusia arvioidaan suhteessa: ) ihmisten elinoloihin ja elinympäristöön ) maa- ja allioperään, veteen, ilmaan ja ilmastoon ) asvi- ja eläinlajeihin, luonnon monimuotoisuuteen ja luonnonvaroihin ) alue- ja yhdysuntaraenteeseen, yhdysunta- ja energiatalouteen seä liienteeseen ) aupuniuvaan, maisemaan, ulttuuriperintöön ja raennettuun ympäristöön Vaiutusalue on lähiympäristö, joa tarentuu suunnittelun uluessa Selvitysten pohjalta tehtävä vaiutusten arviointi sisältyy aavaselostuseen Olemassa olevat selvityset: Maantien 0 ja valtatien parantaminen välillä Kouvola-Valeala, aluevaraussuunnitelma, Sito Oy, 90 Kouvolan eseisen aupunialueen osayleisaavan täydentävä luontoselvitys 0 Luontoselvitys Kotansiipi, 00 Kouvolan aupungin meluselvitys 0, WSP Finland Oy, 0 Jalanulu- ja pyöräilyväylän raentamisen Raviylän ohdalle mahdollistavaa tiesuunnitelmaa on aloitettu laatia syysuussa 0 Tiesuunnitelma valmistuu helmiuussa 08 ja raennussuunnitelma huhtiuussa 08
18 Osallistuminen ja vuorovaiutusen järjestely Kaavoitusprosessi järjestetään siten, että osallisilla eli alueen maanomistajilla ja niillä, joiden asumiseen, työnteoon tai muihin oloihin aava saattaa huomattavasti vaiuttaa seä niillä viranomaisilla ja yhteisöillä, joiden toimialaa suunnittelussa äsitellään, on mahdollisuus osallistua aavan valmisteluun, arvioida aavan vaiutusia ja ertoa mielipiteensä asiasta Osalliset Kaavoitusen eteneminen Tässä aavamuutosessa osallisia ovat: Suunnittelualueen ja lähialueiden iinteistöjen omistajat ja haltijat Kaaois-Suomen ELY-esus Kymenlaason pelastuslaitos Kouvolan aupungin Teniia- ja ympäristöpalvelut ja ouvolan Vesi Oy Telia Oyj ja Elisa Oyj KSS Lämpö Oy, KSS Vero Oy ja KSS Energia Oy Osallistumis- ja arviointisuunnitelma toimitetaan tiedosi Kaaois-Suomen ELY esuselle Kaavan laadinta on monivaiheinen suunnittelu-, vuorovaiutus- ja päätösenteoprosessi, jolle maanäyttö- ja raennuslai (MRL) antaa yleiset puitteet Kaavaprosessiin uuluu aloitus-, valmistelu-, ehdotus- ja hyväsymisvaiheet Valelanväylän asemaaavan hyväsyy aupunginvaltuusto Tiesuunnitelman laatimisesta ja asemaaavoitusen äynnistämisestä pidettiin yleisötilaisuus 00 Tavoiteaiataulu Suunnitteluvaihe Toimenpide ja viittaus Maanäyttö- ja raennuslaiin Aiataulu ALOITUS- ja VALMIS- TELUVAIHE EHDOTUSVAIHE HYVÄKSYMISVAIHE Aloitusvaiheen yleisötilaisuus (haneen lähtöohdat ja 0 tavoitteet) Asemaaava uulutetaan vireille (MRL, MRA 0 ) 08 Viranomaisneuvottelu (MRL, MRA ja ) ei järjestetä Osallistumis- ja arviointisuunnitelman esittely (MRL ) 08 Valmisteluvaiheen uuleminen, aavaluonnos (MRA 0 ) 08 Kaavaehdotus valmis, arvioitu tenisen lautaunnan 08 äsittely Julinen nähtävillä olo 0 vr alaa /08 (MRL, MRA, MRA 8 ) Suunnitteilla olevan aavamuutosen hyväsyy: aupunginvaltuusto Arvioitu hyväsymisäsittely ja aavan hyväsyminen (MRL ) /08 Kaavan voimaantulo (MRA 9 ) /08 Asemaaavan laatija Heii Kauppi Kaavoitusinsinööri, Kouvolan aupuni, Teniia- ja ympäristöpalvelut PL, 0 Kuusanosi Puhelin: etunimisuunimi@ouvolafi Paula Niemelä Suunnitteluavustaja, Kouvolan aupuni, Teninen ja ympäristötoimiala PL, 0 Kuusanosi Puhelin: 00, etunimisuunimi@ouvolafi
19 Kaavoitusen ulu seä viestintä- ja osallistumissuunnitelma ALOITUS- ja Tiedottaminen VALMISTELUVAIHE Kaavoitus alaa eli tulee vireille ja siihen laaditaan osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Kaavan sisältöä tarennetaan laatimalla luonnosia, selvitysiä ja arvioimalla luonnosten vaiutusia Lopputulosena syntyy aavaluonnos Kaavan vireille tulosta, OAS:n ja aavaluonnosen nähtävillä olosta tiedotetaan: Kouvolan aupungin sähöisellä ilmoitustaululla wwwouvolafi/uulutuset Kouvolan Sanomissa wwwouvolafi/valealanvayla OAS, aavaluonnos, seä mahdollinen muu aineisto on nähtävillä määräajan: Teniia- ja ympäristötalon errosen yhdysäytävällä wwwouvolafi/valealanvayla Suunnittelualueen ja siihen rajautuvien iinteistöjen omistajille ja haltijoille, seä viranomaisille ja alueen yhdysuntateniiaan liittyville toimijoille toimitetaan valmisteluvaiheen asiairjat Aloitusvaiheessa järjestetään yleisötilaisuus Miten voin vaiuttaa? OAS:sta voi esittää määräaiaan mennessä suullisen tai irjallisen mielipiteen suoraan aavoittajalle (s yhteystiedot alla) Kaavaluonnosesta voi esittää määräaiaan mennessä suullisen tai irjallisen mielipiteen suoraan aavoittajalle (s yhteystiedot alla) tai irjaamoon osoitteella: Kouvolan aupuni, Teninen ja ympäristötoimiala, PL 0 KUUSANKOSKI tai teninenjaymparisto(at)ouvolafi Kaavasta jätetyt mielipiteet irjataan osasi aavan valmisteluasiairjoja Lausunnot pyydetään tarvittaessa viranomaisilta ja yhteisöiltä, joiden toimialaa suunnittelussa äsitellään EHDOTUSVAIHE Tiedottaminen Miten voin vaiuttaa? Kaavaluonnosten pohjalta laaditaan aavaehdotus, jossa huomioidaan osallisten esittämät mielipiteet Kaavaehdotus esitellään teniselle lautaunnalle (tela), jona päätösellä ehdotus