Huippu-urheilijan terveystarkastus

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Huippu-urheilijan terveystarkastus"

Transkriptio

1 Niklas Lindblad Huippu-urheilijan terveystarkastus Huippu-urheilu on nykyisin vaatimustasoltaan erittäin vaativaa, ja sekä kansallisella että kansainvälisellä huipulla kilpaurheileminen on urheilijalle elämäntapa ja työ. Tämän vuoksi on tärkeää, että urheilijoiden taustajoukoissa on korkealaatuisen valmennuksen lisäksi myös terveydenhuollon, ravitse muksen ja henkisen puolen osaamista. Urheilijan lääkärin tulee olla laajalti perehtynyt huippu-urheilun fysiologisiin ja lajitaitovaatimuksiin. H uippu-urheilijan terveystarkastus on jo pakollinen monissa joukkue- ja kamppailulajeissa, ja sen laajentaminen ammatikseen tai huipputasolla kilpaileville olisi mielekästä. Huippu-urheilijan terveystarkastus tulee nähdä myös moniulotteisemmin hyvänä hetkenä molemminpuoliseen tutustumiseen, terveystiedon jakamiseen ja urheilijan arkeen liittyvien asioiden läpikäymiseen, varsinkin kun tarkastus toistuu säännöllisesti. Huippu-urheilijan terveystarkastuksesta käytetään muun muassa termejä preparticipation physical examination (PPE), periodic health evaluation (PHE) ja precompetition medical assessment (PCMA). Terveystarkastuksen tarkoituksena on todeta tilat ja sairaudet, jotka voivat olla mahdollisesti vaarallisia tai henkeä uhkaavia, jotka voivat johtaa olemassa olevien sairauksien tai vammojen pahenemiseen, tai jotka estävät kovan ja täysipainoisen harjoittelun. Lääkärillä on terveystarkastusprosessissa tärkeä rooli jo kilpa- ja ammattilaisurheilun vaatimusten takia, mutta terveystarkastuksen läpäisemisellä on myös tärkeä merkitys urheilijalle ja mahdolliselle työnantajallekin esimerkiksi ammattikelpoisuutta arvioitaessa. Ongelmallisena pidetään sitä, ettei kilpaurheilijoilla ole lakisääteistä työterveyshuoltoa. Siksi huippu-urheilijan terveystarkastus tulee nähdä urheilijan työhöntulotarkastuksena ja työterveyshuollon seurantaohjelmana. Vaikka kilpaurheilu Suomessa toistaiseksi tuottaakin elannon vain pienelle joukolle, tilanne muuttunee tulevaisuudessa. Siten arvioitavaksi tulee sekin, mitkä tahot terveystarkastuksia tuottavat. Suomessa seurat ja joukkueet ostavat itse terveyspalvelunsa, ja nykyisin valtaosa terveystarkastuksista tehdäänkin yksityissektorilla, mikä on hoidon jatkuvuuden kannalta optimaalisinta. Valtakunnallisen terveydenhuoltomallin muuttuessa tulee miettiä myös, voidaanko ammattiurheilijoiden terveydenhuollon ja sairaanhoidon palveluja tuottaa julkisessakin terveydenhuollossa? Huippu-urheilijan terveystarkastuksen mielekkyyttä ja merkitystä on kritisoitu vaikuttavuuden näkökulmasta. Rutiinimaisia terveystarkastuksia ja niistä saatavaa hyötyä tulee arvioida kriittisesti. Valitettavasti toistaiseksi ei ole yhtenäistä näkemystä terveystarkastuksen sisällöstä, siihen liittyvistä lisätutkimuksista ja niiden tiheydestä (1). Terveystarkastuksen merkitystä arvostellaan myös vammojen ennaltaehkäisyssä, eivätkä urheilijatkaan ole aina olleet tyytyväisiä terveystarkastuksen subjektiiviseen antiin (2,3). Monet näkökulmat kuitenkin puoltavat terveystarkastuksia, ja kun niiden tuloksiin suhtaudutaan kriittisesti, terveystarkastukset ovat erittäin hyödyllisiä. Esimerkiksi Italiassa valtiojohtoisen päätöksen perusteella urheilijoiden sydänperäisten äkkikuolemien määrä on 697 Duodecim 2018;134:

2 TAULUKKO 1. Esitietojen painopistealueet. Yleisterveys Perussairaudet, lääkitykset, allergiat Pituus, paino, kätisyys tai jalkaisuus, mahdollinen mailakätisyys Aikaisemmat sairaudet, leikkaukset ja sairaalahoidot Lääkeaineiden ajoittainen tai säännöllinen käyttö Lisäravinteiden, vitamiinien ja hivenaineiden käyttö Lääke- ja ruoka-aine-, eläin- tai siitepölyallergiat Mahdolliset antidopingasiat Sairaushistoria Sydän ja verenkiertoelimistö Sukuhistoria Infektiohistoria Hengityselimistö Hermosto Aivotärähdyshistoria Näkökyky, kuuleminen Sukuhistoria Tuki- ja liikuntaelimistö Leikkaukset Vammat Rasitusperäiset ongelmat Maha-suolikanava Virtsatiet Rokotushistoria vähentynyt 90 % vuodesta 1982, jolloin urheilijoiden sydänterveyden selvittelyprotokollaa muutettiin (4). Tämä ei kuitenkaan ole täysin yhdistettävissä suomalaiseen väestöön, jonka geneettinen tausta on erilainen. Lääkärin ja urheilijan luontevin kohtaamistapa on säännöllisesti toistuva terveystarkastus, jossa käydään systemaattisesti läpi sairaudet, vammat, mahdolliset hoitoa vaativat tilat sekä keskustellaan urheilijan elämään liittyvistä asioista. Tämä luo pohjan hyvälle vuorovaikutukselle urheilijan uran ylä- ja alamäissä. Monet isot lajiliitot, esimerkiksi kansainvälinen jalkapalloliitto FIFA, ovat tehneet omaan lajiinsa painottuvat terveystarkastusohjeistukset ja vaatimukset (5). Nämä ohjeet helpottavat terveystarkastuksia ja yhtenäistävät niiden käytänteitä. Terveystarkastuksen tulee olla lajispesifinen, joten sitä tekevän lääkärin tulee olla perillä sekä lajin vaatimuksista että tyypillisistä tietyn lajin ongelmista. Tällöin terveystarkastuksessa voi löytyä tekijöitä, jotka estävät tai joiden avulla urheilija saavuttaa maksimaalisen suorituskyvyn tai jotka vähentävät vammariskiä. Kansainvälisen olympiakomitean (KOK) vuonna 2009 julkaisema konsensuslausuma antaa käytännön ohjenuorat terveystarkastusten suorittamiseen yleisemmällä tasolla lajista riippumatta sekä nostaa esiin nykyisten terveystarkastuskäytänteiden tutkimuskohteita (6). Terveystarkastusten seurauksena syntyvä lääkärin perusteltu näkemys urheilijan tilanteesta sekä lääketieteellisiä, harjoituksellisia ja valmennuksellisia toimenpiteitä ajatellen avoin keskusteluyhteys urheilijan, valmentajan ja seuran tai työnantajan välillä ohjaavat parhaimmillaan harjoitusohjelmien oikeaa toteuttamista. Terveystarkastuksen löydösten ja vammahistorian perusteella lääkäri voi yhdessä valmennuksen kanssa ohjata urheilijan oheisharjoittelua. Urheilijan terveyteen perehtynyt lääkäri voi myös esimerkiksi tarkistaa, noudatetaanko tutkimuksellisesti todistettuja ja lajiliiton suosittelemia, vammoja ehkäiseviä harjoitteita. Harjoitusohjelmaa ohjaava esimerkki on varsin huonosti tunnettu FIFA:n nimenomaan jalkapalloiluun suunniteltu alkulämmittelyohjelma (FIFA 11+ injury prevention), joka tutkitusti vähentää merkittävästi (46 %) polvi-, nilkka- ja muiden jalkapalloilijoille tyypillisten vammojen esiintymistä (7). Tämä alkulämmittelyrutiini kattaa yhtäaikaa sekä harjoitukseen valmistavan harjoitteen että lihas- ja nivelvammoja estävät harjoitteet. Terveystarkastusta tulee käyttää terveystiedon levittämiseenkin: esimerkiksi säännöllisen ravitsemuksen, hygienian ja levon määrän ja laadun tärkeydestä voidaan antaa ohjeita, samoin elimistön sopeutumisesta aikaerorasitukseen. Normaalisti lääkärin vastaanotolla tehdään seulontatyyppinen terveystarkastus. Kilpaurheilijan terveystarkastuksia ohjaavat useimmiten lajiliittojen antamat ohjeistukset, eikä lääkäreiltä vaadita varsinaisia muita koulutuksellisia pätevyysvaatimuksia. On kuitenkin erittäin tärkeää, että tarkastuksia tekevät lääkärit olisivat perillä lajien mahdollisista erityisvaatimuksista ja tyyppiongelmista. Lajiliittojen tulisi tukea lääkärien systemaattista koulutusta. N. Lindblad 698