asetetaan julisesti nähtäville -0 päiväsi Kaavaehdotusen nähtävillä olosta tiedotetaan Kouvolan Sanomissa Kouvolan aupungin sähöisellä ilmoitustaululla wwwouvolafi/uulutuset irjeitse muussa unnassa asuvalle maaomistajalle Kaavaehdotus, -selostus ja muu aineisto asetetaan nähtäville: Teniia- ja ympäristötalon errosen yhdysäytävän ilmoitustaululle wwwouvolafi/valealanvayla Kaavaehdotusesta voi esittää sen nähtävänäoloaiana teniselle lautaunnalle osoitetun irjallisen muistutusen osoitteella: Kouvolan aupuni / Teninen lautaunta, Teniia- ja ympäristötalo PL, 0 KUUSANKOSKI tai teninenjaymparisto(at)ouvolafi Kaavoittaja antaa joaiseen muistutuseen vastineen Vastine toimitetaan niille muistutusen tehneille, jota ovat sitä irjallisesti pyytäneet ja osoitteensa ilmoittaneet Lausunnot pyydetään tarvittaessa viranomaisilta ja yhteisöiltä, joiden toimialaa suunnittelussa äsitellään HYVÄKSYMISVAIHE Tiedottaminen Miten voin vaiuttaa? Kaupunginvaltuusto hyväsyy aavan Kaava saa lainvoiman noin, uuautta hyväsymispäätösestä, miäli siitä ei valiteta Kaavan hyväsymisestä tiedotetaan: wwwouvolafi/valealanvayla ilmoittamalla muistutusen teijöille ja untalaisille, jota ovat sitä irjallisesti pyytäneet aavan nähtävillä oloaiana Kaavan voimaantulosta ilmoitetaan: Kouvolan aupungin sähöisellä ilmoitustaululla wwwouvolafi/uulutuset wwwouvolafi/valealanvayla Hyväsymispäätösestä on mahdollista valittaa Itä-Suomen hallinto-oieuteen valitusaiana (0 vr päätösestä) ja edelleen oreimpaan hallinto-oieuteen (KHO)
20
21
22 e=0 8 LEHTOMÄKI LT LT LT EV R ET- EV ET- T- e=00 e= e=0, e=0, VP VP 8 00 I h- 00 pl- le et- VP et- VU- VU- VP le LR e=0, e=0, e=0, e=0, e=0, e=0, e=0, le ajo I I I e=0, e=0, e=0, db I / VP 8 R I / I I e=0, et- LR e=0, e=0, e=0, e=0, e=0, AR 9 VP
KALLAKSEN ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS
OSALLISUMIS- JA ARVIOINISUUNNIELMA KALLAKSEN ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUOS Liite aupuniehitysen lautaunnan esityslistaan nro 6, 7..08 asia nro 49 Asemaaava osee: Osaa tiloista 79:4:4: Hallamaa ja 79:4:4:7
LisätiedotAsemakaavan muutos: Kukostensyrjäntie 19 Kaavanro: MAANKÄYTÖN SUUNNITTELU Asemakaavaselostus, joka koskee päivättyä asemakaavakarttaa.
SELOSTUS Asemaaavan muutos: Kuostensyrjäntie Kaavanro: MAANKÄYTÖN SUUNNITTELU Asemaaavaselostus, joa osee.. päivättyä asemaaavaarttaa. Kohde /Tunnistetiedot Vaiheet HML//.../. aupunginosa, tontti --- Vireilletulo
LisätiedotOSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
Kouvolan kaupunki Maankäytön suunnittelu OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Liite 2 VESARONTIE Pvm. 30.9.2016 Asemakaavan muutos ja vähäinen kumoaminen Täyd. Asemakaava nro 37/001 Diaari / TELA 13394/10.02.01/2016
LisätiedotASEMAKAAVAN SELOSTUS. Porin kaupunkisuunnittelu 15.10.2013 Asemakaava tunnus 609 1616
VANHANKOIVISTON (4.) KAUPUNGINOSAN KORTTELIN KIINTEISTÖJEN :80, :8, :8, : 84 JA POHJOLANTIEN (OSA) JA UNTAMONPUISTON (OSA) ASEMAKAAVAN MUUTOS ASEMAKAAVAN SELOSTUS Porin aupunisuunnittelu.0.0 Asemaaava
LisätiedotOSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA TALSOILA I B ASEMAKAAVA FORSSAN KAUPUNKI MAANKÄYTÖN SUUNNITTELU
OSAISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITEMA TASOIA I B ASEMAKAAVA FORSSAN KAUPUNKI MAANKÄYTÖN SUUNNITTEU OTE AJANTASA-ASEMAKAAVASTA JA KAAVA-AUEEN RAJAUS Kaavoitus ohde OSAISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITEMA TASOIA
LisätiedotVINNARIN PÄIVÄKODIN ASEMAKAAVAN MUUTOS
OSALLSTUMS- JA ARVONTSUUNNTELMA VNNARN PÄVÄKODN ASEMAKAAVAN MUUTOS Asemaaavan muutos osee: Vinnarin aupunginosan orttelin tontteja ja seä atualuet. Asemaaavalla muodostuu: Vinnarin aupunginosaan ortteli
LisätiedotOSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
Kouvolan kaupunki Maankäytön suunnittelu Liite 2 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA LAUTARON RAKENTAMATTOMIEN KORTTELEIDEN ASEMAKAAVAMUUTOS Asemakaavan muutos koskee Lautaron asemakaavan korttelia 629
LisätiedotOSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
Kouvolan kaupunki Kaupunkisuunnittelu OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA LIITE 2 LÅNGINKUJA Pvm. 20.3.2019 ASEMAKAAVA KOSKEE Valkealan kylän tilojen 4:25 ja 4:28 osia. ASEMAKAAVAN MUUTOS KOSKEE kaupunginosan
LisätiedotOSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA KESKUSTA III J ASEMAKAAVAN MUUTOS OTE AJANTASA-ASEMAKAAVASTA (KAAVA-ALUEEN RAJAUS) JA ILMAKUVA 1 Kohde Haija/ aloite Asemaaavamuutosen toitus ja tavoite Kaavoitus
LisätiedotSilvolanmetsän asemakaava, A1406
Kaarinan aupuni Silvolanmetsän asemaaava, A0 osallistumis- ja arviointisuunnitelma..0 KAARINAN KAUPUNKI YMPÄRISTÖPALVELUT 0 A0..0 DA: /0 Maanäyttö- ja raennuslain muainen osallistumis- ja arviointisuunnitelma
LisätiedotSOPIMUS ASEMAKAAVOITUKSEN KÄYNNISTÄMISESTÄ KIINTEISTÖLLÄ Salon kaupunki, jäljempänä tässä sopimuksessa kaupunki.