3 Terveystarkastus miten, milloin ja missä? Huippu-urheilijan terveys olisi optimaalisinta tarkastaa kilpailukauden päätyttyä, jolloin voidaan puuttua olemassa oleviin vammoihin ja sairauksiin, kun niiden hoitoonkin on parhaiten aikaa. Terveystarkastus tulee tehdä rauhallisissa tiloissa mieluiten lääkärin omassa vastaanottotilassa, jossa tarvittavat tutkimusvälineet ovat helposti saatavilla. Useimmiten isot lajiliitot vaativat terveystarkastusta kerran kilpailukaudessa, useimmiten siis vuoden välein. Nuorten perusteellisempi terveystarkastus on hyvä uusia kahden ja aikuisten 2 3 vuoden välein, vaikka konsensusta tarkastustiheydestä ei ole. Kontaktilajeissa päähuomio kiinnittyy sydänterveyden lisäksi aivotärähdystaustaan ja esteettisissä ja painoluokkalajeissa taas riittävän ravitsemuksen saantiin. Terveystarkastuksessa tulee osata arvioida urheilijaa kokonaisuutena, ja vaikka voidaankin kuvitella, että huippuurheilijoiden urheilun ulkopuoliset asiat olisivat huippu-urheilun vaatimusten tasolla, näin ei monesti ole. Lääkärin tulee puuttua näihin urheilun ulkopuolisiin asioihin ja painottaa niiden tärkeyttä. Terveystarkastuksen toteuttamiseen tulee varata ensimmäisellä kerralla noin tunnin vastaanottoaika ja saman lääkärin tarkastaessa uudelleen noin minuutin aika. Terveystarkastuksen esitiedot Esitietojen merkitys on erittäin tärkeä. Huolellisella esiselvittelyllä saadaan esille 75 % ongelmista, jotka haittaavat täysipainoista harjoittelemista ja kilpailemista (8). Urheilijan haastattelun tukena kannattaa käyttää esitietolomaketta, jossa systemaattisesti selvitetään terveydentila elinryhmittäin, kirjataan vamma- ja sairaushistoria sekä arvioidaan lajiriippuvaiset asiat. Esitietolomake täytetään huolellisesti ennen terveystarkastusta. Esitietolomake. Lomakkeiden pääsisältö on periaatteessa samanlainen, ja useimmat lomakkeet sopivat hyvin kaikkien lajien urheilijoiden terveystarkastukseen. Lomakkeissa selvitetään taustatietoja ja lajikohtaisia asioita. Esitietolomakkeessa on myös hyvä selvittää varsinaisten terveystietojen lisäksi urheilijan, valmentajan ja yhteyshenkilön yhteystiedot. Tärkeitä tietoja lajivaatimusten tuntemisen lisäksi ovat tiedot dominoivasta jalasta tai kädestä sekä mahdollisesta mailakätisyydestä (TAULUKKO 1 ja INTERNET OHEISAINEISTO). Terveystarkastuksessa tavataan usein huipputasolle lähivuosina murtautuvia nuoria, joiden kasvu on osittain kesken. Tämän vuoksi kasvukäyrien tulee olla mukana tarkastuksessa ainakin 18 ikävuoteen saakka. Käyristä saadaan arvioitua pituuskasvun etenemistä ja esimerkiksi täysipainoisen voimaharjoittelun aloittamisen ajankohtaa. Useimmiten esitietolomakkeesta ongelmat löytyvät antidopingasioista. Vastaanotolle voi tulla insuliinihoitoinen diabeetikko, jolla ei ole kilpailun vaatimaa lupaa insuliinien käyttöön. Urheilijat käyttävät harjoittelunsa tehostamiseksi erilaisia lisäravinteita, palautusjuomia, hivenaineita ja vitamiineja. Näiden huolellinen läpikäyminen on erittäin tärkeää. Lääkärin tulee yhdessä urheilijan kanssa selvittää lisäravinteiden koostumus ja alkuperä dopingrikkeen välttämiseksi. Antidopingasioihin, erivapauden kriteereihin, sallittuihin ja kiellettyihin lääkeaineisiin, tasomäärittelyyn, dopingaineryhmiin ja erivapauden hakumenettelyyn voi tutustua Suomen urheilun eettisen keskuksen (SUEK ry, entinen Suomen Antidopingtoimikunta) nettisivuilla, joilta löytyy myös ajantasainen tieto uusista kielletyistä lääkeaineista ja dopingmenetelmistä (9). Sydänterveys ja siihen liittyvä sukurasite. Huippu-urheilijoilla on arvioitu olevan noin 2,5-kertainen sydänperäisen äkkikuoleman riski verrattuna muuhun väestöön (10). Sydän- ja verenkiertoelimistön terveyden seulonnasta saadaan terveystarkastuksissa merkittävin hyöty. Osaa sydänperäisistä äkkikuolemista ei luonnollisesti pystytä huolellisellakaan seulonnalla karsimaan, mutta riskiä voidaan merkittävästi pienentää (11). Sydänterveyden esitiedoissa selvitetään, onko urheilijalla ollut urheillessaan rintatuntemuksia, kuten tykytystä, painetta, puristusta, kipua tai rytmin epäsäännöllisyyttä. Kysymykset urheiluun liittyvistä pyörtymisistä, huimauksista, kouristuksista, voimakkaasta 699 Huippu-urheilijan terveystarkastus

4 hengenahdistuksesta tai voimattomuudesta ja poikkeavasta väsymyksestä seulovat myös sydänperäisiä ongelmia. Nämä kysymykset on hyvä toistaa esitietolomakkeen lisäksi suullisestikin. Sydänoireita ja sukuhistoriaa seulotaan kysymyspatterissa monesta näkökulmasta, ja positiivinen vastaus johtaa helposti jatkoselvittelyihin. Kysymys urheilijan suvussa ilmenneistä selittämättömistä alle 50-vuotiaiden äkkikuolemista ennustaa urheilijan tulevia sydäntapahtumia hyvin (12). Hengityselimistön sairaudet vaativat käytännössä eniten lääkitysmuutoksia ja lisätutkimuksia (13). Merkittävä osa väestöstä sairastaa astmaa (8 %) ja allergista nuhaa (35 %) (14). Tietyissä urheilulajeissa, kuten kestävyysurheilussa sekä lajeissa, joissa harjoitellaan kylmässä, pakkasessa tai esimerkiksi uimahallissa, astman ja allergisen nuhan esiintyvyys lisääntyy. Astmaa esiintyy jopa 23 %:lla kesälajien ja 50 %:lla talvilajien urheilijoista (15). Urheilun aiheuttama keuhkoputkien supistumisherkkyys (exerciseinduced bronchospasm, EIB) tulee osata tunnistaa esitietojen perusteella, jos urheilija kuvaa rasituksessa ilmenevää hengenahdistusta. Australialaisessa epidemiologisessa tutkimuksessa noin 12 %:lla väestöstä todettiin EIB (16). Australian olympiaurheilijoista 21 %:lla todettiin astma tai EIB (17). Lisäksi osalla urheilijoista sairaudet olivat huonossa hoitotasapainossa. Toistuvien infektioiden taustalla voi olla perussyy, kuten krooninen nielurisatulehdus. Hermosto. Kontaktilajeissa aivotärähdyksen riski on suuri. Terveystarkastuksessa päävammojen estämiseen tulee paneutua. Urheilijalta selvitetään suojavarusteiden, kuten vapaaehtoisten hammassuojien, käyttöä ja korostetaan, että hammassuojien käyttäminen myös vaimentaa edestä tulevan iskun energiaa. Urheilijan aivotärähdyshistoria ja tiedot mahdollisista testauksista tulee tuntea tarkoin. Kansainvälinen konsensuslausuma aivotärähdysten tutkimisesta ja hoidosta painottaa esitestaamisen merkitystä aivotärähdysherkissä lajeissa (18). Esitestauksessa käytetyistä testeistä esimerkiksi SCAT5 (Sport Concussion Assessment Tool, 5. painos) ja tietokoneavusteinen ImPACT (Immediate Post-Concussion Assessment and Cognitive Test) -ohjelmisto ovat merkittävästi helpottaneet urheiluun paluun arviointia, koska aivotärähdyksen paranemisprosessi on erittäin yksilöllistä (19). Vertailu lähtötasotestiin helpottaa urheiluun paluun arviointia vammatilanteessa. Useissa urheilulajeissa tarvitaan moitteetonta syvyysnäköä, joka tuleekin huolellisesti selvittää. Näköön ja kuuloon liittyvät ongelmat ilmenevät haastattelussa helposti. Tuki- ja liikuntaelimistö ja muut elinjärjestelmät. Aikaisemmat tuki- ja liikuntaelimistön vammat tulee kirjata ja tutkia sekä selvittää, aiheuttavatko ne edelleen toiminnallista haittaa. Maha-suolikanavan ja hampaiston oireet tulee selvittää. Urheilijan nauttima hiilihydraattipainotteinen ravitsemus voi itsessään aiheuttaa vatsa- ja suolisto-ongelmia. Runsas urheilujuomien nauttiminen puolestaan lisää hampaiden reikiintymisriskiä. Muuta huomioitavaa. Naisurheilijoiden osalta tulee kiinnittää erityishuomiota voimakkaan harjoittelun ja niukan ravitsemuksen aiheuttamiin ongelmiin. Oireet ilmenevät yleensä ensimmäisenä epäsäännöllisenä kuukautisrytminä, kuukautisten poisjäämisenä tai suoritustason heikkenemisenä. Seurauksena voi olla luuston tai sydänterveyden ongelmia. Energiavajeesta seuraavaa naisurheilijan oireyhtymää voi esiintyä miehilläkin, ja se liittyy silloin usein painoluokka- tai esteettisiin lajeihin (20 22). Huippu-urheilijan psyykkisen hyvinvoinnin merkitystä ei voida väheksyä. Ympäristön, valmentajien ja julkisuuden aiheuttamat paineet voivat helposti vaikuttaa kokonaissuorituskykyyn. Tämän tunnistaminen vaatii lääkäriltä erityistä herkkyyttä ja taitoa, sillä psyykkisten oireiden tunnistaminen vaatii yleensä pidemmän, luottamuksellisen suhteen urheilijan kanssa eikä ehkä onnistu lyhyen terveystarkastuksen aikana. Useat kilpaurheilijat matkustavat paljon, mikä lisää hygieniaan, aikaeroihin ja unen laatuun liittyviä ongelmia. Urheilijan kanssa tulee miettiä, miten perushygienia hoidetaan yhteisasumisessa, miten ravitsemus toteutetaan ja mitä on turvallista syödä ja juoda. Samasta syystä rokotushistoriaankin tulee kiinnittää huomiota. Esitietolomakkeen tulee olla kieleltäänkin sellainen, ettei väärinymmärryksen vaaraa ole. Kysymysten tulee olla selkeitä kyllä tai ei kysy- N. Lindblad 700

5 Urheiluun liittyvä normaali löydös Rajatapauksia Jatkotutkimuksia vaativia Sinusbradykardia Ensimmäisen asteen eteis-kammiokatkos Osittainen RBBB Varhainen repolarisaatio LVH volttikriteerein Vasemman eteisen poikkeavuus Oikean eteisen poikkeavuus Vasemmalle kääntynyt akseli (> 30 ) Oikealle kääntynyt akseli (> +120 ) RVH T-aallon inversio muissa rintakytkennöissä kuin V 1 - V 3 mustaihoisilla Mikäli ainoa EKG-muutos 2 EKG-muutosta ST-vajoama Poikkeava Q-aalto T-aallon inversio muissa rintakytkennöissä kuin V 1 -V 2 valkoihoisilla, muissa rintakytkennöissä kuin V 1 -V 4 mustaihoisilla Täydellinen LBBB tai RBBB Muu leveä QRS-heilahdus 120 ms Epsilon-aalto QTc-aika 470 ms miehillä ja 480 ms naisilla Toisen asteen Mobitz 2 -tyypin katkos KUVA. Urheilijan sydämeen liittyviä, harmaalle alueelle jääviä sekä sydänsairauksiin viittaavia EKG-muutoksia (28,29). RBBB = oikea haarakatkos, LBBB = vasen haarakatkos, RVH = Oikean kammion hypertrofia, LVH = vasemman kammion hypertrofia myksiä, joita urheilija itse avaa vapaalla tekstillä. Vastaanotolla voidaan tarkentaa positiivisen vastauksen merkitystä. Esitietolomakkeen lopussa tulee olla kysymykset luvista, jotka liittyvät tietojen tallentamiseen tai luovuttamiseen valmennukselle valmennuksellisen perustein sekä muille terveydenhuollon toimijoille. Lisäksi tarvitaan urheilijan omakätinen allekirjoitus. Esitietolomake tallennetaan tietokantaan, josta se on helposti myöhemmin löydettävissä. Terveystarkastuksen kliininen osa Koska urheilun aiheuttaman rasituksen pääpaino on verenkierto- sekä tuki- ja liikuntaelimistön puolella, painottuu terveystarkastuksen kliininen osuuskin luonnollisesti näihin. Tavanomaisen statuksen lisäksi tulee osata kiinnittää huomiota myös urheilijoille tyypillisiin ongelmiin ja lajien vaatimuksiin. Urheilijan pituus ja paino tulee tarvittaessa mitata vastaanotolla. Sydämen ja verenkiertoelimistön tutkimisessa sovelletaan kansainvälisiä linjauksia (23,24). Sydän, kaulasuonet ja keuhkot auskultoidaan pysty- ja makuuasennossa. Verenpaine mitataan molemmista yläraajoista sekä urheilijan istuessa että seistessä. Valtimosykkeiden symmetrisyys todetaan systemaattisesti kaulalta, kainaloista, nivuksista ja jalkaterien päältä. Urheilijan sydämeksi kutsutaan kovatehoisen fyysisen harjoittelun myötä syntyneitä muutoksia sydämen rakenteessa ja sähköisessä toiminnassa. Sydämen kliinisen tutkimuksen ja 12-kytkentäisen EKG:n tulosten perusteella arvioidaan lisätutkimusten tarve (KUVA) (25). Urheilu aiheuttaa EKG:hen muutoksia, joista osaa pidetään hyvänlaatuisina ja osa vaatii välittömiä lisätutkimuksia. Kilpaurheilijan sydänsairauden erottaminen on vaativaa. Urheilijan EKG:n hyvänlaatuisten ja urheiluun liittyvien muutosten tunnistamisen helpottamiseksi on hyvä tuntea Euroopan kardiologisen seuran ja Yhdysvaltojen urheilulääketieteen yhdistyksen johdolla tehdyt ohjeet (KUVA) (26 29). Muista sydämen ja verenkiertoelimistön muutoksista tulee aina konsultoida kardiologia. Marfanin oireyhtymän mahdollisuus tulee myös huomioida. FIFA ja useat ulkomaiden jääkiekkosarjat (NHL, KHL, Sveitsin ja Ruotsin liigat) sekä kaudesta 2017 alkaen myös Suomen Palloliitto (Veikkausliigan osalta) ovat rutiinimaisesti edellyttäneet, että pelaajien kasvun päätyttyä heidän sydämensä on kertaalleen kaikukuvattu. Konsensusta EKG:n ottamistiheydestä ei ole. Huipputasolla urheilevien EKG:stä saa- 701 Huippu-urheilijan terveystarkastus