SON KAUPUNK Kaupunginhallitus SOPMUS ASEMAKAAVOTUKSEN KÄYNNSTÄMSESTÄ KNTESTÖLLÄ 7-99--. SOPMUSOSAPUOLET Salon aupuni, jäljempänä tässä sopimusessa aupuni. Osoite: Salon aupuni, Kaupunisuunnittelu Hornintie
LisätiedotOSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
Kouvolan kaupunki Kaupunkisuunnittelu Liite 2 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA LAMPPURAITTI Pvm. 23.1.2017 ASEMAKAAVAN MUUTOS KOSKEE kaupunginosan 4 Vahtero, korttelia 4139 sekä puisto- ja katualueita
LisätiedotOsallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS)
. KAUPUNGINOSAN ANTTILAN KORTTELIN 4 OSAN (TONTTI ) ASEMAKAAVAN MUUTOS Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Lohjan aupuni Ympäristötoimi Kaavoitus A.R. 2.4.20 YMPÄRISTÖTOIMEN K AAVOITUKSEN YHTEYSTIEDOT
LisätiedotVEHKASUONTIE Asemakaavan muutos koskee kaupunginosan 31, Myllykoski, korttelin 2238 osaa sekä maatalousaluetta.
Kouvolan kaupunki Kaupunkisuunnittelu OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Liite 2 VEHKASUONTIE Asemakaavan muutos koskee kaupunginosan 31, Myllykoski, korttelin 2238 osaa sekä maatalousaluetta. Pvm.
LisätiedotOSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
Kouvolan kaupunki Kaupunkisuunnittelu OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Liite 2 TEHONTIE Asemakaavan muutos koskee kaupunginosan 10, Tykkimäki, suojaviher-, katu- ja teollisuusraidealuetta sekä luonnontilassa
LisätiedotAsemakaavan muutos koskee Nokian kaupungin 10. kaupunginosan korttelin 25 tonttia 10.
10-KAUPUNGINOSA ASEMAKAAVAN MUUTOKSEN SELOSTUS Asemaaavan muutos osee Noian aupungin 10. aupunginosan orttelin 25 tonttia 10. Kaavamuutosalue sijaitsee Pitäniemen alueella noin 3 m Piralaistorilta itään.
LisätiedotAS. OY TALLETUS Pvm Asemakaavan muutos koskee kaupunginosan 1 Kangas korttelin 1041 tonttia 15 sekä osaa katualuetta.
Kouvolan kaupunki Maankäytön suunnittelu OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Liite 2 AS. OY TALLETUS Pvm. 13.10.2016 Asemakaavan muutos koskee kaupunginosan 1 Kangas korttelin 1041 tonttia 15 sekä osaa
LisätiedotOskarinaukion asemakaavan muutos (A5264)
Kainan aupuni Osinauion asemaaavan muutos (A564) osallistumis- ja viointisuunnitelma DA: 67/06 OSALLISTUMIS- JA AROINTISUUNNITELMA A564 5..07 Maanäyttö- ja raennuslain 63 muainen osallistumis- ja viointisuunnitelma
LisätiedotAla-Lemun kartanon asemakaava ja asemakaavan muutos A3930
Kaarinan aupuni Ala-Lemun artanon asemaaava ja asemaaavan muutos A0 osallistumis- ja arviointisuunnitelma DA: // A0.... Maanäyttö- ja raennuslain muainen osallistumis- ja arviointisuunnitelma Osallistumis-
LisätiedotSPÄNNÄRINTIE Asemakaavan muutos koskee kaupunginosan 33, Inkeroinen, korttelia 3165 sekä katu- ja yleisen tien aluetta.
Kouvolan kaupunki Kaupunkisuunnittelu OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Liite 2 SPÄNNÄRINTIE Asemakaavan muutos koskee kaupunginosan 33, Inkeroinen, korttelia 3165 sekä katu- ja yleisen tien aluetta.
LisätiedotOSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
Kouvolan kaupunki Kaupunkisuunnittelu OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA LIITE 2 ABC Valkeala Pvm. 16.4.2019 ASEMAKAAVA KOSKEE Valkealan kylän tiloja 3:81, 3:84, 3:90 ja tilojen 3:62, 3:91 osia sekä
LisätiedotOSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
Kouvolan kaupunki Kaupunkisuunnittelu OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA ANJALANKOSKEN TAAJAMAYLEISKAAVAN MUUTOS JA LAAJENTAMINEN VALTATIEN 15 PARANTAMINEN Kouvolan kaupunki Tekniikka- ja ympäristöpalvelut
LisätiedotRunko-Rojolan asemakaavan muutos A23651
Kaarinan aupuni Runo-Rojolan asemaaavan muutos A osallistumis- ja arviointisuunnitelma A 0..0 Maanäyttö- ja raennuslain muainen osallistumis- ja arviointisuunnitelma Osallistumis- ja arviointisuunnitelmaa
LisätiedotOSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
OSALLSTUMS- JA ARVOTSUUTELMA Hyvinään auungin. auunginosan asemaaavan muutos orttelissa. :00 HYVKÄÄ KAUUK TEKKKA JA YMÄRSTÖ KAAVOTUS.6.0 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma :00 OSALLSTUMS- JA ARVOTSUUTELMA
LisätiedotLIINAHARJA 26. KAUPUNGINOSAN KORTTELIN 55 TONTTI 3 (KAURAPELLONTIE 6) ASEMAKAAVAN MUUTOS
ASEMAKAAVAN SELOSTUS LIINAHARJA 26. KAUPUNGINOSAN KORTTELIN TONTTI 3 (KAURAPELLONTIE 6) ASEMAKAAVAN MUUTOS 609 160 Porin aupunisuunnittelu 12..2016 Asemaaavan tunnus 609 160 Asemaaavan diaari Dnro PORI/213/201
LisätiedotOSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
Kouvolan kaupunki Maankäytön suunnittelu OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Liite 2 VÄKEVÄNKUJA Pvm. 18.8.2017 Asemakaavan muutos koskee kaupunginosan 23, Kymintehdas, korttelia 160 Asemakaavan muutoksella
LisätiedotOSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
Kouvolan kaupunki Kaupunkisuunnittelu OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Liite 2 SUUTARINPOLKU Pvm. 17.12.2018 Asemakaavan muutos koskee kaupunginosan 5, Käpylä, korttelin 5042 osaa sekä pysäköimis-
LisätiedotOSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
Kouvolan kaupunki Kaupunkisuunnittelu OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Liite 2 KYÖSTINKUJA Pvm. 11.12.2017 ASEMAKAAVAN MUUTOS KOSKEE kaupunginosan 31 Myllykoski, kortteleita 2122, 2124, 2125, 2127,
LisätiedotASEMAKAAVAN MUUTOS JA LAAJENNUS KÄRJEN ALUEELLE
KONTIOLAHDEN KUNTA Teninen osasto Kaavoitus 11.09.2017 KONTIOLAHDEN KUNTA KIRKONKYLÄ ASEMAKAAVAN MUUTOS JA LAAJENNUS KÄRJEN ALUEELLE KAAVASELOSTUS EHDOTUS 11.09.2017 Osoite: Puhelin: Sähöposti: Internet:
LisätiedotPOIKINTIEN ASEMAKAAVAN MUUTOS
PAIMION KAUPUNKI Tekninen ja ympäristöpalvelut Kaavoitus POIKINTIEN ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA vireille tulo:..2017 päivitetty: 14.3.2017 on lakisääteinen (MRL 63 ) kaavan
LisätiedotA-2737 D/488/ /2018 A Asemakaavan muutos. Kujalan pistoraide, Kujala Lahti.fi
OAS A-2737 D/488/10.02.03.00.04/2018 1 (5) A-2737 Asemakaavan muutos Kujalan pistoraide, Kujala 19.2.2018 Lahden kaupunki Lahti.fi ML/RK OAS A-2737 D/488/10.02.03.00.04/2018 2 (5) ALOITE/HAKIJA Asemakaavan
LisätiedotASEMAKAAVAN SELOSTUS (valmisteluvaihe) Helletorpankatu 31
ASEMAKAAVAN SELOSTUS (valmisteluvaihe) Helletorpanatu 31 Hyvinään aupungin 18. aupunginosan, Nummenäri, asemaaavamuutos osassa orttelia 1731 18:021 HYVINKÄÄN KAUPUNKI KAAVOITUS 3.9.2019 HELLETORPANKATU
LisätiedotLiite 1 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA. Pappilanlammen asemakaavan muutos, kortteli 107, osa korttelia 105 sekä katualue
ULVILAN KAUPUNKI Maanäyttöosasto Liite OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Pappilanlammen asemaaavan muutos, ortteli 0, osa orttelia 0 seä atualue Diai /0.0.0/0 . Suunnittelualue Tämä osallistumis- ja
LisätiedotSorronniemen asemakaavan laajennus ja Sorronniemen ranta-asemakaavan osittainen kumoaminen, mt. 362 Kymentaantien liikennealue.
IITTI KIRKONKYLÄ Sorronniemen asemakaavan laajennus ja Sorronniemen ranta-asemakaavan osittainen kumoaminen, mt. 362 Kymentaantien liikennealue. ASEMAKAAVALLA KUMOUTUU OSA SORRONNIEMEN RANTA- ASEMAKAAVAN
LisätiedotOSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
Kouvolan kaupunki Maankäytön suunnittelu Liite 2 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA HAANOJAN ALUE Pvm. 29.8.2014 Kaupunginosa 8. Kankaro Asemakaava koskee tilan 286-402-36-2 osaa Asemakaavan muutos
LisätiedotA Asemakaavan muutos. Vasikkahaantie 15, Jalkaranta. Lahti.fi OAS A-2695 D/2267/ / (5)
OAS A-2695 D/2267/10.02.03.00.04/2016 1 (5) A-2695 Asemakaavan muutos 2.2. Vasikkahaantie 15, Jalkaranta Lahti.fi OAS A-2695 D/2267/10.02.03.00.04/2016 2 (5) ALOITE/HAKIJA Asunto Oy Vasikkahaantie 15 on
LisätiedotTERÄSTIE ASEMAKAAVAN SELOSTUS
12097/10.02.01/2016 Asemakaavan muutos koskee Kaupunginosan 52, Koria korttelia 624 sekä puisto- ja katualuetta Selostus liittyy 2.9.2016 päivättyyn kaavakarttaan. Asemakaavan nro 52/005 TERÄSTIE ASEMAKAAVAN
LisätiedotSEMENTTIVALIMON ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
PAIMION KAUPUNKI Tekninen ja ympäristöpalvelut Kaavoitus SEMENTTIVALIMON ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA vireille tulo:..2017 päivitetty: 8.5.2017 on lakisääteinen (MRL 63 ) kaavan laatimiseen
LisätiedotAla-Lemun kartanon asemakaava ja asemakaavan muutos A3930
Kaarinan aupuni Ala-Lemun artanon asemaaava ja asemaaavan muutos A0 osallistumis- ja arviointisuunnitelma DA: //0 A0..0 Maanäyttö- ja raennuslain muainen osallistumis- ja arviointisuunnitelma Osallistumis-
Lisätiedot1. SUUNNITTELUALUE 2. SUUNNITTELUN LÄHTÖKOHDAT JA TAVOITTEET ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKI VALIONPUISTON ASEMAKAAVAN MUUTOS, ROTKOLA
ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKI VALIONPUISTON ASEMAKAAVAN MUUTOS, ROTKOLA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) 4.6.2015 1. SUUNNITTELUALUE KUVA 1 Suunnittelualueen sijainti osoitettu punaisella ympyrällä.