6 TAULUKKO 2. Lihastasapaino ja liikelaajuudet. Esimerkki Ryhti Kaulan ja rangan liikelaajuudet Olkapään nosto, liikelaajuudet ja vastustetut testit Kyynärpään koukistus ja ojennus Kyynärvarren sisään- ja uloskierto Sormien nyrkistys ja harotus Sormet lattiaan: Schoberin testi Trendelenburgin testi Kahden jalan kyykky Yhden jalan kyykky Alaraajan kineettisen ketjun arviointi, hyppytestit Ankkakävely Varvas- ja kantakävely Polvien liikelaajuudet Nilkkojen liikelaajuudet Lonkkien liikelaajuus ja lonkkanivelten toiminta Alaraajojen lihaskireydet Polvien stabiliteetti Nilkkojen stabiliteetti tai akillesjänteen palpaatio TAULUKKO 3. Muu yleisstatus. Lihas- ja tasapainokartoituksen sisältö Keskivartalon lihastasapaino Keskivartalon lihastasapaino Alaraajojen linjaukset Alaraajojen linjaukset Alaraajojen toiminta tai keskivartalon lihastasapaino Alaraajojen toiminta Alaraajojen toiminta, lonkkanivelten toiminta Polven toiminta Nilkan toiminta Vatsan palpaatio, nivusten ja muiden mahdollisten tyräporttien tutkiminen Ihon tarkastaminen: hankaumien ja ihosairauksien seulominen Korvien, nenän, sivuonteloiden ja nielun tutkiminen Imusolmukkeiden tunnustelu Tarvittaessa näön ja kuulon testaus tavaa hyötyä pidetään merkittävänä (30 32). Terveystarkastus tulisi uusia kasvuiässä, nuorempien urheilijoiden osalta kahden vuoden välein harjoitusmäärien lisääntyessä, kasvun loputtua esimerkiksi 2 3 vuoden välein sekä joka tapauksessa, jos uusia oireita ilmaantuu (33). Urheilijan EKG:n tulkitsemiseen on British Medical Associationin nettipohjainen kurssi (34). Tuki- ja liikuntaelimistön osalta tulee kiinnittää huomiota ryhdin lisäksi nivelten liikelaajuuteen ja lihastasapainoon. Lihaskireydet, heikko liikkuvuus ja lihaksiston epätasapaino lisäävät vammariskiä. Kirjallisuudessa on kuvattu erityyppisiä tuki- ja liikuntaelimistön testejä, joita tulee teettää sovelletusti ja lajivaatimusten mukaisesti. Myös testin helppo toistettavuus ja informaatioarvo kannattaa tällöin arvioida. Tutkittavan tulee riisuutua alusvaatteisilleen testipatteriston luotettavan arvioinnin ajaksi (TAULUKKO 2). Muu status. Hengitysteiden toiminnan arvioimiseksi normaalin ja forseeratun keuhkoauskultaation lisäksi voidaan mitata uloshengityksen huippuvirtaus (PEF) sekä arvioida jatkotutkimusten kuten spirometrian tai juoksurasitustestin tarve. Infektioiden seulonnassa tulee kiinnittää huomiota suun, nielun, nenän, sivuonteloiden ja korvien terveyteen. Imusolmukealueet ja vatsa tulee myös systemaattisesti tunnustella. Ihon eheyteen sekä mahdollisiin hiertymiin tai rakkoihin pitää myös kiinnittää huomiota (TAULUKKO 3). Laboratoriokokeet. Terveystarkastukseen liittyvistä verikokeista ja muista tutkimuksista ei ole konsensusta. Vakavan tai kroonisen sairauden löytyminen veri- tai virtsakokeella on epätodennäköistä lukuun ottamatta munuaisten vajaatoimintaa tai glukoositasapainon häiriötä. Toisaalta verikokeilla voidaan seuloa puutoksia, kuten rautavarastojen tilannetta. Suomessa on usein päädytty ottamaan vain pieni verenkuva. Sen täydentämiseksi kannattaisi varsinkin naisurheilijoilta mitata rautavarastoja ja seerumin rautapitoisuuksia. Euroopan jalkapalloliiton (UEFA) lääketieteelliset vaatimukset edellyttävät pienen verenkuvan sekä virtsan valkuaisaine- ja glukoosipitoisuuden liuskatestillä seulomista. Lisäksi minimivaatimuksina edellytetään laskon, CRP:n, raudan kokonaismäärän sekä lipidi-, glukoosi-, elektrolyytti-, magnesium-, kreatiinikinaasi-, ferritiini-, kreatiniini-, virtsahappo, ALAT-, ASAT- ja GT-arvojen mittaamista. UEFA pitää myös veriryhmän selvittämistä sekä hepatiittija HIV-serologiaa tarpeellisena (35). N. Lindblad 702

7 Laajemman verikoepatteriston seulominen vähintään kertaalleen kilpaurheilun alkutaipaleella voisi olla hyödyllistä. Aiemmassa pitkäaikaisseurantaan perustuvassa tutkimuksessa kilpaurheilu muutti vain kreatiinikinaasi- ja hematokriittiarvoja, joten muiden perustestien toistaminen ei liene urheilun näkökulmasta järkevää (36). Terveystarkastuksen jälkeen Urheilijalle tulee antaa palaute terveystarkastuksen sisällöstä, ja hänen luvallaan informoidaan valmentajiakin tarkastuksen tuloksista, jolloin kirjallisessa palautteessa nostetaan esiin tarkastuksessa löytyneet mahdolliset ongelmakohdat. Palautteessa annetaan suositukset toimenpiteistä ja mahdollisista lisätutkimuksista. Palautteessa annetaan myös lupa täysipainoiseen harjoitteluun ja kilpailuun, jos se todetaan mahdolliseksi. Terveystarkastuksen esitietolomake ja löydökset tulee tallentaa vaatimusten mukaisesti tietokantaan. Tulevaisuudessa terveystarkastus- ja vammatietoja voidaan digitaalisten mahdollisuuksien avulla käyttää muun muassa lajin turvallisuuden parantamiseen. Esimerkiksi jääkiekon SMliigassa on kaudelta alkaen siirrytty tietokonepohjaiseen sairaus- ja vammatietojen keräämiseen tietoturva-asiat huomioiden. Lopuksi Terveystarkastuksen tekijän tulee tuntea urheilijan laji, sen vaatimukset ja vammaprofiilit sekä seuloa ongelmakohtia. Kun kilpaurheilussa on kyse sekunnin osista ja senttimetreistä, voi pienikin löydös ja sen korjaaminen olla lopputuloksen kannalta hyödyksi. Terveystarkastusta tulee käyttää myös terveysneuvonnan ja urheilijaan tutustumisen välineenä. Toisaalta eettiseltä kannalta tulee miettiä, onko terveiden, nuorten ja hyväkuntoisten säännöllinen tarkastaminen kustannusvaikuttavaa ja taloudellisesti kannattavaa. Vaativaa on myös arvioida, milloin urheileminen muodostaa niin suuren riskin, että kilpaurheilu tulisi terveyssyistä kieltää, kun samalla saatetaan evätä yksilön toimeentulokin. Ydinasiat 88 Urheilijan terveystarkastuksen pääpaino on sydänterveydessä. 88 Urheilu aiheuttaa tyypillisiä hyvänlaatuisia muutoksia EKG:hen. 88 Terveystarkastuksen yleisimmät löydökset liittyvät keuhkosairauksiin, kuten astmaan. 88 Lääkärin tulee olla perillä urheilijan lajin vaatimuksista. 8 8 Nuorten urheilijoiden terveystarkastus on hyvä uusia kahden, aikuisten 2 3 vuoden välein. Urheilijoiden kanssa toimiville suosittelen ilmaista nettipohjaista, laajaa ja monipuolisista osioista koostuvaa FIFA Diploma in Football Medicine taustakoulutusta. Tämä omatoiminen ja ilmainen nettiopiskelumateriaali on suunniteltu jalkapallon vaatimuksia silmällä pitäen, mutta se tarjoaa myös laajan ja monipuolisen näkemyksen urheilijan yleisterveyden arviointiin (37). Huippu-urheilu kannustaa esimerkillään valtaosaa väestöstä liikkumaan ja lisää väestön terveyttä ja hyvinvointia. On epätodennäköistä, että moni asia ratkeaa terveystarkastuksen aikana, mutta tarkastuksen seurauksena asioihin kiinnitetään huomiota. Terveystarkastuksen merkitys vammojen ja riskien ehkäisemisessä on pieni, muttei merkityksetön. * * * Kiitän kardiologi Tuomas Kiviniemeä käsikirjoituksen valmisteluvaiheessa saamistani kommenteista. NIKLAS LINDBLAD, LL, diploma in sports medicine, korva-, nenä- ja kurkkutautien erikoislääkäri Vastuulääkäri, Terveystalo Sport Lounais-Suomi Joukkuelääkäri, HC TPS (SM-liiga), Suomen Jääkiekkoliitto, U18-maajoukkue SIDONNAISUUDET Kirjoittajalla ei ole sidonnaisuuksia 703 Huippu-urheilijan terveystarkastus