LisätiedotA Asemakaavan muutos. Ostoskatu 16 20, Kerinkallio. Lahti.fi OAS A-2775 D/2411/ / (5)
OAS A-2775 D/2411/10.02.03.00.04/2017 1 (5) A-2775 Asemakaavan muutos 21.3.2019 Ostoskatu 16 20, Kerinkallio (Liipolan ostoskeskuksen länsiosa) Lahti.fi OAS A-2775 D/2411/10.02.03.00.04/2017 2 (5) ALOITE/HAKIJA
LisätiedotA Asemakaavan muutos. Hirsimetsäntie 5-7 (Kivistönmäki), Kiveriö. Lahti.fi
A-2701 1 (6) A-2701 Asemakaavan muutos 25.4.2018 Hirsimetsäntie 5-7 (Kivistönmäki), Kiveriö Lahti.fi A-2701 2 (6) Asemakaavan muutos laaditaan Kiinteistö Oy Lahden Hirsimetsäntie 5 sekä JMK Investment
LisätiedotKorttelin 4001 asemakaava
Korttelin 4001 asemakaava Kiteen kaupunki 25.10.2017 2 (6) 25.10.2017 Korttelin 4001 asemakaava SISÄLTÖ SUUNNITTELUN LÄHTÖKOHDAT JA TAVOITTEET... 3 SUUNNITTELUALUEEN KUVAUS JA RAJAUS... 3 SELVITYKSET...
LisätiedotKAPTENSKANPOLUN ASEMAKAAVAN MUUTOS
PAIMION KAUPUNKI Tekninen ja ympäristöpalvelut Kaavoitus KAPTENSKANPOLUN ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA vireille tulo:..2017 päivitetty: 10.1.2017 on lakisääteinen (MRL 63 ) kaavan
LisätiedotFinpyyn 81. kaupunginosan korttelin 97 ja Palomäen puiston (osa) asemakaavan muutos sekä I asemakaava 609 1655 VP 31/28.5.2015
ASEMAKAAVAN SELOSTUS Finpyyn 8. aupunginosan orttelin 97 ja Palomäen puiston (osa) asemaaavan muutos seä I asemaaava 609 655 Porin aupunisuunnittelu 26.4.206 Asemaaavan tunnus 609 655 Asemaaavan diaari
LisätiedotKaupunkisuunnittelu 17.8.2015
VANTAAN KAUPUNKI MIEIPITEIDEN KOONTI Kaupunisuunnittelu..0 MR :N MUKAISEEN KUUEMISKIRJEESEEN..0 VASTAUKSENA SAADUT MIEIPITEET JA KANNANOTOT ASEMAKAAVAN MUUTOKSESTA NRO 009, MARTINAAKSO YHTEENSÄ KANNANOTTOJA
LisätiedotKiuruveden kaupunki Korkeakankaan asemakaavan muutos
iuruveden aupuni eninen palveluesus OSASMS- JA ARVONSNNMA Päivitetty.. iuruveden aupuni oreaanaan asemaaavan muutos Aloite Suunnittelualue Suunnittelun lähtöohdat Suunnittelun alustavat tavoitteet Maanomistus
LisätiedotKESKUSTAN ASEMAKAAVAN MUUTOS Korttelit 31, tontit 7, 8, 10 ja 11
Kuva 1. Suunnittelualueen sijainti punaisella rajauksella. Pohjakartta Maanmittauslaitos. KESKUSTAN ASEMAKAAVAN MUUTOS Korttelit 31, tontit 7, 8, 10 ja 11 KANNUKSEN KAUPUNKI SISÄLLYS 1 1 Perus- ja tunnistetiedot...
LisätiedotOSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) Alavuden kaupungin RITOLA 16. kaupunginosan kortteli 16005 ja siihen liittyvä suojaviheralue
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) Alue Alavuden kaupungin RITOLA 16. kaupunginosan kortteli 16005 ja siihen liittyvä suojaviheralue / Ympäristöpalvelut 27.01.2015 2 1 n sisältö ja tarkoitus Maankäyttö-
LisätiedotKYMIJOEN ULKOILUREITTI YLEISSUUNNITELMAN TARKENNUS
Kouvolan kaupunki Yhdyskuntatekniset palvelut OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA KYMIJOEN ULKOILUREITTI YLEISSUUNNITELMAN TARKENNUS Pvm. 18.7.2018 Täyd. Diaari 1857/10.02.01/2017 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma
LisätiedotLANATIEN ASEMAKAAVAN MUUTOS
PAIMION KAUPUNKI Tekninen ja ympäristöpalvelut Kaavoitus LANATIEN ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA vireille tulo:..2016 päivitetty: 16.12.2016 on lakisääteinen (MRL 63 ) kaavan
LisätiedotPAKURLANMETSÄN ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
1 PAKURLANMETSÄN ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA vireille tulo:..2018 päivitetty: 24.10.2018 2 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma on lakisääteinen (MRL 63 ) kaavan
LisätiedotASEMAKAAVAN LAATIMINEN JA ASEMAKAAVAN MUUTOS SEKÄ NIIHIN LIITTYVÄT KORTTELEIDEN TONTTIJAOT JA TONTTIJAON MUUTOKSET Koivuhovin alue
KAUNASTEN KAUPUNK Maanäyttöysiö ASEMAKAAVAN LAATMNEN JA ASEMAKAAVAN MUUTOS SEKÄ NHN LTTYVÄT KORTTELEDEN TONTTJAOT JA TONTTJAON MUUTOKSET Koivuhovin alue OSALLSTUMS- JA ARVONTSUUNNTELMA Miä osallistumis-
LisätiedotOSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA asemakaavan muutos
OSALLISUMIS- JA ARVIOINISUUNNIELMA asemaaavan muutos Hyvinään aupungin. aupunginosan orttelia 0 oseva asemaaavan muutos 0:0 HYVINKÄÄN KAUPUNKI EKNIIKKA JA YMPÄRISÖ KAAVOIUS 0.0.0 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma
LisätiedotYLÄ-VISTA URHEILUPUISTON ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
YLÄ-VISTA URHEILUPUISTON ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA vireille tulo: 30.5.2018 päivitetty: 15.5.2018, 8.11.2018 on lakisääteinen (MRL 63 ) kaavan laatimiseen liittyvä asiakirja,
Lisätiedot: : :250 1: Tehdas. hule4 hule4. hule4 VIII 109.
0 0 0 0 0 00 0 0 0 0 0. 0. 0. 0. 0.0 0. 0. 0. 0. 0. 0.. 0. 0. 0. 0.. 0. 0. 0.0 0. 0. 0. 0. 0. 0. 0. 0. 0.. 0. 0. 0. 0. 0. 0. 0. 0. Ras lev m Ras. Ras lev m 0 0 : :0-0-0 -- 0 0 0 0 cc 0 0 0 0 cc 0 00 as
LisätiedotBirgitan ja Osuuspankin asemakaavan muutos AK-350 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma OAS
Naantalin kaupunki tekniset palvelut maankäyttöosasto asemakaavoitus sivu 1/7 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma OAS Kaava-alueen sijainti Osallistumis- ja arviointisuunnitelma eli OAS on kooste kaavoitushankkeen
LisätiedotKALEVAN UUDET PIENTALOTONTIT
17.1.2018 KALEVAN UUDET PIENTALOTONTIT O S A L L I S T U M I S - J A A R V I O I N T I S U U N N I T E L M A A s e m a k a a v a n m u u t o s ( 2 3 4 7 ) Asemakaavan muutos koskee 1. Kalevan kaupunginosan
LisätiedotA Asemakaava. Orvokkitie 7, Nikkilä. Lahti.fi Lahden kaupunki Kaupunkiympäristön palvelualue
OAS A-2707 1 (7) A-2707 Asemakaava 25.10.2017 Orvokkitie 7, Nikkilä Lahti.fi OAS A-2707 2 (7) Maankäyttö- ja rakennuslain 63 mukainen Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Asemakaava A-2707 (Orvokkitie
LisätiedotASKOLAN KUNTA Sorvasuontien varren asemakaava (tilat ja ) Osallistumis- ja arviointisuunnitelma
ASKOLAN KUNTA Sorvasuontien varren asemakaava (tilat ja ) Osallistumis- ja arviointisuunnitelma OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA Tässä osallistumis- ja arviointisuunnitelmassa ( MRL 63 ja 64 ) esitetään
LisätiedotKemien koulun ja hoivakodin asemakaavamuutos
Tohmajärven kunta Kemien koulun ja hoivakodin asemakaavamuutos 7.12.2018 1/5 7.12.2018 Kemien koulun ja hoivakodin asemakaavamuutos Sisältö 1 Suunnittelun lähtökohdat ja tavoitteet... 2 2 Suunnittelualueen
LisätiedotA Asemakaavan muutos. Kurenojantie pää, Villähde. Lahti.fi OAS A (6) D/1080/ /2017. Askonkatu Lahti
OAS A-2716 1 (6) A-2716 22.5.2017 Asemakaavan muutos Kurenojantie pää, Villähde Lahti.fi OAS A-2716 2 (6) Maankäyttö- ja rakennuslain 63 mukainen Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Asemakaavan
LisätiedotSAVONLINNAN KAUPUNKI TURTIANNIEMEN RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS SELOSTUS
1 SAVONLINNAN KAUPUNKI TURTIANNIEMEN RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS SELOSTUS Ehdotus TURTIANNIEMEN RANTA-ASEMAKAAVAN OSITTAINEN KUMOAMINEN OSALLE TILASTA 740-577-22-46 Arkkitehtitoimisto Keijo Tolppa 30.5.2018
LisätiedotSuunnittelualue. Suunnittelun lähtökohdat. Suunnittelutilanne. SÄKYLÄN KUNTA , tark Sivu 1 / 6
SÄKYLÄN KUNTA Sivu 1 / 6 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Ristolan asemakaavan muutos Suunnittelualue Varsinais-Suomen ELY-keskus on käynnistänyt tiesuunnitelman laatimisen valtatien 12 parantamiseksi
LisätiedotOsallistumis- ja arviointisuunnitelma L35 RAJAVARTIOSTONKATU, ASEMAKAAVAN MUUTOS. Lohjan kaupunki Ympäristötoimi Kaavoitus AO 18.11.2014, 24.2.
kuva Ida Fasching 2014 Lohjan kaupunki Ympäristötoimi Kaavoitus AO 18.11.2014, 24.2.2015 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma L35 RAJAVARTIOSTONKATU, ASEMAKAAVAN MUUTOS YMPÄRISTÖTOIMEN KAAVOITUKSEN YHTEYSTIEDOT
LisätiedotOSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKI KORTTELIN 2023 (OSA) ASEMAKAAVAN MUUTOS 1.
1 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) 24.10.2014 ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKI KORTTELIN 2023 (OSA) ASEMAKAAVAN MUUTOS 1. SUUNNITTELUALUE KUVA 1 Suunnittelualueen sijainti osoitettu sinisellä ympyrällä.
LisätiedotLAPUAN KAUPUNKI 11. KOSKIKYLÄN KAUPUNGINOSA
LAPUAN KAUPUNKI 11. KOSKIKYLÄN KAUPUNGINOSA ASEMAKAAVAN MUUTOS JA LAAJENNUS HUHTALANTIE VÄLI KOULUKATU-TILHENTIE OAS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 5.10.2015 5.10.2015 Lapuan kaupunki Maankäyttö-
LisätiedotOSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
Kouvolan kaupunki Maankäytön suunnittelu Liite 2 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA SEPÄNTIE (Sepäntien pohjoisosan asemakaava ja asemakaavan muutos) Pvm. 17.7.2017 ASEMAKAAVA KOSKEE Maunukselan kylän
LisätiedotOSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS)
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) Alue Asemakaavan muutos koskien Alavuden kaupungin Salmi 10. kaupunginosan korttelia 10046 ja siihen / Ympäristöpalvelut 20.10.2014 2 / 8 1 Osallistumis- ja
LisätiedotOSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA. 4. kaupunginosa kortteli 422 ja virkistysalueet, Hiihtomajantie
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA ASEMAKAAVAN MUUTOS 4. kaupunginosa kortteli 422 ja virkistysalueet, Hiihtomajantie Rovaniemen kaupunki Tekniset palvelut/kaavoitus Päivitetty 16.1.2018 1 Osallistumis-
LisätiedotKolpin asemakaavan muutos, korttelit ja sekä viheralue. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Kaavatunnus:
Kolpin asemakaavan muutos, korttelit 210-211 ja 221-229 sekä viheralue Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Kaavatunnus: 599407201606 2 Sisältö: 1. SUUNNITTELUALUE... 3 2. LÄHTÖKOHDAT JA TAVOITTEET...