8 KIRJALLISUUTTA 1. Wingfield K, Matheson GO, Meeuwisse WH. Preparticipation evaluation: an evidence-based review. Clin J Sport Med 2004;14: Bahr R. Why screening tests to predict injury do not work and probably never will : a critical review. Br J Sports Med 2016;50: Carek PJ, Futrell M. Athletes view of the preparticipation physical examination. Attitudes toward certain health screening questions. Arch Fam Med 1999;8: Corrado D, Basso C, Schiavon M, ym. Pre-participation screening of young competitive athletes for prevention of sudden cardiac death. J Am Coll Cardiol 2008;52: FIFA Pre-Competition Medical Assessment (PCMA) [verkkodokumentti]. www. fifa.com. 6. The International Olympic Committee (IOC) consensus statement on periodic health evaluation of elite athlete. IOC Silvers-Granelli H, Mandelbaum B, Adeniji O, ym. Efficacy of the FIFA 11+ injury prevention program in the collegiate male soccer player. Am J Sports Med 2015; 43: Kurowski K, Chandran S. The preparticipation athletic evaluation. Am Fam Physician 2000;61: Suomen urheilun eettinen keskus (SUEK ry) Corrado D, Basso C, Rizzoli G, ym. Does sports activity enhance the risk of sudden death in adolescents and young adults? J Am Coll Cardiol 2003;42: Corrado D, Basso C, Schiavon M, Thiene G. Does sports activity enhance the risk of sudden cardiac death? J Cardiovasc Med 2006;7: Drezner J, Sharma S. Sudden cardiac death in sports. Kirjassa: Brukner P, Bahr R, Blair S, ym, toim. Brukner & Khan s Clinical Sports Medicine. 4. painos. New York: McGraw-Hill education 2012, s Fitch KD, Sue-Chu M, Anderson SD, ym. Asthma and the elite athlete: summary of the International Olympic Committee s consensus conference. Lausanne: Switzerland, January 22 24, J Allergy Clin Immunol 2008;122: Haahtela T, von Hertzen L, Mäkelä M, ym. Finnish Allergy Programme : time to act and change the course. Allergy 2008;63: Carlsen KH, Anderson SD, Bjermer L, ym. Exercise-induced asthma, respiratory and allergic disorders in elite athletes: epidemiology, mechanisms and diagnosis: part I of the report from the Joint Task Force of the European Respiratory Society (ERS) and the European Academy of Allergy and Clinical Immunology with GA2LEN. Allergy 2008;63: Holzer K. Respiratory symptoms during exercise. Kirjassa: Brukner P, Bahr R, Blair S, ym, toim. Brukner & Khan s Clinical Sports Medicine. 4. painos. New York: McGraw-Hill education 2012, s Corrigan B, Kazlauskas R. Medication use in athletes selected for doping control at the Sydney Olympics (2000). Clin J Sport Med 2003;13: McCrory P, Meeuwisse W, Dvorak J, ym. Consensus statement on concussion in sport-the 5th international conference on concussion in sport held in Berlin, October Br J Sports Med 2017; 51: Sport Concussion Analysis Tool. www. terveurheilija.fi/getfile.php?file= Mountjoy M, Sundgot-Borgen J, Burke L, ym. The IOC consensus statement: beyond the female athlete triad relative energy deficiency in sport (RED-S). Br J Sports Med 2014;48: Ackerman KE, Misra M. Bone health in adolescent athletes with a focus on female athlete triad. Phys Sportsmed 2011;39: Martinsen M, Holme I, Pensgaard AM, ym. The development of the brief eating disorder in athletes questionnaire. Med Sci Sports Exerc 2014;46: Maron BJ, Thompson PD, Puffer JC, ym. Cardiovascular preparticipation screening of competitive athletes. A statement for health professionals from the Sudden Death Committee (clinical cardiology) and Congenital Cardiac Defects Committee (cardiovascular disease in the young), American Heart Association. Circulation 1996;94: Drezner JA. Electrocardiographic interpretation in athletes: the Seattle Criteria. Br J Sports Med 2013;47: Nikus K, Parikka H. Urheilijansydämen erotusdiagnostiikka. Kirjassa: Airaksinen J, Aalto-Setälä A, Hartikainen J, ym, toim. Kardiologia. 3. painos. Helsinki: Kustannus Oy Duodecim 2016, s Corrado D, Pelliccia A, Bjørnstad HH, ym. Cardiovascular pre-participation screening of young competitive athletes for prevention of sudden death: proposal for a common European protocol. Consensus statement of the Study Group of Sport Cardiology of the Working Group of Cardiac Rehabilitation and Exercise Physiology and the Working Group of Myocardial and Pericardial Diseases of the European Society of Cardiology. Eur Heart J 2005;26: Corrado D, McKenna WJ. Appropriate interpretation of the athlete s electrocardiogram saves lives as well as money. Eur Heart J 2007;28: Sheikh N, Papadakis M, Ghani S, ym. Comparison of electrocardiographic criteria for the detection of cardiac abnormalities in elite black and white athletes. Circulation 2014; 129: Drezner JA, Ackerman MJ, Anderson J, ym. Electrocardiographic interpretation in athletes; the Seattle Criteria. Br J Sports Med 2013;47: Borjesson M, Dellborg M. Is there evidence for mandating electrocardiogram as part of the pre-participation examination? Clin J Sport Med 2011;21: Drezner J, Corrado D. Is there evidence for recommending electrocardiogram as part of the pre-participation examination? Clin J Sport Med 2011;21: Pelliccia A, Corrado D. Can electrocardiographic screening prevent sudden death in athletes? Yes. BMJ 2010;341:c Bernhardt DT, Roberts WO, toim. American Academy of Family Physicians, American Academy of Pediatrics, American College of Sports Medicine, ym. PPE: preparticipation physical evaluation. 4. painos. Itasca: American Academy of Pediatrics Drezner J. ECG interpretation in athletes [verkkosivu]. BMJ Learning. html?courseid= Minimum medical requirements for UEFA matches and tournaments [verkkojulkaisu]. the Union of European Football Associations (UEFA). medical-requirements/index.html 36. Meyer T, Meister S. Routine blood parameters in elite soccer players. Int J Sports Med 2011;32: SUMMARY Screening the elite athlete The purpose of elite athletes periodic health evaluation (PHE) is to screen conditions or injuries that prevent the athletes safe participation in sports. The structure of PHE consists of a pre-visit questionnaire and a medical checkup. The main focus is in cardiovascular health. The goal for PHE is to have a clearance to training and competing at top level and to recognize undiagnosed medical conditions and give advice in related matters, e.g. antidoping. PHE also serves as an entry point to medical care and to courage athletes to seek medical attention for injuries or diseases also in the absence of significant symptoms. N. Lindblad 704

Miten tulkitsen urheilijan EKG:ta. Hannu Parikka

Miten tulkitsen urheilijan EKG:ta. Hannu Parikka Miten tulkitsen urheilijan EKG:ta Hannu Parikka EKG:n tulkinta EKG: HP 7.11.2015 2 URHEILU: SYDÄMEN SÄHKÖISET JA RAKENTEELLISET MUUTOKSET Adaptaatio kovaan rasitukseen urheilijansydän Ikä Koko Sukupuoli

Lisätiedot

TERVE URHEILIJA ILTASEMINAARI 18.11.2015. Miten terveystarkastus voi edistää valmennusta/voimaharjoittelua?

TERVE URHEILIJA ILTASEMINAARI 18.11.2015. Miten terveystarkastus voi edistää valmennusta/voimaharjoittelua? k 23.11.2015 TERVE URHEILIJA ILTASEMINAARI 18.11.2015 Miten terveystarkastus voi edistää valmennusta/voimaharjoittelua? Tanja Komulainen liikuntalääketieteeseen erikoistuva lääkäri Tampereen Urheilulääkäriasema

Lisätiedot

URHEILULÄÄKETIEDE 2017 URHEILIJAN SYDÄN KLO

URHEILULÄÄKETIEDE 2017 URHEILIJAN SYDÄN KLO URHEILULÄÄKETIEDE 2017 URHEILIJAN SYDÄN 31.3.2017 KLO 17.00 18.00 URHEILIJOIDEN RYTMIHÄIRIÖT HANNU PARIKKA RYTMIHÄIRIÖT URHEILUSSA Sähköinen sydänsairaus Rakenteellinen sydänsairaus Rasitus SVT/WPW LQT

Lisätiedot

Vastaa seuraaviin kysymyksiin KYLLÄ tai EI, tarkenna pyydettäessä. Lue kysymykset huolellisesti ja ota huomioon kysymysten tarkennuspyynnöt!

Vastaa seuraaviin kysymyksiin KYLLÄ tai EI, tarkenna pyydettäessä. Lue kysymykset huolellisesti ja ota huomioon kysymysten tarkennuspyynnöt! TERVEYSKYSELY Täytä kysely huolellisesti ennen lääkärinvastaanottoa. TAUSTATIEDOT 1. Nimi 2. Sukupuoli 3. Mikä on urheilulajisi Vastaa seuraaviin kysymyksiin KYLLÄ tai EI, tarkenna pyydettäessä. Lue kysymykset

Lisätiedot

SYÖMISONGELMIEN HOITO URHEILIJOILLA

SYÖMISONGELMIEN HOITO URHEILIJOILLA SYÖMISONGELMIEN HOITO URHEILIJOILLA Urheilijalle enemmän terveitä harjoituspäiviä www.terveurheilija.fi HOITO Erityisen tärkeää on varhainen puuttuminen ja aktiivisen hoito-otteen luominen MITÄ TEHDÄÄN

Lisätiedot

Hyvä liikehallinta suojaa vammoilta

Hyvä liikehallinta suojaa vammoilta Hyvä liikehallinta suojaa vammoilta Kuva: Mika Hilska Irja Lahtinen Tutkimuskoordinaattori Fysioterapeutti Tampereen Urheilulääkäriasema 350 000 liikuntavammaa / vuosi Parkkari et. al. 1 Miksi liikuntavammojen

Lisätiedot

URHEILIJAN TERVEYSKYSELY

URHEILIJAN TERVEYSKYSELY Sivu 1 / 6 URHEILIJAN TERVEYSKYSELY Nimi: Sotu: - Osoite: Puhelin: Lähiomainen ja puhelinnumero: Urheilulaji(t): Urheiluseura: Valmentaja: Mitkä ovat mielestäsi parhaat saavutuksesi urheilussa? Mitkä ovat

Lisätiedot

Suomen vapaaotteluliitto (SVOL). Lääkärintarkastus.

Suomen vapaaotteluliitto (SVOL). Lääkärintarkastus. Suomen vapaaotteluliitto (SVOL). Lääkärintarkastus. Jokaisen SVOL alaisiin kilpailuihin osallistuvan henkilön tulee toimittaa ennen ottelua voimassa oleva vuositarkastuslomake järjestävälle taholle. Voimassa

Lisätiedot

Fysioterapeutti Petri Jalava

Fysioterapeutti Petri Jalava Fysioterapeutti Petri Jalava Urheilijan lihashuolto Pyritään ennaltaehkäisemään urheiluvammoja Saadaan enemmän tehoja irti elimistöstä ja tekniikka paremmaksi Mahdollistetaan urheilijan nousujohteinen

Lisätiedot

Urheilijan terveyskysely

Urheilijan terveyskysely Urheilijan terveyskysely Nimi: Sukupuoli: M N Sotu: Laji(t): Valmentaja(t): Osoite: Sähköpostiosoite: Puhelin: Omalääkäri ja toimipaikka: Lähiomainen + puhelinnumero: Mitkä ovat mielestäsi parhaat saavutuksesi

Lisätiedot

URHEILIJOIDEN SYÖMISONGELMAT

URHEILIJOIDEN SYÖMISONGELMAT URHEILIJOIDEN SYÖMISONGELMAT Urheilijalle enemmän terveitä harjoituspäiviä www.terveurheilija.fi VARHAINEN TUNNISTAMINEN Osattava epäillä, koska harvoin kertovat itse! MILLOIN PITÄISI SEULOA Terveystarkastukset

Lisätiedot

Urheilijan terveyskysely

Urheilijan terveyskysely Urheilijan terveyskysely Nimi: Sukupuoli: M N Sotu: Laji(t): Valmentaja(t): Osoite: Sähköposti: Puhelin: Omalääkäri ja toimipaikka: Lähiomainen + puhelinnumero: Mitkä ovat mielestäsi parhaat saavutuksesi

Lisätiedot

LOUKKAANTUMISET JÄÄKIEKOSSA JA NIIDEN EHKÄISY

LOUKKAANTUMISET JÄÄKIEKOSSA JA NIIDEN EHKÄISY LOUKKAANTUMISET JÄÄKIEKOSSA JA NIIDEN EHKÄISY Markku Tuominen International Ice Hockey Federation, Medical Committee Suomen jääkiekkoliitto Jääkiekon SM-liiga IIHF:N VAMMAREKISTERÖINTI IIHF:n turnaksissa

Lisätiedot

Liikunta on tärkeä osa toimintakykyä. Kuntoutuskoordinaattori, fysioterapeutti Jenni Vuolahti Kotkan kaupunki

Liikunta on tärkeä osa toimintakykyä. Kuntoutuskoordinaattori, fysioterapeutti Jenni Vuolahti Kotkan kaupunki Liikunta on tärkeä osa toimintakykyä Kuntoutuskoordinaattori, fysioterapeutti Jenni Vuolahti Kotkan kaupunki 24.4.2018 Hengityssairaan jumppa 1. Vuorotahti hiihto käsillä + varpaille nousu seisten x10

Lisätiedot

Hyvä liikehallinta suojaa vammoilta

Hyvä liikehallinta suojaa vammoilta Vammat Veks Hyvä liikehallinta suojaa vammoilta Kuva: Mika Hilska Kati Pasanen Tutkimus- ja kehittämispäällikkö Filosofian tohtori, fysioterapeutti, valmentaja Tampereen Urheilulääkäriasema Liikuntavammojen

Lisätiedot

Huomio kokonaisvaltaiseen harjoitteluun - Suuntana pitävä keskivartalo. Liikuntavammojen ehkäisyohjelma

Huomio kokonaisvaltaiseen harjoitteluun - Suuntana pitävä keskivartalo. Liikuntavammojen ehkäisyohjelma Huomio kokonaisvaltaiseen harjoitteluun - Suuntana pitävä keskivartalo Without fit and healthy athletes there would not be any exciting Olympic Games. They are our most cherished assets. It is, therefore,

Lisätiedot

Draft VAMMOJEN EHKÄISYYN. Markku Tuominen. Suomen jääkiekkoliitto. International Ice Hockey Federation

Draft VAMMOJEN EHKÄISYYN. Markku Tuominen. Suomen jääkiekkoliitto. International Ice Hockey Federation JOUSTOKAUKALON VAIKUTUS VAMMOJEN EHKÄISYYN Markku Tuominen Suomen jääkiekkoliitto International Ice Hockey Federation IIHF:N VAMMAREKISTERÖINTI IIHF:n turnaksissa vuodesta 1998 M vuodesta 2006 10 kautta

Lisätiedot

LASTEN ALLERGOLOGIA. Lastentautien lisäkoulutusohjelma TAMPEREEN YLIOPISTO. Vastuuhenkilö: Professori Matti Korppi (lastentaudit)

LASTEN ALLERGOLOGIA. Lastentautien lisäkoulutusohjelma TAMPEREEN YLIOPISTO. Vastuuhenkilö: Professori Matti Korppi (lastentaudit) Lastentautien lisäkoulutusohjelma LASTEN ALLERGOLOGIA TAMPEREEN YLIOPISTO Vastuuhenkilö: Professori Matti Korppi (lastentaudit) Kouluttajat: Dosentti Minna Kaila, Duodecim (lasten allergologia, näyttöön

Lisätiedot

Liikunnan ja urheilun aiheuttamat sydänmuutokset

Liikunnan ja urheilun aiheuttamat sydänmuutokset Liikunnan ja urheilun aiheuttamat sydänmuutokset - Mikä on vielä normaalia? - Milloin lääkäriin? Kardiologi Sari Vanninen Varala 5.3.2013 Määritelmä Urheilijansydämellä tarkoitetaan pitkäaikaisen fyysisen

Lisätiedot

URHEILIJAN TERVEYSKYSELY

URHEILIJAN TERVEYSKYSELY URHLIJAN TERVEYSKYSELY Nimi: Sukupuoli: Sotu: Osoite: Puhelin: Sähköposti: Lähiomainen+puhelinnro: Laji(t): Valmentaja(t): Omalääkäri ja toimipaikka: Mitkä ovat mielestäsi parhaimmat saavutukset urheilussa:

Lisätiedot

OLETKO LEIKKAUSKELPOINEN POTILAS? Sh, endoproteesihoitaja Hanna Metsämäki TYKS

OLETKO LEIKKAUSKELPOINEN POTILAS? Sh, endoproteesihoitaja Hanna Metsämäki TYKS OLETKO LEIKKAUSKELPOINEN POTILAS? Sh, endoproteesihoitaja Hanna Metsämäki TYKS LEIKKAUSKELPOISUUDEN ARVIOINTI tarkoituksena on punnita, miten ratkaisevasti leikkauksen odotetaan parantavan potilaan elämän

Lisätiedot

Rasitusvammat nuorilla urheilijoilla. 13.5.2015 Lotta-Sofia Kosonen

Rasitusvammat nuorilla urheilijoilla. 13.5.2015 Lotta-Sofia Kosonen Rasitusvammat nuorilla urheilijoilla 13.5.2015 Lotta-Sofia Kosonen Nuori urheilija kasvulinjat eivät vielä luutuneet kasvuiässä levon tarve suuri voi toipua rasituksesta ja vammoista jopa hitaammin kuin

Lisätiedot

7. Oletko tuntenut sydämen rytmihäiriöitä (tiheälyöntisyys tai lyönnin väliin jääminen) harjoituksen tai kilpailun aikana

7. Oletko tuntenut sydämen rytmihäiriöitä (tiheälyöntisyys tai lyönnin väliin jääminen) harjoituksen tai kilpailun aikana 5. Onko sinulla esiintynyt lääkeaineallergiaa? 6. Oletko tuntenut rintakipua harjoituksen tai kilpailun aikana? 7. Oletko tuntenut sydämen rytmihäiriöitä (tiheälyöntisyys tai lyönnin väliin jääminen) harjoituksen

Lisätiedot

LIHASHUOLTO URHEILIJAN OMAT TOIMENPITEET: - tasapainoinen elämänrytmi. Ø päiväjärjestys uni / valvominen, ruokailuajat

LIHASHUOLTO URHEILIJAN OMAT TOIMENPITEET: - tasapainoinen elämänrytmi. Ø päiväjärjestys uni / valvominen, ruokailuajat LIHASHUOLTO Lihashuolto tarkoittaa joukkoa toimenpiteitä, joiden tarkoituksena on valmistaa urheilijaa suoritukseen ja edistää palautumista harjoituksesta tai kilpailusta. Palautumisella tarkoitetaan fyysisen

Lisätiedot

Terveystalo Sport. Mikkelin Kilpa - Veikot Mikkelin Terveystalo

Terveystalo Sport. Mikkelin Kilpa - Veikot Mikkelin Terveystalo Terveystalo Sport Mikkelin Kilpa - Veikot Mikkelin Terveystalo IHMINEN ON LUOTU LIIKKUMAAN Treenin ja terveyden on hyvä olla tasapainossa. Se varmistaa tien parempiin tuloksiin ja ennaltaehkäisee terveydellisiä

Lisätiedot

Opiskeluterveydenhuolto

Opiskeluterveydenhuolto Sosiaali- ja terveystoimi Terveysneuvonta LIITE 15 TOIMINTAOHJE numero: numeroimaton Opiskeluterveydenhuolto Laatija: opiskeluterveydenhuollon tiimi Ylläpitäjä: opiskeluterveydenhuollon tiimi Voimassa:

Lisätiedot

Hyvä liikehallinta suojaa vammoilta

Hyvä liikehallinta suojaa vammoilta Hyvä liikehallinta suojaa vammoilta Kuva: Mika Hilska Irja Lahtinen Tutkimuskoordinaattori Fysioterapeutti Tampereen Urheilulääkäriasema 350 000 liikuntavammaa / vuosi Parkkari et. al. 1 Miksi liikuntavammojen

Lisätiedot

LIIKUNNALLINEN SYDÄNKUNTOUTUS NÄKÖKULMIA KUSTANNUSVAIKUTTAVUUTEEN JA KÄYTÄNNÖN TOTEUTUKSEEN

LIIKUNNALLINEN SYDÄNKUNTOUTUS NÄKÖKULMIA KUSTANNUSVAIKUTTAVUUTEEN JA KÄYTÄNNÖN TOTEUTUKSEEN LIIKUNNALLINEN SYDÄNKUNTOUTUS NÄKÖKULMIA KUSTANNUSVAIKUTTAVUUTEEN JA KÄYTÄNNÖN TOTEUTUKSEEN Arto Hautala, FT, THM, ft, Dosentti Tutkimus- ja koulutusjohtaja HUR arto.hautala@hur.fi Konenäön ja signaalianalyysin

Lisätiedot

Liikuntalääketieteen päivät 6.11.2013 URHEILIJAN VAMMOJEN EHKÄISY TULEVAISUUDESSA. Mika Hilska

Liikuntalääketieteen päivät 6.11.2013 URHEILIJAN VAMMOJEN EHKÄISY TULEVAISUUDESSA. Mika Hilska Liikuntalääketieteen päivät 6.11.2013 URHEILIJAN VAMMOJEN EHKÄISY TULEVAISUUDESSA Mika Hilska Kati Pasanen Tutkimus- ja kehittämispäällikkö Filosofian tohtori, fysioterapeutti, valmentaja Tampereen Urheilulääkäriasema

Lisätiedot

Liikunnan turvallisuus. Jari Parkkari, erikoislääkäri, dosentti

Liikunnan turvallisuus. Jari Parkkari, erikoislääkäri, dosentti Liikunnan turvallisuus Jari Parkkari, erikoislääkäri, dosentti Millaisten liikuntavammojen ehkäisyyn kannattaa panostaa?: terveliikkuja.fi Kuolema V a m m a n v a k a v u u s Päävamma, tytöt Eturistisidevamma,

Lisätiedot

Nuoren urheilijan ylikuormittumisen toteaminen ja hoito lääkärin näkökulmasta

Nuoren urheilijan ylikuormittumisen toteaminen ja hoito lääkärin näkökulmasta Nuoren urheilijan ylikuormittumisen toteaminen ja hoito lääkärin näkökulmasta Lauri Alanko LT, Liikuntalääketieteen erikoislääkäri 20.3.15 Liikuntalääketieteen erikoislääkäri Fc Honka, HIFK A-juniorit,

Lisätiedot

Onko 20 m viivajuoksu turvallinen? Tommi Vasankari UKK-instituutti

Onko 20 m viivajuoksu turvallinen? Tommi Vasankari UKK-instituutti Onko 20 m viivajuoksu turvallinen? Tommi Vasankari UKK-instituutti Miksi UKK-instituutti? UKK-instituutille pyyntö arvioida onko Move!- mittauksien 20 m viivajuoksu turvallinen. Suhtaudutaan pyyntöön vakavasti.