Lisätiedot6:39 17,5 1:92 17, , : ,1 1:43 14,9. ar 10 1:104 1:137 1:140 1: :117. e= , Päiväkoti 1:114 1:115 13,5
000 : :, :,, :, : YO : : e=0.0 : 00,, t,0,, sr- Liusallio :, 0 LÄ : Joila :0 :, 00 m 0 : 0 : db( A) :, : : t t 0, 0 : Paila, :0, : : :0, :, : : H.as Paloasema Kpa,,, : : : :,,0, : :, 00 Kunnantalo : :
LisätiedotMaankäyttö- ja rakennuslain 63 mukainen OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS)
OAS A-2668 D/475/10.02.03.00.04/ 1(5) Maankäyttö- ja rakennuslain 63 mukainen OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) Asemakaava ja asemakaavan muutos A-2668, Renkomäen väylä, Renkomäki ALOITE Asemakaava
LisätiedotA Asemakaava ja asemakaavan. Sipurantie 70 ja 74, Viuha. Lahti.fi OAS A-2700 D/428/ / (5)
OAS A-2700 D/428/10.02.03.00.04/ 1 (5) A-2700 Asemakaava ja asemakaavan muutos 28.3. Sipurantie 70 ja 74, Viuha Lahti.fi OAS A-2700 D/428/10.02.03.00.04/ 2 (5) ALOITE/HAKIJA Yrityskoulutus Oy/Timo Laine
LisätiedotKaava N 196 Nummela, korttelin 87 osan vaiheittainen asemakaavan muutos (Prisman pysäköintialue)
Kaava N 196 Nummela, orttelin 87 osan vaiheittainen asemaaavan muutos (Prisman pysäöintialue) Valmisteluaineiston selostus Kate 6.6.2018 44 ate om Asia 210/10.02.03/2018 Kaavan laatija: Miia Ketonen, aavasuunnittelija
LisätiedotRUSKO HIIDENVAINION ASEMA- RUSKO HIIDENVAINION ASEMAKAAVAN MUUTOS 09.06.2015
A R K K I T E H T I T O I M I S T O T A R M O M U S T O N E N O Y L E H M US T I E 7 A 0 7 0 T U R K U 0-44 96 RUSKO HIIDENVAINION ASEMAKAAVAN MUUTOS tar 1.09. 09.06. RUSKO HIIDENVAINION ASEMA- KAAVAN
LisätiedotA Asemakaava. Kytölä III, Kytölä. Lahti.fi OAS A-2745 D/394/ / (5)
OAS A-2745 D/394/10.02.03.00.04/2019 1 (5) A-2745 Asemakaava 5.2.2019 Kytölä III, Kytölä Lahti.fi OAS A-2745 D/394/10.02.03.00.04/2019 2 (5) ALOITE/HAKIJA Asemakaava laaditaan Lahden kaupungin aloitteesta.
LisätiedotOSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
Kaunispään asemakaavan muutos VT 4:n ympäristö OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 19.10.2009 Sisällysluettelo: 1. Mikä on osallistumis- ja arviointisuunnitelma? 3 2. Suunnittelu- ja vaikutusalue 3 3.
LisätiedotA-2695a D/2267/ /2016. A-2695a. Asemakaavan muutos. Vasikkahaantie 15 ja Kankaankatu 19, Jalkaranta Lahti.
OAS A-2695a D/2267/10.02.03.00.04/2016 1 (5) A-2695a Asemakaavan muutos Vasikkahaantie 15 ja Kankaankatu 19, Jalkaranta 2.3.2018 Lahden kaupunki Kaupunkiympäristön palvelualue Askonkatu 2 15100 LAHTI Lahti.fi
LisätiedotA Asemakaava ja asemakaavan muutos. Suopursunkatu 5, 7 ja 9, Möysä. Lahti.fi Lahden kaupunki Tekninen ja ympäristötoimiala
OAS A-2685 1 (5) A-2685 Asemakaava ja asemakaavan muutos 8.5.2017 Suopursunkatu 5, 7 ja 9, Möysä Lahti.fi OAS A-2685 2 (5) Maankäyttö- ja rakennuslain 63 mukainen Osallistumis- ja arviointisuunnitelma
LisätiedotRanta-asemakaavan osittainen kumoaminen koskee Jaalan Siikavan kylän tilan Eerola osa-aluetta
Kouvolan kaupunki Kaupunkisuunnittelu OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA EEROLAN JA METSÄ-EEROLAN RANTA-ASEMAKAAVA Pvm. 14.6.2018 Ranta-asemakaavan osittainen kumoaminen koskee Jaalan Siikavan kylän
LisätiedotOSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
ARKKITEHTITOIMISTO KEIJO TOLPPA L I I T E 1 Savonniemenkatu 3B1 57100 Savonlinna Puh. 0400 139 077 arkkitehtitoimisto.tolppa@spynet.fi 21.1.2018 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA VALKSAAREN RANTA-ASEMAKAAVAN
LisätiedotOSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
Kouvolan kaupunki Kaupunkisuunnittelu OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Liite 2 KALLIOISTENTIE Pvm. 7.11.2017 ASEMAKAAVA KOSKEE Jaala-Palojärven osakaskunnan yhteisen vesialueen 286 876-17-1 osaa ASEMAKAAVAN
LisätiedotASEMAKAAVAN MUUTOS NS. MAJARAN PELLOLLE
PÄLKÄNE, KUNTAKESKUS ASEMAKAAVAN MUUTOS NS. MAJARAN PELLOLLE OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 10.2.2011 YHTEYSTIEDOT Pälkäneen kunta Osoite: Keskustie 1, 36600 Pälkäne Puh: 03-57911, fax 03 536 1050
LisätiedotA Asemakaava ja asemakaavan muutos. Eteläinen kehätie; Launeen liittymän ympäristö OAS A (6) D/132/
OAS A-2712 1 (6) A-2712 17.5.2017 Asemakaava ja asemakaavan muutos Eteläinen kehätie; Launeen liittymän ympäristö OAS A-2712 2 (6) Maankäyttö- ja rakennuslain 63 mukainen Osallistumis- ja arviointisuunnitelma
LisätiedotA Asemakaavan muutos. Jalkaranta, Tapanilankatu 6. Lahti.fi OAS A (7) D/1423/ /2017. Puh.
OAS A-2761 1 (7) A-2761 Asemakaavan muutos 5.11.2018 Jalkaranta, Tapanilankatu 6 Lahti.fi OAS A-2761 2 (7) Maankäyttö- ja rakennuslain 63 mukainen Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Asemakaava
LisätiedotAsemakaavamuutos koskien Kurikan kaupungin kaupunginosaa 19 Jalasjärvi. Maankäyttö- ja rakennuslain 63 mukainen Osallistumis- ja Arviointisuunnitelma.