Lisätiedot

Liikkujan astma. Jari Parkkari, ylilääkäri, dosentti Terve Urheilija -ohjelma

Liikkujan astma. Jari Parkkari, ylilääkäri, dosentti Terve Urheilija -ohjelma Liikkujan astma Jari Parkkari, ylilääkäri, dosentti Terve Urheilija -ohjelma KYMPPIYMPYRÄ Tietoa ja taitoa kehittävän, terveyttä edistävän ja vammoja ehkäisevän liikunnan ja urheilun tueksi Fyysis-psyykkissosiaalinen

Lisätiedot

3-vuotiaan lapsen terveystarkastus

3-vuotiaan lapsen terveystarkastus Tähän tunnistetarra Terveydenhoitajan tutkimuslomakkeet LASTEN TERVEYSSEURANTA 1. 2. Kuntakoodi Sukupuoli 1 poika 2 tyttö (lapsen asuinkunta) 3-vuotiaan lapsen terveystarkastus 3. Henkilötunnus A 4. Terveystarkastuksen

Lisätiedot

Seuradiili. ODL Liikuntaklinikan palvelut urheiluseuroille

Seuradiili. ODL Liikuntaklinikan palvelut urheiluseuroille Seuradiili ODL Liikuntaklinikan palvelut urheiluseuroille Omalääkäripalvelut Liikuntalääketieteen erikoislääkärimme palvelevat kaikenikäisiä ja kaikenkuntoisia liikkujia, aloittelijoista ja peruskuntoilijoista

Lisätiedot

Kokemuksia ja tuloksia - meiltä ja maailmalta. Jouni Puumalainen, tutkija Kuntoutussäätiö

Kokemuksia ja tuloksia - meiltä ja maailmalta. Jouni Puumalainen, tutkija Kuntoutussäätiö Kokemuksia ja tuloksia - meiltä ja maailmalta Jouni Puumalainen, tutkija Kuntoutussäätiö Kokemuksia Google Scholars löysi hakulauseella how to deal with ADHD child in exercise miljoonia osumia. Yleisiä

Lisätiedot

RAVITSEMUS JA YLIKUNTO

RAVITSEMUS JA YLIKUNTO RAVITSEMUS JA YLIKUNTO Anna Ojala, ETM Ravitsemusasiantuntija Ravitsemuksellisia syitä ylikunnossa 1. Riittämätön kokonaisenergian ja HH- saanti 2. Epäsäännöllinen syöminen Energia ajoittain puutteellista

Lisätiedot

Urheilijan sydän. Terve Urheilija -iltaseminaari. 5.3.2013 Varalan Urheiluopisto, Tampere. terveurheilija.fi 1. Polar Electro Oy

Urheilijan sydän. Terve Urheilija -iltaseminaari. 5.3.2013 Varalan Urheiluopisto, Tampere. terveurheilija.fi 1. Polar Electro Oy Urheilijan sydän Terve Urheilija -iltaseminaari Polar Electro Oy 5.3.2013 Varalan Urheiluopisto, Tampere terveurheilija.fi 1 Terve Urheilija -ohjelma Tavoitteena urheilijoiden laadukkaan ja terveyttä tukevan

Lisätiedot

Skolioosin kliiniset tutkimukset - Miten tutkin skolioosipotilaan kouluterveydenhuollossa, terveyskeskuksessa ja erikoissairaanhoidossa?

Skolioosin kliiniset tutkimukset - Miten tutkin skolioosipotilaan kouluterveydenhuollossa, terveyskeskuksessa ja erikoissairaanhoidossa? Skolioosin kliiniset tutkimukset - Miten tutkin skolioosipotilaan kouluterveydenhuollossa, terveyskeskuksessa ja erikoissairaanhoidossa? EL Johanna Syvänen, TYKS 22.1.2015 Kouluterveydenhuolto Tavoite

Lisätiedot

Laadukkaisiin verryttelyihin kannattaa satsata!

Laadukkaisiin verryttelyihin kannattaa satsata! Liikunnan ja fyysisen aktiivisuuden terveyshyödyt tunnetaan hyvin. Liikunnalla voi olla myös terveydelle haitallisia puolia ja usein nämä ilmenevät tuki- ja liikuntaelimistön vammoina. Kolme yleisimmin

Lisätiedot

Terveyden edistämisen mahdollisuudet sote-palveluntuottajan näkökulmasta

Terveyden edistämisen mahdollisuudet sote-palveluntuottajan näkökulmasta Terveyden edistämisen mahdollisuudet sote-palveluntuottajan näkökulmasta Terveyttä edistävä yhteistyö tulevassa sotessa seminaari 19.3.2015 Toimitusjohtaja Aki Lindén 1 Terveyden edistäminen tarkoittaa

Lisätiedot

UKK-terveysseula LIIKKUMISEN TURVALLISUUDEN JA SOPIVUUDEN ARVIOINTIKYSELY. Nimi Sotu Päiväys

UKK-terveysseula LIIKKUMISEN TURVALLISUUDEN JA SOPIVUUDEN ARVIOINTIKYSELY. Nimi Sotu Päiväys UKK-terveysseula LIIKKUMISEN TURVALLISUUDEN JA SOPIVUUDEN ARVIOINTIKYSELY Hyvä vastaaja! Ole hyvä ja lue huolellisesti terveysseulan kysymykset ja vastaa niihin parhaan tietämyksesi mukaan. Nimi Sotu Päiväys

Lisätiedot

Uinti ja astma. Marja Päivinen tutkija LitM Helsingin urheilulääkäriasema

Uinti ja astma. Marja Päivinen tutkija LitM Helsingin urheilulääkäriasema Uinti ja astma Marja Päivinen tutkija LitM Helsingin urheilulääkäriasema Uinti sopii astmaatikoille Astmassa hengitys on vaikeutunut, hengitysteiden ahtautumisen vuoksi. Astman oireita ovat hengenahdistus,

Lisätiedot

TerveysInfo. Haluatko isot lihakset tai pienemmän rasvaprosentin keinolla millä hyvänsä? Tietoa kuntoilijoiden dopingaineiden käytöstä.

TerveysInfo. Haluatko isot lihakset tai pienemmän rasvaprosentin keinolla millä hyvänsä? Tietoa kuntoilijoiden dopingaineiden käytöstä. TerveysInfo kuntoilijat Aitakävelykoulu Aitakävely on levinnyt yleisurheilusta monen muun urheilulajin käyttöön, kun on huomattu harjoitteiden mahdollisuudet erityisesti lantion seudun liikkuvuuden, yleisen

Lisätiedot

YÖTYÖN RISKIEN KARTOITUS

YÖTYÖN RISKIEN KARTOITUS YÖTYÖN RISKIEN KARTOITUS LUOTTAMUKSELLINEN Yötyö kuormittaa työntekijää fyysisesti ja psyykkisesti enemmän kuin päivätyö, koska työntekijän vuorokausirytmiä muutetaan. Yötyö aiheuttaa lähes kaikille sitä

Lisätiedot

Suomen Vammaisurheilu ja -liikunta VAU ry:n. Antidoping- ja eettisen toiminnan ohjelma

Suomen Vammaisurheilu ja -liikunta VAU ry:n. Antidoping- ja eettisen toiminnan ohjelma Suomen Vammaisurheilu ja -liikunta VAU ry:n Antidoping- ja eettisen toiminnan ohjelma 2016-2018 1. Ohjelman arvoperusta Suomen Vammaisurheilu ja -liikunta, VAU:n toiminnan tarkoituksena on monipuolisen

Lisätiedot

Hengenahdistus palliatiivisessa ja saattohoitovaiheessa

Hengenahdistus palliatiivisessa ja saattohoitovaiheessa Hengenahdistus palliatiivisessa ja saattohoitovaiheessa Hengenahdistus on yleistä monien sairauksien loppuvaiheessa (kuva 1 ja 2). Hengenahdistuksen syyt ovat moninaisia (taulukko 1) ja ne on tärkeä selvittää,

Lisätiedot

Tarvitaanko preoperatiivisia tutkimuksia rutiinisti?

Tarvitaanko preoperatiivisia tutkimuksia rutiinisti? Tarvitaanko preoperatiivisia tutkimuksia rutiinisti? Antti Haavisto antti.haavisto@phsotey.fi Päijät-Hämeen keskussairaala 26.4.2012 Preoperatiiviset tutkimukset Lab päiväkirurgiassa Onko mahdollista vähentää

Lisätiedot

Espoon Telinetaiturit ry

Espoon Telinetaiturit ry Voimistelua läpi elämän Espoon Telinetaiturit ry Terveydenhuolto 20.3.2013 Motiivi ProHuippuseura-projektissa identifioidut kehityskohteet Urapolku-seminaari Kisakalliossa (2012) Yleiset havainnot seuran

Lisätiedot

Diabeetikon suunnitelmallinen hoito. Loviisan terveyskeskuksessa

Diabeetikon suunnitelmallinen hoito. Loviisan terveyskeskuksessa Diabeetikon suunnitelmallinen hoito Loviisan terveyskeskuksessa Näe suuret linjat, tee pieniä muutoksia kiinalainen sananlasku Taustaa Hoitosuunnitelmien teko aloitettu v. 2004 lääkäri Raija Sihvosen toimesta

Lisätiedot

Sairauspoissaoloihin voidaan vaikuttaa? Tommi Vasankari UKK-instituutti Valtakunnalliset terveydenhoitajapäivät

Sairauspoissaoloihin voidaan vaikuttaa? Tommi Vasankari UKK-instituutti Valtakunnalliset terveydenhoitajapäivät Sairauspoissaoloihin voidaan vaikuttaa? Tommi Vasankari UKK-instituutti Valtakunnalliset terveydenhoitajapäivät 16.2.2018 Sisältö Mitkä tekijät vaikuttavat sairauspoissaoloihin? Akuutit infektiot Krooniset

Lisätiedot

Urheilun Pelisäännöt vanhempien illassa

Urheilun Pelisäännöt vanhempien illassa Urheilun Pelisäännöt vanhempien illassa Tervetuloa keskustelemaan Urheilun Pelisäännöistä! Keskustellaan lasten urheilun prinsiipeistä Sovitaan yhdessä ryhmän / joukkueen Pelisäännöista Kuullaan seuran

Lisätiedot

Espoon Telinetaiturit ry

Espoon Telinetaiturit ry Voimistelua läpi elämän Espoon Telinetaiturit ry Terveydenhuolto 1.6.2013 Motiivi ProHuippuseura-projektissa identifioidut kehityskohteet Urapolku-seminaari Kisakalliossa (2012) Yleiset havainnot seuran

Lisätiedot

Sydänpurjehdus 8.10.2013. Sepelvaltimotauti todettu - Milloin varjoainekuvaus, pallolaajennus tai ohitusleikkaus? Juhani Airaksinen TYKS, Sydänkeskus

Sydänpurjehdus 8.10.2013. Sepelvaltimotauti todettu - Milloin varjoainekuvaus, pallolaajennus tai ohitusleikkaus? Juhani Airaksinen TYKS, Sydänkeskus Sydänpurjehdus 8.10.2013 Sepelvaltimotauti todettu - Milloin varjoainekuvaus, pallolaajennus tai ohitusleikkaus? Juhani Airaksinen TYKS, Sydänkeskus Oireet RasitusEKG - CT Sepelvaltimoiden varjoainekuvaukset

Lisätiedot

AMGEVITA (adalimumabi)

AMGEVITA (adalimumabi) AMGEVITA (adalimumabi) Potilaskortti - Lapset Tässä kortissa on tärkeitä turvallisuustietoja Amgevitavalmisteesta. Huom: Näytä tämä kortti aina, kun asioit lapsesi lääkärin tai muun terveydenhuoltohenkilöstön

Lisätiedot

Onko sydämestäsi kuultu sivuääniä? Tietoa läppäviasta

Onko sydämestäsi kuultu sivuääniä? Tietoa läppäviasta Onko sydämestäsi kuultu sivuääniä? Tietoa läppäviasta Läppävikapotilaan kokemuksia Muutama kuukausi sitten menin lääkäriin, koska minua huimasi ja henkeäni ahdisti. Lääkäri kuunteli sydäntäni stetoskoopilla

Lisätiedot

Siirtymät urheilussa. Miksi? Tiedosta Ymmärrä - Vaikuta Mitä? Määritelmät - Tyypit Miten? Käytännössä Mikä toimii? Martina Roos-Salmi

Siirtymät urheilussa. Miksi? Tiedosta Ymmärrä - Vaikuta Mitä? Määritelmät - Tyypit Miten? Käytännössä Mikä toimii? Martina Roos-Salmi Siirtymät urheilussa Miksi? Tiedosta Ymmärrä - Vaikuta Mitä? Määritelmät - Tyypit Miten? Käytännössä Mikä toimii? Määritelmiä Urheilu-ura koostuu toisiaan seuraavista vaiheista. Vaiheesta toiseen siirtyminen

Lisätiedot

Syrjäytymisen monimuotoisuus - terveyden, toimintakyvyn ja terveyspalveluiden näkökulmasta Raija Kerätär 8.2.2013. www.oorninki.fi

Syrjäytymisen monimuotoisuus - terveyden, toimintakyvyn ja terveyspalveluiden näkökulmasta Raija Kerätär 8.2.2013. www.oorninki.fi Syrjäytymisen monimuotoisuus - terveyden, toimintakyvyn ja terveyspalveluiden näkökulmasta Raija Kerätär 8.2.2013 www.oorninki.fi Osallisuus - syrjäytyminen Sosiaalinen inkluusio, mukaan kuuluminen, osallisuus

Lisätiedot

Nuorten syöpäpotilaiden elämänlaadun ja selviytymisen seuranta mobiilisovelluksella

Nuorten syöpäpotilaiden elämänlaadun ja selviytymisen seuranta mobiilisovelluksella Nuorten syöpäpotilaiden elämänlaadun ja selviytymisen seuranta mobiilisovelluksella Miia Ojala Sairaanhoitaja YAMK Lasten ja nuorten veri- ja syöpäsairauksien hoito Lapsena tai nuorena syövän sairastaneiden

Lisätiedot

0,5 v ikäisen lapsen terveystarkastus

0,5 v ikäisen lapsen terveystarkastus Tähän tunnistetarra Terveydenhoitajan tutkimuslomakkeet LASTEN TERVEYSSEURANTA 1. 2. 3. Kuntakoodi Sukupuoli 1 poika 2 tyttö Henkilötunnus (lapsen asuinkunta) 0,5 v ikäisen lapsen terveystarkastus A 4.

Lisätiedot

Tuki- ja liikuntaelinsairauksien ja tapaturmavammojen vaikutus varusmiehen toimintakykyyn ja myöhempään sairastavuuteen

Tuki- ja liikuntaelinsairauksien ja tapaturmavammojen vaikutus varusmiehen toimintakykyyn ja myöhempään sairastavuuteen Tuki- ja liikuntaelinsairauksien ja tapaturmavammojen vaikutus varusmiehen toimintakykyyn ja myöhempään sairastavuuteen Harri Pihlajamäki Professori, ortopedian ylilääkäri Tampereen yliopisto ja Seinäjoen

Lisätiedot

Ennaltaehkäisevää urheilulääketiedettä

Ennaltaehkäisevää urheilulääketiedettä Ennaltaehkäisevää urheilulääketiedettä Harri Hakkarainen LL, LitM Urheilulääkäri / - valmentaja Suomen vahvuuksia Ortopedinen osaaminen huippua Onko syynä vammojen suuri määrä Tieto vammojen kuntoutuksesta

Lisätiedot

Minkä sairauden, vamman tai oireen takia olet tai olet ollut työkyvyttömyyseläkkeellä? Kauanko olit Mitä hoitoa sait ja mikä oli

Minkä sairauden, vamman tai oireen takia olet tai olet ollut työkyvyttömyyseläkkeellä? Kauanko olit Mitä hoitoa sait ja mikä oli Optimi/Yritysoptimi (901/801) Laaja terveysselvitys Sopimuksen nro Vakuutettava Henkilötunnus Vakuutussopimus perustuu tässä selvityksessä annettuihin tietoihin. Siksi on ehdottoman tärkeää, että vastaat

Lisätiedot

Tarvitaanko urheilevien lasten ja nuorten sydänterveystarkastuksia Suomessa?

Tarvitaanko urheilevien lasten ja nuorten sydänterveystarkastuksia Suomessa? Tieteessä katsaus Tuija Poutanen dosentti, lastenkardiologi TAYS, lastenklinikka Anita Hiippala LL, lastenkardiologi HUS, Lasten ja nuorten sairaala, sydäntutkimusyksikkö Tarvitaanko urheilevien lasten

Lisätiedot

1-vuotiaan lapsen terveystarkastus

1-vuotiaan lapsen terveystarkastus Tähän tunnistetarra Terveydenhoitajan tutkimuslomakkeet LASTEN TERVEYSSEURANTA 1. 2. 3. Kuntakoodi Sukupuoli 1 poika 2 tyttö Henkilötunnus (lapsen asuinkunta) 1-vuotiaan lapsen terveystarkastus A 4. Terveystarkastuksen

Lisätiedot

203 Krooninen keuhkoastma ja sitä läheisesti muistuttavat krooniset obstruktiiviset keuhkosairaudet

203 Krooninen keuhkoastma ja sitä läheisesti muistuttavat krooniset obstruktiiviset keuhkosairaudet 1 / 5 27.11.2015 13:07 Yhteistyökumppanit / Lääkärit ja terveydenhuolto / Lääkkeet ja lääkekorvaukset / Lääkkeiden korvausoikeudet / Erityiskorvaus / 203 Krooninen keuhkoastma ja sitä läheisesti muistuttavat

Lisätiedot

SEUROJEN ÄÄNI - Seminaari Pelaajan laadukas arki JJK:ssa

SEUROJEN ÄÄNI - Seminaari Pelaajan laadukas arki JJK:ssa SEUROJEN ÄÄNI - Seminaari 4.2.2017 Pelaajan laadukas arki JJK:ssa PELAAJAN LAADUKAS ARKI 1. SEURAN TAVOITTEET 2. SEURAN TUKITOIMET VALMENTAJALLE, PELAAJALLE JA PERHEELLE 3. MITEN TAVOITTEIDEN TOTEUTUMISTA

Lisätiedot

Terveyskunnon testaus liikuntaa aloittaville

Terveyskunnon testaus liikuntaa aloittaville Terveyskunnon testaus liikuntaa aloittaville Pauliina Husu TtT, erikoistutkija UKK-instituutti Kuntotestauspäivät, 21.3.2019 Terveyskunto fyysistä kuntoa määrittävät kehon rakenteet ja toiminnot, joilla

Lisätiedot

Astmaatikon alkuverryttely

Astmaatikon alkuverryttely Astmaatikon alkuverryttely LT, dosentti Jari Parkkari Tampereen Urheilulääkäriasema Allergian ja astman esiintyvyys Allergia- ja astmadiagnoosit ovat yleistymässä. Lapsista ja nuorista 15 25 % saa siitepölyaikana

Lisätiedot

SISÄLTÖ UUSIEN SEPELVALTIMOTAUTIPOTILAAN LIIKUNTASUOSITUSTEN KÄYTÄNTÖÖN SOVELLUS

SISÄLTÖ UUSIEN SEPELVALTIMOTAUTIPOTILAAN LIIKUNTASUOSITUSTEN KÄYTÄNTÖÖN SOVELLUS UUSIEN SEPELVALTIMOTAUTIPOTILAAN LIIKUNTASUOSITUSTEN KÄYTÄNTÖÖN SOVELLUS Sydänfysioterapeuttien koulutuspäivät Jyväskylä, K-S keskussairaala 27. Arto Hautala Dosentti, yliopistotutkija Oulun yliopisto

Lisätiedot

Ylidiagnostiikkaa: onko kohta enää terveitä? LL Iris Pasternack HYKS Psykiatrian klinikka, tiistailuento 25.2.2014

Ylidiagnostiikkaa: onko kohta enää terveitä? LL Iris Pasternack HYKS Psykiatrian klinikka, tiistailuento 25.2.2014 Ylidiagnostiikkaa: onko kohta enää terveitä? LL Iris Pasternack HYKS Psykiatrian klinikka, tiistailuento 25.2.2014 The New York Times Feb 11 2014 Miller A et al. 25 year follow up for breast cancer incidence

Lisätiedot

Laajat terveystarkastukset oppilaan ja perheen hyvinvoinnin tukena

Laajat terveystarkastukset oppilaan ja perheen hyvinvoinnin tukena Laajat terveystarkastukset oppilaan ja perheen hyvinvoinnin tukena Marke Hietanen-Peltola Ylilääkäri, Lapset, nuoret ja perheet yksikkö 19.3.2015 Kuntotestauspäivät 2015, Kisakallio Määräaikaiset terveystarkastukset

Lisätiedot

Harjoittelun painopistealueet

Harjoittelun painopistealueet Harjoittelun painopistealueet Perustaito/pallonhallinta Perustaitoharjoitteet eivät saa olla irrallinen osa harjoittelua vaan niiden sisällöt tulee liittää aina kiinteästi itse peliin ja pelin vaatimiin

Lisätiedot

TYYPIN 2 DIABETES Lisäsairaudet - hoito ja seuranta

TYYPIN 2 DIABETES Lisäsairaudet - hoito ja seuranta TYYPIN 2 DIABETES Lisäsairaudet - hoito ja seuranta Sisällys T2D lisäsairaudet Sydän ja verisuonet Munuaiset Hermosto Jalat Silmät Suu 4 7 10 11 12 13 14 Sydän ja verisuonet Diabeetikoiden yleisin kuolinsyy

Lisätiedot

Konkreettisia keinoja oman ammattitaidon ylläpitämiseen ja perheiden tukemiseen Täysi hyöty verkkotyökaluista

Konkreettisia keinoja oman ammattitaidon ylläpitämiseen ja perheiden tukemiseen Täysi hyöty verkkotyökaluista Konkreettisia keinoja oman ammattitaidon ylläpitämiseen ja perheiden tukemiseen Täysi hyöty verkkotyökaluista Jarmo Salo (jarmo.salo@thl.fi) Valtakunnalliset Neuvolapäivät 10.10.2013 1 Taustaa Neuvolatyössä

Lisätiedot

Suomen Judoliiton antidopingohjelma

Suomen Judoliiton antidopingohjelma Suomen Judoliiton antidopingohjelma Suomen Judoliitto on sitoutunut edistämään puhdasta urheilua. Suomen Judoliitossa noudatetaan voimassa olevaa Suomen antidopingsäännöstöä sekä Kansainvälisen Judoliiton

Lisätiedot

TYÖPAJA 3: Miten rakennetaan sydänpotilaan liikuntaohjelma?