Liite 1. 1(13) Asemakaavamuutos koskien Kurikan kaupungin kaupunginosaa 19 Jalasjärvi. Asemakaavan muutoksella muutetaan Jalasjärven kirkonkylän korttelia 504. Maankäyttö- ja rakennuslain 63 mukainen Osallistumis-
LisätiedotA-2743 D/486/ /2018 A Asemakaavan muutos. Kyösti Kallion kadun varren korttelit (Ranta-Kartano), Kartano Lahti.
OAS A-2743 D/486/10.02.03.00.04/ 1 (5) A-2743 Asemakaavan muutos Kyösti Kallion kadun varren korttelit (Ranta-Kartano), Kartano 19.2. Lahden kaupunki Kaupunkiympäristön palvelualue Askonkatu 2 15100 LAHTI
LisätiedotSAVONLINNAN KAUPUNKI TURTIANNIEMEN RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS SELOSTUS, LUONNOS
1 SAVONLINNAN KAUPUNKI TURTIANNIEMEN RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS SELOSTUS, LUONNOS TURTIANNIEMEN RANTA-ASEMAKAAVAN OSITTAINEN KUMOAMINEN OSALLE TILASTA 740-577-2-3 Arkkitehtitoimisto Keijo Tolppa 12.6.2015
LisätiedotA Asemakaava ja asemakaavan. Rälssin maan- ja lumenvastaanottoalueen. Lahti.fi OAS A-2739 D/489/
OAS A-2739 D/489/10.02.03.00.04/2018 1 (5) A-2739 Asemakaava ja asemakaavan muutos 19.2.2018 Rälssin maan- ja lumenvastaanottoalueen laajennus, Jokimaa Lahti.fi OAS A-2739 D/489/10.02.03.00.04/2018 2 (5)
LisätiedotAsemakaavan muutos koskee Nokian kaupungin 10. kaupunginosan korttelin 25 tonttia 10.
10-KAUPUNGINOSA ASEMAKAAVAN MUUTOKSEN SELOSTUS Asemaaavan muutos osee Noian aupungin 10. aupunginosan orttelin 25 tonttia 10. Kaavamuutosalue sijaitsee Pitäniemen alueella noin 3 m Piralaistorilta itään.
Lisätiedot9 ALIKERAVA 381 AK-58 AK-69 LPA-22 259 K-8 LPA-22 LPA 314 K-27 AK-43 LPA AK-43 T-1 2:146 SAMPOLANKATU SIBELIUKSENTIE. i-21. 40 db. 40 db +68.10.
8 0 8. Kp 0 8. 8. LPA- :6 0--6-M60.7 8..6 6 I II.8 KESKUSTA K-8 t 7 II 0 SAMPOLANKATU...0 SIBELIUKSENTIE.. 0 öintitalo SANTANIITYNKUJA Santaniitynuja 8 8.6 8. 8 AK-6 8 SANTANIITYNKUJA pp/t LPA 0 AK- 7
LisätiedotPALTAMON KUNTA Tekniset palvelut Vaarankyläntie 7, Paltamo ASEMAKAAVAN SELOSTUS
1 (5) Tekniset palvelut Vaarankyläntie 7, 88300 Paltamo ASEMAKAAVAN SELOSTUS Luhtaniemen asemakaava Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Taajaman asemakaavan laajennus ja muutos Suunnittelualueen sijainti
LisätiedotA Asemakaavan muutos. Svinhufvudinkatu 7, 9 ja 11, Kartano. Lahti.fi OAS A-2698 D/3289/ / (5)
OAS A-2698 D/3289/10.02.03.00.04/2015 1 (5) A-2698 Asemakaavan muutos 29.8.2017 Svinhufvudinkatu 7, 9 ja 11, Kartano Lahti.fi OAS A-2698 D/3289/10.02.03.00.04/2015 2 (5) ALOITE/HAKIJA Päijät-Hämeen koulutuskonserni
LisätiedotLAPUAN KAUPUNKI 8. LIUHTARIN KAUPUNGINOSA ASEMAKAAVAN MUUTOS JA LAAJENNUS KORTTELI 849 OAS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 18.3.
LAPUAN KAUPUNKI 8. LIUHTARIN KAUPUNGINOSA ASEMAKAAVAN MUUTOS JA LAAJENNUS KORTTELI 849 OAS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 18.3.2014 18.3.2014 Lapuan kaupunki Maankäyttö- ja kiinteistöosasto Poutuntie
LisätiedotEURAJOEN KUNTA. Kirkonseudun asemakaavan muutos, korttelin 40 tontti 2. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma. Työ: 26024
EURAJOEN KUNTA Kirkonseudun asemakaavan muutos, korttelin 40 tontti 2 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Työ: 26024 Turku, 21.12.2012, tark. 28.3.2013 AIRIX Ympäristö Oy PL 669 20701 TURKU Puhelin 010
LisätiedotOsallistumis- ja arviointisuunnitelma
Liite 1. 1(9) Asemakaavamuutos koskien yleisen tien alueiden muutamista katualueiksi sekä virkistysaluetta kaupunginosissa 9 IKARI, 12 SAARI JA 14 HAKOLA. Maankäyttö- ja rakennuslain 63 mukainen Kuva 1
LisätiedotOULAISTEN KAUPUNKI OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA ASEMAKAAVAN MUUTOS KOSKIEN 1. OULAS KAUPUNGINOSAN KORTTELIN 1 TONTTIA 5.
OULAISTEN KAUPUNKI ASEMAKAAVAN MUUTOS KOSKIEN 1. OULAS KAUPUNGINOSAN KORTTELIN 1 TONTTIA 5. OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 7.12.2017 Suunnitelman tarkoituksena on maankäyttö- ja rakennuslain 63
Lisätiedot3.11.2015. Maankäyttöpalvelut
1(5) Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) (MRL 63 ) Maankäyttöpalvelut Asemakaavan muutos (2314) Asemantie 1-3 Asemakaavan muutos koskee 4. keskustan kaupunginosan rautatiealuetta. 3.11.2015 Osallistumis-
LisätiedotLepänkorvan silta kaavan muutos kaava nro 488 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTI- SUUNNITELMA 30.9.2015
30.9.2015 Lepänkorvan silta kaavan muutos kaava nro 488 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTI- SUUNNITELMA V a l k e a k o s k e n k a u p u n k i K a u p u n k i s u u n n i t t e l u S ä ä k s m ä e n t i e 2 3
Lisätiedot