TYÖPAJA 3: Miten rakennetaan sydänpotilaan liikuntaohjelma? TYÖPAJA 3: Miten rakennetaan sydänpotilaan liikuntaohjelma? Arto Hautala Laboratoriopäällikkö, Dosentti Liikuntalääketieteen tutkimusyksikkö Verve Research Oulu Sisältö 1. Liikunnasta elämäntapa 2. Turvallista

Lisätiedot

Proteiinin merkitys urheilijoiden ravitsemuksessa. Jan Verho 5.11.2014

Proteiinin merkitys urheilijoiden ravitsemuksessa. Jan Verho 5.11.2014 Proteiinin merkitys urheilijoiden ravitsemuksessa Jan Verho 5.11.2014 Urheilija tarvitsee proteiinia 1. Proteiinisynteesin raaka-aineeksi Päivittäinen tarve kasvaa 2. Stimuloimaan lihasproteiinisynteesiä

Lisätiedot

Urheilijan astma. Jari Parkkari, ylilääkäri, dosentti Terve Urheilija -ohjelma

Urheilijan astma. Jari Parkkari, ylilääkäri, dosentti Terve Urheilija -ohjelma Urheilijan astma Jari Parkkari, ylilääkäri, dosentti Terve Urheilija -ohjelma KYMPPIYMPYRÄ Tietoa ja taitoa kehittävän, terveyttä edistävän ja vammoja ehkäisevän liikunnan ja urheilun tueksi Fyysis-psyykkissosiaalinen

Lisätiedot

Kuntotestissä mittaamme hapenotto- ja verenkiertoelimistön kunnon, lihaksiston toiminta- tai suorituskyvyn ja tarvittaessa kehonkoostumuksen.

Kuntotestissä mittaamme hapenotto- ja verenkiertoelimistön kunnon, lihaksiston toiminta- tai suorituskyvyn ja tarvittaessa kehonkoostumuksen. Kuntotestistä saat arvokasta tietoa tämänpäivän kunnostasi. Olit sitten aloittelija tai huippu-urheilija. Kuntotesti voidaan räätälöidä juuri sinulle sopivaksi kokokonaisuudeksi aikaisemman liikuntahistorian

Lisätiedot

Työttömien työkyky ja työllistyminen. Raija Kerätär Kuntoutusylilääkäri Lapin sairaanhoitopiiri

Työttömien työkyky ja työllistyminen. Raija Kerätär Kuntoutusylilääkäri Lapin sairaanhoitopiiri Työttömien työkyky ja työllistyminen Raija Kerätär Kuntoutusylilääkäri Lapin sairaanhoitopiiri Tänään Mitä työkyvyllä tarkoitetaan? Työttömän työkyky työllisen työkyky? Voiko työkykyä arvioida terveystarkastuksessa?

Lisätiedot

Mitä ylipaino ja metabolinen oireyhtymä tekevät verenkiertoelimistön säätelylle? SVPY:n syyskokous 5.9.2015 Pauliina Kangas, EL Tampereen yliopisto

Mitä ylipaino ja metabolinen oireyhtymä tekevät verenkiertoelimistön säätelylle? SVPY:n syyskokous 5.9.2015 Pauliina Kangas, EL Tampereen yliopisto Mitä ylipaino ja metabolinen oireyhtymä tekevät verenkiertoelimistön säätelylle? SVPY:n syyskokous 5.9.2015 Pauliina Kangas, EL Tampereen yliopisto Taustaa q Metabolinen oireyhtymä (MBO, MetS) on etenkin

Lisätiedot

Nuoren urheilijan voimaharjoittelu

Nuoren urheilijan voimaharjoittelu Tavoitteena terve ja menestyvä nuori urheilija Nuoren urheilijan voimaharjoittelu Varalan urheiluopisto 20.10.2009 Nuoren urheilijan valmiudet voimaharjoitteluun Biologinen ikä: Milloin vastuksena omakehon

Lisätiedot

AIVOTÄRÄHDYS & URHEILU MUUTTAAKO TUORE KANSAINVÄLINEN KONSENSUSLAUSUMA KÄYTÄNTÖJÄ? Matti Vartiainen

AIVOTÄRÄHDYS & URHEILU MUUTTAAKO TUORE KANSAINVÄLINEN KONSENSUSLAUSUMA KÄYTÄNTÖJÄ? Matti Vartiainen AIVOTÄRÄHDYS & URHEILU MUUTTAAKO TUORE KANSAINVÄLINEN KONSENSUSLAUSUMA KÄYTÄNTÖJÄ? Matti Vartiainen 10.11.2016 m.vartiainen@kolumbus.fi Agenda Tunnistamisen jälkeinen RTP RTP= Return to play Paluu arkeen,

Lisätiedot

Seuradiili. ODL Liikuntaklinikan palvelut urheiluseuroille

Seuradiili. ODL Liikuntaklinikan palvelut urheiluseuroille Seuradiili ODL Liikuntaklinikan palvelut urheiluseuroille Luotettavaa palvelua liikuntaa aloitteleville, peruskuntoilijoille ja huippu-urheilijoille. ODL Liikuntaklinikka Asiantunteva liikuntalääketieteen

Lisätiedot

Potilasohje liike- ja liikuntaharjoitteluun polvi- ja lonkkanivelrikossa

Potilasohje liike- ja liikuntaharjoitteluun polvi- ja lonkkanivelrikossa Potilasohje liike- ja liikuntaharjoitteluun polvi- ja lonkkanivelrikossa Hilkka Virtapohja ja Jari Arokoski Lisätietoa 19.2.2007 Nivelrikon seurauksena lihasvoima heikkenee ja nivel jäykistyy. Nivelrikkopotilaiden

Lisätiedot

Mitkä asiat ovat tärkeitä 11 15 vuotiaiden urheilussa?

Mitkä asiat ovat tärkeitä 11 15 vuotiaiden urheilussa? Mitkä asiat ovat tärkeitä 11 15 vuotiaiden urheilussa? Manu Kangaspunta, kehityspäällikkö 11 15 vuotiaiden kilpaurheilun kehittämistyö Urheilijaksi kasvamisen edellytykset Harjoitteleminen, liikkuminen

Lisätiedot

Riittäkö opiskelijoiden työkunto?

Riittäkö opiskelijoiden työkunto? Riittäkö opiskelijoiden työkunto? Tuloksia ja ennusteita Stadin AO:n Kehon kuntoindeksi - testeistä vuosilta 2014 ja 2015 LIIKKUVA KOULU LAAJENEE KOHTI AKTIIVISIA OPISKELUYHTEISÖJÄ torstai 1.12.2016 Paasitorni,

Lisätiedot

Biohakkerointi terveyden ja suorituskyvyn optimointia

Biohakkerointi terveyden ja suorituskyvyn optimointia Biohakkerointi terveyden ja suorituskyvyn optimointia Liikuntalääketieteenpäivät 5.11.2015 Ville Vesterinen, LitM Kilpa- ja huippu-urheilun tutkimuskeskus Mitä biohakkerointi on? Biohakkerointi ymmärretään

Lisätiedot

Miten arvioidaan hoidon vaikuttavuutta?

Miten arvioidaan hoidon vaikuttavuutta? Miten arvioidaan hoidon vaikuttavuutta? Minna Kaila, professori Terveydenhuollon hallinto Lastentautien ja terveydenhuollon erikoislääkäri Helsingin yliopisto, lääketieteellinen tdk minna.kaila(at)helsinki.fi

Lisätiedot

Anatomia ja fysiologia 1

Anatomia ja fysiologia 1 Anatomia ja fysiologia 1 Tehtävät Laura Partanen 2 Sisällysluettelo Solu... 3 Aktiopotentiaali... 4 Synapsi... 5 Iho... 6 Elimistön kemiallinen koostumus... 7 Kudokset... 8 Veri... 9 Sydän... 10 EKG...

Lisätiedot

Uudistuneet. Sinettiseurakriteerit

Uudistuneet. Sinettiseurakriteerit Uudistuneet O Sinettiseurakriteerit Uudistetut Sinettiseurakriteerit pohjautuvat O Lasten ja nuorten urheilusta tehtyihin selvityksiin. O Selvitykset valmistuivat yhteistyössä Kilpa- ja huippu-urheilun

Lisätiedot

Naprapaatti Petteri Koski Ergo-Selkäklinikka Kyamk

Naprapaatti Petteri Koski Ergo-Selkäklinikka Kyamk Naprapaatti Petteri Koski Ergo-Selkäklinikka Kyamk Esitetään, että kyse on synnynnäisistä kyvyistä esim. pallotuntuma, peliäly, lumituntuma Toisaalta, että kyse on yksilön potentiaalista oppia uusia asioita

Lisätiedot

Jos et ole tyytyväinen - saat mahasi takaisin. Matias Ronkainen Terveysliikunnankehittäjä Kainuun Liikunta ry

Jos et ole tyytyväinen - saat mahasi takaisin. Matias Ronkainen Terveysliikunnankehittäjä Kainuun Liikunta ry Jos et ole tyytyväinen - saat mahasi takaisin Matias Ronkainen Terveysliikunnankehittäjä Kainuun Liikunta ry 15 64-vuotiaiden suomalaisten fyysisen aktiivisuuden toteutuminen suhteessa suosituksiin (%)

Lisätiedot

KOHTI TAVOITTEELLISTA KILPAURHEILUA

KOHTI TAVOITTEELLISTA KILPAURHEILUA MITÄ KILPAURHEILU ON? - SARJAKILPAILUT - KANSALLISET KILPAILUT - ALUEEN KILPAILUT - SM - KILPAILUT - MM - KILPAILUT MITEN SE MÄÄRITELLÄÄN? - TAVOITELÄHTÖISESTI - HARJOITTELUMÄÄRÄN SUHTEEN - MENESTYKSEN

Lisätiedot

Lasten kasvun ja kehityksen seurannan tietosisältö Työpaja Timo Kaskinen

Lasten kasvun ja kehityksen seurannan tietosisältö Työpaja Timo Kaskinen Lasten kasvun ja kehityksen seurannan tietosisältö Työpaja 24.11.2017 Timo Kaskinen Lasten kasvun ja kehityksen seurannan rakenteista yleistä Rakenteet tulevat käyttöön kaikentyyppisien kontaktien, käyntien,

Lisätiedot

Liikehallintatestien hyödyntäminen valmennuksen apuna suunnanmuutokset salibandyssä

Liikehallintatestien hyödyntäminen valmennuksen apuna suunnanmuutokset salibandyssä Liikehallintatestien hyödyntäminen valmennuksen apuna suunnanmuutokset salibandyssä 19.3.2016 Kati Pasanen Tutkimus- ja kehittämispäällikkö FT, TtM, fysioterapeutti, valmentaja @KatiPasanen BMJ Open Sport

Lisätiedot

Ryhti ja perusliikkuminen lähtökohtana

Ryhti ja perusliikkuminen lähtökohtana Ryhti ja perusliikkuminen lähtökohtana - pystyasennon hahmottaminen ja hallinta - kävely juoksu - kyykky - hyppääminen, heittäminen Juha Koskela Pystyasennon hahmottaminen ja hallinta Motorinen homunculus

Lisätiedot

Somaattinen sairaus nuoruudessa ja mielenterveyden häiriön puhkeamisen riski

Somaattinen sairaus nuoruudessa ja mielenterveyden häiriön puhkeamisen riski + Somaattinen sairaus nuoruudessa ja mielenterveyden häiriön puhkeamisen riski LINNEA KARLSSON + Riskitekijöitä n Ulkonäköön liittyvät muutokset n Toimintakyvyn menetykset n Ikätovereista eroon joutuminen

Lisätiedot

Perusterveydenhuollon ultraäänitutkimukset, läheteindikaatiot

Perusterveydenhuollon ultraäänitutkimukset, läheteindikaatiot Perusterveydenhuollon ultraäänitutkimukset, läheteindikaatiot ULTRAÄÄNITUTKIMUKSET Kiireellisyysluokitus! (päivystys/ei-päivystys). Sovi päivystytutkimuksesta/ajankohdasta tutkimuksen tekevän yksikön kanssa

Lisätiedot